REFERENSSIT 2009 2015



Samankaltaiset tiedostot
REFERENSSIT

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p , kirsi.niskala@hyria.fi

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus

Hämeen liiton rahoitus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari Vaasa Ville Valovirta

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen

KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Sustainability in Tourism -osahanke

Ari Hiltunen

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Liideri livenä Tampereella Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja

AIKO-hankelomake. Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy ( alkaen Xamk Oy)

Muotoilemme elämäämme kestäväksi

PROAKTIIVISTA ALUEKEHITTÄMISTÄ TULEVAISUUTTA TUTKIEN

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Tulevaisuuden asumisen Koklaamo

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa

Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä

KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö

Miksi? KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen

MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma. Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen

Fintrip ideasta konkretiaksi syksy 2012

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa. Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH

Round table Aineeton pääoma mikä on sen merkitys ja voiko sitä mitata? Christopher Palmberg

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Toimintasuunnitelma 2012

Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy. Kasvun ympäristö Hyvinvointifoorum

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Keski-Suomen AIKO-hankekuvaukset, rahoitetut hankkeet

Yhteisiä tekoja.

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

Tervetuloa Innokylään

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen.

Tekes on innovaatiorahoittaja

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia

Supporting the contribution of higher education institutions to regional development: Case Jyväskylä region

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia

Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Russia Business Point -hanke

Tekesin rahoitus yrityksille

LARK alkutilannekartoitus

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, Ville Valovirta

Löydämme tiet huomiseen

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Yhteisiä tekoja.

VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT

KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia Peruspalvelukeskus Aava

Liikekumppanuus rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa. Jyri Wuorisalo Human Security Finland/Kuopio Innovation Oy

AMEO-strategia

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Fiksu kaupunki Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund

TALOTEKNIIKAN VERKOSTOLLA TULOSTA

Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys

ENPI CBC -OHJELMIA TÄYDENTÄVÄT LÄHIALUEHANKKEET 2010 Myönnetty Hakija / Hanke summa

Alueelliset innovaatiot ja kokeilut resurssiviisaan kasvun tukena. Kickoff-tilaisuus

Millaisella henkilöstön kehittämisellä edistetään ennakointiosaamista ja uudistumiskyvykkyyttä?

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Transkriptio:

REFERENSSIT 2009 2015 Työelämänlaadun kehittämishankkeen sparraus Tilaaja: Tokmanni-konserni Toimimme 2015 asiantuntijana ja innovaatiosparraajana Tokmannin valmistellessa kaupanalan työelämänlaadun kehittämishanketta Tekesin Liiderit -ohjelmaan. Tuotteistamisen fasilitointi Tilaaja: Hyria koulutus Oy ja Hyria Aikuiskoulutus Oy Tuotteistamispäivänä ideoitiin ja tuotteistettiin Hyrialle koulutustuotteita. Syntyi konkreettisia uusia ratkaisuja ja tuotteita, kun eri osastot kehittivät yhdessä. Samalla syntyi aikataulutetut työsuunnitelmat tuotteiden jatkotyöskentelyyn. Sukupolviälykäs työpaikka Tilaaja: Metsäkeskus Hankkeessa luodaan Suomen Metsäkeskukseen uudenlainen sukupolviälykäs työpaikka, jossa arvostetaan eri-ikäisten työntekoa, osaamista ja osaamisen jakamista. Hankkeen aikana kerätään ja jalostetaan hiljaista tietoa sekä kokemustietoa sukupolvien välisessä vuorovaikutuksessa kaksisuuntaisen mentoroinnin avulla. Innostavaa mekatroniikkaa innovaatiokäytäntöjen jakaminen Tilaaja: Ladec Toteutimme tuoreen innovaatio-oppaan ja blogiympäristön yrityksiltä yritykselle. Innostavaa Mekatroniikkaa sisältää kolmetoista yritystapausta ja kuhunkin liittyvän menetelmävinkin. Yritykset kertovat arkisia ratkaisumallejaan uuden liiketoiminnan ja kilpailukyvyn parantamisessa. Ravistelevia kiinteistöratkaisuja Tilaaja: Renor Oy Toimeksiannon lähtökohtana on luoda Renorin kumppanina ydinosaamisen, hardwaren, rinnalle vahva software kumppanuuksien nippu. Lähtökohtana on 10-20 vuoden aikaperspektiivi, johon liittyvät aineelliset ja aineettomat investoinnit tulevat luomaan maailman parhaan ympäristön. Vehkalan työpaikka-alueen ideointi Tilaaja: Vantaan kaupunki Suunnittelimme ja toteutimme keväällä 2015 Vantaan kaupungin tilauksesta työpajat, joissa ideoitiin tulevan Vehkalan työpaikka-alueen profiileja ja tulevaisuuskuvia alueen tonttien markkinoinnin tueksi. Pajat kokosivat kaupungin kaavoituksen ja elinkeinokehittämisen asiantuntijoita, alueelle sijoittuvien potentiaalisten yrittäjien sekä keskeisten sidosryhmien ja järjestöjen edustajia.

