2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31..214
OVR 31..214 Toimielin 5 SIVISTYSLAUTAKUNTA Tehtävä 1 HALLINTO Vastuuhenkilöt Rehtori/Stj. Toimintaajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on luoda edellytykset esi ja perusopetuksen sekä kansalaisopistotoiminnan tulokselliselle toiminnalle. Lautakunnan keskeisenä tehtävä on valvoa, että perusopetuslain 2 ja 3 pykälä toteutuu. Sivistyslautakunta johtaa ja koordinoi opetustoiminnan lisäksi myös vapaaaika, kulttuuri ja kirjastotoimen vastuualueita. Lautakunta ohjaa ja arvioi vastuualueidensa toimintaa sekä asettaa niille yleiset päämäärät ja tavoitteet. Tuloksellisen toiminnan aikaansaamiseksi lautakunta kohdentaa resurssit harkitsemallaan tavalla päämäärien saavuttamiseksi. Toiminnan tuloksellisuus arvioidaan itsearviointina sekä kuntakohtaisena arviointina sivistyslautakunnan hyväksymien perusteiden mukaisesti. Sivistyslautakunnan päätöksiä varten asioita valmistelevat vastuualueiden virkamiehet ja esittelijänä toimii rehtori. Yhteiset tavoitteet kuntatasolla/toimielin Tavoitetaso (=Toimenpiteet tai tunnusluvut) Tasapainoinen talous Toimintamenojen hillitseminen, toimintatulojen varmistaminen (Toimintakatteen kasvu kuntien keskiarvon alapuolella) Talouden säännöllinen seuranta (Talousseuranta kuukausittain) Toteuma Toimintakatteen toteutumiseen ollaan kiinnitetty huomiota koko kaikilla tasoilla kustannuspaikkatasosta koko toimielimen tasolle asti. Taloutta on seurattu säännölliseesti. Vastuualue Kustannuspaikka Hallinto/Sivistystoimi Toimintaympäristön muutokset Suunnittelujakson aikana pyritään: Kehittämään yhteiset toimintatavat Vapaaaikalautakunnan ja Kasvatus ja opetuslautakunnan yhdistävälle Sivistyslautakunnalle Toteuttamaan laajenevaa yhteistyötä sivistystoimen sisällä Jatketaan koulun hallinnon yhteisten toimintamallien kehittämistä (työnjako / muu yhteistyö rehtori, apulaisrehtori, koulu ja hallintosihteeri) Kehittämään Wilmaa edelleen opetustoimen työkaluna Kehittämään varhaiskasvatukselle ja koululle yhteisiä toimintamalleja Toiminnallinen tavoite/tehtäväalue Tavoitetaso (=Toimenpiteet tai tunnusluvut) Huomioida kunnan haastava taloustilanne opetuksen järjestämisessä pienen kunnan yhtenäiskoulun rajoitteet huomioon ottaen. Seurata henkilöstön työhyvinvointia vuotuisien kehityskeskusteluiden avulla. Osallistua Tarvasjoen kunnan yhteisöllisyyden kehittämiseen koulun ja kodin yhteistyön avulla. Toteuma Haastava talouden tilanne on otettu huomioon keväällä 214 sekä suunniteltaessa syksyä 214. Kehityskeskustelut on pidetty. Koulu on osallistunut Tarvasjoen yhteisöllisyyden kehittämiseen mm. vanhempainilloin sekä Maalismarkkinoiden muodossa.
OVR 31..214 Luoda toimivat hallintokäytänteet uuteen organisaatioon, jossa varhaiskasvatus ja koulutoimi on yhdistetty. Hallintokäytänteiden kehittäminen jatkuu. Keväällä on pyritty löytämään toimivia ratkaisuja nivelvaiheeseen esiopetus 1.luokka sekä tuen lomakkeiden käyttöön. Kehittää Primusta ja Wilmaa koulun työkaluna. Wilmaan ja Primusta on kehitetty edelleen. Tunnusluvut / Toiminnan laajuustiedot Tp 213 Sivistyslautakunnan kokoukset Kasvatus ja opetuslautakunnan kokoukset Sivistyslautakunnan päätökset Kasvatus ja opetuslautakunnan päätökset 5 72 1 4 65 1 1 Henkilöstö 31.12. Tp 213 Rehtori Hallinto ja koulusihteeri,6(*),15,6,15,6,15,15,15 (*) Korjattu oikeaan suhteeseen Taloussuunnitelma, euro TP 213 Toimintatulot Toimintamenot Netto (toimintakate) 14 3 14 3 17 34 17 34 1 47 1 47 17 9 17 9 1 5 1 5 Sisäiset Yhteensä: Tulot Menot Netto 14 3 14 3 17 34 17 34 1 47 1 47 17 9 17 9 1 5 1 5 Laskennalliset erät 2 39
