ANTTI SUNELL OSASTOIVAN ALUMIINISEN PALO-OVIJÄRJESTELMÄN TIIVEYDEN JA ERISTÄVYYDEN KEHITYSTYÖ. Diplomityö

ANTTI SUNELL OSASTOIVAN ALUMIINISEN PALO-OVIJÄRJESTELMÄN TIIVEYDEN JA ERISTÄVYYDEN KEHITYSTYÖ Diplomityö Tarkastaja: professori Timo Kalema Tarkastaja ja aihe hyväksytty Automaatio-, kone- ja materiaalitekniikan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 9. toukokuuta 2012

i TIIVISTELMÄ TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Konetekniikan koulutusohjelma SUNELL, ANTTI: Osastoivan alumiinisen palo-ovijärjestelmän tiiveyden ja eristävyyden kehitystyö Diplomityö, 95 sivua, 1 liitesivu Heinäkuu 2012 Pääaine: Konstruktiotekniikka Tarkastaja: professori Timo Kalema Avainsanat: Palo-ovi, palonsuojaus, polttotestaus, rakennusjärjestelmä, tyyppihyväksyntä, CE-merkintä Keväällä 2012 astui voimaan asetus, jonka mukaan osastoivien järjestelmien paloluokituksessa ei saa enää käyttää kansallisia luokitusmenetelmiä. Työn tarkoituksena oli kehittää Purso Oy:n valmistamaa osastoivaa alumiinista palo-ovijärjestelmää vastaamaan EN-standardien mukaisia paloluokitusvaatimuksia, jotta niille voitaisiin hakea uudet tyyppihyväksynnät. Kyseisen P80-sarjan ovikokoonpanot ovat tällä hetkellä tyyppihyväksytty vanhojen kansallisten vaatimusten mukaan, jotka ovat hieman kevyemmät kuin EN-standardeisa vaaditut rajat ja ehdot. CE-merkinnän kannalta EN-standardien mukainen paloluokitus järjestelmälle on tärkeää, sillä CE-merkintä perustuu EN-standardeissa annettuihin vaatimuksiin. CEmerkintä tulee rakennustuotteille pakolliseksi vuoden 2013 heinäkuussa, mutta osastoiville järjestelmille CE-merkintä ei kuitenkaan vielä tällöin ole mahdollista, sillä niiden harmonisoitua tuotestandardia ei ole vielä julkaistu. Työssä halutaan kuitenkin jo valmistautua CE-merkintää varten, joka tulee olemaan väistämätöntä tulevaisuudessa. Työssä käsiteltävän järjestelmän paloteknisten ominaisuuksien kehittämiseksi tuli ensin kartoittaa tapoja, joilla palonsuojausta voitaisiin parantaa. Suurin huomio tiedonhaussa kohdistettiin profiilien sisään laitettavien täyteaineiden etsintään. Tiedonhaun jälkeen tehtiin lämmönsiirtotarkasteluita sellaisille asioille, joille se oli mahdollista. Palotapahtuman mallinnuksen ja laskennan vaikeuden takia jouduttiin lämmönsiirtotarkastelut tekemään varsin rajatussa muodossa ja yksinkertaisille rakenteille. Tärkeimmät tarkastelut työssä tehtiin käytännön avulla, jota varten rakennettiin pieni polttotestausuuni elementtien testausta varten. Polttouuni rakennettiin vastaamaan mahdollisimman hyvin sekä standardeissa asetettuja polttouunin vaatimuksia että viranomaisten asettamia turvallisuusehtoja. Tavoitteena oli saada muodostettua vertailukelpoista tietoa, jonka avulla pystyttäisiin analysoimaan eri ratkaisuvaihtoehtojen toimivuutta. Työn tuloksena saatiin valmistettua hyvin toimiva ja tarkoituksenmukainen polttouuni. Polttouunilla tehtyjen testien perusteella pystyttiin valitsemaan vaihtoehtojen joukosta sellainen ratkaisu, joka paloteknisiltä kyvyiltään oli riittävä, ja joka kaupallisessa mielessä soveltuu hyvin järjestelmän ratkaisuksi. Valitun ratkaisun avulla suoritettiin täysikokoisen elementin polttotestaus, joka täytti kaikki sille asetetut vaatimukset mallikkaasti.

ii ABSTRACT TAMPERE UNIVERSITY OF TECHNOLOGY Master s Degree Programme in Mechanical Engineering SUNELL, ANTTI: The development of integration and insulation of an aluminium fire door building system Master of Science Thesis, 95 pages, 1 Appendix page July 2012 Major: Mechanics and Design Examiner: Professor Timo Kalema Keywords: Fire door, fire resistance, fire testing, building system, type approval, CE-marking Fire classification of separating building systems must be done by EN-standards according to an act that came into force in the spring of 2012. The fire classification cannot be done anymore by national requirements which were little bit lighter than in ENstandards. The objective in this thesis is to develop a fire door system manufactured by Purso Oy with the result that the system may be granted a type approval by ENstandards. The fire door configurations of the system have a type approval by the old national requirements at the moment. The system needs to be improved to a level that it is able to correspond the fire classification requirements manifested within the ENstandards. Fire classification by EN-standards is an essential part of CE-marking because CE-marking is based on the requirements declared within EN-standards. CE-marking is mandatory in all construction products since July 2013, although it is not possible to CE-mark separating building systems when the time comes for the reason that there will not yet be a harmonized product standard available at that moment. Preparation for the CE-marking wanted to be included to this thesis because CE-marking will be inevitable in the future. The first operation in the thesis was to chart possible solutions which can be used to enhance the fire resisting abilities of the system. The main focus was to find suitable filling materials for the profiles. After the search of information some heat transfer calculation was to be done. Models and heat transfer calculations had to be kept simple because of the difficulty in modeling the fire event. The most important examination was done by practical research for which purpose a small burning furnace was build. The furnace was prepared to correspond for the requirements of burning furnace within the standards and also to fulfill all safety regulations given by the national authorities. The objective was to gather comparable data from the tests which allow accurate analysis for the different solutions. A well-functioning and an appropriate burning furnace were completed as a result of this thesis. Also the best solution for the system was found on the basis of practical tests. The solution was sufficient from its fire technical properties and good choice in commercial point of view. A full-size element that was made according to the selected solution was able to withstand all the set requirements well.

iii ALKUSANAT Tämä opinnäytetyö tehtiin Tampereen teknillisen yliopiston Konstruktiotekniikan laitokselle Purso Oy:n toimeksiannosta. Työn ohjaajina toimivat professori Timo Kalema Tampereen teknilliseltä yliopistolta sekä tuotekehityspäällikkö Vesa Knuutila Purso Oy:stä. Työhön liittyneet tehtävät ja käytännön toimet toteutettiin pääasiassa Purso Oy:n tiloissa Vesa Knuutilan ohjaamana alkuvuoden 2012 aikana. Opinnäytetyön kirjoitusvaihe taas ohjautui Timo Kaleman antamien opastuksien avulla lopulliseen muotoonsa. Erityisesti haluaisin kiittää Vesa Knuutilaa pyyteettömästä avunannosta ja ohjeistuksesta, mielenkiintoisista keskusteluista työn tiimoilta sekä hyvästä tuesta työn ongelmien ratkaisun parissa. Timo Kalemaa tahdon kiittää opinnäytetyön kirjallisen osion valmistumisesta ja etenkin loppuvaiheiden hienosti onnistuneesta yhteistyöstä. Purso Oy:stä haluan esittää kiitoksen myös tuotekehityspäällikkö Simo Järvisalolle, suunnitteluinsinööri Hannu Mannilalle sekä protopajamestari Veikko Maggalle. Ilman teidän panostanne ja erinomaisia neuvoja opinnäytetyön käytännönosuudessa olisi työn tulosten saaminen ollut paljon haasteellisempaa ja mahdollisesti vienyt huomattavasti enemmän aikaa. Kiitos myös Purson rakennusjärjestelmäyksikön henkilökunnalle sekä koko Siuronmäen väelle. Tampereella 31.7.2012 Antti Sunell

