3.8 Hannusjärvi Talvitulokset Kesätulokset Pitkän aikavälin kehitys Metsälampi

SISÄLTÖ 1. TUTKIMUKSEN SUORITUS... 1 2. VUODEN 212 SÄÄOLOT... 2 3. JÄRVITULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU... 3 3.1 Kalajärvi... 3 3.1.1. Talvitulokset... 4 3.1.2. Kesätulokset... 4 3.1.3. Pitkän aikavälin kehitys... 5 3.2 Myllyjärvi Pakankylä... 7 3.2.1. Talvitulokset... 7 3.2.2. Kesätulokset... 8 3.2.3. Pitkän aikavälin kehitys... 9 3.3 Bodomjärvi...1 3.3.1. Talvitulokset...1 3.3.2. Kesätulokset...12 3.3.3. Pitkän aikavälin kehitys...14 3.4 Espoon Pitkäjärvi...16 3.4.1. Talvitulokset...16 3.4.2. Kesätulokset...17 3.4.3. Pitkän aikavälin kehitys...19 3.5 Lippajärvi...21 3.5.1. Talvitulokset...21 3.5.2. Kesätulokset...22 3.5.3. Pitkän aikavälin kehitys...25 3.6 Luukinjärvi...26 3.6.1. Talvitulokset...26 3.6.2. Kesätulokset...27 3.6.3. Pitkän aikavälin kehitys...28 3.7 Hakjärvi...29 3.7.1. Talvitulokset...29 3.7.2. Kesätulokset...29 3.7.3. Pitkän aikavälin kehitys...3

3.8 Hannusjärvi... 3 3.8.1. Talvitulokset... 31 3.8.2. Kesätulokset... 31 3.8.3. Pitkän aikavälin kehitys... 32 3.9 Metsälampi... 33 3.9.1. Talvitulokset... 33 3.9.2. Kesätulokset... 33 3.9.3. Pitkän aikavälin kehitys... 34 3.1 Matalajärvi... 34 3.1.1. Talvitulokset... 35 3.1.2. Kesätulokset... 35 3.11 Espoonlahti... 36 3.11.1. Talvitulokset... 36 3.11.2. Kesätulokset... 37 4. JOKI/OJATULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU... 38 4.1 Matalajärveen laskevat ojat... 38 4.1.1. Gussängsbäcken... 38 4.1.2. Kulloonsillanoja... 38 4.1.3. Kättbäcken... 39 4.1.4. Ravinnevalumat Matalajärveen... 39 4.2 Espoonjoen alue... 4 4.2.1. Glimsån (joki 3)... 4 4.2.2. Glomsån (joki 4)... 41 4.2.3. Espoonjoen alajuoksu (joki 1)... 41 4.2.4. Mustalahdenoja (joki 2)... 41 4.3 Gumbölenjoki ja Mankinjoki... 43 4.4 Monikonpuro ja Finnonpuro... 46 5. YHTEENVETO... 49 5.1 Järvitarkkailu... 49 5.1.1. Happitilanteet... 49 5.1.2. Fosforipitoisuudet... 49 5.1.3. Typpipitoisuudet... 5 5.1.4. Klorofyllipitoisuus/rehevyys... 51 5.1.5. Kasviplanktonbiomassa ja lajisto... 52 5.1.6. Muu veden laatu... 52

5.2 Jokitarkkailu...53 5.2.1. Happitilanteet...53 5.2.2. Veden samentuneisuus...53 5.2.3. Sähkönjohtavuus...54 5.2.4. Humusleima...54 5.2.5. Typpiyhdisteet...55 5.2.6. Fosforipitoisuudet...56 5.2.7. Hygieeninen veden laatu...57 LIITTEET: Liite 1. Järvien tarkkailutulokset Liite 2. Ojien tarkkailutulokset Liite 3. Havaintopaikkakartat

Vesistöosasto/RO 17.12.212 Kirjenumero 186/12 Espoon kaupungin ympäristökeskus PL 44 27 Espoon kaupunki ESPOON JÄRVIEN JA JOKIVESIEN TUTKIMUSTU- LOKSET VUODELTA 212 1. TUTKIMUKSEN SUORITUS Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry toteutti vuonna 212 Espoon vesistötarkkailun Espoon kaupungin ympäristökeskuksen laatiman tutkimusohjelman mukaisesti. Ohjelmaan kuului kymmenen järveä, kolme Matalajärveen laskevaa puroa sekä kahdeksan muuta virtavesihavaintopaikkaa. Tihennetyn seurannan piiriin kuuluivat seuraavat järvet: Bodomjärvi Kalajärvi Myllyjärvi Pakankylä Lippajärvi Espoon Pitkäjärvi Happinäytteet otettiin kuukausittain tammikuusta maaliskuulle. Kesäaikana veden laatua ja rehevyyttä seurattiin kuukausittain kesäkuusta elokuulle. Heinäkuussa otettiin myös kasviplanktonnäytteet. Maaliskuussa ja heinäkuun lopulla (heinäkuussa otettiin myös kasviplanktonnäyte) tutkittiin lisäksi seuraavat järvet: Luukinjärvi (myös elokuulla) Matalajärvi Metsälampi Hakjärvi Hannusjärvi sekä Espoonlahti helmikuulla, toukokuulla ja elokuulla Järvien tutkimustulokset on esitetty raportin liitteenä (liite 1). Liitteenä ovat myös ojavesien tulokset vuodelta 212 (liite 2), jotka käsitellään järvilausuntojen jälkeen. Tutkimusten havaintopaikat on esitetty liitteenä olevassa karttakuvassa (liite 3). Tutkimuksista on vastannut Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Vesinäytteet otti limnologi Reijo Oravainen, jolla on yli 4-vuoden kokemus www.kvvy.fi etunimi.sukunimi@kvvy.fi ( 3 ) 2461 111 PL 265, 3311 Tampere

2 vesistötarkkailusta. Määritykset on tehty yhdistyksen laboratoriossa, joka on Finas-akkreditoitu testauslaboratorio T 64 (SFS-EN ISO/IEC 1725, www.finas.fi). Kasviplanktonnäytteet analysoi Sanna Kankainen (Tmi Sanna Kankainen). Määritysmenetelmä perustui Utermöhlin (1958), eurooppalaisen standardin (SFS-EN 1524), pohjoismaisten suositusten (Blomqvist & Herlizt 1998 ja Olrik ym. 1998) ja Suomen ympäristökeskuksen (Lepistö 26) kuvaamille menetelmille. Espoon vesistöjen aiempien vuosien vedenlaatutiedot koottiin pääasiassa ympäristöhallinnon Oiva-ympäristö- ja paikkatietopalvelun Hertta 5.2 -tietokannasta sekä edellisistä vuosiraporteista. Järvien ja jokivesistöjen yleiskuvaukset ja perustiedot on poimittu vuoden 211 yhteenvedosta (Helsingin kaupungin ympäristökeskus/tilaustutkimus 211) 2. VUODEN 212 SÄÄOLOT Marras- ja joulukuu olivat runsassateisia ja virtaamat olivat ajoin tulvalukemissa. Järvien jäätyminen tapahtui vasta joulukuun puolella ja suuremmat selät jäätyivät vasta vuodenvaihteen jälkeen, joten happitilanne oli muodostumassa hyväksi viileän veden ja myöhäisen jäätymisen ansiosta. Virtaamat pysyivät keskimääräistä suurempina koko alkutalven ja virtapaikat olivat pitkään sulia. Tammi-maaliskuussa oli pakkasia eikä suojakausia juurikaan ollut. Maaliskuun alussa sää lämpeni ja lumet alkoivat sulaa nopeasti etenkin eteläisimmissä osissa vesistöaluetta. Huittisten-Porin seuduilla maa paljastui lumesta jo kuun lopulla ja ojissa oli suuret virtaamat. Huhtikuun alussa Tampereen seudun yllätti takatalvi ja lunta satoi jopa 4 cm. Säätyyppi viileni yleisestikin ja yöpakkasia oli vielä huhtikuun lopullakin. Viileä sää hidasti lumien sulamista ja jääpeitteen aukeamista. Jäät lähtivät vapun aikaan sään nopeasti lämmetessä. Valumat olivat keväällä runsaita ja järvien pinnat kohosivat normaalia korkeammalle. Hajakuormitus oli siten tavallista voimakkaampaa. Toukokuun puolivälissä oli voimakastuulinen jakso, joka saattoi purkaa jo muodostunutta kerrosteisuutta. Alusveden lämmetessä sen hapenkulutus lisääntyy ja happitilanne muodostuu loppukesää kohti heikoksi. Toukokuun lopulla ilmat lämpenivät ja järviin muodostui pysyvä kerrosteisuus. Kesän säätyyppi oli viileä ja sateinen. Pitkiä hellekausia ei ollut, joten pintaveden lämpötila pysytteli 2 asteen tuntumassa. Näin ollen leväkukinnat olivat lyhytaikaisia ja tavallista vähäisempiä. Sinilevää esiintyi lähinnä hyvin rehevissä järvissä, mutta pintakukintoja ei ollut tai ne olivat lyhytaikaisia. Syyskuussa säätyyppi muuttui viileämmäksi ja sateiseksi. Syyskuun puolivälissä satoi lähes 1 mm, joten virtaamat lisääntyivät nopeasti syksyä kohti (kuva 2.1.). Myös lokakuu oli tavallista sateisempi ja ojat ja joet tulvivat monin paikoin. Järviin valui siten runsaasti hajakuormaa, joka lisäsi humusleimaa ja kohotti ravinnetasoa. Ensimmäiset pakkaset tulivat lokakuun lopulla, jolloin satoi myös ensilumi. Marraskuu oli kuitenkin vielä lauha ja sateinen. Marraskuun lopussa oli myrskyjä, jotka sekoittivat veden tehokkaasti. Pakkaskausi alkoi yhtäkkisesti joulukuun vaihteessa. Yli 1 asteen pakkanen jääti järvet nopeasti. Jäätymisajankohta oli lähes normaali (1.12.212). Sateiden jäljiltä virtaamat jäivät

