TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2016"

Transkriptio

1 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ YLEISTÄ Väliraportti nro Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko- ja kesäkuussa. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki vedenlaatututkimukseen kuuluvan suppean tarkkailun , ja alkukesän laajan tarkkailukerran näytteet otettiin Laajassa tutkimuksessa oli merialueella yhteensä 36 havaintopaikkaa (kuva 1). Lisäksi velvoitetarkkailussa näytteet otettiin laajan tutkimuksen yhteydessä Aurajoesta Halisista (58K). Ajoittain näytteitä otetaan joen ravinnevirtaaman laskentaa varten myös ylempää Ravattulasta (AU54). Tutkimuksen tarkoituksena on seurata Turun kaupunkiseudun kuntien ja teollisuuslaitosten jätevesien vaikutuksia merialueen tilaan ja veden laatuun. Velvoitetutkimukseen osallistuvat Turun seudun puhdistamo Oy, Paraisten kaupunki (Paraisten jätevedenpuhdistamo), Neste Oyj:n Naantalin jalostamo, Finnfeeds Finland Oy:n Naantalin tehdas ja Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n (TSE) Naantalin voimalaitos. Lisäksi tarkkailuun on osallistunut ExxonMobil Oy Ab. Vuonna 2016 tutkimuksissa noudatetaan Lounais-Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2007 hyväksymään tarkkailuohjelmaa (hyväksymispäätös ( Nro 20 YLO, Dnro LOS-2006-Y , , LSY-2007-Y-123) ja siihen vuosille tehtyä, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hyväksymää täydennystä ( , Dno VARELY/976/07.00/2010). Lisäksi vuonna 2012 sovittiin, että Raision entinen jätevedenpurkupaikka (asema 256) voitiin jättää pois tarkkailusta. Toukokuussa 2016 jätettiin VARELY:n hyväksyttäväksi päivitetty tarkkailusuunnitelmaehdotus. Askaistenlahden sisäosasta (asema 304) ei kesäkuussa 2016 otettu näytteitä, sillä Lemun jätevedenpuhdistamon jälkitarkkailuvelvoite oli päättynyt. Seuraavassa esitetään lyhyt yhteenveto loppukevään ja alkukesän tilanteesta. Avovesikauden aineistoa kootaan osin syksyn väliraporttiin, ja tuloksia käsitellään myös vuosiraportissa. 2. SÄÄ- JA VIRTAAMAOLOT Talvi taittui vuonna 2016 Ilmatieteen laitoksen säähavaintojen mukaan Turun seudulla varhain, sillä helmi- ja maaliskuu olivat lauhoja, ja lumi ja sisäsaariston jäät sulivat jo maaliskuussa. Huhtikuu oli lämmin ja alkupuoli vähäsateinen. Toukokuu oli keskimääräistä lämpimämpi, ja sademäärä jäi pieneksi, vaikka kuun puolivälissä tuli paljon vettä yhtenä sadepäivän (esim noin 30 mm). Toukokuun loppupäivinä tuli hellejakso, joka jatkui kesäkuun alkupäivinä. Merialueen kesäkuun alun näytteenoton aikaan Turussa ilma hieman viileni, mutta sää pysyi poutaisena. Julkisen valvonnan alainen vesitutkimuslaitos, FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T101 Osoite Puh. Telekopio/S-posti ALV rek. Lounais-Suomen Telekatu 16 (02) Y vesi- ja ympäristötutkimus Oy TURKU *(02) enimi.snimi@lsvsy.fi Krnro

2 2

3 3 Suomen ympäristökeskuksen hydrologisten tietojen mukaan maaliskuun lopussa lounaassa lumi oli pääosin sulanut ja jokijäät lähteneet. Maaliskuun virtaamahuiput olivat selvästi helmikuisia pienempiä. Huhtikuussa Etelä-Suomen rannikon joissa virtaama oli paikoin tavallista pienempi. Toukokuussa virtaamat laskivat, mutta kuun loppupuolella Lounais-Suomessa pienissä joissa paikallisesti sadekuurot nostivat virtaamia jopa pienen kevättulvan verran. Suomen ympäristökeskuksen avoimen tietopalvelun mukaan (tiedot poimittu ) Aurajoella Halisissa maaliskuun puolivälissä ja lopussa oli virtaamahuiput (noin 47 ja 29 m 3 /s). Huhtikuun aikana virtaama laski ja oli kuun puolivälissä noin 10 m 3 /s, mutta loppukuussa virtaamahuippu oli jälleen noin 30 m 3 /s. Toukokuun alkupuolella virtaama laski ja oli suppean näytteenoton aikaan ja ennen kuun puoliväliä noin 2 4 m 3 /s, minkä jälkeen oli kaksi virtaamahuippua (22 ja 33 m 3 /s). Jälkimmäinen huippu oli toukokuun lopussa, mutta virtaama laski nopeasti touko-kesäkuun vaihteessa, ja Turun merialueen laajan tutkimuksen aikaan virtaama oli noin 1 m 3 /s. Ilmatieteen laitoksen vedenkorkeustietojen mukaan maalis-kesäkuussa Turussa merivesi oli suurimman osan aikaa 0-linjan alapuolella (korkeusjärjestelmä: teoreettinen keskivesi), ja vedenkorkeuden vaihtelut olivat ajoittain suuria. Turun merialueen toukokuun puolivälin suppean tutkimuksen aikoihin vesi nousi nopeasti, kun taas kesäkuun alun laaja tarkkailukerta osui jaksoon, jolloin vesi laski nopeasti. 3. MENETELMÄT JA TULOKSET 3.1. Yleistä Havaintopaikkojen paikannuksessa käytettiin apuna merikarttaa ja GPS-paikanninta sekä kokonaissyvyyttä, joka mitattiin kaikuluotaimella. Näkösyvyys mitattiin Limnos-vesinoutimen valkoisen kannen avulla ilman vesikiikaria. Kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteen syvyys määrättiin näkösyvyyden perusteella, ja kokoomanäyte kerättiin putkinoutimella saaviin siten, että osanäytteitä otettiin tuotantokerroksen kaikista osista yhtä monta noutimellista (vähintään kaksi). Muut vesinäytteet otettiin Limnos-vesinoutimella. Vesinäytteet analysoitiin Lounais- Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:n laboratoriossa. Veden sähkönjohtavuudesta laskettii suolaisuus kaavalla, joka oli tehty aikanaan Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksessä. Näytteenotto- ja analyysimenetelmät on kuvattu tarkemmin tarkkailuohjelmassa. Tekstissä pinta tarkoittaa 1 metrin syvyyttä ja pohjan läheinen näyte 1 metri pohjan yläpuolelta otettua näytettä; Raisionlahden pohjukassa on mataluuden vuoksi näytesyvyys vain 0,5 m. Kokoomanäytteellä tarkoitetaan kasviplanktonin tuotantokerroksesta kerättyä näytettä. Tuloksia on koottu karttapohjille (kuvat 2-6). Ne on laadittu siten, että pinnan (1 m) tai kokoomanäytteen osalta kunkin havaintopaikan tulosten on ajateltu kuvaavan laajempaa aluetta, mutta alueiden rajaus on varsin karkea. Pohjanläheinen happitulos edustaa vain kyseistä paikkaa, sillä syvänteiden lähialueilla happitilanne voi olla olennaisesti erilainen kuin syvänteen pohjalla. Kokonaisfosforia, klorofylliä ja hygieenistä tilaa käsittelevissä kuvissa luokkarajat ja -värit perustuvat Suomen ympäristökeskuksen (2015) vesien yleiseen käyttökelpoi-