iv SISÄLLYS 1 Johdanto... 1 2 Työn taustaa... 2 2.1 Osastoivat rakenteet... 4 2.2 Osastoivilta rakenteilta vaaditut ominaisuudet... 6 2.3 Rakenteiden polttotestaus... 9 2.3.1 Testauslaitteisto... 9 2.3.2 Testattavan elementin esivalmistelut... 13 2.3.3 Polttotestauksen suoritus ja testiraportti... 15 2.3.4 Testien suunnittelu ja testiraporttien soveltaminen... 20 2.3.5 Testiraporttien suorat sovellusmahdollisuudet... 21 2.3.6 Testiraporttien laajennetut sovellusmahdollisuudet... 23 2.4 Purson osastoivat rakennusjärjestelmät... 28 2.4.1 Palorakenteiden profiilit ja profiilien muotoilu... 29 2.4.2 Rakenteissa käytettävät lisämateriaalit ja tukimekanismit... 33 2.5 Rakennustuotteiden CE-merkintä... 36 2.6 Lämmönsiirrosta... 40 3 Tiedonhaku ja tutkimusmenetelmät... 43 3.1 Tiedonhaku... 43 3.2 Laskennallinen tutkimus... 44 3.3 Polttouunin rakentaminen... 46 3.3.1 Vaatimukset ja suorituskyky... 46 3.3.2 Sijoituspaikka ja runko... 47 3.3.3 Polttimet ja turvalaitteet... 49 3.3.4 Huuva ja uunin pakoputki... 53 3.4 Elementtien testaus ja tiedonkeruu... 58 4 Tulokset ja niiden tarkastelu... 62 4.1 Tiedonhaun tulokset... 62 4.2 Laskennasta saadut tulokset... 66 4.3 Elementtien testauksesta saadut tulokset... 72 5 Johtopäätökset... 79 5.1 Polttouunin toiminta ja soveltuvuus testaukseen... 79 5.2 Työn tulosten käsittely ja jatkosovellukset... 81 5.3 Tulevaisuuden kehityskohteet... 83

v TERMIT JA NIIDEN MÄÄRITELMÄT Anodisointi CE-merkintä Eristävyys Ilmoitettu laitos Kiinnityskehä Kulkuväli Kylmä puoli Kyntetila Osastoiva rakenne Palokuorma Palomuuri Palonkestävyysaika Palo-osasto Palo-ovi Perimetrinen karmi Alumiinin sähkökemiallinen pintakäsittelymenetelmä, jolla kappaleen pintaan muodostetaan halutun paksuinen, tiivis ja kestävä oksidikerros. Valmistajan vakuutus tuotteelle asetettujen vaatimusten- ja määräystenmukaisuuden täyttymiselle. Polttotestauksen kriteeri, jossa tarkastellaan elementin kylmän puolen pintalämpötiloja niille asetettujen rajojen suhteen. Kansallisten viranomaisten nimittämä puolueeton laitos, jolla on lupa suorittaa vaatimuksenmukaisuusarviointeja ja -testejä. Polttouunin vapaaksi jätetylle sivulle asennettava kehärakenne, johon on kiinnitetty testattava elementti. Avoimen oven tai pariovien muodostama aukko, jonka läpi voidaan kulkea. Tulen vastakkainen puoli testattavasta elementistä polttotestauksessa. Lasin tai umpiosan sekä kehärakenteen väliin jäävä tila. Seinä-, katto- tai lattiarakenne, joka estää vähintään palonkestävyysajan määrittelemän jaksonajan tulipalon leviämisen toiseen rakennukseen tai palo-osastoon. Palo-osaston sisällä olevan aineen palaessa täydellisesti vapautuva kokonaislämpömäärä. Osastoiva seinärakenne, joka estää palon leviämisen sekä kestää palon aikana siihen kohdistuvia erilaisia iskuja. Aika, jonka pituisen jakson osastoivan rakenteen tulee vähintään kestää sille asetettuja vaatimuksia ja kriteereitä polttotestauksessa. Paloeristetty tila rakennuksessa, joka kestää sille asetetun paloluokituksen edellyttämän ajan. Osa osastoivaa rakennetta, joka muodostaa kulkuaukon kahden palo-osaston välille. Polttotestauselementin ympäryskarmi, joka kiinnitetään polttouunin kiinnityskehään.

vi Rakennustuoteasetus Rakennustuotedirektiivi Rakentamismääräyskokoelma Suoritustasoilmoitus Tiiviys Tyyppihyväksyntä Umpiosa Uunin puoli Vaatimustenmukaisuusvakuutus Rakennustuotedirektiivin korvaaja, jonka avulla pyritään paremmin saavuttamaan rakennustuotedirektiiville asetetut tavoitteet. Direktiivin tarkoituksena on poistaa kaupan tekniset esteet ja taata rakennustuotteille vapaa liikkuvuus sekä luoda edellytykset valmistajien markkinoille pääsylle Euroopan talousalueella. Asetus, jonka ohjeilla ja määräyksillä täydennetään maankäyttö- ja rakennuslakia. Rakennustuoteasetuksen mukainen ilmoitus, jossa esitetään rakennustuotteen varmennetut ominaisuudet siten, että ne ovat helposti verrattavissa toisiin tuotteisiin ja kansallisiin vaatimuksiin. Polttotestauksen kriteeri, jossa tarkastellaan elementtiin mahdollisesti syntyvien rakojen ja aukkojen kokoa sekä niiden kautta rakenteen läpi pääseviä kuumia kaasuja ja liekkejä. Tyyppihyväksyntä voidaan myöntää rakennustuotteille, jotka täyttävät niille asetetut vähimmäisvaatimukset ja -määräykset, jotka ovat asetetut rakentamismääräyskokoelmassa. Kehärakenteen läpinäkymätön aukko, joka on muodostettu rakennus- ja/tai peltilevyistä. Tulen puoli testattavasta elementistä polttotestauksessa. Rakennustuotedirektiivin mukainen todistus rakennustuotteen ominaisuuksista.

vii MUUTTUJALUETTELO A c [m 2 ] Kappaleen pinta-ala konvektiossa A k [m 2 ] Kappaleen johtumissuunnan kohtisuora poikkipinta-ala A r [m 2 ] Säteilevän pinnan pinta-ala d e [-] Polttouunin lämmityskäyrän alapuolelle jäävän pinta-alan prosentuaalinen poikkeama standardikäyrästä ε [-] Säteilevän pinnan emissiviteetti h c [W/Km 2 ] Konvektiivinen lämmönsiirtokerroin k [W/Km] Väliaineen lämmönjohtavuus L k [m] Johtumissuuntaan mitattu etäisyys σ [W/K 4 m 2 ] Stefan-Boltzmanin vakio, 5,67*10-8 W/K 4 m 2 S [Kh] Polttouunin todellisen lämmityskäyrän alapuolelle jäävä pinta-ala S s [Kh] Standardin lämmityskäyrän alapuolelle jäävä pinta-ala t [min] Polttotestin alusta kulunut aika T [ºC] Polttouunin sisälämpötila T 1,2,s [ºC] Kappaleen pintalämpötiloja T [ºC] Ympäristön lämpötila q c [W] Konvektiossa siirtyvä lämpöteho q k [W] Johtumisessa siirtyvä lämpöteho q r [W] Lämpösäteilemällä kappaleen luovuttama lämpöteho

