Talouden näkymät Helmikuu 2015 Ekonomistit 2.2.2015 Twitter: @OP_Ekonomistit
Talouden näkymät - yhteenveto Maailmankaupan kasvu koheni viime vuonna hieman noin 3 %:iin. Ennakoivat indikaattorit viittaavat kasvun piristyvän hieman alkuvuoden aikana. Vuonna 2015 maailmantalouden kasvu saa lisävauhtia öljyn hinnan halpenemisesta ja kasvu on keskimääräistä nopeampaa. Talouden kehitys on silti monin osin edelleen haurasta. Euroalueen BKT kasvaa 1,3 % tänä vuonna alhaisen öljyn hinnan ja heikentyneen euron tukemana. Myös EKP:n elvyttävät toimet vilkastuttavat talouden aktiviteettia. Globaalit inflaatiopaineet ovat vähäiset. Öljyn hinnan merkittävä lasku hidastaa inflaatiota monissa talouksissa tänä vuonna. Euroalueella kokonaisinflaatio on miinuksen puolella alkuvuonna ja ydininflaatio sivuaa euroajan matalinta tasoa. EKP laajentaa arvopaperiostot valtionlainoihin maaliskuusta lähtien. Arvopapereita ostetaan 60 mrd. eurolla kuukaudessa vuoden 2016 syyskuuhun asti tai kunnes inflaatio on uskottavasti nousemassa kohti tavoitetta. Euron heikentyminen on jatkunut ja vaihtelu on muutoinkin lisääntynyt valuuttamarkkinoilla. Luottamus talouteen on kohentunut hieman Suomessa. Indikaattorien mukaan talous oli pienessä kasvussa vuoden lopulla. BKT kasvaa 1,0 % vuonna 2015. Talouskasvun piristyminen on peräisin viennin lisääntymisestä, sillä kotimainen kysyntä säilyy vaisuna. Alhainen inflaatio tukee kotitalouksien kulutusta. Investoinnit supistuvat vielä tänä vuonna.
Maailmantalouden kasvu kohenee tänä vuonna, halpa öljy piristää näkymiä indeksi 70 65 60 55 50 45 40 35 30 Maailmankauppa* ja globaali teollisuuden ostopäällikköindeksi muutos ed. vuodesta, % 20 15 10 5 0-5 -10-15 * 3 kk:n liukuva keskiarvo -20 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 Globaali teollisuuden ostopäällikköindeksi (vasen ast.) Maailmankauppa oikea ast.) Lähteet: CPB ja JP Morgan Maailmankaupan kasvu nopeutui hieman yli 3 %:iin viime vuonna edellisvuodesta. Kasvu piristyy hieman kuluvan vuoden aikana. Vuonna 2015 maailmantalouden kasvu saa lisävauhtia öljyn hinnan halpenemisesta ja kasvu on keskimääräistä nopeampaa. Talouden kehitys on silti monin osin edelleen haurasta. Maakohtaiset erot ovat suuria ja öljyn sekä muiden raaka-aineiden hintojen halpeneminen voi monissa kehittyvissä maissa aiheuttaa ongelmia. Öljyn hinnan halpeneminen parantaa maailmantalouden näkymiä, mutta riskit ovat edelleen koholla niin taloudellisista ja poliittisista syistä. Riskejä ovat Kreikan velkaneuvottelut, geopoliittinen epävarmuus ja rahoitusmarkkinoiden kasvava volatiliteetti.
