Lämpökuormittuminen ja altistuminen UV-säteilylle sekä suojauksen optimointi tienpäällystys- ja kattotöissä. Loppuraportti

Lämpökuormittuminen ja altistuminen UV-säteilylle sekä suojauksen optimointi tienpäällystys- ja kattotöissä Loppuraportti Osa 1 Työterveyslaitos Helsinki 2007:11

Työterveyslaitos Tämän raportin kuvamateriaali on tekijänoikeuslain alaista. Kuvamateriaali on hankittu kuvissa esiintyvien henkilöiden ja kuvaajien suostumuksella. Oikeus kuvien käyttöön on vain Työterveyslaitoksella sopimuksen mukaan. Raportin valokuvat: Raija Ilmarinen ja Henna Hämäläinen

LÄMSÄ-projekti: Osa 1 Lämpökuormittuminen tienpäällystys- ja kattotöissä Raija Ilmarinen, Henna Hämäläinen ja Harri Lindholm Työterveyslaitos Terveys ja Työkyky, Fyysinen toimintakyky Loppuraportti 2007 Työsuojelurahaston rahoittama hanke nro 105105 Rahoituspäätös 31.5.2005

4

5 SAATTEEKSI Suomen oloissa poikkeuksellisen kuumat kesät 2002 ja 2003 olivat lähtökohtana tälle tutkimukselle. Työtekijöillä oli tarve saada tietoa kuumuuden elimistövaikutuksista sekä kuuman haittojen torjuntakeinoista. Rakennusliitto Ry:n aloitteesta Työterveyslaitos toimitti yhteistyössä Asfalttiliitto Ry:n- ja Kattoliitto Ry:n kanssa työtekijöiden ja työnjohdon tarpeisiin suunnatun oppaan "Kuumuus tienpäällystys- ja kattotöissä" (2005). Siinä annetaan ohjeita muun muassa ylikuormittumisen ja lämpösairauksien ehkäisemiseksi sekä kuumalta suojautumiseksi. Opas pohjautuu lämpöfysiologiseen perustietoon ja kuumissa sisätöissä tehtyihin tutkimuksiin, sillä tietoa ulkotyöntekijöiden todellisista kuuma-altistuksista, niiden kestosta ja voimakkuudesta Suomen oloissa ei ollut riittävästi saatavilla. Näistä lähtökohdista aloitettiin suunnitella kolmiosaista hanketta "Lämpökuormittuminen ja altistuminen UV-säteilylle sekä suojauksen optimointi tienpäällystys- ja kattotöissä" (LÄMSÄ-projekti). Hanke käynnistettiin Työsuojelurahaston tuella syksyllä 2005 UV-mittauksilla. Fysiologisten laboratorio- ja kenttämittausten sekä työ- ja suojavartetusta koskevien haastattelujen osalta tiedonkeruu aloitettiin keväällä 2006 ja sitä jatkettiin kesällä 2007. Kenttämittaukset päättyivät 17.8.2007. Koko hankkeen vastuuhenkilönä ja lämpökuormittumisosion vastuullisena tutkijana oli Työterveyslaitoksen erikoistutkija Raija Ilmarinen (LitT) Fyysinen toimintakyky -tiimistä. Samasta tiimistä tutkija (LitM) Henna Hämäläinen vastasi fysiologisten mittausten toteutuksesta laboratoriossa ja kentällä sekä tulosten käsittelystä ja analysoinnista. Hankkeen vastuulääkärinä toimi kliinisen fysiologian erikoislääkäri (LL) Harri Lindholm. UV-säteilyä selvittäneen tutkimusosion vastuuhenkilö oli vanhempi tutkija Maila Hietanen (FT) Uudet teknologiat ja riskit -tiimistä. Suojautuminen ja tuoteturvallisuus -tiimin päällikkö Helena Mäkinen (TkT) vastasi työ- ja suojavaateustutkimusosiosta. Hankkeen ohjausryhmässä oli toimitusjohtaja Heikki Jämsä (Asfalttiliitto Ry), toimitusjohtaja Mikko Ahtola (Kattoliitto Ry), työehtotoimitsija Seppo Tirkkonen (Rakennusliitto Ry), teknillinen kehityspäällikkö Pekka Nurmisto (ICOPAL Oy), turvallisuuspäällikkö Jutta Halonen (Valtatie Oy) sekä rahoittajan edustajana, toimitusjohtaja Peter Rehnström (Työsuojelurahasto). Ohjausryhmällä oli neljä kokousta ja sen lisäksi väli- ja alustavia tuloksia esiteltiin kahdesti Asfalttiliitossa. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille neuvoista ja tuesta hankkeen aikana. Lämmin kiitos myös Ilmatieteen laitoksen asiantuntijoille, projektipäällikkö Reija Ruuhelalle ja tutkija Achim Drebsille, sääennusteista ja säätilastoista. Fysiologisissa kenttä- ja laboratoriomittauksissa oli mukana Työterveyslaitoksen "Fyysinen toimintakyky -tiimin" erityisasiantuntija Heli Sistonen ja tutkimusapulainen Kaarina Eklöf. Kenttämittauksissa avusti myös asiakaspalveluassistentti Seija Reponen ja mittaustekniikasta vastasi järjestelmäpäällikkö Kalevi Nieminen "Suojautuminen ja tuoteturvallisuus - tiimistä". Heidän kaikkien työpanos on erityismaininnan ja kiitoksen arvoinen. Tutkijaryhmä kiittää lisäksi kaikkia tutkimuksen suunnittelu- ja toteutusvaiheessa mukana olleita työtovereita. Kiitokset myös mukana olleille katto- ja asfalttiurakoitsijoille, erityisesti heidän työmaapäälliköilleen, jotka suhtautuivat myönteisesti työpaikkamittauksiin sekä avustivat järjestelyissä. Erityiskiitoksen ansaitsevat kaikki mukana olleet katto- ja asfalttityöntekijät, joita ilman tätä tutkimusta ei olisi voitu toteuttaa. Tämä raportti "Lämpökuormittuminen tienpäällystys- ja kattotöissä" on LÄMSÄ-projektin loppuraportin osa 1. Projektin muut raportit: Osa 2: Altistuminen UV-säteilylle tienpäällystysja kattotyössa ja Osa 3: Työ- ja suojavaatetus tienpäällystys- ja kattotöissä altistuttaessa UV-säteilylle ja kuumuudelle. Helsingissä 30.11.2007 Tekijät

