Tuire Jankko, PhD, KL, LiK, OPO 1 Kalevi Laaksonen, OTT, Dos, perustuslakivaliokunnan eläkkeellä oleva valiokuntaneuvos USKONNON OPETUS PERUSTUU LAKIIN Lehtien palstoilla käytyyn keskusteluun uskonnonopetuksesta ja sen muuttamisesta uskontotiedon opetukseksi haluamme tuoda laillisuusnäkökulman, sillä uskonnonvapaus ja -opetus perustuvat lakiin, lähinnä perustuslakiin, uskonnonvapauslakiin (2002), perusopetuslakiin (1998) ja sitä koskevaan asetukseen (2012). Lisäksi esitämme eräitä muita seikkoja. Perusopetus on julkista toimintaa, joka perustuu lakiin ja asetukseen, minkä lisäksi kaikessa julkisessa toiminnassa on perustuslain mukaan tarkoin noudatettava lakia. Uskonnonvapauslaki nosti uskonnonopetuksen vapaudesta oikeuden tasolle, mistä säädetään erikseen. On siis olemassa tarkka säädöspohja uskonnonopetuksesta: perustuslaki, laki, asetus ja opetussuunnitelman perusteet. Näiden tulee olla linjassa keskenään. Alemmantasoinen säännös täsmentää ylemmäntasoista säännöstä, mutta vain sen määrittelemin rajoin ja valtuuksin. Se vuoksi on virheellistä, että opetussuunnitelmia kehitettäisiin yleisen mielipiteen, uskonnollisen ilmapiirin, yksittäisten professoreiden, Opetushallituksen virkamiesten havaintojen tai opettajaksi kouluttautuvien arvojen ja etiikan mukaan eikä sen mukaan, mitä eduskunta on selkeästi linjannut. Muutoksen tulee lähteä lain ja asetuksen muutoksesta, mikäli uskontotiedon opetuksella halutaan korvata oman uskonnon opetus. Sitä ei ole mahdollista järjestää opetussuunnitelman perusteilla. LAINSÄÄDÄNNÖN VELVOITE KRISTILLISEN PERINTEEN TUNTEMISEEN Perusopetuslaki määrittelee perusopetuksen tavoitteiksi mm. tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Nämä tavoitteet eduskunnan sivistysvaliokunta täsmentää paaluttamalla kansalliset arvot seuraavasti: Koulun kasvatustavoitteena on kasvattaa tasapainoisen ja ehyen persoonan omaavia nuoria, jotka ymmärtävät vastuunsa ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa ja jotka huolehtivat kansallisen kulttuurin edistämisestä ja kansallisista arvoista. Näitä ovat mm. humanistinen ja kristillinen perinne, kodin arvostus, työn kunnioittaminen sekä suvaitsevaisuus ja kansainvälisyys. Koulutuksen tärkeä tarkoitus on opettaa ihmistä olemaan hyvä lähimmäinen tämän perinteen pohjalta. Moniarvoisessa yhteiskunnassa kouluyhteisön tulee kiinteässä yhteistyössä lähiyhteisönsä sidosryhmien kanssa selkeyttää omaa arvoperustaansa ottamalla huomioon muun muassa ihmisen suhde uskontoon. (SiVM 3/1998 vp.) "Menestyksellinen monikulttuurinen vuorovaikutus ei onnistu ilman kansallisen ja kristillisen perinteemme hyvää tuntemusta ja ymmärtämistä."... Uskonnon opettajan hyvä aineen hallinta ja pedagoginen pätevyys turvaavat uskonnon opetuksen tavoitteiden saavuttamisen. Tämän tulee koskea myös muiden kuin enemmistön uskonnon opetusta. Suomessa tulee myös eri uskontojen 1
opetuksessa opettaa erityisesti suomalaisen yhteiskunnan perusarvoja ja niiden merkitystä. (SiVL 14/2002 vp.) Opetushallituksen marraskuussa 2012 julkistamassa uusien opetussuunnitelman perusteiden alkulukujen luonnoksessa on kuitenkin jälleen jätetty avoimesti mainitsematta kansan enemmistön eli yli neljän miljoonan suomalaisen omaan kristilliseen kulttuuriperintöön tutustuminen. Miksi? On tärkeää, että kaikki vähemmistöryhmät huomioidaan, mutta se ei voi tapahtua kansalaisten enemmistön kulttuurin väheksymisellä. Vielä nykyisin voimassa olevissa Opetussuunnitelman perusteiden 2004 arvopohjaluvussa todetaan: Perusopetuksessa eri oppiaineiden