Kehityspoliittisen toimikunnan täysistunto 2.11.2006 klo 14 16.30, Helsingin Yliopiston päärakennus SUOMEN KAHDENVÄLINEN KEHITYSYHTEISTYÖ Kokousmuistio Osallistujat: 1. Gunvor Kronman 2. Mirja Ryynänen 3. Hannu Ohvo 4. Tiina Kontinen 5. Kalle Laaksonen 6. Leo Siliämaa 7. Heini Röyskö 8. Valia Wistuba 9. Olli Pekka Lehmussaari 10. Timo Tuovinen 11. Mari Herranen, 12. Juhani Toivonen 13. Zabrina Holmström 14. Inkeri Hirvensalo 15. Cees Kieft 16. Jakob Simonsen 17. Pasi Rajala 18. Eeva Rask 19. Anu Eskonheimo 20. Aleksandros Drakou 21. Sheryl Hinkkanen 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Gunvor Kronman avasi kokouksen klo 14.10 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi, mutta ei päätösvaltaiseksi. 3. Edellisen täysistunnon pöytäkirjan hyväksyminen Muutosehdotuksia pöytäkirjaan ei ole tullut. Edellisen täysistunnon pöytäkirjaa ei hyväksytty päätösvallan puuttumisen takia. 4. TEEMAKESKUSTELU: Suomen kahdenvälinen yhteistyö Kehityspoliittisen toimikunnan jäsen Hannu Ohvo: Kehityspoliittisen toimikunnan kehitysyhteistyön seurannan johtopäätökset Hannu Ohvon mukaan kehityspoliittisen ohjelman keskittämistavoitteiden saavuttamisesta on onnistuttu vain osittain. Kahdeksan pääkumppanimaan osalta asetettiin tavoitteeksi lisätä kehitysyhteistyön maksatuksia 10 miljoonan euron vuositasolle. KPT suositteli vuoden 2005 vuosilausunnossaan, että vuotuinen 10 miljoonan euron tavoitetta tulisi pitää vähimmäistavoitteena.10 miljoonan tuen taso ylitettäneen vain Tansanian, Mosambikin ja Vietnamin osalta. Viidessä muussa pääkumppanimaissa vaikeat sisäpoliittiset haasteet, kuten poliittinen epävakaus, aseelliset konfliktit sekä korruptio ovat estäneet avun kasvattamista. Ohvo kertoi KPT:ssä heränneen kysymys siitä, onko 10 miljoonan euron tavoite tarpeellinen ja realistinen. Kovin outona ei tavoitteista jäämistä voida pitää, sillä usean maan haasteellisista olosuhteista oltiin tietoisia. Hämmennystä on KPT:ssä herättänyt myös se, että ei kumppanimaista ainakin Afganistanin ja Etelä Afrikan tuki on ylittänyt vuositasolla 10 miljoonaa euroa. 1
Ohvon mukaan kehityspoliittisen ohjelman tavoitetta keskittää apu pääyhteistyömaissa korkeintaan kolmeen sektoriin on sovellettu niin, että apua on normaalisti suunnattu kolmeen sektoriin. Keskustelu on pyörinyt osin liikaa epäolennaisissa, mekaanisissa keskittämiskysymyksissä. Suomen toiminta pääyhteistyömaissa tulisi pohjautua syvällisempään analyysiin roolistamme yhteistyömaassa ja nykyistä rohkeampaan toiminnan keskittämiseen. Toimialoista päätettäessä keskeistä ovat yhteistyömaan tarpeet ja se lisäarvo, mitä pystymme tarjoamaan. Ohvo kertoi, että KPT on koko hallituskauden vaatinut nopeampaa kehitysyhteistyön määrärahojen kasvua. Tulevan hallituksen on sitouduttava 0,7 prosentin bruttokansantulotavoitteeseen. Hän muistutti, että Suomi on myös EU:ssa sitoutunut 0,7 prosentin tavoitteeseen, eikä 0,51 tavoitteeseen, kuten jotkut asiaa markkinoivat. 