Kunnia suomalaisten miesten väkivallassa VTM Jessica Sundström 68
On perusteltua väittää, että suomalaisten miesten näkemys miesten kunniasta ja naisten häpeästä on myös keskeinen kunniaan liittyvän väkivallan argumentaatiossa. Sukupuolittuneessa väkivallassa merkityksellistä on, että väkivaltaisen teon suorittaja on yleensä mies ja kohteena nainen. Käsite tuo keskusteluun sukupuolen, vallan ja seksuaalisuuden. Väkivallan harjoittaminen nähdään tyypillisenä maskuliinisena, miessukupuolelle ominaisena toimintana, jolla mies pyrkii saamaan vallan haltuunsa ja ylläpitämään sitä. Tutkiessani ilmiötä kulttuuriin liittyvänä, haluan tehdä niin vahvistamatta käsityksiä länsimaisesta ylivoimaisuudesta ja muiden kulttuurien kehittymättömyydestä. Tavoitteeni on pikemminkin paljastaa hierarkioita kuin vahvistaa niitä. Kesä 2009 oli kuuma ja väkivaltainen. Väkivaltainen siten, että uppouduin kunniaväkivallasta kirjoitettuihin tieteellisiin ja fiktiivisiin teoksiin. Auringon paahtaessa ja hikipisaroiden valuessa ahmin kirjallisuutta ja yritin ymmärtää. Ymmärtää, miten miehen ja naisen kunnia eroavat toisistaan. Ymmärtää, miten isä, veli tai aviomies kykenee käyttämään raakaa väkivaltaa ja jopa tappamaan tyttärensä, siskonsa tai vaimonsa. Ymmärtää, mitä kulttuuri, väkivalta ja kunnia ovat ja miten nämä liittyvät toisiinsa. 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa naisiin kohdistuva väkivalta sai laajaa huomioita sekä mediassa että tutkimusaiheena. Perhekeskeinen lähestymistapa väistyi vähitellen myös Suomessa, ja feministinen ja miesten vastuuta painottava lähestymistapa sai jalansijaa. Sosiaali- ja terveysalan ihmisiä on koulutettu yhä enemmän ymmärtämään väkivallan kontekstia ja rakenteita. Avunsaannin kynnys on alentunut ja sen näkyvyys lisääntynyt. Kehitys on ollut myönteinen ja sen seuraaminen antoisaa. Minua on kuitenkin pitkään askarruttanut, miksi naisten kuolleisuus väkivaltaan kaikesta tästä myönteisestä kehityksestä huolimatta pysyy korkeana. Suomessa on viimeisen vuosikymmenen aikana surmattu 69
362 naista, keskimäärin 36 joka vuosi 1. Heistä noin 20 kuolee vuosittain siihen, että avo- tai aviomies tai entinen kumppani tappaa. Asukaslukuun suhteutettuna naisten kuolleisuus henkirikoksiin on Suomessa puolitoistakertainen EU:n keskitasoon verrattuna. Merkille pantavaa on myös, että aikuisia miehiä surmataan suhteellisesti vielä naisiakin enemmän; miesten kuolleisuus henkirikoksiin on kaksinkertainen EU:n keskitasoon ja 2,5-kertainen muihin Pohjoismaihin nähden. Aikuisiin miehiin kohdistuvasta väkivallasta viisi prosenttia liittyy parisuhdeväkivaltaan, kun naisiin kohdistuvista henkirikoksista 63 prosenttia liittyy parisuhdeväkivaltaan. Miehiin kohdistuneet rikokset ovat vähentyneet pääkaupunkiseudulla, mutta naisten kuolleisuus henkirikoksiin on säilynyt korkeana. Sekä parisuhdeväkivallan osuus naisiin kohdistuvista henkirikoksista että naisiin kohdistuvien parisuhdetappojen asukaslukuun suhteutettu määrä ovat olleet viime vuosikymmeninä kasvussa. Väkivallan kasvu on kohdistunut nimenomaan keski-ikäiseen naisväestöön 2. Huomioitavaa on, että yhtä monta naista kuolee vuosittain kumppaninsa tappamina Suomessa kuin naisia kuolee ns. kunniamurhan seurauksena esimerkiksi Jordaniassa 3 tai Turkissa 4. Toinen askarruttava kysymys on naisten kuolleisuuden vähäinen mediakiinnostus. Avio- tai avovaimon surmaaminen otsikoidaan lyhyesti ja uutinen on yleensä muutaman rivin tiedote. Tätä kirjoittaessa Helsingin Sanomat uutisoi seuraavasti: Poliisi epäilee: Mies pudotti vaimonsa parvekkeelta. Hattula. Poliisi epäilee, että mies aiheutti avovaimonsa kuoleman pudottamalla tämän kerrostalon parvekkeelta alas asfaltille sunnuntaina Hattulan Katinalassa. Uhri ja epäilty ovat noin 40-vuotiaita. Poliisin mukaan mikään ei viittaa siihen, että nainen olisi hypännyt itse. Tilannetta edelsi kovaääninen riitely. Poliisi otti asunnosta kiinni uhrin avopuolison, jota epäillään taposta. Hän on kiistänyt teon. 5 Helsinkiläisnainen löytyi surmattuna kesämökiltä Asikkalasta. Asikkala. Helsinkiläinen kuusikymppinen nainen löytyi surmattuna kesämökiltä Asikkalasta. Naisen muutamaa vuotta vanhempi avomies on vangittu teosta epäiltynä. Poliisi sai tiedon kuolemantapauksesta yli viikko sitten lauantaina. Ilmoituksen teki sivullinen, joka oli tullut sattumoisin käymään mökillä. Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa selvisi, että nainen oli kuollut väkivaltaan jo useita päiviä aiemmin. Avomies ei ollut kuitenkaan tehnyt ilmoitusta viranomaisille. Päijät-Hämeen poliisin mukaan tapahtumien kulku ja surmatyön motiivi eivät ole vielä selvillä. Taposta epäilty avomies on pidättäytynyt kuulusteluissa enemmiltä puheilta. 6 Suomessa tapahtuvien naissurmien uutisointi tapahtuu usein vain surman jälkeen, oikeudenkäynti ja tuomio ylittävät harvoin uutiskynnystä. Naissurmat eivät myöskään 70
