OSA II TEHTÄVÄ 1 Aika: maanantai 9.6.2008 klo 9.00 13.00 Kuvaus Sähkö- ja elektroniikkajätettä kertyy Suomessa vuosittain noin 40 tonnia. Tuottajien jätehuoltovastuu käytöstä poistetuista sähkö- ja elektroniikkalaitteista astui voimaan 13.8.2005. Tuottajan vastuulla tarkoitetaan tuottajan velvollisuutta huolehtia markkinoille luovuttamiensa tuotteiden ja niistä syntyvän jätteen uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon järjestämisestä sekä tästä aiheutuvista kustannuksista. Sähkö- ja elektroniikkajätettä voi viedä kierrätykseen ilmaiseksi. Työskentelytilaan on tuotu kierrätyskeskuksesta peräisin olevaa elektroniikkaromua. Valitse niiden joukosta yksi esine ja piirrä kuva, jossa sijoitat valitsemasi esineen johonkin uusiokäyttöön. Toteutustapa A3 paperi, lyijykynä Arviointiperusteet Kuvan kokonaissommittelu, tunnelman kuvaaminen valon ja varjon avulla, ideointi.
OSA II TEHTÄVÄ 2 Aika: maanantai 9.6.2008 klo 14.00 18.00 Suunnittele kaksi CD-levyn kansikuvaa. Käytä annettua valokuvakopiota kuviesi osana tai aiheena. 1. Kapinalevy Kemijärven sellutehtaan lakkauttamista vastustavan Massaliikkeen käyttöön. 2. Lauluja metsänsuojeluun. Metsien hakkuita ja sellutehdasta vastustavien ryhmien käyttöön. Sijoita kansikuvien osaksi tekstit Kapinalevy ja Lauluja metsänsuojeluun. CD-levyjen kansilehden koko on 12cm*12cm. Tee suunnitelmat kokoon 20cm*20cm. Toteutustapa - A3-paperi vaaka-suunnassa. Kapinalevyn kansi esitetään vasemmalla ja Lauluja metsänsuojeluun oikealla. - Toteutuksessa voi käyttää niitä välineitä, jotka on lueteltu kutsukirjeessä. - Annettua valokuvakopiota saa leikata ja liimata. Arviointiperusteet - Kuvallisen viestinnän toimivuus - Kansilehtien visuaalinen kiinnostavuus ja toimivuus tarkoituksessaan - Kuvan ja tekstin suhde
OSA II TEHTÄVÄ 3 Aika: tiistai 10.6.2008 klo 9.00 13.00 Rovaniemi haluaa Valionrantaan näyttävän matkailuvetonaulan Rovaniemen kaupunki suunnittelee entisen Valion meijerin tilalle, Kemijoen rantaan näyttävää kylpylähotelli -matkailukohdetta. Kaupunki julkisti helmikuussa viiden Valionrannan rakentajaksi mielivän yhtiön rakennussuunnitelmat. Niitä on sittemmin kritisoitu julkisuudessa paljon siitä, että ne eivät ota paikan maisemallisia arvoja huomioon. Kaikissa ehdotuksissa rantaan on suunniteltu kylpylähotelli, huoneistohotelleja, kokoustiloja, liikuntamahdollisuuksia ja muita matkailua tukevia palveluita. Ohessa liitteenä kaksi tietokoneella tehtyä havainnekuvaa näistä suunnitelmista. Perinteisesti arkkitehdit ovat esittäneet rakennussuunnitelmiaan akvarellitekniikalla maalatuilla havainnekuvilla. Näitä historiallisesti arvokkaista rakennuksista tehtyjä arkkitehtuurimaalauksia on myös monien taidemuseoiden kokoelmissa. Mene Kemijoen rantaan saamaasi karttaan merkitylle alueelle ja maalaa maisemasta kuva, jossa sijoitat johonkin valitsemaasi kohtaan vastarannalle oman hahmotelmasi paikkaan sopivasta kylpylähotellista. Perustele kuvan kääntöpuolelle parilla lauseella omaa ratkaisuasi. Toteutustapa: A2 paperi, vesi-/peitevärit. Arviointiperusteet: Kuvan kokonaissommittelu ja maalauksellisuus, idea ja sen ilmaiseminen maalauksen keinoin.
