Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta"

Transkriptio

1 Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta Kirsi Konola Kehittämistoiminnan johtaja Tienviittoja tulevaisuuteen Turku

2 Ajankohtaista meillä: Kehas ohjelma Valtioneuvoston periaatepäätös Ohjelman tavoitteena on linjata laitosasumisen asteittaisen lakkauttamisen toimenpiteet sekä asumisen tukemiseksi tarvittavien palvelujen kehittäminen. Päämääränä on, että vuoden 2020 jälkeen kukaan ei asu laitoksessa. Laitosasumisen lakkauttaminen edellyttää, että laitoshoitoa korvaavia yksilöllisiä palveluja on olemassa kunnissa. Keskeisiä periaatteita ovat myös tietoisuuden lisääminen vammaisten henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksisista sekä hallinnonalojen välinen yhteistyö. Periaatepäätöksellä hallitus sitoutuu jatkamaan kehitysvammahuollon rakennemuutosta ja kehittämään palveluja, jotka mahdollistavat myös vaikeimmin vammaisten henkilöiden asumisen lähiyhteisössä.

3 Ajankohtaista meillä: YK:n vammaisten oikeuksia koskeva yleissopimus Sopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henkilöille yhtäläiset ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää heidän synnynnäisen arvon kunnioittamista. Vammaisten ihmisten syrjinnän kieltäminen ja yhdenvertaisen kohtelun takaaminen kaikilla elämänalueilla. Edellyttää yleistä asennemuutosta ja sitoutumista edistämään stereotypioiden ja ennakkoluulojen poistamista sekä lisäämään tietoisuutta eri vammoista ja vammaisten henkilöiden positiivisesta vaikutuksesta yhteiskunnan monimuotoisuuteen.

4 Ajankohtaista meillä: Lainsäädännön uudistaminen Sote järjestämislaki Uusi Sosiaalihuoltolaki Itsemääräämislainsäädäntö Kehitysvammalain ja Vammaispalvelulain yhteensovittaminen

5 Ajankohtaista meillä: Hankintalain uudistaminen Palveluiden kilpailutus: uusi direktiivi on valmisteilla ja tulee hyväksyttäväksi talven aikana. Kehitysvammaalan asumisen neuvottelukunta ja Vammaisfoorumi pyrkivät vaikuttamaan siihen, että vammaisten henkilöiden asumispalvelut poistetaan kilpailutuksen piiristä. Direktiivi antaa tähän mahdollisuudet ja jättää tämän kansallisesti säädettäväksi

6 Ajankohtaista EU:ssa kehitysvammaisten palveluiden näkökulmasta Keskeinen asiakirja: Social Investment Package. Paljon kertoo se, että edes termille saatikka asiakirjakokonaisuudelle ei ole saatavilla suomennosta. Tarkoituksena kääntää katsetta siihen, mitä sosiaalinen Eurooppa tarkoittaa muuttuneessa taloudellisessa todellisuudessa Tähän liittyy paljon asiakirjoja ja vuosittaisia prosesseja, joiden tarkoituksena on EU 2020 strategian toimeenpano ja jäsenmaiden ja EU:n yhteistyön lisääminen

7 Ajankohtaista EU:ssa kehitysvammaisten palveluiden näkökulmasta Näihin liittyy jäsenvaltioille tehtävät suositukset, joissa Suomen osalta kiinnitettiin huomiota ennen kaikkea vammaisten henkilöiden työllistymisen edistämiseen Jatkossa ohjelmaan tulee liittymään useita rahoituslinjoja

8 Käytännön näkökulmasta keskeiset asiat Laitosasumisen lakkautus keskeinen teema, jota myös EU ajaa voimakkaasti eteenpäin. Komission suositukset, jotka on laatinut ns. laitoshajautuksen asiantuntijaryhmä European Guidelines for Transitin from Insititutions to Community-Based Care on käännettävänä ja julkaistaan syksyn aikana. Seuraavaa rakennerahastokautta käynnistettäessä rahoitusta tullaan ohjaamaan näiden periaatteiden mukaisesti.