0,7 tavoitteen saavuttamiseksi on laadittava sitova aikataulu. Vuosittaista kehitysyhteistyön määrärahoista tule ei enää neuvotella jokavuotisissa budjettikehysneuvotteluissa, vaan määrärahat tulisi pyrkiä irrottamaan kehyksistä. Ohvo mainitsi, että budjettituki on tällä hetkellä kansainvälisessä kehitysyhteistyössä voimakkaimmassa nosteessa oleva avun väline. Budjettitukea annetaan yleensä maissa, joissa avunantajien keskeinen harmonisaatio on edennyt pitkälle. Harmonisoidussakin avunantajaryhmässä budjettitukea antavat maat erottautuvat omaksi ryhmäkseen, jota monissa tapauksissa myös kehitysmaan hallinto pitää etusijalla. Usein Maailmanpankilla on johtava rooli budjettitukiryhmissä. Maailmanpankin maajohtajilla on erittäin vaikutusvaltainen asema monissa kehitysmaissa. Esimerkiksi Pankin maajohtaja Nepalissa painostaa Nepalin hallitusta kohtuuttomiin taloudellisiin uudistuksiin, huomioimatta maan tilannetta monipuolisemmin. Aasian Kehityspankin (ADB) toiminta Nepalissa on ollut huomattavasti laajanäköisempää ja ADB:n toiminta tukee selkeästi köyhyyden vähentämistä. Ohvo mainitsi, että budjettituesta on käyty KPT:ssa vilkasta keskustelua. Yleiseksi mielipiteeksi on muodostunut varovainen positiivisuus, mikä noudattaa myös Suomen virallista kantaa. Toimikunnassa on keskusteltu myös budjettituen käyttöön liittyvistä haasteista. Budjettituki lisää osaltaan kehitysyhteistyön keskushallintokeskeisyyttä ja vahvistaa kehitysmaan valtionvarainministeriön osaamista sekä samalla asemaa valtionhallinnossa. KPT on pitänyt tärkeänä, että budjettituen lisääntyessä paikallishallinnon, kansalaisyhteiskunnan ja muun valtionhallinnon tukeminen pidetään kehitysyhteistyön agendalla. Ohvo kertoi, että budjettituen tavoitteena on myös ollut poliittisen dialogin syventäminen. Budjettituki antaa kuitenkin avunantajille myös tehokkaan poliittisen painostuksen välineen, jota on yhä enenevässä määrin käytetty. Avunantajat ovat olleet osin varautumattomia budjettituen nopean alasajon seurauksiin erittäin apuriippuvaisissa maissa, eikä vaihtoehtoisiin toimintamuotoihin ole valmistauduttu riittävästi. Hän mainitsi myös ns. aid fungibility ongelman. Tämä tarkoittaa tilannetta jossa budjettituki suunnataan sosiaalisiin ja taloudellisiin ohjelmiin, joita vastaanottava maa olisi joka tapauksessa tukenut omilla varoillaan. Näin "säästyneet" varat ohjataan muualle. Ohvo arveli, että korruptio on herättänyt eniten keskustelua budjettituesta puhuttaessa. Tukeen liittyy olennaisesti kuitenkin entisestään tehostunut varojen käytön valvonta ja kehitysmaiden hallintorakenteiden kehittäminen. Budjettituki ei sovi kaikkialle ja että sen lisänä on syytä aina olla myös muita tuen muotoja. Suomen tulisi päättää selkeästi mihin maihin budjettitukea on realistista keskittää ja käydä vilkasta keskustelua siitä, minkälainen sekoitus erilaisia avun instrumentteja on kaikkein sopivin kunkin maan kohdalla. Ohvo nosti esiin myös budjettituen yhteydessä olevan avun ennakoitavuuden ongelman. Avunantajamaat, Suomi mukaan lukien, ovat sitoutuneet antamaan budjettitukea vain lyhyeksi ajaksi kerrallaan (Suomi vain vuodeksi). Tämä vaikeuttaa kehitysmaiden pitkäjänteistä kehityssuunnittelutyötä. Ohvo nosti esiin, että Suomen ja kumppanimaan näkemykset siitä, millä sektoreilla Suomen tulisi toimia eivät aina ole yhtenevät. Suomen ICT osaamiselle on kehitysmaakumppaneidemme parissa 2