Yhdysvalloissa vahvaa talouskasvua tänä vuonna 6 4 2 0-2 -4-6 -8-10 % 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 Lähde: Macrobond BKT ja ostopäällikköindeksi Yhdysvalloissa Teollisuuden ostopäällikköindeksi (ISM) BKT (muutos ed. neljänneksestä vuositasolla) indeksi 65 60 55 50 45 40 35 30 25 Yhdysvalloissa teollisuuden luottamus on vahvaa. Tammikuussa kuluttajien luottamus nousi korkeimmalle tasolle seitsemään vuoteen. Yhdysvaltain BKT:n kasvuvauhti hidastui vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä. BKT kasvoi 2,6 % annualisoituna kotitalouksien kulutuksen tukemana. Öljyn hinnan halpeneminen hyödyttää selvästi USA:n taloutta. Tänä vuonna maan talous kasvaa 3,5 %. Työllisyyden kasvu on ollut hyvissä kantimissa ja työttömyysaste on painunut alle 6 %:n ja pitkäaikaisen keskiarvon. Matalan inflaation vuoksi keskuspankilla on varaa edetä rauhallisesti koron nostoissa. Ohjauskoron nosto on kuitenkin edessä kuluvana vuonna.
Euroalueen talouskasvu hieman piristymässä 4 2 0-2 -4-6 BKT ja ostopäällikköindeksi euroalueella %, muutos ed. vuodesta 6 BKT (määrän muutos) indeksi Teollisuuden 60 ostopäällikköindeksi 55 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 Lähteet: Macrobond, Markit Economics 50 45 40 35 30 Tammikuussa sekä kuluttajien että yritysten luottamus koheni euroalueella. Vähittäiskaupan ja teollisuuden tilastot viittaavat talouden kasvaneen viime vuoden neljännellä neljänneksellä. Euroalueen BKT kasvoi 0,2 % vuoden kolmannella neljänneksellä edellisneljänneksestä. Edellisvuodesta kasvua oli 0,8 %. Kotitalouksien kulutus ja vienti tukivat talouskasvua. Euroalueen BKT kasvaa 1,3 % tänä vuonna alhaisen öljyn hinnan ja heikentyneen euron tukemana. Myös EKP:n elvyttävät toimet vilkastuttavat talouden aktiviteettia. Ukrainan kriisi varjostaa euroalueen talousnäkymiä. Kreikka säilyy talousalueen villinä korttina. Työttömyysaste laski 11,4 %:iin viime vuonna. Työttömyys laskee lisää kuluvana vuonna.
Kiinan talouskasvu hidastuu, Venäjän talous taantumassa 14 12 10 8 6 4 2 0-2 % Venäjä Lähde: Macrobond BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä Brasilia Kiina Intia 10 11 12 13 14 Kiinan BKT:n kasvu hidastui 7,4 %:iin viime vuonna. Investointien kasvu oli selvästi aiempia vuosia hitaampaa. Talouskasvun hidastuminen jatkuu tänä vuonna. Alhainen öljyn hinta vähentää Kiinan energian tuontia ja pitää vaihtotaseen tuntuvasti ylijäämäisenä. Venäjän talous painuu taantumaan tänä vuonna talouspakotteiden, laskeneen öljyn hinnan ja kiristyneen rahapolitiikan johdosta. Ruplan heikkeneminen korvaa öljyn hinnan laskun aiheuttamia aukkoja vientituloissa ja kohentaa kotimaisten tuottajien asemaa. Inflaation nousu heikentää kuitenkin ostovoimaa ja nousevat korot investointihaluja. Talousuudistukset ja raaka-aineiden hintojen lasku nopeuttavat Intian BKT:n kasvua tänä vuonna. Brasiliassa talouskasvu piristyy hieman, mutta jää trendikasvua hitaammaksi.
Öljyn hinta jyrkässä laskussa, myös muiden raaka-aineiden hinnat alentuneet indeksi 2010=100 160 140 120 100 80 60 40 20 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 Lähde: Macrobond Maailman raaka-ainehintoja Raaka-aineet pl. energia (HWWI-indeksi) Öljy USD/barreli 160 140 120 100 80 60 40 20 Raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan lasku jatkui tammikuussa. Kuukauden aikana öljyn barrelihinta laski noin 10 Yhdysvaltojen dollarilla. Futuurihinnat viittaavat alhaiseen öljyn hintaan koko vuoden osalta. Öljyn hinnan lasku piristää maailmantalouden kasvunäkymiä mallilaskelmien mukaan tänä vuonna noin 1,0 %-yksikköä. Laskelmiin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella. Vaisu kysyntä ja tarjonnan lisäys ovat laskeneet öljyn hintaa. Geopoliittiset riskit eivät ole nostaneet öljyn hintaa viime aikoina. Kysynnän ja tarjonnan epäsuhta pitää öljyn hinnan alhaalla myös jatkossa. Myös muiden raaka-aineiden (pl. energia) hinnat ovat laskeneet viime kuukausina.
