Seksuaalioikeuksista kehitysvammaisten henkilöiden asumisyksiköissä

Transkriptio

1 Seksuaalioikeuksista kehitysvammaisten henkilöiden asumisyksiköissä Kaikki kymmenen seksuaalineuvontaa antanutta vastaajaa olivat sitä mieltä, että seksuaalineuvontaa ja -kasvatusta ei edelleenkään ole kehitysvammaisille henkilöille riittävästi. Vastaajista puolet katsoi, ettei sitä ole lainkaan riittävästi. Jos neuvontaresursseja on vähän, neuvonnan tulisi vastaajien mukaan käsitellä ainakin seuraavia asioita: Luvan antaminen seksuaalisuuteen, joka käsittää myös oman ja toisten rajojen ymmärtämisen sekä sosiaalisesti hyväksytyt käyttäytymismuodot. Itsetyydytys ja oman mielihyvän kokeminen. Kehollisuuden läpikäyminen ja oman kehon haltuun ottaminen oikealla tavalla. Tunne- ja turvataidot, itsemääräämisoikeudet. Seksuaalisuuden normalisointi ja lupa seksuaalisuudelle sekä sen toteuttamiselle. Seksuaalisten tunteiden läpikäyminen. Mitä on aikuisuus ja aikuiseksi kasvaminen? Seksuaalisuuden moninaisuus. Seurusteluun ja parisuhteeseen liittyvät asiat. Neuvontaa antaneet katsoivat lisäksi, että olennaista on tapa, jolla seksuaalisuus otetaan puheeksi. He olivat suurimmaksi osaksi sitä mieltä, että keskimäärin asumisyksiköissä henkilökunta ei juurikaan keskustele asukkaiden kanssa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Kahdeksan vastaajaa katsoi, että yksiköissä on vain ilmaistu, mikä on sopivaa seksuaalista käytöstä. Yksi vastaaja katsoi, ettei keskustelua ollut lainkaan. Vain yksi vastaaja katsoi keskustelua olevan jonkin verran siten, että henkilöille oli tarjottu hieman tukea sukupuoli- ja seksuaalisuuasioissa. Puolet vastaajista uskoi keskustelun suhteen olevan yksiköiden välillä paljon vaihtelua. Neljä vastaajaa uskoi vaihtelua olevan jonkin verran. Yksi vastaaja, joka katsoi keskustelua olevan vain hieman, uskoi, että vaihtelua yksiköiden välillä ei ole juuri lainkaan. 1 / 6

2 Ongelmana saattavat olla myös henkilökunnan kielteiset asenteet kehitysvammaisten seksuaalisuutta kohtaan. Seksuaalineuvontaa antavista henkilöistä puolet (N=5) oli törmännyt henkilökunnan kielteisiin asenteisiin paljon ja puolet jonkin verran. Neuvontaa antavat henkilöt näkivät, että erityisen kielteisiksi asioiksi asumisyksiköissä koettiin: Seksuaalioikeudet ja seksuaalisuuden kuuluminen myös kehitysvammaisille henkilöille. Seksuaalisen mielihyvän suuntautuminen. Itsetyydytys, kehollisuus ja nautinnon saaminen omasta kehosta. Myös itsetyydytyksen neuvominen ja opastaminen. Seksi. Seurustelu (henkilökunnan taholta voi olla sääntöjä, esim. yökyläily). Monet seurustelukumppanit. Sukupuolinen suuntautuminen. Seksuaalisuuden moninaisuus (esim. homoseksuaalisuus ja transvestiittisuus). Porno. Tunteisiin liittyvät asiat. Vanhempien suhtautuminen. Seksuaalisen turhauman purkamisen kieltäminen ja näkeminen vain yhtenä häiriökäyttäytymisen muotona. Yksi vastaaja tarkensi, että henkilökunnalle voi sopia hyvin kehitysvammaisten henkilöiden seksuaalisuudesta puhuminen, neuvonta ja ohjaus, mutta he eivät itse halua tai osaa tehdä sitä. Vastaaja näkee tämän johtavan siihen, että asioista jätetään puhumatta ja henkilöitä ohjaamatta. Hän pelkääkin tällä viestitettävän kehitysvammaisille henkilöille, että seksuaalisuudessa on jotain pahaa tai negatiivista. Seksuaalineuvontaa antaneiden mielestä asukkaiden seksuaalisuuteen suhtaudutaan aikalailla kielteisesti: 2 / 6