4 4 suusluokitukseen. Muut kuvat on tehty tulosten havainnollistamista mutta ei varsinaisesti luokittamista ajatellen, ja raja-arvot on laadittu Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ssä. Toukokuun alkupuolella suppean tutkimuksen aikaan ( ) päivälämpötila oli noin ºC ja taivas oli lähes pilvetön (liite 1). Etelätuuli oli heikkoa. Kesäkuun alun laajan tutkimuksen aikaan ( , liite 2) päivälämpötila oli ensimmäisenä päivänä noin ºC ja tuuli pohjoisen puoleinen. Jälkimmäisenä päivänä lämpötila oli noin ºC ja tuuli etelästä. Molempina päivinä tuulen voimakkuus vaihteli heikosta kohtalaiseen ja pilvisyys lähes pilvettömästä puolipilviseen. Näytteenottotietojen mukaan Turussa jäteveden purkupaikalla pohjan läheisen näytteen vesi oli sameaa Veden lämpötila Keväällä toukokuun puolivälissä suppean tutkimuksen havaintopaikoilla veden lämpötila oli pinnassa (1 metri) 9 15 ºC. Viileintä vesi oli Turussa jäteveden purkupaikalla. Kesäkuun alussa veden lämpötila oli pinnassa ºC, ja vesi oli viilein Linnanaukolla, Pukin- ja Pohjoissalmessa, Kuuvannokalla ja Saaronniemessä sekä Raisionlahdessa. Syvillä alueilla lämpötilaero oli suuri, sillä pohjan lähellä lämpötila oli 2 7 ºC. Kylmintä vesi oli Bläsnäsinlahden ja Kirkkoherransaaren syvänteiden pohjalla Suolaisuus ja sameus Toukokuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa sähkönjohtavuuden perusteella laskettu veden suolaisuus oli pinnassa 3,8 5,7. Suolaisuus oli pienin Uittamolla ja alentunut voimakkaasti (suolaisuus<5,0 ) myös Pitkässäsalmessa ja Turussa jätevedenpurkupaikalla sekä Väskinsaaren edustalla ja Raisionlahdessa. Suolaisuus oli alentunut selvästi (suolaisuus 5,0 5,4 ) lukuun ottamatta Rajakaria ja Airismaata. Suolaisuuden perusteella valumavesiä tuli merialueelle varsin vähän. Kesäkuun alussa veden sähkönjohtavuudesta laskettuna suolaisuus oli pinnassa 4,5 5,8 (kuva 2). Suolaisuus oli alentunut voimakkaasti (<5,0 ) vain Raisionlahden pohjukassa. Suolaisuus oli alentunut selvästi (suolaisuus 5,0 5,4 ) Pitkäsalmessa ja Vapparilla sekä Naantalinaukolla. Aleneminen oli lievää (5,5 5,9 ) Airistolla ja sen tuntumassa. Sameusarvoja määritettiin kesäkuun laajalla tarkkailukerralla, ja Aurajoen Halisista virtaavassa vedessä sameus oli 31 FNU.

5 5 Merimasku 5,6 5,6 5,2 Luonnonmaa Rymättylä 5,7 5,2 5,5 Naantali 5,7 5,6 Raisio 4,5 5,7 5,8 5,7 Satava 5,6 5,8 5,8 5,5 5,1 5,5 Kakskerta 5,4 5,5 5,2 5,0 5,0 Kaarina Kuusisto 5,1 5,3 5,3 5,4 5,5 5,8 5,6 5,4 Suolaisuus ( ), pinta Kesäkuu ,7 5,5 5,5 5,4 5,2 5,0 Airismaa 5,6 5,5 5,3 Parainen 5,3 5,3 5,6-3,9 4-4,9 5-5,4 5,5-5,9 > km Merimasku 2,0 2,2 7,4 Luonnonmaa Rymättylä 4,6 9,2 5,7 Naantali 4,2 3,5 Raisio 45 3,4 19 9,7 Satava 19 8,4 4, ,1 Kakskerta Kaarina Kuusisto 11 6,2 5,5 6,0 7,1 8, Sam eus (FNU), pinta Kesäkuu Airismaa 2,2 2,6 5,2 Parainen 5,4 8,0 6,7 <1,5 FNU 1,5-3 FNU 3,1-5 FNU 5,1-10 FNU >10 FNU km KUVA 2. Suolaisuus ja sameus pinnassa (1 m) Turun merialueella kesäkuun alussa 2016.

6 6 Merialueella sameusarvoja määritettiin pinnasta noin 10 m syvyyteen saakka. Pinnassa sameusarvot olivat 2,0 45 FNU (kuva 2). Sameinta vesi Raisionlahden pohjukassa, ja myös Aurajokisuun tietämillä ja Uittamolla vesi oli erittäin sameaa (>20 FNU). Arvot olivat voimakkaasti kohonneita (>10 FNU) Pitkäsalmessa sekä Pohjois- ja Pukinsalmen sisäosassa, Raisionlahdessa ja Haarlansalmessa. Airistolla sameus oli pinnassa 2 5 FNU. Intensiivipisteiden (135, 175, 180, 210, 220, 225, 240, 260, 275, 285, 297 ja 300) perusteella sameusarvo pinnassa oli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoa (vuodet ) korkeampi Rajakarilla, Naantalinsalmessa ja Väskinsaaren edustalla sekä Uittamolla. Muilla paikoilla tulokset olivat tavanomaisia Happitilanne Happitilannetta kartoitettiin kesäkuun alun laajassa tarkkailussa. Pohjan lähellä oli voimakasta hapenvajausta (happikyllästys<40 %) Bläsnäsinlahden ja Kirkkoherransaaren syvänteissä sekä Haarlansalmessa (kuva 3). Myös Pitkäsalmessa Papinsaaren varsin matalassa paikassa hapenvajaus oli voimakasta. Näillä paikoilla hapen määrä ei riittänyt lohensukuisten kalojen viihtymiseen (yli 7 mg/l), ja myös Kuparivuoren syvänteen pohjalla hapen määrä oli hieman raja-arvoa niukempi. Pinnassa oli Aurajokisuulla ja Haarlansalmessa kasviplanktonin yhteyttämisen aiheuttamaa hapen selvää ylikyllästystä (happikyllästys>110 %). Merimasku 64 Luonnonmaa Naantali Raisio Rymättylä Kaarina Kuusisto Satava Kakskerta Happikyllästys (%), pohjan lähellä Kesäkuu 2016 Airismaa Parainen km KUVA 3. Happikyllästys pohjassa (pohja -1m) Turun merialueella kesäkuun alussa 2016.