1 1 JOHDANTO Rakennusten paloturvallisuus on ensisijaisen tärkeässä asemassa ennaltaehkäistessä tulipalon leviämistä ja sen vaikutuksia rakennuksissa sekä minimoitaessa henkilö- ja omaisuusvahinkoja tulipalon sattuessa. Tämä opinnäytetyö antaa osviittaa viranomaisten vaatimuksista sekä lakipykälien sanelemista määräyksistä paloturvalliselle rakennukselle. Työn edetessä kehitellään vanhan palo-ovijärjestelmän pohjalta nykyisten tiukentuneiden lakien ja määräysten mukaisesti suunniteltu osastoiva alumiininen rakennusjärjestelmä. Opinnäytetyön aihe tuli merkitykselliseksi vuoden 2011 aikana tulleiden lakimuutosten myötä. Uuden asetuksen astuessa voimaan keväällä 2012 päättyneen siirtymäajan jälkeen ei rakennusosien paloluokituksessa saa enää soveltaa kansallisia luokitusmenetelmiä, vaan luokituksessa siirrytään käyttämään pelkästään EN -standardeja. Vaihdos luokitusmenetelmissä aiheuttaa suurimmat muutokset rakennusjärjestelmiltä vaadittavien lämpötilarajojen kohdalla, jotka tiukentuvat ja niiden määritysmenetelmät tarkentuvat entisiin rajoihin verrattuna. Kuitenkin itse testikäytäntö, jolla ehtojen toteutuminen varmennetaan, pysyy lähestulkoon samanlaisena kuin aikaisemmin. Ensisijaisena tutkimuskohteena opinnäytetyössä on suunnittelu- ja kehitystyö, joka suoritetaan jo aikaisemmin kansallisen tyyppihyväksynnän saaneelle alumiiniselle rakennusjärjestelmälle. Kehitystyön jälkeen tämän rakennusjärjestelmän tulisi täyttää kaikki sille asetetut ehdot sekä paloturvallisessa mielessä että myös kaupallisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Tavoitteena työssä ei siis ole ainoastaan luoda viranomaisten tiukentuneita vaatimuksia täyttävää rakennusjärjestelmää, vaan tehdä siitä myös mahdollisimman yksinkertainen sekä toimiva kokonaisuus valmistuksen ja asennuksen kannalta, sekä lisäksi kaupallisessa mielessä kilpailukykyinen ratkaisu osastointien toteuttamiseksi erilaisissa rakennuksissa. Kehitystyön edetessä pyritään keskittämään erityishuomiota myös lasien kiinnityksessä käytettävien kiinnikkeiden toiminnallisuuden ja moduloitavuuden parantamiseen. Lasinkiinnikkeiden modulaatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että käytettävistä lasinpaksuuksista riippumatta voitaisiin lasien kiinnitys alumiiniprofiileihin toteuttaa käyttäen vain yhdenlaista lasinkiinnikettä. Nykyisessä järjestelmässä lähes jokaiselle lasinvahvuudelle löytyy omanlaisensa lasinkiinnike. Lasinkiinnikkeiden toiminnallisuutta kehitettäessä yritetään lasien asennuksessa tarvittavien kiinnikkeiden kokonaismäärää vähentää niiden kestävyyttä parantamalla. Lisäksi lasinkiinnikkeiden uudenlaisella muotoilulla pyritään minimoimaan niiden läpi kulkeutuvan lämpövirrantiheyden suuruutta mahdollisimman vähäiseksi.

2 2 TYÖN TAUSTAA Rakennuksilla on hyvinkin paljon toisistaan poikkeavia käyttötapoja. Osa rakennuksista on ympärivuorokautisessa käytössä, kun taas osa rakennuksista toimii esimerkiksi tavaroiden pitkäaikaisvarastointia varten. Näin ollen tilojen varsinaiset käyttäjät voivat olla vain hetkellisesti paikalla sen käyttöajasta tai toisessa ääripäässä koko ajan rakennusta asuttamassa. Myös tilojen tuntemuksessa syntyy varsin paljon eroavaisuutta käyttäjien keskuudessa. Toiset käyttäjät osaavat tulipalon sattuessa pelastautua itse, kun taas muille käyttäjille tulee opastaa pelastustiet erikseen tai avustaa muuten heidän pelastautumistaan. Edellä mainittujen asioiden valossa onkin paloturvallisuuden kannalta perusteltua jakaa rakennukset niiden pääkäyttötarkoituksen ja käyttöajan perusteella eri kategorioihin. Jokaisella näistä ryhmistä on hieman toisistaan poikkeavat vaatimukset ja määräykset paloturvallisuuden näkökannalta. Yhteistä kaikille rakennuksille kuitenkin on, että niistä jokaisen tulee täyttää niiden käyttötavan mukainen paloluokitus, jotta niitä jo pelkästään lain puitteissa voitaisiin luvallisesti ja turvallisesti käyttää. [1] Suomessa rakennusten paloluokitus määritellään Ympäristöministeriön ylläpitämässä rakentamismääräyskokoelman (RakMk) osiossa E1. Rakentamismääräyskokoelma on asetus ja se sisältää määräyksiä ja ohjeita, jotka täydentävät maankäyttö- ja rakennuslakia sekä siihen liittyviä muita asetuksia. Rakentamismääräyskokoelmaa sovelletaan sekä uudis- että korjausrakentamisen yhteydessä ja siinä annetut määräykset ovat kaikkia osapuolia sitovia. Tosin korjaus- ja muutosrakentamisessa kaikkien määräysten ja ohjeiden noudattaminen voi joissakin tilanteissa olla hankalaa, koska kyseisten määräysten ja lakien huomioon ottaminen ei yksinkertaisesti ole ollut mahdollista vanhojen rakennusten suunnittelun yhteydessä. Tästä syystä rakentamismääräyskokoelman sisältöä sovelletaankin korjaus- ja muutosrakentamisessa maankäyttö- ja rakennuslain 13 :ssä esitetyllä tavalla sekä ympäristöministeriön julkaiseman oppaan Rakennusten paloturvallisuus ja Paloturvallisuus korjausrakentamisessa avulla. [1] [2] Aikaisemmin mainittuja rakennusten käyttötaparyhmiä ovat esimerkiksi asunnot, hoitolaitokset, kokoontumis- ja liiketilat, työpaikat, tuotanto- ja varastotilat sekä autosuojat [1]. Kuitenkin jo pelkästään yhden rakennuksen sisällä voi olla useita eri käyttötarkoitukseen tarkoitettuja tiloja. Näin ollen samaan rakennukseen kuuluvia eri palo-osastojakin jaetaan edellisten ryhmien välillä erilaisiksi tiloiksi paloturvallisessa mielessä. Käyttötarkoituksensa mukaan jaettujen palo-osastojen välillä on toisistaan poikkeavia vaatimuksia ja määräyksiä rakenteiden paloturvallisuuden suhteen, joista kerrotaan tarkemmin luvussa osastoivat rakenteet. Rakennuksien seinät, katot ja lattiat jakavat rakennuksien eri osat tiloiksi. Tilan katon ja lattian avulla toteutetaan rakennuksen kerrososastointi, sillä yleensä eri kerrok-

