VaLu Vapaaehtoistoiminta Lukioissa Väliarviointiraportti Anu Alanko 2010 VARES keskus Yhteisöllisyyden ytimessä 1
Tiivistelmä Oulun Seudun Setlementti ry:n hallinnoiman Vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen resurssikeskus-hankkeen (VARES) päämääränä on luoda Oulua ja Oulun seutua palveleva pysyvä kumppanuuden hengessä toimiva vapaaehtoistoiminnan organisointimalli ja VARES-keskus vuosien 2008 2012 aikana. Tarkoituksena on kehittää vapaaehtoistyön koulutusta, työnohjausta ja virkistystä yhteistyössä hankkeessa mukana toimivien kanssa. Hankkeen yhtenä osatavoitteena on integroida vapaaehtoistoimintaa kasvatukseen ja opetukseen. (VARES-keskus 2009a.) Vapaaehtoistoiminnan integrointi kasvatukseen ja opetukseen on toteutettu vuodesta 2009 alkaen lukiolaisten koulutuksena. Vuonna 2009 on toteutettu kaksi vapaaehtoistoiminnan koulutusta leirikoulumuotoisena. Osallistumalla leirikouluun sekä suorittamalla käytännön vapaaehtoistoiminnan harjoittelun, lukiolaiset suorittavat opintoihinsa kaksi soveltavaa kurssia. Ensimmäiseen keväällä 2009 Syötteen Nuoriso- ja leirikeskuksessa Pudasjärvellä pidettyyn leirikouluun osallistui opiskelijoita ja opetusharjoittelijoita Oulun normaalikoulusta. Syksyllä 2009 pidetyssä leirikoulussa oli mukana oppilaita Tyrnävän ja Kempeleen lukioista. Viikonlopun ajan kestäneen leirikoulun aikana lukiolaiset saavat perustietoa vapaaehtoistoiminnasta luento-opetuksena, pienryhmätyöskentelyiden sekä toiminnallisten harjoitusten kautta. Opiskelijoille on järjestetty leirikoulun aikana myös muuta toiminnallista ohjelmaa, kuten esimerkiksi ulkoilua, seinäkiipeilyä ja jousiammuntaa. Leirikoulumuotoisen koulutuksen ohella VARES-hanke on järjestänyt yhdessä TUKEVA-hankkeen kanssa vapaaehtoistoiminnan peruskoulutusta päiväopetuksena Laanilan ja Lyseon lukioissa, jonka kautta lukiolaiset voivat suorittaa yhden soveltavan kurssin lukio-opintoihinsa. Tämän väliarvioinnin tarkoituksena on arvioida lukiolaisten vapaaehtoistoiminnan koulutusta leirikoulujen osalta. Tarkastelun kohteena on toiminnan suunnittelu- ja kehittämisvaihe: koulutuksen suunnittelu, oppilaitosten ja opiskelijoiden informointi/rekrytointi, koulutuksen sisällöt ja toteutusmuodot sekä opiskelijoiden omat kokemukset koulutuksesta. Tätä tarkoitusta varten on kerätty aineistoa leirikouluun osallistuneita lukiolaisia sekä vapaaehtoistoiminnan harjoittelupaikkoja tarjonneita toimijoita haastattelemalla. Tässä arvioinnissa keskeinen rooli on myös opiskelijoiden tuottamalla itsearviointimateriaalilla omasta oppimisestaan sekä varsinaisesta koulutuksen sisällöistä ja muodoista annetulla palautemateriaalilla. Myös hankkeen työntekijät suorittavat itsearvointia koko hankkeen ajan, jota myös hyödynnetään tässä väliarvioinnissa. Syksyllä 2009 järjestettiin vielä erikseen purkuparkki, jonka aikana lukiolaisilla oli mahdollisuus käydä läpi varsinaista koulutusta sekä harjoittelujaksojen ja kirjallisten lopputöiden tekemisestä saatuja kokemuksia. Varsin monella lukiolaisella on vielä käytännön harjoittelu kokonaisuudessaan suorittamatta sekä kurssiin kuuluva raportointi tekemättä ja siten tässä väliarvioinnissa keskitytäänkin pääsääntöisesti leirikouluosioon. Väliarvioinnissa hyödynnetään myös hankkeen puitteissa tuotettua valmista materiaalia, kuten toimintakertomuksia (kevät ja syksy 2009) sekä hankkeen puitteissa valmistettua tilastomateriaalia ja alkukartoitusta nuorille suunnatuista vapaaehtoistoiminnan malleista. 2
Sisältö Tiivistelmä 2 1 JOHDANTO 4 2 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LÄHTÖKOHTIA 5 2.1 Vapaaehtoistoiminnan määrittelyä 5 2.2 Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen 6 2.3 Nuoret ja vapaaehtoistoiminta 6 3 VARES-HANKE 8 3.1 Hankkeen tarkoitus ja tavoitteet 8 3.2 Osatavoite 6: Vapaaehtoistoiminnan integrointi kasvatukseen ja opetukseen 8 4 VaLu VAPAAEHTOISTOIMINTA LUKIOISSA-KOULUTUS 9 4.1 Lukiokoulutus yleissivistävänä koulutuksena 9 4.2 Koulutuksen toteuttaminen leirikoulumuotoisena 10 4.3 VaLu-koulutuksen prosessikuvaus 11 5 ARVIOINNIN TOTEUTTAMINEN 13 5.1 Mitä arviointitutkimus on? 13 5.2 Arvioinnin tarkoitus ja arviointikysymykset 13 5.3 Arviointimetodologia 14 5.4 Arvioinnin eettisyydestä ja luotettavuudesta 15 6 VÄLIARVIOINNIN TULOKSET 16 6.1 Vapaaehtoistoiminnan koulutuksen suunnittelu, tiedottaminen ja opiskelijoiden rekrytointi 16 6.2 Vapaaehtoistoiminnan koulutuksen sisällöt 18 6.3 Vapaaehtoistoiminnan koulutuksessa käytetyt opetusmenetelmät 19 6.4 Vapaaehtoistoiminnan koulutus kokonaisuutena 20 7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET 21 LÄHTEET 25 3
1 JOHDANTO Aktiivisesta kansalaisuudesta on tullut viime vuosina keskeinen julkisen keskustelun aihe. Etenkin vaalien aikana pohditaan kansalaisten apatiaa edustuksellista demokratiaa kohtaan sekä mietitään keinoja motivoida heitä äänestämään ja osallistumaan yhteisten asioiden hoitamiseen. Lainsäädännössä ja erilaisissa toimenpideohjelmissa kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet on kirjattu keskeisinä vaatimuksina. Erityisen keskeisenä on nähty aktiiviseen kansalaisuuteen kasvaminen; osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja ei opita abstrakteina asioina, vaan ainoastaan käytännön kautta jo varhaisesta iästä alkaen. Tässä keskustelussa nuoret ovat nousseet varsin keskeiseen asemaan. Vaikka suomalaiset nuoret menestyvät varsin hyvin kansainvälisessä vertailussa tietotaidoiltaan, sanotaan heidän omaavan syrjäytyneiden asenteet suhteessa yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen (Suutarinen 2006). Samaan aikaan nuoret kuitenkin näyttävät olevan kiinnostuneita muunlaisista tavoista osallistua ja vaikuttaa; elämäntavalliset valinnat ja erilaiset mielenilmaukset ovat tapoja, joiden kautta nuoret haluavat tuoda mielipiteensä esille. Usko perinteisiin vaikuttamiskeinoihin ei näytä olevan kovin vahvaa suomalaistenkaan nuorten keskuudessa. (Lundbom 2007; Stranius 2009.) Yeungin (2002) tutkimuksen mukaan suomalaisilla nuorilla on myönteinen asenne vapaaehtoistoimintaa kohtaan. Tämä palkaton ja vapaaehtoisesti muiden hyväksi tehtävä toiminta voikin muodostua tulevaisuudessa yhä keskeisemmäksi osallistumisen ja vaikuttamisen areenaksi suomalaisillekin nuorille. Keskeisenä esteenä nuorten osallistumiselle vapaaehtoistoimintaan näyttää olevan tietämättömyys omista mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Nuoret ovat kiinnostuneita yhdessä tekemisestä ja sosiaalisesta toiminnasta ja siten vapaaehtoistoiminnan tuominen lähelle nuorten arkea on tärkeää. Vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen resurssikeskus-hankkeen (VARES) yhtenä keskeisenä tavoitteena on integroida vapaaehtoistoiminnan koulutusta kasvatukseen ja opetukseen. Konkreettisena käytännön toimenpiteenä hankkeessa on lähdetty rakentamaan mallia lukiolaisten vapaaehtoistoiminnan koulutuksesta lukion soveltaviin opintoihin. Tämän mallin käytännön toteutus aloitettiin pilottioppilaitosten kanssa vuonna 2009 kahden leirikoulun muodossa. Syyskaudella 2010 tullaan järjestämään vielä kolmas vapaaehtoistoiminnan koulutus leirikoulumuotoisena. Osallistumalla leirikouluun sekä suorittamalla käytännön vapaaehtoistoiminnan harjoittelun, opiskelijat suorittavat kaksi lukion soveltavaa kurssia opintoihinsa. Leirikoulumuotoisen koulutuksen ohella hanke on toiminut yhteistyössä TUKEVA-hankkeen kanssa järjestämällä päiväopetusta kahdessa oululaisessa lukiossa yhden soveltavan kurssin verran. Lukiolaisten vapaaehtoistoiminnan koulutuksen kehittämisvaiheessa laaditaan toiminnasta väliarviointi. Käsillä olevassa raportissa selvitetään, miten koulutusta on lähdetty suunnittelemaan ja opiskelijoita rekrytoimaan sekä miten koulutusta on käytännössä toteutettu ja minkälaisia kokemuksia opiskelijoilla siitä on. Koska monella opiskelijalla oli vielä käytännön harjoittelu suorittamatta ja kurssiin liittyvä raportointi tekemättä, käsitellään näitä teemoja tässä raportissa lähinnä viittauksenomaisesti. Kyseisiä teemoja tarkastellaan yksityiskohtaisemmin hankkeen loppuarvioinnissa. Keskeisenä arvioinnin materiaalina käytetään opiskelijoiden tuottamaa itsearviointimateriaalia omasta oppimisestaan sekä heidän antamaansa palautemateriaalia koulutuksen toteutuksesta ja sisällöistä. Tämän lisäksi seitsemää opiskelijaa sekä kahta vapaaehtoistoiminnan harjoittelupaikkoja tarjonnutta toimijaa on haastateltu väliarviointia varten. Myös hankkeen puitteissa tuotettua kirjallista materiaalia käytetään arvioinnin tukena. Lisäksi hankkeen työntekijöiden itsearviointi kulkee mukana tässä väliarvioinnissa. 4
