Ihokontaktit, läheisyys ja varhainen vuorovaikutus

Seksuaalilääketiede Seksuaalisuus elämänkaaressa Elise Kosunen, Raisa Cacciatore ja Antti Hervonen Seksuaalisuus vaikuttaa ihmisessä koko elämänkaaren ajan, mutta sen ilmentymät vaihtelevat eri ikäkausina ja yksilöstä toiseen. Lapsuudessa syntyvät perusteet seksuaaliselle minäkuvalle ja kehitykselle, josta muodostuu perusta yksilön seksuaaliselle potentiaalille. Lapsuus- ja nuoruusiässä hankitaan hellyyteen, läheisyyteen, kommunikaatioon ja nautinnon tavoitteluun liittyviä valmiuksia, jotka ovat myöhemmin tärkeitä niin suvun jatkamisessa kuin tasapainoisessa ikääntymisessä. Ihokontaktit, läheisyys ja varhainen vuorovaikutus rakastavien aikuisten kanssa rakentavat lapsen itsetuntoa ja positiivista kehonkuvaa jo pienestä vauvasta lähtien. Leikki-iässä suhtautuminen seksuaalisuuteen on avoimen estotonta, uteliasta ja luontevaa. Muutaman vuoden ikäinen hyväksyy epäröimättä itsensä ja koko kehonsa ja saattaa esitellä ylpeänä myös sukupuolielintään. Omat elintoiminnot ja toisten kehon tutkimisleikit kiinnostavat vilpittömästi. Sukupuolta korostavat leikit ovat tavallisia, ja lapsi työstää niiden avulla sukupuoliidentiteettiä ja lisääntymistä (Lough ym. 2001). Omien sukupuolielinten koskettelun tuoma mielihyvä löytyy usein 2 5 vuoden iässä, jolloin vanhemmat tarvitsevat tietoa asiasta esimerkiksi neuvolan kautta. Leikki-ikäinen lapsi rakastaa luottavaisesti aikuisia. Hän ei tee eroa sukupuolten tai sukupolvien välille eikä pysty itse suojautumaan seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Samalla kun lapsen kanssa opetellaan kehonosien nimiä, kannattaa opettaa myös sopivuussääntöjä ja oikeutta intimiteettiin ja koskemattomuuteen. Oman kehon haltuunotto ja itsehallinta kasvavat pikkuhiljaa. Lapsi oppii myös suojautumaan tunkeilevalta ja loukkaavalta koskettamiselta ja kunnioittamaan toistenkin intimiteettiä (Cacciatore 2000). Kouluikäinen (7 12-vuotias) suuntautuu yhä enemmän ikätovereihin ja opettelee yhteisön sääntöjä mm. sukupuoliroolin suhteen. Sukupuolirooli opitaan ja omaksutaan niiltä aikuisilta, joita lapsi arjessa kohtaa, mutta myös tarinoista ja tiedotusvälineistä. Läheisten aikuisten merkitys roolimallien syntymisessä on keskeinen. Ihastuminen ja»kimpassa oleminen» ikätoverin kanssa on tavallista. Kosketus seksuaalisten fantasioiden maailmaan syntyy idoli- ja kaukorakkauksista haaveiltaessa (Korteniemi- Poikela ja Cacciatore 2000). Varhaismurrosikäisen herkistyminen Ensimmäisistä murrosiän merkeistä alkaa suuri ulkoinen ja sisäinen muutos juuri kun lapsi on oppinut»elämän pelisäännöt». Kehon kehitys etenee omaa tahtiaan, ja lapsi tarvitsee kipeästi tietoa normaalista kehityksestä sietääkseen muutosta ja keskeneräisyyttään. Sukupuolielinten kasvu ja toiminta on hämmentävää. Kiihottumiset, kivesten tai rintojen kasvu, pituuden, ihon, äänen ja sukupuolielinten muutos sekä mahdolliset itsetyydytyskokemukset muokkaavat myös sisäistä maailmaa. Kehon ja mielen myllerrys muuttaa näkökulman seksuaalisuuteen henkilökohtaiseksi, olotilan herkän hämmentyneeksi ja haavoittuvaksi. Mieltä askarruttavat suuret kysymykset: mitä on seksuaalisuus ja miten sitä elämässä toteutetaan? Olenko normaali tai edes riittävän hyvä? (Aalberg ja Siimes 1999). Duodecim 2003;119:209 16 209