merkittävää kysyntää. Oman haasteensa muodostaa se, että sektoritukea toimeenpanevat usein eivirkasuhteessa olevat asiantuntijat, jolloin institutionaalisen muistin varmistaminen on haaste. Suomi on lopettamassa lahjamuotoista yhteistyötään Egyptin, Perun ja Namibian kanssa vuoteen 2007 mennessä. Maat on nimetty siirtymämaiksi, ja niille kaikille laadittiin siirtymästrategiat. Siirtymisen oli suunniteltu tapahtuvan hallitusti vuosina 2004 2007. Strategioiden avulla oli tarkoitus uudistaa Suomen ja siirtymämaiden suhteet edistämällä maiden kaupallis taloudellisia suhteita sekä instituutioiden välistä yhteistyötä. Ohvon mukaan strategioiden toimeenpanoa siirtymämaissa on kuitenkin vaikeuttanut se, ettei sen toteuttamista varten ole luotu rahoitusvälineitä. Institutionaaliseen yhteistyöhön esimerkiksi korkeakoulujen ja valtion virastojen välillä on kyllä olemassa mielenkiintoa, mutta mielenkiinto ei ole johtanut vastaavaan toiminnan lisääntymiseen. Käytännössä siirtymästrategioiden toteutus on nojannut voimakkaasti lähetystöjen luovuuteen ja paikallisen yhteistyön määräraha instrumentin käyttöön. Seuraavalla ohjelmakaudella on suomella edessään mahdollisten uusien siirtymämaiden strategioiden luominen. Selvää on, että strategioiden luominen ilman välineitä niiden toteuttamiseen ei ole järkevää. PYM määrärahojen ei voida olettaa paikkaavan kaikkia muiden instrumenttien jättämiä aukkoja. Ohvon mukaan Suomen kahdenvälisestä kehitysyhteistyössä keskusteltaessa on myös tärkeää pohtia rooliamme harmonisaation etenemisessä. Harmonisaatiossa on saavutettu merkittävää edistystä viime vuosina, mutta harmonisaation etenemiselle on myös lukuisia haasteita. Esimerkiksi kehitysmaiden näkemyksen harmonisaation prioriteereistä ja avunantajien tarpeet eivät ole aina kohdanneet. Hämmennystä on herättänyt joissakin maissa EU:n jäsenmaaryhmän ja komission rooli harmonisaation edistämisessä. EU harmonisaatioaloitteita on osin kritisoitu päällekkäisyyksistä ja lisäarvon puutteesta yleiselle harmonisaatioprosesseille. Avunantajaharmonisaatio edistäminen on tuonut eteen haasteita mm. YK järjestöjen epäpoliittisuudesta (mahdottomuudesta poliittisiin kannanottoihin) ja maailmanpankin osin erittäin korostuneesta roolista budjettitukiavunantajien keskuudessa. Hollannin Suurlähetystö, Deputy Head of Mission Cees Kieft: Hollannin kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön vahvuudet Cees Kieftin mukaan Hollannin kehityspolitiikan korkea arvostus johtuu monesta syystä, kuten pitkään jatkuneesta sitoutumisesta vuosituhattavoitteisiin, köyhyydenvähentämisohjelmien tuesta budjettituen avulla, pitkään jatkuneesta 0.7 % bruttokansantulo osuuden ylittämisestä sekä sopeutumisesta uusiin haasteisiin. Alankomaat on vahvistanut merkittävästi suurlähetystöjensä roolia ja päätösvaltaa kehitysyhteistyössä, millä on ollut erittäin hyviä tuloksia. Alankomaat on vahvasti sitoutunut kehityspoliittiseen johdonmukaisuuteen sekä sisäisessä toiminnassaan että kansainvälisessä toiminnassa. Alankomaat johtaa avunantajien tilastoja myös humanitaarisen avun osalta. Kumppanimaat pitävät Hollantia joustavana ja nopeasti reagoivana. Hollanti on keskittänyt kehitysyhteistyötään, vähentänyt kumppanimaitaan sekä uudistanut yhteistyötään kansalaisjärjestöjen kanssa. Riippumaton komitea arvioi kansalaisjärjestöjen toiminnan vuosittain. Kieft korosti kehitysyhteistyöllä olevan Hollannissa vahva kansalaistuki, yli 80 % kansalaisista oli kysyttäessä vastustanut kehitysrahoituksen leikkaamista. Hollanti on antanut suoraa budjettitukea poliittisesti epävakaalle Burundille. Hänestä Hollannin tulisi keskustella enemmän siitä, miten sen tulee toimia vaikeissa olosuhteissa, kuten merkittävän korruption maissa tai poliittisesti epävakaissa olosuhteissa. DAC:n arvion mukaan Hollannin tulee lisätä avun määrä yhteistyömaissaan, lisätä edelleen lähetystöjen vastuuta kehityspolitiikasta ja parantaa seurantasysteemiään. Yksityissektorin toimintaa kehityspolitiikassa ja sen välistä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa tulisi myös tukea enemmän. 3