9 Käytännön näkökulmasta keskeiset asiat Osallisuus ja Itsemäärääminen; vammaisten henkilöiden oikeus päättää itse omista palveluistaan ja heidän itsemääräämisoikeutensa kunnioittaminen. Keskustelu ja käytännöt mm. henkilökohtaisen budjetoinnin ja muiden sellaisten palvelujen järjestämistapojen osalta jotka edistävät yksilön vaikuttamisen mahdollisuuksia. Poliittisesti erittäin herkkä aihe ja myös tulokset riippuvat paljon siitä, mistä näkökulmasta soveltamiseen on ryhdytty.

10 Käytännön näkökulmasta keskeiset asiat Palvelujen räätälöinti yksilön tarpeista lähtien, koskien niin arjessa tarvittavaa tukea kuin työ- ja päivätoimintaa ja esim. opiskelua. Ns. mainstreaming ajattelu, vammaispolitiikan valtavirtaistaminen ja pyrkiminen pois erityisesti kohti normaalia

11 Kiitos!

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry - jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta. Jyrki Pinomaa Tukiliiton puheenjohtaja Helsinki 12.12.

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry - jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta. Jyrki Pinomaa Tukiliiton puheenjohtaja Helsinki 12.12. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry - jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta Jyrki Pinomaa Tukiliiton puheenjohtaja Helsinki 12.12.2011 KVPS Tukena Oy Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kehitysvammaisten Tukiliitto

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 KVPS Tukena Oy Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kehitysvammaisten Tukiliitto ry yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita ja lakiuudistuksia

Ajankohtaisia asioita ja lakiuudistuksia Ajankohtaisia asioita ja lakiuudistuksia Aarne Rajalahti Ts. kehittämistoiminnan johtaja Tienviittoja tulevaisuuteen, 4.11.2014 Paljon rakenteellisia muutoksia meneillään Sote-palvelurakenneuudistus Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Asumisen lähipalvelujen kehittämisen teemapäivä Yhteistyöseminaari, Kongressihotelli Linnasmäki Turku 16.11.2012 Jaana Huhta, STM Näkökulmia palvelujen kehittämiseen

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

IHMISOIKEUDET YKSILÖLLISEN ASUMISEN LÄHTÖKOHTANA KUOPIO 30.8.2013. Katri Hänninen Yksi naapureista hanke

IHMISOIKEUDET YKSILÖLLISEN ASUMISEN LÄHTÖKOHTANA KUOPIO 30.8.2013. Katri Hänninen Yksi naapureista hanke IHMISOIKEUDET YKSILÖLLISEN ASUMISEN LÄHTÖKOHTANA KUOPIO 30.8.2013 Katri Hänninen Yksi naapureista hanke 2 Yksi naapureista hanke Hankkeen päätavoite Hankkeen päätavoitteena on mahdollistaa kehitysvammaisten

Lisätiedot

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki, Säätytalo 1.10.2015 Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ohjelmaa (Kehas) koskevat valtioneuvoston

Lisätiedot

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Askeleita omaan elämään, 2.12.2015

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Askeleita omaan elämään, 2.12.2015 Ajankohtaista alalta Aarne Rajalahti Askeleita omaan elämään, 2.12.2015 Paljon rakenteellisia muutoksia meneillään Sote-palvelurakenneuudistus Hallituksen kirjaukset, joilla vaikutusta kehitysvammaisiin

Lisätiedot

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Tienviittoja tulevaisuuteen, 4.11.2015

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Tienviittoja tulevaisuuteen, 4.11.2015 Ajankohtaista alalta Aarne Rajalahti Tienviittoja tulevaisuuteen, 4.11.2015 Paljon rakenteellisia muutoksia meneillään Sote-palvelurakenneuudistus Hallituksen kirjaukset, joilla vaikutusta kehitysvammaisiin

Lisätiedot

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry.

