Elävä päiväkirja. Tampereen ensi-ja turvakoti ry:n lapsityön polku. Anne Tiainen & Reetta Hokkanen

Elävä päiväkirja Tampereen ensi-ja turvakoti ry:n lapsityön polku Anne Tiainen & Reetta Hokkanen

Elävä päiväkirja Tampereen ensi-ja turvakoti ry:n lapsityön polku

Teksti: Anne Tiainen ja Reetta Hokkanen, 2010. Ulkoasu ja taitto: Juho Paavola, 2010. Kuvat: Juho Paavola ja Perhekulma Puhuri 2010. Kuvien henkilöt eivät liity kuvattuihin tapauksiin. Julkaisija: Tampereen ensi- ja turvakoti ry, 2010. Paino: Eräsalon Kirjapaino Oy, Tampere. 1. painos ISBN 978-952-92-8442-9 Teos on saanut Raha-automaattiyhdistyksen tukea.

Elävä päiväkirja Tampereen ensi-ja turvakoti ry:n lapsityön polku Anne Tiainen & Reetta Hokkanen

Sisällys Lukijalle Saatesanoissa yhdistyksen puheenjohtaja puhuu lapsityön merkityksestä. 4. Lapsityön vaiheita Työn taustalla olevat periaatteet muuttuvat lapsen asiakkuus vahvistuu. 24 Tiivistelmä Raportin tarkoitus, sisältö ja keskeiset pohdinnat pähkinänkuoressa. English Summary The purpose of the survey is to make child work a more visible phenomenon. 1. Mitä ja miksi? Raportti on syntynyt halusta pysähtyä, tehdä näkyväksi ja kehittää lapsityötä edelleen. 2. Hiljaista tietoa Aineiston esittelyä: arkiston aarteet, haastattelut, kyselyt ja tilastot. 3. Lapsityön polku Pitkäaikainen lapsityöntekijä muistelee lapsityön alkuvaiheita. 6 8 10 12 16 20 5. Lapsesta liikkeelle Lapsen auttamispolun kuvaus ja lapsilähtöisen perheväkivaltatyön keskeiset kulmakivet. 6. Yhdessä lapsen puolesta Yhteistyökumppaneiden kokemuksia yhteistyöstä ja yhteisiä kehittämistarpeita. 7. Pohdintaa Raportin ja tehdyn työn ääreen pysähtyminen: Mikä on kantanut? Mitä on opittu? Lähteet ja liitteet 44 74 80 84 4 Elävä päiväkirja Sisällys

5

Lukijalle! Saatesanoissaan Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja tuo esiin, että raportti kertoo, koskettaa ja vaikuttaa. K äsissäsi on Tampereen Ensi- ja turvakoti ry:n lapsityön dokumentaatiohankkeen raportti, joka kertoo yhdistyksemme tekemästä perheväkivaltaa kokeneiden lasten hyväksi tehdystä työstä yli kymmenen vuoden ajalta. Raportti on monella tapaa koskettavaa luettavaa siitä, mitä lapset ovat joutuneet kokemaan perheissä, joissa perheväkivalta on sävyttänyt perheen arkea ja varmaan juhlaakin. Monesti lasta ei ole huomattu eikä kuultu. Lapsi on jätetty ulkopuolelle luullen, ettei lapselle voi kertoa, ottaa häntä mukaan asioiden selvittelyyn. Lapsi on joutunut ottamaan aikuisen paikan. Lapsi on joutunut toimimaan edellytyksiään ja ikäänsä nähden vaativammalla tavalla. Usein lapsi tuntee olevansa itse syyllinen perheen ristiriitoihin. Lapsi suojelee omaa perhettään ja säilyttää perheen salaisuuden. Lapsi kantaa seurauksia koko elämänsä, erityisesti silloin, jos hän jää ongelmiensa kanssa yksin. Raportti on esimerkki siitä, että lapsille, perheelle, perheen läheisille voidaan antaa apua, joka auttaa. Avun antamisen oikea-aikaisuus ja oikea tapa ovat oleellisen tärkeitä onnistuneessa lapsityössä. Sinä ajanjaksona, jota raportti koskettaa, on yhteiskunnassa tapahtunut paljon positiivista: lainsäädäntöä on luotu, uudistettu ja entisiä lakeja tarkennettu. Tärkeintä lienee se, että asioista uskalletaan nyt puhua avoimemmin kuin aikaisemmin. Auttamisjärjestelmässä osataan aiempaa enemmän ja kynnys hakea apua on madaltunut. Nykypäivänä edellytetään tehok- 6 Elävä päiväkirja Lukijalle!

