Sosiaaliset suhteet ja -verkostot kehitysvammaisen elämässä
|
|
- Teuvo Mäkinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sosiaaliset suhteet ja -verkostot kehitysvammaisen elämässä Itsenäisesti asuvien kehitysvammaisten aikuisten sosiaalisissa verkostoissa korostuivat ystävien kaipuu ja yksinäisyyden kokemukset. Ammattilaisten vahva rooli nousi myös keskeiseen asemaan. Turun yliopistosta vuonna 2015 valmistunut erityispedagogiikan pro gradu - tutkimus tarkasteli kehitysvammaisten ihmisten sosiaalisia suhteita ja - verkostoja. Tutkimuksen näkökulma on kokemuksellinen. Aineisto kerättiin haastattelemalla seitsemää itsenäisesti asuvaa kehitysvammaista aikuista. Sosiaalisten suhteiden tiedetään olevan yksilön hyvinvoinnin kannalta merkityksellisiä (ks. Lyyra 2006; Marin 2003; Seikkula 1994). Useiden tutkimusten mukaan kehitysvammaisten ihmisten sosiaaliset verkostot ovat suppeampia kuin ikätovereidensa (Erikkson 2008; Hintsala & Ahlsten 2011; Suokas 1992; Sparrow & Mayne 1990). Tähän tutkimukseen osallistuneiden kehitysvammaisten henkilöiden sosiaaliset verkostot olivat yksilöllisiä. Niistä nousi kuitenkin esille yksinäisyyden kokemukset, ystävien kaipuu, ammattilaisten vahva rooli sekä osittain myös heikko liittyminen lähiyhteisöön. Monimuotoiset perhesuhteet Perheen merkitys näyttäytyy monen kehitysvammaisen henkilön kohdalla selviytymistä edistävänä tekijänä (Suokas 1992, 84-92). Tässä tutkimuksessa perheen ja suvun merkitys haastateltavien elämässä oli vaihteleva. Joidenkin verkostoissa perhe sai melko vahvan roolin, kun taas toisilla se oli täysin olematon. Tässä tutkimuksessa vanhempien vaikutus aikuisten lastensa arkeen ei ollut hallitseva. Ainoastaan yksi haastateltavista kertoi tapaavansa äitiään useamman kerran viikossa. Sisarussuhteet eivät nousseet keskeiseen asemaan. Kukaan haastateltavista ei tutkimuksen tekohetkellä elänyt parisuhteessa. Seurustelu, haaveet parisuhteesta tai perheestä saivat ylipäätänsä hyvin vähän tilaa haastateltavien puheissa.
2 Ystävien kaipuu ja yksinäisyys Ystävyysteema nousi sosiaalisia suhteita tarkasteltaessa merkittävään asemaan. Ystävien määrä vaihteli haastateltavien välillä. Ystävät koettiin tärkeiksi, mutta joissain tapauksissa heidän roolinsa oli perinteisen ystävyyskäsityksen ulkopuolella. Ystävien puoleen ei juuri käännytty arjen ilojen tai huolien jakamisessa eikä myöskään käytännön tuen toivossa. Haastateltavat mainitsivat ystävikseen lähinnä muita kehitysvammaisia henkilöitä tai ammattilaisia. Ystäväksi määriteltiin esimerkiksi taksikuski, sosiaalityöntekijä ja tukihenkilö. Moni toivoi elämäänsä lisää ystäviä. Siis mähän oon aika paljon yksin. Tutkimuksessa nousi vahvasti esiin yksinäisyyden kokemukset. Yhtä haastateltavaa lukuunottamatta kaikki kokivat toisinaan tai usein olevansa yksinäisiä. Joidenkin arkea yksinäisyyden kokemukset leimasivat enemmän kuin toisten. Samansuuntaisia havaintoja on tehty myös muissa kehitysvammaisten sosiaalisia suhteita ja hyvinvointia käsittelevissä tutkimuksissa (ks. Lepikkö & Mehtälä 2011; Savilahti 2009). Ammattilaisten vahva rooli Ammattilaiset näkyivät vahvasti kehitysvammaisten ihmisten sosiaalisissa verkostoissa. Ammattilaisia oli verkostoissa määrällisesti melko paljon ja he saivat puheissa keskeistä asemaa. Heidän roolinsa ja merkityksensä tosin vaihtelivat tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden välillä. Yhtä osallistunutta lukuun ottamatta kaikki kokivat yhden tai useamman ammattilaisen itselleen läheiseksi. Ammattilaisten antama tuki oli haastateltavien arjessa säännöllistä, mutta melko kevyttä sekä avun määrän, laadun että tiheyden näkökulmista tarkasteltuna. Tästä huolimatta haastateltavat kokivat ammattilaiset sosiaalisiin suhteisiin ja elämään ylipäätänsä hyvin merkittäviksi. Ammattilaisten puoleen käännyttiin sekä käytännön asioissa että muissa huolissa.
