Toimintakertomus 2015



Samankaltaiset tiedostot
Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2014

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

Hiukkanen 2015 Sivu 1 Tilikartta

Oulun Hammaslääketieteen Kilta ry

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä

Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x

F=fukseille järjestetty tapahtuma

Ynnä ry, hallituksen kokous 32/2015 1/5. x, saapui paikalle 8b. x x

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE KOULUTUS- JA OPINTOASIAT. Kemiantekniikan kilta ry 1 (5)

TAMPEREEN RAKENTAJAKILLAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 21/2013 TARAKI

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Maanantai 4.7. Työhön tutuksi

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 1

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ARMATUURI RY 1/

Automaatiotekniikan kilta. Tasekirja Korkeakoulunkatu Tampere

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 05/07

AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa.

Kemiantekniikan kilta ry 1 (3) LÄSNÄ: Saara Laamanen, puheenjohtaja Leo Bruk, sihteeri Reetta Määttänen Joonas Liikanen (saapui klo 12:09)

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?

Kevätesikot-kuoron kevätkokouspöytäkirja 2015

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 7 ARMATUURI RY 5/

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello

SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 TUOTANTOTALOUDEN KILTA KAPLAAKI RY

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Työssäoppiminen , Fuengirola

Hiukkanen 2013 Sivu 1 Tilikartta

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Tietojohtajakilta

Orientaatioviikon aikataulu

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 9/2013 TARAKI

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 17/2013 TARAKI

Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa.

LUKUJÄRJESTYSPOHJA Tekniikan ja luonnontieteiden TkK-tutkinto-ohjelma, Ympäristö- ja energiatekniikan opintosuunta

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 6 ARMATUURI RY 8/

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

Lausuntopyyntö STM 2015

24-tunnin uinti klo Tuusulan uimahallilla TuUS mukaan! Infopaketti tapahtumaan osallistuville uimareille ja toimihenkilöille.

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Lausuntopyyntö STM 2015

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 2/

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS

Anna-Maija Koivusalo Kivuton sairaala projekti vuonna 2012

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 7/2013 TARAKI

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016

Pöytäkirja. Kokous 7/2015. Fokus ry Hallituksen kokous Aika: klo Paikka: Agora C234

Ynnä ry, hallituksen kokous 10/2015 1/6. x x x x x x x x, poistui kohdassa 11.f x, poistui kohdassa 11.f x, läsnä kohdat 9.a 11.f

3. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Nuorisopalvelut PL 23 Pöytäkirja 4/ Sastamala. Nuorisovaltuuston kokous

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös

Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Puheenjohtaja Antti Sinkkonen avasi kokouksen ajassa Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

Ynnä ry, hallituksen kokous 28/2015 1/5. x x. x x x x. x x

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6

Isak Wilhem Yrjänheikin sukuseuran perustamiskokous Pessalompossa Jupon Erä ry;n Ampumaurheilukeskuksessa Kaaraneskoskentie 158.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

PIIRIN VUOSIKOKOUS JA VUOSIJUHLA Kisko, Salo

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: klo Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

Juhlavuosi!! 30v virallista sarjatoimintaa

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Yleisten töiden lautakunta Po/

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS

Tampereen Rakentajakillan kevätyleiskokous 2014

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt

Vuosikertomus vuodelta 2008

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 8/

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Toimintakertomus vuodelta 2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 17/2015 Assistentinkatu Turun yliopisto Aika: kello Paikka: Sh 211, Publicum

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 7/2016 Insinööritieteiden korkeakoulu

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 6/2017

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Transkriptio:

Toimintakertomus 2015 Edunvalvonta Teknis-luonnontieteellinen kilta Hiukkanen valvoi vuonna 2015 jäsenistönsä etua yliopiston sisäisesti koulutus- ja sosiaalipoliittisilla kentillä sekä yliopiston, ylioppilaskunnan ja yleisesti opiskelijoille merkittävissä sidosryhmissä. Hallituksen tehtävään valitsema opintovastaava Kari Pihlajasalo huolehti kiltahuoneella ja kotisivuilla olevan tenttiarkiston aktiivisesta ja ajantasaisesta päivittämisestä sekä killan tilaamien opintomonisteiden saatavuudesta. Kiltahuoneella tapahtuneita uudistuksia olivat kiltahuoneen jääkaappien, muutaman sohvan sekä äänentoiston uusiminen opiskelumukavuutta lisäten sekä oppikirjojen ostaminen kiltahuoneella tapahtuvaa laskuharjoitusten tekemistä varten. Kemian ja fysiikan laitoksilta saatiin useita oppikirjoja peruskursseja varten. Hallituksen valitsema KV-vastaava Joonas Salo huolehti säännöllisesti killan ulkomaalaisten jäsenten viihtyvyydestä ja tapahtumatarjonnasta. Hallitus huolehti tiedottamisesta myös englanniksi. Killan hallitus kokoontui vuoden aikana 35 kertaa, mikä tarkoittaa lähes viikottaisia kokouksia lukukauden aikana. Kokouksissa käytiin läpi saapunutta postia ja palautetta, hyväksyttiin rahankäytöt ja sen suunnitelmat sekä päätettiin yhteisistä asioista koskien kiltahuonetta, Tarzania, killan muuta omaisuutta tai tapahtumia. Kokouksissa olivat läsnäolo- ja puheoikeutettuja hallituksen varsinaiset jäsenet, hallituksen valitsemat toimihenkilöt sekä ylioppilaskunnan hallituksen osoittama kiltakummi. Puheenjohtaja Anna Kuusala kutsui kokoukset koolle sähköpostitse. Ulkosuhteet Kilta ylläpiti suhteita alayhdistyskentän muihin järjestöihin. Skillan ja TeLEn kanssa järjestettiin wappuinen Pimp My Grill ja Skillan kanssa alkusyksyn HerkkuWiiniFestarit, jonka järjestämisestä TeLE jättäytyi pois, sähkötalon sisäpihalla. Tiedekunnan kiltojen kesken yhteinen fuksi- ja tutortoiminta jatkui muun muassa yhteisen tutorkasteen ja orientaatioviikon leffaillan merkeissä. Fuksisauna pidettiin yhdessä Autekin kanssa. Muita tapahtumia olivat muun muassa Pii-päivä Luupin kanssa. Kansallisesti Hiukkanen näkyi alan opiskelijoiden keskuudessa järjestämällä vuosittaisen fyysikoiden ammattiainetapahtuman, FysikerFestin, Tampereella Saara Mäkäräisen johdolla. Lauri Pitkäjärvi ja Kari Pihlajasalo edustivat Hiukkasta FysikerFestin konseptia pyörittävän Suomen Fysiikanopiskelijat ry:n hallituksessa. Luonnontieteilijöitä tavattiin myös Luonnontieteilijöiden pikkujouluristeilyllä sekä Akateemisen kyykän MM-kilpailuiden yhteydessä järjestetyssä ystävyysottelussa, johon olimme kutsuneet turnaukseen saapuvien ystävyysainejärjestöjemme edustajia pelaamaan. Hiukkanen edusti myös ahkerasti ystävyys- tai yhteistyöjärjestöjen vuosijuhlilla. FysikerFestit piristivät myös killan yritysyhteistyötä. Yritysvastaava Niko Gullstén sai yritysyhteistyötoimikunnan kanssa tehtyä hyviä sopimuksia FysikerFesteille. Suhteita yritysmaailmaan ylläpidettiin aiempien vuosien tapaan vaihtelevalla menestyksellä myös esimerkiksi opintomatkojen muodossa. Muutoin yritysyhteistyö jatkui aiempien vuosien tapaan; mainoksia kiltalehteen ja Tarzanin seinään.