Euroalueen inflaatio miinukselle alkuvuonna 6 5 4 3 2 1 0-1 -2-3 Kuluttajahintojen vuosimuutos % Yhdysvallat Euroalue 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 Lähde: Macrobond Euroalueen inflaatio oli - 0,6 % tammikuussa. Öljyn hinnan voimakas lasku painoi inflaation miinukselle. Inflaatio ilman energiaa ja ruokaa oli 0,6 %, mikä sivuaa euroajan matalimpia lukuja. Inflaatio säilyy miinuksella syksyyn, mutta on keskimäärin 0,0 % tänä vuonna. Ydininflaatio ja inflaatio-odotukset pysyvät alhaalla. Myös Yhdysvalloissa inflaatio on hidastunut ja inflaatio-odotukset ovat laskeneet. Joulukuussa inflaatio vaimeni 0,8 %:iin. Raaka-aineiden hintojen aleneminen ja dollarin vahvistuminen vaimentavat hintojen nousua. Tänä vuonna USA:n inflaatio pysyy maltillisena, vaikka matalalle laskeva työttömyys nostaakin palkkoja aiempaa nopeammin.
EKP aloittaa valtionlainaostot maaliskuussa 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0-0,5 % 3 kk:n euribor 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Lähde: Macrobond Korkojen kehitys 12 kk:n euribor EKP:n ohjauskorko EKP:n talletuskorko Tammikuun korkokokouksessa EKP ilmoitti laajentavansa arvopaperiostot valtionlainoihin maaliskuusta lähtien. Arvopapereita ostetaan 60 mrd. eurolla kuukaudessa, joten keskuspankin tase kasvaa runsaalla 1 000 mrd. eurolla. Ostot jatkuvat vuoden 2016 syyskuuhun asti tai niin kauan kunnes EKP näkee inflaation olevan kestävällä polulla lähestyen hieman alle 2 prosentin olevaa inflaatiotavoitetta. Uusilla toimenpiteillä EKP pyrkii nopeuttamaan inflaatiota ja nostamaan inflaatio-odotuksia euroalueella. EKP:n mukaan toimet kannustavat pankkeja lisäämään lainanantoa kotitalouksille ja yrityksille. Keskuspankin ohjauskorko pysyy pitkään alhaalla. EKP:n toimet pitävät markkinakorot alhaalla pidemmän aikaa, arviolta pari vuotta.
EKP:n epätavanomaiset rahapolitiikan toimet mrd. 3 500 3 000 2 500 Euroopan keskuspankin tase mrd. Katettujen velkakirjojen osto-ohjelma 1 28,2 - Arvoperien osto-ohjelma 144,3 - Katettujen velkakirjojen osto-ohjelma 2 12,7 - Katettujen velkakirjojen osto-ohjelma 3 37,2 + 2 000 Omaisuusvakuudellisten arvopapereiden osto-ohjelma 2,3 + 1 500 1 000 07 08 09 10 11 12 13 14 15 Lähde: Macrobond Kohdennetut pitempiaikaiset rahoitusoperaatiot 212,4 + Pitempiaikaiset rahoitusoperaatiot 184,7 - + Käynnissä oleva toimi, joka kasvattaa tasetta jatkossa - Päättynyt toimi, joka vähentää keskuspankin tasetta jatkossa Lähde: EKP
Pitkät korot laskussa 4,5 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 % 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Lähde: Macrobond Iso-Britannia Korkokehitys Swap (10 v) Yhdysvallat Euroalue Pitkät korot ovat laskeneet euroalueella selvästi enemmän kuin Yhdysvalloissa tai Britanniassa. Euroalueen pitkiä korkoja laskevat vaimeahko talouskasvu, matala inflaatio ja EKP:n rahapoliittiset toimet. Myös Yhdysvalloissa ja Britanniassa pitkät korot ovat laskeneet vahvasta talouskasvusta ja keskuspankkien koronnosto-odotuksista huolimatta. Markkinoiden hermoileva tunnelma on pitänyt pitkät korot laskusuunnassa.