3 suuriksi, joten happitilanteen kannalta talvikaudesta ei ole tulossa kovin vaikea. Humusleima ja ravinnepitoisuudet tulevat olemaan kuitenkin tavanomaista suurempia. mm 16 Helsinki, Kaisaniemi 14 12 1 8 6 4 2 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 211 212 1971-2 Kuva 2.1. Sadanta Helsingin Kaisaniemessa vuosina 211 ja 212 verrattuna pitkän aikavälin keskiarvoon. Cº Keskilämpötila Helsingissä vuonna 212 ja vuosina 1971-2 2 15 1 5-5 keskilämpötila 1971-2 212-1 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Kuva 2.2. Kuukauden keskilämpötila Helsingissä vuonna 212 verrattuna pitkän aikavälin keskiarvoon. 3. JÄRVITULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU 3.1 Kalajärvi Kalajärvi sijaitsee Pohjois-Espoossa ja kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järvi laskee Nipertbäckeninpuroon, joka muuttuu Vanhankartanonpuroksi ennen laskemistaan Pitkäjärveen. Kalajärvi on pinta-alaltaan 16 ha, sen suurin syvyys on 2 m ja keskisyvyys 1,2 m. Järven eteläosan rannat ovat soistuvia. Valuma-alue on pieni, vain,7 km2, ja suurin osa valuma-alueesta on metsää. (Oinonen

4 28) Kalajärven vesi on kirkasta, vaikkakin hieman humuspitoista. Järvi happamoitui 198-luvun alun jälkeen, mutta on toipunut lähes ennalleen. Talvella 22 23 järvellä havaittiin happikadosta johtuvia kalakuolemia. Kalajärven vesikasvillisuus on vuosien kuluessa runsastunut ja muuttunut, minkä epäillään johtuvan vedenlaadun muutoksista (Oinonen 28). 3.1.1. Talvitulokset Kalajärven happitilanne oli tammikuussa vielä hyvä, mutta heikkeni tyydyttäväksi helmikuulla. Sulamisvesien vaikutuksesta happitilanne koheni pintavedessä hieman maaliskuussa. Vaikka lähtötilanne oli tammikuussa vertailuvuosien paras, pitkä kova talvi kulutti happivaroja ja lopputulos oli hyvin tavanomainen. Happitilanne oli lopputalvella tyydyttävä (kuva 3.1). Helmikuulla se oli jopa vertailutalvien heikoin. Ilmeisesti syksyn runsaat valumat toivat järveen humusaineita, jotka kuluttivat hajotessaan tavallista enemmän happea. Hapen kulutukseen vaikuttaa välillisesti myös järven mataluus ja pieni vesitilavuus (pohjaefekti). Muutoin vesi oli talvella kirkasta ja lievästi ruskeaa. Fosforipitoisuus oli erittäin alhainen. Typpeä oli kohtalaisesti, koska vedessä on runsaasti humusta ja sen myötä typpitaso hieman nousee. mg/l 12 1 8 Kalajärven happitilanne 21-212 21 211 212 6 4 2 Tammi Helmi Maalis Kuva 3.1. Kalajärven (1 m) happipitoisuudet eri talvikuukausina 21-212. 3.1.2. Kesätulokset Kalajärveen ei muodostu kesällä pysyvää lämpötilakerrosteisuutta, koska se on hyvin matala. Näin ollen happitilanne pysyy avovesiaikana hyvänä (kyll.% 87-9). Muutoin vesi oli kirkasta ja lievästi ruskeaa. Fosforipitoisuus pysyi alhaisena eli lievästi rehevässä luokassa (15-17 µg/l). Typpeä oli niin ikään normaalisti. Typpipitoisuus kohosi loppukesää kohti runsaiden sateiden takia. Yleensä typpipitoisuus laskee loppukesää kohti. Liuennutta typpeä ei kesäaikaan juuri ollut.

5 Levämäärää kuvaava klorofyllipitoisuus oli lievästi rehevien järvien luokassa (4,4-7,3 µg/l), mikä on sopusoinnussa alhaisen ravinnetason kanssa. Veden hygieeninen laatu oli heinäkuussa moitteeton. Kalajärven kasviplanktonbiomassa oli 138 mg/m3, joka kuvaa mesotrofiaa (lievää rehevyyttä). Vuosien 29-211 biomassa on vaihdellut välillä 4-9 mg/l, joten levää oli nyt keskimääräistä hieman enemmän. Valtalajistona olivat nielulevät, panssarilevät ja kultalevät (Dinobryon- ja Uroglena-suvut). Niiden osuus oli lähes puolet biomassasta (kuva 3.2). Piilevää oli varsin vähän ja sinilevääkään ei juuri esiintynyt (osuus 3%). Kalajärven planktonkoostumus CYANOPHYTA 3 % CRYPTOPHYTA CHOANO- JA 1 % ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 13 % CHLOROPHYTA 17 % DINOPHYTA 14 % CHRYSOPHYTA 43 % Kuva 3.2. Kalajärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212. 3.1.3. Pitkän aikavälin kehitys Kalajärvestä on tulosaineistoa 2-luvun alkuvuosilta ja viimeiseltä neljältä vuodelta. Päällysveden laatu lopputalvella ja kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Kalajärven fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Talvella pitoisuus on tasolla 8-1 µg/l ja kesällä tasolla 16-2 µg/l (kuva 3.3).

6 Kalajärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-212 kok.p µg/l 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 23.7.212 19.3.212 7.7.211 23.3.211 22.7.21 1.3.21 3.7.29 5.3.29 6.7.24 3.3.24 23.7.22 19.3.22 4.7.21 13.3.21 11.7.2 21.3.2 Kuva 3.3. Kalajärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2-212. Kalajärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-212 kok.n µg/l 25 2 15 1 5 23.7.212 19.3.212 7.7.211 23.3.211 22.7.21 1.3.21 3.7.29 5.3.29 6.7.24 3.3.24 23.7.22 19.3.22 4.7.21 13.3.21 11.7.2 21.3.2 Kuva 3.4. Kalajärven päällysveden typpipitoisuuksia 2-212. Kalajärven typpipitoisuudet ovat olleet viime vuosina luonnontilaisten järvien tasolla. Ajoittain typpipitoisuus on kohonnut talvella selvästi ja nämä muutokset ovat yhteydessä happitilanteen heikkenemiseen (kuva 3.4). Kalajärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 2-212 klorof. µg/l 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 23.7.212 7.7.211 22.7.21 3.7.29 6.7.24 23.7.22 4.7.21 11.7.2 Kuva 3.5. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Kalajärvessä 2-212.

