IHMISOIKEUDET YKSILÖLLISEN ASUMISEN LÄHTÖKOHTANA KUOPIO 30.8.2013. Katri Hänninen Yksi naapureista hanke



Samankaltaiset tiedostot
Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry - jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta. Jyrki Pinomaa Tukiliiton puheenjohtaja Helsinki

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry

Ajankohtaisia asioita ja lakiuudistuksia

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry.

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Askeleita omaan elämään,

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Tienviittoja tulevaisuuteen,

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin?

Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry Tampere / Markku Virkamäki

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Yhteistyökokous Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Selkokieli saavutettavuuden edistäjänä. Idastiina Valtasalmi väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto Kielitieteen päivät Klaara-työpaja

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus. Juha-Pekka Konttinen, THL Vammaispalvelujen neuvottelupäivät

KEHAS-kuulumiset. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä Jutta Keski-Korhonen

Tavoitteista totta lapsen oikeus osallistua. LOOK hankkeen juhlaseminaari Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti ( )

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus

Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää. Muuttoräppi löytyy netistä:

Elämä on Laiffii

Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa

IHMISOIKEUSPERUSTAINEN

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

KVPS:n tukiasunnot. RAY- rahoitteiset. Turku Pasi Hakala

Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta, kesäkuu 2011 Yksilöllisen tuen laatukriteerit. Laatukriteerien käyttötarkoitus:

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Askelmerkkejä kohti parempia asumispalveluita mielenterveyskuntoutujille Seppo Eronen

Yksilöllisen tuen laatukriteerit

Tuettu päätöksenteko. Susanna Hintsala Helsinki Esitys henkilökohtaisen avun päivillä

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori

Asumisen kehittämisessä ajankohtaista

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus

Hengityshalvauspotilaiden. suunniteltu muutos

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi

Sami Helteen ja Kari Aallon kansalaisaloite kehitysvammaisten palvelujen kilpailuttamisen lopettamiseksi Suomessa.

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.

Asumisen palveluiden laatu ja valvonta

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE

Voimaa seksuaalisuudesta

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

Jokaisella ihmisellä on oikeus asua siellä. Osastolta omaan kotiin Miten laitokseen aikanaan ajauduttiin ja kuinka sieltä nyt muutetaan pois

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on?

Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä. Petteri Kukkaniemi

Oikeusjärjestelmän saavutettavuus kehitysvammaisilla henkilöillä

Kehitysvammahuollon ohjaus, valvonta ja luvat

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi

Asumista Neliapilassa ja Metsälinnassa

KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta

Arjen Keskiössä seminaari Laitoshoidon purku asuntoverkostoja kehittämällä

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

YKSITYISYYS JA OMAISUUDEN SUOJA STANDARDI

Väestön näkökulmia vammaispalveluihin

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Naisjärjestöjen Keskusliitto

Ajankohtaiskatsaus Imatran vammaisneuvostolle. Leena Luukka

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

OMANTUNNONVAPAUS, OSALLISTUMINEN, OIKEUS OMAAN KULTTUURIIN

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa

Tehdään yhdessä hyvä maailma!

Lainsäädännössä tapahtuu Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl

Osallisuus ja palvelusuunnittelu

Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen -

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

Sosiaaliset suhteet ja -verkostot kehitysvammaisen elämässä

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Vammaisia tulee kohdella samalla tavalla kuin muita ihmisiä

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Arvoisat juhlavieraat!

Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa

Transkriptio:

IHMISOIKEUDET YKSILÖLLISEN ASUMISEN LÄHTÖKOHTANA KUOPIO 30.8.2013 Katri Hänninen Yksi naapureista hanke

2 Yksi naapureista hanke Hankkeen päätavoite Hankkeen päätavoitteena on mahdollistaa kehitysvammaisten henkilöiden laitosasumisen lakkauttaminen Kehitysvammaisten henkilöiden ja heidän läheistensä osallistuminen muutosprosessin suunnitteluun ja toteutukseen Kuntien strategioiden tukeminen laitosasumisen lakkauttamisen prosessissa

YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva yleissopimus 2006 3 EU on allekirjoittanut sopimuksen v.2007 ja ratifioinut v.2010 Suomi on allekirjoittanut sopimuksen v.2007, mutta sopimus on vielä ratifioimatta EU:n ratifioimana sopimus velvoittaa myös Suomea

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 4 Sopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henkilöille yhtäläiset ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää heidän synnynnäisen arvon kunnioittamista. Vammaisten ihmisten syrjinnän kieltäminen ja yhdenvertaisen kohtelun takaaminen kaikilla elämänalueilla. Edellyttää yleistä asennemuutosta ja sitoutumista edistämään stereotypioiden ja ennakkoluulojen poistamista sekä lisäämään tietoisuutta eri vammoista ja vammaisten henkilöiden positiivisesta vaikutuksesta yhteiskunnan monimuotoisuuteen. Lähde: Yhdistyneet kansakunnat, 2006, 4;8

5 YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva yleissopimus 2006 19. artikla Tämän yleissopimuksen sopimuspuolet tunnustavat kaikkien vammaisten henkilöiden yhdenvertaisen oikeuden elää yhteisössä, jossa heillä on muiden kanssa yhdenvertaiset valinnan mahdollisuudet Vammaisilla henkilöillä on yhdenvertaisesti muiden kanssa mahdollisuus valita asuinpaikkansa sekä sen, missä ja kenen kanssa he asuvat, eivätkä he ole velvoitettuja käyttämään tiettyä asumisjärjestelyä Koko väestölle tarkoitetut yhteisön palvelut ja järjestelyt ovat vammaisten henkilöiden saatavissa yhdenvertaisesti muiden kanssa ja vastaavat heidän tarpeitaan

6 Kehitysvammaisten yksilöllinen asuminen. Pitkäaikaisesta laitosasumisesta kohti yksilöllisempiä ratkaisuja. STM Selvityksiä 2007:73. Toim. Markku Niemelä ja Krista Brandt. Siirtyminen laitoshoitoa yksilöllisempiin asumispalveluihin on maailmanlaajuisesti tunnistettu vammaispoliittinen haaste, jonka ratkaisun perustana ovat ihmisoikeudet. Vammaisilla ihmisillä tulee olla yhtäläinen oikeus elää yhteisössä ja tehdä samanlaisia valintoja kuin muutkin ihmiset. Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen tavoitteeksi asetetaan, että kehitysvammaiset henkilöt asuisivat tulevaisuudessa aivan kuin muutkin Suomen kansalaiset. Yksi naapureista hanke

A home of one s own Gerard Quinn 7 Oma fyysinen tila, koti, turvallinen ympäristö, vahvistaa ja tukee omaa persoonaa ja identiteettiä ja niiden esille tuloa Yksityisyyden tunne on vahvimmillaan oman kodin seinien sisäpuolella. Mikäli ihminen ei itse saa päättää missä ja kenen kanssa hän asuu, ei voida puhua kodista Vammaisten ihmisten sijoittaminen suuriin asumisyksiköihin vahvistaa ennakkoluuloja ja täten persoonallisuus jää taka alalle Tarjoamalla oman kodin, joka heijastaa ihmisen omia valintoja ja tukee identiteetin kehittymistä, turvataan realistiset mahdollisuudet toimia osana lähiyhteisöään Lähde: Getting a Life Living independently and Being in the Community A Legal Study of the Current Use and Future Potential of the EU Structural Funds to ontribute to the Achievement of Article 19 of the United Nations Convention on the Rights of Persons with Disabilities Office of the United Nations High Commissioner for Human Rights, Regional Office for Europe, April 2012

8 Report of the Ad Hoc Expert Group on the Transition from Institutional to Community based Care, European Commission 2009 Laitoshajauttamisessa voidaan nähdä useita haasteita. Haasteena on laitoskulttuurin siirtyminen myös uusiin yhteisöllisempiin vaihtoehtoihin sekä pitkäaikaisten rinnakkaisten palvelujen säilyttäminen laitoshajautuksen viivästyessä Prosessin toteutuminen vaatii riittävän määrän riittävän hyvin koulutettua henkilökuntaa, jolla on ammattitaitoa ja asennetta kohdata uudet yksilölliset toimintatavat ja keinoja tukea perhettä muutoksessa. Laitoshajauttamisen siirtymävaiheessa pitää olla yhteiset laadunvalvontajärjestelmät, jossa palveluiden käyttäjien näkökulmilla on tärkein rooli. Yksi naapureista hanke

