Kaupunginhallitus 55 02.02.2015 Vuoden 2015 työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma 985/02/02/02/2014 KH 55 Valmistelija: Työllisyyspäällikkö Lauri Skantsi Kaupunginhallituksen vuoden 2015 talousarvioesityksessä on työl lisyys mää rä ra hoi hin esitetty 800 000 euroa tuloihin, 2 661 922 me noihin ja 1 861 922 netoksi. Valtuustoon nähden sitovia ovat net to menot. Määräraha on tarkoitettu käytettäväksi työllisyys- ja ak ti voin ti toimien järjestämiseen ja toiminnan kehittämiseen. Määrärahan käyt töä koordinoi työllisyyspalvelut. Toimintaan sisältyvät palkkatuella työl listä mi nen, kuntouttava työtoiminta, ostopalvelut ja hankkeet ja niis tä aiheutuvat hallinnolliset kustannukset. Seuraavassa käydään lä pi työllisyysmäärärahojen käyttöön liittyvät toiminnot. Käyt tö suun ni telman perusajatuksena on, että kannattavampaa käyttää varoja työt tömien aktivointiin, työllistymismahdollisuuksien parantamiseen ja työnantajayhteistyöhön kuin työmarkkinatukimaksuihin, jotka ovat kau pun gil le pelkkä menoerä. Pitkäaikaistyöttömien joukko kasvaa ja muut tuu entistä heterogeenisemmäksi, joten kohderyhmälle suunnat tu ja palveluita pyritään monipuolistamaan, unohtamatta kui tenkaan ennaltaehkäisevää työtä (mm. nuoret). Työmarkkinatuen kuntaosuus Tähän asti kunnat ovat maksaneet työttömyysaikaisesta työ mark kina tues ta 50% niiden henkilöiden osalta, jotka ovat saaneet työ markki na tu kea työttömyyden perusteella 500 päivää tai enemmän. Kokko lan työmarkkinatukikustannukset olivat vuonna 2013 yhteensä 1 334 952 euroa. Marraskuussa 2014 työmarkkinatukimaksuja oli kerty nyt kaupungille 1 387 609 euroa, joten maksut ovat olleet nou sussa. Työttömyysturvalaki muuttui 1.1.2015 siten, että kunnat mak savat työttömyysaikaisesta työmarkkinatuesta 50% niiden henkilöiden osal ta, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea työttömyyden pe rus teella 300-999 päivää ja 70% niistä jotka ovat saaneet työ mark ki na tu kea työttömyyden perusteella vähintään 1000 päivää. Tämä uu dis tus nostaa kuntien työmarkkinatukimaksuja huomattavasti. Seu raa vas sa arvio vuoden 2015 työmarkkinatukimaksuista. Kelaston uu sim man tilaston 8/2014 perusteella työmarkkinatukilistalla olevien hen ki löi den määrä ja työmarkkinatukimaksut näyttäisivät tältä vuon na 2015: 300-499 päivää: 154 henkilöä, 646 800 euroa/vuosi (uusi kustannus kau pun gil le) 500-999 päivää: 148 henkilöä, 621 600 euroa/vuosi
1000 päivää tai yli: 201 henkilöä, 1 181 880 euroa/vuosi (korotettu kus tan nus kaupungille) Yht. 503 henkilöä, n. 2 450 280 euroa/vuosi. Työ mark ki na tu ki maksut ovat sosiaali- ja terveystoimen budjetissa. Katsaus työllisyys- ja aktivointiasteeseen Pohjanmaan Ely-keskuksen uusimman työllisyyskatsauksen mar raskuu 2014 mukaan työttömyys on lisääntynyt yli 15% Pohjanmaalla, nuo ri so työt tö myy den ollessa ennätyskorkealla. Alueella työttömyys on kasvanut nopeammin kuin Suomessa keskimäärin. Kokkolan työttö myys as te oli 10,7% ja nousua oli tapahtunut vuodentakaiseen tilan tee seen verrattuna 19,1%. Työttömyyden kasvu on val ta kun nal linen ilmiö koko maan työttömyysasteen ollessa 