LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELU Case: Lauttasaaren Nuori-Suomi -puisto Opinnäytetyö Maisemasuunnittelun koulutusohjelma Lepaan yksikkö 6.5.2005 Anne Huttunen
HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU Maisemasuunnittelun koulutusohjelma Lepaa 14610 Lepaa OPINNÄYTETYÖ Työn nimi Lähiliikuntapaikan suunnittelu. Case: Lauttasaaren Nuori-Suomi puisto Tekijä Anne Huttunen Peltotie 15 21270 Nousiainen Ohjaaja Marketta Nummijärvi Hyväksytty..20 arvosanalla Hyväksyjä Arvosana-asteikko 5 = kiitettävä, 4-3 = hyvä, 2-1 = tyydyttävä
HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU LEPAA TIIVISTELMÄ Maisemasuunnittelun koulutusohjelma Tekijä Anne Huttunen Vuosi 2005 Työn nimi Työn säilytyspaikka Lähiliikuntapaikan suunnittelu Case: Lauttasaaren Nuori-Suomi puisto HAMK, Lepaan yksikkö TIIVISTELMÄ Lähiliikuntapaikat ovat Suomessa vielä suhteellisen uusi asia. Tämä opinnäytetyö pyrkii osaltaan lisäämään tietämystä lähiliikuntapaikkojen suunnittelusta. Työn aluksi käsitellään liikuntatapojen muuttumista yhteiskunnallisten muutosten myötä ja esitellään liikunnan merkitystä elämänkaaressa. Työn keskeisin osa esittelee liikuntaan liittyviä säädöksiä, lähiliikuntapaikka käsitettä ja sen taustaa. Työssä tutkiskellaan myös lähiliikuntapaikoille tyypillisiä piirteitä, lähiliikuntapaikoille ominaisia toimintoja sekä lajeja. Lisäksi käydään läpi lähiliikuntapaikkojen suunnittelussa huomioitavia seikkoja. Työn lopuksi käsitellään Lauttasaaren Nuori-Suomi puiston suunnitteluprosessia. Suunnittelukohde on Lauttasaaressa sijaitseva kahdesta eri puistoalueesta koostuva kokonaisuus, joka yleissuunnittelun myötä suunnataan lähiliikuntapaikaksi. Suunnitelmaliitteisiin sisältyvät sekä luonnokset että lopullinen yleissuunnitelma. Opinnäytetyö on lähiliikuntapaikkojen suunnitteluun liittyvä paketti ja on lähiliikuntapaikkoja suunnittelevien hyödynnettävissä. Työ rajautuu ulkotiloissa sijaitseviin lähiliikuntapaikkoihin ja niiden suunnitteluun. Asiasanat liikunta, lähiliikunta, lähiliikuntapaikka, yleissuunnittelu Sivut 85 s. + liitteet (10)
HÄME POLYTECHNIC LEPAA ABSTRACT The Degree Programme of Landscape Desing Author Anne Huttunen Year 2005 Subject of thesis Archives The planning of the neighbourhood sport facility parks Case: Nuori-Suomi park in Lauttasaari Hame Polytechnic, Lepaa unit ABSTRACT Neighbourhood sport facility is still quite a new thing in Finland. The aim of this thesis is to add the knowledge in planning of the neighbourhood sport facility parks. The beginning of the thesis considers how sport facility has changed because of the social changes and also the importance of the sport in the circle of life. The regulations in sport are presented in the second part of the thesis. Also the neighbourhood sport facility and the background of it are introduced. In this part explores the typical features, sport functions and sport types of the neighbourhood sport facility park. In addition what should be taken under consideration in planning of this kind of sport parks is also introduced. In the end of the thesis there is an example of planning of the neighbourhood sport facility park. The subject is called Nuori-Suomi park and it is located in Lauttasaari, Helsinki. It consists of two parks. The plans are included to the appendices. This thesis is a bundle of planning the neighbourhood sport facility. It can be used in planning prosess. The thesis is restricted to the neighbourhood sport facility in outside. Keywords sport, neighbourhood sport facility, neighbourhood sport facility park, general planning Pages 85p. + appendices 10p.
SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 2 LIIKUNNALLISEN VIRKISTÄYTYMISEN KEHITYS SUOMESSA...2 2.1 Liikunnallinen virkistyminen ennen järjestäytynyttä urheilutoimintaa...2 2.2 Liikunta 1800-luvun alusta nykypäivään...3 3 LIIKUNTAAN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ...6 4 LIIKUNNAN MERKITYS ELÄMÄNKAARESSA...8 4.1 Miksi liikutaan liikuntaan intoutuminen...9 4.1.1 Biologiset merkitykset... 10 4.1.2 Psyykkiset merkitykset... 10 4.1.3 Yhteiskunnalliset merkitykset... 11 4.1.4 Kasvatukselliset merkitykset... 11 4.2 Lapsuus... 11 4.3 Nuoruus... 15 4.4 Aikuisuus ja ikääntyminen... 16 4.5 Vanhuus... 19 4.6 Erityisryhmät... 20 5 MIKÄ ON LÄHILIIKUNTAPAIKKA?... 22 5.1 Liikunta ja lait... 22 5.2 Muut lait ja normit... 23 5.3 Liikuntapaikkarakentamisen suunta 2004 -strategia... 24 5.4 Lähiliikuntapaikka käsitteen synty ja määritelmä... 26 5.5 Lähiliikuntapaikalle tyypillisiä suorituspaikkoja tai niiden yhdistelmiä... 28 5.6 Lähiliikuntapaikalle soveltuvia lajeja... 29 5.7 Nuori Suomi ry järjestö lähiliikunnan asialla... 35 5.8 Lähiliikuntapaikka-avustukset... 36 5.8.1 Valtionapu... 36 5.8.2 Hat Trick avustus... 37 6 LÄHILIIKUNTAPAIKKOJA MEILLÄ JA MAAILMALLA... 38 6.1 Esimerkkejä lähiliikuntapaikoista muualla Euroopassa... 38 6.2 Esimerkkejä lähiliikuntapaikoista Suomessa... 39 6.3 Lähiliikuntapaikkakysely... 42 7 LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELUSSA HUOMIOITAVIA SEIKKOJA 44 7.1 Lähiliikuntapaikkoja koskevat säädökset... 44 7.2 Vuorovaikutteinen suunnittelu... 44 7.3 Vastuu... 45 7.4 Suunnittelun lähtökohtia... 46 7.4.1 Tilantarve ja mitoitus... 46 7.4.2 Valaistus... 47 7.4.3 Maastonmuotoilu... 47
7.4.4 Turvallisuus... 48 7.4.5 Ympäristöystävällisyys... 49 7.4.6 Materiaalit ja rakenteet... 50 7.4.7 Esteettömyys... 52 7.4.8 Kasvillisuus... 55 7.4.9 Hoito ja käyttö... 56 7.4.10 Lähiliikuntapaikan käytön tehostaminen... 58 8 LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELUPROSESSI... 61 8.1 Case: Lauttasaaren Nuori-Suomi puisto... 61 8.1.1 Sijainti... 61 8.1.2 Tausta... 62 8.1.3 Nykytila... 62 8.2 Yleissuunnittelun lähtökohdat... 66 8.2.1 Esisuunnitelma... 67 8.2.2 Yleissuunnitteluprosessin käynnistyminen... 68 8.2.3 Tavoitteet ja odotukset... 68 8.2.4 Lähdeaineisto... 69 8.2.5 Tutkimukset... 69 8.3 Suunnittelutyöskentely... 70 8.3.1 Yleissuunnitelmavaiheet ja suunnittelutyö ryhmässä... 70 8.3.2 Vuorovaikutteisuuden toteutuminen ja tiedotus... 71 8.4 Suunnitteluratkaisut... 72 8.4.1 Toiminnot... 72 8.4.2 Maastonmuotoilu... 72 8.4.3 Rakenteet ja rakennukset... 73 8.4.4 Valaistus ja turvallisuus... 73 8.4.5 Jätehuolto... 74 8.4.6 Leikki- ja liikuntavälineet... 74 8.4.7 Kasvillisuus... 75 8.5 Havainnollistaminen... 75 8.6 Aikataulu... 77 8.7 Hankkeen rahoitus ja kustannukset... 77 9 POHDINTA... 78 10 LÄHTEET... 80 11 LIITTEET... 85
1 JOHDANTO Liikuntatavat ovat vuosien kuluessa muuttuneet yhteiskunnallisten ja yksilöllisten muutosten seurauksena. Länsimaisen ihmisen hyötyliikunnan määrä on vähentynyt. Enää liikuntaa ei välttämättä saada riittävästi työn yhteydessä, vaan liikkuminen on ennen kaikkea vapaa-ajan viettoon liittyvä asia. Liikunnan positiiviset vaikutukset tiedostetaan yhä paremmin ja liikunnan merkitys koko elämänkaaren aikana on kasvanut. Erityisesti liikunnan terveysvaikutukset ovat tänä päivänä yhä tärkeämmässä roolissa, kun halutaan liikkua. Tutkimusten mukaan liikuntapaikkojen etäisyys on liikunnan harrastamisen esteenä kolmanneksella suomalaisista. Rakennettujen liikuntapaikkojen sijainti yhdyskuntarakenteessa onkin tärkeä liikunta-aktiivisuuteen vaikuttava tekijä; olosuhteet ovat liikkumisen perusedellytys. Lähiympäristön liikkumisen paikat, luonto sekä turvallinen ja toimiva kevyen liikenteen väylästö mahdollistavat päivittäisen liikunnan. Lähiliikuntapaikat ovat esimerkkejä uudenlaisesta liikuntapaikkojen suunnittelusta. Niissä keskeisiä eivät ole liikunnan suorituspaikkoja koskevat normit, vaan suunnittelu on vapaamuotoisempaa. Lähiliikuntapaikan suunnittelussa yhdistyy poikkihallinnollisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen merkitys. Tämän opinnäytetyön tavoitteena on selvittää kirjallisuuspohjaisen lähtöaineiston avulla liikunnan merkitystä ihmiselle sekä lähiliikuntapaikkakäsitettä ja lähiliikuntapaikan suunnittelussa huomioitavia seikkoja. Varsinaisen teoriaosuuden lisäksi tavoitteena on esimerkki lähiliikuntapaikan suunnitteluprosessin etenemisestä Lauttasaaren Nuori-Suomi puiston esimerkkitapauksen avulla. Tämän opinnäytetyön taustalla on erikoistumisharjoitteluni Maisema ja Ympäristö Oy:ssä Hämeenlinnassa (kesä 2004). Sen myötä tutustuin lähiliikuntapaikka-aiheeseen ja totesin tarpeen koota siihen liittyvää tietoa yksiin kansiin. Lauttasaaren Nuori-Suomi puiston yleissuunnitelma on tehty kolmen hengen suunnittelutyöryhmässä, jossa olin jäsenenä avustavana suunnittelijana. Työtä on tehty suunnittelutoimistossa, jolle työ on tullut toimeksiantona. 1