Murrosiän herkistymisaikana oma seksuaalinen identiteetti hakee suuntaansa. Nuori voi miettiä omaa normaaliuttaan hyvinkin aktiivisesti. Muuttuvan kehon ja seksuaalisten tunteiden hyväksymistä ja niistä nauttimista edistää läheisten arvostava ja hienovarainen tuki ja intimiteetin kunnioittaminen. Joukkoviestimien tarjoama kovuuden malli voi häiritä tätä kehitysvaihetta: häikäilemättömyydellä ja aktiivisuudella yritetään salata hämmennystä, kokemattomuutta ja tietämättömyyttä. Pornografia usein rajoittaa ja vääristää kuvaa seksuaalisuudesta. Murrosiän repäisyvaihe Samalla kun nuori kasvaa biologisesti, hän aloittaa myös irtaantumisen perheestä ja henkisen kasvun kohti itsenäisyyttä. Ärtyisyys, ahdistus, ajoittainen kaikkivoipaisuuden illuusio ja huomion tavoittelu ikätovereiden keskuudessa voivat saada nuoren altistumaan suurelle riskille ilman tiukan aikuisuuden antamaa suojaa (Aalberg ja Siimes 1999). Idoli- ja kaukorakkauksien sijaan ihailun kohteet alkavat rajautua ikätovereihin. Ailahteleva epävarmuus saa miettimään homoutta tai biseksuaalisuutta. Mitä enemmän nuorella on tietoa nuoruuteen kuuluvasta ambivalenssista ja seksuaalisen identiteetin monimuotoisuudesta, sitä vähemmän hän pelästyy omia tunteitaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Ensimmäiset seurustelukokemukset liittyvät murrosikään, mutta seksuaalisuuteen liittyvät pelot ehkäisevät yleensä vielä yhdyntään ryhtymistä (Korteniemi-Poikela ja Cacciatore 2000). Kouluterveyskyselyn mukaan suutelu- ja halailukokemuksia on peruskoulun 8. luokan loppuun mennessä noin puolella tytöistä ja pojista ja intiimejä hyväilykokemuksia on noin neljänneksellä. Yhdeksännen luokan loppuun mennessä kolmannes tytöistä ja runsas neljännes pojista on kokenut yhdynnän (Kosunen ym. 2000). Useiden ulkomaisten tutkimusten mukaan varhainen sukupuolinen aktiivisuus on yhteydessä ongelmiin nuoren psykososiaalisessa kehityksessä (Goodson ym. 1997). Suomalaisessa tutkimuksessa peruskouluikäisten poikien yhdyntäkokemuksilla todettiin olevan merkitsevä yhteys depressiivisyyteen. Sama yhteys havaittiin niillä tytöillä, joilla oli ollut useita yhdyntäkumppaneita (Kosunen ym. 2002). Myöhäismurrosiän itsenäistymistä rohkaistuminen ja rakentumisvaihe Myöhäisessä murrosiässä (16 19 v) persoonallisuuden rakenteet vahvistuvat ja suunnitelmallisuus ja harkintakyky lisääntyvät ahdistuksen ja hämmennyksen väistyessä. Kun nuori ottaa etäisyyttä perheestään ja etsii ikätovereistaan sidosryhmiä, hänellä pitäisi jo olla eväinään hyväksyvä käsitys omasta itsestään, lähimmäisistään ja vuorovaikutuksesta sekä käsitys siitä, millaisia tunteita ihmisellä on ja miten tunnemyrskyistä voi selvitä. Ikävaihe merkitsee rajua, rohkeaa, kokemuksia janoavaa ja uusia alueita valloittavaa suhtautumista seksuaalisuuteen. Useimmilla se johtaa seksikokemusten hankkimiseen, yleensä voimakkaan ihastumisen tai rakastumisen tunteen siivittämänä (Aalberg ja Siimes 1999). Nuori tarvitsee viimeistään tässä vaiheessa oikeat tiedot ja kykyä arvioida riskien merkitystä suhteessa omaan elämäänsä. Asiallinen neuvonta ja itsemääräämisoikeuden ja harkintakyvyn vahvistaminen ovat tärkeitä. Nuoruuden seurustelukokeiluissa olisi hyvä, että taustajoukoissa seisoisi vielä turvallisia aikuisia, jotka ovat apuna kriiseissä, matkalla tasapainoisempaan aikuiseen seksuaalisuuteen. Seurustelua ja sinkkuelämää Nuorisomainen elämäntyyli jatkuu nykyisin usein 30 ikävuoden tienoille, kun taloudellinen itsenäistyminen, parisuhteeseen sitoutuminen ja perheellistyminen ovat siirtyneet yhä myöhemmäksi. Seksuaalielämän kannalta yhdyntöjen aloittamisen ja ensimmäisen lapsen syntymän välille on muotoutunut selkeästi välivaihe, joka nykyisellään kestää usein 10 15 vuotta. Yksilön seksuaalinen elämäntyyli muotoutuu yleensä 30 vuoden ikään mennessä. Yhdynnät ovat alkaneet siihen mennessä, jos ovat alkaakseen (Haavio-Mannila ja Kontula 2001), ja myös oma seksuaalinen orientaatio löytyy tai 210 E. Kosunen ym.