ole herättäneet tieteellistä kiinnostusta tai julkista keskustelua. Sen sijaan kunniaan liittyvä väkivalta ja kunniamurhat ovat saaneet laajaa julkisuutta Fadime Sahindalin murhan jälkeen Ruotsissa vuonna 2002. Kunniaan liittyvä väkivalta ymmärretään Euroopassa ja muissa läntisissä maissa yleisesti vieraassa kulttuurissa tapahtuvana naisiin kohdistuvana alistamisena, johon liittyy perheen ja yhteisön kunnian ylläpitäminen. Alistaminen käy ilmi kontrollointina, erityisesti tyttöjen ja naisten seksuaalisen käyttäytymisen kontrollina, brutaalina fyysisenä, psyykkisenä ja seksuaalisena väkivaltana, pakkoavioliittoina, itsemurhina ja murhina 7. Purna Sen 8 kritisoi erityisesti Skandinaavisia maita, missä väkivaltaisuus ja naisten syrjintä liitetään vähemmistökulttuureihin, jättäen maiden omat vastaavat ongelmat huomioimatta. Kunniaan liittyvä väkivalta nähdään maahanmuuttajakulttuuriin liittyvänä erityisenä ongelmana. Olen kirjallisuusluennan avulla yrittänyt löytää suomalaisten miesten väkivallan erityispiirteitä samalla kun yritän löytää kunniakäsitteeseen viittaavaa diskurssia. Minulla on kaksi, osittain vastakkaista, intressiä. Yhtäältä haluan nostaa keskustelun aiheeksi Suomessa tapahtuvat naissurmat vakavana yhteiskunnallisena ongelmana. Tavoitteena on kohdistaa lukijan katse länsimaisessa kulttuurissa tapahtuvaan brutaaliin väkivaltaan, josta vaietaan samalla, kun mediakiinnostus kunniaan liittyvää väkivaltaa kohtaan on nousemassa. Toisaalta haluan käydä keskustelua kunniaväkivallasta, sen yhtymäkohdista länsimaissa tapahtuvan naisiin kohdistuvan väkivallan kanssa. Tuomalla kunniaväkivallan käsitteen suomalaiseen kulttuuriin väitän, ettei kunniaväkivallassa ole kyse toiseudesta, vieraassa kulttuurissa tapahtuvasta raa asta toimintatavasta. On kyse globaalista ilmiöstä, joka koskettaa miehiä ja naisia kaikissa kulttuureissa; kansallisuudesta, kulttuurista ja uskonnosta riippumatta. Kunniakäsitteen merkityksiä Nykysuomen keskeinen sanakirja 9 määrittelee kunnian seuraavasti: omien tekojen rehellisyys ja puhtaus ja siihen perustuva tunne, siveys, moraali eetos. Kielitoimiston sanakirjan 10 mukaan kunnia on yleinen arvostus, maine, hyvä nimi. Mainitussa teoksessa esimerkkejä kunniasta ovat perheen kunnia, lääkärin kunnia, sotilaskunnia. Kunnian (kunniallinen) mies. Suomen kielessä kunniasanalla on siis monta merkitystä, eikä sana anna määritellä itseään helposti. Pohjoismaiden Ministerineuvosto rahoitti vuosina 2000 2004 pohjoismaisen tutkimusohjelman Sukupuoli ja väkivalta. Tutkimusohjelman puitteissa Erling Sandemo koordinoi poikkitieteellisen projektin Sukupuoli ja kunniakäsitykset Pohjoismaissa varhaiskeskiajalta nykyaikaan suhteessa nykypäivän kunniamurhiin. Tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että historia tarjoaa tapauksia, joissa miehet tulivat toisten miesten tappamiksi kunnian puolustamiseksi. Lisäksi naiset tulivat tapetuksi kunnian 71
puolustamiseksi, mutta tappajana ei ollut miespuolinen sukulainen vaan valtion tai virkavallan edustaja: haureus oli laissa kielletty ja siitä voitiin rangaista kuolemalla. Tutkijoiden mukaan suhtautuminen kunniaan on edellisten vuosisatojen aikoja monimutkaistunut ja valtion määrittelemä kunnia on muuttunut koko ajan abstraktimmaksi ja yksilöitymättömämmäksi. Kunniakäsitettä ei kuitenkaan ole koskaan täysin hävitetty Pohjoismaista, vaan se on säilynyt yhteisöissä ja ryhmissä, joissa viranomaisvallalla ei ole vahvaa asemaa armeijassa, vankiloissa, laivastoissa, rikollisissa alakulttuureissa ja jengikulttuureissa 11. Eri kulttuureissa kunnian merkitys ja sen sisältö vaihtelee vielä laajemmin. Kunniaan liittyvästä väkivallasta keskusteltaessa väkivallan perusteluna käytetään nimenomaan kunniakäsitteen liittymistä naisen seksuaalisuuteen. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa naisen seksuaalisuus ei kosketa ainoastaan häntä itseään ja hänen kumppaniaan, vaan koko perhettä ja yhteiskuntaa 12. Monet miestutkijat (tai miespuoliset tutkijat) painottavat, että miehen kunnia ja miehisyys sisältävät paljon muuta kuin naisen seksuaalisuuden kontrollin. Matti Kortteinen 13 kirjoittaa: (...) ainakin sotasukupolvien puhuntaa jäsentää sellainen sukupuolen mukaan jäsentynyt kollektiivinen tajunta, jossa sekä Jumala-suhde, suhde toiseen sukupuoleen että suhde rahaan jäsentyy yhdestä ja samasta kulttuurisesta perustasta: maailma on kova, on pakko selvitä, ellei muuten niin oma elämä uhraten. Kysymys on kunniasta. On olemassa kollektiivinen tajunta, jossa kunnia rakentuu ihmisuhrien varaan. Juha Siltala 14 määrittelee miehen kunniaksi miehisen varmuuden, joka pakottaa jatkuvaan näyttöön ja itse-epäilyyn. Kun olemuksen arvo on kiinni yksinäisestä voimannäytöstä, myös yhteiskunnallinen häviäjyys muuttuu biologiseksi määreeksi (...) Tämä selittää myös sen kummallisuuden, että miehisten yksinselviämistaitojen arvonmenetystä modernissa maailmassa yritetään korvata atavistisella väkivaltaisuudella. Väkivallan lisääntyminen on yksi mahdollinen tulevaisuusskenaario. 15 Jokinen 16 kuvailee miehen kunniaa maskuliinisuutena, joka ansaitaan osittain ikäsidonnaisten siirtymäriittien tai miehuuskokeiden avulla. Tehtävät vaihtelevat miehen mukaan, mutta keskeistä on, että suorituksessa miehen henkinen tai fyysinen hyvinvointi joutuu harkitusti vaaraan ja mies joutuu sietämään fyysistä tai henkistä kipua. Miehuuskokeita voivat olla esimerkiksi vaaralliset ja rasittavat harrastukset, hengenvaaralliset tempaukset tai väkivallan teot. Suomalaisten miesten väkivalta Käyttämäni termi miesten väkivalta on Arto Jokisen suosima termi, jolla hän tarkoittaa miesten tekemää, miehisiin instituutioihin, mieskulttuuriin ja kulttuuriseen maskuliinisuuteen liittyvää väkivaltaa, jonka kohteena ovat miehet, naiset ja lapset sekä ympäristö tai miestekijät itse. 17 72
Historiallisesti sodat ovat olleet miehisen vallan ilmiöitä. Suuri enemmistö kaikista sotilaista on miehiä, näin myös vangit, poliisit ja lähes kaikki armeijan korkeissa viroissa olevat. Suuri osa murhaajista on miehiä. Lähes kaikki raiskaajat ja katuväkivaltaan osallistuvat ovat miehiä. Naisiin ja lapsiin kohdistuu paljon väkivaltaa miesten tekeminä 18. Miesihanne toimintaelokuvissa on aggressiivinen ja hallitseva mies. Pojille suunnatut lelut ovat usein toimintasankareita, hirviöitä ja muita aggressiivisuutta pursuvia oliota. Lisäksi pojille tarjotaan paljon aseita ja sotaleluja leikkikaluiksi. Jokisen 19 mukaan miesten väkivalta ilmiönä jakautuu kahteen osaan. Yhtäällä on laillinen ja suvaittu ja jopa ihannoitu väkivalta; toisaalla on laiton ja epävirallinen väkivalta. Laittoman väkivallan Jokinen jakaa edelleen kahteen osaan; se voi olla siedettyä ja hyväksyttyä tai sietämätöntä ja kiellettyä. Pojat joutuvat kasvaessaan oppimaan väkivallan tuntemattomat ja kirjoittamattomat säännöt, jotka myös muuttuvat ajat myötä. Jokinen 20 näkee miesten välisen väkivallan kouluna, jossa miehet sosiaalistuvat väkivaltaan tekijöinä, näkijöinä ja kohteina. Miehet oppivat, että heidän tulee kyetä tietyssä tilanteessa väkivaltaan ja kestää fyysistä kipua. Jokisen mukaan naisiin kohdistuvan väkivallan yksi syy lienee siinä, miten miehillä tunteiden osoittaminen samastuu heikkouteen ja miten miehet tunnistavat samanaikaisesti olevansa emotionaalisesti naisista riippuvaisia. Kulttuurissa, jossa miehen kuuluu olla niin sanotusti perheenpää ja leiväntuoja, ja jossa niin sanotusti kuriton nainen häpäisee miehen, miesten tuntemiinsa ja läheisiin naisiin kohdistama väkivalta on Jokisen mukaan looginen lopputulos. Kyse on kontrollista sekä naisten että miesten itsensä. Miesten puhe väkivallasta Jeff Hearn 21 on haastatellut 75 miestä, jotka olivat käyttäytyneet väkivaltaisesti puolisoaan kohtaan. Hearn on luokitellut miesten selitykset väkivallalle neljään eri luokkaan: kieltäminen, näennäis-kieltäminen, selitykset ja oikeutukset sekä tunnustukset. Näistä miehistä osa kielsi käyttäytyneensä väkivaltaisesti ja osa selitti, että he eivät muistaneet