Talousarvioesitys 10. Verotus ja tullitoimi S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon perustehtävä on toimittaa verotus ja tilittää verot ja veronluonteiset maksut veronsaajille siten, että veronsaajat saavat verotulonsa oikean määräisinä, oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Verotus toimitetaan niin, että se aiheuttaa varsinaisten verojen lisäksi mahdollisimman vähän kustannuksia ja haittaa asiakkaan taloudelliselle toiminnalle. Tullilaitos kantaa tullit, tehtäväalueelleen kuuluvat verot ja muut maksut oikeanmääräisinä, huolehtii ulkomaankaupan sujuvuudesta sekä yleisestä turvallisuudesta torjumalla laitonta tuontia ja vientiä sekä muuta ulkomaankauppaan ja - liikenteeseen liittyvää rikollisuutta. Lisäksi tullilaitos turvaa osaltaan Euroopan unionin ulkomaankaupan ja sisämarkkinoiden häiriötöntä toimintaa huolehtimalla kansallisista ja unionin elinkeinoelämän eduista ja tieto-tarpeista samoin kuin kauppa-, kilpailu- ja maatalouspoliittisten velvoitteiden toimeenpanosta. Valtiovarainministeriö asettaa verohallinnolle ja tullilaitokselle seuraavat alustavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle : Vaikuttavuustavoitteet Verotulojen oikea-aikainen ja Asiakaspalvelu ja asiakkaiden oikeamääräinen kertyminen ja ohjaus, optimaalisesti kohdennettu verovalvonta sekä vero- tilittäminen veronsaaja-asiakkailljen tehokas perintä. Verotuksen yhdenmukaisuus ja Asiakkaiden analyysi- ja valikointimenettelyjen kehittämi- oikeellisuus nen, viranomais- ja sidosryhmäyhteistyön parantaminen sekä verovalvonnan vaikuttavuuden lisääminen tehostamalla mm. kohdevalikointia, valvontatoimenpiteiden suunnittelua ja seurantaa. Verohallinnon asiakasvaikuttavuuden parantaminen velu-, ohjaus- ja valvontatar- Asiakkaiden segmentointi palpeiden perusteella. Sähköisten palvelujen määrän lisääminen ja painopisteen siirtäminen sähköisten, vuorovaikutteisten palvelujen suuntaan. Kansallinen verotuksen ja EU:n tulliverotuksen toimittaminen lainmukaisesti, tehokkaasti ja yhdenmukaisesti Fiskaalisella tehtäväalueella käytettävien tietojärjestelmien kehittäminen. Verotusprosessien ja niitä tukevien tarkastusprosessien kehittäminen osallistumalla lainsäädännön valmisteluun ja huolehtimalla Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet Ulkomaankaupan sujuvuus ja tasapuolisten kilpailuolosuhteiden luominen ulkomaankauppaa käyville toimijoille Tullivalvonnan ja tullirikostorjunnan toteuttaminen tehokkaasti. Tuonnin tuoteturvallisuusvalvonnan toteuttaminen tehokkaasti EU:n harmonoidun ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti. verotushenkilöstön erityisosaamisesta. Osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön sekä sähköisen asioinnin, riskienhallinnan ja tullilaitoksen omien toimintamallien kehittäminen. Tullin toimintaedellytyksiä rajat ylittävän ja muun tullirikollisuuden estämiseksi parannetaan. Valvontaa ja rikostorjuntaa tehdään yhteistyössä PTRviranomaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Toimintaprosesseja ja viranomaisyhteistyötä kehitetään ja koordinoidaan. 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 394 423 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin 2) kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien maksuosuuksien maksamiseen 3) verohallinnon menettelystä asiakkaalle aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin. S e l v i t y s o s a : Toiminnallinen tehokkuus Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1
