OPINNÄYTETYÖ Riikka Tuisku 2011 KOMMUNIKOINNIN KEHITTÄMINEN KEHITYSVAMMAISTEN YHTEISÖSSÄ HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMA
ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU SOSIAALI- JA TERVEYSALA Hoitotyön koulutusohjelma Opinnäytetyö KOMMUNIKOINNIN KEHITTÄMINEN KEHITYSVAMMAISTEN YHTEISÖSSÄ Riikka Tuisku 2011 Toimeksiantaja Hyvinvointivalmennushanke Ohjaaja Arja Jääskeläinen Hyväksytty 2011
Sosiaali-, terveys ja liikunta-ala Hoitotyön koulutusohjelma Opinnäytetyön tiivistelmä Tekijä Tuisku Riikka Vuosi 2011 Toimeksiantaja Työn nimi Sivu- ja liite-määrä Hyvinvointivalmennushanke Kommunikoinnin kehittäminen kehitysvammaisten yhteisössä 39 + 9 Kehitysvammaisen ihmisen mahdollisuus vuorovaikutukseen toisten ihmisten ja ympäristön kanssa edellyttää lähi-ihmisiltä tietoa, taitoa ja asennetta erilaisiin kommunikointikeinoihin. Lähi-ihmisten avulla vaikeastikin kehitysvammainen ihminen voi ilmaista itseään ja tunteitaan sekä tehdä omia valintoja. Opinnäytetyöni tarkoituksena oli kehittää Sallassa sijaitsevan kehitysvammayksikkö Kinttala-kodin henkilökunnan ja kehitysvammaisten asukkaiden välistä kommunikointia. Kinttalakodin henkilökunta toivoi puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin kehittämistä heidän päivittäisissä toiminnoissaan asukkaiden kanssa. Tavoitteena olikin lisätä henkilökunnan motivaatiota monipuoliseen kommunikointiin kehitysvammaisten kanssa sekä ohjata heitä käyttämään erilaisia kommunikointikeinoja. Opinnäytetyöni on toiminnallinen. Sen toimeksiantajana toimi Hyvinvointivalmennushanke, joka oli vuonna 2008 Sallassa aloitettu kolmivuotinen ESR (Euroopan sosiaalirahasto) - rahoitteinen hanke. Hankkeen tavoitteena oli lisätä sallalaisten osaamista ja osallisuutta sekä parantaa heidän elämänlaatuaan. Tarkoituksena oli myös tuottaa hyvinvointipalveluja ja tuotteita Sallan kuntalaisille sekä Sallassa matkaileville. Opinnäytetyöprosessin aikana suunnittelin, toteutin ja arvioin Kinttala-kodissa tapahtuvaa kommunikointia. Kommunikoinnin kehittämiseksi toteutin ohjaustuokiot sekä tuotin materiaalia (kuvat, päiväjärjestykset) yksikköön. Kehittämistyö antoi mahdollisuuden kommunikoinnin parantamiseen kehitysvammaisten asukkaiden ja työntekijöiden välillä. Kinttala-kodin henkilökunta koki yhteistyön tärkeäksi ja aikoivat hyödyntää saamaansa ohjausta jatkossakin. Avainsanat: Hoitotyö, kehitysvammaisuus, kehittämistyö, kommunikointikeinot, vuorovaikutus.
School of Health Care and Sports Degree Programme in Nursing and Health Care Abstract of Thesis Author Tuisku Riikka Year 2011 Commissioned by Subject of thesis Number of pages The Wellness Coaching Project Development of Communication within A Community of Disabled People 39 + 9 Disabled individuals prospects for interaction with others and their surroundings require knowledge, skills, and appropriate attitudes towards different methods of communication from the people around them. With the aid of surrounding people even individuals with severe disabilities can express themselves and their feelings and make their own choices. The aim of my thesis was to develop the communication between the staff and the disabled residents of Kinttala home, a disability care unit in Salla. The staff at Kinttala home hoped for an improvement of communication aimed to support and substitute speech in their daily activities with the residents. Thus, the aim was to motivate the staff to communicate variedly with the disabled as well as to instruct them to use different means of interaction. My thesis is functional. The thesis was commissioned by the Wellness Coaching Project initiated in Salla in 2008, which was funded by ESF (the European Social Fund). The aim of the project was to increase the know-how and participation of the inhabitants of Salla and to improve their quality of life. In addition, the objective was to produce welfare services and products to the inhabitants of Salla municipality as well as to people travelling in Salla. During the thesis process I planned, executed, and evaluated the communication practises in Kinttala home. To develop the communication I carried out sessions of instruction and produced materials (photos, day planners) for the unit. The development work provided an opportunity to improve the interaction between the disabled residents and the care staff. The staff at Kinttala home found the cooperation useful and also intended to continue to utilize the provided guidance in the future. Keywords: nursing, disability, development work, communication methods, interaction
SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 1 2. OPINNÄYTETYÖN LÄHTÖKOHDAT, TAVOITTEET JA TARKOITUS... 3 3. KEHITYSVAMMAISEN HOITOTYÖ... 6 3.1 KEHITYSVAMMAISUUDEN MÄÄRITTELYÄ... 6 3.2 KEHITYSVAMMAISEN OIKEUDET... 8 3.3 KEHITYSVAMMAISEN HOITOTYÖN ERITYISPIIRTEET... 9 4. VUOROVAIKUTUS KEHITYSVAMMAISEN HOITOTYÖSSÄ... 12 4.1 MITÄ ON VUOROVAIKUTUS?... 12 4.2 VAIKEIMMIN KEHITYSVAMMAINEN VUOROVAIKUTUSKUMPPANINA... 12 4.3 VAIKEIMMIN KEHITYSVAMMAISEN VUOROVAIKUTUKSEN TUKEMINEN... 13 5. AAC PUHETTA TUKEVA JA KORVAAVA KOMMUNIKOINTI... 16 5.1 MITÄ ON AAC?... 16 5.2 KOMMUNIKOINTIKEINOT... 16 6. YHTEISTOIMINNALLINEN TYÖN KEHITTÄMINEN... 20 6.1 KESKEISTÄ YHTEISTOIMINNALLISESSA KEHITTÄMISESSÄ... 20 6.2 OHJAAMINEN OSANA KEHITTÄMISTYÖTÄ... 21 7. KOMMUNIKOINNIN KEHITTÄMISEN PROSESSI KINTTALA-KODISSA... 23 7.1 TOIMINNALLINEN OPINNÄYTETYÖ... 23 7.2 KEHITTÄMISTOIMINNAN SUUNNITTELU... 24 7.3 TOTEUTUS... 25 7.3.1 Valmistelua... 25 7.3.2 Ohjaustuokio... 26 7.3.3 Kommunikointimateriaalit ja -passi... 28 7.4 KEHITTÄMISTOIMINNAN ARVIOINTI... 28 7.5 YHTEENVETO... 31 8. POHDINTA... 33 LÄHTEET... 36 LIITTEET.40
1 1. JOHDANTO Kehitysvammainen on ihminen, jonka kehitys tai henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi. Vamma voi johtua joko syntymää edeltävistä syistä, synnytyksen yhteydessä sattuneista vaurioista tai lapsuusiän sairauksista ja tapaturmista. (Kaski Manninen Pihko 2009, 16.) Voidakseen elää tasaarvoisina jäseninä yhteiskunnassa, kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat tukea, ohjausta ja palveluita. Yksilöllinen, tarpeenmukainen tuki auttaa kehitysvammaista ihmistä elämään hyvää ja hänelle luontaista itsenäistä elämää. (Kehitysvammaisten tukiliitto ry 2010.) Jokaisella ihmisellä on oikeus kommunikoida, ilmaista itseään ja tunteitaan. Puheviestintä on yleisin ja luonnollisin kommunikointitapa. Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät kykene puhumaan. Tällöin tarvitaan puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja. Niillä tarkoitetaan kommunikoinninmuotoja, jotka täydentävät tai korvaavat puhuttua kieltä. (von Tetzchner ja Martinsen 1999, 20.) Opinnäytetyöni aihe liittyy puhetta tukevaan ja korvaavaan kommunikointiin eli AAC: hen. Aiheeni on kommunikoinnin kehittäminen kehitysvammaisten yhteisössä. Toiminnallisen opinnäytetyöni toimeksiantaja on Hyvinvointivalmennushanke, jonka yhteistyökumppani Rovaniemen ammattikorkeakoulu on. Hankkeen tarkoituksena on tuottaa hyvinvointipalveluja ja tuotteita Sallan kuntalaisille sekä Sallassa matkaileville. Aiheen tarpeellisuus nousi esille Sallan kunnassa sijaitsevan kehitysvammayksikön Kinttala-kodin henkilökunnalta, joka toivoi puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin kehittämistä heidän päivittäisissä toiminnoissaan kehitysvammaisten asukkaiden kanssa. Kinttala-koti on vuonna 1999 perustettu dementia- ja kehitysvammayksikkö, jossa asuu kuusi dementiaa sairastavaa sekä seitsemän eriasteista kehitysvammaista henkilöä. Yhdellä asukkaalla on käytössä kommunikointilaite, johon myös toivottiin ohjausta.
2 Työni tarkoituksena oli kehittää kehitysvammayksikön henkilökunnan ja kehitysvammaisten asukkaiden välistä kommunikointia. Tavoitteena oli lisätä henkilökunnan motivaatiota monipuoliseen kommunikointiin kehitysvammaisten kanssa sekä ohjata henkilökuntaa käyttämään erilaisia kommunikointikeinoja. Kommunikoinnin kehittäminen tapahtui yhteistyössä henkilökunnan kanssa. Tutkimuksissa onkin todettu, että yhteistoiminnallinen kehittäminen edistää työhyvinvointia, parantaa palvelujen laatua sekä lisää tuloksellisuutta. Yhteistoiminnallisuus antaa organisaation jokaiselle työntekijälle mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa asioihin, riippumatta asemastaan organisaatiossa. Yhteistoiminnallisuus lisää myös motivaatiota tehdä asioita toisin ja siten muuttaa omia toimintatapoja. (Hennala Melkas 2009, 18.)
3 2. OPINNÄYTETYÖN LÄHTÖKOHDAT, TAVOITTEET JA TARKOITUS Opinnäytetyöni aiheesta kuulin opinnäytetyön prosessiseminaarista elokuussa 2010. Aihe tuntui mielenkiintoiselta. Tartuin siihen, koska olen aikaisemmin opiskellut viittomakielen ohjaajaksi ja puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi on tuttua minulle aikaisempien opintojeni kautta. Lisäksi aihe tuntui ajankohtaiselta ja sen tarpeellisuus oli kehitysvammayksikölle merkittävä. Opinnäytetyöni toimeksiantajana toimi Hyvinvointivalmennushanke, joka oli vuonna 2008 Sallassa aloitettu kolmivuotinen ESR (Euroopan sosiaalirahasto) - rahoitteinen hanke. Hankkeen tarkoituksena oli tuottaa hyvinvointipalveluja ja tuotteita Sallan kuntalaisille sekä Sallassa matkaileville. Hyvinvointivalmennushankkeessa luotiin hyvinvointivalmennusmalli sekä koulutettiin hyvinvointivalmentajia erilaisiin työyhteisöihin sekä järjestöihin. Hyvinvointityöryhmä, johon kuului eri hallintokuntien ja järjestöjen edustajia, suunnittelivat hyvinvoinnin kehittämistoimia. (Jääskeläinen, A. 2011, 16-17.) Hyvinvointivalmennusmalli sisältää mm. erilaisia koulutuksia, tapahtumia, työyhteisöjen kehittämis- ja virkistystoimintaa. Hyvinvointivalmennusmallin tavoitteena on yksilöiden ja yhteisöjen kokonaisvaltainen hyvinvoinnin vahvistuminen, osaamisen ja osallisuuden lisääminen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan juurruttaminen, matkailupalveluiden verkostoituminen sekä Sallan vetovoimaisuuden ja kilpailukyvyn lisääminen. Tavoitteena on myös pysyvä tutkimus- ja kehittämisyhteistyö Rovaniemen ammattikorkeakoulun kanssa (Kuvio 1). Opinnäytetyöni on osa hankkeen kehittämisyhteistyötä. Työni avulla kehitin Kinttala- kodin kehitysvammayksikön työkäytäntöjä ja työhyvinvointia. (Jääskeläinen, A. 2011, 28.)
