ULKOMAISET TUTKINTO-OPISKELIJAT SUOMEN KORKEAKOULUISSA

ULKOMAISET TUTKINTO-OPISKELIJAT SUOMEN KORKEAKOULUISSA Korkeakoulujen politiikat ja käytännöt OCCASIONAL PAPER 2A 2003

Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat Suomen korkeakouluissa Korkeakoulujen politiikat ja käytännöt Pirjo Aalto OCCASIONAL PAPER 2a/2003 Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO 1

Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Julkaisusarjan ulkoasun suunnittelu M-L Muukka ISBM 952-5252-95-7 ISSN 1238-7061 2

Sisältö 1. Korkeakoulujen kansainvälistyminen Suomessa 7 1.1. 1990-luku: Kansainvälistymisen ensimmäinen vuosikymmen 7 1.2. Kansainvälistymisen toinen vuosikymmen tavoitteet vuoteen 2010 9 2. Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat korkeakoulujen politiikoissa ja käytännöissä 12 2.1. Tutkimuksen lähtökohta ja tarkoitus 12 2.2. Käsitteitä ja määritelmiä 12 2.3. Tutkimusaineisto ja menetelmät 14 3. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden rekrytointi 16 3.1. Numeeriset ja kohdennetut tavoitteet 18 3.2. Korkeakoulujen vahvuudet ja heikkoudet rekrytoinnin näkökulmasta 23 3.3. Miten ulkomaiset opiskelijat tavoitetaan? 27 4. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden valinta 30 4.1. Valinnan ongelmakohdat 30 4.2. Kielitaidon varmistaminen 33 5. Vieraskielinen tutkintoon johtava koulutus 35 5.1. Vieraskielinen koulutus kansainvälistymisen avaintekijänä 35 5.2. Vieraskielisen koulutuksen kriittiset pisteet 36 5.3. Vieraskielinen koulutus korkeakoulujen strategioissa 39 3

6. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden maahantulo 41 6.1. Maahantuloon liittyvät ongelmat 41 6.2. Miten maahantuloa voitaisiin helpottaa? 43 7. Korkeakoulujen näkökulma opiskeluun ja elämiseen Suomessa 45 7.1. Mikä haittaa, mikä helpottaa opintojen kulkua? 45 7.2. Suomi elinympäristönä ongelmat ja myönteiset puolet 51 Tiivistelmä keskeiset tulokset ja johtopäätökset 53 Kirjallisuus 57 Liitteet 59 4

Esipuhe Korkeakoulutuksen kansainvälistymisen keskeisimpiä elementtejä on opiskelijoiden liikkuvuus. Yleensä liikkuvat opiskelijat mielletään vaihto-opiskelijoiksi, jotka suorittavat tiettyyn vaihto-ohjelmaan perustuen osan tutkinnostaan ulkomaisessa korkeakoulussa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että kokonaista korkeakoulututkintoa ulkomailla suorittavat ovat määrällisesti merkittävä osa kansainvälistä opiskelijaliikkuvuutta ja vähintään yhtä tärkeässä asemassa korkeakoulutuksen kansainvälistymisessä kuin vaihto-opiskelijatkin. Kansainvälistyminen opiskelijaliikkuvuuden muodossa integroitiin suomalaiseen korkeakoulupolitiikkaan 1980-luvun lopulla, joten 1990-lukua voisi kutsua kansainvälistymisen ensimmäiseksi vuosikymmeneksi. Koska painopiste oli vastavuoroisessa organisoidussa liikkuvuudessa, vuosikymmentä voi luonnehtia myös vaihto-opiskelun vuosikymmeneksi. Euroopan unionin vaihto-ohjelmat lippulaivana Sokrates/Erasmus, englanninkielinen koulutustarjonta ja kansainväliset opiskelijapalvelut loivat perustan opiskelijaliikkuvuuden nopealle kasvulle. Suomeen tulevien vaihto-opiskelijoiden määrä nousi kymmenessä vuodessa muutamasta sadasta 6000:een ja Suomesta ulkomaille lähteneiden määrä lähes nollapisteestä 7000 opiskelijaan. Korkeakoulutuksen kansainvälistymisen tutkimus on ollut toistaiseksi vähäistä ja keskittynyt lähinnä vaihto-opiskeluun. CIMOn toimesta on tutkittu ulkomaisten opiskelijoiden ja harjoittelijoiden Suomeen tulon motiiveja ja kokemuksia Suomessa olon ajalta. (Hietaluoma 2001, Garam 2001, Aalto et.al. 2002). Korkeakouluissa tehdyissä opinnäytetöissä on selvitetty muun muassa vaihtoon lähdön syitä, ulkomaanjakson antia henkilökohtaisena ja opiskelukokemuksena sekä vaihtoon osallistumisen esteitä. Tilastollisia tunnuslukuja lukuunottamatta tutkinto-opiskelusta ulkomailla tiedetään toistaiseksi hyvin vähän. Korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategia kiinnitti huomion kansainvälistymiskeskustelun valtavirrasta sivussa olleisiin kokonaista korkeakoulututkintoa suorittaviin ulkomaisiin opiskelijoihin. (Opetusministeriö 2001). Heitä on Suomessa hieman enemmän kuin vaihto-opiskelijoita, noin 7000, ja valtaosa on kotoisin Suomen naapurimaista Venäjältä, Ruotsista ja Virosta sekä Aasiasta Kiinasta. Mikä motivoi ulkomaisia opiskelijoita hakemaan korkeakoulututkintoa Suomesta, mikä painaa oman korkeakoulun valinnassa, miten ulkomaalaiset integroituvat suomalaiseen opiskeluympäristöön ja yhteiskuntaan? Ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita opiskelumaassaan ovat myös ne 5000 suomalaista, jotka suorittavat tutkintoa ulkomaisessa korkeakoulussa, pääosin Britanniassa, Ruotsissa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Virossa. Mikä saa suomalaiset valisemaan opiskelua kotimaassa kalliimman vaihtoehdon, onko ulkomailla opiskelevilla valmiuksia palata tutkinnon suorittamisen jälkeen Suomeen, mitkä ovat heidän käsityksensä ulkomailla opiskelun työmarkkina-arvosta? 5

Korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategiassa ulkomaiset tutkinto-opiskelijat nähdään yhtenä potentiaalisena tulevaisuuden työmarkkinavarantona. Toteutuessaan tämä edellyttäisi, että suomalaiset korkeakoulut ja yhteiskunta koetaan tarpeeksi vetovoimaisiksi ulkomaisten opiskelijoiden keskuudessa. Mitkä ovat korkeakoulujen valmiudet ja mahdollisuudet vastaanottaa enenevissä määrin ulkomaisia tutkinto-opiskelijota, miten korkeakoulujen käsitykset vahvuuksistaan ja kehittämisen alueista suhteutuvat opiskelijoiden näkemyksiin ja kokemuksiin? Vastauksia näihin kysymyksiin etsitään CIMOn ja Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiön (Otus) yhteistyönä valmistuneissa kolmessa tutkimuksessa, joissa yhteisenä nimittäjänä on tutkintoon johtava opiskelu ulkomailla. Erikoissuunnittelija Pirjo Aalto tarkastelee selvityksessään korkeakoulujen ulkomaista tutkinto-opiskelua koskevia politiikkoja ja käytäntöjä. FT Taina Kinnusen tutkimuksen aiheena on ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden integroituminen Suomeen ja suomalaiseen korkeakouluyhteisöön. Tutkija Irma Garam tarkastelee suomalaisten tutkinto-opiskelua ulkomaisissa korkeakouluissa koulutusuran valinnan sekä koulutuksen työmarkkinarelevanssin näkökulmasta. Tekijät esittävät parhaat kiitoksensa opetusministeriölle ja Kansaneläkelaitoksen opintotutkikeskukselle hankkeelle osoitetusta tuesta. Kiitämme tutkimushankkeiden tukiryhmiin kuuluneita opetushallinnon, työhallinnon, korkeakoulujen ja opiskelijajärjestöjen edustajia kiinnostuksesta ja kannustavasta palautteesta projektin edetessä. Kyselyihin vastanneille korkeakoulujen edustajille sekä suomalaisille ja ulkomaisille opiskelijoille esitämme lämpimät kiitokset aktiivisesta osallistumisesta. Osoitamme parhaat kiitoksemme Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalle, joka antoi Otuksen tutkimuksen käyttöön oman vastaavan tutkimuksensa aineiston (Ally, Kulsoom (2002): Making a New Life. A Study of Foreign Degree Students in the University of Helsinki). Tekijät toivovat, että ulkomaista tutkinto-opiskelua kohtaan herännyt kiinnostus säilyy ja keskustelu aiheesta jatkuu edelleen. 6

1.Korkeakoulujen kansainvälistyminen Suomessa 1.1. 1990-luku: Kansainvälistymisen ensimmäinen vuosikymmen Korkeakoulutukseen vaikuttavat poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset suhteet. Korkeakoulutuksen kansainvälistymistä tutkinut Hans de Witt 1 luokittelee kansainvälistymisen taustat ja perustelut neljään kategoriaan: poliittisiin, taloudellisiin, sosiaalis-kulttuurisiin ja akateemisiin (De Witt 2002). Poliittisiin perusteluihin kuuluvat ulko- ja turvallisuuspoliittisiin etuihin, rauhan ja keskinäisen ymmärryksen vahvistamiseen sekä kansallisen ja alueellisen identiteetin voimistamiseen liittyvät motiivit. Taloudellinen kasvu ja kilpailukyky, koulutetun työvoiman tarve ja kansainvälisestä yhteistyöstä saatava taloudellinen hyöty ovat yhä useammin ja avoimemmin julkilausuttuja kansainvälistymisen taloudellisia vaikuttimia. Idea eurooppalaisesta koulutusalueesta perustuu viime kädessä EU:n sisämarkkinoiden vahvistamiseen ja eurooppalaisen kilpailukyvyn turvaamiseen globaaleilla markkinoilla. Akateemisesta tai koulutuksellisesta näkökulmasta kansainvälistymisen lähtökohtana on opetuksen ja tutkimuksen laadun parantaminen ja varmistaminen, korkeakoulun rakenteiden vahvistaminen sekä statuksen ja profiilin kohottaminen. Suomessa korkeakoulutuksen kansainvälistymistä ovat ohjanneet koulutuksellisten motiivien rinnalla poliittiset ja nyttemmin kansallisen kilpailukyvyn turvaamiseen ja koulutetun työvoiman saatavuuteen perustuvat taloudelliset motiivit. 1980 ja 1990 -lukujen vaihteessa kansainvälistymisen voimakkaana vaikuttimena oli osallistuminen Euroopan integraatioon, tavoitteena aluksi Euroopan talousalueen ja sittemmin Euroopan unionin jäsenyys. Länsi-Eurooppaan integroitumisen teki mahdolliseksi kansainvälispoliittinen muutos, joka lopetti idän ja lännen välisen kahtiajaon Euroopassa ja jonka tuloksena Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Paitsi taloudellisesti, Eurooppaan kuuluminen oli Suomelle oli tärkeää kansallisen identiteetin ja alueellisen kiinnittymisen kannalta. Korkeakoulutuksen alueella tavoitteena oli täysipainoinen osallistuminen Euroopan Unionin koulutus- ja tutkimusohjelmiin. Kannustimena oli osallistumisesta saatava taloudellinen hyöty erilaisten EU:n tukien muodossa sekä mahdollisuus integroida kansainvälisiä (eurooppalaisia) elementtejä kansalliseen koulutustarjontaan ja korkeakouluyhteisöön. Koulutuksen kansainvälistyminen otettiin asiakohdaksi hallituksen ohjelmaan, ja kansainväliselle liikkuvuudelle alettiin asettaa numeerisia tavoitteita Koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämissuunnitelmissa. Euroopan unionin ja muiden kansainvälisten vaihto-ohjelmien hallintoa, tiedotusta ja neuvontaa varten perustettiin Kansainvälisen henkilövaihdon keskus (CIMO). Korkeakoulujen kansainvälistyminen käynnistyi opetusministeriön erillisrahoituksen tukemana. Koulutustarjontaa kansainvälistettiin perustamalla englanninkielisiä tutkintoon johtavia koulutusohjelmia ja lyhytkursseja vaihto-opiskelijoiden tarpeisiin. Kansainvälinen toiminta integroitiin 1 Senior Advisor International, Universiteit van Amsterdam 7