2 LIIKUNNALLISEN VIRKISTÄYTYMISEN KEHITYS SUOMESSA Suomalaisen liikuntakulttuurin historia voidaan jakaa ajallisesti kahteen päävaiheeseen. Ennen 1800-lukua edeltäneeseen aikaan ja sen jälkeiseen aikaan. 1800-luvun kuluessa Suomen liikuntakulttuurissa tapahtui oleellinen muutos, kun kansanomaisen liikunnan spontaanin kisailutoiminnan syrjäytti niin sanottu uudenaikainen, organisoitu urheilu. 2.1 Liikunnallinen virkistyminen ennen järjestäytynyttä urheilutoimintaa Suomen liikuntahistorian ajallisena lähtökohtana voidaan pitää suomalaisten siirtymistä Baltiasta Suomeen kansanvaelluksen merkeissä Kristuksen syntymän jälkeisinä vuosisatoina. (Wuolio 1982) Suomalaisten perinteisiä vuosisatojen takaisia liikkumisen muotoja metsäisessä ja järvisessä maassa olivat vaeltaminen, soutaminen, hiihtäminen, ratsastaminen. Niitä ei harrastettu niiden hauskuuden takia, vaan olosuhteiden pakosta mm. hankittaessa lisäravintoa tai tehtäessä kaupankäyntiä. Käytettävissä ei ollut koneita, eikä edes kulkukelpoisia teitä varsinkaan talvella. (Vuolle & Telama & Laakso 1986) Suomalaisten kansanomainen liikunta oli luonteeltaan sekä elinkeinojen harjoittamiseen liittyvää spontaania liikuntaa että vapaa-aikana harjoitettua, spontaanin liikunnan olemuksen säilyttänyttä leikki- ja kisailutoimintaa. Voimainkoitosten, pelien ja leikkien myötä opittiin käyttämään myös sääntöjä. Pohjoisen ilmaston takia suuri osa suomalaisten vapaa-aikana tapahtuneesta urheilusta oli sisätiloissa tapahtuvaa, niin sanottua tupaurheilua. (Wuolio 1982; Itkonen & Nevala 1991) Vanhamuotoinen liikuntakulttuuri koostui monenlaisista usein paikallisen perinteen mukaisista peleistä ja leikeistä sekä muun muassa kansantansseista. Erityisesti miesten harrastamat voimainkoetukset ja temput olivat vahvasti sidoksissa agraarikulttuuriin. Suomalaisten elinkeinopohjainen liikunta liittyi oleellisesti työn tekemiseen ja oli yleisesti siirtymistä paikasta toiseen. Liikunta liittyi näin oleellisena osana arkipäivään, eikä vanhassa maaseutuyhteisössä ollut erityistä liikuntaharrastusta kuntoilu- tai terveysmielessä. Herrasväen liikuntaan kuuluivat puolestaan heille säädyn mukaiset promenadit ja vesiterapia. (Wuolio 1982; Itkonen & Nevala 1991) Osa elinkeino- ja liikennepohjaisista toiminnoista irtosi myöhemmin elinkeinoyhteydestään, ja niitä ruvettiin harjoittamaan niihin sisältyvän alun perin sekundaarisen liikunnan vuoksi. Näin esimerkiksi metsästyksestä, kalastuksesta, soudusta, hiihdosta ja ratsastuksesta tuli urheilumuotoja sen jälkeen, kun niitä ei enää tarvittu alkuperäisessä tarkoituksessa. Edelleen- 2
kin on kuitenkin tilanteita, jolloin samaa liikuntamuotoa harjoitetaan sekä elinkeinona että urheiluna (esimerkiksi kalastus). (Wuolio 1982) 1800-luvulle tultaessa alkoi kehittyä uudenaikainen, organisoitu urheilu, joka vuosien kuluessa korvasi voimainkoetukset, kivennostot ja tupaleikit. 2.2 Liikunta 1800-luvun alusta nykypäivään Nykyaikaisen liikuntakulttuurin ensimmäiset vaikutteet Suomeen tulivat 1830-luvulla Ruotsista ja myöhemmin Saksasta. Nämä aatteet painottivat terveyttä ja liikuntaa suosivaa elämäntapaa sekä erityisesti voimistelun merkitystä. Niiden myötä Suomeen syntyi muun muassa koulu- ja seuravoimistelua. (Itkonen & Nevala 1991) 1800-luvun puolivälin jälkeen liikunta alkoi vähitellen nykyaikaistua ja viimeistään maailmansotien välisenä aikana perinteinen liikuntakulttuuri oli kadonnut. Sen tilalle tulleen, anglo-saksisia vaikutteita saaneen, modernin urheilun keskeisiä tuntomerkkejä ovat yhteiset säännöt ja mitattavat suoritukset. (Vuolle 1986; Itkonen & Nevala 1991) Kristillisten arvojen ja normien mukaan urheilua pidettiin pitkään syntinä tai vähintäänkin turhanaikaisena vouhotuksena, josta ei ollut kenellekään mitään hyötyä. Papit, opettajat ja muuta kansanvalistajat onnistuivat kuitenkin tehtävässään: he kykenivät tekemään urheilusta hyväksytyn, hyvän elämänarvon ja kohottamaan sen raittius- ja sivistysuskon rinnalle. (Itkonen & Nevala 1991) 1800-luvun viimeisellä neljänneksellä urheilusta tuli Suomessa aate, jota oli levitettävä. Urheiluaatteen levittämiseksi perustettiin seuroja, jotka järjestivät näytöksiä ja kilpailuja esitelläkseen siten urheilua sen eri muodoissa. (Wuolio 1982) 1800-luvulla kaupunkien sosiaalista elämää vilkastuttivat kylpylät, uimalaitokset ja luistinseurat sekä voimisteluseurat. Vuosisadan loppuun mennessä urheiluseurassa tai alayhdistyksessä oli jo yli 300. (Heikkala & Honkanen & Laine 2003) Tuona aikana syntyi myös sotilasvoimistelua. (Wuolio 1982) 3