lähde: http://www.lapinkansa.fi/vastaa/valionranta/
OSA II TEHTÄVÄ 4 Aika: tiistai 10.6.2008 klo 14.00 18.00 Vastavoima Kuvaus Luonnonilmiöt, ihmisen mielen liikkeet, ihmisten väliset suhteet ja sosiaaliset järjestelmät ovat jatkuvassa muutoksen tilassa. Valtavirtojen rinnalla tapahtuu myös vastakkaisia virtauksia ja muutoksia. Pienet asiat ja teot saattavat sysätä liikkeelle voimia, jotka muuttavat koko kehityksen suunnan. Mieti mitkä ovat kolmiulotteisen sommittelun mahdollisuudet ilmaista voimaa, liikettä ja suuntaa. Tee veistos aiheesta "vastavoima". Toteutustapa Annettu savi, muovailuvälineet ja alusta. Aseta veistos alustalle ja kiinnitä sen viereen lappu, jossa on nimesi. Arviointiperusteet Kolmiulotteinen sommittelu, muodon hallinta ja ilmaisu.
OSA III TEHTÄVÄ 5 Aika: keskiviikko 11.6.2008 klo 9.00 13.00 Lue ohessa oleva Juha Varton artikkeli Tarvitaanko vastavoimia viihteelle (Stylus 1/2008). Kirjoita essee, jossa tiivistät Varton artikkelin pääajatukset. Esitä niiden pohjalta nousseita ajatuksiasi taidekasvatuksesta. Otsikoi esseesi, käytä tarvittaessa väliotsikoita. Kirjoituksen ohjepituus on noin konseptiarkki (4 sivua) joka riville kirjoitettuna. Käsialan on oltava selkeää. Sanojen sekä isojen ja pienten kirjainten on erotuttava toisistaan. Kappalejaon on erotuttava selkeästi. Jätä reunaan marginaali. Arviointiperusteet Kirjoituksen sisällön jäsentyneisyys. Olennaisen löytäminen artikkelista. Omien perusteltujen ajatusten esittäminen. Hyvä kieli.
OSA III TEHTÄVÄ 6 / Maisteriopiskelijavalinta Aika: keskiviikko 11.6.2008 klo 14.00 18.00 Tausta Kemijärven aktivismia Kemijärven kaupunki on Suomen pohjoisin kaupunki. Se sijaitsee Lapin läänin itäosassa, pääosin Napapiirin pohjoispuolella. Kaupunkikeskustaa ympäröivät Kemijärvi, Pöyliöjärvi, ja Suomen suurin joki Kemijoki sekä kymmenet vaaranselät, jotka tuovat kaupungin kuvaan avaruutta. Vuoden 2006 alussa kaupungin väkiluku oli 9297. Kemijärvi on ollut paljon esillä tiedotusvälineissä viime vuosina. Ensin keskustelua herätti VR:n yöjunan lakkauttaminen. Kemijärvelle kulki yöjunan lakkauttamisen jälkeen Rovaniemeltä taajamajuna, jonka aikataulu herätti tyytymättömyyttä. Joka kolmas matkustaja vaihtoi junan johonkin muuhun kulkuneuvoon Rovaniemen-Kemijärven välillä. Kemijärven yöjuna palasi maaliskuussa 2007 kapinaliikkeen toiminnan tuloksena. Tuotesuunnittelu kuten myös taide ja käsi- ja taideteollisuus voi olla kantaaottavaa. Viime aikoina paikalliset aiheet ja ruohonjuuritason aktivismi on noussut esiin myös tuotesuunnittelussa. Esimerkiksi Mie on Rovaniemellä toimiva nuorten suunnittelijoiden design-toimisto, jonka valikoimaan kuuluu Pohojosen Posse ja Kemijärven yöjuna -mallistot. Oman kuvailunsa mukaan: Mie on lappilainen mielentila tai pohjoinen ajattelutapa. Suunnittelun sydän ovat painokuviot ja -kuosit, joiden aiheet löytyvät lappilaisista ilmiöistä, paikoista ja ihmisistä. Tuotteissa korostuvat positiivisuus, käytännöllisyys ja arjen estetiikka. ( ) Kemijärven yöjunan kohtalo kuohutti tunteita ympäri Suomea, ja siksi Mie-ryhmä