Innovaatioprosessin automatisointi Tilaaja: Kemppi Oy Syksyllä 2014 suunnittelimme ja fasilitoimme yhteistyössä Lahden alueen kehitys Ladec Oy:n kanssa Kemppi Oy:n isännöimän Innoklubin teemasession. Teemasession aihe oli innovaatioprosessin automatisointi. Ryhmätyössä pohdittiin, missä kohtaa innovaatioprosessia on potentiaalia automatisoinnille. Osallistujina oli alueen muiden yritysten johtoa sekä innovaatio- ja tutkimusasiantuntijoita. Nordic Business Forum Tilaaja: Tekes Tekesin Liideri- ja Fiiliksesta fyrkkaa -ohjelmat halusivat näkyvyyttä ja keskustelun herätteitä standilleen Nordic Business Forumissa. Susinno fasilitoi standin työskentelyn kutsumalla Nordic Business Forumin osallistujat pelaamaan uudenlaista Onnenpyörä-peliä ja kertomaan näkemyksensä tulevaisuudesta. Keskustelun nostot dokumentoitiin visuaalisesti. Opintosihteerien työpajat Tilaaja: Lahden ammattikorkeakoulu On hyvä päästä kehittämään omaa työtään jo muutoksen alkumetreillä. Suunnittelimme ja fasilitoimme Lahden ammattikorkeakoulun opintosihteerien työpajat, joissa sihteerit koottiin kehittämään omaa työtään ja ideoimaan ratkaisuja. Toisessa vaiheessa pyydettiin mukaan työnkehittämiseen kannalta tärkeitä kutsuvieraita, johdon edustajia. Kun johto saatiin mukaan, päästiin muodostamaan yhteistä käsitystä työtehtävistä ja erityisesti työn arvostuksesta. Alueellisten innovaatiokäytäntöjen bechmarking Euroopassa Tilaaja: Ladec Alueellisten innovaatiokäytäntöjen benchmarkkaus-projektissa kerätään ja analysoidaan tietoa alueittain, tehdään potentiaalisimpien alueiden syväanalyysi, kiteytetään tulokset ja vertaillaan niitä Päijät-Hämeeseen sekä muihin alueisiin Suomessa. Liideri-kehittämisprojektien syventävä arviointimalli Tilaaja: Tekes Liideri-ohjelmassa rahoitettujen kehittämisprojektien tulosten ja kokemusten syventävän arviointimallin toteutustavan suunnittelu ja pilotointi yhdessä VTT:n kanssa. Ruotsin innovaatiojärjestelmän alueellisten kärkihankkeiden kansainvälinen evaluointi Tilaaja: Vinnova Vinnovan VINNVÄXT- ohjelmassa valittiin vuonna 2008 kolme alueellista kärkihanketta. Näistä toteutetaan kansainvälinen evaluointi keväällä 2014. Vesa Harmaakorpi toimii prosessissa toisena pääevaluaattorina.

