Toimintamallit kriisitilanteissa vaihtelevat sen mukaan, minkälaisista tilanteista on kyse ja kuinka isoa joukkoa ne koskettavat.

Samankaltaiset tiedostot
Kauhajoen Koulukeskuksen kriisisuunnitelma

LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA

Tässä yksi esimerkki koulun kriisisuunnitelmasta. Soveltuvien osin tätä voi käyttää apuna oman koulun kriisisuunnitelman laatimisessa.

LAITILAN LUKION KRIISISUUNNITELMA

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia. Tervolan kunnan toimintaopas koulujen ja oppilaitosten äkillisiin kriiseihin ja uhka- ja vaaratilanteisiin

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

Oppilaitoksen kriisivalmius

Toimintamalli kriisitilanteissa

KITTILÄN KUNNAN KOULUJEN KRIISISUUNNITELMA

KORPITIEN KOULUN JA PALTAMON LUKION KRIISISUUNNITELMA

Viitalantie 221, Isokoski

KIRKONKYLÄN KOULUN KRIISITOIMINTAMALLI. Päivitetään lukuvuosittain.

KRIISISUUNNITELMA MURRON KOULU JOHDANTO

LOPEN KUNNAN KOULUJEN KRIISISUUNNITELMA

1. Tavoite Kriisi ja sen vaiheet 3

EURAN LUKION ONGELMA-, ONNETTOMUUS- JA KRIISISUUNNITELMA

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan (entinen opetusvirasto) kriisityön tukiryhmä. Yhteyshenkilö: Vesa Nevalainen p

Kodin kokonaisturvallisuus

OPISKELIJAN TURVALLISUUSOPAS Pekka Halosen akatemia

OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA

Toimintaohje onnettomuustilanteissa

SISÄLLYS. Kriisien ennaltaehkäisy YLEISTÄ KRIISISUUNNITELMASTA

KRIISISUUNNITELMA. Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 1

Hirvelän koulu. Kriisisuunnitelma

1. Kriisiryhmä KRIISITOIMINTAOHJE. Tekniikan yksikkö Opiskelijahuoltotyöryhmä viimeisin päivitys

Helsingin normaalilyseo Kriisivalmiussuunnitelma

HARTOLAN YHTENÄISKOULUN KRIISISUUNNITELMA

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli

Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA

Liite 4 toimintaohjeet kriisitilanteissa Rauman Lyseon lukiossa 1. Rauman Lyseon lukion kriisivalmius

KOULUN KRIISITOIMINTAMALLI

XXXIV Seinäjoen Talvikisat PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Nuorisotyön valmiussuunnitelma Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön

Senjasen koulun kriisisuunnitelma Kokemäen kaupunki

Hätäpuhelu. Soita. puhelu paikan päältä. Soita

Kollegan menehtymisen käsitteleminen työpaikalla

Besai Muñoz Sanchez 11NS

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Hämeenlinnan kaupunki KAURIALAN KOULUN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

Lapin yliopiston toimintaohjeet kriisitilanteisiin

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

KUN HUOLI HERÄÄ 2019 PERUSKOULU

Toimintaohjeita hätätilanteita varten

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

3. Toimintamalleja opiskeluympäristössä tapahtuville kriisitilanteille

1. Kriisiryhmän perustehtävä

Hämeenlinnan kaupunki KAURIALAN KOULUN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Lyhyt ensiapuopas. Ensiaputaito on osa arkipäivän turvallisuutta

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Helsingin Rudolf Steiner -koulu Kriisivalmiussuunnitelma

KOULUN KRIISISUUNNITELMAN LAATIMINEN Marie Rautava

KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

MONIALAINEN OPISKELUHUOLTO. Ohjausryhmä. Koulukohtainen opiskelijahuoltoryhmä (yhteisöllinen) Asiantuntijaryhmä

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA

POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN ALUEELLA TOIMIVAT PSYKOSOSIAALISEN TUEN JA PALVELUIDEN KRIISIRYHMÄT

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

KYSYMYKSIÄ KRIISIN KESKELLÄ Minkälaisia kysymyksiä kriisin keskellä oleminen herättää?