2 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LÄHTÖKOHTIA 2.1 Vapaaehtoistoiminnan määrittelyä Suomalainen yhteiskunta on läpikäynyt monia rakenteellisia muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana, jotka ovat jättäneet jälkensä myös yksittäisten ihmisten elämään. 1990-luvun lama ja tälläkin hetkellä meneillään oleva taloudellinen taantuma ovat asettaneet suomalaisen yhteiskunnan haasteelliseen tilanteeseen. Viime aikoina keskustelua ovat herättäneet esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden supistamiset ja suoranaiset lakkautukset. Yleisesti ollaan huolissaan esimerkiksi mielenterveyspalveluiden resurssien puutteesta ja vanhustenhuollon tilasta. Myös lasten ja nuorten syrjäytymiskehitys huolestuttaa. Palveluiden supistamiset ja lakkauttamiset vaikuttavat meidän kaikkien elämään, mutta eniten ne koskettavat niitä, jotka ovat jo valmiiksi heikommassa asemassa olevia. Tällä kehitystrendillä on vaikutuksensa myös vapaaehtoistoimintaan, sillä 2000-luvun Suomessa sillä näyttää olevan kasvava kysyntä. Vapaaehtoistoiminta voidaan määritellä yksityisten kansalaisten omaehtoiseksi, lähimmäisiin kohdistuvaksi auttamistyöksi tai jonkin yhteisön tai järjestön toimesta tapahtuvaksi auttamistyöksi. Vapaaehtoistoiminnalle ominaista on sen palkattomuus eikä sen tekijältä vaadita alan ammattikoulutusta. Vapaaehtoinen toimii omista lähtökohdistaan käsin ja omien resurssien sallimissa puitteissa. Vapaaehtoistoiminta ei korvaa varsinaista ammatillista työtä, vaan sen tarkoituksena on täydentää virallista sosiaalihuoltoa sekä toimia sen yhteistyökumppanina. Varsin merkittäviä tekijöitä vapaaehtoistoiminnassa ovat sosiaalinen kanssakäyminen ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa. Yksi keskeisimpiä vapaaehtoistoimintaan ryhtymisen motiiveja ovat itsensä kehittäminen ja kasvu sekä uuden oppiminen. Vapaaehtoistoiminta on myös suomalaisen varsin aktiivisen yhdistystoiminnan kulmakiviä. (VARES-keskus, 2009b.) Vuosi 2011 on julistettu Euroopassa vapaaehtoistoiminnan teemavuodeksi. Vuoden tavoitteena on edistää ja tukea vapaaehtoistoimintaa sekä lisätä vapaaehtoistoiminnan tunnettavuutta. (Opetusministeriö, 2009a.) Noin 100 miljoonaa ihmistä harjoittaa Euroopan unionin alueella vapaaehtoistoimintaa, joka hyödyttää kolmatta osapuolta ja palvelee yleishyödyllistä tarkoitusta. EU:ssa todetaan, että vapaaehtoistoiminnan määrittely on vaikeaa, mutta unionin alueella toteutettavalla vapaaehtoistoiminnalla on ainakin kolme yhteistä piirrettä. (Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto 2006/C 325/13.) 1. 2. 3. Vapaaehtoistoimintaan osallistutaan vapaasta tahdosta ja oma-aloitteisesti, vapaaehtoistoiminta ei missään muodossa voi olla pakollista. Vapaaehtoisuudella varmistetaan vapaaehtoisten sitoutuminen ja samaistuminen toimintaan. Vapaaehtoistoiminnasta ei makseta palkkaa, eikä sitä tehdä taloudellisista syistä. Vapaaehtoistoimintaan osallistuville koituneet kulut voidaan kuitenkin korvata. Vapaaehtoistoiminnan tavoitteena on toimia muiden kuin oman perheen jäsenten hyväksi tai vaihtoehtoisesti muiden yhteiskunnallisten ryhmien hyväksi ja hyödyttää tällä tavoin yhteiskuntaa (vapaaehtoistoiminta on toimintaan osallistujan henkilökohtaisen kehityksen kannalta kuitenkin epäilemättä hyvin hyödyllistä). (Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto 2006/C 325/13.) Vapaaehtoistoimintaa tehdään eri toimialoilla, kuten esimerkiksi urheilun, kulttuurin, sosiaali- ja terveysalan, koulutuksen, nuorisoalan, ympäristönsuojelun, katastrofiavun, politiikan sekä kuluttajansuojan ja kehitysavun parissa. Vapaaehtoistoiminnan eri muotoja ovat esimerkiksi osallistuminen julkiseen toimintaan ja kansalaistoimintaan, toimiminen yleistä etua koskevien asioiden hyväksi, valveuttamiskampanjoiden järjestäminen, hyväntekeväisyys, ikääntyneiden ja vammaisten auttaminen lähiympäristössä sekä toimiminen välittömän yleisen edun hyväksi erityistilanteissa, kuten esimerkiksi luonnonkatastrofeissa. Lisäksi vapaaehtoistoiminnan muotona voi olla vastavuoroinen apu ja itseapuryhmät, toimiminen uskonnollisissa yhteisöissä sekä erilaiset luottamustehtävät poliittisissa ja tieteellisissä tehtävissä tai esimerkiksi yhdistyksissä ja seuroissa. (Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto 2006/C 325/13) 5
2.2 Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen Vuosina 2001 ja 2002 suomalaisista 37 % osallistui vapaaehtoiseen toimintaan. Yeungin (2002) tutkimuksessa todetaan, ettei osallistumisaktiivisuus poikkea kovinkaan paljon eri väestöryhmissä. Kyseisen tutkimuksen mukaan miehet (38 %) osallistuisivat naisia (37 %) hiukan useammin vapaaehtoistoimintaan. Ehkä odotettukin tulos on se, että keskimääräistä hiukan aktiivisempia osallistujia ovat työttömät ja lomautetut, mutta toisaalta myös yrittäjät ja johtavassa asemassa olevat. Ongelma tässä on kuitenkin se, ettei vapaaehtoistoiminnan määrittely ole välttämättä yhteneväinen näiden ryhmittymien kesken. Myös koulutuksen suhteen näyttää siltä, että enemmän koulutetut ovat aktiivisempia osallistumaan vapaaehtoistoimintaan kuin vähemmän koulutetut. (Yeung 2002.) Suurimmat erot vapaaehtoistoimintaan osallistumisessa löytyvät maantieteellisesti. Aktiivisimmat osallistujat löytyvät Länsi-Suomesta sekä maaseudulta, joissa yli 40 % asukkaista kertoo olevansa mukana vapaaehtoistoiminnassa. Vähiten osallistuvia löytyy pääkaupunkiseudulta sekä muista suuremmista kaupungeista. Iän mukaan tarkasteltuna, yli 50-vuotiaat ja eläkeläiset osallistuvat eniten vapaaehtoistoimintaan. Keskimääräistä runsaammin osallistuvia löytyy myös nuoremmasta, 15 24-vuotiaiden ikäryhmästä. Ajankäytöllisesti tarkasteltuna, eniten vapaaehtoistyöhön käyttävät aikaa yli 50-vuotiaat ja eläkeläiset ja myös 15 24-vuotiaiden keskuudesta löytyy eniten aikaansa vapaaehtoistoimintaan käyttäviä. Kansallisen tuloksen mukaan, suomalaisten vapaaehtoistoimintaan keskimäärin käyttämä aika on lähes 18 tuntia kuukaudessa. (Yeung, 2002.) Suosituin vapaaehtoistoiminnan alue on urheilu ja liikunta, johon kolmannes vastaajista kertoo osallistuneensa vuosien 2001 ja 2002 aikana. Tämän ohella myös terveys- ja sosiaalialan sekä lasten ja nuorten parissa tehtävä vapaaehtoistoiminta kiinnostaa suomalaisia. Yleisimpänä motiivina vapaaehtoistoimintaan osallistumiselle annetaan yksinkertaisesti halu auttaa muita ihmisiä. Toiseksi yleisimpinä tekijänä mainitaan ylimääräisen vapaa-ajan käyttäminen johonkin hyödylliseen ja merkittävään toimintaan. Muita syitä ovat esimerkiksi ystävän tai tuttavan mukaan houkutteleminen, sosiaalisen verkoston laajentaminen sekä uuden oppimisen ja kokemisen halu. (Yeung, 2002.) Vares-keskuksen, Espoon vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke SANTRAT kanssa, toteutetun kyselyn mukaan Oulussa ja Oulun seudulla vapaaehtoistoimintaan osallistuu yleisimmin 51 61- ja 61 70-vuotiaat. Lisäksi naiset (73 %) ovat aktiivisempia osallistujia kuin miehet (27 %). Yleisimmin osallistutaan kaupunkialueella. Ystävätoiminta, vierailut ja yhteydenpito sekä talkootoiminta olivat yleisimpiä vapaaehtoistoiminnan muotoja Oulussa ja Oulun seudulla. Yleisimpiä motiiveja toimintaan mukaan lähtemiselle oli halu osallistua ja tavata muita ihmisiä sekä toiminnan kokeminen harrastuksena. Myös halu vaikuttaa ja oppia uutta toimivat motiiveina monille vapaaehtoistoimijoille. Suurin osa osallistui vapaaehtoistoimintaan säännöllisesti kerran viikossa, seuraavaksi eniten osallistuttiin vähintään kerran kuukaudessa. (VARES-hanke 2009c.) 2.3 Nuoret ja vapaaehtoistoiminta Nuorten kiinnostus yhteiskunnalliseen osallistumiseen näyttää olevan Suomessakin laskusuhdanteinen, ainakin äänestysaktiivisuudella mitattuna. Julkisessa keskustelussa ja erilaisissa toimenpideohjelmissa onkin pohdittu keinoja, miten katkaista nuorten parissa yleistynyt syrjäytymiskehitys ja innostaa nuoria yhteiskunnallisen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Samaan aikaan nuoret näyttävät kuitenkin olevan kiinnostuneita toisenlaisista osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista kuin mitä perinteisesti on totuttu käyttämään. Esimerkiksi yksilölliset elämäntaparatkaisut, boikotit, mielenilmaukset sekä suorat kontaktit päätöksentekijöihin ovat keinoja, joiden kautta nuoret pyrkivät saamaan äänensä kuuluviin. (Lundbom 2007, Stranius 2009.) 6