tiedostetaan viimeistään tällä iällä. Brittiläisen väestötutkimuksen aineistossa noin 8 % kummastakin sukupuolesta oli tuntenut seksuaalista mielenkiintoa samaa sukupuolta olevaa henkilöä kohtaan mutta kokemuksia (koskettelu, hyväily ja suutelu mukaan luettuina) oli vain parilla prosentilla (Wellings ym. 1994). Kontulan ja Haavio-Mannilan (1993) suomalaisessa aineistossa luvut olivat suunnilleen samansuuruuisia. Viimeaikaiset tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että seksuaaliset toimintamallit joustavat yhä enemmän myös seksuaalisen suuntautumisen suhteen. Hetero-, bi- ja homoseksuaalisuus eivät sulje toisiaan pois, vaan erilaiset kokemukset liittyvät enemmänkin hetkellisiin tilanteisiin muodostamatta uhkaa seksuaaliselle identiteetille (Haavio-Mannila ja Kontula 2001). Pitkittyneen nuoruuden aikakautta eletään seksuaalikäyttäytymisen ja parisuhteen näkökulmasta useilla eri tavoilla. Osa nuorista aikuisista elää vakituiseen seksuaalisuhteeseen sitoutumatta. Tutkimusten mukaan tällä tavoin elää 28 % suomalaisista 18 34-vuotiaista miehistä, ruotsalaismiehistä jopa neljä kymmenestä. Molemmissa maissa noin viidennes samanikäisistä naisista elää vakituiseen suhteeseen sitoutumatta. Uudentyyppinen parisuhteen muoto on erillisuhde: pariskunnalla on vakituinen seksuaalisuhde, mutta osapuolet asuvat erillään. Erillissuhteet ovat yleistyneet 1990-luvun aikana, ja näin elää runsas viidennes nuorista miehistä ja naisista ja 15 % koko 18 74-vuotiaasta väestöstä (Haavio-Mannila ja Kontula 2001). Uudenlaisen seksuaalisen elämänvaiheen kehittymisen myötä ovat myös moraalikäsitykset seurustelun, seksuaalikäyttäytymisen ja avioliiton yhteyksistä muuttuneet erityisesti naisten keskuudessa. Esiaviollinen seksielämä katsottiin 1970-luvulla sopivaksi vain avioliittoa suunnittelevien kesken; 1990-luvulla hyväksyttävän seksisuhteen edellytyksenä alettiin pitää vakituista seurustelua. Naisten suhtauminen oman 1990-luvulla omaan sukupuolielämänsä tyydyttäväksi kokeneiden osuus kuitenkin väheni jonkin verran, minkä on arveltu johtuvan seksielämään liittyvien odotusten kasvamisesta sukupuolensa seksuaaliseen aloitteellisuuteen on muuttunut koko ajan suopeammaksi kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana. Vuoden 1999 seksuaalitutkimuksessa noin 90 % sekä miehistä että naisista piti naisen aloitteellisuutta hyväksyttävänä (Haavio-Mannila ja Kontula 2001). Nuorten aikuisten seksuaalinen hyvinvointi kohentui merkittävästi 1970-luvun ja 1990-luvun alun välisenä aikana useiden indikaattoreiden mukaan (Kontula ja Haavio-Mannila 1993). 1990-luvulla omaan sukupuolielämänsä tyydyttäväksi kokeneiden osuus kuitenkin väheni jonkin verran, minkä on arveltu johtuvan seksielämään liittyvien odotusten kasvamisesta aihepiiriä koskevan tietämyksen ja julkisuuden lisääntyessä (Haavio-Mannila ja Kontula 2001). Silti 18 34-vuotiaiden ikäryhmässä yhdynnät hyvin miellyttäväksi kokeneiden osuus kasvoi edelleen 1990-luvun aikana, ja miesten ja naisten välinen ero on tasoittunut. Oman seksuaalisuuden hyväksymisestä kertonee itsetyydytyskokemusten yleistyminen niin miehillä kuin naisilla (Haavio-Mannila ja Kontula 2001). Fyysisen seksuaaliterveyden näkökulmasta nuorten aikuisten terveydentila on kehittynyt viime vuosina heikompaan suuntaan. Tilastolliset indikaattorit viittaavat siihen, että seksuaalinen aktiivisuus on aikuisuudessakin usein luonteeltaan sellaista, että siihen on vaikea varautua riittävän tehokkaalla raskauksien ja sukupuolitautien ehkäisyllä. Kokemukset jälkiehkäisystä ovat yleisimpiä 20 24-vuotiailla naimattomilla naisilla (Kosunen ym. 1997). Nuorilla aikuisilla on myös suhteellisesti eniten raskauden keskeytyksiä samoin kuin uusia klamydiatartuntoja (Vikat ym. 1999, Hiltunen-Back 2002). Vakiintuminen ja perheellistyminen Avoliitto kuuluu nykyisin perheellistymisen vaiheisiin valtaosalla suomalaisista joko välivaihee- Seksuaalisuus elämänkaaressa 211