2. Työn taustaa 3 set jaetaan automaattisesti omiksi palo-osastoikseen. Tilojen seinät voivat olla luonteeltaan joko kantavia tai kantamattomia. Kantavien seinien täytyy kestää seinärakenteen oman massan lisäksi myös muista rakenteista kyseiseen seinään kohdistuvia kuormituksia, kun taas kantamattomissa seinissä rakenteen tulee kestää vain rakenteen omasta painosta muodostuva kuormitus. Kantavat seinät tyypillisesti ovat raskastekoisempia betoni- tai teräsrakenteita, kun taas kantamattomat seinät voivat olla myös kevyempiä väliseiniä, jotka ovat tehty esimerkiksi erilaisista levyistä tai kiinteistä laseista, joissa on metalli- tai puukehikko. On hyvä huomioida, että kevyet väliseinät, joilla ei ole paloteknisessä mielessä suojaavaa kykyä, eivät rajoita palo-osastoa, vaan ne katsotaan sisältyvän jonkin suuremman palo-osaston kerrosalaan. Seinärakenteissa on tavallisesti myös avautuvia aukkoja, kuten esimerkiksi ovia, ikkunoita tai luukkuja. Aukkojen paloturvallisuusvaatimuksissa on hieman poikkeavuuksia seinärakenteisiin verrattuna, joten niille löytyy omia tarkennuksia ja määräyksiä testaus- ja luokitusstandardeista. Kuitenkin esimerkiksi ovien yhteydessä voi olla myös ylä- tai sivupieliä tai avautuvien ikkunoiden vieressä kiinteitä ikkunoita, jotka ovat tehty samasta rakennusjärjestelmästä kuin itse aukkokin. Tällöin ne katsotaan tietyissä kokorajoissa kuuluvaksi olennaisena osana joko oveen tai avautuvaan ikkunaan, joten ne testataan ja luokitellaan yhtenä suurempana elementtinä. Kuvassa 2.1 on esitetty osastoiva pariovi, jonka yhteydessä on sivu- sekä yläpieli. Alumiinisen paloovijärjestelmän tärkeimpiä profiileita ja osia on taas esitetty kuvan 2.2 mallinurkassa. Kuva 2.1. Osastoiva pariovi sekä sen ylä- ja sivupieli. Kuva 2.2. Osastoivan oven mallinurkka, jossa havainnollistettuna järjestelmän olennaisimmat profiilit sekä osat. Rakennuksen paloluokille käytetään kolmea eri luokitusta, jotka ovat P1, P2 ja P3. Paloluokat jakavat rakennukset niiden koon, palokuorman ja sallitun henkilömäärän sekä rakenteiden kestävyyden mukaan eri ryhmiin. Hyvänä muistisääntönä rakennusten paloluokituksille voidaan pitää, että paloluokkaan P1 kuuluvat kerrostalot, luokka P2

2. Työn taustaa 4 kattaa teollisuusrakennukset ja luokkaan P3 sisältyvät muut pientalot. Toisaalta rakennusosille sekä -tarvikkeille, joita rakennuksissa käytetään, löytyvät erikseen omat tarkemmat luokituksensa standardeista. Rakennusosien kohdalla luokitus pohjautuu rakenteen palonkestoon, sekä rakennustarvikkeiden osalta palon syttymiseen ja leviämiseen sekä palon aiheuttaman savuntuoton ja palavan pisaroinnin määrään. Rakennuksen paloluokituksen yhteydessä määritellään rakentamismääräyskokoelmassa esitetyllä tavalla luokitusten vähimmäistaso, joka kyseisessä rakennuksessa käytettäviltä rakennusosilta ja -tarvikkeilta vaaditaan. [1] Rakennusosien ja -tarvikkeiden luokituksessa käytetään eurooppalaisia EN - standardeja ja niiden suomalaisiksi kansallisiksi standardeiksi vahvistettuja SFS-EN - versioita. Rakennusosille ja useimmille rakennustarvikkeille tulee hakea käytännön testauksen avulla tyyppihyväksyntä tai luokituksenarvo. Testaus suoritetaan rakennusjärjestelmätyypille soveltuvan testausstandardin mukaan, jonka jälkeen tyyppihyväksyntätai luokitusraportti kirjoitetaan omaan luokitusstandardiin perustuen. Joillekin rakennustarvikkeille kuitenkin löytyy rakentamismääräyskokoelmasta taulukko, jonka mukaan kyseinen rakennustarvike voidaan useimmissa tapauksissa katsoa kuuluvan tiettyyn luokkaan ilman testausta ja erillistä luokitusta. Useimmissa tapauksissa paloluokitus joudutaan kuitenkin määrittelemään käytännöntestauksen avulla. [1] 2.1 Osastoivat rakenteet Tulipalon sattuessa tulee rakennuksen tiettyjen rakenteiden kestää vaadittu vähimmäisaika sortumatta. Tulipalo myöskään saa päästä leviämään muihin lähistöllä sijaitseviin rakennuksiin. Tulipalon tulee myös rajoittua rakennuksen sisällä halutun kokoiseen osastoon, mutta kuitenkin sillä tavalla, että rakennuksessa olevat henkilöt voivat turvallisesti poistua rakennuksesta tai heidät voidaan muulla tavoin pelastaa tulipalosta. Lisäksi palokunnan ja muun pelastushenkilökunnan tulee pystyä turvallisesti rajoittamaan ja estämään tulipalon etenemistä sekä sen kehitystä mahdollisimman vähän itseään vaarantamatta. Osastoivilla rakenteilla yhdessä palonkestävien rakennustarvikkeiden kanssa mahdollistetaan edellä mainittujen asioiden toteutuminen ja edesautetaan paloturvallisuusvaatimusten täyttymistä. [1] Rakennusosien luokitus ilmoitetaan merkinnällä ja sen jälkeen tulevalla palonkestävyysajalla, esimerkiksi EI60. Kirjainmerkintä kertoo tarkemmin millaisia ehtoja rakenne toteuttaa. Palonkestävyysaika taas kertoo minuuttimäärän, kuinka kauan merkinnän asettamia ehtoja kyseisen luokituksen saanut rakenne vähintään kestää. Palonkestävyysaika on jokin luvuista 15, 30, 45, 60, 90, 120 tai 240. [1] Merkinnällä E ilmaistaan rakenteen tiiviyttä (integrity) ja merkintä I tarkoittaa lämmöneristyskykyä (insulation). Edellä mainitun eristyskyvyn rinnalla käytetään oville ja tietyille ikkunatyypeille myös tarkentavia eristyskyvyn merkintöjä I 1 ja I 2. Lisäksi omat merkintänsä löytyvät rakenteen kantavuudelle (R, loadbearing capacity), säteilytehon määrälle (W, radiation), iskunkestävyydelle palotilanteessa (M, mechanical action), ovien ja ikkunoiden automaattiselle sulkeutuvuudelle (C, self-closing), savukaasujen

