MALLIVASTAUKSET Siviilioikeus 11.4.2003 aineopintotentti, ON-täydennystentti Verkossa julkaistaan vain assistentille sähköisessä muodossa toimitetut mallivastaukset. Muut vastaukset ovat liitteenä.
2 Tehtävä 1 (Aurejärvi) Kysymyksessä ei kerrota A Oy:n ja B-pankin välisen neuvottelun sisältöä eikä tulosta. Jos neuvottelussa päästiin yksimielisyyteen luoton ehdoista ja siitä, että lopullinen sopimus riippuu B-pankin kannanotosta, sitova luottosopimus on voinut syntyä C:n ilmoituksella. OikTL:n mukainen tarjous-vastaus -mekanismi ei juurikaan sovellu tällaiseen sopimistapaan. Ks. Hemmo I s. 73 ja 88-89. A Oy:n väite siitä, ettei sopimus voinut syntyä puhelinsoiton nojalla, tuntuisi viittaavan siihen, että sopimus olisi pitänyt laatia kirjallisena. Luottosopimus ei kuitenkaan edellytä määrämuotoa; eri asia on, jos neuvottelussa sovittiin muotovaraumasta eli siitä, että tuleva sopimus laaditaan kirjallisena. Ks. Hemmo I s.129-131. A Oy:n huomautus rahojen nostamisesta on sikäli oikea, että A Oy:n velka B-pankille olisi syntynyt vasta tällä perusteella. Luottosopimuksen sitovuus ei kuitenkaan edellytä valuutan nostamista; kyseessä ei ole reaalisopimus. Luottosopimus voidaan tehdä sitovana niin, että se koskee tulevaisuudessa nostettavaa luottoa. A Oy:n väite C:n kelpoisuuden puuttumisesta on nurinperäinen. Jos edustajalta puuttuu kelpoisuus, tehty sopimus ei sido päämiestä. Tämän mukaan kelpoisuuden puuttumiseen olisi voinut vedota B-pankki eikä A Oy. B-pankki kuitenkin hyväksyi C:n toiminnan, joten C sai edustaa B:tä. Ks. OikTL 25 ja Hemmo I s. 350-353. Joissakin vastauksissa käsiteltiin A Oy:n mahdollisuutta irtautua sopimuksesta ennen kuin B-pankki ehti hyväksyä C:n edustusoikeuden (vrt. holhoustoimilain 27 ). Tässä tapauksessa A Oy kuitenkin keksi kelpoisuuden puutteen vasta sen jälkeen, kun B-pankki vaati A Oy:ltä vahingonkorvausta. A Oy:n vahingonkorvausvastuu riippui siitä, oliko sitova luottosopimus syntynyt C:n ilmoituksella. Jos sopimus oli sitova, A Oy oli velvollinen korvaamaan B-pankin positiivisen sopimusedun. A Oy:n korvausvastuu saattoi määräytyä joko sopimusehdon tai sopimusperusteista vahingonkorvausta koskevan yleisen säännön nojalla. B-pankin vaatima 0,35 %:n vahingonkorvaus ei perustunut ainakaan nimenomaiseen sopimusehtoon. Pankkikäytännön nojalla A Oy tuskin oli luotonvarausprovisioon sidottu. A Oy:n toiminta-ala ei ollut sama kuin B-pankin. Toisaalta on mahdollista, että A Oy oli aikaisemmin ottanut B- pankilta luottoa samoin ehdoin; merkitystä olisi voinut olla myös sillä, että A Oy oli tiennyt pankkien sopimuskäytännöstä. Ks. Hemmo I s. 104-107; Wilhelmsson s. 63-69. Mikäli A Oy ei ollut sidottu luotonvarausprovisioon, yhtiön korvausvastuu määräytyi yleisen sopimuskorvaussäännön mukaan. Tällöin B-pankin velvollisuutena oli näyttää, että A Oy:n sopimusrikkomuksesta todella aiheutui vahinkoa. B-pankin vahinko olisi riippunut pääasiassa sovitun luoton ehdoista; ratkaiseva tekijä olisi ollut erityisesti luotolle sovitun koron suuruus Tehtävä 2