4 KUNNAN TERVEYDEN EDISTÄMISEN TYÖRYHMÄ YLEISÖ- TAPAH- TUMAT TYÖ- HYVIN- VOINTI KOULU- TUKSET HYVINVOINTI- VALMENTAJIEN VERKOSTO VUORO- PUHELUT RYHMÄ- TOIMINTA YKSILÖ- VALMEN- NUS TERVEYS- MITTAUK- SET TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA LAPIN MAAKUNTA- KORKEAKOULU INNOVAATIO- YMPÄRISTÖT PEDASOFIA www.hyvinvointivalmennus.fi HYVINVOINTI- PALVELUT JA -TUOTTEET KUNTALAISILLE JA MATKAILIJOILLE YKSILÖIDEN JA YHTEISÖJEN KOKONAISVALTAINEN HYVINVOINNIN VAHVISTUMINEN OSAAMISEN JA OSALLISUUDEN LISÄÄNTYMINEN TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN JUURTUMINEN MATKAILUPALVELUJEN VERKOSTOITUMINEN SALLAN VETOVOIMAISUUDEN JA KILPAILUKYVYN LISÄÄNTYMINEN KUNTASTRATEGIA HYVINVOINTIKERTOMUS sa Kuvio 1. Hyvinvointivalmennusmalli (Jääskeläinen 2011, 30) Toteutin opinnäytetyöni Sallassa sijaitsevassa kehitysvammayksikössä, Kinttala-kodissa. Kinttala-koti on vuonna 1999 perustettu dementia- ja kehitysvammayksikkö, joka sijaitsee Sallan kunnassa. Rakennuksessa on kaksi siipeä, toisessa asuu kuusi dementiaa sairastavaa henkilöä ja toisessa seitsemän eriasteista kehitysvammaista henkilöä. Kinttala-kodissa työskentelee vakituisesti seitsemän työntekijää sekä lisäksi sijaisia. (Perehdytyskansio 2004.) Kinttala-kodin toimintaperiaatteena on luoda asukkaille mahdollisimman kodinomainen asumisympäristö kodin eri tapahtumineen. Työyhteisö pyrkii asukkaiden turvallisen olon ja ympäristön luomiseen, kohtelemaan asukkaita yksilöllisesti ja aikuisina ihmisinä. Asukkaiden kuntouttava hoitotyö on jokapäiväistä toimintaa, jota toteutetaan arkiaskareissa, esimerkiksi perushoitojen yhteydessä. Toimintaperiaatteena on myös asukkaiden mielekäs työ- ja päivätoiminta. Kinttala-kodin työyhteisön periaatteita ovat yksilöllisyys, turvallisuus, omatoimisuus, kokonaisvaltaisuus ja jatkuvuus. Hoitohenkilökunnan toimintaa ohjaavia periaatteita ovat oikeudenmukaisuus, eettinen vastuu ja taloudellisuus. (Perehdytyskansio 2004.)
5 Toiminnallisen opinnäytetyöni tarkoituksena oli kehittää Kinttala-kodin kehitysvammayksikön henkilökunnan ja kehitysvammaisten välistä kommunikointia. Tavoitteena oli lisätä henkilökunnan motivaatiota monipuoliseen kommunikointiin kehitysvammaisten kanssa sekä ohjata henkilökuntaa käyttämään erilaisia kommunikointikeinoja. Koen, että Kinttalakodin asukkailla on potentiaalia ilmaista itseään laajemmin ja paremmin. Kommunikointitaitojen parannuttua heillä olisi myös mahdollisuus tehdä itsenäisiä valintoja.
6 3. KEHITYSVAMMAISEN HOITOTYÖ 3.1 Kehitysvammaisuuden määrittelyä Kehitysvammaisuudella tarkoitetaan kehitysiässä, alle 18-vuotiaana, syntynyttä ymmärtämis- ja käsityskyvyn alueella olevaa vammaa, jonka seurauksena henkilö ei pysty huolehtimaan asioistaan kuten terveet ihmiset. Kehitysvammaisen henkilön älykkyysosamääränsä on matala, alle 70, jolloin hänen älyllinen suorituskykynsä on heikentynyt. Suomessa on noin 40 000 ihmistä, joilla on kehitysvamma. (Iivanainen 2009.) Kehitysvammaiseksi katsotaan henkilö, jonka kehitys tai henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi. Vamma voi johtua joko syntymää edeltävistä syistä, synnytyksen yhteydessä sattuneista vaurioista tai lapsuusiän sairauksista ja tapaturmista. (Kaski Manninen Pihko 2009, 16.) Markus Kaski määrittelee toimittamassaan kirjassa Kehitysvammaisuus (2009) kehitysvammaisuuden tilana, jossa henkilön älylliset rajoitukset vaikeuttavat sopeutumista ympäristöön. Lähtökohtana ei ole sairaus, vaan puuttuvat toimintaedellytykset. (Kaski ym. 2009, 26.) Kehitysvamman aste vaihtelee vaikeasta vammasta lievään oppimisvaikeuteen. Usein kehitysvammaisella henkilöllä on lisävammoja, jotka voivat vaikeuttaa liikkumista, puhetta tai vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa. (Kehitysvammaisten tukiliitto ry 2010.) Elääkseen tasa-arvoista elämää yhteiskunnassa, kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat tukea, ohjausta ja palveluita. Nämä voivat liittyä kommunikaatioon, omatoimisuuteen, kodinhoitoon, sosiaalisiin taitoihin, ympäristössä liikkumiseen, terveyteen ja turvallisuuteen, kirjallisiin taitoihin, vapaa-aikaan ja työhön. Yksilöllisesti järjestetty tuki ja ohjaus auttavat kehitysvammaista ihmistä elämään hyvää ja omannäköistä elämää. (Kehitysvammaisten tukiliitto ry 2010.) Maailman terveysjärjestön (WHO) tautiluokituksen, ICD10:n mukaan älyllisellä kehitysvammaisuudella tarkoitetaan tilaa, jossa henkisen suorituskyvyn kehitys on estynyt tai epätäydellinen. Heikosti kehittyneitä ovat
7 erityisesti kehitysiässä ilmaantuvat taidot eli yleiseen älykkyystasoon vaikuttavat kognitiiviset, kielelliset, motoriset ja sosiaaliset taidot. Älyllinen kehitysvammaisuus voi esiintyä joko yksinään tai yhdessä minkä tahansa fyysisen tai psyykkisen tilan kanssa. (Kaski ym. 2009, 16.) Kehitysvammaisuudessa merkittävin ryhmä on hermoston kehityshäiriöt eli hermoston sairaudet, vauriot ja muut toiminnan poikkeavuudet tai puutokset. Näistä suuriosa on aivojen kehityshäiriöitä ja niihin liittyy älyllisten toimintojen vajavuutta. Älylliseen kehitysvammaisuuteen voi liittyä myös muita kehityshäiriöitä, lisävammoja ja sairauksia, kuten aisti-, puhe- ja liikuntavammoja, epilepsiaa, autismia, mielenterveyden häiriöitä ja haastavaa käyttäytymistä. (Kaski ym. 2009, 19.) Kehitysvammaa voidaan määritellä ja tarkastella lääketieteen, toimintakyvyn ja sosiaalisesta näkökulmasta. ICD10- luokituksessa kehitysvammaisuus jaotellaan vamman neljään eri asteeseen: lievään, keskivaikeaan, vaikeaan ja syvään kehitysvammaisuuteen (Taulukko 1.). ICD10 -luokituksen mukaan älyllisen kehitysvammaisuuden aste arvioidaan vakioiduilla psykologisilla testeillä ja niitä voidaan täydentää asteikoilla, joilla mitataan sosiaalista sopeutumista tietyissä ympäristöissä. Nämä sitten antavat likimääräisen käsityksen älyllisen kehitysvamman asteesta. Vaikka sosiaalinen sopeutuminen ja älyllinen kyky voivat muuttua ajan, harjoittelun ja kuntoutuksen myötä, ICD10 -luokitus edellyttää, että älyllisen kehitysvammaisuuden asteen luokittelu perustuu tämänhetkiseen toimintakykyyn. (Rajaniemi Seppälä 2011.)