2. Työn taustaa 5 vuodolle (S, smoke leakage), liekkien kestävyydelle (G, soot fire resistance) sekä seinien ja kattojen palonsuojauskyvylle (K, fire protection ability). Paloluokitusten merkintöjen vaatimuksista ja niiden täyttymisehdoista kerrotaan tarkemmin työn myöhemmissä luvuissa. [1] [3] Rakentamismääräyskokoelmassa määritellään, että osastoivien ovien ja ikkunoiden sekä muiden pienehköjen aukkojen luokituksen palonkestävyysajan täytyy olla vähintään puolet siitä rakennusosan palonkestävyysajasta, johon kyseinen aukko on kiinnitetty. Näin ollen, jos seinärakenteelta vaadittava paloluokitus on EI120, voidaan siihen asentaa palo-ovi, jonka luokitus on EI60. Rakentamismääräyskokoelman mukaan EI120 luokitus vaaditaan paloluokassa P1 tai 3-8 kerroksisissa P2 luokan rakennuksissa, joissa palokuorma on yli 1200 MJ/m 2. Edellä mainittu luokkavaatimus on myös suurin luokkavaatimus osastoivalle rakennusosalle Suomessa, pois lukien palomuurit, joten ovien ja ikkunoiden kohdalla ei varsinaisesti ole tarvetta korkeammalle paloluokitukselle kuin EI60. [1] Paloluokituksen merkinnät viittaavat erilaisiin ominaisuuksiin, joita rakenteelta vaaditaan palotilanteessa. Jotkut ominaisuudet tulevat olennaisiksi vain tietyissä tilanteissa, kun taas osa ominaisuuksista käsittelee paljon yleisempiä vaatimuksia. Esimerkiksi rakenteen tiiviysehdot voidaan olettaa hyvinkin tavanomaiseksi vaatimukseksi osastoivalta rakenteelta, mutta automaattinen ovien sulkeutuminen tulee kyseeseen vain harvassa tapauksessa. Toisaalta jotkin ominaisuudet voivat jossakin määrin sisältyä toisten ominaisuuksien vaatimuksiin tavalla tai toisella. Esimerkiksi rakenteen, joka läpäisee lämmöneristävyydeltä edellytetyt ehdot, voidaan samalla olettaa täyttävän myös säteilytehon läpäisyn vaatimukset. Ominaisuuksista rakenteen kantavuus (R), tiiviys (E) sekä lämmöneristyskyky (I) ovat niin sanottuja rakenteen pääominaisuuksia, joista jollekin tai niiden yhdistelmälle haetaan hyväksynnässä luokitusta. Yleisimmät Suomessa käytössä olevat kantamattomien rakenteiden paloluokitukset ovat E, EW ja EI. Muut ominaisuudet toimivat apuominaisuuksina, joiden avulla voidaan ainoastaan täydentää pääominaisuuksien toimintoja halutulla tavalla. Rakennuksilla ja rakennusten sisällä olevilla osastoilla on eri käyttötarkoituksista riippuen hyvinkin erilaisia tarpeita paloturvallisuuden suhteen, joten myös niissä käytettävillä rakenteilla on erilaisia vaatimuksia rakenteiden luokitusominaisuuksien puolesta. Näin ollen osastoivien rakenteiden ei tarvitse täyttää kaikkia standardeissa esitettyjä vaatimuksia, vaan rakenteen valmistaja voi hakea luokitusta vain haluamilleen ominaisuuksille omien intressiensä mukaisesti. Myös yrityksen kulujenhallinnan kannalta on järkevää täyttää vain tarpeelliset vaatimukset, sillä lähes poikkeuksetta useamman ominaisuuden lisääminen yhteen ja samaan rakenteeseen tarkoittaa yleensä kasvanutta osien määrää, arvokkaampia materiaaleja, monimutkaisempaa konstruktiota tai muuten vain kalliimpaa lopputuotetta. Kannattavampaa onkin pyrkiä valmistamaan osastoivien rakenteiden tuoteperhe, jossa perusrakenteeseen joko vaihdetaan tai lisätään osia, jolloin myös rakenteen luokitusominaisuuksia saadaan vaihdettua tai lisättyä.

2. Työn taustaa 6 2.2 Osastoivilta rakenteilta vaaditut ominaisuudet Osastoivilta rakenteilta vaadittavat ominaisuudet ovat määritelty tulipalon leviämisen estämiseksi erilaisissa tilanteissa. Näin ollen rakenteen niin sanottu kylmä puoli, joka on tulipalon vastakkainen puoli rakenteesta, pyritään eristämään selviltä ja ennaltaarvattavilta tulipalon aiheuttajilta ja sytyttäjiltä. Eri luokitusmerkinnöillä onkin tarkoituksena estää tiettyjen tulipalon aiheuttajien esiintyminen. Kirjainmerkintä paloluokituksessa sanelee ne ehdot, jotka rakenteen tulee täyttää palonkestävyysajan määrittelemän jakson aikana. Tässä luvussa esitellään kuitenkin ainoastaan rajat ja vaatimukset testattaville elementeillä ja vasta työn myöhemmissä luvuissa kerrotaan testauksessa käytettävien testaus- ja mittalaitteiden edellytykset. Merkinnällä E kuvataan rakenteen tiiviyttä. Tällä tarkoitetaan rakenteen kykyä vastustaa tulipalon leviämistä siten, että kylmällä puolella ei tapahdu materiaalien syttymistä kuumista kaasuista tai liekeistä johtuen. Standardissa SFS-EN 13501-2 todetaan rakenteen tiiviysvaatimukset riittäviksi, kun rakenteeseen ei muodostu tiettyä kokoa suurempia rakoja tai aukkoja, kylmällä puolella ei esiinny jatkuvakestoisia liekkejä eikä polton aikana syttymisen tarkastelussa käytetty pumpulitukkolevy syty. Tiiviyskriteeri on voimassa aina siihen asti, kun kaikki edellä mainituista ehdoista vielä toteutuvat. Rakenteen palonkestävyysaika määräytyy näin ollen ominaisuuden E kohdalla ensimmäiseksi rikkoutuneen tiiviysehdon mukaan. [3] Osastoivan rakenteen tiiviyden (merkinnän E) tarkempi määrittely saadaan standardista SFS-EN 1363-1. Kyseisessä standardissa määritellään myös laitteet, joilla vaatimuksia tarkastellaan. Mahdollisesti muodostuvien rakojen tarkastelussa käytetään kahta erikokoista rakotulkkia. Toinen rakotulkeista on 6 mm ja toinen 25 mm halkaisijaltaan. Standardin mukaan rakenteeseen ei saa muodostua koko rakenteesta läpimeneviä aukkoja, joihin 6 mm:n rakotulkki mahtuu ja jossa se pystyy liikkumaan yli 150 mm raon tai aukon suunnassa. Standardissa määritellään lisäksi, että 6 mm:n rakotulkkia ei kuitenkaan käytetä lattiatasossa oleville aukoille, kuten esimerkiksi kynnysraoille. 25 mm:n rakotulkki taas ei saa mennä mistään kohtaa rakenteen läpi asti uunin puolelle. Rakojen suuruutta tarkastellaan testauksen aikana aina, kun siihen ilmenee tarvetta ja tarkasteluintervalli pääosin määräytyy rakenteen heikkenemistahdin mukaisesti. Olennainen ohje rakojen tarkastelussa on, että rakotulkkien käytössä ei saa käyttää ylimääräistä voimaa, vaan rakotulkin on mentävä helposti koko rakenteesta läpi ja rakotulkin on liikuttava vähäisellä voimalla raon suuntaisesti. [3] Lisäksi standardi SFS-EN 1363-1 yhdessä standardin SFS-EN 1634-1 kanssa sanelee, että ovi tai luukku ei saa aueta tai irrota testauksen aikana, eikä rakenteeseen saa myöskään syntyä läpimeneviä aukkoja, joiden kautta pumpulitukko pääsee syttymään. Pumpulitukon hiiltymistä tai tummumista ei lasketa eristävyyskriteerin hylkäämisen syyksi, vaan hylkäämiseen tarvitaan pumpulitukon syttyminen liekkeihin tai sen hehkuminen palamisesta johtuen. Pumpulitukkotestiä käytetään, jos polttotestauksen aikana rakenteeseen syntyy aukkoja tai rakoja, joista kuumia kaasuja tai liekkejä pääsee

