VALMENTAMINEN AMMATTINA SUOMESSA

RAPORTTI VALMENTAMINEN AMMATTINA SUOMESSA 2002 Suomen Valmentajat ry

KUVAILULEHTI Julkaisija: Julkaisun laji: Julkaisun nimi: Tekijät: Toimeksiantaja: Suomen Valmentajat ry Raportti Valmentaminen ammattina Suomessa Ohjausryhmä: Jukka Lahtinen, puheenjohtaja Jukka Viitasalo Jari Lämsä Tero Linja, projektityöntekijä Antero Kujala, toimitustyö Suomen Valmentajat ry Hankkeen taloudelliset tukijat: Opetusministeriö STTK Akava Kieli: Suomi ISBN: 951 98934 0 7 Tiivistelmä: Ammattivalmentaja käsitteen määrittäminen uudelleen Valmennusammattilaisten määrä on kasvamassa Päätoimisia 438, osa-aikaisia (yli 50% työajasta) 723 Naisia näistä luvuista 23 % Keskimäärin valmentajat ovat nuoria, n. 25-40 -vuotiaita Työkokemusta keskimäärin 7 vuotta Merkittävin työnantajaryhmä on seurat Työstä on sovittu pääosin kirjallisesti Työstä ja sen yksityiskohdista sopiminen vaihtelevaa Sopimustekninen ammattilaisuus heikkoa Järjestäytymisen edellytykset ja halukkuus on olemassa 2 SUOMEN VALMENTAJAT RY RAPORTTI

SISÄLTÖ 1. JOHDANTO.......................................... 4 2. URHEILUVALMENNUS SUOMESSA...................... 5 2.1. Valmennuksen toimintaympäristöt 2.2. Urheiluvalmennuksen yhteiskunnallinen merkitys 2.3. Suomalaisen valmennuksen tukijärjestelmät 3. URHEILUN AMMATTILAISUUS.......................... 8 3.1. Valmennuksen ammattimaistuminen 3.2. Valmennuksen historiaa Suomessa 3.3. Eurooppalainen liikunta-alan ammattiluokitus 4. VALMENTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS............. 12 4.1. Yliopistot 4.2. Ammattikorkeakoulut 4.3. Liikunnan koulutuskeskukset 5. VALMENTAJIEN YHDISTYSTOIMINTA...................15 5.1. Ammattijärjestöt 5.1.1. Akava 5.1.2. STTK 5.1.3. SAK 5.2. Suomen valmentajat ry 5.3. Lajien valmentajayhdistykset 6. PROJEKTIN TARKOITUS JA TAVOITTEET................ 17 6.1. Projektin tarkoitus ja tavoitteet 6.2. Selvitysmenetelmät 7. VALMENTAJAT SUOMESSA........................... 18 7.1. Ammattivalmentaja käsitteen määrittäminen 7.2. Ammattivalmentajien lukumäärä, sukupuoli ja ikä 7.3. Ammattivalmentajien koulutus 7.4. Ammattivalmentajien työkokemus 7.5. Ammattivalmentajien työnantajat 7.6. Ammattivalmentajien työ 7.7. Ammattivalmentajien työstä sopiminen 7.8. Ammattivalmentajien ammatillinen järjestäytyminen 8. JOHTOPÄÄTÖKSET................................. 31 LÄHTEET..........................................34 LIITTEET..........................................34 VALMENTAMINEN AMMATTINA SUOMESSA SUOMEN VALMENTAJAT RY 3

1. JOHDANTO Vuonna 1990 työnsä päättänyt liikuntakomitea (1990, 14) pitää tärkeänä, että valmentajina toimivien henkilöiden mahdollisuuksiin kehittyä tehtävissään ja ammatissaan kiinnitetään nykyistä enemmän huomiota. Liikuntakomitean mielestä urheilujärjestelmän ja yhteiskunnan ratkaistavana on muuna muassa valmentajien perus- ja jatkokoulutuksen kehittäminen, valmentajien eläkeikään ja etuuksiin liittyvät kysymykset, muista tehtävistä määräaikaisina valmentajina toimivien henkilöiden virkavapaus- ja työsuhdekysymykset sekä valmentajien urakiertoon, kansainväliseen valmentajavaihtoon sekä jatko-opiskeluun liittyvät erityiskysymykset. Suomessa suurin osa ohjaajista ja valmentajista toimii vapaaehtoistyötä tehden. Tulevaisuudessa vapaaehtoistyöhön perustuva liikuntatoiminta tulee edelleen säilyttämään vahvan asemansa. Osa liikuntakulttuurista tulee kuitenkin siirtymään ammattilaisuuteen perustuvaksi maksulliseksi palvelutoiminnaksi. Yhteiskunnallisesti kehitystä voidaan kuviota erilaisten ammattien määrän lisääntymisenä ja erikoistumisena yhä spesiaalisempiin toimialoihin. Osana tätä kehitystä huippu-urheilun alueelle muodostuu ammattilaisurheilua, jonka toimintamuodot ja tavat tulevat eroamaan perinteisestä kilpaurheilusta. Siirtyminen ammattivalmentamiseen tapahtuu kahdella eri tavalla: 1. Osalle urheilussa vapaaehtoisena työskenteleville henkilöille harrastuksesta tulee ammatti markkinoiden ja kysynnän kautta. 2. Ammattivalmentajia koulutetaan yhteiskunnan toimesta. Vuonna 1995 käynnistynyt ammattivalmentajatutkintoon johtava koulutus lisää yhteiskunnan hyväksymiä koulutusmahdollisuuksia ammattilaisuuteen. Kun valmennus käsitetään laajasti ihmisten liikunnallisten harrastusten ohjaamiseksi, voidaan valmentajien toimintatapaa sekä toimialaa kuviot kuviossa 1. esitetyllä tavalla, josta tummennettu alue kattaa tämän selvitystyön kohdealueen. Ammattimaisuuden ja ammattilaisuuden raja voi olla melko epäselvä. Ammattilaisuus edustaa tietyn alueen korkeaa osaamista ja ammattitaitoa, josta henkilö myös saa toimeentulonsa tai ainakin merkittävän osan siitä. Ammattimaisuuteen kuuluu piirteitä ammattilaisuudesta. Kilpaurheilussa puhutaan paljon ammattimaisesta asenteesta ja tavoista toimia. Tällä tarkoitetaan, että toimintatavat ovat ammattilaisuuteen rinnastettavia, mutta kyseessä on kuitenkin harrastus. Tällöin toiminnasta aiheutuvia kuluja voidaan ehkä saada hoidettua erilaisten tukimuotojen kautta, mutta elämiseen tarvittavat ansiot tulevat muualta. Valmentajan rooli on kuviottu aikaisemmin valmennuksen eri osa-alueiden, perusominaisuuksien harjoittaminen, taitojen opettaminen ja hiominen ja asenteiden kasvattaminen, kehittäjänä (Kantola 1988). Kantola (1988) on määritellyt ammatti- ja ei-ammattivalmentajien eri tehtävänimikkeitä ja tehtäväkuviouksia seuraavasti: valmennus- ja koulutuspäällikkö, päävalmentaja, lajipäällikkö, valmennuspäällikkö, koulutuspäällikkö, lajivalmentaja, alue- ja piirivalmentaja, seuravalmentaja, henkilökohtainen valmentaja. Vielä tuolloin ei Kantola puhu selvästi ammattivalmentajista, vaan yleensä valmentajista, joista osa on varmasti ollut palkkatyössä. Tässä projektissa valmentajalla tarkoitetaan henkilöä, joka saa tekemästään valmennustyöstä ainakin osittaisen toimeentulonsa. Valmentajan työ on tavoitteellisen kilpaurheilun parissa tapahtuvaa päivittäisvalmennusta, valmennuksen suunnittelua tai sen johtamista tai muita valmennukseen läheisesti liittyviä tehtäviä. AMMATTILAISUUS AMMATTIMAISUUS VAPAAEHTOISTYÖ HUIPPU-URHEILU LASTEN JA NUORTEN HARRASTE- LIIKUNTA LIIKUNTA KUVIO 1. Valmentaminen ammattina projektin toiminta-alueen määrittely (tummennettu osa kuviosta) 4 SUOMEN VALMENTAJAT RY RAPORTTI