8 Taulukko 1. Kehitysvammaisuuden aste ICD-10 DG Nro ÄO Älyllinen kehitysvammaisuus Älykkyysikä aikuisilla F70 50-69 lievä 9-12 vuotta F71 35-49 keskivaikea 6-9vuotta F72 20-34 vaikea 3-6 vuotta F73 alle 20 syvä alle 3 vuotta F78 - määrittelemätön - (Verneri kehitysvamma-alan verkkopalvelu) 3.2 Kehitysvammaisen oikeudet Kehitysvammaisia ihmisiä koskevia keskeisimpiä lakeja ovat mm. perustuslaki (1999/731), laki potilaan asemasta ja oikeuksista (1992/785) laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (2000/812), laki kehitysvammaisten erityishuollosta 1977/519) sekä laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (1987/380). (Kaipinen 2011.) Käsittelen seuraavassa muutamaa lakia hieman tarkemmin. Suomen perustuslain (1999/731) lukuun 2 on kirjattu meille kaikille suomalaisille kuuluvat perusoikeudet, joita ovat esimerkiksi yhdenvertaisuus, oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Perustuslain 6 :n mukaan kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan muun ohella terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (1992/785) määritellään, että jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä. Potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen
9 ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan. Potilaan äidinkieli, hänen yksilölliset tarpeensa ja kulttuurinsa on mahdollisuuksien mukaan otettava hänen hoidossaan ja kohtelussaan huomioon. Kehitysvammaisten erityishuoltolaissa (1977/519) säädetään erityishuollon antamisesta henkilölle, jonka kehitys tai henkinen toiminta on häiriintynyt tai estynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi ja joka ei muun lain nojalla saa tarvitsemiaan palveluja. Erityishuollon tarkoituksena on edistää kehitysvammaisen henkilön suoriutumista päivittäisistä toiminnoista, hänen omintakeista toimeentuloaan ja sopeutumistaan yhteiskuntaan sekä turvata hänen tarvitsemansa hoito ja muu huolenpito. Erityishuoltoon kuuluvia erityispalveluita ovat asumispalvelut, työ- ja päivätoiminta, perhehoito, laitoshoito ja kehitysvammaneuvolat. Lakiin vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (1987/380) on tullut muutoksia 1.9.2011 alkaen. Muutoksilla edistetään vaikeasti vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksia. Vammaispalvelulaissa tuetaan vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistään ja poistetaan vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Laissa vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla vamman tai sairauden johdosta on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista. Kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010.) 3.3 Kehitysvammaisen hoitotyön erityispiirteet Kehitysvammaisen hoito on osa kehitysvammaisen kuntoutuskokonaisuutta. Siihen kuuluu ihmisen fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten tarpeiden huolehtiminen. Perushoidon tehtävänä on tunnistaa kehitysvammaisen henkilön tarpeet ja mahdollisuudet ja luoda edellytyksiä itsenäiselle
10 suoriutumiselle ohjaamalla, opettamalla ja auttamalla niissä toiminnoissa, joihin hän ei itse kykene. Kehitysvammaisen ihmisen kuntoutuksen tavoitteena on uusien taitojen oppiminen. Usein vaikeimmin kehitysvammaisten on vaikeaa oppia uutta, mutta heidän aiemmin oppimiaan taitojaan voidaan ylläpitää ja sitä kautta helpottaa heidän hoitoaan ja elämää. (Kaski ym.2009, 241.) Kehitysvammaisuus on suhteellisen pysyvä tila, eikä sitä voida hoidollisilla toimenpiteillä poistaa. Kuitenkin kehitysvammaisen ihmisen käsityksiä omista mahdollisuuksista ja vammaisuuden aiheuttamista rajoituksista voidaan vahvistaa sekä tukea hänen elinympäristössään tarvitsemiaan valmiuksia. (Kaski ym. 2009, 190.) Monet vaikeimmin kehitysvammaisista ihmisistä ovat myös vaikeasti monivammaisia. Heillä on aisti- ja liikuntavammoja, jotka tuovat haastetta hoitotyöhön. Käytössä on monenlaisia apuvälineitä, joiden käyttäminen vaatii sekä hoitajilta että kehitysvammaiselta ihmiseltä paljon. Hoitajan pitää tietää miten apuvälineet toimivat sekä hänen tulee osata ohjata ja avustaa kehitysvammaista niiden käytössä, jotta saavutetaan kehitysvammaisen ihmisen kannalta paras mahdollinen hoito ja osallistuminen. Hoitohenkilökunta omalla toiminnallaan vaikuttaa kehitysvammaisen ihmisen fyysiseen ympäristöön sekä ajankäyttöön. (Launonen 2007, 145). Hoitotyössä vuorovaikutuksella on suuri merkitys potilaan ja hoitajan yhteistyön kannalta, jotta kehitysvammainen ihminen tulee ymmärretyksi ja häntä kohdellaan tasa-arvoisesti. Kehitysvammaisilla ihmisillä on usein lisäksi myös aisti- ja liikuntavammoja. Liikuntavammoista tavallisin on CP-vamma. Se tarkoittaa varhaislapsuudessa tapahtunutta aivoperäistä halvausta, joka vaurioittaa lihasten toimintaa ja haittaa siten liikesuorituksia. Vammat voivat vaihdella lievästä toimintahäiriöstä vaikeaan monivammaisuuteen. Tavallisimpia oireita ovat pakkoliikkeet ja halvaukset. (Malm Matero Repo Talvela 2004, 278.) Hoitotyössä hoitajien tulee huomioida nämä mahdolliset toimintahäiriöt, esimerkiksi ruokailutilanteissa. Hoitotyössä liikuntavammat lisäävät myös
11 fyysisen työn kuormittavuutta, jolloin hoitajien tulisi käyttää erilaisia siirtämisen apuvälineitä, esimerkiksi nostolaitetta. Aistivammoista kuuloviat ja näkövammat voivat vaikeuttaa liikkumista ja selviytymistä päivittäisistä toiminnoista. Suurempien haittojen arvioidaan liittyvän vuorovaikutukseen ja viestintään. (Launonen 2007, 59.) Kuuloaistin vajavaisuus tai sen puuttuminen kokonaan vaikuttavat merkittävästi kehitysvammaisen tapaan kommunikoida ja olla vuorovaikutuksessa. Kehitysvammaisella ihmisellä voi olla monenlaisia kuulemiseen liittyviä ongelmia. Ne kuitenkin saattavat usein jäädä huomaamatta, koska kehitysvammainen ei itse pysty kertomaan niistä. Vaikka kehitysvammaisen kuuloaisti toimisikin normaalisti, saattaa hänellä olla silti vaikeuksia erottaa ympäristöstään ääniä keskushermoston vaurioiden vuoksi. (Papunet 2007a.) Keskushermoston vaurioiden vuoksi kehitysvammaisen näköjärjestelmä usein vioittuu. Seurauksena voi olla näkökenttäpuutoksia, näköhahmotuksen vaikeutta ja silmien liikehäiriöitä. Nämä näkövaikeudet voivat estää kehitysvammaista saamasta elämyksiä ja kokemuksia ympäristöstä. Tällöin lähi-ihmisten tulisi antaa kehitysvammaiselle tietoa ympäristöstä muiden aistien kautta, esimerkiksi kosketuksen avulla. (Kaski ym. 2009, 138 139.)
12 4. VUOROVAIKUTUS KEHITYSVAMMAISEN HOITOTYÖSSÄ 4.1 Mitä on vuorovaikutus? Vuorovaikutus alkaa syntymästä ja vuorovaikutustaidot kehittyvät koko elämän ajan. Vuorovaikutus on puhumista ja kuuntelemista, se on elämän perusta. Jokaisella ihmisellä on tarve ja oikeus kommunikoida, ilmaista itseään. Ihmisten välistä vuorovaikutusta on verrattu tanssiin, jossa kutsutaan toisia erilaisiin askelkuvioihin. Jokaisella ihmisellä on lupa tanssia ja kaikki kykenevät siihen, kukin omannäköisine askelineen eikä täydellinen tarvitse olla. (Mönkkönen 2007, 86.) Ihmisten välinen vuorovaikutus on sekä tietoista että tiedostamatonta toimintaa. Tietoista vuorovaikutusta voidaan kutsua viestinnäksi, kommunikaatioksi. Se on usein kielellistä, kuten puhetta tai kirjoitusta. (Launonen 2007, 6-7.) Yleensä puheen rinnalla käytetään myös kehonkieltä ja siihen liittyviä ilmeitä ja eleitä (Ahonen 1992, 108). Jos ihmisen puheen tuottaminen tai ymmärtäminen on vaikeaa tai puhuminen ei onnistu, voi vuorovaikutus tapahtua myös puhetta tukevien ja korvaavien keinojen avulla, esimerkiksi viittomat tai kuvat (Launonen 2007, 6-7). Vuorovaikutus on yhteistoiminnallinen prosessi, jossa puhuja ja kuuntelija vaikuttavat toisiinsa. (Kielijelppi 2010). Siinä on tärkeää, että molemmat osapuolet käyttävät yhteistä kieltä, sellaista keinoa, jota molemmat osaavat käyttää sekä ymmärtää (Launonen 2007, 6-7). Näin ollen osapuolet ymmärtävät käymänsä keskustelun samalla tavalla sekä saavuttavat yhteisymmärryksen myös tunteen tasolla (Ahonen 1992, 107). Vuorovaikutus on kahdenvälinen yhteys, johon molemmat osapuolet osallistuvat aktiivisesti omista lähtökohdistaan. (Launonen 2007, 14). 4.2 Vaikeimmin kehitysvammainen vuorovaikutuskumppanina Vaikeimmin kehitysvammaisilla ihmisillä on samanlainen, sisäsyntyinen tarve olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, niin kuin muillakin ihmisillä. Heidän vuorovaikutustaitonsa kuitenkin kehittyvät hitaasti, ja vielä
13 aikuisenakin he toimivat kehitystasonsa mukaisesti vuorovaikutuksen varhaisimpien keinojen, olemuskielen varassa. Näitä olemuskielen elementtejä ovat ilmeet, eleet, äänensävyt ja kehonkieli. (Launonen 2007, 81.) Varhaisten taitojen varassa viestivä ihminen ei kykene ilmaisemaan itseään puhumalla, mutta se ei tarkoita, etteikö hänellä olisi kerrottavaa. Kehonkieltä, ääntelyä, ilmeitä, eleitä ja toimintaa yhdistelemällä vaikeimmin kehitysvammainenkin ihminen voi ilmaista monia asioita. Tällöin olisi tärkeää, että lähi-ihmiset osaisivat itsekin käyttää olemuskieltä vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen yksilöllisten taitojen ja tarpeiden mukaisesti. (Launonen 2007, 97.) Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen käsitys ympäröivästä maailmasta ja hänen oma suhteensa siihen voi olla varsin jäsentymätön. Tällöin ympärillä olevien ihmisten valmiuksilla on suuri merkitys yhteyden syntymiselle ja toiminnalle. Yleensä vuorovaikutus syntyy parhaiten yhteisessä toiminnassa, jossa vaikeasti kehitysvammaiselle välittyy selkeitä muusta ympäristöstä erottuvia aistikokemuksia. (Launonen 2007, 81.) Yleensä vaikeimmin kehitysvammaisten ihmisten ilmaisukeinoja ovat ääntely, katse, fyysinen rentoutuneisuus tai jännittyneisyys, yleinen aktiivisuus tai passiivisuus sekä yksinkertaiset eleet, kuten kädellä osoittaminen. Näiden ilmaisukeinojen avulla vaikeimminkin kehitysvammaiset voivat ilmaista tunnetilojaan ja voivat tehdä valintoja. Kuitenkin näiden ilmaisujen onnistuminen on aina ympärillä olevien ihmisten tulkinnan varassa. (Launonen 2007, 82.) 4.3 Vaikeimmin kehitysvammaisen vuorovaikutuksen tukeminen Vuorovaikutus vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kanssa voi olla usein haasteellista ammattilaisellekin. Monesti vuorovaikutustilanteissa yhteisymmärrystä ei synny ja vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen oma
14 tahto jää kuulematta. Näin ollen yhteisen kielen ja käsitteiden puuttuminen voi johtaa väärinymmärryksiin ja voi syntyä konfliktitilanteita. ( Vuoti Burakoff Martikainen 2009, 10, 12.) Myös työntekijän kiire, väsymys ja vuorovaikutustaitojen puute voivat vaikeuttaa vuorovaikutustilannetta. Jotta vaikeimmin kehitysvammaisen vuorovaikutusta voidaan tukea, pitää lähi-ihmisillä, etenkin hoitohenkilökunnalla olla tarvittavaa tietoa puhetta tukevista ja korvaavista kommunikointikeinoista. Näitä kommunikointikeinoja ovat mm. kuvat, esineet tai viittomat. Varsinkin kommunikoinnin merkityksestä ihmiselle, joka ei voi kommunikoida normaalisti puheella, tulisi kaikilla olla ymmärrys mitä se merkitsee. (Trygg 2010, 105.) Hoitotyössä on tärkeää, että asiakas saa ilmaista itseään, tunteitaan, tulee ymmärretyksi sekä kokee olevansa tasa-arvoinen vuorovaikutuskumppani. Hoitotyöntekijät ovat lähiomaisten lisäksi monesti vaikeimmin kehitysvammaisten ihmisten pääasialliset kommunikointikumppanit. Se, kuinka vuorovaikutus onnistuu, riippuukin paljolti työntekijöiden tiedoista, taidoista, asenteista sekä kokemuksesta. Vaikeimmin kehitysvammaisen vuorovaikutuksen kannalta merkityksellistä on lähi-ihmisten kyky havainnoida ja huomata hyvin pienetkin kehitysvammaisen ihmisen kommunikointialoitteet sekä kyvyn reagoida niihin. Tällä tavoin voidaan saada aikaan hyvä vuorovaikutus, jos lähi-ihminen vastaa kehitysvammaisen ihmisen tarpeisiin ja viesteihin hänen ymmärtämällään tavalla. ( Vuoti ym. 2009, 10, 12.) Kehitysvammaisten vuorovaikutusta parannetaan eri vammaisjärjestöissä, erilaisissa projekteissa. Viimeisimpänä on kehitetty Kehitysvammaliiton tietokone- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekissa vuosina 2005-2008 OIVA- Osallisuuteen vuorovaikutusaloitteilla -hanke. Rahoittajana on toiminut Raha automaattiyhdistys. OIVA hankkeen tavoitteena oli vahvistaa vaikeimmin kehitysvammaisten aikuisten ja lähi-ihmisten vuorovaikutusta. Mallissa kehitettiin työtapoja ja välineitä vuorovaikutukseen vaikeimmin kehitysvammaisten ihmisten yhteisöissä. Hankkeen keskeisinä työskentelytapoina käytettiin koulutusta ja videointia. Kehitysvammaisten
15 ihmisten yhteisön arkea vuorovaikutustilanteissa videoitiin, joita sitten tarkasteltiin ryhmissä puheterapeutin ohjaamana. OIVA- vuorovaikutusmallin mukaan onnistuneessa vuorovaikutuksessa on tärkeää läsnäoleminen, odottaminen, vastaaminen, ilmaisun mukauttaminen ja tarkastaminen. ( Vuoti ym. 2009, 11.)
