Esitelmä. Jormakan Sukuseuran kokous 28.7.2007 Jyväskylä Mietteitä suvun alkuperän tutkimisesta Kokouspaikkanne soveltuu erinomaisesti esitelmäni sisältöön, jossa käsittelen muun muassa ortodoksien ja luterilaisten rinnakkaiseloa 1600-luvun Sortavalassa, ja kysymyksen suvun ortodoksinen vai luterilainen -lähtökohta tutkimista. Tätähän koskettelee myös osaltaan Teidän ansiokkaan laajasti lähteitä käyttävä sukukirjanne ensimmäinen osa (toinen osa on vielä tämän kirjoittajalle tuntematon). Identiteetistä ja uskonnosta Varsinaissuomalais-satakuntalaisena sukututkijana, joka isän kautta liityn karjalaiseen sortavalalaislähtöiseen sukuun, olen työn vuoksi asettumassa savolaisten pariin. Perinteentutkijana minua kiinnostaa ihmisten reaktiot ja niiden kuvastamat asenteet ja ajatukset tapahtuneeseen muuttooni. Nykyisin on jo tavallistakin muuttaa kaukaisuuksiin mutta minun Turusta Mikkeliin muuttoni vaikuttaa olevan melko eksoottista. Minulle esitetään paljon kysymyksiä niistä toisista puolin ja toisin, koskien monien tapojen erilaisuutta, ruokaan liittyviä eroja, mutta keskeisesti kieleen eli murteeseen liittyen. Murre on siis yhä yksi identiteetin ja tiettyyn ryhmään kuuluvuuden osoitin. 1600-luvun Karjalassa kieli ei kuitenkaan luonut yhtenäisyyden tunnetta vaan uskonto, toteaa muun muassa tutkija Kimmo Katajala tutkimuksessaan Ruotsin ajan Karjalasta. Uskonto olikin perinteisesti jo vanhan uskon ajalta osa ihmisen elämää kokoaikaisesti, jokapäiväisesti, ei vain joskus rituaaleissa. Se määritti ihmisen maailmankuvaa, ja antoi selityksen kaiken olemassaololle ja tapahtumille. Se oli myös olennainen erottava tekijä eri tavoin uskovien ryhmien välillä. Se oli merkittävä tekijä valtakunnanpoliittisella tasollakin, ja valtaapitävien oli otettava se huomioon
yhtenäistäessään valtakuntaa ja lujittaessaan otetta vallatuilla alueilla, myös Sortavalassa ja muualla Käkisalmen läänissä. Aikaisemmasta tutkimuksesta poiketen nykytutkimuksen mukaan uskonnon vuoksi kreikkalaiskatolisia eli ortodokseja ei suorastaan vainottu 1600-luvun Karjalassa. Ruotsin kuninkaan alamaisuuteen jälleen yhden sodan päätyttyä vuonna 1617 siirtynyt Käkisalmen lääni, jossa asui ortodokseja ja luterilaisia, ja jossa tapahtui paljon muuttoliikettä uskonnollistenkin syiden vuoksi suuntaan ja toiseen, oli vallanpitäjien taholta suhteellisen suopea vieraan uskonnon harjoittajia eli ortodokseja kohtaan, vielä ruptuurisodan eli kapinan jälkeenkin 1600-luvun loppupuolella. Esivallan tarkoituksena oli pitää väestö rajan länsipuolella ja estää karkaaminen tai pakeneminen Venäjän puolelle. Rinnakkaiselo näiden uskonnollisten ryhmien välillä vaikuttaa olleen suhteellisen ystävällismielistä ja tyyntä, joskin toki kyräilyä, epäluuloa ja raakaa vihanpitoa ryhmien välillä ilmeni. Pidä puukko aina mukanasi kun ryyppäät ortodoksin kanssa, totesi eräs luterilainen. Yhdessä juhlittiin, juotiin ja tapeltiin, ja käräjillä sitten todistettiin ystävän ja tappelupukarin syyttömyyttä uskontokunnasta riippumatta. Mutta, uskontoon perustunut raja on kuitenkin ollut keskeinen erottelun perusta kahden ryhmän välillä. Ja uskonto oli yksi perusasia, josta ei kevyesti luovuttu, jota puolustettiin, ja joka liitti yksilön tiiviisti omaan ryhmäänsä. Eipä tämä ole ihan vieras ilmiö nykyäänkään. Uskonnosta ja siten ryhmästä toiseen siirtyminen oli harvinaista Käkisalmen läänissä muttei olematonta, ja yksittäisinä tapauksina sitä ilmeni esimerkiksi avioliiton kautta. Ryhmän ulkopuolella ei ollut hyvä olla, ja aina oli omiensa parista irtautuneelle mahdollista, ettei uusi ryhmä hyväksynytkään täysin jäsenekseen, eikä välttämättä ainakaan tasavertaisena. Ortodoksiväestö oli keskimäärin luterilaista väestöä varakkaampaa, mikä osaltaan antaa painoa kysymykselle, miksi yksilöt ja kokonaiset perheet olisivat vaihtaneet ortodoksiuskontonsa, tapansa, kulttuurinsa ja nimensä luterilaisiksi. Paitsi, elleivät muuttaneet jo ennestään tuttuun, eli olivat olleet aiemmin luterilaisia.