2.URHEILUVALMENNUS SUOMESSA 2.1. Urheiluvalmennuksen yhteiskunnallinen merkitys Urheiluseurojen ja lajiliittojen työllä on merkitystä liikuntaharrastuksen yleistämisessä ja lisäämisessä. Liikuntajärjestöt, seurat ja liitot järjestävät itse liikuntamahdollisuuksia. Ne toimivat ja vaikuttavat liikuntamahdollisuuksien ja olosuhteiden kehittämiseksi ja lisäämiseksi. Usein ne pyrkivät myös lisäämään tietoisuutta liikunnan myönteisistä vaikutuksista sekä jäsentensä piirissä että laajemminkin. Lisäksi kilpaurheilu ja kuntoliikunta antavat median välityksellä myönteisiä liikunnan harrastukseen kannustavia esimerkkejä. Urheiluseurojen lisäksi urheilutoiminnan järjestäjinä ovat paikallisella tasolla toimineet kunta, työpaikat ja muut kuin urheilun alalla toimivat yhdistykset sekä myös omaehtoista liikuntaa järjestävät ja toteuttavat ryhmät. Urheiluseuroilla on kuitenkin usein oleellinen rooli säännöllisen harrastustoiminnan järjestäjänä etenkin nuorten kohdalla. Gallupin mukaan vuonna 1998 oli 3-18 vuotiaita urheiluseurojen jäseniä noin 440 000. Jotkut urheiluseurat ovat pyrkineet sekä liikunnan edistämisen että varainhankinnan näkökulmasta järjestämään hyvinkin systemaattista liikuntapainotteista palvelutoimintaa. Samaan aikaan kunto-, terveys- ja virkistysliikunnan sektorille on syntynyt yhä enemmän yksityistä liiketoimintaa. Usein em. tilanteissa työskentelevät liikunnan ja urheilun ammattilaiset mm. ohjaus- ja koulutustehtävissä. Urheilussa työnkuviot ovat usein monisäikeisiä yhdistelmäammatteja ja saattavat sisältää tehtäviä niin terveys- ja kuntoliikunnan kuin kilpaurheilun alueeltakin (Nieminen 2000). Huippu-urheilulla on positiivisia taloudellisia vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle kilpailujen järjestämisen ja tuotekehityksen kautta. Huippu-urheilu on luonteeltaan kansainvälistä; kesäolympialaisiin osallistuu urheilijoita jopa 200 maasta. Huippu-urheilu tarjoaa suomalaisille merkittävää viihdettä ja kansallisesti yhteisiä keskustelun aiheita. Sydneyn olympialaisista Yleisradion korkein katsojaluku 15 minuutin ajalla oli 1,2 miljoonaa suomalaista. Lähetysten tavoittavuus oli jopa 92 prosenttia yli 10-vuotiaista suomalaisista. Joka toinen suomalainen on kiinnostunut lukemaan sanomalehtien urheilusivuja ja seuraa urheilukilpailuja paikan päällä ainakin kerran vuodessa. Kansalaiset osallistuvat merkittävästi liikunnan järjestötoimintaan sekä harrastamalla liikuntaa että osallistumalla vapaaehtoistyöhön. Liikuntajärjestöjen toiminta on maassamme osa laajaa, yhdistysmuotoista vapaaehtoista toimintaa. Vapaaehtoistyö on suomalaisen liikuntakulttuurin perusta. Suomessa on yli 7 800 liikunta- ja urheiluseuraa. Niissä on yli 1,1 miljoonaa jäsentä. Yli 500 000 suomalaista tekee vapaaehtoistyötä liikuntaja urheiluseuroissa ja muissa liikuntaa järjestävissä yhdistyksissä. Joka toinen liikunnan vapaaehtoistyöntekijä toimii toimitsija-, järjestely- ja myyntitehtävissä. Seuraavaksi yleisimmät ovat johto- ja hallintotehtävät, valmennus, ohjaus ja koulutus (SLU:n toimintakertomus 2000). Mittavan vapaaehtoistyön lisäksi urheilun ja liikunnan kautta on syntynyt suuri määrä työpaikkoja valmentajille, urheiluvälinevalmistajille ja myyjille, urheilutoimittajille jne. Liikunta-alan ammattiluokittelua käsitellään kappaleessa 3.3. 2.2. Valmennuksen toimintaympäristöt Valmentajien toimialueen laajuus vaihtelee lajista ja tehtävistä riippuen. Valmentajien toimintaympäristö voidaan jakaa lähiympäristöön, laajempaan alueelliseen ympäristöön ja laajaan koko maan kattavaan ympäristöön. Lisäksi valmentajien vaikutuspiiriin kuuluu kansainvälinen toiminta esim. kilpailujen ja harjoitusleirien muodossa. Toiminnan vaikutukset ovat niin alueiden sisäisiä kuin niiden välisiäkin vaihdellen harjoitusvuoden eri aikoina. Suomalaisen urheilujärjestelmän perustana ovat urheiluseurat, jotka kaupungeissa ja kunnissa vastaavat useista valmennukseen liittyvistä asioista kuten osaavien valmentajien rek- VALMENTAMINEN AMMATTINA SUOMESSA SUOMEN VALMENTAJAT RY 5

rytoinnista ja seuran toimintamallin suunnittelusta. Etenkin nuorten urheilijoiden kanssa toimivat valmentajat toimivat pääsääntöisesti kotipaikkakunnalla. Poikkeuksia päivittäisrutiineihin tuovat harjoitusleirit urheiluopistoilla tai harjoittelukeskuksissa, kilpailukauteen kuuluvat kilpailumatkat ja turnaukset sekä valmentajakoulutus. Urheiluoppilaitokset ja muut työnantajat tuovat oman lisänsä valmentajien toimintaan lähiympäristössä. Useilla valmentajilla on ns. yhdistelmäammatti, jolloin työkenttä voi määräytyä esim. oppilaitoksen ja seuran yhteispalkkauksesta. Harjoitusolosuhteet on pääasiassa järjestetty kuntien ja kaupunkien kautta, niinpä yhteistyö liikuntatoimen kanssa on merkittävässä roolissa. Yleensä yhteistyötä koordinoivat seurojen puolelta valmennus/nuorisopäälliköt. Useimpien lajiliittojen rakenteet perustuvat alue/piirijärjestelmään, joka karkeasti ottaen noudattelee Suomen maantieteellistä aluejakoa. Tyypillisiä työnimikkeitä ovat aluekouluttaja tai aluevalmentaja. Heidän työtehtäviinsä kuuluu koordinoida oman toimialueen valmentajakoulutusta, auttaa seurojen toimintaa, toimia yhteyshenkilönä lajiliiton suuntaan, koota aluejoukkue tai leiritysryhmät ja järjestää leiritystä. Aluevalmentajan vaikutus on sekä lähialueisiin kohdistuvaa että maanlaajuista. Yleensä lajien toimintamallit suunnitellaan liittojohtoisesti ja aluevalmentajat vastaavat toimistaan liittoon esim. valmennuspäällikölle. Laajin toimikenttä on maajoukkuevalmentajilla, lajivastaavilla ja liittojen valmennusjohdolla. Urheilun ammattilaistumisen myötä valmennus on tullut yhä liikkuviommaksi. Harjoituskaudella haetaan huippuolosuhteita sekä kotimaasta että ulkomailta. Eri lajien tarpeita varten on kattava maanlaajuinen urheiluopistojen ja harjoittelukeskusten verkosto. Useiden lajien harjoitteluun kuuluu myös ulkomaan harjoitusleirejä. Kilpailukauden toiminta tapahtuu kansallisen kilpailujärjestelmän lisäksi kansainvälisissä sarjoissa, turnauksissa ja arvokisoissa. Liiton valmentajilla on usein myös vastuunsa lajin kehitystyöstä, jonka merkeissä yhteistyötä tehdään urheilun tukijärjestelmien kanssa esim. olympiakomitea tai KIHU. 2.3. Suomalaisen valmennuksen tukijärjestelmät Menestyminen huippu-urheilussa perustuu lasten ja nuorten urheiluun ja siihen kiinteästi liittyvään huipulle tähtäävään valmennukseen Suomessa huippu-urheilusta vastaavat pääasiassa lajiliitot ja seurat. Seurojen merkitys suomalaisessa järjestelmässä on erittäin merkittävä ja laaja-alainen. Seurojen valmentajien valmennuksessa urheilee satoja tuhansia niin nuoria uraansa aloittelevia kuin jo kansainvälistä menestystäkin saavuttaneita urheilijoita. Niiden tukijoita ja valtakunnallisten palveluiden tuottajia ovat Suomen Liikunta ja Urheilu ry (SLU), Nuori Suomi ry ja muut nuorisourheilujärjestöt, Olympiakomitea (OK) sekä valmennus- ja harjoituskeskukset. Tutkimus- ja kehitystyötä tehdään erityisesti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa (KIHU), Jyväskylän yliopistossa sekä muissa yliopistojen, korkeakoulujen ja urheilututkimusasemien tutkimusyksiköissä sekä valmennuskeskuksissa. Nämä toimivat yhteistyössä opetusministeriön (OPM) kanssa, jonka tehtävänä on liikunnan yleinen edistäminen mm. jakamalla tulosperusteisesti julkisia varoja sekä seuraamalla voimavarojen käyttöä ja asetettujen tavoitteiden toteutumista. Olympiakomitea vastaa Suomessa huippu-urheilun edunvalvonnasta ja kehittämisestä yhteistyössä SLU:n ja lajiliittojen kanssa, huippu-urheilun julkisuuskuviosta, jäsenliittojensa valmennustoiminnan tukemisesta ja kehittämisestä, valmennustuen tulosperusteista ja suuntaamisesta sekä olympiakisoihin liittyvistä valmisteluista. OK:n yhteistyötehtäviä ovat huippu-urheilun määrärahavalmistelu, valmennuskeskusten toimintaedellytysten kehittäminen, huippu-urheilun tutkimustoiminnan resurssien turvaaminen, huippuvalmentajien jatkokoulutuksen kehittäminen, huippu-urheilijoiden opiskelun ja elämänuran kehittäminen sekä nuorten huippu-urheiluun tähtäävän valmennuksen edistäminen yhdessä nuorisourheilujärjestöjen ja lajiliittojen kanssa. Lajijärjestöt kantavat vastuun menestyksestä sekä kansallisen ja kansainvälisen huippuurheilun lajikohtaisesta toteutuksesta. Lajijärjestöt vastaavat valtakunnallisesti lasten ja nuorten urheilusta, harrastustoiminnasta, lajikohtaisesta kilpailujärjestelmästä, lajin valmennusjärjestelmän ylläpitämisestä sekä olosuhteiden luomisesta. 6 SUOMEN VALMENTAJAT RY RAPORTTI