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. susanna.hintsala@kvl.fi KEHAS-ohjelma Ohjelma perustuu valtioneuvoston 21.1.2010 tekemään periaatepäätökseen

Lisätiedot

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 19.2.2016 VN:n periaatepäätös

Lisätiedot

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN KAJAANI 23.8.2012 Heidi Hautala Yksi naapureista hanke Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 2 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta

Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta Kirsi Konola Kehittämistoiminnan johtaja Jyväskylä 26.4.2016 Tuhansia tunteita -muuttovalmennusseminaari Paljon rakenteellisia muutoksia meneillään Sote-palvelurakenneuudistus

Lisätiedot

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Rovaniemi 27.8.2015 Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ohjelmaa (Kehas) koskevat valtioneuvoston

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen. Seminaari 30.8.2013 Kuopio / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja,kehitysvammaisten

Lisätiedot

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin?

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Susanna Hintsala, Kehitysvammaliitto Kuntaseminaari Eskoossa 28.10.2016 1 11/8/2016 YK-sopimus ja asuminen 9 art. Varmistetaan vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla

Lisätiedot

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4. Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.2017 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen

Lisätiedot

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori Kehas-katsaus Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori 9.3.2016 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseksi

Lisätiedot

KEHAS-kuulumiset. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä 20.11.2014 Jutta Keski-Korhonen

KEHAS-kuulumiset. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä 20.11.2014 Jutta Keski-Korhonen KEHAS-kuulumiset Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä 20.11.2014 Jutta Keski-Korhonen Yhteiskunta muuttuu muuttuvatko palvelut? Palvelurakenne Sukupolvet vaihtuvat Toimintakulttuuri Tarpeet muuttuvat

Lisätiedot

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta Koulutuspäivä 16.11.2017 YK:n Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 2 17.11.2017 Vammaissopimus Yleissopimus vahvistaa jo olemassa

Lisätiedot

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola Kehas-katsaus Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola 8.6.2016 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Sosiaali- ja terveysturvan päivät, Seinäjoki 14.- 15.8.2013 / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Tiedän mitä tahdon! projekti

Lisätiedot

Asumisen kehittämisessä ajankohtaista

Asumisen kehittämisessä ajankohtaista Asumisen kehittämisessä ajankohtaista KVANK alueellinen tilaisuus Kirsi Konola Oulu, 30.10.2018 YK:n vammaissopimus ja asuminen 19 art. Itsenäinen elämä ja osallisuus yhteisössä: Vammaisilla henkilöillä

Lisätiedot

Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Pori

Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Pori Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Pori 26.3.2019 Ajankohtaista lainsäädännöstä Vaikuttamistoiminnan päällikkö Jutta Keski-Korhonen Kehitysvammaisten Tukiliitto jutta.keski-korhonen@tukiliitto.fi lakineuvonta@tukiliitto.fi

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus. Juha-Pekka Konttinen, THL 18.1.2013 Vammaispalvelujen neuvottelupäivät

YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus. Juha-Pekka Konttinen, THL 18.1.2013 Vammaispalvelujen neuvottelupäivät YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus Juha-Pekka Konttinen, THL 18.1.2013 Vammaispalvelujen neuvottelupäivät YK:n vammaissopimus (CRPD) suunnannäyttäjänä CRPD viitoittaa uudenlaista ajattelutapaa

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus Imatran vammaisneuvostolle. Leena Luukka

Ajankohtaiskatsaus Imatran vammaisneuvostolle. Leena Luukka Ajankohtaiskatsaus Imatran vammaisneuvostolle Leena Luukka ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Kansainväliset ihmisoikeudet Kansainväliset ihmisoikeudet ja perusoikeudet määrittävät vähimmäistasoa

Lisätiedot

Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet

Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet Vammaispalvelujen järjestäminen ja hankinta koulutus 6.3.2019, THL, Helsinki Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 YK:n vammaissopimuksen merkitys YK:n vammaissopimus ratifioitiin

Lisätiedot

Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki

Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki Kehitysvammaisten Palvelusäätiö - Kehitysvammaisten Tukiliitto perusti ja lahjoitti säädepääoman 18.9.1992 - Palvelukoti-

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry Vammaisfoorumi ry. Vammaisjärjestöjen yhteinen ääni 24 kansallisen vammaisjärjestön