6

7 TIIVISTELMÄ Tausta ja tavoite. Lämpimän sään vaikutuksia ulkotyöntekijöiden kuormittumiseen tai terveyteen ei ole tutkittu Suomessa. Myös kansainvälisesti tietoa on niukalti ohje-arvojen määrittelemiseksi. "Hyvät käytännöt ulkotöissä" edellyttävät kuitenkin tutkittua tietoa kuumuuden terveysvaikutusten osalta. Tässä raportoitavan tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kokonaisvaltaisesti työntekijöiden lämpö- ja fyysinen kuormittuminen tienpäällystys- ja kattotöissä lämpimän sään aikana ja arvioida kuormittumisesta aiheutuvat terveyshaitat ja mahdolliset yhteydet tapaturmiin, sekä antaa tuloksiin pohjautuvia ohjeita lämpökuormittumisen vähentämiseksi. Aineisto ja menetelmät. Tutkimuksessa oli mukana 7 urakoitsijaa: kattotyöt 4 ja tienpäällystystyöt 3. Tutkimusjoukko koostui 11 katto- ja 14 asfalttityöntekijästä (kolme levitysryhmää). Asfalttimiehistä neljä teki pääasiassa koneellista yleisten teiden päällystystyötä, loput erilaisia kaupunkitöitä. Kattotyökohteina olivat vesieristystyöt uudisrakennuksilla ja kattojen saneeraustyöt. Projektin aikana tutkittaville tehtiin terveystarkastus oheismittauksineen sekä kliininen kuormituskoe ja lämmönsietotesti. Fysiologiset työpaikkamittaukset, yhteensä 74 henkilötyöpäivää, toteutettiin kesällä 2006 ja 2007. Viileitä kontrollimittauspäiviä oli 28 ja hellepäiviä 46. Tärkeimmät mitatut muuttujat olivat: sydämen sykintätaajuus ja sykevälivaihtelu 24 tunnin ajalta, elimistön sisäosien lämpötila työpäivän ja sitä seuranneen yön ajalta, ihon lämpötilat työpäivän ajalta, hien tuotanto, sylkinäytteet (syljen vapaa kortisoli) ja tutkittavien kokema fyysinen kuormitus sekä lämpö- ja kosteustuntemukset. Tulokset. Hellepäivinä lämpötilat olivat mittausjaksolla 22 30 ºC ja ilman kosteus 25 70 %. Ympäristön lämpökuormaa kuvaavan WBGT-indeksin arvo ylitti useina päivinä tauotettavalle työlle annetut kansainväliset viitearvot. Lämmönsietotestin perusteella katto- tai tienpäällystystöihin ei valikoidu henkilöitä, joilla olisi erityisen hyvä lämmönsietokyky. Tutkimusjoukko vastasi lämmönsietokyvyltään valikoimatonta, kuumaan tottumatonta suomalaista miesväestöä. Tupakointi oli yleistä molemmissa työntekijäryhmässä: kattomiehistä tupakoi 46 % ja asfattimiehistä 67 %, kun suomalaisista miehistä tupakoi keskimäärin 25 %. Noin joka viidennellä todettiin viitteitä alkavasta keuhkoahataumasta,. Näistä 3/4 oli tupakoivia. Terveyden kannalta riittävä kestävyyskunnon taso jäi saavuttamatta 7 %:lta katto- ja 47 %:lta asfalttityöntekijöitä. Molempien tutkittujen ammattiryhmien työkuormitus oli epäsuorilla menetelmillä arvioituna keskimäärin noin 2,5 3 MET. Yleisten teiden päällystyksessä työntekijöiden päivittäinen kuormitus oli melko tasaista kola/lapiomiehiä lukuun ottamatta. Asfalttimiesten kaupunkityöt ja kattotyöt sisälsivät päivittäin useita lyhytkestoisia, erittäin kuormittavia vaiheita 6 10 MET, jotka edellyttävät vähintään normaalia kestävyyskuntoa. Verenkiertoelimistön toimintareserviä käytettiin työpäivän aikana samassa määrin lämpöoloista riippumatta, mutta palautuminen oli hitaampaa, varsinkin yöunen osalta, helteisen päivän jälkeen. Myös kortisolivasteessa näkyi viitteitä elimistön voimakkaammasta stressitilasta hellepäivinä. Aineiston pienuuden vuoksi tarkempia analyysejä ei voitu tehdä. Fyysisesti raskaiden käsillä tehtävien töiden kuormittavuus näkyi sekä katto- että asfalttimiehillä yksilöllisessä kuormittuneisuudessa; sykereserviä käytettiin huippukuormitusten aikana jopa 60 80 %, koneellisissa töissä maksimissaan vain 35 60 %. Helteen ja työn yhteisvaikutus elimistön lämpötasapainoon ei ollut ylikuormittava; pitkäkestoiselle työlle annettujen "siedettävien" raja-arvojen ylityksiä oli vain lyhytkestoisesti ja ne aiheutuivat pääasiassa fyysisestä ponnistelusta. Elimistön lämpötalouden kannalta helteen kuormittava vaikutus tuli esille koko elimistön kuumenemisena; gradientti sisä- ja pintaosien välillä pieneni aiheuttaen subjektiivista epämukavuutta. Ihon paikalliset, erityisesti jalkojen lämpötilat, nousivat lähelle kipurajaa. Lyhyenä seurantaaikana kokeneilla työntekijöillä ei todettu nestetasapainohäiriöitä. Molemmat tutkitut työntekijäryhmät kokivat työn fyysisesti kuormittavammaksi kuin mitä fysiologiset mittarit osoittivat. Kuormittuneisuustuntemuksiin vaikutti todennäköisesti voimakas tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuva kuormitus: paikallisia lihasryhmiä kuormittavat ponnistukset, staattinen työ ja huonot työasennot. Suurin osa koki hellepäivinä voimakkaasti kohonneet ihon korkeat lämpötilat ja runsaan hikoilun epämiellyttävänä. Johtopäätökset. Helteen vaikutukset verenkiertoelimistöön heijastuivat selkeimmin huonossa palautumisessa, erityisesti yöunen osalta. Paikallinen ihon kuumeneminen, jopa kipurajalle, kuumien pintojen, levitysmassan, bitumin ja höyryn sekä auringon lämpösäteilyn vaikutuksesta, oli suurempi ongelma kuin lämpötasapainon säilyttäminen. Tarkoituksenmukaisilla suojavaatteilla ja -jalkineilla voidaan lämpösäteilystä mahdollisesti aiheutuvia terveyshaittoja vähentää ja samalla lisätä työmukavuutta. Tutkitut työt eivät ylläpidä kestävyyskuntoa. Ne ovat enemmän kuluttavia kuin kuntoa kehittäviä. Katto- ja asfalttityöntekijöille suunnatuissa terveystarkastuksissa on kiinnitettävä huomiota sydämen ja verenkiertoelimistön sekä keuhkoterveyden riskitekijöihin. Terveystarkastuksissa tulee ottaa huomioon työn piirteet, mikä edellyttää myös lämpöfysiologista osaamista. Tutkimustulokset ovat työterveyshuollon hyödynnettävissä.