kuutta, kysellään toimenpiteiden vaikuttavuutta, perätään hinta-laatusuhdetta jne. Tämä raportti todistaa sen, ettei ole epäilystä siitä, että oikeaan aikaan annettu apu vaikuttaa ja vakuuttaa. Säästöjä ei välttämättä nähdä tässä ja nyt, vaan vasta tulevaisuudessa. Yhteiskunnan näkökulmasta säästöt ovat lisämenojen vähennyksiä, joita on vaikea nähdä, koska valtion tai kuntien talousarviot eivät sisällä säästömenoeriä. Raportti on oivallinen esimerkki siitä, että auttamistyö on monenlaista ammattitaitoa vaativaa. Sitä ei voi tehdä yksin, tarvitaan yhteistyökumppaneita. Raportti nostaa esiin hyvin myös sen, että julkinen sektori ja kolmas sektori voivat toimia yhdessä ja räätälöidä auttamisen tavat perheelle sopivaksi. Keskiverto- tai massatoimet eivät aina auta yksittäistä perhettä oikealla tavalla. Kolmatta sektoria tarvitaan avun saannin käynnistämiseksi. Apua on ehkä helpompi hakea yhdistykseltä kuin viranomaisilta. Haluan todeta myös sen, että Ensi- ja turvakotien liitto havaitsi perheväkivallan lapsille aiheuttamat vaikeudet ja ongelmat pian turvakotitoiminnan alettua Suomessa 1980-luvulla. Liitto julkaisi vuonna 1982 Riitta Leskisen Kuka kuulisi minua perheväkivalta lapsen silmin -tutkimuksen (Ensikotien liiton julkaisu 2). Se oli psykologian sivulaudaturtutkielma Tampereen yliopistosta. Mielenkiintoista olisi verrata näiden kahden selvityksen/raportin tuloksia. Onko mikään kolmessakymmenessä vuodessa muuttunut? Riitta Leskisen tutkimus päättyy seuraavasti. Meidän aikuisten on syytä muistaa, että: Lapsi, jota arvostellaan paljon oppii tuomitsemaan. Lapsi, joka kohtaa vihamielisyyttä oppii tappelemaan. Lapsi, joka joutuu naurunalaiseksi kehittyy epävarmaksi. Lapsi, joka jatkuvasti saa kokea häpeää kehittyy syyllisyydentuntoiseksi. Lapsi, jota kohdellaan suvaitsevaisesti oppii avarakatseiseksi. Lapsi, jota kannustetaan kehittää itsetuntoaan. Lapsi, joka kohtaa ystävyyttä oppii tuntemaan luottamusta. Lapsi, joka saa kokea avointa peliä oppii oikeudenmukaisuutta. Lapsi, joka hyväksytään ja jota kunnioitetaan tuntee turvallisuutta. Dorothy Law Holte Edellä olevat mietteet eivät ole kolmessakymmenessä vuodessa vanhentuneet. Haluan lämpimästi kiittää raportin tekijöitä, yhdistyksen lapsityöntekijää Anne Tiaista ja valt. kand. Reetta Hokkasta, jotka ovat tehneet suuren työn Elävän Päiväkirjan aikaansaamiseksi. Kiitokset myös haastatteluihin ja kyselyihin osallistuneille, joiden vastauksille annan suuren arvon. Kiitokset Ensi- ja turvakotien liitolle koulutuksesta ja Lapsen aika -hankkeen käynnistämisestä kolmetoista vuotta sitten ja Raha-automaattiyhdistykselle taloudellisesta tuesta. Ilman monenlaista tukea tätäkään raporttia ei olisi voitu julkaista. Kiitokset myös Lapsityön dokumentaatiohankkeen ohjausryhmälle: sairaanhoitaja, psykoterapeutti Susanna Liukkonen (Tays), perheneuvolan johtaja Risto Karttunen (Tampereen kaupungin perheneuvola), kehitysjohtaja Sari Laaksonen (Ensija turvakotien liitto), professori Tarja Pösö (Tampereen yliopisto), sosiaalityöntekijä Heikki Sillanpää (Tampereen kaupunki), toiminnanjohtaja Tuula Haukka-Wacklin (Tampereen ensi- ja turvakoti ry). Sirkka Merikoski sosiaalineuvos, Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n puheenjohtaja 7