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen Kuntamarkkinat 11.9.2013 Jaana Viemerö, asiakkuusjohtaja, Järvenpään kaupunki Asukkaita suunnilleen saman verran kuin

Lisätiedot

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Asuntojen hankinta Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Asuntojen hankinnasta Näkökulmia: Kunnat asumisen järjestäjinä: asumisyksiköt,

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 18-19.2.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Esityksen sisältö

Lisätiedot

Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa

Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa Juha-Pekka Konttinen Lakimies, Kynnys ry / 17.11.2011 Helsinki Koetaan usein abstrakteiksi ja julistuksenomaisiksi Vrt. perusoikeudet Ihmisoikeudet??? Periaatteellisella

Lisätiedot

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Vammaistyön uusimmat kuulumiset Vammaistyön uusimmat kuulumiset VS avy 15.9.2015 Vammaisuuden määritelmä Vammaisuus ei ole vain terveysongelma. Se on monimutkainen ilmiö, joka syntyy vuorovaikutuksessa henkilön ja yhteiskunnan piirteiden

Lisätiedot

Tuettu päätöksenteko. Susanna Hintsala Helsinki Esitys henkilökohtaisen avun päivillä

Tuettu päätöksenteko. Susanna Hintsala Helsinki Esitys henkilökohtaisen avun päivillä Tuettu päätöksenteko Susanna Hintsala Helsinki 02.09.2010 Esitys henkilökohtaisen avun päivillä 21.9.2010 Oikeus tavalliseen elämään! Jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omaa elämäänsä kokevista asioista

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Ajankohtaista lainsäädännössä. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä, Pori Tanja Salisma, lakimies, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Ajankohtaista lainsäädännössä. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä, Pori Tanja Salisma, lakimies, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Ajankohtaista lainsäädännössä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä, Pori 9.3.2016 Tanja Salisma, lakimies, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry 1 Muutosten taustaa Ajattelutavan muutos: dg tarve; objekti subjekti

Lisätiedot

Selkokieli saavutettavuuden edistäjänä. Idastiina Valtasalmi väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto Kielitieteen päivät Klaara-työpaja

Selkokieli saavutettavuuden edistäjänä. Idastiina Valtasalmi väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto Kielitieteen päivät Klaara-työpaja Selkokieli saavutettavuuden edistäjänä Idastiina Valtasalmi väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto Kielitieteen päivät 8.5.2018 Klaara-työpaja YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista Yleissopimus

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, aikuisten ja työikäisten palvelut Rovaniemen kaupunki AIKUISTEN JA TYÖIKÄISTEN PALVELUALUE Tehtäväalueen

Lisätiedot

454 Tampereen kaupungin vammaispoliittisen ohjelman ( ) arviointiraportti. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru

454 Tampereen kaupungin vammaispoliittisen ohjelman ( ) arviointiraportti. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru Tampere Ote pöytäkirjasta 39/2017 1 (10) Kaupunginhallitus, 454, 07.08.2017 Z/Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta, 62, 17.05.2017 Z/Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta,

Lisätiedot

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Amartya Sen:in haaste Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja

Lisätiedot

Vammaislainsäädännön uudistaminen osana sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta?

Vammaislainsäädännön uudistaminen osana sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta? Vammaislainsäädännön uudistaminen osana sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta? Uusi lainsäädäntö ja palvelurakenne tulossa - kuinka toimimme keskisuomalaisissa vammaispalveluissa Keski-Suomen

Lisätiedot

Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa. Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja

Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa. Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja Valtioneuvosto teki 2010 ja toisen 2012 periaatepäätöksen kehitysvammaisten asunto-ohjelmaksi, jonka tavoitteena on

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Itsemääräämisoikeus

Lisätiedot

Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa

Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa Rakennusfoorumi, 01.09.2015, Rakennustietosali - Helsinki Henrik Gustafsson, Invalidiliiton lakimies 1 Yleistä ihmis- ja perusoikeuksista Perustavanlaatuisia oikeuksia,