väkivaltatilannetta laisinkaan. Suuri osa väheksyi väkivallan seurauksia tai puhui tasapuolisesta riitelystä tai tappelusta. Osa miehistä näki väkivallan johtuvan siitä, että he eivät olleet oma itsensä. Väkivallalla annettiin myös selityksiä oman itsen ulkopuolelta: syynä olivat miehen menneisyys, päihteet tai mielenterveysongelmat. Merkille pantavaa on, että miehet myös oikeuttivat väkivaltaisen käytöksen naisen käyttäytymisen perusteella. Syynä olivat naisen todellinen tai oletettava uskottomuus, tekemättömät kotityöt, hoitamattomat lapset, ulkonäön laiminlyönti tai miehen asettamien rajoitusten ylittäminen, esimerkiksi ystävien tapaaminen, liikkuminen talon ulkopuolella tai itsenäisyys. 73
Miehet, jotka Hernin mukaan tunnustivat väkivallanteon, joko pitivät väkivaltaa väistämättömänä, ei-kaduttavana tekona tai myönsivät itsessään heikkouden, joka johti väkivaltaan 22. Hearn 23 toteaa, että valta on keskeinen käsite naisiin kohdistuvassa väkivallassa miesten kertomana ja ymmärtämänä. Hearnin mukaan valta ilmenee miesten ylivaltana naisiin nähden sosiaalisena ryhmänä ja yksittäisissä tilanteissa. Väkivalta mahdollistaa miehen kontrollin ja lisää miehen kokemusta vallasta. Leo Nyqvist 24 on myös haastatellut väkivaltaisesti käyttäytyviä miehiä liittyen Ensija turvakotien liiton Kriisistä selviytyminen projektiin. Nyqvistin 25 mukaan joillekin miehille muodostuu ristiriita oman miehisen identiteetin ja heidän konstruoimansa maskuliinisuuskäsityksen välille. Miehen oma subjektiivinen kokemus miehenä olemisesta ja idealisoitu käsitys siitä, mitä on olla mies, ovat ratkaisevasti ristiriidassa. Väkivaltaa parisuhteessa käyttävät miehet kokevat tuskaa ja epätoivoa ja ajautuvat yhä enemmän umpikujaan neuvottomuudessaan, mistä on Nyqvistin mukaan osoituksena väkivallan käytön lisääntyminen. Nyqvist on tyypitellyt miesten väkivaltaa koskevan puheen kolmeen luokkaan, jotka ovat oma ja toiseutena näyttäytyvä väkivalta, väkivallan pois-projisointi sekä väkivallan tunnustaminen, eli vastuunotto ilman ehtoja. Nyqvistin haastattelemista miehistä enemmistö sijoittui ensimmäiseen luokkaan. Nämä miehet voidaan nähdä edellyttävän naisilta toimimista miestensä tukena ja tyydytyksen lähteenä, mutta heidän tulee samalla tunnustaa miehen hallitsevuus ja sosiaalisesti korkeampi status. Mikäli kumppani ei toimi ideaalikuvan mukaisesti, mies kokee hänet omaa miehisyyttään uhkaavana ja vaarallisena. Seurauksena on naiskumppanin rankaiseminen ja asettaminen paikalleen. Väkivalta voi saada alkunsa pikkuasioista siitä syystä, että miehet kokevat mitättömistäkin asioista syntyneet erimielisyydet oman dominanssinsa, asemansa ja miehisyytensä uhkana 26 Miehet, jotka projisoivat väkivallan itsensä ulkopuolelle, näkevät syyt väkivallalle joko kumppanissa tai tämän sosiaalisessa verkostossa, joskus molemmissa. Miehet ovat katkeria kumppaneidensa käytökselle, mutta samanaikaisesti myös riippuvaisia heistä ja vastustavat eroamista. Nyqvistin mukaan näillä miehillä on hyvin joustamaton ja stereotyyppinen käsitys miehistä ja naisista. Oman virheettömyyden ja johdonmukaisen käyttäytymisen korostaminen on näille miehille tyypillistä 27. On perusteltua väittää, että edellä mainittu suomalaisten miesten näkemys miesten kunniasta ja naisten häpeästä on myös keskeinen kunniaan liittyvän väkivallan argumentaatiossa. Nyqvistin haasteltavista miehistä vain kaksi (n = 18) sijoittuu luokkaan väkivallan tunnustaminen. Nämä miehet ottavat vastuuta omasta käytöksestään ja käsittelevät puheissaan myös sitä, miltä väkivaltatilanteet tuntuvat muista perheenjäsenistä. 74
Naissurmia Suomessa Vaikka Suomessa on tehty kattavaa väkivaltatutkimusta jo yli 15 vuotta, naistappoja on tutkittu vähän. Minna Nikunen 28 on tutkinut murha-itsemurhien kulttuurisia jäsennyksiä sanomalehdissä. Nikusen mukaan sanomalehdet tarjoavat sen materiaalin, jonka pohjalta ihmiset käsittelevät raa an väkivallan aiheuttamia tunteita. Hän katsoo sanomalehtikirjoitusten ensisijaisesti edustavan niiden kirjoittajien soveltamaa jaettua kulttuurista ymmärrystä väkivallasta ja rikollisuudesta. Lisäksi Nikunen näkee uutiskirjoittelun laajemmassa merkityksessä kuin pelkästään genrensä edustajana: osana prosessia, jossa ymmärrys väkivallasta rakennetaan ja rakentuu 29. Tutkimuksessa kävi ilmi, että