Tiivistelmä Tiivistelmässä kuvataan lyhyesti miten raportti sai alkunsa; mistä kaikki lähti liikkeelle, mitä aineistoja on käytetty ja millaisiin tuloksiin ja johtopäätöksiin on tultu. T ampereen ensi- ja turvakoti ry:ssä tehdään perheväkivallalle altistuneiden lasten yksilötyötä turvakodissa ja avopalvelutyönä Perhekulma Puhurissa. Lapsen aika -projekti (1997 2001) on ollut pohja lapsityön kehittämiselle. Tämän raportin tarkoituksena on pysähtyä tarkastelemaan, millainen on ollut lapsityön polku Tampereen yhdistyksessä, millaisia ovat lapsityön asiakkuudet ja miten lapsilähtöistä perheväkivaltatyötä voidaan tehdä. Tehdyn työn äärelle pysähtyminen ja hiljaisen tiedon auki kirjoittaminen mahdollistaa työn kehittämisen jatkossa ja tekee lapsityötä sekä lapsiin kohdistuvaa perheväkivaltaa ilmiönä entistä näkyvämmäksi. Raportin aineisto koostuu yhdistyksen työntekijöiden haastatteluista, lapsityön arkistoista ja tilastoista sekä keskeisille yhteistyötahoille tehdyistä kyselyistä. Haastatteluihin osallistui neljätoista yhdistyksen työntekijää. Arkistoista käytiin läpi vuosien 1998 2009 ajalta noin neljänsadan lapsen paperit, joista lähempään tarkasteluun valittiin noin kolmekymmentä. Yhteistyökumppaneiden kyselyihin vastasi yhteensä yksitoista työntekijää perheneuvolasta, lastenpsykiatrialta ja sosiaalitoimen lastensuojelusta. Lapsityön polku voidaan jakaa haastattelupuheen pohjalta kolmeen vaiheeseen. Perheväkivaltatyön taustalla olevat käsitykset perheväkivallasta, lapsesta ja lapsen suojelemisesta ovat muuttuneet näiden vaiheiden aikana ja vaikuttaneet lapsen asemaan ja osallisuuteen. Ennen Lapsen aika -projektia lapsi nähtiin vanhempien jatkeena, eikä lapsen kanssa käsitelty perheväkivaltakokemuksia. Projekti mahdollisti lapsityön juurruttamisen yhdistykseen, mutta asenteiden muuttuminen ja resurssien saaminen vei oman aikansa. 2000-luvulla lapselle on muodostunut oma asiakkuus, jo- 8 Elävä päiväkirja Tiivistelmä

hon kuuluvat oma työntekijä, aika, tila, kirjaukset ja mahdollisuus yksilötyöskentelyyn. Työskentelyn lapsilähtöisyyteen ja turvallisuuteen on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota, kun paikka lapselle on saatu raivattua. Pyrkimys entistä lapsilähtöisempään ja turvallisempaan työskentelyyn Lasten asiakkuudet voidaan jakaa kriisityöhön, kartoittavaan työhön, kannattelevaan työhön ja uusija-asiakkuuksiin. Lapsen yksilölliset tarpeet määrittävät asiakkuuden muodostumista ja erilaisissa asiakkuuksissa työn tavoitteet ja sisältö vaihtelevat. Raportissa on koottu lapsilähtöisen perheväkivaltatyön keskeisiä kulmakiviä. Lapsen turvallisuuden jatkuva arviointi myös lapsen sisäisen turvallisuudentunteen huomioon ottaminen on keskeinen työn edellytys ja tavoite. Turvalliseen ja lapsilähtöiseen työskentelyyn liittyy myös lapsen tahdin kunnioittaminen. Lapsen tiedon arvostaminen on tärkeää, mutta lapsen asettaminen tiedon tuottajan rooliin perheväkivaltatilanteessa saattaa tehdä osallisuudesta ahdistavaa. Yhteistyökumppaneiden kyselyiden pohjalta Projekti mahdollisti lapsityön juurruttamisen yhdistykseen, mutta asenteiden muuttuminen ja resurssien saaminen vei oman aikansa. tarkasteltuna lapsityöllä on tärkeä paikka palveluketjussa ja lapsityöhön luotetaan. Yhteistyötä tulee kuitenkin kehittää jatkossa esimerkiksi yhteisiä säännöllisiä tapaamisia järjestämällä. Haastattelujen, kyselyjen, arkistojen ja tilastojen pohjalta tarkasteltuna lapsen asema on selvästi vahvistunut yli kymmenen vuoden aikana yhdistyksen työssä, vaikka lapsen ja aikuisen tasavertaisuudesta ei voida puhua. Lapsityö erillisenä työmuotona ja lapsille nimetyt työntekijät kannattelevat lasta, jotta lapsi ei jää aikuisten varjoon perheväkivaltatyössä. Lapsityön polkuun mahtuu myös kompastuskiviä, eikä lapsityötä voi pitää itsestäänselvyytenä. Työtä on mahdollista kehittää entistä lapsilähtöisemmäksi, mutta tämä edellyttää tehdyn työn kriittistä reflektointia. 9

