TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2015 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-15-4517 Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko- ja kesäkuussa. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki vedenlaatututkimukseen kuuluvan suppean tarkkailun 11.5.2015, ja alkukesän laajan tarkkailukerran näytteet otettiin 1. 2.6.2015. Laajassa tutkimuksessa oli merialueella yhteensä 37 havaintopaikkaa (kuva 1). Lisäksi velvoitetarkkailussa näytteet otettiin laajan tutkimuksen yhteydessä Aurajoesta Halisista (58K). Ajoittain näytteitä otetaan joen ravinnevirtaaman laskentaa varten myös ylempää Ravattulasta (AU54). Tutkimuksen tarkoituksena on seurata Turun kaupunkiseudun kuntien ja teollisuuslaitosten jätevesien vaikutuksia merialueen tilaan ja veden laatuun. Velvoitetutkimukseen osallistuvat Turun seudun puhdistamo Oy, Paraisten kaupunki (Paraisten jätevedenpuhdistamo), Neste Oyj Naantalin jalostamo, Finnfeeds Finland Oy Naantalin tehdas ja Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE) sekä ExxonMobil Oil Oy Ab. Lisäksi vielä vuonna 2015 tarkkailuun osallistuu Maskun kunta jo lopetetun Lemun jätevedenpuhdistamon n.s. jälkitarkkailun osalta. Vuonna 2015 tutkimuksissa noudatetaan Lounais-Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2007 hyväksymään tarkkailuohjelmaa (hyväksymispäätös (2.4.2007 Nro 20 YLO, Dnro LOS-2006-Y-1272-103, 10.8.2007, LSY-2007-Y-123) ja siihen vuosille 2010 2011 tehtyä, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hyväksymää täydennystä (17.6.2011, Dno VARELY/976/07.00/2010). Lisäksi vuonna 2012 sovittiin, että Raision entinen jätevedenpurkupaikka (asema 256) voitiin jättää pois tarkkailusta. Vuonna 2012 VARELY:lle jätetty tarkkailusuunnitelmaehdotus päivitetään syksyllä 2015 ennen hyväksymismenettelyä. Seuraavassa esitetään lyhyt yhteenveto loppukevään ja alkukesän tilanteesta. Avovesikauden aineistoa kootaan osin syksyn väliraporttiin, ja tuloksia käsitellään myös vuosiraportissa. 2. SÄÄ- JA VIRTAAMAOLOT Talvi taittui vuonna 2015 Ilmatieteen laitoksen säähavaintojen mukaan Turun seudulla varhain, sillä helmi- ja maaliskuu olivat lauhoja, ja merellä jäät sulivat jo maaliskuun alussa. Huhtikuussakin oli kesimääräistä lauhempaa, ja sademäärä oli tavallista suurempi. Toukokuussa keskilämpötila oli Turussa hieman keskimääräistä viileämpi mutta sademäärä kaksinkertainen, sillä ennen kuun puoliväliä oli hyvin sateinen päivä. Kesäkuun alkupäivinä oli viileää ja sateista. Julkisen valvonnan alainen vesitutkimuslaitos, FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T101 Osoite Puh. Telekopio/S-posti ALV rek. Lounais-Suomen Telekatu 16 (02) 238 1838 Y 1564941-9 vesi- ja ympäristötutkimus Oy 20360 TURKU *(02) 274 0200 enimi.snimi@lsvsy.fi Krnro 774822
2 Suomen ympäristökeskuksen hydrologisten tietojen mukaan etelässä lumi oli sulanut varhain, ja huhtikuussa Etelä-Suomessa joissa vettä virtasi paikoin vain noin puolet tavanomaisesta. Toukokuu oli sateinen, ja etelässä jokien virtaamat vaihtelivat keskimääräisen molemmin puolin. Ympäristöhallinnon OIVA -ympäristö- ja paikkatietopalvelun mukaan (tiedot poimittu 8.7.2015) Aurajoen Halistenkoskessa sateet nostivat virtaamaa maalis-huhtikuun ja huhti-toukokuun vaihteessa sekä toukokuun puolivälissä (38, 20 ja 38 m 3 /s), ja näitä lyhyitä jaksoja lukuun ottamatta virtaama oli alle 5 m 3 /s. Toukokuun puolivälin huipun jälkeen virtaama laski hyvin nopeasti, ja kuun loppupuolella virtaama oli alle 4 m 3 /s. -Turun merialueen näytteenottoa edeltävinä päivinä virtaama oli toukokuun alkupuolella noin 5 m 3 /s ja touko-kesäkuun vaihteessa noin 2 m 3 /s. Ilmatieteen laitoksen vedenkorkeustietojen mukaan Turussa merivesi laski maaliskuussa alusta puoliväliin saakka. Maalis-huhtikuun vaihteessa vesi nousi 0-linjan tuntumaan (korkeusjärjestelmä: teoreettinen keskivesi). Huhti- ja toukokuussa sekä kesäkuun alussa vedenkorkeus vaihteli pääosin välillä 0 +20 cm.