Jäsenpalvelut Kiltahuone pysyi tänäkin vuonna auki lähes päivittäin aamusta pitkälle iltaan ja välillä yöhönkin. Kiltahuoneen viihtyvyyttä paransivat muun muassa uudet sohvat sekä uudet jääkaapit. Muita killan tavanomaisia jäsenpalveluita, kuten jääkaappivirvokkeita, jäsenistötietokoneita, haalarimerkkimyyntiä ja keittiötarvikkeita kiltahuoneella, jatkettiin totuttuun tapaan. Haalarimerkeistä, niiden tilaamisesta ja myynnistä erityisesti kampuksen ulkopuolelle vastasi syyslukukaudella haalarimerkkivastaava Martti Bergström. Killan tietokonetarjontaa täydensi myös kiltaläppäri, joka oli jäsenistön vapaassa käytössä kiltahuoneella. Jäsenistön liikuntamahdollisuuksia lisättiin merkittävästi järjestämällä viikottaisten sähly- ja muiden liikuntavuorojen lisäksi useita lajikokeiluja ja muita uusia liikuntatapahtumia. Liikuntavastaava Lasse Enäsuo järjesti muun muassa HohtoPaintBall-turnauksen, jota ennen päästiin myös hohtokeilaamaan, sekä patikointiretken, uudenlaisen Seikkailu-tapahtuman sekä jousiammunta-kokeilun. Keväällä kilta järjesti myös laskettelureissun Tahkolle. Myöskään perinteistä biljarditurnausta Peyton's Placessa ei unohdettu. Kiltalehti Liaani koki muodonmuutoksen, sillä se päätettiin julkaista paperilehden sijaan sähköisesti. Liaania kaivattiin fyysisenä kappaleena killan pöydälle luettavaksi, mutta sähköinen FuksiLiaani keräsi kehuja ja kiitosta muun muassa selkeydestään ja monipuolisuudestaan. Liaani ilmestyi kolme kertaa vuoden aikana. Loppuvuodesta hallitus päätti irrottaa Liaanin omasta toiminnastaan, jolloin sen kirjoittajilla on vielä suurempi vapaus kirjoittaa haluamistaan aiheista. Mobiilisaunamme Tarzanin suosio jatkui tai jopa kasvoi edellisistä vuosista. Killan tapahtumissa Tarzan oli lähes aina paikalla, mutta myös ulkopuoliset tahot vuokrasivat sitä toistuvasti. Isäntä Lauri Pitkäjärvi ja isännän apu Jaakko Pihlajasalo huolehtivat saunamme hyvästä kunnosta. Kilta tiedotti tapahtumistaan kattavasti jäsenistön sähköpostilistalla sekä kotisivuilla ja POPissa sekä suomeksi että englanniksi. Fuksitoiminta Keväällä pidetyllä Repeilysaunalla valittiin fukseista kaksi sanavalmista edustamaan Hiukkasta kiltojenväliseen Fuksiväittelyyn. Wappuna fuksit rakensivat hienon violetteihin haalareihin puetun teekkarin fuksikulkueeseen, jossa marssittiin viidensinä. Fuksit saivat kunnialla lakin päähänsä, 300 fuksipistettä kasaan ja aidon Teekkarikasteen Tammerkoskessa. Erityisesti fuksikulkuetta varten hankittiin kiltaan myös megafoni. Fuksitoiminnassa sekä tiedekunnan että koko fuksijaoston yhteistyö on vahvaa. Syyslukukausi alkoi tutoreilla jo orientaatioviikkoa edeltävä viikonloppuna, kun LTT-tiedekunnan killat päättivät yhdessä järjestää edelliseltä vuodelta tutun tutorkasteen. Kaste johdatti tulevat tutorit ympäri Hervantaa rastikierrokselle, joka päättyi Särkijärven rantaan. Orientaatioviikolla fukseille järjestettiin kiltainfo, jossa luotiin ensimmäinen kuva killasta ja sen toiminnasta. Seuraavat kaksi viikkoa olivat fuksitoiminnan kannalta melko tiiviitä: tutorryhmän tapaamisia, The Ekat Bileet, SGU, Seikkailu ja Fuksiviikonloppu. Syksyn mittaan killan järjestämiä fuksitapahtumia olivat muun muassa Fuksisuunnistus yhdessä Skillan, Bion ja YKIn kanssa, jossa fuksijoukkueet saivat suunnistaa pitkin Hervantaa suorittaen mitä erilaisimpia tehtävärasteja, sekä tyttöjen ja poikien illat.