Tokion Suomi-koulun turvallisuussuunnitelma

5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

TIIVISTELMÄ Ensihoito on osa arkipäivää. Vuolenkosken VPK PIKAOPAS. Lyhyt ensiapuopas

Kriisityön organisointi opiskelijoita koskettavissa suuronnettomuuksissa

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

VETELIN KUNNAN KOULUJEN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 3 SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

Espoon Jalkapallohallin Pelastussuunnitelma

Lahden Rudolf Steiner -koulun kriisisuunnitelma

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

4.1 KRIISIREAKTION VAIHEET

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA

Kankaantaan koulun KRIISISUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma kriisien ja onnettomuuksien varalta

Kriisitilanteiden toimintamalli

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

Miten kriisityön menetelmät ovat kehittyneet? Mitä se on nyt? Salli Saari Dosentti, psykologi Kriisityön päivät 2016

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, Kiuruvesi

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

KRIISISUUNNITELMA LUKUVUOSI

Tehostetun nuorisotyön toimintamalli. Lahden kaupunki, Nuorisopalvelut

Ensiapukoulutus seuratoimijat Janne Wall sh ylempi AMK

Kriisisuunnitelma. Mikkelin lukio OKS (henkilöstö)

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

TRAPU toimintamalli ohje traumaattisen tilanteen jälkipuintiin

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

Kuinka usein ja millä kokoonpanolla yhteisöllinen oppilashuoltoryhmänne kokoontuu 1) laajennetusti: Kurun yhtenäiskoulun alue kokoontuu kaksi kertaa

Sisällysluettelo Johdanto... 3 Taustatietoa kriiseistä ja henkisestä tuesta... 3 Kriisien määrittely... 3 Traumaattisen kriisin vaiheet ja kriisistä

Transkriptio:

1 Hyväksytty 2010 Päivitetty Sivistyslautakunta 21.6.2016 Kuhmoisten yhtenäiskoulu KOULUN KRIISISUUNNITELMA Kriisisuunnitelmalla tarkoitetaan varautumista koko yhteisöä tai sen jäseniä koskettaviin äkillisiin tilanteisiin. Ihmisen elämään liittyy monenlaisia kriisejä, osa on kasvuun ja kehitykseen liittyviä (esim. murrosikä ja itsenäistymien), mutta myös äkillisiä tilanteita, jotka aiheuttavat traumaattisen kriisin. Tyypillisiä tällaisia kriisitilanteita ovat äkkikuolemat, väkivallanteot, läheltäpiti tilanteet, erilaiset onnettomuudet kuten liikenneonnettomuudet ja tulipalot. Ihmiset reagoivat kriisitilanteisiin eri tavoin; sokkivaiheessa osa ihmisistä lamaantuu toimintakyvyttömiksi, osa ahdistuu ja jotkut joutuvat pakokauhun valtaan. Traumaattinen kriisi aiheuttaa lähes jokaiselle psyykkisiä jälkireaktioita, vaikka fyysistä vammaa ei syntyisikään. Koulussamme on kriisivalmiusryhmä, joka kriisin ilmettyä suunnittelee miten tilanteessa toimitaan. Kriisivalmiusryhmä kerää tapahtuneesta tietoa ja päättää, mitä tehdään. Yleiset toimintaperiaatteet kriisitilanteissa Kriisitilanteissa ensisijainen toimintavastuu on ensiksi läsnä olevalla aikuisella. Kriisiryhmän kutsuu koolle ensimmäiseksi tiedon saanut kriisiryhmän jäsen. Kokonaisvastuu kriisitilanteiden hoitamisesta ja niistä tiedottamisesta kuuluu koulun johtajalle. Toimintamallit kriisitilanteissa vaihtelevat sen mukaan, minkälaisista tilanteista on kyse ja kuinka isoa joukkoa ne koskettavat. miten toimitaan oppilaan tai oppilasryhmän kanssa mistä saa lisäapua, kenelle asiasta tiedotetaan mistä koulussa saa apua koulun kriisiryhmä kokoontuu sopimaan tukitoimista miten koulussa toimitaan välittömän psyykkisen tuen varmentamiseksi miten asiasta tiedotetaan koteihin jatkotuen arviointi Keskeinen kysymys tukitoimien suunnittelussa on, keitä kaikkia tapahtuma koskettaa ja ketkä ovat tuen tarpeessa. Oppilaan kuolema koskettaa vanhempien lisäksi ystäviä, luokkatovereita ja opettajia, mutta järkyttää myös muita oppilaita ja henkilöstöä. Siksi asiaa on hyvä käsitellä sekä koko koulun kanssa että oppilaan läheisten kanssa. Järkyttävät tapahtumat voivat koskettaa laajempaakin yhteisöä, jolloin joudutaan pohtimaan yhteistyötä lähikoulujen tai tiedotusvälineiden kanssa. Tiedotusvastuu on aina rehtorilla, jolle kaikki tiedotusvälineiden yhteydenotot tulisi ohjata.