opetus on poliittisesti sitoutumatonta ja uskonnollisesti tunnustuksetonta. Ja Opetushallituksen ennakkotulkinta vuonna 2002 uuden uskonnonvapauslain sisällöstä ja uskonnollisesta tunnustuksettomuudesta tarkoittanee sitä, että muihin oppiaineisiin ei saa sisältyä uskontoon kuuluvia tavoitteita ja sisältöjä (Opetushallituksen asiakirja 22.10.2002). Tätä uskonnollisen aineksen pois sulkemista muista oppiaineista ei ole tietääksemme oikaistu. Uskonnollinen aines sisältyy usein opetukseen. Kulttuurikaan ei ole uskonnosta vapaata. Nykyisin on vielä suuri ja kasvava määrä uusia uskontoja ja uskonnollisiksi suuntauksiksi luettavia ideologioita, kuten esimerkiksi erilaiset mietiskelyt, terapiat, noituus tai satanismi. Peruskouluissa on musiikkitunneilla käytetty eri kansojen ja niiden uskontoihin liittyviä lauluja, samoin erilaista hengelliseen perintöömme liittyvää musiikkia, joululauluja, gospelmusiikkia ja virsiä, kirjallisuudessa käsitellään kristillisen aineksen lisäksi monenlaisia uskonnollisia aineksia, kuten new agea tai suomalaisen perinteen samanismia, samoin historian ja maantiedon opetuksessa, liikuntatunneilla voidaan kohdata esimerkiksi hinduismista peräisin olevia liikuntalajeja, kuten joogaa ja taistelulajeja. Kansallinen kristillishumanistinen kulttuuriperintö, kuten muidenkin kansojen erilaiset kulttuuriperinnöt uskontoineen, liittyy melkein kaikkeen opetukseen. Viimeksi mainituista ei aina tunnistettane uskonnollisia sisältöjä ja aineksia. Kristillinen perinne osataan tunnistaa, kuten viime vuosien keskustelu esimerkiksi suvivirren laulamisesta ja joulukuvaelmista osoittaa. PERUSTUSLAKI Suomen perustuslaki takaa uskonnon ja omantunnon vapauden. Sen lisäksi siihen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Perustuslaissa todetaan siis, että jokaisella on oikeus ilmaista vakaumuksensa ei pakkosyöttää vakaumusta. Sitä ei voi tulkita niin, että jos ei uskota yliluonnollisen Jumalan olemassaoloon, tällaista ateistista vakaumusta saisi jakaa vapaammin kuin esimerkiksi kristillistä vakaumusta. USKONNON OPETUSTA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Kun tehdään koulua koskevia päätöksiä, ne ovat usein moneen muuhun lainsäädäntötyöhön yhteydessä. Kaikissa päätöksenteon asteissa on huomioitava, miten laajat valtuudet ovat ja mille tasolle päätöksenteko voi ulottua. Tässä käsittelemme uskonnon 2
opetusta, mutta eduskunnan määrittämät kasvatustavoitteet koskettavat kaikkia oppiaineita. On käsittämätöntä, että lehtien palstoilla keskustellaan uskonnon opetuksen muuttamisesta heti sen jälkeen, kun asiasta on päätetty (mm. Kotimaan nro 4/24.1.2013 ja Opettaja-lehti 44 45/2012). Ensinnäkin voimassa olevat säädökset ovat selkeät eikä pidä sekoittaa tilannetta pohdinnoilla, jotka eivät ole tässä tilanteessa mahdollisia. Mieluummin tulisi informoida nyt voimassaolevasta säädöspohjasta, koska parhaillaan työstetään uusia opetussuunnitelman perusteita ja on asetettu oppiaineiden sisältöön paneutuvat työryhmät, näin myös uskonnon opetukseen. Toiseksi siksi, että pitäisi ottaa todella huomioon lasten ja nuorten mahdollisuudet käsitellä maailmankatsomuksellisia aineksia niiden vertailumielessä ja kolmanneksi siksi, että suomalaisen koulun tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta kasvattaa lapsiaan heidän omien aatteellisten, uskonnollisten ja kasvatuksellisten vakaumustensa mukaan. Ja neljänneksi ihmettelemme sitä, miten uskonnosta saisi tietoaineen! Sillä esimerkiksi kansleri Ilkka Niiniluoto (1994) määrittelee maailmankatsomuksen