Tapahtumat Seuraavaan on kirjattu hallituksen vuoden aikana järjestämiä tapahtumia. Huomattava osa toiminnasta oli kuitenkin spontaania tai jossain määrin jatkuvaa. Näihin lukeutuvat muun muassa kulttuuritoimari Antti Laitisen järjestämät leffa-, peli- ja muun tyyppiset iltatapahtumat sekä Martti Bergströmin järjestämä haalarimerkkien suunnittelu- ja ompeluillat ja yo-kunnan nakkiviikolla järjestetty yleinen lautapeli-ilta Cafe Voltin entisissä tiloissa. Tämän tyyliset tapahtumat nauttivat tasaista suosiota, ja ne toteutettiin useimmiten kiltahuoneella. Lisäksi on lukuisia sekä osallistuja- että työmäärältään pieniä mutta persoonallisia tapahtumia, kuten emäntä Sofia Suomalan järjestämä itsenäisyyspäivän illallinen panimoravintola Plevnassa. Kevät ja kesä Hallituswaihtarit Hallitusvuosi alkoi totuttuun tapaan tammikuun alussa hallituswaihtareilla, jossa juuri kautensa aloittanut ja kaksi edellistä hallitusta toimihenkilöineen kokoontuivat Poliisien majalla Majarannassa luomaan perustaa alkavalle hallitusvuodelle. Illan mittaan sauna lämpeni, virvokkeita nautittiin ja kokemuksia vaihdettiin. Paikalle saapui 32 henkeä. Hiukkaskyykkä Killan fuksien MM-kyykkäkarsintana toimiva Hiukkaskyykkä pelattiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Kyykkään osallistuneita joukkueita lämmittivät TEKin tarjoama makkara, lämmin mehu ja tietenkin Tarzan. Turnaukseen osallistuneista fuksijoukkueista ratkaistiin paras, joka luonnollisesti palkittiin parhaana fuksijoukkueena MM-kyykkälipuilla. Anaalivandaalit voittivat koko turnauksen. Ystävyysottelu MM-kyykässä Kari Pihlajasalon välittämä kutsu ystävyysainejärjestöille saavutti lähinnä Deltan, jonka kanssa kisailtiin kyykän merkeissä MM-kyykkäviikonloppuna. Osallistujat kerääntyivät vapaamuotoiseen kartunheittelyyn Tamppi-Areenan parkkipaikan kentälle. Paikalla oli edustajia Hiukkaselta ja Deltalta yhteensä noin 30 henkeä. Hiukkanen sai kiitosta ulkosuhdetapahtuman ylläpitämisestä. Repeilysauna Ennen saunaillan yleistä osuutta oli paikalle tilattu edustajat Blebeijikerhosta ja Tampereen teekkareiden Perinneseurasta, jotka kertoivat fukseille Wapusta ja siihen liittyvistä tavoista. Illan mittaan saunalla nähtiin fuksiväittelyn karsinta. Avantouintitapahtuma Tarzan kuljetettiin Suolijärven rantaan lämmittämään uivia teekkareita. Isäntä Lauri Pitkäjärvi piti jälleen saunan lämpimänä ja TEK-kiltayhdyshenkilö Joonas Virkki huolehti tapahtuman ruokapuolesta paistamalla TEKin tarjoamaa makkaraa. Alumnikyykkä ja -sauna Kyykkäturnaus järjestettiin edellisen vuoden tapaan Majarannassa. Turnaukseen osallistui noin 25 henkeä ja turnauksen voiton vei Risto, joka sai palkinnoksi alumnikyykän perinteisen kiertopalkinnon: teräksisen ORC-kartun. Kyykän jälkeen osallistujat jäivät viettämään iltaa ja saunomaan Majarannan tiloihin. Osallistujilta saatiin myönteistä palautetta, ja tapahtumaan haluttiin korkeampi osallistumismaksu, jotta killalla olisi enemmän pelivaraa. Paikalla ideoitiin myös uusia alumnitapahtumia, kuten alumnisitsejä.

