Moottorikelkkareittisuunnitelma Pahkajärvi-Nälkäjärvi-Kortemännikkö (reitti nro 55.)



Samankaltaiset tiedostot
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen


Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/ /2014

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0


HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti puh

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Heli Alatalon valituksesta koskien Kittilän kunnanhallituksen poikkeamislupapäätöstä 11.5.

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1: /52.

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Yleiskaavoittaja Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle)

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/ /2014

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Helka-neiti kylvyssä

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Sivistyslautakunta on kokouksessaan kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

RAYML 28 Valmistelija ja esittelijä: lupatarkastaja Marjaterttu Mäntynen, puh

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

Valmistelija ympäristöpäällikkö Aapo Mäenpää:

Yleiskaavoittaja Päätöksen antopäivä: Hakija [--] Osoite Pitkätie Nastola

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus alkaen

Transkriptio:

Tekninen lautakunta 20 02.04.2015 Kunnanhallitus 127 13.04.2015 Tekninen lautakunta 49 12.06.2015 Kunnanhallitus 234 22.06.2015 Moottorikelkkareittisuunnitelma Pahkajärvi-Nälkäjärvi-Kortemännikkö (reitti nro 55.) 142/11.01.03/2015 Teknlk 02.04.2015 20 Kittilän kunnan talousarvioon 2015 investointimenokohdalle 95000 Moot to ri kelk ka rei tit on varattu 25.000 euron määräraha Näl kä järvi-ni mi sen reitin rakentamiseen. Kyseisellä reitillä tarkoitetaan reittiä reittisuunnitelmaa välillä Riikonoja-Näl kä jär vi-kor te män nik kö. Reitin suunnitelmat laadittiin ensim mäi sen kerran vuonna 2003 ja yhteyden pituus oli noin 15km. Suunnitelman ja reitin tarpeellisuuden perusteena oli, että Kittilän kun nan alueella toimii noin kaksikymmentä moottorikelkkailua oh jelma pal ve lu na tarjoavaa yritystä. Reittiverkoston suunnittelun läh tökoh ta na oli haja-asutusalueen kylien palveluvarustuksen ke hit ty misen ja työpaikkojen säilymisen tukeminen. Kysymyksessä olevan reitin varrella sijaitseva Nälkäjärven Kenttälän kylä oli yksi ke hit tä miskoh de. Kylässä on tarjottu kotakahvilapalveluja ohjelma- pal ve lu yritys ten retkiseurueilla, yksittäisille kelkkailijoille ja hiihtäjille. Reitin perus ta mi sel la kylään suuntautuva kelkkailu olisi ohjattu käyt tä mään reittiä. Lisäksi reitti olisi muodostanut aiemmin perus- tettujen reit tien osana sopivan rengasreitin Levin matkailukeskuksen ym pä ris tös sä. Reitittämällä matkailukeskuksen ympäristöön kohdistuvia luon to ak tivi teet te jä kunta edistää osaltaan luonnon- ja ympäris- tösuojelua ja luo samalla myös edellytyksiä yritystoiminnalle. Reitin perustamista voi daan pitää tarpeellisena edellä mainitun maastoliikennelain 16 :n 3 momentin tarkoittamalla tavalla. Kittilän kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaosto hyväk syi vuonna 2003 laaditun reittisuunnitelman 3.3.2004 13. Hyväksymispäätöksestä tehtiin kahden kiinteistön omistajien toi mesta oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksen tekijät vaativat jaostoa muut ta maan reittisuunnitelmaa siten, että reitti ei kulje heidän omista mien sa tilojen mailla vaan reitti tulisi linjata kulkemaan Rii kon vaaran kaakkoiskulmassa toisten tilojen rajaa Riikonvaaran yli Rii kon järven rannan tuntumaan. Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaosto päätti 27.5.2004 25, että 3.3.2004 13 päätöstä ei muuteta. Perusteena, että reit ti-

suun ni tel ma on laadittu niin, että reitistä ei aiheudu luonnolle tai muul le ympäristölle, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yk si tyi sel le edulle huomattavaa haittaa. Kiinteistöjen omistajat valittivat päätöksestä edelleen Rovaniemen hal lin to-oi keu teen vaatien kumoamaan jaoston päätöksen tai vaih toeh toi ses ti reittilinjauksen muuttamista esittämällään tavalla. Lisäksi va lit ta jat totesivat valituksessaan hallinto-oikeudelle, että he eivät hyväk sy heille maksettavaksi esitetyn korvauksen määrää. Päätöksellään 11.5.2005 Dnro 00426/04/5156 Rovaniemen hal linto-oi keus jätti toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta mak set tavan korvauksen määrää koskevan vaatimuksen ja kumosi muilta osin kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaoston päätök sen 27.5.2004 25 ja palautti asian jaostolle uudelleen kä si tel täväk si. Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaosto päätti 12.9.2005 27 lähettää hallinto-oikeuden päätöksen kunnanhallitukselle uu del leen valmisteltavaksi. Jäljemmin asiaa ei ole jaostossa eikä nykyään vastaavan jaoston virkaa toimittavassa rakennus- ja ympäristölautakunnassa käsitelty. Vuonna 2003 laadittu reittisuunnitelma ja sen vahvistaminen pe rus tui maanomistajien kanssa tehtyihin maankäyttösopimuksiin. Sopimusten tekemisestä on kulunut lähes kaksitoista (12) vuotta ja asias ta viimeiset oikeuden päätökset noin kymmenen vuoden (10) ta kaa. Tekninen osasto on selvittänyt aikanaan tehdyn reittisuunnitelmalin jauk sen toteutettavuutta nykypäivänä. Alueen maasto-olosuhteet ovat muuttuneet 10 vuodessa mm. alueella tehtyjen avohakkuiden osal ta eikä vanhasta linjauksesta ole toteuttamiskelpoinen muu osuus kuin Nälkäjärven ja Riikonjärven välinen osuus. Muutoin reitti on linjattava uudelleen. On perusteltua aloittaa reittisuunnitelman eteen päin vien ti ns. nollasta. Näin varmistetaan, että reitin pe rus tamis pro ses sin yhteydessä kukin asianosainen tulee kuulluksi uu delleen. Reitin perustamisen tarpeet ja perustelut eivät ole muuttuneet vuoden 2003 suunnitelmasta eikä hallinto-oikeuden vuonna 2005 an taman päätöksen perusteluista. Päivitetty reittisuunnitelma: Yleistä