KUVA 1 Koululaisvoimistelua. (Heikkinen 1992) Urheilu aloitti Suomessa voittokulkunsa juuri siinä vaiheessa, kun kansakunta oli muotoutumassa ja eli poliittisesti vaikeita aikoja. Liikunnalla oli selkeä merkitys kansallisen identiteetin vahvistajana. Raittius, urheilu ja sivistys olivat 1900-luvun vaihteesta lähtien kaikkien kansalaisliikkeiden aatteellisia kulmakiviä. Suomessa urheiltiin isänmaan, kielen, luokan ja puolueen puolesta, vapaapalokunnan, raittiusseuran, työväenyhdistyksen, nuorisoseuran, punakaartin ja suojeluskunnan urheiluseurassa. Suurin muutos tapahtui kansanopetuksen alalla, kun 1921 säädettiin oppivelvollisuus. Kansakoulujen opetusohjelmaan kuului 2 viikkotuntia laulua ja leikkiä alakoulussa ja voimistelua ja urheilua vastaavasti yläkoulussa. (Vuolle & Telama & Laakso 1986; Wuolio 1982) Urheilun kansallinen ja poliittinen merkitys korostui 1900-luvun alkupuoliskolla. Urheiluliike hajosi kahtia kansalaissodan jälkiselvittelyissä ja järjestöriidat leimasivat koko urheiluelämää. Urheilumenestysten myötä urheiluseuratoiminta kuitenkin levisi ja urheilu sai uusia muotoja ja harrastajia. Kilpa- ja terveysliikunnan rinnalle alkoi kehittyä elämyksiä ja iloisia kokemuksia korostavaa liikuntaa. (Itkonen 1991) 1960-luvulla hahmottui ensimmäisen kerran ohjelma, jossa eroteltiin liikuntakulttuurin sisällä erilaisia osa-alueita: huippu-urheilu, muu kilpaurheilu, liikuntakasvatus ja kuntoliikunta. (Wuolio 1082) Työajan lyhenemisen myötä vapaa-aika lisääntyi. Lenkkeilyn yhteydessä syntyi käsite tuulipukukansa. (Heikkala & Honkanen & Laine 2003) 1950-luvulla Suomen liikuntapaikkaverkosto laajeni huomattavasti, kun valtiovalta ryhtyi tukemaan huomattavassa määrin liikuntapaikkarakentamista väestön tarpeiden vaatiessa. Liikuntapaikkarakentaminen oli huipussaan 1980-luvulla, jolloin rakennettiin yli 9400 uutta liikuntapaikkaa. Maastoliikuntapaikkojen kuten ulkoilupuistojen ja laskettelukeskusten rakentaminen lisääntyi nopeasti 1970-luvun jälkeen. (Heikkinen & Hentilä 1992) 4
1980-luvulla entinen pääosin kilpa- ja kuntourheiluun pohjautunut kulttuuri alkoi saada elämyksellisempiä piirteitä ja vaikutteita. Tänä aikana Suomeen tulikin lukuisa määrä uudenlaisia lajeja, joiden harrastamiseen kilpaileminen ja tulokset eivät enää liittyneet keskeisesti. Liikunta myös tuotteistettiin: liikuntaelämyksiä alettiin myydä erilaisilla mielikuvilla ja sankariurheilijoiden imagolla. Muoti ja liikunta tulivat entistä läheisemmiksi. Eri lajit olivat vuoron perään suosiossa ja harrastuksia alettiin vaihtaa yhä kiihtyvässä tahdissa muodin mukaan. (Tiihonen 1991) Kilpaurheilun koventuessa esiin nousivat myös doping-ongelmat. 1990-luvun alkuun mennessä liikunnan terveyttä edistävistä vaikutuksista ja niiden saavuttamiseksi tarvittavan liikunnan ominaisuuksista oli saatu siinä määrin tieteellistä näyttöä, että voitiin ottaa käyttöön termi terveysliikunta. Terveysliikunnalla tarkoitettiin ja tarkoitetaan edelleen kaikkea sellaista liikuntaa, jonka on osoitettu vaikuttavan edullisesti terveyteen ja joka ei tuota terveydellisiä haittoja tai vaaroja. Käytännössä sen on toistuttava riittävän. (Vuori 1996) 1990-luvulla liikuntaan liitettiin yhä enemmän mediaa ja kaupallisuutta. Uusia lajeja ja liikuntamuotoja syntyi, muun muassa nuorten oma liikuntakulttuuri, rullalautailu. Lähiliikuntapaikkojen rakentaminen ja iltapäivätoiminta nousivat tuolloin keskusteluun. Vähän liikkuvat yritettiin saada innostumaan liikunnasta. Todettiin, että koululiikunnan tunnit eivät riitä täyttämään jokapäiväistä liikunnan tarvetta. (Heikkala & Honkanen & Laine 2003) 2000-luvun liikunnalle on ominaista monipuolisuus: liikunnalla on monia erilaisia merkityksiä. Tuloerojen kasvaessa myös eriarvoisuus kasvaa ja yhteiskunta on yhä aiempaa sirpaleisempi. Kulttuurinen moniarvoisuus lisääntyy ja kasvatuksen ja yhteisöllisyyden kysymykset korostuvat. Ihmisten jaksaminen ja terveys on nykyään yhä tärkeämpää kansantaloudelle. Oman terveyden tärkeydestä herännyt huoli ja kiihkeän työrytmin edellyttämä hyvä fyysinen suorituskyky ovat yhdessä luoneet kuntoilutarpeen. (Heikkala & Honkanen & Laine 2003) Liikunta on viime vuosikymmeninä tullut entistä erottamattomammaksi osaksi ihmisten jokapäiväistä elämää ja sekä sen sosiaaliset että terveydellisetkin arvot ovat korostuneet. Samalla on kuitenkin nähtävissä jakoa kahteen ryhmään: osa ihmisistä liikkuu paljon, osa ei lähes ollenkaan. Tämä luo haasteen liikunnan lisäämisestä tulevaisuudessa. 5