Opetusministeriön kulttuuripolitiikan osaston liikuntayksikön tehtävänä on liikunnan yleinen edistäminen sekä liikuntatoimen valtakunnallinen johto. Tätä tehtävää OPM toteuttaa informaatio- ja tulosohjauksella sekä rahoittamalla liikuntaa edistävää toimintaa. Opetusministeriön asiantuntijaelimenä toimii valtion liikuntaneuvosto. Strategisia kehittämisalueita ovat liikunnan kansalaistoiminnan edistäminen, liikunta-alan henkilöstön ammattitaidon kehittäminen sekä kansainvälinen vaikuttaminen. Suomen Liikunta ja Urheilu. Liikuntalain perusteella saa vuosittaista valtionapua 120 valtakunnallista ja alueellista liikuntajärjestöä, joista suurin osa on SLU:n jäseniä. SLU vastaa kansallisen huippu-urheilun seurannasta ja kehittämisestä alue- ja paikallistasolla, huippu-urheilun edunvalvonnasta yhteistyössä lajijärjestöjen ja OK:n kanssa, tulosperusteisen määrärahajaon valmistelusta sekä eri tasojen koulutuksen koordinoinnista. SLU:n yhteistyötehtäviä ovat valmentajakoulutuksen koordinointi, huippu-urheilun kansainvälisyysasiat (EU), lainsäädännön erityiskysymykset, urheilun tasa-arvotyö sekä urheilun ja liikunnan rahoitukseen ja urheilurakentamiseen liittyvien asioiden valmistelu. Suomen Paralympiakomitea toimii Kansainvälisen Paralympiakomitean (IPC) jäsenjärjestönä Suomessa ja sen tavoitteena on toimia vammaisten kilpa- ja huippu-urheilun edunvalvojana ja kehittäjänä. Paralympiakomitea valitsee paralympiajoukkueet, tukee kisoihin tähtäävää valmennusta, vastaa kisamatkan järjestelyistä sekä valmistelee ja jakaa vammaisurheilun tulosperusteisen valmennustuen. Paralympiakomitea edistää määrätietoista, vastuuntuntoista ja eettisesti kestävää vammaisten huippu-urheilua, jonka perustana ovat urheilun ja yhteiskunnan kasvatukselliset periaatteet. Se huolehtii kokonaisvaltaisesti tasa-arvon toteutumisesta vammaisten huippuurheilussa. Toiminnassaan Paralympiakomitea on kiinteässä yhteistyössä vammaisurheilujärjestöjen, Olympiakomitean sekä lajiliittojen kanssa. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus vastaa kilpa- ja huippu-urheilun soveltavasta tutkimus- ja kehitystyöstä sekä tutkimustiedon välityksestä lajiliittojen tarpeiden mukaisesti. KIHU:n tehtävänä on edistää huippu-urheilun tutkimuksen yhteistyötä liikuntalääketieteen keskusten, yliopistojen ja korkeakoulujen ja eri tutkimuslaitosten kanssa sekä järjestää huippu-urheilun tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyviä palveluita. KIHU:n toiminnan periaate on edistää urheilijoiden suoritusta ja kansainvälistä menestystä eettisesti puhtailla menetelmillä. Valmennuskeskukset ja urheiluopistot tuottavat lajiliittojen tarpeiden mukaisia huippuurheilun valmennuksen, testauksen, seurannan, koulutuksen ja elämänuran kehitys- ja tukipalveluja sekä tarjoavat valtakunnallisesti ja alueellisesti olosuhteet tehokkaaseen harjoitteluun ja huipulle tähtäävään valmentautumiseen. Harjoittelukeskukset. Suurille paikkakunnille perustetut harjoittelukeskukset toimivat lajikohtaisina harjoittelun tukipisteinä, joihin on luotu olosuhteet paikkakunnalla asuvien ja opiskelevien urheilijoiden päivittäisharjoittelua varten. Lajiliitot sijoittavat harjoittelukeskuksiin valmentajia ja järjestävät lajien tarpeista riippuen alueellista ja valtakunnallista leiritystä. Puolustusvoimien valmennustoiminta tarjoaa lisämahdollisuuden huippu-urheilun ja ammattiuran yhteensovittamiseen niin miehille kuin naisillekin. Tärkeässä roolissa Puolustusvoimien valmennustoiminnassa on Urheilukoulu Lahdessa, jonka tehokkaan ja lajikohtaisesti sovelletun toiminnan avulla luodaan 12 kk:n valmennus- ja sotilaskoulutusmahdollisuus varusmiespalvelustaan suorittaville nuorille huippu-urheilijoille. Urheiluoppilaitosten tehtävänä on tarjota mahdollisuus huippu-urheilun ja opiskelun yhdistämiseen rakentamalla yksilöllisiä opintosuunnitelmia. Urheiluoppilaitoksia ovat urheilulukiot, urheiluammattioppilaitokset sekä tietyt ammatti- ja tiedekorkeakoulut. Liikuntalääketieteen ja Testaustoiminnan Edistämisyhdistys ry (Liite ry) toteuttaa ja koordinoi antidoping-työtä Suomessa, kehittää urheilija- ja kuntotestauksen laatua ja edellytyksiä, ylläpitää huippu-urheilijoiden dopingtestirekisteriä sekä edistää liikuntalääketieteellistä tutkimusta ja siihen liittyvää viestintää Suomessa. Vuoden 2002 alusta Liite ry:n toiminta siirtyi antidopingtoiminnan osalta Suomen Antidopingtoimikunnan (ADT ry) alaisuuteen ja kuntotestauksen sekä liikuntalääketieteen osalta Liikuntatieteellisen Seuran (LTS ry) toteutettavaksi (Suomen Olympiakomitean valmennuksen ja koulutuksen toimintasuunnitelma 2002-2006). VALMENTAMINEN AMMATTINA SUOMESSA SUOMEN VALMENTAJAT RY 7

3.URHEILUN AMMATTILAISUUS 3.1. Valmennuksen ammattimaistuminen Suomessa on ansaittu urheilulla vuosikymmenien ajan. Vain harva on kuitenkin ennen 1980-lukua ansainnut urheilulla merkittävästi, kuten voisi ansaita vaikka hyvää ammattia vuosikausien ajan harjoittamalla. Käytännössä tilanne on useimmiten ollut päinvastainen. Urheilija on käyttänyt omia tulojaan tai varallisuutta urheillakseen. Ainakin omien tulojen hankinta on urheilu-uran aikana supistunut tai kokonaan estynyt. Huippu-urheilussa ovat urheiluliitot ja seurat jo ensimmäisistä vaiheistaan asti organisoineet monenlaista tukea valmentautumiseen huipputuloksiin pyrkiville. Ensimmäisiä tällaisia muotoja ovat olleet valmennusleirit sekä tuki urheiluvarusteiden ja välineiden hankinnassa ja urheiluun liittyvissä matkoissa. Tukijärjestelmän ensimmäinen vaihe oli tällä tavalla urheilijan tukeminen urheiluorganisaation avustuksella. Seuraavassa vaiheessa syntyi monimuotoisempaa taloudellista liikehdintää urheilijan sekä urheiluliiton ja seuran välillä. Kaiken tuli teoriassa tapahtua kuitenkin amatöörisääntöjen puitteissa, tai niiden ympärillä kiemurrellen. Sääntöjen puitteissa kehitettiin stipendijärjestelmät, joissa urheilija sai korvauksia hyväksytyistä valmentautumiseen liittyvistä kuluista. Tarve rahan maksamiseen, siis valmentautumisen kustantamisen ohella, urheilijalle perustui pääasiassa kahteen asiaan. Ensinnäkin joukkuelajeissa, mutta myös yksilölajeissa, urheiluseurojen kesken syntyi kilpailua parhaista urheilijoista. Toiseksi käsite menetettyjen ansioiden korvaamisesta saavutti hyväksyntää urheilupiireissä. Vielä ainakin 1960- ja 70- luvuilla eli joissakin urheilulajeissa patruuna-ajan käytäntö, jossa urheilijat saattoivat jonkun yrityksen palkkalistoilla keskittyä oman lajinsa harrastamiseen. Kolmannessa vaiheessa on jo siirrytty maksamaan urheilijalle suoraan palkkaa tai palkkioita. Monessa lajissa palkanmaksu ja stipendijärjestelmät elävät käytännössä rinnakkain. Yksilö- ja joukkuelajeissa järjestelmissä on keskeinen ero. Joukkuelajeissa palkanmaksu perustuu sopimuspohjalle pelaamisen ja harjoittelemisen ollessa työsuoritus. Yksilölajeissa palkkiot koostuvat (yleensä) kilpailumenestyksen pohjalta. Yksilölajeissa on luotu rahastointimenettely, jossa palkkioita ei veroteta niiden synty- vaan käyttöönottohetkellä. Ammattiurheiluun on vähitellen siirrytty hyvin erilaisten tarkoitusperien kautta. Varsinkin 1990-luvulla urheilun kaupallisimman osan rahavirrat ovat monikymmenkertaistuneet. Pelikentille on syntynyt uusia aktiivisia toimijoita kuten sponsorit, media ja urheilun viihdeteollisuus. Tässä tilanteessa vanhat käytännöt ja uudet ajattelutavat ovat monessa tapauksessa törmäyskurssilla. Kun ennen urheilija otti kiitollisena vastaan valmennustukea pyrkiessään arvokisamenestykseen, saattaa nykyurheilija katsoa olevansa ammatinharjoittaja ja siten oikeutettu palkkioihin ja korvauksiin. Siirryttäessä 2000-luvulle ammattimaistuminen on edennyt vaiheeseen, jossa yleisesti puhutaan urheilusta ammattina. Tätä tukevia päätöksiä on tehty mm. lainsäädännön puitteissa, joka pyrkii kohentamaan ammattiurheilijoiden eläke- ja tapaturmaturvaa. Tällä hetkellä ammattiurheilijaksi luetaan henkilö, joka hankkii urheilusta yli 56 000 markkaa vuodessa. SLU:n tekemän selvityksen mukaan ammattiurheilu oli lisääntynyt vuodesta 1997 vuoteen 1999. Pääasiallisen toimeentulonsa urheilusta sai 800 urheilijaa, joista suomalaisia oli 600. Puoliammattilaisia oli nyt noin 700. Palkanmaksajina oli 193 seuraa täysammattilaisille ja 300 seuraa puoliammattilaisille (Nieminen 2000). Varsinaista ammattiurheilua yhteiskunnan laajasti tukemassa muodossa ei Suomessa ole esiintynyt ennen 1990-lukua ja jääkiekon ammattilaistumista. Yksittäiset urheilijat kuten Paavo Nurmi ja muutamat hiihtäjät ovat kuitenkin edustaneet ammattilaisuutta aikaisemmin. 8 SUOMEN VALMENTAJAT RY RAPORTTI