12,5%. Kokkolassa ol laan siis edelleen keskiarvon alapuolella. Kelaston tilaston mukaan pitkäaikaistyöttömien aktivointiaste Kok kolas sa oli vuoden 2013 elokuussa 41,0 % ja vastaavasti vuoden 2014 elo kuus sa 39,6 %. Aktivointiasteen laskua on havaittavissa myös mo nis sa muissa kaupungeissa esim. Vaasassa, Seinäjoella ja Kajaa nis sa, joissa aktivointiaste on laskenut enemmän kuin Kok ko las sa samalla ajanjaksolla. Aktivointiasteen laskusta huolimatta Kok ko lassa on järjestetty vuonna 2014 kuntouttavan työtoiminnan työ toi min tapäi viä 30 962 päivää, mikä on enemmän kuin aikaisempina vuo si na. Kokkolan pitkäaikaistyöttömien aktivointiaste on 9,9 pro sent ti yk sikköä korkeampi kuin koko maassa keskimäärin. Työllisyyspalvelut, henkilöstö ja hallinto (Kp 1660) Henkilöstö ja hallintokuluihin 182 472 kuuluvat työllisyyspäällikön ja työllisyyssihteerin henkilöstökulut 102 600, työllisyyspalveluiden hal lin to ku lut 17 037 sekä varautuminen työllisyyttä tukevien hankkei den kuntaosuuksiin 62 835 (Muut avustukset). Velvoitetyöllistäminen (Kp1666) Velvoitetyöllistettävien palkkaamiseen varataan 146 360 euroa. Kaupun ki on velvoitettu tarjoamaan työtä sellaiselle 57-59 vuotiaalle työttö mäl le työnhakijalle, jonka ansiopäivärahan/peruspäivärahan enimmäis ai ka päättyy. Työsuhteen kesto on enimmillään 6 kuu kaut ta. Kohderyhmään kuuluvat ohjautuvat kaupungille TE-toimistosta, jo ka myös maksaa palkkatukea kaupungille. Velvoitetyöllistettävien joukos ta löytyy usein paljon osaamista ja elämänkokemusta ja he ovatkin erittäin tarpeellinen lisäresurssi kaupungin eri yksiköille. Tä nä vuonna velvoitetyöllistettävien työpanosta pyritään ohjaamaan myös soveltuvilta osin kaupungin omaan ryhmämuotoiseen kun tout ta vaan työtoimintaan.
Harkinnanvarainen työllistäminen (Kp 1668) Harkinnanvaraiseen työllistämiseen kuuluu viime vuonna käyttöön otet tu Pointti-avustus, kokonaan uusi Kisällistä mestariksi avustus nuor ten työllistämiseen sekä pitkäaikaistyöttömien työssäoloehtojen täyt tä mi nen. Pointti-avustus Kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2014 työllisyysmäärärahojen käyt tö suun ni tel man yhteydessä, että työllisyysmäärärahoista va rataan palkka-avustusta (kuntalisää) työnantajille, jotka työllistävät 500 päi vää työmarkkinatukea saaneen työttömänä olleen työnhakijan, joka siten siirtyy pois kaupungin maksulistalta. 300-päiväisten siir ty minen kaupungin maksulistalle v. 2015 kasvattaa siis maksulistaa, joten tarve avustuksen jatkumiselle kasvaa tänä vuonna. Avustuksen koh de ryh mää laajennetaan siten, että sitä voidaan myöntää myös vä hin tään 500 päivää työttömyysetuutta saaneille määrärahan puitteis sa. Tällä pyritään varmistamaan, että nämä henkilöt eivät päädy kau pun gin maksulistalle. Avustuksen suuruus oli viime vuonna 350 eu roa/hen ki lö/kuu kau si ja samaa summaa esitetään myös tälle vuodel le. Työnantaja anoo avustusta työllisyyspalveluilta. Avustusta voidaan maksaa Kokkolassa toimivalle rekisteröidylle yhdistykselle, sää tiöl le tai yritykselle. Kaupunki maksaa 350 euroa tukea kuukaudessa työnantajalle maksi mis saan 6 kuukauden ajan. Tuen