16 5. AAC PUHETTA TUKEVA JA KORVAAVA KOMMUNIKOINTI 5.1 Mitä on AAC? Lyhenne AAC tarkoittaa puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia ja se tulee englanninkielisistä sanoista augmentative and alternative communication. Puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi tarkoittaa puhutun kielen täydentämistä tai korvaamista muilla kommunikoinnin muodoilla. (von Tetzchner Martinsen 2000, 20.) Boel Heister Trygg (2010) käyttää puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia yhteisnimityksenä kaikille erilaisille kommunikointikeinoille, joita on tarjolla, jos henkilö ei kykene ilmaisemaan itseään puheen avulla tarpeeksi hyvin. Kommunikointijärjestelmät jaetaan pääluokkiin: manuaaliset (viittomat), graafiset (PCS- kuvat) ja kosketeltavat merkit (esineet) (von Tetzchner Martinsen 2000, 20). Näitä keinoja käyttävät vaikeasti puhehäiriöiset tai puhekyvyttömät ihmiset sekä heidän lähi-ihmisensä. AAC: hen sisältyy myös luonnollisten eleiden, ääntelyn sekä puheen käyttöä. (Pulli 1995, 26.) Puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi voidaan jakaa myös avusteiseen ja ei-avusteiseen kommunikointiin, jossa kommunikoija tuottaa ilmaisussaan käyttämät merkit. Avusteisessa kommunikoinnissa kielellinen ilmaus on fyysisesti erillään käyttäjästä ja siinä merkit valitaan, esimerkiksi kommunikointilaitteet tai -taulut. Ei-avusteisessa kommunikoinnissa kommunikoija muodostaa kielelliset ilmaukset itse sekä tuottaa merkit, esimerkiksi viittomat. (von Tetzchner Martinsen 2000, 21.) 5.2 Kommunikointikeinot Kommunikointikeinoihin kuuluvat graafiset merkit, viittomat, kuvat, kirjoitus, kosketeltavat merkit sekä kommunikoinnin apuvälineet. Seuraavassa käsittelen tarkemmin kommunikointikeinoja, joita käytetään Kinttala-kodissa. Käytössä siellä ovat kuvat, yksi kommunikointilaite sekä muutama kommunikointipassi. Kuvat voivat olla piirroksia tai valokuvia ja niitä käytetään yleisesti ensimmäisenä graafisen kommunikoinnin muotona (von Tetzchner
17 Martinsen 2000, 35). Kuvia käytetään asioiden jäsentämisen tukena, kognitiivisena tukena, muistin ja kerronnan tukena, kirjoitetun kielen korvaajana sekä keskustelualustana. Kehitysvammaisten ihmisten kanssa on hyvä käyttää kuvia, koska ne tukevat käsite- ja sanavarastojen kehittymistä sekä laajentavat ilmaisumahdollisuuksia vähäisen puheen ja muiden kommunikointikeinojen ohella. Kuvat ovat myös hyvä tuki puheen ja viittomien rinnalla sekä niiden opettelussa. (Trygg 2010, 33, 57-58.) Kuva on esittämänsä asian näköinen. Esimerkiksi kun kehitysvammaiselle ihmiselle puhutaan vuodenajoista, voidaan näyttää kyseistä vuodenajan kuvaa, esimerkiksi kesä (Kuva 1.). Joskus kuvien ymmärtäminen kehitysvammaiselle ihmiselle voi olla vaikeaa, koska hänen kognitiiviset taitonsa eivät ole kehittyneet normaalisti. (von Tetzchner Martinsen 2000, 35.) Kehitysvammaisen ihmisen päivittäin tekemiä asioita voidaan selkeyttää hänelle päivätoimintajärjestyksellä. Se auttaa kehitysvammaista ihmistä ymmärtämään, mitä on tapahtumassa ja missä järjestyksessä asiat tapahtuvat. (Trygg 2010, 67.) Tällöin kehitysvammainen ihminen saa kokonaiskäsityksen päivän tapahtumista. Yhden päivän kuvia voivat esimerkiksi olla aamupala, ulkoilu, lounas, päivälepo, toimintaterapia päivällinen, karaoke ja iltapala. Kuva 1. Kesä (Papunet -kuvatyökalu 2011)
18 Kommunikointilaite on apuväline, johon viestit kootaan yhdessä laitetta käyttävän ihmisen tai hänen lähi-ihmisten kanssa (Kuva 2). Kun viestejä nauhoitetaan puheääneksi, on hyvä valita käyttäjän ikää ja sukupuolta edustava henkilö ja viestit tulee esittää minä -muodossa. Kommunikointilaitteessa voi olla yksi tai useampia viestipainikkeita tai - ruutuja, joita painamalla viesti kuuluu. Viestien sisältöjä kuvaavat merkit esitetään käyttäjän tarpeiden mukaan joko valo- tai piirroskuvilla tai graafisina symboleina. (Pulli 2010.) Kuva 2. Kommunikointilaite (Kajo.fi) Kommunikointilaitteen avulla kehitysvammainen ihminen voi osallistua keskusteluihin, kertoa mielipiteitään sekä tehdä valintoja. Hän voi esimerkiksi painaa kommunikointilaitteesta kuvapainiketta mitä kuuluu? kun hän haluaa kysyä toisen kuulumisia. Kinttalankodissa yhdellä asukkaalla on käytössä Talara 32 - kommunikointilaite. Laitteessa on 4 toimintosivua, joille saadaan yhteensä 127 kuva- /puheviestiä. Uusi symbolisivu on helposti vaihdettavissa ja ohjaus tapahtuu suoraan näppäimistöltä. Kuvat ovat omissa lokeroissaan, mikä helpottaa kuvan valitsemista ja painamista sekä on asukkaan käden motoriikan kannalta merkittävä asia. (Kajo 2011.) Jokaisella ihmisellä on oikeus päättää kenen kanssa ja kuinka laajasti hän kommunikoi. Myös kehitysvammaisella ihmisellä on nämä samat oikeudet. Kommunikointipassin avulla kehitysvammainen ihminen voi välittää tietoa vuorovaikutuksestaan ja kommunikointitavoistaan uusille ihmisille, mutta
19 myös tutummille. Kommunikointipassista ilmenee kuinka kehitysvammainen ilmaisee itseään, kuinka hän myöntää ja kieltää, mitä tukea hän tarvitsee pystyäkseen kommunikoimaan parhaalla mahdollisella tavalla sekä mahdolliset häiriötekijät kommunikoinnissa. Kommunikointipassi voi olla vihkonen, kortti tai video. Lähi-ihmiset suunnittelevat yksilöllisen kommunikointipassin yhdessä kehitysvammaisen henkilön kanssa. On tärkeää, että passin omistaja voisi vaikuttaa passissa välitettävän tiedon sisältöön ja muotoon, näin ollen passista tulee omistajansa näköinen. (Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus 2007.)