halusi tunnelmoida vanhan kunnon makuuvaunun hengessä suunnittelemalla aiheesta painokuosin. Ks. virikemateriaali liite 1. Kemijärven sellutehtaan sulkeminen ja massaliike Stora Enson johto ilmoitti 25.10.2007 lopettavansa omistamansa Kemijärven sellutehtaan toiminnan. Lopettamista yhtiön johto perusteli puupulalla ja tehtaan heikolla kannattavuudella. Yhtiö ei myöskään myy tehdasta. Kemijärven massaliike perustettiin puolustamaan taloudellisesti kannattavan ja teknisesti hyvässä kunnossa olevan Kemijärven sellutehtaan toimintaa. Massaliikkeen tavoitteena on sellutehtaan toiminnan jatkaminen. Massaliikkeessä on mukana tehtaan henkilöstö, kaikki Kemijärvellä toimivat poliittiset puolueet, metsänomistajat, Itä-Lapin alueen yrittäjät, kansalaisjärjestöt ja runsas joukko ihmisiä sekä Suomesta että Ruotsista. Ks. virikemateriaali liite 2. Suunnittele esine tai käyttötavara massaliikkeen ideologian hengessä. Esittele ideointisi, suunnitteluprosessisi ja valmis tuote. Toteutustapa A2-paperi pysty- tai vaakasuunnassa. Suunnitteluun voi käyttää kutsukirjeessä lueteltuja niitä välineitä sekä annettua virikemateriaalia. Arviointi Tuotteen käytännöllisyys, esteettisyys ja omaperäisyys. Tuotteen soveltuminen massaliikkeen tavoitteisiin. Ideoinnin ja suunnitteluprosessin välittyminen. Kokonaisuuden jäsentyneisyys, selkeys ja mielenkiintoisuus.
OSA III TEHTÄVÄ 7 Aika: torstai 12.6.2008 klo 9.00 18.00 Sinulle on varattu yhteensä 20 minuuttia aikaa. Ensimmäisen 10 minuuttia käytät sinulle annetun tehtävän esittelyyn ja loput 10 minuuttia on varattu keskusteluun haastatteluryhmän kanssa. Valmistautuminen Ennen haastattelutilannetta sinulla on 60 minuuttia aikaa valmistautumiseen. Valmistautumiseen varatussa tilassa on valintakokeiden II osassa tekemäsi CD-levyjen kansikuvat (tehtävä 2). Palauta mieleesi niiden suunnittelu- ja toteutusprosessit. Sinulle on annettu oheismateriaaliksi teksti Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004 -asiakirjasta (KUVATAIDE / Vuosiluokat 5-9, opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt, s. 233-238). Pohdi, miten valintakoetehtävän kaltainen tehtäväkokonaisuus liittyisi opetussuunnitelman perusteisiin peruskoulun yläluokilla toteutettuna: Minkälaisia kuvataiteen opetuksen tavoitteita tehtävä mielestäsi täyttää, ja mihin kuvataiteen opetussuunnitelman sisältöalueisiin se liittyy? Valmistaudu esittelemään tekemäsi levynkannet ja kuvataiteen opetussuunnitelman perusteisiin liittyvät pohdintasi haastatteluryhmälle. Haastattelu 1. Pedagoginen osuus (10 min) Ota CD-levyjen kannet (tehtävä 2) mukaasi haastattelutilanteeseen. Kerro haastatteluryhmälle lyhyesti työskentelystäsi tehtävän parissa ja lopputuloksesta. Tarkastele tehtäväkokonaisuutta suhteessa kuvataiteen opetussuunnitelman perusteisiin. 2. Keskustelu (10 min) Keskustelua haastatteluryhmän kanssa. Arviointiperusteet Pedagoginen Käsiteltävän asian jäsentely ja kuvallisesta tehtävästä puhuminen suhteessa annettuun teemaan. Haastattelutilanne Opettajaksi soveltuvuus, koulutettavuus, vuorovaikutustaidot.