7 Typpipitoisuus Toukokuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteissä kokonaistyppipitoisuus oli µg/l paitsi Turussa jäteveden purkupaikalla µg/l. Myös Uittamolla pitoisuus oli hyvin korkea (>1 000 µg/l) ja Pitkäsalmen eteläosassa µg/l. Airistolla ja Vapparilla pitoisuus oli noin µg/l. Nitraatti- ja nitriittitypen yhteismäärä oli hyvin korkea Turussa jäteveden purkupaikalla, mutta myös Pitkäsalmessa yhteismäärä oli korkeampi kuin muissa paikoissa. Ammoniumtyppimäärä oli Turussa jätevedenpurkupaikalla hyvin korkea (>100 µg/l) mutta muissa paikoissa pieni. Kesäkuun alussa Aurajoen Halista virtaavassa vedessä oli kokonaistyppeä µg/l, nitriitti- ja nitraattityppeä µg/l ja ammoniumtyppeä 11 µg/l. Pääosa typestä oli nitriitti- tai nitraattityppeä (88 %). Merialueella kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteissä typpipitoisuus oli µg/l (kuva 4). Aurajokisuulla ja Pitkäsalmessa pitoisuus oli korkeampi kuin Turussa jätevedenpurkupaikalla. Pukin- ja Pohjoissalmen sisäosissa pitoisuus oli noin µg/l. Airistolla Vapparilla ja Viheriäistenaukolla pitoisuus oli noin µg/l. Ammoniumtyppeä oli kokoomanäytteessä 38 µg/l (kuva 4), ja määrä oli varsin pieni myös Turussa jäteveden purkupaikalla. Nitriitti- ja nitraattitypen yhteismäärä oli <5 29 µg/l paitsi Aurajokisuulla, Linnanaukolla, Pukin- ja Pitkäsalmessa sekä Pohjoissalmen sisäosassa µg/l; Turussa jäteveden purkupaikalla pitoisuus oli pienempi kuin Aurajokisuulla. Intensiivipisteiden perusteella tuotantokerroksen kokonaistyppipitoisuudet olivat ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoja (vuodet ) selvästi korkeampia Pitkäsalmessa mutta muualla tavanomaisia. Vertikaalinäytteissä kesäkuun alussa kokonaistyppipitoisuus oli kohonnut pohjan lähellä Bläsnäsinlahden ja Kirkkoherransaaren syvänteissä, mutta muualla erot pinnan ja pohjan välillä olivat tavanomaisia. Aurajoen virtaama oli pieni mutta veden kokonaistyppipitoisuus oli hyvin korkea. Turussa jätevedenpurkupaikalla kokonaistyppipitoisuus oli pienempi kuin Aurajokisuulla. Todennäköisesti jätevedet nostivat kokonaistyppimäärää Pukin- ja Pohjoissalmen sisäosissa, ja Aurajoen vaikutus tuntui ilmeisesti voimakkaammin Pitkänsalmen suunnassa. Naantalinsalmessa tai Paraisten purkupaikalla typpiyhdisteiden määrässä ei näkynyt paikallisen jätevesikuormituksen vaikutusta.

8 8 Merimasku Luonnonmaa Rymättylä Naantali Raisio Satava Kakskerta Kaarina Kuusisto Kokonaistyppi(µg/l), koonta Kesäkuu Airismaa Parainen µg/l > µg/l > µg/l > µg/l >1000 µg/l km Merimasku Luonnonmaa Rymättylä 4 Naantali 7 Raisio Satava Kakskerta Kaarina Kuusisto Am moniumtyppi (µg/l), koonta Kesäkuu Airismaa Parainen 6-10 µg/l >10-50 µg/l > µg/l > µg/l >700 µg/l km KUVA 4. Kokonais- ja ammoniumtyppipitoisuudet tuotantokerroksen kokoomanäytteissä Turun merialueella kesäkuun alussa 2016.

9 Fosforipitoisuus Toukokuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteissä kokonaisfosforipitoisuus oli µg/l. Turussa jätevedenpurkupaikalla, Uittamolla ja Raisionlahdessa pitoisuus oli noin µg/l ja muualla noin µg/l. Fosfaattifosforia oli <2 17 µg/l, ja määrät olivat pieniä joskin Turussa jätevedenpurkupaikalla ja Uittamolla hieman korkeampia kuin muissa paikoissa. Kesäkuun alussa Aurajoen Halisissa veden kokonaisfosforimäärä oli 85 µg/l ja fosfaattifosforin määrä 58 µg/l. Pääosa fosforista oli fosfaattifosforina (68 %). Merialueella kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteissä kokonaisfosforipitoisuus oli µg/l paitsi matalassa Raisionlahden pohjukassa 190 µg/l (kuva 5). Aurajokisuulla ja Pitkäsalmessa pitoisuus oli noin 50 µg/l. Muualla Turun lähisalmissa sekä Turun jätevesien purkupaikalla, Vapparilla ja Naantalinsalmessa pitoisuus oli noin µg/l. Airistolla ja sen tuntumassa pitoisuus oli noin µg/l. Kokoomanäytteiden fosforipitoisuuden perusteella vesi oli lievästi rehevää (kok-p µg/l) vain paikoin Airiston tuntumassa. Muualla vesi oli rehevää (kok-p µg/l) ja Raisionlahden pohjukassa erittäin rehevää (kok-p >80 µg/l). Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat pieniä. Intensiivipisteiden perusteella tuotantokerroksen fosforipitoisuudet olivat ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon (v ) tuntumassa. Vertikaalinäytteissä erot pinnan ja pohjan läheisissä kokonaisfosforipitoisuuksissa olivat pieniä tai kohtalaisia. Pohjan lähellä kokonaisfosforin määrä ei ollut missään erittäin korkea (>100 µg/l). Turussa jätevedenpurkupaikalla kokonaisfosforipitoisuus oli pienempi kuin Aurajokisuulla. Todennäköisesti jätevedet nostivat fosforipitoisuutta Linnanaukolla, mutta alueella tuntui myös Aurajoen kuormitus ja matalien alueiden savisameus. Naantalinsalmessa tai Paraisten purkupaikalla fosforiyhdisteiden määrässä ei näkynyt paikallisen jätevesikuormituksen vaikutusta Klorofyllipitoisuus Toukokuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteissä klorofyllipitoisuus oli 8,6 74 µg/l. Airistollakin pitoisuus oli 9 16 µg/l, ja kasviplanktonin kevätkukinta oli ilmeisesti meneillään. Kesäkuun alussa klorofyllipitoisuus oli 4,5 51 µg/l (kuva 5). Selvästi korkeimmat pitoisuudet oli Pitkäsalmessa, Haarlansalmessa ja Raisionlahden pohjukassa, joissa klorofyllimäärän perusteella veden käyttökelpoisuus oli huono (klorofylli>30 µg/l) ja vesi erittäin rehevää (klorofylli>25 µg/l). Muualla vesi oli käyttökelpoisuusluokituksen mukaan tyydyttävää tai paikoin välttävää sekä rehevyystasoluokituksen mukaan rehevää. Intensiivipisteiden perusteella tuotantokerroksen klorofyllipitoisuus oli kesäkuun alussa ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoa (vuodet ) selvästi korkeampi