na ennen avioliittoa tai pysyvänä elämänmuotona. Ensimmäinen lapsikin syntyy yhä useammin avosuhteessa, ja avioliitto solmitaan vasta myöhemmin jos lainkaan. Äidin ikä ensimmäisen lapsen syntyessä on keskimäärin 27,6 vuotta. Keski-ikä ensimmäistä avioliittoa solmittaessa on naisilla 28,6 vuotta ja miehillä 30,9 vuotta (Suomen virallinen tilasto 2001). Ensimmäisen lapsen odotus ja syntymä merkitsevät suurta mullistusta parisuhteeseen, mutta sen vaikutuksista seksuaalielämään tiedetään hyvin vähän. Laajan brittiläisen haastattelututkimuksen mukaan yli 90 %:lla pariskunnista oli yhdyntöjä viidennellä raskauskuukaudella (Byrd ym. 1998). Suomalaisessa pääkaupunkiseudun neuvola-asiakkaille tehdyssä tutkimuksessa pariskunnat kertoivat pelkäävänsä raskaudenaikaisen seksin vahingoittavan lasta tai haittaavan raskauden kulkua, ja sen vuoksi yhdyntähalukkuus useilla pareilla väheni raskauden aikana (Reinholm 2001). Brittiläisen tutkimuksen mukaan aktiivinen seksuaalielämä alkoi keskimäärin seitsemän viikkoa synnytyksen jälkeen. Alateitse synnyttäneet aloittivat seksielämän hiukan myöhemmin kuin keisarileikkauksella synnyttäneet, mutta muuten synnytystavalla ei ollut yhteyttä seksuaalikäyttäytymisen tapoihin tai tyydytyksen kokemiseen (Byrd ym. 1998). Reinholmin (2001) aineiston pariskunnat kokivat synnytyksen jälkeisinä kuukausina monenlaisia vaikeuksia, joista he olisivat toivoneet puhuttavan neuvolakäynneillä. Hankaluudet olivat paitsi synnytyksestä toipumiseen liittyviä fyysisiä vaivoja myös seksuaalielämän ongelmia. Pariskunnilla oli keskenään ristiriitaisia toiveita, sillä monilla naisilla seksuaalinen halu palautui vasta useiden kuukausien päästä. Monet naiset kertoivat, että synnytyksen jälkeen he kokivat palanneensa fyysisesti ja psyykkisesti ennalleen vasta noin vuosi synnytyksen jälkeen. Synnytyksen jälkeisellä kaudella jännitteitä seksuaalielämään luovat uusiin perherooleihin sopeutuminen sekä ajanpuute ja väsymys. Myös ehkäisyn epävarmuus tuo lisää jännitteitä pariskunnan seksuaalielämään, sillä neuvolatutkimuksen mukaa raskauden pelko on melko yleinen ongelma (Rein- Jos pariskunnalla on ollut aktiivinen ja tyydyttävä sukupuolielämä aikaisemmin, sillä on taipumus jatkua ja säilyä merkittävänä nautinnon lähteenä ikääntyessäkin. holm 2001). Huoli on ilmeisesti aiheellinenkin, sillä tuore tutkimus osoitti raskauden keskeytyksen riskin suurentuneeksi 6 8 kuukauden kuluttua synnytyksestä (Vikat ym. 2002). Imetys- ja lapsivuodeajan ehkäisyneuvonnassa on mitä ilmeisimmin tehostamisen varaa. Kohti keski-ikää Suomalaisten väestötutkimusten kohorttivertailu on osoittanut, että seksuaalinen aktiivisiisuus säilyy keski-iässä suunnilleen samanlaisena kuin nuorempanakin eikä vähene ainakaan ennen eläkeikää. Noin 20 %:lla aikuisväestöstä on yhdyntöjä kerran viikossa, noin 40 %:lla sitä useammin ja lopuilla harvemmin kuin viikoittain (Kontula ja Haavio-Mannila 1993). Keski-ikää lähestyvät ja keski-ikäiset suomalaiset nauttivat nykyisin seksistä enemmän kuin aiemmat sukupolvet. Vuoden 1992 tutkimuksen mukaan 35 54-vuotiaiden yhdyntätaajuus oli kahden vuosikymmenen aikana hiukan lisääntynyt, mutta tyytyväisyyttä seksielämään lisäävät todennäköisesti muutkin tekijät. Viimeisten vuosikymmenten tärkeä suuntaus on ollut seksuaalielämän tasa-arvoistuminen, yhtenä osoituksena tästä on naisten seksuaalisen aloitteellisuuden lisääntyminen. Seksi on myös vaihtelevampaa kuin ennen, mikä näkyy rakastelutapahtuman monipuolistumisena (Kontula ja Haavio-Mannila 1993). Noin puolet suomalaisista pitää seksiä tärkeänä parisuhteensa kannalta. Asia koetaan hiukan eri tavoin sen mukaan, minkälaisessa parisuhteessa eletään. Erillissuhteissa elävät pitävät seksiä parisuhteensa kannalta tärkeämpänä kuin avo- tai avioliitossa elävät. Haavio-Mannilan ja 212 E. Kosunen ym.