HyviS-hanke Tilaaja: Osuuskauppa Hämeenmaa Hanke on hyvää työelämää edistävä innovaatiohanke, jossa henkilöstö kehittää uusia menetelmiä työkyvyn ylläpitoon. Hanke, joka toteutetaan vuoden 2014 aikana, osallistaa laajasti useiden yritysten henkilöstöä ja johtoa yhteiseen kehittämistyöhön. Susinno on Tekesrahoitteisen hankkeen pääasiantuntija, joka vastaa hankkeen suunnittelusta, toteutuksesta ja evaluoinnista. Käytäntölähtöisten innovaatioiden ja innovaatiotoimintaan liittyvän osaamisen kehittäminen Tilaaja: Päijät-Hämeen koulutuskonserni Susinno toteuttaa 2014 koulutuskeskus Salpauksen johdon, opettajien ja opiskelijoiden kanssa kehittämisprojektin, jonka tavoitteena on luoda oppilaitokselle uudenlaista opetustarjontaa, jatkuvan kehittämisen toimintamalleja ja arvioinnin käytäntöjä. Käytäntölähtöisten innovaatiostrategioiden laadinta Tilaaja: Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys Amke ry Toisen asteen koulutusorganisaatioilla tulisi olla paljon suurempi rooli suomalaisessa innovaatiojärjestelmässä kuin niillä tällä hetkellä on. Koko kentän ja sen toimijoiden toiminta ja roolitus tulisi nähdä uudessa valossa. Susinno johtaa Amke ry:n ja sen jäsenjärjestöjen evaluointi- ja uudistamisprosessia 2012-2014. Toimintakulttuurin muutos ja innovaatiokyvykkyyden kehittäminen Tilaaja: Keskuspuiston ammattiopisto Keskuspuiston ammattiopisto haluaa muuttaa toimintakulttuuriaan ja parantaa innovaatiokyvykkyyttään. Susinno on suunnitellut prosessin ja toteuttanut työpajoja mm. taiteen menetelmiä hyödyntäen 2013-2014. Liideri-ohjelman monitasoinen arviointimalli Tilaaja: Tekes Susinno on vastannut Tekesin Liideri-ohjelmalle uudenlaisen ketterän ja moninäkökulmaisen arviointimallin sabluunan rakentamisesta. Työ on sisältänyt kyselyn ja työpajan toteuttamisen asiantuntijaryhmälle sekä ohjelman johtoryhmälle ja näiden perusteella tavoiteltavan arviointimallin hahmottamisen v. 2013. Innovaatiotoiminnan arvoverkoston henkilöstölähtöinen kehittäminen Tilaaja: Järvenpään sosiaalisairaala Hankkeen tarkoitus on edistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja luoda uusia toimintamalleja yksityisen ja julkisen sektorin toimijoiden kesken. Susinno vastasi pääasiantuntijana tämän Tekes-rahoitteisen hankkeen suunnittelusta, toteutuksesta ja evaluoinnista 2013-2014.