2. Työn taustaa 7 rakenteen läpi. Lisäksi aukon tai raon kautta ei saa kylmälle puolelle syntyä yli 10 sekunnin kestoisia jatkuvia liekkejä. [4] [5] Eristävyyden (merkinnän I) vaatimukset liittyvät lähinnä rakenteen kylmän puolen pintalämpötilan kohoamiseen. Rakenteen pintalämpötilan rajoittamisella pyritään estämään se, etteivät rakenteeseen koskettavat tai sen välittömässä läheisyydessä olevat materiaalit syttyisi rakenteen kuumuuden takia. Lämpötilan rajoittamisella haetaan myös sitä, että pelastustoiminta rakenteen kylmällä puolella olisi turvallisempaa ja rakenne muodostaisi riittävän lämpömuurin ihmisten suojaksi pelastustoiminnan ajaksi. [3] Aukeaville ikkunoille ja oville löytyy kaksi eri vaatimustasoa lämmöneristävyyden paloluokituksen suhteen. Näistä tiukempi määritelmä (I 1 ) vaatii, että rakenteen kylmän puolen pintalämpötila ei saa missään kohtaa nousta yli 180 astetta testausjakson aikana sekä lisäksi keskimääräinen lämpötilan nousu rakenteessa on rajoitettu 140 asteeseen. Vaatimustason mukaan myös ikkunan tai oven karmin pintalämpötilan nousu tulee rajoittua 180 asteeseen, joka on mitattu yli 100 mm leveillä karmeilla 100 mm etäisyydeltä karmin näkyvästä reunasta tai muissa tapauksissa mitattuna mahdollisimman läheltä karmin ja sitä tukevan rakenteen liitoskohtaa. Hieman kevyempi lämmöneristävyysvaatimus (I 2 ) rajoittaa pintalämpötilan nousun, vastaavalla tavalla kuin edellä, maksimissaan 180 asteeseen ja keskimäärin 140 asteeseen, mutta aukon karmien osalta lämpötilan nousu saa olla korkeintaan 360 astetta mitattuna samasta kohdasta kuin I 1 :n tapauksessa. Rakenteen kiinteille osuuksille pätee pelkästään yksi eristävyysvaatimus (I), jonka mukaan kiinteiden osien pintalämpötila ei saa missään kohdassa nousta yli 180 astetta ja keskimääräinen lämmönnousu on rajoitettu jo edellä tutuksi tulleeseen 140 asteeseen. [3] Standardissa SFS-EN 1634-1 määritellään kuinka ja mistä kohdista testattavan elementin pintalämpötilaa tulee mitata. Standardin mukaan keskimääräistä lämpötilan nousua mitataan viidellä, eri paikkoihin sijoitetulla lämpötila-anturilla, joiden näyttämien keskiarvo kertoo lämpötilan keskimääräisen nousun. Maksimilämpötilannousua mitataan keskimääräisen lämpötilan seurantaan asetettujen anturien lisäksi pelkästään maksimilämpötilannousua mittaavien anturien avulla. Anturien kiinnityspaikat sekä myös paikat joihin antureita ei saa asentaa, ovat tarkoin määritelty edellä mainitussa standardissa ja niitä käsitellään lisää työn edetessä. [5] Osastoivien rakenteiden kylmän puolen lähettämän säteilyn määrä on yksi ominaisuus, jota voidaan rakenteen luokituksen yhteydessä hakea. Rajoittamalla rakenteen kylmän puolen lämpösäteilyä, estetään kylmällä puolella olevia materiaaleja syttymästä liekkeihin lämpösäteilystä johtuen. Toisaalta rakenteen kylmän puolen lämpösäteilyn estämisellä suojataan kylmällä puolella olevia ihmisiä ja mahdollistetaan heidän turvallinen poistuminen ja pelastaminen rakennuksesta. Lämpösäteilyn määrää mitataan polttotestauksen aikana siihen soveltuvalla säteilymittarilla rakenteen kylmältä puolelta ja säteilyn teho ei saa testausjakson aikana ylittää missään vaiheessa arvoa 15 kw/m 2, jotta säteilyn luokitusvaatimus täyttyy. Toisaalta, jos rakenne täyttää kaikki eristävyyden kriteerit, niin yleisesti katsotaan rakenteen täyttävän samalla kertaa myös säteilyn luoki-

2. Työn taustaa 8 tusvaatimukset, sillä eristävyyskriteerin pintalämpötilat ovat niin alhaiset, että rakenne ei voi säteillä yhtä paljoa kuin asetettu raja sallii. Toisaalta taas rakenteessa ilmennyt vika, jonka vuoksi tiiviyskriteerit eivät enää täyty, johtaa automaattisesti myös säteilyn luokituksen epäonnistumiseen. [3] Tulipaloissa muodostuva lämpö voi heikentää palo-osaston sisään jääviä muita rakenteita tai massiivisia esineitä. Sortuessaan tai kaatuessaan nämä rakenteet ja esineet voivat aiheuttaa osastoivan rakenteen pettämisen iskun vaikutuksesta. Tällaisen riskin varalta voidaan osastoiva rakenne luokitella iskunkestävyyden (M) suhteen palotilanteessa. Kyseinen luokitusvaatimus täyttyy, jos rakenne polttotestausjakson loputtua kestää tietyn suuruisella voimalla kohdistetun iskun siten, että muut poltossa testatut ominaisuudet (esimerkiksi E, I tai W) eivät olennaisesti heikkene iskun vaikutuksesta ja edelleen täyttävät niille asetetut vaatimukset. Luokitusta M tarvitaan yleensä vain erityisten palomuurien kohdalla, jollainen vaaditaan vain hyvin harvoissa tilanteissa. [3] Paljon käytettävien ovien ja aukeavien ikkunoiden sekä normaalisti auki olevien kulkuteiden on ehdottoman tärkeää sulkeutua tiiviisti ja varmasti tulipalon sattuessa. Jos ovi tai avautuva ikkuna on varustettu mekanismilla, jonka avulla aukko sulkeutuu automaattisesti ilman ihmisvoimaa jokaisen avauksen jälkeen, tai laitteistolla joka sulkee aukon ohjelmoidusti tulipalon sattuessa, voi ovi tai avautuva ikkuna saada merkinnän C luokituksen yhteydessä. Automaattisen sulkeutumisen luokitus tapahtuu kestävyystestinä, jossa suljinlaitteistoa kulutetaan käyttötarkoituksen määrittelemän syklimäärän verran, jonka jälkeen suoritetaan varsinainen rakenteen polttotestaus. Lisäksi sulkeutumislaitteiston tulee reagoida yhtäaikaisesti muun palohälytysjärjestelmän kanssa sekä säilyä toimintakuntoisena myös palohälytyksen jälkeen, vaikka järjestelmässä sattuisi yllättävä sähkökatkos tai muu häiriö. [6] Luokituksen S rakenne saa, kun elementti pystyy estämään tai olennaisesti vähentämään tulipalossa syntyvien kaasujen ja savun pääsyä rakenteen läpi testauksen aikana [3]. Myrkyllisten savukaasujen eristäminen rakenteen kylmältä puolelta on yksi turvallisen pelastautumisen edellytyksistä. Savukaasujen estämisellä rakenteen läpi pyritään lisäksi vähentämään savusta aiheutuvia aineellisia vahinkoja rakenteen kylmällä puolella. Osastoivan rakenteen luokituksen yhteydessä voidaan edellä mainittujen lisäksi hakea hyväksyntää myös muille ominaisuuksille, jotka tämän työn kannalta eivät kuitenkaan ole kovin olennaisessa osassa. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi rakenteen kuormankantokyky (R), liekkien kestävyys (G) ja seinien tai kattojen palonsuojauskyky (K). Kuormankantokyvyn vaatimuksena on, että oman massansa lisäksi muuta kuormaa kannatteleva elementti säilyttää rakenteellisen lujuutensa tulipalon sattuessa. Lähinnä savupiipuille tarkoitetussa liekkien kestävyyden testauksessa elementti altistetaan äärimmäisille olosuhteille, joilla simuloidaan elementin suoraa kontaktia liekkeihin. Jos elementti kestää ilman rakojen muodostusta ja eristävyyden heikkenemistä edellä mainitun suoran kontaktin liekkeihin, myönnetään sille G-luokitusmerkintä. Palonsuojauskyvyllä taas tarkoitetaan ominaisuutta, jonka avulla voidaan varmistaa, etteivät seinä- tai kattoelementin takana olevat materiaalit pääse syttymään, hiiltymään