7 Klorofyllipitoisuus näyttäisi laskeneen viime vuosina, mikä osoittaa levämäärän vähentyneen. Humusjärvissä limalevän esiintyminen nostaa voimakkaasti klorofyllipitoisuutta, mutta siitä ei liene tässä kysymys. Vuoden 212 runsassateisuus ei näkynyt millään lailla Kalajärven veden laadussa. Humusleima tulee kuitenkin talvella nousemaan edellisvuosista, joten muutoksia on odotettavissa talven 212 havainnoissa. 3.2 Myllyjärvi Pakankylä Myllyjärvi sijaitsee Pohjois-Espoossa Pakankylässä ja kuuluu Espoonjoen vesistöalueeseen laskien Bodomjärveen. Järven ympärillä on rauhoitusalue. Myllyjärven pinta-ala on 16 ha ja suurin syvyys noin 8,5 m. Järvi sijaitsee korkealla mäellä osittain soistuneen kangasmaaston ympäröimänä. Valuma-alue on pieni, vain,7 km2, ja se on pääosin metsää. Perustyypiltään Myllyjärvi on karu, niukkasuolainen ja hapahko järvi, jonka puskurikyky on heikko. Typpi- ja fosforipitoisuudet ovat luonnontilaisen järven tasolla. 3.2.1. Talvitulokset Karuhkon Myllyjärven happitilanne oli alkutalvella hyvä heiketen tyydyttäväksi maaliskuussa (kuva 3.6.). Pohjallakin oli silti hyvä happitilanne eikä sisäistä kuormitusta ollut todettavissa. Perustyypiltään Myllyjärvi on karu, niukkasuolainen ja hapahko järvi, jonka puskurikyky on heikko. Typpi- ja fosforipitoisuudet ovat luonnontilaisen järven tasolla. mg/l 12 1 8 6 4 2 Myllyjärven happitilanne 212 Tammi Helmi Maalis 1 m 4 m 7,4 m Kuva 3.6. Pakankylän Myllyjärven happitilanne talvella 212.

8 3.2.2. Kesätulokset Kesällä alusvedessä ei ollut happea lainkaan johtuen siitä, että vesi ei tuulettunut normaalisti kevätkierrossa. Tämän paljastaa alusveden alhaiseksi jäänyt (alle 5 o C). Happi kului vähiin myös välivedestä (kuva 3.7). mg/l 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Myllyjärven happitilanne kesällä 212 1 m 4 m 7,4 m kesä heinä elo Kuva 3.7. Pakankylän Myllyjärven happitilanne kesällä 212. Päällysveden ravinnepitoisuudet pysyivät kesällä karujen järvien tasolla. Klorofyllipitoisuus oli alkukesällä niukasti koholla, mutta laski elokuulla karuun luokkaan. Alusvedessä tapahtui ravinnepitoisuuksien nousua sisäisen kuormituksen takia. Hapettomaan veteen vapautui pohjasta fosforia raudan pelkistyessä (kuva 3.8) ja typpeä ammonifikaation seurauksena (kuva 3.9). Pitoisuusnousut olivat kuitenkin järven tilan kannalta vähäisiä, mikä kertoo pohjalietteen alhaisesta ravinnesisällöstä. Veden hygieeninen laatu oli heinäkuussa moitteeton. µg/l 35 3 25 2 Myllyjärven fosforipitoisuus 212 1 m 4 m 7,4 m 15 1 5 kesä heinä elo Kuva 3.8. Pakankylän Myllyjärven fosforipitoisuus kesällä 212 eri syvyyksillä.

9 µg/l 12 1 8 Myllyjärven typpipitoisuus 212 1 m 4 m 7,4 m 6 4 2 kesä heinä elo Kuva 3.9. Pakankylän Myllyjärven typpipitoisuus kesällä 212 eri syvyyksillä. Myllyjärven kasviplanktonbiomassa oli 83 mg/m3, joka kuvaa mesotrofiaa (lievää rehevyyttä). Vuosien 29-211 biomassa on vaihdellut välillä 4-9 mg/l, joten levää oli nyt normaalisti. Valtalajina oli kultaleviin kuuluva limalevä (Gonyostomum semen). Limalevä voi aiheuttaa limaisuutta iholle uinnin yhteydessä. Kultalevien osuus oli yli puolet biomassasta (68%). Myös panssarileviä oli kohtalaisesti (Dinophyceae). Sinilevää ei esiintynyt lainkaan (kuva 3.1). Myllyjärven planktonkoostumus CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % CHLOROPHYTA 5 % MONADS JA FLAGELLATES 5 % CYANOPHYTA % CRYPTOPHYTA 7 % DINOPHYTA 15 % CHRYSOPHYTA 68 % Kuva 3.1. Pakankylän Myllyjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212. 3.2.3. Pitkän aikavälin kehitys Myllyjärvestä on tulosaineistoa vain 2-luvun alkuvuosilta. Päällysveden typpipitoisuus vaihteli tuolloin välillä 34-52 µg/l ja fosforipitoisuus 8,6-2 µg/l. Tilanne on pysynyt näiltä osin muuttumattomana.

1 3.3 Bodomjärvi Bodominjärvi on Espoon suurin järvi, ja se kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järven pinta-ala on 412 ha, suurin syvyys 13 m ja keskisyvyys 4,3 m. Valuma-alue on kooltaan 31,7 km2. Bodominjärven valuma-alueesta noin 15 % on peltoa. (Hagman 21). Bodominjärvi oli Espoon vedenhankintavesistö 1961 1998 (Hagman 21). Järvellä on havaittu sinileväkukintoja lähes vuosittain ja vesi on melko ravinteikasta. Pohjan läheisessä vedessä on ajoittain niukasti happea niin kesällä kuin talvellakin (Oinonen 28). Vuoden 28 arviointiohjelmassa Bodominjärvi sijoittui luokkaan lievästi rehevä (Soini 29). Järvi on käsitelty kuparisulfaatilla ensimmäisen kerran vuonna 1966 ja tämän jälkeen useina vuosina järven ollessa vedenhankintavesistönä. Bodominjärveen on asennettu 198 lappoputki, jota pitkin syvännevettä johdetaan Oittaanjokeen. Ensimmäiset hapetuskokeilut tehtiin 197-luvulla, mutta varsinaisiin hapetuksiin päästiin 198-luvulla. Järveä tullaan jatkossa kunnostamaan vuonna 21 valmistuneen kunnostussuunnitelman mukaisesti ulkoista kuormitusta vähentämällä, tehokalastamalla, hapettamalla ja kasvillisuutta poistamalla (Hagman 21). Kunnostussuunnitelmassa Bodominjärven ulkoinen kuormitus laskettiin VEPS-mallilla. Tulosten mukaan 75 % fosforin ulkoisesta kuormituksesta arvioitiin aiheutuvan peltoviljelystä. Typen osuuden arvio peltoviljelystä oli 45 %. Järven sedimenttiä tutkittiin vuonna 28. Tulosten mukaan sedimentti ei toimisi merkittävänä ravinteiden vapauttajana (Hagman 21). 3.3.1. Talvitulokset Bodomjärven päällysveden happitilanne pysyi hyvänä läpi talven (kuva 3.11.). Alusveden puolella happi kului varsin nopeasti ja oli pohjan läheltä maaliskuulla jo vähissä (,85 mg/l). Verrattaessa talvia 29-212 havaitaan, että talvi 212 oli päällysveden osalta talven 29 tavoin muita helpompi (kuva 3.12). Alusveteen kohdistui kuitenkin voimakas kulutuspaine hapen lähes loppuessa pohjalta. Varsin korkea alusveden lämpötila lisäsi osaltaan kulumisnopeutta. Myös näytesyvyys oli hieman muita vuosia suurempi, mikä osaltaan heikentää vertailupitoisuutta. Bodomjärven vesi oli talvellakin erittäin sameaa, emäksistä ja runsasravinteista. Näkösyvyys oli vain,4-,5 metriä. Kokonaisfosforin perusteella järvi on rehevä. Myös typpipitoisuus on hajakuormituksen takia koholla. Vähähappisuus lisäsi pohjalla kokonaisfosforin pitoisuutta kevättalvella.