Pariisin deklaraation myötä on nyt sopiva ajankohta aikaansaada koordinaatiota avunsaajamaiden välillä. Budjettituki on tärkeä väline harmonisaation edistämisessä. Hänestä on myös tärkeää, että YK:n ohjelmille olisi maatasolla yksi budjetti ja yksi johtava järjestö. Useissa maissa on ollut vaikea päätellä mikä järjestö on johtanut YK operaatiota. UNDP:n pohjoismaiden toimiston johtaja Jakob Simonsen: UN as Finland's development policy tool: The UN and bilateral donors in changing development cooperation environment Jakob Simonsen piti tärkeänä harmonisaatiota, tehokkuutta ja johdonmukaisuutta. Hänestä Alankomaat ja Suomi ovat oikealla tiellä ja tekevät hyviä päätöksiä. Simonsen painotti, että kehitysyhteistyön tavoite on kestävän kehityksen synnyttäminen. Tämä voidaan saavuttaa vain kehitysmaiden omistajuuden kautta. Budjettituki on oikea tuen väline, johon tulee liittyä aina kapasiteetin kehittäminen. Tehokas kehitysyhteistyön vaatii kolme elementtiä: poliittinen sitoumus, johdonmukainen strategia ja yhteistyömaan kapasiteetin (ei ainoastaan inhimillisen, vaan myös institutionaalisen ja lainsäädännöllisen kapasiteetti). Simonsenin mielestä tulisi myös pohtia täydentävyyttä. Avunantajamaat tekevät usein yhteistyötä hyvin pitkälle samojen maiden kanssa. Avunantajamaiden tulisi kuitenkin miettiä, miten he haluavat tukea muita maita monenkeskisen yhteistyön kuten YK:n kautta. YK on avuantajamaita yhdistävä järjestö. Vuosituhattavoitteiden myötä avunantajamaiden kehityspoliittiset tavoitteet ja yhteinen kieli ovat tulleet yhdenmukaisimmiksi. YK:n avulla voidaan taistella yhdessä globaaliongelmia vastaan kuten Amazonin sademetsien häviämistä vastaan. Puolueeton YK tarjoaa myös foorumin, jossa voidaan sovitella konflikteja ja etsiä yhdessä ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin. YK:n toimintaan liittyy myös haasteita. Järjestön toiminnan koordinoinnissa on puutteita, jotka voidaan poistaa vain jos jäsenmaat vaativat yhteisesti muutosta nykyisiin toimintatapoihin. Puolueeton YK ei voi myöskään ottaa poliittisesti kantaa. Esimerkiksi ihmisoikeusrikkomusten esiin tuomisessa ja arvostelussa kansalaisjärjestöjen rooli on tärkeä. Simonsen otti lopuksi esille sen, että Pohjoismaissa on yleensä ottaen vahva tuki kehitysyhteistyölle. Tärkeää olisi kertoa julkisuudessa enemmän onnistumisista. Kommenttipuheenvuoro Ulkoasiainministeriön kehityspoliittisen osaston apulaisosastopäällikkö Juhani Toivonen: Kehityspoliittisen ohjelman tavoitteiden saavuttamisen haasteet Juhani Toivosen yhtyi suurelta osin Hannu Ohvon analyysiin. Avun ennakoitavuudesta hän totesi, että suurimpia ongelmia ovat kriisit, joiden takia apua joudutaan suuntaamaan uudestaan. Kehityspoliittisessa ohjelmassa pääyhteistyömaille kaavailtua 10 miljoonan euron tasoa hän piti järkevän kokoisena avustuksen määränä, vaikka sinällään luku oli tekninen. KPT:n määrärahojen kasvutavoitteista hän oli samaa mieltä. Juhani Toivonen kertoi että