20 6. YHTEISTOIMINNALLINEN TYÖN KEHITTÄMINEN 6.1 Keskeistä yhteistoiminnallisessa kehittämisessä Nykypäivän työyhteisöissä tarvitaan toimintatapojen ja menetelmien kehittämistä ja uudistamista, koska työmäärä ja sen myötä vaativuus lisääntyvät. Kehittämisen kannalta työyhteisön jäsenillä tulisi olla riittävästi tietoa ja taitoa havaita, ymmärtää ja käsitellä osaamistaan. (Seppänen- Järvelä Vataja 2009, 9-10.) Tutkimuksissa on todettu, että yhteistoiminnallinen kehittäminen edistää työhyvinvointia, parantaa palvelujen laatua sekä lisää tuloksellisuutta. Yhteistoiminnallisuus antaa organisaation jokaiselle työntekijälle mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa asioihin, riippumatta asemastaan organisaatiossa. Yhteistoiminnallisuus lisää myös motivaatiota tehdä asioita toisin ja siten muuttaa omia toimintatapoja. (Hennala Melkas 2009, 18.) Paras yhteistoiminnan muoto työhyvinvoinnin ja tuloksellisuuden kehittymisen kannalta on täyden yhteistoiminnan strategia. Tällöin kaikki toimijat, olivat he sitten työntekijöitä, esimiehiä tai poliittisia päättäjiä, asettavat omaa työtään ja toimintaansa ohjaavassa päätöksenteossaan etusijalle organisaation edut omien etujen sijasta. Täyden yhteistoiminnan toteutumiselle on tärkeää, että kaikilla toimijoilla on yhteinen arvoperusta sekä yhteinen käsitys organisaation perustehtävistä eli päämääristä. (Syvänen Erätuli Kokkonen Nederström Strömberg 2008, 19 20.) Yhteistoiminnallisuus on yhdessä toimimista ja se vaatii molemminpuolista sitoutumista ja toiminnan suuntaamista yhteisymmärryksessä samaan päämäärään. Yhteisymmärrys edellyttää myös jatkuvaa ja avointa dialogia. (Vartiainen 2006, 153-154.) Dialogisuudella tarkoitetaan pyrkimystä yhteisen ymmärryksen rakentumiseen ja taitoa edesauttaa vuorovaikutuksen kulkua siihen suuntaan. (Mönkkönen 2007, 86. ) Kehittämistoiminta on monien eri toimijoiden kokonaisuus, jossa on osallisena myös organisaation ulkopuolisia kehittämisen asiantuntijoita, jotka tuovat mukanaan tietynlaiset käsitteet, viitekehityksen ja toimintatavat. (Seppänen Järvelä, R. Karjalainen, V. 2006, 25.) Kehittämistoiminnan
21 lähtökohtana voi olla nykyisen toiminnan tai tilanteen ongelmat tai jokin uusi asia. Kehittämisen keskeinen elementti on tavoitteellisuus. Kehittämistoiminta voi kohdistua yksittäisiin työntekijöihin ja heidän ammatilliseen osaamiseensa, jolloin tavoitellaan muutosta heidän työskentelytavoissaan tai menetelmissään esimerkiksi koulutuksen avulla. Kehittämisen kohde voi olla yksittäiset ihmiset, työyhteisöt tai organisaatiot. (Toikko Rantanen 2009, 16.) Työyhteisölähtöinen kehittäminen tarkoittaa työtoiminnan kehittämistä tavoitteiden ja visioiden saavuttamiseksi. Siinä koko työyhteisö on kehittämisen tekijä ja kehittäminen suuntautuu työn ja työyhteisön toiminnan tutkimiseen sekä arviointiin ja uudistamiseen. Tällaisella työyhteisölähtöisellä prosessikehittämisellä voidaan vahvistaa ja ylläpitää työyhteisön toimintakykyä. (Seppänen- Järvelä Vataja 2009, 13.) Kehittämistyössä voi olla ulkopuolinen kehittäjä, joka voi auttaa työyhteisöä kehittämään toimintaansa. Kehittäjän tehtävänä on auttaa työyhteisöä tarjoamalla osaamiseensa perustuvaa apua. Ulkopuolinen kehittäjä pystyy helpommin muodostamaan puolueettoman ja kokonaisvaltaisen kuvan työyhteisön toiminnasta ja kehittämistarpeista. Kehittäjä voi tuoda uusia ideoita ja näkemystä siitä, miten työyhteisön toimintatapoja voisi kehittää. (Simelius, K. 2003, 25.) Kehittäjällä täytyy olla vuorovaikutustaitoja, joiden avulla hän kykenee kuuntelemaan ja reflektoimaan. Hänellä täytyy olla myös suunnittelutaitoja, kyetäkseen kuljettaa prosessia eteenpäin sekä tilannetajua ja kritiikin sietokykyä. (Seppänen Järvelä 1999, 183.) 6.2 Ohjaaminen osana kehittämistyötä Kehittämistoiminnassa ulkopuolisen kehittäjän tehtävänä on toimia asiantuntijana. Kehittäjä kerää työyhteisöltä tietoa, jonka avulla hän voi ohjata kehittämisprosessia paremmin. (Toikko Rantanen 2009, 96.) Kehittäjällä tulee olla myös prosessin ohjaamiselle ja sen eteenpäin viemiselle ominaisia taitoja. (Seppänen - Järvelä 1999, 184). Ohjaus on aktiivista ja tavoitteellista vuorovaikutuksellista toimintaa, ohjaajan ja ohjattavan välillä. Ohjauksen lähtökohtana ovat ohjattavan aikaisemmat
22 kokemukset, tiedot sekä elämäntilanne. Ohjausprosessi voidaan jakaa kolmeen eri vaiheeseen suunnitelmaan, toteutukseen ja arviointiin. Ohjausprosessin suunnitteluvaiheessa tunnistetaan ja arvioidaan ohjauksen tarpeet, siihen vaikuttavat tekijät sekä asetetaan tavoitteet. Toteutusvaiheessa ohjaajalla tulee olla riittävän hyvät tiedot ohjattavista asioista, oppimisen periaatteista sekä ohjaustyyleistä ja -menetelmistä. Arviointivaiheessa arvioidaan ohjaajan ja ohjattavan toimintaa, verrataan toiminnan edellytyksiä ja vaikutuksia (Kääriäinen Lahdenperä Kyngäs 2005, 27 28.) Ryhmäohjaus on yksi eniten käytettävistä ohjausmenetelmistä terveydenhuollossa. Ryhmäohjausta annetaan erikokoisissa, eri tarkoitusta varten kootuissa ryhmissä ja niiden tavoitteet vaihtelevat ryhmien mukaan. Ryhmäohjauksen avulla voidaan saavuttaa parempia tuloksia kuin esimerkiksi yksilöohjauksella. Suuremmalle ryhmälle ohjaaminen on taloudellisempaa kuin yksittäisten henkilöiden ohjaaminen. (Kyngäs Kääriäinen Poskiparta Johansson Hirvonen Renfors 2007, 104.)
23 7. KOMMUNIKOINNIN KEHITTÄMISEN PROSESSI KINTTALA-KODISSA 7.1 Toiminnallinen opinnäytetyö Toiminnallinen opinnäytetyö tavoittelee ammatillisen käytännön toiminnan ohjeistamista, opastamista, toiminnan järjestämistä tai järkeistämistä. Toiminnallinen opinnäytetyö koostuu produktista eli toiminnallisesta osuudesta ja raportista, joka sisältää prosessin dokumentoinnin ja arvioinnin tutkimusviestinnän keinoin. Produkti voi olla esimerkiksi ohjeistus, opas, kirja, kansio tai muu materiaalituotos. (Vilkka Airaksinen 2003, 9.) Toiminnallisella opinnäytetyöllä täytyy olla toimeksiantaja, jolle kyseinen opinnäytetyö toteutetaan. Toimeksi annetun opinnäytetyön avulla opiskelija voi näyttää omaa osaamistaan, herättää työelämän kiinnostusta itseensä, luoda suhteita sekä tukea myös omaa ammatillista kasvua. Opinnäytetyön tulee olla käytännönläheinen, työelämälähtöinen, tutkimuksellisella asenteella toteutettu sekä riittävällä tasolla alan tietojen ja taitojen hallintaa osoittava. Sen tulee olla myös ammatillisesti kiinnostava, innovatiivinen ja jollain tavalla merkittävä kohderyhmälle. (Vilkka Airaksinen 2003, 10, 16-17, 157.) Toiminnallisen opinnäytetyön raportti on teksti, josta selviää, mitä, miksi ja miten on tehty, millainen työprosessi on ollut sekä millaisiin tuloksiin ja johtopäätöksiin on päädytty. Raportista ilmenee myös miten itse arvioin omaa prosessia, tuotosta sekä oppimistani. Opinnäytetyöraportissa tulee näkyä tiettyjä tutkimustekstien piirteitä, kuten käsitteiden määrittelyä ja käyttöä, argumentointia sekä lähteiden käyttöä. (Vilkka Airaksinen 2003, 65.) Opinnäytetyöpäiväkirja toimii muistin tukena koko toimintaprosessin ajan. Tällöin opinnäytetyöraportin kirjoittaminen on helpompaa ja selkeämpää. (Vilkka Airaksinen 2003, 19, 22.) Päiväkirja on tehokas väline myös reflektoivaan itsearviointiin. Päiväkirjassa on hyvä käsitellä omia tuntemuksia ja kokemuksia toimintaprosessista. (Seppänen - Järvelä 2003, 36.) Pidin päiväkirjaa koko toiminnallisen opinnäytetyöprosessin ajan, jolloin minun oli helpompi kirjoittaa opinnäytetyön raporttia.
24 7.2 Kehittämistoiminnan suunnittelu Toiminnan suunnittelu on hyvä aloittaa lähtötilanteen kartoituksella. Toiminnan kehittäjän tulee tietää kohderyhmän tiedot, taidot ja toiminnan tarve kyseisestä aiheesta. Näiden tietojen avulla kehittäjä kykenee reflektoimaan taitojaan, kykyjään ja valmiuksiaan kehittämistoiminnalle. (Vilkka Airaksinen 2003, 27.) Suunnitellessani kehittämistoimintaa Kinttalakotiin, otin edellä mainitut seikat huomioon. Lisäksi koin hyödylliseksi aiemmat viittomakielen ohjaajan opintoni, joissa käytin puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetelmiä. Elokuussa 2010 otin ensimmäisen kerran yhteyttä Kinttala-kodin vastaavaan hoitajaan, jonka kanssa sovimme tapaamisen elokuun 2010 loppuun. Halusin käydä paikan päällä, jotta näkisin heidän toimintaansa ja asukkaita. Samalla pääsin kuulemaan työntekijöiden toiveita ja odotuksia, jolloin minun oli helpompi suunnitella kommunikoinnin kehittämiskohteita. Keskustelin esimiehen ja henkilökunnan kanssa heidän toiveistaan ja tarpeistaan. Päädyimme siihen, että pidän ohjaustuokion henkilökunnalle. Ohjaustuokiossa käsiteltäisiin kehitysvammaisen kommunikoinnin merkitystä päivittäisissä tilanteissa sekä mahdollisia estäviä ja edistäviä tekijöitä näille kommunikointitilanteille. Ohjaustuokion tarkoituksena olisi ohjata, opastaa ja motivoida henkilökuntaa käyttämään erilaisia kommunikointikeinoja asukkaiden kanssa. Ohjaustuokiota suunniteltaessa on tärkeää miettiä tuokion tarkoitus ja tavoitteet. (Leskinen 2009, 17 18). Kinttala- kodin toimintasuunnitelmaan kuuluu päiväjärjestykset. Heillä on päiväsalissa yhteinen päiväjärjestys. Minulle tuli mieleen, että voisin samalla tehdä asukkaille huoneisiin omat päiväjärjestykset, seitsemän kappaletta. Näin ollen jokainen asukas voisi omasta päiväjärjestyksestä seurata päivittäisiä tapahtumia. Osalla asukkaista on käytössä myös kommunikointipassit. Suunnitelmissani oli tehdä kommunikointipassit asukkaille, joilta se puuttui. Yhdellä kehitysvammaisella asukkaalla on käytössään kommunikointilaite, jonka käytössä hänellä oli ollut vaikeuksia. Hoitajat kertoivat, että hänellä
25 meni kommunikointilaitteen käyttö vain leikiksi eikä sen käytöstä oikein tullut mitään. Asukas oli saanut kommunikointilaitteen heinäkuussa 2010, joten se oli uusi asia hänelle. Aikaisemmin asukkaalla oli ollut käytössä kuvia ja kommunikointitaulu. Henkilökunnalle kommunikointilaite ei ollut tuttu, vaan he halusivat saada siihen ohjausta. Tarkoituksena oli ottaa kommunikointilaitetta käyttävä asukas mukaan ohjaustuokion lopussa, jolloin näyttäisin henkilökunnalle, kuinka ollaan vuorovaikutuksessa, kommunikoidaan asukkaan kanssa kommunikointilaitteen avulla. Mietin, olisiko parempi ottaa asukas ohjaustuokion lopussa huoneeseen mukaan vai pitäisikö minun aikaisemmin työskennellä asukkaan kanssa kahdestaan, joka sitten videoitaisiin ja näyttäisin sen ohjaustuokiossa henkilökunnalle. Päädyin ottamaan asukkaan mukaan ohjaustuokion lopussa. 7.3 Toteutus 7.3.1 Valmistelua Elokuussa 2010 käydessäni ensimmäisen kerran Kinttala-kodissa seurasin ja otin kontaktia kaikkiin asukkaisiin, jotka olivat paikalla. Enemmän käytin aikaa asukkaan kanssa, jolla oli käytössään kommunikointilaite. Ensin kommunikointilaitteen käyttäminen tuntui asukkaalla menevän leikiksi, mutta myöhemmin, useamman ohjaushetken jälkeen, huomasin asukkaan olevan jo hieman enemmän motivoitunut. Toisaalta, kun ajatellaan kehitysvammaista henkilöä, voi olla hyväkin, että ensin leikin avulla opetellaan uusia asioita. Huomasin, että kuvat kommunikointilaitteessa olivat liian pieniä, niiden olisi pitänyt olla kaksi kertaa isommat, jotta asukas olisi voinut käyttää laitetta kädenmotoriikan kannalta paremmin. Käynnin jälkeen otin yhteyttä puheterapeuttiin, jonka kautta asukas oli kommunikointilaitteensa saanut ja sovin hänen kanssaan tapaamisen. Muutaman päivän kuluttua tapasimme ja keskustelimme kyseisen asukkaan kommunikointiin liittyvistä asioista ja miten niitä voisi kehittää. Tapaaminen antoi minulle paljon eväitä opinnäytetyöhöni. Sain esimerkiksi vinkkiä siitä, miten voisin motivoida asukasta käyttämään kommunikointilaitetta.