11 mg/l 14 12 1 8 6 4 2 Bodomjärven happitilanne 212 Tammi Helmi Maalis 1 m 5 m 8 m 1,6 m Kuva 3.11. Talven 212 happitilanne Bodomjärvessä. mg/l 16 14 12 1 8 6 4 2 Bodomjärven maaliskuun happitilanne 29-212 1 m 5 m 8 m 1,6 m 29 21 211 212 Kuva 3.12. Maaliskuun happitilanne Bodomjärvessä eri syvyyksillä 29-212. Seuraavassa kuvassa on esitetty eri vesikerrosten happipitoisuus 1981-212 niiltä osin kuin tuloksia on olemassa. Kuvasta havaitaan, että pohjanläheisen veden happitilanne on nykyisin hieman heikompi kuin 198-luvun alkuvuosina. Tulokset ajalta 2-23 eivät ole vertailukelpoisia, koska alimmat näytteet on otettu 8-9 metrin syvyydeltä eikä metri pohjan yläpuolelta, kuten ohjeissa sanotaan. Ei ole siten yhdentekevää miten näytteenotto toteutetaan, kun laaditaan pitkiä aikasarjoja.

12 Bodomjärven happitilanne lopputalvella 1981-212 Happipitoisuus mg/l 14 12 1 8 6 4 2 1 5 8 1,7 19.3.212 22.3.211 1.3.24 12.3.23 19.3.22 14.3.21 7.3.2 18.2.1999 17.3.1983 8.3.1982 18.3.1981 Happitilanne lopputalvella eri syvyyksillä 1981-1983 ja 1999-212. 3.3.2. Kesätulokset Bodomjärven päällysveden happitilanne oli kesällä normaali (kyll. % 86-88). Epävakaan lämpötilakerrosteisuuden takia happivaje rajoittui aivan pohjan pintakerrokseen (kuva 3.13). Alusveteen kohdistuu kuitenkin voimakas hapenkulutuspaine, sillä lyhyenkin kerrostumisen aikana happi loppuu nopeasti pohjalta. Korkea alusveden lämpötila lisää osaltaan kulumisnopeutta. Happea kului alkukesällä jopa,16 mg/l/d. mg/l 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Bodomjärven happitilanne kesällä 212 kesä heinä elo 1 m 5 m 8 m 1,6 m Kuva 3.13. Kesäajan happitilanne Bodomjärvessä vuonna 212. Bodomjärven vesi oli erittäin sameaa, emäksistä ja runsasravinteista. Näkösyvyys oli vain,7-1,1 m. Kokonaisfosforin perusteella järvi on rehevä (kok.p yli 3 µg/l). Fosforipitoisuus kohosi pohjalla loppukesää kohti hapen vähetessä (kuva 3.14). Koska pintaveden fosforipitoisuus ei kohonnut, tuottavaan kerrokseen ei kohdistunut ns. sisäistä kuormitusta. Myös typpipitoisuus on hajakuormituksen

13 takia koholla. Bodomjärven typpipitoisuus laski loppukesää kohti (kuva 3.15), koska nitraatit loppuivat vesimassasta heti kesäkuun jälkeen. Liuennen typen puute johtaa typpirajoitteisuuteen, josta seuraa loppukesällä sinileväkukintoja, mikäli liuennutta fosforia on saatavilla. Sinileväkukinnat ovatkin olleet yleisiä Bodomjärvessä. µg/l 14 12 1 8 Bodomjärven fosforipitoisuus kesällä 212 1 m 5 m 1,6 m 6 4 2 kesä heinä elo Kuva 3.14. Bodomjärven fosforipitoisuus kesällä 212 eri syvyyksillä. Vähähappisuus lisäsi pohjalla kokonaisfosforipitoisuutta selvästi. heikon kerrostumisen takia fosforia voi päästä myös tuottavaan pintakerrokseen kovatuulisten jaksojen aikana. Kesällä 212 päällysveden fosforipitoisuus ei kuitenkaan lisääntynyt loppukesää kohti (kuva 4.6). µg/l 12 1 8 6 Bodomjärven typpipitoisuus kesällä 212 1 m 5 m 1,6 m 4 2 kesä heinä elo Kuva 3.15. Bodomjärven typpipitoisuus kesällä 212 eri syvyyksillä.

14 Päällysveden klorofyllipitoisuuden perusteella Bodomjärvi oli rehevä (klorofylli-a 15-21 µg/l). Levämäärä pysyi kesän ajan vakaana, samoin pintaveden ph. Veden hygieeninen laatu oli heinäkuussa moitteeton. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 67 mg/m3 eli erittäin voimakasta rehevyyttä kuvaavalla tasolla (=eutrofia). Valtalajina oli piilevä Tabellaria flocculosa (42 %). Sinilevääkin oli kohtalaisen paljon (15%). Tyyppilajeja olivat Snowella ja Anabaena sp. Bodomjärven planktonkoostumus CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % CHLOROPHYTA 7 % MONADS JA FLAGELLATES 2 % CYANOPHYTA 15 % CRYPTOPHYTA 5 % CHRYSOPHYTA 59 % DINOPHYTA 12 % Kuva 3.16. Bodomjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212. 3.3.3. Pitkän aikavälin kehitys Bodomjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta ja viimeiseltä neljältä vuodelta. Päällysveden laatu lopputalvella ja kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Bodomjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Normaalista poikkeavaa on se, että fosforipitoisuus on talvella yleensä suurempi kuin loppukesällä (3-5 µg/l). Yleensä maamme järvissä tilanne on juuri päinvastoin. Loppukesällä fosforipitoisuus on ollut välillä 2-4 µg/l (kuva 3.17). Fosforitaso vaihtelee voimakkaasti ja on selvästi sidoksissa valumatilanteeseen. Kuivan talven 23 fosforipitoisuus oli vain 12 µg/l, kun talven 212 pitoisuus oli jopa 5 µg/l. Loppukesän pitoisuutta säätelee leväbiomassan runsaus.

15 Bodomjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-212 6 5 4 3 2 1 7.3.2 18.7.2 14.3.21 4.7.21 19.3.22 23.7.22 12.3.23 3.7.23 1.3.24 17.3.25 1.8.25 6.4.26 31.7.26 26.4.27 19.7.27 2.8.28 4.3.29 29.7.29 9.3.21 21.7.21 22.3.211 7.7.211 19.3.212 21.8.212 Kuva 3.17. Bodomjärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2-212. Bodomjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-212 12 1 8 6 4 2 7.3.2 18.7.2 14.3.21 4.7.21 19.3.22 23.7.22 12.3.23 3.7.23 1.3.24 17.3.25 1.8.25 6.4.26 31.7.26 26.4.27 19.7.27 2.8.28 4.3.29 29.7.29 9.3.21 21.7.21 22.3.211 7.7.211 19.3.212 21.8.212 Kuva 3.18. Bodomjärven päällysveden typpipitoisuuksia 2-212. Bodomjärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Vaihtelu on fosforin tavoin varsin laajaa. Suuria voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Myös typpimaksimit on mitattu talvella, mutta se on normaalia maamme järvissä. Minimit (4 µg/l) sattuvat loppukesään, jos biomassassa ei ole sinilevää. Vuosina 21-211 loppukesällä oli sinileväkukintoja ja typpeä oli silloin 9 µg/l (kuva 3.18). Klorofyllipitoisuus osoittaa lievää rehevyyttä (6-15 µg/l). Kesän 212 arvo oli korkein 2-luvull johtuen piilevämaksimista. Vuoden 212 runsassateisuus näkyi Bodomjärven veden laadussa kohonneina talvipitoisuuksina ja korkeana leväbiomassana loppukesällä. Runsas valuma tulee näkymään vielä vuoden 213 tilanteeseenkin, joten muutoksia on odotettavissa talven havainnoissa.