8 RAPORTISSA KÄYTETYT LYHENTEET BMI body mass index kehon painoindeksi BP blood pressure verenpaine Diast diastolic alaverenpaine EKG elektrocardiography sydänsähkökäyrä EPOCpeak excess of post exercise oxygen consumption hapenkulutuksen kertymäarvo kuormitusjalta FEV 1 forced expiratory volume in 1. sec uloshengityksen sekuntikapasiteetti FVC forced vital capacity nopea vitalikapasiteetti HF high frequency (HF) power of HRV korkeataajuinen kaistateho spektrianalyysissä (taajuuskaista 0,15 0,4 Hz) HR heart rate sydämen sykintätaajuus HR max maximal heart rate sydämen maksimaalinen sykintätaajuus HR mean mean heart rate keskimääräinen sydämen sykintätaajuus HR peak peak heart rate sydämen sykintätaajuuden huippuarvo % HRR % heart rate reserve Keskimääräisen sydämen sykintätaajuuden prosentuaalinen osuus sykereservistä HRV heart rate variability sykevälivaihtelu HVA Hyvinvointianalyysi-software Hyvinvointianalyysi-ohjelma KA keskiarvo LF low frequency (LF) power of HRV matalataajuinen kaistatehoteho spektrianalyysissä (taajuuskaista 0,04 0,15 Hz) LFHFratio LF:n ja HF:n suhde maks korkein arvo mean keskiarvo MET metabolic equivalent metabolinen ekvivalentti min alhaisin arvo RH relative humidity ilman suhteellinen kosteus RMSSD root mean square of successive differences in RR intervals sykevaihtelua kuvaava lukuarvo, kuvastaa autonomisen hermoston säätelemän verenkierron tilaa RPE rating of perceived exertion subjektiivinen kuormittuneisuus, Borgin luokitus (6 20) S body heat storage elimistön lämpösisältö S change in body heat storage elimistön lämpösisällön muutos SD standard deviation keskihajonta Syst systolic yläverenpaine Syst change is systolic blood pressure yläverenpaineen muutos T a air temperature ilman lämpötila Tb mean body temperature keskimääräinen elimistön lämpötila T re rectal temperature rektaalilämpötila (peräsuolen lämpötila) T sk skin temperature ihon lämpötila Tsk mean skin temperature keskimääräinen ihon lämpötila TLV threshold limit values raja-arvo V a air velocity ilman nopeus WBGT wet bulb globe temperature ympäristön lämpökuormaa kuvaava indeksi VCO 2 carbon-dioxide production hiilidioksidin tuotto VE ventilation keuhkotuuletus VO 2 oxygen consumption hapenkulutus VO 2max maximal oxygen consumption maksimaalinen hapenkulutus W max maximal workload maksimaalinen työteho

9 SISÄLLYS SAATTEEKSI...5 TIIVISTELMÄ...7 RAPORTISSA KÄYTETYT LYHENTEET...8 SISÄLLYS...9 1 LÄHTÖKOHTA JA TAUSTAA TUTKIMUKSELLE...11 1.1 Työntekijään kohdistuva lämpökuorma monen tekijän summa...12 1.2 Kuumuuden haittavaikutukset...13 1.2.1 Elimistön lämpökuormittuminen...13 1.2.2 Muutokset suorituskyvyssä ja työn tuottavuudessa...14 1.2.3 Elimistön paikalliset terveysvaikutukset...15 1.2.4 Äkilliset lämpösairaudet...16 1.2.5 Kuumuuden pitkäaikaisvaikutukset...16 1.2.6 Kuumuus ja tapaturmat...17 2 TUTKIMUKSEN TARKOITUS...18 3 TUTKIMUKSEN KULKU...18 3.1 Tutkitut työntekijät...18 3.1.1 Terveystarkastus...19 3.1.2 Lämmönsietokyky...25 3.2 Kenttämittaukset...32 3.2.1 Mittausten toteutus...32 3.2.2 Työympäristön lämpöolot...33 3.2.3 Mitatut ja lasketut fysiologiset muuttujat ja mittausmenetelmät 36 3.3 Tilastollinen käsittely...40 4 KENTTÄTUTKIMUKSEN TULOKSET JA NIIDEN TULKINTA...40 4.1 Hengitys- ja verenkiertoelimistön sekä energeettinen kuormitus...40 4.1.1 Kattotyöt...42 4.1.2 Tienpäällystystyöt...46 4.2 Elimistön lämpötalous...52 4.2.1 Kattotyöt...52 4.2.2 Tienpäällystystyöt...62 4.3 Nestetasapaino...67 4.3.1 Kattotyöt...68 4.3.2 Tienpäällystystyöt...68 4.4 Hormonaalinen kuormittuminen...69 4.4.1 Katto- ja tienpäällytystyöt...69 4.5 Subjektiiviset tuntemukset...70 4.5.1 Kattotyöt...70 4.5.2 Tienpäällystystyöt...73 5 JOHTOPÄÄTÖKSET...76 5.1 Päätavoitteet ja tulokset...76 5.2 Toimenpide-ehdotukset...80

10 6 LÄHDELUETTELO...81 LIITTEET 1 5 Fysiologisissa mittatuksissa käytetyt laitteet ja mittausmenetelmät...88 Fysikaalisten lämpöolotekijöiden mittauksissa käytetyt laitteet...89 Tulosten analyysiseissä käytetyt laskukaavat...90 Säätila kenttämittauspäivinä klo 12:00 14:00...91 Säätila kenttämittauspäivinä klo 12:00 14:00...92