alusta lähtien 1990-luvun kuluessa muotoutuneeseen ammattikorkeakoulujärjestelmään. Korkeakouluissa tuotettiin kansainvälisten opiskelijoiden tarvitsemat peruspalvelut ja kansainvälisten tehtävien hoitamista varten perustettiin kansainvälisten asioiden toimistot. Vuosikymmenen kuluessa kansainvälistymisestä tuli enemmän tai vähemmän korkeakouluyhteisön arkipäivää. Korkeakoulutuksen kansainvälistymisen valtakunnalliset tavoitteet asetetaan Koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämissuunnitelmissa. Ensimmäiset numeeriset liikkuvuustavoitteet asetettiin vuosille 1991 96 laaditussa kehittämissuunnitelmassa. Tavoitteena oli, että vuosikymmenen loppuun mennessä vähintään 5000 suomalaista yliopisto-opiskelijaa opiskelee vuosittain ulkomailla. Koska opiskelijaliikkuvuus tapahtuu suurelta osin vastavuoroisuutta edellyttävissä vaihto-ohjelmissa, myös Suomeen tulevien opiskelijoiden määrän tuli vastaavasti lisääntyä. Vuosien 1999 2004 kehittämissuunnitelmassa on tavoitteena, että vuosittain noin 8000 ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista on opiskellut tai harjoitellut ulkomailla. Yliopistot tehostavat opiskelijavaihtoa siten, että vuosittain ulkomailla opiskelee 6000 perustutkintoa suorittavaa opiskelijaa. Kuviossa 1 näkyy kansainvälisen liikkuvuuden kehitys korkeakouluissa vuosina 1998 2002. Liikkuvuus Suomesta ulkomaille kasvoi 1990 -luvulla aluksi voimakkaasti, mutta tasaantui vuosikymmenen vaihteeseen tultaessa. Yliopistosektorilla noin joka viides opiskelija suorittaa osan tutkinnostaan ulkomailla, ammattikorkeakouluissa suurin piirtein joka kahdeksas. Suomeen tulleiden vaihto-opiskelijoiden absoluuttinen ja suhteellinen määrä on noussut tasaisesti niin, että vuonna 2002 yliopistosektorilla saavutettiin vaihdon täydellinen tasapaino. Ulkomaisia vaihto-opiskelijoita tuli yliopistoihin yhtä paljon kuin suomalaisia lähti vaihtoon, ammattikorkeakouluissa tulevien opiskelijoiden osuus oli runsas 60 prosenttia (Aalto&Garam 2003). 1990-lukua voisi kutsua korkeakoulujen kansainvälistymisen ensimmäiseksi vuosikymmeneksi, jolloin luotiin kansainvälisen toiminnan perusedellytykset ja -rakenteet. Kansainvälistymisen avaintekijöitä olivat korkeakoulujen aktiivinen osallistuminen Euroopan unionin koulutus- ja tutkimusohjelmiin ja eurooppalaisiin verkostoihin. Politiikan tasolla luotiin edellytyksiä Euroopan sisämarkkinoita tukevan liikkuvuuden lisäämiseksi muun muassa tutkintojen ja opintosuoritusten tunnustamista helpottavien järjestelyjen avulla. Suomen koulutuspoliittisia diskursseja Kuvio 1. Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 1998 2002 (yli 3kk kestävät vaihdot). Lähde: CIMO 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Suomesta ulkomaille (yliopistot) Ulkomailta Suomeen (yliopistot) Suomesta ulkomaille (ammattikorkeakoulut) Ulkomailta Suomeen (ammattikorkeakoulut) 0 1998 1999 2000 2001 2002 8

1990-luvulla tutkinut VT Aaro Ollikainen puhuu väitöskirjassaan korkeakoulutuksen eurooppalaistumisesta. Euroopan unionin koulutuspoliittiset merkityssisällöt siirtyivät suomalaiseen koulutuspoliittiseen keskusteluun ja yhdentyivät kansallisiin koulutuspoliittisiin tavoitteiteisiin ja toimintapolitiikkoihin. (Ollikainen 1999). Tutkinto-opiskelun näkökulmasta 1990-luku merkitsi hiljaiseloa. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden absoluuttinen määrä kasvoi tasaisesti, mutta suhteellinen osuus kaikista opiskelijoista pysytteli vakiona, noin kahdessa prosentissa. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrän kehitys 1990-luvulla näkyy kuviossa 2 (ammattikorkeakoulujen tilastotiedot saatavilla vuodesta 1997). Myös suomalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä ulkomailla kasvoi voimakkaasti aina vuosituhannen vaihteeseen, jolloin se tasaantui. Suomalaisten lukumäärä ulkomailla nousi Euroopan unionin jäsenyyden siivittämänä vajaaseen 6000 tuhanteen 1990-puolivälin jälkeen, minkä jälkeen ulkomailla tutkintoa suorittavien määrä on laskenut vajaaseen 5000:een. Ulkomaista tutkinto-opiskelua käsiteltiin joissakin opetusministeriön työryhmämuistioissa, perusteellisimmin Ulkomaalaisopiskelijatyörymän muistiossa vuodelta 1990. Tuolloin Suomessa arvioitiin olevan yhteensä runsas 1000 ulkomaista tutkinto- ja vaihto-opiskelijaa. Tätä kirjoitettaessa Suomessa on noin 7000 ulkomaista tutkintoopiskelijaa ja runsas 6000 vaihto-opiskelijaa. 1.2. Kansainvälistymisen toinen vuosikymmen tavoitteet vuoteen 2010 Vuosituhannen vaihteessa valmistui opetusministeriön työryhmätyönä ensimmäinen kansallinen korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategia. (Opetusministeriö 23:2001). Strategia määrittelee kansainvälisen toiminnan tavoitetilan vuoteen 2010 mennessä sekä politiikan, jolla kansainvälistä toimintaa tulisi ohjata ja seurata. Strategisten linjausten ja toimenpide-ehdostusten perustana ovat sekä kansainvälisestä toimintaympäristöstä johtuvat uudet haasteet että kotimaasta lähtevät kehittämistarpeet. Osana eurooppalaista koulutusaluetta suomalaisten tutkintojen ja tutkintorakenteiden tulisi olla eurooppalaisesti ja kansainvälisesti vertailukelukelpoisia ja tutkintojen tuottamien pätevyyksien kilpailukykyisiä kansainvälisillä työmarkkinoilla. Kotimaisesta toimintaympäristöstä nousevia haasteita ovat väestön ikääntyminen ja tulevaisuudessa uhkaava työvoimapula. Kuvio 2. Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 1990-luvulla. Lähde: Tilastokeskus 4500 4000 3500 Yliopistot Ammattikorkeakoulut 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 9