2 Tiedottaminen kriisitilanteissa Tiedottamisesta ja toimittajien kysymyksiin vastaamisesta vastaa ainoastaan rehtori. Näin voimme suojata shokkitilassa olevia oppilaita ja työntekijöitä tiedotusvälineiden kysymyksiltä. Rehtori asettaa myös rajat lehdistön tulemiselle koulun alueelle. Opettajakuntaa ja muuta koulun henkilökuntaa informoidaan tapahtuneesta järjestämällä yhteinen kokoontuminen. Opettajat saavat ohjeita asian käsittelystä luokissa - huhujen ehkäiseminen, oikeat tiedot. Koteja tiedotetaan tapahtuneesta ja siitä, miten tapahtunutta käsitellään koulussa. KRIISIVALMIUSRYHMÄN KOKOONPANO Kriisivalmiusryhmä on koulun oppilashuoltohenkilöstöstä koostuva ryhmä. Akuuteissa tilanteissa koululla kokoontuu pienempi ryhmä, joka koostuu koululla olevista oppilashuollon henkilöistä. Ryhmän kutsuu kokoon koulun rehtori. (yhteystiedot liitteellä) Kriisitapauksessa rehtori ja vararehtori sopivat työnjaosta; tiedottaminen ja varsinainen toiminnan johtaminen. Akuutin ryhmän kokoonpano: rehtori, erityisopettaja(t), opinto-ohjaaja, kuraattori (mikäli on paikalla), terveydenhoitaja (mikäli on paikalla) Koko kriisiryhmän kokoonpano: rehtori, erityisopettaja(t), kuraattori, terveydenhoitaja, psykologi, oppilaanohjaaja, lääkäri Kriisitilanteissa tärkeitä auttajia ovat mm. - poliisi - palo- ja pelastustoimi - terveyskeskus - lastensuojelu - lasten-ja nuorisopsykiatria - sosiaalitoimi - seurakunta

3 TOIMINTAMALLIT YLEISIMPIEN KRIISITILANTEIDEN VARALLE (OPH) Oppilaan kuolema Jos kuolema on tapahtunut koulussa tai koulumatkalla, koulun johtaja on yhteydessä poliisiin tai lääkäriin, joiden tehtävänä on kuolinviestin vieminen omaisille henkilökohtaisesti. Tämän jälkeen koulun johtaja on yhteydessä kuolleen oppilaan kotiin. Koulu lähettää kotiin surunvalittelukukat tai -adressin. Vanhempien kanssa sovitaan koulun toimenpiteistä ja oppilaiden ja opettajien osallistumisesta hautajaisiin vanhempien toivomusta kunnioittaen. Oppilaan tai opiskelijan kuolemaa ja sen aiheuttamaa surua käsitellään kuolleen oppilaan tai opiskelijan luokan tai ryhmän kanssa opettajan tai kriisiryhmän jäsenen johdolla. Kuolemasta on lupa kertoa oppilaille, kuolintavasta ei. Oppilaita autetaan purkamaan ajatuksiaan ja tunteitaan ja heille kerrotaan mahdollisista surureaktioista. Muiden luokkien tai ryhmien opettajat kertovat asiasta omille oppilailleen tai opiskelijoilleen. Myös opettajat tarvitsevat tukea. Työntekijöille ja oppilaille tai opiskelijoille voidaan tarvittaessa järjestää psykologinen jälkipuinti (debriefing), jonka toteuttaa ulkopuolinen asiantuntija, esimerkiksi kunnan kriisiryhmän jäsen. Koteihin tiedotetaan asiasta kirjeellä. Tarvittaessa järjestetään vanhempainilta muutama päivä tapahtuneen jälkeen, koska vanhemmat voivat tarvita tukea lastensa auttamiseen. Koulussa järjestetään muistotilaisuus, jonne voidaan kutsua kuolleen oppilaan tai opiskelijan ja hänen luokkansa tai ryhmänsä vanhemmat. Lisäksi järjestetään erilaisia surun käsittelyä helpottavia rituaaleja, kuten nostetaan lippu puolisalkoon, muistetaan kuollutta lasta tai nuorta kirjein, runoin tai piirustuksin, asetetaan hänen pulpetilleen palava kynttilä, kukkia tai valokuva. Mikäli kuolema tapahtuu loman aikana, koulussa järjestetään jälkikäteen muistotilaisuus. Opettajien on syytä seurata oppilaiden toipumista ja mahdollista tuen tarvetta. oppilaan kuolemasta ilmoittaa perheelle pappi, poliisi tai sairaala koulussa tiedon saanut henkilö informoi rehtoria rehtori tiedottaa henkilökunnalle luokanopettaja/luokanvalvoja neuvottelee kriisivalmiusryhmän kanssa kuka on perheen kontaktihenkilö perheen toivomuksia koteihin tiedottamisesta ja koulun toimintatavoista kunnioitetaan keskustelu luokissa oppilaiden ikätason mukaisesti (tunteiden ilmaisussa apuna esim. piirtäminen, laulaminen) muistaminen ja surunvalittelu yhteisellä adressilla suruliputus hiljainen koulun salissa tai luokissa (valokuva ja kynttilä hetkessä mukana) sovitaan perheen kanssa surunvalittelukäynnistä kotiin ja osallistumisesta hautajaisiin oppilaille annetaan mahdollisuus keskustella asiasta aikuisen kanssa henkilökunnalle annetaan mahdollisuus käsitellä asiaa koulun aikuiset seuraavat oppilaiden reaktioita tapahtuneen jälkeen kriisivalmiusryhmä hankkii tarvittaessa ulkopuolista apua