OVR 31..214 Toimielin Tehtävä 5 SIVISTYSLAUTAKUNTA 2 PERUSKOULUTUS Vastuuhenkilöt Rehtori Toimintaajatus Peruskoulu tarjoaa kaikille mahdollisuuden yleisen oppivelvollisuuden suorittamiseen. Opetussuunnitelmassa ilmoitettujen tavoitteiden toteutumisen jälkeen oppivelvollisuus on suoritettu. Opetuksen tärkein kriteeri on oppilaan oppimisen aikaansaaminen oppilaan edellytyksistä tarkasteltuna. Peruskoulun tuntijaossa Tarvasjoella on painotettu musiikkia, kielenopetusta ja erityisopetusta. Lisäksi pyrkimyksenä on turvata riittävä valinnaisuus. Tarvasjoella on panostettu yhtenäisen perusopetuksen kehittämiseen. Tarvasjoen koulun lisäksi opetusta annetaan lastensuojelulaitoksen erityisopetusyksikössä, Tuulensuojassa. Esiopetusta annetaan valmentavana erilliseen opetussuunnitelmaan perustuvana kuusivuotiaille lapsille. Esiopetuksen piiriin kuuluvilla oppilailla on perusopetuslaissa säädetty kuljetusetu. Koulu esittää tarkemman toimintaajatuksensa koulun vuosittaisessa työsuunnitelmassa. Vastuualue Esiopetus Tarvasjoen koulu Aamu ja iltapäivätoiminta Erityisopetus Erityisopetus/Ostopalvelu Kustannuspaikka Opetustoimi Kiinteistöt Kuljetukset Kouluruokailu Hallinto Opetustoimi Kiinteistöt Kuljetukset Kouluruokailu Aamu ja iltapäivätoiminta Oma erityisopetus Lastensuojelulaitoksen erityisopetus Erityiskoulu/Lieto Erityiskoulu/Turku Toimintaympäristön muutokset Suunnittelujakson aikana pyritään: kehittämään yhtenäistä peruskoulua joustavien erityisopetusjärjestelyiden kehittäminen Wilman käytön tehostaminen opetustoimen työkaluna Toiminnallinen tavoite/tehtäväalue Tavoitetaso (=Toimenpiteet tai tunnusluvut) Hyödyntää kerhotoimintaan saatua valtionapua käytännössä. Tutkia ja arvioida tehostetun ja erityisen tuen käytänteiden toimivuutta sekä pyrkiä luomaan Tarvasjoen kouluun soveltuva erityisopetuskäytäntö. Toteuma Valtionapua on hyödynnetty kerhotoiminnan kehittämiseen täysimääräisesti. Tarvasjoen koulussa toimii tällä hetkellä yksi kokoaikainen laajaalainen erityisopettaja sekä yksi osaaikainen erityisopettaja. Tämä järjestely on antanut mahdollisuuksia
OVR 31..214 järjestää erityisopetusta joustavasti oppilaiden tarpeiden mukaan. Koulussa on myös hyödynnetty eri tuen antamisen muotoja. Tuen portaiden asiakirjat ovat nyt lain vaatimalla tasolla. Kahden Tarvasjoen koulun erityisopettajan lisäksi Tuulensuojan yksikössä toimii yksi erityisluokanopettaja. Pyrkiä tehostamaan tietotekniikan käyttöä opetuksessa. Tieto ja viestintätekniikan käyttöä ollaan pyritty hyödyntämään monipuolisesti eri oppiaineissa. Tunnusluvut / Toiminnan laajuustiedot Oppilasmäärä Tarvasjoen koulu perusopetus esiopetus tuulensuojan erityisopetus Tp 213 294 26 26 4 295 26 23 4 27 26 27 3 32 272 5 32 272 5 Erityisopetus (Lieto) Erityisopetus (Turku) 7 6 7 7 Tuntimäärä (kehys) Peruskoulu Erityisopetus Erityisopetus, Tuulensuoja 466 467 4 2 464 472 4 2 473 474 41 3 475 476 3 4 2 47 476 3 4 2 Esiopetus Tehokkuus/taloudellisuus Toimintamenot /oppilas Tarvasjoen koulu (ulkoinen) Toimintamenot /oppilas esikoulu (ulkoinen) Toimintamenot /oppilas perusopetus (ulkoinen) ml. oma, Tuulensuojan, Liedon ja Turun erityisopetus 5 6659 5599 725 5 7432 6694 11 5 4623 3391 491 5 75 61 5 7 63 2 Oppikirjat ja koulutarvikkeet /oppilas Tarvasjoen koulu 191 249 171 236 24 Aterian hinta /ateria esiopetus + koulu Kuljetuskustannukset /oppilas 422 2 44 1,69 244 2,71 49 5 Henkilöstö 31.12. Opettajat päätoimiset sivutoimiset Koulunkäyntiavustajat Siivoushenkilökunta Keittiöhenkilökunta Aamu ja Iltapäivätoiminta Rehtori Hallinto ja koulusihteeri TP 213 22 2 3,3,94,5 1 3,5,94,5 23 2 3,3,94,5 1 3,5,94,5 1 3,5,94,5 Yhteensä 35,99 3,19 36,99 37,19 37,19 Taloussuunnitelma, euro Peruskoulutus TP 213 Toimintatulot (ulkoinen) Toimintamenot (ulkoinen) 13 44 2 219 997 137 473 2 364 55 93 53 1 431 67 1 2 45 1 2 52
OVR 31..214 Netto (toimintakate) (ulkoinen) 2 36 557 2 227 77 1 33 176 2 35 2 42 Sisäiset tulot Sisäiset menot Sisäiset, netto 43 164 47 163 616 15 42 15 42 Yht: Toimintatulot Toimintamenot Netto (toimintakate) 13 71 2 35 44 2 2 173 137 473 2 522 97 2 35 497 Suunnitelman mukaiset poistot Laskennalliset erät 7331 56 356 1 67 12 4