Strategiatyön fasilitointi Tilaaja: Liikenne- ja viestintäministeriö Susinno toteutti Liikenne- ja viestintäministeriölle sparraavan työpajan strategiakärkien kirkastamiseen keväällä 2013. Osaamiskartoitus Tilaaja: Liikennevirasto, Lappeenrannan toimipiste Liikenneviraston uudentyyppisten yhteisten toimintatapojen kehittämiseksi haluttiin Lappeenrannan toimipisteessä kartoittaa nykyinen osaamiskokonaisuus ja kehittämisen potentiaali. Susinno toteutti osallistavan osaamiskartoitusprosessin syksyllä 2013. Projektien kehittämisryhmän innovaatiopäivä Tilaaja: Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Projektien kehittämisryhmän innovaatiopäivän fasilitointi 2013. Työpajan tavoitteena oli arvioida projektien tuloksia ja vaikuttavuutta sekä miettiä yhdessä, miten tavoitteet saavutettaisiin entistä paremmin. Lisäksi mietittiin projektien jalkauttamista sekä projektien tulosten hyödynnettävyyttä laajemmin organisaation omassa innovaatiotoiminnassa. Monitoimijaisen innovaatioprosessin rakentaminen Tilaaja: Fazer Mylly Innovaatiotoiminnassa kaikkien sidosryhmien ideat ja yhteistoiminta on tarpeen. Susinno toteutti vuonna 2013 Fazerille monitoimijaisen innovaatioprosessin yhteisen rakentamisen prosessin. Suurtapahtumat ja Laulurinteen kehittäminen työseminaari Tilaaja: Joensuun Popmuusikot ry Työseminaarin fasilitointi 2013. Aluekehittäjät ja yhdistykset ideoivat ja valitsivat Laulurinteelle toteutettavia suurtapahtumia ja vapaa-ajan toimintoja eri kohderyhmille. Tuotettiin toimijakohtaiset toimenpidesuunnitelmat Laulurinteen alueen toimintojen kehittämiselle aikatauluineen. Alueen organisaatiot ja aluekehittäjät sopivat keskinäisestä työnjaosta kehittämistyön käynnistämisessä. Innovaatiotyöpajat Tilaaja: Kouvolan seudun ammattiopisto Syys-marraskuussa 2013 tilitoimistoyrittäjät ja opiskelijat loivat yhdessä Koetilitoimiston, jossa opettajina toimivat kokeneet kirjanpitäjät ja yrittäjät. Yhteistyötyöpaja Tilaaja: Senson Oy ja Viking Malt Oy Yritykset, tekijät ja tavoitteet tutuiksi -pajassa ideoitiin 2013 sisäisiä yhteistyötavoitteita sekä mietittiin Viljaklusterin hyötyjä.

Innovaatiohanke Tilaaja: Kouvolan aikuiskoulutuskeskus Osallistuvien yritysten ja aikuiskoulutuskeskuksen toimijoista muodostettiin vastinparit, jotka kehittivät innovaatiokäytäntöjä 2013. Aikuiskoulutuskeskukselle synnytettiin yritysten osaamisen kehittämiseen kytkeytyviä malleja. Lisäksi syntyi 12 uutta eteenpäin vietävää ratkaisua, joista yhtenä yksi uusi koulutusala. Ydinryhmän asiakasvetoinen innovaatiosessio Tilaaja: Porin ev.lut. seurakuntayhtymä Kaksivaiheinen työskentely vuonna 2013 tuotti seurakuntayhtymän kumppanuuksien alueelle uusia ratkaisuja. Esimerkkeinä kansalaisten osallistumisesta palvelujen kehittämiseen syntyivät torimainen ratkaisu, sairaalan mitä voisimme tehdä paremmin ryhmä sekä suhdeklinikka. Navarra Smart Specialisation strategia evaluointi Tilaaja: Euroopan Komissio Komission pyynnöstä eurooppalaiset alueet ovat laatimassa omia alueellisia älykkään erikoistumisen strategioita. Prosessiin kuuluu strategioiden evaluointi. Susinno toteutti tällaisen evaluaation Navarran maakunnassa 2012-2013. Innovatiiviset osallistavat menetelmät julkisten palvelujen kehittämisessä Tilaaja: Digipolis Oy 2012-2013 Toimeksiannon aikana selvitettiin miten, millaista ja millaisin resurssein erityisesti kuntien palvelutoimintaa on kehitetty erilaisin osallistavin innovaatiomenetelmin. Selvityksessä haettiin kokemuksia innovaatiotoiminnasta ja innovatiivisten menetelmien käytöstä ja tuloksista. Lisäksi selvitettiin toteutettujen toimenpiteiden vaikuttavuutta ja sekä sitä, miten tuloksellisuutta on mitattu. Synerginen yhteistyö Tilaajat: Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Vuosina 2012 ja 2013 toteutettiin työpajat Esylep projektille. Työpajojen tavoitteena oli vienninedistämisorganisaatioiden synergisen yhteistyön ja CleanTech alan yrityspalvelujen kehittäminen Venäjän markkinoilla. Lahden Innovaatiokeskittymä; Kera Group Oy Tilaaja: Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Yritys kehitti asiakastarinapajojen ja myynnin avainhenkilöiden pajan avulla malleja asiakkaiden mukaan ottamiseen palvelun uudistamiseen 2013. Innovaatiopolitiikan meta-analyysi Tilaaja: Tekes Hankkeessa tehtiin meta-analyysi Tekesin rahoittamaan innovaatiotutkimukseen ja sen vaikuttavuuteen. Susinno vastasi innovaatioympäristöjen uusien toimintatapojen ja kehitysalustojen analyysista ja vaikuttavuusarvioinnista.