16 Bodomjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 2-212 klorof. µg/l 25 2 15 1 5 23.7.212 7.7.211 21.7.21 29.7.29 2.8.28 19.7.27 31.7.26 1.8.25 3.7.23 23.7.22 4.7.21 18.7.2 Kuva 3.19. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Bodomjärvessä 2-212. 3.4 Espoon Pitkäjärvi Espoon Pitkäjärvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järven pinta-ala on 17 ha, suurin syvyys 6,3 m ja keskisyvyys 2,9 m. Valuma-alue on kooltaan 66 km2, ja alueella on laajoja savialueita (Oinonen 28). Pohjoisosasta Pitkäjärvi on matala ja kapea, keskiosa on puolestaan hieman syvempää, eteläosan ollessa osittain umpeenkasvanut (Salo ym. 26). Pitkäjärvi on rehevöitynyt, ja sen ongelmana ovat happikadot ja sinileväkukinnat (Salo ym. 26). Rehevöitymistä aiheuttavat ravinteiden vapautuminen sedimentistä sekä hajakuormitus. Järven vesi on humuspitoista ja ajoittain hyvin sameaa (Oinonen 28). Vuoden 28 arviointiohjelman mukaan Pitkäjärvi luokiteltiin luokkaan erittäin rehevä (Soini 29). Pitkäjärven tilaa on seurattu vuodesta 1962 lähtien. Sen tilaa on pyritty parantamaan muun muassa ilmastamalla ja hapettamalla (talvisin vuodet 1975 1987 ja uudelleen vuodesta 1997 alkaen ja kesäisin vuodesta 1999) sekä hoitokalastamalla (viimeisin vuonna 211). Hagman (29) arvioi, että Espoon Pitkäjärvellä ja Lippajärvellä on suurin kunnostustarve Espoossa. 3.4.1. Talvitulokset Happitilanne heikkeni talven aikana tuntuvasti ja aivan pohjalta happi oli maaliskuussa lähes lopussa (kuva 3.2). Myös päällysveden happivaje oli suuri, koska happikyllästys oli metrissäkin vain 37 %. Vertailuvuosiin nähden happitilanne oli nyt keskimääräistä heikompi, koska järveä ei päästy ilmastamaan lainkaan myöhäisen jäiden tulon takia (kuva 3.22). Veden yleislaatu oli talvella heikohko voimakkaan samennuksen ja korkean ravinnetason takia. Pohjalla oli korkea suolapitoisuus eli katualueiden hulevesiä lienee jo valunut järveen. Ne painuvat pohjalle muuta järvivettä raskaampina. Veden puskurikyky on suuri suolojen lisääntymisen takia.

17 mg/l 12 1 8 6 4 2 Espoon Pitkäjärven happitilanne 212 Tammi Helmi Maalis 1 m 3 m 4.8 m Kuva 3.2. Espoon Pitkäjärven happitilanne talvella 212. mg/l 12 1 8 6 4 2 Espoon Pitkäjärven maaliskuun happitilanne 29-212 1 m 3 m 4,8 m 29 21 211 212 Kuva 3.21. Maaliskuun happitilanne Espoon Pitkäjärvessä vuosina 29-212. 3.4.2. Kesätulokset Happitilanne oli kesällä pinnasta pohjaan hyvä, koska lämpötilakerrosteisuutta ei muodostu näin matalaan järveen (kuva 3.22). Veden yleislaatu oli heikohko voimakkaan samennuksen (näkösyvyys,7-,9 m) ja erittäin korkean ravinnetason takia. Kokonaisfosforipitoisuus (77-11 µg/l) oli tutkittujen järvien korkein (kuva 3.23). Vedessä oli todettavissa koko ajan liukoista fosforia, joka viittaa siihen, että typpi rajoittaa levätuotantoa Pitkäjärvessä. Liuennut typpi olikin alkukesää lukuun ottamatta lopussa. Sinileväkukintaa ei kuitenkaan todettu ilmeisesti viileän ja tuulisen kesän takia. Fosforipitoisuuden puolesta siihen olisi ollut kaikki edellytykset. Sinilevien runsastuminen olisi näkynyt typpipitoisuuden nousuna, mutta sellaista ei havaittu (kuva 3.24).

18 mg/l 12 1 8 6 4 2 Pitkäjärven happitilanne kesällä 212 kesä heinä elo 1 m 3 m 4,8 m Kuva 3.22. Espoon Pitkäjärven happitilanne eri syvyyksillä kesällä 212. µg/l 12 1 8 Pitkäjärven fosforipitoisuus kesällä 212 1 m 3 m 4,8 m 6 4 2 kesä heinä elo Kuva 3.23. Espoon Pitkäjärven fosforipitoisuus eri syvyyksillä kesällä 212. µg/l 12 1 8 Pitkäjärven typpipitoisuus kesällä 212 1 m 3 m 4,8 m 6 4 2 kesä heinä elo Kuva 3.24. Espoon Pitkäjärven typpipitoisuus eri syvyyksillä kesällä 212.

19 Heinäkuussa pintavedessä havaittiin yksi kolibakteeri. Vesi oli kuitenkin hygieenisesti hyvää uimavettä. Päällysveden klorofyllipitoisuuden perusteella Espoon Pitkäjärvi oli erittäin rehevä. Klorofyllipitoisuus vaihteli 42-56 µg/l. Levämäärä pysyi klorofyllipitoisuuden perusteella kesän ajan vakaana. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 11 46 mg/m3 eli erittäin voimakasta rehevyyttä kuvaavalla tasolla (=eutrofia). Biomassa oli tutkittujen järvien suurin. Valtalajina oli panssarilevä Ceratium hirundinella (41 %). Myös piileviä oli runsaasti (mm. Aulacoseira sp.). Sinilevääkin oli kohtalaisen paljon (9%). Tyyppilajeja olivat Planktothrix sp. ja Anabaena sp. Espoon Pitkäjärven planktonkoostumus CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 3 % CYANOPHYTA 9 % CHLOROPHYTA 13 % CRYPTOPHYTA 8 % CHRYSOPHYTA 23 % DINOPHYTA 44 % Kuva 3.25. Espoon Pitkäjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212. 3.4.3. Pitkän aikavälin kehitys Espoon Pitkäjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta. Päällysveden laatu lopputalvella ja kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Espoon Pitkäjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Fosforipitoisuus on ollut tyypillisesti tasolla 8-1 µg/l. Maksimipitoisuudet ovat loppukesällä (kuva 3.26). Fosforitaso vaihtelee voimakkaasti ja on sidoksissa valumatilanteeseen. Kuivan talven 23 fosforipitoisuus oli alle 4 µg/l, kun talven 212 pitoisuus oli jopa 86 µg/l. Loppukesän pitoisuudet ovat olleet säännöllisesti erittäin rehevien järvien tasolla.

.. 2 kok.p µg/l 12 1 8 6 4 2 13.3.21 Espoon Pitkäjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 21-212 25.7.21 19.3.22 29.7.22 12.3.23 14.8.23 17.3.25 1.8.25 6.4.26 2.8.26 26.4.27 19.7.27 28.4.28 21.7.28 4.3.29 29.7.29 9.3.21 21.7.21 21.3.211 2.7.211 19.3.212 23.7.212 Kuva 3.26. Espoon Pitkäjärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2-212. Bodomjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-212 kok.n µg/l 12 1 8 6 4 2 7.3.2 18.7.2 14.3.21 4.7.21 19.3.22 23.7.22 12.3.23 3.7.23 1.3.24 17.3.25 1.8.25 6.4.26 31.7.26 26.4.27 19.7.27 2.8.28 4.3.29 29.7.29 9.3.21 21.7.21 22.3.211 7.7.211 19.3.212 21.8.212 Kuva 3.27. Espoon Pitkäjärven päällysveden typpipitoisuuksia 2-212. Espoon Pitkäjärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Vaihtelu on fosforin tavoin varsin laajaa. Suuria voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Typpimaksimit on mitattu talvella, mikä on normaalia maamme järvissä. Minimit (noin 4 µg/l) sattuvat loppukesään, jos biomassassa ei ole sinilevää. Vuosina 21-211 loppukesällä oli sinileväkukintoja ja typpeä oli silloin noin 9 µg/l (kuva 3.27). Klorofyllipitoisuudet osoittavat voimakasta rehevyyttä. Kesien 29-212 arvot ovat olleet aikaisempaa korkeampia, mikä kertoo levätuotannon lisääntymisestä. Järveen mataluus edesauttaa levien keijuntaa, jolloin valtalajeina voivat olla panssarilevät ja muut suurikokoiset levälajit. Kun typpeä valuu koko ajan järveen, siitä ei tule minimitekijää, mikä antaisi etua sinileville.