26 Lokakuussa 2010 käynnilläni Kinttala-kodissa keskustelimme henkilökunnan kanssa kommunikointilaitteen kuvista, mitkä olivat niitä asukkaan kannalta tärkeitä kuvia sekä mitä kuvia voi poistaa ja mitä kuvia piti lisätä. Kuvia piti vähentää paljon, koska uuteen kommunikointilaitteeseen mahtui vain 127 kuvaa. Tein listan kuvista, josta ilmeni poistettavat, yhdistettävät ja lisättävät kuvat. Lähetin oman ehdotukseni puheterapeutille, hän hyväksyi kuvat ja laittoi uuden kommunikointilaitteen tilaukseen. Kun uusi kommunikointilaite saapui, siihen nauhoitettiin viestit, jonka jälkeen laite luovutettiin asukkaalle. 7.3.2 Ohjaustuokio Työhöni sisältyi kommunikaatioon liittyvien ohjaustuokioiden pitäminen henkilökunnalle, jonka toteutin ryhmäohjauksina. Marraskuussa 2010 kävin Kinttala-kodissa keskustelemassa vastaavan hoitajan kanssa ohjaustuokion sisällöstä ja ajankohdasta. Sovimme, että pidän kaksi ohjauskertaa, jotta jokaisella työntekijällä olisi mahdollisuus osallistua. Ohjaustuokioiden ajankohdaksi katsoimme päivät, jotka olisivat heille helpoin järjestää. Ohjaustuokiot toteutin tammikuussa 2011 ja ne olivat kerrallaan tunnin mittaisia. Käsittelin ohjaustuokioissa vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin merkitystä kehitysvammaiselle itselleen sekä hoitotyössä, kehitysvammaisen oikeuksia, estäviä ja edistäviä tekijöitä kommunikoinnissa sekä puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja. Ohjaustuokiot pidin 13.1.2011 ja 18.1.2011 Kinttala-kodissa, mukana oli ensimmäisellä kerralla viisi työntekijää ja toisella kerralla kolme työntekijää. Jaoin kaikille osallistujille etukäteen PowerPoint - esityksessä käyttämäni materiaalin. Lainasin Rovaniemen ammattikorkeakoululta videotykin, jonka liitin omaan tietokoneeseen ja jolla sain heijastettua esitykseni huoneen seinälle. Aiheena oli vuorovaikutus, jossa käsittelin mitä on normaali vuorovaikutus ja mitä tulee huomioida silloin, kun vuorovaikutuskumppanina on kehitysvammainen. Tavoitteena oli puhua kuuloaistin merkityksestä vuorovaikutuksessa ja kommunikoinnissa sekä kuuloaistimusten ja vastaanoton ongelmista kehitysvammaisella. Käsittelin myös kehitysvammaisten oikeuksia. Ohjaustuokioiden tavoitteena oli siis antaa tietoa ja motivoida henkilökuntaa monipuolisempaan kommunikointiin.
27 Kävimme keskustelua kommunikoinnin merkityksestä kehitysvammaiselle, miten tärkeää on itsensä ja tunteiden ilmaisu, ymmärretyksi tuleminen. Kehitysvammaisetkin ihmiset voivat tehdä valintoja, jos heille vain annetaan siihen mahdollisuus. Hoitotyössä kommunikoinnin merkitys korostuu, tärkeintä on asiakkaan ymmärtäminen. Hoitohenkilökunnan olisi hyvä kerran viikossa jokaisen asukkaan kanssa pitää kommunikointihetki, jota tehtäisiin hoitotyönprosessin mukaisesti. Hoitotyönprosessiin sisältyy tarpeen määritys, suunnitelma (tavoite), toteutus (ohjaus) sekä arviointi. Tärkeää on myös kirjata kommunikointihetket ylös, arvioida niitä, onko asetettuihin tavoitteisiin päästy. Ohjaustuokiossa keskustelimme, mikä merkitys kommunikoinnilla on hoitotyössä sekä pohdimme yhdessä mitkä ovat estäviä ja edistäviä tekijöitä kommunikoinnin kannalta heidän omassa työyhteisössään. Keskustelusta nousi estävistä tekijöistä esille henkilökunnan vähäinen määrä, ajan puute, tiedon ja taidon puute kommunikointikeinoissa, motivaatio sekä muut tärkeämmäksi koetut työt, esimerkiksi pyykkien pesu. Edistäviä tekijöitä taas olivat henkilökunnan halu oppia uusia kommunikointikeinoja ja kokemus (asukkaat tuttuja). Ohjaustuokiot herättivät aktiivista keskustelua. Tavoitteena oli kertoa puhetta tukevista ja korvaavista kommunikointikeinoista. Kävimme läpi yhden asukkaan kommunikointilaitteen käyttöä, neuvoin kuinka sitä voisi kehittää ja kuinka sen käyttöä voisi motivoida sekä asukkaalle itselleen että henkilökunnalle. Kommunikointilaitteella asukkaalla on mahdollisuus ilmaista itseään sekä tehdä valintoja, joten olisi tärkeää, että kommunikointilaitetta käytettäisiin hoitotoimenpiteidenkin yhteydessä. Näytin miten kommunikointilaitteen avulla keskustellaan asukkaan kanssa. Tämän jälkeen yksi hoitaja kokeili, mutta tilanne keskeytyi hetken kuluttua, koska asukas sai kouristuskohtauksen. Ohjaustuokiossa kerroin, että ihmisillä, joilla on vaikeuksia tuottaa puhetta tai puhe on epäselvää, on oikeus saada vammaisten tulkkauspalvelua. Tulkkauspalvelun käyttö edellyttää myös, että tulkkauspalvelun käyttäjä pystyy ilmaisemaan itseään tulkkauksen avulla ja hän käyttää jotain toimivaa kommunikointimenetelmää. Tulkkauspalvelua saa vähintään 180 tuntia
28 vuodessa ja se on tarkoitettu työssä käymiseen, opiskeluun, asioimiseen, harrastamiseen ja virkistäytymiseen. (Kansaneläkelaitos 2011.) 7.3.3 Kommunikointimateriaalit ja -passi Kommunikointimateriaalit kustansi kehitysvammayksikkö, kuvat tehtiin Tikoteekissa (tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus) ja päiväjärjestyspohjat tein itse. Päiväjärjestyksien pohjakankaaksi ehdotin paksua farkkukangasta, jolloin se olisi tukeva ja kestävä. Ompelin suunnittelemani seitsemän päiväjärjestyspohjaa paksusta farkkukankaasta, koko 10cm * 70cm (liite 3). Ompelin niihin tarrakiinnityksen, jolloin kuvia olisi helppo vaihtaa tarpeen mukaan. Kommunikointilaitteen kuvapohjia tein neljä kappaletta. Kuvien valinta tehtiin kommunikointilaitteen käyttäjän tarpeiden mukaan. Suurin osa kuvista oli normaaleja päivittäisiä toimintoja, mutta mukaan liitettiin myös kuvia, jotka motivoisivat asukasta käyttämään laitetta. Nämä olivat kuvia, joista asukas pitää, esimerkiksi traktori ja moottorisaha. Kommunikointipassien tekeminen ei toteutunut, koska henkilökunta ei ehtinyt kerätä tietoja asukkaista niitä varten. 7.4 Kehittämistoiminnan arviointi Kehittämistoiminta perustuu sille asetettuihin tavoitteisiin sekä siihen miten ja millä tavoin tavoitteet on saavutettu. Arviointia tehdään aina jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. (Anttila 2007, 15.) Sanakirjojen määritelmässä arviointi eli evaluaatio tarkoittaa arvon antamista eli arvottamista. Arviointi koskee yleensä ihmisiä yhdellä tai useammalla tavalla, esimerkiksi projektiin osallistujina, projektin vetäjinä tai palvelun asiakkaina. (Robson 2000, 8.) Arvioinnilla tarkoitetaan kehittämistoiminnan onnistumisen selvittämistä. (Paasivaara Suhonen Nikkilä 2008, 140.) Työssäni kommunikoinnin kehittämisen prosessissa suunnittelu, toteutus ja arviointi kulkivat osittain päällekkäin. Kinttala-kodissa käydessäni suunnittelin henkilökunnan kanssa tulevaa, mutta samalla myös toteutin sekä arvioin toimintaa. Muutaman viikon kuluttua ensikäynnistäni Kinttala- kodissa soitin
29 vastaavalle hoitajalle sopiakseni kuinka asioissa edetään. Oli kiva kuulla, että kommunikointilaitetta käyttävä asukas oli jo motivoituneempi käyttämään laitetta, eikä sen käyttö mennyt enää pelkästään leikiksi. Asukkaalle pitämästäni päivän mittaisesta kommunikointilaitteen ohjaushetkestä oli todellakin ollut hyötyä. Huomasinkin, että henkilökunnalla pitäisi olla enemmän tietoa, taitoa, aikaa ja motivaatiota käyttää ja ohjata asukasta kommunikointilaitteen kanssa. Tekemäni kommunikointimateriaalit (kuvat, päiväjärjestykset) olivat onnistuneet, koska ne olivat tarpeellisia ja Kinttala-kodin työntekijät olivat niihin tyytyväisiä. Uskon, että päiväjärjestyksistä on hyötyä asukkaille päivätoimintojen hahmottamisessa ja niiden käyttö on päivittäistä Kinttalakodissa. Kommunikointilaitteen kuvien valinta oli minusta onnistunut ja kuvia voi jatkossa muokata tarpeen mukaan. Kyselylomakkeen vastauksista ilmenee, että Kinttala-kodin henkilökunta kokee kommunikointimateriaalien käyttökelpoisuuden merkittävänä osana heidän työtään. Ohjaustuokioiden sisältönä käytin mm. vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin merkitystä sekä kehitysvammaisten oikeuksia ja nämä olivat mielestäni ajankohtaista teoriapohjaa työntekijöille, jota sitten sovellettiin Kinttala-kodin työskentelytapoihin. Ohjaustuokion lopussa, kommunikointilaitetta käyttävä asukas tuli mukaan ja työskentelimme hänen kanssaan. Aluksi asukas kommunikoi laitteen avulla, mutta hetken kuluttua hän sai kouristuskohtauksen, joka saattoi johtua uudesta ja jännittävästä tilanteesta ja joutui poistumaan tuokiosta. Mietin jo tuossa suunnitteluvaiheessa olisiko asukkaan kannalta järkevämpää esimerkiksi askarrella asukkaan kanssa kahdestaan, jolloin asukas kommunikoisi kommunikointilaitteen avulla, joka sitten videoitaisiin vai olisiko asukas itse mukana ohjaustuokiossa. Parempi olisi ollut se videointi, jolloin asukas ei olisi ollut niin jännittynyt. Mietin, mikä olisi paras tapa saada kehitysvammayksikön työntekijöiltä palautetta kehittämistoiminnasta sekä kehittämistyön onnistumisesta. Punnitsin erilaisia vaihtoehtoja. Mietin ensin ryhmähaastattelua, mutta päädyin kuitenkin tekemään kehitysvammayksikköön kyselylomakkeen, jossa työntekijät saivat arvioida saamaansa kommunikointiohjausta. Valitsin tämän