3
4 3. MENETELMÄT JA TULOKSET 3.1. Yleistä Havaintopaikkojen paikannuksessa käytettiin apuna merikarttaa ja GPS-paikanninta sekä kokonaissyvyyttä, joka mitattiin kaikuluotaimella. Näkösyvyys mitattiin Limnos-vesinoutimen valkoisen kannen avulla ilman vesikiikaria. Kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteen syvyys määrättiin näkösyvyyden perusteella, ja kokoomanäyte kerättiin putkinoutimella saaviin siten, että osanäytteitä otettiin tuotantokerroksen kaikista osista yhtä monta noutimellista (vähintään kaksi). Muut vesinäytteet otettiin Limnos-vesinoutimella. Vesinäytteet analysoitiin Lounais- Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:n laboratoriossa. Näytteenotto- ja analyysimenetelmät on kuvattu tarkemmin tarkkailuohjelmassa. Tekstissä pinta tarkoittaa 1 metrin syvyyttä ja pohjan läheinen näyte 1 metri pohjan yläpuolelta otettua näytettä; Raisionlahden pohjukassa on mataluuden vuoksi näytesyvyys vain 0,5 m. Kokoomanäytteellä tarkoitetaan kasviplanktonin tuotantokerroksesta kerättyä näytettä. Tuloksia on koottu karttapohjille (kuvat 2 6). Ne on laadittu siten, että pinnan (1 m) tai kokoomanäytteen osalta kunkin havaintopaikan tulosten on ajateltu kuvaavan laajempaa aluetta, mutta alueiden rajaus on varsin karkea. Pohjanläheinen happitulos edustaa vain kyseistä paikkaa, sillä syvänteiden lähialueilla happitilanne voi olla olennaisesti erilainen kuin syvänteen pohjalla. Kokonaisfosforia, klorofylliä ja hygieenistä tilaa käsittelevissä kuvissa luokkarajat ja -värit perustuvat Suomen ympäristökeskuksen (2005) laatimaan vesien yleiseen käyttökelpoisuusluokitukseen. Muut kuvat on tehty tulosten havainnollistamista mutta ei varsinaisesti luokittamista ajatellen, ja raja-arvot on laadittu Lounais- Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ssä. Toukokuun alkupuolella suppean tutkimuksen aikaan (11.5.2015) päivälämpötila oli noin 7 10 ºC ja taivas oli pilvessä (liite 1). Lännen puoleinen tuuli oli heikkoa. Kesäkuun alun laajan tutkimuksen aikaan (1. 2.6., liite 2) päivälämpötila oli noin 12 16 ºC ja taivas oli pilvessä tai puolipilvinen. Etelätuuli vaihteli heikosta navakkaan. 3.2. Veden lämpötila Keväällä toukokuun puolivälissä suppean tutkimuksen havaintopaikoilla veden lämpötila oli pinnassa (1 metri) 7 10 ºC. Kesäkuun alussa vesi oli pinnassa 11 14 ºC, ja alueellisesti lämpötilaerot olivat varsin pieniä. Myös syvyyssuunnassa selkäalueilla lämpötilaero oli pieni pinnasta ainakin 20 metrin syvyyteen asti, sillä viileä ja tuulinen sää oli hidastanut veden lämpenemistä. Syvänteissä vesi oli kerrostunut lämpötilaerojen vuoksi, ja viileintä vesi oli Kirkkoherransaaren syvänteessä, missä lämpötila oli pohjalla noin 4 ºC.
5 3.3. Suolaisuus ja sameus Toukokuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa sähkönjohtavuuden perusteella laskettu veden suolaisuus oli pinnassa 4,0 5,8. Suolaisuus oli alentunut voimakkaasti (suolaisuus<5 ) Raisionlahdessa ja Uittamolla sekä Turussa jätevedenpurkupaikalla. Suolaisuus oli alentunut selvästi (suolaisuus 5,0 5,4 ) Turun lähisalmissa. Suolaisuuden perusteella valumavesiä tuli merialueelle varsin vähän. Kesäkuun alussa veden sähkönjohtavuudesta laskettuna suolaisuus oli pinnassa 3,2 5,7 (kuva 2). Suolaisuus oli alentunut voimakkaasti (<5,0 ) Turun lähisalmissa ja Raisionlahden pohjukasta keskiosaan saakka. Suolaisuus oli alentunut selvästi (suolaisuus 5,0 5,4 ) Askaistenlahdella ja Vapparilla sekä Viheriäistenaukolla ja Kuuvannokan tietämille asti. Airistolla aleneminen oli lievää (5,5 5,9 ). Sameusarvoja määritettiin kesäkuun laajalla tarkkailukerralla, ja Aurajoen Halisista virtaavassa vedessä sameus oli 53 FNU. Merialueella sameusarvoja määritettiin pinnasta noin 10 m syvyyteen saakka. Pinnassa sameusarvot olivat 2,4 32 FNU. Vesi oli erittäin sameaa (>20 FNU) Aurajokisuulla, Pitkässäsalmessa ja Raisionlahden pohjukassa. Arvot olivat voimakkaasti kohonneita (>10 FNU) Pohjois- ja Pukinsalmen sisäosassa, Raisionlahdessa ja Paraisten Kirkkoselällä. Airistolla sameus oli pinnassa 2 3 FNU. Intensiivipisteiden (135, 175, 180, 210, 220, 225, 240, 260, 275, 285, 297 ja 300) perusteella sameusarvo pinnassa oli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoa (vuodet 2005 2014) korkeampi esimerkiksi Vapparin pohjoisosassa, Rajakarilla ja Viheriäistenaukolla mutta monin paikoin tavanomaisia.
6 5,3 Merimasku 5,5 5,6 5,3 Luonnonmaa Rymättylä 5,6 5,4 5,4 Naantali 5,4 5,4 Raisio 3,2 5,3 4,5 5,2 Satava 4,6 4,9 5,2 5,1 5,0 4,5 Kakskerta 4,0 3,5 4,8 4,9 4,9 Kaarina Kuusisto 4,9 5,0 5,0 5,1 4,5 4,9 4,6 4,0 Suolaisuus ( ), pinta Kesäkuu 2015 4,4 4,3 3,5 4,7 4,8 4,9 Airismaa 5,7 5,4 5,1 Parainen 5,4 5,4 5,5 <3-3,9 4-4,9 5-5,4 5,5-5,9 >6 0 1 2 4 km 5,3 Merimasku 4,5 3,1 4,9 Luonnonmaa Rymättylä 2,4 2,9 3,6 Naantali 4,4 4,5 Raisio 32 7,9 14 11 Satava 14 9,8 6,8 6,8 9,1 12 Kakskerta 18 15 24 23 20 Kaarina Kuusisto 11 6,9 6,9 6,0 12 9,8 14 18 Sameus (FNU), pinta Kesäkuu 2015 14 17 15 18 24 23 Airismaa 3,0 3,3 5,5 Parainen 4,5 4,7 13 <1,5 FNU 1,5-3 FNU 3,1-5 FNU 5,1-10 FNU >10 FNU 0 1 2 4 km KUVA 2. Suolaisuus ja sameus pinnassa (1 m) Turun merialueella kesäkuun alussa 2015.
7 3.4. Happitilanne Happitilannetta kartoitettiin kesäkuun alun laajassa tarkkailussa. Pohjan lähellä ei todettu voimakasta hapenvajausta (happikyllästys<40 %), mutta Haarlansalmessa happitilanne oli selvästi heikentynyt (kuva 3). Bläsnäsinlahden ja Kirkkoherransaaren syvänteiden pohjalla happikyllästys oli yli 60 %. Haarlansalmen pohjan läheistä kerrosta lukuun ottamatta happitilanne oli hyvä ja hapen määrä riitti lohensukuisten kalojen viihtymiseen (yli 7 mg/l). Pinnassa oli paikoin kasviplanktonin yhteyttämisen aiheuttamaa hapen selvää ylikyllästystä (happikyllästys>110 %). 74 Merimasku 78 77 78 Luonnonmaa Rymättylä 81 69 89 Naantali 79 72 98 63 92 99 105 98 105 Raisio 103 98 103 104.. 109 Kaarina 103 48 Kuusisto Satava Kakskerta 104 65 82 76 92 109.. 105 Happikyllästys (%), pohjan lähellä Kesäkuu 2015.... 105.. 103 103 Airismaa 90 88 75 Parainen 77 61 96 0 1 2 4 km KUVA 3. Happikyllästys pohjassa (pohja -1m) Turun merialueella kesäkuun alussa 2015.