Kansainvälisen yhteistyön rinnalla vaikuttavat kilpailun elementit. Yhtäältä kysymys on korkeakoulujen keskinäisestä kilpailusta opiskelijoista, tutkijoista ja resurseista, toisaalta eurooppalaisen kilpailukyvyn turvaamisesta maailmanlaajuisilla koulutusmarkkinoilla. Viimeksimainittu on aikaansaanut Bolognan prosessina tunnetun pyrkimyksen eurooppalaisen koulutusalueen luomiseen vuoteen 2010 mennessä. Eurooppalaisen koulutusalueen luomisessa keskeisiä elementtejä ovat: tutkintojen ja tutkintotodistusten ymmärettävyyden ja vertailtavuuden parantaminen (esimerkiksi tutkintotodistuksen liite Diploma Supplement ) kaksiportainen bachelor-master -tutkintorakenne opintosuoritusten mitoitus-ja siirtojärjestelmä (ECTS) liikkuvuuden esteiden poistaminen koulutuksen laadunarvioinnin kehittäminen eurooppalaisena yhteistyönä korkeakoulutuksen eurooppalainen ulottuvuus (Opetusministeriö 23:2001, 6). Yhtäältä tutkintorakenteiden kehittämistarpeet ja toisaalta työmarkkinoiden tarpeet ovat nostaneet tutkinto-opiskelijat vaihto-opiskelijoiden rinnalle eurooppalaiseen ja suomalaiseen koulutuspoliittiseen keskusteluun. Korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategiassa asetettiin ensimmäisen kerran ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää koskevat numeeriset tavoitteet. Vuosikymmenen loppuun mennessä Suomessa tulisi olla 10 000 15 000 ulkomaisen tutkintoopiskelijan yhteisö, jolloin ulkomaalaisten osuus kaikista opiskelijoista olisi noin neljä prosenttia kun se nyt on runsaat kaksi prosenttia. Tutkijakouluihin pitäisi rekrytoida lahjakkaita ulkomaisia opiskelijoita, niin että ulkomaisten opiskelijoiden osuus olisi vähintään 15 prosenttia tutkijakoulujen opiskelijoista. Bolognan prosessin mukainen tutkintorakenteen uudistaminen on jo käynnistynyt. Opetusministeriön asettama tutkintorakenteen kehittämistyöryhmä sai tehtäväkseen laatia esityksen toimenpiteiksi, joita tarvitaan alakohtaisesti yliopistollisen tutkintorakenteen muuttamiseksi kaksiportaiseksi. Tavoitteena oli saada aikaan tutkintorakenne, jossa kaikki opiskelijat suorittaisivat ensin pääsääntöisesti kolmevuotisen kandidaatin tutkinnon ja sen jälkeen halutessaan kaksivuotisen maisteritutkinnon. Työryhmä esitti, että kaksiportainen tutkintorakenne otetaan käyttöön kaikilla koulutusaloilla 1.8.2005 alkaen ja opintoviikkojärjestelmästä siirrytään ECTS-pohjaiseen opintojen mitoitukseen. (Opetusministeriö 39:2002). Bolognan prosessi kattaa periaatteessa sekä perinteiset yliopistot että ammatillisesti suuntautuneet korkeakoulut. Käytännössä prosessiin ovat näkyvimmin osallistuneet perinteiset monialaiset eurooppalaiset yliopistot. Ammattikorkeakoulujen aseman ja roolin selkiyttämiseksi opetusministeriö on kutsunut selvitysmiehen laatimaan selvitystä ammattikorkeakoulujen asemasta eurooppalaisella koulutusalueella. Tehtäväksiannossa edellytetään, että korkeakoulututkintojen kansallisen ja kansainvälisen vertailtavuuden vuoksi yliopistot ja ammattikorkeakoulut siirtyvät samanaikaisesti ECTS-järjestelmään. (Opetusministeriön asettamiskirje 18.6.2003). Kansallisessa strategiassa asetetaan tavoitteita myös perinteisille liikkuvuustoiminoille opiskelija- ja opettajavaihdoille. Suomesta ulkomaille suuntautuvien opiskelijavirtojen tasaantuminen huomioon ottaen strategiassa esitetyttyjä liikkuvuustavoitteita voidaan pitää kunnianhimoisina. Korkeakoulujen opiskelijavaihdon vuosivolyymi tulisi nostaa 28 000 henkilöön, mikä merkitsisi vastavuoroisen opiskelijaliikkuvuuden kaksinkertaistamista nykyisestä. Ulkomaisia opettajia, tutkijoita ja asiantuntijoita työskentelisi suomalaisissa korkeakouluissa vähintään kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2001. Korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategiassa hahmotellussa tavoitetilassa Suomi on vuonna 2010 tunnettu ja vaikutusvaltainen osa eurooppalaista koulutus-ja tutkimusaluetta ja menestyy globaalissa osaamiskilpailussa. Korkeakouluyhteisö on kansainvälinen ja koulu- 10

tuksen sisällöissä kansainvälisyyden vaatimukset on otettu huomioon. (Opetusministeriö 23: 2001, 49). Kun 1990-luku oli eurooppalaistumisen vuosikymmen, 2000-lukua voisi luonnehtia globaalistumisen vuosikymmeneksi. Valtakunnallisten tavoitteiden saavuttaminen kaikilla kansainvälisen toiminnan ulottuvuuksilla tuo korkeakouluille paineita ja asettaa ne samalla valintojen eteen. Toisaalta tavoitteiden ja toimenpiteiden priorisointi omien tunnistettujen vahvuuksien pohjalta antaa mahdollisuuksia oman kansainvälisen profiilin terävöittämiseen. Strategiasta annettujen lausuntojen perusteella korkeakoulujen suhtautumista strategian tavoitteisiin ja toimenpideohjelmaan voisi luonnehtia varovaisen myönteiseksi. (Yhteenveto korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategiasta annetuista lausunnoista, CIMO 9.8. 2002.) Kansainvälisen toiminnan kehittymistä seurataan opetusministeriön ja korkeakoulujen tulosohjausprosessissa ja kansainvälisen toiminnan laajuus otetaan huomioon tuloksellisuusrahoituksessa. Kansainvälistymisen valtakunnalliset tavoitteet asetetaan Korkeakoulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämissuunnitelmissa. Seuraava, vuosille 2003 2008 laadittava ja tätä kirjoitettaessa tekeillä oleva kehittämissuunitelma hyväksytään valtioneuvostossa syksyllä 2003. Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä miten korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategian tavoitteet näkyvät uudessa kehittämissuunnitelmassa. 11

2. Tutkinto-opiskelijat korkeakoulujen politiikoissa ja käytännöissä 2.1. Tutkimuksen lähtökohta ja tarkoitus Tutkimuksen lähtökohtana on edellä kuvattu opetusministeriön työryhmätyönä valmistunut Korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategia, joka määrittelee korkeakoulujen kansainvälisen toiminnan tavoitetilan vuoteen 2010 mennessä sekä politiikan, jolla kansainvälistä toimintaa tulisi ohjata ja seurata. Ehdotuksessa painottuu ulkomainen tutkinto-opiskelu, joka kansainvälistymisen ensimmäisellä vuosikymmenellä (1990 2000) jäi lähes täysin vaihto-opiskelun varjoon. Tutkinto-opiskelua ei mielletty osaksi kansainvälistä liikkuvuutta; näin ollen sille ei asetettu määrällisiä tavoitteita eikä se kuulunut kansainvälisen toiminnan ohjausmekanismien piiriin. Tilastokeskus kerää vuosittain ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita koskevat lukumäärätiedot korkeakouluittain, koulutusaloittain, maittain ja maanosittain. Tilastollisia tunnuslukuja julkaistaan muun muassa opetusministeriön ylläpitämissä KOTA- ja AMKOTA -tietokannoissa. Tilastollisia tunnuslukuja lukuunottamatta ulkomaisesta tutkinto-opiskelusta tiedetään vielä vähän. Tällä hetkellä ei tiedetä, missä määrin ulkomainen tutkinto-opiskelu sisältyy korkeakoulujen kansainvälisen toiminnan strategioihin ja toimintapolitiikkoihin. Ei myöskään ole valtakunnallista vertailutietoa siitä, millaisia käytäntöjä ja menettelytapoja korkeakouluilla on tai millaisia ongelmia ulkomaisen tutkinto-opiskelun suhteen esiintyy. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin korkeakoulujen näkökulma ulkomaiseen tutkinto-opiskeluun suhteessa Korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategian tavoitteisiin ja toimenpide-ehdotuksiin. Tarkastelun kohteena ovat korkeakoulujen strategiset linjaukset ja nykyiset käytännöt. Tutkimusaineistona on käytetty korkeakouluille tehtyä kyselyä ja korkeakoulujen kansainvälisen toiminnan strategioita. Käytännöllisenä tavoitteena on tuottaa ulkomaisesta tutkinto-opiskelusta tietoa kansallisen strategian toteuttamisen, mutta yhtä hyvin korkeakoulujen tarpeisiin. Selvityksen painopiste on luvuissa 3 5, joissa tarkastellaan ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden rekrytointia ja valintaa sekä korkeakoulujen vieraskielistä koulutustarjontaa. Luvussa 6 käsitellään ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden maahantuloon liittyviä kysymyksiä. Luvussa 7 tuodaan esille korkeakoulujen edustajien näkemyksiä ulkomaisten opiskelijoiden opintojen kulusta ja elämisestä Suomessa. Tutkimuksen keskeiset tulokset ja johtopäätökset on esitetty tiivistelmässä. Johdantoluvussa 1 on esitetty lyhyt katsaus korkeakoulutuksen kansainvälistymisen kehitysvaiheisiin 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen tavoitteisiin ja haasteisiin. 2.2 Käsitteitä ja määritelmiä Ulkomainen tutkinto-opiskelija Käsillä olevassa selvityksessä käytetään ulkomaisesta tutkinto-opiskelijasta Tilastokeskuksen määritelmää: ulkomainen tutkinto-opiskelija on korkeakoulussa tutkintoon johtavassa koulu- 12