murha-itsemurhaa tehneitä miehiä ja vaimojaan tappaneita miehiä kuvataan usein tavallisiksi miehiksi. Sen sijaan muita murhia tai väkivaltaisesti käyttäytyneitä miehiä kuvataan usein alkoholisteiksi tai syrjäytyneiksi. Kategoria tavallinen mies tarkoittanee, että nämä miehet kuuluvat yleensä keskiluokkaan eikä heillä ole entistä rikosrekisteriä. Tavallisella miehellä on myös vaimo, lapsia ja päivätyö. Näitä miehiä kuvataan tavallisiksi, vaikka he ovat käyttäytyneet aggressiivisesti, olleet mustasukkaisia tai lukeutuneet alkoholin suurkuluttajiin. Murhia kuvataan yleensä hetken mielijohteesta tapahtuneiksi, jolloin miehet eivät olleet omia itseänsä 30. Nikusen mukaan murha-itsemurha ei ole erityisen suomalainen rikos, mutta suomalaiseen keskusteluun kuuluu monien ongelmien selittäminen suomalaisuudella, sekä julkisissa keskusteluissa että kauno- ja tutkimuskirjallisuudessa. Tällä suomalaisuudella ei ole kovinkaan paljon tekemistä sen kanssa, mikä on tilastoista löytyvä keskivertosuomalainen. Tilastolliset suomalaiset ovat ihmisiä, jotka eivät ole taipuvaisia väkivaltaan ja alkoholismiin, ja jopa saattavat olla vaikkapa naisia. Nikunen kirjoittaa sarkastisesti 31. Toisaalta Nikunen huomaa, että suomalaisuudesta ei välttämättä enää puhuta suoraan, vaan puhe on laimentunut puheeksi kulttuurista ja Suomi on usein vain piiloinen konteksti. Enää ei puhuta suomalaisesta tyhmänä jurrikkana, vaan ennemmin kulttuurista, joka rajoittaa yksilöiden sosiaalisen potentiaalin kukkaan puhkeamista. Näin kulttuuri esiintyy toimijana, joka vapauttaa väkivallan tekijän moraalisesta vastuustaan. Vaarana on, että kulttuurinen tulkintatapa on vastakkainen tavoitteelle suhtautua parisuhdeväkivaltaa käyttäviin ihmisiin vakavasti, teoistaan vastuullisina henkilöinä. 32 Väitöskirjansa lopussa Nikunen pohtii myös murha-itsemurhan tekijöiden motivaatiota ja tulee siihen lopputulokseen, että osan murha-itsemurhista voi ajatella lähtevän umpikujan kokemuksesta sekä ajatuksesta, että perheen ja pariskunnan tai vanhemman ja lapsen kohtalo on yhteinen, sidoksissa tekijän onnistumisiin tai epäonnistumisiin. Silloin puolestaan, kun uhri on aikeissa jättää tekijän, tämän ajatus voisi olla, että kohtalon tulee olla yhteinen 33. 75
Jos murha-itsemurha nähdään seurauksena tavallisen suomalaisen miehen epäonnistumisesta, voidaan kunnian nähdä liittyvän myös Suomessa tapahtuviin naissurmiin. Kunniakulttuuriin käsite muuttuu vieraasta tutuksi. Kulttuuri, väkivalta ja kunnia Tämän luennan jälkeen uskallan väittää, että väkivalta ja naissurmat ovat Suomessa ja muissa länsimaissa vahvasti sidoksissa vallalla olevan miehisyyden ja miehisen kunnian vaatimuksiin. Yhdyn Arto Jokisen 34 kysymykseen siitä, mikä saa miehet omaksumaan kulttuurin antamia maskuliinisia määreitä? Miten useimmat miehet omaksuvat käsityksen, jonka mukaan maskuliinisuus kuuluu luonnostaan miehelle, mutta silti se on kulttuurisesti tuotettava, ansaittava ja yhä uudelleen todistettava miehuuskokeiden avulla, vaikka mies menettäisi siinä terveytensä, vapautensa tai jopa elämänsä? Jokinen etsii vastausta hegemonisen maskuliinisuuden käsitteestä. Hegemoninen maskuliinisuus tarkoittaa ensinnäkin miehiä yhteen liittävää käytäntöä, toiseksi tietyn maskuliinisuuden ideaalien johtavaa asemaa kulttuurissa ja kolmanneksi tietyn miesluokan johtavaa ja hallitsevaa asemaa suhteessa miesten enemmistöön ja kaikkiin naisiin. (...) Miehiä suostutellaan, houkutellaan ja joskus myös pakotetaan omaksumaan hegemonisen maskuliinisuuden ideaalit. Jos mies ei kykene niitä toteuttamaan, hän ainakin kannattaa hegemoniaa, koske se takaa tai ainakin lupaa jossain määrin kaikille miehille sukupuoleen perustavaa valtaa. 