3.2. Valmennuksen historiaa Suomessa Ensimmäinen palkattu suomalainen ammattivalmentaja oli Lauri Tahko Pihkala, joka palkattiin Suomen Urheiluliiton toimesta 1.11.1913 Olympialaisen valmisteluvaliokunnan konsulentiksi valmentamaan suomalaisia urheilijoita Berliinin olympiakisoihin 1916. Virka kesti I maailmansodan syttymiseen saakka (Nygren 1988, 162). 1900-luvun alussa orastavan urheilutoiminnan neuvojina toimivat maassamme ulkomaiset harjoitusmestarit, joita saapui Venäjältä, Brittein saarilta sekä Ruotsista. Itsenäisyytemme alkuvioiheessa 1920-luvulla urheiluvalmennuksen kehittymiseen vaikutti osaltaan voimisteluopettajain koulutuksen alkaminen ja yleisen asevelvollisuuden astuminen voimaan 1920-luvulla. Armeijan ohjelmaan liitettiin sotilaskasvatukseen kuuluvina myös voimistelu ja urheilu. Myös suojeluskuntajärjestöjen ja TUL:n puitteissa tehty liikuntakasvatustyö laajensi urheilun harrastusta maassamme urheiluseuratoiminnan ohella. Urheilussa tärkeimpinä kehitysaskeleina olivat kausiluonteinen neuvontatyö ja toisaalta huippu-urheilijoihin suunnattu tehovalmennus, joka toteutui eri kisoja varten väliaikaisesti palkatuilla valmentajavoimilla. (Nygren 1988, 165) Urheilumuodoista pisimmällä oltiin yleisurheilussa, jossa vuoden 1919 lopulla Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton toimitusvaliokunta palkkasi Jaakko Mikkolan liiton palvelukseen urheiluneuvojaksi. Olympiakomitean ja yksityisten liikemiesten avustusten turvin Mikkola pystyi järjestämään oloihin nähden kohtuulliset olosuhteet olympialaisten valmentautumiseen. Mutta esimerkiksi hiihdossa urheilijoiden valmentautuminen säilyi pitkälle 1930-luvulle urheilijoiden itsensä kokemusperäisen valmennuksen varassa. Hiihdossakin tosin järjestettiin valmennus- ja työleirejä ennen olympialaisia, mutta varsinaista valmentajaa ei näillä leireillä ollut. Itsenäistymisen jälkeisen valmennuskehityksen (Urheilutieto,79) summaa seuraavasti. Lisääntynyt kansainvälinen kosketus toi (urheilijoiden) tietoon oppeja muualta; tärkein niistä oli valmennuksen tehostamisen tarve lähinnä uuden tiedon ja uusine kokemusten suhteen. Harjoitusinnosta ei tuon ajan huipulla ollut puutetta, mutta kun jokseenkin kaikki perustui pelkkään omakohtaiseen kokemukseen, ei tulos voinut olla paras mahdollinen. Olihan hieroja ainoa sivullinen henkilö, jonka kanssa urheilija saattoi tehdä suunnitelmia ja seurata niiden toteutumista. Valmennuksen tehostamiseksi sekä sitä koskevan tiedon hankkimiseksi ja jakamiseksi syntyi tarve saada urheilun palvelukseen henkilöitä, jotka pystyivät omaksumaan uutta ja jakamaan oppia muille. Näin ryhdyttiin yhä enemmän hankkimaan valmentajia urheilun eri aloille, mikä pian oli kiristyvässä kilpailussa suorastaan välttämätöntä. Valmentajauralle päädyttiin jo historiamme alkuajoista lähtien pääosin kahta eri kautta. Suurin osa valmentajista oli jo kilpailu-uransa päättäneitä tai sitä päättämässä olleita mestariurheilijoita, joita olivat mm. painivalmentaja Armas Laitinen tai Paavo Nurmi. Koulutuksen kautta valmentajaksi siirtyi esimerkiksi Jaakko Mikkola, joka oli saanut koulutusta Yhdysvalloissa. Vuoden 1936 olympialaisiin valmistautuessa valmennuksen resurssit olivat jälleen hieman parantuneet ja uudet lajit hankkivat valmentajia auttamaan urheilijoiden valmistautumista. Suomen urheiluopisto valmistui Vierumäelle vuonna 1936. Vierumäellä ryhdyttiin järjestämään lukuvuoden mittaisia kursseja, joiden tutkinnon suorittaneista tuli liikuntaneuvojia. Näiden kurssin käyneistä henkilöistä palkattiin valmentajia moniin lajeihin. Ulkomaisten valmentajien vierailut Suomeen alkoivat 1930-luvulla. Esimerkiksi Suomen palloliitto hankki neljäksi kuukaudeksi saksalaisen Ferdinand Fabran, jonka meriitit Suomessa jäivät varsin vaatimattomiksi. Tunnetuimmat ulkomaalaiset valmentajat Suomessa olivat 1960-luvulla toimineet Arthur Lydiard sekä Gustav Bubnik. Suomalaisilla valmentajilla oli kysyntää myös ulkomailla ja ainakin painissa ja hiihdossa suomalaisia toimi valmentajina Euroopassa jo 1920- ja 1930-luvuilla. II maailmansodan jälkeen kiihtynyt valtiollisten urheilujärjestelmien kehitys, kohotti kilpailun tasoa ja aiheutti uusia vaatimuksia myös valmennuksen suhteen. Suomessa perinteisten menestyslajien menestys ei enää yltänyt sotia edeltävälle tasolle. Valmennuksen kannalta suuria muutoksia 1950-luvulla olivat siirtyminen lajivalmennukseen hiihdossa ja yleisurheilussa sekä ympärivuotisen valmennuksen aloittaminen. Urheilun amatöörisäännöksen aiheuttivat päänvaivaa edelleen ammattivalmentajien palkkauksessa. Esimerkiksi kori- VALMENTAMINEN AMMATTINA SUOMESSA SUOMEN VALMENTAJAT RY 9

palloliitto värväsi vuonna ensimmäisen vakituisen päävalmentajan liiton koulutustyön johtoon. Liiton hallitus kuitenkin totesi: Päävalmentaja palkattaisiin toimistosihteerin nimellä mahdollisten ammattilaissyytösten välttämiseksi ja valmentajan tehtävät määrättäisiin tarkemmin sopimukseen liitettävässä ohjesäännössä. Lisäksi velvoitettaisiin päävalmentaja luopumaan kaikkien muiden urheilumuotojen, paitsi koripalloilun, aktiivisesta harrastamisesta. (Vasara 1990). Olympiakomitean Valmentajatuki 1960 luvulla palkattuja valmentajia oli vain seitsemällä lajilla ja näistä lajeista nyrkkeily, paini ja painonnosto luopuivat palkatuista valmentajista 1970-luvun alussa (Suomen Olympiakomitea 1974). Suomen olympiakomitean palkkausavustus valmentajille jaettiin ensimmäisen kerran v. 1973. (Tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että rahaa saatiin budjetista). Vuonna 1974 Olympiakomitean valmentajamäärärahan turvin oli 20 olympialajille saatu vähintään puolipäiväinen ammattivalmentaja. Myöhemmin tästä tuesta on tullut erittäin merkittävä valmentajien palkkauksen tukitoimi. Oheisessa tuen ja valmentajamäärän kehitys vuodesta 1981 lähtien. Vuosina 1989-1992 palkkatukea ei jaettu. Vuodesta 1995 lähtien myös valtion urheilija-apurahaa nauttivien urheilijoiden henkilökohtaiset valmentajat ovat saaneet avustuksen, joka kuitenkaan ei pääsääntöisesti mahdollista ammattivalmentamista. Kyse on apurahasta. VUOSI MK VALMENTAJIA APURAHAURHEILIJOIDEN VALMENTAJATUKI 1981 787 000 15 1982 960 000 15 1983 1 050 000 14 1984 1 120 000 15 1985 1 200 000 14 1986 1 272 475 15 1987 1 300 104 15 1988 1 399 992 15 1989 Ei jaettu - 1990 Ei jaettu - 1991 Ei jaettu - 1992 Ei jaettu - 1993 2 989 583 26 1994 3 000 000 25 1995 3 700 000 26 600 000 1996 3 000 000 25 700 000 1997 3 000 000 29 700 000 1998 3 000 000 29 700 000 1999 3 000 000 31 700 000 2000 3 000 000 33 880 000 3.3. Eurooppalainen liikunta-alan ammattiluokitus Liikunta-ammateista tai liikuntaan liittyvistä ammateista puhuttaessa tarkoitetaan liikuntatoiminnassa käytettävän työvoiman organisoitunutta osaa (Camy, Le Roux, 1998). Liikuntatoimintaan liittyvä työ luokitellaan eri tavoin: jotkin luokitukset perustuvat erityistaitoihin tai tehtäviin, toisissa erotetaan suoranaisia ammattikuntia. Yleensä katsotaan, että toiminta on ammattimaista, jos se on yhteiskunnan tunnustamaa. Tällöin sen on täytettävä tietyt kriteerit: toimintaa varten on olemassa oma ammattijärjestö (ammattiliitto tai muu vastaava organisaatio), ammattiin johtaa yksi tai useampi koulutuslinja, ja toiminta on oikeudellisesti tunnustettua (virallinen asema, maininta työehtosopimuksessa tms.). Liikunnan alalla on sekä jo pitkään toimineita ammattikuntia (vuoristo-oppaat, hiihdonopettajat ym.) että ryhmiä, joiden ammattikunta on vasta muotoutumassa (kuten val- 10 SUOMEN VALMENTAJAT RY RAPORTTI