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2004 (Opetushallitus) Liite tehtävään 7. 7.16 KUVATAIDE / VUOSILUOKAT 5 9 TAVOITTEET Oppilas oppii tuntemaan kuvataiteen ja kuvaviestinnän keskeisiä ilmaisutapoja, materiaaleja, tekniikoita ja työvälineitä ja oppii käyttämään niitä tarkoituksenmukaisesti omassa ilmaisussaan nauttimaan omien ajatustensa, havaintojensa, mielikuviensa ja tunteidensa ilmaisemisesta kuvallisesti sekä ymmärtämään taiteen tapoja käsitellä elämän erilaisia ilmiöitä ymmärtämään taiteellisen prosessin ominaislaatua taltioidessaan oman työskentelynsä kulkua arvioimaan omaa ja toisten kuvallista ilmaisua ja työtapoja, kuten sisällöllisiä, kuvallisia ja teknisiä ratkaisuja, sekä käyttämään kuvataiteen keskeisiä käsitteitä hyödyntämään kulttuuripalveluja ja sähköisiä viestimiä oman työskentelyn, tiedon hankinnan ja elämysten lähteinä tuntemaan kuvallisen viestinnän ja vaikuttamisen keinoja ja käyttämään keskeisiä kuvaviestinnän välineitä omien ajatustensa ilmaisemiseen mediassa tarkastelemaan ja arvioimaan taidetta, kuvaviestintää ja ympäristöä esteettisestä ja eettisestä näkökulmasta työskentelemään itsenäisesti ja yhteisön jäsenenä kuvataiteen projekteissa KESKEISET SISÄLLÖT Kuvailmaisu ja kuvallinen ajattelu piirustus, grafiikka, maalaus, keramiikka, kuvanveisto, tilataide ja taide ympäristössä, kuvallisen ajattelun syventäminen kuvasommittelun perusteita: tasapaino, jännite, rytmi, muoto, väri, tila, liike, aika ja viiva kuvataiteen tyylejä ja kuvasymboliikkaa omassa kuvailmaisussa omien havaintojen, ajatusten ja mielikuvien ilmaiseminen kuvallisin keinoin Taiteen tuntemus ja kulttuurinen osaaminen keskeisiä piirteitä taiteen historiassa ja nykytaiteessa sekä eri kulttuurien kuvamaailmassa ohjattuja näyttely- tai museovierailuja, taiteilijan työhön tutustumista ja tietoverkon kulttuuripalvelujen hyödyntämistä kuvien analysointia: taidekuvan rakenteen tutkimista, sisällöllistä tulkintaa ja taidekritiikkiä Ympäristöestetiikka, arkkitehtuuri ja muotoilu luonnon ja rakennetun ympäristön vuorovaikutuksen tarkastelua, rakennusperinnön tutkimista sekä erilaisten ympäristöjen tarkastelua ja arviointia esteettisestä, eettisestä, ekologisesta ja suunnittelun näkökulmasta arkkitehtuurin ja muotoilun ilmaisukeinoihin, tyylipiirteisiin ja perinteisiin tutustumista suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun tärkeimpiin edustajiin tutustumista tilan havainnointia, suunnittelua ja rakentamista, muotoiluprosessiin tutustumista, materiaalin ja käyttötarkoituksen yhteyden tarkastelua Media ja kuvaviestintä kuvan käyttötarkoituksen tarkastelemista mediassa, mediaesitysten rakenteellista ja sisällöllistä analyysia valokuvausta tai video- ja digitaalista kuvausta kuvakerronnan muotoja: kuvituksen, sarjakuvan ja liikkuvan kuvan erityispiirteitä graafista suunnittelua: kuvan ja sanan yhdistämistä, typografi an ja taiton perusteita mainonnan kanavia ja ilmaisukeinoja
elokuvien ja televisio-ohjelmien analysointia