30 menetelmän, koska se tuntui minusta kaikista nopeimmalta ja vastaajille helpoimmalta tavalta. Lähetin lomakkeet noin kuukausi ohjaustuokioiden pitämisen jälkeen. Vastauspyynnöt pyysin 4.3.2011 mennessä. Kun tarvitaan ihmisiä koskevaa tietoa, on kyselylomake tällöin yleisin menetelmä. Kyselylomaketta käytetään tavallisesti tuottamaan suuria ihmisjoukkoja koskevaa tietoa, mutta menetelmää voi käyttää pienellekin kohderyhmälle. Kyselylomaketta laadittaessa on tärkeää, että tietää, mihin kysymyksiin etsii vastauksia. Kysymysten tulee olla selkeitä ja olennaiseen keskittyviä sekä aina olisi hyvä olla avoimiakin kysymyksiä, että vastaaja saa tarvittaessa ilmaista näkemyksiään omin sanoin. (Kyttä, M. 2001.) Kyselylomakkeen vastausten pohjana käytin Likert- asteikkoa. Se on yleisesti mielipideväittämissä käytetty, tavallisesti 4- tai 5-portainen järjestysasteikon tasoinen asteikko, jossa toisena ääripäänä on useimmiten täysin samaa mieltä ja toisena ääripäänä täysin eri mieltä. (Vehkalahti, K. 2009, 20). Kyselylomakkeessa kysyin, ovatko työntekijät käyttäneet kommunikointikeinoja työssään asukkaiden kanssa (kuvat, kommunikointilaite, päiväjärjestys) ja kuinka usein. Sitten pyysin arvioimaan kommunikointimateriaalien (kuvat, päiväjärjestys) hyötyä heille numeroasteikolla 1-5 (1 = ei ollenkaan hyödyllinen ja 5= erittäin hyödyllinen) ja onko kommunikoinnin kehittämistoiminta (ohjaustuokio, kuvat, kommunikointilaitteeseen perehtyminen, päiväjärjestys) vaikuttanut omaan kommunikointiin asukkaiden kanssa? sekä lopuksi pyysin arvioimaan ohjaustuokion hyödyllisyyttä. (liite 1) Vastauksia sain seitsemän kappaletta. Vastauksista ilmeni, että kolme on käyttänyt kommunikointikeinoja päivittäin, kolme on käyttänyt jonkin verran ja yksi on alkanut käyttää viimeaikoina. Kommunikointimateriaalien käyttökelpoisuutta arvioitiin numeroilla 4 ja 5 (Taulukko 2.). Vastauksista ilmeni, että kommunikoinnin kehittämistoiminta (ohjaustuokio, kuvat, kommunikointilaitteeseen perehtyminen, päiväjärjestys) on auttanut ymmärtämään asukkaita paremmin. Asukkaan kanssa on kahden keskistä aikaa pysähtyä kiireenkin keskellä, otetaan kontaktia ilmeillä ja eleillä sekä
31 useampi työntekijä on ottanut kommunikointikeinoja enemmän käyttöön työssään. Vastaajista kolme arvioi ohjaustuokion numerolla 5, kolme numerolla 4 ja yksi ei osallistunut tuokioon lainkaan. Arviointi oli numeroasteikolla 1-5 (1 = ei ollenkaan hyödyllinen ja 5= erittäin hyödyllinen). Taulukko 2. Kommunikointimateriaalien käyttökelpoisuuden arviointi 1 2 3 4 5 ei vast. Kuvat 1 4 2 Päiväjärjestys 2 3 2 Kommunikointilaite 1 6 7.5 Yhteenveto Kehitysvammaisen ihmisen mahdollisuus vuorovaikutukseen toisten ihmisten ja ympäristön kanssa edellyttää lähi-ihmisiltä tietoa, taitoa ja asennetta erilaisiin kommunikointikeinoihin. (Vuoti ym. 2009, 10). Näitä kommunikointikeinoja voivat olla kuvat, graafiset merkit, viittomat ja erilaiset kommunikoinnin apuvälineet. Lähi-ihmisten avulla vaikeastikin kehitysvammainen ihminen voi ilmaista itseään ja tunteitaan sekä tehdä omia valintoja. (Launonen 2007,82). Tavoitteena oli lisätä henkilökunnan motivaatiota monipuoliseen kommunikointiin kehitysvammaisten kanssa ja ohjata Kinttala-kodin henkilökuntaa käyttämään erilaisia kommunikointikeinoja. Tarkoituksena oli kehittää henkilökunnan ja asukkaiden välistä kommunikointia. Tämä kehittämistyö pohjautui yhteistoiminnallisuuteen, jonka tarkoitus oli yhdessä toimiminen ja yhteiset päämäärät.
32 Toiminnallisen opinnäytetyöni toteutin Sallan kunnassa sijaitsevaan kehitysvammayksikkö Kinttala-kotiin. Prosessin aikana suunnittelin, toteutin ja arvioin toimintaani yhdessä erilaisten ammattiryhmien kanssa. Suunnitteluvaiheessa tein yhteistyötä Kinttala-kodin henkilökunnan sekä asukkaiden kanssa. Sovimme, että pidän henkilökunnalle ohjaustuokion sekä tuotan yksikköön myös kommunikointimateriaalia. Ohjaustuokiot toteutin ryhmäohjauksina tammikuussa 2011. Pidin yhteensä kaksi ryhmäohjauskertaa, jotta kaikilla työntekijöillä olisi mahdollisuus osallistua niihin. Ohjaustuokioissa aiheina käsittelin vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin merkitystä kehitysvammaiselle itselleen sekä arkipäivän hoitotyölle. Lisäksi kerroin kehitysvammaisen oikeuksista, puhetta tukevista ja korvaavista kommunikointikeinoista. Nostin myös esille estäviä ja edistäviä tekijöitä kommunikoinnissa. Ohjaustuokioiden keskusteluissa nousi esille se, kuinka riippuvainen kehitysvammainen ihminen on ympärillä olevista ihmisistä. Hoitaja voi omassa työssään pienilläkin muutoksilla edesauttaa kehitysvammaista ihmistä ilmaisemaan itseään. Tuotin yksikköön myös kommunikointimateriaalia. Yhdelle asukkaalle tein kommunikointilaitteeseen uusia kuvia ja jokaiselle asukkaalle huoneeseen päiväjärjestyksen kuvineen. Suunnitelmissani oli tehdä kommunikointipassit asukkaille, mutta henkilökunta ei ehtinyt keräämään tarvitsemiani tietoja ajoissa, joten passien tekeminen jäi. Kommunikointimateriaalien käyttäminen antaa enemmän mahdollisuuksia hoitajien ja asukkaiden väliseen kommunikointiin.
33 8. POHDINTA Opinnäytetyöni aihe oli minulle kiinnostava ja onnistunut valinta. Aiheen tarpeellisuus innosti minua tekemään työtä suurella motivaatiolla. Kävin Kinttala-kodissa yhteensä viisi kertaa. Koen, että nämä käynnit antoivat riittävästi pohjaa suunnittelulle ja toteutukselle. Minut otettiin Kinttala-kodissa hyvin vastaan ja koin, että siellä oli lämmin työilmapiiri. Luulen, että siihen vaikutti Kinttala-kodin henkilökunnan halu omaksua ja oppia uutta ja täten he olivat motivoituneita kehittämään kommunikointia työyhteisössään. Työyhteisön kannalta oli hyvä asia, että kommunikoinnin kehittämisen suunnitteli ja toteutti ulkopuolinen henkilö. Näin asioihin saatiin erilaisia näkökulmia puolin ja toisin. Sain tehdä yhteistyötä useamman eri työntekijän ja ammattiryhmän kanssa. Sain myös tukea puheterapeutilta, opinnäytetyöni ohjaajalta sekä Kinttalakodin vastaavalta hoitajalta. Yhteistyö sujui kaikkien osapuolten kanssa hyvin ja sain hyödyllisiä kokemuksia tulevaan sairaanhoitajan ammattiini. Oli hienoa saada työskennellä Kinttala-kodin asukkaiden ja henkilökunnan kanssa. Pääsin kehittämään heidän keskinäistä vuorovaikutustaan ja näin ollen annoin heille uusia eväitä työhön. Tehdessäni toiminnallista opinnäytetyöprosessia, pääsin kehittämään työskentelytaitojani. Kehityin teoriatiedon haussa sekä työskentelyssä erilaisten ammattiryhmien kanssa. Sain myös olla mukana kehittämistyössä. Teoriatietoa hakiessa sain hyödyntää opinnoissa saamaani ohjausta lähteiden hausta ja käytöstä. Koen, että työskentelyni eri ammattiryhmien kanssa oli helppoa ja luontevaa, koska olen tehnyt sitä sairaanhoitajaopintojen harjoittelujaksoilla sekä aikaisemmassa työssäni asiakaspalvelussa. Työni ohjaus- ja materiaaliprosessissa suunnittelu, toteutus ja arviointi kulkivat osittain päällekkäin. Kinttala-kodissa käydessäni suunnittelin henkilökunnan kanssa tulevaa, mutta samalla myös toteutin sekä arvioin toimintaa.
34 Eettisyys on kaikessa toiminnassa tärkeää ja niin myös opinnäytetyössäni. Jo alkuvaiheessa huomioin, että asukkaiden omaisilta kysyttiin lupa työskentelyyn heidän kanssaan. Olen iloinen, että siihen suhtauduttiin avoimesti ja luvat myönnettiin. Myös eri ammattiryhmien kanssa tekemäni yhteistyö oli asianmukaista. Ohjaustuokioiden materiaalisuunnitteluun varaamani aika oli ehkä hieman liian lyhyt omaan aikatauluuni nähden. Olisin voinut perehtyä asioihin perusteellisemmin, mutta toisaalta olihan minulla ennestään jo jotain kokemusta mm. kommunikointimenetelmistä. Vaikka minusta tuntui, että ohjaustuokioiden suunnitteluaika oli lyhyt, sain kuitenkin käsiteltyä niissä tärkeimmät ja ajankohtaiset asiat. Pohtiessani ohjaustuokioita ja niiden onnistumista, huomasin, että molemmilla kerroilla osallistujat olivat hyvin mukana. Toisessa ryhmässä oli myös työntekijä, jolla oli jo aikaisempaa kokemusta kommunikointikeinoista kehitysvammaisten kanssa. Kummassakin ryhmässä saatiin aikaan keskustelua ja koin ohjaustilanteet tarpeellisiksi. Ohjaustuokioiden jälkeen minusta tuntui, että osallistujat olivat saamaansa tietoon tyytyväisiä ja oli osannut perustella esittämäni asiat hyvin. Kommunikointimateriaalien suunnitteluun ja tekemiseen varasin tarpeeksi aikaa ja ne onnistuivat mielestäni hyvin. Arviointilomakkeiden vastaukset osoittivat, että kommunikoinnin kehittäminen oli ajankohtaista Kinttala-kodissa. Oli hienoa huomata, kuinka aktiivisesti Kinttala-kodin henkilökunta osallistui tähän prosessiin. Uskon, että olen työlläni kehittänyt ja auttanut heidän arkeaan kommunikointiin liittyvissä asioissa. Sain työskentelystäni positiivista palautetta henkilökunnalta. He sanoivat, että olen tehnyt paljon työtä kommunikoinnin kehittämisessä ja että kaikki on ollut heille tarpeellista. Olen iloinen, että olen voinut työlläni auttaa heitä kehittymään kommunikoinnissa asukkaiden kanssa. Tärkeintä onkin kehitysvammaisen ihmisen itsensä ilmaisu sekä ymmärretyksi tuleminen. Keinoja siihen kyllä löytyy, kunhan vain lähi-ihmiset omalla asenteellaan ne mahdollistavat. Kehittämiskohteita voisivat olla kommunikointipassien tekeminen ja kommunikointituntien pitäminen asukkaille. Kommunikointipasseista voisi
35 tehdä hieman laajemman, jolloin mukaan voisi lisätä myös hoidollista tietoa. Esimerkiksi, jos asukas sairastaa epilepsiaa, passiin voisi laittaa kuinka toimia kohtauksen sattuessa. Tämä auttaisi uusia työntekijöitä tutustumaan asukkaaseen nopeammin ja yksilöllisemmin. Kommunikointituntien käyttöön ottaminen asukkaiden kanssa antaisi asukkaalle ja työntekijälle kahden keskistä aikaa. Samalla kommunikointitunnit kehittäisivät asukkaan ja työntekijän välistä vuorovaikutusta ja kommunikointia. Olen opintojeni ja tämän opinnäytetyöni aikana huomannut, kuinka tärkeää on osata käyttää erilaisia vuorovaikutustaitoja ja kommunikointikeinoja etenkin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät niitä itse pysty tai osaa tuottaa. Näenkin, että tuleva sairaanhoitajan ammattini ja nykyinen viittomakielen ohjaajan ammattini täydentävät toisiaan. Työni aikana olen saanut työskennellä monen eri ammattiryhmän kanssa ja näin ollen voinut kehittää moniammatillista yhteistyöosaamistani. Olen saanut suunnitella ja toteuttaa ohjaamista, joka on osa työtäni tulevana sairaanhoitajana.