Nimestä Pentti Laasonen mainitsee kirjassaan Novgorodin imu Miksi ortodoksit muuttivat Venäjälle Käkisalmen läänistä 1600-luvulla?, että olisi kiinnostavaa selvittää, kuinka monen Karjalan ortodoksin juuret ovatkaan luterilaisuudessa. Tästäpä johtuu mieleen kysymys, että jos nimi Jormakka tulee venäläisnimestä Jeromka, Jeremka, voisiko luterilaisuudesta ortodoksiksi kääntynyt Jeromka olla alun perin Jorma, Jormas, Jormakka? Tähänastisten tutkimusten mukaan on etunimistä päätellen ainakin vuodesta 1681 lähtien Sortavalassa asuneet Jormakat olleet luterilaisia. Raudussa, joka sijaitsee Sortavalasta etelään, on vuonna 1668 haastettu käräjille etunimeltään luterilainen Matts Jorma, jonka sukunimi on käräjäpöytäkirjassa kirjoitettu mahdollisesti lyhennetyssä muodossa. Nimien kirjoitusasuun ja vaihteluun viittaa Heljä Pulli mainitessaan, että verolähteissä on vuonna 1681 Tuomas Jormakan nimi kirjoitettu muotoon Giermaka ja että se johtuisi ruotsinkielisestä kirjurista. Mutta kirjuri saattoi olla myös ortodoksi, joka kotoisti Jormakkanimen Giermakaksi. Luku- ja kirjoitustaitoisia ortodokseja käytettiin venäjää osaavina virkamiestehtävissä, kirjureina ja asiantuntijoina, joskin ruptuurisodan jälkeen 1600-luvun lopulla huomattavasti vähemmän. Todettakoon, että seuraavan vuoden eli 1682 käräjäpöytäkirjoissa kyseisen Tuomaksen sukunimi on kirjoitettu muotoon Jormakka. Verotuslähteiden mukaan Pulli toteaa Tuomas Jormakan asuinpaikaksi vuosina 1683-96 Anjalan, ja Sortavalan tuomiokirjat vuodelta 1695 kertoo Tuomas Jormakan asuneen Timilässä, joka tarkoittaa samaa kylää kuin Anjala rippikirjojen ja Suomenmaa-teoksen mukaan (sukututkija Pertti Kilpiön suullinen tiedonanto). Kun ihmiset ovat kokeneet turvattomuutta levottomina ja sotaisina aikoina, on syntynyt muuttoliikettä pois rauhallisemmille asuinalueille, itään ja länteen. Asuinpaikkaa on muutettu myös kaupankäynnin ja verotuksen vuoksi. Länttä kohti Karjalasta lähdettäessä muuttajien suuntana oli Savo, Peräpohjola ja Kainuu (viittaan tässä lähinnä Veijo Saloheimon laajoihin tutkimuksiin). Mutta, muun muassa Jouko Vahtolan mukaan tapahtui myös vastakkaista liikettä. Käkisalmen
läänistä itään muuttaneiden ortodoksien hylkäämille tiloille muutti runsaasti luterilaista väkeä Savosta, Kainuusta ja Pohjanmaalta, esimerkiksi raskaita sotaväenottoja ja muita velvollisuuksia pakoon. Muuttoliikettä tapahtui myös Ruotsiin ja Baltian maihin sekä Norjan Ruijaan. Kainuuseen kuuluvassa Sotkamossa on esiintynyt paikannimiä Jormas, Jormasjärvi, Jormasjoki, Jormaskylä, Jormasranta ja Jormua. Aarre Läntisen teoksessa Kainuun talonpoikaissuvut 1554-1713 mainitaan myös paikannimet Jormas ja Jormua. Christfrid Gananderin painamattomassa käsikirjoituksessa Nytt finskt lexicon vuodelta 1787 on sana jorwa, jonka merkitys on lårstycke eli reisi. Suomen etymologisen sanakirjan mukaan sana jorva, jorvake, jorvas, jorma esiintyy Peräpohjolassa ja tarkoittaa poron tai yleensä eläimen reittä, reisikappaletta. Tästä syntyy kiehtova ajatus, ajatusleikki, että mahdollisesti jorva-, jorvas-, jorma-sanan ja jorma-alkuisen paikannimen alueelta eli Kainuusta olisi muuttanut väkeä Käkisalmen