3 LIIKUNTAAN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ Liikuntaan ja liikkumiseen liittyy muutamia keskeisiä käsitteitä, joiden merkitykset on hyvä tietää. Seuraavassa on esitetty muutamia niistä. Käsitteet on kerätty kolmesta eri lähteestä. Liikunta Kaikella liikunnalla on merkitystä ihmisen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen terveyteen sekä terveydellistä merkitystä yksilöille, ryhmille, yhteisöille ja yhteiskunnalle. (Vuori 1996) Liikuntailmiötä voidaan tarkastella kolmella tasolla: 1. Liikunta biologis-fysikaalisena ilmiönä Biologis-fysikaalisena ilmiönä liikuntaa tarkastellaan näkyvinä liikkeinä ja elintoimintojen muutoksina. Biologisesti liikunta on lihasten toimintaa ja sen tuottamaa liikettä. (Vuori 1996) 2. Liikunta yksilötason ilmiönä Liikunnan merkitystä tarkastellaan yksilön tietoisuudessa hänen toiminnoissaan ja tavoitteissaan ja miten hän ne kokee. Keskeinen käsite on tällöin liikuntaharrastus, jolla tarkoitetaan lähinnä vapaa-aikana tapahtuvaa henkilökohtaiseen kiinnostukseen perustuvaa fyysistä aktiivisuutta tai aktiivisen liikkumisen valitsemista vapaaehtoisesti muissa elämän toiminnoissa, esim. liikenteessä. Liikunta on yhteydessä myös muun muassa kotitöihin, työntekoon ja liikkumiseen paikasta toiseen, tällöin puhutaan kotityöliikunnasta, työliikunnasta ja työmatkaliikunnasta. Liikunta on tällöin väline tietyn tavoitteen saavuttamiseksi. (Vuolle & Telama & Laakso 1986) 3. Liikunta yhteisötason ilmiönä Yhteiskuntakehityksen eri vaiheissa on syntynyt harrastuksenomaista vapaa-ajan liikuntaa ja sen muotoja säätelemään tapa- ja normijärjestelmiä, jotka kunkin kulttuurin heijastamalla tavalla vastaavat yksilön liikuntakäyttäytymisen tavoitteita, tarpeita ja motiiveja. Nykyaikainen kilpaurheilu on tällaisista organisoituneista toimintamuodoista näkyvin. (Vuolle & Telama & Laakso 1986) Liikuntakäyttäytyminen Liikuntakäyttäytymisen käsite viittaa sekä itse toimintaan että liikunnan heijastumiseen yksilön tajunnassa. Liikuntakäyttäytymisellä tarkoitetaan liikuntaa sekä siihen kohdistuvien ja sitä säätelevien tarpeiden, tavoitteiden, motiivien ja intressien kokonaisuutta. Liikuntakäyttäytyminen on 6
opittua ja sen sisäistäminen osaksi omaa elämäntapaa on helpointa lapsuus- ja nuoruusiässä. Tekijät, jotka vaikuttavat ihmisen liikunnan harrastamisen määrään voidaan jakaa esimerkiksi Greenin Precede mallin mukaisesti altistaviin, mahdollisiin ja vahvistaviin tekijöihin. (Kuva 2) Näiden tekijöiden vaikutukset ovat joko negatiivisia tai positiivisia. (Vuori 2003) Yhdessä nämä tekijät vaikuttavat siihen, harrastaako yksilö liikuntaa ja missä määrin. Esimerkiksi vaikka liikunnalle löytyisi yksilön arjesta riittävästi aikaa, mutta perheen asenteet ovat liikuntaa vastaan, saattaa yksilö käyttää vapaa-aikaansa johonkin muuhun kuin liikuntaan. Jos taas omat myönteiset kokemukset, suorituspaikan läheisyys ja kaverit kannustavat liikkumiseen, voi yksilö olla erittäin aktiivinen liikkuja. KUVA 2 Liikuntakäyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. (Vuori 2003) Terveys Terveydellä tarkoitetaan kykyä kestää sisäisiä ja ulkoisia kuormituksia. Terveys ilmenee vahvoina ja tarkoitustaan palvelevina rakenteina ja elintoimintoina. (Vuori 1996) 7