mentajat). Kaikkein vakiintuneimpienkin ammattien koulutuksessa ja oikeusasemassa on kuitenkin suuria kansallisia ja paikallisia eroja. Eri ammattikuntien identiteetti on kehittynyt erilaisissa historiallisissa olosuhteissa. Ammatinharjoittajilta vaaditut tiedot ja heidän osaamisensa tunnustaminen juontuvat suoraan näistä olosuhteista. Esimerkkinä voidaan mainita ranskalaiset hengenpelastajat, joista on tullut uimaopettajia ja hengenpelastajia (maitres nageurs sauveteurs). Toisin sanoen heidän toimenkuviossaan yhdistyvät erottamattomasti opetus-, valvonta- ja hengenpelastustehtävät, toisin kuin useimmilla heidän eurooppalaisilla kollegoillaan. Seuraavassa esitetään Euroopan liikuntatyön seurantakeskuksen laatima luokitus. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n ammattiluokituksen (ISCO 88) periaatteiden mukaisesti liikunnan ammattilaisilla tarkoitetaan kaikkia niitä, jotka harjoittavat urheilua palkkiota vastaan (ammattilaisurheilijat) tai osallistuvat ammattilaisurheilutapahtumien järjestämiseen Perusryhmä 3475 Urheilijat, urheiluvalmentajat, -ohjaajat ym. Kuuluu asiantuntijoiksi nimettyyn suureen ammattiryhmään. Liikunnan ja sen järjestämisen käytännön ja teorian tuntemus on tähän ryhmään kuuluvien liikunta-ammattien olennainen piirre. Liikunnan ammattilaisiin kuuluu viisi erilaista ammattiryhmää: Ammattilaisurheilijat, joita on vain muutamassa lajissa ja jotka saavat yleensä elantonsa urheilutapahtumiin osallistumisesta Toimitsijat eli erotuomarit, mittamiehet, lähettäjät ja muut urheilukilpailujen valvojat Liikunnan- ja urheilunohjaajat, jotka ohjaavat erilaisten kohderyhmien (iäkkäät, vammaiset, nuoret jne.) liikuntaa Lajiohjaajat, jotka opettavat yhtä tai useampaa urheilulajia vasta-alkajille tai edistyneemmille harrastajille Urheiluvalmentajat, joiden tehtävänä on systemaattisesti valmentaa urheilijoita suorituksiin tietyssä urheilulajissa ja toimia heidän avustajanaan. Lisäksi on useita ammatteja, jotka kuuluvat varsinaisesti johonkin muuhun luokkaan, mutta joiden harjoittaminen edellyttää perehtymistä liikuntakysymyksiin. Kuten liikuntaan liittyvän toiminnan osalta OEES on pyrkinyt laatimaan mahdollisen kattavan luettelon näiden ammattien harjoittajista. Ammatilla on oltava tiettyjä institutionaalisia piirteitä (ammattiliitot, erityiskoulutus, tunnustettu nimikkeistö jne.), jotta se voitaisiin luokitella liikuntaan liittyväksi ammatiksi. ISCO 88-luokituksen mukaisessa järjestyksessä tällaisia ammattiryhmiä ovat: Liikunta- ja urheilujärjestöjen tai niihin liittyvien organisaatioiden ammattijohtajat Urheilulääkärit Koulujen liikunnanopettajat Urheilutoimittajat ja muut liikuntaa ja urheilua koskevan tiedottamisen asiantuntijat Urheiluun erikoistuneet fysioterapeutit Urheilutapahtumien järjestäjät ja urheilijoiden agentit Urheiluvälineiden myyjät Liikuntatilojen vahtimestarit ym. Liikuntatilojen huoltohenkilöstö Edellä esitettyjen lisäksi liikunnan ja urheilun toimialalla työskentelee muidenkin ammattien harjoittajia. Monet heistä toimivat tosiasiassa liikunnan alalla, vaikka kuuluvatkin muihin ammattiryhmiin, joita ei ole luokiteltu liikunnan piiriin kuuluviksi tai joita työnantaja ei ole sellaiseksi luokitellut. Toisaalta jotkut liikunnan ammattilaiset työskentelevät koko toimialan ulkopuolella, mutta esimerkiksi Ranskassa melkein puolet heistä toimii julkishallinnon piirissä (Euroopan komissio 1999). VALMENTAMINEN AMMATTINA SUOMESSA SUOMEN VALMENTAJAT RY 11

4.VALMENTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS Suomessa valmentajien koulutus noudattaa yhteiseurooppalaista 5-portaista rakennetta, jonka sisällä on ammatillinen ja kansalaisjärjestöjen koulutus. Lajiliitot vastaavat oman lajinsa ohjaaja- ja valmentajakoulutuksesta tasoilla 1-3. Tosin kaikki lajiliitot eivät ole omaksuneet 5-portaista järjestelmää, vaan käyttävät edelleen C-, B-, A-rakennetta (SLU, www-sivut) Liikunta-alan ammatillista koulutusta järjestetään urheiluopistoissa, ammattikorkeakouluissa sekä yliopistossa. Ammatillinen koulutus sijoittuu 5-portaiseen järjestelmään seuraavasti (Opetusministeriö 1994): taso II: liikunnanohjaajan perustutkinto tai liikunnanohjaajan tutkinto taso III: liikunnanohjaajan perustutkinto + kahden vuoden työkokemus valmentajana tai liikunnanohjaajan tutkinto + lajitutkinto taso IV: liikunnanohjaajan tutkinto, johon sisältyy valmennuksen erikoistuminen ja lajitutkinto tai valmentajan erikoisammattitutkinto taso V. liikuntatieteen maisteri valmennustieteellisissä aineissa 4.1. Yliopistot Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnassa aloitettiin 1978 yliopistotasoinen valmentajakoulutus, jossa vuoteen 1997 saakka opiskeltiin valmennuksen suuntautumis-vaihtoehdossa. Vuonna 1997 valittiin ensimmäiset opiskelijat tiedekuntaan pääaineenaan valmennusja testausoppi. Kaikkiaan valmennus- ja testausoppia opiskelee vuosittain sivu- ja pääaineena noin 100 opiskelijaa edustaen yli 20 urheilulajia. Sivuaineena (perusopinnot, aineopinnot) valmennus- ja testausoppia on voinut opiskella vuodesta 1995 lähtien. Sisäänotto viime vuosina on ollut vain 7 opiskelijaa / vuosi, joiden pääaineena on valmennus- ja testausoppi, vaikka urheilun lajiliitot toivovatkin laajempaa sisäänottoa. Tässä on ollut perusteluna se, että nykyiset virat liikuntabiologian laitoksella ovat olleet 1.8.2001 saakka kahta muuta pääainetta, biomekaniikkaa ja liikuntafysiologiaa varten, eivätkä valmennus- ja testausoppia varten. Valmennus- ja testausopin ensimmäisenä professorina toimii Keijo Häkkinen (Valmennus- ja testausopin kehittämishanke). 12 SUOMEN VALMENTAJAT RY RAPORTTI

Tutkintojärjestelmän ensimmäisenä asteena on liikuntatieteiden kandidaatin tutkinto, joka on alempi korkeakoulututkinto. Sen laajuus on 120 opintoviikkoa. Liikuntatieteiden maisterin tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto ja sen laajuus on 160 opintoviikkoa. Tieteellisiä jatkotutkintoja ovat lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot. Tutkintoihin kuuluvat opinnot voivat olla eri oppiaineiden perus-, aine- ja syventäviä opintoja, kieli- ja viestintäopintoja, vapaasti valittavia opintoja, monitieteisiä opintokokonaisuuksia, tieteellisiä jatkokoulutuksen opintoja sekä lisensiaatintutkimus ja väitöskirja ja ammatillisia valmiuksia edistäviä opintoja ja harjoittelua. VALMENNUS- JA TESTAUSOPPI Perusopinnot VTE.101 Valmennusopin perusteet................................2 ov VTE.102 Testausopin perusteet...................................5 ov VTE.202 Ravitsemus ja liikunta...................................2 ov VTE. Johtaminen ja ryhmädynamiikka..........................2 ov VTE. Valmennuksen ja testauksen filosofia.......................1 ov VTE. Perusharjoittelu I.......................................3 ov 15 ov Aineopinnot VTE.214 Valmennusopin jatkokurssi...............................4 ov / 4 ov VTE.201 Testausopin jatkokurssi..................................4 ov / 4 ov VTE. Perusharjoittelu II......................................3 ov / 3 ov VTE.210 Johdatus omatoimiseen tutkimustyöhön.....................6 ov / 6 ov VTE. Päättöharjoittelu (valmennus ja / tai testaus)................3 ov / 6 ov 20 ov / 23 ov Syventävät opinnot VTE.301 Tutkimusmetodiikka.................................... 6 ov VTE. Valmennus- ja testausopin syventävä seminaari............. 5 ov VTE.303 Valmennus- ja testausopin syventävä kirjallisuus............. 6 ov VTE.304 Gradu-seminaari....................................... 3 ov 20 ov VTE.305 Pro gradu-tutkielma................................... 15 ov 4.2. Ammattikorkeakoulut Liikunnan ammattikorkeakoulututkinto, Liikunnanohjaaja AMK Neljässä ammattikorkeakoulussa on mahdollisuus Liikunnan ammattikorkeakoulututkinnon sisällä erikoistua valmennuksen. Valmennukseen suuntautuminen oli mahdollista jo aikaisemmalla opistoasteella vuodesta 1994 alkaen. Koko tutkinnon laajuus on 140 opintoviikkoa (ov), mikä Haaga Instituutin ammattikorkeakoulun liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmassa (Hiamk:n opinto-opas 2001-2002) rakentuu seuraavasti: Perusopinnot................................................ 40 ov Ammattiopinnot.............................................. 60 ov Opinnäytetyö................................................ 10 ov Vapaasti valittavat opinnot...................................... 10 ov Harjoittelu.................................................. 20 ov Ammattiopintojen sisällä opiskelija voi valita valmennuksen 20 ov:n suuntautumisopinnot. Valitsemalla opinnäytetyön, vapaasti valittavista opinnoista osan ja harjoittelun valmennussisältöisiksi voi opiskelija painottaa valmennusta opinnoissaan 40-60 opintoviikon verran (Hiamk:n opinto-opas 2001-2002). VALMENTAMINEN AMMATTINA SUOMESSA SUOMEN VALMENTAJAT RY 13