määrä on siis suurin piirtein sama, jonka kaupunki joutuisi maksamaan joka tapauksessa työt tömäs tä henkilöstä työmarkkinatuen kuntaosuutena. Sen sijaan pi temmäl lä tähtäimellä säästö on kaupungille moninkertainen työ mark kina tu ki mak suis sa. Avustukseen varataan työllisyysmäärärahoista (Har kin nan va rai nen työllistäminen) 35 000 euroa vuodelle 2015. Kisällistä mestariksi avustus Nuorten osuus on suuri Kokkolan väestörakenteessa ja alle 25-vuotiai den nuorten osuus kaikista työttömistä 18,3% (Pohjanmaan ELY-kes kus, työvälitystilasto, joulukuu 2014). Lukema on selvästi kor keam pi kuin Suomessa keskimäärin, joten tämän ikäryhmän pääsyä työmarkkinoille tulee tukea entistä enemmän myös kaupungin toi mes ta. Avustuksella tarjotaan mahdollisuuksia nuorille työl lis ty miseen ja työssäoppimiseen nuorisotakuun hengessä sekä työn an ta jille mahdollisuuksia työntekijöiden rekrytointiin ja kouluttamiseen yhteis työs sä kaupungin nuorisopalveluiden, Koulutusyhtymän ja Te-toimis ton kanssa. Nuorten työllistämiseen käytettävä avustus ei näy heti kaupungin kassassa pienempinä työmarkkinatukimaksuina kuten pitkäaikaistyöttömien, mutta pitemmällä aikavälillä sillä on val tava merkitys. Avustuksella voidaan ehkäistä nuorten syrjäytymistä,
jou tu mis ta vaikeaan työmarkkina-asemaan ja kaupungin mak su lis talle. Yksi nuorisotakuun tärkeimmistä tavoitteista on se, että jo kai sel le alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vas ta val mis tu neel le tarjotaan työ-, työkokeilu- opiskelu, työpaja- tai kun tou tus paik ka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi il moit tau tu mises ta. Avustukseen varataan työllisyysmäärärahoista (Harkinnanvarainen työl lis tä mi nen) 35 000 euroa vuodelle 2015. Avustuksen ehdoista ja myön tä mis pe ri aat teis ta työllisyyspalvelut sopii tarkemmin yhdessä Nuo ri so pal ve lui den, TE-toimiston ja Koulutusyhtymän kanssa. Työssäoloehtojen täyttäminen Työtön työnhakija päätyy kaupungin työmarkkinatukimaksulistalla kun hän on ollut 300 päivää työttömänä työmarkkinatuella. Mak su listal ta hän poistuu osallistuessaan Te-toimiston työvoimapoliittisiin toimen pi tei siin (esim. työkokeilu, työhönvalmennus, koulutuskokeilu, työ voi ma po liit ti set koulutukset), omaehtoiseen koulutukseen, kaupun gin järjestämään kuntouttavaan työtoimintaan tai palkkatyöhön. Kun henkilön työssäoloehto 6kk täyttyy, poistuu hän työ mark ki na tu kimak su lis tal ta 800 päiväksi. Maksulistalta löytyy henkilöitä, joiden työs sä olo eh to saataisiin täytettyä lyhyellä työllistämisjaksolla, mikä tuo kaupungille huomattavia säästöjä työmarkkinatukimaksuihin. Työs sä olo eh to jen varataan työllisyysmäärärahoista (Har kin nan va rainen työllistäminen) 16 000 euroa vuodelle 2015. Kokkotyö-säätiö (Kp 1671) Kokkotyö-säätiön palveluihin varataan viime vuoden tapaan 645 000 eu roa. Määräraha on tarkoitettu työhön kuntouttaviin ja työhön valmen ta viin yksilö- ja työvalmennuspalveluihin. Näille palveluille on entis tä suurempi tarve pitkäaikaistyöttömien määrän kasvaessa, pal velu tar pei den muuttuessa yhä moninaisimmiksi ja työ mark ki na tu ki kustan