4 Oppilaan lähiomaisen kuolema Välitetään tieto rehtorille, joka tiedottaa kriisivalmiusryhmää. Välitetään tieto oppilasta opettaville opettajille. Kysytään kotoa lupa kertoa asiasta muulle luokalle ja osanotto oppilaan suruun esim. kortilla, piirustuksilla. Opettaja valmistelee oppilaat vastaanottamaan kyseisen oppilaan tämän tullessa kouluun kriisivalmiusryhmä auttaa ja on mukana. Oppilaille annetaan mahdollisuus keskustella aikuisen kanssa tieto rehtorille, joka tiedottaa kriisivalmiusryhmää tieto oppilasta opettaville opettajille kotoa lupa kertoa asiasta muulle luokalle osanotto oppilaan suruun esim. kortilla, piirustuksilla opettaja valmistelee oppilaat vastaanottamaan kyseisen oppilaan tämän tullessa kouluun kriisivalmiusryhmä auttaa ja on mukana oppilaille annetaan mahdollisuus keskustella aikuisen kanssa Opettajan tai työntekijän kuolema Koulun johtaja on yhteydessä kuolleen omaisiin. Koulun johtaja tai kriisityöryhmän jäsen kertoo kuolleen opettajan luokalle tapahtuneesta. Muille luokille asian kertoo oma opettaja tai joku kriisiryhmän jäsenistä. Koulussa pidetään muistotilaisuus. Kodeille tiedotetaan asiasta kirjeitse tai vanhempainillassa. Koulu lähettää omaisille adressin tai kukkia. Koulun johtaja sopii omaisten kanssa koulun työntekijöiden ja oppilaiden tai opiskelijoiden mahdollisesta osallistumisesta hautajaisiin. Kuolleen työntekijän työtovereille (ja tarvittaessa oppilaille tai opiskelijoille) voidaan järjestää psykologinen jälkipuinti, jonka toteuttaa ulkopuolinen asiantuntija, esimerkiksi kunnan kriisiryhmän jäsen. rehtori informoi tapahtuneesta koko koulua keskustelu luokissa oppilaiden ikätason mukaisesti hiljainen hetki salissa tai luokissa (valokuva ja kynttilä mukana hetkessä) suruliputuksesta muistaminen ja surunvalittelu yhteisellä adressilla sovitaan lähiomaisten kanssa surunvalittelukäynnistä kotiin ja osallistumisesta hautajaisiin kunnioitetaan lähiomaisten toiveita ja tapaa surra kriisivalmiusryhmä hankkii tarvittaessa ulkopuolista apua oppilaille annetaan mahdollisuus keskustella asiasta aikuisen kanssa henkilökunnalle annetaan mahdollisuus käsitellä asiaa mikäli kuolema tapahtuu loma-aikana, pidetään yhteinen hiljainen hetki jälkikäteen koulun aikuiset seuraavat oppilaiden reaktioita tapahtuneen jälkeen Itsemurhan uhka tieto kriisivalmiusryhmälle puhu oppilaan kanssa; kysy, onko itsetuhoisia ajatuksia? älä jätä yksin