3 Ammattilaisiksi tutkimuksessa määriteltiin kaikki henkilöt, jotka työnsä puolesta kuuluivat kehitysvammaisen haastateltavan elämään. Näitä ammattilaisia olivat muun muassa sosiaalistyöntekijät, taksikuskit, työkeskuksen ohjaajat ja kotipalvelun työntekijät. Lähiyhteisön näkymättömyys Kehitysvammaisten sosiaaliset suhteet ovat usein rajoittuneet lapsuudenperheeseen ja virallisiin tahoihin (ks. Duffy 2006; Eriksson 2008; Hintsala, Seppälä & Teittinen 2008). Tämän tutkimuksen tulokset tukevat tätä toteamusta, sillä sosiaalisissa verkostoissa ei lähisukua ja ammattilaisia lukuun ottamatta näkynyt juuri lainkaan muita vammattomia henkilöitä. Kehitysvammaisten ihmisten elämää tarkastelleissa tutkimuksissa on nostettu esiin kehitysvammaisten puutteellinen liittyminen lähiyhteisöön. Tässä tutkimuksessa haastateltavat eivät tuoneet omaa rooliaan lähiyhteisön jäseninä esille. Ei-kehitysvammaisten naapureiden rooli heidän verkostoissaan oli olematon. Joo on tuolla esitteitä (talkoista ja muista) rappukäytävän ilmoitustaululla, mutta en oo osallistunut niihin mihinkään. Tutkimustulokset herättelevät pohtimaan kehitysvammaisten sosiaalisia verkostoja laajemmin. Voitaisiinko kehitysvammaisille ihmisille annettua tukea kohdentaa enemmän sosiaalisten suhteiden rakentamiseen ja ylläpitämiseen sekä lähiyhteisöön liittymisen tukemiseen? Sosiaalisen elämän ulottuvuudet Sosiaaliset suhteet ja verkostot kehitysvammaisen elämässä pro gradu -tutkimuksen kirjoittaja on Turun yliopiston kasvatustieteiden ylioppilas Hanna Heikkilä. Tutkimuksen on ohjannut professori Joel Kivirauma.