21 klorof. µg/l 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Espoon Pitkäjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 21-212 23.7.212 2.7.211 21.7.21 29.7.29 21.7.28 19.7.27 2.8.26 1.8.25 17.8.24 14.8.23 15.8.22 8.8.21 Kuva 3.28. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Espoon Pitkäjärvessä 2-212. 3.5 Lippajärvi Lippajärven pinta-ala on 6 ha, suurin syvyys 4,5 m ja keskisyvyys 2,3 m. Järvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Valuma-alue on kooltaan 6,5 km2, ja se on maankäytöltään lähinnä asuinaluetta (Oinonen 28). Lippajärven vedet laskevat Lippajärvenojaa pitkin Espoon Pitkäjärveen. Järven veden korkeutta on säännelty vuodesta 1972 alkaen (Salo ym. 26). Lippajärvi on Espoon Pitkäjärven tavoin rehevöitynyt, ja sen ongelmana on erityisesti vanhasta jätevesikuormituksesta johtuva sedimentin ravinnekuormittuneisuus (Salo ym. 26). Järvellä on havaittu säännöllisesti hapettomuutta ja runsaita sinileväkukintoja. Vuoden 21 heinäkuussa Lippajärvellä havaittiin kalakuolemia ja syyskuussa kuolleita järvisimpukoita. Syytä järvisimpukkakuolemaan ei tiedetä. Lippajärvi on luokiteltu vuoden 28 arviointiohjelman mukaan luokkaan erittäin rehevä (Soini 29). Järven tilaa on seurattu vuodesta 1963 alkaen. Lippajärveä kunnostettiin hoitokalastuksin vuosina 21 24. Lisäksi järveä on hapetettu kesäisin Mixox hapetuskierrätys- menetelmällä vuodesta 21 alkaen (Heitto & Saarijärvi 21b). Lippajärveen on myös asennettu 197-luvulla lappoputki, joka pumppaa syvännevettä Espoon Pitkäjärveen laskevaan puroon. 3.5.1. Talvitulokset Lippajärven päällysveden happitilanne pysyi hapetuksen ansiosta tyydyttävänä. Myös pohjalla säilyi reilusti hapellinen tila (kuva 3.29). Vertailuvuosiin nähden happitilanne oli pohjalla tavanomainen. Pintaveden happipitoisuus on ollut viime vuosina hieman aikaisempaa alempi (kuva 3.3). Lippajärven vesi oli sameahkoa, runsassuolaista ja emäksistä. Ravinnepitoisuudet olivat rehevän järven luokassa (fosfori 34 µg/l ja typpi 12 µg/l).

22 mg/l 12 1 8 6 4 2 Lippajärven happitilanne 212 Tammi Helmi Maalis 1 m 4 m Kuva 3.29. Lippajärven happitilanne talvella 212. mg/l Lippajärven maaliskuun happitilanne 29-212 12 29 1 21 211 8 212 6 4 2 1 m 4 m Kuva 3.3. Maaliskuun happitilanne Lippajärvessä vuosina 29-212. 3.5.2. Kesätulokset Lippajärven vesi oli kesällä sameahkoa, runsassuolaista ja lievästi emäksistä. Ravinnepitoisuudet olivat erittäin rehevän järven luokassa. Lippajärven happitilanne pysyi hyvänä, koska vesimassa ei kerrostunut järven mataluudesta johtuen lämpötilan mukaan. Myös pohjan pinta säilyi reilusti hyvähappisena (kuva 3.31).

23 mg/l 12 1 8 6 4 2 Lippajärven happitilanne kesällä 212 kesä heinä elo 1 m 4 m Kuva 3.31. Lippajärven happitilanne kesällä 212. Veden yleislaatu oli heikohko voimakkaan samennuksen (näkösyvyys 1,1-1,6 m) ja erittäin korkean ravinnetason takia. Kokonaisfosforipitoisuus (52-64 µg/l) oli erittäin rehevien järvien tasolla (kuva 3.32). Kokonaistyppeä (73-8 µg/l) oli kohtalaisen runsaasti, mutta nousua ei loppukesää kohden todettu. Liuennut typpi oli alkukesää lukuun ottamatta lopussa. Sinileväkukintaa ei todettu ilmeisesti viileän ja tuulisen kesän takia. Fosforipitoisuuden puolesta siihen olisi ollut kaikki edellytykset. Sinilevien runsastuminen olisi näkynyt typpipitoisuuden nousuna, mutta sellaista ei todettu (kuva 3.33.). µg/l 7 6 5 Lippajärven fosforipitoisuus kesällä 212 1 m 4 m 4 3 2 1 kesä heinä elo Kuva 3.32. Lippajärven fosforipitoisuus eri syvyyksillä kesällä 212.

24 1 8 µg/l Lippajärven typpipitoisuus kesällä 212 1 m 4 m 6 4 2 kesä heinä elo Kuva 3.33. Lippajärven typpipitoisuus eri syvyyksillä kesällä 212. Heinäkuussa pintavedessä havaittiin kolme kolibakteeria. Vesi oli kuitenkin hygieenisesti hyvää uimavettä. Klorofyllipitoisuus vaihteli 26-32 µg/l ollen rehevän ja erittäin rehevän luokan rajalla. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 7 74 mg/m3 eli erittäin voimakasta rehevyyttä kuvaavalla tasolla (= eutrofia). Valtalajina oli panssarilevät (Ceratium hirundinella ja Peridiniopsis quadridens). Niiden osuus oli 41 %. Myös kultaleviä ja piileviä (32%) oli runsaasti (mm. Dinobryon, Uroglena ja Aulacoseira sp.). Viherlevääkin oli kohtalaisen paljon (25%), mutta sinilevää hyvin vähän. Espoon Pitkäjärven planktonkoostumus CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA 1 % MONADS JA FLAGELLATES 2 % CYANOPHYTA 5 % CRYPTOPHYTA 4 % CHLOROPHYTA 25 % DINOPHYTA 31 % CHRYSOPHYTA 32 % Kuva 3.34. Lippajärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212.

25 3.5.3. Pitkän aikavälin kehitys Lippajärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta. Päällysveden laatu lopputalvella ja kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Espoon Pitkäjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Fosforipitoisuus on ollut tyypillisesti tasolla 4 µg/l ja loppukesän levähuippujen aikana 8-9 µg/l (kuva 3.35). Kuivan talven 23 fosforipitoisuus oli 85 µg/l, kun talven 212 pitoisuus oli vain 34 µg/l. Korkeat fosforipitoisuudet johtuivat talvella 23 koko vesimassan hapettomuudesta. Lippajärven ongelmana on siten sisäinen kuormitus eikä valumavesien aiheuttama hajakuormitus. Loppukesän pitoisuudet ovat olleet säännöllisesti erittäin rehevien järvien tasolla. Lippajärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 21-212 kok.p µg/l 12 1 8 6 4 2 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.21 9.3.21 29.7.29 4.3.29 21.7.28 28.4.28 19.7.27 26.4.27 31.7.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25 17.8.24 25.2.24 14.8.23 12.3.23 15.8.22 19.3.22 8.8.21 13.3.21 Kuva 3.35. Lippajärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2-212. Lippajärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 21-212 kok.n µg/l 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.21 9.3.21 29.7.29 4.3.29 21.7.28 28.4.28 19.7.27 26.4.27 31.7.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25 17.8.24 25.2.24 14.8.23 12.3.23 15.8.22 19.3.22 8.8.21 13.3.21 Kuva 3.36. Lippajärven päällysveden typpipitoisuuksia 2-212. Lippajärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Vaihtelu on fosforin tavoin varsin laajaa. Suuria voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Typen sidontaa kuitenkin esiintyy, koska typpimaksimit (noin 17 µg/l) osuvat loppukesään. Myös typpiminimit (noin 6 µg/l) sattuvat loppukesään, jos levälajistossa ei ole runsaasti sinilevää. Vuon-