5 tarjoudu pohtimaan yhdessä ongelmaa, älä yritä ratkaista sitä; kuuntele, älä vähättele tai tuomitse ongelma, jonka vuoksi oppilas on valmis tekemään itsemurhan, ei voi olla hetkessä ratkaistavissa ota yhteys kotiin ja tarvittaessa ensiapuun, joka arvioi oppilaan välittömän avun tarpeen oppilashuollollinen tuki Itsemurha Itsemurhan käsittely kouluyhteisössä on erityisen tärkeää, koska itsemurha saattaa toimia ongelmanratkaisumallina muille. Koulun johtaja sopii kuolleen nuoren vanhempien kanssa koulun toimenpiteistä ja hautajaisiin osallistumisesta, vanhempien toivomuksia kunnioittaen. Tieto itsemurhasta annetaan ensin koulun työntekijöille, jotka sopivat yhdessä kriisiryhmän kanssa, mitä ja miten oppilaille kerrotaan asiasta. Asiallisella informaatiolla ja psyykkisellä tuella ehkäistään uusia itsemurhatapauksia. Opettaja ja joku kriisiryhmän jäsenistä käsittelevät asiaa kuolleen nuoren luokan tai ryhmän kanssa. Muiden luokkien tai ryhmien opettajat (tai joku kriisiryhmän jäsenistä) käsittelevät asiaa omien oppilaidensa tai opiskelijoidensa kanssa. Jos itsemurha tapahtuu koulupäivän aikana, huolehditaan siitä, etteivät oppilaat pääse tapahtumapaikalle tai poistuvat sieltä heti. Kutsutaan ambulanssi, poliisi ja koulun kriisiryhmä. Suruviestin kotiin vie poliisi tai lääkäri. Tämän jälkeen koulun johtaja on yhteydessä kotiin. Kuolleen ystäville ja luokalle tai ryhmälle on syytä järjestää psykologinen jälkipuintitilaisuus. Myös opettajille on hyvä järjestää oma jälkipuintitilaisuus. Muistotilaisuus, rituaalit, omaisten muistaminen ja hautajaisiin osallistuminen toteutetaan kuten yleensä kuolemantapausten yhteydessä. Mikäli itsemurha on tapahtunut loman aikana, järjestetään jälkeenpäin muistotilaisuus. Itsemurhaa on aina syytä käsitellä oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa. Erityisesti nuoren itsemurhalla on havaittu olevan mallivaikutusta muihin nuoriin. Erityisen tärkeää on korostaa sitä, ettei kenenkään tarvitse jäädä elämänongelmiensa kanssa yksin vaan apua on saatavilla. On tärkeää estää itsemurhan ja kuoleman ihannointi sankarillisena ratkaisukeinona. Nuoren itsemurhan jälkeen on tärkeä seurata tilannetta. Osa oppilaista tai opiskelijoista (myös opettajista) voi muutamien kuukausien ajan itsemurhan jälkeenkin tarvita tukitoimia, esimerkiksi asiantuntijan vetämiä yksilö- tai ryhmäkeskusteluja. Itsemurhan mallivaikutuksen vuoksi myös lähikoulujen rehtoreita olisi hyvä informoida nuoren tekemästä itsemurhasta. Vakava väkivalta tai sen uhka Koulussa tapahtuneesta väkivaltatilanteesta ilmoitetaan heti koulun johtajalle, joka tarvittaessa soittaa poliisin ja mahdollisesti myös ambulanssin paikalle. Lisäksi voidaan ottaa yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun. Tarvittaessa hankitaan lääkärintodistus ja tehdään rikosilmoitus poliisille tai lastensuojeluilmoitus sosiaalitoimistoon. Vanhemmille