Talousarvioesitys Tuottavuusindeksi 1) 106,2 103,5 102,4 Taloudellisuusindeksi 97,6 97,1 97,6 Nettomenojen suhde bruttoverotuloihin, % 0,68 0,68 0,68 Harmaan talouden tarkastuksiin kohdistettavan työajan osuus verotarkastuksen kokonaistyöajasta, % 30,0 30,0 30,0 Tuotokset ja laadunhallinta Ennakkoperinnän vastaavuus, % 12,6 12,0 12,0 Suurimpien yritysten tarkastuskattavuus, % 9,0 10,0 10,0 Jäämäperinnän kertymä, % 48,1 54 58 Tapauskohtaisen perinnän kertymä, % 45 47 50 Henkilö- ja yritysverotus Sähköisten kausi-ilmoittajien osuus asiakasmäärästä (ALV), % 72,1 73 75 Sähköisten kausi-ilmoittajien osuus asiakasmäärästä (TA), % 68 70 75 Sähköisesti ilmoitettujen yhteystietomuutosten osuus kaikista yhteystietojen muutosilmoituksista 51 55 55 Yritysten sähköisten veroilmoitusten antajien määrä asiakasmäärästä, % 19,1 20 25 Palkka.fi -palvelun käyttäjien osuus potentiaalisista käyttäjistä, % 48,5 50 55 Verokortti verkossa -asiakkaiden osuus verokorttimuutosta hakeneista, % 33,1 35 37 Veroilmoitus verkossa -asiakkaiden osuus palauttajien kokonaismäärästä, % 28,8 30 35 Sähköisten pankkitilin muutosilmoitusten tekijöiden osuus ilmoittajien kokonaismäärästä 26,8 30 35 Yhteisöverotus Sähköisten kausi-ilmoittajien osuus asiakasmäärästä (ALV), % 84 85 85 Sähköisten kausi-ilmoittajien osuus asiakasmäärästä (TA), % 76 80 80 Yhteisöjen sähköisten veroilmoitusten antajien osuus asiakasmäärästä (TA), % 26,0 30 35 Sähköisten vuosi-ilmoitusten antajien (TA) osuus asiakasmäärästä, % 77 80 85 Sähköisten verotiliotteen osuus asiakasmäärästä, % - 60 60 Vuonna käyttöönotetussa arvonlisäveron ulkomaalaispalauttamisessa ja arvonlisäveron EU-sisäkaupan ilmoitusmenettelyssä sähköisesti annettujen ilmoitusten osuudet ovat lainsäädännöstä johtuen lähes 100 %. Veronmaksaja- ja veronsaaja-asiakkaiden tyytyväisyyttä verohallinnon palveluihin seurataan säännöllisesti tehtävällä asiakastyytyväisyystutkimuksella. Tutkimukset toteutetaan seuraavan kerran vuonna 2013. Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet Verotulojen kertymisen turvaaminekassegmenteittäin. Asiakkaita Toiminta kohdennetaan asia- tuetaan ohjauksella niin, että he hoitavat veroasiansa omaehtoisesti oikein. Painopistealueina ovat mm. uusien asiakkaiden ja ulkomaisten yritysten rekisteröitymisen ohjaus ja valvonta. Palvelut toteutetaan monikanavaisesti ja eri asiakasryhmille kohdennetaan niille parhaiten sopivat palvelut ja valvonta. Asiointia helpotetaan kehittämällä nykyisiä sähköisiä palveluita entistä käyttäjäystävällisemmiksi ja luomalla kokonaan uusia palveluita. 1) Indeksiluvut on laskettu parivuosimenetelmällä, jolloin edellisen vuoden vertailuluku on 100,0. Tuottavuusindeksi = tuotosindeksi / työpanosindeksi. Taloudellisuusindeksi = kustannusindeksi / tuotosindeksi. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2
Talousarvioesitys Tuottavuus ja taloudellisuus Henkilöstövoimavarojen hallinnan ja kehittämisen tavoit- teet Uudistumiskykyinen organisaatio Ns. veroriskien hallintamallilla toiminta kohdistetaan erityisesti niihin asiakasryhmiin ja ilmiöihin, jotka todennäköisimmin jättävät verovelvoitteensa hoitamatta. Valvonta myös mitoitetaan ilmiön merkittävyyden mukaan, jotta resurssit kohdentuvat mahdollisimman vaikuttavasti. Harmaan talouden valvonnan yhtenä painopistealueena on rakennusalan käännetyn arvonlisäverovelvollisuuden ohjaus, viestintä ja valvonta. Lisätään sähköistä tiedonsiirtoa ja sähköistä arkistointia, jolloin töitä voidaan tasata Verohallinnon sisällä mahdollisimman joustavasti. Tietohallinnon kehittämistä ohjaa tuleva päätös tietojärjestelmien uudistamisesta toimintavarmuuden takaamiseksi. Samalla tavoitteena on järjestelmäkokonaisuuden kehittäminen