Laulusitsit Hiukkasen, TiTen ja YKIn fuksisektorit järjestivät yhdessä laulamiseen ja laulukulttuuriin perehdyttävät pöytäjuhlat. Juhlat onnistuivat hyvin, ja koulun sitsitila toimi mainiosti tässä tarkoituksessa. Tapahtuma jatkui Laulusaunalla, jossa Perinneseuran edustajat olivat pitämässä laulukoetta fukseille ja fuksinmielisille. Kevätsauna ja killan kokous Tutulla konseptilla kilta piti sääntömääräisen yleiskokouksen maaliskuussa, jossa käytiin läpi edellisen vuoden toimintakertomus, tilikertomus ja tilinpäätös sekä myönnettiin edellisen vuoden hallitukselle vastuuvapaus. Lisäksi hyväksyttiin lisätalousarvio vuodelle 2015. Kokouksesta siirryttiin Teekkarisaunalle killan Kevätsaunaan. Saunalla pelattiin kaksi kierrosta Herwantapeliä sekä ratkottiin Hiukkasen edustaja BeerPongin MM-kisoihin. Edustajaksi valittiin karsinnassa parhaiten menestyneet osallistujat, Lasse Enäsuo ja Miika Sorvali. Laskettelureissu XQ-vastaava Joonas Pekkonen järjesti bussikuski Henen avustuksella maaliskuun lopussa laskettelureissun Tahkolle. Tapahtuma keräsi 28 osallistujaa, jotka majoittuivat kahdessa mökissä lähellä Tahkon rinteitä. Rinteessä vietettiin aikaa kolmena päivänä. Yhtenä iltana sitsattiin mökkien viereisessä tilausravintolassa. Kevät-XQ Excu oli onnistunut reissu, vaikka viime hetkellä peruuntunut voimalaitosvierailu aiheutti pieniä haasteita. Kohteina olivat Puolustusvoimien tutkimuslaitos, Vesilahden ja Lempäälän kunnaneläinlääkärin vastaanotto, Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskus ja Jyväskylän yliopisto. Pääsimme ensimmäistä kertaa punnitsemaan excursiomme, joka painoi 15920 kg. Yöpyminen oli Riihivuoren laskettelukeskuksessa Muuramessa, illalla mökeillä oli kuusi Ynnäläistä vieraana. Osallistujia kevät-xq:lla oli 29 sekä bussikuskina Hene. Elämän koulu sitsit Wapun ensimmäisenä päivänä järjestettiin Bionerin kanssa Elämän koulu sitsit Konetalon sitsitilassa. Sitsit keräsivät 50 osallistujaa, mikä olikin maksimimäärä sitsitilaan, ja tapahtuma-aika Tampin paljastuksen ja Colourssien välissä sai kiitosta. Osallistujat olivat pukeutuneet teeman mukaan, ja myös tarjoilut oli suunniteltu tämän pohjalta. Hiukkasen HappyHour Hiukkanen halusi uudistaa wapputapahtumaansa ja päätti jättää perinteisen polttopalloturnauksen kokonaan järjestämättä. Tilalle suunniteltiin uusi HappyHour, jossa tarkoituksena oli pelata jättikokoisia (juoma)pelejä. Tapahtumaa varten rakennettiin iso Looping Louie peli, laivanupotus, BeerPong sekä Kimble. Tapahtuma sai paljon kiitosta ja oli erittäin onnistunut sateesta huolimatta. Tapahtuma oli myös osa Teemunkierrosta. KevätkesäSGU Edellisenä vuotena lanseerattu alkukesän SGU veti väkeä hyvin nytkin. Isäntä lämmitti Tarzanin Suolijärven rannalla, ja noin parikymmentä osallistujaa pääsivät nauttimaan järven kylmästä vedestä, TEKin kuumista makkaroista sekä Tarzanin vielä kuumemmista löylyistä toukokuun lopussa toisen tenttiviikon tiistaina.