6 ilmoitetaan tapahtuneesta. Jos väkivallan kohteena on alle 15-vuotias, on lieväkin pahoinpitely virallisen syyttäjän alainen rikos. Jos kyseessä on oppilaiden tai opiskelijoiden keskinäinen väkivalta, asian käsittelyä jatketaan koulussa myöhemmin asianosaisten kesken. Väkivaltatilanteen luonteesta ja vakavuudesta riippuu, käsitelläänkö sitä koulussa muidenkin oppilaiden kanssa. Mikäli väkivallan tekijänä on opettaja tai muu koulun työntekijä, koulun johtajan on puututtava asiaan välittömästi. Tapahtumien kulku on selvitettävä haastattelemalla sekä oppilaita että työntekijää. Myös vanhempien näkemyksiä on kuultava. Työntekijän mahdollisuudet jatkaa koulussa selvitetään. Tarvittaessa käytetään ulkopuolista asiantuntija-apua. Lääninhallitusten sivistystoimen osastot valvovat koulujen tai oppilaitosten toimintaa, ja ne voivat tarvittaessa (esimerkiksi vanhempien tekemän valituksen johdosta) tehdä niihin tarkastuskäyntejä. Väkivaltainen oppilas toimi - älä käänny pois tilanteesta kehota lopettamaan väkivalta estä väkivallan jatkuminen, hae mahdollisuuksien mukaan apua koulun muilta työntekijöiltä älä arkaile pyytää poliisia ja ambulanssia paikalle tiedota opettajalle ja rehtorille tarvittaessa rehtori kokoaa kriisivalmius-/oppilashuoltoryhmän, joka järjestää kriisiapua ota yhteys oppilaan huoltajiin ja pyydä, että he hakevat oppilaan tarvittaessa poista oppilas luokasta, pyydä paikalle toinen aikuinen. Huolehdi myös valvonnasta luokasta poistamisen jälkeen tarvittaessa rehtori evää oppilaalta koulunkäyntioikeuden loppupäiväksi tai pidemmäksi ajaksi tilanteessa mukana ollut aikuinen kirjoittaa muistion tapahtumista hankitaan lääkärintodistus ja tehdään rikosilmoitus tai lastensuojeluilmoitu Väkivaltainen aikuinen koulussa suojaa oppilaat esimerkiksi lukitsemalla ovi tai ohjaamalla heidät turvalliseen tilaan myös välitunneilta tiedota rehtoria, joka tiedottaa muita koulussa olevia kuulutuksella yhteys poliisiin Uhkaustilanne koululla soita 112 luokkien tyhjennys poistumisohjeiden mukaan kokoontumispaikoille päätetään koulupäivän keskeyttämisestä tai jatkamisesta rehtorin tai vararehtorin toimesta jos oppilaat lähetetään kotiin, tiedottavat luokanvalvojat ja luokanopettajat jokaisen oppilaan huoltajia tapahtuneesta erikseen rehtori päättää voiko oppilaat lähettää kotiin itsenäisesti vai pitääkö huoltajan tulla hakemaan lapsensa väkivalta tilanteen jälkeen oppilaat kootaan luokkiin tai liikuntasaliin rehtorin tai viranomaisten ohjeen mukaan, jolloin annetaan yhteiset ohjeet tiedotuksen medialle antaa vain rehtori, sivistysjohtaja tai kunnan johtoryhmä