Tekninen osasto on laatinut uuden reittisuunnitelman, joka perustuu hel mi- ja maaliskuussa 2015 tehtyihin maastokatselmuksiin parhaan mah dol li sen reittiyhteyden löytämiseen. Uusi reittiesitys on to teu tetta vis sa mahdollisimman vähäisin maastoa muokkaavin toimenpitein ja reitin linjauksessa on pyritty huomioimaan mahdollisuuksien mukaan reitin ensimmäisen v.2003 suunnitteluprosessin yhteydessä esiin tulleet maanomistajien ehdotukset. Reittikuvaus Uuden reittisuunnitelman mukaisen linjauksen pituus on noin 14km ja reitti sijoittuu 22 kiinteistön alueelle. Reittisuunnitelman linjauksesta väli Pahkajärvi (pl.0km) - Riikonjärvi (pl.10,3km) on linjattu maastokäynnin perusteella piirtäen kart ta pohjil le. Väli Riikonjärvi (pl.10,3km) - Kortemännikkö (pl.14km) on linjattu kun nan reittivastaavan sekä Metsähallituksen edustajan yhteisen maas to käyn nin perusteella ja kartoittaen gps-mittalaittein. Reittisuunnitelmaan liittyvät nykyiset reitit ovat: - etelä / alkupiste, moottorikelkkareitti nro 26 Kittilä Siitonen Sika oja - pohjoinen / loppupiste, moottorikelkkareitti nro 4 Luvattumaa Kum pu tun tu ri Kortemännikkö Alkuperäinen reitin eteläinen alkupiste (Riikonoja) on uudessa suunni tel mas sa siirtynyt Pahkajärven kohdalle, josta reitti on jär jes tet tävis sä Nälkävaaran länsipuolitse Nälkäjärven pohjois- puolelle saak ka pääosin olemassa olevia varsiteitä, jänkkiä ja metsäkoneuria pit kin. Nälkäjärven pohjoispuolelta reitti on esitetty kulkevan kuten ai kaisem min kin kiinteistörajaa pitkin Holkkuavaaran yli ja Riikonjärven ete lä puo lel ta jänkiä ja kiinteistörajoja pitkin Riikonjärven itäisen rannan tuntumaan. Riikonjärven itäpuolella reitti sijoittuu noin 0,8km matkalla järven lähis töl le, Riikonvuoma-nimisen jängän luoteiskulmaan. Riikonjärven itä puo lel ta reitti jatkuu kiinteistörajaa pitkin Kettukuusikon / Kor temän ni kön suuntaan. Reitti liittyy Kortemännikössä nykyisen moottorikelkkareitin nro 4 Luvat tu maa Kumputunturi Keulakkopää esitettyyn siirrettävään linjauk seen. Reittiä nro 4 on tarkoitus siirtää Kortemännikön kohdalla pois metsäautotieltä n.3,4km matkalla. Tämä siirto-osuus on oma suun ni tel man sa ja prosessinsa. Reitin Pahkajärvi-Nälkäjärvi-Kortemännikkö varrelle ei ole katsottu tar peen suunnitella erillisiä levähdys- / liitännäisalueita esim. tau ko-

pai koil le. Reittiosuus ei sijoitu Levin osa-yleiskaavan alueelle. Esityksen ja päätöksen liitteenä reittisuunnitelmaan liittyvät kartat sekä kiinteistöluettelo, joiden kautta reitti tulisi kulkemaan. Tekninen johtaja: Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättäisi aset taa moottorikelkkareittisuunnitelman Pah ka jär vi-näl kä jär vi-kor temän nik kö (reittinro 55) maastoliikennelain mukaisesti yleisesti näh tävil le 22.4-5.5.2015 väliseksi ajaksi (14vrk). Julkisten kuu lu tus ten lisäksi reittisuunnitelman nähtävilläolosta tiedotetaan erikseen suunni tel man asianosaisena olevia kiinteistönomistajia sekä pyy de tään lausunnot Lapin ELY-keskukselta, reitin vaikutusalueen pa lis kun nalta sekä Kittilän riistanhoitoyhdistykseltä. Päätös: Hyväksyttiin. Khall 13.04.2015 127 Vt. kj.: Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen. Päätös: Esitys hyväksyttiin siten muutettuna, että nähtävillä oloaika on 30 vrk. Teknlk 12.06.2015 49 Moottorikelkkareittisuunnitelma Pahkajävi-Nälkäjärvi-Kortemännikkö (reit tin ro 55) on ollut nähtävillä 22.4-21.5.2015 välisen ajan (30vrk). Reittisuunnitelman nähtävilläolosta kuulutettiin kunnan ilmoitus- taulul la ja internetsivuilla, Lapin Kansassa sekä kuntatiedotteessa 5/2015. Lisäksi nähtävilläolosta tiedotettiin erikseen suunnitelman asian osai se na olevien kiinteistöjen omistajia ja pyydettiin lausunnot La pin ELY-keskukselta, Kuivasalmen paliskunnalta sekä Kittilän riistan hoi to yh dis tyk sel tä. Asianosaisten tuli jättää mahdolliset muistutukset suunnitelmista 21.5.2015 klo 16.00 mennessä. Määräaikaan mennessä suunnitelmasta pyydetyn lausunnon an toi-