Yeungin (2002) tutkimuksesta käy ilmi, että nuoret suhtautuvat vapaaehtoistoimintaan varsin myönteisesti. 15 24-vuotiaiden ikäryhmässä vapaaehtoistoimintaan osallistutaan keskimääräistä enemmän ja tässä ryhmässä on myös niitä, jotka käyttävät vapaaehtoistoimintaan eniten aikaa (yli 19 tuntia kuukaudessa). Lähes kaksi viidestä suomalaisnuoresta on mukana vapaaehtoistoiminnassa. Myös kiinnostus vapaaehtoistoimintaan on nuorten keskuudessa suuri; 58 % nuorista olisi valmis osallistumaan toimintaan, jos häntä siihen pyydettäisiin. Nuoret ovat erityisen kiinnostuneita toimimaan lasten ja nuorten (35 %), urheilun (35 %) sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen (19 %) parissa. Lapsi- ja nuorisotyö kiinnostaa nuoria keskimääräistä enemmän kuin muita ikäryhmiä. Nuoret ovat myös useimmiten kiinnostuneita kulttuurija taidealasta, eläinten-, ympäristön- ja luonnonsuojelusta sekä ihmisoikeusasioista. Näyttää myös siltä, että nuoret ovat kiinnostuneempia globaaleista ja yleismaailmallista teemoista kuin esimerkiksi välittömän lähialueensa asioista. Tämä tulos on yhdenmukainen vuoden 2008 Nuorisobarometrin kanssa, jossa todetaan nuorten olevan enemmänkin globalisaatiomyönteisiä kuin -kielteisiä (Myllyniemi 2008). Nuoria motivoi vapaaehtoistoimintaan ensinnäkin kaverit sekä uuden oppimisen halu. Yeungin (2002) mukaan vapaaehtoistoiminnan kannatus nuorten keskuudessa on vahvaa niin asenteiden kuin osallistumisenkin suhteen. Nuoret osallistuvat myös muita enemmän vapaaehtoistoimintaan, jolla on selkeästi vahvoja ideologisia piirteitä ja johon hakeudutaan tietoisesti, valintoja tehden. Myös vapaaehtoistoiminnan näkeminen palkattomana, pakottomana ja talkoohenkisenä on omaksuttu nuorten keskuudessa toiminnan oleellisiksi ominaispiirteiksi. Nuorten keskuudessa näyttää olevan myös eniten epätietoisuutta sen suhteen, miten vapaaehtoistoimintaan pääsee mukaan. Yeungin mukaan onkin esisijaisen tärkeätä satsata tiedottamiseen ja kannustukseen nuorten keskuudessa. Koska vapaaehtoistoiminta merkitsee nuorille erityisesti yhdessä tekemistä, sosiaalista vuorovaikutusta ja me-henkeä, ovat sosiaaliset verkostot nuorten vapaaehtoistoimintaan rekrytoimisessa erityisen tärkeitä. (Yeung, 2002.) 7
3 VARES-HANKE 3.1 Hankkeen tarkoitus ja tavoitteet Vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen resurssikeskus-hankkeen (VARES) tarkoituksena on kehittää Oulussa ja Oulun seudulla vapaaehtoistoimintaa vuosien 2008 2012 aikana. Oulun Seudun Setlementti ry:n hallinnoimaa hanketta rahoittaa Raha-automaattiyhdistys (RAY). VARES-hankkeen päämääränä on luoda Oulua ja Oulun seutua palveleva pysyvä kumppanuuden hengessä toimiva vapaaehtoistoiminnan organisointimalli ja VARES-keskus (vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen resurssikeskus). Päätavoitteena on kehittää vapaaehtoistoimintaa alueen ominaisluonne ja tarpeet huomioiden. Vuonna 2008 Oulun kaupungin AVEK-toiminta vapaaehtoistoimintaa tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin ikäihmisen kotona tai hoivakodissa siirtyi osaksi VARES-hanketta. (VARES-keskus 2009a.) Hankkeen konkreettisiksi tavoitteiksi on kirjattu seuraavat asiat: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Löytää profiili Oulun seudun vapaaehtoistoimijalle Seudullisen yhteistyön kehittäminen vapaaehtoistoiminnassa Selvittää ja kehittää vapaaehtoistoimijoiden, julkisen sektorin sekä yksityisten palvelun tuottajien ja yritysten yhteistyömahdollisuuksia Selvittää ja selkeyttää vapaaehtoistoiminnan toteuttamismalleja ja tarvetta: vertaistuki, oma-aputoiminta, tukihenkilötoiminta, läheisauttaja, talkootyö tms. Selvittää vapaaehtoistoiminnan rooli palvelujärjestelmässä Vapaaehtoistoiminnan integroiminen kasvatukseen ja opetukseen Vapaaehtoistoiminnan prosessin sisällön kehittäminen (rekrytoinnin kehittäminen, perus- ja täydennyskoulutus, työnohjauksellinen tuki, virkistys sekä tiedotus ja välitys) Vapaaehtoistoiminnan organisointimallin kehittäminen, VARES-keskus Tässä väliarvioinnissa keskitytään kuudenteen osatavoitteeseen eli vapaaehtoistoiminnan integrointiin kasvatukseen ja opetukseen. VaLu Vapaaehtoistoiminta lukioissa osahankkeen tavoitteena on rakentaa vapaaehtoistoiminnan koulutuksen malli lukiokoulutukseen Oulussa ja Oulun seudulla, jota voidaan tulevaisuudessa soveltaa myös muissa Suomen lukioissa. 3.2 Osatavoite 6: Vapaaehtoistoiminnan integrointi kasvatukseen ja opetukseen Nuorten osallistumismahdollisuuksista on puhuttu viime vuosina paljon; esimerkiksi vuonna 2006 uudistetussa nuorisolaissa (2006/72) todetaan, että nuorille tulee varata mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa. Myös kunta- ja perustuslaissa sekä kansallisissa toimenpideohjelmissa on huomioitu nuorten kuulemisen ja osallistumismahdollisuuksien tärkeys. Tärkeä kansainvälinen sopimus lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien taustalla on myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimus, jossa tuodaan esille lasten ja nuorten osallisuuden merkitys (UNICEF 1989). VARES-hankkeessa on tunnustettu tarve vastata nuorten osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemusten kehittämiseen. Vapaaehtoistoiminta voi toimia yhtenä kanavana, jonka kautta nuoret voivat toteuttaa osallisuuttaan yhteiskunnassa. Hankkeessa on myös tiedostettu, etteivät nuoret tahdo välttämättä sitoutua pitkäaikaiseen vapaaehtoistoimintaan ja hankkeen laaja kumppanuusverkosto mahdollistaakin lyhyempikestoisten vapaaehtoistoiminnan muotoihin osallistumisen. (VARES-hanke 2009a.) 8
Kuudennen osatavoitteen konkreettisena päämääränä on luoda prosessikuvaus lukiolaisten vapaaehtoistoiminnan koulutuksesta, jota pilotoidaan yhteistyöoppilaitoksissa. Vapaaehtoistoiminnan koulutus voidaan liittää osaksi lukiolaisten soveltavia, vapaasti valittavia opintoja. Mallia voidaan tulevaisuudessa käyttää joko suoraan tai sovellettuna myös muissa Suomen lukioissa. Tässä väliarvioinnissa tarkasteleva lukiolaisten vapaaehtoistoiminnan koulutus on toteutettu leirikoulumuotoisena, jonka toteutukseen on saatu rahoitusta Opetusministeriön Nuorisotyö ja politiikka-ohjelmasta. Ensimmäinen leirikoulu järjestettiin keväällä 2009 Oulun normaalikoulun lukiolaisille. Mukana leirillä oli 21 opiskelijaa, joista 10 oli lukiolaisia ja 11 opetusharjoittelijoita. Opetusharjoittelijat osallistuivat vapaaehtoistoiminnan peruskoulutukseen jo ennen leirikoulua ja toimivat myös mukana lukiolaisten leirikoulun suunnittelussa ja toteutuksessa. Syksyllä 2009 toteutettiin toinen leirikoulu Kempeleen ja Tyrnävän lukioiden oppilaille, johon osallistui 17 lukiolaista. Syksyllä 2010 tullaan järjestämään kolmas vapaaehtoistoiminnan koulutus leirikoulumuotoisena. VARES-hankkeen työntekijät toimivat myös yhteistyössä TUKEVA-hankkeen kanssa järjestämällä päivämuotoista opetusta kahdessa oululaisessa lukiossa. Päiväopetuksen kautta lukiolaiset voivat suorittaa yhden soveltavan kurssin opintoihinsa. Hankkeessa on myös aloitettu suunnittelutyö vapaaehtoistoiminnan koulutuksen järjestämiseksi ammatillisessa koulutuksessa. (VARES-hanke 2009a ja 2009b.) Leirikoulu on järjestetty Syötteellä Nuoriso- ja leirikeskuksessa, joka sijaitsee Pudasjärvellä noin 140 kilometrin etäisyydellä Oulusta. Perjantaista sunnuntaihin kestävä leirikoulu on sisältänyt koulutuksen ohella myös ohjattua ja vapaata ohjelmaa. Lukiolaisilla on ollut koulutuksen lisäksi mahdollisuus tutustua erilaisiin toiminnallisiin aktiviteetteihin, kuten esimerkiksi seinäkiipeilyyn ja jousiammuntaan. Leirikoulun sisällöistä ja toteutuksesta kerrotaan tarkemmin luvussa 4. 4 VaLu VAPAAEHTOISTOIMINTA LUKIOISSA-KOULUTUS 4.1 Lukiokoulutus yleissivistävänä koulutuksena Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi koulutuksen tulee tukea opiskelijoiden edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen elämänsä aikana. (Lukiolaki 1998/629) Vuonna 2008 lukiokoulutuksen piirissä oli yli 114 000 suomalaisnuorta; opiskelijoiden määrä oli vähentynyt noin prosentin edellisvuoteen verrattuna. Samana vuotena suoritettiin yli 32 000 ylioppilastutkintoa. (Tilastokeskus 2009.) Lukiokoulutus yleissivistävänä ja jatkokoulutuskelpoisuuden esimerkiksi yliopisto- ja ammattikorkeakouluopintoihin tarjoavana koulutuksena on säilyttänyt suosionsa suomalaisten nuorten keskuudessa, vaikka esimerkiksi ammatillinen koulutus onkin lisännyt suosiotaan huomattavasti viime vuosien aikana. Opetushallitus päättää opetuksen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä opetussuunnitelman perusteissa, joiden pohjalta laaditaan paikallinen opetussuunnitelma (Opetusministeriö 2009b). Lukion opetussuunnitelman perusteissa (2003) todetaan, että lukiokoulutuksen tavoitteena on tarjota opiskelijoille laaja yleissivistys sekä antaa heille valmiuksia vastata yhteiskunnan ja ympäristön haasteisiin sekä taitoa tarkastella asioita eri näkökulmista. Lisäksi opiskelijaa tulee ohjata toimimaan vastuuntuntoisena ja velvollisuuksistaan huolehtivana kansalaisena yhteiskunnassa ja tulevaisuuden työelämässä. Lukiokoulutuksen arvoperustaan lukeutuvat elämän ja ihmisoikeuksien kunnioitus. Lukiokoulutuksen tulee edistää avointa demokratiaa, tasa-arvoa sekä hyvinvointia. Opiskelijoita kannustetaan kriittisyyteen ja asioiden kyseenalaistamiseen sekä globaalien ilmiöiden ymmärtämiseen. (Opetushallitus 2003.) 9
