SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta vastaa suomenkielisestä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta ja vastaa yhteistyöstä toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen kanssa. Kauniainen on ammattiopisto Omnian, ammattikorkeakoulu Laurean sekä Metropolian osaomistaja. Toiminta Perusopetuksessa uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön 1.8.2016. Uuden opetussuunnitelman perusteet julkaistaan syksyllä 2014. Lukuvuonna 2014-2015 suomenkielisen perusopetuksen koulut työstävät kuntakohtaista opetussuunnitelmaa yhteistyössä ruotsinkielisten koulujen kanssa. Lukion uusi tuntijako tullaan hyväksymään valtioneuvoston asetuksen voimaantulon jälkeen. Lukion toiminnalle laaditaan strategia ja mahdollisesti tarvittava ylläpitämislupa haetaan keväällä 2015. Lukion opiskelijamäärää kasvatetaan vaiheittain syksystä 2016 lähtien, tavoitteena 500 opiskelijan lukio syksyllä 2019. Lukiossa aloitti ensimmäinen ikäluokka, jolla on mahdollisuus suorittaa osa ylioppilaskokeista sähköisenä syksystä 2016 lähtien. Ylioppilaskirjoitusten sähköistäminen saadaan päätökseen vuonna 2019. Perusopetuksen lukuvuoden 2014-15 teemana on Ruoki luovuutta aikaa ja tilaa ajatuksille. Lukiossa lukuvuoden teema on hyvinvointi ja yhteisöllisyys. Koulut toteuttavat teemaansa erilaisin lukuvuosisuunnitelmissa tarkennetuin tavoin. Suomenkielisessä opetustoimessa jatkuu monipuolisten sähköisten oppimisympäristöjen kehittäminen sivistystoimen yhteisessä Koko hela Grani - hankkeessa. Perusopetuksen koulut ovat mukana OPH:n kehittämiskouluverkostossa, jossa kehittämisen painopisteeksi valittiin hyvinvointi ja oppimisympäristöt.
Kauniaisten kielikylpymallin toteuttaminen aloitettiin Mäntymäellä uusien kielikylpyykkösten kanssa syksystä 2014. Iltapäivätoiminta kilpailutettiin keväällä 2014 ja palveluntuottajaksi valittiin Pilke-päiväkodit 1.8.2014 alkaen. Koulujen toiminnan arviointia tehdään viidesluokkalaisten ja heidän huoltajien kanssa yhteisessä pks-kyselyssä. Henkilökunta Suomenkielisen opetustoimen henkilöstön kokonaismäärään ei tule muutoksia. 1.8.2014 voimaan tulleen oppilas- ja opiskelijahuoltolain toteuttamisen helpottamiseksi oppilashuollon henkilöstö (psykologit ja kuraattorit) siirretään kouluista opetustoimen hallintoon. Laki oppilashuollosta koskee oppilaita esiopetuksesta toisen asteen opiskelijoihin. Talous Avustus ammattikorkeakoulu Metropolialle alenee lineaarisen suunnitelman mukaisesti. Vuonna 2015 avustuksen suuruus on 18 750. Viimeinen avustusvuosi on 2017. Investoinnit Kasavuoren koulukeskuksen talotekniikan ja tilojen ajanmukaistaminen aloitetaan (KH 28.8.2013). Mäntymäen koulun hallintotilojen kunnostamisen ja ruokalan laajennuksen suunnittelu aloitetaan (KH 28.8.2013). Irtaimen kaluston investointimääräraha 50.000 jaetaan koulujen kesken huomioiden mahdollisuuksien mukaan kunkin koulun tarpeet.
Suomenkielinen opetustoimi Finskspråkiga undervisningsförvaltningen TP TA TAE TS TS BS BU BGF Plan Plan 2013 2014 2015 2016 2017 Myyntitulot - Försäljningsinkomster 1 916 332 1 844 000 1 999 000 2 018 990 2 039 180 Maksutulot - Avgiftsinkomster 76 888 90 800 4 000 4 040 4 080 Tuet ja avustukset - Understöd och bidrag 81 322 178 500 52 000 52 520 53 045 Muut toimintuotot - Övriga verksamhetsintäkter 123 640 18 000 20 100 20 301 20 504 Sisäiset tulot - Interna inkomster 0 0 0 0 0 TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT 2 198 182 2 131 300 2 075 100 2 095 851 2 116 810 Henkilöstömenot - Personalutgifter -6 472 087-6 610 531-6 419 600-6 483 796-6 548 634 Palvelujen ostot - Köp av tjänster -1 317 788-1 315 800-1 503 050-1 518 081-1 533 261 Aineet ja tarvikkeet - Material och varor -325 533-383 500-287 530-290 405-293 309 Avustukset - Understöd -105-30 600 0 0 0 Muut toimintakulut - Övriga verksamhetskostnader -26 079-40 900-25 920-26 179-26 441 Sisäiset menot - Interna utgifter -2 364 811-2 525 035-2 482 210-2 507 032-2 532 102 TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT -10 506 402-10 906 366-10 718 310-10 825 493-10 933 748 TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG -8 308 220-8 775 066-8 643 210-8 729 642-8 816 939
Mäntymäen koulu TP TA TAE TAE TAE Henkilökunta 48 49 49 49 49 Oppilasmäärä keskimäärin-elevantal i medeltal 373,2 377,0 390,0 390,0 390,0 kauniaislaiset-från Grankulla 324 323 muista kunnista-från andra kommuner 49 54 opettajien palkat 3 240 3 442 2 957 2 987 3 017 palkat muu henkilökunta 799 618 649 656 662 henkilöstösivukulut 1 073 1 145 1 112 1 123 1 134 oppilaskohtaiset menot 578 637 554 559 565 sisäiset menot 2 189 2 358 2 271 2 293 2 316 toimintamenot 7 879 8 200 7 543 7 618 7 694 Kasavuoren koulu TP TA TAE TAE TAE Henkilökunta 44 43 43 43 43 Oppilasmäärä keskimäärin-elevantal i medeltal 336,9 343,0 335,0 335,0 335,0 kauniaislaiset-från Grankulla 154 157 muista kunnista-från andra kommuner 183 186 Päättötod. saaneita-fått avgångsbetyg 107 opettajien palkat 4 778 4 544 4 952 5 002 5 052 palkat muu henkilökunta 738 893 490 495 500 henkilöstösivukulut 1 297 1 393 1 332 1 345 1 359 oppilaskohtaiset menot 811 678 647 653 660 sisäiset menot 2 100 2 190 2 216 2 239 2 261 toimintamenot 9 724 9 697 9 637 9 734 9 831 Kauniaisten lukio TP TA TAE TAE TAE Henkilökunta 30 30 30 30 30 Oppilasmäärä keskimäärin-elevantal i medeltal 374,7 377,0 375,0 375,0 375,0 kauniaislaiset-från Grankulla 90 87 muista kunnista-från andra kommuner 285 290 Ylioppilastutkinnon suorittaneita- Avlagt studentexamen 117 opettajien palkat 4 159 3 953 3 857 3 895 3 934 palkat muu henkilökunta 122 92 119 120 122 henkilöstösivukulut 1 065 1 024 1 068 1 079 1 089 oppilaskohtaiset menot 460 480 367 370 374 sisäiset menot 2 160 2 272 2 271 2 293 2 316 toimintamenot 7 966 7 822 7 681 7 758 7 836