valmistumassa oleva VTV:n, EU:n komission ja Iso Britannian raportti Tansanian budjettituesta on yllättävän positiivinen. Ulkoministeriössä on tulossa esitykset koskien budjettitukea Vietnamissa ja Sambiassa. Aid fungibility ongelman lievittämisessä on hänestä ensiarvoisen tärkeää tuntea tarkkaan yhteistyömaan olosuhteet. Keskustelut joidenkin kehitysmaiden kanssa viittaavat siihen, että maat saattavat olla kiinnostuneita yhteistyöstä Suomen kanssa vain tietyillä sektoreilla kuten metsä/ympäristö ja tietotekniikkasektoreilla. Hänen mielestään olisi tärkeää keskustella nyt siitä, mitä apua Suomi on valmis antamaan. 4
Liikekumppanuusinstrumentti Finnpartership on käynnistynyt. Hakemuksia on tähän mennessä tullut 25. Afrikkaan ei ole suuntautunut suurta kiinnostusta. Keskustelu Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtaja Gunvor Kronman kysyi Cees Kieft:ltä Hollannin ulkoministeriössä toimivan johdonmukaisuus suurlähettilään kokemuksista koskien yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa. Hän myös pyysi Kieft:ä kertomaan lisää Hollannin kokemuksista budjettituen antamisesta hauraille valtioille. Gunvor Kronman oli kiinnostunut kuulemaan lisää myös Hollannin kokemuksista yksityissektorin osallistumisesta kehityspolitiikkaan. Hän kysyi myös Kieft:n mielipidettä syihin, joiden ansiosta Hollannissa on niin vahva kansalaisten tuki kehitysyhteistyölle. Lisäksi hän tiedusteli oliko Hollanti todella onnistunut keskittämään apua 36 maalle käytännössä ja kysyi lasketaanko humanitaarista apua saavat maat mukaan tähän ryhmään? Helsingissä työskentelevä Cees Kieft ei pystynyt vastaamaan kysymykseen koskien Hollannin ulkoministeriön koherenssilähettilästä. Hän kertoi johdonmukaisuuden edistämisestä ministeritasolla. Hollannin kehitysministeri on keskustellut aktiivisesti johdonmukaisuuden edistämisestä esimerkiksi puolustus ja valtiovarainministereiden kanssa. Sen lisäksi ministeri on aktiivisesti informoinut Hollannin eduskuntaa kehityspolitiikan yhteyksistä eri sektoreihin. Ministeri on ottanut myös Dohan kierroksella kantaa niiden Aasian maiden puolesta, jotka haluaisivat viedä edullisia kenkiä länsimaihin. Kieft arveli, että yhteistyö kattaa nyt tosiaan 36 maata, tosin tähän lukuun ei sisälly humanitaarisen avun yhteydessä tuetut maat. Burundin lisäksi, ei hänen tietääkseen ole Hollanti antanut tukea muille valtioille. Nyt on vielä liian aikaista arvioida, miten onnistunut budjettitukikokeilu Burundissa oli. Mirja Ryynänen kysyi onko Hollanti nimennyt siirtymämaita ja onko siirtymämaiden tukeen löytynyt apuinstrumentti. Hän myös tiedusteli, saako Hollannin kehitysyhteistyö laajaa tukea puolueilta. Kieft ei pystynyt selittämään kehityspolitiikkaan laajaa kannatusta Alankomaissa. Maa on kyllä monikulttuurinen, mutta maahanmuuttajakysymys on tuottanut myös haasteita ja jännitteitä. Hänen mukaan puolueiden rooli on tärkeä kehitysyhteistyön kannatuksen säilyttämiseksi. Vastauksena kysymykseen siirtymämaista, hän huomautti että viimeisten DAC suosituksien jälkeen Alankomaat tulee todennäköisesti tehostamaan tukeaan teknologian ja tieteen vahvistamiseen kehitysyhteistyössä. Hänen mukaan yliopistojen väliset opiskelijavaihdot ovat tehokas työkalu siirtää tieteen tuntemusta ja hyödyntää sillä tavalla yhteistyömaiden tilannetta. Jakob Simonsen piti mielenkiintoisena sitä, että