4.3. Liikunnan koulutuskeskukset Liikunnanohjauksen perustutkinto (LPT) Liikunnan perustutkinnon suorittaneen on osattava ohjata liikuntaa eri-ikäisille ja eri tavoittein liikkuville ihmisille turvallisesti ja terveyttä edistävästi (Opetushallitus, 2001). Liikunnan-ohjauksen perustutkinnossa on yksi koulutusohjelma, liikunnan ohjauksen koulutusohjelma. Koulutusohjelman valinnaisissa ammatillisissa opinnoissa opiskelija syventää yhteisten ammatillisten opintojen osaamisaluetta. Valinnaisten opintojen vaihtoehtona on myös valmennus (Opetushallitus, 2001). Valmennuksen valinnaiset ammatilliset opinnot suorittaneen on osattava toimia seurassa tai järjestössä valmentajana yksilö- tai joukkueurheilussa. Tutkinnon suorittaneen on osattava käyttää erityisosaamistaan valmennuksen kokonaisvaltaiseen suunnitteluun, yksilön tai joukkueen harjoituskokonaisuuden suunnitteluun, testaukseen, arviointiin ja seurantaan sekä tavoitteen mukaiseen harjoittelun ohjaamiseen (Opetushallitus 2001). Opinnot muodostuvat seuraavista kokonaisuuksista: LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO..................120 OV YHTEISET OPINNOT........................................20 OV AMMATILLISET OPINNOT...................................90 OV VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT............................10 OV Valmentajan erikoisammattitutkinto (AmVT) Tutkintotodistuksen saamiseksi tutkinnon suorittajan tulee osallistua näyttökokeisiin, joissa ammattitaidon taso arvioidaan. Näyttökokeilla tarkoitetaan kaikkia niitä järjestelyjä, joiden avulla voidaan todeta valmentajan työssä vaadittava ammattitaito ja siihen sisältyvät tiedolliset, ammattiteoreettiset ja yleiset vaatimukset. Näyttökokeet perustuvat työhön liittyville jäsentyneille vaatimuksille, jotka voidaan luokitella tuotannollisiksi, normatiivisiksi ja innovatiivisiksi kvalifikaatioiksi. Näyttökokeissa tulee korostetusti esille työelämälähtöisesti käytännönläheisen ammattitaidon arviointi. Tutkintojen järjestämissopimuksen tehneet alan oppilaitokset tai muut tarvittavan asiantuntemuksen omaavat laitokset järjestävät näyttökoetilaisuuksia tutkinnon suorittamista varten. Näyttökokeeseen osallistumiselle ei aseteta koulutusta tai työkokemusta koskevia ennakkoehtoja. Opetushallitus nimeää tutkintokohtaisesti tutkintotoimikunnan, joka oppilaitosten kanssa tekee tutkintojen/näyttökokeiden järjestämissopimukset ja päättää tutkintojen suorittamisesta. Tutkintotoimikunta on enintään yhdeksänhenkinen luottamushenkilöelin, joka koostuu kolmikantaperiaatteen mukaisesti työntekijöiden, työnantajien sekä koulutuselinten jäsenistä. Valmistavan koulutuksen järjestäjän tulee vahvistaa opetussuunnitelma tutkintojen perusteiden mukaisesti. Koulutus ja siihen sisältyvät näytöt on jäsennettävä tutkinnon osien mukaisesti. Ammattitaitovaatimusten kuviouksen perustana on pätevyystyypitys, jonka katsotaan parhaiten soveltuvan ammattialalle. Kuviouksessa keskitytään ammatin ydintoimintojen vaatimuksiin, toimintaprosessien hallintaan ja laaja-alaiseen ammattikäytäntöön. Vaatimukset kattavat myös työelämässä tarvittavan kielitaidon ja sosiaaliset valmiudet. Valmentajan erikoisammattitutkinto muodostuu kolmesta pakollisesta ja kahdesta valinnaisesta osasta. Pakolliset osat ovat Valinnaiset osat ovat 1. Valmentajana kehittyminen 4. Lajin valmennustyö 2. Toimintaympäristön hallinta 5. Lajin valmennusorganisaatiotyö 3. Valmennustaidot 6. Yrittäjyys lähde: Opetushallitus, Valmentajan erikoisammattitutkinto 2000, näyttötutkinnon perusteet, määräys 49/011/2000) 14 SUOMEN VALMENTAJAT RY RAPORTTI

5. VALMENTAJIEN YHDISTYSTOIMINTA 5.1. Ammattijärjestöt Palkansaajien järjestäytymisaste on Suomessa teollisuusmaiden korkeimpia: 80 prosenttia kuuluu oman alansa ammattiliittoon. Palkansaajien yhdistymisvapaus on taattu Suomen perustuslaissa ja työsopimuslain säännöksissä. Ammattiliitot ovat järjestäytyneet johonkin kolmesta keskusjärjestöstä. Palkansaajien keskusjärjestöjä ovat: Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK (23 jäsenliittoa) Toimihenkilökeskusjärjestö STTK (26 jäsenliittoa) Korkeakoulutettujen ammatillinen keskusjärjestö AKAVA (32 jäsenliittoa) Myös työnantajat ovat yleensä järjestäytyneet oman alansa työnantajaliittoon. Nämä puolestaan kuuluvat toimialansa mukaan työnantajien keskusjärjestöihin, joita ovat: Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto TT Palvelutyönantajat Valtion työmarkkinalaitos Kunnallinen työmarkkinalaitos Kirkon sopimusvaltuuskunta 5.1.1. AKAVA AKAVA on pitkälle koulutettujen palkansaajien ammatillinen keskusjärjestö, joka perustettiin vuonna 1950. Akavalla on 32 jäsenjärjestöä ja jäseniä 391000. AKAVA on osapuolena tulopoliittisissa sopimuksissa ja muissa keskitetyissä työmarkkinaratkaisuissa. AKAVAn tehtävänä on huolehtia akavalaisten yhteisistä taloudellisista, ammatillisista, koulutuksellisista ja muista yhteiskunnallisista eduista sekä asemasta ja arvostuksesta yhteiskunnassa. AKAVA on poliittisesti sitoutumaton ja puolueista riippumaton, jonka edunvalvonta muodostuu kolmesta kokonaisuudesta: 1. Yhteiskunnallinen edunvalvonta 2. Keskitetyt tupo-sopimukset ja keskusjärjestösopimukset / sopimuspolitiikka 3. Kansainvälinen edunvalvonta Edunvalvonnan tavoitteita pyritään saavuttamaan neuvottelemalla tulopoliittisia ratkaisuja, vaikuttamalla poliittisiin päättäjiin, osallistumalla yhteiskunnallisten päätösten valmistelutyöhön, tiedotustoiminnalla ja käyttämällä järjestöllisiä toimia. 5.1.2. STTK STTK on Suomen suurin toimihenkilökeskusjärjestö, johon kuuluu 21 jäsenliittoa, ja lisäksi yhteistyöjäsen Liiketalouden Liitto LTA, joissa on yhteensä noin 643 000 jäsentä. STTK:n jäsenten keski-ikä on 44 vuotta. Jäsenistöstä naisia on 68 % ja miehiä 32 %. STTK:n keskeiset päämäärät ovat taloudellinen tasapaino työssä ja eri elämäntilanteissa jäsenistön työnhallinnan ylläpito ja lisääminen yhdessä jäsenliittojen kanssa toimivien sopimusjärjestelmien ylläpito ja luominen yhdessä jäsenliittojen kanssa STTK:n yhteiskunnallinen vaikuttaminen STTK:laisen yhteenkuuluvuuden ja yhteisvastuullisuuden vahvistaminen VALMENTAMINEN AMMATTINA SUOMESSA SUOMEN VALMENTAJAT RY 15

5.1.3. SAK Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK on ammattijärjestöistä vanhin. Se on valvonut suomalaisten palkansaajien etuja vuodesta 1907. Tänään SAK edustaa yli miljoonaa suomalaista perheineen. SAK:n jäseniä ovat 23 teollisuuden, julkisen sektorin ja yksityisten palvelualojen ammattiliittoa. Tyypillistä SAK:laista on lähes mahdoton määritellä, sillä SAK:laiset työskentelevät hyvin erilaisilla aloilla niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla sekä teollisuudessa, kuljetusalalla, palvelualalla ja hoivatyössä. Teollisuudessa SAK:laisista työskentelee vajaa puolet, yksityisillä palvelualoilla noin kolmannes ja julkisella sektorilla neljännes. Jäsenistä noin neljäsosa on alle 30-vuotiaita. Naisia SAK:n jäsenkunnasta on 46,3 prosenttia. 23 jäsenliittoa n. 150 paikallisjärjestöä n. 4 000 ammattiosastoa 14 aluepalvelukeskusta 140 työntekijää 5.2. Suomen Valmentajat ry. Suomen Valmentajat ry on toiminut vuodesta 1975 suomalaisten valmentajien etujärjestönä. Valmentajat ry on koko toimintahistoriansa toiminut yli lajirajojen ja edistänyt suomalaisten valmentajien asemaa. Suomen Valmentajat ry aloitti vuonna 1999 kehittämisohjelman vuosille 1999-2002. Ohjelman tavoitteena on yhdistyksen toiminnan ja jäsenmäärän laajentaminen sekä valmentajien edunvalvonnan vahvistamista. Osana tätä kehitystyötä yhdistys päätti selvittää valmennuksen ammattilaisuutta Suomessa ja mahdollisuuksia valmentajien ammatillisen edunvalvonnan siirtämisestä jonkin ammattijärjestön hoidettavaksi. Suomen Valmentajat ry on nykyisin kaikkien suomalaisten valmentajien aatteelliseen toimintaan ja edunvalvontaan keskittyvä yhdistys. Tätä tehtävää toteuttaakseen yhdistys pyrkii merkittävästi laajentamaan jäsenkuntaansa ja parantamaan tiedotustaan yhdistyksen toiminnasta. Aatteellinen tehtävä painottuu tiedotukseen ja viestintään, tiiviiseen yhteistyöhön lähimpien kumppaneiden kanssa, valmentajien koulutuksen kehittämiseen sekä jäsentuotteiden edelleen kehittämiseen. Ammattivalmentajien edunvalvonta tulee seuraavina vuosina siirtymään heidän pian perustettavan oman etujärjestönsä tehtäväksi. Viimeiset vuodet Suomen Valmentajat ry:n toiminnan painopisteenä on ollut ylläpitää ja edistää suomalaista valmennuskulttuuria Toimimalla uudesta omasta toimistosta uuden toiminnanjohtajan voimin Vahvistamalla yhdistystä nostaen jäsenmäärä 1500 jäseneen Toteuttamalla Valmentaminen ammattina Suomessa selvityksen toimenpiteet valmentajien ammatillisesta edunvalvonnasta Kohottamalla jäsenkuntansa ammatillista asemaa ja arvostusta lisäämällä keskustelua valmennuksen vastuullisuudesta ja valmennuksen etiikasta Vastaamalla Suomalaisen valmentajan eettiset periaatteet aineiston tuottamisesta yhdessä Olympiakomitean ja lajiliittojen kanssa Edistämällä valmentajien osaamista osallistumalla urheilun ja valmennuksen sekä erityisesti yleisen valmentajakoulutuksen valtakunnalliseen tukijärjestelmän kehitystyöhön, joka yhdistyksen mielestä on heikoimmassa kunnossaan viimeisten 30 vuoden aikana Kehittämällä valmentajille suunnattua tiedotusta Yhdistys tekee esityksiä suomalaisen urheiluvalmennuksen edistämiseksi ja kehittämiseksi. Yhdistyksen näkyvää toimintaa ovat toimisto- ja jäsenpalvelujen lisäksi 2-3 vuosittaista Valmentaminen Suomessa -seminaaria, oman Valmentaja- lehden julkaiseminen ja sähköinen viestintä sekä kannanotot yhdistyksen jäsenten puolesta asioissa, joilla katsotaan olevan laajempaa merkitystä ammattikunnan työskentelyedellytyksille. 16 SUOMEN VALMENTAJAT RY RAPORTTI