Epävarmuus nostanut Kreikan valtionlainojen korkoja 12 10 8 6 4 2 0 % Italia Suomi Lähde: Macrobond Saksa Pitkät korot Valtion obligaatiot (10v) Espanja Kreikka Portugali 2014 2015 Pois lukien Kreikka euroalueen valtionlainojen korot ovat olleet laskussa viime kuukausina. EKP:n valtionlainaostot maaliskuusta lähtien pitävät valtiolainojen korot alhaalla. Viime aikoina Kreikan koroissa on näkynyt Syriza- puolueen vaalivoitto tammikuun parlamenttivaaleissa. Syriza-vetoinen uusi hallitus haluaa neuvotella Kreikan talouden sopeuttamisohjelman ehdot uusiksi ja keventää maan velkataakkaa. Neuvotteluja Kreikan ja troikan välillä käydään alkuvuoden aikana ja yhteisymmärryksen löytäminen voi osoittautua hyvinkin hankalaksi.
Euron heikentyminen voimistunut USD 1,4 1,3 1,2 1,1 Lähde: Macrobond Euron arvon kehitys EUR/SEK EUR/USD 2013 2014 2015 SEK 10,0 9,0 8,0 7,0 Tammikuussa euron heikentyminen voimistui suhteessa Yhdysvaltojen dollariin. Pelkästään tammikuussa euro heikkeni noin 7 %. Viime vuonna euro heikkeni 12 % suhteessa Yhdysvaltojen dollariin. EKP:n rahapolitiikka ja euroalueen nollassa oleva inflaatio ovat euron heikkenemisen taustalla. Heikkenemistrendi jatkuu, sillä EKP pitää rahapolitiikkansa kevyenä, kun Yhdysvalloissa kiristetään vähitellen. Euro heikkeni tammikuussa hieman Ruotsin kruunua kohtaan. Myös Ruotsin talous painii nollainflaation kanssa ja keskuspankki suunnittelee epätavanomaisia rahapolitiikan toimia.
EKP käänsi osakekurssit nousuun indeksi 4.1.2010=100 200 Keskeisiä osakeindeksejä 180 160 140 120 100 80 60 S&P 500 OMX Helsinki Cap Euro Stoxx 50 10 11 12 13 14 15 Lähde: Macrobond Odotukset ja EKP:n ilmoitus valtiolainaostojen aloittamisesta nostivat osakekursseja euroalueella ja Suomessa tammikuussa. Sen sijaan Yhdysvalloissa kurssit polkivat paikoillaan. Elvyttävä rahapolitiikka, alhainen öljyn hinta ja talouskasvun vilkastuminen luovat edellytykset osakekurssien nousulle tänä vuonna.
