Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Samankaltaiset tiedostot
Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA

Lukion opiskelija-arviointi Suomessa

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)

Opetuskulttuuri murroksessa

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Summatiivinen vai formatiivinen?

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

1. Oppimisen arviointi

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Yksilöllinen oppiminen ja ohjattu itsearviointi

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo Elina Mantere

Luku 6 Oppimisen arviointi

Aikuisten perusopetus

Pirjo Pollari, Jyväskylän normaalikoulu enorssi, Tampere

Työpaja A1/B1. Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa. klo ja klo

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla

Yksilöllinen oppiminen pedagogisena toimintamallina

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Siilinjärven alakoulujen opettajat Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1

Munkkiniemen ala-aste

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 matemaattisissa aineissa Opetusneuvos Tiina Tähkä

Arkistot ja kouluopetus

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus

OPISKELIJOIDEN AIKAISEMPIEN TIETOJEN MERKITYS OPPIMISELLE AVOIMEN PEDAKAHVILA TELLE HAILIKARI

Miksi ja miten kielen oppimista arvioidaan? Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivä Jenni Alisaari (TY) & Nina Reiman (JY)

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014

Kemia. Perusteluonnoksen pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Unesco-koulujen seminaari

Arviointi uudessa opetussuunnitelmassa

Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät, Jorma Kauppinen. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

TUTKIMUSLÄHTÖINEN FYSIIKAN OPISKELU. MAOL:n syyskoulutuspäivät

Oppilaan oppimisen arviointi musiikissa (6.lk)

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Sari Muhonen

PROFILES -hankkeeseen osallistuvien opettajien osaamisalueiden kartoittaminen

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Suomalaisen koulun kehittäminen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Yleisten osien valmistelu

Esityksen tavoitteet

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

Arviointisuunnitelma alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Pari sanaa arvioinnista

Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista?

O K L A M I R J A TA R N A N E N

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Jutta Kosola, suomen kielen kouluttaja, Axxell MKK, Testipiste

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

Marika Toivola. Käänteinen arviointi. Rauman normaalikoulu,

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen

MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN ARVIOINTI MUISSA OPPIAINEISSA

Oppimisen ja osaamisen arviointi. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Arviointi POPSissa. Yleistä arvioinnista I. Matematiikan didaktiikka, osa II. Arvionnista Sarenius

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

OPS Minna Lintonen OPS

Transkriptio:

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2016 Arviointi Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio 1

Oppimiskäsitys Millainen on oppimiskäsityksesi? Miten opit uutta? Miten opetat opiskelijoitasi? Miten opiskelijasi oppivat parhaiten? 2

3.1 Oppimiskäsitys Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppiminen on seurausta opiskelijan aktiivisesta, tavoitteellisesta ja itseohjautuvasta toiminnasta. 3

Arviointi Miksi arvioidaan? Mitä arvioidaan? Miten arvioidaan? 4

"Arviointi ohjaa opiskelua ja oppimista enemmän kuin mikään muu tekijä oppimistilanteessa (Hodgson & Pang, 2012)" Virtanen, Postareff, Hailikari (2015) 5

Arviointi opetuksessa Diagnostinen: Oppijan valmiuksien kartoitus kurssin aluksi. Formatiivinen: Opetuksenaikaista ohjaavaa ja motivoivaa. Summatiivinen: Tietojen ja taitojen kartoitus kurssin päätteeksi. Diagnostinen Formatiivinen Summatiivinen 6. 1

Arvioinnin tehtävät Antaa arvosana, joka on: Luotettava Tasapuolinen Yhdenvertainen Perustuu yhdessä sovittuihin arviointi kriteereihin Tiedot ja taidot arvioinnin kohteena Tukea ja ohjata oppimisprosessissa: Auttaa opiskelijaa hahmottamaan omaa oppimistaan Kehittää kykyä itsearviointiin ja vertaisarviointiin Tukee opiskelutaitojen kehittymistä Oppimisprosessi arvioinnin kohteena 6. 2

Lukiolaki Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Opiskelijan oppimista ja työskentelyä tulee arvioida monipuolisesti. (Lukiolaki 629/1998, 17 1 mom., muutettu lailla 1116/2008) 7