Terveysliikunta Terveysliikunta on liikuntaa, joka on kaikille suositeltavaa ja mahdollista ja joka edistää fyysistä, psyykkistä ja/tai sosiaalista terveyttä toiminnan syistä ja toteuttamistavoitteista riippumatta. (Vuori 1996) Urheilu Urheilun käsite tarkoittaa normien ja sääntöjen säätelemää organisoitua liikuntatoimintaa, jossa keskeistä on suorituserojen palkitseminen ja kilpailumotiivi. Penkkiurheilu eli sekundaarinen osallistuminen urheiluun on sekin urheiluun osallistumista. (Vuolle 1986) Liikuntapolitiikka Liikuntapolitiikalla tarkoitetaan suunnitelmallisia toimenpiteitä, joilla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan liikunnan harjoittamiseen. Suomessa liikuntapolitiikkaa harjoittavat lähinnä valtio, kunnat ja urheilujärjestöt. Vaikka liikuntapolitiikka on käsitteenä suhteellisen nuori, käytännössä valtiovalta on harjoittanut sitä 1800-luvun lopulta lähtien sekä suoraan erilaisin kielloin ja luvin että välillisesti myöntämällä apurahoja toimintoihin. (Wuolio 1982) 4 LIIKUNNAN MERKITYS ELÄMÄNKAARESSA Liikunta on yksi inhimillisen elämän perusilmiö, josta ihminen on olennaisesti riippuvainen. Liikunnallinen kehitys alkaa jo äidin kohdussa, ja vasta ihmisen kuoltua kaikki liikkuminen lakkaa. Liikkumaan kykenevillä on ollut historian aikana suuremmat mahdollisuudet selviytyä ja jatkaa sukua kuin siihen kykenemättömillä. Perinnöllinen valikoituminen on siten suosinut ominaisuuksia, jotka ovat olleet edullisia liikuntakyvyn kannalta. Nykyinen perimämme on näin liikkuvan ihmisen perimä. Jotta geenimme ohjaisivat päivästä toiseen elimistömme rakenteiden ja toimintojen ja niiden säätelyn kehittymistä ja säilymistä parhaalla mahdollisella tavalla, elimistömme tarvitsee säännöllisesti liikunnan antamia ärsykkeitä. (Zimmer 2001; Vuori.1996) Liikunnalla on ihmisille erilaisia merkityksiä. Monet liikunnan terveydelliset edut on tiedetty kauan. Mutta vasta viime vuosina on liikunta nostettu merkittäväksi kansanterveydelliseksi tekijäksi. Tähän on syynä kaksi asiaa: tutkimustieto liikunnan monista vaikutuksista yksilölle ja kansanterveydelle on viime vuosina olennaisesti vahvistunut. Toisaalta maailma on muuttunut: päivittäinen liikunta on vähentynyt ja ylipaino lisääntymässä. Kehitys näkyy maailmanlaajuisesti: liikunta vähenee, ruokavalio muuttuu ja krooniset taudit ovat nousseet yhdeksi suurimmaksi terveysongelmaksi. Maailman Terveysjärjestön WHO:n vuoden 2002 terveysraportti arvioi, että liikunnan vähäisyys aiheuttaa maailmanlaajuisesti noin 1,9 miljoonaa 8
kuolemaa vuodessa. Tämä voidaan rinnastaa tupakan aiheuttamaan 4,9 miljoonaan kuolemaan. Liikunnan vähyys näkyy ennen kaikkea sydän- ja verisuonitautien, eräiden syöpien ja diabeteksen luvuissa. Liikuntaa lisäämällä voitaisiin tehokkaasti ehkäistä kuolemantapauksia, muuta sairastuvuutta ja työkyvyttömyyttä, pienentää terveydenhuollon kuluja, saada muuta taloudellista hyötyä ja ennen kaikkea terveyttä ja hyvinvointia. (Vuori 1996) Vaikka suomalaiset arvostavat vapaa-ajan liikuntaa harrastuksena ja osallistuvat siihen aktiivisesti, se ei kuitenkaan kata kuin osalla terveydelle tarpeellisen liikunnan määrän. Liikuntaa ja muita terveitä elintapoja lisäämällä voidaan suuresti lisätä suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Tähän on hyvät edellytykset, sillä kansalaiset ovat entistäkin kiinnostuneempia terveydestään, tautien ehkäisystä ja terveyden edistämisestä. (Vuori 1996) 4.1 Miksi liikutaan liikuntaan intoutuminen Liikunnallisuus on osa yksilön piirteiden kokonaisuutta, jossa toiminnan sisältönä on liikunta ja joka liittyy hänen kykyihinsä ja ajallisiin, määrällisiin ja laadullisiin valintoihinsa arkielämässä. (Nupponen 1997) Liikunnalla on monia merkityksiä. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että liikunta voi olla väline jonkin tehtävän suorittamiseksi, tehtävä itse tai tehtävään liittyvä teko. Liikunnan parista haetaan sosiaalisia kontakteja tai omaa rauhaa, virkistäytymistä, kokemuksia ja onnistumista. Myös liikunnan suotuisat vaikutukset terveyteen ovat yksi liikkumista lisäävä tekijä. Liikuntaharrastus voi olla kahdenlaista. Se voi olla joko passiivista (penkkiurheilu, kannustaminen ja seuraaminen) tai aktiivista (fyysinen aktiivisuus, hyötyliikunta, omat liikuntasuoritukset). Liikunnan harrastaminen ja yksilön suhde liikuntaan ja urheiluun on riippuvainen siitä, miten yksilö on sisäistänyt liikunnan osaksi omaa arvomaailmaansa. Harrastamisen motiivit syntyvät ja kehittyvät yksilön omassa toiminnassa ja toiminnan kautta. Niihin voidaan tehokkaasti vaikuttaa liikuntaympäristöä koskevilla ratkaisuilla. Se, osallistuuko yksilö erilaisiin liikuntatoimintoihin, riippuu hänen valinnoistaan. Valintoihin puolestaan vaikuttavat yhteisön luomat mahdollisuudet ja odotukset sekä vastaavasti rajoitukset ja yksilön henkilökohtaiset kokemukset ja ominaisuudet. Negatiiviset kokemukset liikunnasta vähentävät liikunnan harrastamista ja myös estävät motivoitumista ja uusien taitojen oppimista. ( Vuolle 1994; Telama 1972; Holopainen 1990) Liikunnan harrastamisella on erilainen asema ja merkitys ihmisen eri ikäja kehitysvaiheissa ja siihen vaikuttavat myös eri ikävaiheisiin liittyvät muuttuvat tekijät, kuten yksilöä lähellä olevat ystävät ja ympäristö. Lapsen 9