7 Onnettomuus tai tapaturma Ensimmäisenä onnettomuuspaikalle saapunut aikuinen arvioi, mitä on tapahtunut ja minkälaista apua tarvitaan. Sen jälkeen ryhdytään nopeasti tarvittaviin toimiin, esimerkiksi kutsutaan paikalle kouluterveydenhoitaja tai ambulanssi. Tarvittaessa soitetaan yleiseen hätänumeroon ja tehdään hätäilmoitus. Hätäilmoitusta tehtäessä kerrotaan, mitä on tapahtunut, missä paikassa ja osoitteessa ja vastataan esitettyihin kysymyksiin (potilaan vointi, tarkemmat tiedot, hälyttäjän nimi ym.). Puhelua ei saa katkaista ennen kuin siihen annetaan lupa. Ilmoitetaan rehtorille ja mahdollisesti muille avun saannista ja saaduista ohjeista. huolehditaan oppilaat mahdollisimman nopeasti pois tapahtumapaikalta pelastussuunnitelman ohjeiden mukaisesti huolehditaan onnettomuudessa mukana olleiden kriisiavun toteuttamisesta oman kriisivalmiusryhmän avulla, tarvittaessa pyydetään ulkopuolista apua tiedotetaan faktat koulun oppilaille ja henkilökunnalle, jotta vältyttäisiin vääriltä huhuilta tilanteessa mukana olleiden kanssa keskustellaan onnettomuuden tapahtumista koulu tiedottaa oppilaiden vanhemmille tapahtuneesta Tulipalo, säteilyvaara Onnettomuuksien sattuessa tilanteen vakavuus arvioidaan ja toimitaan sen mukaisesti. Kouluilla ja oppilaitoksilla tulee olla palo- ja pelastussuunnitelma. Paikkakunnilla, joiden lähistöllä sijaitsee ydinvoimala tai joiden kautta kuljetetaan vaarallisia aineita, on erityisen tärkeä varautua onnettomuus- ja katastrofitilanteisiin. Pommiuhka Pommiuhasta ilmoitetaan välittömästi poliisille. Oppilaat ja työntekijät ohjataan ulos koulurakennuksesta. Toimitaan poliisin antamien ohjeiden mukaan. Pommiuhkauksiin on aina suhtauduttava vakavasti, vaikka ne joskus osoittautuvatkin aiheettomaksi. Vakava onnettomuus muualla kuin koulussa rehtorille tieto asiasta asiallinen informaatio henkilökunnalle ja oppilaille asian käsittely luokissa Oppilaan vakava sairaus kysytään huoltajilta lupa kertoa luokan oppilaille ja muulle henkilökunnalle. Terveydenhoitaja koordinoi. sovi huoltajan kanssa, mitä kerrotaan oppilaille keskustelua sairaan, hänen ystäväpiirinsä ja luokan kanssa kouluterveydenhoitaja välittää toimintaohjeet sairaskohtausten varalta lasten ja nuorten toiminnallisuuden ja myötätunnon (empatia) kanavoiminen sairaan hyväksi oppilaille mahdollisuus keskustella asiasta aikuisen kanssa rohkaistaan pitämään yhteyttä sairastuneeseen oppilaaseen

8 Kiusaamistilanteet Tehdään selväksi, että kiusaamista ei hyväksytä meidän koulussa. Koko henkilökunta on velvollinen puuttumaan kiusaamistapauksiin Jokaiseen kiusaamistapaukseen puututaan välittömästi keskustellen osapuolten kanssa yksin ja yhdessä yhteisen mallin mukaisesti Asiasta ilmoitetaan kotiin Oppilaita pyydetään havainnoimaan kiusaamisia (tukioppilaat erityisesti) Myös auttajat tarvitsevat apua Kriisityö on henkisesti raskasta työtä. Siksi on tärkeä muistaa, että myös auttajat tarvitsevat tukea. Opettajat tarvitsevat tukea osatakseen auttaa surevia oppilaita. Kriisiryhmän jäsenet tarvitsevat konsultaatioapua, koulutusta ja mahdollisuutta psyykkiseen jälkipuintiin. Kriisitilanteiden myöhempi jälkihoito ja arviointi Jotkut henkilöt saattavat oireilla vielä useamman vuoden kuluttua tapahtuneesta. Kriisivalmiusryhmän tulee varautua näihinkin tilanteisiin. Tarvittaessa apua voivat antaa myös oman kunnan terveys- ja sosiaalipalvelut ja seurakunta. On tärkeää, että myös kriisivalmiusryhmän jäsenten jaksamisesta ja tuen saamisesta huolehditaan. Kriisitilanteen jälkeen kriisivalmiusryhmän tulisi arvioida kriisitoimintamallin toimivuutta ja tehdä siihen tarvittavat muutokset. Hätäensiapu Hätäensiavulla tarkoitetaan henkeä pelastavaa ensiapua. Hätäensiaputoimenpiteillä pyritään turvaamaan loukkaantuneen hengitys ja verenkierto sekä estämään hänen tilansa huononeminen ammattiavun tuloon saakka. Ensiavun viivästymisestä aiheutunutta vahinkoa on vaikea korjata, siksi ensimmäiset minuutit ovat ratkaisevia. Hätäensiaputoimenpiteet ovat samanlaiset sairaskohtauksessa ja tapaturmassa. Hätäensiaputoimenpiteisiin kuuluvat: 1. Sairastuneen tai loukkaantuneen tilan selvittäminen Selvitä sairastuneen tai loukkaantuneen tila. Jos loukkaantuneita on useita, aloita hiljaisimmasta. Onko autettava herätettävissä? Puhuttele ja ravistele. Jos autettava ei herää, soita 112.