2. Työn taustaa 9 tai muuten vaurioitumaan tulipalossa. Palonsuojauskyky on erityisen tärkeässä asemassa kantavien rakenteiden suojauksessa, jotta niiden lujuusominaisuudet säilyvät tulipalosta huolimatta. 2.3 Rakenteiden polttotestaus Virallisen polttotestauksen suoritus on palo-ovien kohdalla tarkkaan määritelty standardeissa SFS-EN 1363-1 sekä SFS-EN 1634-1. Standardi SFS-EN 1363-1 on palonkestävyystestien yleisiä vaatimuksia sisältävä standardi ja SFS-EN 1634-1 on varsinainen ovien ja luukkujen testausstandardi. Testauslaitteiston vaatimukset sekä itse testattavan elementin esivalmistelut, kokoaminen ja testausuuniin kiinnittäminen ovat selostettuina kyseisissä standardeissa. Osastoivan rakenteen luokitus taas tapahtuu standardin SFS- EN 13501-1 mukaan, joka on kaikkien rakennustuotteiden ja -osien yhteinen paloluokitusstandardi. Standardien esittämien vaatimusten avulla pyritään varmistamaan, että testauksen läpäisseet elementit varmasti toimivat halutulla tavalla tulipalon sattuessa. Tiukkojen testausproseduurien avulla pyritään lisäksi minimoimaan erilaisten muuttujien vaikutus testaustulokseen. Standardeissa kuitenkin mainitaan, että testauksen luonteesta johtuen, joka on hyvin työpainotteinen sekä vaatii kokemusta testien suorittajilta, jää testeihin väkisinkin paljon tekijöitä, jotka voivat olennaisesti vaikuttaa tuloksiin. Näitä tekijöitä on kuitenkin hankalaa ja jopa mahdotonta poistaa testauksesta, eikä niille pystytä edes määrittämään numeerista kerrointa tekijöiden vaikutuksien huomioon ottamiseksi testauksessa. Tästä syystä on hyvin harvinaista, mutta täysin mahdollista, että toisessa testissä hyvin suoriutunut elementti voi uusintatestin aikana epäonnistua ja johtaa luokituksen hylkäykseen. [4] 2.3.1 Testauslaitteisto Standardi SFS-EN 1363-1 käy tarkasti läpi kaikki testauslaitteistoon kuuluvat osat niiden vaatimuksineen ja erilaisine rajoituksineen. Tässä luvussa esitellään olennaisimmat asiat testauslaitteistosta, joista suurin osa joudutaan ottamaan tarkasti huomioon myös työn myöhemmässä vaiheessa pientä polttouunia rakennettaessa. Polttotestauslaitteisto rakentuu testauksessa käytettävän polttouunin ympärille. Polttotestausta varten rakennetun uunin rungon lisäksi olennaisina osina polttouuniin kuuluvat poltinjärjestelmä ja sen säätölaitteisto, testattavan elementin kiinnitysjärjestelmä sekä uunin sisäolosuhteiden, kuten paineen, hallintajärjestelmät. Lisäksi testauslaitteistoon tarvitaan elementin kuormituslaitteita, jos halutaan testata ja tarkastella elementin kantavuutta ja iskunkestävyyttä sekä tietysti myös mittalaitteita ja -antureita, joilla seurataan testissä kulunutta aikaa, uunin palokaasujen happipitoisuutta, painetta ja sisälämpötilaa, elementin pintalämpötiloja ja elementin taipumista testin aikana sekä rakojen suuruutta ja niiden kriittisyyttä. [4] Polttouunin runko voi olla suunniteltu pysty- tai vaakasuuntaisten elementtien testausta varten, joita poltetaan vain yhdeltä suunnalta. Toisaalta löytyy myös poltto-

2. Työn taustaa 10 uuneja erilaisia seiniä sekä pysty- tai vaakapalkkeja varten, joita poltetaan samalla kertaa useammalta kuin vain yhdeltä sivulta. Uunit voivat lisäksi olla rakennettu siten, että useamman kuin yhden testielementin poltto onnistuu samanaikaisesti, kunhan uunin rakenne varmistaa sen, etteivät elementit vaikuta toistensa testituloksiin. Uunien rakenteesta on polttostandardeissa määritelty tarkat rajat, kuten esimerkiksi minkälaisista materiaaleista uunin runko tulee valmistaa ja kuinka paksut seinämät uunissa tulee olla. Lisäksi uunin suorituskyvyn verifioimiseen löytyy oma esistandardinsa ENV 1363-3, jonka avulla voidaan varmistua polttouunin soveltuvuudesta testaukseen. Polttouunin lämmönlähteenä käytettävistä polttimista ei varsinaisesti anneta muita ehtoja kuin, että niiden avulla tulee pystyä muodostamaan annettujen toleranssirajojen sisällä polttostandardissa määritelty lämpötilakäyrä. Kyseinen lämmityskäyrä on annettu standardissa SFS-EN 1363-1 sekä paremmin havainnollistettu kuvassa 2.3. Uunin sisälämpötilan [ºC] lämmityskäyrän tulee noudattaa seuraavaa kaavaa polttotestin alusta minuuteissa lasketun ajan t suhteen 345 8 1 20 (1) Polttimissa voidaan käyttää joko kaasumaisia tai nestemäisiä polttoaineita, joten vaihtoehtoja eri lämmönlähteiksi löytyy useita. Poltinten käytön tulee kuitenkin olla turvallista ja tästä syystä uunin poltinten suurimmat vaatimukset asetetaankin kansallisissa laeissa ja määräyksissä kyseisten polttoaineiden käytön osalta. Polttouunin poltinten teho on erittäin suuri, jotta tarvittavan korkea lämpötila uuniin saadaan muodostetuksi. Tästä syystä poltinten asennus ja myös niiden käyttö vaativat harjaantumista ja kokemusta erittäin suuren tapaturmariskin ja onnettomuuksista aiheutuvien vakavien seurausten johdosta. Myöhemmin työssä käsitelläänkin esimerkinomaisesti pientä polttouunia rakennettaessa nestekaasun käytössä ilmeneviä vaatimuksia ja määräyksiä Suomessa, joita noudattamalla kaasupoltinten käytöstä saadaan turvallisempaa. Polttostandardeissa annettu lämpötilakäyrä (1) tulee toteutua tiettyjen toleranssirajojen sisällä. Toleranssirajat määritellään prosentuaalisina osuuksina testin alkuhetkestä lähtien lämpötilakäyrän (1) alle muodostuvaan pinta-alaan verrattuna, joka lasketaan käyrän lämpötilan aikaintegraalina. Prosentuaalinen osuus määräytyy kaavan 100 (2) mukaan, jossa S on todellinen testistä saadun lämmityskäyrän alapuolelle jäävä pintaala ja S s on standardikäyrästä laskettu pinta-ala. Prosentuaalisen osuuden sallittu vaihtelu eli toleranssin suuruus saadaan jokaisella ajanhetkellä testin alusta kuluneeseen aikaan suhteutettuna standardeissa annettujen laskukaavojen mukaisesti. Yksinkertaistettuna, toleranssirajat ovat alkuhetkinä väljemmät, mutta kiristyvät nopeasti logaritmisen käyrän tavoin testin edetessä. Testin alussa sallitaan jopa 15 % heitto aikaintegraalissa, kun taas puolen tunnin kohdalla testin alusta vaihtelu saa olla noin 5 % ja tunnin jälkeen