argumentoiden, että sillä tarkoitetaan enemmän tai vähemmän jäsenneltyä uskomusten ja arvostusten järjestelmää, jonka osina ovat maailmankuva (millainen maailma on), tieto-oppi (miten maailmaa koskeva tieto hankitaan ja perustellaan) ja arvot (millainen maailman pitäisi olla ja mitkä ovat hyvän elämän tavoitteet). Miten tällaisia asioita voi oppia pelkkänä tietona? Jotta tämän hetken tilannetta uskonnon opetuksesta voidaan muuttaa, täytyy ensin muuttaa lakeja, myös uskonnonvapauslakia. Seuraavassa muutamia otteita voimassa olevasta lainsäädännöstä eli uskonnonvapauslakia selvittävää tekstiä perustuslakivaliokunnan mietinnöstä koskien uskonnon opetusta sekä sivistysvaliokunnan asiasta antamasta lausunnosta ja valtioneuvoston päättämästä asetuksesta perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta, joka tuli 1.8.2012 voimaan. Säädökset kertovat uskonnon opetuksesta selkeää kieltään. Toteamme ensin niistä ranskalaisin viivoin lyhyesti keskeiset kohdat.: - Uskonto ja elämänkatsomustieto ovat säädetyt oppiaineet; ks. perusopetuslain 11, 13 - Uskonnon opetuksen sisältö on tunnustuksellinen oman uskonnon opetus; ks. perustuslakivaliokunnan mietintö 10/2002 vp - Uskonnon opetuksen kuin myös koulukulttuurin sisältöjen ei ole tarkoitus muuttua; ks. perustuslakivaliokunnan mietintö 10/2002 vp Lisäksi viittaamme Euroopan ihmisoikeussopimukseen, Lapsen oikeuksista tehtyyn yleissopimukseen, Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen, YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen, UNESCO:n yleissopimukseen lapsen oikeuksista ja Euroopan unionin perusoikeuskirjaan joiden mukaan: - Lapsella ja huoltajalla on oikeus vakaumuksensa mukaiseen opetukseen - Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus - Vanhemmilla on myös ensisijainen oikeus valita lapsilleen annettava opetus 3
- Kunnioitetaan vapautta perustaa oppilaitoksia demokratian periaatteita kunnioittaen sekä vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen omien uskonnollisten, aatteellisten ja kasvatuksellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus kyseisen vapauden ja kyseisen oikeuden käyttöä sääntelevien kansallisten lainsäädäntöjen mukaisesti. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LINJAUKSIA Perustuslain turvaamaan uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen kuuluu siis myös tunnustuksellisen uskonnon opetus. Uskonnonvapaus edellyttää perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan yksilön mahdollisuutta saada uskonnollista tai elämänkatsomuksellista opetusta. Opetuksessa ja kasvatuksessa tulisi yleisesti myös kunnioittaa yksilön vakaumusta, lapsen oikeuksia ja huoltajan oikeutta vastata lapsen kehityksestä. Negatiivinen uskonnonvapaus koskee myös uskonnon harjoittamista. Ketään ei perustuslain 11 :n 2 momentin nimenomaisen säännöksen mukaan voida velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti jumalanpalvelukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen. Tämän säännöksen tarkoituksena ei ole estää muiden positiivista uskonnon harjoittamisen vapautta. Oman uskonnon opetus ei sisällöltään ole perustuslaissa tarkoitettua uskonnon harjoittamista. Perustuslakivaliokunta näin ollen yhtyy sivistysvaliokunnan käsityksiin uskonnon opetuksen tarkoituksesta ja siitä, mitä uskontoon perehtymiseen voi kuulua. Tiedollisen aineksen ohella oman uskonnon opetusta on esimerkiksi rukous, virsi ja tutustuminen uskonnollisiin toimituksiin. Käytännössä on pedagogisilla valinnoilla voitu vaikuttaa