Yliopistokoulutus 2012
|
|
|
- Pia Karvonen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Koulutus 2013 Yliopistokoulutus 2012 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna opiskelijaa. Opiskelijamäärä kasvoi prosentin edellisvuoteen verrattuna. Alempaa korkeakoulututkintoa opiskeli ja ylempää korkeakoulututkintoa opiskelijaa. Lääkärien erikoistumiskoulutuksessa oli ja lisensiaattikoulutuksessa opiskelijaa. Tohtorintutkintoa opiskelevien osuus kaikista opiskelijoista oli 11 prosenttia, opiskelijaa. Yliopistoopiskelijat koulutusalan (vuoden 199 opetushallinnon luokitus) 2012, % Vuonna 2012 eniten opiskelijoita oli kaupan ja hallinnon alalla, 26 prosenttia. Humanistisella ja opetusalalla opiskelijoita oli lähes yhtä paljon, 2 prosenttia. Kolmanneksi eniten opiskelijoita oli tekniikan ja liikenteen alalla, 19 prosenttia. Naisten osuus kaikista tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista oli 4 prosenttia, mutta koulutusaloittain tarkasteltuna vaihtelu oli suurta. Humanistisella ja opetusalalla naisten osuus oli 76 prosenttia ja sosiaali ja terveysalalla 69 prosenttia, mutta tekniikan ja liikenteen alalla vain 22 prosenttia. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
2 Eniten opiskelijoita oli Helsingin yliopistossa, opiskelijaa. Seuraavaksi eniten opiskelijoita oli Aaltoyliopistossa, opiskelijaa ja Turun yliopistossa, opiskelijaa. Pienin yliopisto oli Kuvataideakatemia, jossa oli 280 opiskelijaa. Yliopistoissa alemman korkeakoulututkinnon aloitti ja ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijaa. Koulutuksen aloittamistieto yliopistokoulutuksesta on tarkentunut. Vuodesta 2012 alkaen tieto saadaan ko. tutkinnon ko. yliopistossa ensimmäistä kertaa aloittavista. Aiemmin uudet opiskelijat olivat ensimmäistä kertaa ko. yliopistoon kirjoille tulleita. Alemman korkeakoulututkinnon uusien opiskelijoiden ikä 2012, % Lähes viidesosa alemman korkeakoulututkinnon aloittavista opiskelijoista on 2vuotiaita tai vanhempia. 19vuotiaita oli 30 prosenttia, 20vuotiaita 21 prosenttia ja 21vuotiaita 13 prosenttia. Kaikista alemman korkeakoulututkinnon opiskelijoista puolet oli 2 vuotta täyttäneitä. Tarkempia aikasarjatietoja yliopistoopiskelijoista ja uusista opiskelijoista koulutuksen ja yliopiston mukaan on saatavissa tietokantataulukoista. 2
3 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Yliopistojen uudet opiskelijat ja opiskelijat koulutusasteen ja sukupuolen mukaan Liitetaulukko 2. Yliopistojen uudet opiskelijat ja opiskelijat koulutusmaakunnittain Liitetaulukko 3. Yliopistojen uudet opiskelijat ja opiskelijat yliopistoittain Liitetaulukko 4. Yliopistojen alemman korkeakoulututkinnon uudet opiskelijat ja opiskelijat iän mukaan Laatuseloste: Yliopistokoulutus...6 3
4 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Yliopistojen uudet opiskelijat ja opiskelijat koulutusasteen ja sukupuolen mukaan 2012 Koulutusaste Yhteensä Alempi korkeakoulututkinto Ylempi korkeakoulututkinto Lääkärien erikoistumiskoulutus Lisensiaatintutkinto Tohtorintutkinto Uusia, Uusia, miehet Uusia, naiset miehet naiset Liitetaulukko 2. Yliopistojen uudet opiskelijat ja opiskelijat koulutusmaakunnittain 2012 Koulutusmaakunta Koko maa MannerSuomi Uusimaa VarsinaisSuomi Satakunta KantaHäme Pirkanmaa PäijätHäme Kymenlaakso EteläKarjala EteläSavo PohjoisSavo PohjoisKarjala KeskiSuomi EteläPohjanmaa Pohjanmaa KeskiPohjanmaa PohjoisPohjanmaa Kainuu Lappi Ahvenanmaa Ahvenanmaa Uusia, Uusia, miehet Uusia, naiset miehet naiset
5 Liitetaulukko 3. Yliopistojen uudet opiskelijat ja opiskelijat yliopistoittain 2012 Yliopisto Yhteensä Aaltoyliopisto Helsingin yliopisto ItäSuomen yliopisto Jyväskylän yliopisto Kuvataideakatemia Lapin yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulu Oulun yliopisto SibeliusAkatemia Svenska handelshögskolan Tampereen teknillinen yliopisto Tampereen yliopisto Teatterikorkeakoulu Turun yliopisto Vaasan yliopisto Åbo Akademi Uusia, Uusia, miehet Uusia, naiset miehet naiset Liitetaulukko 4. Yliopistojen alemman korkeakoulututkinnon uudet opiskelijat ja opiskelijat iän mukaan 2012 Opiskelijan ikä Uusia, Uusia, miehet Uusia, naiset Yhteensä 19v. 20v. 21v. 22v. 23v. 24v. 229v. 3034v. 339v. 40v miehet naiset