11 1 LÄHTÖKOHTA JA TAUSTAA TUTKIMUKSELLE Rakennusalalla altistutaan fyysiselle kuormitukselle ja tapaturmille sekä monille fysikaalisille ja kemiallisille työympäristön haitoille. Altistumista bitumihöyryille, huuruille ja muille ilman epäpuhtauksille sekä niiden aiheuttamia terveysvaikutuksia on tutkittu laajasti tienpäällystystöissä (Heikkilä et al 1994, Väänänen et al 2001, Väänänen et al 2004). Suomen oloissa kylmälle altistuminen on rakennusalalla suuren osan vuotta lähes päivittäistä ja kylmän sään elimistövaikutukset ja suojautumiskeinot tunnetaankin hyvin (Hassi et al 2002, Ilmarinen 1987, SFS ENV ISO 11079 1998, Risikko et al 2000). Kuumuuden fysiologiset vaikutukset, äkilliset lämpösairaudet ja kuumuuden pitkäaikaisvaikutukset terveyteen ovat sitä vastoin kylmyyttä huomattavasti vieraampia asioita suomalaiselle työntekijälle sekä työturvallisuudesta ja terveyshuollosta vastaaville. Ulkotyöntekijöiden kuumalle altistumisen voimakkuutta, kestoa tai kuumasta aiheutuneita haittavaikutuksia ei ole tutkittu Suomessa. Kansainvälisesti on kuumuudesta aiheutuneiden terveyshaittojen yleisyyteen ulkotöissä viime vuosina kiinnitetty runsaasti huomiota. Esimerkiksi Japanissa äkilliset lämpösairaudet ja muut terveyshaitat on todettu niin pahaksi ongelmaksi erityisesti rakennusteollisuudessa ja maataloudessa, että maan hallitus on nimittänyt komitean etsimään ehkäisykeinoja ongelman ratkaisemiseksi (Savada 2004, 2007, Tanaka 2006). Lämpöolojen ergonomiaa selvittävä kansainvälinen työryhmä, (ISO/TC159/WG5) on vuonna 2007 ehdottanut uusiksi työkohteiksi standardit, jotka käsittelevät lämpöviihtyvyyttä ulkotöissä ja menetelmiä ihmisten jäähdyttämiseksi helleaaltojen aikana. Maailmanlaajuisen sääindeksin (Universal Climate Index for use in weather forecasting) kehittämisen on myös uusi kansainvälinen työkohde. Indeksin avulla voidaan ennustaa ja varoittaa väestöä hellesäistä, jotka viime vuosina ovat tappaneet runsaasti ihmisiä eri puolilla maapalloa. Myös Suomesta on asiantuntijoita mukana tässä kehitystyössä. Lämpöolojen ohjearvot ja määräykset Suomessa sisäilmastoa koskevat perussäännökset sisältyvät työturvallisuuslakiin (738/2002), jossa lämpöolotekijöille ei kuitenkaan anneta tarkkoja ohjearvoja, vaan lain 39 1 mom. mukaan "työntekijän altistuminen turvallisuudelle tai terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttaville lämpöolosuhteille, melulle, paineelle, tärinälle, säteilylle tai muille fysikaalisille tekijälle on rajoitettava niin vähäiseksi, ettei näistä tekijöistä aiheudu haittaa tai vaaraa työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle tai lisääntymisterveydelle". Raja-arvojen puuttuessa hyvien työolojen ja ilmastoinnin suunnittelun ohjearvoina käytetään edelleen Ilmastointinormitoimikunnan jo vuonna 1978 komiteanmietinnössä (1978/58) esittämiä ohjearvoja. Ne mainitaan myös työturvallisuuslain soveltamisoppaassa (2002). Kuormittavia lämpöoloja koskevat tarkemmat ohjeet ja sitovat määräykset puuttuvat Suomesta kokonaan, vaikka tutkittua tietoa on riittävästi sekä Suomessa että kansainvälisesti kuumatyön ohjearvojen laatimiseksi (Ilmarinen 1984, 1993). Kuumien teollisuustöiden työhygieenisissä selvityksissä käytetään apuna kansainvälisiä ISO standardeja (ISO 7243, ISO 7933). Työturvallisuuslain soveltamisoppaassa (2002) on myös annettu joitakin ohjeita työn tauotuksesta. Ulkotöissä työolojen arvioinnin apuna ja tauotuksen pohjana voidaan lämpimässä säässä soveltaen käyttää alun perin sotilaskäyttöön kehitettyä, WBGT-indeksiä (ISO 7243) ja sen poh-

12 jalta laadittuja amerikkalaisia raja-arvoja työntauotuksen keston määrittämiseksi (ACGIH, 2006), Tutkittua tietoa ulkotyöntekijöiden kuuma-altistusten voimakkuudesta, kestosta ja työtekijöiden kuormittumisesta tarvitaan kuitenkin huomattavasti lisää työhygieenisten ohjearvojen määrittämiseksi. Työmarkkinaosapuolet ovat työehtosopimuksissaan muutamilla aloilla sopineet kylmänä vuodenaikana tehtäviä töitä koskevan "pakkarajan". Sitä vastoin työehtosopimuksissa ei Suomessa tunneta hellerajaa (meteorologinen helleraja on 25,1 C), toisin kuin monessa Keski- Euroopan maassa. Kuumuus kuitenkin koetaan merkittäväksi haitaksi ulkotöissä (ks. osaraportti 3). Työolo- ja oirekyselyjen mukaan (Heikkilä et al 1994) asfalttitöissä työtekijöiden kokema kuumuudesta aiheutunut haitta oli keskimäärin 3,2 ja kosteuden 2,5 arvioituna asteikolla 1 ei lainkaan 5 erittäin paljon; vedeneristystöissä vastaavasti 3,8 ja 2,4. LEL- Työeläkekassan 3T-tutkimuksissa vuosina 1998 ja 2001 kattotyöntekijät arvioivat pahimmiksi työympäristö haitoiksi kuumuuden, kylmyyden ja vedon. Kuumuus haittasi noin 90 % asfalttityöntekijöistä. (Rakennusterveys 2007.) Poikkeuksellisen kuumat kesät 2002 ja 2003 kuormittivat ulkotyöntekijöitä normaalia voimakkaammin ja lisäsivät työtekijöiden tiedon tarvetta kuumatyöstä. Työterveyslaitokselle ja työsuojelupiireihin tuli satoja kuumatyötä koskevia tiedusteluja. Erityisen tiedotustarpeen aiheutti pääkaupungissa sattunut liikenneonnettomuus, jossa moottoripyöräilijä kuoli raitiovaunun riistäydyttyä kuljettajan käsistä. Onnettomuuden syynä oli lämpöuupumisesta aiheutunut hetkellinen tajunnan menetys. Rakennusalan työtapaturmista suuri osa on liukastumisten, kompastumisten ja kaatumisten sekä putoamisten aiheuttamia (ks. tarkemmin 1.2.6, s. 14). Tapaturmien syitä etsittäessä harvoin selviää, mikä perimmältään on aiheuttanut esimerkiksi tapaturman. Hellesäällä sattuneen työtapaturman taustalla saattaa olla äkillinen lämpöpyörtyminen tai kuumuuden välilliset vaikutukset tasapainon hallintaan. 1.1 Työntekijään kohdistuva lämpökuorma monen tekijän summa Lämpöolotekijät. Työympäristön kuumuutta, sen kuormittavia ja terveysvaikutuksia arvioitaessa on huomioitava kaikki lämpöolotekijät: ilman lämpötila, ilman kosteus, ilman nopeus ja lämpösäteily (auringon säteily, tuli, kuumat pinnat ja käsiteltävien aineiden lämpötila). Lämpimän ja kostean ilman yhteisvaikutus voi olla kuormittavampi kuin kuuman ja kuivan ilman, varsinkin jos ilma ei liiku (Wenzel ja Piekarski 1980, Ilmarinen 1978). Voimakkaat ilmavirtaukset sitä vastoin keventävät kuumatyötä. Ulkotöissä auringon lämpösäteily lisää kuumuutta. Se tekee viileästä ilmasta lämpimän ja lämpimästä ilmasta kuuman. Tienpäällystystöissä kuumien levitysmateriaalien lämpötilat ovat noin 130 150 ºC ja Remixing-työssä vanhan asfaltin pintalämpötila on tavallisesti 250 300 ºC (Väänänen et al 2004). Kattotöissä käytettävän bitumiliiman lämpötila puolestaan on noin 200 ºC (Nurmisto 2004). Kuumat materiaalit aiheuttavatkin työntekijälle huomattavan lisäkuorman ja palo-

