LUHTIKYLÄN PÄIVÄKOTI LUHTIKIN TARVESELVITYS Orimattilan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, 20.9.2016
TEKIJÄT Luhtikylän päiväkoti Luhtikin tarveselvityksen tekemisestä ovat vastanneet varhaiskasvatusjohtaja Merja Hytönen ja sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo. Tarveselvityksen tekemiseen ovat osallistuneet myös päiväkodinjohtaja Riitta-Sisko Niemistö, rehtori Jarno Ovaska, toimitilajohtaja Jarmo Koskinen ja kiinteistömestari Jarmo Rantalainen. TAUSTAA Luhtikylän koulun yhteydessä sijaitsevan päiväkoti Luhtikin toiminta siirrettiin väliaikaisiin väistötiloihin päiväkodissa ilmenneiden sisäilmaongelmien vuoksi. Helmikuun 2016 alussa siirtyivät ns. vanhan asuntolaosan ryhmä (hoitolapset ja henkilökunta) ja toukokuun 2016 aikana siirtyi esiopetusryhmä henkilökuntineen toisiin tiloihin. Elokuussa 2016 alkavalla toimintakaudella järjestetään esiopetus sekä esiopetusikäisten päivähoito keskustasta päivähoitoyksikkö Lilliputista. Pienemmille lapsille hoitopaikat osoitetaan oman kylän perhepäivähoidon lisäksi keskustan alueelta. Alueen varhaiskasvatuspalvelujen tarpeeseen on lähes kokonaan vastattu Luhtikissa järjestetyllä päiväkotihoidolla, sillä Luhtikylässä toimii ainoastaan yksi kotonaan työskentelevä perhepäivähoitaja. Alueen lasten esiopetus on myös toteutettu päiväkodissa. Esi- ja alkuopetuksen yhteistyö saman katon alla on helpottanut lapsen koulupolun aloittamista. Luhtikylä Viljaniemen kyläjohtokunta on käsitellyt Luhtikylässä tarvittavien varhaiskasvatuspalvelujen välttämättömyyttä todeten Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnalle lähettämässään kirjelmässään mm. seuraavia keskeisiä asioita: Päiväkoti on erittäin tärkeä alueen lapsiperheille. Päiväkodin ja koulun merkitys alueen vetovoimatekijänä on ehdoton, ja ne on tuotettava lähipalveluna. Hennan suunnittelutilanne tukee myös päivähoitoyksikköä Länsi-Orimattilassa. Orimattilaan rakentuvan uuden puutarhakaupunginosa Hennan juna-aseman toteuttamissopimus on allekirjoitettu 20.6.2016. Hennan alueenkaavoitus on edennyt suunnitellusti. Ensimmäiset pientalotontit tulevat myyntiin Minttukujalta ja kerrostalotontit Asemarinteeltä vuoden 2017 aikana. Koulua laajennettaessa vuonna 2000 vanhan kiinteistön osa ja asuntola olivat koulun pienryhmä- ja oppilashuoltotiloina sekä esiopetuskäytössä. Päiväkoti Luhtikin toimitilat ovat siis Luhtikylän koulun vanhassa osassa. Luhtikin tilojen lisäksi vanhassa koulurakennuksessa on koulun käsityöluokka, opettajainhuone ja yksi luokkatila, jota esiopetusryhmä on käyttänyt. Koulun pohjakuvaan on merkitty varhaiskasvatuksen käyttämät tilat. Koulun varsinaiset luokkatilat ovat uudessa rakennuksessa, joka on yhdistetty yhdyskäytävällä koulun vanhaan osaan. Varhaiskasvatuksen ja koulun toiminta on sujuvaa yhteisissä tiloissa. Liite Luhtikylän koulun pohjakuva NYKYTILA JA LAPSIMÄÄRÄT Lapsimääräennusteet Varhaiskasvatuspalvelujen piiriin kuuluvien lasten määrälliseen kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat ennen kaikkea syntyneiden lasten määrä, kaupunkiin muutto, rakentaminen ja kaavoitus. 2
Väestörekisterin mukainen ennuste Luhtikylässä: Vuosi Ikäluokka 2010 4 2011 6 2012 8 2013 8 2014 4 2015 10 Päivähoitoryhmän koko on n. 20 lasta ja esiopetusryhmässä on 4-10 lasta. Näissä luvuissa ei ilmene muuttovoittoa. Muuttovoittokerroin on ollut keskimäärin 1,3 lasta / perhe. TULEVAISUUS Luhtikylän päiväkoti on ollut Länsi-Orimattilan alueen oleellinen ja tarpeellinen sekä päivähoito-, että esiopetuspalvelujen järjestämisen osalta. Kaupunki on kaavoittanut Hennan alueella, joten tästä seuraavaan varhaiskasvatuspalvelujen kasvavaan kysyntään voitaisiin alkuvaiheessa vastata tarjoamalla niitä Luhtikylän päiväkodissa. Kunnan tulee tuottaa päivähoitopalvelut omana toimintana tai kunnan valvomana yksityisen toimijan tuottamana palveluna. Näin Luhtikylän päiväkoti toimisi Länsi- Orimattilan kunnallisena päivähoitoyksikkönä. Koulun yhteydessä / läheisyydessä palvelut voitaisiin tuottaa sekä joustavina että tehokkaina lähipalveluina Varhaiskasvatuspalveluja suunniteltaessa on otettava huomioon lasten määrän, hoitopaikkojen sijainnin ja perhepäivähoitajien vaikean saatavuuden lisäksi