35 Vaikka suomalaisten miesten väkivalta on osa miehistä kunniaa, sitä ei silti kutsuta kunniaväkivallaksi. Suomessa Amoralhanke on perehtynyt kunniaan liittyvään väkivaltaan ja kehittänyt toimintamuotoja väkivallan ennaltaehkäisemiseksi. Amoralhankkeen mukaan kunniaan liittyvän väkivallan ja lähisuhdeväkivallan keskeisin ero pohjautuu lähiympäristön ja yhteisön rooliin, joka on kunniaan liittyvässä väkivallassa erityisen suuri: Yhteisöllisen kunnian menettämisen vuoksi monet suvun jäsenet saattavat osallistua väkivaltaisten toimien toteuttamiseen tai antavat toimille passiivisen tukensa. Kunniaan liittyvän väkivallan ja muun naisiin kohdistuvan väkivallan välisen eron painottamiseen liittyy riski, että se vahvistaa ja tuottaa etnisiin vähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Merkille pantavaa on, että vaikkakin kunniaan liittyvää väkivaltaa esiintyy tietyissä kulttuureissa, se ei ole näiden kulttuurien ominaispiirre eikä enemmistön hyväksymää toimintaa. Kunniaan liittyvällä väkivallalla ja muulla naisiin kohdistuvalla väkivallalla on myös paljon yhtäläisyyksiä. Aiheesta kirjoitetussa kaunokirjallisuudessa kunniaan liittyvän väkivallan prosessi muistuttaa erityisen paljon parisuhdeväkivallan prosessia 36. Merkittävin ero väkivallan muodoissa on ymmärtääkseni tekijän suhde uhriin. Kunniaan liittyvässä väkivallassa tekijä (toisin 76
sanoen toimeenpanija) voi olla uhrin veli, äiti tai muu sukulainen, mikä on harvinaista muussa naisiin kohdistuvassa väkivallassa. Kunniaan liittyvän väkivallan ehkäisytyössä tämä on huomioitava asia. Ruotsissa käytiin Fadime Sahindalin surman jälkeen kiivasta poliittista keskustelua kunniaan liittyvästä väkivallasta ja sen taustatekijöistä. Aluksi kunniaan liittyvän väkivallan arvioitiin esiintyvän vain tietyissä kulttuureissa ja niissä erityisesti köyhien ja kouluttamattomien ihmisten keskuudessa. Väkivaltaa arvioitiin esiintyvän vahvoissa patriarkaalisissa kulttuureissa. Näkemys väkivallasta kulttuurisena ilmiönä tietyissä etnisissä ryhmissä sai nopeasti kritiikkiä rasistisena näkemyksenä. Kritiikin seurauksena kunniaan liittyvä väkivalta ryhdyttiin näkemään osana muuta miesten käyttämää väkivaltaa naisia kohtaan. Puhuttiin patriarkaalisesta väkivallasta, jota esiintyy kaikissa kulttuureissa ja joka liittyy miesten yleiseen ylivaltaan naisiin nähden. Patriarkaalinen ylivalta näkyy siinä, miten naisten asema määrittyy perinteiden, lainsäädännön, koulutuksen sekä työnjaon seurauksena 37. Ylivalta on saavutettavissa myös väkivalloin. Ruotsissa kunniaan liittyvän väkivallan katsottiin olevan yksi patriarkaalisen väkivallan muoto. Toisaalta huomattiin, että kunniaan liittyvän väkivallan ehkäisyä varten olisi määriteltävä kunniaväkivallan erityispiirteet. Ruotsin Socialstyrelsenin mukaan kunniaan liittyvästä väkivallasta voidaan puhua muun muassa, kun: Väkivalta on suunniteltua. Väkivalta perustuu kollektiiviseen päätökseen tai kollektiiviseen muistiin. Suku tai yhteisö suojelee tekijää. Väkivallan tavoitteena on kontrolloida naisten seksuaalisuutta murrosikäisestä vanhuuteen asti. Väkivalta voi kohdistua myös poikiin, jotka yrittävät suojella tyttöä tai naista. Väkivalta voi olla psyykkistä tai fyysistä. Lisäksi Socialstyrelsen huomautti, että uskonto, etninen tausta, yhteiskuntaluokka tai maahanmuutto ei ole kunniaväkivallan suoranaisia syitä, mutta jos patriarkaalinen etninen ryhmä tai yhteisö eristetään, kunniaan liittyvän väkivallan riski kasvaa. Ruotsin keskustelussa on todettu, että rakentavinta on määritellä kunniaan liittyvä väkivalta ihmisoikeuskysymykseksi niin kuin tehdään muiden rikkomusten ja väkivaltamuotojen kohdalla 38. Sandamon koordinoiman tutkimusryhmän tutkijat toteavat, että heidän tutkimustensa valossa jäävät heikolle ne laajasti levinneet käsitykset, joiden mukaan kunniaan liittyvät murhat olisivat seurausta sisäisestä ja sellaisenaan tyypillisesti uskonnollisesta kulttuurista. Tutkijat asettavat kysymyksen, eikö näitä kunnian kulttuurin saarekkeita voisi pitää pikemminkin marginalisoituneina kulttuurimurrosten näyttämöinä kuin yhtenäisinä eristettyinä yhteisöinä. Väkivallan ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää ymmärtää kunniaan liittyvän väkivallan ja muun naisiin kohdistuvan väki- 77