nus ten noustessa. Tavoitteena on vuonna 2015 uudistaa kau pungin ja Kokkotyö-säätiön sopimusta kumppanuussopimukseksi, jo ka perustuu kumppanien väliseen yhteistyöhön. Kump pa nuus so pi muksen perusteella tuottaja tuottaa sovitut palvelut yhteisesti so vit tu jen tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteena on kehittää ja tarkastella pal velu ko ko nai suuk sia sekä palvelujen laatua, toimintamalleja ja yh teistyö tä sekä palveluiden hinnoittelua ja seurantaa. Säätiön val men nustoi min nan piirissä oli vuonna 2014 kaikkiaan 514 kok ko la lais ta henkilöä, joten määrissä on tapahtunut kasvua. Työttömien yhdistys (Kp 1672) Työttömien yhdistys tarjoaa työttömien aktivoimiseksi ja elä män laa-
dun ja toimintakyvyn parantamiseksi erilaisia sosiaalisia virikkeitä, kes kus te lu pii re jä, kursseja ja harrastuksia sekä edullisen työttömille tar koi te tun ruokailun. Lisäksi Työttömien yhdistys työllistää työttömiä palk ka tue tun työn ja kuntouttavan työtoiminnan kautta. Työttömien yh dis tyk sen toiminnalla on kaupungissa suuri merkitys työttömien osal li suu den ja hyvinvoinnin lisäämisessä ja syrjäytymisen eh käi syssä, joten sen toimintaa on tarpeellista tukea kaupungin puolesta. Tuke mi nen on tapahtunut palkka-avustuksen ja vuokra-avustuksen muo dos sa. Tänä vuonna myös Työttömien yhdistykselle pe rus te taan kuntouttavan työtoiminnan ryhmä, jolloin palkka-avustus muu te taan korvaukseksi ryhmämuotoisesta kuntouttavasta työ toi min nas ta. Ryhmään ohjataan 8-10 kaupungin maksulistalla olevaa pit kä ai kaistyö tön tä, jolloin maksulistaa saadaan samalla kevennettyä. Ryh mäkor vaus kuntouttavasta työtoiminnasta 26 880 ja vuok ra-avus tus 21 900, yht. 48 780 Kuntakokeilu Kanava (Kp 1674) Kuntakokeilu Kanava on Kokkolan kaupungin työllisyyden ke hit tämis han ke ajalla 1.9.2012 31.12.2015, jota rahoittaa Pohjanmaan ELY-kes kus 75 %. Kuntaosuuteen varataan 200 000 euroa vuo sittain. Hankkeen kehittämistyön painopisteenä on työnantajayhteistyö, koh de ryh män koulutuspalvelut, kuntouttavan työtoiminnan sisällöt, työt tö mien työkyvyn arviointi- ja kuntoutusohjausmalli, työ elä mä osalli suu den vahvistaminen ja tiedottaminen. Hankkeessa työskentelee seit se män henkilöä, joista kolme asiakastyössä, kaksi ke hit tä mistyös sä, tiedottaja-sihteeri ja hankevetäjä. Kokonaisvaltaisen pal ve luoh jauk sen avulla asiakkaita on ohjattu työllisyys- ja ter veys pal ve luiden piiriin. Vuosi 2015 on hankkeen viimeinen toimintavuosi. Tänä vuon na kuntakokeilun kehittämistyötä suunnataan erityisesti koh tamaan muuttuvan yhteiskunnan ja lakimuutosten tuomat haasteet kau pun gil le. Vuoden aikana on tavoitteena myös selvittää, mitä hank keen toimintoja olisi mahdollista ja kannattavaa saada jatkettua hank keen päätyttyä ja millä tavoin. Kuntouttava työtoiminta (Kp 1675) Kuntouttavaan työtoimintaan kuuluu kuntouttavan työtoiminnan hallin to ku lut ja korvaukset ryhmämuotoisesta kuntouttavasta työ toi minnas ta sekä valtion kuntouttavan työtoiminnan korvaukset, netto 276 610 euroa. Kaupunki järjestää kuntouttavaa työtoimintaa pitkään työt tö mi nä olleille henkilöille. Työ perustuu lakiin kuntouttavasta työtoi min nas ta. Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään Kokkolan kaupun gin omissa yksiköissä, yhdistyksissä ja Kokkotyö-säätiöllä. So pimus kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä on tehty 45 eri toi mijan kanssa. Toimijat ovat pääosin yhdistyksiä. Kuntouttavassa työ toimin nas sa olevat henkilöt työskentelevät pääasiassa avustavissa työteh tä vis sä työtoimintapaikassa. Valtio maksaa kuntouttavan työ toi-
min nan toimintapäiväkorvauksia 10,09 euroa/toteutunut toi min ta päivä, jotka kaupunki tilittää edelleen toimintaa järjestäville tahoille. Vuon na 2015 toimintaa on tarkoitus kehittää entistä asia kas läh töisem pään suuntaan ja kiinnittämällä enemmän huomiota elä män hallin ta tai toi hin, joiden puutteellisuus on usein esteenä työhön ja kou lutuk seen pääsemiselle. Lisäksi pyritään siihen, että asiakkaat pää si sivät elämässään eteenpäin yksilöllisesti pohdittuja jatkopolkuja pit kin, esim. ideaalitapauksessa kuntouttavasta työtoiminnasta palk ka tuettuun työhön ja edelleen avoimille työmarkkinoille. Ryhmämuotoinen kuntouttava työtoiminta Kaupungissa on pitkään toteutettu ryhmämuotoista kuntouttavaa työtoi min taa, mikä mahdollistaa palvelun tarjoamisen laajemmalle asiakas mää räl le kustannustehokkaasti. Kaupunki maksaa ryh mä muo toises ta kuntouttavasta työtoiminnasta korvausta yhdistyksille 2240 euroa kuukaudessa/ryhmä, jotta yhdistys pystyy palkkaamaan ryhmäl le ohjaajan. Ryhmien koko on 8-10 henkeä. Ryhmät on tar koi tettu ensisijaisesti työttömille, jotka ovat saaneet yli 300 päivää työmark ki na tu kea, jotta säästö tulee kaupungin maksuosuuteen. Tä nä vuonna ryhmiin pyritään ohjaamaan erityisesti 1000 päivää tai kauem min työttömänä työmarkkinatuella olleita, joiden kaupungin työmark ki na tuen maksuosuus on 70% vuoden 2015 alusta lähtien. Vuonna 2015 ryhmäkorvauksia maksetaan em. Työttömien yh dis tyksen lisäksi Ykspihlajan pienkiinteistöyhdistyksellä 5 ryhmästä, Keski-Poh jan maan käsi- ja taideteollisuus ry:llä 2,5 ryhmästä, Kokkolan päi vä kes kuk sel la 1 ryhmästä ja SPR-kirppiksellä 1 ryhmästä. Ryhmä muo toi ses ta kuntouttavasta työtoiminnasta yhteistyössä yh dis tysten kanssa on hyviä kokemuksia niin kaupungin, toimijoiden kuin asiak kai den kin kannalta. Sosiaalinen kuntoutuminen alkaa yleensä no peam min ryhmässä kuin sijoitettaessa henkilö valmiiseen työ yh teisöön. Tällöin korostuu vertaistuki ja yhteisön merkitys. Jotta pitkäaikaistyöttömiä saataisiin entistä enemmän aktivoitua ja mak su lis taa pienennettyä, kokeilemme ryhmämuotoista kun tout tavaa työtoimintaa myös kaupungin omana toimintana työl li syys pal velui den ja Työvoiman palvelukeskuksen koordinoimana resurssien puit teis sa. Tästä kaupunki saa vielä omaan kassaansa valtion maksa mat korvaukset kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä, 10,09 eu roa /työtoimintapäivä, joilla kuluja saadaan katettua. Kesätyöllistäminen (Kp 1678) Vuoden 2015 talousarvioesityksessä on esitetty, että ke sä työl lis tä minen siirretään takaisin nuorisopalveluilta työllisyyspalveluille, sa moin siihen varattavat määrärahat. Kesätyöllistämiseen esitetään va rat tavak si 310 000 euroa. Tästä 24 000 euroa jää nuo ri so pal ve lui den