vat Lapin ELY-keskus sekä Kuivasalmen paliskunta. Kittilän riis tanhoi to yh dis tys ei lausunut suunnitelmasta. Lisäksi Metsähallitus yh tenä reittisuunnitelman kiinteistönomistajana antoi lausuntonsa. Määräaikaan mennessä suunnitelmasta tekivät muistutuksen: -Erkki ja Arja Kenttälä, Riikka Kenttälä, Topi Kenttälä, Antti Koskela -Toni Kenttälä ja Jari Kenttälä -Pekka Kenttälä -Kristiina Kärhä -Martti ja Päivi Salminen Tiivistelmät lausunnoista ja muistutuksista sekä vastine- ja toimen pi de-esi tyk set niiden johdosta: Lapin ELY-keskuksen lausunto Lapin ELY-keskuksella ei ole huomautettavaa suunnitellusta moot tori kelk ka rei tis tä Lausunnon mukaan uuden reitin linjauksessa on huomioitu ai kaisem mas ta reittisuunnitelmasta HO:een valittaneiden ehdotukset Riikon jär ven tuntumassa. Karttatarkastelun perusteella suunniteltu reitti lin jaus vaikuttaa asianmukaiselta ja muodostaa suoran reit ti yh teyden Kortemänniköstä Riikonjärvelle ja edelleen Pahkajärvelle. Reittilinjaus sijoittuu sekä talousmetsien kivennäismaille että soille, jon ka alueella ELY-keskuksella ei ole tiedossa olevia merkittäviä luon to ar vo ja. Reitillä eikä sen lähiympäristössä ole tiedossa olevia luon non suo je lu lain mukaisia rauhoitettuja kasvilajiesiintymiä, uhanalais ten lajien havaintopaikkoja, luontodirektiivin mukaisia eläin- ja kas vi la jien havaintopaikkoja eikä petolintujen peräreviirejä. Reitin risteämispaikat latureitin kanssa ovat tasaisessa maastossa ei kä näkemäesteitä karttatarkastelun perusteella ole. Nälkävaaran län si lai dal la moottorikelkkareitti ja ulkoilureitti kulkevat sa man suuntai ses ti noin 60 metrin etäisyydellä 300 matkan, joka ei aiheuttane me lu- ja pakokaasuhaittoja hiihtäjille. Vastine: - Toimenpide-esitys: Lausunto ei aiheuta toimenpiteitä. Kuivasalmen paliskunnan lausunto Paliskunta vastustaa reittisuunnitelmaa. Paliskunnan mukaan reitti sijoittuisi alueelle, joka kuuluu pa lis kun nan

eteläosien porojen laidunalueisiin. Alueella palkii useita satoja po ro ja Sirkan, Siitosen ja Nilivaaran alueelta. Lisäksi muutaman ki lo met rin päässä reitistä on Kukkuran erotusaita. Alueella kulkee jo kelkkareitti Kittilä-Siitonen-Sikaoja. Reitin poh joispuo lel le jää kuitenkin poroille rauhallista laidunaluetta. Uusi reitti aiheut tai si haittaa porojen laiduntamiselle häiriten poroja ja vaikuttaen nii den laiduntakäyttäytymiseen ja ulottaen siten vaikutuksensa poron hoi to töi hin saakka. Kelkkareitti rajoittaisi porojen vapaata, po ronhoi to la kiin perustuvaa laiduntamista. Paliskunnan alueella on muun maankäytön osuus jatkuvassa kasvus sa ja sen vaikutukset poronhoitoon alkavat olla paikoin jo huomat ta vat. Vastine: Reittisuunnitelma on pyritty laatimaan niin, että reitistä ei aiheudu luon nol le tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle, maa- ja met säta lou del le, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edul le huomattavaa haittaa. Reitin perustamisella Kenttälän kylään suuntautuva moottori- kelkkai lu ohjataan käyttämään virallista reittiä. Virallisen moot to ri kelk karei tin perustamisella ohjataan luvatonta kelkkailua sallituille reiteille. Lisäksi reitti muodostaa aiemmin perustettujen reittien osana so pivan rengasreitin Levin matkailukeskuksen ympäristössä. Reitittämällä matkailukeskuksen ympäristöön kohdistuvia luon to ak tivi teet te jä kunta edistää osaltaan luonnon- ja ympäristösuojelua ja vä lil li ses ti luo samalla myös edellytyksiä niin nykyiselle kuin uudelle yri tys toi min nal le. Reitin perustamista voidaan pitää tarpeellisena edellä mainitun ja maas to lii ken ne lain 16 :n 3 momentin tarkoittamalla tavalla. Suunnitellun moottorikelkkareitin käyttöaika talvisin ajoittuu ai kai sintaan joulukuun lopusta enintään huhtikuun puoliväliin. Voitaneen olet taa, että kyseisellä ajanjaksolla porojen laiduntaminen mm.luontaisen ravinnon saannin hankaluuden vuoksi on paljon vähäi sem pää kuin esim. lumettomana aikana (jolloin reitti ei ole käy tössä). Lisäksi nykyisin poroja kerätään paljolti kotitarhoihin talviajan ruo kin taan. Ottaen huomioon nykyisten moottorikelkkareittien Kittilä-Sikaoja ja Lu vat tu maa-keu lak ko pää sekä Ounasjoen väliin jäävän alueen nykyi set ulkoilureitit, tiestö, poroaidat ja maankäyttö, ei esitetystä rei tistä katsota aiheutuvan alueen poronhoidolle maastoliikennelain 16