vallan ero. Väkivallan syiden ja seurausten osalta kunniaväkivallalla ei sen sijaan ole erityisasemaa. Kunniaväkiväkivalta on naisiin kohdistuvaa patriarkaalista väkivaltaa siinä missä suomalaisenkin miehen väkivalta naisia kohtaan on patriarkaalista. Käsittelemällä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa yhtenä ilmiönä, fokusointi siirtyy toiseudesta samankaltaisuuteen. Cherrie Moraga on sanonut: It is not the difference that is feared, it is the similarity. The oppressor feels he will have to change his life once he has seen himself in the bodies of the people he called different. 39 Emme pelkää erilaisuutta vaan samankaltaisuutta. Vasta sitten, kun sortaja on nähnyt itsensä niiden ihmisten nahoissa, joita on kutsunut erilaisiksi, hän näkee tarpeelliseksi muuttaa elämänsä. Muuttuminen onkin tässä avainsana. Voimme vaatia niin sanotun kunniakulttuurin muuttumista, jos ymmärrämme, että omankin kulttuurimme on muututtava. Kulttuuria luodaan ja ylläpidetään sosiaalisissa suhteissa ja näin ollen se on myös muutettavissa ja uusinnettavissa. Suomalaisten on muutettava mieskulttuurinsa ja muukalaispelkoon liittyvä kulttuurinsa. Uutta toivoa antaa nuoriso: Ärsyttää tommonen, että joihinkin tiettyihin ihmisryhmiin pitäisi suhtautua. (14-vuotias Iiris Mäntymaa vastauksena kysymykseen Miten maahanmuuttajiin tulisi suhtautua? 40 ) Arto Jokinen 41 näkee mieskulttuurin muuttumisen erityisesti miesten asiana. Miesten tulisi nähdä, miten väkivalta asenteina, ajattelutapoina ja sosiaalisina käytäntöinä liittyy yleensä miehiin. Naisten asia on olla sietämättä ja suvaitsematta miesten ja poikien välistä väkivaltaa. Jokinen huomauttaa, että suomalainen väkivalta on sukupuolittunutta ja kätkeytynyttä siitä ei haluta keskustella, sitä ei haluta tuoda julkisuuteen, se torjutaan, sitä vähätellään ja sen yhteydessä valehdellaan 42. Kun kunniaan liittyvä väkivalta nousee julkisuuteen, suomalaisten miesten väkivalta tulisi samalla nostaa julkiseen keskusteluun. Väkivallan, kunnian ja kulttuurin liitos tulisi purkaa, sekä meillä että muualla. Tämän luennan perusteella ehdotan, että myös Suomessa määritellään kunniaan liittyvä väkivalta ihmisoikeuskysymykseksi. Lisäksi ehdotan, että kaikki, myös Suomessa tapahtuva naisiin kohdistuva väkivalta määritellään ihmisoikeuskysymykseksi. Naisiin kohdistuvalle väkivallalle ja henkirikoksille ei ole hyväksyttäviä eikä kulttuurisista syistä ymmärrettäviä selityksiä: ei mustasukkaisuus, ei päihdeongelma, ei kunnia. Kaikilla naisilla on oikeus väkivallattomaan elämään ja elinikäiseen päätösvaltaan ruumistaan. 78
Lähteet B h u t t o ; Ben a z i r (2008) Sovinto. Islam, länsi ja demokratia. Suom. Pentti Sinnemäki. (alkup. 2008) Helsinki: Tammi. C o n n e l l, R.W. (1985) Masculinity, violence and war. Teoksessa Patton, Paul and Poole, Ross (toim.) War/masculinity. Sydney: Intervention Publications. G r ö n f o r s, Mar t t i (1981) Suomen mustalaiskansa. Porvoo: WSOY. H e a r n, Je f f (1998) The Violencies of Men. London: Sage Publications. H o s s e i n i, Kha l e d (2008) Tusen stråladen solar. Ruots. Johan Nilsson. (alkup. 2007) Bonnierförlagen. Jo k i n e n, A r t o (2000) Panssaroitu maskuliinisuus. Mies, väkivalta ja kulttuuri. Tampere: Tampere University Press. Kielitoimiston sanakirja (2006) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Ko g a c i o g l u, Dic l e (2004) The Tradition Effect: Framing Honor Crimes in Turkey. Differences: A Journal of Feminist Cultural Studies. 15:2/2004, 118 151. Ko r t t e i n e n, Mar t t i (1992) Kunnian kenttä. Suomalainen palkkatyö kulttuurisena muotona. Tampere: Hanki ja jää. L e h t i, Mar t t i (2008) Naisiin kohdistuvan henkirikollisuuden piirteitä. Selvin erityispiirre on parisuhdeväkivallan keskeinen asema. Haaste 2/2009, 15 17. N i k u n e n, Min n a (2005) Surman jälkeen itsemurha. Kulttuuriset luokitukset rikosuutisissa. Tampere: Tampere University Press. Nykysuomen keskeinen sanasto (2004) Nurmi, Timo (toim.). Jyväskylä: Gummerus. N y q v i s t, Leo (2001) Väkivaltainen parisuhde, asiakkuus ja muutos: prosessinarviointi parisuhdeväkivallasta ja turvakotien selviytymistä tukevasta asiakastyöstä. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto. R a z a c k, She r e n e (1994) What is to Be Gained by Looking White People in the Eye? Culture, Race, and Gender in Cases of Sexual Violence. Signs 19(4): 894 923. S h e e l e y, Ell e n R. (2007) Reclaiming Honour in Jordan. A National Public Opinion Survey on Honor Killings. (oma julkaisu) S iddiqui, Han n a (2005) There is no honour in domestic violence, only shame! Women's struggles against honour crimes in the UK. Teoksessa Welchman, Lynn ja Hossain, Sara (toim) Honour. Crimes and Paradigms, and Violence against Women. London: Zed Books, 263 281. S i l t a l a, Ju h a (1994) Miehen kunnia. Modernin miehen taistelu häpeää vastaan. Helsinki: Otava. 79