Kontulan (2001) aineistossa kolmannes avioliitossa elävistä miehistä ja neljännes naisista piti sukupuolielämää tärkeänä parisuhteensa kannalta. Seksuaalisen halun häiriöt ovat keski-ikäisillä yleisiä ongelmia, joiden vuoksi käännytään ammattiauttajien puoleen (Tukiainen ja Soramäki 2000). Seksuaalitoimintojen häiriöt yleistyvät 40 ikävuoden jälkeen. Tämä johtuu osittain sairauksien ilmaantumisesta. Vaikeita tai keskivaikeita erektiohäiriöitä esiintyy yhdellä kymmenestä 50- vuotiaasta ja puolella 70-vuotiaista (Koskimäki ym. 2000). Epätyydyttävään parisuhteeseen ei tyydytä samassa määrin kuin ennen, siitä kertovat niin rinnakkaisuhteiden yleistyminen kuin kasvavat avioeroluvut. Rinnakkaissuhteet ovat yleistyneet avioliitossa olevilla, miehillä enemmän kuin naisilla (Haavio-Mannila ja Kontula 2001). Eronneiden suhteellinen määrä on Suomessa Euroopan unionin suurimpia (Suomen virallinen tilasto 2001), mikä viittaa siihen, että parisuhteissa voidaan erityisen huonosti. Naisten joukossa ilman seksuaalisuhdetta elävien osuus alkaa kasvaa 40 ikävuoden jälkeen nopeammin kuin miesten ryhmässä, ensin avioerojen ja myöhemmin leskeytymisen vuoksi (Kontula ja Haavio- Mannila 1993). Ikääntymisen biologiaa Jos vanhemman miehen erektiohäiriötä hoidetaan lääkityksellä, olisi hyvä varmistaa, että myös kumppanin ikääntymisen aiheuttamat vaivat hoidetaan. Kummallakin sukupuolella on vaihdevuotensa: meno- tai andropaussi (Butler ja Lewis 1993, Härkönen ja Pelkonen l998, Saure 1999). On myös adrenopaussi ja somatopaussi (Kandeel ym. 2002). Useat elimistön homeostaasin kannalta olennaiset umpierityksen säätelyjärjestelmät lakkaavat iän myötä vähitellen toimimasta. Näillä muutoksilla on laajakantoiset yhteydet biologiseksi vanhenemiseksi kutsuttuihin rappeutumisilmiöihin (Lamberts ym. 1997). Seksuaalievoluution takia nainen on vahvempi vanhenija vaikka menettääkin lisääntymiskykynsä vaihdevuosissa (Caulfield 1985, Hervonen ja Pohjolainen 1990). Evoluution näkökulmasta vanheneva elimistö ei ole tämän jälkeen lainkaan tarpeellinen, ja myös sukupuolinen kanssakäyminen menettää alkuperäisen lisääntymistarkoituksensa. Miehen laita on toisin. Aggressiivisuutta ja siitosta puhkuva elinkaari jää yleensä merkittävästi lyhyemmäksi kuin naisella, vaikka lisääntymiskykyä olisi vielä vuosikymmeniksi (Schiavi ym. 1990). Mutta geeneihin onkin kirjoitettu vain vaatimus onnistuneesta lisääntymisestä biologinen vanheneminen on seurausta varhaisten geenien myöhäisistä virhetoiminnoista ja haittavaikutuksista. On pelkästään luonnollista, että myös seksuaalisuus kaikilla ilmenemisen tasoillaan hiipuu tai ainakin muuntuu iän myötä. Evoluution aikanaan mitoittamia elimistön»huoltosopimuksia» voidaan kuitenkin jatkaa nykyisen elinkaaren mittaisiksi (Kandeel ym. 2002). Hormonivajausten korjaaminen vaikuttaa edullisesti seksuaalisuuteen ja elämänlaatuun. Ikääntyminen parisuhteessa Vanhuuden seksuaalisuuden tutkimus on viime aikoina tarjoillut paljon prosenttilukuja seksuaalisuuden eri alueiden muutoksista iän myötä. Keskeinen sanoma voidaan tiivistää seuraavasti: jos pariskunnalla on ollut aktiivinen ja tyydyttävä sukupuolielämä