Liite 1. Vesa Puttonen

Samankaltaiset tiedostot
Talouden näkymät ja Suomen haasteet

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri Samu Kurri

Mistä investointien vaimeus

Suomen kustannuskilpailukyky

Talouden näkymät vuosina

Kustannuskilpailukyvyn tasosta

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät Johtava ekonomisti Penna Urrila

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Talouden näkymät vuosina

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

TALOUSENNUSTE

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi

Talouskasvun edellytykset

TALOUSENNUSTE

Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Taloudellinen tilanne ja näkymät

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Talous tutuksi - Tampere Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talousnäkymät. Vesa Vihriälä ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talouden näkymät

Talouden näkymät vuosina

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö

Globaaleja kasvukipuja

Suomen talouden näkymät

Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Kansainvälisen talouden näkymät

TALOUSENNUSTE

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Lauri Uotila Sampo Pankki

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus

Rakennemuutos, ikääntyminen ja epävarmuus haasteina uudistumiskyky entistäkin tärkeämpi Pääjohtaja Erkki Liikanen

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen

Globaaleja kasvukipuja

Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas

TALOUSENNUSTE

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Suomen arktinen strategia

Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle

Esityksen rakenne. Maksufoorumin avaussanat. Maksufoorumi Helsinki Congress Paasitorni

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa Julkinen

LähiTapiola Varainhoito Oy

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat Pasi Holm

Suomen talouden näkymät

Suomen talous vahvistumassa

Talouden näkymät ja Suomen rahoitusmarkkinat

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019

Kansainvälisen talouden näkymät

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti Simo Pinomaa, EK

Suomen ja Itä-Suomen kasvun mahdollisuudet globaalissa ympäristössä

Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti

Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Maailmantalous ja Suomi

muutos *) %-yks. % 2017*)

Talouden näkymät

muutos *) %-yks. % 2016

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö Timo Hirvonen Ekonomisti

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)

Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista. Hannu Viertola

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

*) %-yks. % 2018*)

Euroalue tyhjäkäynnillä Eräiden maiden kokonaistuotanto neljänneksittäin, 2008/2 2012/3, indeksi (2008/2=100)

Kansantalouden tilinpito

Ennuste vuosille

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

Euroopan ja Suomen menestymisen eväät

Ennuste vuosille

Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä?

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu

Ennuste vuosille

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

Euroopan talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitysnäkymät

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

Ennuste vuosille

Euro & talous 4/2009 ja Rahoitusjärjestelmän vakaus -erikoisnumero

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät

Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus

Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta

Ennuste vuosille

Transkriptio:

Liite 1 Eurokriisistä Talousneuvosto Vesa Puttonen 26.9.2012 2012

Millions USD USA:n liittovaltion velka & velkakatto 18 000 000 16 000 000 US DEBT LIMIT US TOTAL DEBT 14 000 000 12 000 000 10 000 000 8 000 000 6 000 000 4 000 000 2 000 000 0 1972 1974 1976 1978 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012

BKT:n muutos eri maissa % 8 6 4 2 0 2 4 6 USA Ranska Iso Britannia Saksa Italia Espanja Suomi 8 10 12 1.3.2008 1.7.2008 1.11.2008 1.3.2009 1.7.2009 1.11.2009 1.3.2010 1.7.2010 1.11.2010 1.3.2011 1.7.2011 1.11.2011 1.3.2012

Valtioiden, kotitalouksien ja yritysten velat suhteessa bruttokansantuotteeseen (Cecchetti, Mohanty & Zampolli, 2011) 500 450 400 350 300 250 200 150 100 50 456 410 364 322 321 290 268 241 243 226 223 200 198 203 198 151 160 160 136137 310 313 293 278 252 236 180 109 0 USA Japani Saksa Iso Britannia Ranska Italia Kanada 1980 1990 2000 2010

% 7 Ohjauskorkojen kehitys ennen ja jälkeen kriisin (1991/2007) 6 5 4 3 2 ECB FED Bank of England Bank of Japan 1 0 2 1 0 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Five year CDS spreads 0 5 10 15 20 25 30 35 40 Greece Ireland Portugal Spain California Illinois Michigan Italy New York Texas Germany USA 31.12.2009 31.12.2010 30.9.2011 29.6.2012

Mitä siis tiedetään? Yksin Eurooppa ei ole ongelmissa Ongelmat jatkuvat vielä pitkään, tilanne on heikentymässä ei paranemassa Poliittinen paine ei kollektiivisen lainan hoitoon riitä kun lakikaan ei riitä (USA:n velkakatto). Tarvitaan markkinakuria (USA:n osavaltiot) Maat(kin) ajautuvat maksukyvyttömiksi Keskuspankit ovat aktiivisia, mutta eivät voi ratkaista pitkän aikavälin ongelmaa

Liite 2 Suomen vaihtotaseen heikentyminen Esitys talousneuvostossa 26.9.2012 Lauri Kajanoja Johtava neuvonantaja Suomen Pankki 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 1

Esityksen sisältö I. Vaihtotaseen heikkenemisen syyt II. Kustannuskilpailukyky III. Johtopäätöksiä 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 2

I. Vaihtotaseen heikkenemisen syyt 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 3

Vaihtotase heikentynyt 2000-luvulla 10 % BKT:stä 8 6 4 2 0-2 -4-6 -8 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 Lähteet: Suomen Pankki ja Tilastokeskus. 26005 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 4