4 Lähteet Duffy, S Keys to Citizenship. A guide the getting good support for people with learning disabilities. The Centre for Welfare Reform. Eriksson, S Erot, erinlaisuus ja elinolot vammaisten arkielämä ja itsemäärääminen. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Hintsala, S., Seppälä, H. & Teittinen, A. (2008). Kehitysvammaisten asumispalveluiden suuntaviivoja. Teoksessa Niemelä, M. & Brandt, K. (toim.). Kehitysvammaisten yksilöllinen asuminen. Pitkäaikaisesta laitosasumisesta kohti yksilöllisempiä asumisratkaisuja. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:73. Hintsala, S. & Ahlsten, M Perustuuko asuminen tarpeisiin vai järjestelmän ylläpitämiseen. Teoksessa Ripatti, P. (toim.) Kehitysvammaisten Asumisen uusi reformi Helsinki: THL, Lepikkö, R. & Mehtälä S Aika hyvä olo Kehitysvammaisten asumisen kokemuksia lapissa. Vammaispalveluhanke. Lyyra, T-M Predictors of Mortality in Old Age. Contribution of self-rated health, physical functions, life satisfaction and social support on survival among older people. Jyväskylän yliopisto: Terveystieteiden laitos. Väitöskirja. Marin, M Sosiaaliset verkostot. Teoksessa Marin, M. & Hakonen, S. (toim.) Seniori- ja vanhustyö arjen kulttuurissa. Jyväskylä: PS-kustannus, Saarinen, M Sosiaalisen elämän kehykset: kampus-ohjelman opiskelijoiden sosiaalinen asema tuetussa aikuisopiskelussa ja vapaa-ajalla. Jyväskylän yliopisto: Kasvatustieteiden laitos. Väitöskirja. Savilahti, S Sisulla ja sydämellä vaikka läpi harmaan kiven. Tarinoita siitä, miten vammaiset ihmiset kertovat sosiaalisten verkostojensa merkityksestä elämänkululleen. Tampere: Sosiaalityön laitos. Pro-gradu tutkielma.
5 Seikkula, J Sosiaaliset verkostot. Ammattiauttajan voimavara kriiseissä. Helsinki: Kirjayhtymä. Sparrow, W. A. & Mayne, S.C Recreation patterns of adults with intellectual disabilities. Therapeutic Recreation Journal 24(3), 45-49, Suokas, L Ihminen ihmisten joukossa? Kirjalliseen omaelämänkertaaineistoon perustuva tutkimus vammaisuuden aiheuttamista elämänmuutoksista. Helsinki: Kansaneläkelaitoksen julkaisuja M:83.
Vammaisena nuorena/aikuisena eläminen. Sini Harju & Heini Nukari
Vammaisena nuorena/aikuisena eläminen Sini Harju & Heini Nukari 23.02.2016 Sisällysluettelo 1. Vammaisuus ja sen toiseus 2. Vammaisen ihmisen arki -video 3. Kehitysvammaiset koulutuksessa ja työelämässä
Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018
Osallisuuden tiellä Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Yhdessä yhdenvertaisuutta! Miksi puhumme osallisuudesta Aluetreffeillä 2018? Strategiakauden keskeisimmät tavoitteet ja keinot on koottu
Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin?
Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Susanna Hintsala, Kehitysvammaliitto Kuntaseminaari Eskoossa 28.10.2016 1 11/8/2016 YK-sopimus ja asuminen 9 art. Varmistetaan vammaisten henkilöiden
Tutkimusryhmä 2. Toimijuus terveys, hyvinvointi ja hoiva
Tutkimusryhmä 2. Toimijuus terveys, hyvinvointi ja hoiva Ryhmän johtaja prof. Marja Jylhä & dosentti Outi Jolanki Tutkijat: Leena Forma, Jutta Pulkki, Mari Aaltonen & Linda Enroth + 1jatko-opiskelija Yhteiskuntatieteiden
On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!
30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin
Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE
Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin
LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että
Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat
Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena
Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös
ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI
ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.
Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.
Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,
Yksinäisyys ja elämänkulku Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä
Yksinäisyys ja elämänkulku Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä Elisa Tiilikainen Tutkimuskohteena yksinäisyys 2 Subjektiivinen kokemus Perinteisesti määritelty yksilön subjektiiviseksi
Sosiaalisen elämän ulottuvuudet
Sosiaalisen elämän ulottuvuudet Sosiaaliset suhteet ja -verkostot kehitysvammaisen elämässä Hanna Heikkilä Pro gradu -tutkielma Erityispedagogiikka Kasvatustieteiden laitos Turun yliopisto Huhtikuu 2015
Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK
Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä
YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus
YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus Elisa Tiilikainen, VTM, jatko-opiskelija 6.6.2013 VIII Gerontologian päivät SESSIO XXIII: Elämänkulku
Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille
Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa
Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta
Miia Pitkänen Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Tavoitteena kuvata ja analysoida ammatillisen
Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia
Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen. Seminaari 30.8.2013 Kuopio / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja,kehitysvammaisten
Voimaannuttava hoitoympäristö. Vanhustyön hyvinvointipäivät 12.-13.11.2015, Tallinna Sini Eloranta, sh, TtT sinelo@utu.fi
Voimaannuttava hoitoympäristö Vanhustyön hyvinvointipäivät 12.-13.11.2015, Tallinna ini Eloranta, sh, TtT sinelo@utu.fi Esityksessä keskitytään Fyysinen, sosiaalinen ja symbolinen ympäristö Koti on paikka,
Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012
Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä
Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin
Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet
Osallisuutta ja työllistymistä tukevan toiminnan laatukriteerit
Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunnan, työn ja päivätoiminnan valiokunta Osallisuutta ja työllistymistä tukevan toiminnan laatukriteerit Kari Vuorenpää Laitoskeskeinen ajattelutapa on muuttunut osallisuuden
Osallisuus ja palvelusuunnittelu
Vammaispalvelujen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke 2012-2013 Osallisuus ja palvelusuunnittelu Vammaispalvelulaki VpL:n tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä
Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta
Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla
Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry.
Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. susanna.hintsala@kvl.fi KEHAS-ohjelma Ohjelma perustuu valtioneuvoston 21.1.2010 tekemään periaatepäätökseen
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa
Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa
Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Kehittämissuunnittelija Piia Liinamaa 2013 Vammaispalvelulain
IkäArvokas -projekti. Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI
IkäArvokas -projekti Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI 2 IkäArvokas projektin taustalla ajatuksia eli mistä yhteisvastuu hanke sai alkunsa Vanhuus voi viedä pohjattomaan yksinäisyyteen Kolmasosa vanhuksista
Oikeusjärjestelmän saavutettavuus kehitysvammaisilla henkilöillä
Oikeusjärjestelmän saavutettavuus kehitysvammaisilla henkilöillä Tämä kirjanen sisältää tietoa projektista, jossa tarkasteltiin viiden eri maan lakeja ja politiikkatoimia. Nämä viisi maata olivat Bulgaria,
VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO
YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia
Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena
Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Sari Hietala Ylihoitaja, PKSSK sosiaalipalvelut 25.11.2013 PKSSK:n toiminta-alue 2 PKSSK sosiaalipalvelut 2013 Tulevaisuuden
Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?
Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun
TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN
TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN Työpaja 9, Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät 16. 17.9.2009 Tanja Vanttaja 0800270 Metropolia ammattikorkeakoulu Sofianlehdonkatu 5 Sosiaaliala Sosionomiopiskelijat
Minun arkeni. - tehtäväkirja
Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi
VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen
VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO Jari Paajanen Auralan kansalaisopisto Kurssiarviointi 2017 1 (7) Kyselyn vastausprosentti oli 41,1 %, joka oli ihan hyvä ja viimevuotisen kyselyn perusteella olikin
Tuen tarpeen selvitys vammaisten ja kehitysvammaisten lasten perheille. Laura Alonen
Tuen tarpeen selvitys vammaisten ja kehitysvammaisten lasten perheille Laura Alonen Opinnäytetyön taustaa Idea harjoittelussa Hyvinkään perusturvakeskuksen vammais- ja kehitysvammapalveluissa keväällä
Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi
Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi Peurunka3 -seminaari 27.10.2015 Keski-Suomen Sosiaaliturvayhdistys ry Kehitytään kimpassa hanke/tuija Seppänen www.kssotu.fi www.facebook.com/kehitytaankimpassa
Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt
Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos ERITYISLIIKUNNAN HISTORIA Ennen v. 1900: Lääketieteellinen voimistelu
KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI
KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN KAJAANI 23.8.2012 Heidi Hautala Yksi naapureista hanke Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 2 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen
KVPS:n tukiasunnot. RAY- rahoitteiset. Turku 23.4.2015 Pasi Hakala
KVPS:n tukiasunnot RAY- rahoitteiset Turku 23.4.2015 Pasi Hakala Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Perustettu vuonna 1992 (Kehitysvammaisten Tukiliitto) Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palvelujen
Kuntouttavaa asumispalvelua
Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille
Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.
Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia
Kaveritoimintaa on montaa erilaista!
Keh iitysvamma iisten Tuk ii ll ii iitto, Best Budd iies -pro jjekt ii, kesäkuu 201 2 Kaveritoimintaa on montaa erilaista! Esimerkkinä Best Buddies -kaveritoiminta Vapaaehtoista ystävä- ja kaveritoimintaa
Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena
Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset
Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.
Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia
ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE
ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE - uudenlaista asuntosuunnittelua ja asumisratkaisuja PAAVO suppea ohjausryhmä 11.11.2013 Saara Nyyssölä, ARA ARA Jarmo Lindén 15.2.2011 ARAn rahoittama kehittämishanke Arjen keskiössä
Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä
Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,
Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.
Asuntojen hankinta Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Asuntojen hankinnasta Näkökulmia: Kunnat asumisen järjestäjinä: asumisyksiköt,
Johdanto kuntaesimerkkeihin. Arjen keskiössä seminaari Susanna Hintsala
Johdanto kuntaesimerkkeihin Arjen keskiössä seminaari 6.3.2014 Susanna Hintsala susanna.hintsala@kvl.fi ARJEN KESKIÖSSÄ hankkeen tavoitteet 2012-2014 Lähiyhteisöjen ja asuntoverkostojen suunnittelu Uudet
Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit
Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit Laatukriteerit on laadittu erityisesti vammaisten henkilöiden osallisuutta ja työllistymistä tukeviin palveluihin. Tarkoituksena
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja
Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus
Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus Sosiaalityön väitöskirjatutkimuksen tutkimussuunnitelman työstämistä Sanna-Liisa Liikanen Pieksämäen seminaari 12.6.2018 Taustaa Sosiaalityön ammatillinen
Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?
Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala & Martina Nygård TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen oikeudellinen perusta Vammaispalvelujen tarkoitus
TUAS - Nuorten tuettu asuminen
TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan
Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa
Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa asiakkaan toimintakyvyn vahvistamista syrjäytymisen torjumista osallisuuden edistämistä 4 sosiaaliohjaajaa 2 lähihoitajaa UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI MÄÄRITTÄÄ SOSIAALISEN
Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto
Yhteistyökokous 12.12.2011 Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Kuntatoimijan mahdollisuudet edistää yksilöllisen asumisen kehittämistä ja laitosten purkua Helsingin kaupunki
Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta
Kehitysvammaisena eläminen Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Yleistä kehitysvammaisuudesta Vaikeus oppia ja ymmärtää uusia asioita Kehitysvammaisuudessa on asteita ja ne vaihtelevat lievästä syvään Syitä
Asumista Keski-Suomessa. Marja-Leena Saarinen 23.2.2012
Asumista Keski-Suomessa Marja-Leena Saarinen 23.2.2012 Metsätähden asukkaiden toiveet asumisesta Ulkopuolinen outo ihminen ei saa päästä sisälle - paitsi talonmies - paitsi nokikolari Pistokkeita myös
Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit
Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin
Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut. Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014
Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014 SOSIAALITYÖ neuvonta ;lanteen arvioin; palvelutarpeen kartoitus palvelusuunnitelman tekeminen sopivien
Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena
Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Sosiaali- ja terveysturvan päivät, Seinäjoki 14.- 15.8.2013 / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Tiedän mitä tahdon! projekti
Yhteisen arvioinnin loppuraportti
Yhteisen arvioinnin loppuraportti Copyright Perhehoitoliitto ry Jyväskylä 2016 Kuva Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi KeVa -perhehoidon
TIEDON TUOTANTO JA ARVIOINTI Kotona asuvien ikääntyneiden asema ja hyvinvointi teknologioiden ja palveluiden tuottaman tuen kontekstissa
Marjo Outila 24.1.2017 TIEDON TUOTANTO JA ARVIOINTI Kotona asuvien ikääntyneiden asema ja hyvinvointi teknologioiden ja palveluiden tuottaman tuen kontekstissa TIEDONTUOTANNON TAVOITE JA NÄKÖKULMA Arvioida
Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti
Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli 2012-2016 -projekti Etsivä vanhustyö on Yhteisölähtöistä ja sosiaalista toimintaa, jolla tavoitetaan
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.