3 Asukkaiden seksuaalisuutta ei ole olemassa. Seksuaalisuudesta ei saa olla vaivaa tai työtä henkilökunnalle. Seksuaalisuuteen suhtaudutaan piilotellen ja vähätellen. Poikkeava seksuaalinen toiminta määritellään jyrkästi omasta näkökulmasta. Työntekijät määrittävät, mikä on oikein ja sallittua. Vain heterosuhteet hyväksytään. Tiedon lisääntyessä asioihin suhtaudutaan yhä ymmärtäväisemmin. Seuraavat vastaajat tuovat esiin eri puolia asumisyksikön henkilökunnan suhtautumisesta: Yleensä sitä ei hoitajien mielestä ole ollenkaan tai sanotaan etten ole tullu tälle alalle sitä varten. Periaatteessa puheessa hyväksytään heidän seksuaalisuutensa ja ollaan valmiita jopa tekemäänkin asioiden eteen jotakin, mutta kyllähän se tehdään sitten suljettujen ovien takana peitellen tai kuiskaillen. Tai toinen vaihtoehto on se, että asioille nauretaan ja "mässäillään" ehkä sillä varjolla, että ei osata itse asiaan suhtautua. Asiaan suhtaudutaan usein melko positiivisesti. Haasteellisissa tilanteissa ollaan varovaisempia. Seksuaalineuvontaa antaneet vastaajat kokivat pääsääntöisesti, että myöskään sukupuolisuutta ei riittävästi huomioida asumisyksiköissä. Sukupuolisuuden nähtiin kulkevan samaa tietä seksuaalisuuden hyväksymisen kanssa. Sukupuolisuuden olemassaolo joutui myös tämän takia joskus torjutuksi. Seksuaalioikeuksia nähtiin kaiken kaikkiaan rikottavan paljon. Transsukupuolisuutta ei useinkaan hyväksytty tai korostettiin vain ilmeistä sukupuolta. Lisäksi ongelmaksi nähtiin tytöttely ja pojattelu, vaikka kyse olisi aikuisista ihmisistä. Kuitenkin yksi vastaaja näki asian positiivisemmin ja kertoi sukupuolisuuteen suhtauduttavan suhteellisen avoimesti. Lisäksi on positiivista, että seksuaalineuvojista osa ei maininnut kielteistä suhtautumista miehisyyden tai naiseuden korostamiseen tilanteissa, joissa henkilö koki olevansa samaa sukupuolta kuin mitä biologisesti on. 3 / 6

4 Vastaajat olivat myös sitä mieltä, että asumisyksikön henkilökunnan kesken on paljonkin erimielisyyttä siitä, miten seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen tulisi suhtautua. Katsottiin, että henkilökunnan kesken voi olla vaikea keskustella seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyvistä yksilöllisistä asenteista. Eräs vastaaja näki, että seksuaalisuuteen liittyvät asiat nähdään eri asumisyksiköissä eri tavalla. Nähtiin, että henkilökunnallakin voi olla mielipiteitä laidasta laitaan. Näin on erityisesti asukkaiden erikoisempien taipumusten kohdalla. Toinen vastaaja näki nuorempien työntekijöiden olevan tiukempia ja varautuneimpia kannoissaan. Kaikki tapaukset ja vaikeudet eivät erään vastaajan mukaan tule edes esille. Todettiin myös, että tässäkin asiassa kovaäänisin saa viimeisen sanan. Sen, miksi sukupuolisuus- ja seksuaalisuusasiat koettiin henkilökunnan taholta ongelmallisiksi, nähtiin johtuvan pitkälti tiedon puutteesta. Eräs vastaaja piti todennäköisenä, että suurimmalla osalla yksiköiden henkilökunnasta koulutukseen ei ole kuulunut seksuaalisuutta käsittelevää opetusta. Osa vastaajista ajatteli ongelmallisen suhtautumisen juontuvan henkilön omasta vaikeasta suhtautumisesta seksuaalisuuteen ylipäätään tai omaan seksuaalisuuteensa. Tästä johtuen koettiin, että joidenkin henkilöiden kanssa seksuaalisuudesta puhuminen oli avoimempaa ja toisten kanssa vaikeampaa. Useampi vastaaja näki, että henkilöillä voi olla käsityksiä, jotka ohjaavat toimintaa. Vaikeaksi nähtiin myös asumisyksiköiden ongelmakeskeisyys, jonka vuoksi seksuaalisuuskin nähdään ongelmana. Yksi vastaaja epäili asenteen juontuvan ristiriidasta, jossa lapsen tasolla oleva henkilö noudattaa seksuaalisuuden suhteen aikuismaista toimintatapaa. Toinen vastaaja tiivisti ajatuksia: Tilanteeseen vaikuttaa moni asia kokonaisvaltaisesti. Ohjaajan oma seksuaalinen historia, näkemys asioihin, vaikeus neuvoa haasteellisissa tilanteissa, ohjaajan vastuu jos jotain sattuu, asukkaiden vanhempien suhtautuminen, mahdollisesti uskonnolliset näkemykset, ym. Seksuaalineuvojat näkevät koulutuksen ja tiedon lisäämisen sekä arvokeskustelun edistävän seksuaalioikeuksien toteutumista. Tärkeänä pidettiin sitä, että työyhteisössä vallitsisi avoin ja keskusteleva ilmapiiri ja että seksuaalioikeuksista keskusteltaisiin myös seksuaalineuvojan tai -terapeutin vetämänä. Nähtiin, että tällöin jokainen saisi tuoda esiin ennakkoluulojaan ja ajatuksiaan asian suhteen turvallisessa ympäristössä niin, etteivät asenteet pääse vaikuttamaan asiakassuhteisiin. Uskottiin, että seksuaaliterapeutit ja -neuvojat voisivat auttaa asiassa. Esimiehellä ja vastaavalla ohjaajalla nähtiin myös olevan iso rooli seksuaalioikeuksien toteutumisessa. 4 / 6