aikaisemmin, sillä on taipumus jatkua ja säilyä merkittävänä nautinnon lähteenä ikääntyessäkin (Starr ja Weiner 1981, Starr 1985, Ronkainen ym. 1994). Seksuaalinen pääoma kasvaa käytössä, elleivät krooniset sairaudet aseta sille rajoituksia. Tämä koskee sitä onnekasta vähemmistöä, joka elää parisuhteessa korkeaan ikään. Myös seksuaalisuudessa toteutuu vanhenemisen keskeinen piirre, variaation lisääntyminen (Butler ja Lewis 1993). Kypsän iän seksuaalisuus perustuu koko aiemman elämän kokemuksiin (kuva). Kullakin Seksuaalisuus elämänkaaressa 213

Rakkaus ja läheisyys Erotiikka Kuva itsestä Seksikeskeisyys Vanheneva ihminen Tunteet Tieto sukupuolisuudesta Sukupuoliroolit Yhteisön asenteet Uskonto Moraali Asenteet myytit Kuva. Vanheminen ja seksuaalisuus. meistä on ikioma ja suurimmaksi osin salainen seksuaalielämäkertamme, sukupuolisuutemme elämänkaari. Perustana on lapsuudessa ja nuoruudessa rakentunut hauras seksuaalinen identiteetti, jota myöhempi psykoseksuaalinen kypsyminen on muokannut. Varhaislapsuuden seksuaalikielteinen ilmapiiri syyllistyksineen ja rankaisuineen heijastuu läpi koko elämän. Psyykkisten puolustusmekanismien ja itsetunnon heiketessä iän myötä ongelmat tulevat uudelleen esiin (Money l987). Monet sukupuolielämän ongelmat johtuvat miehen erektiohäiriöistä tai täydellisestä impotenssista (Weitzman ja Hart 1987, Schiavi ym. 1990, Kandeel ym. 2002). Paheneva tilanne voi johtua puhtaasti orgaanisista syistä, mutta mukana on myös halun puute. Yksilöllinen vaihtelu on varmasti hyvin laajaa. Miehen seksuaalinen pääoma loppuu aikaisemmin, naisella sitä on aina jäljellä (Ronkainen 1990, Mazur ym. 2002). Kun puutuvan parisuhteen rutiinit ja ristiriidat sammuttavat halut ennenaikaisesti, on ymmärrettävää, että joidenkin parien seksuaalielämä hiipuu keski-iässä. Useat vanhenevat parit siirtyvät yhdyselämässään seesteisesti inaktiiviseen vaiheeseen kokematta sitä suurempana ongelmana (George ja Weiler 1981, Hurme 1988). Läheisyys ja hellyys saattavat korvata rakastelun ja orgasmin tavoittelun. Seksuaalielämän ongelmat riippuvat siitä, kuinka hyvin molempien osapuolten toiveet ovat sovitettavissa yhteen kulloisessakin elämäntilanteessa ja erilaisten psyykkisten tai fyysisten rajoitusten ilmetessä. Parisuhdetta voivat kiintymyksen sijasta pitää yllä myös vihan tunteet ja pelko eron jälkeisestä elämästä (Butler ja Lewis 1993). Sisäiset valtakysymykset ja sosiaaliset kulissit ovat ehkä ristiriidassa. Ristiriitaiset odotukset ja suorituspaineet tekevät nautinnollisen seksuaalisuuden yleensä mahdottomaksi. Lähiympäristön asenteet Kuluneella vuosisadalla yhteiskunnan nopea kehitys on lisännyt syntymäkohorttien välisiä eroja eikä vähiten seksuaalisen kasvatuksen ja käyttäytymisen alueella (Ronkainen ym. 1994). Uskonnolliset normit, tabut, tiedon puute ja myytit ovat leimanneet useimpien tämän päivän vanhusten seksuaalielämäkertaa. Olennaiset muutokset liberaalimpaan suuntaan kohtasivat vasta suuria ikäluokkia, jotka myös suhteessaan seksuaalisuuteen ovat niveltämässä sodat kokeneet vanhempansa uusiin arvomaailmoihin. Keski-ikäisten lasten on vaikeata soveltaa 214 E. Kosunen ym.