Suomen talouskasvu kohenee 8 6 4 2 0-2 -4-6 -8-10 -12 % Tuotannon suhdannekuvaaja ja BKT muutos ed. vuoden vast. ajankohdasta BKT:n määrä Työpäiväkorjatut sarjat 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14e 15e 16e Lähteet: Tilastokeskus, OP Tuotannon suhdannekuvaaja* * 3 kk:n liukuvasta keskiarvosta Suomen talouden elpyminen jatkuu tänä vuonna. BKT kasvaa 1,0 % vuonna 2015. Talouskasvun piristyminen on peräisin viennin lisääntymisestä, sillä kotimainen kysyntä säilyy vaisuna. Alhainen inflaatio tukee kotitalouksien kulutusta. Investoinnit supistuvat vielä tänä vuonna. Ensi vuonna BKT kasvaa 1,7 %. Työttömyys nousee hieman kuluvana vuonna ja kääntyy pieneen laskuun ensi vuonna. Inflaatio on 0,2 % tänä vuonna ja nopeutuu hieman ensi vuoden mittaan. Valtiontalouden kiristystoimet pienentävät julkisen talouden alijäämää ennustevuosina. Julkisen talouden velka jatkaa kasvu-uralla ja velkasuhde nousee yli 60 %:n rajan. Vaihtotase tasapainottuu.
Yritysten luottamus edelleen vaisua saldoluku 30 20 10 0-10 -20-30 -40 Luottamusindikaattoreita Suomessa Teollisuus Palvelut Rakentaminen 10 11 12 13 14 15 Lähde: Elinkeinoelämän keskusliitto EK Yritysten luottamus pysyi heikkona tammikuussa. Teollisuuden luottamus nousi vähän. Tuotannon arvioidaan kasvavan hieman lähikuukausina. Tilauskanta on hieman vahvistunut syksyn ja alkutalven aikana, mutta on edelleen normaalia pienempi. Rakentamisen luottamus notkahti. Tilauskanta on alhaisella tasolla ja henkilökunnan määrä alenee. Palvelusektorin luottamus säilyi ennallaan. Myynnin määrän arvioidaan kasvavan hyvin vähän lähikuukausina. Vähittäiskaupan luottamus oli edelleen erittäin heikkoa. Myyntiodotukset ovat säilyneet vaisuina, ja useat kaupan alan yritykset ennustavat myynnin supistuvan kevään aikana.
Viennin kasvu vahvistuu Tavaravienti 12 kuukauden liukuva keskiarvo indeksi 2011=100 115 Venäjä 110 EU-maat 105 Koko vienti 100 95 Muut maat 90 2011 2012 2013 2014 Lähde: Macrobond Tullin tilastojen mukaan tavaraviennin arvo laski 1,0 % vuoden 2014 tammimarraskuussa. Samaan aikaan tavaraviennin määrä kasvoi 1,8 %. Vuoden 2014 tammi-marraskuussa tavaraviennin arvo EU:hun kasvoi 4 %, sen sijaan vienti EU:n ulkopuolelle laski 7 %. Vienti Venäjälle supistui vuoden 2014 tammi-marraskuussa 13 % ja Venäjän osuus Suomen viennistä laski 8,4 %:iin noin 10 %:sta. Muun muassa teollisuuden tilausten kasvu puoltaa sitä, että vienti kasvaa talven aikana. Viime vuoden tammi-marraskuussa uudet tilaukset lisääntyivät 7,1 % edellisvuodesta. Raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan voimakas lasku ja heikkenevä euro tukevat Suomen vientiä. Vienti kasvaa keskimäärin 3,5 %:n vauhtia ennustevuosina. Venäjän taloustilanne pakotteineen varjostaa vientinäkymiä.
Vaihtotase tasapainottuu tänä vuonna mrd. 10 8 6 4 2 0-2 -4-6 07 08 09 10 11 12 13 14 Lähde: Tilastokeskus Suomen kauppa- ja vaihtotase 12 kk:n liukuva summa Kauppatase Vaihtotase Vaihtotaseen ylijäämä oli 0,3 mrd. euroa marraskuussa. Vaihtotaseen eristä ainoastaan tulonsiirtojen tase oli alijäämäinen, muut erät olivat ylijäämäisiä. Tammi-marraskuussa vaihtotaseen alijäämää on kertynyt 2,1 mrd. euron verran. Kauppataseen ylijäämä on kasvanut. Myös tuotannontekijäkorvausten tase on ylijäämäinen. Sen sijaan muut erät ovat selvästi alijäämäisiä. Vaihtosuhteen koheneminen ja viennin kasvu kääntävät vaihtotaseen tasapainoon kuluvana vuonna.