3 (Saarikoski) Tapausselosteesta ei käy ilmi, vaatiiko H vahingonkorvausta, hinnanalennusta, sopimuksen purkuun perustuvaa palautusta vaiko jotakin yhdistelmää näistä. Hinnanalennus ja purkupalautus edellyttävät sopimussuhdetta. H on nähtävästi mieltänyt olleensa ainakin johonkin asiaan osallisista vastuuvahingon korjauspalvelua tarkoittavassa sopimussuhteessa siten, että hän on voinut esittää vaatimuksia sopimuksen virheellisen täyttämisen perusteella B:lle. Yksinomaan KSL 8 lukua ajatellen vaihtoehtoja X:n sopimusvastuulle on kaksi: 1) Sopimussuhde on H X, jolloin X käyttää täytäntöönpanossa B:tä, 2) sopimussuhde on H A, jolloin A käyttää täytäntöönpanossa X:tä, joka puolestaan on antanut toimeksiannon B:lle. Vaihtoehdossa 1 B ja vaihtoehdossa 2 X vastaavat KSL 8:35 :n nojalla osana sopimusketjua. Jutussa on epäselvää, kenen välillä sopimus nosturivahingon korjauksesta tehtiin. Se, että X on jopa ennen työn aloittamista ilmoittanut B:lle, että laskut on osoitettava A:lle, viittaa siihen, ettei X:n ja B:n välillä ole toimeksiantoa. X on siis vastuuvakuutussopimuskumppaninsa A:n aiheuttaman vahingon korvaajan eikä korjauttajan roolissa, mihin vastuuvakuutusehtojen sisältökin viittaisi. Se, että B on ohjeiden vastaisesti osoittanut laskut X:lle, ei muuta tätä tilannetta. B:n ilmoitus H:lle korjaustoimenpiteistä sopimisesta X:n kanssa on faktapohjaltaan epäselvä, jollei kysymys ole siitä, että sopiminen koski vain korjaustoimenpiteiden sisältöä. 1 Olennaista onkin, minkä perustellun käsityksen H sai suhteestaan X:ään. H ei itse ole edes väittänyt olleensa sopimussuhteessa X:ään. Vaatimuksetkin oli kohdistettu ensisijaisesti huonompaan maksajaan, B:hen. Muutkaan seikat eivät viittaa siihen, että epäselvyys suhteen X H luonteesta johtuisi X:n puolella olevasta syystä. Vaihtoehdot 1 ja 2 kaatuvat tällä perusteella. Jos X on välittänyt korjauspalvelusopimuksen H:n ja B:n välille, KSL 12:1 välittäjänvastuusta soveltuu tapaukseen. Olennaista on, millainen perusteltu käsitys H:lle saattoi vakuutustarkastajan osoituksen perusteella syntyä sopimussuhteen välittämisestä. Faktojen epämääräisyys huomioon ottaen voi päätyä molempiin vaihtoehtoihin. Liikennevahinkotapausten osoittaminen B:n korjattaviksi ei osoita, että B:n voitaisiin katsoa olevan X:ään nähden sellaisessa alisteisessa asemassa, että X:n vastuu voitaisiin perustaa VahL 3:1:een. 2 Se, että B on menetellyt virheellisesti nyt tutkittavana olevassa yksittäistapauksessa, ei osoita lähellekään, että X olisi menetellyt tuottamuksellisesti osoittaessaan H:lle korjauksen suorittajaksi B:n (VahL 2:1). 1 2 Luonnollistahan on, etteivät vakuutusyhtiöt hyväksy korjauksia avoimen piikin periaatteella, vaan vaativat selvityksen korjaustoimenpiteiden tarkoituksenmukaisuudesta ennen korvauksen maksamista laskujen mukaan. Tyypillistä on myös, että vakuutusyhtiöt ehdottavat/osoittavat hyviksi havaitsemiaan korjaamopalvelun tarjoajia silloin, kun korjauskulut tulevat jonkin vakuutuksen perusteella niiden maksettavaksi. Näillä seikoilla ei taas ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka korjauspalvelua tarkoittavan toimeksiannon antoi ja kenelle. Mitään selvitystä esimerkiksi siitä, onko B:llä muitakin toimeksiantojen saan tikanavia ku in X, ei ole esitetty.
