Kaupunginhallitus 127 13.06.2016 Kaupunginhallitus 163 15.08.2016 Konsernitiliin siirtyminen ja maksuliikenteen kilpailuttaminen Khall 13.06.2016 127 (Valm. ma. talousjohtaja) Haapaveden kaupungilla ja sen konserniin kuuluvilla tytäryhtiöillä on olemassa useita eri pankeissa olevia maksuliiketilejä ja joillakin tytäryhtiöillä lisäksi ns. talletustilejä. Muutamassa tilissä on luottolimiitti, jonka takaajana kaupunki on. Maksuliiketilien kautta kulkee suuria summia rahaa. Vaikka tytäryhtiöiden taloushallinto hoidetaan kaupungin oman henkilökunnan voimin, niin kunkin yhtiön kassatilanteen tarkistamiseksi täytyy tarkistaa kukin tili erikseen maksuliikenteenhoitajan toimesta. Kaupungin tytäryhtiöillä on erilaisia kassatilanteita. Kassanhallinnan tehostamiseksi on hyvä käyttää konsernitiliä, jossa kaupunkikonsernin rahavaroja voidaan joustavammin käyttää eri tytäryhtiöiden ja kaupungin kassanhallinnassa. Konsernitiliä käytettäessä on koko konserniin kassavarat yhtiöiden ja kaupungin käytössä. Tällöin mahdolliset korkokustannukset maksetaan kaupungin tai tyttärien välillä ja korkohyödyt tulevat kaupungin tai tyttärien hyödyksi. Kilpailuneutraliteettisäännösten vuoksi kaupungin takausten ja lainojen, myös omille yhtiöilleen, on oltava markkinahintaisia. Konsernitilillä voitaisiin tehostaa kassanhallintaa. Konsernitilipalvelussa keskitetään konsernin maksuliike- ja yritystilien varat yhdelle tilille. Konsernitili muodostuu konsernitilistä ja siihen liitetyistä, kunkin yrityksen omista yksikkötileistä, joita kukin yritys/emo käyttää maksuliikkeensä hoitoon. Konsernitili summaa kaikkien palveluun kuuluvien yksikkötilien varat ja toimii laskennallisena tilinä. Yksikkötilit toimivat kuten tavalliset maksuliiketilit. Varojen keskittäminen näin tehostaa kassanhallintaa ja mahdollistaa paremmat korko- ja sijoitustuotot. Konsernitiliin voidaan liittää ulkoinen pankin limiitti ja sisäisiä yksikkötilien välisiä limiittejä. Konsernitiliä voidaan hallinnoida ja seurata kassanhallintaverkkopalvelun avulla, näin emoyhtiön ja tytäryhtiöiden ajantasainen likviditeettitilanne on aina selvillä. Konsernitiliin siirtyminen tarkoittaisi maksuliikepalveluiden pääasiallista keskittämistä yhteen pankkiin, kuitenkin kaupungilla ja tytäryhtiöillä on tarpeita pitää myös maksuliiketilejä eri pankeissa mm. palkkojen ja laskujen maksamista varten. Yhtiöt, jotka on suunniteltu otettavaksi mukaan konsernitiliin: - Haapaveden Energia Oy - Haapaveden Pesula Oy
- Haapaveden Teknologiakylä Oy - Haapaveden Teollisuuskiinteistöt Oy - Hakalab Oy Esityslistan liitteenä nro 82/2016 on tarjouspyyntöluonnos liitteineen konsernitilin ja maksuliikepalveluiden kilpailuttamista varten. Tarjoukset tulee jättää 8.8.2016 mennessä, jonka jälkeen asia tulee kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätettäväksi. Konsernitiliin siirtyminen vaatii kaupunginvaltuuston päätöksen, mikäli halutaan käyttää luottolimiittejä, joko konsernin sisäisesti, tai konsernitilille. Konsernitiliin siirtyminen vaatii myös päätöksiä siihen liitettävien yhtiöiden toimesta. Yhtiöiden hallinnossa ollaan tietoisia asian valmistelusta. Esityslistan oheismateriaalina on pankin materiaalia konsernitilistä. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää käynnistää konsernitiliä koskevan kilpailutuksen. Käsittely: Viljo Saukko esitti asian jättämistä pöydälle. Esitystä ei kannatettu. Päätös: Hyväksyttiin. Merk. Viljo Saukko pyysi merkitsemään eriävän mielipiteensä päätökseen. Ma talousjohtaja Maria Sorvisto oli paikalla tämän asian käsittelyn aikana. Khall 13.06.2016 127 (Valm. ma. talousjohtaja) Haapaveden kaupungilla ja sen konserniin kuuluvilla tytäryhtiöillä on olemassa useita eri pankeissa olevia maksuliiketilejä ja joillakin tytäryhtiöillä lisäksi ns. talletustilejä. Muutamassa tilissä on luottolimiitti, jonka takaajana kaupunki on. Maksuliiketilien kautta kulkee suuria summia rahaa. Vaikka tytäryhtiöiden taloushallinto hoidetaan kaupungin oman henkilökunnan voimin, niin kunkin yhtiön kassatilanteen tarkistamiseksi täytyy tarkistaa kukin tili erikseen maksuliikenteenhoitajan toimesta.