nykyistä kustannustehokkaammaksi. Lisäksi arvioidaan tukitoimintojen ulkoistamismahdollisuuksia. Toiminnan vaikuttavuus, organisaation uusiutumiskyky, uudenlaiset tehtävät ja eläköityminen edellyttävät osaamisen ja esimiestyön kehittämistä, uusia työtapoja sekä uusrekrytointia. Henkilöstön osallistuminen ja sitoutuminen muutosten suunnitteluun ja toteuttamiseen varmistetaan. Henkisten voimavarojen kehittäminen Henkilötyövuodet, htv 5 336 5 251 5 231 Työtyytyväisyysindeksi, asteikko 1 5 3,41 3,43 3,45 Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista valtiolle aihetuvat menot (1 000 euroa) 2013 2014 2015 2016 lukien Kakolan vuokrasopimusvaltuus Vuonna tehdyt sitoumukset - - 800 800 800/vuosi Vuoden sitoumukset - - - - - Menot yhteensä - - 800 800 800/vuosi Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot 386 679 402 002 398 163 Bruttotulot 5 324 4 980 3 740 Nettomenot 381 355 397 022 394 423 Siirtyvät erät Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3
Talousarvioesitys siirtynyt edelliseltä vuodelta 10 194 siirtynyt seuraavalle vuodelle 24 150 Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Palkkausten tarkistukset 5 038 Tuottavuustoimet (-20 htv) -900 Toimintamenosäästö (HO) -4 000 Yhteishankintojen lisääminen (HO) -1 600 Tasomuutos -1 137 Yhteensä -2 599 Määrärahan mitoituksessa on huomioitu: 1) alle omakustannusarvon hinnoitelluista ennakkopäätöksistä ja julkisoikeudellisista suoritteista aiheutuvien menojen kattaminen 2) Ahvenanmaan ajoneuvoverotuksen kustannukset vuonna 3) mahdolliset tulot viranomaisyhteistyöstä 4) uudet tehtävät johtuen tietojärjestelmien kokonaisuudistuksesta. talousarvio 394 423 000 III lisätalousarvio 1 661 000 talousarvio 397 022 000 tilinpäätös 395 311 000 02. Tullilaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 158 626 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin. Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon: 1) huumekoiratoimintaan saatavat lahjoitukset 2) EU:lta saatavat tulot pois lukien EU:lle kannettavista kolmansien maiden tulleista saatava kantopalkkio 3) mahdolliset tulot viranomaisyhteistyöstä 4) tullilaitoksen käsikirjojen ja muiden vastaavien tuotteiden myynnistä saatavat julkaisupalkkiot 5) tullialan ammattitutkinnon valmistavasta koulutuksesta saatavat tulot. S e l v i t y s o s a : Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet Toiminnallinen tehokkuus (indeksi 100 = vuosi ) Työn tuottavuus 100 103,5 106,6 Taloudellisuus 100 103,3 96,3 Tuotokset ja laadunhallinta Tullilaitoksen paljastamat rikokset, kpl 6 497 5 523 5 634 Tullilaitoksen paljastamien rikosten selvittämistaso, % 87,8 90 90,9 Tullilaitoksen takaisin saama rikoshyöty, milj. euroa 1,6 5 5,1 Elintarvike- ja kulutustavaravalvonnan tarkastetut erät, kpl 5 926 6 100 6 100 Elintarvike- ja kulutustavaravalvonnan osuvuus, % 23,7 23 23 Muun tullivalvonnan osuvuus, % 8,5 15 15 EU:n turvallisuus- ja vaarattomuusulkorajavalvonnan tapaukset, kpl 652 800 1 500 Asiakkaiden odotusaika palvelupisteissä enintään, min 15 15 15 Käytettyjen autojen veroilmoitusten käsittelyajan mediaani enintään, pv 8 9 9 Autoverotuksen oikaisujen käsittelyaika vuoden lopussa enintään, kk 9 9 4 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4