6 Laatuseloste: Yliopistokoulutus 1. Tilastotietojen relevanssi Tilastossa kuvataan yliopistojen tilanteen mukaista opiskelijamäärää ja yliopistoissa kalenterivuoden aikana suoritettuja tutkintoja. Tietoja käytetään mm. koulutuksen suunnittelussa, tutkimuksessa ja arvioinnissa. Yliopistotilasto on laadittu yliopistojen Tilastokeskukselle ilmoittamien henkilöpohjaisten opiskelija ja tutkintotietojen perusteella. Tilastolain ( /280) mukaan valtion tilastotoimen tehtävänä on huolehtia yhteiskuntaolojen ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta yleistä käyttöä varten. Laki Tilastokeskuksesta ( /48) osoittaa tehtävän kuuluvan Tilastokeskukselle. Tilastokeskuksen työjärjestyksen mukaan väestö ja elinolotilastot tulosyksikkö tuottaa kyseisiä tilastoja mm. koulutuksesta. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Yliopistotilasto perustuu henkilöpohjaisiin opiskelija ja tutkintotietoihin, jotka Tilastokeskus on kerännyt sähköisesti yliopistoilta. Aineisto on kokonaisaineisto. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tietojen käsittelyprosessin aikana opiskelija ja tutkintotietojen korkea laatu varmistetaan useiden erilaisten tilastollisten tarkistusohjelmien avulla, tiedonantajille tehdyillä lisäkyselyillä sekä vertailuilla aiempiin vastaaviin tilastoihin ja muihin tietolähteisiin. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikeaaikaisuus Opiskelija ja tutkintotiedot ilmestyvät kerran vuodessa. Tutkintotiedot koskevat edellistä kalenterivuotta ja opiskelijatiedot ovat tilanteen mukaisia. Lopulliset aineistot valmistuvat noin puolen vuoden viiveellä viiteajankohdasta.. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilastosta julkaistaan tietoja Tilastokeskuksen Internetsivuilla ja Oppilaitostilastotjulkaisuissa. Tarkempia tietoja voi kysellä myös suoraan Oppilaitostilastotvastuualueelta, jossa tilasto laaditaan. Aineistosta on mahdollista tehdä tilauksesta erityisselvityksiä. Lisää tietoa tilastossa käytetyistä käsitteistä löytyy Tilastokeskuksen käsitetietokannasta ja Oppilaitostilastotjulkaisuista. Tilastoissa käytetyt luokitukset löytyvät Tilastokeskuksen Internetsivuilta sekä painetuista luokituskäsikirjoista. 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Yliopistotietoja on kerätty summatasolla (yliopistoittain, tiedekunnittain ja tutkinnoittain) vuodesta 1938 alkaen. Henkilöpohjaisina tietoja on kerätty vuodesta 1966 alkaen. Aikasarjoja sähköisessä muodossa voidaan toimittaa vuodesta 1984 alkaen. Vuodesta 2010 alkaen yliopistotilastot sisältävät myös Maanpuolustuskorkeakoulun tiedot. Vuodesta 2012 alkaen uudet opiskelijat ovat ko. tutkinnon ko. yliopistossa ensimmäistä kertaa aloittavia. Aiemmin uudet opiskelijat olivat ensimmäistä kertaa ko. yliopistoon kirjoille tulleita. Tilastoinnissa tapahtuneet muutokset vaikuttavat eri vuosien vertailtavuuteen. 6
7 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Yliopistotilaston tiedot perustuvat samoihin tietolähteisiin ja ne on laadittu samoja periaatteita noudattaen kuin muutkin Tilastokeskuksen koulutusta kuvaavat tilastot. Näitä tilastoja voidaan hyvin käyttää rinnan, kunhan otetaan huomioon tilastojen erityispiirteet. 7
8 Koulutus 2013 Lisätietoja Anna Loukkola Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala Lähde: Koulutustilastot. Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu, Tilastokeskus puh ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh [email protected]
Yliopistokoulutus 2014
Koulutus 25 Yliopistokoulutus 2 Yliopistojen opiskelijamäärä väheni ja tutkintojen määrä kasvoi vuonna 2 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli
Yliopistokoulutus 2009
Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa suoritettiin 23 800 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2009 yhteensä 23 800 tutkintoa. Suoritettujen tutkintojen
Ammattikorkeakoulukoulutus 2011
Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22 900 tutkintoa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22
Ammattikorkeakoulukoulutus 2014
Koulutus 2014 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 700 opiskelijaa Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa oli 138 700 opiskelijaa vuonna 2014.