Yhdistys järjestää vuosittaisen Valmentajagaalan, jonka yhteydessä pidetään valmentajien vuosittainen valtakunnallinen palkitsemistilaisuus sekä korkeatasoinen seminaari. Yhdistys jakaa vuosittain tunnustuksia valitsemalla Vuoden Mies- ja Naisyksilölajivalmentajan, Vuoden Mies- ja Naisjoukkuevalmentajan, Vuoden Vammaisurheiluvalmentajan, Lähivalmentajan ja Vuoden Urheilutoimittajan (Suomen Valmentajat ry, toimintasuunnitelma 2002). 5.3. Lajien valmentajayhdistykset Suurimmissa lajeissa on perustettu valmentajayhdistyksiä, jotka joitain poikkeuksia lukuun ottamatta toimivat itsenäisinä ry-muotoisina yhdistyksinä eli ne eivät ole lajiliittojen alaisia. Yhdistysten keskeisimpiä tavoitteita on edistää ja kohottaa jäseniensä yhteishenkeä ja valmennustaitoa kiinteällä yhteistyöllä lajiliittojen kanssa. Toimintaansa valmentajayhdistykset toteuttavat järjestämällä valmentajatapaamisia, seminaareja ja osallistumalla lajin kehitystyöhön. Valmentajayhdistysten tehtävä ei ole ammatillisten etujen ajaminen vaan ne tukevat valmentajien toimintaa ja osaamista mm. jakamalla matka-avustuksia arvokisoihin ja osallistumalla valmentajakoulutuksen kuluihin. Esimerkkinä Suomen Urheiluliiton valmentajayhdistys ry: Yhdistyksen jäsenmäärä tällä hetkellä noin 800 ja koostuu siis pelkästään yleisurheiluvalmentajista. Jäsenistöstä on naisvalmentajien osuus noin 14-16% jäsenmäärästä Ammattitai osittain ammattivalmentajia on vajaa 10%. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kohottaa jäseniensä yhteishenkeä, valmennustaitoa ja pätevyyttä sekä kehittää maamme yleisurheilua. Yhdistys toteuttaa tarkoitustaan yhdessä Suomen Urheiluliitto ry:n kanssa tukemalla jäsenistönsä ammattitaitoa kehittävää koulutusta, opintomatkoja ja valmentajanvaihtoa vastaavien ulkomaisten yhteisöjen kanssa, julkaisutoimintaa sekä jakamalla apurahoja ja tukemalla tutkimusta (Pentti Laukkarinen, haastattelu). 6. PROJEKTIN TARKOITUS JA TAVOITTEET 6.1. Projektin tarkoitus ja tavoitteet Tämän projektin tarkoituksena on selvittää valmentamisesta ammattina kilpaurheilun alueella Suomessa. Projekti tavoitteena on ollut tuottaa tietoa ammattivalmentamisesta hallinnollisen päätöksen teon, koulutuksen ja edunvalvonnan pohjaksi. Selvitystyön keskeinen tavoite on valmentajien ammattikunnan määritteleminen. Yhteiskunnan näkökulmasta tämä tarkoittaa työkentän selvitystä, koulutuksen rakennetta ja ammatillista järjestäytymistä. Määrittely toteutettiin kolmella eri osa-alueella: 1. Valmentaminen ammattina Selvittää valmennuksen kokonaiskenttää Suomessa. Millä toimialoilla valmentajia on? Määritellä valmentaminen ammattina Ammattilaisuus, ammattimaisuus, vapaaehtoistyö Selvittää laajasti Suomessa urheilun ja liikunnan alueella toimivat ammattivalmentajat ja työnantajansa em. Määritelmän mukaisesti. 2. Ammattivalmentajien yhteiskunnallinen asema Selvittää valmentajien yhteiskunnalliseen asemaan liittyvät asiat Kartoittaa valmentajien työ- ja /tai valmennussuhteeseen liittyviä asioita kentältä Selvittää ammattivalmentajien nykyinen yhteiskunnallinen järjestäytyminen 3. Ammattivalmentamiseen liittyvät organisaatiot Selvittää valmentajien motiiveja ammattikunnan kehittämiseksi Kehittää valmentajien ammatillista järjestäytymistä yhdessä eri tahojen kanssa. VALMENTAMINEN AMMATTINA SUOMESSA SUOMEN VALMENTAJAT RY 17

6.2. Selvitysmenetelmät Selvitystyö jaettiin kolmeen vaiheeseen. Ensimmäisen vaiheen tavoite oli määritellä ammattivalmentaja-käsite. Tätä varten suurimmille lajiliitoille, olympiakomiteaan ja ammattiliittoihin lähetettiin kysely (liite 1), jonka avulla pyrittiin selvittämään, millaisena henkilönä ammattivalmentaja käsitetään. Lisäksi määritelmään liitettiin osia yhteiskunnan määrittelemistä tunnusmerkeistä ammattikuntaan liittyen. Toisessa vaiheessa lähetettiin kyselylomakkeet (liitteet 2-6) kaikille lajiliitoille, olympiakomiteaan, urheiluoppilaitoksille, urheiluopistoille ja puolustusvoimille. Kyselyn keskeisin tarkoitus oli kartoittaa ammattivalmentajien määrää, päätoimisuusastetta, työnantajapiiriä sekä sukupuolta. Toisen vaiheen kyselystä saatujen tietojen perusteella suunniteltiin kysymyssarja (liite 7) valmentajille, jonka tarkoitus oli kerätä tietoa valmentajien taustasta, koulutuksesta, työkokemuksesta, työtehtävistä, työnantajista, työstä sopimisesta ja ammatillisesta järjestäytymisestä. Kysely suunnattiin joukolle valmentajia, jonka rakenne määriteltiin ensimmäisen vaiheen tulosten perusteella. Kyselyä toteutettiin sekä kirjeitse, sähköpostilla että www-palvelun (Webropol) avulla. 7. VALMENTAJAT SUOMESSA Tulokset perustuvat selvitystyön eri vaiheissa lähetettyjen kyselyiden vastauksiin. Lisäksi on pyritty määrittelemään ammattivalmentaja-käsitettä. Toisen vaiheen kysely lähetettiin 108 taholle, joista vastaukset saatiin 72:lta. Lajiliitoista vain muutamat pienet jättivät vastaamatta. Useimmilla syynä oli, ettei heidän lajeissaan ole tällä hetkellä ammattivalmennusta (liite 8). Urheiluoppilaitoksista vastaukset saatiin kaikkiaan 30 paikasta (sis. puolustusvoimat) (liite 9). Kyselyyn osallistuivat lähes kaikki urheilulukiot, urheiluopistot sekä urheilupainotteiset lukiot. Lisäksi tiedot saatiin muutamilta ammatillista oppilaitoksilta. Valmentajille suunnattuun kyselyyn vastasi kaikkiaan 190 henkilöä. Näistä 167 hyväksyttiin tuloksiin. Vastaajien otos edustaa n. 15% koko ammattivalmentajamäärästä ja on sisäiseltä rakenteeltaan koko valmentajakuntaa vastaava; noin 40% joukkuepalloiluista, 53% seurojen ja n 20% lajiliittojen palkkaamia ja 24% naisia. Valmentajat jaettiin kahteen ryhmään lajin mukaan; joukkuepalloiluihin (mm. jääkiekko, lentopallo, jalkapallo jne.) sekä yksilölajeihin (mm. yleisurheilu, taitoluistelu, maastohiihto jne.) Yksilölajien ryhmässä tosin on joitain joukkuelajien valmentajia, esim. muodostelmaluistelussa ja joukkuevoimistelussa. Kuitenkin ne kuuluvat lajiryhmään, joka voidaan laskea kuuluvaksi yksilölajeihin. 7.1. Ammattivalmentaja käsitteen määrittäminen Yleisesti ammattilaiseksi voidaan kutsua henkilöä, jolla on alaan liittyvä ammattikoulutus ja hän on työsuhteessa tai itsenäisenä yrittäjänä. Lisäksi käsitykseen ammattilaisuudesta liittyy korkeatasoista tietoa ja osaamista, joka usein on vuosien työkokemuksen kautta hankittua. Näiden piirteiden myötä voidaan määritellä myös ammattivalmentaja-käsitettä. Koulutus Suomessa valmentajan koulutusta, jota voidaan rinnastaa ammattikoulutukseen, on aiemmin tarjottu vain Jyväskylän Yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Vuonna 1995 käynnistyi ammattivalmentajatutkintoon johtava koulutus, joka lisää yhteiskunnan hyväksymiä koulutusmahdollisuuksia. Täydennyskoulutusta on mahdollisuus hankkia erilaisten kansallisten ja kansainvälisten kurssien ja kongressien kautta. Ammattivalmentajaksi voidaan kutsua myös henkilöä, joka pitkän työkokemuksen kautta omaa vankan ammattitaidon, vaikka koulutustausta olisikin matalampi. 18 SUOMEN VALMENTAJAT RY RAPORTTI