The Matrix Post Cluster Innovation Policy Tilaaja: Vinnova Kansainvälinen asiantuntijaryhmä hahmotteli Ruotsille uutta innovaatiopolitiikan suuntaa. Susinnon Vesa Harmaakorpi toimi asiantuntijana erityisestä kehitysalustamenetelmän soveltamisessa. Neljän suuren innovaatioverkosto Tilaaja: Suomen Urheiluliitto ry Hankkeessa luotiin uutta seuralähtöisyyteen perustuvaa kehittämisotetta Suomen Urheiluliittoon 2011-2013. Pilottina toimi neljän suurimman yleisurheiluseuran verkosto. Visio- ja strategiaprosessi Tilaaja: Suomen Kuntoliikuntaliitto Suomalaisen liikunnan ja urheilun muutosprosessin yhteydessä Suomen Kuntoliikuntaliitto toteutti vuonna 2012 visio- ja strategiaprosessin osallistaen mukaan jäsenjärjestöt. Myöhemmin Kuntoliikuntaliitto yhdistyi Valo ry:een. Susinno Oy johti ulkopuolisena asiantuntijana tätä prosessia. Innovaatiotyökalujen käyttäminen kehittämisessä Tilaaja: Savonlinnan Teknologiapuisto NOHEVA Susinno suunnitteli, toteutti ja dokumentoi innovaatiotyökalujen käyttöön liittyvän projektiosion yhdessä alueen innovaatiotoimijoiden kanssa Innovation Xchange workshop 2012. Innovaatiokeskittymä INKA valmistelu Tilaaja: Wirma Lappeenranta Oy Susinno toteutti Lappeenranta-Imatra-alueen INKA-ohjelmaan liittyvän konseptoinnin yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Toimintakulttuurin henkilöstölähtöinen muutos Tilaaja: HUSLAB Meilahden sairaalan automaatiolaboratorio Susinno toteutti koko laboratorion henkilöstön osallistavan toimintakulttuurin uudistamisprosessin vuonna 2012. Prosessi piti sisällään hankkeen suunnittelun, toteutuksen erilaisin interventiomenetelmin sekä vaikuttavuuden arvioinnin. Päijät-Hämeen huippu-urheilun kasvukeskus pilottiprojektin innovaatiotoiminta Tilaaja: Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Hankkeessa toteutettiin laajalla osallistamisella systeemisen innovaation rakentaminen Päijät- Hämeen alueelle: työpajat, raportointi, toimenpidesuunnitelma. Hanke toteutettiin vuonna 2012.