8 3.5. Typpipitoisuus Toukokuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteissä kokonaistyppipitoisuus oli 410 1 900 µg/l. Pitoisuus oli hyvin korkea (>1 000 µg/l) Turussa jäteveden purkupaikalla, Uittamolla ja Pansion edustalla. Airistolla ja Vapparilla pitoisuus oli noin 400 500 µg/l. Nitraatti- ja nitriittitypen yhteismäärä oli korkeampi kuin muualla Turussa jäteveden purkupaikalla ja Pansion edustalla mutta myös Pitkässäsalmessa, Kuuvannokalla ja Viheriäistenaukolla. Ammoniumtypen määrät olivat pieniä ja monin paikoin alle määritysrajan (<5 µg/l), ja vain Turussa jäteveden purkupaikalla pitoisuus oli korkeahko mutta ei voimakkaasti kohonnut (>100 µg/l). Kesäkuun alussa Aurajoen Halista virtaavassa vedessä oli kokonaistyppeä 2 700 µg/l, nitriitti- ja nitraattityppeä 1 900 µg/l ja ammoniumtyppeä 42 µg/l. Merialueella kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteissä typpipitoisuus oli 400 3 300 µg/l (kuva 4). Selvästi korkein pitoisuus oli Turussa jätevesien purkupaikalla, mutta pitoisuus oli hyvin korkea (>1 000 µg/l) myös Pukinsalmen sisäosassa ja Pohjoissalmen keskiosaan saakka. Pitoisuus oli Askaistenlahdella, Vapparilla ja Airistolla noin 450 600 µg/l. Ammoniumtyppeä oli kokoomanäytteessä <3 61 µg/l (kuva 4), ja määrä oli varsin pieni myös Turussa jäteveden purkupaikalla. Nitriitti- ja nitraattitypen yhteismäärä oli <5 410 µg/l paitsi Turussa jäteveden purkupaikalla 2 500 µg/l. Pääasiassa pitoisuudet olivat pieniä tai alle määritysrajan (<5 µg/l), mutta Linnanukon tuntumassa ja Pukin- sekä Pohjoissalmessa pitoisuudet olivat selvästi korkeampia kuin muualla. Turussa jätevesien purkupaikalla ammoniumtypen pitoisuus oli korkeampi kuin Aurajoen vedessä, mutta muualla meressä se oli selvästi pienempi kuin Aurajoessa. Intensiivipisteiden perusteella tuotantokerroksen kokonaistyppipitoisuudet olivat ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoja (vuodet 2005 2014) selvästi korkeampia Pohjoissalmessa, Viheriäistenaukolla, Airistolla ja Kotkanaukolla sekä myös Vapparin pohjoisosassa. Pitkässäsalmessa pitoisuus oli lähellä pitkänajan keskiarvoa ja Uittamolla jopa tavallista pienempi. Vertikaalinäytteissä kokonaistyppipitoisuus oli kohonnut pohjan lähellä Haarlansalmessa, mutta muualla erot pinnan ja pohjan välillä olivat kohtalaisen pieniä. Aurajoen virtaama oli pieni, ja Turussa jätevedenpurkupaikalla kokonaistyppipitoisuus oli suurempi kuin sekä jokivedessä että Aurajokisuulla. Tämän perusteella jätevedet nostivat kokonaistyppimäärää Pukin- ja Pohjoissalmessa. Todennäköisesti koko merialueella tuntui kuitenkin yhä myös toukokuun puolivälissä olleen jokien virtaamahuipun vaikutus. Naantalinsalmessa tai Paraisten purkupaikalla typpiyhdisteiden määrässä ei näkynyt paikallisen jätevesikuormituksen vaikutusta.
9 450 Merimasku 520 520 450 Luonnonmaa Rymättylä 480 460 500 Naantali 530 590 Raisio 710 650 670 700 Satava 1000 990 620 900 530 1300 Kakskerta 1300 3300 610 570 560 Kaarina Kuusisto 550 600 600 550 1300 990 1000 1300 Kokonaistyppi (µg/l), koonta Kesäkuu 2015 1200 1100 3300 690 610 570 Airismaa 510 510 590 Parainen 460 450 400 <300-400 µg/l >400-500 µg/l >500-700 µg/l >700-1000 µg/l >1000 µg/l 0 1 2 4 km 7 Merimasku <3 26 6 10 Naantali 4 Luonnonmaa 5 6 Rymättylä 4 Raisio <3 <3 <3 5 Satava 14 10 8 5 10 5 Kakskerta 7 61 10 <3 5 Kaarina Kuusisto 10 7 10 10 5 10 14 7 Ammoniumtyppi (µg/l), koonta Kesäkuu 2015 21 7 61 8 10 <3 Airismaa 4 <3 9 Parainen <3 13 9 <3-10 µg/l >10-50 µg/l >50-100 µg/l >100-700 µg/l >700 µg/l 0 1 2 4 km KUVA 4. Kokonais- ja ammoniumtyppipitoisuudet tuotantokerroksen kokoomanäytteissä Turun merialueella kesäkuun alussa 2015.