Talousarvioesitys Asiakastyytyväisyys auto- ja valmisteverotuksessa vähintään, asteikko 1 5 3,8 3,8 Asiakastyytyväisyys tulliselvityksessä vähintään, asteikko 1 5 4 4 Henkilöstövoimavarojen hallinnan ja kehittämisen tavoit- teet Tullilaitos ylläpitää työnantajakuvansa ja kilpailukykynsä mää. Parannetaan esimiesten Kehitetään palkkausjärjestel- työnantajana johtamistaitoja suunnitelmallisesti. Tullilaitos mitoittaa henkilöstöresurssinsa oikein palvelujen kysynnän ja valvonnallisen tarpeen mukaisesti Varmistetaan henkilöstön osaaminen mm. ammatillisella koulutuksella. Huomioidaan henkilöstöresurssien mitoittamisessa tuottavuusohjelman vaatimukset, tullilaitoksessa laadittava toiminta- ja resurssikartoitus sekä toimintaympäristön muutokset. Henkilötyövuosien kehitys arvio 2 334 2 278 2 251 Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot 159 255 158 212 159 096 Bruttotulot 673 470 470 Nettomenot 158 582 157 742 158 626 Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 9 039 siirtynyt seuraavalle vuodelle 14 297 Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Palkkausten tarkistukset 2 213 Siirto momentilta 28.01.21 (EU:n sähköiseen tullaukseen liittyvien IT-ratkaisujen kehittäminen) 3 500 Tuottavuustoimet (-27 htv) -1 215 Toimintamenosäästö (HO) -1 600 Yhteishankintojen lisääminen (HO) -644 Tasomuutos -1 370 Yhteensä 884 talousarvio 158 626 000 III lisätalousarvio 1 803 000 talousarvio 157 742 000 tilinpäätös 163 840 000 63. Takaisin maksetut verot (arviomääräraha) Momentille myönnetään 5 200 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) veron takaisin maksamiseen tapauksissa, joissa maksuvelvollinen on sosiaalisista tai muista veronhuojennussäännöksissä taikka verosopimuksissa tarkoitetuista syistä valtiovarainministeriön, Verohallinnon ja Tullihallituksen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5
Talousarvioesitys päätöksen nojalla oikeutettu saamaan takaisin jo maksetun veron 2) tuomioistuimen päätöksellä palautettavaksi määrättyjen verojen, korkojen ja oikeudenkäyntikulujen maksamiseen tapauksissa, joissa vastaavaa tulo- tai muuta momenttia ei ole käytettävissä. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. talousarvio 5 200 000 talousarvio 2 600 000 tilinpäätös 16 003 942 95. Verotukseen liittyvät korkomenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään 32 700 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää verotukseen liittyvien korkomenojen maksamiseen. Korkomenot perustuvat seuraaviin säädöksiin: 1) verontilityslaki (532/1998) 2) veronkantolain 27 b ja siihen liittyvä voimaantulosäännös (568/2004) 3) autoverolain 65 (1482/1994) 4) valmisteverotuslain 49 :n 1 momentti (182/) 5) tullilain 39 :n 2 momentti (1258/2009) 6) arvonlisäverolain 101 :n 2 momentti (1486/1994). Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. talousarvio 32 700 000 talousarvio 37 700 000 tilinpäätös 12 996 055 97. Autoveron vientipalautus (arviomääräraha) Momentille myönnetään 500 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää ajoneuvon arvossa jäljellä olevan autoveron palauttamiseen, kun Suomessa käytössä ollut ajoneuvo viedään maasta pysyvästi ulkomaille käytettäväksi. Vientipalautusta voidaan myöntää vain niille ajoneuvoille, jotka on ensiverotettu lain 5/2009 voimaantulon jälkeen. Määräraha perustuu autoverolakiin (1482/1994). S e l v i t y s o s a : Autoveroa palautetaan se määrä, joka ajoneuvon arvossa on jäljellä vientiajankohtana. Vientipalautusta ei voida maksaa enempää kuin ajoneuvosta on maksettu autoveroa. Palautuksen edellytyksenä on myös, että ajoneuvon ensimmäisestä käyttöönotosta on kulunut enintään 10 vuotta ja että ajoneuvo on käyttökelpoinen. Palautukseen oikeutettujen autojen maastavienti on osoittautunut aikaisemmin arvioitua vähäisemmäksi. talousarvio 500 000 III lisätalousarvio -17 800 000 talousarvio 18 000 000 tilinpäätös 7 577 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6