liikunnallista harrastuneisuutta ohjaa paljon myös spontaanisuus. (Ruoppila 1989; Vuolle & Telama & Laakso 1986; Holopainen 1990) 4.1.1 Biologiset merkitykset Liikunnan biologiset vaikutukset ovat lähinnä positiivisia, lukuun ottamatta tapaturmien ja rasitusvammojen riskiä. Säännöllisellä liikunnalla on muun muassa seuraavanlaisia vaikutuksia: tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien ennaltaehkäisy ja hyvän ryhdin ylläpito lihasten joustavuuden ja nivelten liikkuvuuden lisääntyminen sekä rentoutuminen venyttelyn myötä sydänlihaksen toimintavalmiuden ja kunnon paraneminen: sydän pystyy kuljettamaan enemmän verta kehon ääreisosiin ja sen tarvitsee sykkiä harvemmin keuhkojen parempi hapenotto- ja hiilidioksidin poistokyky verinesteen määrän lisääntyminen, jolloin hapen kuljetus lihaksiin paranee luumassan vahvistuminen sairastuvuuden väheneminen verenkierron tehostuminen lihasten liikkeen myötä tuki- ja liikuntaelimistön vahvistuminen hormonitoiminnan tasaantuminen ikääntymisen aiheuttamien rakenteellisten ja toiminnallisten muutosten väheneminen ja niiden etenemisen hidastuminen suomalaisten yleisimpien terveysongelmien, kuten osteoporoosin, lihavuuden, aikuisiän sokeritaudin, kohonneen verenpaineen, sepelvaltimotaudin, jne. ehkäisy (Vuori 1996) 4.1.2 Psyykkiset merkitykset Ihmisen psyykkinen ja fyysinen kunto vaikuttavat toisiinsa. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva ihminen tuntee myös henkisten voimavarojensa olevan kunnossa ja päinvastoin: henkisesti hyvässä kunnossa oleva ihminen hoitaa hyvin myös fyysistä kuntoaan. Liikunnan psyykkisiä vaikutuksia ovat: parempi jaksaminen, parempi työpaineiden sietokyky mielihyvän kokemukset, rentoutuminen, elämänilon lisääntyminen masentuneisuuden ja ahdistuksen väheneminen mielihyväsävytteisten minäkokemusten saanti; vaikutukset minäkäsitykseen, itseluottamuksen lisääntyminen aggressioiden purkaminen; hormonitoiminnan ja tunne-elämän tasaantuminen välillisesti 10
virkistyminen; yksinolo ja ajattelu sosiaaliset kontaktien lisääntyminen; ystävyyssuhteiden merkitys, yhteenkuuluvaisuuden tunne persoonallisuuden kehittyminen terveellisten elämäntapojen omaksuminen yöunen parantuminen elämykset kokeminen (Hiltunen & Laakko 1995; Vuori 1996) Positiiviset kokemukset lisäävät liikkumista ja liikuntaa. Toisaalta negatiiviset kokemukset taas vähentävät motivaatiota liikkumiseen. 4.1.3 Yhteiskunnalliset merkitykset Liikunnan määrällä on yhteiskunnallisia vaikutuksia, jotka liittyvät yksilöön yhteiskunnan jäsenenä. Yhteiskunnallisia vaikutuksia ovat esimerkiksi: sopeutuminen yhteiskuntaan työssä jaksaminen (Hyväkuntoinen työntekijä suoriutuu töistään paremmin ja sairastaa vähemmän. Tämän vuoksi monissa organisaatioissa on työkykyä ylläpitäviä Tyky -ohjelmia.) kansantautien ennaltaehkäisy (kansanterveys) (Vuolle & Telama & Laakso 1986) 4.1.4 Kasvatukselliset merkitykset Liikuntaa voidaan käyttää osana kasvatus- ja sosialisaatiojärjestelmää. Muun muassa koulujen liikuntakasvatus ja yleinen terveyskasvatus ovat tällaisia kasvatuksellisia merkityksiä. (Vuolle & Telama & Laakso 1986) 4.2 Lapsuus Lastenlääkäri Arvo Ylppö oli Suomessa ensimmäisiä henkilöitä, jotka kiinnittivät huomiota vauvojen liikkumisen aktivoimiseen. Imeväisikäisten voimistelu tuli Suomeen 1920-luvulla Saksasta, jossa korostettiin vauvaliikunnan muotoina mm. voimistelua ja vauvauintia. Suomessa vauvaliikunnan keskeisenä ideana oli, että lasten tuli saada vapaasti ryömiä ja kontata. Erilaisia vauvavoimisteluohjelmia on kehitelty eri puolilla maailmaa. Tutkimustulokset ovat muun muassa osoittaneet, että liikunnallisilla virikkeillä on myönteinen vaikutus lapsen myöhempään kehitykseen. Sekä liikun- 11