10 3.6. Fosforipitoisuus Toukokuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteissä kokonaisfosforipitoisuus oli 21 80 µg/l. Turussa jätevedenpurkupaikalla, Uittamolla ja Raisionlahdessa pitoisuus oli noin 60 80 µg/l ja muualla noin 20 40 µg/l. Fosfaattifosforia oli <2 36 µg/l, ja määrät olivat pieniä lukuun ottamatta paikkoja, joissa kokonaisfosforin määrä oli korkea. Kesäkuun alussa Aurajoen Halisissa veden kokonaisfosforimäärä oli 130 µg/l ja fosfaattifosforin määrä 76 µg/l. Merialueella kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteissä kokonaisfosforipitoisuus oli 21 82 µg/l paitsi matalassa Raisionlahden pohjukassa 130 µg/l (kuva 5). Turussa jäteveden purkupaikalla pitoisuus oli noin 80 µg/l ja lähisalmissa noin 40 70 µg/l. Muualla Airismaata myöten pitoisuus oli noin 30 µg/l. Vain Bläsnäsinlahdella vesi oli fosforipitoisuuden perusteella lievästi rehevää (kok-p 12 23 µg/l). Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat pieniä. Intensiivipisteiden perusteella tuotantokerroksen fosforipitoisuudet olivat ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoa (v. 2005 2014) selvästi suurempia kokonaistypen tapaan Pohjoissalmessa, Viheriäistenaukolla, Airistolla ja Kotkanaukolla. Muualla määrät olivat lähellä keskimääräistä. Vertikaalinäytteissä erot pinnan ja pohjan läheisissä kokonaisfosforipitoisuuksissa olivat pieniä tai kohtalaisia. Pohjan lähellä kokonaisfosforin määrä ei ollut missään erittäin korkea (>100 µg/l). Turussa purkupaikalla jätevedet nostivat fosforipitoisuutta, mutta satama-altaan ulkopuolella tuntui myös Aurajoen kuormitus ja matalien alueiden savisameus. Naantalinsalmessa tai Paraisten purkupaikalla ei ollut havaittavissa jätevesien vaikutuksia fosforimäärissä. Kevään suurten jokivirtaamien tuoma fosforikuorma näkyi ilmeisesti edelleen Airistoa myöten. 3.7. Klorofyllipitoisuus Toukokuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteissä klorofyllipitoisuus oli 6,3 15 µg/l paitsi Raisionlahdessa, jossa pitoisuus oli 44 µg/l. Airistollakin pitoisuus oli 9 10 µg/l, ja kasviplanktonin kevätkukinta oli ilmeisesti meneillään. Kesäkuun alussa klorofyllipitoisuus oli 5,2 56 µg/l (kuva 5). Selvästi korkeimmat pitoisuudet oli Pohjoissalmessa paitsi Pansion edustalla myös Kallanpäässä. Pitoisuus oli <10 µg/l vain Askaistenlahdella ja Naantalinaukolla sekä Paraisilla purkupaikalla, Bläsnäsinlahdella ja Kirkkoselällä. Intensiivipisteiden perusteella tuotantokerroksen klorofyllipitoisuus oli kesäkuun alussa ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoa (v. 2005 2014) korkeampi Vapparin pohjoisosassa, Kuuvannokalla ja Airistolla, Pohjoissalmessa, Viheriäistenaukolla ja
11 Kotkanaukolla, ja viileän alkukesän johdosta levien kevätkukinta ilmeisesti jatkui yhä. Muissa paikoissa pitoisuus oli ajankohdalle tavanomainen. 29 Merimasku 30 33 29 Luonnonmaa Rymättylä 27 25 28 Naantali 28 33 Raisio 130 38 78 46 Satava 52 41 28 47 33 66 Kakskerta 64 82 64 57 52 Kaarina Kuusisto 35 30 30 26 66 41 52 64 Kokonaisfosfori (µg/l), koonta Kesäkuu 2015 57 58 82 55 64 57 Airismaa 32 25 29 Parainen 25 21 35 Erinomainen (<12 µg/l) Hyvä (12-20 µg/l) Tyydyttävä (20-40 µg/l) Välttävä (40-80 µg/l) Huono (>80 µg/l) 0 1 2 4 km 6,3 Merimasku 17 18 6,7 Luonnonmaa Rymättylä 11 7,0 11 Naantali 13 20 Raisio 32 23 28 23 Satava 26 27 13 42 11 56 Kakskerta 28 30 16 13 13 Kaarina Kuusisto 13 12 13 12 56 27 26 28 Klorofylli (µg/l), koonta Kesäkuu 2015 22 25 30 17 16 13 Airismaa 15 13 17 Parainen 9,3 7,9 5,2 Erinomainen (<2 µg/l) Hyvä (2-4 µg/l) Tyydyttävä (4-12 µg/l) Välttävä (12-30 µg/l) Huono (>30 µg/l) 0 1 2 4 km KUVA 5. Kokonaisfosfori- ja klorofyllipitoisuus tuotantokerroksen koontanäytteessä Turun merialueella kesäkuun alussa 2015. Luokittelu: vesien yleinen käyttökelpoisuusluokitus.
12 3.8. Veden hygieeninen tila Hygieenistä tilaa kartoitettiin kesäkuun alun laajassa tarkkailussa. Aurajoen Halisista virtaavassa vedessä fekaalisten kolimuotoisten bakteerien pesäkemäärä oli 20 kpl/100 ml. Merialueella pinnassa (1 m) fekaalisten kolimuotoisten bakteerien pesäkemäärä oli 0 130 kpl/100 ml (kuva 6). Merialueen hygieeninen tila oli Suomen ympäristökeskuksen yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan pääosin erinomainen tai hyvä. Vain Turussa jäteveden purkupaikalla tila oli välttävä samoin kuin Kuuvannokan edustalla; koska Pukinsalmessa tila koheni, Kuuvannokan tulos ei ollut jätevesien aiheuttama. Linnanaukolta länteen sisimpänä n salmissa tila oli tyydyttävä. Intensiivipisteitä perusteella bakteerimäärät olivat ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoja (vuodet 2005 2014) selvästi suurempia Kuuvannokalla ja jonkin verran myös Pohjoissalmessa mutta tavallista pienempiä Uittamolla. Muilla intensiivipaikoilla bakteerimäärä oli lähellä pitkäaikaiskeskiarvoja. Jätevedet eivät heikentäneet hygieenistä tilaa. Vaikutus näkyi enintään lievänä Turussa Linnanaukolla ja sisimpänä n salmissa. Merimasku 1 0 0 0 0 Naantali 0 Luonnonmaa 2 0 Rymättylä 2 Raisio 40 2 2 <10 Satava 58 2 130 2 1 30 Kakskerta 20 100 15 0 0 Kaarina Kuusisto 1 1 1 1 30 2 58 20 Hygieeninen tila pinnassa Kesäkuu 2015 70 50 100 10 15 0 Airismaa 0 0 1 Parainen <2 <2 1 Erinomainen (<10 kpl) Hyvä (10-<50 kpl) Tyydyttävä (50-<100 kpl) Välttävä (100-<1000 kpl) Huono (>1000 kpl) 0 1 2 4 km KUVA 6. Hygieeninen tila (fek. kolimuotoiset bakteerit kpl/100 ml) Turun merialueella kesäkuun alussa 2015. Luokittelu: vesien yleinen käyttökelpoisuusluokitus.