:ssä tarkoitettua huomattavaa haittaa. Mahdolliset korvaukset reitin aiheuttamasta haitasta ratkaistaan reitti toi mi tuk ses sa. Toimenpide-esitys: Muistutus ei aiheuta toimenpiteitä. Metsähallituksen lausunto Metsähallitus hyväksyy hallinnoimiltaan alueilta reitin sijainnin muilta osin, mutta Koirasuvannon metsätien osalta reitti tulisi siirtää pois tie alu eel ta. Reitin sijainnilla tiealueella katsotaan olevan haittaa puun kor juu- ja metsähoitotoimille. Vastine: Metsähallituksen lausunnon antajalla on ollut vanhentunut reit ti linjaus tie to. Ennen reittisuunnitelman nähtäville asettamiseen liittyviä pää tök siä on reitti linjattu pois Metsähallituksen lausunnossa tar koite tul ta metsätieosuudelta. Asiasta on huomautettu lausunnon antajaa, joka on sähköpostillaan 18.5.2015 vahvistanut virheellisen lähtötiedon ja kertonut lau suntoon sa liittyvän muistutuksen olevan aiheeton. Toimenpide-esitys: Lausunto ja siihen sisältyvä muistutus eivät aiheuta toimenpiteitä. Erkki ja Arja Kenttälä, Riikka Kenttälä, Topi Kenttälä, Antti Koskela Muistutuksen tekijät vastustavat reittisuunnitelmaa. Reitti aiheuttaisi ongelmia mm. alueen poronhoidolle yleisesti sekä Sam mun tu van matkailuporoille syntyvän meluhaitan ja rau hat to muuden osalta. Sammuntupa on mm. tehnyt poroille kesäaidan jonka lähel tä reitti menisi ja häiritsisi ko. toimintaa. Lisäksi reitti aiheuttaisi ongelmia poronhoitoammatin jatkuvuudelle, kos ka reitin vaikutusalue on tärkeä ja herkästi haavoittuva. Reitti lisäisi alueella jo entuudestaan kasvanutta luvattoman kelk kailun määrää. Reitti antaisi luvattomille kelkkailijoille uusia paikkoja tarjol le, koska kelkkailua ei kukaan tosissaan valvo eikä sitä voikaan täy sin valvoa. Hiihtäjien osalta, reitti pilaisi Lapinkylä-Kultamaa-Kittilä latureitin luon non rau han, metsien koskemattomuuden ja aidon erämaan tunnun.

Muistutuksen tekijöiden mukaan reitti tuhoaisi myös Riikonjärven ete lä pääs sä olevan "mökkimme" rauhan. Vastine: Reittisuunnitelman lähtötiedon, kiinteistötietojärjestelmän tietojen perus teel la, muistutuksen tekijät eivät ole reittisuunnitelman asian osaisia esitetyn reittilinjauksen kiinteistönomistajana. Reittisuunnitelma on pyritty laatimaan niin, että reitistä ei aiheudu luon nol le tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle, maa- ja met säta lou del le, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edul le huomattavaa haittaa. Reitin perustamisella Kenttälän kylään suuntautuva moottori- kelkkai lu ohjataan käyttämään virallista reittiä. Virallisen moot to ri kelk karei tin perustamisella ohjataan luvatonta kelkkailua sallituille reiteille. Lisäksi reitti muodostaa aiemmin perustettujen reittien osana so pivan rengasreitin Levin matkailukeskuksen ympäristössä. Reitittämällä matkailukeskuksen ympäristöön kohdistuvia luon to ak tivi teet te jä kunta edistää osaltaan luonnon- ja ympäristösuojelua ja vä lil li ses ti luo samalla myös edellytyksiä niin nykyiselle kuin uudelle yri tys toi min nal le. Reitin perustamista voidaan pitää tarpeellisena edellä mainitun ja maas to lii ken ne lain 16 :n 3 momentin tarkoittamalla tavalla. Muistutuksesta jää epäselväksi kenen muistutuksen allekirjoittajista omis ta ma Riikonjärven eteläpäässä olevaksi väitetty mökki on. Kunnan rakennusluparekisterin mukaan Riikonjärven eteläpäässä tai järven rannalla yleisesti ei ole luvallisia rakennuksia (tarkistettu 1.6.2015). Suunniteltu moottorikelkkareitti sijoittuu lähimmillään Sam mun tu vasta noin 4,5km päähän sekä Kukkuraselän poronerotuspaikkaan noin 2,5km päähän. Reitin ja poroerotuspaikan väliin jää mm. Vuo lit ta vaara. Muistutuksesta ilmenevä Sammuntuvan rakentama porojen ke säai ta sijoittuu reittisuunnitelman paaluvälille 4,2-5,2 km. Aidan si jain ti on käyty toteamassa teknisen osaston toimesta 2.6.2015. Esi te tyn reittilinjauksen ja aidan väli on lähimmillään n.10 m ja ka uim mil laan n.100m. Reittilinjausta on mahdollista tarkistaa etääm mäl le aidasta. Mahdolliset korvaukset reitin aiheuttamasta haitasta ratkaistaan reitti toi mi tuk ses sa. Toimenpide-esitys:

Reittilinjausta siirretään suunnitelman paaluvälillä 4,2-5,2 km kauem mas nykyisestä poroaidasta, siten että aidan ja reitin väli on n.100m. Reittilinjauksen muutos on esitetty liitteenä olevalla 2.6.2015 päivätyllä suunnitelmakartalla. Muutosesitys on reit ti suun nitel man kokonaisuuteen nähden vähäinen ja ehkäisee muis tu tuk sen laatijoiden mainitsemaa reitistä mahdollisesti ke sä po ro ai ta toi min nal le aiheutuvaa haittaa ja häiriötä. Näin ollen erillistä kuulemista muu toksen johdosta ei katsota tarpeelliseksi. Toni ja Jari Kenttälän muistutus: Toni ja Jari Kenttälä vastustavat reitin rakentamista. Kenttälöiden mielestä reitti häiritsisi melullaan luonnonrauhaa, rikkoi si aluetta jonka vaikutukset olisivat huomattavat sekä toisi alu eel le turhan lisämuuttujan. Reittisuunnitelma on koettu kielteiseksi ai kaisem min kin. Kenttälät perustelevat kielteistä kantaansa mm. maastoliikennelain 5 :n 2.kohdalla sekä 16 :n 1 kohdalla. Lisäksi on huomioitava pe rustus lain 15. Reitin sijoittuminen alueen läpi vaikeuttaa tai jopa estää tal vis ai kaan metsästystä ja riistanhoitotoimia. Kenttälät huomauttavat, että Kenttälän kylän ja alueen ke hit tä mi sessä olisi tärkeämpiäkin kohteita kuin kelkkareittisuunnitelma. Vastine: Reittisuunnitelman lähtötiedon, kiinteistötietojärjestelmän tietojen perus teel la, muistutuksen tekijät ovat reittisuunnitelman asianosaisia esi te tyn reittilinjauksen kiinteistönomistajana Riikonjärven ete lä päässä sijaitsevassa kiinteistössä Rno: 261-405-878-8 RN:ot 28:1-3 Maa-alu eet. Kyseessä on järjestäytymätön yhteisten maa-alueiden osa kas kun ta, jossa on yht. 21 osakastilaa. Jari ja Toni Kenttälän omis ta mien osakastilojen osakkuuden suuruus ko. kiinteistössä on 0,33%. Reittilinjaus kulkee kyseisen yhteismaa-alueen kaakkoisrajan pyykin kaut ta. Yhteismaa-alueen pinta-ala on 1,1360 ha, josta reitti (6m leveä) rasittaisi n.9 m2:n suuruista aluetta kiinteistön kaak kois suun nan rajoilla. Yhteismaa-alueella ei ole kunnan ra ken nus lu pa re kis te rin mukaan luvallisia rakennuksia tai rakennelmia, jonka vuoksi voisi olet taa reitistä olevan melu-ja liikennehaittaa kiinteistön käytölle. Muistutuksen laatijoiden esittämät reitistä aiheutuvat haitat ovat pääosin yleispiirteisiä mainintoja luonnonrauhan rikkoutumisesta tmv. Moottorikelkkareitin käyttöaikana (joulukuun lopusta huhtikuun ) ei pää sään töi ses ti saa metsästää muuta kuin esim.

- hirvi (31.12 saakka) - orava (31.1 saakka) - jänis (28.2 saakka) - kettu (30.4 saakka) - pienpedot kuten näätä, kärppä jne (31.3 saakka) Hirvenpyyntiaika loppuu vuosittain 31.12, jolloin reitin varsinainen käyt tö yleensä vasta alkaa. Pääsääntöisesti hirvenmetsästys on päät ty nyt jo aikaisemmin. Reitti ei rajoita metsästystä ottaen huomioon riistalajit, joita reitin käyt tö ai ka na Kittilässä saa metsästää. Talvisaikaisen riistanhoitotyön kannalta reitistä voi olla jopa hyötyä. Reit ti mahdollistaa luvallisen kulkemisen moottorikelkalla lähemmäs mah dol li sia talviruokintapaikkoja tmv. Reittisuunnitelma on pyritty laatimaan niin, että reitistä ei aiheudu luon nol le tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle, maa- ja met säta lou del le, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edul le huomattavaa haittaa. Reitin perustamisella Kenttälän kylään suuntautuva moottori- kelkkai lu ohjataan käyttämään virallista reittiä. Virallisen moot to ri kelk karei tin perustamisella ohjataan luvatonta kelkkailua sallituille reiteille. Lisäksi reitti muodostaa aiemmin perustettujen reittien osana so pivan rengasreitin Levin matkailukeskuksen ympäristössä. Reitittämällä matkailukeskuksen ympäristöön kohdistuvia luon to ak tivi teet te jä kunta edistää osaltaan luonnon- ja ympäristösuojelua ja vä lil li ses ti luo samalla myös edellytyksiä niin nykyiselle kuin uudelle yri tys toi min nal le. Reitin perustamista voidaan pitää tarpeellisena edellä mainitun ja maas to lii ken ne lain 16 :n 3 momentin tarkoittamalla tavalla. Mahdolliset korvaukset reitin aiheuttamasta haitasta ratkaistaan reitti toi mi tuk ses sa. Toimenpide-esitys: Muistutus ei aiheuta toimenpiteitä. Pekka Kenttälän muistutus:

Pekka Kenttälä kieltää reitin rakentamisen omistamallaan kiin teis töl lä. Muistutuksen tekijän mukaan kiinteistöllä on tehty laajamittaiset metsän hoi to työt ja kelkkareitti tuhoaisi taimikon. Alueen met sän hoi to töihin on käytetty 26.000. Pekka Kenttälä kertoo tarkastavansa kesällä kunnan suun nit te lukäyn neis tä aiheutuneet taimisto tuhot ja laittavansa niistä laskun kun nal le. Kenttälä haluaa myös selvityksen onko kunnalla oikeus rikkoa maastoliikennelakia. Muistutus sisältää myös Pekka Kenttälän vanhempiensa puolesta va li tuk sen samasta reitistä koskien kiinteistö Varkaanlahtea. Alu eel le tulee merkittävä meluhaitta ja ilkivalta lisääntyy. Kiinteistön omis taa Matti Olli. Vastine: Reittisuunnitelman lähtötiedon, kiinteistötietojärjestelmän tietojen perus teel la, muistutuksen tekijä on reittisuunnitelman asianosainen esite tyn reittilinjauksen kiinteistönomistajana kiinteistössä Kenttälä RN:o 261-405-28-38. Kiinteistö sijaitsee reittisuunnitelman paaluvälillä n.5,3-6,1 km. Kiinteistö on myös osakastila Riikonjärven eteläpäässä sijaitsevassa kiin teis tös sä Rno: 261-405-878-8 RN:ot 28:1-3 Maa-alueet. Ky seessä on järjestäytymätön yhteisten maa-alueiden osakaskunta, jossa on yht. 21 osakastilaa. Kiinteistön Kenttälä osakkuuden suuruus ko. kiin teis tös sä on 30,1%. Reitin suunnittelukäynti kiinteistön 261-405-28-38 Kenttälä osalta teh tiin maaliskuussa 2015. Suunnittelukäynti rajoittui Nälkäjärven län si puo lel la olevalle järven rantaan menevälle tielle ja kiinteistöjen 28:42 Ismola ja 28:38 Kenttälä rajalle. Maastokäynti ei ulottunut ko. tiel tä kiinteistön 28:38 puolelle. Kunnan suorittama suunnittelukäynti on ollut maastoliikennelain 4 :n 2.momentin mukainen virantoimitustehtävä, jossa lisäksi on nouda tet tu maastoliikennelain 5 :ää. Muistutuksessa mainitut mah dol liset kunnalle myöhemmin osoitettavat taimistotuhoihin liittyvät laskut ovat perusteettomia. 23.3.2015 päivätyn suunnitelman reittilinjaus kiinteistön 28:38 Kenttä lä poikki esitettiin karttamerkintänä ja maastossa olevaa varsitietä / uraa pitkin. Taimikkoalue rajoittuu ko. tieuraan. Muistutuksessa mainittu taimikkoalue on käyty toteamassa teknisen

osas ton toimesta 2.6.2015. Taimikkoalueen poikki kulkee suun ni telma kar tois sa esitetty varsitie, jonka fyysinen leveys on noin 3 m. Reittilinjausta on mahdollista siirtää pois taimikkoalueelta sen län sipuo lei sel le jängälle suunnitelman paaluvälillä n.5,2-6,1 km. Muistutuksessa mainittu kiinteistö Varkaanlahti (RN:o 261-405-28-37) on reittisuunnitelman lähtötiedon, kiinteistötieto- järjes tel män tietojen perusteella, asianosainen kiinteistönomistajana Rii kon jär ven eteläpäässä sijaitsevassa kiinteistössä Rno: 261-405-878-8 RN:ot 28:1-3 Maa-alueet. Kyseessä on jär jes täy tymä tön yhteisten maa-alueiden osakaskunta, jossa on yht. 21 osakas ti laa. Kiinteistön Varkaanlahti osakkuuden suuruus ko. kiin teis tössä on 0,2%. Reittilinjaus kulkee kyseisen yhteismaa-alueen kaakkoisrajan pyykin kaut ta. Yhteismaa-alueen pinta-ala on 1,1360 ha, josta reitti (6m leveä) rasittaisi n.9 m2:n suuruista aluetta kiinteistön kaak kois suun nan rajoilla. Yhteismaa-alueella ei ole kunnan ra ken nus lu pa re kis te rin mukaan luvallisia rakennuksia tai rakennelmia, jonka vuoksi voisi olet taa reitistä olevan melu-ja liikennehaittaa kiinteistön käytölle. Pekka Kenttälän muistutuksessa ei ole vanhempiensa puolesta te kemään sä kiinteistö Varkanlahtea koskevaan valitukseen oi keut ta vaa valtakirjaa tai muuta valtuutusta. Näiltä osin valitus jätetään tut ki matta. Reittisuunnitelma on pyritty laatimaan niin, että reitistä ei aiheudu luon nol le tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle, maa- ja met säta lou del le, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edul le huomattavaa haittaa. Reitin perustamisella Kenttälän kylään suuntautuva moottori- kelkkai lu ohjataan käyttämään virallista reittiä. Virallisen moot to ri kelk karei tin perustamisella ohjataan luvatonta kelkkailua sallituille reiteille. Lisäksi reitti muodostaa aiemmin perustettujen reittien osana so pivan rengasreitin Levin matkailukeskuksen ympäristössä. Reitittämällä matkailukeskuksen ympäristöön kohdistuvia luon to ak tivi teet te jä kunta edistää osaltaan luonnon- ja ympäristösuojelua ja vä lil li ses ti luo samalla myös edellytyksiä niin nykyiselle kuin uudelle yri tys toi min nal le. Reitin perustamista voidaan pitää tarpeellisena edellä mainitun ja maas to lii ken ne lain 16 :n 3 momentin tarkoittamalla tavalla.

