Leikki treenaa lapsen urheilun huipulle Lapsena pohjustetaan kaikki ne liikunnalliset perustaidot ja fyysiset kyvyt, joille olympiavoittajan erikoisosaaminen rakentuu. Tämä ei tarkoita, että lapsen pitäisi harjoitella kuin huippu-urheilija. Juuri niin hänen ei pidä tehdä. Pikkulapsi pyörii, taapertaa ja viipertää. Hän keikahtaa ja kellahtaa. Vähän ajan päästä hän jo viilettää, kieppuu ja kiipeää. Joskus törmää, putoaa ja parkuu, mutta jatkaa taas matkaa. Lapsella on sisäsyntyinen tarve liikkua. Liikunta on koko lapsen kehityksen edellytys. Hermoston muovautuminen ja lihasten normaali kasvu vaativat lihasten käyttämistä. Nykytiedon mukaan alle kouluikäinen lapsi tarvitsee jo terveytensä turvaamiseksi kaksi tuntia reipasta liikuntaa päivässä. Paljon liikkumalla lapsi harjaantuu taitavaksi. Kierre ruokkii itseään, sillä taitavat lapset liikkuvat paljon. 3-6 vuoden iässä mitatut motoriset taidot ennustavat suomalaisen lasten fyysistä aktiivisuutta vielä 13 vuoden iässä. Vie lapsi ulos Pitäisikö jo vauvat ja taaperot siis viedä jumppaan? Ei tarvitse, mutta pientä lasta kannattaa rohkaista liikkumaan. Säntäilyä ja sohvalla pomppimista voi seurata hyvillä mielin, ja aivan erityisesti kannattaa laittaa lapset ulos leikkimään. 3-4 vuotiaiden motoriset taidot ovat erityisesti yhteydessä siihen, kuinka paljon aikaa he viettävät ulkona. Ne lapset jotka ulkoilevat runsaasti, juoksevat nopeimmin ja hyppivät pisimmälle. Selitys on ilmeinen. Sisällä ei mahdu temmeltämään miten vain, ja vanhempien on usein pakko rajoittaa riehumista ja törmäilyä. Ulkona lapsilla on tilaa melskata miten mielivät. Virikkeet vahvistavat Viisivuotiaat hyötyvät jo ohjatuista liikuntatuokioista. Jos lapset saavat päiväkodissa tai kerhossa silloin tällöin mielenkiintoisia ja sopivan haastavia liikuntatehtäviä, heidän motoriset perustaitonsa kehittyvät verrokkeja paremmiksi. Normaali lapsi oppii kuitenkin kouluikään mennessä juoksemaan ja kiipeämään, heittämään ja potkimaan ilman kummempaa opettamista, kunhan hän saa harjoittaa taitojaan erilaisissa ympäristöissä monenlaisilla välineillä. Peli ja leikki maassa ja puussa, kalliolla ja lumihangessa, hietikossa ja jäällä antaa herkullisia virikkeitä lapsen motoriselle kehitykselle. Kun liikkumisen perusvalmiudet ovat hallussa, voi alkaa pikkuhiljaa opetella kiinnostavaa urheilulajia. Tutkimusten mukaan jonkin erityistaidon harjoittelu kouluajan ulkopuolella alkaa parantaa 7-8 vuotiaan yleistä taitotasoa 6 keinoa torpata menestys: Pidä lapsi sisällä Kiellä riehuminen ja kiipeily