lain määräämät velvoitteet esim. erityisen tuen tarpeen järjestämisestä päiväkodissa sekä uuden varhaiskasvatuslain myötään tuomat säädökset. LUHTIKYLÄN PÄIVÄHOIDON RATKAISUVAIHTOEHTOJA Päivähoito- ja esiopetuspalvelujen järjestäminen olemassa olevan koulun yhteyteen tai läheisyyteen on sekä toiminnallisesti, että taloudellisesti tarkoituksenmukainen ratkaisu. Ratkaisulla saavutettavia hyötyjä ovat mm. - riittävä paikkamäärä turvaamaan päivähoito lähipalveluna - olemassa olevan piha-alueen hyödyntäminen - esi- ja alkuopetuksen sekä erityisopetuksen kanssa tehtävä nivelvaihe yhteistyö - moniammatillisen yhteistyön tehostuminen - koulun ja päivähoidon yhteistyön mukana tuleva hyöty alueen perheille: yhteisiä tapahtumia, yhteisiä juhlia, sillä perheillä on lapsia usein molemmissa yksiköissä samaan aikaan - tukipiste alueen perhepäivähoidolle - tukipalvelut keskitetään saman katon alle esim. erityisopettaja-, psykologi-, avustajapalvelut sekä kiinteistön huolto ja korjaus, ateriapalvelut, siivous ja kuljetukset - mahdollisuus Hennan alkuvaiheen varhaiskasvatuspalvelujen tarjontaan Tilatarve Luhtikki tulee mitoittaa yhdelle esiopetusryhmälle, jossa on 13 20 lasta ja yhdelle päiväkotiryhmälle, jossa on 21 24 lasta. 3
Tilaohjelma Esiopetustila Päiväkotitila Yhteiset tilat ryhmätila, pienryhmätila ryhmätila, leikki- ja lepohuone, pienryhmätila eteiset ja wc:t Ratkaisuvaihtoehtoja - nykyisen vanhan koulurakennuksen peruskorjaus- ja muutos toimintaan soveltuvaksi - uuden lisäosan rakentaminen koulun yhteyteen - siirtokelpoisen lisäosan hankkiminen - vuokrattavat tilat - ei varhaiskasvatus- eikä esiopetustiloja, jolloin alueen lasten päivähoito ja esiopetus järjestetään kaupungin muissa päivähoitoyksiköissä Ratkaisuvaihtoehtojen vertailua - Peruskorjaus ja muutos o nykyisessä vanhassa koulurakennuksessa on riittävät tilat niin päivähoidon kuin koulun toiminnalle (+) o peruskorjaus ulottuu koko vanhaan osaan eikä rajaudu vain varhaiskasvatuksen tiloihin (-) o vaatii selvityksiä: kunto- ja sisäilmatutkimukset (-) o kustannusten hallinta (-) - Uusi lisäosa o saadaan toimiva kokonaisuus koulusta ja päiväkodista (+) o investointikustannus merkittävä (-) o vanhan rakennuksen poisto- ja purkukustannukset (-) - Siirtokelpoisen lisäosan hankinta o toiminnallisesti saadaan toimiva kokonaisuus koulusta ja päiväkodista (+) o mahdollisuus hyödyntää rakennus myöhemmin muualla (+) o voidaan toteuttaa suhteellisen nopealla aikataululla (+) o investointikustannus merkittävä (-) o koulun ja päiväkodin toimintojen yhteensovittaminen, siirrettävyyden huomioiminen (-) o vanhan rakennuksen poisto- ja purkukustannukset (-) - Vuokrattavat tilat o pienet investointikustannukset (+) o tilasta voidaan luopua helposti, kun sille ei ole enää käyttöä (+) o tila saadaan nopeasti (+) o paine käyttötalouteen (-) o koulun toimintojen sovittaminen haasteellista (-) o vanhan rakennuksen poisto- ja purkukustannukset (-) Kaikissa vaihtoehdoissa on huomioitava seuraavat koulun toimintaan liittyvät tarpeet: - peruskorjauksessa mahdolliset väistötilat opetukselle, oppilashuollolle ja henkilökunnalle - vanhan kouluosan korvaaminen uusilla tiloilla o koulu tarvitsee käsityötilan, oppilashuoltotilan/pienryhmätilan, henkilökunnan tilat - varhaiskasvatuksen siirtyessä kokonaan pois Luhtikylästä, joudutaan ratkaisemaan koulun vanhan osan koulukäytön vaatima kunnostustarve 4
TARVEAIKATAULU JA TAVOITE Orimattilan sivistystoimen kehittämisohjelmassa 2013 2017 on palveluverkon kehittämisen periaatteena, että mahdollisuuksien mukaan varhaiskasvatus- ja opetuspalvelut sijaitsevat samassa kiinteistössä. Tämä on toteutunut Luhtikylässä ja pedagogisesti sekä tilankäytöllisesti on järkevää jatkaa samalla toimintamallilla Luhtikylässä tulevaisuudessakin. Tilat tarvitaan 1.8.2017 ottaen huomioon alueen kaukainen sijainti ja siihen liittyvät lasten hoitomatkojen pituudet, mikä pidentää myös oleellisesti lasten hoitopäiviä. Lisäksi Hennan rakentamisen käynnistyessä voidaan vastata alueen päivähoitokysyntään. Varhaiskasvatuksen ja opetuspalveluiden näkökulmasta toimivin ratkaisu on korvata vanha rakennus uudella siirtokelpoisella osalla kesällä 2017. 5
Liite Luhtikylän koulun pohjakuva 6