tuksessa opiskeleva henkilö, jolla ei ole Suomen kansalaisuutta. Yliopistossa tämä tarkoittaa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa tai jatkotutkintoa (lisensiaatti, tohtori) suorittavaa ulkomaista opiskelijaa, ammattikorkeakoulussa ammattikorkeakoulututkintoa tai ammattikorkeakoulun jatkotutkintoa suorittavaa ulkomaista opiskelijaa. Myös muunlaisia määritelmiä on käytössä. Useissa korkeakouluissa on käytäntönä rekisteröidä ulkomaalaiseksi henkilö, joka on suorittanut kouluopintonsa muualla kuin Suomessa. Erilaisista käytännöistä johtuen ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita koskevat tilastot eivät ole keskenään yhteismitallisia. Tutkinto-opiskelijoita voidaan ja tuleekin tarkastella myös kansainvälisen liikkuvuuden näkökulmasta, jolloin pelkkä kansalaisuuteen perustuva indikaattori ei ole riittävä kuvaamaan tutkintoopiskelua liikkuvuutena. Esimerkiksi Suomessa pysyvästi asuva ja täällä pohjakoulutuksensa hankkinut muun maan kansalainen tilastoituu ulkomaalaisena, millä yleensä tarkoitetaan ulkomailta opiskelutarkoituksessa Suomeen tullutta henkilöä. Vastaavasti ulkomailla kouluopintonsa suorittanut Suomen kansalainen, joka tulee itse asiassa liikkuvana opiskelijana ulkomailta suomalaiseen korkeakouluun, tilastoidaan suomalaisena. Ulkomaalaisuuden määrittelyt ja tilastointikäytännöt vaihtelevat maittain. Erilaisista kansallisista käytännöistä johtuen kansainvälistä opiskelijaliikkuvuutta kuvaavat tilastot eivät ole kansainvälisesti vertailukelpoisia. Euroopan tasolla onkin syntynyt tarvetta kansainvälistä opiskelijaliikkuvuutta kuvaavien indikaattoreiden monipuolistamiseen ja kansallisten tilastojen vertailtavuuden parantamiseen. Euroopan parlamentin toimeksiannosta tehdyssä opiskelijaliikkuvuuden tilastoinnin vertailevassa tutkimuksessa suositellaan muun muassa, että kansalaisuuden rinnalle liikkuvuutta kuvaavaksi indikaattoriksi otettaisiin maa, jossa pohjakoulutus on hankittu tai opiskelijan pysyvä asuinpaikka opiskelua kohdemaassa edeltävänä vuotena (Lanzendorf & Teichler 2002, 30). Korkeakoulujen kansainvälistyminen Viitekehyksenä korkeakoulun kansainvälistymiselle käytetään KTT Minna Söderqvistin väitöskirjassaan esittämää korkeakoulun kokonaisvaltaiseen johtamiseen perustuvaa kansainvälistymisen määritelmä (Söderqvist 2002, 201): The internationalisation of a higher-education institution is a change process from a national HEI (higher education institution) into an international HEI (higher education institution) leading to the inclusion of an international dimension in all aspects of its holistic management in order to enhance the quality of teaching and research and to achieve the desired competencies. Määritelmän mukaan korkeakoulujen kansainvälistyminen voidaan nähdä prosessina, joka on sisäänrakennettu korkeakoulun kokonaisvaltaiseen strategiseen johtamiseen tavoitteena ydintoimintojen, opetuksen ja tutkimuksen laadun parantaminen. Kansainvälistymisen eri toiminnot, esimerkiksi liikkuvuus opiskelija-, opettaja- ja tutkijavaihdon tai tutkinto-opiskelun muodossa, ovat sekä itsenäisiä prosesseja että samalla vuorovaikutuksessa keskenään. Se, miten kansainvälistymisen eri toiminnot painottuvat korkeakoulun kansainvälistymisen kokonaisvaltaisessa strategisessa johtamisessa, määrittelee korkeakoulun politiikkaa kyseisen toiminnon suhteen. Ulkomaisen tutkinto-opiskelu poikkeaa vaihtoopiskelusta ratkaisevasti siinä, että tavoitteena on kokonaisen tutkinnon suorittaminen, mikä merkitsee useampivuotista oleskelua opiskelumaassa, taloudellisia uhrauksia ja sopeutumista uuteen opiskeluyhteisöön, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Korkeakoululta tämä edellyttää tutkinto-opiskelun mahdollistavaa koulutustarjontaa, kykyä tavoittaa ja valita sopivat opiskelijat sekä opiskelun etenemistä ja integroitumista tukevia palveluja. Ulkomaisen tutkinto-opiskelun yhteiskunnalliset reunaehdot määräytyvät muun muassa ulkomaalaislain maahantuloa ja maassaoloa koskevista säännöksistä. 13