Lisätiedot

Asumisen palveluiden laatu ja valvonta

Asumisen palveluiden laatu ja valvonta Asumisen palveluiden laatu ja valvonta 15.3.2018 Sari Mehtälä, ylitarkastaja sari.mehtala@valvira.fi @mehtalas Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit

Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit Laatukriteerit on laadittu erityisesti vammaisten henkilöiden osallisuutta ja työllistymistä tukeviin palveluihin. Tarkoituksena

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Sosiaalipalvelut -tulosalue 1 Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Päivi Nurmi-Koikkalainen 21.10.2008 Rovaniemi Oikeudenmukaisuus = normit + käytäntö H.T. Klami 1990

Lisätiedot

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN-

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN- VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN- Vammaispalvelujen neuvottelupäivät, Scandic Park, Helsinki 18.2.2016 Jaana Huhta, STM Ajankohtaista Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä:

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Eskoon alueellinen vammaissosiaalityöntekijöiden tapaaminen 6.9.2016 13.9.16 Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa / Stina Sjöblom 1 THL:n

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015 Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten asumisen ohjelmasta 2010-2015 Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Tarvitaanko kehitysvammalaitoksia?

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE 1 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE Kehitysvammaisten Palvelusäätiö ja KVPS Tukena Oy haluavat nostaa Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmistelutyöryhmän loppuraportista esille seuraavat

Lisätiedot

Elämä on Laiffii 14-15.4.2015

Elämä on Laiffii 14-15.4.2015 Elämä on Laiffii 14-15.4.2015 Asuminen Pohjoismaissa Suomi rakentamassa uutta! Projektijohtaja Maarit Aalto, Pohjoismainen hyvinvointikeskus 16-04-2015 Nordens Velfærdscenter 1 Miksi juuri tämä aihe? YK:n

Lisätiedot

Vammaispalvelujen uudistaminen jatkuu

Vammaispalvelujen uudistaminen jatkuu Vammaispalvelujen uudistaminen jatkuu Henkilökohtaisen avun päivät Assistentti.info Helsinki, Kuntatalo 22.9.2010 Hallitussihteeri Jaana Huhta, STM Esityksen näkökulmia Vammaispalvelulain muutoksesta vuosi

Lisätiedot

Hankintalain mahdollisuudet sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa

Hankintalain mahdollisuudet sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa Hankintalain mahdollisuudet sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa Sosiaalipalvelujen hankintoja koskeva keskustelutilaisuus 28.2.2018 Ylijohtaja Pekka Timonen Vammaisten henkilöiden palvelut ja hankintalaki

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa 1 15.12.2017 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet ovat ihmisoikeuksia Ihmisoikeudet ovat jakamattomia, toisistaan riippuvaisia, yleisiä, luovuttamattomia,

Lisätiedot

Paljon palveluita tarvitsevien vammaisten ihmisten sosiaaliset oikeudet seminaari, THL

Paljon palveluita tarvitsevien vammaisten ihmisten sosiaaliset oikeudet seminaari, THL Paljon palveluita tarvitsevien vammaisten ihmisten sosiaaliset oikeudet seminaari, THL 7.12.2017 Pauli Rautiainen, oikeustieteen professori, Itä-Suomen yliopisto Lähtökohtia 8.12.2017 2 Julkisen vallan

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Osallisuuden tiellä Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Yhdessä yhdenvertaisuutta! Miksi puhumme osallisuudesta Aluetreffeillä 2018? Strategiakauden keskeisimmät tavoitteet ja keinot on koottu

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Artikloista arkitodellisuuteen

Artikloista arkitodellisuuteen Artikloista arkitodellisuuteen YK:n vammaissopimus on ratifioitu - Mikä muuttuu? Sirkka Sivula johtava lakimies Kehitysvammaisten Tukiliitto ry OLET TÄRKEÄ Miten minä voin omalla työlläni edistää YK-sopimuksen

Lisätiedot

Kohti yhdenvertaista kuntalaisuutta - Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpanon tilanne