lääniin, ja asettunut Sortavalaan ottaen nimekseen Jormakan. Vallitsevan käsityksen mukaan, joka toistuu lähteissä sanasta sanaan ja ilmeisesti kyseenalaistamatta, Jormakka-nimi juontuu Jeromka/Jeremka-Jermolai-Jeremiasjohtoisesti. Mutta miksipä ei suoraan jorma-sanasta? Perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttila on kritisoinut historian- ja myös perinteentutkimuksessa esiintyvää näkemystä historian kulun tietynlaisesta deterministisyydestä. Hänen mukaansa tutkijat, kansan vastakohta, ovat aina osanneet selittää menneisyyden johdonmukaisesti ja tarkoituksenhakuisesti. Vallan auktorisoimalla tulkinnoillaan he ovat osoittaneet kansalle milloin minkäkinlaisen paikan, mikä on usein johtanut ristiriitaan ns. kansanomaisen näkemyksen kanssa. Sukututkija Matti J. Kankaanpää on esittänyt samankaltaista kritiikkiä auktorisoidun tulkinnan pyhyydestä selvittäessään Karjalainen Karilainen nimien eroa. Hänen mukaansa on tyypillistä että asuinpaikkaa muuttaneen lähtöalueella ei kyseistä nimeä esiinny, vaan se on otettu uudella asuinpaikalla ja kertoo lähtöpaikasta. Hän viittaa tässä lähinnä heimojen yhteyteen, esimerkiksi Karjalaisia ei esiintyisi Karjalassa, Savolaisia Savossa jne. Karjalaiset eivät nimittäneet 1600-luvulla itseään karjalaisiksi vaan nimitys tapahtui uskontokunnan
mukaan, luterilaiset olivat suomalaisia tai ruotseja ja ortodoksit venäläisiä, ryssiä. Mainittua Kankaanpään ajatusta voisi mielestäni testata muidenkin muuttajien kohdalla kertomaan ihmisten lähtöpaikasta. Muutosta Euroopassa lännen ja idän raja kulkee Balkanilta Jäämerelle ja se on taloudellinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurinen raja. Uskonto sinänsä ei liene aiheuttanut tätä rajaa, vaan uskonnolliset rajat ovat seurausta valtiollisista ja poliittisista jaoista, kuten Pekka Hakamies on kirjoittanut tutkiessaan Karjalaa kulttuurin rajana. Tunnusomaista koko tälle raja-alueelle etelästä pohjoiseen on se, että juuriltaan yhtenäiset kansanryhmät ovat aikaa myöten ikään kuin sattuman oikusta joutuneet erilleen, eri valtio- ja kirkkoryhmien alaisuuteen. Karjala on pohjoinen osa tätä raja-aluetta. Mutta Karjalassa kulttuurisen rajan hahmottamista vaikeuttaa se, että Karjala ei ole mikään yksiselitteinen käsite ja homogeeninen kulttuurialue. Tärkein kulttuuria aikojen saatossa muovannut seikka on ekologisten olosuhteiden ohella ollut valtiollinen ja uskonnollinen raja, mutta sitä on muutettu vuosisatojen mittaan, ja siten ihmisiä on kulttuurisessa mielessä jäänyt väärälle puolelle rajaa. Ja sitten muuttanut rajan puolelta toiselle. Olen tässä pyöritellyt muuttoteemaa joltakin osin. Olen tuonut esiin konkreettista muuttoa, fyysisenä muuttona paikasta toiseen, kaukaa tai läheltä kauas tai lähelle. Se on voinut tapahtua omasta halusta kohti uusia mahdollisuuksia, tai pakosta, pakenemisena tai karkaamisena. Usein syynä on ollut esivallan toimet. Sortavalasta muutettiin länteen ja itään rajan taakse muun muassa verojen takia, samoin Sortavalaan muutettiin Kainuusta ja muualta sotapalvelusta ja myös verotusta pakoon. Liikettä on aina tapahtunut, moneen suuntaan ja edestakaisin. (Itse olen ihmetellyt miksi isoisäni muutti 1900-luvun alussa Sortavalasta Turkuun asti, miksei lähemmäksi esimerkiksi