Kesätapaaminen Kesätapaaminen järjestettiin totuttuun tapaan Outi Potilan mökillä Ylöjärvellä. Kesätapaaminen oli vapaamuotoinen tapahtuma, jossa paikalle ehtineet saivat nauttia hyvästä seurasta, ruuasta, viihteestä ja säästä. Paikalla oli runsaasti killan jäseniä. Hallitus piti tapaamisessa myös kokouksen. Syksy The Ekat Bileet Killan kävijämäärällisesti suurin tapahtuma The Ekat Bileet saavutti tänäkin vuonna kunnioitettavan noin 620 myydyn lipun määrän. Edellisten vuosien tapaan ihmisiä kannustettiin tutustumaan kaveriläystäkkeellä, jonka käyttö vaati kuitenkin tarkempaa ohjeistusta. Musiikista vastasi Cupolan oma DJ. SGU Orientaatioviikon torstaina on perinteisesti järjestetty Sauna, Grilli, Uinti. Tänä vuonna Suolijärven rannalla oli ennätysmäärä ihmisiä, mikä johtui luultavasti fuksien määrän kasvusta. Ihmiset osallistuivat tuttuihin tutustumisleikkeihin ja nauttivat TEKin makkarasta. Fuksien perinteinen, tällä kertaa erityisen haastavasti piilotettu aarre sisälsi kurkunkostukkeen lisäksi killan 25-vuotisjuhlamerkit kaikille fukseille. Tämän koettiin tarjoavan kaikille jotain ja motivoivan fukseja haalariprojektiin. Seikkailu 27 fuksia ja 2 toisen vuoden opiskelijaa osallistuivat ensimmäistä kertaa järjestettyyn Seikkailuun. Liikuntavastaava Lasse Enäsuo suunnitteli ja organisoi uuden tapahtuman täysin alusta lähtien, ja osallistujat tykkäsivät. Tapahtuma sisälsi suunnistusta, vesistön ylitystä, pelailua ja muun muassa lohen paistamista. Suuren osallistujamäärän vuoksi tapahtuman kesto hieman venähti, mikä ei kuitenkaan menoa lopulta haitannut. Fuksisauna Hiukkasen ja Automaatiotekniikan killan Autekin saunaillassa teekkarisaunalla fuksit pääsivät tutustumaan myös tiedekunnan ulkopuolisiin fukseihin. Alkuillasta fukseille oli varattu omaa aikaa saunalla. Väkeä oli paljon. Hiukkasen jäsenistöä hämmensi Autekin tapa hoitaa saunan tarjoilut, mutta lopulta saunailta sujui suhteellisen rattoisasti. Fuksiviikonloppu Edellisten vuosien tapaan Tykköön kylätalo vuokrattiin Fuksiviikonloppua varten elokuun viimeiselle viikonlopulle. Paikalle päästiin yhdellä bussilla, joka kuitenkin hajosi kylätalon pihalle. Matematiikan, fysiikan ja kemian laitokset olivat edustettuina, ja he kertoivat kukin fukseille omista pääainevaihtoehdoistaan. Ilta sisälsi monenlaista tekemistä, kuten saunomista, uimista, kortti- ja lautapelejä, makkaranpaistoa, frisbee-golfia sekä tietenkin yön pimeinä tunteina huikean mystisen fuksikasteen. Osa paikalla olleista ei malttanut lopulta nukkua ollenkaan ja hauskanpito jatkui aamuun asti. Hiukkasen avajaissauna Syyslukukauden avajaissaunalla fuksit saivat ensimmäisen kosketuksensa Herwantapeliin. Panu Parviainen veti herwantapelin ja kiltamestari Ossi Juntunen tarjoilut kokemuksen tuomalla varmuudella. Saunalle vuokrattiin myös palju.