Miesten ja naisten yksinäisyys
Miesten ja naisten yksinäisyys - Näkökulmana elämänkulku Elisa Tiilikainen, VTM, väitöskirjatutkija Vanhuus ja sukupuoli -seminaari 20.11.2015, Tieteiden talo, Helsinki Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus,
Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kuopio
Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 15.3.2018 Kuopio Ajattelutavan muutos Laitoskeskeinen tapa hoitaa kehitysvammaisten ihmisten asiat on muuttunut osallisuuden tukemiseksi Vammaisten ihmisten eristämistä
Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano
Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Asumisen lähipalvelujen kehittämisen teemapäivä Yhteistyöseminaari, Kongressihotelli Linnasmäki Turku 16.11.2012 Jaana Huhta, STM Näkökulmia palvelujen kehittämiseen
Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus
Yhteisen arvioinnin loppuraportti Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennuksen seitsemän tapaamista 1. Tietoa perhehoidosta Mitä ikäihmisten perhehoidon valmennus on? Ikäihmisten
Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa
Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa Mika Niemelä, FT, THL Toimiva lapsi & perhe Lasten mielenterveysyksikkö 5.11.2013 1 Lasten tilanteeseen reagoiminen Elämäntilanne muuttuu: Vanhempaa
Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?
Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala & Martina Nygård TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen oikeudellinen perusta Vammaispalvelujen tarkoitus
Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa
Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa Projektisosiaalityöntekijä Erja Pietilä Kriminaalihuollon tukisäätiö / Vanajan vankila 16.11.2011 1 Vanki Suvi Suvi on vankilassa ensimmäistä kertaa,
Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012
Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 KVPS Tukena Oy Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kehitysvammaisten Tukiliitto ry yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys
Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen
Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Selvittää lasten perheiden ja terapeuttien välistä yhteistyötä ja arjen voimavaroja Tuleeko perhe kuulluksi ja huomioidaanko vanhempien mielipiteitä
Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista
Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun
ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia
ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen
Vammaisena nuorena/aikuisena eläminen. Suvi Lehtisare, Fanny Lamberg & Hanna Villanen
Vammaisena nuorena/aikuisena eläminen Suvi Lehtisare, Fanny Lamberg & Hanna Villanen Vammaisuus mahdollisuus itsenäiseen elämään ja liikkumiseen vammattomalle itsestäänselvyys, vammaiselle usein saavuttamaton
Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM
Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen
Asumisen kehittämisessä ajankohtaista
Asumisen kehittämisessä ajankohtaista KVANK alueellinen tilaisuus Kirsi Konola Oulu, 30.10.2018 YK:n vammaissopimus ja asuminen 19 art. Itsenäinen elämä ja osallisuus yhteisössä: Vammaisilla henkilöillä
Käyttäjäkokemus voimavaraksi
Käyttäjäkokemus voimavaraksi Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen Käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Invalidiliiton aluepäivät, 8 aluetta syksyllä 2013 Tiina Lappalainen,
Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki
Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta
Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta Kirsi Konola Kehittämistoiminnan johtaja Tienviittoja tulevaisuuteen Turku 1.11.2013 Ajankohtaista meillä: Kehas ohjelma Valtioneuvoston periaatepäätös 8.11.2012
MOVAGE Muuttaminen ja vanhuus: Asumisen ja hoivan siirtymiä
Suomen Akatemia ASU-LIVE vuosiseminaari, 21.-22.10.2013, Työväenmuseo Werstas, Tampere MOVAGE Muuttaminen ja vanhuus: Asumisen ja hoivan siirtymiä Outi Jolanki, FT Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos,
Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija
Yksinäisyys lasten silmin Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Tutkimusaihe ja tutkimuskysymykset Lasten yksinäisyys lasten näkökulmasta Sadutusmenetelmällä lasten tieto näkyviin 1) Mitä lapset kertovat
KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS
KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki, Säätytalo 1.10.2015 Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ohjelmaa (Kehas) koskevat valtioneuvoston
Haittoja vähentävää työtä 15 vuotta Suomessa: mitä seuraavaksi?