Mahdolliset korvaukset reitin aiheuttamasta haitasta ratkaistaan reitti toi mi tuk ses sa. Toimenpide-esitys: Reittilinjausta siirretään suunnitelman paaluvälillä 5,2-6,1 km noin 100...150 metriä nykyisen taimikkoalueen länsipuoleiselle jängälle. Reit ti lin jauk sen muutos on esitetty liitteenä olevalla 2.6.2015 päi vätyl lä suunnitelmakartalla. Muutosesitys on reittisuunnitelman ko konai suu teen nähden vähäinen ja ehkäisee maanomistajan muis tu tukses saan mainitsemat reitistä mahdollisesti syntyvät taimistotuhot. Näin ollen erillistä kuulemista muutoksen johdosta ei katsota tar peelli sek si. Kristiina Kärhän muistutus: Kristiina Kärhä vastustaa reittisuunnitelmaa. Reitti kulkee läheltä Kärhän omistamaan kiinteistöä Mustikkakangas RN:o 261-405-28-44. Kärhän mukaan kiinteistö on hankittu ra ken tamis ta ajatellen. Suunnitellun reitin aiheuttamat meluhaitat ja muu liiken ne häi riö rikkoisivat olennaisesti yksityisyyden ja luonnon rauhaa. Reitti kulkee myös liian läheltä yhteisomistusaluetta Riikonjärvellä. mis tä seuraa häiritsevä melu- ja liikennehaitta. Vastine: Reittisuunnitelman lähtötiedon, kiinteistötietojärjestelmän tietojen perus teel la, muistutuksen tekijä on reittisuunnitelman asianosainen esite tyn reittilinjauksen kiinteistönomistajana Riikonjärven ete lä pääs sä sijaitsevassa kiinteistössä Rno: 261-405-878-8 RN:ot 28:1-3 Maa-alu eet. Kyseessä on järjestäytymätön yhteisten maa-alueiden osa kas kun ta, jossa on yht. 21 osakastilaa. Kärhän omistaman kiinteis tö Mustikkakankaan osakkuuden suuruus ko. kiinteistössä on 0,18%. Reittilinjaus kulkee kyseisen yhteismaa-alueen kaakkoisrajan pyykin kaut ta. Yhteismaa-alueen pinta-ala on 1,1360 ha, josta reitti (6m leveä) rasittaisi n.9 m2:n suuruista aluetta kiinteistön kaak kois suun nan rajoilla. Yhteismaa-alueella ei ole kunnan ra ken nus lu pa re kis te rin mukaan luvallisia rakennuksia tai rakennelmia, jonka vuoksi voisi olet taa reitistä olevan melu-ja liikennehaittaa kiinteistön käytölle. Kiinteistö Mustikkakangas RN:o 261-405-28-44 sijaitsee Nälkäjärven itä puo lel la Kenttäläntien varren asutuskeskittymässä. Kiinteistö on ra ken ta ma ton. Kiinteistöstä on etäisyyttä suunniteltuun moot to ri kelkka reit tiin noin 350m. On perusteltua olettaa, että kiinteistöön välittömästi rajautuva Kent tä-