Työkuvio Ammattivalmentajan työkenttä on varsin laaja. Opetushallitus kuvioa valmentajan työtä Valmentajan erikoisammattitutkinnon näyttötutkinnon perusteissa (määräys 49/011/2000) seuraavasti: Valmentaja tekee työtä yksilö- tai joukkuelajien valmentajana, valmennuksen johto-, suunnittelu, ja koulutustehtävissä tai yrittäjänä pääasiassa liikunta-alan yhteisöissä. Valmennustyö vaatii eettisesti kestävää tapaa toimia. Siinä painottuu vastuullinen vuorovaikutus ja kommunikaatiotaitojen sekä valmennuksen menetelmien hallinta. Valmentaja on jatkuviossa yhteistyössä urheilijoiden ja muiden valmennuksen asiantuntijoiden kanssa. Hän toimii alansa asiantuntijana erilaisissa valmennusammatin tehtävissä. Valmentajalta edellytetään kokonaisvaltaista tietoa valmennusprosessin eri vaiheissa: suunnittelu, harjoittelun johtaminen, seuranta ja palaute. Valmentaja joutuu ottamaan huomioon urheilijoiden yksilöllisyyden valmennustyössään. Oheisen kuviouksen mukaan valmentajaksi voidaan tehtävien puolesta kutsua henkilöä, joka tekee käytännön valmennustyötä tai vaikuttaa toimillaan läheisesti valmennustapahtumiin. Tyypillisiä työnimikkeitä ovat mm. seurojen/liittojen lajipäälliköt, nuorisopäälliköt, valmennuspäälliköt jne. Valmentamisen ja opettamisen ero on usein melko epäselvä. Etenkin työmenetelmät muistuttavat läheisesti toisiaan. Keskeisin ero tulee varmasti kohderyhmän osalta. Valmentaja tekee työtään tavoitteellisen kilpaurheilun parissa, kun opettaja puolestaan voi ohjata esim. harrasteliikunnan saralla. Työsuhde Yhteiskunnan näkökulmasta tarkasteltuna ammattilaisuus liittyy työhön ja työsuhteeseen. Näin ajateltuna ammattivalmentajaksi luokitellulla henkilöllä täytyy olla palkkatuloja tekemästään työstä sekä voimassa oleva työsopimus. Työsopimuslain TSL (26.1.2001/55) mukaan työsopimuksella vahvistetaan sitoumus henkilökohtaiseen työntekoon työnantajalle palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Työsopimuksesta tulee selvitä mm. työnteon keskeinen sisältö, palkanmaksuun liittyvät tiedot sekä työaika. Valmentaja voi työskennellä myös oman yrityksen kautta. Verohallituksen julkaisussa 905/2000 kuviotaan yrittäjätoiminnan tunnusmerkkejä seuraavasti: Elinkeinotoiminta on itsenäistä, kun toimintaa harjoitetaan omalla riskillä, omilla työvälineillä, yrittäjä tarjoaa palvelujaan yleisesti, yrittäjä vastaa itse kaikista kustannuksista, hän on huolehtinut itse omasta sosiaaliturvastaan ja on vakuuttanut toimintansa vahinkojen varalta. Yrittäjätoimintaa voidaan harjoittaa toiminimellä, avoimena yhtiönä tai kommandiittiyhtiönä, osakeyhtiönä tai osuuskuntana. Työsuhde voi olla useampaankin kuin yhteen työnantajaan, joka voi olla periaatteessa miltä tahansa yksityisen tai julkisen sektorin alueelta. Näin osa-aikaisen valmentajan työkuvio voi muodostua hyvinkin monisäikeiseksi. Edelleen Opetushallituksen määräyksessä kuviotaan valmentajan työkenttää seuraavin sanoin: Valmentajat työskentelevät lajiliittojen, urheilujärjestöjen oppilaitosten ja seurojen palveluksessa tai itsenäisesti. Valmentajan työn tuloksellisuutta ja vastuullisuutta mitataan sekä kansainvälisessä että kansallisessa huippu-urheilussa saavutetuilla tuloksilla samoin kuin urheilua harrastavien lasten ja nuorten terveen kasvun tukemisen pohjalta. Työaika Urheilussa osa valmentajista saa koko toimeentulonsa valmennustyöstä, jolloin työmuotona puhutaan päätoimisista valmentajista. Suuri joukko kuitenkin työskentelee ns. yhdistelmäammateissa osa-aikaisina valmentajina. Sopimusten sisällöt ovat hyvinkin erilaisia riippuen yhteistyötahoista. Määriteltäessä ammattivalmentaja-käsitettä nousee esiin kysymys, millaisella ajankäytöllä voidaan puhua ammatista. Erilaiset tehtävät edellyttävät erilaista ajallista panostusta, jolloin hyvinkin pieni (esim. 20%) osuus voi riittää tehtävien täyttämiseen. Kuitenkin 50% osa-aikaisuudella katsotaan olevan riittävät toiminnan edellytykset. VALMENTAMINEN AMMATTINA SUOMESSA SUOMEN VALMENTAJAT RY 19

Vastuu Monet ammattikunnat ovat sitoutuneet eettisiin ohjeistoihin, jotka ilmaisevat ammatin edellyttämää asennetta, vastuuta ja suhtautumistapaa työhön. Eettisissä ohjeissa tuodaan esiin yhteiset ammatilliset arvot ja periaatteet (Opettajan ammattietiikka). Eettisesti kestävän toiminnan perusarvoja ovat oikeudenmukaisuus, lakien kunnioitus, rehellisyys, suvaitsevaisuus, kanssaihmisen ja kilpailijan arvostus, ystävyys ja toveruus urheilussa. Englannin kansallinen valmentajayhdistys mainitsee ohjeistossaan, että hyvä valmentaja huolehtii ensisijaisesti urheilijan hyvinvoinnista, turvallisuudesta ja tulevaisuudesta. Urheilusuorituksen kehittäminen täytyy olla tasapainossa urheilijan sosiaalisten, älyllisten, emotionaalisten ja fyysisten tarpeiden kanssa. Valmentaja-urheilija-suhteen avainasioita on itsenäisyyteen kasvattaminen. Urheilijaa pitää ohjata ottamaan vastuu käytöksestään, suorituksestaan harjoituksissa ja kilpailuissa sekä vapaa-ajastaan, opiskelustaan ja työstään. Valmentaja vastaa rajanvedosta auktoriteetti/ystävä välillä. Ammattivalmentaja on henkilö, joka tekee valmennustyötä tai siihen läheisesti liittyviä tehtäviä tavoitteellisen kilpaurheilun parissa. Ammattivalmentaja saa tekemästään työstä palkkatuloja. Lisäksi hänellä on alaan liittyvä koulutus. Ammattivalmentaja kantaa vastuuta urheilijan ja lajin kehityksestä yhteiskunnallisesti hyväksyttävien tapojen mukaan. 7.2. Ammattivalmentajien lukumäärä, sukupuoli ja ikä Lajiliittoihin, urheiluoppilaitoksiin ja puolustusvoimille lähetetyn kyselyn perusteella Suomessa työskentelee kaikkiaan 1161 ammattivalmentajaa. (liite 10). SLU:hun kuuluvien lajiliittojen ja niiden piiri/alueorganisaatioiden palveluksessa on 391 valmentajaa. Lajiliittoihin kuuluvissa urheiluseuroissa työskentelee 617 valmentajaa. Seuravalmentajien määrä perustuu lajiliittojen esittämiin arvioihin. Puolustusvoimissa ammattivalmentajia on 34 kpl, urheiluopistojen valmennuskeskuksissa ja 37 kpl ja muissa urheiluoppilaitoksissa yhteensä 78 kpl (taulukko 1). KAIKKI MIEHET NAISET YHTEENSÄ %-MIEHET %-NAISET Lajiliitot ja seurat 753 259 1012 74 % 26 % Puolustusvoimat 33 1 34 97 % 3 % Urheiluopistot 37 0 37 100 % 0 % Urheilupainotteiset lukiot 17 3 20 85 % 15 % Urheilulukiot 45 7 52 87 % 13 % Ammatilliset oppilaitokset 5 1 6 83 % 17 % YHTEENSÄ 890 271 1161 77 % 23 % Taulukko 1. Valmentajien lukumäärä ja sukupuoli Vuonna 1994 SLU:n tekemän kyselyn mukaan päätoimisia oli kaikkiaan eri lajiliitoissa 378 valmentajaa ja osapäiväisinä 3375 valmentajaa. Tämän selvityksen lukumäärät olivat 438 päätoimista ja 723 osa.aikaista. Vertailussa tämän projektin tuloksiin tulee huomioida seikka, että vuoden 1994 kyselyssä valmentaja-käsitettä ei määritelty kovin täsmällisesti eikä osa-aikaisten työajalle laitettu mitään alarajaa (tässä selvityksessä käytetty alaraja oli 50 % työajasta). Naisia ammattivalmentajissa on kaiken kaikkiaan 23% (271 kpl). Näistä suurin osa työskentelee naisvaltaisten lajien liitoissa ja seuroissa (esim. SVOLI ja taitoluistelu). Lisäksi muutamia naisvalmentajia on ammatillisissa oppilaitoksissa, urheilupainotteisissa lukioissa ja urheilulukioissa Merkillepantavaa on, että urheiluopistoilla ei ole yhtään naisvalmentajaa. Suomen Olympiakomitean Yhteislähtö-projektin (1997) mukaan naisvalmentajia on kaikkiaan 26,9 %. Samalla myös todetaan naisvaltaisimmiksi lajeiksi ringette, voimistelu ja taitoluistelu. Prosentuaalisen jakauman suhteen näiden kahden selvityksen tulokset ovat varsin samankaltaisia. Lukumääristä on jälleen vaikea tehdä vertailua, koska aiemmassa selvitystyössä ei myöskään valmentaja-käsitettä oltu määritelty. Tämän selvitystyön osalta valmentajien lukumääriä vääristää jonkin verran liittojen, seurojen ja urheiluoppilaitosten yhteispalkkaussopimuksista aiheutuva päällekkäisyys. Vastauksista kuitenkin ilmeni, että useat tahot olivat laskeneet määrän päätyönantajan mu- 20 SUOMEN VALMENTAJAT RY RAPORTTI