2.3. Tutkimusaineisto ja menetelmät Kysely korkeakouluille Korkeakoulujen ulkomaiseen tutkinto-opiskeluun liittyviä politiikkoja ja käytäntöjä selvitettiin kyselyllä. Kyselylomakkeen rungon muodostavat ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden rekrytointia, valintaa, vieraskielistä opetusta, maahantuloa sekä opiskelu- ja elinolosuhteita koskevat strukturoidut ja avokysymykset. Vastauksia etsittiin seuraaviin kysymyksiin: mitkä ovat ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden rekrytoinnin tavoitteet ja menetelmät? miten ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden valinta tapahtuu ja mitkä ovat valinnan yleisimmät ongelmat? miten vieraskielinen opetus on organisoitu? millaisia opintojen kulkua ja elämistä helpottavia tukipalveluja ulkomaisille tutkintoopiskelijoille on tarjolla? Kyselylomake laadittiin siten, että se soveltui lähes sellaisenaan sekä yliopistoille että ammattikorkeakouluille. Eri korkeakoulumuotojen lomakkeet eroavat lähinnä ulkomaisia jatkotutkinto-opiskelijoita koskevilta osin (vain kahdessa ammattikorkeakoulussa oli ulkomaisia jatko-opiskelijoita syksyllä 2002). Lomakkeiden toimivuutta testattiin etukäteen kahdessa yliopistossa ja kahdessa ammattikorkeakoulussa. Kyselylomakkeet ovat tutkimuksen liitteinä 1 ja 2. Sähköisesti täytettävä lomake lähetettiin kaikille 20 yliopistolle ja 29 ammattikorkeakoululle lokamarraskuussa 2002. Kyselyyn vastasi 18 yliopistoa (90%) ja 26 ammattikorkeakoulua (90%). Yliopistoissa valtaosa vastaajista oli kansainvälisten asioiden vastuuhenkilöitä (16), kaksi edusti opintoasiain hallintoa. Ammattikorkeakouluissa vastaajina olivat kansainvälisten asioiden vastuuhenkilöt (19), koulutusohjelmajohtajat (6) ja opintoasiain hallinnon edustaja (1). Luettelo kyselyyn vastanneista korkeakouluista on liitteenä 3. Lomakkeen kysymykset olivat pääosin strukturoituja. Tällöin lomakkeessa oli valmiiksi annettuja vaihtoehtoja, joista vastaajia pyydettiin rastittamaan sopivimmat. Lähes kaikkiin kysymyksiin sisältyi valintaa perusteleva tai täydentävä avovastausmahdollisuus. Osa kysymyksistä oli pelkästään avoimia. Yliopistot olivat hyödyntäneet avovastausmahdollisuutta ammattikorkeakouluja enemmän, mutta korkeakoulumuotojen sisällä oli suuriakin eroja. Vastaukset analysoitiin SPSStilasto-ohjelmalla. Korkeakoulujen kansainväliset strategiat Kyselyn vertailuaineistona käytettiin soveltuvin osin korkeakoulujen kansainvälisen toiminnan strategioita ja toimintasuunnitelmia. Käytettävissä oli 16 yliopistojen ja 15 ammattikorkeakoulujen strategia-asiakirjaa. Asiakirjat kerättiin syksyllä 2002 ja tarkistuskierros tehtiin loppukeväästä 2003. Strategioita tarkasteltiin tutkinto-opiskelun näkökulmasta ts. niistä etsittiin kyselylomakkeen muuttujia eli ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää, rekrytointia, valintaa, vieraskielistä opetusta ja opiskelun tukipalveluja koskevia tavoitteita ja toimenpide-ehdotuksia. Korkeakoulujen EPS-strategiat (European Policy Statements) jätettiin tarkastelun ulkopuolelle. EPS-strategiat ovat Euroopan Unionin Sokrates-ohjelman korkeakoulukohtaisiin sopimuksiin sisältyviä selvityksiä korkeakoulun tavoitteista, kansainvälisen toiminnan muodoista ja tavoitteiden toteutumisesta eurooppalaisessa yhteistyössä. Koska EPS-strategiat toimivat viitekehyksenä korkeakoulun eurooppalaiselle ja Sokrates -ohjelmaan perustuvalle yhteistyölle, niissä tarkastellaan kansainvälistä liikkuvuutta pääosin vaihto-opiskelun näkökulmasta. EPS-strategiat on analysoitu CIMOn toimesta kummallakin Sokrates-ohjelmakaudella (Ollikainen 1997, Söderqvist 2001). Strategia-aineisto on kattava yliopistojen, mutta puutteellinen ammattikorkeakoulujen osalta. Ilmeisesti suuressa osassa ammattikorkeakouluja EPS -strategiaa käytetään korkeakoulun kansain- 14

välisenä strategiana, muutamassa tapauksessa kansainvälisen strategian laatiminen oli tätä selvitystä tehtäessä vielä työn alla. Strategiadokumentit ovat nimeltään kansainvälisen toiminnan strategioita, toimintaohjelmia tai toimintasuunnitelmia. Yliopistojen strategiat ovat keskimäärin 3 6 -vuotisia, päättymisvuosi viimeistään 2006 (kahdessa tapauksessa 2010). Ammattikorkeakoulujen strategiat ovat keskimäärin kolmevuotisia, päättymisvuosi viimeistään 2007 (yhdessä strategiassa 2010). Kansainvälisen toiminnan tavoitetilat liittyvät yleensä korkeakoulun statukseen, opiskelija-ainekseen ja korkeakouluun opiskelu- ja työyhteisönä. Tavoitteena on, että korkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, korkeakoulusta valmistuneet ovat kilpailukykyisiä kansainvälisillä työmarkkinoilla ja korkeakoulun ilmapiiri on kansainvälinen. Yleisesti voi todeta, että yliopistojen strategiat ovat laajempia kuin ammattikorkeakoulujen ja kansainvälistä toimintaa tarkastellaan niissä kokonaisvaltaisemmin. Muutamassa uusimmassa, vuosina 2002 2003 valmistuneessa dokumentissa on nähtävissä valtakunnallisen strategian vaikutus: Korkeakouluun tarvitaan sopiva määrä ulkomaisia opiskelijoita opiskelijavaihdon tasapainottamiseksi, kansainvälisen opiskeluilmapiirin aikaansaamiseksi, Suomen elinkeinoelämän tarpeisiin, tutkijankoulutuksen rekrytointipohjan laajentamiseksi sekä perus- ja jatkotutkintojen määrän ja tason nostamiseksi. Koska tutkintoon johtava opetus on Suomessa maksutonta myös ulkomaalaisille, sopiva tutkinto-opiskelijoiden määrä tulee harkita paitsi korkeakoulun edun myös yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Elinkeinoelämän edustajien kanssa käydyt keskustelut ja opetusministeriön esittämät kansainvälistämislinjaukset tukevat kokonaisstrategiamme ajatusta lisätä huomattavasti ulkomaisten perus- ja jatkotutkinto-opiskelijoiden määrää. (yliopisto) Tulosohjauksen vaikutus näkyy ammattikorkeakoulujen strategioissa huomion keskittymisenä lähes yksinomaan vaihto-opiskeluun. Tutkintoopiskelun edellytyksiä kuten vieraskielistä koulutustarjontaa, henkilöstön kieli- ja kulttuuriosaamista sekä opiskelijoiden tukipalveluja käsitellään jossain määrin. Parissa uusimmassa strategiassa näkyy sama trendi kuin yliopistosektorilla; kansainvälisyyttä käsitellään kokonaisvaltaisesti ja tutkinto-opiskelu on keskeisesti esillä miellettynä osaksi kansainvälistä toimintaa. Tavoitteena on antaa ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille sellaiset perusvalmiudet, että he valmistuttuaan voivat halutessaan jäädä Suomen työmarkkinoille. (ammattikorkeakoulu) Uusimpia kansainvälisen toiminnan strategioita voisi kutsua toisen sukupolven strategioiksi. Tällaisia strategioita oli aineistossa kuusi, kolme kummallakin korkeakoulusektorilla. Niille on yhteistä, että strategian perustana on kansainvälisen toiminnan nykytilan analyysi suhteessa Korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategiaan. Strategiset tavoitetilat on määritelty selkeästi ja tulokset ovat mitattavissa. Toimenpide-ehdotuksiin sisältyy resurssointisuunnitelma. Kansainvälisen toiminnan tuloksia seurataan korkeakoulun sisäisessä tulosohjausprosessissa: Strategian lähtökohtana on osastoilla ja muissa yksiköissä toteutuvan kansainvälisen toiminnan tukeminen. Kansainvälisyyteen liittyviä hankkeita kehitetään ja arvioidaan osastojen opetuksen ja tutkimuksen sekä korkeakoulun kokonaisstrategian ja opetusministeriön yliopistojen kansainvälistymiselle antamien odotusten kannalta. (yliopisto) Otuksen tutkimus Kyselyn tuloksia on paikoin verrattu Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiön Otuksen tutkimuksen tuloksiin. Otuksen tutkimus If i can find a good job after graduation, I may stay tarkastelee ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden integroitumista Suomeen ja suomalaiseen korkeakouluyhteisöön. Tutkimuksen tulokset perustuvat opiskelijoille tehtyyn kyselyyn ja haastatteluihin (Kinnunen 2003). 15