Kuluttajien luottamuksen piristyminen jatkui tammikuussa saldoluku 25 20 15 10 5 0-5 -10-15 Kuluttajien luottamusindikaattori ja vähittäiskaupan määrä* 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 Lähde: Tilastokeskus Kuluttajien luottamusindikaattori Vähittäiskauppa * Muutos ed. vuod. vast. ajankohd. 3 kk liukuvista keskiarvoista % 10 8 6 4 2 0-2 -4-6 Kuluttajien luottamus koheni lisää tammikuussa. Kotitalouksien odotukset omasta ja Suomen taloudesta sekä työttömyyskehityksestä paranivat hieman tammikuussa. Arviot kotitalouden säästämismahdollisuuksista pysyivät ennallaan. Vähittäiskaupan myynnin määrä väheni viime vuonna 1,2 %. Yksityisen kulutus kasvaa hieman tänä vuonna. Työttömyyden nousu ja talouden epävarmuus hillitsevät kotitalouksien kulutushaluja. Hyvin matala inflaatio toisaalta tukee kotitalouksien reaalituloja.
Investointien supistuminen jatkuu vuonna 2015 mrd. 14 12 10 8 6 4 2 0 2010 hinnoin Muut* Muu talonrakennus Investointien määrä 4 neljänneksen liukuva summa Maa- ja vesirakennus Asunnot Koneet ja laitteet * Kasvatettavat biologiset varat ja henkiset omaisuustuotteet (ml. tutkimus ja kehittäminen) 06 07 08 09 10 11 12 13 14 Lähde: Tilastokeskus Investoinnit vähenevät kuluvana vuonna edelleen, mutta niiden supistumisvauhti on aiempia vuosia hitaampaa. Rakennusluvat eivät viittaa kovin hyvään rakentamisaktiviteettiin tänä vuonna. Niin asuin- kuin muu rakentaminen vähenee. Hieman nopeutuva talouskasvu ei vielä lisää yritysten investointitarpeita. Kapasiteettia on vapaana varsin runsaasti. Investoinnit kääntyvät nousuun vasta ensi vuonna.
Valtiontalouden vaje pieneni viime vuonna mrd. 55 53 51 49 47 45 43 41 39 37 35 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 Lähde: Valtiokonttori Valtion tulot ja menot 12 kk:n liukuva summa Menot Tulot Valtiontalouden vaje oli vuoden 2014 tammi-marraskuussa 4,8 mrd. euroa, kun se edellisvuonna oli 5,5 mrd. euroa. Verotulojen kasvu kohensi valtiontalouden tasapainoa viime vuonna. Valtion tiukka budjetti pienentää julkisen talouden alijäämää tänä vuonna. Julkinen velka nousee tänä vuonna yli 60 %:n tason ja velkasuhteen kohoaminen jatkuu myös ensi vuonna eikä kehitys taitu ilman lisätoimia. Maltillisesti piristyvä taloustilanne kohentaa hieman julkisen talouden näkymiä vuonna 2016. Kevään eduskuntavaalien vuoksi noudatettava talouspolitiikka on kuitenkin tavanomaista enemmän hämärän peitossa.
Työttömyys nousi viime vuonna Avoimet työpaikat ja työttömyysaste 1 000 kpl 45 40 35 30 25 20 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 Lähde: Macrobond Työttömyysaste (kt) % 10 9 8 7 6 5 Työttömyysaste oli viime vuonna 8,7 %, mikä oli 0,5 %-yksikköä edellisvuotta korkeampi. Työttömien määrä kasvoi 13 000 hengellä ja työllisten määrä väheni 9 000 hengellä. Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi viime vuonna. Samaan aikaan lomautettujen määrä lisääntyi. Työttömyysaste nousee tänä vuonna 8,8 %:iin. Ensi vuonna työttömyys vähenee hieman ja työttömyysaste laskee 8,7 %:iin. Talouskasvun koheneminen kääntää työttömyyden laskuun.