English Summary Stopping to examine the path of child work makes domestic violence on children a more visible phenomenon. In the course of time child s status has sterenghtened among the customer oriented approach, but child work still cannot be taken for granted. I ndividual work with children exposed to domestic violence is carried out at Tampereen ensi- ja turvakoti ry (Tampere Mother and Child Home and Shelter Association) at the shelter and in Perhekulma Puhuri ( Family Corner Puhuri ) as activities without accommodation. Lapsen aika - The Child s Time project (1997-2001) has acted as a basis for the development of child work. The purpose of this report is to stop to examine the path of child work in the Tampere association, see what the child work customerships are like and how child-centered domestic violence work can be carried out. Stopping to take a look at the work done so far and writing down tacit knowledge enables further development of work and makes child work and domestic violence on children more visible phenomena. The material of the report consists of interviews with the association staff, child work archives and statistics, as well as inquiries conducted on central partners in co-operation. Fourteen staff members of the association participated in the interviews. Archives included circa 400 children s papers from 1998-2001, of which about 30 were chosen for closer examination. Of co-operative partners 11 staff members from family counseling office, children s psychiatry and social services child welfare replied to the inquiries. The path of child work can be divided into three phases based on the interview speech. Concepts on domestic violence, children and child protection, which lie behind domestic violence work, have changed during these phases and have influenced the status and part-taking of children in the work. Before the project a child was seen as the extension of her parents and domestic violence experiences were not discussed with the child. The project enabled entrenching child work into the association but attitude changes and resource gathering took their time. In the 2000s an individual customership for the child has formed, 10 Elävä päiväkirja English Summary

which includes a worker, time, status, reporting and the possibility to individual work. More attention has been paid to the child-centeredness and safety of the work as a space for the child has opened. Child s status has strenghtened, but child work cannot be taken for granted The child s customerships can be divided into crisis work, charting work, supporting work and renewed customerships. The child s individual needs define the formation of the customership and the goals and content of the work vary in different customerships. The report has gathered the central cornerstones of domestic violence work. The continuous evaluation of the child s safety including consideration of the child s inner feeling of safety is a vital requirement and goal of the work. Safe and child-centered work includes also respect for the child s own pace. It is important to value the child s information but giving the child a role as a producer of information in a domestic violence situation can make part-taking weighing for the child. When child work is examined based on the inquiries conducted on partners in co-operation, it has an important position in the service chain and child work is trusted. However, co-operation must be further developed for instance by organizing regular meetings. When child work is examined based on the interviews, archives and statistics, the child s status has clearly strengthened in the association s work during the more than ten years, although it is too early to speak of equality Safe and childcentered work includes also respect for the child s own pace. between child and adult. Child work as a separate work form and workers named for the children support the child to prevent her from being overshadowed by adults in domestic violence work. There are also stumbling stones on the path of child work and child work cannot be taken for granted. The work can be further developed to be even more child-centered but it requires critical reflection on the work done so far. 11

Luku 1 Mitä ja miksi? Elävä päiväkirja syntyi halusta pysähtyä tehdyn työn äärelle, tarkastella lapsityön polun kompastuskiviä ja kantavia tekijöitä sekä tehdä perheväkivaltaa kokeneen lapsen maailmaa näkyvämmäksi. Tämä raportti kokoaa yhteen Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n yli kymmenvuotisen lapsityön polun yhdistyksen työntekijöiden haastattelujen, lapsityön arkistojen ja tilastojen sekä paikallisille yhteistyökumppaneille tehtyjen kyselyjen pohjalta. Lapsityö on perheväkivallalle altistuneiden lasten auttamistyötä, jota tehdään tällä hetkellä Tampereen ensi- ja turvakoti ry:ssä kriisityönä turvakodissa sekä avopalvelutyönä Perhekulma Puhurissa. Pohja Tampereen yhdistyksessä tehtävälle lapsityölle on Ensi- ja turvakotien liiton vuosina 1997 2001 toteuttamassa ja RAY:n rahoittamassa valtakunnallisessa Lapsen aika -projektissa. Projektin tavoitteena oli perheväkivaltaa kokeneiden ja todistaneiden lasten kanssa tehtävän työn kehittäminen ja lapsen asiakkuuden nostaminen tasavertaiseksi aikuisen asiakkuuden rinnalle (ks. Oranen 2001a). Tampereen yhdistyksestä projektiin osallistui kolme työntekijää, jotka jakoivat koulutuksesta saamiaan uusia ajatuksia yhdistyksen sisällä. Vuosien varrella lapsityö vakiintui osaksi Tampereen yhdistyksessä tehtävää perheväkivaltatyötä. Hiljaista tietoa ja tarinoita työntekijöiden mielissä Kolmetoista vuotta Lapsen aika -projektin alkamisen jälkeen on aika pysähtyä tarkastelemaan, miten lapsityö on kehittynyt nykyiseen muotoonsa Tampereen yhdistyksessä mitä on opittu ja mitä jääty ihmettelemään, missä on onnistuttu ja millaisia haasteita kohdattu ja miten työntekijät ovat saaneet vuosien varrella rohkeutta ja valmiuksia katsoa siihen maailmaan, jossa perheväkivaltaa 12 Lapsityön raportti Mitä ja miksi?