Lukiopedagogiikka 2009 http://karvi.fi/publication/lukiopedagogiikka/ 8. 1

8. 2

8. 3

4.3 Oppimisen ja opiskelun tuki "Jokaisella opiskelijalla tulee olla mahdollisuus omista lähtökohdistaan käsin onnistua oppimisessa, kehittyä oppijana sekä kasvaa ja sivistyä ihmisenä." 9

6.1 Arvioinnin tavoitteet Opiskelijan oppimisen arvioinnin tehtävänä on edistää opiskelijan oppimista." "Arvioinnilla opiskelijaa kannustetaan omien tavoitteiden asettamiseen ja tarkoituksenmukaisten työskentelytapojen valintaan. 10

6.1 Arvioinnin tavoitteet Palaute sekä itse- ja vertaisarviointi ohjaavat opiskelijaa tarkentamaan asetettuja tavoitteita ja kehittämään työskentelyään tavoitteiden suuntaisesti Arvosanan antaminen on yksi arvioinnin muoto. 11. 1

Oppimaan oppiminen Oppimaan oppimisella tarkoitetaan osaamista ja uskomustekijöitä, jotka ohjaavat uuden oppimista ja uusien oppimishaasteiden kohtaamista. Oppimaan oppiminen on kykyä ja halua ottaa vastaan oppimishaasteita, valmiutta jatkaa työskentelyä myös silloin, kun tehtävät ovat vaikeita, ja kykyä ylittää epäonnistumisen tuottama pettymys tai sen uhka. Myös kyky iloita ja nauttia uusista haasteista, oppimisesta ja omasta osaamisesta kuuluu oppimaan oppimiseen. Koulutuksen arviointikeskus, Helsingin yliopisto 11. 2

6.2 Kurssisuoritusten arviointi Arvioinnilla edistetään opiskelijan oppimista ja annetaan palautetta opiskelijalle kurssin tavoitteiden saavuttamisesta. Annettavan arvosanan tulee perustua monipuoliseen näyttöön oppiaineen ja kurssin tavoitteiden saavuttamisesta. 12. 1

6.2 Kurssisuoritusten arviointi Erilaisten tuotosten lisäksi käytetään opiskelijan oppimisen ja työskentelyn havainnointia. Arvosanan antamisen tukena voidaan käyttää opettajan ja opiskelijan välisiä keskusteluja sekä opiskelijoiden itse- ja vertaisarviointia. 12. 2

6.2 Kurssisuoritusten arviointi Yleisten arviointiperusteiden lisäksi kunkin kurssin tavoitteet ja arviointiperusteet on selvitettävä opiskelijalle kurssin alussa, jolloin niistä keskustellaan opiskelijoiden kanssa. 13

Yhteenvetoa Tavoitteista ja arviointiperusteista keskustellaan opiskelijoiden kanssa Opiskelija asettaa tavoitteita ja kokee onnistumisia Monipuolinen näyttö sisällöistä ja tavoitteista. Arvioinnilla edistetään oppimista. Formatiivinen arviointi korostuu Arvosanan antaminen vain yksi arviointimuoto. 14

5.6 Matematiikka, arviointi Monipuolisella arvioinnilla ja kannustavalla palautteella tuetaan opiskelijan matemaattisen ajattelun ja itseluottamuksen kehittymistä sekä ylläpidetään ja vahvistetaan opiskelumotivaatiota. 15

5.6 Matematiikka, arviointi Arviointi ohjaa opiskelijaa kehittämään matematiikan osaamistaan ja ymmärtämistään sekä pitkäjänteisen työskentelyn taitoja. Sillä autetaan opiskelijaa kehittämään matemaattisten ratkaisujen esittämistä, tuetaan häntä käsitteiden muodostamisprosessissa ja ohjataan oman työn arvioimiseen. 16

5.6 Matematiikka, arviointi Onnistunut palaute auttaa opiskelijaa huomaamaan vahvuutensa sekä sen, mitä ja miten tietoja ja taitoja tulisi edelleen kehittää. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota laskutaitoon, menetelmien ja teknisten apuvälineiden valintaan ja käyttöön sekä päätelmien täsmälliseen ja johdonmukaiseen perustelemiseen. 17

Arviointi Millaisia arviointitapoja käytät? Mitkä ovat arvioinnin kohteet? Miten lisätä formatiivista arviointia matematiikan kursseilla? Mistä aikaa formatiiviseen arviointiin? 18