10 10 Vapparin pohjoisosassa, Turun lähisalmissa ja Airistolla. Etenkin Pitkäsalmessa klorofyllimäärä oli poikkeuksellisen korkea. Merimasku Luonnonmaa Rymättylä Naantali Raisio Satava Kakskerta Kaarina Kuusisto Kokonaisfosfori (µg/l), koonta Kesäkuu Airismaa Parainen Erinomainen (<12 µg/l) Hyvä (12-20 µg/l) Tyydyttävä (20-40 µg/l) Välttävä (40-80 µg/l) Huono (>80 µg/l) km Merimasku 5,3 4,5 10,0 Luonnonmaa Rymättylä 11 8,9 9,3 Naantali 9,0 7,5 Raisio 41 7,2 14 8,1 Satava 12 9,8 8, Kakskerta 13 9, Kaarina Kuusisto , , Klorofylli (µg/l), koonta Kesäkuu , Airismaa 6,0 6,8 9,2 Parainen 8,9 12 4,9 Erinomainen (<2 µg/l) Hyvä (2-4 µg/l) Tyydyttävä (4-12 µg/l) Välttävä (12-30 µg/l) Huono (>30 µg/l) km KUVA 5. Kokonaisfosfori- ja klorofyllipitoisuus tuotantokerroksen koontanäytteessä Turun merialueella kesäkuun alussa Luokittelu: vesien yleinen käyttökelpoisuusluokitus.

11 Veden hygieeninen tila Hygieenistä tilaa kartoitettiin kesäkuun alun laajassa tarkkailussa. Aurajoen Halisista virtaavassa vedessä fekaalisten kolimuotoisten bakteerien pesäkemäärä oli 38 kpl/100 ml. Hygieeninen tila oli Suomen ympäristökeskuksen yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan hyvä. Merialueella pinnassa (1 m) fekaalisten kolimuotoisten bakteerien pesäkemäärä oli kpl/100 ml (kuva 6). Merialueen hygieeninen tila oli yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan pääosin erinomainen tai hyvä. Tyydyttävään luokkaan kuuluvia alueita ei ollut, ja vain Turussa jäteveden purkupaikalla ja Linnanaukolla tila oli välttävä. Intensiivipisteitä perusteella bakteeritulokset olivat lähellä ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoja (vuodet ). Uittamolla määrä oli keskimääräistä pienempi, mutta tulokset ovat vaihdelleet paljon. Myös Raisionlahdessa määrä oli keskimääräistä pienempi, mutta vuosijaksossa on yhä mukana vuosia jätevesikuormituksen ajalta. Jätevedet eivät heikentäneet hygieenistä tilaa kuin Turussa Linnanaukolla. Merimasku Naantali 0 Luonnonmaa 2 0 Rymättylä 3 Raisio Satava Kakskerta Kaarina Kuusisto Hygieeninentila pinnassa Kesäkuu Airismaa Parainen Erinomainen (<10 kpl) Hyvä (10-<50 kpl) Tyydyttävä (50-<100 kpl) Välttävä (100-<1000 kpl) Huono (>1000 kpl) km KUVA 6. Hygieeninen tila (fek. kolimuotoiset bakteerit, pesäkemäärä kpl/100 ml) Turun merialueella kesäkuun alussa Luokittelu: vesien yleinen käyttökelpoisuusluokitus.

12 12 4. TIIVISTELMÄ Turun merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko- ja kesäkuussa. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki vedenlaatututkimukseen kuuluvan suppean tarkkailun , ja alkukesän laajan tarkkailukerran näytteet otettiin merialueelta ja Aurajoesta Jokien oli virtaama oli huhtikuussa tavallista pienempi, sillä lumi suli jo maaliskuussa. Toukokuussa virtaamat laskivat, mutta kuun lopulla paikalliset sadekuurot nostivat virtaamia. Aurajoessa huhtikuun lopun virtaamahuippu oli ehtinyt laskea ennen Turun merialueen toukokuun suppeaa näytteenottoa, jolloin virtaama oli noin 2 4 m 3 /s. Toukokuun puolivälin jälkeen oli kaksi virtaamahuippua. Niistä jälkimmäinen oli toukokuun lopussa, mutta virtaama laski nopeasti touko kesäkuun vaihteessa, ja kesäkuun alussa merialueen laajan tutkimuksen aikaan Aurajoen virtaama oli noin 1 m 3 /s. Sähkönjohtavuudesta lasketun suolaisuuden perusteella ennen toukokuun tutkimuskertaa valumavesiä tuli merialueelle varsin vähän, ja suolaisuus oli alentunut voimakkaasti (suolaisuus<5 ) Pitkäsalmessa, Väskin edustalla ja Raisionlahdessa. Kesäkuun alussa suolaisuus oli pinnassa 4,5 5,8, ja suolaisuus oli alentunut voimakkaasti (<5,0 ) vain Raisionlahden pohjukassa. Molemmilla kerroilla aleneminen oli lievää (5,5 5,9 ) Airistolla. Kesäkuun alussa pinnassa sameusarvo oli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoa korkeampi Rajakarilla, Naantalinsalmessa, Väskinsaaren edustalla ja Uittamolla, mutta muilla intensiivipaikoilla sameusarvot olivat tavanomaisia. Veden lämpötila oli pinnassa toukokuun puolivälissä 9 15 ºC. Kesäkuun alussa pinnassa lämpötila oli ºC, ja syvillä alueilla lämpötilaero oli suuri, sillä pohjan lähellä lämpötila oli 2 7 ºC. Kylmintä vesi oli Bläsnäsinlahden ja Kirkkoherransaaren syvänteiden pohjalla. Kesäkuun alussa pohjan lähellä oli voimakasta hapenvajausta (happikyllästys<40 %) Bläsnäsinlahden ja Kirkkoherransaaren syvänteissä sekä Haarlansalmessa. Myös Pitkäsalmessa Papinsaaren varsin matalassa paikassa hapenvajaus oli voimakasta. Näillä paikoilla hapen määrä ei riittänyt lohensukuisten kalojen viihtymiseen (yli 7 mg/l), ja myös Kuparivuoren syvänteen pohjalla hapen määrä oli hieman rajaarvoa niukempi. Kokonaistyppipitoisuudet olivat kasviplanktonin tuotantokerroksessa toukokuun suppeassa tutkimuksessa µg/l paitsi Turussa jäteveden purkupaikalla µg/l. Kesäkuun alun laajassa tutkimuksessa kokonaistyppeä oli µg/l, ja Aurajokisuulla sekä Pitkäsalmessa pitoisuus oli korkeampi kuin Turussa jätevedenpurkupaikalla. Ammoniumtyppipitoisuus oli kokoomanäytteessä toukokuun tutkimuskerralla Turussa jätevedenpurkupaikalla hyvin korkea (>100 µg/l). Kesäkuun alussa ammoniumtyppeä oli 38 µg/l, ja määrä oli varsin pieni myös Turussa jäteveden purkupaikalla. Nitraatti- ja nitriittitypen yhteismäärä oli toukokuun kerralla hyvin korkea