Vaikka vastuu KSL 12:1 :n perusteella syntyisikin, ei X kuitenkaan ole vastuussa enemmästä kuin mistä välitetyn sopimuksen osapuoli B on. Koska vaatimus on määrän osalta hylätty B:tä vastaan ajettuna, se hylätään myös X:tä vastaan ajettuna. ARVOSTELUPERUSTEET Kyseessä oli klassinen ja toivottavasti monille opiskelijoille jo tutuksi tullut henkilörelaatioharjoittelu, jossa joudutaan käymään lävitse mahdollisia vastuun perusteita 1) sopimusmaailmassa, 2) sopimuksen ulkoisessa VahL-maailmassa ja 3) hämärillä raja-alueilla (kuten tässä keississä välittäjänvastuu KSL 12:1 :n perusteella). Yleisellä tasolla vastaavan tyyppistä hahmotuskykyä on testattu ainakin tenttikierroksilla 26.3.2002 (taksipalvelusekoilu) ja 10.5.2002 (asianajajan vastuu). Mallivastaukset ovat olleet saatavissa verkosta, mutta nähtävästi vain harva on niihin viitsinyt ajatuksella perehtyä. Pitäisi siis käsittää, että vaikka juttujen sisällä olevat faktat ja tilanneasetelmat vaihtelevat eri elämänalueilla, niiden auki purkamisessa on hämmästyttävän yhdenmukainen logiikka joka tosin avautuu vain niille, jotka ovat sisäistäneet velvoiteoikeuden systematiikan. Tämän tyyppisiä kysymyksiä tulee tenttiin jatkossakin runsaasti, joten kokonaiskuviot on syytä yrittää oppia hallitsemaan. Yli 60 prosenttia vastaajista ei käsittänyt edes tapauksen lähtötilannetta oikein. Jutussa on pohdittava, millä perusteilla X vastaa B:n suoritusvirheestä H:lle. B:n virhe ei ole syyyhteydessä eli aiheutunut A:ssa tapahtuneesta vastuuvahingosta eli siitä, että H:n auto on A:n laiminlyönnin seurauksena pudonnut nosturilta ja vaurioitunut. Näin ollen kysymys ei B:n virheen osalta ole A:n vastuuvakuutuksen perusteella korvattavasta tapahtumasta. Monet lampsivat päätäpahkaa pöpelikköön kehtaamalla väittää, että H:lla on A:n ja X:n välisen vastuuvakuutussopimuksen nojalla oikeus luontoissuoritukseen eli siis siihen, että X korjaa/korjauttaa auton. Hyvin erikoinen ja laaja käsitys teoreettisesta konstruktiosta nimeltä sopimus kolmannen hyväksi siis. Yleisopeista pitäisi kuitenkin olla selvää, että vahingonkorvaus/vastuuvakuutuskorvaus suoritetaan/vaaditaan/tuomitaan/ulosmitataan rahana, ellei korvausvelvollisuuden sisällöstä tehdä muuta tarkoittavaa sopimusta. Jos kysymys olisi ollut H:n ja X:n välisestä vahinkovakuutussopimuksesta, olisi X periaatteessa vahinkovakuutusehtojen rajaamissa tilanteissa ja ja ehdoissa tarkemmin määritellyllä tavoin ikään kuin vastuussa H:lle siitä, että auto tulee korjausten seurauksena samaan kuntoon kuin missä se oli ennen vahinkoa (jonkinlainen lopputulosvastuu siis tätä kautta). Vastuuvahingoissakin on tosin kysymys vahingon korvaamisesta eikä vahinkoesineen korjaamisesta. Viime kädessä differenssi vahingoittuneen esineen ja vahinkoa edeltäneen tilanteen välillä kurotaan kiinni vahinkoesineen lunastuksella. On toki mahdollista, että X voisi joutua vastuuvakuutuksen perusteella korvaamaan H:lle A:ssa sattuneen vastuuvahinkotapahtuman vuoksi autolle aiheutuneen arvonalennuksen, jos sellaista olisi jäänyt, vaikka auto olisi korjattu sinänsä virheettömästi B Oy:ssä. Tällainen vahinkohan olisi syy-yhteydessä A:n tuottamukseen. Kysymys oli kuitenkin rajattu X:n vastuuseen B:n suoritusvirheestä. Sitä paitsi väite siitä, että auton arvo nosturilta putoamisen vuoksi aiheutuneen vaurion seurauksena on alentunut siitä huolimatta, että kyseinen vaurio on korjattu laatustandardia noudattaen, vaatisi korkeatasoista teknistä selvitystä tuekseen. 4