Kokonaisvaltaisen muutoksen esteenä on vanha palvelujärjestelmä, jota ei ole rakennettu asiakkaan tarpeiden näkökulmasta, vaan järjestelmäkeskeisesti. Sen mukaan ensin on rakennettu palvelut ja sitten asiakkaat on soviteltu niihin. Lähde: Eeva Grönstrand: YKS-malli auttaa ymmärtämään asiakasta. Ketju 1/2011

10 Palveluiden kehittäminen ihmisoikeuksien näkökulmasta Kilpailutuksen tuomien haasteiden voittaminen Avopalveluiden kehittäminen ja joustavuus Yksilölliset tarpeet ja niiden ajoittainen monimutkaisuus on otettava huomioon Epätasa arvoisuuden poistaminen, sekä alueellisen että palvelujen tuottajasta johtuvan Sosiaalisten mahdollisuuksien politiikka: hyvinvointivaltion tehtävänä ei ole vain sosiaalisten riskien varalta vakuuttaminen vaan sen tehtävänä on myös tuottaa myönteisiä elämänmuutoksia On tärkeää miettiä myös, miten voimme tukea lähiyhteisöjä niin, että päämiehillä on todellisia mahdollisuuksia olla aktiivisia toimijoita omassa lähiyhteisössään. Kaikkien prosessissa mukana olevien täytyy ymmärtää mistä on kyse Henkilökohtainen apu tulisi nähdä palvelujen järjestämisen vaihtoehtona

11 Palveluiden kehittäminen ihmisoikeuksien näkökulmasta Pitkäjänteisten suunnitelmien luominen Positiivinen riskien arviointi Muutosvaiheiden tukemiseen ja läheisyhteistyöhön panostaminen Arjen rytmin kulkeminen päämiehen ehdoin Sillä on väliä, kuka tarvittavan tuen antaa Varmistettava mahdollisuus merkittäviin ihmissuhteisiin, lähiyhteisöön liittymiseen ja mielekkääseen päiväaikaiseen toimintaan Elämä ei koostu ainoastaan palveluista on kyettävä tukemaan hyvää elämää!

12 TUTKIMUSTULOKSIA ASUMISYKSIKÖN KOON MERKITYKSESTÄ On suuri merkitys sillä, minkä kokoinen asumisyksikkö on Tutkimuksen mukaan lähiyhteisöön osallistumisen aktiivisuus laski yli 6 henkilön yksiköissä Itsemääräämisoikeuden toteutuminen laski huomattavasti heti kun asukkaita oli useampi kuin yksi Yksinäisyyden tunne lähtee rajuun nousuun yli 6 hlön asunnoissa, tutkimuksen mukaan paras tulos kahdestaan asuvilla Yli 6 henkilön yksiköissä tunne siitä, että asunto on koti, laski huomattavasti USA:ssa enintään kolme henkilöä asuu yhdessä Tutkimustulosten mukaan yksilöiden kasvu, kehitys, yksilöllisten tavoitteiden saavuttaminen, ihmissuhteet, integraatio ja taloudellinen toiminta ovat parempia pienemmissä asuinryhmissä How Big Should A Group Home Be? The Evidence on Quality, Size, and Cost of Residential Settings James W. Conroy, Ph.D. Center for Outcome Analysis www.eoutcome.org

Ympäristön merkitys 13 On tärkeää mukauttaa ympäristöä, ei korjata ihmistä Mitä enemmän ihmisiä asuu yhdessä, sitä vaikeampaa on ympäristön muokkaaminen Suojapaikan sijaan jokainen tarvitsee kodin, tunnemerkityksessä Lähde:Dr Brian McClean Behaviour Support Service Brothers of Charity Roscommon

KIITOS MIELENKIINNOSTA! 14 Katri Hänninen Yksi naapureista laitosasumisen lakkautus Suomessa hanke Kehitysvammaisten palvelusäätiö katri.hanninen@kvps.fi 0207 713 542