kokeneet lapset elävät. Samalla raportin on tarkoitus tehdä näkyväksi lapsilähtöistä perheväkivaltatyötä. Raporttia voi hyvällä syyllä kutsua työntekijöiden eläväksi päiväkirjaksi, kuten eräs lapsiasiakas osuvasti kuvasi lapsityöntekijää. Yhdistyksen työntekijät kantavat mukanaan vuosien varrella kertynyttä hiljaista tietoa ja lasten riipaiseviakin tarinoita. Raportin kokoaminen on nostanut työntekijöiden mieliin voimakkaita tunteita herättäviä muistoja. Niitä löytyy myös raportin sivuilta. Työntekijöiden hiljaisen tiedon auki kirjoittaminen on tärkeää ja lapsityön dokumentointi toimii työvälineenä yli kymmenen vuoden työn arvioinnissa ja kehittämisessä. Yhteiskunnan muutokset mahdollistivat lapsityön kehittymisen Rahoitus lapsityön dokumentaatiohankkeelle saatiin Raha-automaattiyhdistykseltä ja varsinaiseen kokoamis- ja kirjoittamistyöhön palkattiin kaksi työntekijää: Lapsen aika -projektiin osallistunut ja yhdistyksessä yli kymmenen vuotta lapsityöntekijänä toiminut Anne Tiainen sekä sosiaalityön opiskelija Reetta Hokkanen. Raportin kokoaminen on ollut haastavaa, välillä jopa kaoottista. Yhdistyksen työntekijöille on kertynyt reilun kymmenen vuoden aikana paljon hiljaista tietoa, mikä näkyi haastatteluissa työntekijöiden intona ja aktiivisuutena. Lapsityön arkistoihin on helppo hukkua. On ollut vaikea luopua yhdenkään lapsen tarinasta ja rajata asioita, joita lasten elämästä ja auttamisesta haluaa nostaa esiin. Toisaalta raportin kirjoittamisprosessi on ollut yhtä kaoottinen kuin elävän päiväkirjan kuuluukin olla, sen kaikessa rosoisuudessa. Raportilla on kaksi kirjoittajaa, mutta sen toteuttamisen ovat mahdollistaneet asiakasperheet, yhdistyksen työntekijät ja paikalliset yhteistyökumppanit, jotka ovat antaneet oman merkittävän panoksen hankkeelle. Ohjausryhmä (ks. liite 1) on tukenut dokumentaatiohankkeen toteuttamisessa ja antanut kannustavaa palautetta raportin eri vaiheissa. Yhdistyksen lapsityön kehittyminen ei ole tapahtunut irrallaan yhteiskunnassa tapahtuneista muutoksista. Lapsen asemaan on alettu kiinnittää erityistä huomiota viime vuosikymmenien aikana niin lastensuojelun kentällä kuin myös yleisemmin yhteiskunnassa. Lapsen aseman parantumisessa on kyse pitkästä historiallisesta prosessista, joka alkoi keskiajalla lapsuuden erottamisena erityiseksi kasvun ja oppimisen kehitysvaiheeksi ja jatkui 1800-luvulla lapsiammattilaisten ja lapsitieteiden määrän kasvuna. Lasten oikeuksia alettiin vahvistaa 1980-luvulla lainsäädännön avulla. Viime aikoina lapsen asemaan lastensuojelun työkäytännöissä on vaikuttanut yhteiskuntatieteellinen lapsuustutkimus, joka on muuttanut käsitystä lapsesta ja lapsen tavasta kokea. (Forsberg & Ritala-Koskinen & Törrönen 2006, 6 9.) Lapsiin kohdistuva perheväkivalta on yksi lastensuojelukentän haastavimmista ongelmista ongelman luonteen ja lapsen osallisuuden toteutumisen näkökulmasta. Perheväkivaltaa kokeneita lapsia ei ole ainoastaan unohdettu auttamiskäytännöissä, vaan tarkoituksellisestikin suljettu työn ulkopuolelle. (ks. esim. Oranen 2001b, 44 48.) Perusteet sulkea perheväkivaltaa kokeneet lapset työskentelyn ulkopuolelle ovat tutkimustiedon lisääntyessä hiljalleen murentuneet. Asenteet muuttuvat kuitenkin hitaasti. Perheväkivaltailmiö tuli julkiseen keskusteluun On ollut vaikea luopua yhdenkään lapsen tarinasta ja rajata asioita, joita lasten elämästä ja auttamisesta haluaa nostaa esiin. 13