Kaupungin tytäryhtiöillä on erilaisia kassatilanteita. Kassanhallinnan tehostamiseksi on hyvä käyttää konsernitiliä, jossa kaupunkikonsernin rahavaroja voidaan joustavammin käyttää eri tytäryhtiöiden ja kaupungin kassanhallinnassa. Konsernitiliä käytettäessä on koko konserniin kassavarat yhtiöiden ja kaupungin käytössä. Tällöin mahdolliset korkokustannukset maksetaan kaupungin tai tyttärien välillä ja korkohyödyt tulevat kaupungin tai tyttärien hyödyksi. Kilpailuneutraliteettisäännösten vuoksi kaupungin takausten ja lainojen, myös omille yhtiöilleen, on oltava markkinahintaisia. Konsernitilillä voitaisiin tehostaa kassanhallintaa. Konsernitilipalvelussa keskitetään konsernin maksuliike- ja yritystilien varat yhdelle tilille. Konsernitili muodostuu konsernitilistä ja siihen liitetyistä, kunkin yrityksen omista yksikkötileistä, joita kukin yritys/emo käyttää maksuliikkeensä hoitoon. Konsernitili summaa kaikkien palveluun kuuluvien yksikkötilien varat ja toimii laskennallisena tilinä. Yksikkötilit toimivat kuten tavalliset maksuliiketilit. Varojen keskittäminen näin tehostaa kassanhallintaa ja mahdollistaa paremmat korko- ja sijoitustuotot. Konsernitiliin voidaan liittää ulkoinen pankin limiitti ja sisäisiä yksikkötilien välisiä limiittejä. Konsernitiliä voidaan hallinnoida ja seurata kassanhallintaverkkopalvelun avulla, näin emoyhtiön ja tytäryhtiöiden ajantasainen likviditeettitilanne on aina selvillä. Konsernitiliin siirtyminen tarkoittaisi maksuliikepalveluiden pääasiallista keskittämistä yhteen pankkiin, kuitenkin kaupungilla ja tytäryhtiöillä on tarpeita pitää myös maksuliiketilejä eri pankeissa mm. palkkojen ja laskujen maksamista varten. Yhtiöt, jotka on suunniteltu otettavaksi mukaan konsernitiliin: - Haapaveden Energia Oy - Haapaveden Pesula Oy - Haapaveden Teknologiakylä Oy - Haapaveden Teollisuuskiinteistöt Oy - Hakalab Oy Esityslistan liitteenä nro 82/2016 on tarjouspyyntöluonnos liitteineen konsernitilin ja maksuliikepalveluiden kilpailuttamista varten. Tarjoukset tulee jättää 8.8.2016 mennessä, jonka jälkeen asia tulee kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätettäväksi. Konsernitiliin siirtyminen vaatii kaupunginvaltuuston päätöksen, mikäli halutaan käyttää luottolimiittejä, joko konsernin sisäisesti, tai konsernitilille. Konsernitiliin siirtyminen vaatii myös päätöksiä siihen liitettävien yhtiöiden toimesta. Yhtiöiden hallinnossa ollaan tietoisia asian valmistelusta. Esityslistan oheismateriaalina on pankin materiaalia konsernitilistä.
Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää käynnistää konsernitiliä koskevan kilpailutuksen. Käsittely: Viljo Saukko esitti asian jättämistä pöydälle. Esitystä ei kannatettu. Päätös: Hyväksyttiin. Merk. Viljo Saukko pyysi merkitsemään eriävän mielipiteensä päätökseen. Ma talousjohtaja Maria Sorvisto oli paikalla tämän asian käsittelyn aikana. Khall 15.08.2016 163 (Valm. ma. talousjohtaja) Haapaveden kaupunki on pyytänyt esityslistan liitteenä olevalla tarjouspyynnöllä tarjouksia pankkipalveluista ajalla 14.6. - 8.8.2016. Tarjouspyyntö on julkaistu kaupungin www-sivuilla ja Hilmassa. Tarjouskilpailun aikana tarjoajille oli mahdollisuus lähettää tarjouspyyntöön liittyviä lisätietoja ja kysymyksiä toimittamalla kysymykset 25.7.2016 mennessä. 2.8.2016 julkaistiin vastaukset kysymyksiin kaupungin www-sivuilla, esityslistan liitteenä on kysymykset ja vastaukset. Tarjouskilpailulle määrätyn ajan puitteissa saapui 4 tarjousta. Tarjouksen jättivät seuraavat toimijat: - Danske Bank Oyj - Nordea - Suomenselän Osuuspankki - Nivalan Järvikylän Osuuspankki Tarjoukset on avattu 9.8.2016 pidetyssä tilaisuudessa. Tarjousten avauspöytäkirja on esityslistan liitteenä. Kaikki tarjoajat täyttävät solveltuvuutta koskevat vaatimukset. Nivalan Järvikylän Osuuspankin tarjouksessa ei ole toimitettuna yhteyshenkilön ansioluetteloa eikä ilmoitettuna tämän varahenkilöä. Tarjouksesta myös puuttuvat tiedot toimipisteen aukioloajoista ja puhelinpalvelusta. Nivalan Järvikylän Osuuspankin tarjouksessa ei myöskään, muista poiketen, ole esitystä konsernitilin rakenteesta, tosin tätä ei ole erityisesti ja
nimenomaisesti pyydettykään. Esityslistan liitteenä on laadittu tarjousvertailu. Tarjousten valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, tarjousten pisteytys lasketaan siten, että hinnalla on 80 % painoarvo ja laatukriteerillä on 20 % painoarvo. Vertailussa halvin tarjous saa 80 pistettä. Muut tarjoukset pisteytetään kaavalla: halvin hinta / vertailtava hinta * 80. Näin lasketut pisteet ovat seuraavat: - Suomenselän Osuuspankki: 80 pistettä - Nordea: 79,22 pistettä - Danske Bank Oyj: 65,38 pistettä - Nivalan Järvikylän Osuuspankki: 60,51 pistettä Laatukriteeristä saatujen pisteiden määrä: - Suomenselän Osuuspankki: 10 pistettä - Nordea: 6 pistettä - Danske Bank Oyj: 3 pistettä - Nivalan Järvikylän Osuuspankki: kaikkia kriteerejä ei ilmoitettu Tarjouspyynnön mukaisesti laatuosion vertailupistemäärä lasketaan kaavalla vertailtava pistemäärä / eniten pisteitä saaneen tarjoajan pistemäärä x painoarvo - Suomenselän Osuuspankki:10 /10 * 20 = 20 - Nordea: 6 / 10 * 20 = 12 - Danske Bank Oyj: 3 / 10 * 20 = 6 pistettä Tarjousvertailun mukaisesti yhteenlasketut pisteet ovat: 1. Suomenselän Osuuspankki yhteensä 100 pistettä 2. Nordea yhteensä 91,22 pistettä 3. Danske Bank Oyj yhteensä 68,38 pistettä Tarjouskilpailussa korkeimmat pisteet saaneelta toimijalta on tarjouspyynnön ehtojen mukaisesti tarkistettu työnantajavelvoitteita koskevat todistukset. Esityslistan liitteenä nro 111/2016 ovat tarjouspyyntö, kysymykset ja vastaukset, avauspöytäkirja sekä tarjousvertailu. Esityslistan oheismateriaalina toimitetaan tarjoukset. Konsernitili tehostaa kaupunkikonsernin kassanhallintaa, kun talletuskorko lasketaan koko tiliin liitetyn konserniyhteisöjen maksuliiketilien saldoille yhteensä. Lisäksi konsernitili pienentää tiliin liitettyjen konserniyhteisöjen maksamaa ulkoista luottokorkoa, kun kaupunki toimisi ns. sisäisenä pankkina, mikäli päätetään asettaa kaupungin ja yhtiöiden tilien välille luottolimiittejä. Uusi 1.5.2015