S e n, Pur n a (2005) Crimes of honour, value and meaning. Teoksessa Welchman, Lynn ja Hossain, Sara (toim) Honour. Crimes and Paradigms, and Violence against Women. London: Zed Books, 42 63. We l c h m a n, Ly n n ja Ho s s a i n, Sar a (2005) Introduction. Honour, rights and wrongs. Teoksessa Welchman, Lynn ja Hossain, Sara (toim.) Honour. Crimes and Paradigms, and Violence against Women. London: Zed Books, 42 63. M a n n e r h e i m i n l a s t e n s u o j e l u l i i t t o (2007) Kunniaväkivalta mitä se on. amoral.mll.fi/kunniavakivalta_mita_se on. Luettu 1.8.2009 Integrationsverket (2007) Förtryckta flickor i patriarkala miljöer. Insatser mot hedersrelaterat våld i tre länder. www.mkc.botkyrka.se/biblioteket/publikationer/stencilserie/2007-03_hedersrelaterat.pdf. Luettu 1.8.2009. 1 2 3 4 5 6 7 8 L e h t i, M a r t t i (2008) Naisiin kohdistuvan henkirikollisuuden piirteitä. Selvin erityispiirre on parisuhdeväkivallan keskeinen asema. Haaste 2/2009, 15 17. mt. S h e e l e y, E l l e n R. (2007) Reclaiming Honour in Jordan. A National Public Opinion Survey on Honor Killings. (oma julkaisu) Ko g a c i o g l u, D i c l e (2004) The Tradition Effect: Framing Honor Crimes in Turkey. Differences: A Journal of Feminist Cultural Studies. 15:2/2004, 118 151. Helsingin Sanomat 30.6.2009. Helsingin Sanomat 28.7.2009. S iddiqui, H a n n a (2005) There is no honour in domestic violence, only shame! Women's struggles against honour crimes in the UK. Teoksessa Welchman, Lynn ja Hossain, Sara (toim.) Honour. Crimes and Paradigms, and Violence against Women. London: Zed Books, 263 281. S e n, P u r n a (2005) Crimes of honour, value and meaning. Teoksessa Welchman, Lynn ja Hossain, Sara (toim) Honour. Crimes and Paradigms, and Violence against Women. London: Zed Books,42 63. 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 Nykysuomen keskeinen sanasto (2004) Nurmi, Timo (toim.). Jyväskylä: Gummerus. Kielitoimiston sanakirja (2006) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Sukupuoli ja väkivalta. Pohjoismainen tutkimusohjelma 2000 2004 (2005, 23 25). Helsinki: Yliopistopaino. Ks. esim. We l c h m a n, Ly n n ja Ho s s a i n, S a- r a (2005) Introduction. Honour, rights and wrongs. Teoksessa Welchman, Lynn ja Hossain, Sara (toim.) Honour. Crimes and Paradigms, and Violence against Women. London: Zed Books, 42 63. Ko r t t e i n e n, M a r t t i (1992) Kunnian kenttä. Suomalainen palkkatyö kulttuurisena muotona. Tampere: Hanki ja jää. S i l t a l a, Ju h a (1994) Miehen kunnia. Modernin miehen taistelu häpeää vastaan. Helsinki: Otava. mt., 467. Jo k i n e n, A r t o (2000, 68) Panssaroitu maskuliinisuus. Mies, väkivalta ja kulttuuri. Tampere: Tampere University Press. mt., 467. C o n n e l l, R.W. (1985) Masculinity, violence and war. Teoksessa Patton, Paul and Poole, Ross (toim.) War/masculinity. Sydney: Intervention Publications. Jo k i n e n, A r t o (2000, 48). mt., 34. H e a r n, Je f f (1998) The Violencies of Men. London: Sage Publications. mt., 108 137. mt., 213 214. N y q v i s t, L e o (2001) Väkivaltainen parisuhde, asiakkuus ja muutos: prosessinarviointi parisuhdeväkivallasta ja turvakotien selviytymistä tukevasta asiakastyöstä. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto. mt., 149. mt., 134. mt., 143. N i k u n e n, M i n n a (2005) Surman jälkeen itsemurha. Kulttuuriset luokitukset rikosuutisissa. Tampere: Tampere University Press. mt., 12. mt., 253 260. mt., 318. mt., 327. 80
33 mt., 344. 34 Jo k i n e n, A r t o (2000, 213). 35 mt., 215. 36 Ks. esim. H o s s e i n i, K h a l e d (2008) Tusen stråladen solar. Ruots. Johan Nilsson. (alkup. 2007) Bonnierförlagen. 37 Vrt. R i c h, A d r i a n n e (1977) A Woman Born. London: Virago. Teoksessa Kelly, L.: Surviving Sexual Violence. Polity Press. Cambridge 1988. Integrationsverket (2007) 38 Förtryckta flickor i patriarkala miljöer. Insatser mot hedersrelaterat våld i tre länder. www.mkc.botkyrka.se/biblioteket/publikationer/ stencilserie/2007-03_hedersrelaterat.pdf. Luettu 1.8.2009. 39 R a z a c k, S h e r e n e (1994) What is to Be Gained by Looking White People in the Eye? Culture, Race and Gender in Cases of Sexual Violence. Signs 19(4): 894 923. 40 Nyt -liite / Helsingin Sanomat nro 30/2009. 41 Jo k i n e n, A r t o (2000: 250). 42 mt., 251. 81