13 vammariskin, samoin kuin kermien hitsauksessa ja alustan kuivauksessa käytetyn nestekaasupolttimien liekki, jonka lämpötila nousee aina 2000 ºC:een asti (Nurmisto 2004). Fyysinen työ ja suojavaatetus. Runsaasti lämpöä tuottava fyysinen työ lisää työntekijän lämpökuormaa. Myös työvaatetus on merkittävä lisäkuormitustekijä kuumatyössä, sillä elimistön lämpötasapainon kannalta vaatetusta ei tarvita (Ilmarinen 1978, 1982). Kevyessä työssä tarkoituksenmukaisesti vaatetettuna työtekijä voi hyvin 21 22 C lämpötilassa (Fanger 1973, 1982, Ahonen et al 1989, Ilmastointinormitoimikunta 1984, ISO 7730), raskaassa ruumiillisessa työssä noin 15 C lämpötila on elimistön kannalta sopiva, jos ilman nopeudet eivät ole suuria. Työn kokonaiskuormittavuutta arvioitaessa on huomioitava työ- ja suojavaatetuksen ja henkilönsuojainten lämpöominaisuudet: lämmöneristävyys, kosteudenläpäisevyys ja tuulen pitävyys (Ilmarinen 1978, Mäkinen et al 1996). Ylikuormitusta aiheuttava työ- ja suojavaatetus voi alentaa työtehoa sekä lisätä yleistä ärtyisyyttä ja aiheuttaa tarpeettomia poissaoloja. Kuumatyöhön soveltumattomat t-paidat ja urheilulippalakit voivat lisätä lämpökuormittumista työssä. Sitä vastoin tulelta ja voimakkaalta lämpö- ja UV-säteilyltä suojaavalla vaatetuksella on myös työtä keventäviä vaikutuksia kuumassa (Wenzel ja Piekarski 1980). 1.2 Kuumuuden haittavaikutukset 1.2.1 Elimistön lämpökuormittuminen Pitkäkestoinen työsuoritus edellyttää elimistön lämpötasapainoa. Työympäristön lämpötilan nousu tavallisista huonelämpötiloista (20 23 C) on aina lisäkuorma elimistölle ja erityisen voimakas stressitekijä sydämelle ja verenkierrolle, jotka osallistuvat elimistön lämpötasapainon ylläpitoon. Fyysisesti raskaissa kuumatöissä on aina olemassa terveydellisen haitan vaara, koska lihastyö ja kuumatyöympäristö kuormittavat verenkiertoelimistöä monessa suhteessa samalla tavoin ja niiden yhteisvaikutus voi olla ylikuormittava. Työntekijän yksilölliset ominaisuudet (ikä, sukupuoli, ruumiinrakenne, yli- tai alipaino, fyysinen kunto, käytetyt lääkkeet ja sairaudet sekä tottuminen kuumuuteen) ja altistumisen kesto vaikuttavat subjektiiviseen kuormittuneisuuteen ja mahdollisiin terveysvaikutuksiin ja työstä elpymiseen. Monissa kuumatöissä em. tekijöiden yhteisvaikutukset voivat pitkissä altistuksissa olla ylikuormittavia (Kuorinka ja Ilmarinen 1984a ja b, Wenzel ja Piekarski 1980). Kenttäoloissa sydämen sykintätaajuus (HR) on ollut perinteisesti keskeinen kuormittumisen ja palautumisen mittari ja sykintätaajuutta on käytetty myös kriteerinä (raja-arvot) dynaamisissa kuumatöissä (WHO 1969). Sykevaihtelu (HRV) eli lyönti lyönniltä tapahtuva sydämen rytmin säätelyn mittaus on tuonut uuden näkökulman sykintätaajuuden mittauksen. Tästä huolimatta sykintätaajuus täytyy aina olla tiedossa, kun sykevaihtelua tutkitaan. Työfysiologisessa tutkimuksessa sykevaihtelua käytetään psykofyysisen kuormittumisen ja kuormittumisesta palautumisen (elpymisen) mittarina (Lindholm ja Gockel, 2000). Nykyisin sykevaihtelumittaus voidaan kenttäoloissa tehdä työsuoritusta haittaamatta pienikokoisilla sykemittareilla. Sykintätaajuuden, sykevaihtelun, elimistön lämpötilojen ja hapenkulutuksen mittauk-

14 sella arvioidaan monipuolisesti työn energeettistä kuormittavuutta (ISO 8996). Uupumisen ja ylikuormituksen fysiologisia mittareita ovat autonomisen hermoston tasapainon muuttujat, eräät lihasentsyymit ja hormonit sekä immunologiset parametrit. Syljen kortisolimittaus on tutkittavalle työntekijälle helppo tapa monitoroida elimistön hormonaalista stressiä (Kirschbaum ja Hellhammer 1994, Singh 1999) työpäivän aikana. Elimistön lämpötilat nousevat lihastyössä ja kuumissa oloissa elimistöön kertyy helposti liikaa lämpöenergiaa koska elimistön lämmönluovutus vaikeutuu. Normaalien elintoimintojen kannalta tärkeän lämpötasapainon säilyttäminen järkkyy: sisäelinten ja ihon lämpötilat nousevat. Lämpötilojen avulla voidaan laskea elimistöön kertyvän tai siitä poistuvan lämpöenergian määrä, mikä ruumiin kokoon suhteutettuna kuvastaa elimistön lämpötasapainoa. Peräsuolilämpötilaa (rektaalilämpötila) käytetään kuvaamaan sisäelinten lämpötiloja. Se on nykymenetelmillä helposti mitattavissa koko työpäivän ajalta myös kenttäoloissa. Rektaalilämpötilan nousulle ja tasoille on annettu ohje-arvoja työkuormituksen määrittämiseksi tai rajoittamiseksi. Pitkäkestoisissa töissä rektaalilämpötilan tulisi olla alle 38 ºC ja erittäin kuormittavat työvaiheet tulisi suunnitella niin, että lämpötila ei ylitä 38,5 ºC (ISO 12984, WHO 1969). Radiotelemetriaan perustuva elimistön sisäosien lämpötilan mittausmenetelmä on yleistymässä. Menetelmän avulla on helppo seurata lämpötilan muutoksia vaikeissa työoloissa ja elpymisen aikana jopa muutaman vuorokauden ajan. Kertakäyttöinen nielaistava kapseli, joka mittaa lämpötilaa ruoansulatuskanavassa, ei aiheuta haittaa töille eikä myöskään aiheuta epämiellyttäviä tuntemuksia työntekijälle. Menetelmä on kuitenkin vielä niin uusi, ettei työelämän kannalta tärkeitä kuormittumista osittavia vertailuarvoja ole olemassa. Hikoilu on ainoa tehokas elimistön lämmönluovutuskeino kuumissa oloissa (Wenzel ja Piekarski 1980, Ilmarinen 1978, 1994), mutta runsas hikoilu vaikuttaa elimistön neste- ja suolatasapainoon. WHOn (1969) mukaan suolatasapaino säilyy, jos työpäivän aikana tuotetun hien määrän ei ylitä 5 litraa ja nautittu ravinto on normaalisuolaista. Jos menetettyä nestettä ei kuitenkaan korvata juomalla, elimistö kuivuu. Kuivuminen kuormittaa verenkiertoa, nostaa sisäelinten lämpötiloja, lisää äkillisten lämpösairauksien riskiä ja heikentää suorituksia. Nestetasapainon kannalta yksinkertainen ja luotettava tapa on painon mittaus, mikä onnistuu tarkoillakin vaaoilla helposti kenttäoloissa. Työn alussa ja lopussa otettujen verinäytteiden avulla voidaan tarkemmin arvioida verivolyymin muutoksia ja elimistön kuivumista. 1.2.2 Muutokset suorituskyvyssä ja työn tuottavuudessa Vaikka ihminen sopeutuu suuriinkin ilmastovaihteluihin työympäristössään, kuumuuden sieto on kuitenkin rajallinen. Hellepäivinä työnteko tuntuu usein mahdottomalta. Kun helle jatkuu useita viikkoja, fyysisesti kevyissä töissä työn kuormittavuus ilmenee aluksi ärtyisyytenä ja aggressiivisuutena ja työilmapiiri kiristyy. Kun ympäristön lämpötila kohoaa yli ns. kriittisen lämpötilan, työsuoritukset alkavat heiketä ja työn tuottavuus laskee. Sisäilmastossa lämpötilan nousu yli 25 C:een laskee työn tuottavuutta noin 2 %:lla jokaista sen yli menevää astetta kohden. Noin 28 C:een lämpötilassa vähennys on jo 6 % (Niemelä ym.2001). Vastaavia tutkimuksia ulkotöistä ei löydy kirjallisuudesta, mutta on oletettavaa, että lämpötilan