3. Ulkomaisten tutkintoopiskelijoiden rekrytointi Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä yli kaksinkertaistui yliopistoissa 1990-luvulla ja yli kuusinkertaistui ammattikorkeakouluissa vuosina 1997 2001. 2 Opiskelijoiden määrän voimakkaasta kasvusta huolimatta ulkomaisten opiskelijoiden osuus suomalaisista on pysynyt suurin piirtein samana, runsaassa kahdessa prosentissa. Ulkomaisten opiskelijoiden suhteellinen osuus Taulukko 1. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden lukumäärä ja osuus kaikista opiskelijoista yliopistoittain vuosina 2000 ja 2001. Lähde: Tilastokeskus Yliopisto 2000 lkm Helsingin yliopisto 1175 1208 3,2 3,2 Jyväskylän yliopisto 241 260 1,9 1,9 Oulun yliopisto 204 226 1,5 1,6 Joensuun yliopisto 112 145 1,8 2,1 Kuopion yliopisto 67 86 1,4 1,6 Turun yliopisto 220 231 1,5 1,6 Tampereen yliopisto 271 309 1,9 2,2 Åbo Akademi 325 316 5 4,8 Vaasan yliopisto 56 64 1,3 1,4 Lapin yliopisto 27 27 0,7 0,7 Teknillinen korkeakoulu 418 534 3 3,7 Tampereen teknillinen korkeakoulu 151 168 1,5 1,6 Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu 56 48 1,3 1 Helsingin kauppakorkeakoulu 64 71 1,7 1,8 Svenska handelshögskolan 92 106 4 4,5 Turun kauppakorkeakoulu 16 16 0,8 0,8 Taideteollinen korkeakoulu 72 79 4,6 4,7 Sibelius-Akatemia 128 133 9 9,3 Teatterikorkeakoulu 13 6 3,9 1,7 Kuvataideakatemia 24 30 11,1 12,9 3732 4063 2,4 2,5 16 2001 lkm 2 Tilastotietoja ammattikorkeakoulujen ulkomaisista tutkinto-opiskelijoista on saatavilla vuodesta 1997 2000 % 2001 %

Taulukko 2. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden lukumäärä ja osuus kaikista opiskelijoista ammattikorkeakouluittain vuosina 2000 ja 2001. Lähde: Tilastokeskus 2000 lkm 2001 lkm AMK Arcada-Nylands Svenska yh 168 171 9,4 9,3 Diakonia amk 50 46 2 1,7 Espoon-Vantaan teknillinen amk 171 214 3,7 4,3 Etelä-Karjalan amk 26 35 0,9 1,2 Haaga-Instituutin amk 83 104 2,7 3 Helsingin amk 115 140 1,5 1,8 Helsingin liiketalouden amk 151 184 2,8 3,7 Humanistinen amk 2 4 0,2 0,4 Hämeen amk 76 70 1,3 1,2 Jyväskylän amk 184 140 3,5 2,4 Kajaanin amk 20 17 1,3 1 Kemi-Tornion amk 119 130 4,7 4,8 Keski-Pohjanmaan amk 46 45 1,7 1,5 Kymenlaakson amk 73 71 1,8 1,6 Lahden amk 60 66 1,4 1,4 Laurea amk 136 170 2,1 2,4 Mikkelin amk 185 169 4,2 3,9 Oulun seudun amk 57 70 1 1,1 Pirkanmaan amk 40 51 1,2 1,4 Pohjois-Karjalan amk 47 41 1,4 1,2 Pohjois-Savon amk 162 137 2,8 2,2 Rovaniemen amk 14 13 0,5 0,4 Satakunnan amk 128 108 2,2 1,8 Seinäjoen amk 25 31 0,8 0,9 Svenska yh 62 66 4,3 4,8 Tampereen amk 85 90 1,8 1,8 Turun amk 132 178 1,8 2,1 Vaasan amk 154 181 4,6 4,8 Yh Sydväst 35 38 2,3 2,3 2606 2780 2,3 2,3 2000 % 2001 % korkeakouluopiskelijoista vuosina 2000 ja 2001 on esitetty taulukoissa 1 ja 2. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden rekrytointia koskevilla kysymyksillä haluttiin saada tietoa korkeakoulujen rekrytointipolitiikasta ja menetelmistä. Mitkä ovat rekrytoinnin numeeriset tavoitteet, mille koulutusaloille ja tasoille ja mihin maihin rekrytointi halutaan kohdentaa? Mitkä ovat korkeakoulujen vahvuudet ja kehittämistä vaativat alueet rekrytoinnin näkökulmasta ja miten potentiaaliset opiskelijat tavoitetaan? 17