pohjoismaissa kehitysyhteistyön kannatus on korkeaa. Hän uskoo sen johtuvan siitä, että kansalaiset näkevät globalisaation ja kehitysyhteistyön yhteyden. Kehitysyhteistyön nähdään lieventävän globaalisaation mukanaan tuomia ongelmia, kuten maahanmuuttoa. Hän painotti että kestävän kehityksen edellytys on omistajuus. Kehitysyhteistyön ei tulisi perustua hyväntekeväisyyteen, vaan kehitysmaiden omaan toimintaan ja niiden kapasiteetin vahvistumiseen. Hannu Ohvo oli kiinnostunut kuulemaan lisää Hollannin kansalaisjärjestöyhteistyön uudistuksista. Kieft kertoi, että hän on viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana nähnyt kansalaisjärjestöjen vahvistavan rooliaan Hollannissa. Kansalaisjärjestöillä on vahvat yhteydet poliittisiin puolueisiin sekä uskonnollisiin järjestöihin. Esimerkiksi Oxfam:lla on vahvoja yhteyksiä työväenpuolueeseen. Hollanti on kehittänyt kehityspolitiikassaan yhteistyötä järjestöjen kanssa niin, että nyt on olemassa itsenäinen komitea joka seuraa järjestöjen avunlaatua. Esimerkiksi Alankomaiden "foster parents" järjestön rahoituspyyntö ensi vuodeksi hylättiin komitean suositusten perusteella. Olli Pekka Lehmussaari piti Hollannin 80% kansalaiskannatusta erittäin merkittävänä ja pyysi Hannu Ohvoa kertomaan lisää ADB:n ja Maailmanpankin rooleista Nepalissa. Hannu Ohvo kertoi, että Aasian Kehityspankin ja Maailmanpankin tavoitteet ovat Nepalissa täysin erilaisia. ADB: n tavoite on köyhyyden vähentäminen ja työpaikkojen luonti kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Maailmanpankin Nepalin maajohtajan toiminta on taas ollut rajatumpaa; talouden uudistuksiin ja rakenteisiin 5
kohdistuvaa. Johtaja painosti Nepalia mm. nostamaan ruuan hintoja, jotka johtivat mielenosoituksiin. Myöhemmin hinnannostot peruutettiin. Edelleen maajohtaja painostaa Nepalia tekemään talouden uudistuksia, joita nepalilaiset pitävät kohtuuttomina. Se, miten Pankin maajohtajat tulkitsevat Washingtonin päätöksiä vaikuttavat voimakkaasti eri kehitysmaiden yhteistyöhön Pankin kanssa. Hänestä maajohtajilla on tällä hetkellä liikaa valtaa ja Pankin tulisi seurata heidän toimintaansa tarkemmin. Heini Röyskö kysyi onko UNDP edistänyt uskontojen välisen dialogin edistymistä. Pasi Rajala vastauksena Heini Röyskön kysymykseen siitä mitä YK tekee edistämään uskontojenvälistä keskustelua, hän kertoi Tansanian esimerkistä jossa HIV/Aidsin vastaisessa taistelussa eri ryhmien johtajia kerättiin yhteen keskustelemaan eri keinoista rajoittaa viruksen leviämistä 5. Kehityspoliittisen toimikunnan vuosilausunnon valmistelu sekä vuosilausunto seminaari KPT: pääsihteeri Eeva Rask tiedotti KPT:n jäsenille vuosilausunnon edistymisestä sekä kokousten aikataulumuutoksista. 6. Muut asiat Eeva Rask kertoi Nordic+ maiden kehityspolitiikkaa koskevasta selvityksestä, joka jaettiin kokouksen läsnäolijoille. Selvitys on tehnyt fil.kand Johanna Järvelä. Rask mainitsi, että kokouksessa on saatavilla Hannu Ohvon ja Heini Röyskön Nepalin tiedonhankintamatkan ja Kalle Laaksosen FAO:n specialists Forumin raportit. Kalle Laaksonen kertoi Rooman konferenssin raporttinsa olevan varsin pikaisesti laadittu, mutta sisältää ydinasiat konferenssista. Lopuksi Eeva Rask kertoi, että ulkoministeriön ympäristölinjaus on tulossa KPT:n kommenteille joulukuussa. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 16.30. 6