Yliopistokoulutus 2015
Koulutus 26 Yliopistokoulutus 25 Yliopistotutkintojen määrät kasvoivat edellisvuodesta Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintojen määrät kasvoivat vuonna 25 edellisestä vuodesta
Yliopistokoulutus 2016
Koulutus Yliopistokoulutus Yliopistotutkintojen määrä väheni kolme prosenttia edellisvuodesta Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna tutkintoja suoritettiin kaikkiaan, joka on 8 tutkintoa vähemmän
Esi- ja peruskouluopetus 2013
Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä
Ammattikorkeakoulukoulutus 2012
Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 139 900 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli
Yliopistokoulutus 2018
Koulutus 9 Yliopistokoulutus Naiset suorittivat lähes 6 prosenttia kaikista yliopistotutkinnoista vuonna Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna yliopistotutkintoja suoritettiin noin, joka on
Ammattikorkeakoulukoulutus 2015
Koulutus 2016 Ammattikorkeakoulukoulutus 2015 Ammattikorkeakoulujen opiskelija- ja tutkintomäärät kasvussa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2015 ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen
Koulutus 2014 Lukiokoulutus 2013 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2013 yhteensä 105 900 opiskelijaa. Opiskelijamäärä
Ammatillinen koulutus 2010
Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 59 700 osallistujaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen
Ammatillinen koulutus 2014
Koulutus 2015 Ammatillinen 2014 Ammatillisessa koulutuksessa 120 700 uutta opiskelijaa vuonna 2014 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden
Ammatillinen koulutus 2013
Koulutus 2014 Ammatillinen 2013 Ammatillisessa koulutuksessa 313 600 opiskelijaa vuonna 2013 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman
Koulutus 2017 Lukiokoulutus 2016 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2016 yhteensä 103 600 opiskelijaa.
Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013
Koulutus 2015 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä 1,27 miljoonaa Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä
Ammatillinen koulutus 2016
Koulutus 2017 Ammatillinen 2016 Ammatillisessa koulutuksessa 125 600 uutta opiskelijaa vuonna 2016 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden
Ammatillinen koulutus 2011
Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita
Opiskelijoiden työssäkäynti 2012
Koulutus 2014 Opiskelijoiden työssäkäynti 2012 Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni 3 prosenttiyksikköä vuonna
Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia
Koulutus 216 Ainevalinnat 215 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 215 yleisimmin opiskeltu vieras
Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia
Koulutus 217 Ainevalinnat 216 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Korjattu 286217 Korjatut kohdat on merkitty punaisella Tilastokeskuksen mukaan englanti
Opiskelijoiden työssäkäynti 2010
Koulutus 2012 Opiskelijoiden työssäkäynti 2010 Opiskelijoiden työssäkäynti yleisempää vuonna 2010 kuin vuotta aiemmin Tilastokeskuksen tietojen mukaan opiskelijoiden työssäkäynti oli yleisempää vuonna
Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2011
Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet
Opiskelijoiden työssäkäynti 2015
Koulutus 2017 Opiskelijoiden työssäkäynti 2015 Joka toinen opiskelija kävi opintojen ohella työssä Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden osuus väheni vajaan prosenttiyksikön
Oppilaitosten aikuiskoulutus 2013
Koulutus 2014 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2013 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2013 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan
Oppilaitosten aikuiskoulutus 2012
Koulutus 2013 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2012 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan
Väestön koulutusrakenne 2013
Koulutus 2014 Väestön koulutusrakenne 2013 Nuoret naiset korkeasti koulutettuja, Uudellamaalla asuu koulutetuin väestö Vuoden 2013 loppuun mennessä 3 164 095 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut
Oppilaitosten aikuiskoulutus 2011
Koulutus 2012 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2011 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan
Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010
Koulutus 2012 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Suurin osa vastavalmistuneista työllistyi edellisvuotta paremmin vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan suurin osa vastavalmistuneista työllistyi paremmin
Oppilaitosten aikuiskoulutus 2015
Koulutus 2016 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2015 Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen suosio jatkoi kasvuaan vuonna 2015 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan avoimen ammattikorkeakouluopetuksen antaminen
Väestön koulutusrakenne 2016
Koulutus 2017 Väestön koulutusrakenne 2016 Uudellamaalla korkein koulutustaso 2016 Julkistusta korjattu 7.11.2017. Korjatut kaksi lukua on merkitty punaisella Vuoden 2016 loppuun mennessä 3 287 272 henkeä
Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2015
Koulutus 2017 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2015 Vastavalmistuneiden työllistyminen heikkeni edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vastavalmistuneiden työllisyys jatkoi heikkenemistään
Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016
Koulutus 2017 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016 Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen tunnit vähenivät, mutta osallistujamäärä jatkoi kasvuaan vuonna 2016 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan avoimen
Koulutukseen hakeutuminen 2014
Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2014 Uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin yhä vaikeaa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan uusia ylioppilaita oli vuonna 2014 noin 32 100. Heistä
Koulutuksen talous 2013
Koulutus 2015 Koulutuksen talous 2013 Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat hieman vuonna 2013 Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 edelliseen vuoteen verrattuna 1,1