alun perin 1960-luvulla Yhdysvalloissa Kempen ja Helferin (1968) teoksen The Battered Child kautta. Tuohon aikaan lasten pahoinpitely nähtiin lääketieteellisenä ongelmana. (Sariola 1990, 15.) Perheväkivaltaa kokeneita lapsia koskeva tutkimus laajeni 1980- ja 1990-luvulla. Tällöin havaittiin yhteys naisiin kohdistuvan väkivallan ja lasten kaltoin kohtelun välillä; perheessä, jossa on parisuhdeväkivaltaa, myös lapsi joutuu elämään väkivallan ja pelon keskellä (Ruohonen 2006, 10). Lapsi alettiin nähdä perheväkivallan kokijana myös silloin, kun kyse ei ollut lapsen pahoinpitelystä. Tu t k i m u s t e n kautta tuli esiin, Etenkin käsittelemättöminä perheväkivaltakokemukset saattavat vaurioittaa lasten tervettä kasvua ja kehitystä jopa kauaskantoisesti. etteivät lapset ole perheväkivallan hiljaisia todistajia, vaan aktiivisia toimijoita väkivaltatilanteissa (Leskinen 1982, 39 45; Eskonen 2004; Mullender 2006, 61 62; Solberg 2007). Lapsiin kohdistuva perheväkivalta alettiin nähdä Suomessa vakavana sosiaalisena, yhteiskunnallisena ja lastensuojelullisena ongelmana. Perheväkivaltaa kokeneet lapset tarvitsevat apua kokemustensa käsittelyyn, koska etenkin käsittelemättöminä perheväkivaltakokemukset saattavat vaurioittaa lasten tervettä kasvua ja kehitystä jopa kauaskantoisesti (Briere 1992; Cummings 1997; McGee 2000; Oranen 2001b; 2004; Laitinen 2004; Weinehall 2005; Christensen 2007; Hester & Pearson & Harwin & Abrahams 2007, 63 64). Perheväkivallan on myös todettu periytyvän sosiaalisesti, vaikka periytymisen mekanismeja ei tarkkaan tunneta (Haapasalo 2005). Lapset ovat itse korostaneet perheväkivallan negatiivisena seurauksena jatkuvaa pelon ilmapiiriä, jossa joutuvat elämään (McGee 2000, 70 73). Perheväkivallan keskellä elävän lapsen on vaikea elää ikäisensä lapsen elämää. Lapsi kantaa tuskallisia muistoja ja vaikeita tunteita mukanaan perheväkivallan päätyttyäkin. Perheväkivallan vaikutuksia lapsen elämään kuvaa erään asiakaslapsen lausahdus: En voi hyppiä trampoliinilla, kun sydän on sisältä auki. lapsi 9-vuotias 14 Elävä päiväkirja Mitä ja miksi?

15

Luku 2 Hiljaista tietoa Yhdistyksen työntekijöille vuosien kuluessa kertynyttä hiljaista tietoa on on koottu yhteen arkistojen kätköistä, työntekijöiden haastatteluista ja yhteistyökumppaneiden kyselyistä. Tilastoista saatu tieto on tehnyt työtä näkyväksi numeroina. R aportin kirjoittamiseen on käytetty neljää aineistoa: yhdistyksen työntekijöiden haastatteluja, lapsityön arkistoja, yhteistyökumppaneiden kyselyjä ja Tampereen yhdistyksen lapsityön tilastoja. Lapsityön erilaisten vaiheiden kuvauksessa pääpaino on yhdistyksen työntekijöiden haastatteluissa, kun taas työn konkreettisen sisällön kuvauksessa arkistot ovat keskeisessä asemassa. Raportin eri luvuissa käytetään näitä aineistoja limittäin. Yhteistyökumppaneiden kyselyjen pohjalta on tehty oma lukunsa (ks. luku 6). Aineiston rikkaus antaa mahdollisuuden tarkastella, tukevatko eri aineistot toisiaan. Tässä luvussa esitellään lyhyesti raportissa käytetyt aineistot lukuun ottamatta yhteistyökumppaneiden kyselyjä. Työntekijät muistelevat yhdessä ja erikseen Haastattelujen toteutus, purku ja auki kirjoittaminen: Turun yliopiston sosiaalityön opiskelija Reetta Hokkanen Yhdistyksen työntekijöiden haastattelujen kautta tarkastellaan lapsityön yli kymmenvuotista polkua ja määritellään lapsilähtöistä väkivaltatyötä. Haastattelin yhteensä neljäätoista yhdistyksen työntekijää. Neljä haastattelua toteutettiin yksilöhaastatteluina, kaksi ryhmäkeskusteluina. Haastattelun muodoksi valitsimme teemahaastattelun, jossa käsitellään ennalta valitut aihepiirit kaikkien kanssa, mutta ei 16 Elävä päiväkirja Hiljaista tietoa