Lukion opetussuunnitelman perusteissa (2003) mainitut aihekokonaisuudet ovat lukion toimintakulttuuria jäsentäviä toimintaperiaatteita ja oppiainerajat ylittäviä, opetusta eheyttäviä painotuksia, jotka liittyvät ihmisen koko elämäntapaan. Yhtenä aihekokonaisuutena mainitaan aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys; sen tavoitteena on kasvattaa opiskelijoita osallistuviksi, vastuuta kantaviksi ja kriittisiksi kansalaisiksi. Osallistuminen liitetään niin poliittisen, taloudellisen, sosiaalisen kuin kulttuurielämänkin piiriin kuuluvaksi toiminnaksi. Lisäksi siinä huomioidaan paikallisen ja kansallisen tason ohella eurooppalainen ja globaali tila. Pääpaino tämän aihekokonaisuuden toteuttamisessa on käytännön harjoittelussa, joka voi tapahtua koulun ohella esimerkiksi erilaisten järjestöjen puitteissa. Myös hyvinvointi ja turvallisuus aihekokonaisuudessa painotetaan osallisuuden, keskinäisen tuen ja oikeudenmukaisuuden periaatteita. (Opetushallitus 2003.) Vapaaehtoistoiminnan koulutus on sisällytetty pilottioppilaitoksissa Oulun normaalikoulun lukio, Tyrnävän lukio sekä Kempeleen lukio soveltaviin opintoihin vapaasti valittaviksi. Vapaaehtoistoiminnan koulutus tukee edellä esitettyjä aihekokonaisuuksia ja tutustuttaa lukiolaiset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiin yhteiskunnassa vapaaehtoistoiminnan kautta. Lukio-opetuksessa korostetaan oppijan omaa aktiivista roolia oppimisessa, tiedon hankinnassa ja sen prosessoinnissa. Tätä tarkoitusta varten lukion on luotava sellaisia oppimisympäristöjä, joissa opiskelijat voivat oppia työskentelemään itsenäisesti mutta myös yhteistoiminnallisesti erilaisissa ryhmissä ja verkostoissa. Lukiokoulutusta voidaan järjestää myös perinteisen luokkahuoneopetuksen ulkopuolella; lähiopetuksen ohella sitä voidaan toteuttaa esimerkiksi verkko- tai etäopetuksena. (Opetushallitus 2003.) Esimerkiksi Oulun normaalikoulun lukion opetussuunnitelmassa todetaan, että tavoitteena on sellainen opiskeluympäristö, joka tukee opiskelijan kasvua, oppimista ja itseohjautuvuutta. Siten esimerkiksi koulun ulkopuoliset opiskeluympäristöt tukevat opetusta. Lukiokoulutuksessa tehdään myös opintoretkiä niin Oulun alueella kuin muualla Suomessa ja ulkomailla. (Oulun normaalikoulu 2009.) 4.2 Koulutuksen toteuttaminen leirikoulumuotoisena Vapaaehtoistoiminnan koulutusta toteutetaan VARES-hankkeessa sekä perinteisenä päiväopetuksena että leirikoulumuotoisena, viikonlopun kestävänä koulutuksena. Hankkeen ohjausryhmässä pohdittiin erilaisia tapoja toteuttaa koulutusta ja leirikoulu nähtiinkin hyvänä vastapainona teoriapainotteiselle lukiokoulutukselle. Leirikoulu voidaan määritellä oppilaitoksen ulkopuolella tapahtuvaksi opetukseksi, jonka kesto vaihtelee aina muutamasta päivästä viikkoihin. Leirikoulun sisältyy niin varsinainen opetus kuin myös vapaa-ajan vietto, majoitus ja ruokailu. Tyypillisesti leirikoulu järjestetään oman kunnan ulkopuolella, toisinaan jopa ulkomailla asti. Ajatuksena on, että koulun ulkopuolella tapahtuva opetus tarjoaa uusia virikkeitä ja oppimiskokemuksia ja leirikoulun ympäristö voi osaltaan tehostaa oppimista ja tarjota uusia mahdollisuuksia työstää erilaisia aihekokonaisuuksia. (Lahdenperä, Virtanen, Saarinen & Salmi 1989.) Leirikoulussa opetus tapahtuu yleensä erilaisin menetelmin kuin varsinaisessa luokkahuoneopetuksessa. Vaikka leirikoulussa voidaan antaa myös perinteistä luento-opetusta, on pääpaino esimerkiksi toiminnallisissa ja ryhmämuotoisissa menetelmissä. Myös leirikoulun ympäristöä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan koulutuksen tukena. (Lahdenperä ym. 1989.) Oulun Seudun Setlementti ry:n kansainvälinen Nuoriso- ja leirikoulukeskus Syöte on yksi Suomen kymmenestä Opetusministeriön hyväksymästä Nuorisokeskuksesta, joka toimii lukiolaisten vapaaehtoistoiminnan koulutuksen toteutuspaikkana. Nuoriso- ja leirikoulukeskus Syöte sijaitsee Pudasjärvellä, noin 140 kilometrin etäisyydellä Oulusta. Keskuksessa on järjestetty jo yli parinkymmenen vuoden ajan monenlaista toimintaa eri-ikäisille ja -maalaisille koululaisille. Syöte tarjoaa virikkeellisen ympäristön niin koulutukseen kuin vapaa-ajantoimintoihinkin. Leirikoululaisilla on vapaa-ajallaan mahdollisuus harrastaa perinteisten ulkoilulajien ohella myös esimerkiksi seinäkiipeilyä, jousiammuntaa sekä he voivat tutustua paikalliseen observatorioon. (Syötekeskus 2010.) 10
4.3 VaLu-koulutuksen prosessikuvaus Tässä väliarvioinnissa tarkasteltava vapaaehtoistoiminnan koulutus lukiolaisille on toteutettu leirikoulumuotoisena koulutuksena. Perjantaista sunnuntaihin kestäneen koulutuksen aikana lukiolaiset ovat saaneet perustietoa vapaaehtoistoiminnan sisällöistä ja muodoista sekä omista mahdollisuuksistaan toimia vapaaehtoisena. Koulutuksen suunnitteluun ovat osallistuneet VARES-hankkeen työntekijöiden ohella myös Oulun normaalikoulun opetusharjoittelijat. Seuraavassa kuvataan yksityiskohtaisesti vapaaehtoistoiminnan koulutuksen prosessi aina suunnittelusta varsinaiseen toteutukseen asti. Ensimmäisessä vaiheessa on suunniteltu esite vapaaehtoistoiminnan koulutuksesta. Esitteessä kerrotaan lyhyesti vapaaehtoistoiminnasta ja leirikoulun sisällöstä ja toteutustavoista. Seuraavassa vaiheessa vapaaehtoistoiminnan koulutuksesta on tiedotettu koulun rehtoreille sekä oppilaanohjaajille. Myöhemmässä vaiheessa kouluihin tullaan nimeämään yhdyshenkilöt, joiden kautta tiedotus tapahtuu. Opettajille tiedottamisen jälkeen on pidetty oppilaille suunnattu informaatio-/rekrytointitilaisuus kouluilla. Puolen tunnin mittaisessa tilaisuudessa oppilaille on kerrottu vapaaehtoistoiminnasta ja mahdollisuudesta suorittaa lukion kursseihin sisällytettäviä soveltavia opintoja vapaaehtoistoiminnan koulutuksena. Koulutukseen ilmoittautuminen tapahtuu joko tilaisuuden aikana tai jälkeenpäin sähköpostitse kouluttajalle. (VAREShanke 2009b.) Ilmoittautumisten jälkeen opiskelijoille on lähetetty ennakkotehtävä sekä ohjeistus leirikoulua varten sähköpostitse. Ohjeissa on kerrottu, mitä osallistujien tulee ottaa mukaansa leirikouluun. Lisäksi infokirjeessä on esitelty leirikoulun ohjelma yksityiskohtaisesti. Samassa kirjeessä on tuotu esille myös leirin päihteettömyys sekä muut toimintaa ohjaavat periaatteet. Ennakkotehtävän tarkoituksena on johdatella opiskelijoita aiheeseen; siinä opiskelijoita pyydetään määrittelemään vapaaehtoistoimintaa, sen muotoja sekä ihmisten mahdollisia osallistumismotiiveja esimerkiksi kirjallisuuden ja Internet-lähteiden perusteella. Ennakkotehtävä käydään läpi leirikoulun alussa. (VARES-hanke 2009b.) Leirikoulun ohjelma on jaettu teemoittain kolmelle päivälle. Ensimmäisen iltapäivän aikana teemana on ollut Vapaaehtoistoiminnan monet kasvot, jonka aikana on määritelty vapaaehtoistoimintaa, esitelty toiminnan periaatteita ja motiiveja sekä esitelty vapaaehtoistoiminnan roolia, oikeuksia ja vastuukysymyksiä. Toisen leirikoulupäivän teemana on ollut Kohtaaminen ja vuorovaikutus, jolloin on keskusteltu itsetuntemuksesta ja -luottamuksesta, minäkäsityksestä, vuorovaikutuksen rakentumisesta sekä esimerkiksi kohtaamisen ja kuuntelemisen taidoista. Viimeisen leirikoulupäivän teemana on ollut Minäkö vapaaehtoistoimija? ja tällöin on pohdittu omia voimavaroja vapaaehtoistoimijana sekä toimimista haastavissa tilanteissa. Päivän lopuksi on esitelty tarkemmin erilaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja ja tehtäviä. Opiskelijoille on annettu informaatiota esimerkiksi Oulussa ja Oulun seudulla toimivista yhdistyksistä ja järjestöistä, joiden parissa vapaaehtoistoimintaa voi käytännössä toteuttaa. Lisäksi he ovat laatineet jo alustavaa suunnitelmaa käytännön vapaaehtoistoiminnan harjoittelujaksosta. Leirikoulun päätteeksi opiskelijoille on jaettu todistukset osallistumisesta. Lisäksi opiskelijat ovat antaneet palautetta koulutuksen kulusta ja sisällöistä. (VARES-hanke 2009b.) Leirikoulun aikana opiskelijoille on muodostunut jo alustava käsitys siitä, missä he haluavat suorittaa käytännön (26 x 45 min.) vapaaehtoistoiminnan harjoittelun. Tämän jälkeen opiskelijat ottavat yhteyttä haluamaansa toimijaan joko itsenäisesti tai VARES-keskuksen kouluttajien avustuksella ja sopivat harjoittelujaksoista. Opiskelijat laativat kirjallisen raportin, jossa käsittelevät omaa oppimistaan niin leirikoulun kuin myös vapaaehtoistoiminnan käytännön harjoittelun aikana. He myös osallistuvat neljän tunnin mittaiseen purkuparkkiin, jossa läpikäydään koulutuksen ja käytännön harjoitteluista saatuja kokemuksia. Ennakkotehtävän suorittaminen ja leirikouluun osallistuminen muodostavat soveltavan kurssin ensimmäisen osan. Toinen soveltava kurssi suoritetaan käytännön vapaaehtoistoiminnan harjoittelujaksona 11