Tapaus oli vaikea ratkaista, vaikka malttoikin rauhassa miettiä asiat halki ennen vastauksen kirjoittamista. Kokonaisarvostelussa pyrittiin suhtautumaan erityisen lempeästi kaikenlaisiin vakavasti otettaviin yrityksiin tuottaa selkeästi ajateltu vastaus siitä riippumatta, oliko päättely osunut oikeaan. Vastaavasti kaikenlaiseen faktojen vääristelyyn ja niiden lisäilyyn sekä perustelemattomiin ratkaisukannanottoihin suhtauduttiin hyvin ankarasti. Täysien pisteiden saaminen ei edellyttänyt kaikkien edellä esitettyjen yksityiskohtien käsittelyä. Jokaiselle nollasta poikkeavan vastauksen kirjoittajalle annettiin yksi lisäpiste tehtävän vaikeusasteen vuoksi. Alkavan kuuman kesän kunniaksi niille opiskelijoille, jotka olivat eksyneet polulta metsään, mutta jotka kuitenkin löysivät edes jonkin mansikkapaikan, annettiin säälistä joitakin lisäpisteitä, jos vastaus lisäksi osoitti kykyä perusteelliseen juridiseen argumentaatioon. 5 Tehtävä 3 (Halila) Tehtävässä tuli aluksi selvittää velkasuhteen pätevyyttä uuden velkojan ja velallisen relaatiossa. Lopullisesti kysyttiin kuitenkin sitä, onko velkakirjan luovutuksensaajalla mahdollisuutta kääntyä menestyksellisesti saantomiehensä puoleen. Kaikki vastaajat eivät tätä huomanneet tai osanneet tehdä. Tehtävässä ei liioin kysytty takaajan vastuuta velasta, vaikka takaaja mainittiinkin. Kun selvitetään velkasuhteen pätevyyttä, on aluksi huomattava, ettei tavallisen velkakirjan luovutus tuota velalliseen nähden parempaa oikeutta kuin luovuttajalla oli. Mahdolliset pätemättömyysperusteet eivät näin ollen pätevöidy siirron myötä. Alaikäisen antama velkakirja on lähtökohtaisesti pätemätön. Tarvitaan erityisiä syitä, jotta näin ei olisi asian laita. Velkasuhde voi kuitenkin pätevöityä erityisestä syystä. Sellainen voi olla velkasuhteen hyväksyminen joko nimenomaisesti, kun asianomainen on tullut täysivaltaiseksi, tai konkludenttisin toimin velkaa maksamalla. Tehtävässä mainittu koronmaksu viittaa tällaiseen toimeen. Vielä voidaan todeta, että tehtävässä oli kerrottu velallisen olleen alaikäinen, kun velkakirja laadittiin. Ratkaiseva ajankohta on kuitenkin velkakirjan antaminen velalliselle. Valuuttaväite on sinänsä tehokas väite velkojaa kohtaan. On kuitenkin mahdollista, että valuutta on tarkoituksella annettu jollekin muulle kuin velalliseksi merkitylle henkilölle. Tehtävässä on mainittu, että valuutta oli annettu takaajaksi merkitylle D:lle, ei siis takaaja D:lle. Tämä viittaa siihen mahdollisuuteen, ettei valuuttaväitettä voisi tehdä. Tulokseton ulosmittaus merkitsee näyttöä varattomuudesta. Velkakirjan luovuttajan vastuusta luovutuksensaajaa kohtaan eli kaupanvastuusta on säädetty VKL 9 :ssä seuraavaa. Kun velkakirja luovutetaan muuten kuin lahjaksi, luovuttaja vastaa saamisen pätevyydestä paitsi milloin velkakirjan saaja tiesi saamisen pätevyydestä tai hänen olisi pitänyt se tietää; luovuttaja ei ole vastuussa velallisen maksukyvystä, ellei hän ole siihen velvoittautunut.