Fuksiexcursio Fuksiexcursio koki tänä vuonna päivityksen, sillä perinteisten laitoskohteiden ja poliisimuseon rinnalle nostettiin myös kampuksen ulkopuolinen yrityskohde. Vierailukohteina olivat tällä kertaa ORC ja UPM Raflatac. Tapahtuman alussa oli 31 osallistujaa, joista bussilla lähti 29 kohti UPM:ää. Fuksit pitivät tapahtumasta. 26-vuotissitsit Vuotissitsit järjestettiin Laulumajalla Tampereen Kalevassa. Juhlien teemana oli lastenkutsut, ja suurin osa osallistujista oli pukeutunut hienosti teeman mukaan. Myös koristelut ja tarjoilut noudattivat illan teemaa. Jatkoille lähdettiin bussikuski Henen kyydillä Wanhan Postin saunalle. Pubirundi Hiukkasen pubirundi kierrätti niin fukseja kuin vanhempiakin tieteenharjoittajia ympäri keskustan pubeja ja baareja. Tapahtumassa oli alusta asti melkein 20 osanottajaa ja matkan varrella väki vain lisääntyi. Viimeiseen paikkaan ei päätynyt kukaan, koska toiseksi viimeisellä oli niin halpaa juotavaa. Rankka XQ Rankka excursio suuntasi tällä kertaa Ouluun yhdessä Deltan kanssa. Osallistujia oli Hiukkaselta 42 ja Deltalta 7. Kohteina olivat Patria Aerostructures Jämsässä, Toppilan ja Laanilan voimalaitokset sekä Tietomaa Oulussa. Exculla majoituttiin molempina iltoina Oulun Teekkaritalolla, jossa isäntämme Sigma-kilta järjesti myös sitsit toisena iltana. Osallistuneiden mielestä Oulu ei pettänyt tälläkään kertaa ja meri oli märkää. Saimme erityiskiitosta Deltalta, koska heidän excukulttuuri on hiljentynyt viime vuosina. Hallituskähminnät Noin 20 hallitustoiminnasta kiinnostunutta kokoontui kiltahuoneelle kuulemaan ja kyselemään hallitustoiminnan luonteesta, sekä nauttimaan killan tarjoamasta pikkupurtavasta. Paikalla oli kiitettävä määrä täysin uusia toimijoita. Tapahtumassa käytiin läpi kaikkien nykyisten hallitus- ja toimihenkilötehtävien laatua sekä kerättiin suuntaa-antavaa listaa mahdollisesta uudesta hallituskokoonpanosta. Pikkujoulusauna ja killan vaalikokous Killan fuksien Mörrimöykyllä järjestämälle pikkujoulusaunalle lipun lunastaneet siirtyivät suoraan sääntömääräisestä vaalikokouksesta. Kokouksessa päätettiin sääntöjen vaatimat asiat, kuten hallitus kalenterivuodelle 2016, toiminnantarkastajat ja jäsenmaksun suuruus. Saunalla jouluisasti pukeutunutta noin 50 vierasta viihdyttivät joulupukki sekä silloisen hallituksen valmistelema jäsenistö vs. hallitus -tyylinen ohjelma. Jouluruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Glögikin lämmitti juhlijoita. FysikerFest 2015 FysikerFest järjestettiin tällä kertaa Tampereen Hervannassa. Festeistä huolehti Saara Mäkäräinen yhdessä FysikerFest-toimikunnan kanssa. Sekä perjantai- että lauantai-illalle oli varattu Teekkarisauna ja perjantaina oli halukkaille järjestetty myös sitsit Bommarissa. Osallistujia oli noin 150 muun muassa Tampereelta, Helsingistä, Turusta, Oulusta ja Kuopiosta.