15 nousun vaikutukset ovat samansuuntaisia. Auringon suora lämpösäteily saattaa vielä jopa lisätä tuottavuuden laskua. Lämpötasapainon säilyttäminen on osa suoritus- ja toimintakyvyn säilyttämistä. Sen häiriintymisen oireita ovat tarkkuuden huononeminen, päättelykyvyn heikentyminen, koordinaation huononeminen, epätarkoituksenmukainen ja energiaa turhaan kuluttava käyttäytyminen sekä arvostelukyvyn huononeminen. Psykomotorisen suorituskyvyn lasku puolestaan huonontaa pitkään jatkuessaan fyysistä suorituskykyä (Gaillard 1993). Kuumassa helposti kehittyvä nestevaje vaikuttaa suorituksiin: yli 3 %:n painon lasku heikentää selvästi lihasvoimaa, yli 4 %:n puolestaan kestävyyttä. Jos paino laskee yli 6 %, henkeä uhkaavan lämpöhalvauksen vaara on olemassa. 1.2.3 Elimistön paikalliset terveysvaikutukset Suomessa ei ole tehty laajempia selvityksiä kuumuuden terveysvaikutuksista ulkotyöntekijöihin. Tiedetään kuitenkin, että elimistön nestetasapainoon vaikuttavan hormonitoiminnan muuttuminen kuumassa voi aiheuttaa turvotusta alaraajoissa. Liikapaino ja korkea verenpaine sekä jalkojen korkeat lämpötilat altistavat nesteen kertymiselle. Kivuliaat käsivarren, jalka- ja vatsalihasten kouristukset ovat tavallisia ylipitkissä työrupeamissa ja raskaan kuumatyön tekijällä, joka juo runsaasti vettä ja syö vähäsuolaista ruokaa. Jatkuva hikoilu ärsyttää ihoa ja altistaa erilaisille pinnallisille ihomuutoksille ja -sairauksille. Hiki- ja talirauhasten toimintahäiriöt aiheuttavat paikallisia ihotulehduksia. Atooppista ihottumaa sairastavien oireet voivat pahentua kuumatöissä. Heikkilän ym. (1994) tutkimuksessa lähes puolet oirekyselyyn vastanneista tienpäällystäjistä (n=45) ja vedeneristäjistä (n=20) ilmoitti kärsineensä ihottumasta, jota epäili työn aiheuttamaksi. Ihon ärsytyksestä oli kärsinyt 35 % ja 75 %. Kuuman ja hikoilun osuutta ei kuitenkaan tiedusteltu. Jatkuvan lämpösäteilyn vaikutuksesta voi syntyä ihomuutoksia, jotka muistuttavat auringonvalon UV-A- ja UV-B-säteiden aikaansaamia ihon rappeutumismuutoksia (Ilmarinen 1994). Ennenaikaisia vanhenemismuutoksia on havaittu esimerkiksi pitkäaikaisesti lämmölle altistuvien lasinpuhaltajien ja keittäjien ihossa. Lämpösäteily ei suoranaisesti polta ihoa, mutta saa aikaan säikeisissä rakenteissa muutoksia, joiden seurauksena iho menettää kimmoisuutensa. Muita lämpösäteilyn haittavaikutuksia ovat ihon pintakerroksen solujen kypsymishäiriöt. On olemassa epäilyjä, että palomiehillä useita vuosia jatkunut saman ihoalueen altistuminen lämpösäteilylle voi aikaansaada pahanlaatuisia muutoksia orvaskedessä (Ilmarinen 1994). Näistä ei ole tilastoja, mutta ihosyöpiä on todettu Irlannin maaseudulla elävien naisten säärissä (turvesyövät). Altistavana tekijänä pidetään avonaisista turveuuneista hohkavaa lämpösäteilyä. Vastaavia tapauksia on kuvattu myös Intiasta ja Kiinasta (Kangri-syövät). Osalla sairastuneista on ollut lisäaltisteena jatkuva oleskelu auringossa. Tienpäällystys- ja kattotöissä palovammat ovat mahdollisia käsiteltäessä kuumia levitysmateriaaleja, joiden levityslämpötilat ovat 150 200 C (Heikkilä ym 1994, Nurmisto 2004). Kuuma höyry, lämpösäteily tai syövyttävät kemikaalit saavat myös helposti aikaan palovamman. Heikkilän ym. tutkimuksessa (1994) lähes 40 % tienpäällystäjistä ilmoitti saaneensa kuumia bitumiroiskeita iholle silloin tällöin ja 8,5 % kerran viikossa tai useammin, ve-