län tie ja sen ympärivuotinen ajoneuvoliikenne aiheuttaa huo mat tavas ti enemmän meluhaittaa ja liikennehäiriötä sekä yksityisyyden ja luon non rau han häiriötä kuin n. 4kk vuodessa käytössä oleva moot tori kelk ka reit ti. Reittisuunnitelma on pyritty laatimaan niin, että reitistä ei aiheudu luon nol le tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle, maa- ja met säta lou del le, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edul le huomattavaa haittaa. Reitin perustamisella Kenttälän kylään suuntautuva moottori- kelkkai lu ohjataan käyttämään virallista reittiä. Virallisen moot to ri kelk karei tin perustamisella ohjataan luvatonta kelkkailua sallituille reiteille. Lisäksi reitti muodostaa aiemmin perustettujen reittien osana so pivan rengasreitin Levin matkailukeskuksen ympäristössä. Reitittämällä matkailukeskuksen ympäristöön kohdistuvia luon to ak tivi teet te jä kunta edistää osaltaan luonnon- ja ympäristösuojelua ja vä lil li ses ti luo samalla myös edellytyksiä niin nykyiselle kuin uudelle yri tys toi min nal le. Reitin perustamista voidaan pitää tarpeellisena edellä mainitun ja maas to lii ken ne lain 16 :n 3 momentin tarkoittamalla tavalla. Mahdolliset korvaukset reitin aiheuttamasta haitasta ratkaistaan reitti toi mi tuk ses sa. Toimenpide-esitys: Muistutus ei aiheuta toimenpiteitä. Martti ja Päivi Salmisen muistutus: Martti ja Päivi Salminen vastustavat reittisuunnitelmaa. Reitti kulkee läheltä Salmisten omistamia kiinteistöjä Mäntyvaara RN:o 261-405-28-47 sekä Elliniemi RN:o 261-405-28-45. Salmisten mu kaan kiinteistöt on hankittu rakentamista ajatellen. Suunnitellun rei tin aiheuttamat meluhaitat ja muu liikennehäiriö rikkoisivat olen naises ti alueen yksityisyyden ja luonnon rauhaa. Reitti kulkee myös liian läheltä yhteisomistusaluetta Riikonjärvellä. mis tä seuraa häiritsevä melu- ja liikennehaitta. Vastine: Reittisuunnitelman lähtötiedon, kiinteistötietojärjestelmän tietojen perus teel la, muistutuksen tekijöistä Martti Salminen on reit ti suun ni tel-

man asianosainen esitetyn reittilinjauksen kiinteistönomistajana Riikon jär ven eteläpäässä sijaitsevassa kiinteistössä Rno: 261-405-878-8 RN:ot 28:1-3 Maa-alueet. Kyseessä on jär jes täy tymä tön yhteisten maa-alueiden osakaskunta, jossa on yht. 21 osakas ti laa. Martti Salmisen omistamien kiinteistöjen Mäntyvaara ja El linie mi osakkuuksien suuruus ko. kiinteistössä on yhteensä 1,17%. Reittilinjaus kulkee kyseisen yhteismaa-alueen kaakkoisrajan pyykin kaut ta. Yhteismaa-alueen pinta-ala on 1,1360 ha, josta reitti (6m leveä) rasittaisi n.9 m2:n suuruista aluetta kiinteistön kaak kois suun nan rajoilla. Yhteismaa-alueella ei ole kunnan ra ken nus lu pa re kis te rin mukaan luvallisia rakennuksia tai rakennelmia, jonka vuoksi voisi olet taa reitistä olevan melu-ja liikennehaittaa kiinteistön käytölle. Kiinteistöt Mäntyvaara RN:o 261-405-28-47 sekä Elliniemi 261-405-28-45 sijaitsevat Nälkäjärven itäpuolella Kenttäläntien varren asutuskeskittymässä. Kiinteistöt ovat rakentamattomia. Kiin teistöis tä on etäisyyttä suunniteltuun moottorikelkkareittiin noin 150...250 m. On perusteltua olettaa, että kiinteistöihin välittömästi rajautuva Kenttä län tie ja sen ympärivuotinen ajoneuvoliikenne aiheuttaa huo mat tavas ti enemmän meluhaittaa ja liikennehäiriötä sekä yksityisyyden ja luon non rau han häiriötä kuin vajaa 4 kk vuodessa käytössä oleva moot to ri kelk ka reit ti. Reittisuunnitelma on pyritty laatimaan niin, että reitistä ei aiheudu luon nol le tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle, maa- ja met säta lou del le, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edul le huomattavaa haittaa. Reitin perustamisella Kenttälän kylään suuntautuva moottori- kelkkai lu ohjataan käyttämään virallista reittiä. Virallisen moot to ri kelk karei tin perustamisella ohjataan luvatonta kelkkailua sallituille reiteille. Lisäksi reitti muodostaa aiemmin perustettujen reittien osana so pivan rengasreitin Levin matkailukeskuksen ympäristössä. Reitittämällä matkailukeskuksen ympäristöön kohdistuvia luon to ak tivi teet te jä kunta edistää osaltaan luonnon- ja ympäristösuojelua ja vä lil li ses ti luo samalla myös edellytyksiä niin nykyiselle kuin uudelle yri tys toi min nal le. Reitin perustamista voidaan pitää tarpeellisena edellä mainitun ja maas to lii ken ne lain 16 :n 3 momentin tarkoittamalla tavalla. Mahdolliset korvaukset reitin aiheuttamasta haitasta ratkaistaan reitti toi mi tuk ses sa.

Toimenpide-esitys: Muistutus ei aiheuta toimenpiteitä. Tekninen johtaja: Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se merkitsee muis tu tuk set ja lausunnot tiedoksi sekä hyväksyy laaditut vastineet se kä toimenpide-esitykset. Lisäksi lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se esit täisi edelleen rakennus- ja ympäristölautakunnalle hyväksyttäväksi maas to lii ken ne lain 15 :n mukaisesti Pahkajärvi - Nälkäjärvi - Kor temän nik kö moottorikelkkareittisuunnitelman ja reitin pitäjäksi Kittilän kun nan. Khall 234 Päätös: Hyväksyttiin. Vt. kj.: Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen. Päätös: Vt. kunnanjohtaja Kyösti Tornberg muutti esitystään siten, että paikal lis ten asukkaiden vastustuksen vuoksi reittihanke pannaan tois taisek si jäihin. Kunnanhallitus hyväksyi vt. kunnanjohtajan muutetun esityksen.