voimaan tullut Kuntalaki korostaa entisestään konserni- ja omistajaohjauksen merkitystä. Kuntalain 47 :n nojalla kunnan on omistajaohjauksella pidettävä huolta, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Konsernitili myös helpottaisi huomattavasti kuntajohdon osalta konsernin kassatilanteen seurantaa, kun tilitilanteet voi tarkistaa internet-ohjelman kautta. Tällä hetkellä kassatilanteiden seuranta hoituu kultakin tililtä erikseen, nykyisen kaupungin pankkiohjelman kautta maksuliikenteenhoitajan toimesta. Haapaveden Teollisuuskiinteistöt Oy:n osalta pankkiohjelmaa ei ole kustannussyistä otettu käyttöön, kyseisen yhtiön kassatilanne tarkistetaan, kun uusimmat tiliotteet saapuvat. Tällä hetkellä kaupungilla on yksi luotollinen tili Danske Bankissa, tililimiitti on 50 000 ja limiittiä ei ole tällä hetkellä käytetty. Haapaveden Teknologiakylä Oy:llä on yksi luotollinen tilli Suomenselän Osuuspankissa, tililimiitti on 450 000 ja Haapaveden kaupunki on antanut tästä omavelkaisen takauksen (Kvalt 14.12.2015 45). Haapaveden Teknologiakylä Oy:n luottolimiittiä on tällä hetkellä käytössä. Konsernitiliin siirryttäessä on tarkoitus lopettaa nämä luottolimiitit. Haapaveden Energia Oy:llä on maksuliiketilin lisäksi talletusvaroja sulkutileillä Nivalan Järvikylän Osuuspankissa. Tytäryhtiöillä voi konsernitiliin siirtymisestä huolimatta olla omien taloudellisen tilanteiden ja omien päätöstensä mukaisesti sijoituksia. Jotta konsernitili toimisi ja entiset luottolimiitit saataisiin nollattua, olisi tarpeen määrittää konsernitilille 500 000 euron ulkoinen luottolimiitti. Lähtökohtaisesti kukin yksikkö (kaupunki tai yhtiö) on oikeutettu käyttämään vain oman tilin saldoa, jos muuta ei sovita. Kaikille tileille voidaan kuitenkin ilmoittaa emoyhtiön ja yksikön sopima sisäinen limiitti, jonka puitteissa yksikkö voi käyttää konsernin sisäisiä varoja. Tässä esitys kaupungin ja eri yksiköiden välisiksi sisäisiksi limiiteiksi: - Haapaveden Teknologiakylä Oy sisäinen luottolimiitti 450 000 - Haapaveden Energia Oy sisäinen luottolimiitti 0 - Haapaveden Pesula Oy sisäinen luottolimiitti 50 000 - Hakalab Oy sisäinen luottolimiitti 20 000 - Haapaveden Teollisuuskiinteistöt Oy sisäinen luottolimiitti 100 000 Suomenselän Osuuspankin toimitusjohtaja Timo Suhonen tulee käsittelyn aluksi kertomaan konsernitilistä.
Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus hyväksyy Suomenselän Osuuspankin tarjouksen pankkipalvelujen tuottamisesta. Lisäksi kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy 500 000 euron luottolimiitin kaupungin nimissä avattavaan konsernitiliin, sekä kaupungin ja yhtiöiden välisiksi sisäisiksi limiiteiksi seuraavat: - Haapaveden Teknologiakylä Oy sisäinen luottolimiitti 450 000 - Haapaveden Energia Oy sisäinen luottolimiitti 0 - Haapaveden Pesula Oy sisäinen luottolimiitti 50 000 - Hakalab Oy sisäinen luottolimiitti 20 000 - Haapaveden Teollisuuskiinteistöt Oy sisäinen luottolimiitti 100 000 Käsittely: Kaupunginjohtaja muutti esitystä siten, että kaupungin ja yhtiön välisiä sisäisiä luottolimiittejä ei tässä vaiheessa määritellä. Ne käsitellään myöhemmin konserniohjeessa. Päätös: Hyväksyttiin. Merk. Ma. talousjohtaja Maria Sorvisto oli paikalla asian käsittelyn aikana. Timo Suhonen oli paikalla ennen päätöksentekoa.