Kuljeta autolla kouluun ja harrastuksiin Erikoistu päälajiin aikaisin, lopeta muu liikunta Harjoita lasta paljon, kovaa ja kurinalaisesti Vaadi varhain menestystä Erikoistuminen on pahasta Mistä tietää, mikä urheilulaji on alakoululaisille se oikea? Sitä ei tarvitse tietää. Tässä iässä ei ole kiire valita missä lajissa voittaa olympiamitaleja. Sen sijaan kannattaa kokeilla monenlaista urheilua. Lapsen on parasta harrastaa lajeja joista hän saa iloa ja joiden harjoituksissa hän viihtyy. Kun on tutkittu miten aikuisena huipputasolle päässeet ammattiurheilijat ovat harjoitelleet lapsena, tulos kertoo että useimmissa lajeissa huiput eivät juuri uhranneet aikaa ohjattuun harjoitteluun vaan kokeilivat ja harrastivat monia lajeja, vuoron perään ja yhtä aikaa. Huippujen vapaa-aika kului paneutuvaan leikkiin. Sillä tarkoitetaan liikuntaa, joka tuottaa itsessään iloa ja tyydytystä ja jota harjoitetaan juuri sen vuoksi. Esimerkiksi kaikkien aikojen jääkiekkoilija Wayne Gretzky kertoi luistelleensa lapsena kahdeksankin tuntia päivässä. Pikku-Wayne pyöri koulun jälkeen lähijäällä aina siihen saakka, että äiti pakotti hänet sisälle. Kun Gretzkylle on ihmetelty, miten hän jaksoi harjoitella lapsena niin paljon, hän on oikaissut: - jos olisin ajatellut, että harjoittelen, en varmaan olisi tehnyt sitä. Minusta se ei ollut harjoittelua, vaan hauskinta mitä tiesin. Leikkivä liikunta motivoi Leikkivää liikuntaa ei korvaa mikään määrä kurinalaista harjoittelua Liikuntatieteilijät suosittelevat leikillisyyttä myös ohjattuihin harjoituksiin. Se antaa lapsille tilaisuuden liikkua enemmän ja kekseliäämmin Tällainen paneutuva leikki lisää halua urheilla. Lisäksi se vahvistaa ratkaisevasti lapsen fysiikkaa ja monia taitoja, joita harjoittelussa ja kilpailuissa myöhemmin tarvitaan. Lapsesta urheilijaa kasvattava aikuinen tuskin voi tehdä suurempaa virhettä kuin karsia lapsen elämästä vapaan, leikkivän liikunnan. Sitä ei korvaa mikään määrä kurinalaista harjoittelua, jollaiseen aikuinenkaan ei pysty keskittymään monta tuntia kerrallaan. Omaan peliin ja leikkiin lapset sen sijaan jaksavat uppoutua vaikka koko päiväksi. Vaikka lapsi puurtaa urheilutreeneissä monta kertaa viikossa, hän voi saada liian vähän fyysistä harjoitusta. Lapsi, joka kulkee autokyydillä kouluun ja harrastukiin eikä leiki kavereiden kanssa liikuntaleikkejä vapaa-ajalla, saa melko varmasti liian vähän liikuntaa. Hyvä vinkki lasten valmentajille on, että myös ohjattuihin harjoituksiin kannattaa lisätä leikillisyyttä. Silloin aika ei kulu oman vuoron odottamiseen. Ainakin Amerikassa 6-12 vuotiaita lapsia ylivalmennetaan. He tarvitsevat vapautta. Ei painoille ja maitohapolle