sekä kirjallisena raportointina. (VARES-hanke 2009b.) Seuraavassa kuviossa esitetään VaLu-koulutuksen eteneminen suunnitteluvaiheesta varsinaiseen koulutukseen. VARES-hankkeen toimintakertomuksessa (syksy 2009) todetaan, että hankkeen toiminta on avointa ja läpinäkyvää. Ohjaus- ja johtoryhmälle raportoidaan toiminnan kehittämisestä ja etenemisestä säännöllisesti. Arviointia toteutetaan hankkeessa työryhmittäin sekä hankkeen työntekijöiden säännöllisenä itsearviointina. Vapaaehtoistoiminnan koulutuksen prosessissa arvioinnilla on myös keskeinen rooli ja sitä toteuttavat niin hankkeen kouluttajat, työntekijät kuin myös koulutukseen osallistuvat opiskelijat sekä ulkopuolinen arvioitsija. Ensinnäkin, opiskelijat arvioivat omaa oppimistaan leirikoulun aikana täyttämällä hankkeen kouluttajien laatiman kaavakkeen. Samalla opiskelijat arvioivat myös toteutunutta koulutusta. Lomakkeessa tiedustellaan esimerkiksi oman oppimisen kannalta parhaimpia opetusmenetelmiä, kiinnostavimpia opetussisältöjä sekä koulutuksen kehittämisen kohteita. Opiskelijat osallistuvat myös purkuparkkiin koulutuksen jälkeen, jossa koulutuksen ja käytännön harjoittelun arviointia voidaan edelleen jatkaa. Koulutuksen toteuttajat laativat toteutetusta koulutuksesta itsearvioinnin jokaisen leirikoulun jälkeen. - Koulutuksen sisältöjen ja toteutuksen suunnittelu - Infomateriaalin (esite) suunnittelu - Leirikoulun infomateriaali ja ennakkotehtävä opiskelijoille sähköpostitse - Vapaaehtoistoiminnan koulutus leirikouluna Nuorisokeskus Syötteessä Pudasjärvellä - Koulutuksesta tiedottaminen yhteistyöoppilaitoksiin - Käytännön vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - Kirjallinen raportointi (koulutus + harjoittelu) - Informaatio- ja rekrytointitilaisuus opiskelijoille - Koulutukseen ilmoittautuminen tilaisuudessa tai jälkeenpäin sähköpostitse - Koulutuksesta ja harjoittelusta saatujen kokemusten läpikäynti purkuparkissa KOULUTUKSEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS - OPISKELIJOIDEN OMAN OPPIMISEN ITSEARVIOINTI - OPISKELIJOIDEN ARVIOINTI KOULUTUKSEN SISÄLLÖISTÄ JA TOTEUTUKSESTA - KOULUTUKSEN TOTEUTTAJIEN ITSEARVIOINTI - KOULUTUKSEN ULKOINEN ARVIOINTI ARVIOINTI OSANA VAPAAEHTOISTOIMINNAN KOULUTUSTA Kuvio 1. Vapaaehtoistoiminnan koulutuksen prosessikuvaus. 12
5 ARVIOINNIN TOTEUTTAMINEN 5.1 Mitä arviointitutkimus on? Arviointi eli arvon tai ansion määrittäminen asialle kuuluu jokapäiväiseen elämään. Arkipäiväinen arviointi poikkeaa kuitenkin oleellisesti varsinaisesta arviointitutkimuksesta. Rossin ja Freemanin (1989) mukaan evaluaatiotutkimus eli arviointitutkimus on systemaattista sosiaalitutkimuksen menettelytapojen soveltamista arvioitaessa sosiaalisiin interventio-ohjelmiin liittyviä käsityksiä ja suunnitelmia sekä niiden toteuttamista ja hyödyllisyyttä. Toisin sanoen, arvioinnin tarkoituksena on hahmottaa esimerkiksi hankkeen tai ohjelman toimintatapoja, lähtökohtia, toteutusta, toiminnan kautta syntyneitä tuloksia sekä niiden vaikuttavuutta. Arviointitutkimuksen synty ajoittuu 1900-luvun alun Yhdysvaltoihin ja erityisesti koulutuksen parissa tehtyyn arviointityöhön. Varsinainen nousukausi liittyy toisen maailmansodan ja erityisesti 1960-luvun jälkeiseen aikaan, jolloin monet yhteiskunnalliset uudistusohjelmat saivat alkunsa Yhdysvalloissa. Myös muissa OECD-maissa, Suomi mukaan lukien, arviointitutkimuksen nousu ajoittuu 1960-luvun hyvinvointivaltioiden laajentumisen aikaan. (Holmila 1999.) Tutkimustiedolla nähtiin olevan tärkeä sija hyvinvointivaltion suunnittelujärjestelmissä ja -käytännöissä. Yhdysvaltalaisen ja eurooppalaisen arviointitutkimuksen kehityshistoriat poikkeavat jossakin määrin toisistaan. Euroopassa ei ole syntynyt esimerkiksi yhtenäistä arvioinnin perinnettä, vaan se on kytkeytynyt lähinnä poliittisen, yhteiskuntatieteellisen ja hallintotieteellisen tutkimuksen alueelle. Euroopan komission rooli arvioinnin institutionaalisena moottorina ja esikuvana on myös tunnusomaista eurooppalaiselle arviointikulttuurille. (Virtanen, 2007.) Suomessa arviointi on ainakin periaatteellisella tasolla liittynyt aina yhteiskuntapoliittiseen suunnitteluun ja tavoitteenasetteluun. 1980-luvulta lähtien arviointitutkimus valjastettiin erilaisten hallinnollisten uudistusten vaikutusten tutkimiseen. 1990-luvulla tapahtui merkittäviä murroksia, jotka osaltaan vaikuttivat arviointitutkimuksen vahvistumiseen Suomessa. Ensinnäkin, uusi julkisjohtamisen konsepti rantautui myös Suomeen, jonka myötä esimerkiksi hallintoa hajautettiin ja päätösvaltaa vietiin organisaatioissa alaspäin. Toiseksi, 1990-luvun alun talouslama pakotti julkisen toiminnan tilintekovastuuseen ja selvityksiin siitä, mihin julkisia varoja käytetään ja kuinka tehokkaasti. Kolmanneksi, Suomen liittyminen Euroopan unioniin toi mukanaan rakennerahasto-ohjelmat, joiden rahoittamiin hankkeisiin ja ohjelmiin arviointi liittyi oleellisena tekijänä. Tänä päivänä arviointi on tullut osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja sitä tehdään useilla hallinnon tasoilla. (Virtanen, 2007.) Arvioinnin ja tutkimuksen välinen suhde ei ole aivan selkeä; arvioinnilla ei ole esimerkiksi selkeää asemaa tieteen ja tutkimuksen kentällä. Arviointien tekijät profiloituvat yleensä ensisijaisesti oman oppiaineensa edustajiksi ja vasta toissijaisesti arvioinnin tekijöiksi. Robsonin (2001) mukaan tutkimuksen ja arvioinnin välinen oleellinen ero on se, että jälkimmäisessä puhutaan arvon antamisesta, kun taas tutkimusta on perinteisesti pidetty arvovapaana ja ei-normatiivisena. Arvioinnilla on myös useimmiten poliittisia ulottuvuuksia; sen tuottama tieto ohjaa toimintaa ja sitä kautta koskettaa kysymyksiä vallasta, resurssien jaosta ja yhteiskunnallisista prioriteeteista. Lisäksi arvioinnilla on käytäntöön suuntautunut luonne; arvioinnissa tuotetaan tietoa siitä, mitä käytännössä tapahtuu ja tätä tietoa useimmiten myös käytetään käytännön toimenpiteiden kehittämisessä. (Robson 2001, Virtanen 2007.) 5.2 Arvioinnin tarkoitus ja arviointikysymykset VARES-hanke käynnistyi vuonna 2008, jolloin aloitettiin myös lukiolaisille suunnatun vapaaehtoistoiminnan koulutuksen suunnittelu. Vuonna 2009 on järjestetty kaksi leirikoulua sekä päiväopetusta kahdessa 13
oululaisessa lukiossa yhteistyössä TUKEVA-hankkeen kanssa. Tässä väliarvioinnissa keskitytään koulutuksen arviointiin prosessinäkökulmasta. Toisin sanoen, arvioinnin tarkoituksena on selvittää, mitä tapahtuu, kun koulutus on käynnissä? Miten koulutusta toteutetaan ja toteutuuko se siten, kuin on suunniteltu? Väliarvioinnin keskeisenä tehtävänä on siten tuottaa tietoa koulutuksen (ja hankkeen) toteuttajille sen etenemisestä ja mahdollisuuksista saavuttaa asetettuja tavoitteita. (Robson 2001.) Voidaan puhua myös formatiivisesta arvioinnista, jonka kysymyksenasettelut ovat lähellä prosessiarviointia. Formatiivinen arviointi kohdistuu yleensä uusiin projekteihin, jonka tavoitteet ovat tiedossa ja arviointia käytetään apuna näiden tavoitteiden saavuttamisessa. Prosessiarvioinnissa ei niinkään anneta parannusehdotuksia, vaan kuvataan käynnissä olevaa toimintaa sellaisenaan. (Robson 2001.) Hankkeen päättyessä vuonna 2012 keskitytään myös koulutuksen osalta muun muassa sen vaikuttavuuteen ja tehokkuuteen. Arvioinnin tarkoituksesta ja arvioinnissa selvitettävistä asioista eli arviointikysymyksistä on keskusteltu VARES-hankkeen työntekijöiden kanssa vuodesta 2009 alkaen. Tarkoituksena on selvittää vuonna 2009 toteutettua vapaaehtoistoiminnan koulutusta kahdessa leirikoulussa. Tällöin tarkastelun kohteena ovat leirikoulun suunnittelu, tiedotus ja toteutus. Lisäksi väliarvioinnissa selvitetään opiskelijoiden kokemuksia toteutetusta koulutuksesta. Hankkeen työntekijät ja kouluttajat tekevät ulkopuolisen arvioinnin ohella myös jatkuvaa itsearviointia, jonka myötä syntynyttä materiaalia hyödynnetään myös tässä väliarvioinnissa. Lisäksi opiskelijat ovat mukana arvioinnin toteutuksessa. Arviointikysymykset voidaan muotoilla seuraavasti: 1. 2. 3. 4. Miten vapaaehtoistoiminnan koulutuksen tiedottaminen ja opiskelijoiden rekrytointi tapahtuu? Minkälaisista aihekokonaisuuksista vapaaehtoistoiminnan koulutus koostuu? Miten koulutus on käytännössä toteutettu ja minkälaisia opetusmenetelmiä koulutuksessa on käytetty? Minkälaisia kokemuksia opiskelijoilla on vapaaehtoistoiminnan koulutuksesta kokonaisuutena? 5.3 Arviointimetodologia Arviointimetodologialla tarkoitetaan arvioinnissa käytettäviä menetelmiä, jotka valitaan aina tapauskohtaisesti. Arvioinnin kohde ja asetetut arviointikysymykset määrittävät sitä, millä keinoilla ja menetelmillä arviointikysymyksiin etsitään vastauksia. Myös käytössä olevat resurssit määrittävät sitä, mitä menetelmiä voidaan käyttää kyseisessä arvioinnissa. (Robson 2001; Virtanen 2007). Niin arviointitutkimuksessa kuin muussakin tutkimuksessa, tyypillisimpiä aineistonkeruun menetelmiä ovat esimerkiksi lomakekyselyt, haastattelut sekä havainnointi. Lisäksi ohjelmaa tai hanketta arvioitaessa, aineistona voidaan käyttää myös valmista, jo olemassa olevaa materiaalia. Tällaisia ovat esimerkiksi hankesuunnitelmat, hankkeen raportit ja muu hankkeen puitteissa tuotettu kirjallinen materiaali. Robson (2001) muistuttaa, että valmiiden aineistojen käyttöön liittyy aina myös ongelmia. Valmiit aineistot ovat aineistoja, joita ei ole kerätty varsinaisesti arviointikäyttöön ja tämän vuoksi niiden rinnalla onkin syytä käyttää myös muuta, arviointia varten kerättävää aineistoa. Tässä väliarvioinnissa on käytetty aineistona Opetusministeriölle osoitettua hakemusta valtionavustuksen saamiseksi, VARES-hankkeen toimintakertomuksia (kevät 2009 sekä syksy 2009), Vares-hankkeessa laadittua tilastomateriaalia vapaaehtoistoiminnasta sekä hankkeeseen valmistettua alkukartoitusta nuorille suunnatuista vapaaehtoistoiminnan malleista (ks. Näppä 2009). Myös leirikouluun osallistuneita opiskelijoita (N=7) on haastateltu leirikoulu- ja harjoittelukokemuksista. Näiden lisäksi arviointia varten on haastateltu kahta harjoittelupaikan tarjonnutta toimijaa. Keskeinen rooli väliarvioinnin aineistona on leirikoulun aikana ja jälkeen opiskelijoilta kerätyllä itsearviointi-, ja palautemateriaalilla. 14