Haittoja vähentävää työtä 15 vuotta Suomessa: mitä seuraavaksi? Riikka Perälä Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Center for Researchon Addiction, Control and Governance Terveysneuvontatyötä
Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry
Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoitolaki 1.4.2015 Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon
KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN
KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN Nuorten turvatalojen vuosi 2018 1 Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään erilaisissa arjen pulmissa ja kriiseissä. Turvatalot sijaitsevat
Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä
Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä Sukulaissijaisperhehoito osana lastensuojelun sijaishuoltojärjestelmää Suomessa suhtautuminen sukulaissijoituksiin
Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä
Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan
Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä
Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan
Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle
Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen
Taiteen ja sosiaalityön rajalla. Arja Honkakoski
Taiteen ja sosiaalityön rajalla Aikuissosiaalityön i i päivät ä 18.-19.1.201119 1 Työryhmä 19.1.2011: Taiteen avaamat mahdollisuudet d sosiaalityössä Arja Honkakoski Mahdollisuus enemmän kuin todellisuus?
Ikääntyminen ja henkiset voimavarat
Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Agronomiliiton tilaisuus 5.11.2013 Vuoden psykologi Toimialapäällikkö, PsT Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutti Ikäinstituutti - hyvän vanhenemisen asiantuntija Tehtävänä
Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US
Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Katriina Nokireki & Onni Westlund, Pesäpuu ry 20.11.2018, Tampere @KNokireki & @onniwestlund UP2US vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus
Iisalmi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto
Ikääntyneiden, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumisen tukeminen ja asumisvaihtoehdot Iisalmi 26.11.2015 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden
Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille
Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille toteutus touko-syyskuussa 2012 suomeksi ja ruotsiksi lähetettiin hankealueen kuntien, kuntayhtymien ja yhteistoimintaalueiden vammaispalvelun sosiaalityöntekijöille
IHMISOIKEUDET YKSILÖLLISEN ASUMISEN LÄHTÖKOHTANA KUOPIO 30.8.2013. Katri Hänninen Yksi naapureista hanke
IHMISOIKEUDET YKSILÖLLISEN ASUMISEN LÄHTÖKOHTANA KUOPIO 30.8.2013 Katri Hänninen Yksi naapureista hanke 2 Yksi naapureista hanke Hankkeen päätavoite Hankkeen päätavoitteena on mahdollistaa kehitysvammaisten
Kuntouttavaa asumispalvelua
Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille
Kehitysvamma. Äiti ei pysy kärryillä 24.5.2012
Kehitysvamma Äiti ei pysy kärryillä 24.5.2012 Yleisen ajattelutavan muutos Vammaiset ihmiset ovat alkaneet vaatia oikeuksiaan. Käsitykset vammaisuudesta ja näkemykset vammaisista henkilöistä ovat kansainvälisesti