36 LÄHTEET Ahonen, H. 1992. Vuorovaikutus auttamisen välineenä. 1. 3. painos. Helsinki: Kirjayhtymä Oy. Anttila, P. 2007. Realistinen evaluaatio ja tuloksellinen kehittämistyö. Hamina: AKATIIMI Oy. Hennala, L. Melkas, H. 2009. Henkilöstön osallistaminen julkisen sektorin prosessiohjauksen innovatiiviseen kehittämiseen. Osoitteessa: www.tem.fi/files/23219/hennalamelkas.pdf. 17.3.2011. Iivanainen, M. 2009. Kehitysvammaisuus. Sairauksien ehkäisy. Terveyskirjasto. Osoitteessa: www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=seh0013 1. 28.2.2011. Isoherranen, K. 2004. Moniammatillinen yhteistyö. 1.painos. Helsinki: WSOY. Jääskeläinen, A. 2011. Hyvää elämää etsimässä. Sallan hyvinvointivalmennushanke ja sen tulokset. Rovaniemi: Rovaniemen ammattikorkeakoulu. Kaipinen, M. 2011. Verneri.net. Sosiaaliturva. Keskeistä lainsäädäntöä. Osoitteessa: www.verneri.net/yleis/sosiaaliturva/keskeistalainsaadantoa.html. 19.9.2011. Kajo apuvälineet. Tuotteet. Kommunikoinnin apuvälineet. Kommunikointilaitteet. Osoitteeessa:www.kajo.fi/index.php?option=com_content&view= article&id=20&itemid=26. 28.3.2011. Kansaneläkelaitos 2011. Vammaistuet. Vammaisten tulkkauspalvelut. Osoitteessa: www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/net/240510155837kp?opend ocument. 12.4.2011. Kaski, M. 2005. Vammaishuolto. Suomalaisten terveys. Terveyskirjasto. Osoitteessa: www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=suo0005 9#s1. 30.4.2011. Kaski, M. (toim.) Manninen, A. Pihko, H. 2009. Kehitysvammaisuus. 4.painos. Helsinki: WSOY. Kehitysvammaisten tukiliitto ry 2010. Mitä on kehitysvamma? Osoitteessa: www.kvtl.fi/fi/kehitysvamma-/tietoa-kehitysvammasta/.26.9.2010.
37 Kielijelppi 2010. Puheviestintä. Mitä on puheviestintä? Vuorovaikutus puhumista ja kuuntelemista. Osoitteessa: kielijelppi.fi/puheviestinta/vuorovaikutus-puhumista-jakuuntelemista. 25.10.2011. Kirjonen, J. 2006. Kehittäminen asiantuntijatyönä. Teoksessa Kehittämistyön risteyksiä (toim. R. Seppänen- Järvelä ja V. Karjalainen), 117-118. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Kyngäs, H. Kääriäinen, M. Poskiparta, M. Johansson, K. Hirvonen, E. Renfors, T. 2007. Ohjaaminen hoitotyössä. 1. painos. Helsinki: WSOY. Kyttä, M. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus. Kyselylomake. Osoitteessa: www.tkk.fi/yksikot/ytk/koulutus/metodikortti/kysely.html. 21.10.2011. Kääriäinen, M. Lahdenperä, T. Kyngäs, H. 2005. Kirjallisuuskatsaus: Asiakaslähtöinen ohjausprosessi. Tutkiva Hoitotyö 3/2005, 27-28. Launonen, K. 2007. Vuorovaikutus. Kehitys, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin. Helsinki: Kehitysvammaliitto ry. Malm, M. Matero, M. Repo, M. Talvela, E-L. 2004. Esteistä mahdollisuuksiin. Vammaistyön perusteet. 1.painos. Porvoo: WSOY. Mönkkönen, K. 2007. Vuorovaikutus. Dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita. Paasivaara, L. Suhonen, M. Nikkilä, J. 2008. Innostavat projektit. Helsinki: Suomen sairaanhoitajaliitto ry. Papunet 2007a. Vuorovaikutus. Aistit ja vuorovaikutus. Kuulo. Osoitteessa: www.papunet.net/tietoa/vuorovaikutus/aistit-javuorovaikutus/kuulo.html. 30.4.2011. Papunet 2011. Materiaalit. Kuvatyökalu. Osoitteessa: www.papunet.net/tietoa/kuvatyokalu/fi. 3.5.2011. Pohtila, E. Huhtala, M. 2004. Kinttalankodin perehdytyskansio. Pulli, T. 1995. Tulppa suusta. Puhevammaisten tulkkipalvelun järjestäminen kunnissa, kuvaus kehittämistyöstä ja AAC menetelmien käytöstä. Helsinki: Kehitysvammaliitto ry. Pulli, T. 2010. Apuvälineet. Kommunikoinnin apuvälineet. kommunikointilaitteet. Osoitteessa:
38 papunet.net/tietoa/apuvalineet/kommunikoinninapuvalineet/laitteet.html. 24.3.2011. Rajaniemi, M. Seppälä, H. 2011. Lääketieteellinen näkökulma. Kehitysvamma-alan verkkopalvelu. Osoitteessa: www.verneri.net/yleis/kehitysvammaisuus/mitakehitysvammaisuus-on/laaketieteellinennakokulma.html.18.5.2011. Robson, C. 2000. Small-Scale Evaluation. London: SAGE. Seppänen Järvelä, R. 1999. Luottamus prosessiin. Kehittämistyön luonne sosiaali- ja terveysalalla. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Seppänen- Järvelä, R. 2003. Prosessiarviointi kehittämisprojektissa. Opas käytäntöihin. Helsinki: Stakes. Simelius, K. 2003. Henkilöstön kehitystyön strategiat työyhteisön oppimisen mahdollistajana. Akateeminen väitöskirja. Osoitteessa: ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/yleis/vk/simelius/henkilos.pdf 08.05.2011. Sosiaali- ja Terveysministeriö 2010. Sosiaali- ja terveyspalvelut. Lainsäädäntö. Vammaiset. Osoitteessa: www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/lainsaadanto/vammaiset. 8.10.2010. Syvänen, S. Erätuli, P. Kokkonen, A. Nederström, R. Strömberg, S. 2008. Hyvinvoinnin ja tuloksellisuuden tekijät. Yhteistoiminnallisen kehittämisen ideat ja aatteet. Helsinki: Tykes. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus 2007. Passi yhteiseen kieleen. Osoitteessa: www.papunet.net/tietoa/fileadmin/muut/esitteet/passi_yhteiseen _kieleen.pdf. 25.11.2010. Toikko, T. Rantanen, T. 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy. Trygg, B.H. 2010. Graafinen kommunikointi. Esineet, kuvat ja symbolit puhetta tukevassa ja korvaavassa kommunikoinnissa. Helsinki: Kehitysvammaliitto ry. Työterveyslaitos 2011. Työhyvinvointi. Osoitteessa: www.ttl.fi/fi/tyohyvinvointi/sivut/default.aspx. 3.4.2011. Vartiainen, E. 2006. Konsultti kehittäjänä. Teoksessa Kehittämistyön risteyksiä (toim. R. Seppänen- Järvelä ja V. Karjalainen), 153-154. Helsinki: Sosiaali - ja terveysalan tutkimus - ja kehittämiskeskus.
39 Vehkalahti, K. 2009. Asteikoista ja segmentoinnista. Osoitteessa: www.tutkimusseura.org/tiedostot/kimmo_vehkalahti_20090925. pdf. 15.10.2011. von Tetzchner, S. Martinsen, H. 2000. Johdatus puhetta tukevaan ja korvaavaan kommunikointiin. 2.painos. Helsinki: Kehitysvammaliitto Oy. Vilkka, H. Airaksinen, T. 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö. Jyväskylä: Tammi. Vuoti K. - Burakoff K. - Martikainen K. 2009. Jokainen hetki on mahdollisuus: Tutkimus OIVA- hankkeen yhteisöllisen työskentelytavan vaikutuksista. Osoitteessa:www.papunet.net/tikoteekki/fileadmin/tiedostot/muut /Jokainen...tutkimusrap NETTI.pdf. 2.4.2011.
40 LIITTEET LIITE 1. ARVIOINTIKYSELY KOMMUNIKOINNIN KEHITTÄMISESTÄ TYÖYKSIKÖSSÄNNE 1. Oletko käyttänyt kommunikointimenetelmiä työssäsi asukkaiden kanssa (kuvat, kommunikointilaite, päiväjärjestys)? Jos olet, niin kuinka usein nyt käytät? Kuinka usein käytit aiemmin? 2. Kuinka arvioisit kommunikointimateriaalien käyttökelpoisuuden numeroasteikolla 1-5? 1 = ei ollenkaan hyödyllinen, 5= erittäin hyödyllinen kuvat 1 2 3 4 5 päiväjärjestys 1 2 3 4 5 kommunikointilaite 1 2 3 4 5
41 3. Onko kommunikoinnin kehittämistoiminta (ohjaustuokio, kuvat, kommunikointilaitteeseen perehtyminen, päiväjärjestys) vaikuttanut omaan kommunikointiisi asukkaiden kanssa? Jos on, miten se on vaikuttanut? 4. Kuinka arvioisit ohjaustuokion hyötyä sinulle numeroasteikolla 1-5? 1 = ei ollenkaan hyödyllinen, 5= erittäin hyödyllinen 1 2 3 4 5 En ole osallistunut ohjaustuokioon Kiitos osallistumisestasi
42 LIITE 2. Kommunikointilaitteen kuvat
43