Niin opiskelijoiden kuin myös vapaaehtoistoiminnan harjoittelupaikan tarjonneiden toimijoiden parissa tehdyt haastattelut noudattelivat teemahaastattelun piirteitä. Opiskelijoiden kanssa on käyty läpi yksityiskohtaisesti koulutuksen etenemistä aina informaatio- ja rekrytointitilaisuuden järjestämisestä ennakkotehtävän antamiseen ja tekemiseen ja lopulta varsinaisen leirikoulun toteuttamisen asti. Haastatteluissa on läpikäyty koulutuksen sisältöjä ja opetusmenetelmiä sekä sitä, miten nämä ovat tukeneet omaa oppimista. Lisäksi haastattelun loppupuolella on keskusteltu harjoittelujaksoon liittyvistä seikoista, joskin useammalla haastateltavalla harjoittelujakso oli vielä läpikäymättä. Toimijoiden kanssa keskusteltiin vapaaehtoisten nuorten tehtäväsisällöistä, ohjauksesta ja neuvonnasta sekä tällaisen toimintamuodon heikkouksista, vahvuuksista, uhista sekä mahdollisuuksista. Lisäksi toimijoiden kanssa pohdittiin sitä, minkälainen merkitys vapaaehtoistoimijoilla on heidän arkipäivän toiminnassaan. Haastattelut kestivät noin 20 minuutista tuntiin. 5.4 Arvioinnin eettisyydestä ja luotettavuudesta Kuten kaikessa tutkimuksen tekemisessä, myös ja erityisesti arviointitutkimuksessa tulee pohtia luotettavuuteen ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Arvioitsija on aina myös väistämättä vallan käyttäjä, joka voi arvioillaan vaikuttaa osaltaan esimerkiksi hankkeen etenemiseen ja kehittämiseen ja sitä kautta yhteiskunnalliseen toimintaan. Arviointia toteutettaessa ollaan yleensä tekemisissä sellaisten asioiden kanssa, jotka vaikuttavat ihmisten elämään. Tällöin arvioinnilta vaaditaan sen korkealaatuista toteuttamista. Eettisiä kysymyksiä tulee pohtia koko arviointiprosessin aikana, niin toimeksiannon ja arviointisuunnittelun kuin myös aineiston keruun, analyysin ja raportin vaiheissa. (Robson, 2001.) Eettiset kysymykset liittyvät esimerkiksi kysymyksiin arviointitutkimukseen suostumisesta; toisin sanoen, arviointiin osallistumisen tulisi perustua valinnaisuuteen ja tietoon perustuvaan suostumukseen. Suostumukseen liittyy myös arviointiin osallistuvien oikeus yksityisyyteen: yksilön antamat tiedot ovat luottamuksellisia ja niitä ei käytetä muuten kuin arviointitutkimuksen tarkoituksiin. Lisäksi arviointiin osallistuvien nimettömyys varmistetaan heidän antamansa tiedon käytön yhteydessä. (Robson, 2001.) VARES-hankkeen laatimassa rahoitushakemuksessa valtionavustuksen saamiseksi on kirjattu arvioinnin toteutuvan sekä jatkuvana arviointina, itsearviointina että ulkopuolisena arviointina. Hankkeen työntekijöiden kanssa on käyty keskusteluja kesästä 2009 alkaen, jolloin on pohdittu arvioinnin toteutustapoja sekä keskeisiä siinä käsiteltäviä teemoja. Arvioinnin laatija osallistui myös syksyllä 2009 järjestettyyn leirikouluun, jossa läsnäolosta tiedotettiin opiskelijoille jo ennen varsinaisen koulutuksen alkua. Leirikoulun aikana opiskelijoille kerrottiin vielä tarkemmin arvioinnista ja vapaaehtoisia pyydettiin ilmoittautumaan haastattelua varten. Arvioinnin laatija otti yhteyttä myöhemmässä vaiheessa vapaaehtoistoiminnan harjoittelupaikkoja tarjonneisiin toimijoihin haastattelujen sopimiseksi ja kertoi tarkemmin arvioinnin suorittamisesta. Edelleen, arvioinnissa on syytä pohtia sen aiheuttamia riskejä suhteessa hyötyihin. Fyysisten riskien mahdollisuus on yleensä vähäinen, mutta sitä tärkeämpää on pohtia arvioinnin aiheuttamia sosiaalisia, psykologisia ja taloudellisia riskejä. Arviointiin osallistuvat saattavat esimerkiksi kyseenalaistaa oman työnsä mielekkyyttä tai vallitsevia olosuhteita. Arvioinnin tulokset voivat toisinaan myös aiheuttaa muutoksia työtilanteessa. Arviointiin liittyvä riski on myös se, että tuloksia ja suosituksia käytetään väärin tai suoranaisesti vääristellään. Riskien arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota laaja-alaisesti arvioinnin toimintaympäristöön ja siinä toimiviin ihmisiin. Erityistä huomiota tulee kiinnittää niihin, jotka ovat heikoimmassa asemassa tai eniten vaaralle alttiita. (Robson 2001.) Arvioinnin laadun ja luotettavuuden tarkastelu ovat myös keskeisiä kysymyksiä arviointiprosessissa. Euroopan komissio on listannut arviointiprosessin laadun osatekijöitä seuraavasti: 15
16 1. Arvioinnin tulee vastata siihen tarpeeseen, miksi se on päätetty toteuttaa. 2. Arviointihankkeen on oltava tarkoituksenmukainen eli sen on kyettävä vastaamaan niihin kysymyksiin, joihin on haluttu vastauksia. 3. Arviointiprosessin tulee olla avoin eli eri yhteistyötahoilla ja osallisilla on oltava mahdollisuus osallistua arviointiprosessiin. 4. Arvioinnin tekijän tulee kyetä rakentamaan järkevä tutkimusstrategia arviointiongelman ratkaisemisen kannalta. 5. Arviointiaineiston tulee olla luotettavaa ja arvioinnin tekijän tulee kertoa avoimesti aineiston rajoista ja mahdollisuuksista. 6. Arvioinnin tekijän tulee soveltaa erilaisia tutkimusmenetelmiä oikeaoppisesti. 7. Uskottavat arviointitulokset seuraavat luotettavien aineistojen käytöstä ja erilaisten menetelmien oikeaoppisesta soveltamisesta. 8. Arvioinnin tekijä on riippumaton ja kykenevä tekemään puolueettomia johtopäätöksiä. Arvioinnin tuloksia voidaan pohtia yhdessä hankkeessa mukana olevien kanssa, mutta johtopäätökset ovat aina arvioitsijan omaa pohdinnan tulosta. 9. Arviointiraportin tulee olla selkeä ja loogisesti etenevä niin rakenteellisesti kuin sisällöllisestikin. 10. Keskeinen arvioinnin onnistumisen kriteeri on kehittämissuositusten hyödyllisyys. (Virtanen 2007.) 6 VÄLIARVIOINNIN TULOKSET Väliarvioinnin tulosten esitystapa noudattelee luvussa 4 esiteltyä vapaaehtoistoiminnan prosessikuvausta. Ensimmäisenä kuvaillaan vapaaehtoistoiminnan koulutukseen liittyvää tiedotusta sekä oppilaitoksiin että opiskelijoille. Toisessa alaluvussa tarkastellaan varsinaisen koulutuksen sisältöjä. Aineistona tässä hyödynnetään opiskelijoiden antamaa palautemateriaalia sekä haastatteluja. Kolmannessa alaluvussa tarkastellaan koulutuksessa käytettyjä opetusmenetelmiä ja myös tässä tärkeimpänä aineistona ovat opiskelijoiden antama palautemateriaali sekä haastattelut. Myös opiskelijoiden tuottama itsearvointimateriaali toimii seuraavassa arvioinnin aineistona. Neljännessä alaluvussa pohditaan tarkemmin opiskelijoiden kokemuksia koulutuksesta kokonaisuutena. Syksyllä 2009 järjestettyyn purkuparkkiin osallistui vain murto-osa opiskelijoista ja siten esimerkiksi harjoitteluista saatuja kokemuksia ei ole juurikaan pystytty väliarvioinnissa vielä tarkastelemaan. Haastatelluilla opiskelijoilla useimmilla oli myös harjoittelujakso vielä kokonaan tai osittain tekemättä, joten tämäkin rajoittaa harjoitteluun liittyvien teemojen työstämistä. Tämä tehtävä jääkin tarkasteltavaksi suunniteltuun arviointiin hankkeen päättyessä. 6.1 Vapaaehtoistoiminnan koulutuksen suunnittelu, tiedottaminen ja opiskelijoiden rekrytointi VARES-hankkeen organisaatio koostuu eri työryhmistä, joiden toiminnalle on asetettu omat tavoitteensa. Koulutustyöryhmä koostuu hankkeen työntekijöistä sekä hankkeen kumppaneiden kouluttajista Oulusta ja Oulun seudulta. Koulutustyöryhmän tavoitteena on kehittää vapaaehtoisille suunnattuja perus- ja jatkokoulutuksen sisältöjä, kehittää vapaaehtoistoiminnan koulutusmalli palvelemaan Oulun ja Oulun seudun vapaaehtoistoimintaa sekä osallistua vapaaehtoistoiminnan peruskoulutusten toteuttamiseen kouluttajana hankkeen kouluttajan työparina. (VARES-hanke 2009b.) Koulutuksen suunnittelun tukena on käytetty hankkeessa tehtyä alkukartoitusta nuorille suunnatuista vapaaehtoistoiminnan malleista. Esimerkkeinä ovat toimineet esimerkiksi kansainvälisessä lukiossa toimiva CAS-ohjelma, jonka yhtenä aktiviteettina on vapaaehtoistoimintaan osallistuminen. Oululaiset kansain-