Kohti yhdenvertaista kuntalaisuutta - Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpanon tilanne Kohti yhdenvertaista kuntalaisuutta - Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpanon tilanne Matkalla naapuruuteen -seminaari Yksi naapureista -hanke Helsinki 26.11.2013 Jaana Huhta Vammaispalvelujen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE 1 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE Kehitysvammaisten Palvelusäätiö ja KVPS Tukena Oy haluavat nostaa sosiaalihuoltolakiesityksestä esille seuraavat asiat. Esityksen keskeisistä tavoitteista Pidämme sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009. Invalidiliitto

Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009. Invalidiliitto Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009 Invalidiliitto Euroopan unionissa elää 50 miljoonaa vammaista kansalaista. Vammaisten kansalaisten oikeudet ja osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

Osallisuutta ja työllistymistä tukevan toiminnan laatukriteerit

Osallisuutta ja työllistymistä tukevan toiminnan laatukriteerit Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunnan, työn ja päivätoiminnan valiokunta Osallisuutta ja työllistymistä tukevan toiminnan laatukriteerit Kari Vuorenpää Laitoskeskeinen ajattelutapa on muuttunut osallisuuden

Lisätiedot

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Yhteistyökokous 12.12.2011 Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Kuntatoimijan mahdollisuudet edistää yksilöllisen asumisen kehittämistä ja laitosten purkua Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Sari Hietala Ylihoitaja, PKSSK sosiaalipalvelut 25.11.2013 PKSSK:n toiminta-alue 2 PKSSK sosiaalipalvelut 2013 Tulevaisuuden

Lisätiedot

Johdanto kuntaesimerkkeihin. Arjen keskiössä seminaari Susanna Hintsala

Johdanto kuntaesimerkkeihin. Arjen keskiössä seminaari Susanna Hintsala Johdanto kuntaesimerkkeihin Arjen keskiössä seminaari 6.3.2014 Susanna Hintsala susanna.hintsala@kvl.fi ARJEN KESKIÖSSÄ hankkeen tavoitteet 2012-2014 Lähiyhteisöjen ja asuntoverkostojen suunnittelu Uudet

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN SUUNNITELMA/ INVESTOINNIT

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN SUUNNITELMA/ INVESTOINNIT 5.6.2013 KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN SUUNNITELMA/ INVESTOINNIT JOHDANTO Valtioneuvosto teki 21.1.2010 periaatepäätöksen ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseksi.

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaislainsäädännössä

Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Kuinka lakia luetaan, Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry, 6.10.2015 Helsinki. Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto. 1 Vammaisia henkilöitä koskevan sosiaalihuollon

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki. Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,

Lisätiedot

Tavoitteista totta lapsen oikeus osallistua. LOOK hankkeen juhlaseminaari Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto

Tavoitteista totta lapsen oikeus osallistua. LOOK hankkeen juhlaseminaari Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Tavoitteista totta lapsen oikeus osallistua LOOK hankkeen juhlaseminaari 7.9.2017 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki

Lisätiedot

KEHITYSVAMMA-ALAN ASUMISEN NEUVOTTELUKUNTA VUOSIKOKOUS. AIKA 23.5.2011 klo 10.00 13.45 ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ. Läsnä: Susanna Hintsala

KEHITYSVAMMA-ALAN ASUMISEN NEUVOTTELUKUNTA VUOSIKOKOUS. AIKA 23.5.2011 klo 10.00 13.45 ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ. Läsnä: Susanna Hintsala KEHITYSVAMMA-ALAN ASUMISEN NEUVOTTELUKUNTA VUOSIKOKOUS AIKA 23.5.2011 klo 10.00 13.45 PAIKKA ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Läsnä: Susanna Hintsala Elina Antikainen Veli-Pekka Sinervuo Tuula Poikonen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 KVPS Konsernin TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kehitysvammaisten Tukiliiton liittokokous 25.5.2013 Tukiliitto perusti Palvelusäätiön 1992 Kehitysvammaisten Tukiliiton liittokokouksessa 23.4.1988 Imatralla lausuttiin

Lisätiedot

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Eva Rönkkö Eläkeläiset ry 16.3.2017 Sosiaalinen esteettömyys mitä se on? Esteettömyys yhdenvertaiset toimintamahdollisuudet Sosiaalinen esteettömyys merkitsee sellaista ilmapiiriä ja toimintaympäristöä,