Leikillinen ja monipuolinen harrastaminen suojaa lapsen henkistä hyvinvointia, mutta se on sopusoinnussa myös fysiologisten tosiasioiden kanssa. Lapsen ei kannata harjoitella samalla tavoin kuin aikuinen. Esimerkiksi lihasmassan hankkimiseen tähtäävä voimaharjoittelu on ennen murrosikää turhaa, ellei haitallista. Lihakset eivät kasva, kun ruumis ei vielä tuota riittävästi testosteronia ja kasvuhormoneja. Sen sijaan raskailla painoilla harjoittelu voi vaurioittaa pitkiä luita ja selkänikamien kasvulevyjä. Lapset voivat opetella voimaharjoittelussa myöhemmin tarvittavia taitoja omalla painollaan tai vaikka harjanvarrella. Leuanvedot ja vatsaliikkeet ovat turvallisia. Myös kova, maitohappoa lihaksiin kasauttava kestävyysharjoittelu on tehotonta ennen murrosikää. Siihenkin tarvitaan hormoneja ja entsyymejä, jotka lapsella toimivat puutteellisesti. Yli 30 sekunnin täysivauhtiset juoksuvedot ja muu pitkäkestoinen maksimaalinen ponnistelu eivät ole lapsille hyväksi. Lyhyitä, alle kymmenen sekunnin pyrähdyksiä lapset sen sijaan jaksavat paljon enemmän ja lyhyemmin palautuksin kuin aikuiset. Lasten oma leikki on luonteeltaan juuri loputonta pyrähtelyä. Juoksentelu kasvaa korkoa Reippaat leikit ja pelit ovat ylivoimaisesti paras tapa lapsen hapenottokyvyn kehittämiseen. Runsas hengästyttävä liikunta vahvistaa hengitys- ja verenkiertoelimistöä. Se tihentää lasten verisuonistoa, lisää entsyymien määrää ja parantaa rasvanpolttokykyä. Yllättävää kyllä tulokset eivät juurin näy lapsen suorituskyvyssä. Sen sijaan ne näkyvät aikuisena. Jos ei ole saanut aerobista harjoitusta elämän alkutaipaleella, tilannetta on hyvin vaikea parantaa täysikasvuisena. Vaikka ihmisellä olisikin kestävyyslajeihin suotuisat geenit, ne eivät tuota optimaalisia ominaisuuksia, jos ne ovat jääneet lapsuudessa aktivoimatta. Lapsuuden liikunta kertyy pankkiin. Runsaalla liikunnalla hankittu aerobinen perusta antaa pohjan myös nopeus- ja voimalajeihin. Sen turvin harjoitusta kestää paremmin, treenistä palautuu nopeammin ja harjoituksen vaikutus on suurempi. Vakava työ voi odottaa Jossain vaiheessa huipulle pääsyyn tarvitaan paljon raakaa työtä. Minkään lajin mestariksi ei voi tulla ilman että hioo ja kehittää pitkään ja määrätietoisesti juuri oikeita taitoja ja ominaisuuksia. On tutkittu että mestaritason viulistien, shakinpelaajien ja urheilijoiden huippuosaaminen alkaa kypsyä vasta, kun takana on 10 000 tuntia keskittynyttä harjoittelua. Suurin osa näistä tunneista on hedelmällisintä kerätä lapsuuden jälkeen. Suunnitelmallinen harjoittelu vaati kovia henkisiä ja fyysisiä ponnistuksia eikä ole aina kovin nautinnollista. Vasta 16-vuotiailla alkaa olla ne fyysiset, kognitiiviset ja sosiaaliset valmiudet, joita tarvitaan paneutuvaan, tuloksiin tähtäävään harjoitteluun. Tutkimuksessa mukana olleet amerikkalaiset ja australialaiset huippu-urheilijat olivat alkaneet vähentää leikkejään ja karsia urheiluharrastuksiaan yhteen tai kahteen lajiin 13- vuotiaana. Todella määrätietoinen harjoittelu aloitettiin vasta 15. ikävuoden jälkeen.