loistavaan Viipuriin? Miksi perheellistyttyään muutti takaisin Sortavalaan, josta sitten taas Turkuun?) Muuttoa on tapahtunut myös henkisellä tasolla, poliittisissa virtauksissa sekä hengellisellä alueella. Uskontokunnan vaihto on saattanut tapahtua vapaaehtoisesti tai pakon edessä. Karjalan ortodoksitkin, heihin kohdistuneesta pääasiallisesta suopeudesta huolimatta, kokivat kuitenkin painetta ja painostusta, jopa joissakin tapauksissa vainoakin vaihtaa uskontokuntaa. Samoin Karjalan ortodoksialueelle muuttaneet luterilaiset saattoivat vaihtaa uskontoa, painostuksestakin, sopeutuakseen helpommin ympäristöön. Samoin suomalaisten ja karjalaisten oma vanha uskonto on joutunut väistymään kristinuskon edessä, vähitellen mutta vääjäämättä. Muuttoliikkeen seuraaminen varhaisilla ajoilla on tietysti vaikeaa. Sukututkijan on käytettävä useiden eri tieteenalojen lähteitä, sekä ajassa taaksepäin yhä harvalukuisimmaksi käyviä lähteitä. Kaikki esiin tulevat mahdollisuudet on käytävä läpi, pientäkään vihjettä väheksymättä, mutta lähdekriittisesti ja jatkuvasti epäillen, kuitenkin innostuneen tuoreesti. Jatkotutkimuksista Tutkittaessa Jormakka-nimen ja Jormakoiden olemista Sortavalassa tai mahdollista tulemista Sortavalaan voidaan käyttää lähteenä käräjäpöytäkirjoja 1600- mutta myös 1700-luvulta, ja niistä voi varsinaisten juttujen lisäksi silmäillä muun muassa lautamiesten nimiä. Tuomiokirjoista saattaa löytyä vahvistusta 1645 syntyneen Antti Jormakan ja 1655 syntyneen Juhana Jormakan sukulaisuussuhteelle. Historiallisten karttojen asiantuntijan Heikki Rantatuvan mukaan 1650-luvun pitäjäkartat Käkisalmen läänistä ovat antoisa mutta perin vähän käytetty sukututkimuksen lähdeaineisto. Niitä
tutkimalla voidaan selvittää ortodoksi- ja luterilaista asujaimistoa talollisten osalta. Vuonna 1633 perustettiin maanmittauslaitos, jolloin alkoi maakirjakarttojen teko, ja vuodelta 1688 on isojakoa ennakoivia karttoja, joissa on ensi kertaa kyläkokonaisuuksia. Verotuslähteitä uskon Heljä Pullin jo käyttäneen lähes täydellisesti. Mutta Petroskoissa olevasta Karjalan Tasavallan Kansallisen arkiston aineistosta, joka ei ole Suomessa käytettävissä, voinee vielä saada lisävalaistusta suvun juuriin. Yhtenä päälähteenä on käytettävissä laaja kirjallisuus tutkimuksia, pitäjähistorioita, artikkeleita, joista valikoiden voi löytää kysyjän taivalta kirkastavia helmiä. Uutta ja vielä tuntematonta aluetta tällaiselle perinnetomuhumanistille on DNA-tutkimusten suomat mahdollisuudet. Nehän eivät kuitenkaan korvaa arkistotukimusta. Sukututkimusta on kuvattu salapoliisityöksi, mutta sen voisi ajatella olevan kimpunkerääjän kulkemista niityllä, jossa kukkien lisäksi on myös nokkosia ja ohdakkeita. Se on yhtä ääretöntä uteliaisuutta ja toivottavasti myös ennakkoluulottomuutta, kuten Teidän sukuseuranne kohdalla. Toisinaan on hyvä pysähtyä miettimään omia itsestäänselvyyksiä, esimerkiksi mitäs käsite suku oikein tarkoittaakaan ja mitä se on minulle. Ja aina välillä suku voi olla sen kaltainen, josta ei ole haaveillut, kuten koko elämämme kulku. Kiitos.