2. Työn taustaa 11 enää vain 2,5 % standardikäyrän tarkkaan arvoon verrattuna. Prosentuaalisen vaihtelun lisäksi on uunin sisälämpötilalle erikseen annettu lisäehto, jonka mukaan 10 minuutin jälkeen se ei saa erota tarkasta lämpötilakäyrän arvosta enempää kuin 100 K, vaikka standardikäyrän mukainen prosentuaalinen osuus täyttyisikin. [4] uunin sisälämpötila (ºC) 1000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 0 10 20 30 40 50 60 70 80 aika (min) Kuva 2.3. Standardin SFS-EN 1363-1 mukainen polttouunin lämmityskäyrä testin alusta kuluneen ajan suhteen. Testattavan elementin kiinnityskehä on yksi erityisen tärkeä osa uunia. Standardit eivät varsinaisesti ota kantaa kiinnityskehän ominaisuuksiin. Kiinnityskehän avulla tulee ainoastaan pystyä mahdollistamaan elementin kiinnitys uuniin siten, että uunin lämpötilankasvu ja paineenmuodostus ovat toteutettavissa [4]. Kiinnityskehän avulla voidaan uuniin kiinnittää myös erikokoisia testattavia elementtejä, tarpeiden mukaisesti. Standardikokoisen uunin pystyelementin maksimikoko on 3 x 3 m, jonka suuruisia huomattava osa testattavista ovi- ja ikkunakonstruktioista ovat. Kiinnityskehään voidaan kuitenkin helposti muodostaa myös pienempiä aukkoja, kuten esimerkiksi yksittäisten ovien ja ikkunoiden polttotestausta varten. Polttotestaus tulee lisäksi pystyä suorittamaan elementin eri kiinnitystavoilla sekä erilaisiin rakenteisiin kiinnitettynä. Kiinnityskehän rakenne voi olla joko suuri- tai pienitiheyksistä jäykkää rakennetta, yleensä betoniseinää tai mahdollisesti kevyempirakenteista, taipuisaa seinärakennetta, kuten esimerkiksi teräsrunkoista kipsilevyseinää. Näin ollen kiinnityskehien rakenne voi vaihdella ja silti voidaan käyttää samaa polttouunia eri kiinnitystapojen testaamiseen. Mittalaitteista tärkeimpiä ovat lämpötila-anturit, joilla seurataan uunin sisälämpötilaa sekä testattavan elementin pintalämpötiloja. Sisälämpötilan mittauksessa käytetään levymäisiä termoelementtejä, joissa taivutetun nikkeliseoslevyn väliin on kiinnitetty tyypin K termoparin johtimet eristeineen standardissa SFS-EN 1363-1 selitettyjen tarkkojen määritysten mukaisesti. Kooltaan näiden levymäisten termometrien tulee olla 150 mm korkeita, 100 mm leveitä sekä 0,7 mm paksuja. Lämpötilat uunissa ovat niin korkeita, että levyantureiden ominaisuudet muuttuvat ensimmäisten käyttökertojen ai-

2. Työn taustaa 12 kana. Tästä syystä levyanturit täytyy sisäänajaa ennen niiden varsinaista käyttöä. Lisäksi korkeista lämpötiloista johtuen levyantureiden käyttöikä on varsin rajallinen ja ne joudutaan vaihtamaan vähintään 50 käyttötunnin jälkeen uusiin mittaustarkkuuden heikentymisen takia. [4] Testattavan elementin pintalämpötiloja mitataan vastaavanlaisilla tyypin K termopariantureilla kuin uunin sisälämpötilaakin. Erona näiden kahden lämpötilan mittaamisen välillä on, että elementin pintalämpötilat ovat huomattavasti alhaisempia, mutta toisaalta kyseisten anturien tulee kyetä mittaamaan pintalämpötila huomattavasti paremmalla tarkkuudella. Näin ollen pintalämpötiloja mitattaessa kriittiseksi tekijäksi muodostuu hyvän termisen kontaktin luominen mitattavan pinnan ja anturin välille. Tästä syystä termoparin langat kiinnitetään ohueen kuparikiekkoon, joka on 0,2 mm paksu ja halkaisijaltaan 12 mm. Jotta lisäksi vältytään ympäristön häiriötekijöiltä, lisätään anturin kiinnityskohtaan kuparikiekon päälle vielä eristelevykerros. Jos anturin kiinnityskohdan pinta elementissä ei ole tasainen, voidaan mahdollisesti joutua muotoilemaan kuparikiekko ja eristelevy halutunlaisiksi, jotta pystytään aikaansaamaan tiivis kontakti mittauskohdan ja anturin välille. [4] Lämpötila-antureiden mittatarkkuuksille on standardissa SFS-EN 1363-1 annettu omat rajansa. Uunin sisälämpötilan mittauksissa käytettyjen antureiden tulee toimia toleranssialueella ±15 K sekä pintalämpötilojen ja ympäristön lämpötilan mittauksissa käytettyjen antureiden osalta ±4 K alueella. Mittauksissa käytettäville tyypin K termopariantureille tyypillinen toleranssiraja alle 300 ºC lämpötiloissa on noin ±2 K ja 1000 ºC lämpötiloissakin mittaustoleranssi on noin 0,8 % mittaustuloksesta eli noin ±8 K [7]. Näin ollen K tyypin termoparianturit soveltuvat hyvin näihin käyttötarkoituksiin. Testattavan elementin tiiviyskriteerejä tarkkailtaessa polttotestauksen aikana käytetään apuna kahta erikokoista rakotulkkia sekä erityistä pumpulitukkoa, joiden mallikuvat ovat esitetty kuvassa 2.4. Rakotulkit, jotka ovat halkaisijoiltaan 6 ja 25 mm, ovat yksinkertaisia pyöröterästankoja, jotka ovat kiinnitetty sopivan mittaisen varren avulla kuumuudelta eristettyyn kahvaan. Pumpulitukko taas on uudesta, värjäämättömästä, käsittelemättömästä ja pehmeästä 100 % puuvillasta valmistettu 100 x 100 x 20 mm kokoinen pumpulilevy. Pumpulilevy laitetaan teräslangasta taivutellun kehikon sisään, joka vastaavalla tavalla kuin rakotulkkien tapauksessa on varustettu lämpöeristetyllä kahvalla ja sopivan mittaiselle varrella. Lisäksi teräslankakehikkoon on muodostettu 30 mm pitkät jalat, joiden avulla varmistetaan, että pumpulitukko pysyy standardissa SFS- EN 1363-1 määritellyn etäisyyden päässä testattavan elementin pinnasta sitä käytettäessä testauksen aikana. [4]