Infotilaisuus 28.9.2015
Varainhankinta 2012-2015
Maailman parasta lastensairaalaa on tuettu monin eri tavoin
Tavaralahjoitukset Tavaralahjoituksia on tullut runsaasti. Kymmenet eri yritykset ovat halunneet tavaralahjoituksin tukea rakentamista. Turvakypäriä, sisämaaleja, erilaisia lämpöteknisiä tuotteita, pölymittausta, vesihanoja, paloteknistä suunnittelua ja paljon muuta. Nokia ja Elisa lahjoittavat täydellisen sisätilakattavuuden tarjoavan matkapuhelinverkon. Paljon yhteydenottoja on tullut myös tavaroista ja tuotteista, jotka ovat ajankohtaisia vasta kun sairaala on valmis.
Live Aid -konsertti Konsertin tuotto oli yli 2 miljoonaa euroa. Lipunmyynnin osuus oli noin 850 000 euroa. Illan aikana tehdyt lahjoitukset tulivat lähinnä tekstiviestein ja puheluin eli 5, 10 ja 20 euron lahjoituksina yksityishenkilöiltä. Konserttia oli toteuttamassa talkootyönä 400 artistia, 170 yritystä ja 1 140 talkoolaista. Stadionilla oli katsojia noin 17 000 ja kotikatsomoissa konserttia seurasi illan aikana 1 245 000 suomalaista.
Uusi lastensairaala -hankkeen toimijat Tukiyhdistys Huolehtinut varainhankinnasta ja koordinoinut hankkeen rahoitusta. Rahankeräyslupa päättyi 31.7.2015. Ei toimi enää aktiivisesti varainhankinnassa, mutta ottaa edelleen vastaan lahjoituksia. Tukisäätiö Sairaalan rakennuttaja ja omistaja. Rahankeräyslupa 1.8.2015 31.12.2017. Voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö, jonka tehtävänä on tukea ja edistää lastentautien lääketieteellistä tutkimusta. Vastaa tulevaisuuden korjaus- ja kunnossapitoinvestoinneista. HUS vastaa ylläpidosta ja maksaa pääoma vuokraa vain lainaosuudesta. Kaikki ylijäävät varat suunnataan lastensairauksien tutkimukseen säätiön sääntöjen mukaan.
Visio syntyy: 2017 Meilahteen valmistuu maailman paras lastensairaala lapsille ja heidän auttajilleen. Copyright 2008 Oy Vallila Interior Ab
Uusi lastensairaala 2017 Suunnittelun ja tavoitteiden näkökulmat Potilasryhmien lääketieteelliset prosessit Lapsen kokemus Perheen kokemus Sairaala työpaikkana Suorituskyky/tehokkuus Turvallisuus Toimintavarmuus Muuntojoustavuus Energiatehokkuus Tehtävä/rooli yhteiskunnassa Yhtenä kriteeristönä toimii myös NOBAB:n (Nordisk förening för sjuka barns behov) standardit lasten ja nuorten oikeuksista sairaalassa. Copyright 2008 Oy Vallila Interior Ab
Uusi Lastensairaala 2017 Digitaalinen alusta Kumppani tutkimukselle ja tieteelle Lapsen ja perheen kokemus palvelut ja applikaatiot Vuorovaikutteinen ja avoimen rajapinnan yhteisö Copyright 2008 Oy Vallila Interior Ab
Uusi Lastensairaala 2017 on Tarina Kokemus Viestintäväline Copyright 2008 Oy Vallila Interior Ab
Moomin Caracters Oy Ltd sopimus
14 Suunnittelu Suunnittelutyössä tuotetaan samanaikaisesti suunnitelmia rakennusrungon paikallavalutyötä varten sekä tarkennetaan ylempien kerrosten suunnitelmia talotekniikoiden tarkentuvien suunnitelmien laadintaa varten. Toteutussuunnitelmien laadinta on käynnissä kaikilla suunnittelualoilla.
Aikataulu Rakennus valmistuu vaiheittain. Ensimmäinen osa (noin puolet sairaalasta) valmistuu sairaalateknisten laitteiden asentamista varten 30.11.2017. Koko rakennus valmistuu ja luovutetaan käyttäjälle 30.6.2018. Hanke etenee sopimuksen mukaisesti. Panostus työn laatuun ja kustannuspitävyyteen. Vaatimukset työnaikaiselle pölyn- ja kosteudenhallinnalle ovat erittäin tiukat.
Kustannukset Hankkeen rakennuskustannusten budjetti on 175 milj. euroa (alv 0 %). 160 M aiesopimuksen kustannus. 5 M pysäköinti, 5 M tontin rakennuskelpoiseksi tekeminen, 5 M indeksivaikutus. Tähän mennessä toteutuneet kustannukset ovat n. 30 milj. euroa euroa (alv 0 %).
Hankkeen tilanne Hankkeen louhinta- ja perustustyöt on pääosin tehty. Kellarin pystyrakenteiden paikallavalutyöt ovat käynnissä kaikilla lohkoilla ja välipohjien paikallavalutyöt ovat käynnissä n. 70 % osalla rakennusalaa. Yksi hissikuilu ja yksi porraskuilu on saavuttanut huippukorkeutensa. Samanaikaisesti työn alla on kolme kuilutornia. Stenbäckinkatu on muutettu yksisuuntaiseksi Topeliuksen kadun ja Lastenklinikan välillä ajalle 8.6.2015 30.9.2016. Työmaan vahvuus on n. 120 henkilöä.
Hankintatilanne Rakennusteknisten töiden urakoitsija on tehnyt hankintasopimukset purku-, louhinta-, rungon paikallavalu-, julkisivuelementti-, pilari- ja palkkielementeistä. Talotekniikkaurakoitsijat ovat tehneet hankintasopimukset rakentamista valmistelevista siirtotöistä sekä ilmanvaihtokoneista. Hankintasopimuksin sidottujen kustannusten osuus hankkeen kokonaiskustannuksista on n. 32%.