3.1. Numeeriset ja kohdennetut tavoitteet Kuinka paljon ulkomaisia opiskelijoita? Koko korkeakoulun tasolla asetettuja numeerisia tavoitteita on vielä vähän. Vain viidellä yliopistolla ja kahdeksalla ammattikorkeakoululla oli määrällisiä rekrytointitavoitteita (taulukko 3). Yliopistosektorilla tavoiteluvut vaihtelivat kolmesta kahdeksaan prosenttia koko opiskelijamäärästä, ammattikorkeakouluissa kahdesta viiteen prosenttiin. Taulukko 3. Onko korkeakoululla ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita koskevia määrällisiä tavoitteita? Yliopisto Amk Yht Kyllä 5 8 13 Ei 13 18 31 Yhteensä 18 26 44 Kahdeksan ammattikorkeakoulua oli asettanut tavoiteluvut koulutusohjelmakohtaisesti. Kaikkiaan siis 16 ammattikorkeakoululla oli joko koko korkeakoulua tai koulutusohjelmaa koskevia numeerisia rekrytointitavoitteita. Yleisimmin tavoitteena oli, että kolmannes vieraskielisten tutkintoon johtavien ohjelmien opiskelijoista on ulkomaalaisia. Tavoite vastaa keskimäärin nykyistä jakaumaa, mutta ulkomaalaisten osuus vaihtelee huomattavasti ammattikorkeakoulujen välillä. Vaikka ammattikorkeakoulujen ulkomaiset tutkinto-opiskelijat rekrytoituvat pääosin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin, ulkomaalaisten edustavan osuuden turvaaminen ei ole itsestään selvää. Ohjelmilla on ollut alusta asti myös vahva kotikansainvälistämisen funktio eikä ulkomaisia kelpoisuudet täyttäviä hakijoita ole kaikkiin ohjelmiin riittävästi. Korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategiassa asetettujen tavoitteiden saavuttaminen merkitsisi ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrän kaksinkertaistamista vajaassa 10 vuodessa. Tavoitetilana on 10 000 15000 ulkomaisen perusopiskelijan yhteisö (neljä prosenttia korkeakouluopiskelijoista). Ulkomaalaisten osuuden tutkijakouluissa opiskelevista tulisi olla 15 prosenttia. Miten korkeakoulut itse arvioivat ulkomaisten opiskelijoiden määrän kehittymistä, onko tavoite realistinen? Yliopistojen edustajia pyydettiin arvioimaan, mikä olisi ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden osuus korkeakoulun kaikista opiskelijoista vuonna 2010. Vastaukset ryhmiteltiin kolmeen kategoriaan: ulkomaalaisten osuus kaikista opiskelijoista alle 4 prosenttia, yli 4 alle 10 prosenttia ja yli 10 prosenttia ja tulosta verrattiin vuoden 2001 vastaavaan jakaumaan (taulukko 4). Arvioiden perusteella viidessä yliopistossa ulkomaalaisten määrä nousisi alle neljästä yli neljän prosentin ja yhdessä alle 10:stä yli 10 prosentin. Taulukko 4. Yliopistojen arviot ulkomaisten opiskelijoiden suhteellisesta osuudesta vuonna 2010 ja osuudet vuonna 2001. Ulkomaisten opiskelijoiden 2010 2010 osuus maininnat yliopistot 3 Alle 4 prosenttia 7 12 Yli 4-alle 10 prosenttia 8 4 Yli 10 prosenttia 2 1 Yhteensä 17 17 Jos kysely tuotti niukasti numeerisia rekrytointitavoitteita, ei niitä löytynyt korkeakoulujen kansainvälisistä strategioistakaan. Neljä yliopistoa ja kolme ammattikorkeakoulua oli dokumentoinut tutkinto-opiskelijoita koskevia määrällisiä tavoitteita. Tulos ei ole yllättävä sitä taustaa vasten, että ulkomaista tutkinto-opiskelua koskevat valtakunnalliset tavoitteet esitettiin ensimmäisen kerran loppuvuodesta 2001. Uusimpien korkeakoulujen strategioiden perusteella voisi päätellä, että korkeakoulu- ja koulutusalakohtaisia tavoitteita tullaan asettamaan nykyistä enemmän alkavalla koulutuksen ja tutkimuksen suunnitelmakaudella. 3 Kyselyyn vastanneet ylipistot 18

Mille koulutustasolle? 4 Mille koulutusalalle? Korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategiassa edellytetään ulkomaisten opiskelijoiden määrän lisääntyvän sekä perus- että jatkotutkintotasolla. Perustutkinto-opiskelijoiden rekrytointia tulisi kohdentaa englanninkielisiin maisteriohjelmiin ja jatko-opiskelijoiden rekrytointia tohtorikouluihin. Vuonna 2001 runsas 60 prosenttia yliopistojen ulkomaisista tutkinto-opiskelijoista opiskeli perustutkintotasolla ja kolmannes jatkotutkintotasolla. Lähes kaikki perustutkinto-opiskelijat (96%) suorittivat ylempää korkeakoulututkintoa. Yliopistojen vastaajilta kysyttiin mille koulutusasteelle ulkomaalaisia halutaan ensisijaisesti rekrytoida. Yhdeksän yliopistoa ilmoitti priorisoidun opintoasteen. Näistä neljä halusi kohdentaa rekrytoinnin perustutkintotasolle, neljä jatkotutkintotasolle ja yksi yliopisto kummallekin. Viisi yliopistoa haluaa kohdentaa rekrytoinnin perustutkintotasolla maisteriohjelmiin. Otuksen tutkimuksessa kävi ilmi, että mahdollisuus opiskella kiinnostavaa erityisalaa on ulkomaisille tutkinto-opiskelijoille tärkeä syy korkeakoulun valintaan (Kinnunen 2003, 33). Korkeakoulujen strategioissa ulkomaalaisten rekrytointi halutaan kohdentaa työmarkkinavetoisille vahvoille osaamisaloille, joilla on tai joille voidaan luoda englanninkielistä opetustarjontaa. Korkeakoulujen vastaajia pyydettiin mainitsemaan enintään kolme painopistealaa tai -ohjelmaa, joille ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita halutaan ensisijaisesti rekrytoida. Odotetusti ammattikorkeakoulut haluavat rekrytoida ulkomaalaiset englanninkielisiin tutkintoon johtaviin koulutusohjelmiin. Englanninkielisiä ohjelmia on keskimäärin 2 3 ammattikorkeakoulua kohti, vähimmillään yksi ja enimmillään kuusi. Eniten englanninkielisiä koulutusohjelmia on kaupan ja hallinnon, tekniikan ja liikenteen sekä sosiaali- ja terveysalalla. Taulukko 5. Mille koulutustasolle yliopisto haluaa ensisijaisesti rekrytoida ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita? Maininnat Perustutkintotasolle 4 Jatkotutkintotasolle 4 Kummallekin tasolle 1 Ensisijaista tasoa ei 9 määritelty Yhteensä 18 Valtavirrasta poikkesi kaksi ammattikorkeakoulua, joista toinen kohdentaa rekrytoinnin kokonaan ja toinen osittain Suomessa asuviin maahanmuuttajiin, jotka sijoittuvat suomenkieliseen koulutusohjelmaan. Ensinmainitussa tapauksessa rekrytointipolitiikan perustana on korkeakoulun kristillinen ja eettinen arvopohja: Kansainvälisyys nousee korkeakoulun omasta arvopohjasta ja korostaa jokaisen luovuttamatonta ihmisarvoa ja toimintaa niiden kanssa ja hyväksi, jotka ovat syrjäytyneet tai joiden ihmisarvo on muutoin haavoittuva. Opiskelijan ammatillinen osaaminen tarvitsee kokemusta ja tietoa eri kulttuurien kohtaamisesta. Ammattikorkeakouluissa opiskelevien ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä suhteessa kaikkiin opiskelijoihin koulutusaloittain näkyy taulukossa 6. Ulkomaalaisia on sekä absoluuttisesti että suhteellisesti eniten kaupan hallinnon ja tekniikan ja liikenteen aloilla. 4 Kysymys kohdistettiin ylipistoille, koska vain kahdessa kyselyyn osallistuneista 26 ammattikorkeakoulussa oli ulkomaisia jatkoopiskelijoita syyslukukaudella 2002 19