Vaihtotaseen erät: 2000-luvulla tavarakauppa pääroolissa 12 10 8 6 4 2 0-2 -4-6 Tavarakaupan tase Tuotannontekijäkorvausten tase % BKT:stä Palvelutase Tulonsiirtojen tase -8 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 Lähteet: Tilastokeskus ja Suomen Pankki. 26005 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 5

Tuontihinnat nousseet vientihintoihin nähden Vientihinnat Tuontihinnat Vaihtosuhde 140 Indeksi, 2005 = 100. 130 120 110 100 90 80 1995 1997 1999 2001 2003 2005 2007 2009 2011 Lähde: Tilastokeskus. 26014 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 6

Keskeisiä vientialoja taantunut 6 Paperiteollisuus Elektroniikkateollisuus Osuus bruttokansantuotteesta, t t % 5 4 3 2 1 0 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 Lähde: Tilastokeskus. 24877 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 7

Paperin ja elektroniikan kontribuutiot kauppataseeseen heikentyneet 2000-luvulla Tavaravienti vientituotannon tuontipanoksilla* vähennettynä, % BKT:stä, k 10 12 kuukauden liukuva summa Muu 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Metsäteollisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kemianteollisuus metalliteollisuus 2001 2003 2005 2007 2009 2011 Lähteet: Tullihallitus, Tilastokeskus ja Suomen Pankin laskelmat. *) Tuontipanokset t = vienti tikertaa tuotannon t tuontipanososuus. ti Vuosille 2009 2012 käytetty vuoden 2008 tuontipanososuuksia. 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 8 26007

Suomalaiset kotitaloudet velkaantuvat Suomi Euroalue Muutos vuodesta 2007 vuoteen 2011, % 30,0 20,0 10,00 0,0 10,0 20,0, BKT, volyymi Yksityinen kulutus, volyymi Asuntoinvestoinnit, volyymi Kotitalouksien lainakanta Lähteet: Eurostat ja Euroopan keskuspankki. 26062 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 9

Vaihtotaseen heikkenemisen syyt Teollisuuden ongelmat: paperi ja elektroniikka Energiariippuvuus ja öljyn hinnan nousu Kotitalouksien viimeaikaiset alijäämät Julkisen talouden viimeaikaiset alijäämät Kustannuskilpailukyvyn heikkeneminen o Väestön ikärakenne ei selitä Ennusteet: vaihtotase pysyy hieman alijäämäisenä 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 10

II. Kustannuskilpailukyky 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 11

Suomen vaihtosuhteen heikkeneminen näkyy teollisuuden arvonlisäyksen hinnassa 115 110 105 100 95 90 85 80 75 Tehdasteollisuus: Arvonlisäyksen hinta* Suomi Euroalue Indeksi, 1999 = 100 70 1995 2000 2005 2010 *) Implisiittinen deflaattori. Euroalue: 4 neljänneksen liukuva keskiarvo. Lähde: Eurostat (Macrobond). 26313 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 12

Tuotannon volyymi kasvanut nopeasti Tehdasteollisuus: Työn tuottavuus eli tuotannon volyymi työllistä kohti* 200 180 160 140 120 100 80 Suomi Indeksi, 1999 = 100 Euroalue 60 1995 2000 2005 2010 *) Bruttoarvonlisäykseen perustuva. Lähde: Eurostat (Macrobond). 26313 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 13

Tuotannon arvon kehitys heikompaa 160 Tehdasteollisuus: Tuotannon arvo työllistä kohti* Suomi Euroalue Indeksi, 1999 = 100 150 140 130 120 110 100 90 80 1995 2000 2005 2010 *) Bruttoarvonlisäykseen perustuva. Lähde: Eurostat (Macrobond). 26313 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 14

Yksikkötyökustannukset antavat liian suotuisan kuvan kustannuskilpailukyvystä Tehdasteollisuus Muutos 1999Q1-2012Q1, % Työn tuottavuus Tuotannon arvo työllistä kohti Suomi Euroalue Yksikkötyökustannukset Tök Työkustannukset k tjaettuna tuotannon t arvolla -10 0 10 20 30 40 50 60 26313 Lähde: Eurostat. Tuotannon arvo on bruttoarvonlisäys. 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 15

III. Johtopäätöksiä 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 16

Onko vaihtotaseen alijäämä ongelma? Vaihtotaseen alijäämän kasvuun tulee reagoida, jos se kasvattaa huomattavasti kansantalouden rahoituksen saatavuuteen ja ehtoihin liittyviä riskejä ja/tai on seurausta epätasapainoisesta kotimaisesta talouskehityksestä Finanssikriisin opetuksia: velkaantuminen ja kustannuskilpailukyvyn menettäminen johtavat umpikujaan 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 17

Epätasapainoisen kehityksen välttäminen Kotitalouksien velkaantumisen hallinta Julkisten alijäämien pienentäminen Kilpailukyvyn kohentaminen Kustannus- ja reaalinen e kilpailukyky y Kasvumahdollisuuksia ja julkisen talouden kestävyyttä ttä parantavat t rakenneuudistukset k t Työurien pidentäminen ym. 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 18

Kiitos! 26.9.2012 Lauri Kajanoja SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen 19