26 na 211 loppukesällä oli sinileväkukintoja ja typpeä oli silloin 176 µg/l, mutta heinäkuussa 212 vain 7 µg/l (kuva 3.27). Klorofyllipitoisuudet osoittavat voimakasta rehevyyttä. Kesällä 211 sinileväkukinnan aikaan vesi oli leväpuuroa. Kesän 212 oltua viileän, sinileväkukintaa ei todettu. Lippajärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 21-212 klorof. µg/l 16 14 12 1 8 6 4 2 23.7.212 3.7.211 21.7.21 29.7.29 21.7.28 19.7.27 31.7.26 1.8.25 17.8.24 14.8.23 15.8.22 8.8.21 Kuva 3.37. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Lippajärvessä 2-212. 3.6 Luukinjärvi Luukinjärvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järvi on pinta-alaltaan 3 ha, suurin syvyys on 4 m ja keskisyvyys ainoastaan 1,6 m. Valuma-alueen koko on 4,6 km2, ja valuma-alueella on lähinnä metsää, soita ja harvaa pientaloasutusta (Oinonen 28). Luukinjärven vesi on kirkasta, mutta humuspitoista. Järven planktonissa esiintyy limalevää, mutta vain vähän sinileviä (Oinonen 28). Ravinteikkaissa humusvesissä elävä limalevä tuntuu uimisen jälkeen iholla epämiellyttävän limaiselta. Lisäksi Luukinjärven ongelmana ovat happikadot, joita on esiintynyt talvikausien lisäksi ajoittain myös kesäisin. Luukinjärvi on luokiteltu vuoden 28 arviointiohjelman perusteella luokkaan rehevä (Soini 29). Järven tilaa on seurattu vuodesta 1981 alkaen. Happiongelmien korjaamiseksi järveä on hapetettu vuodesta 27 alkaen talvisin neljä kuukautta ja kesäisin kolme kuukautta. Luukinjärvelle laadittiin kunnostussuunnitelma vuonna 1999 (Keto 2). Järvellä oli talvella 212 toiminnassa kaksi ilmastinta. Myös elokuussa ilmastimet olivat käynnissä, mutta eivät alkukesällä. 3.6.1. Talvitulokset Järvellä oli toiminnassa kaksi ilmastinta. Happitilanne oli maaliskuussa ilmastuksesta huolimatta varsin huono (kyll% 32). Pohjalta happi oli lähes lopussa, joten hapetuksessa jää katvealueita. Veden humusleima oli vahva ja ravinteita oli rehevälle järvelle tyypillisesti. Ravinteiden vapautumista pohjalta (sisäistä kuormitusta )ei todettu.

27 3.6.2. Kesätulokset Luukinjärven vesi oli kesällä sameahkoa (näkösyvyys 1,-1,2 m). Veden humusleima on kesälläkin vahva ja ravinteita on rehevälle järvelle tyypillisesti. Happitilanne oli heinäkuussa pohjalla huono. Ilmastus ei ollut tällöin käynnissä ja järveen oli muodostunut heikko lämpötilakerrosteisuus. Pinnan ja pohjan välillä oli lämpötilaeroa vain 2,8 o C, mutta happi oli vähissä siitä huolimatta (,6 mg/l). Perustarkkailuun lisättiin elokuu happitilanteen kehityksen seuraamiseksi. Elokuussa vesimassa oli sekoittunut (joko luontaisesti tai käynnistetyn hapettimen ansiosta) ja happea oli silloin hyvin pohjallakin (6,2 mg/l). Päällysveden fosforipitoisuus vaihteli 37-47 µg/l ja typpipitoisuus oli 68 µg/l. Fosforia oli elokuussa enemmän kuin heinäkuussa, joten rehevyyttä hapetus ei vähentänyt. Heinäkuussa vähähappisessa vedessä oli fosforia 56 µg/l, joten kovin vahvaa sisäistä kuormitusta ei voitu todeta. Tulokset eivät siten juurikaan puolla kesähapetusta. Klorofyllipitoisuus vaihteli 22-28 µg/l eli oli hyvin lähellä voimakasta rehevyyttä. Heinäkuussa pintavedessä havaittiin kolme kolibakteeria. Vesi oli kuitenkin hygieenisesti hyvää uimavettä. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 4 92 mg/m3 eli erittäin voimakasta rehevyyttä kuvaavalla tasolla (= eutrofia). Valtalajina olivat kultalevät (Synura sp.), piilevät (Aulacoseirasp.) ja Gonyostomum semen). Niiden osuus oli 77 %. Viherlevää ( Pediastrum sp.) oli hieman (25%), mutta sinilevää hyvin vähän. Luukinjärven planktonkoostumus CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % CHLOROPHYTA 12 % MONADS JA FLAGELLATES 2 % DINOPHYTA % CYANOPHYTA 1 % CRYPTOPHYTA 8 % CHRYSOPHYTA 77 % Kuva 3.38. Luukinjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212.

28 3.6.3. Pitkän aikavälin kehitys Luukinjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta. Päällysveden laatu lopputalvella ja kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Luukinjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Fosforipitoisuus on ollut tyypillisesti tasolla 3-4 µg/l (kuva 3.39). Loppukesän pitoisuudet ovat olleet säännöllisesti rehevien järvien tasolla. Luukinjärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Kohonneita voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Typen sidontaa esiintyy kuitenkin ajoittain, koska typpimaksimi (15 µg/l) osui loppukesään 29 (kuva 3.4). Luukinjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-212 kok.p µg/l 6 5 4 3 2 1 21.3.2 11.7.2 13.3.21 4.7.21 19.3.22 23.7.22 12.3.23 3.7.23 3.3.24 6.7.24 17.3.25 1.8.25 6.4.26 31.7.26 26.4.27 19.7.27 21.7.28 5.3.29 3.7.29 1.3.21 22.7.21 23.3.211 7.7.211 19.3.212 23.7.212 Kuva 3.39. Luukinjärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2-212. Luukinjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-212 kok.n µg/l 16 14 12 1 8 6 4 2 21.3.2 11.7.2 13.3.21 4.7.21 19.3.22 23.7.22 12.3.23 3.7.23 3.3.24 Kuva 3.4. Lippajärven päällysveden typpipitoisuuksia 2-212. 6.7.24 17.3.25 1.8.25 6.4.26 31.7.26 26.4.27 19.7.27 21.7.28 5.3.29 3.7.29 1.3.21 22.7.21 23.3.211 7.7.211 19.3.212 23.7.212

29 Klorofyllipitoisuudet osoittavat tuntuvaa rehevyyttä. Levähuiput osuvat vuosituhannen alkuun (kuva 3.41). Luukinjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 2-212 klorof. µg/l 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 23.7.212 7.7.211 22.7.21 3.7.29 21.7.28 19.7.27 31.7.26 1.8.25 6.7.24 3.7.23 23.7.22 4.7.21 Kuva 3.41. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Lippajärvessä 2-212. 3.7 Hakjärvi Hakjärvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järven pinta-ala on 3 ha ja suurin syvyys 11,3 m. Valuma-alue on kooltaan 4,6 km 2. Valuma-alueella on metsää, suota ja harvaa asutusta. Järven rannalla on ulkoilumaja. 3.7.1. Talvitulokset Hakjärven happitilanne oli maaliskuussa hyvä ja happea oli pohjallakin runsaasti. Järvi on niukkasuolainen ja hapahko. Ravinnetaso on karuille vesille ominainen. Koska valuma-alue on karua metsämaastoa, myös typpipitoisuus oli alhainen. 3.7.2. Kesätulokset Vesi oli kesällä kohtalaisen kirkasta (näkösyvyys 2,5 m). Hakjärven kevätkierto jää Pakkalan Myllyjärven tapaan vaillinaiseksi suuresta kokonaissyvyydestä ja suojaisesta sijainnista johtuen. Pohjan lämpötila oli heinäkuussa vain 4,3 o C. Happi oli loppunut pohjalta kokonaan, koska alusvesi ei saa happitäydennystä kevätkierron puuttumisen takia. Välivedessä happea oli hyvin. Merkittävää ravinteiden vapautumista alusveteen ei todettu, joten pohjan kunto on hyvä eikä sisäistä kuormitusta ole. Päällysvesi oli karua (kok.p 11 µg/l) ja levää oli niukasti (klorofylli-a 4,8 µg/l). Heinäkuussa todettiin 7 kolibakteeria. Vesi oli kuitenkin hygieenisesti hyvää uimavettä.