Vakka-Suomen innovaatioratkaisu Tilaaja: Frami Oy; Ukipolis Kauppakamari etsi 2012 innovaatiosession avulla alueelle uusia innovaatiopanostuksen kohteita. Hankkeeseen osallistuivat päiväkotien lapset, yrittäjät ja kuntien edustajat. Tuloksena syntyi neljä konseptia. Ready-Steady-Go työpajat Tilaaja: Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Nelivaiheinen työskentely 2012 sisälsi muotoilun ja tilapäisarkkitehtuurin soveltamista liikunnan ja urheilun tapahtumakehittämiseen. Kokeiluna toteutettiin Kalevan Kisojen pyöräilykatsomo. CleanTech alan yrityspalvelujen kehittäminen Venäjän markkinoilla; Esylep projekti Tilaaja: Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Team Finland ideaan perustuen Pietarin vienninedistäjien kanssa rakennettiin 2012 yhteistä yrityspalvelua. Mukana olivat myös CleanTech toimialan asiakasyritykset. Uudet oppimisympäristöt Tilaaja: Metropolia AMK Metropolian henkilökunnan (120 osallistujaa) kehittämispäivän fasiitointi 2012. Kehittämispäivän tavoitteena oli ideoida oppimisympäristöjä ristipölytteisesti koko henkilökunnan kokemustietoa hyödyntäen. 120 osallistujan toiminnallinen osallistaminen tuotti laajan materiaalin hyvistä ja toimivista käytänteistä sekä uusista levitettävistä ideoista oppimisympäristöjen kehittämiseksi ajassa muuttuvien opiskelutilanteiden ja tarpeiden mukaan. Ruokaprovinssi konsortion strategiatyöpaja Tilaaja: Foodwest Oy Tarinallisen työskentelyn avulla luotiin 2012 kertomuksellinen kehys Ruokaprovinssin strategian pohjaksi. Oulun Eteläisen alueen kärjet uusin silmin Tilaaja: Frami Oy Alueen elinkeinostrategian kärkiä terävöitettiin 2011-2012 kolmen seutukunnan ja alueen yhteisessä sparrauksessa. Lähestymistapana oli älykkään erikoistumisen kautta etsiä nichejä ja kärkiä 2015-2020 uudelle ohjelmakaudelle. Paras Mitattu Hoito innovaatiosessio Tilaaja: LAKES Oy Innovaatiosessiossa 2011 kehitettiin asiakaslähtöistä yli rajojen toteutettavaa terveydenhuollon palvelua erityisesti keskittyen siihen miten palvelun laatua voitaisiin seurata. Mukana yksityisiä ja julkisia terveydenhuollon toimijoita.

KOKO-ohjelman innovaatioverkoston innovaatiosessiomenetelmän kehittäminen alueilla (Innovaatiotyökalupakki I) Tilaaja: Seinäjoen Teknologiakeskus Oy Hankkeessa levitettiin ja kokeiltiin aluetoimijoiden ja yritysten kanssa innovaatiosessiomenetelmää 2010-2011. Kehitettiin media-alan kasvuyrityksen liiketoimintaa, apteekkien lääkejakelua, hoivapalveluita, elintarvikealan klusteria ja kemian alan yritysten rajapintainnovaatioita. Kolmen kärjen älykkään erikoistumisen hyökkäystaktiikka Tilaaja: Päijät-Hämeen liitto Evaluaatiohanke, jossa Susinno toteutti monimenetelmällisen arvioinnin Päijät-Hämeessä toteutetuista EAKR-hankkeista 2011. Esisuunnitelma: Uudet toimintamallit ja käytännöt alueellisen vetovoiman vahvistamiseksi Tilaaja: Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Susinno toteutti laajamittaisen kehittämisohjelmasuunnittelun toteutuksen alueellisen KOKOohjelmakokonaisuuden toteuttamiseksi 2010-2011. Toimintakulttuurin henkilöstölähtöinen muutos myynnin arvoverkostossa Tilaaja: Puustelli Group Susinno toteutti taiteen menetelmiä hyödyntävän prosessin toimintakulttuurin uudistamiseksi vuonna 2011. Prosessi piti sisällään hankkeen suunnittelun, intervention ja vaikuttavuuden arvioinnin. TKI-toiminnan evaluointi Tilaaja: Seinäjoen ammattikorkeakoulu Vesa Harmaakorpi toimi Suomen ensimmäisen ammattikorkeakouluissa tehdyn TKIarviointiryhmän puheenjohtajana 2010. Työvoima ja elinkeinoministeriön aluestrategia 2020 Tilaaja: Työ- ja elinkeinoministeriö Vesa Harmaakorpi toimi asiantuntijana Työ- ja elinkeinoministeriön aluestrategia 2020 prosessissa erityisalueenaan käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta. Tapahtumakokonaisuus systeemisenä innovaationa Tilaaja: Päijät-Hämeen liitto Tutkimus- ja kehittämishanke, jossa veteraanien yleisurheilun MM-kisojen yhteyteen rakennettiin hyvinvointitapahtumien verkostokokonaisuus. Hankkeessa rakennettiin uudenlaisia elementtejä sisältävä systeeminen innovaatio vuonna 2009.