5 Tietoa seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta puolestaan katsottiin vietävän asumisyksiköihin parhaiten koulutuksen kautta. Koulutuksissa koettiin tärkeäksi painottaa keskusteluja. Niillä nähtiin voitavan avata ja tuoda päivänvaloon sitä tosiasiaa, että seksuaalioikeudet kuuluvat myös kehitysvammaisille henkilöille. Koulutuksessa toivottiin panostettavan myös perustietoon kehitysvammaisten henkilöiden seksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä asioista sekä materiaaleihin kehitysvammaisten henkilöiden seksuaalisuuden kohtaamisesta hoito- ja ohjaustyössä. Uskottiin, että paras mahdollinen tilanne on silloin, kun seksuaalineuvoja tai -terapeutti löytyy asumisyksiköstä. Hyvänä käytäntönä pidettiin myös työparityöskentelyä, jossa seksuaalineuvoja ja asukkaan kanssa työskentelevä ohjaaja veisivät yhdessä seksuaaliasioita eteenpäin. Hyvänä ehdotuksena pidettiin sitä, että henkilökunnalla ja asukkailla olisi mahdollisuus lyhyillä ns. osastotunneilla esittää kysymyksiä ja nähdä kasvokkain henkilö, jolla on koulutus ja kokemusta seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyvistä asioista. Jos henkilökunta tarvitsee keskustelua ja koulutusta, niin myös kehitysvammaisten henkilöiden omaisten katsottiin tarvitsevan sitä. Kolme seksuaalineuvontaa antavaa henkilöä koki, että omaiset tuovat paljon ongelmia kehitysvammaisten henkilöiden seksuaalioikeuksiin. Kuusi vastaajaa koki, että omaiset tuottivat jonkin verran ongelmia. Yksi vastaaja koki ongelmia seuraavan vain hieman. Suurimmat ongelmat liittyivät siihen, että omaiset pitivät kehitysvammaisia aikuisia lapsina ja seksin ei katsota kuuluvan lapsille. Aikuiselle naiselle saatettiin kantaa pienten lasten leluja eikä kehitysvammaisen henkilön omaa heräämistä aikuisuuteen ja seksuaalisuuteen nähty. Omaiset saattavat myös pelätä, ettei kehitysvammainen henkilö osaa pitää huolta itsestään. Omaiset voivat kieltää kehitysvammaisen henkilön tarvitseman tiedon saamisen ja seksuaalineuvonnan sekä aiheuttaa kielteisellä asennoitumisellaan hänelle ristiriitoja ja ahdistusta. He saattavat mitätöidä seksuaalineuvonnan tarvetta. Katsottiin myös, että omaiset pelkäävät nukkuvan karhun herättämistä. Eräs vastaaja totesi iäkkäille vanhemmille olevan vaikea ymmärtää, että neuvonta on avuksi eikä haitaksi. Vastaajan mukaan on helpottavaa, jos vanhemmat antavat oman lapsensa kehittyä seksuaalisuutensa kanssa ja näkevät seksuaalineuvonnan helpottavana ja positiivisena asiana. Kuitenkin vastauksissa todettiin myös, että parhaimmillaan läheiset ohjaavat apua tarvitsevan läheisensä eteenpäin ja hyväksyvät tämän seksuaalisuuden. Katsottiin, että kehitysvammaisten omaisia ja asumisyksikön henkilökuntaa kohtaan tarvitaan luottamusta. 5 / 6

6 6 / 6