3 Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 1 215 mg/m3 eli lievää rehevyyttä kuvaavalla tasolla (= mesotrofia). Valtalajina olivat piilevät (Tabellaria flocculosa). Niiden osuus oli 75 %. Viherlevää ja sinilevää oli hyvin vähän (kuva 3.42). Hakjärven planktonkoostumus CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 11 % CYANOPHYTA 1 % CRYPTOPHYTA 7 % DINOPHYTA % CHLOROPHYTA 6 % CHRYSOPHYTA 75 % Kuva 3.42. Hakjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212. 3.7.3. Pitkän aikavälin kehitys Hakjärvestä ei ole juurikaan havaintoja. Marraskuussa 2 typpipitoisuus oli 32 µg/l, fosforipitoisuus 12 µg/l, ph 6,4 ja alkaliteetti,9mmol/l. Näihin verrattuna tilanne oli vuonna 212 täysin sama. Poikkeuksellisista kerrosteisuusoloista johtuen Hakjärvi on herkkä kaikenlaiselle lisäkuormalle, joten vesiensuojeluun on syytä kiinnittää erityistä huomiota Hakjärven valuma-alueella. Toistaiseksi siinä on onnistuttu. 3.8 Hannusjärvi Hannusjärvi sijaitsee Kaitaalla Etelä-Espoossa. Järvi on pinta-alaltaan 6 ha ja sen suurin syvyys on noin 2,5 m. Valuma-alueen pinta-ala on,36 km2, ja se on järven pohjoispuolta lukuun ottamatta rakennettua asutusaluetta. Valuma-alueen maaperä koostuu pääasiassa kallio- ja moreenialueista, tosin myös savi-, turve- ja hiekka-alueita esiintyy (Oinonen 28). Hannusjärven vesi on kirkasta, vaikkakin hyvin humuspitoista (Soini 29). Järvellä on runsaasti kasvillisuutta, ja kelluslehtiset kasvit ovat levittäytyneet lähes koko järven alueelle. Myös uistinvita (Potamogeton natans) muodostaa järvellä laajoja kasvustoja. Hannusjärven rannat ovat monin paikoin suoreunaisia (Oinonen 28). Espoon järvien tilan vuoden 28 arviointiohjelman mukaan Hannusjärvi kuuluu luokkaan rehevä (Soini 29). Hannusjärveä on hapetettu talvisin vuodesta 1999 lähtien ja lisäksi kesäisin viiden viikon ajan vuodesta 22 alkaen. Järvellä on tehty erilaisia kunnostustoimenpiteitä Hannusjärven suojeluyhdistyksen toimesta (Oinonen 28, Soini 29).

31 3.8.1. Talvitulokset Järven happitilanne oli tyydyttävä (kyll% 4). Happitilannetta kohennetaan talviaikana hapettamalla, mutta happivajetta oli silti havaittavissa. Valuma-alueen karuudesta huolimatta vedessä oli selvä humusleima ja kohonnut suolapitoisuus, joka johtunee läheisten tie- ja katualueiden valumista. Ravinnetaso oli reheville järville ominainen. Etenkin fosforia oli yllättävän runsaasti. 3.8.2. Kesätulokset Järven happitilanne oli kesällä hyvä, koska järvi on matala ja vesimassa ilmastuu koko ajan. Liuenneiden suolojen määrä laski tuntuvasti kesällä talveen verrattuna. Vesi lienee siten vaihtunut tehokkaasti sulamisvalumien ja sateisen kesän vaikutuksesta. Ravinnetaso oli lievästi reheville järville ominainen. Talveen verrattuna fosforipitoisuus oli laskenut huomattavasti. Fosforipitoisuus (26 g/l) osoitti lievää rehevyyttä, mutta klorofyllipitoisuus oli rehevän veden luokassa. Koska kyseessä on hapahko humusjärvi, planktonissa voi olla limalevää, joka voi nostaa klorofylliarvoja alhaisesta ravinnetasosta huolimatta. Nyt limalevää ei esiintynyt. Heinäkuussa todettiin 7 kolibakteeria. Vesi oli kuitenkin hygieenisesti hyvää uimavettä. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 6 36 mg/m3 eli voimakasta rehevyyttä kuvaavalla tasolla (= eutrofia). Valtalajina olivat viherlevät (Pediastrum privum), kultalevät (piilevä Rhizosolenia longiseta) ja sinilevät (Micricystis sp. ja Anabaena sp.)(kuva 3.43). Hannusjärven planktonkoostumus CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 7 % CYANOPHYTA 18 % CRYPTOPHYTA 1 % DINOPHYTA % CHLOROPHYTA 4 % CHRYSOPHYTA 34 % Kuva 3.43. Hannusjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212.

32 3.8.3. Pitkän aikavälin kehitys Hannusjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta. Päällysveden laatu lopputalvella ja kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Hannusjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Lievää nousua on kuiten havaittavissa. Fosforipitoisuus on ollut tyypillisesti tasolla 2-4 µg/l (kuva 3.39). Loppukesän pitoisuudet ovat olleet kaksi kertaa korkeita (8-1 µg/l). Myös talven 212 pitoisuus oli korkea. Hannusjärven typpipitoisuuksissa ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Typpipitoisuus on tyypillisellä humusjärven tasolla (1 µg/l). Typen sidontaa esiintyy kuitenkin ajoittain, koska typpimaksimi (21 µg/l) osui heinäkuulle 211 (kuva 3.45). Sinilevien osuus oli tuolloin 79 % kasviplanktonin määrästä. Hannusjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-212 kok.p µg/l 12 1 8 6 4 2 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.21 17.3.21 13.8.29 19.8.28 14.8.27 1.7.26 2.8.25 31.8.24 13.7.24 19.8.23 31.3.23 27.8.22 25.2.22 6.8.21 13.3.21 22.7.2 14.3.2 Kuva 3.44. Hannusjärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2-212. Hannusjärven pintaveden typpipitoisuuslopputalvella ja kesällä 2-212 kok.n µg/l 25 2 15 1 5 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.21 17.3.21 13.8.29 19.8.28 14.8.27 1.7.26 2.8.25 31.8.24 13.7.24 19.8.23 31.3.23 27.8.22 25.2.22 6.8.21 13.3.21 22.7.2 14.3.2 Kuva 3.45. Hannusjärven päällysveden typpipitoisuuksia 2-212.

33 Klorofyllipitoisuudet osoittavat ajoittain erittäin voimakasta rehevyyttä. Levähuiput osuvat vuosikymmenen puoliväliin (kuva 3.46). Klorofyllipitoisuus ylitti tuolloin ylirehevien järvien tason. Hannusjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 2-212 klorof. µg/l 25 2 15 1 5 23.7.212 2.7.211 21.7.21 13.8.29 19.8.28 14.8.27 1.7.26 2.8.25 31.8.24 19.8.23 27.8.22 6.8.21 22.7.2 Kuva 3.46. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Hannusjärvessä 2-212. 3.9 Metsälampi Metsälampi sijaitsee Bembölen lähellä vanhan Turuntien varressa. Järven pinta-ala on 4 ha ja suurin syvyys vain metrin luokkaa. Valuma-alueen pinta-ala on noin 1, km 2. Valuma-alue on rakennettua asutusaluetta järven pohjoispuolta lukuun ottamatta. Maaperä on metsää ja soistunutta lettoa. Rannoilla on runsas vesikasvillisuus. 3.9.1. Talvitulokset Metsälammen vesi oli talvella hapetonta. Vedessä oli selvä humusleima ja kohonneet ravinnepitoisuudet. Hapettomuus on omiaan lisäämään rehevyyttä sisäisen kuormituksen kautta. Yleislaatuluokka oli talvella huono. 3.9.2. Kesätulokset Metsälammen vedessä on selvä humusleima ja ravinnetaso on kesälläkin luonnontilaa korkeampi. Kesällä happitilanne on luonnollisesti kohtalaisen hyvä näin matalassa järvessä. Heinäkuussa happivajetta oli kuitenkin todettavissa (kyll. % 51). Fosforipitoisuus (4 µg/l) oli rehevässä luokassa ja klorofyllipitoisuus (3 µg/l) jopa erittäin rehevää tasoa. Kuten Hannusjärvessä myös Metsälammessa limalevä voi kohottaa klorofylliarvoja. Limalevää olikin kohtalaisen runsaasti (82 mg/m3). Heinäkuussa todettiin 4 kolibakteeria. Vesi oli kuitenkin hygieenisesti hyvää uimavettä.