PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA 1 25.3.2013
Pelastuslaki 41 Palontutkinta 1. Palontutkinnan tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien ehkäisy ja vahinkojen rajoittaminen sekä pelastustoiminnan ja toimintavalmiuksien kehittäminen. 2. Pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta Palontutkinnassa arvioidaan tulipalon syttymissyy ja selvitetään tarvittavassa laajuudessa palon syttymiseen ja leviämiseen vaikuttaneet tekijät, palosta aiheutuneet vahingot ja vahinkojen laajuuteen vaikuttaneet tekijät sekä pelastustoiminnan kulku. Selvityksen laajuuteen vaikuttaa erityisesti palon seurausten vakavuus. 88 Tiedonsaantioikeus palon- ja onnettomuuden tutkinnassa Tämän lain 41 :n mukaista palontutkintaa suorittavalla alueen pelastusviranomaisella ja 107 :n mukaista onnettomuuden tutkintaa suorittamaan määrätyllä tutkintalautakunnan jäsenellä ja asiantuntijalla on oikeus päästä onnettomuuskohteeseen ja ottaa näytteitä sekä saada salassapitosäännösten estämättä maksutta tutkinnassa välttämättömiä tietoja ja asiakirjoja onnettomuuskohteen edustajalta ja viranomaisilta. 3. Tiedot palontutkinnasta tallennetaan 91 :ssä tarkoitettuun toimenpiderekisteriin. 4. Jos on aihetta epäillä, että tulipalo tai muu onnettomuus on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti, pelastusviranomaisen on ilmoitettava asiasta poliisille. Poliisille on ilmoitettava myös palontutkinnan yhteydessä havaituista palo- ja henkilöturvallisuusrikkomuksista. 5. Poliisin on toimitettava poliisilain (493/1995) 37 :n mukainen poliisitutkinta palonsyyn selvittämiseksi sellaisissa tulipaloissa, joista seurauksena on ollut henkilön kuolema, vakava henkilövahinko tai huomattava omaisuusvahinko 2 25.3.2013
PALONTUTKINNAT VARSINAIS-SUOMESSA 2005 9 kpl 2006 19 kpl 2007 37 kpl 2008 39 kpl 2009 35 kpl 2010 34 kpl 2011 25 kpl 2012 86 kpl - 47 teematutkintaa 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 PALONTUTKINNAT 2005-2012 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 3 25.3.2013
TIETOJÄRJESTELMÄ Pronto järjestelmä => Varanto järjestelmä V. 2015 4 25.3.2013
PALONTUTKINTA JA SAATUJEN TIETOJEN HYÖDYNTÄMINEN VARSINAIS-SUOMEN PELASTUSLAITOS Palontutkinta - tasot 1,2, (3) Pelastuslaitoksen sisäiset koulutustilaisuudet 50 80 palontutkintaa vuodessa Tutkimuslaitokset Vakuutusyhtiöt Ministeriöt PRONTO tietojärjestelmä - valtakunnallinen - hälytys- ja tutkintaraportit Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Pelastuslaitokset Suomen Palopäällystöliitto Pelastuslaitosten Kumppanuusverkosto 5 25.3.2013
PALONTUTKINTA JA SAATUJEN TIETOJEN HYÖDYNTÄMINEN Vakuutusyhtiöt Tutkimuslaitokset Pelastuslaitosten Kumppanuusverkosto Suomen Palopäällystöliitto Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Ministeriöt Poliisi PRONTO tietojärjestelmä - valtakunnallinen - hälytys- ja tutkintaraportit Muut tietojärjestelmät, tutkimukset ja selvitykset YHTEISFOORUMI - TUTKIMUKSET, SELVITYKSET - OHJEISTAMINEN, SUOSITUKSET ANALYSOINTI, VAIKUTTAVUUDEN SEURANTA JA ARVIOINTI 6 25.3.2013
YHTEENVETO - Eri toimijoiden palontutkintaan liittyvien tutkimusten ja selvitysten yhteensovittaminen: => ohjeistukset/ suositukset => toimenpiteiden vaikuttavuuden analysointi - Pelastushenkilöstö ja perustietojen täyttämisen laadun tiedostaminen: => Pronto -/ Varanto järjestelmät => tutkimukset, johtopäätökset - Palontutkinta etnisten ryhmien omistamissa/ hallinnoimissa kohteissa - Pääteemoja jaetaan valtakunnallisesti eri pelastuslaitosten tehtäviksi: => kattopalot, työturvallisuus.. 7 25.3.2013
8 25.3.2013
PALONTUTKINTA PROSESSI PELASTUSLAITOKSESSA SUURET ONNETTOMUUDET, HÄIRIÖTILANTEET KESKISUURET ONNETTOMUUDET VSP2 VSP3 LAAJEMPI PALON- TUTKINTA PRONTO Järjestelmä (VARANTO) Pelastuslaitoksen sisäiset koulutustilaisuudet PIENET ONNETTOMUUDET VSP11, YKS.JOHT TEEMATUTKINNAT MUUTOKSET? TOIMINTAAN SEKÄ MUUTOSTEN VAIKUTUSTEN ANALYSOINTI - paikallisesti - valtakunnallisesti 25.3.2013