13 13 Turussa jäteveden purkupaikalla, mutta myös Pitkäsalmessa yhteismäärä oli korkeampi kuin muissa paikoissa. Kesäkuun alussa nitriitti- ja nitraattitypen yhteismäärä oli <5 29 µg/l paitsi Aurajokisuulla, Linnanaukolla, Pukin- ja Pitkäsalmessa sekä Pohjoissalmen sisäosassa µg/l; Turussa jäteveden purkupaikalla pitoisuus oli pienempi kuin Aurajokisuulla. Kokonaisfosforipitoisuudet olivat kasviplanktonin tuotantokerroksessa toukokuunsuppeassa tutkimuksessa µg/l. Kesäkuun alussa laajassa tutkimuksessa pitoisuus oli µg/l paitsi matalassa Raisionlahden pohjukassa 190 µg/l. Turun jätevesien purkupaikalla pitoisuus oli pienempi kuin Uittamolla ja Aurajokisuussa. Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat varsin pieniä. Vertikaalinäytteissä erot pinnan ja pohjan läheisissä kokonaisfosforipitoisuuksissa olivat pieniä tai kohtalaisia. Pohjan lähellä kokonaisfosforin määrä ei ollut missään erittäin korkea (>100 µg/l). Klorofyllipitoisuudet olivat kasviplanktonin tuotantokerroksessa ennen toukokuun puoliväliä 8,6 74 µg/l. Airistollakin pitoisuus oli 9 16 µg/l, ja kasviplanktonin kevätkukinta oli ilmeisesti meneillään. Kesäkuun alussa klorofylliä oli 4,5 51 µg/l, ja selvästi korkeimmat pitoisuudet oli Pitkäsalmessa, Haarlansalmessa ja Raisionlahden pohjukassa. Monin paikoin pitoisuus oli korkeampi kuin ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvo, ja etenkin Pitkäsalmessa klorofyllimäärä oli poikkeuksellisen korkea. Kesäkuun alun laajalla tarkkailukerralla fekaalisten kolimuotoisten bakteerien pesäkemäärä oli Aurajoessa 38 kpl/100 ml ja merialueella pinnassa kpl/100 ml. Hygieeninen tila oli vesien yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan pääosin erinomainen tai hyvä, sillä vain Turussa jäteveden purkupaikalla ja Linnanaukolla tila oli välttävä. Aurajoen virtaama oli kesäkuun alussa pieni, mutta veden kokonaistyppipitoisuus oli hyvin korkea; kokonaisfosforimäärä oli tavanomainen ja hygieeninen tila hyvä. Turussa jätevedenpurkupaikalla kokonaistyppipitoisuus oli pienempi kuin Aurajokisuulla, mutta jätevedet todennäköisesti nostivat kokonaistyppimäärää Pukin- ja Pohjoissalmen sisäosissa. Jätevedet myös heikensivät hygieenistä tilaa Linnanaukolla. Pitkänsalmen suunnassa tuntui ilmeisesti voimakkaammin Aurajoen vaikutus. Naantalinsalmessa tai Paraisten purkupaikalla ravinne- tai bakteerimäärässä ei näkynyt paikallisen jätevesikuormituksen vaikutusta. Turussa 13. heinäkuuta 2016 Reetta Räisänen biologi

14 14 Jakelu ExxonMobil Finland Oy Ab/Jonna Timperi Finnfeeds Finland Oy/Naantalin tehdas/åsa Korsman TSE/ Fortum Power and Heat Oy/Satu Viranko Naantalin kaupunki/kirjaamo/kaavoitus- ja ympäristölautakunta Neste Oyj/Naantalin jalostamo/maarit Arpalo Paraisten kaupunki/paraisten jätevedenpuhdistamo/käyttöpäällikkö Mika Laaksonen Turun kaupunki/ympäristö- ja kaavoituslautakunta Sähköpostitse Finnfeeds Finland Kaarinan Naantalin Neste Paraisten Paraisten Raision Raision kaupunki/tekninen Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun Varsinais-Suomen Varsinais-Suomen

15 Vesinäytteiden tutkimustuloksia LIITE 1, sivu 1/2 Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Sähk.joht Suol. Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Klorof. Näytepaikka C ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l TURM / 135 Vapparin pohj. osa 135 (L 37) Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 10:25; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13, , < TURM / 175 Papins it 175 (L 32) Kok.syv. 7,5 m; Näk.syv. 0,7 m; Klo 10:15; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13, , TURM / 180 Uittamo 180 (L 29) Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,4 m; Klo 10:05; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 19 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 11, , TURM / 210 Kuuvannokka 210 (L 26) Kok.syv. 22,0 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 11:15; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12, , TURM / 220 Rajakari 220 (L 220) Kok.syv. 52,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 11:05; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 10, , < < TURM / 225 Airismaa it 225 Kok.syv. 80,0 m; Näk.syv. 2,9 m; Klo 10:55; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 10, , < <2 8, TURM / 240 Pansion öljysatama 240 (L 17) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,6 m; Klo 09:30; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 11, , TURM / 260 Hahdenniemi 260 (L 13) Kok.syv. 3,5 m; Näk.syv. 0,7 m; Klo 12:10; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 14, , < TURM / 275 Viheriäistenaukko 275 (L 8) Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 1,6 m; Klo 12:05; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12, , < TURM / 285 Naantalinsalmi 285 (L 3) Kok.syv. 25,0 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 11:55; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 11, , < TURM / 297 Kotkanaukko 297 (L 297) Kok.syv. 29,0 m; Näk.syv. 1,7 m; Klo 11:30; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 11, , < Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

16 Vesinäytteiden tutkimustuloksia LIITE 1, sivu 2/2 Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Sähk.joht Suol. Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Klorof. Näytepaikka C ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l TURM / 300 Väskinsaari 300 L 86 Kok.syv. 19,0 m; Näk.syv. 1,3 m; Klo 11:40; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13, , < , TURM / TKUPUR Turun jv-purkupaikka Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,7 m; Klo 09:50; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 9, , TURM / PARPUR Paraisten jv-purkupaikka Kok.syv. 16,0 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 10:35; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. S; 1 13, , <5 27 <2 5,3 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

17 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l TURM / 135 Vapparin pohj. osa 135 (L 37) Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 1,1 m; Klo 10:45; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. S; 1 16,0 9, , ,3 8,5 370 < ,6 5, , ,2 7, ,8 7, ,8 7, , <5 26 9, TURM / 136 Loskarnäs pohj 136 (L42) Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 1,2 m; Klo 11:05; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 16,7 9, , ,3 8, ,4 4, ,4 10 7,8 7,4 64 5, ,8 7, ,6 7, , < , TURM / 137 Lessor 137(L 137) Kok.syv. 19,5 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 11:20; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. S; 1 16,5 9, , ,4 8, ,1 5, ,5 10 8,3 7,2 64 7, ,8 7, ,5 4,6 7, , < TURM / 140 Bläsnäsinlahti 140(L 44) Kok.syv. 29,0 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 11:50; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 19 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. S; 1 18,1 9, , ,3 8, ,8 4,1 10 6,8 8,0 68 3, ,7 7, ,9 7, , ,1 4, ,1 28 2,0 4, , < Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 1/8