VKL:n mukaan luovutuksensaaja ei siis voi vedota kaupanvastuuseen, jos on ollut mahdollisista pätemättömyyksistä tietoinen tai jo luovutus on ollut lahja. Muussa tapauksessa on kaupanvastuu olemassa. Se voisi koskea em. varauksin velallisen alaikäisyyttä tai valuutan luovuttamista. Sen sijaan velallisen maksukyvyttömyydestä luovuttaja ei vastaa. Olennaista kuitenkin on se, että velallinen on todettu maksukyvyttömäksi. Oppikirjan mukaan tämä johtaa siihen, että luovuttajan vastuuta velkasuhteen pätevyydestäkään ei ole, koska luovuttajallakaan ei olisi ollut mahdollisuutta saada velkaa perityksi velalliselta. B:llä ei näin ole missään oloissa mahdollisuutta saada velan määrää perityksi luovuttaja A:lta. Tehtävä oli sillä tavoin vaikea, ettei kukaan vastaajista osannut kohta kohdalta sitä ratkaista. Yksikään ei ollut huomannut tuloksettoman ulosmittausyrityksen vaikutusta kaupanvastuuseen. Arvostelussa kiinnitettiin kuitenkin pääasiallisesti huomiota kokonaisuuden hallintaan. Varsin hyvät pisteet sai kaupanvastuun periaatteiden tuntemisesta sekä alaikäisyyden ja valuuttaväitteen asianmukaisesta perusanalyysistä. 6 Tehtävä 4 (Nybergh) Ongelma: Tapauksessa on kysymys irtaimen kaupan tavarassa olevasta faktisesta virheestä ja tarkemmin sanottuna tietovirheestä ja kyseisen virheen seuraamuksesta. Sovellettavat normit: Kauppalaki 17, 18, 37 ja 38 Ratkaisu: Ostaja on oikeutettu hinnanalennukseen. Perustelut: Kauppalain 17 :n mukaan tavaran on lajiltaan, määrältään, laadultaan, muilta ominaisuuksiltaan ja pakkaukseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun (1 mom.) ja jos tavara poikkeaa siitä, siinä on virhe (3 mom.). Lisäksi säädetään kauppalain 18.1 :ssä tietovirheestä. Tämän mukaan tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on antanut tavaran ominaisuuksista tai käytöstä tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Kauppalain 18.2 :n mukaan tavaran ei kuitenkaan katsota olevan virheellinen, jos myyjä ei ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla selvillä näistä tiedoista. (Kivivuori 1996 s. 64 ss. ja Wilhelmsson m.fl. 1999 s. 83 ss.) Kauppalain 37 :n mukaan ostaja saa vaatia 38 :n mukaisesti laskettavaa hinnanalennusta tai purkaa kaupan 39 :n mukaisesti, jollei virheen korjaaminen tai uusi toimitus tule kysymykseen taikka jollei sitä suoriteta kohtuullisessa ajassa reklamaatiosta. Ostajan vaatiessa hinnanalennusta se lasketaan niin, että alennetun ja sopimuksen mukaisen hinnan välinen suhde vastaa virheellisen ja sopimuksen mukaisen tavaran arvon välistä suhdetta luovutusajankohtana (38 ). Koska lähtökohtana on sovitun hinnan ja tavaran arvon välisen suhteen palauttaminen ei yleensä ole merkitystä sillä, vastaako sopimuksen mukainen hinta virheellisen tavaran arvoa sopimusta tehtäessä. Jos luovutettu virheellinen tavara on vähemmän arvoinen kuin virheetön ostajalla on oikeus hinnanalennukseen, vaikka sovittu hinta ei olisikaan liian korkea virheelliselle tavaralle. Ostajan tehtyä hyvän kaupan hänen saamansa etua ei tule riistää häneltä, ellei kohtuuttoman sopimuksen sovittelusta koskevasta OikTL 36 :stä muuta johdu. (Kivivuori 1996 s. 89 ss., Wilhelmsson m.fl. 1999 s. 105 ss.)