määritellä tarkasti kysymysten järjestystä ja muotoa, jotta haastattelut säilyvät keskustelunomaisina. Haastattelun teemarunko löytyy raportin liitteistä (ks. liite 2). Osa haastattelemistani työntekijöistä on tullut yhdistyksen työhön jo 1980-luvun puolivälissä, kun taas uusimmat työntekijät olivat tulleet työhön 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Haastateltavilla oli myös erilainen työhistoria ja työkokemus, joten teemarungon joustavuus oli tärkeää. Jokainen haastattelutilanne rakentui omanlaisekseen. Kaikille haastattelemilleni työntekijöille on kertynyt työvuosien aikana paljon arvokasta hiljaista tietoa, jota on tärkeää tehdä näkyväksi. Yhdistyksen työntekijät ovat olleet motivoituneita osallistumaan haastatteluihin, kehittämään yhdistyksen lapsityötä ja kertoivat hyvin avoimesti kokemuksistaan ja ajatuksistaan haastattelutilanteissa. Haastateltavien aktiivisuus vaikutti myös omaan rooliini haastattelijana. Esimerkiksi ryhmäkeskusteluissa oma roolini keskustelun kulun ohjaamisessa jäi vähäiseksi, mutta ohjasin keskustelua niin, että teemarungon kaikki teemat käytiin läpi. Ryhmäkeskustelu on keskustelutilaisuus, johon on kutsuttu ihmisiä keskustelemaan ennalta määritellyistä teemoista fokusoidusti, mutta vapaamuotoisesti. Haastattelijan rooli jää niissä passiivisemmaksi kuin ryhmähaastatteluissa, joissa haastattelija jakaa puheenvuoroja. (ks. Valtonen 2005, 223 241.) Ryhmäkeskustelujen etuna on vuoropuhelu työntekijöiden kesken. Pohtiessaan lapsityössä tapahtuneita muutoksia työntekijät pystyivät käyttämään toisiaan apuna muistelussa. Yksilöhaastattelut taas mahdollistivat sellaisten asioiden esilletuomisen, joita ei ryhmässä välttämättä haluttu tuoda esiin. Konteksti, jossa haastattelu tapahtuu, vaikuttaa aina osaltaan saatuihin vastauksiin. Myös haastattelun tarkoitus, kysymysten asettelu, haastattelijan kommentit, tila ja nauhoittaminen vaikuttavat asioihin, joista puhutaan ja vaietaan. Heti haastattelutilanteiden jälkeen purin haastattelunauhat karkeasti tekstiksi. Myös haastattelujen tunnelma oli tuoreessa muistissa. Haastattelujen purkaminen jokaisen haastattelutilanteen jälkeen mahdollisti myös haastattelurungon ja kysymysten muokkaamista entistä paremmiksi seuraavissa haastatteluissa. Luin haastattelutekstejä useita kertoja läpi ennen varsinaiseen kirjoitustyöhön ryhtymistä. Lapsityön polkua tarkasteltiin haastatteluissa laajemmasta yhteiskunnallisesta näkökulmasta sekä oman ammatillisen kasvun ja kehityksen kautta. Tämä mahdollisti lapsityön kehittymisen tarkastelun monelta eri tasolta ja teki aineistosta monipuolisen ja rikkaan. Arkiston aarteita surua, iloa ja riemun pilkahduksia Arkistojen läpikäyminen: yhdistyksen lapsityöntekijä Anne Tiainen Lapsityön kaarta ja erityisesti sen sisältöä on tarkasteltu lapsityön arkistojen pohjalta. Arkistoja tarkastelin vuosien 1998 2009 ajalta. Kaiken kaikkiaan kävin läpi noin neljänsadan lapsen paperit. Koska rajausta oli tehtävä, olin ennen arkistojen tarkastelua tehnyt jaon neljään eri asiakkuustyyppiin Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikön Mikko Orasen kanssa käydyn keskustelun pohjalta. Asiakkuudet jaoin kriisityöhön (yhdestä kolmeen tapaamiskertaa), kartoittavaan työhön (noin viisi kertaa), kannattelevaan työhön (yli kymmenen kertaa) sekä uusija-asiakkuuksiin (toistuvasti asiakkaaksi tulevat). Jokaisesta asiakkuusluokasta valitsin noin viiden lapsen paperit lähempään tarkasteluun. Oli vaikeaa luopua yhdenkään lapsen papereista. Tästä kertoo se, että tosiasiassa asiakaspapereita löytyi pöydältäni paljon enemmän. Lasten papereiden lukeminen oli prosessina raskas ja herätti monenlaisia tunteita. Papereiden lukemisen jälkeen olin monesti väsynyt, toisinaan uupunutkin. Tunteet vaihtelivat surusta ja raivosta 17