Tehostettu kisällioppiminen Matematiikkaa ei opi kuuntelemalla eikä lukemalla, vaan ainoastaan tekemällä. Opiskelijat ottavat aktiivisen roolin omassa opiskelussaan. Opiskelijoiden opiskelua tuetaan. Palaute kulkee opettajan ja opiskelijoiden välillä, jolloin kaikilla on realistinen kuva siitä, mitä opiskelijat osaavat. Helsingin yliopisto, Johanna Rämö ja Thomas Vikberg http://blogs.helsinki.fi/kumpulaopettaa/2013/11/07/kisallioppimine http://kisallioppiminen.fi/ 19

Yksilöllisen oppimisen opetusmalli Oppija omistaa oman oppimisensa ja osaamisensa tunnistamisen, jonka kautta hän on aktiivinen tietojen ja opiskelutaitojen oppija Oppimisessa pyritään korostamaan yhteisöllisyyttä. Oppilaiden välinen vuorovaikutus nähdään arvokkaana identiteetin kehittymisen kannalta ja opettaja-oppilas-vuorovaikutuksen kautta ohjataan ja kannustetaan oppimista ja yksilön kehittymistä Martinlaakson lukio, Pekka Peura www.maot.fi 20

Ohjattu itsearviointi Opettaja ohjaa oppilasta havaitsemaan, mistä opiskeltavassa aiheessa on kyse ja vertailemaan omia käsityksiään ja näkemyksiään aiheen polku.opetus.tv kokonaisuuteen. 21

Ajatuksia... Tarvitaanko muutosta? Muuttuuko mikään? "Opettamisesta oppimiseen?" Mittaamisesta oppimisen kehittämiseen ja tukemiseen? Läpikäymisen pedagogiikasta yksilöllisiin oppimispolkuihin? 22

Kiitokset Lähteitä Millainen arviointi tukee elinikäistä oppimista?, Virtanen, Postareff, Hailikari (2015) Pitkittäistutkimus matematiikka asenteiden ja oppimistulosten välisestä yhteydestä Suomessa, mm. Hannula, Tuohilampi (2013) Mitä arvioimme, kun arvioimme matematiikan osaamistasoa? Tuohilampi (2014) Lukiopedagogiikka 2009, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015, Opetushallitus Grading in upper secondary schools and the matriculation examination, Sirkku Kupiainen Inside the Black Box, Paul Black & Dylan Wiliam Visible learning, John Hattie (2009) Yksilöllisen oppimisen opetusmalli, Pekka Peura Kisällioppiminen, mm. Piia Vikberg, Johanna Rämö, Thomas Vikberg Science formative assesment, Page Keeley (2008) 23

Tutkimustietoa Arviointi ohjaa opiskelua ja oppimista enemmän kuin mikään muu tekijä oppimistilanteessa (Hodgson & Pang, 2012) Matematiikasta pitäminen ja matematiikkaan liittyvä pystyvyyden tunne laskee vahvasti peruskoulun aikana (Tuohilampi & Hannula, 2013) Monet nuoret vierastavat matematiikkaa sisältäviä opintoja, vaikka siihen ei osaamisen puolesta ole syytä (Tuohilampi & Hannula, 2013) Osaaminen vaikuttaa myös matematiikasta pitämiseen (Hannula, Bofah, Tuohilampi, Metsämuuronen 2014) Peruskoulun loppupuolella asennetekijöiden vaikutus vahvistuu (Hannula, Maijala & Pehkonen 2004) Tasoryhmittelyn vaikutus oppimistuloksiin pieni (Hattie 2009) 24. 1

Grading in upper secondary schools and the matriculation examination "the school grade in A-level math of students receiving a cum laude approbatur the middle grade awarded to 24 % of examinees in the matriculation exam varied between 5.1 and 7.3 on the scale from 4 (failed) to 10 (excellent)." Sirkku Kupiainen 24. 2

Inside the black box...innovations which include strengthening the practice of formative assessment produce significant, and often substantial, learning gains." For formative assessment to be productive, pupils should be trained in selfassessment so that they can understand the main purposes of their learning and thereby grasp what they need to do to achieve." Black & William 2001 24. 3