välisen lukion opiskelijat ovat toimineet koulun tapahtumissa, partiotoiminnassa ja päiväkodeissa sekä pitäneet erilaisia kerhoja. Anna & Arvo-hankkeessa tavoitteena on puolestaan rakentaa ihmisarvoista vanhuutta ja vahvistaa sukupolvien välistä vuorovaikutusta niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Selvityksessä mainittuja muita nuorten vapaaehtoistoiminnan malleja ovat esimerkiksi kummi- ja tukioppilastoiminta, isostoiminta, 4H-järjestön toiminta sekä Taksvärkki ry:n vuosittain järjestämä taksvärkkipäivä. Kyseisen selvityksen mukaan vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista tiedottaminen on ensisijaisen tärkeä tehtävä, jotta nuoret löytävät vapaaehtoistoiminnan ja heitä saadaan tulevaisuudessakin rekrytoitua mukaan toimintaan. (Näppä 2009.) Vapaaehtoistoiminnan koulutuksen suunnittelu aloitettiin syksyllä 2008. Mukana suunnittelussa ovat olleet VARES-hankkeen työntekijöiden ohella Oulun normaalikoulun opetusharjoittelijat. Opetusharjoittelijoiden panos koulutuksen suunnittelussa on todettu hankkeessa varsin merkittäväksi tekijäksi. Opetusharjoittelijat osallistuivat keväällä 2009 pidettyyn ensimmäiseen leirikouluun aktiivisesti opetuksen toteuttajina ja toiminnallisiin harjoituksiin osallistujina. Haastatteluissa lukiolaiset toivat selkeästi esille, että opetusharjoittelijoiden mukana olo koulutuksessa koettiin tärkeänä asia. Aiemmin tehdyissä haastatteluissa peruskoululaisten parissa on tullut esille, että opetusharjoittelijoiden läsnäolo koulussa ja heidän nopeakin vaihtuvuus voidaan kokea myös rasitteena jokapäiväisessä koulutyössä (Alanko 2009). Siten monella lukiolaisellakin näytti olevan ennakko-oletuksia opetusharjoittelijoista ja heihin tutustuminen koulun ulkopuolella koettiin lopulta mielekkäänä asiana. Opetusharjoittelijoiden nähtiin tuovan opetukseen monipuolisuutta ja vaihtelevuutta. Koulutuksen suunnittelussa keskeisenä tehtävänä on ollut myös tiedotusmateriaalin valmistaminen oppilaitoksiin ja opiskelijoille. VARES-hankkeen kouluttajat ovat käyneet henkilökohtaisesti oppilaitoksissa kertomassa koulutuksesta ja sen tarkoituksesta. Tätä informaatio- ja rekrytointitilaisuutta varten on myös laadittu esite, josta löytyy keskeinen informaatio koulutuksesta. Nelisivuisen esitteen etusivulla kerrotaan hankkeen järjestäjästä ja yhteistyötahoista. Seuraavalla sivulla määritellään vapaaehtoistoimintaa ja herätellään lukijaa pohtimaan omia mahdollisuuksia ja motiiveja osallistua vapaaehtoistoimintaan. Kolmannelle sivulle on merkitty leirikoulun toteutustapa, osallistujien määrä, kouluttajat sekä kurssin sisältö. Esitteen takasivulle on koottu vielä VARES-hankkeen työntekijöiden yhteystiedot. Esite toimii hyvänä apuna informaatio- ja rekrytointitilaisuuksissa ja sitä on jaettu myös eri tapahtumissa ja seminaareissa VARES-keskusta ja -hanketta esiteltäessä. Koulutuksen sisältöjen ja muotojen laatimisen jälkeen VARES-hankkeen kouluttajat ovat ottaneet yhteyttä pilottioppilaitosten rehtoreihin ja opinto-ohjaajiin. Näiden keskustelujen aikana on laadittu aikataulu opettajille ja opiskelijoille suunnatun informaatio- ja rekrytointitilaisuuden järjestämisestä kyseisissä oppilaitoksissa. Myöhemmin oppilaitoksiin tullaan nimeämään yhteyshenkilöt, joiden kautta kaikki koulutukseen liittyvä tiedotus tapahtuu. Informaatio- ja rekrytointitilaisuudesta on laadittu tiedotteet koulujen ilmoitustauluille sekä sähköiseen tiedotuskanavaan. Varsinainen tilaisuus on kestänyt noin puoli tuntia ja sen aikana VARES-hankkeen kouluttajat ovat kertoneet koulutuksen sisällöistä ja toteutuksesta diaesityksen avulla. Myös jo aiemmin pidetyn leirikoulun kuvamateriaalia on esitelty tilaisuudessa, jotta opiskelijoille on muodostunut konkreettisempi kuva koulutuksesta. Leirikouluun ilmoittautuminen tapahtuu informaatio- ja rekrytointitilaisuudessa tai jälkeenpäin sähköpostitse kouluttajalle. Kun osallistujien määrä on selvinnyt, on VARES-hankkeen kouluttaja lähettänyt osallistujille leirikoulun infomateriaalin sekä ennakkotehtävän. Ennakkotehtävälle on annettu ohjeistus sisältö- ja muotoseikkojen suhteen; tarkoituksena on, että koulutukseen osallistuvat selvittävät jo ennen leirikoulua kirjallisuutta ja Internetiä apuna käyttäen mitä vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan, minkälaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja on olemassa sekä mikä motivoi ihmisiä osallistumaan toimintaan. Ennakkotehtävän purku tapahtuu leirikoulun alussa. Haastatteluissa opiskelijoilta tiedusteltiin informaation riittävyyttä ja saatavuutta ennen varsinaisen kou- 17
lutuksen alkua. Tiedottamiseen oltiin pääsääntöisesti erittäin tyytyväisiä. Puolentunnin mittainen tilaisuus tarjosi riittävästi tietoa kurssin suorittamisesta, leirikoulun kulusta sekä koulutukseen kuuluvasta vapaaehtoistoiminnan käytännön harjoittelusta. Esite toimi tässä myös hyvänä lisänä. Muutama opiskelija pohti informaation täsmentämistä kurssin laajuuteen liittyen; kahden soveltuvan kurssin suorittaminen tarkoitti osallistumista leirikouluun sekä käytännön harjoittelun suorittamista, eikä kursseja voinut suorittaa erikseen. Lisäksi opiskelijat pohtivat koulutukseen kuuluvan käytännönharjoittelun laajuutta; sen tuominen selkeästi esille heti alussa nähtiin tarpeellisena asiana myös. Koulutuksen laajuus ja vaadittavat suoritukset tuleekin esitellä kattavasti informaatio- ja rekrytointitilaisuudessa. Sähköpostitse lähetetty lisämateriaali leirikoulusta koettiin kuitenkin kattavana. Myös ennakkotehtävä nähtiin hyvänä tapana valmistautua koulutukseen; aiheeseen perehtyminen jo etukäteen antoi virikkeitä ja siten varsinaisessa koulutuksessa aihe ei tuntunut enää niin kaukaiselta. 6.2 Vapaaehtoistoiminnan koulutuksen sisällöt Vapaaehtoistoiminnan koulutus on toteutettu perjantaista sunnuntaihin kestävänä leirikouluna Pudasjärvellä sijaitsevassa Syötteen Nuoriso- ja leirikoulukeskuksessa. Koulutuksen suunnitteluvaiheessa VAREShankkeen työntekijät pohtivat vaihtoehtoisia mahdollisuuksia koulutuksen järjestämiseksi perinteisen, teoriapainotteisen lukiokoulutuksen rinnalle. Leirikoulu nähtiin hyvänä tapana järjestää vapaaehtoistoiminnan koulutuksen ensimmäinen soveltava kurssi, joka on laajuudeltaan 38 oppituntia. Leirikoulun aikana käydään läpi vapaaehtoistoimintaa lähinnä teoriassa ja tutustutetaan opiskelijoita vapaaehtoistoiminnan eri muotoihin. Opiskelijoille esitellään myös eri toimijatahoja, joiden parissa vapaaehtoistoimintaa voidaan käytännössä toteuttaa. Leirikoulun ohjelma on jaettu kolmelle koulutuspäivälle teemoittain. Ensimmäisen leirikoulupäivän teemana on Vapaaehtoistoiminnan monet kasvot. Aivan ensimmäiseksi opiskelijat ovat tutustuneet toisiinsa ja heidät on ryhmäytetty toiminnallisten harjoitusten avulla. Ensimmäisen päivän aikana käydään läpi myös ennakkotehtävä ja pohditaan vapaaehtoistoiminnan sisältöjä ja muotoja sekä vapaaehtoistoimijoiden motiiveja osallistua toimintaan. Varsinaisen koulutuksen lisäksi opiskelijoille on järjestetty myös yhteistä iltaohjelmaa. Seuraava kokonainen koulutuspäivä koostuu teemasta Kohtaaminen ja vuorovaikutus, jonka sisältöihin lukeutuvat muun muassa itsetuntemuksen ja -tunnon, minäkuvan sekä toisen ihmisen kohtaamisen ja vuorovaikutuksen pohdintaa. Päivän aikana on järjestetty myös toiminnallista ohjelmaa, jonka aikana lukiolaisilla on ollut mahdollisuus kokeilla esimerkiksi seinäkiipeilyä ja jousiammuntaa. Ulkoilun yhteydessä he ovat myös osallistuneet ryhmissä erilaisiin ongelmanratkaisuharjoituksiin. Tällaisissa toiminnallisissa harjoitteissa opiskelijat ovat voineet kehittää omia vuorovaikutustaitojaan sekä kehittää toimintatapoja haasteellisissakin tilanteissa. Koulutuksen sisältö onkin rakennettu monipuoliseksi kokonaisuudeksi, jossa varsinaisen teoriaosuuden ohella vahvistetaan opiskelijoiden omaa toimijuutta erilaisissa tilanteissa. Palautteen perusteella opiskelijat ovat kokeneet nämä toiminnalliset harjoitteet omaa oppimista tukevina toimintamuotoina sekä tarjonneet myös onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksia, joita on läpikäyty myöhemmin ryhmässä. Koulutuksessa onkin ansiokkaasti huomioitu nuorille ominainen tapa opiskella asioita; perinteisen teoriaosuuden ohelle on tuotu myös sellaisia harjoitteita, joissa opiskelijat ovat päässeet itse tekemään ja toimimaan erilaisissa tilanteissa. Viimeisenä leirikoulupäivänä lukiolaisille on esitelty vapaaehtoistoiminnan erilaisia muotoja ja mahdollisuuksia. Lisäksi on pohdittu omien voimavarojen riittävyyttä toimia vapaaehtoisena sekä myös haasteellisissa tilanteissa toimimista. Leirikoulun lopuksi on käyty läpi koulutuksen sisältöjä ja toteutusta vapaamuotoisesti keskustellen. Tässä yhteydessä opiskelijoilta on kerätty myös kirjallinen palaute leirikoulusta sekä itsearvionti omasta oppimisesta. Viimeisen leirikoulupäivän aikana opiskelijat ovat myös saaneet todistuksen koulutukseen osallistumisesta. Palautteessa opiskelijoilta on tiedusteltu asiakokonaisuuksien merkitystä oman oppimisen kannalta. Eri asiasisällöt on listattu palautelomakkeeseen, joista opiskelijat ovat voineet valita kuusi itselleen tärkeintä 18