ilon ja riemun pilkahduksiin. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin toivon tunne. Olin yllättynyt, kuinka elävästi lapset ja heidän tarinansa palasivat mieleeni vuosienkin takaa. Työn kehittyminen näkyy lukuina Tilastojen kokoaminen raporttia varten on ollut yllättävän haastavaa. Tilastointikäytännöt ja -tavat ovat vaihdelleet vuodesta toiseen, samoin tilastojen täyttäjät. Tilastointilomakkeissa on tulkinnanvaraisia kohtia, jotka edellyttävät pysähtymistä. Myös asiakastietojärjestelmään siirtyminen vuonna 2009 asetti omat haasteet. Vertailukelpoisia tilastoja kaikilta vuosilta ei ole saatavilla. Raporttiin on valittu tilastoista ne, joita voidaan pitää vertailukelpoisina. Turvakodilla Kaikkien yli 3-vuotiaidenkaan lasten kanssa yksilötyötä ei välttämättä aina ehditä aloittaa, mikäli perhe viipyy vain hetken. tilastointitapa on muuttunut vuonna 2005, kun lomakkeisiin on alettu kirjata lapsityön asiakkaiden lisäksi myös niitä, joiden kanssa yksilötyötä ei ole tehty. Tästä syystä raportissa esitetyt turvakodin tilastojen pohjalta tehdyt kuviot ovat pääasiassa vuosilta 2000 2004. Perhekulma Puhuri on pieni yksikkö, jossa samat henkilöt ovat olleet vastuussa tilastojen täyttämisestä vuodesta toiseen. Puhurin lapset ovat aina lapsityön asiakkaita. Puhurin tilastot ovat saatavilla vuodesta 2004 vuoteen 2009, vaikkakin joitakin muutoksia tilastointilomakkeessa on tapahtunut. Turvakodilla käy alle 3-vuotiaita lapsia, joiden kanssa yksilötyötä ei pääsääntöisesti tehdä. Tilastointilomakkeissa 0 3-vuotiailla lapsityön asiakkailla tarkoitetaan lähes poikkeuksetta 3 vuotta täyttäneitä tai juuri täyttäviä lapsia. Kaikkien yli 3-vuotiaidenkaan lasten kanssa yksilötyötä ei välttämättä aina ehditä aloittaa, mikäli perhe viipyy vain hetken. Liitteissä (ks. liite 9) on lapsityön valtakunnallisia tilastoja, joihin lukija voi halutessaan verrata Tampereen yhdistyksen tilastoja. Tampereen yhdistyksen tilastoista tehtyjä kuvioita löytyy raportin eri luvuista. 18 Elävä päiväkirja Hiljaista tietoa

19

Luku 3 Lapsityön polku Yhdistyksen pitkäaikainen lapsityöntekijä ja tämän raportin toinen kirjoittaja kuvaa omaa polkuaan yhdistyksen lapsityössä. Matka alkakoon! L apsityön historia Tampereen ensi- ja turvakodissa on lyhyt ja värikäs. Vuonna 1997 alkoi Ensi- ja turvakotien liiton järjestämä valtakunnallinen Lapsen aika -projekti, johon osallistui työntekijöitä kolmestatoista yhdistyksestä ympäri maata. Tampereen yhdistyksen pitkäaikainen työntekijä näki koulutuksessa mahdollisuuden entistä lapsilähtöisempään ajatteluun ja kehotti painokkaasti yhdistyksen johtoa hakemaan koulutuspaikkaa. Yhdistyksestä koulutukseen pääsikin mukaan kolme työntekijää. Lokakuussa 1997 matkasimme Helsinkiin, Lapsen aika -projektin ensimmäiseen koulutukseen. Ensi- ja turvakotien liiton lapsityön kehittämispäällikkö Mikko Oranen ja filosofian tohtori, traumoihin erikoistunut kriisiterapeutti Ofra Ayalon pitivät ensimmäisen tapaamisen Hotelli Arthurissa. Tästä alkoi matka, joka paitsi muutti yksittäisen työntekijän ajatuksia perheväkivaltaa kokeneen lapsen auttamisesta myös avasi tien lapsen aiempaa näkyvämmäksi tekemiseen yhdistyksessä. Harva ehkä arvasi silloin, mihin sitoutui. Kuinka nähdä lapsen maailmaan? Projektin aikana opettelimme ja etsimme perheväkivaltaa kokeneille lapsille sopivia työmuotoja yhdessä osaavien asiantuntijoiden kanssa. Lapset ovat nämä työtavat varmasti aina osanneet, mutta meidän aikuisten täytyi ne ymmärtää. Lapsen aika -projekti tuntui kunnianhimoiselta hankkeelta, mutta vasta nyt vuosien päästä, monissa koulutuksissa istuneena, ymmärrän miten paljon tärkeää tietoa saimme jo yli kymmenen vuotta sitten ja miten edellä aikaa koulutus oli. Koulutus avasi omat silmäni ja tietoisuus traumasta sai minut ymmärtämään 20 Elävä päiväkirja Lapsityön polku