18 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l TURM / 143 Kruunukari 143 (L143) Kok.syv. 28,0 m; Näk.syv. 1,2 m; Klo 10:30; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo, JaLa; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. N; 1 15,6 9, , ,5 8, ,3 1, ,8 10 9,3 9,0 81 2, ,9 8, ,0 9, , ,3 9, , , TURM / 148 Kirkkoselkä Kok.syv. 6,5 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 13:15; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 20 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. S; 1 16,2 9,0 94 6, ,6 8, ,5 15,3 8,3 85 7, ,6 8, < , TURM / 165 Kirkkoh saari 165 (L 61) Kok.syv. 32,5 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 10:25; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 15,8 9, , ,3 8,4 410 < ,9 8,1 79 7, ,5 10 8,0 6,8 60 7, ,8 7, ,9 6, ,8 20 2,9 6, , ,2 5, ,9 30 2,0 4, , ,5 2,0 4, , TURM / 175 Papins it 175 (L 32) Kok.syv. 6,0 m; Näk.syv. 0,6 m; Klo 13:55; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. S; 1 15,6 10, ,1 8, ,2 4, , TURM / 179 Katariinanlaakson ed. 179 (L 31) Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,5 m; Klo 14:05; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 14,7 10, ,0 8, ,6 10, ,0 8, Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 2/8

19 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l TURM / 180 Uittamo 180 (L 29) Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,4 m; Klo 14:20; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 14,0 10, ,0 8, ,0 11, ,0 8, TURM / 190 Aurajokisuu 190 (L 28) Kok.syv. 7,0 m; Näk.syv. 0,4 m; Klo 14:45; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 21 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,9 9, ,2 8, , ,3 6 10,8 8, ,6 7, TURM / 200 Pikisaari 200 (L 22) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,4 m; Klo 10:45; Näytt.ottaja LSvyt Oy Raimo Mattila, HnrH; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 10, , TURM / 201 Haarlansalmi Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,7 m; Klo 10:00; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 16,5 11, ,1 8, ,1 4, ,7 10 7,8 3, ,8 7, TURM / 205 Kalkkiniemi 205 (L 23) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 15:10; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 20 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. S; 1 12,3 10,0 96 8, ,8 8, , , ,0 9, ,8 8, ,8 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 3/8

20 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l TURM / 210 Kuuvannokka 210 (L 26) Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 09:45; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo, JaLa; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. N; 1 10,6 10,4 97 4, ,8 8, ,1 3, ,9 10 9,4 10,0 90 1, ,0 8, ,7 9, , , TURM / 215 Saaronniemi 215 (L 53) Kok.syv. 53,0 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 09:15; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo, JaLa; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. N; 1 11,6 10,1 96 4, ,7 8, ,1 4, ,8 10 8,7 10,1 90 3, ,0 8, ,0 10, ,0 40 3,6 9, , ,6 9, , , TURM / 220 Rajakari 220 (L 220) Kok.syv. 52,0 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 10:05; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo, JaLa; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. N; 1 13,1 10, , ,7 8, ,9 3, ,7 10 8,7 10,3 92 1, ,1 8, ,2 10, , ,7 10, , ,7 9, , TURM / 225 Airismaa it 225 Kok.syv. 79,0 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 10:55; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo, JaLa; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. N; 1 14,1 10, , ,6 8, ,9 2, , ,2 10,0 99 1, ,8 8, ,2 10, , ,0 10, , ,0 10, , ,0 9, ,2 310 < ,0 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 4/8

21 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l TURM / 235 Marjaniemi NW 235(L19) Kok.syv. 2,5 m; Näk.syv. 0,6 m; Klo 10:25; Näytt.ottaja LSvyt Oy Raimo Mattila, HnrH; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 11,2 9, ,4 7, ,5 10,8 8, ,6 7, TURM / 240 Pansion öljysatama 240 (L 17) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 10:00; Näytt.ottaja LSvyt Oy Raimo Mattila, HnrH; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. N; 1 12,6 8,4 82 7, ,5 8, ,0 5, ,9 10 7,1 8,4 72 4, ,0 7, TURM / 245 Kallanpää 245 (L 15) Kok.syv. 14,3 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 09:15; Näytt.ottaja LSvyt Oy Raimo Mattila, HnrH; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. N; 1 13,2 10, ,5 8, ,8 5, ,8 10 7,0 9,9 85 2, , ,3 6,5 9, ,0 7, TURM / 250 Raisionlahden pohjukka 250 (L 12) Kok.syv. 1,0 m; Näk.syv. 0,3 m; Klo 12:20; Näytt.ottaja LSvyt Oy Raimo Mattila, HnrH; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. NE; ,2 9, ,5 7, < TURM / 260 Hahdenniemi 260 (L 13) Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,5 m; Klo 12:00; Näytt.ottaja LSvyt Oy Raimo Mattila, HnrH; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 10,1 8, ,8 7, ,0 10,2 7, ,8 7, Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 5/8

22 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l TURM / 265 Kukonpää 265 ( L14) Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,9 m; Klo 09:15; Näytt.ottaja LSvyt Oy Raimo Mattila, HnrH; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. N; 1 10,8 8,8 82 9, ,7 7, ,1 4, , ,8 7,6 66 3, ,0 7, , TURM / 275 Viheriäistenaukko 275 (L 8) Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 09:30; Näytt.ottaja LSvyt Oy Raimo Mattila, HnrH; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. N; 1 11,6 10,4 99 3, ,7 8,1 370 < ,0 3, ,9 9 8,7 9,5 85 2, ,9 7, < , TURM / 280 Ajonpää 280 (L 6) Kok.syv. 32,0 m; Näk.syv. 1,6 m; Klo 14:00; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo, JaLa; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. N; 1 12,2 9,9 95 3, ,6 8, ,4 2, ,8 10 6,9 9,9 85 1, ,0 7, ,3 9, ,1 7, ,8 9, , , TURM / 285 Naantalinsalmi 285 (L 3) Kok.syv. 25,0 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 13:35; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo, JaLa; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. N; 1 13,8 9,3 92 5, ,5 8, ,2 1, ,9 10 6,8 9,1 78 2, ,0 7, ,4 8, , ,3 8, , ,3 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 6/8