16 deneristäjistä puolestaan 60 % ja 14,3 %. Eniten roiskeita kohdistui käsiin, mutta myös vartalolle ja jalkoihin. Vedeneristäjistä 31 % oli saanut roiskeita silmiin ja kasvoihin, tiepäällystäjistä vain 6,8 %. 1.2.4 Äkilliset lämpösairaudet Äkillisistä lämpösairauksista ei ole tehty selvityksiä suomalaisten ulkotyöntekijöiden osalta, vaikka tiedetään, että työ kuumissa tai lämpimissä ja kosteissa oloissa voi aiheuttaa useita koko elimistöön kohdistuvia sairauksia (auringonpistos, lämpöpyörtyminen, lämpöuupuminen ja lämpöhalvaus), jotka kehittyvät verrattain lyhyessä ajassa, muutamista tunneista päiviin. Hellekausina äkilliset lämpösairaudet ovat Suomessa todennäköisesti selvästi alidiagnosoituja (Kuorinka ja Ilmarinen 1984a ja b, Korhonen ym 1988). Vaikka näiden äkillisten sairauksien oireet ja syntymekanismit tunnetaan melko hyvin, niiden diagnosointi työpaikoilla on vaikeaa, sillä ensioireet ovat kaikissa äkillisissä lämpösairauksissa samankaltaisia ja niiden välinen raja on liukuva. Lämpösairauksia saatetaan tulkita myös kesäflunssaksi tai vatsataudiksi. Usein oma sairauden tunne on varsinkin alkuvaiheessa vähäinen ja työtoveri saattaa kiinnittää oireisiin enemmän huomiota kuin sairastunut itse. Äkillisten lämpösairauksien ensiapu ja -hoito edellyttävät perehtyneisyyttä ja tietoa (Lindholm 2007). 1.2.5 Kuumuuden pitkäaikaisvaikutukset Jatkuvasta lämpökuormasta mahdollisesti aiheutuvat terveydelliset vaikutukset tunnetaan vielä huonosti, eikä kiistatonta osoitusta kuuman osuudesta ole olemassa. Useiden vuosien kuuma-altistuksen epäillään aiheuttava verenpainetautia, osan ruoansulatuselinten sairauksista ja sydänlihasvaurioita (Kuorinka ja Ilmarinen 1984b, Kiec 1979, Kloetzel et al 1973). Toiminnalliset häiriöt, kuten impotenssi ja sukupuolisen halukkuuden väheneminen, ovat tavallisia jälkiseurauksia pitkistä kuuma-altistuksista (Kuorinka ja Ilmarinen 1984b, Ilmarinen 1994). Viikkojen ja kuukausien mittainen kuumalle altistuminen ja sen aikana kehittyvä nestevaje voi myös aiheuttaa kroonista lämpöväsymistä. Keskittyneessä pelastuskoulutuksessa terveet kouluttajat, jotka altistuvat jatkuvasti kuumuudelle, ovat saaneet selviä lämpöväsymysoireita (Ilmarinen 1994), jos elimistölle ei anneta riittävästi aikaa palautua. Kuumatöiden pitkäaikaisvaikutusten arviointia vaikeuttaa se, että työympäristössä on yleensä myös muita haittatekijöitä, jolloin on kyse yhteisvaikutuksesta. Esimerkiksi lämpökuormittuminen ja siihen liittyvä kuivuminen heikentävät elimistön sietokykyä työympäristön toksisille aineille.

17 1.2.6 Kuumuus ja tapaturmat Rakennusalalla työtapaturmista 22 % on liukastumisten, kompastumisten ja kaatumisten aiheuttamia ja putoamisia on 12 %. Vastaavat luvut esimerkiksi palomiehillä ovat 30 % ja 6 % (Tilastokeskus 1996 2001 ja Tilastokeskus 2002). Tapaturmien syitä etsittäessä harvoin selviää, mikä perimmältään on aiheuttanut tapaturman. Kattorakentamisessa ja tieliikennetyössä on viimeisimpien tilastojen mukaan noin 10 % tapaturmista aiheutunut kuumuudesta tai äkillisestä fyysisestä tai psyykkisestä kuormittumisesta (Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 2003 2005). Kuumalla ilmalla sattuneen tapaturman taustalla saattaa olla äkillinen lämpöpyörtyminen. Lämpöväsymiseen liittyvä sekaannus, rauhattomuus ja piittaamattomuus sekä heikentynyt koordinaatiokyky ja tasapainon hallinta, voivat myös johtaa tapaturmaan (Korhonen ym 1988). Korkealla ja erittäin jyrkillä pinnoilla työskenteleville bitumieristäjille tasapainon hallinnalla on keskeinen merkitys. Tasapainonhallintakyvyt heikkenevät iän myötä jo työikäisillä, erityisesti 50 ikävuoden jälkeen (Du Pasquier et al 2003, Era ja Heikkinen 1985, Gill et al 2001, Pohjonen 2001, Punakallio 2004a, Røgind et al 2003, Sihvonen 2004). On myös viitteitä siitä, että liukastumiseen liittyviä tapaturmia tapahtuu enemmän yli 45-vuotiaille työntekijöille (Kemmlert ja Lundholm 2001, Tilastokeskus 2002). Esimerkiksi suomalaisten rakennustyöntekijöiden keski-ikä on jo 41 vuotta (Tilastokeskus 2003). Kuumuuden ja iän sekä kuumuuden ja tasapainonhallinnan välisiä yhteyksiä ei tarkkaan tunneta, mutta kuumuudella voi olla tasapainoa heikentävä vaikutus (Kincl ym 2002). Kuumatöissä lihastyö ja käytetyt suojavaatteet ja henkilönsuojaimet aiheuttavat lisäkuormitusta. Kehon huojunta lisääntyy fyysisen kuormituksen seurauksena ja tasapainonhallinnan kannalta suojavarusteista on havaittu monessa tilanteessa olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. (Niinimaa ja McAvoy 1983, Pendergrass 2003, Kincl ym. 2001, Seliga ym 1991). Tapaturmatilastot eivät tunne lämpöpyörtymistä onnettomuuden syynä eikä lämpöpyörtymisen todellista osuutta voida tilastojen pohjalta selvittää. Tilastoista ei käy riittävän hyvin selville, kuinka usein kyseessä on kuuma tai lämmin ja kostea työympäristö tai kuinka usein tapaturman uhriksi joutuneella on ollut päällään epätarkoituksenmukainen, kuumakuormaa aiheuttava työ- ja suojavaatetus. Tilastoissa eivät myöskään näy tapaturmanuhrien käyttämät lääkkeet. Tiedetään runsaasti lääkeaineita (esim. rauhoittavat ja psyykenlääkkeet, antihistamiinit ja useat särkylääkkeet), joiden väsyttävät ja nukuttavat vaikutukset voimistuvat kuumassa (Ilmarinen 1994). Kyseessä on kuitenkin työturvallisuuteen vaikuttava tekijä, joka on otettava huomioon työjärjestelyissä. Työterveyslaitoksella tehdyissä lämpöfysiologisissa tutkimuksissa lämpöpyörtymiselle tyypillinen verenpaineen lasku on ollut tavallisin tutkimuksen keskeytyssyy (Ilmarinen ja Lindholm 2000, Korhonen ym.) 1988). Nämä tilanteet ovat saattaneet kehittyä varsin nopeasti pyörtymiseen saakka ilman varsinaisia varoittavia oireita tai merkkejä. Lämpöpyörtymisen nopeuden ja ennalta arvaamattomuuden lisäksi huomio on kiintynyt siihen, että myös erittäin hyväkuntoiset ihmiset ovat pyörtyneet. Kuitenkin monet normaalikuntoiset ovat selvittäneet saman testin ilman ongelmia eli yksilöllinen lämpöherkkyys vaihtelee. Lämpöpyörtyminen on ensisijassa vaaraksi ihmiselle itselleen. Pahimmassa tapauksessa putoaminen tai kaatuminen voi aiheuttaa kuoleman. Monissa kuumissa töissä ja työkohteissa voi lähellä olla koneita, jotka voivat vahingoittaa kaatuvaa työntekijää. Tien-