Taitolajeissa uhmataan terveyttä Kaikesta huolimatta on paljon valmentajia ja kokonaisia lajikulttuureja, jotka vaativat kurinalaista harjoittelua jo lapsena. Vaativimmissa taitolajeissa varhainen erikoistuminen on ainoa tie huipulle (osittain mäkihyppy). Jos on oltava parhaimmillaan jo ennen aikuisikää, leijonanosa harjoittelusta täytyy tehdä lapsena. Paras esimerkki on naisten voimistelu. Lapsen hermosto kehittyy vauhdikkaimmin ennen kymmenen vuoden ikää, ja vaativat motoriset taidot on tehokkainta panna taimelle silloin. Liikkeet on myös helpompi hallita, kun keho on vielä kevyt ja vipuvarret lyhyitä. Murrosiässä hermoston kehitys hidastuu, kädet ja jalat pitenevät, ja tytöillä liikkeitä alkaa rasittaa myös leveä lantio. Terveyden kannalta ei ole hyvä aloittaa kovaa harjoittelua pienenä, mutta jos näissä lajeissa menestystä haluaa, niin on vain aloitettava. Ankaruus syö iloa Suurimmassa osassa urheilua lasten varhainen prässääminen on järjetöntä myös lajin menestyksen kannalta. Ankara harjoittelu liian nuorella iällä aiheuttaa rasitusvammoja ja loukkaantumisia, syö iloa ja saa suuren osan harrastajista luopumaan urheilusta. Vanhempia ja valmentajia innostaa lasten tiukkaan harjoittamiseen kilpailumenestyksen tavoittelu. Jos kuitenkin haluamme antaa lapselle mahdollisuuden kehittyä mahdollisimman pitkälle ja menestyä urheilussa aikuisena, hänestä ei kannata puristaa parasta mahdollista tulosta keskenkasvuisena. Tosiasia on, että maailman huiput ovat harvoin olleet menestyksekkäimpiä lapsiurheilijoita. Jos nuoresta yritetään ottaa aikaisin kaikki irti, motivaatio hiipuu ja mielekkyys häviää. Sitä sanotaan ryöstöviljelyksi. Se ei johda aikuisiän menestykseen eikä edes liikuntaharrastuksen jatkamiseen, joka olisi kuitenkin tavoitteista kaikkein tärkein. Ohjaajat hoi! Muistakaa vuosiluokkansa nuorimmat Kenestä lopulta tulee huippu-urheilija, on vaikeaa ennustaa. Ikä hämää helposti valmentajan. Kykyjen seulominen lasten urheilussa on useimmiten tollon työtä. On erittäin vaikeaa tietää, ketkä menestyvät parhaiten aikuisena. Mikään laji ei ole onnistunut kehuttavasti tunnistamaan lahjakkuuksia. Ennustaminen ei tahdo onnistua edes 13 14 vuoden iässä. Yksi merkittävä syy on se, että samaan vuosiluokkaan kuuluu eri aikoina syntyneitä ja eri tahtiin kehittyviä lapsia. Alkuvuoden lapset huomataan Valmentajilla on taipumus pitää lahjakkaina niitä, jotka ovat muita edellä biologisessa kehityksessä. Todennäköisesti kehittyneemmät yksilöt saavat myös ikäluokassaan
pärjäämisestä intoa ja valmentajien kannustusta. Näin syntyy helposti itseään vahvistava hyvä kierre. Jälkijunan lapsille omat treenit Psykologisissa tutkimuksissa on näytetty toteen, että valmentajat ja opettajat ohjaavat tiedostamattaan parhaiten niitä lapsia, joiden he uskovat olevan lahjakkaita. Ohjaajien ja valmentajien pitäisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että he antavat aikaa ja tukea myös jälkijunassa kehittyville. Jos kaikki parhaat kyvyt halutaan käyttöön, ohjausta ja harjoittelua täytyy eriyttää yksilöllisten edellytysten mukaan. Silloin voi iloisesti urheilla myös se huomisen mahdollinen maailmanmestari, joka on sattunut syntymään vasta joulukuussa. Lähde: Tiede 2000 lehti 8/08 s.18-22. Artikkelin on kirjoittanut Annika Mutanen. Jutussa haastatellaan / lainataan mm.: Arja Sääkslahti, Jean Cote, Harri Hakkarainen, Timo Jaakkola, Rolf Carlson. Valmennuksen kommentti: Juniorimäkihypyn valmennuksessa pyritään tietoisesti ottamaan huomioon monipuolisen liikunnan tarve. Tästä johtuen järjestämme mahdollisuuden osallistua niin useisiin harjoituksiin viikossa, etenkin lapsille joilla ei ole muita harrastuksia mäkihypyn tueksi. Harjoituksemme koostuvat siis paljon muustakin kuin pelkästä mäkihypystä. Tosin mäkihypyn kaltaisessa taitolajissa lajiin osittainen erikoistuminen lajivalinnassa on tehtävä verraten nuorella iällä. Kuitenkin mäkikoulun tärkeimmät periaatteet ovat turvallisuus ja vastuullinen kasvattaminen, hauskuus ja tasavertaisuus ensisijaisesti huomioon ottaen. Lauri Hakola