23 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l TURM / 290 Kuparivuori 290 (L 2) Kok.syv. 24,0 m; Näk.syv. 0,9 m; Klo 13:15; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo, JaLa; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. N; 1 17,6 9,1 98 9, ,2 8, ,0 9, ,2 10 4,8 7,1 58 1, ,9 7, ,0 6, ,9 23 3,9 6, , < , TURM / 297 Kotkanaukko 297 (L 297) Kok.syv. 29,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 12:10; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo, JaLa; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. N; 1 12,1 10,1 97 2, ,6 8,1 320 < ,9 2, ,6 10 6,5 9,3 78 0, ,9 7,8 250 < ,8 9, , ,4 9, , < , TURM / 300 Väskinsaari 300 L 86 Kok.syv. 19,0 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 13:00; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo, JaLa; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. N; 1 16,7 9,3 99 7, ,2 8,3 420 < ,3 6, ,5 10 5,5 7,6 63 2, ,9 7, ,7 8, ,9 18 4,8 7, , < , TURM / 308 Lapila 308 (L 308) Kok.syv. 43,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 11:45; Näytt.ottaja LSvyt Oy Janne Sinervo, JaLa; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. N; 1 12,9 10,0 98 2, ,6 8, ,6 2, ,6 10 7,1 9,9 85 1, ,0 8, ,6 30 3,4 9, , ,4 9, , ,3 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 7/8

24 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Klorof. Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml µg/l TURM / KANAV W Kanavaniemi lä Kok.syv. 12,7 m; Näk.syv. 0,5 m; Klo 10:55; Näytt.ottaja LSvyt Oy Raimo Mattila, HnrH; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 10, , TURM / LATOK N Latokari po Kok.syv. 9,0 m; Näk.syv. 0,4 m; Klo 10:50; Näytt.ottaja LSvyt Oy Raimo Mattila, HnrH; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 10, , TURM / RUISS E n silta et Kok.syv. 2,8 m; Näk.syv. 0,4 m; Klo 10:35; Näytt.ottaja LSvyt Oy Raimo Mattila, HnrH; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 10, , TURM / TKUPUR Turun jv-purkupaikka Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,6 m; Klo 10:10; Näytt.ottaja LSvyt Oy Raimo Mattila, HnrH; Ilm.lt. 14 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 10,5 8, ,5 7, , , ,1 9, ,7 7, , TURM / PARPUR Paraisten jv-purkupaikka Kok.syv. 16,0 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 11:35; Näytt.ottaja Lsvyt Oy Jaakko Laurikainen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. S; 1 17,3 9, , ,3 8,4 410 < ,3 5, ,5 10 8,2 7,7 68 3, ,8 7, ,5 8, , < , TURM / 58K Halisten kalaporras Näk.syv. 0,05 m; Klo 14:30; Näytt.ottaja LSvyt Oy Henri Hellström; Ilm.lt. 15 C; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. N; Lämpöt 17,3 C; 0,05 17, Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 2, sivu 8/8

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2017

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2017 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 217 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-17-4168 Turun ympäristön merialueen vuoden 217 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-18-4655 Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-18-5002 Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2017

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2017 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2017 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-17-5842 Turun ympäristön merialueen vuoden 2017 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-5459 Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-5014 Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 3-18-6087 Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2013 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-13-3388 Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2015

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2015 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2015 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-15-5782 Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2017

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2017 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2017 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-17-7069 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-18-7597 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2013 Väliraportti nro 153-13-7098 1. YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2017

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2017 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2017 Väliraportti nro 153-17-1919 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2017 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-7153 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro 153-18-1987 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2013 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-13-4598 Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2013 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-13-5680 Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2013 Väliraportti nro 153-13-1616 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKU- JA KESKIKESÄLLÄ 2019

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKU- JA KESKIKESÄLLÄ 2019 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKU- JA KESKIKESÄLLÄ 2019 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-19-5617 Turun ympäristön merialueen vuoden 2019 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2015

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2015 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2015 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-15-7473 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKI- JA LOPPUKESÄLLÄ 2019

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKI- JA LOPPUKESÄLLÄ 2019 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKI- JA LOPPUKESÄLLÄ 2019 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-19-6518 Turun ympäristön merialueen vuoden 2019 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 15-16-5740 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 18.7.2016 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2016 Väliraportti nro 153-16-1840 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2018 Väliraportti nro 15-18-5852 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 31.7.2018 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-5417 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 25.7.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2015

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2015 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2015 Väliraportti nro 153-15-1407 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-3246 Lähetämme oheisena Aurajoesta ja Vähäjoesta 9.4.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2014

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2014 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-14-7155 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-1220 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 6.2.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoki oli paikoitellen jäässä.

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2014

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2014 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2014 Väliraportti nro 153-14-1463 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2014 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-2071 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 26.2.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 117-16-5754 Oheisena lähetetään tulokset Uudenkaupungin merialueen tarkkailututkimuksesta, jonka Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019 Väliraportti nro 153-19-2280 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2019 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-6058 Sybimar Oy tilasi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä vesistötarkkailututkimuksen

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 2019 Väliraportti nro 116-19-6206 Ohessa tulokset 17. 18.6.2019 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Paper

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 Raportti nro 639-17-7035 YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ Väliraportti nro

PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ Väliraportti nro Liite 7 PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ 2017 Väliraportti nro 175-17-7818 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 4.9.2017 tehdystä Pyhämaan merialueen veden

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 217 Väliraportti nro 116-17-5598 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää ohessa tulokset 17. 18.7.217 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630 RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014 Väliraportti nro 116-14-7630 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 13. 14.10.2014 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019 Väliraportti nro 116-19-2572 Ohessa tulokset Rauman merialueen tarkkailuista 18.-19.3.2019 (kuva 1). Tutkimuksella seurataan Rauman kaupungin ja UPM

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-8926 Oheisena tulokset 30. 31.10.2018 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa on yhteenveto tuloksista,

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 215 Väliraportti nro 116-15-5277 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 8. 9.6.215 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-2311 Ohessa tulokset Rauman merialueen tarkkailuista 19. ja 21.-22.3.2018 (kuva 1). Tutkimuksella seurataan Rauman kaupungin

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 218 Väliraportti nro 116-18-626 Ohessa tulokset 9. 1.7.218 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Communication

Lisätiedot

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA 2016 Väliraportti nro 21-16-1591 Oheisena lähetetään Paimionjoesta, Tarvasjoesta ja Paimion Vähäjoesta 22.2.2016 otettujen vesinäytteiden

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 219 Väliraportti nro 116-19-6948 Ohessa tulokset 15.-16.7.219 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Communication

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA 2018 Väliraportti 116-18-7796 Ohessa tulokset 18. 19.9.2018 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa esitetään yhteenveto tuloksista,

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-6678 Ohessa tulokset 20. 21.8.2018 tehdystä n merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa on yhteenveto tuloksista,

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 116-17-4248 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 12. 13.6.2017 tehdystä n merialueen tarkkailusta

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 Väliraportti nro 116-17-5825 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 14. 15.8.2017 tehdystä n merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2015 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 7.11.2016 Nro 31-16-7242 2 (6) LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2015) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro

SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS Raportti nro 16-17-376 Varsinais-Suomen ELY-keskus on lähettänyt Pöytyän kunnalle 28.12.2016 päivätyn kehotuksen (Dnro

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 215 Väliraportti nro 116-15-585 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää ohessa tulokset 2. 21.7.215 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA 2017 Väliraportti 116-17-7237 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 18. 19.9.2017 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA Raportti nro

ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA Raportti nro 1. YLEISTÄ ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2018 Raportti nro 654-18-2933 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki 25.4.2018 Salossa Enäjärvellä sedimentti- ja vesitutkimuksen Salon ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2017 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 30.1.2018 Nro 31-18-559 2 (7) LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2017) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2016 Väliraportti nro 116-16-7570 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 17. 18.10.2016 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2015

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2015 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2015 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-15-4517 Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2015

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2015 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2015 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-15-5469 Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014 VUOSIYHTEENVETO..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2017 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 31.1.2018 Nro 20-18-624 2 (8) MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2017) Sisällys 1. TUTKIMUSTEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2014

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2014 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-14-4456 Turun ympäristön merialueen vuoden 2014 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2015 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 7.11.2016 Nro 20-16-7260 2 (7) MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2015) Sisällys 1. TUTKIMUSTEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO.. VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014 LUVY/17 28.8.214 Urpo Nurmisto Rahikkalan-Pipolan-Nummijärven vsy Pappilankuja 4 912 Karjalohja KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 214 Karjalohjan läntisten järvien, Haapjärven,

Lisätiedot

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019 1 / 6 Yara Suomi Oy LAUSUNTO PL 20 29.7.19 71801 SIILINJÄRVI A 5176 Leena Huttunen Päivi Savolainen Jouni Torssonen Raija Koivisto Tiedoksi: Siilijärven kunta, ympäristönsuojelu Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012 LUVY/119 6.9.213 Puujärven VSY Olli Kilpinen Hulluksentie 1 e 25 243 Masala PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 212 Näytteet Puujärven kahdelta syvännehavaintopaikalta

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO 1..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan itäosassa sijaitsevalta Säynäislammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin LUVY/121 18.8.215 Lohjan kaupunki Ympäristönsuojelu ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin Sammatin Iso Heilammen länsiosan 6 metrin syvänteeltä otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012 LUVY/121 5.9.213 Tuomo Klemola Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tehtaankatu 4 A9 14 Helsinki ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 tutkimukset ja vertailu vuosiin 29, 211 ja 212 Sammatin Iso Ruokjärvestä

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 217 Sari Koivunen 19.9.218 Nro 15-18-6636 2 (22) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (217) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (217) 3 (22) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA PERUSTE...

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 215 Sari Koivunen 2.12.216 Nro 15-16-8264 2 (21) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (215) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (215) 3 (21) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA PERUSTE...

Lisätiedot

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 30.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa olevalta Ali-Paastonjärveltä otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016 .3.16 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Outamonjärven veden laatu Helmikuu 16 Outamonjärven näytteet otettiin 4..16 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Tarkoituksena oli selvittää

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 213 Sari Koivunen 18.11.214 Nro 15-14-7614 2 (24) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (213) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (213) 3 (24) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA

Lisätiedot

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan Vuotinaisissa sijaitsevalta Paskolammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992 LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

BAKTEERITILANTEEN KARTOITUKSEN JATKO TAMMI-HELMIKUUN VAIHTEESSA 2018 ISPOISTEN TALVIUINTIPAIKAN HYGIEENISTEN HAITTOJEN VUOKSI

BAKTEERITILANTEEN KARTOITUKSEN JATKO TAMMI-HELMIKUUN VAIHTEESSA 2018 ISPOISTEN TALVIUINTIPAIKAN HYGIEENISTEN HAITTOJEN VUOKSI BAKTEERITILANTEEN KARTOITUKSEN JATKO TAMMI-HELMIKUUN VAIHTEESSA 2018 ISPOISTEN TALVIUINTIPAIKAN HYGIEENISTEN HAITTOJEN VUOKSI 1. YLEISTÄ Raportti nro 545/301-18-1223 Ispoisten talviuintipaikalla Turussa

Lisätiedot

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa Ali-Paastonjärven itäpuolella sijaitsevalta Kaitalammilta otettiin Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 29 Sari Koivunen 4.11.21 Nro 15-1-613 2 (2) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (29) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (29) 3 (2) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 5 2. AINEISTO

Lisätiedot

BAKTEERITILANTEEN KARTOITUS VUODENVAIHTEESSA ISPOISTEN TALVIUINTIPAIKAN HYGIEENISTEN HAITTOJEN VUOKSI. Raportti nro 545/

BAKTEERITILANTEEN KARTOITUS VUODENVAIHTEESSA ISPOISTEN TALVIUINTIPAIKAN HYGIEENISTEN HAITTOJEN VUOKSI. Raportti nro 545/ BAKTEERITILANTEEN KARTOITUS VUODENVAIHTEESSA 2017 2018 ISPOISTEN TALVIUINTIPAIKAN HYGIEENISTEN HAITTOJEN VUOKSI 1. YLEISTÄ Raportti nro 545/301-18-375 Ispoisten talviuintipaikalla Turussa Pitkäsalmessa

Lisätiedot

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Vuotnaisissa sijaitsevan Ruokjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Juurusveden ym. yhteistarkkailu kesältä 2017

Juurusveden ym. yhteistarkkailu kesältä 2017 1 / 9 LAUSUNTO A 3876 27.9.2017 Yara Suomi Oy PL 20 Tiedoksi: 71801 SIILINJÄRVI Pohjois-Savon ELY-keskus Siilinjärven kunta / Ympäristötoimisto Siilinjärven kunta Kolmisopen kyläyhdistys Tekninen osasto

Lisätiedot

LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 216 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 1.11.217 Nro 32-17-7191 2 (14) LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS (216) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS...

Lisätiedot

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016 VUOSIYHTEENVETO 8.4.27 SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 26 YLEISTÄ Sysmän kunnan viemäröinnin toiminta-alueen puhdistetut jätevedet johdetaan avo-ojaa pitkin Majutveden pohjoisosan

Lisätiedot

LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 217 Sari Koivunen 22.1.218 Nro 32-18-7432 2 (15) LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS (217) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. TUTKIMUSALUE,

Lisätiedot

Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 29.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan keskivaiheilla sijaitsevan Jouhtenanjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 29.8.2016 Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tarja Peromaa ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 2009-2015 Sammatin Iso Ruokjärvestä otettiin uusimmat vesinäytteet 15.8.2016

Lisätiedot

Kaitalammin (Valkärven eteläpuoli) veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Kaitalammin (Valkärven eteläpuoli) veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 1.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Valkärven eteläpuoli) veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Luoteisosassa sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 6.3.2018 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2018 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 1.3.2018. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 214 Sari Koivunen 3.12.215 Nro 32-15-8348 2 (14) LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS (214) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 211 Sari Koivunen 22.11.212 Nro 15-12-7154 2 (24) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (211) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (211) 3 (24) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA

Lisätiedot

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015 1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Otalammella sijaitsevasta Tuohilammesta otettiin 20.7.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 19.7.216 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 7.7.216 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Maijanojasta ja Orhinojasta otettiin

Lisätiedot

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 4.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 Karkkilan Hajakassa Kaupinojan valuma-alueella (23.087) sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 3.8.2017

Lisätiedot