KASTE -hankkeen aluejohtoryhmän kehittämispäivät Tilaaja: Tampereen kaupunki Väli-Suomen KASTE -hankkeen aluejohtoryhmän kehityspäivien fasilitointi vuosina 2008, 2010, 2012 ja 2013. Hankkeen aluejohtoryhmän kaksipäiväisillä kehittämispäivillä tavoitteena on ollut eri toimijoiden yhteistyön tiivistäminen ja kokemusten levittäminen. Ministeriön, kuntatoimijoiden ja osahankkeiden toiveita ja saavutuksia KASTE hankkeen toimenpiteissä on tehty näkyväksi. Yhteisiä linjoja ja toimintasuunnitelmia on hiottu fasilitoijien avustuksella. Creating Partnership within the Northern Dimension 2011 Tilaaja: Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti Pohjoismaiden Neuvoston seminaarin työpajojen fasilitointi 2011. Tavoitteena oli saada teematyöryhmien kiteytykset ja jatkosuunnitelmat 45 minuutin mini-innovaatiosession tuloksena. Kolmessa fasilitoidussa mini-innovaatiosessiossa syntyi teemakohtaiset toimintasuunnitelmaesitykset päätöskokouksen linjattavaksi. Network for Business, Social & Societal Innovations työpaja Tilaaja: Helsingin yliopiston tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenia Kotka Pietarin ja Kotkan alueen luovien alojen yritysten innovaatiosession fasilitointi Pietarissa 2011. Tavoitteena oli tutustua alueiden luovien alojen toimijoihin ja yhdessä löytää markkinoita luovien yritysten tuotteille ja palveluille. Innovaatiosessiossa ideoitiin palvelutuote kulttuurilaiva luovien alojen yritysten markkinoiden lisäämiseksi. Luovien alojen Kaakkois-Suomen kehittämisstrategian työpajat Tilaaja: Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen alueen luovien alojen kehittämisstrategian työpajojen fasilitointi 2011. Tavoitteena oli luovien alojen toimijoiden ja aluekehittäjien yhteistyönä kehittämisstrategia. Osallistujat tutustuivat toistensa toimintaan ja toimintatapoihin. Työpajojen aikana rakentui verkostoja eritoimijoiden kesken. Työpajoissa rakentui suuntaviivat ja tavoitteet luovien alojen kehittämisen strategialle. KOKO-ohjelman innovaatioverkosto innovaatiosessiomenetelmän käyttäjäksi (Innovaatiotyökalupakki I) Tilaaja: Seinäjoen Teknologiakeskus Oy (nykyinen Frami Oy) Hankkeessa toteutettiin innovaatiotyökalujen, erityisesti innovaatiosessiomenetelmän käyttövalmiuden lisääminen Innovaatioverkoston aluekehittäjien keskuudessa 2010 2011. Innovaatiotyökalupakki koostui yhteisistä menetelmäpäivistä sekä alueilla toteutetuista innovaatiosessioista. Suomen innovaatiojärjestelmän mosaiikin arviointi Tilaaja: Tekes, TE-keskukset Vesa Harmaakorpi toteutti hankkeen alussa Innave Oy:ssä ja saattoi loppuun Susinno Oy:ssä vuosina 2007-2008. Prosessissa käytiin läpi kaikki Suomen alueet ja järjestettiin niissä työpajoja. Lopputuloksena oli analyysi koko Suomeen alueellisten innovaatiojärjestelmien mosaiikista.