avoimempaa seksuaalimoraaliaan koskemaan omia vanhempiaan ja heidän ikäryhmässä. Lapsen vajaa itsenäistymisprosessi voi johtaa hankalaan riippuvaisuussuhteeseen, joka kärjistyy esimerkiksi lesken löytäessä uuden kumppanin. Leskeytyminen ja yksinäisyys koskettavat ikääntyessä erityisesti naisia. Mitä vanhemmista ikäryhmistä on kyse, sitä vähemmän miehiä on hengissä ja naisen mahdollisuudet uuden partnerin löytämiseksi ovat huonommat kuin miehen. Kulttuurissamme ei paheksuta, jos mies on suhteessa itseään nuoremman naisen kanssa, mutta naista rajoittavat toistaiseksi erilaiset normit. Vanhenevan seksuaalisuuden muuttuva kuva Kun uudet, suuret ikäluokat lähestyvät eläkeikää, on tiedossa erilaisia seksuaalielämäkertoja kulttuurin muuttuessa. Postmoderni ikäleikittely (Karisto 2002) ei rajaa seksuaalisuutta ulkopuolelleen, vaan myös seksuaalisuus muuttunee monimuotoisemmaksi ja saa ehkä suorituspaineisiakin piirteitä. Vanhuuden haittoja hätistellään kauemmaksi ja eletään pitempään viriiliä ja tyydyttävää»kolmatta ikää». Vanhenevien alakulttuuri muuttaa ilmiasuaan ja integroituu seksuaalisestikin nuorempaan suuntaan. Lääketiede tarjoaa jo nyt vanhenevalle miehelle mahdollisuuden pönkittää itsetuntoaan tehokkailla potenssilääkkeillä. Moni vanha suhde on herännyt uudelleen henkiin. Vaarana on, että vanhuuden seksuaalisuus muuttuu yhdyntäkeskeiseen suuntaan. Naisille on jo pidempään ollut tarjolla liukasteita ja hormonikorvaushoitoa, joiden avulla limakalvojen joustavuus ja liukkaus säilyy. Jos vanhemman miehen erektiohäiriötä hoidetaan lääkityksellä, olisi hyvä varmistaa, että myös kumppanin ikääntymisen aiheuttamat vaivat hoidetaan. Joukkoviestimissä esillä oleva seksuaalisuus muuttaa kaikkien kuvaa seksistä ja omasta seksuaalisesta identiteetistään. Kaikkialta tihkuva aktiivisuutta ja toiminnallisuutta korostava käsitys seksuaalisuudesta muuttaa huomaamatta vanhenevienkin tulevaisuudenäkymiä. Seksuaalisuus on läsnä mainoksissa, aikakauslehdistössä, popmusiikissa, elokuvissa, television satelliittikanavilla. Uusi seksuaalikulttuuri vaikuttaa vanheneviin, ja lapset se on jo muuttanut. Se on paitsi riski myös uutta seksuaalista pääomaa. Kirjallisuutta Aalberg V, Siimes M. Lapsesta aikuiseksi: kypsyminen mieheksi ja naiseksi. Helsinki: Nemo, 1999. Butler RN, Lewis MI. Love and sex after 60. First Ballantine Books Edition, 1993. Byrd JE, Hyde JS, DeLamater JD, Plant EA. Sexuality during pregnancy and the year postpartum. J Fam Pract 1998;47:305 8. Cacciatore Raisa. Lasten seksuaaliterveys. Kirjassa: Kontula O, Lottes I, toim. Seksuaaliterveys Suomessa. Tampere: Tammi, 2000. Caulfield MD. Sexuality in human evolution: What is natural in sex. Fem Stud 1985;2:343 63. George LK, Weiler SJ. Sexuality in middle and late life. Arch Gen Psychiatry 1981;38:919 23. Goodson P, Evans A, Edmundson E. Female adolescents and onset of sexual intercourse: a theory-based review of research from 1984-1994. J Adolesc Health 1997;21:147 56. Haavio-Mannila E, Kontula O. Seksin trendit meillä ja naapureissa. Juva: WS Bookwell, 2001. Hervonen A, Pohjalainen P. Gerontologian ja geriatrian perusteet. Tampere: Lääketieteellinen oppimateriaalikustantamo, 1990. Hiltunen-Back E. Epidemiology of syphilis, gonorrhoea and chlamydia trachomatis infection in Finland in the 1990s. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, 2002. Hurme H. Vanhusten sukupuolisuus. Gerontologia 1988;2:119 29. Härkönen M, Pelkonen R. Tarvitseeko mies androgeeneja? Duodecim 1998;114:1123 8. Kandeel FR, Koussa VKT, Swerdloff RS. Male sexual function and its disorders: physiology, pathophysiology, clinical investigation and treatment. Endocrin Rev 2002;22:342 88. Kontula O, Haavio-Mannila E, toim. Suomalainen seksi. Tietoa suomalaisten sukupuolielämän muutoksesta. WSOY, 1993. Korteniemi-Poikela E, Cacciatore R. Seksuaalisuuden Portaat / Sexualiteten steg för steg. Opetuspaketti peruskoulun 1. 9. luokille. Opetushallitus 2000. Koskimäki J, Hakama M, Huhtala H, Tammela T. Erektiohäiriöiden yleisyys ja yhdyntöjen lukumäärä. Duodecim 2000;116:737 41. Kosunen E, Sihvo S, Hemminki E. Knowledge and use of emergency contraception in Finland. Contraception 1997;55:153 7. Kosunen E, Kaltiala-Heino R, Rimpelä M. Risk-taking sexual behavior and self-reported depression in middle adolescence a schoolbased survey (lähetetty julkaistavaksi, 2002). Kosunen E, Rimpelä M, Liinamo A, Jokela J. Suomalaisten nuorten seksuaalikäyttäytymisen muutokset 1990-luvun lopulla. Sosiaalilääket Aikak 2000;37:273 82. Lamberts SWJ, van den Beld AW, van der Lely A-J. The endocrinology of aging. Science 1997;278:419 24. Lough G, Saunders M. From birth to puberty, helping your child develop a healthy sexuality. Suntime Napier 2001. Mazur A, Mueller U, Krause W, Booth A. Causes of sexual decline in aging married men: Germany and America. Int J Impot Res 2002; 14:101 6. Money J. Human sexology and psychoneuroendrocrinology. Kirjassa: Crews D. Psychology of reproductive behaviour: an evolutionary perspective. Prentice-Hall, 1987, s. 323 44. Reinholm M. Kupeitten kuuma vai kadonnut kaipaus? Pikkulasten vanhempien kokemuksia seksielämästä perhekoon kasvaessa. Helsinki: Väestöliitto, 2000. Ronkainen S. Ikääntyvän naisen seksuaalisuus. Sosiaali- ja terveysministeriö. Tasa-arvojulkaisuja. Sarja D: Naistutkimusraportteja. Helsinki, 1990. Seksuaalisuus elämänkaaressa 215

Ronkainen S, Pohjolainen P, Ruth J-E. Erotiikka ja elämänkulku. WSOY, 1994. Saure A. Hormonit ja ikääntyvä mies. Otava, 1999. Schiavi RC, Schreiner-Engel P, Mandeli J, Schanzer H, Cohen E. Healthy aging and male sexual function. Am J Psychiatry 1990;147:766 71. Starr B. Sexuality and aging. Ann Rev Gerontol Geriatr 1985;5:97 126. Starr B, Weiner M. The Starr-Weiner report on sexuality in the mature years. New York: McGraw-Hill, 1981. Suomen virallinen tilasto. Väestönmuutokset 2000. Tilastokeskus. Väestö 2001:13. Yliopistopaino, Helsinki 2001. Tukiainen S, Soramäki P. Seksuaaliterapia Suomessa. Kirjassa: Kontula O, Lottes I, toim. Seksuaaliterveys Suomessa. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2000, s. 146 56. Wellings K, Field J, Johnson A, Wadsworth J. Sex behavior in Great Britain. The national survey of sexual attittudes and lifestyles. London: Penguin Books, 1994. Vikat A, Kosunen E, Rimpelä M. Raskauden keskeytykset Suomessa 1987-1998. Stakes.Tilastoraportti 39/1999. Helsinki: Edita, 1999. Vikat A, Kosunen E, Rimpelä M. Risk of post-partum induced abortion in Finland: a register-based study. Perspect Sex Reprod Health 2002;34:84 90. Weizman R, Hart J. Sexual behavior in the healthy married elderly men. Arch Sex Behav 1987;16(1):39 44. ELISE KOSONEN, dosentti, apulaisopettaja meelko@uta.fi Lääketieteen laitos 33014 Tampereen yliopisto ANTTI HERVONEN, professori Terveystieteen laitos 33014 Tampereen yliopisto RAISA CACCIATORE, LL, erikoislääkäri Väestöliitto, seksuaaliterveysklinikka PL 849, 00101 Helsinki Kuvaaja: Finn Anders Petersen/Mira/Gorilla 216