tatoiminnot, että puheen ja leikin kehitys parani vauvaliikuntaa harrastaneilla vauvoilla. Nykypäivän vauvaliikunnassa korostetaan koskettamisen ja hieromisen merkitystä, sillä tuntoaisti on vauvalla merkittävä ja iho suurin tuntoelin. Koskettaminen ja hierominen antavat vauvalle runsaasti ihotuntemuksia, jolla luodaan perusta fyysisen minäkuvan rakentumiselle ja näin myös itsetunnon vahvistumiselle. Liikkumisen ja esineiden käsittelyn taitoja oppiessaan vauva oppii samalla syvyyden ja korkeuserojen havaitsemista sekä erilaisia pintoja. (Karvonen & Siren-Tiusanen & Vuorinen 2003) KUVA 3 Liikkumisen lisääntyminen laajentaa lapsen kokemuspiiriä. (Karvonen 2003) Lapsi liikkuu ja tutkii ympäristöään luonnostaan. Liikkuminen on osa lapsen toimintaa, kuten erilaisia leikkejä. Leikki ei välttämättä edellytä erityisiä leikkivälineitä. Lapsen kannalta tärkein vaatimus on turvallisuus. Eri ikäryhmien kohtaaminen ja toiminta samoilla alueilla on leikkiä aktivoivaa ja rikastuttavaa. Lapsi on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Virikkeet, sosiaaliset suhteet sekä mallit muokkaavat lapset kehitystä. Lapsen kehitys on kokonaisvaltaista. Kehityksen eri puolet, kuten fyysinen kasvu, motorinen ja tiedollinen sekä sosiaalis-emotionaalinen kehitys kietoutuvat yhteen ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Mitä nuorempi lapsi on, sitä voimakkaampi on liikunnallisen ja muun kehityksen suhde. (Ruoppila 1989) Liikunta on väline lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen tukemisessa, sillä jopa 80% ihmisen aivosolujen koko määrästä palvelee liikkumista ja ympäristötiedon hankintaa. Liikkumalla ja liikunnasta saatavat kokemukset muokkaavat lapsen minäkuvaa, sosiaalisuutta, keskittymiskykyä ja lukuisten eri taitojen oppimista. Ruoppilan (1989) mukaan liikunnallisuuteen vaikuttavat yksilön perinnölliset kyvyt sekä harjoittelun ja toiminnan avulla kehittyvät taidot. Varhaislapsuudessa liikuntaharrastusta ohjaavat vanhempien harrastukset ja motiivit sekä lähiympäristön liikunnallinen monimuotoisuus. Lapsena luotu asenne liikuntaan heijastuu läpi elämän. Kynnys liikunnan aloittamiseen saadaan poistettua jokaiselta, esimerkiksi kattavan, monipuolisen ja 12
liikkumisesteettömän lähiliikuntapaikkaverkoston avulla. Liikkuva lapsi liikkuu aikuisenakin. Kansainvälisten suositusten mukaan lasten tulisi liikkua 15-20 tuntia viikossa, siis useita tunteja päivittäin. Lasten luontainen liikkuminen on kuitenkin viime aikoina vähentynyt. (Liiku ja leiki lähiympäristössä 2001) Zimmerin (2001) mukaan missään muussa elämän vaiheessa liikkumisella ei ole yhtä suurta roolia kuin lapsuudessa. Varsinkin 2-6 vuoden ikää voidaan sanoa suunnattoman toiminta- ja liikkumistarpeen, jatkuvan löytämisen, tutkimisen ja kokeilun ajaksi. Lapsi löytää itsensä ja maailman liikkumisen kautta, hän omaksuu ympäristöä kehollaan ja aisteillaan. Lasten liikunnassa on keskeistä se, että liikunta on lapsen itsensä säätelemää. Samanaikaisesti kehitetään tasapaino-, liikkumis- ja käsitteellisiä taitoja, mikä auttaa lasta hahmottamaan tilaa ympärillään ja arvioimaan avaruudellisia suhteita. Kun lapset tutkivat kehoaan, tilaa ja ympäristöä, syntyy samalla uusia liikkeen muotoja. Liikunnallisten taitojen oppimisen kannalta on paras aika ensimmäiset kymmenen vuotta, jolloin hermosto pääosin kehittyy. Mitä monipuolisempaa liikunta lapsuudessa on, sitä paremmaksi liikemuisti kehittyy. Liikemuisti luo mahdollisuuksia ennakointiin esimerkiksi pallopeleissä ja ehkäisee vaaratilanteita ja tapaturmia jokapäiväisessä elämässä. Myös tuki- ja liikuntaelimistön kehityksen käynnistämisessä liikunnalla on tärkeä merkitys (Karvonen & Siren-Tiusanen & Vuorinen 2003; Zimmer 2001) Liikunnallisten kokemusten myötä motoriset kyvyt ja taidot kohentuvat ja lapsesta tulee etevämpi ja ketterämpi, että hän kokee liikunnallisissa leikeissä enemmän onnistumisia ja saa sitä kautta enemmän itseluottamusta. Leikki ja liikkuminen kuuluvat lapsen toiminnan ja ilmaisun perusmuotoihin. Lapset oppivat varhaisvuosina herkästi ja nopeasti. Tärkeä osa oppimista on vertaisilta eli toisilta lapsilta omaksuminen. Toistaminen on pienten lasten ehkä keskeisin oppimisen tapa. Varhaisen kasvatuksen ja ohjauksen laatu on tärkeä asia, sillä monet myöhemmän elinikäisen oppimisen kannalta tärkeät muutokset tapahtuvat jo ensimmäisinä ikävuosina. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan lukioikäisten nuorten taitojen eroista peräti kahdeksankymmentä prosenttia on syntynyt alle kahdeksanvuotiaina ja viisikymmentä prosenttia jo alle nelivuotiaina. (Karvonen & Siren-Tiusanen & Vuorinen 2003) 13
KUVA 4 Lasten oma tutkiva aktiivisuus kehittyy iän myötä. (Karvonen 2003.) KUVA 5 Liikunnallisten kokemusten myötä liikemuisti kehittyy. (Karvonen 2003) KUVA 6 Toisilta lapilta oppiminen on tärkeää lapsuudessa. (Sassi,) KUVA 7 Liikunnallinen kehitys 0-18-vuotiaana. (Karvinen 2001) 14