18 päällystys- ja kattotöissä kuumat levitysmassat ovat riskinä lämpöpyörtyvälle. Toisentyyppinen vaara voi olla esimerkiksi äkillisestä lämpöpyörtymisestä aiheutuva ajoneuvon riistäytyminen hallinnasta. Tämäntyyppisissä tapaturmissa vaara voi kohdistua muihinkin henkilöihin. Lämpösairauksiin liittyvä sekaannus voi myös haitata erilaisten prosessien valvontaa ja saada aikaan huomattaviakin aineellisia vahinkoja. 2 TUTKIMUKSEN TARKOITUS Tämän hankkeen tavoitteena oli selvittää kokonaisvaltaisesti työntekijöiden lämpö- ja fyysinen kuormittuminen tienpäällystys- ja kattotöissä lämpimän sään aikana. Tärkeimpinä osatavoitteina oli 1. selvittää lämpimän sään ja erityisesti hellejaksojen vaikutuksia elimistön lämpötasapainoon, verenkiertoelimistön toimintaan, neste- ja suolatasapainoon sekä koettuun lämpö- ja fyysiseen kuormittumiseen 2. selvittää asfalttityöntekijöiden ja bitumieristäjien työtehtävien aineenvaihdunnallinen ja hormonaalinen kuormitus 3. arvioida kuormittumisesta aiheutuvat terveyshaitat ja mahdolliset yhteydet tapaturmiin 4. antaa tuloksiin pohjautuvia ohjeita lämpökuormittumisen vähentämiseksi 5. arvioida tulosten pohjalta ulkotyöntekijöitä koskevan epidemiologisen tutkimuksen tarvetta ja toteuttamismahdollisuuksia. 3 TUTKIMUKSEN KULKU 3.1 Tutkitut työntekijät Vapaaehtoiset työntekijät rekrytoitiin Asfalttiliito ry:n ja Kattoliitto ry:n sekä tutkimukseen osallistuneiden urakoitsijoiden (Taulukko 1) kanssa sovituilta työpaikoilta. Tutkimukseen ilmoittautui kaikkiaan 13 kattotyöntekijää pääkaupunkiseudulta ja Oulusta ja 15 eri puolilta Suomea kotoisin olevaa asfalttityöntekijää, joiden työkohteet olivat Etelä-Suomessa; kesällä 2006 Lahden seudulla ja kesällä 2007 pääkaupunkiseudulla. Tässä vaiheessa kaikki halukkaat huomioitiin iästä tai kunnosta riippumatta. Lähtökohtana oli, että kaikki ne, jotka selviytyvät työpäivistä, soveltuivat tutkimukseen. Ilmoittautuneista kaksi kattotyöntekijää ja yksi asfalttityöntekijä joutuivat työjärjestelyihin liittyvien tai henkilökohtaisten syiden vuoksi keskeyttämään ennen hankkeen kenttävaihetta. Taulukko 1. Tutkimuksessa mukana olleet urakoitsijat Kattotyöt AL-katot Oy ICOPAL Oy Katman Oy Lemminkäinen Oyj Tienpäällystystyöt Lemminkäinen Oyj Tieliikelaitos (Destia) Skanska Asfaltti Oy

19 Työterveyslaitoksella järjestettiin 27.4.2006 koko tutkimushanketta koskeva yhteinen informaatiotilaisuus rahoittajille, kattojärjestöille, urakoitsijoiden työnjohdolle ja tutkimukseen halukkuutensa ilmoittaneille työntekijöille. Niille, joilla ei ollut mahdollisuutta osallistua tähän tilaisuuteen, samoin kuin vasta kesällä 2007 tutkimukseen mukaan tulleille asfalttityöntekijöille, pidettiin pienempimuotoinen fysiologisia mittauksia selventävä informaatiotilaisuus työpaikoilla. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) koordinoiva eettinen toimikunta piti tutkimussuunnitelmaa eettisesti hyväksyttävänä ja antoi siitä puoltavan lausunnon kokouksessaan 20.12.2005 ( 197/05, HUS/E0/05). Jokainen koehenkilö antoi lisäksi kirjallisen suostumuksensa tutkimukseen ennen mittausten alkua. Tutkimuksen eri vaiheet ja niihin osallistuneiden työntekijöiden määrät ovat kuvassa 1 ja koehenkilöt kuvataan taulukossa 2. Fysiologisissa ja fysikaalisissa mittauksissa käytetyt laitteet ovat liitteessä 1 ja 2 ja muuttujien analyyseissä käytetyt kaavat vastaavasti liitteessä 3. 3.1.1 Terveystarkastus Terveystarkastus sisälsi lääkärintarkastuksen oheismittauksineen sekä kliinisen kuormituskokeen koehenkilöiden fyysisen kunnon ja terveydentilan varmistamiseksi. Lisäksi koehenkilöt täyttivät Työterveyslaitoksen "Työkyky, terveys ja elämäntavat"-kyselylomakkeen. Terveystarkastus pyrittiin hyvän tutkimusetiikan mukaisesti tekemään ennen kenttämittausten alkua. Kaikilla kattotyöntekijöillä olikin mahdollisuus käydä terveystarkastuksessa ennen kenttävaihetta, mutta työjärjestelyistä, aikataulullisista ja välimatkaongelmista johtuen asfalttityötekijöille voitiin terveystarkastus tehdä vasta kenttävaiheen aikana. Jokaisella koehenkilöllä oli kuitenkin mahdollisuus etukäteen soittaa tutkimuksen vastuulääkärille, mikäli heitä epäilytti jokin asia omassa terveydentilassaan. Lääkärintarkastus oheismittauksineen Tarkastuksessa arvioitiin kliiniseen kuormituskokeen tuloksiin vaikuttavat tekijät sekä kelpoisuutta lämmönsietotestiin. Tavallisimpia lämmönsietotestin terveydellisiä esteitä ovat hoitamaton verenpainetauti tai epäily sydämen toimintahäiriöstä, ahtaumalöydös keuhkotoimintakokeissa ja sykintätaajuuteen voimakkaasti vaikuttava lääkitys. Yhdellä koehenkilöistä (0,04 %) todettiin este lämmönsietotestille. Antropometria ja kehon koostumus. Koehenkilöiltä mitattiin kehon pituus ja paino, joista laskettiin painoindeksi BMI ja kehon pinta-ala (Bligh ja Johnson 1973). Kehon koostumuksesta analysoitiin bioimpedanssitekniikalla muun muassa kehon rasvaosuus sekä lihas- ja rasvaton massa. Muuttujia käytettiin kuvaamaan tutkittavia (Taulukko 2).

20 2006 KATTOTYÖNTEKIJÄT N = 13 ASFALTTITYÖNTEKIJÄT N = 4 keskeyttäneet työesteet 1 terveystarkastus n = 13 lämmönsietotesti n = 10 terveystarkastus n = 3 lämmönsietotesti n = 3 kieltäytyi n = 1 työtapaturma 1 kenttämittaukset kenttämittaukset helle n = 19 viileä n = 16 helle n = 8 viileä n = 4 2007 lämmönsietotesti n = 2 ASFALTTITYÖNTEKIJÄT N = 11 kenttämittaukset terveystarkastus n = 11 keskeytti: työryhmän vaihdos n = 1 helle n = 4 lämmönsietotesti n = 7 ei tehty terveydellisistä syistä n = 1 kenttämittaukset helle n = 17 viileä n = 8 keskeyttäneet n = 2 Kuva 1. Tutkimuksen kulku: koehenkilöiden (N) ja mittausten (n) lukumäärä