13 4. TIIVISTELMÄ Turun merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko- ja kesäkuussa. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki vedenlaatututkimukseen kuuluvan suppean tarkkailun 11.5.2015, ja alkukesän laajan tarkkailukerran näytteet otettiin merialueelta 1. 2.6.2015. Jokien oli kevättulva oli huhtikuussa tavallista pienempi, sillä lumi suli varhain, mutta sateiden aiheuttamat virtaamahuiput toivat merialueelle kuormitusta maalishuhtikuun ja huhti-toukokuun vaihteessa sekä toukokuun puolivälissä. Näiden lyhytkestoisten virtaamahuippujen jälkeen kuormitus oli pientä, sillä virtaama oli pieni. Ennen merialueen näytteenottoa virtaama oli toukokuun alkupuolella noin 5 m 3 /s ja touko-kesäkuun vaihteessa noin 2 m 3 /s. Huhtikuu oli lauha ja toukokuu viileä, mutta molempina kuukausina sademäärä oli ajankohdan keskiarvoa suurempi. Sähkönjohtavuudesta lasketun suolaisuuden perusteella ennen toukokuun tutkimuskertaa valumavesiä tuli merialueelle varsin vähän, ja suolaisuus oli alentunut voimakkaasti (suolaisuus<5 ) vain Raisionlahdessa ja Uittamolla sekä Turussa jätevedenpurkupaikalla. Kesäkuun alussa suolaisuus oli alentunut hieman laajemmalla alueella Turun lähisalmissa. Kesäkuun alussa pinnassa sameusarvot olivat ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoa korkeampia esimerkiksi Vapparin pohjoisosassa, Rajakarilla ja Viheriäistenaukolla mutta monin paikoin tavanomaisia. Veden lämpötila oli kesäkuun alussa pinnassa 11 14 ºC. Syvyyssuunnassa selkäalueilla lämpötilaero oli pieni pinnasta ainakin 20 metrin syvyyteen asti, sillä viileä ja tuulinen sää oli hidastanut veden lämpenemistä. Syvänteissä vesi oli kerrostunut lämpötilaerojen vuoksi, ja viileintä vesi oli Kirkkoherransaaren syvänteessä, missä lämpötila oli pohjalla noin 4 ºC. Kokonaistyppipitoisuudet olivat kasviplanktonin tuotantokerroksessa ennen toukokuun puoliväliä 410 1 900 µg/l ja kesäkuun alussa 400 3 300 µg/l. Toukokuun puolivälissä typpipitoisuus oli hyvin korkea (>1 000 µg/l) Turussa jäteveden purkupaikalla, Uittamolla ja Pansion edustalla. Kesäkuun alussa Turussa jätevesien purkupaikalla pitoisuus oli korkeampi kuin Aurajoesta tulevassa vedessä. Ammoniumtyppimäärät olivat varsin pieniä; kesäkuun alussa Turussa jätevesien purkupaikalla ammoniumtypen pitoisuus oli korkeampi kuin Aurajoen vedessä. Molemmilla kerroilla nitriitti- ja nitraattitypen yhteismäärä oli hyvin korkea Turussa jäteveden purkupaikalla, ja Pukin- sekä Pohjoissalmessa pitoisuudet olivat selvästi korkeampia kuin muualla. Kokonaisfosforipitoisuudet olivat kasviplanktonin tuotantokerroksessa molemmilla kerroilla noin 21 80 µg/l paitsi matalassa Raisionlahden pohjukassa 130 µg/l. Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat varsin pieniä. Vertikaalinäytteissä erot pinnan ja pohjan läheisissä kokonaisfosforipitoisuuksissa olivat pieniä tai kohtalaisia. Pohjan lähellä kokonaisfosforin määrä ei ollut missään erittäin korkea (>100 µg/l). Klorofyllipitoisuudet olivat kasviplanktonin tuotantokerroksessa ennen toukokuun puoliväliä 6,3 15 µg/l paitsi Raisionlahdessa 44 µg/l. Kesäkuun alussa klorofylliä
14 oli 5,2 56 µg/l. Viileän alkukesän johdosta levien kevätkukinta ilmeisesti nosti selkäalueilla klorofyllipitoisuuksia vielä kesäkuun alussa. Merialueella pinnassa fekaalisten kolimuotoisten bakteerien pesäkemäärä oli 0 130 kpl/100 ml. Merialueen hygieeninen tila oli Suomen ympäristökeskuksen yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan pääosin erinomainen tai hyvä. Vain Turussa jäteveden purkupaikalla tila oli välttävä ja Linnanaukolta hieman länteen sisimpänä n salmissa tyydyttävä. Aurajoen virtaama oli pieni kesäkuun alussa, mutta koko merialueella näytti ravinnemäärissä tuntuvan yhä myös toukokuun puolivälissä olleen jokien virtaamahuipun vaikutus. Turussa jätevedenpurkupaikalla kokonaistyppipitoisuus oli suurempi kuin sekä jokivedessä että Aurajokisuulla, ja tämän perusteella jätevedet nostivat kokonaistyppimäärää Pukin- ja Pohjoissalmessa; fosforipitoisuudessa jäteveden vaikutus erottui vain purkupaikalla. Jätevedet eivät juuri heikentäneet hygieenistä tilaa, sillä vaikutus näkyi enintään lievänä Turussa Linnanaukolla ja sisimpänä n salmissa. Naantalinsalmessa tai Paraisten purkupaikalla ravinne- tai bakteerimäärässä ei näkynyt paikallisen jätevesikuormituksen vaikutusta. Turussa 13. heinäkuuta 2015 Reetta Räisänen biologi
15 Jakelu ExxonMobil Finland Oy Ab/Sami Soisalo Finnfeeds Finland Oy/Naantalin tehdas/åsa Korsman Fortum Power and Heat Oy/Satu Viranko Maskun kunta/tekninen osasto/marika Nurmikko Neste Oyj/Naantalin jalostamo/maarit Arpalo Paraisten kaupunki/paraisten jätevedenpuhdistamo/käyttöpäällikkö Mika Laaksonen Turun kaupunki/ympäristö- ja kaavoituslautakunta Sähköpostitse Finnfeeds Finland Oy/gunilla.hagman@dupont.com Kaarinan kaupunki/jouni.saario@kaarina.fi Naantalin kaupunki/marjut.taipaleenmaki@naantali.fi Paraisten kaupunki/carl-sture.osterman@parainen.fi Paraisten kaupunki/ymparistolautakunta@parainen.fi Raision kaupunki/kirsi.anttila@raisio.fi Raision kaupunki/tekninen keskus/ympäristöpalvelut/tuija.lojander@raisio.fi Turun seudun puhdistamo Oy/jarno.arfman@turku.fi Turun seudun puhdistamo Oy/jyrki.haapasaari@turku.fi Turun seudun puhdistamo Oy/jarkko.laanti@turku.fi Turun seudun puhdistamo Oy/mirva.levomaki@turku.fi Turun seudun puhdistamo Oy/esa.malmikare@turku.fi Turun seudun puhdistamo Oy/mika.makila@turku.fi Turun seudun puhdistamo Oy/kaarlo.merikallio@turku.fi Turun seudun puhdistamo Oy/juha.m.nurmi@turku.fi Turun seudun puhdistamo Oy/jouko.tuomi@turku.fi Turun kaupunki/ympäristönsuojelutoimisto/olli-pekka.maki@turku.fi Varsinais-Suomen ELY-keskus/asko.sydanoja@ely-keskus.fi
Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Sähk.joht Suol. Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Klorof. Näytepaikka C ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l 11.5.2015 TURM / 135 Vapparin pohj. osa 135 (L 37) Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 10:35; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 8,1 940 5,4 0-4 520 73 3 25 4 9,5 11.5.2015 TURM / 175 Papins it 175 (L 32) Kok.syv. 7,5 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 10:20; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 9,5 880 5,0 0-2 740 220 11 38 6 13 11.5.2015 TURM / 180 Uittamo 180 (L 29) Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,5 m; Klo 10:10; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 8,5 760 4,3 0-2 1500 870 57 58 23 7,5 11.5.2015 TURM / 210 Kuuvannokka 210 (L 26) Kok.syv. 22,0 m; Näk.syv. 0,9 m; Klo 11:25; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. W; 1 8,3 930 5,3 0-2 790 260 <3 40 7 15 11.5.2015 TURM / 220 Rajakari 220 (L 220) Kok.syv. 52,0 m; Näk.syv. 2,6 m; Klo 11:15; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. W; 1 7,3 990 5,7 0-6 470 51 6 22 <2 9,9 11.5.2015 TURM / 225 Airismaa it 225 Kok.syv. 80,0 m; Näk.syv. 3,0 m; Klo 11:00; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 6,6 1010 5,8 0-6 440 21 3 21 <2 9,0 11.5.2015 TURM / 240 Pansion öljysatama 240 (L 17) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 09:25; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. W; 1 8,2 880 5,0 0-2 1000 470 15 42 7 11 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 1/2
Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Sähk.joht Suol. Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Klorof. Näytepaikka C ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l 11.5.2015 TURM / 260 Hahdenniemi 260 (L 13) Kok.syv. 3,5 m; Näk.syv. 0,6 m; Klo 09:15; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. W; 1 9,8 720 4,0 0-2 830 60 <3 68 17 44 11.5.2015 TURM / 275 Viheriäistenaukko 275 (L 8) Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 12:25; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 10 C; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. NW; 1 8,3 970 5,6 0-4 570 110 8 25 5 7,2 11.5.2015 TURM / 285 Naantalinsalmi 285 (L 3) Kok.syv. 26,0 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 12:15; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 10 C; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. NW; 1 8,3 970 5,6 0-4 490 72 16 22 3 6,9 11.5.2015 TURM / 297 Kotkanaukko 297 (L 297) Kok.syv. 29,0 m; Näk.syv. 2,4 m; Klo 11:45; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. NW; 1 7,5 990 5,7 0-6 410 26 6 21 2 6,3 11.5.2015 TURM / 300 Väskinsaari 300 L 86 Kok.syv. 19,0 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 12:00; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. NW; 1 9,3 950 5,4 0-2 470 44 <3 27 5 10 11.5.2015 TURM / TKUPUR Turun jv-purkupaikka Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,5 m; Klo 09:50; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 8,1 830 4,7 0-2 1900 1100 100 80 36 8,6 11.5.2015 TURM / PARPUR Paraisten jv-purkupaikka Kok.syv. 16,0 m; Näk.syv. 1,6 m; Klo 10:45; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 8,1 960 5,5 0-4 490 46 5 23 4 8,2 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 2/2
Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l 1.6.2015 TURM / 135 Vapparin pohj. osa 135 (L 37) Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 1,2 m; Klo 10:40; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 12,7 10,3 100 6,9 870 5,0 8,4 590 110 5 28 2 1 5 12,2 8,4 890 5,1 10 10,3 7,9 910 5,2 8,2 560 64 14 30 4 20 7,9 9,4 82 980 5,6 570 29 32 33 6 0-4 600 110 10 30 5 13 1.6.2015 TURM / 136 Loskarnäs pohj 136 (L42) Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 1,3 m; Klo 11:00; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 13 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 12,1 10,9 104 5,5 900 5,1 8,4 590 28 1 5 11,8 7,0 910 5,2 10 9,8 9,4 86 5,5 960 5,5 8,0 450 21 20 7,5 8,7 75 1000 5,7 570 35 0-4 590 72 9 29 2 17 1.6.2015 TURM / 137 Lessor 137(L 137) Kok.syv. 20,0 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 11:20; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 13 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 12,3 10,3 99 6,0 890 5,1 8,4 560 28 1 5 12,2 6,0 890 5,1 10 7,9 9,4 82 5,7 960 5,5 7,9 500 24 19 6,7 8,9 76 1000 5,7 610 35 0-2 550 100 10 26 2 12 1.6.2015 TURM / 140 Bläsnäsinlahti 140(L 44) Kok.syv. 29,0 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 11:45; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 11,1 9,7 91 4,7 940 5,4 8,0 430 23 <2 5 11,0 4,1 10 8,9 10,0 90 3,0 970 5,6 8,0 440 18 20 6,2 7,9 66 1000 5,7 570 21 25 5,5 7,9 65 1000 5,8 28 5,5 7,4 61 1000 5,8 640 26 0-4 450 20 13 21 <2 7,9 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 1/8
Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l 2.6.2015 TURM / 143 Kruunukari 143 (L143) Kok.syv. 28,0 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 10:40; Näytt.ottaja JS, HnrN; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,1 10,9 105 3,3 930 5,4 8,4 450 21 0 5 12,0 3,5 940 5,4 10 10,2 11,5 106 2,2 1000 5,7 8,4 370 17 20 9,5 11,0 100 990 5,7 380 18 27 8,0 10,0 88 1000 5,8 440 38 0-4 510 <5 <3 25 2 13 1.6.2015 TURM / 148 Kirkkoselkä Kok.syv. 7,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 13:00; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 13 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,4 9,7 96 13 960 5,5 7,9 450 33 1 6 13,3 9,7 96 13 970 5,6 8,0 390 32 0-2 400 <5 9 35 11 5,2 1.6.2015 TURM / 165 Kirkkoh saari 165 (L 61) Kok.syv. 32,5 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 10:20; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,6 10,6 103 6,9 870 5,0 8,4 600 110 29 1 5 12,6 10,6 103 6,7 870 5,0 10 12,5 10,5 102 7,3 870 5,0 8,4 620 110 31 15 7,9 8,9 77 970 5,5 20 6,4 8,9 75 980 5,6 630 42 26 25 6,0 8,6 72 980 5,7 31,5 4,4 8,2 65 990 5,7 810 47 35 0-2 600 110 7 30 6 12 1.6.2015 TURM / 175 Papins it 175 (L 32) Kok.syv. 7,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 13:40; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 13 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,1 10,6 104 11 860 4,9 8,4 540 61 7 36 6 1 5 13,1 10,6 104 11 870 5,0 540 36 6,0 13,1 10,7 104 11 870 5,0 8,4 540 69 7 35 13 0-2 550 61 10 35 6 13 1.6.2015 TURM / 179 Katariinanlaakson ed. 179 (L 31) Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,7 m; Klo 13:50; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 13 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,4 10,6 104 20 860 4,9 8,5 570 51 0 2 13,4 10,6 104 16 850 4,8 8,5 570 54 0-2 560 25 5 52 15 13 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 2/8
Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l 1.6.2015 TURM / 180 Uittamo 180 (L 29) Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,7 m; Klo 14:10; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 13 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,3 10,5 103 23 860 4,9 8,4 570 18 13 57 15 0 2 13,3 10,5 103 22 860 4,9 8,4 560 53 0-2 570 24 <3 57 16 13 1.6.2015 TURM / 190 Aurajokisuu 190 (L 28) Kok.syv. 7,5 m; Näk.syv. 0,5 m; Klo 14:20; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 13 C; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,5 10,3 102 24 850 4,8 8,4 560 64 15 5 13,5 29 860 4,9 6,5 13,5 10,5 103 25 850 4,9 8,4 560 63 0-2 610 35 10 64 18 16 1.6.2015 TURM / 200 Pikisaari 200 (L 22) Kok.syv. 12,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 15:10; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 8 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,2 14 810 4,6 1000 50 58 0-2 1000 410 14 52 9 26 1.6.2015 TURM / 201 Haarlansalmi Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 9:55; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,2 10,7 105 9,1 880 5,0 8,4 530 6 31 1 5 13,1 10,5 102 9,8 880 5,0 10 9,7 5,2 48 13 960 5,5 7,4 1000 42 67 0-2 530 35 10 33 6 11 1.6.2015 TURM / 205 Kalkkiniemi 205 (L 23) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,9 m; Klo 15:20; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 8 m/s; 1 12,5 11,4 110 9,8 850 4,9 8,3 980 40 2 5 12,5 10 850 4,9 10 12,5 11,3 109 14 880 5,0 8,4 830 40 0-2 990 390 10 41 8 27 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 3/8
Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l 2.6.2015 TURM / 210 Kuuvannokka 210 (L 26) Kok.syv. 12,0 m; Klo 9:50; Näytt.ottaja JS, HnrN; 1 12,0 10,9 104 6,8 910 5,2 8,4 590 88 5 29 3 130 5 11,8 5,7 930 5,3 10 11,0 10,9 102 3,6 970 5,6 8,4 430 <5 <3 23 2 20 10,8 11,0 103 960 5,5 460 37 0-2 620 91 8 28 3 13 2.6.2015 TURM / 215 Saaronniemi 215 (L 53) Kok.syv. 53,0 m; Näk.syv. 1,3 m; Klo 9:30; Näytt.ottaja JS, HnrN; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. S; 1 11,8 11,0 105 4,4 940 5,4 8,4 540 34 2 5 11,8 5,3 940 5,4 10 11,8 10,8 103 5,4 950 5,4 8,4 520 25 20 11,0 11,2 105 960 5,5 40 6,6 10,2 86 1000 5,7 460 26 52 6,3 9,4 79 1010 5,8 510 31 0-4 530 9 5 28 4 13 2.6.2015 TURM / 220 Rajakari 220 (L 220) Kok.syv. 52,0 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 10:15; Näytt.ottaja JS, HnrN; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 11,0 11,3 106 2,4 980 5,6 8,4 440 <5 <3 22 <2 2 5 11,0 2,6 970 5,6 10 10,8 11,4 106 2,6 970 5,6 8,4 450 <5 4 23 <2 20 10,3 10,5 97 970 5,6 470 <5 6 21 2 40 6,0 9,5 79 1000 5,8 400 20 11 22 4 51 5,8 9,8 81 1010 5,8 450 26 33 50 20 0-4 480 <5 4 27 <2 11 2.6.2015 TURM / 225 Airismaa it 225 Kok.syv. 80,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 11:05; Näytt.ottaja JS, HnrN; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 10,5 11,9 111 3,0 990 5,7 8,3 540 <5 4 35 3 0 5 10,3 1,9 990 5,7 10 10,0 11,3 104 1,7 1000 5,8 8,4 380 <5 <3 19 <2 20 9,5 10,4 94 1010 5,8 340 <5 7 16 <2 40 6,6 11,1 94 1000 5,8 350 16 11 12 <2 60 5,9 10,9 91 1010 5,8 360 26 22 15 5 79 5,8 10,9 90 1020 5,9 360 23 24 25 11 0-4 510 <5 4 32 <2 15 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 4/8
Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l 2.6.2015 TURM / 235 Marjaniemi NW 235(L19) Kok.syv. 2,5 m; Näk.syv. 0,5 m; Klo 10:50; Näytt.ottaja RM, AL-J; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,8 10,5 102 18 710 4,0 7,8 1400 660 5 67 14 20 1,5 12,9 10,9 105 16 730 4,1 7,8 1300 63 0-2 1300 620 7 64 11 28 2.6.2015 TURM / 240 Pansion öljysatama 240 (L 17) Kok.syv. 10,5 m; Näk.syv. 0,7 m; Klo 10:30; Näytt.ottaja RM, AL-J; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,7 11,5 111 12 790 4,5 7,9 1300 410 7 64 9 30 5 12,0 8,2 910 5,2 9,5 11,8 9,6 92 9,9 930 5,3 7,8 630 60 32 36 7 0-2 1300 410 5 66 7 56 2.6.2015 TURM / 245 Kallanpää 245 (L 15) Kok.syv. 15,0 m; Näk.syv. 0,9 m; Klo 10:10; Näytt.ottaja RM, AL-J; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,4 11,8 114 6,8 900 5,1 8,0 820 42 2 5 12,1 8,1 910 5,2 10 11,7 8,8 84 11 940 5,4 670 43 12 11,0 6,8 63 940 5,4 7,5 900 68 0-2 900 100 5 47 5 42 2.6.2015 TURM / 250 Raisionlahden pohjukka 250 (L 12) Kok.syv. 1,5 m; Näk.syv. 0,3 m; Klo 11:35; Näytt.ottaja RM, AL-J; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 0.5 13,3 10,1 98 32 590 3,2 7,7 120 40 0-0.5 710 <5 <3 130 36 32 2.6.2015 TURM / 260 Hahdenniemi 260 (L 13) Kok.syv. 3,5 m; Näk.syv. 0,5 m; Klo 11:20; Näytt.ottaja RM, AL-J; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,0 10,3 100 14 800 4,5 8,1 640 <5 <3 78 13 2 2,5 12,7 10,2 99 11 850 4,8 8,2 660 <5 5 66 13 0-2 670 <5 <3 78 15 28 2.6.2015 TURM / 265 Kukonpää 265 ( L14) Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 09:30; Näytt.ottaja RM, AL-J; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,7 10,4 101 11 910 5,2 8,0 670 44 <10 5 12,3 9,6 910 5,2 39 9 11,8 10,2 98 14 940 5,4 8,0 540 38 0-2 700 37 5 46 7 23 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 5/8
Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l 2.6.2015 TURM / 275 Viheriäistenaukko 275 (L 8) Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,9 m; Klo 09:50; Näytt.ottaja RM, AL-J; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,1 10,9 105 7,9 920 5,3 8,1 640 28 3 39 5 2 5 11,8 7,3 930 5,4 9 11,8 10,3 98 22 940 5,4 8,1 500 24 10 43 12 0-2 650 29 <3 38 6 23 2.6.2015 TURM / 280 Ajonpää 280 (L 6) Kok.syv. 33,0 m; Näk.syv. 1,3 m; Klo 14:30; Näytt.ottaja JS, HnrN; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 8 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,6 11,5 112 4,5 930 5,4 8,5 610 35 0 5 12,2 3,7 940 5,4 10 12,0 10,7 102 4,9 940 5,4 8,4 480 24 20 10,8 10,2 96 960 5,5 8,3 440 28 32 6,7 8,4 72 1010 5,8 530 48 0-4 590 24 4 33 3 20 2.6.2015 TURM / 285 Naantalinsalmi 285 (L 3) Kok.syv. 25,0 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 14:00; Näytt.ottaja JS, HnrN; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,4 10,7 103 3,6 940 5,4 8,3 490 31 7 29 3 0 5 12,4 3,0 940 5,4 10 12,0 10,4 100 3,8 930 5,4 8,3 470 31 15 28 4 20 10,7 10,1 94 940 5,4 520 42 24 10,5 9,6 89 940 5,4 590 40 39 77 33 0-4 500 31 10 28 4 11 2.6.2015 TURM / 290 Kuparivuori 290 (L 2) Kok.syv. 24,0 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 13:45; Näytt.ottaja JS, HnrN; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,2 10,1 97 2,9 940 5,4 8,1 440 25 0 5 12,2 3,7 940 5,4 10 11,9 10,2 98 4,3 940 5,4 8,2 460 26 20 7,7 8,2 72 980 5,6 23 7,4 8,0 69 980 5,6 550 34 0-4 460 5 6 25 3 7,0 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 6/8
Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l 2.6.2015 TURM / 297 Kotkanaukko 297 (L 297) Kok.syv. 29,0 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 12:25; Näytt.ottaja JS, HnrN; Ilm.lt. 16 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,1 11,5 110 3,1 970 5,6 8,3 540 <5 6 33 3 0 5 11,9 3,8 960 5,5 10 11,6 10,9 104 4,0 960 5,5 8,4 420 <5 7 22 3 20 10,8 10,6 99 950 5,4 420 28 28 8,2 8,7 77 970 5,6 470 41 0-4 520 <5 6 33 3 18 2.6.2015 TURM / 300 Väskinsaari 300 L 86 Kok.syv. 18,0 m; Näk.syv. 1,3 m; Klo 13:20; Näytt.ottaja JS, HnrN; Ilm.lt. 16 C; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,3 9,6 95 4,9 930 5,3 8,0 440 <5 3 28 3 0 5 13,1 5,4 930 5,3 10 12,2 9,7 94 5,4 940 5,4 8,0 420 7 19 26 6 15 10,3 8,7 80 960 5,5 17 9,2 8,7 78 960 5,5 480 33 5 37 14 0-4 450 <5 26 29 3 6,7 2.6.2015 TURM / 304 Papinluoto 304 (L 304) Kok.syv. 20,0 m; Näk.syv. 1,2 m; Klo 13:00; Näytt.ottaja JS, HnrN; Ilm.lt. 16 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,3 9,6 95 5,3 920 5,3 8,0 440 28 0 5 13,1 6,0 930 5,3 10 12,9 9,5 93 10,0 930 5,3 8,0 450 33 15 12,0 9,2 88 930 5,3 19 9,2 8,2 74 960 5,5 700 55 0-450 <5 7 29 4 6,3 2.6.2015 TURM / 308 Lapila 308 (L 308) Kok.syv. 43,0 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 12:00; Näytt.ottaja JS, HnrN; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,2 11,6 112 4,5 950 5,5 8,4 480 27 1 5 11,6 3,5 960 5,5 10 11,5 10,6 101 4,4 970 5,6 8,3 390 21 20 10,9 30 7,5 10,3 89 980 5,6 380 18 42 6,0 9,4 78 990 5,7 430 24 0-4 520 <5 <3 30 4 17 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 7/8
Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l 1.6.2015 TURM / KANAV W Kanavaniemi lä Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 14:40; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,1 14 780 4,4 1300 58 70 0-2 1200 600 21 57 11 22 1.6.2015 TURM / LATOK N Latokari po Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,5 m; Klo 14:30; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,6 18 820 4,7 730 55 10 0-2 690 150 8 55 12 17 1.6.2015 TURM / RUISS E n silta et Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,7 m; Klo 15:00; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 8 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13,1 17 770 4,3 1100 59 50 0-2 1100 530 7 58 11 25 1.6.2015 TURM / TKUPUR Turun jv-purkupaikka Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 14:45; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 12 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 8 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,8 10,8 104 15 640 3,5 7,7 3400 2600 63 84 13 100 5 12,8 16 720 4,1 67 9 13,1 10,8 105 15 820 4,6 8,2 1100 53 0-2 3300 2500 61 82 15 30 1.6.2015 TURM / PARPUR Paraisten jv-purkupaikka Kok.syv. 16,0 m; Näk.syv. 1,3 m; Klo 11:35; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 13 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 12,0 9,7 93 4,5 940 5,4 8,1 440 16 6 24 2 <2 5 11,9 4,6 940 5,4 10 9,6 9,8 89 4,7 960 5,5 8,0 480 58 32 26 4 15 7,0 9,0 77 990 5,7 430 29 42 20 2 0-2 460 15 <3 25 2 9,3 2.6.2015 TURM / 58K Halisten kalaporras Näk.syv. 0,2 m; Klo 13:55; Näytt.ottaja RM; Ilm.lt. 16 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. SW; 0,5 15,0 53 2700 1900 42 130 76 20 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 8/8