budjettiin työtreeni toimintaan. Työllisyyspalveluille varataan vas taavas ti 24 000 euroa lisää työllistämiseen erityisin perustein. Mää rä rahan puitteissa kaupunki voi tarjota kesätyön n. 250 nuorelle. Mää rära has ta 35 000 euroa varataan yksityisille työnantajille myön net tävään kesätyötukeen, 350 /kesätyöntekijä, joten kesätyötukea voidaan myöntää enimmillään 100 nuoresta. Vuonna 2015 on tarkoituksena noudattaa kesätyöllistämisessä kaupun gin hal li tuk sen viime vuonna hyväksymiä linjauksia (KH 122, 3.3.2014): 1. Kesätyöntekijöiden ikärajaus on 16-25 vuotta. Ikärajaus to teu te taan vuosiluokittain siten, että tämän vuoden kesä työ ha ki jan on oltava syntynyt vuosina 1990-1998. 2. Osa kesätyöntekijöistä palkataan hakijoiden joukosta eri tyi sin perustein. Työllisyyspalvelut valitsee hakijoiden jou kos ta nuoret sidosryhmien kautta ja sijoittaa ke sä töihin kaupungin yksiköihin. Tämä ei siis ole päällekkäistä toi min taa nuorisopalveluiden työtreenin kanssa, jossa nuo ret pääsevät tutustumaan eri alojen kesätöihin, harjoit te le maan työelämän pelisääntöjä ja elä män hal lin ta taito ja sekä parantamaan valmiuksia löytää kesätöitä tu levi na vuosina. 3. Työtehtäviin valitaan pääasiassa nuoria, joille kaupunki ei ole aikaisemmin tarjonnut kesätöitä 4. Työsuhteen suosituspituus on kolme viikkoa ja suo si telta va työaika on 85% 5. Kesätyötehtävät ovat avustavia työtehtäviä. Itsenäisiin ja vastuullisiin työtehtäviin palkattavat henkilöt tulee pal kata vastuualueiden talousarvioon varatuilla mää rä ra hoil la. 6. Kesätyölinjauksilla pyritään vaikuttamaan siihen, että kesä työ paik ko ja tarjotaan mahdollisimman monelle nuo relle. Kesätyöntekijäpaikkojen määrään pyritään vai kut tamaan myös palkkauksella. 7. Kesätyöntekijöiden palkkaamisessa käytetään kahta palk ka luok kaa (maksettavat palkat 100%:n työajalla): -Koululaiset, ylioppilaat ja ensimmäisen vuoden opis ke lijat 780 /kk -Pidemmälle opinnoissaan ehtineet kesätyöhön liittyvää alaa opiskelevat 1170 /kk 8. Työllisyyspalvelut tekee määrärahatarvekartoituksen
vas tuu alueit tain ja jakaa määrärahat suoraan vas tuualueil le. Kesätöihin rekrytoivia esimiehiä ohjeistetaan erik seen kesätyöllistämisestä. Ympäristöhankkeet (Kp 1679) Ympäristöhankkeiden toteuttajana on Kokkolan kaupungin ym pä ristö pal ve lut, netto 25 000 euroa. Hankkeiden puitteissa toteutetaan luon non suo je lul li ses ti arvokkaiden kohteiden hoitotöitä ja pidetään kun nos sa kaupungin luontoreitistöjä, hoidetaan päiväkotilasten ja kou lu lais ten kuljetuksia luontokouluun ja toimitaan erilaisissa to teutta ja na rakentamis- kunnossapito ja huoltotoimenpiteissä. Näihin töihin osallistuu palkkatuella työllistettyjä ja kuntouttavassa työ toi minnas sa olevia. Käyttösuunnitelma oheismateriaalina. Kaupunginjohtaja Käsittely Päätös Kaupunginhallitus päättää hyväksyä vuoden 2015 työl li syys mää rä rahan käyttösuunnitelman. I varapuheenjohtaja Hentelä ilmoitti itsensä esteelliseksi asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.