asiasisältöä. Keväällä 2009 järjestettyyn leirikouluun osallistuneet opiskelijat ovat nimenneet tärkeimmäksi asiakokonaisuudeksi vaikeassa tilanteessa olevan ihmisen kohtaamisen. Lisäksi esittäytymiset ja ryhmäytyminen, vapaaehtoistoiminnan määrittely sekä erilaisten vapaaehtoistoiminnan muotojen ja mahdollisuuksien esittely on koettu tärkeäksi leirikoulun ohjelmassa. Syksyllä 2009 järjestettyyn leirikouluun osallistuneet opiskelijat ovat nimenneet tärkeimmiksi asiakokonaisuuksiksi erilaiset toiminnalliset harjoitteet, jollaisia olivat esimerkiksi seinäkiipeily ja jousiammunta. Tärkeänä asiana nähdään kuitenkin myös viimeisen leirikoulupäivän tarjoama tietous käytännön vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista ja omista vaihtoehdoista toimia vapaaehtoisena. Lisäksi ensimmäisen päivän ryhmäytyminen ja esittelyt on koettu tärkeiksi teemoiksi leirillä. Neljännelle sijalle on nostettu vapaaehtoistoiminnan teoriapainotteinen osuus. Huomioitava seikka on, että ensimmäisen leirikoulun palautelomakkeessa ei ole ollut mainintaa varsinaisen teoriaopetuksen ohella järjestettävästä toiminnasta, joka toisessa leirikoulussa näytti nousevan tärkeimmäksi aihekokonaisuudeksi. Leirikoulun loppukeskustelussa pohdittiin opiskelijoiden motiiveja osallistua leirikouluun ja myös siinä kävi ilmi, että osalle opiskelijoista juuri tämä teoriaopetuksen ohella järjestettävä toiminta oli keskeinen motiivi koulutukseen osallistumisessa. Nämäkin opiskelijat kuitenkin toivat esille, että vapaaehtoistoimintaan tutustuminen oli ollut mielekästä ja herättänyt pohtimaan omaa rooliaan kyseisessä toiminnassa. Opiskelijat valitsivat palautelomakkeessa myös niitä asioita, jotka kokivat oman oppimisensa kannalta vähemmän hyödyllisiksi. Tällaisia asioita opiskelijat eivät kuitenkaan ohjelmasta juurikaan löytäneet vaan kokivat, että koulutuksen ohjelma oli hyvin suunniteltu ja antoi kattavan tiedon vapaaehtoistoiminnasta ja sen parissa toimimisesta. Ennakkotehtävän purkaminen systemaattisesti koettiin tosin toistona ja jotkut kokivat esimerkiksi yhteisen iltahetken kodalla oman oppimisen kannalta hyödyttömänä. Opiskelijoilla oli mahdollisuus täsmentää valintojaan avoimessa vastauksessa. Näissä vastauksissa tulee hyvin esille nuorten halu tutustua toisiin nuoriin sekä jakaa kokemuksia ja ajatuksia tutussa ryhmässä. Omien mielipiteiden esille tuominen koetaan helpommaksi ryhmässä, jonka jäseniin on voinut tutustua jo paremmin. Tämän vuoksi ryhmäytyminen ja esittelyt koetaankin varsin tärkeänä asiana heti leirikoulun alussa. Myös pohdinnat minäkuvasta ja itsetuntemuksesta koettiin tärkeinä teemoina. Vapaaehtoistoiminnan koulutuksen sisältö on rakennettu monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Koulutuksessa ei keskitytä pelkästään varsinaiseen vapaaehtoistoimintaan vaan tuodaan selkeästi esille myös itsetuntemuksen ja omien kykyjen ja rajojen tunnustamisen tärkeys sekä vapaaehtoistoimijalta vaadittavien ominaisuuksien merkitys. Eräs opiskelija kuvailee tämän teeman tärkeyttä seuraavasti: voidakseen auttaa muita, täytyy olla sinut itsensä kanssa. VARES-hankkeen työntekijät ovat tuoneet esille opetusharjoittelijoiden roolin merkityksen koulutuksen sisältöjen suunnittelussa; myös haastatteluissa opiskelijat ovat painottaneet heidän merkitystään. Koulutuksen ohjelman kasaaminen sisällöltään monipuoliseksi tukee oppimista ja herättää pohtimaan omia mahdollisuuksia toimia vapaaehtoisena. 6.3 Vapaaehtoistoiminnan koulutuksessa käytetyt opetusmenetelmät Tänä päivänä yleisesti jaettu käsitys on, että opiskelijat ovat aktiivisia tiedon tuottajia ja toimijoita oppimistilanteissa. Vaikka luokkahuoneopetuksessa luentomainen opetus onkin edelleen varsin näyttävässä roolissa, käytetään opetuksen tukena muitakin menetelmiä ja hyödynnetään myös tehokkaasti erilaisia teknisiä apuvälineitä. Myös vapaaehtoistoiminnan koulutuksessa on haluttu hyödyntää erilaisia opetusmenetelmiä monipuolisesti. Koska koulutus tapahtuu leirikoulumuotoisena, on lähtökohta jo erilainen kuin perinteisessä luokkahuoneopetuksessa. Opiskeluympäristö ja tilaratkaisut ovat erilaiset ja myös kouluttajat ovat oman koulun ulkopuolelta. Syötteen Nuoriso- ja leirikeskus on tarjonnut otollisen ympäristön koulutuksen järjestämiseen. Koulutustilassa on voitu hyödyntää esimerkiksi AV-laitteita opetuksen tukena ja tila on mahdollistanut myös ryhmätöiden ja toiminnallisten harjoitusten tekemisen. 19
Perinteisen luento-opetuksen ohella koulutuksessa on käytetty ryhmätöitä, opetuskeskusteluita, prosessidraamaa, demonstraatioita, toiminnallisia menetelmiä sekä videoita havainnollistamisen apuna. Palautelomakkeessa opiskelijoita pyydettiin numeroimaan yhdestä kolmoseen ne menetelmät, joiden he kokivat tukevan oppimistaan parhaiten. Selkeästi eniten oppimista tukevia menetelmiä olivat ryhmätyöt, toiminnalliset harjoitukset, demonstraatiot sekä opetuskeskustelut. Perinteinen luento-opetus sijoittui lähinnä skaalalle näinkin voi oppia. Luento-opetus nähtiin hyödyllisenä esimerkiksi vapaaehtoistoimintaa määriteltäessä ja sen eri muodoista kerrottaessa. Haastatteluissa opiskelijat toivat esille erilaisten opetusmenetelmien käytön tärkeyden; luento-opetus yksistään olisi koettu liian raskaaksi ja erityisesti ryhmissä tehdyt demonstraatiot ja draamaharjoitukset koettiin oppimista tukevina menetelminä. Opiskelijat kokivat, että asia tuli näin lähemmäksi omaa kokemusmaailmaa. Lisäksi esimerkiksi videomateriaali, jossa esiteltiin vapaaehtoistoimijoita arkipäiväisessä auttamistyössä, koettiin havainnollistavana ja vapaaehtoistoiminnasta teoriassa saatua kuvaa konkretisoivana. Opiskelijat toteavat antamassaan palautteessa, että juuri ryhmätyömenetelmät tulee jatkossakin säilyttää keskeisenä opetusmenetelmänä leirikoulussa. Opiskelijat myös kokevat keskustelut hyvänä tapana oppia ja näitä olisi kaivattu jopa enemmän koulutuksen aikana toteutettavaksi. Jotkut opiskelijat kokivat, että keskusteluita olisi voitu käydä mieluummin pienemmissä ryhmissä. Opiskelijoiden mielestä myös luentomateriaalin jakaminen on tärkeä asia; leiriviikonlopun, käytännön vapaaehtoistoiminnan harjoittelun sekä kurssin raportoinnin välissä voi olla pitkiäkin taukoja ja siten olemassa olevaan materiaaliin on helppo palata jälkeenpäin ja palauttaa mieliin leirikoulussa läpikäydyt asiat. Eri opetusmenetelmien käyttö on rytmitetty koulutuksessa tarkoituksenmukaisella tavalla. Esimerkiksi esittäytyminen on tapahtunut toiminnallisen harjoituksen muodossa, jonka jälkeen etätehtävä on purettu ryhmätyönä. Ensimmäisen leirikoulupäivän aikana on ollut myös luento-opetusta, jonka aikana on pohdittu vapaaehtoistoimintaa teoriassa. Näin opetukseen on saatu vaihtelevuutta eikä opiskelijoiden raskaaksi kokema luento-opetus ole kuormittanut ilta-aikaista opetusta liiaksi. Myös toisena leirikoulupäivänä eri opetusmenetelmiä on käytetty vaihtelevasti; päivä on aloitettu edellisen päivän tunnelmia purkamalla vapaamuotoisessa keskustelussa. Tämän jälkeen opiskelijat ovat saaneet suunnitella iltaohjelmaa pienryhmissä, jonka jälkeen on siirrytty luento-opetukseen. Osittain jopa haastaviksi koetut aiheet, kuten itsetuntemus ja -tunto sekä vuorovaikutus on nekin käsitelty pääsääntöisesti ryhmätöinä ja toiminnallisina harjoituksina. Opiskelijoiden mielestä tämä on ollut mielekkäämpi tapa käsitellä kyseisiä asioita, eikä esimerkiksi luento-opetuksessa näiden asioiden havainnollistaminen olisi mahdollista. Draamaharjoitukset on koettu erittäin mielekkäiksi; toisen rooliin meneminen on nähty hyvänä tapana hahmottaa esimerkiksi juuri vapaaehtoistoiminnan parissa tehtävää monipuolista työtä. 6.4 Vapaaehtoistoiminnan koulutus kokonaisuutena Yleinen näkemys koulutuksesta on opiskelijoiden osalta varsin positiivinen. Motiivit lähteä koulutukseen vaihtelivat jonkin verran, mutta useimmilla tärkeimpänä syynä oli lukiokurssien saaminen. Nuorille ominainen tapa toimia ryhmässä ja yhdessä muiden ikäistensä kanssa tuli esille myös toiseksi yleisimmässä syyssä osallistua koulutukseen; uusiin ihmisiin tutustuminen nähtiin tärkeänä asiana koulutukseen osallistumisessa. Varsinainen koulutuksen aihe nähtiin kuitenkin lähes yhtä tärkeäksi kuin kaksi edellistäkin syytä; koulutus tarjosi tiiviin tietopaketin vapaaehtoistoiminnasta, jota osa opiskelijoista oli tehnyt jo aiemmin ja joka toisille oli puolestaan vielä aika tuntematon toiminta-alue. Koulutuksen nähtiin tarjoavan perustietoutta vapaaehtoistoiminnasta sekä omista mahdollisuuksista toimia sen parissa. Monelle vapaaehtoistoimintaan osallistuminen säännöllisesti näytti olevan vielä epätodennäköistä, mutta koulutuksen nähtiin antavan myös virikkeitä myöhempää elämää varten. 20