7 ( ( ( Tässä tapauksessa myyjän ja ostajan voidaan päätellä tarkoittaneen kauppasopimukseen mittarilukemaksi merkityllä kilometrimäärällä autolla todellisuudessa ajettuja kilometrejä. Sittemmin ilmeni, että autolla oli kaupantekohetkellä todellisuudessa ajettu noin 73 000 kilometriä ja siis 24 000 kilometriä enemmän kuin mitä myyjä oli ilmoittanut sillä ajetun. Auto ei siten ole vastannut sitä, mistä voidaan katsoa sovitun, ja siinä on näin ollen ollut kauppalain 17 :n 1 ja 3 momentissa sekä 18 :n 1 momentissa tarkoitettu virhe. Todellinen ajokilometrimäärä on ollut sovittua huomattavasti suurempi myös suhteellisesti arvioiden. Kun kaupan kohteena on ollut verrattain uusi ja vähän käytetty auto, virheen voidaan olettaa vaikuttaneen kauppahintaan. Siten A Oy on kauppalain 37 :n 1 momentin nojalla oikeutettu 38 :n mukaisesti laskettavaan hinnanalennukseen. Hinnanalennus on viimeksi mainitun pykälän mukaan laskettava niin, että alennetun ja sopimuksen mukaisen hinnan välinen suhde vastaa virheellisen ja sopimuksen mukaisen tavaran arvon välistä suhdetta. Hinnanalennuksen kannalta ei siten ole merkitystä sillä, onko sopimuksen mukainen hinta kuitenkin vastannut tavaran arvoa kaupantekohetkellä. Virheen vaikutuksesta auton arvoon on tapauksessa todettu olevan noin 4 000. Hinnanalennukselle on maksettava Suomen Pankin peruskorkoa vastaavaa tuottokorkoa kauppahinnan maksupäivästä lukien haasteen tiedoksiantoon ja siitä lukien viivästyskorkoa. Huom! Tämä mallivastaus on informatiivisista syistä laadittu seikkaperäisemmäksi kuin mitä tenttivastauksilta on vaadittu. Tehtävä 5 (Hemmo) A:n vastuuta koskee VahL 2:3, jonka mukaan vajaamielinen tms. on velvollinen korvaamaan aiheuttamastaan vahingosta kohtuullisen määrän. Lähtökohtana ei siten ole täysi korvaus. Kohtuullinen määrä vahvistetaan vahingon aiheuttajan tila, teon laatu, osapuolten varallisuusolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen. Myös A:ta koskeva tuottamusarviointi on lievennettyä. Hänen tasoisensa henkilön voidaan kuitenkin katsoa ymmärtävän palovaaran, mitä tietoisuutta aikaisempi käyttäytyminenkin tukee (ks. myös oppikirjan s. 56-57 käsitelty KKO:n ratkaisu). Kunta on vastuussa hoitolaitoksen ylläpitäjänä, jos kunnan katsotaan menetelleen tuottamuksellisesti A:n valvonnassa ja opastuksessa. Tältä osin on voitu esittää erilaisia argumentteja. A:n aikaisempi käyttäytyminen on selvästi ollut omiaan tiukentamaan huolellisuusvaatimuksia. Toisaalta käytännölliset syyt ja kuntouttamiseen liittyvät näkökohdat ovat voineet edellyttää sitä, että A on voinut liikkua yksin laitoksen ympäristössä. Kunnalla ei ole isännänvastuuta vahingosta, koska isännänvastuu syntyy vain silloin, kun vahinko on seurausta hoitolaitoksessa olevan suorittamasta hoitoon liittyvästä työstä (VahL 4:1.1).
B:n myötävaikutuksen osalta on voitu esittää erilaisia argumentteja. Lähtökohta lienee kuitenkin se, että omaisuuttaan saa säilyttää lukitsemattomana syyllistymättä myötävaikutukseen. Kun A on ollut sijoitettuna laitokseen, hänen aiheuttamansa esinevahinko tulee korvattavaksi myös valtion varoista rikosvahinkolain 8 :n mukaisesti 24.050 euron määrään saakka. 8