Inflaatio lähestyy nollaa tänä vuonna 12 10 8 6 4 2 0-2 -4-6 -8 % Kuluttajahintaindeksi hyödykeryhmittäin muutos edellisestä vuodesta Asuminen ja energia 06 07 08 09 10 11 12 13 14 Lähde: Tilastokeskus Elintarvikkeet Kuluttajahinnat Inflaatio vaimeni 1,0 %:iin viime vuonna. Joulukuussa inflaatio oli 0,5%. Elintarvikkeiden sekä ravintola- ja hotellipalveluiden hintojen nousuvauhdin hidastuminen ja liikenteen hintojen halpeneminen vaimensivat inflaatiota vuonna 2014. Raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan voimakas alamäki laski liikenteen hintoja. Myös välilliset veronkorotukset olivat edellisvuotta pienemmät. Asumisen, alkoholin ja tupakan sekä terveydenhoitopalveluiden kallistuminen pitivät yllä inflaatiota. EU-maiden kanssa yhdenmukaistettu inflaatio oli 1,2 % viime vuonna. Kiintein veroin laskettuna hinnat nousivat 0,7 %. Alhainen öljyn hinta ja sen kerrannaisvaikutukset vaimentavat inflaatiota tänä vuonna. Inflaatio on keskimäärin 0,2 %, mutta ilman välillisiä veronkorotuksia se olisi miinuksen puolella.
Asuntohinnat laskussa Vanhojen osakeasuntojen hinnat indeksi 2010=100 112 110 Pääkaupunkiseutu 108 Koko maa 106 104 102 Muu Suomi 100 98 96 10 11 12 13 14 Lähde: Tilastokeskus Asuntojen hinnat laskivat 0,6 % viime vuonna. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 0,2 %, kun taas muualla maassa hinnat laskivat 1,3 %. Hintanäkymät ovat verrattain vakaat ja maltilliset. Kotitalouksien asuntojen ostoaikeet olivat tammikuussa keskimääräistä matalammalla tasolla. Työllisyyden ja korkojen kehitys määrittävät pitkälti asuntomarkkinoiden suunnan. Korot pysyvät jatkossakin matalina, mutta työmarkkinoiden heikko tila pitää asuntomarkkinat vaimeina.
OPn suhdanne-ennuste Tammikuu 2015 Kysyntä ja tarjonta, määrän muutos, % 2013 2014e 2015e 2016e Bruttokansantuote -1,3 0,1 1,0 1,7 Tuonti -1,6-0,3 0,9 2,5 Vienti -0,7 0,5 3,0 4,0 Kulutus -0,2 0,0 0,5 0,8 - yksityinen -0,6 0,1 0,6 1,0 - julkinen 0,6-0,2 0,2 0,3 Investoinnit -5,3-3,4-1,7 2,0 Muita keskeisiä ennusteita 2013 2014e 2015e 2016e Kuluttajahintojen muutos, % 1,5 1,0 0,2 0,6 Ansiotason muutos, % 2,2 1,3 1,2 1,0 Työttömyysaste, % 8,2 8,7 8,8 8,7 Lähteet: Tilastokeskus, OP Vaihtotase, % BKT:sta -1,2-1,5 0,1 0,6 Julkisyhteisöjen alijäämä, % BKT:sta -2,4-2,4-2,0-1,5 Julkisyhteisöjen velka, % BKT:sta 56,0 59,2 61,2 62,2
Yhteystiedot OP Pääekonomisti Reijo Heiskanen puh. 010 252 8354 Ekonomisti Timo Hirvonen puh. 010 252 8515 Asiantuntijapäällikkö Maarit Lindström puh. 010 252 1695 Tietopalveluasiantuntija Anneli Tikkanen puh. 010 252 2035 etunimi.sukunimi@op.fi www.taloudessa.fi Twitter: @OP_Ekonomistit