siihen, että kirkkokuntien välisistä eroista huolimatta eri uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvien lasten huoltajat ovat voineet pitäytyä luterilaiseen perusnäkemykseen pohjautuvaan uskonnon opetukseen. Perustuslakivaliokunta ei pidä asian erityisestä perusoikeuskytkennästä huolimatta perusteltuna määritellä lain tasolla uskonnon opetuksen sisältöä, vaan hyväksyy tältä osin sen perusopetuslain ja lukiolain yleisen lähtökohdan, että opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt määritellään opetussuunnitelman perusteissa. Perustuslakivaliokunta korostaa kuitenkin, että lain voimaantulon yhteydessä on tarkistettava, että kaikki opetussuunnitelmat täyttävät lain vaatimuksen oman uskonnon opetuksesta yhdenvertaisesti ja että etenkin lukion opetussuunnitelmiin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta sisältyvät yleissivistävästi suurten maailmanuskontojen perusteet. Valiokunta toteaa lisäksi, ettei lainsäädäntö aseta estettä sille, että maailmankatsomuksellisissa kouluissa eri aineiden opetukseen kuuluu koulujen ominaisluonteen mukaisesti läpäisyperiaatteella katsomuksellista ainesta. (PeVM 10/2002 vp.) SIVISTYSVALIOKUNNAN NÄKEMYKSIÄ Suomessa tulee myös eri uskontojen opetuksessa opettaa erityisesti suomalaisen yhteiskunnan perusarvoja ja niiden merkitystä. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tulevaisuudessa katsomusaineiden opetuksen haasteita ovat kansainvälistymisen mukanaan tuomat monikulttuurisuuden ongelmat ja mahdollisuudet. Eri yhteiskuntajärjestelmien rakentava vuorovaikutus perustuu kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen, jossa arvokysymykset ovat viime kädessä ratkaisevia. Tämä tarkoittaa sitä, että arvokasvatuksessa ei enää suvaitsevaisuuteen kasvattaminen riitä 4
vaan syvemmän kulttuurisen vuoropuhelun edellytyksenä on oman uskonto- ja kulttuuriperinteen entistä parempi tuntemus. Menestyksellinen monikulttuurinen vuorovaikutus ei onnistu ilman kansallisen ja kristillisen perinteemme hyvää tuntemusta ja ymmärtämistä. Valiokunta pitää välttämättömänä näiden haasteiden huomioon ottamista niin opetussuunnitelman perusteissa kuin opetussuunnitelmatyössä Valiokunta painottaa hallituksen esityksen perusteluissa todettua siitä, että säännösten tarkoituksena ei ole muuttaa koulun nykyisiä käytäntöjä erilaisten suomalaisen koulun perinteeseen kuuluvien tilaisuuksien, esimerkiksi lukukauden päättäjäisten, osalta tai eri oppiaineiden opetuksen järjestämisessä ja sisällöissä. (SiVL 14/2002 vp.) VALTIONEUVOSTON ASETUKSESTA PERUSOPETUSLAISSA TARKOITETUN OPETUKSEN VALTAKUNNALLISISTA TAVOITTEISTA JA PERUSOPETUKSEN TUNTIJAOSTA Uudessa valtioneuvoston asetuksessa perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta todetaan vuoden 2001 vastaavasta asetuksesta poiketen seuraavaa: Opetus edistää kulttuurien sekä aatteellisten, maailmankatsomuksellisten ja uskonnollisten, kuten kristillisten, perinteiden sekä länsimaisen humanismin perinteen tuntemista ja ymmärtämistä. Asetukset ovat muuten hyvinkin samanlaiset; mutta joitain asioita on lueteltu eri järjestyksessä tai painotettu erilaisin sanonnoin. UUDEN ASETUKSEN TAUSTAMUISTIOSTA / OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksella katsotaan olevan rooli ihmisoikeuskasvatuksen toteuttajana, eettisyyteen kasvattajana sekä arvokasvatuksen vahvistajana. Oppiaineiden tehtävänä on toimia myös uskontojen ja erilaisten katsomusten kohtaamisen edistäjänä. Monikulttuurisessa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa toimimisen katsotaan vaativan vahvaa itsetuntoa ja tietoa ympärillä vaikuttavista erilaisista kulttuureista ja uskonnoista. Elämän arvojen, asenteiden sekä eettisyyden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen nousevat tärkeään asemaan. Erilaisuuden sekä eri katsomuksen omaavien ihmisten kohtaamisen ja kunnioittamisen lähtökohtana on vahva kulttuurinen itsetunto, joka mahdollistuu kulttuuristen ja uskonnollisten syvärakenteiden tuntemuksella. LOPPUARVIONTI JA SÄÄDÖSHIERARKIA Eduskunta luo lainsäädännöllisen ohjaavan perustan ja rajat, jotka ohjaavat viranhaltijoiden päätöksentekoa. Niin perusopetusta säätelevien asetusten kuin Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteidenkin tulee olla ristiriidattomia perusopetuslakiin nähden. Säädökset ovat toisiinsa verrattuna eri tasolla siten, että alemmantasoiset säädökset eivät voi olla ristiriidassa ylemmäntasoisten kanssa ja ylemmäntasoinen syrjäyttää aina sen kanssa ristiriidassa olevan alemmantasoisen säädöksen. Perustuslain mukaan jos asetuksen tai muun lakia alemmantasoisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Ja edelleen jos tuomioistuimessa käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle. Julkisen hallinnon tehtäviin kuuluvat muun muassa hyvinvointitehtävät, joihin luetaan myös opetus, tiede ja kulttuuri. Perustuslaki säätää, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin 5
(lainalaisuus) ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia (lakisidonnaisuus). Uskonnon opetusta ei voida suunnitella pelkästään juuri säädetyn asetuksen perusteella, vaan on otettava huomioon uskonnon opetusta säätelevät lait sekä niitä selventävät eduskunnan valiokuntien mietinnöt ja lausunnot. Jos pelkästään tämä uusi valtioneuvoston asetus olisi voimassa, voitaisiinkin suunnitella aivan uudenlaista opetusta. Vaikka perusopetuslain mukaan Opetushallitus päättää opetussuunnitelman perusteista - perusopetuksen eri oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien, oppilaanohjauksen ja muun tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä sekä kodin ja koulun yhteistyön ja oppilashuollon keskeisistä periaatteista ja opetustoimeen kuuluvan oppilashuollon tavoitteista (opetussuunnitelman perusteet) - sen on noudatettava lakeja ja asetuksia, sanoin kuin asetuksenkin on noudatettava lakia. Sen vuoksi opetussuunnitelmissa kristillisen perinteen ym. sivistysvaliokunnan paaluttamien kansallisten arvojen väheksymistä, karsimista ja muuttamista tai korvaamista uskontotiedon opetuksella ei voida hyväksyä. Se, että professori tai opettaja ei välttämättä ole selvillä opetuksen kytkennöistä lain säännöksiin voi vielä olla ymmärrettävää, mutta valtionhallinnon virkamiesten asema on toisin. Myös virkamiesten tulkitessaan lakia ja asetusta on otettava huomioon em. perustuslakivaliokunnan ja sivistysvaliokunnan lausunnot ja mietinnöt. Perustuslain mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Hän on myös vastuussa sellaisesta monijäsenisen toimielimen päätöksestä, jota hän on toimielimen jäsenenä kannattanut. Jos esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen virkamiehet valmistellessaan lakia ja asetusta alemmanasteista ohjeistusta tahtoen tai tahtomattaan sivuuttavat lainsäätäjän tahdon ja toimivat vastoin lakia, voidaan heitä syyttää rikoslain nojalla virkavelvollisuuden rikkomisesta. Perustuslain mukaan oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies valvovat, että viranomaiset sekä virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. 6