Lisätiedot

Osallisuus ja palvelusuunnittelu

Osallisuus ja palvelusuunnittelu Vammaispalvelujen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke 2012-2013 Osallisuus ja palvelusuunnittelu Vammaispalvelulaki VpL:n tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä

Lisätiedot

Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kuopio

Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kuopio Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 15.3.2018 Kuopio Ajattelutavan muutos Laitoskeskeinen tapa hoitaa kehitysvammaisten ihmisten asiat on muuttunut osallisuuden tukemiseksi Vammaisten ihmisten eristämistä

Lisätiedot

Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo muuttuvassa maailmassa

Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo muuttuvassa maailmassa Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo muuttuvassa maailmassa Seinäjoki, 6.9.2016 Jouni Nummi, Kuntayhtymän johtaja Toimipisteet 13.9.16 Eskoon toiminta-ajatus Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on sosiaalihuollon

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

Kehitysvammahuollon ohjaus, valvonta ja luvat

Kehitysvammahuollon ohjaus, valvonta ja luvat Kehitysvammahuollon ohjaus, valvonta ja luvat Kehitysvammahuollon yhteistyökokous Sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja Eija Hynninen-Joensivu 12.12.2011 1 Vammaispolitiikan uusi aika 1) YK:n yleissopimus

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Kehitysvammaisten Tukiliitto 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Tukiliitto on kansalaisjärjestö Yhteiskuntaa pyörittää neljä sektoria: Julkinen

Lisätiedot

ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE

ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE - uudenlaista asuntosuunnittelua ja asumisratkaisuja PAAVO suppea ohjausryhmä 11.11.2013 Saara Nyyssölä, ARA ARA Jarmo Lindén 15.2.2011 ARAn rahoittama kehittämishanke Arjen keskiössä

Lisätiedot

Sami Helteen ja Kari Aallon kansalaisaloite kehitysvammaisten palvelujen kilpailuttamisen lopettamiseksi Suomessa.

Sami Helteen ja Kari Aallon kansalaisaloite kehitysvammaisten palvelujen kilpailuttamisen lopettamiseksi Suomessa. 14.10.2013 Tiedote Ei kilpailutukselle Kyllä Ihmisoikeuksille! Ihminen ei ole kauppatavaraa Sami Helteen ja Kari Aallon kansalaisaloite kehitysvammaisten palvelujen kilpailuttamisen lopettamiseksi Suomessa.

Lisätiedot

Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Jaana Huhta, STM

Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Jaana Huhta, STM Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, 8.2. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen tausta ja lähtökohdat Keskeinen sisältö Jatkovalmistelun kärjet

Lisätiedot

Esteettömyyssäädöksellä kohti syrjimättömyyttä

Esteettömyyssäädöksellä kohti syrjimättömyyttä Esteettömyyssäädöksellä kohti syrjimättömyyttä Kohti sosiaalisempaa Eurooppaa EU:n sosiaalipaketti Paketti sisältää tiivistettynä: Yritysneuvostodirektiivin muutosehdotus Rajat ylittävä terveydenhuolto

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Kehitysvammaisena eläminen Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Yleistä kehitysvammaisuudesta Vaikeus oppia ja ymmärtää uusia asioita Kehitysvammaisuudessa on asteita ja ne vaihtelevat lievästä syvään Syitä

Lisätiedot

Arjen keskiössä hankkeen kokemuksia. Susanna Hintsala 13.5.2013 Saara Nyyssölä 22.5.2013

Arjen keskiössä hankkeen kokemuksia. Susanna Hintsala 13.5.2013 Saara Nyyssölä 22.5.2013 Arjen keskiössä hankkeen kokemuksia Susanna Hintsala 13.5.2013 Saara Nyyssölä 22.5.2013 ARJEN KESKIÖSSÄ -HANKE 2012-2014 - lähiyhteisöllisten asumisen ratkaisujen kehittäminen ARA ja Kehitysvammaliitto

Lisätiedot

Sote-asiakastietojen käsittely

Sote-asiakastietojen käsittely Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot