Näkymä sta - näkyvä kaupunki Ehdotuksen yleisratkaisu ja kaupunkikuvalliset lähtökohdat Kilpailuehdotuksen lähtökohtana on luoda uusi, paikkaan ja kaupunkikuvaan sopiva, vahvasti omaleimainen asuinalue. Alueen uudet rakennukset noudattavat kahta päälinjaa. Katutilaa ja piha-alueita rajaavat massat noudattavat alueella olemassaolevien ja asuinkäyttöön muutettavien rakennusten horisontaalista linjaa ja maaston muotoja kun taas pistemäiset kerrostalot hakevat ominaisuutensa viereisistä 50-luvulla rakennetuista kerrostaloista. Asteittain rinteen mukaan nousevissa, pistemäisissä kerrostaloissa on näkymät järville sekä keskustan ylle. Uudet korttelikokonaisuudet korostavat olemassaolevaa silhuettilinjaa mutta luovat siihen samalla uuden pienimittakaavaisen ulottuvuuden. Alueen eteläosassa aluerakenne sulautuu osaksi vieressä olevaa omakotitalo- ja paritalo-aluetta. Kilpailuehdotuksen korttelirakenne muistuttaa mittakaavaltaan kuopiolaista keskusta-alueen korttelijärjestelmää rännikatuineen. Kaupungille omaleimainen katuhierarkia luo alueelle selkeän kukkulakaupungin tunnun, autot ja liikenne jäävät kortteleiden ulkopuolelle ja kortteleiden rauhalliset pihapiirit avautuvat vehreinä, suojaisina ja pienimittakaavaisina asukkaille ja liikunta-alueiden käyttäjille. Alueen suunnittelussa on pohdittu ja korostettu kunkin korttelin, rakennuksen ja kulkuväylän arvoja. Mitä käyttäjä, satunnainen kulkija tai asukas kyseisessä tilassa tuntee ja näkee ja miten alue ohjaa käyttäjiä? Aluesuunnitelmaa tehdessä haastattelimme kuopiolaisia ja kysyimme heiltä mitä asioita he ympäristössään arvostavat. Keskustelujen tuloksen voisi kiteyttää lauseeseen hyvää arkielämää. Kilpailuehdotuksessa korostuvat näin ollen hyvän arkielämän eri osa-alueet; toimivuus, inhimillisyys, luontoyhteys sekä arkea elävöittävät yksityskohdat. Alueella liikkuminen ja liikunta Alueen paikoitus sijaitsee pääasiassa alueen alla olevassa kallioparkissa. Kallioparkista on järjestettävissä ylöstulot suoraan pistemäisiin kerrostaloihin sekä kortteleiden keskiosiin, kevyeen liikenteen väylille. Ajo kallioparkkiin tapahtuu eteläisimmästä kulmasta, alueen luonnollista korkeuseroa hyödyntäen. Suunnittelualuetta jakaa kaksi Aulis Rytkösen kadulta urheilualueelle johtavaa katualuetta, vehreää raittia ja alueen pitkittäisuuntaisesti kulkee kapeampi vehreä rännikatu. Raitit ja rännikadut ovat kevyeen liikenteen, huoltoliikenteen ja pelastusajoneuvojen kulkuväyliä. Vehreät raitit ja rännikadut yhdistyvät päätepisteistään viereisen luontoalueen polkuihin. Bussiyhteys on esitetty suunnittelualueen ja urheilupuiston väliin ja bussipysäkki viherraitin ja lähikaupan viereen. Kilpailuehdotuksessa on korostettu pyöräilyä niin yhteyksissä, varastotilojen mitoituksessa kuin yhteisöllisissä pyöräpajoissa. Liikkuminen alueella on haluttu tehdä mahdollisimman helpoksi, mukavaksi ja arkiliikuntaan kannustavaksi. Raittien yhteyteen on varattu alueita eri liikuntalajeille ja harrastusmahdollisuuksille. Kilpailuehdotuksen kortteli- ja piha-alueet muodostavat erilaisten luontevien harrastus-, arkiliikunta sekä leikki- ja seikkailumahdollisuuksien sarjan. Alueen kestävyys Kilpailuehdotuksessa korostuu sosiaalinen kestävyys sekä yhteisöllisyyden mahdollisuus. Aluetta halkovat vehreät raitit toimivat niin kevyeen liikenteen väylinä, yhteisinä oleskelu-alueina kuin hulevesien ohjaukseen, pidätykseen ja imeytykseen. Suojaisat korttelirakenteet luovat suotuisan pienilmaston ja pohjoisimman korttelin piha-alueella korostuu lähiviljelyn merkitys marjapensaineen ja hedelmäpuineen. Kohopenkit mahdollistavat pienimuotoisen viljelyn. Keskimmäisessä korttelissa sijaitsevat pelikentät ja liikuntasali, korttelikahvila sekä etelänpuoleisessa korttelissa pieni päiväkoti ja leikkikentät. Tärkeimmät arkielämää helpottavat lähipalvelut on myös sijoitettu alueelle. Tarpeen ja kysynnän mukaan pistekerrostalojen ylin kerros rakennetaan yhteisenä viherhuoneena ja saunatilallisena kattoterassina. Kattoterassilta ja viherhuoneilta avautuvat hulppeat näköalat. Alueen rakennusten monimuotoiset kaltevat kattopinnat soveltuvat aurinkoenergian hyödyntämiseen sekä sadeveden keräykseen. Rakennuksissa suositaan kestäviä materiaalivalintoja. Kortteleiden sisäosissa olevat huvilakerrostalot voidaan toteuttaa ryhmärakennuttamisperiaatteella. Alueen henki Kilpailuehdotuksessa Mölymäen alueelle syntyy vahva ja omaleimainen henki monimuotoisilla asumisen ratkaisuilla. Alueen kokonaisilme on jatke olemassaolevalle rakennuskannalle ja samalla uusi, pienimittakaavaisempi ja inhimillisempi, asumisen ja olemisen arvoja korostava oma tunnistettava kokonaisuutensa. Leikkisät kattomuodot ja korttelikokonaisuudet luovat tunnistettavan ilmeen joka sallii ja kestää yksittäisen ja vaiheittain tapahtuvan tarkemman rakennussuunnittelun. Kortteleiden sisäpihojen huvilakerrostaloissa yhdistyvät kerrostalon asumismukavuus ja pientalon luontoyhteys. Kuopiolaisuus näkyy alueen korttelimittakaavassa, rännikaduissa, rakennusten arkkitehtuurissa ja ennen kaikkea hyvän ja toimivan arkielämän korostamisessa. Alueella on kaikki lähellä ja turvallisesti saavutettavissa. Asumisen ja olemisen kirjo sekä mahdollisuudet leimaavat sisäpihojen sarjaa jotka toimivat myös viereisten alueiden asukkaiden oleskelu-alueena. Una città visibile - näkyvä kaupunki on kaupunkikuvassa loistava kukkulakaupunki, mutta myös jotain mikä saa asukkaan tuntemaan, elämään ja kokemaan kaupunkia uudella tavalla Alueen kerrosalat: Vanhat säilytettävät rakennukset 19 300kem2, uudet rakennukset 86 500kem2, kilpailualueen ulkopuoliset 11 700kem2. Kokonaiskerrosala yhteensä 117 500kem2. Pelipiha Bussipysäkki Seikkailukortteli Omapiha Rakeisuuskartta 1:10 000 Rakentamisen vaiheistus Alueen liikenneyhteydet Alueen kortteliteemat 1/5
3400 3400 Yleissuunnitelma 1:1000 2/5
Alueen pysäköinti keskitetään kolmikerroksiseen kallioluolaan joka toimii samalla alueen väestönsuojana. yht. 1320 ap Korttelisuunnitelma 1:500, 2.krs Pysäköintikaavio 1:2000 Asunto Liikunta Hostelli Yhteistila Korttelisuunnitelma 1:500, Pihataso Olemassaolevien rakennusten hyödyntäminen uudiskäyttöön 1:2000 Yhteinen kattosauna tarjoaa pitkiä järvinäkymiä Kattopuutarha Ylimpien kerrosten asunnot ovat puolitoistakerroksisia Vinoille katoille asennetaan aurinkopaneeleja Urheilukentät Kaartoväylä Siksak-parveke tarjoaa suojaa ohikulkijoiden katseilta Rännikatu Vanha kauppakoulu muutetaan hostelliksi Presidentinkatu Korttelileikkaus C-C 1.500 3/5
Korttelisuunnitelma 1:500, Pihataso Korttelisuunnitelma 1:500, 2. krs. Ilmakuvasovite 4/5
Näkymä Palstaraitin ja Rännikadun risteyksestä Palstaraitti Leikkiraitti Kaartokatu Katujulkisivu itä A-A 1:1000 Kaartokatu Katujulkisivu länsi B-B 1:1000 Peliraitti Palstaraitti Leikkiraitti Tornien portaittainen laskeutuminen ja vaihtelevat kattomuodot maksimoivat pitkät näkymälinjat Urheilukentät Kaartoväylä Viljelypiha Rännikatu Presidentinkatu Alueleikkaus C-C 1:1000 5/5