9 Hengittääkö autettava? Kokeile, tunnetko ilmavirran kämmenselkääsi vasten. Voit nostaa loukkaantuneen leukaa ylöspäin varmistaaksesi vapaat hengitystiet. Jos autettava hengittää, käännä hänet kylkiasentoon. 2. Ensiapu hengityksen ja verenkierron turvaamiseksi Paineluelvytys: Jos hengitys ei ole riittävää, aloita painelu- ja puhalluselvytys. Huom! Jos kyseessä on lapsi, aloita viidestä puhalluksesta. Aseta toisen kämmenen tyvi rintalastan keskelle ja toinen käsi kädenselän päälle Paina 30 kertaa käsivarret suorina niin, että rintakehä painuu 4-5 cm ( n.100 painelua/min.) Puhalluselvytys: Kohota leuka ylös, taivuta päätä taaksepäin sekä sulje sieraimet peukalolla ja etusormella Paina huulesi potilaan suulle ja puhalla kaksi rauhallista puhallusta keuhkoihin (niin että rintakehä nousee) Jos henkilö ei kahden onnistuneen puhalluksen jälkeen herää tai hengitä normaalisti, jatka painelupuhalluselvytystä rytmillä 30 painallusta 2 puhallusta Tyrehdytä verenvuodot. Yritä ehkäistä sokin syntyminen rauhoittelemalla ja pitämällä lämpimänä

10 KRIISIRYHMÄN YHTEYSTIEDOT Koulussamme on kriisivalmiusryhmä, joka kriisin ilmettyä suunnittelee miten tilanteessa toimitaan. Kriisivalmiusryhmä kerää tapahtuneesta tietoa ja päättää, mitä tehdään. Kriisityön käytännön toteutus on kaikkien koulun aikuisten tehtävä. Henkilö, joka on saanut tiedon tapahtuneesta, tiedottaa ensimmäisenä rehtorille tai jollekin kriisivalmiusryhmän jäsenelle. Rehtorille tulisi kertoa: ketä tapaus koskee, mitä on tapahtunut ja mitä tapahtumasta tiedetään. Rehtori kutsuu koolle kriisivalmiusryhmän. Yhteystiedot päivitetään välittömästi tietojen muuttuessa ja julkaistaan koulun WWW-sivuilla rehtori Jaana Hartus 040 561 8210 vararehtori Tuula Harju 040 589 4021 vararehtori, sivistystoimenjohtaja Pertti Terho 040 182 2402 koulukuraattori Tanja Heikkinen 040 143 9342 opinto-ohjaaja Pirjo Savijärvi 040 359 4546 erityisopettaja, alakoulu 040 712 2658 erityisopettaja, pienryhmä 040 595 0476 terveydenhoitaja 040 7122 597 koulupsykologi 040 586 6278

11 Tärkeitä puhelinnumeroita Yleinen hätänumero 112 Poliisi 112 Myrkytyskeskus 09 471 977 Myrkytystietokeskus vastaa puhelimessa ympäri vuorokauden äkillisten myrkytysten ehkäisyyn ja hoitoon liittyviin kysymyksiin. Keskus palvelee koko maata. tai 09 4711 (vaihde) Kuhmoisten terveysasema 020 638 3251 Orivedentie 3, 17800 Kuhmoinen Jokilaakson terveyden päivystys 040 712 2555 Sairaalantie 11, JÄMSÄ Päivystävä lääkäri virka-ajan ulkopuolella ympärivuorokautisesti Lasten ja nuorten puhelin 116 111 Sosiaalipäivystys Jämsän kaupungin sosiaalitoimisto Kelhänkatu 3, 42100 Jämsä avoinna arkisin klo 9 15 020 638 2073 Kriisikeskus Mobile Asemakatu 2 (2.krs), 40100 Jyväskylä 014 266 7150 Kuhmoisten seurakunta, 03 523 2300