Mieli & materia Pauli Brattico (pajubrat@jyu.fi) Kognitiotiede/Tietojenkäsittelytieteen laitos Jyväskylän yliopisto Otto Lappi (otto.lappi@helsinki.fi) Kognitiotiede/Psykologian laitos Helsingin yliopisto Jos kissalla on kymmenen kertaa suuremmat aivot kuin hiirellä, tarkoittaako tämä että kissalla on myös kymmenen kertaa isommat ajatukset kuin hiirellä? Keskeiset käsitteet: materialismi; dualismi; epifenomenalismi; eliminativismi; naturalismi; intentionaalisuus. A jatukset ja muut kognitiivisen ilmiöt jäsennetään arkikielessä mentaalisiksi tai psyykkisiksi ilmiöiksi, aikaisemmin niitä tutkittiin sielutieteessä sielun ilmiöinä erotuksena materiaalisista ilmiöistä. Mitä mentaaliset ilmiöt ovat, miksi ja miten ne on erotettu ja erotetaan nyktään materiaalisista ilmiöistä, ja miten nämä kaksi ilmiötyyppiä liittyvät toisiinsa? Kognitiotieteen tutkimuskohteena on kognitio organismien ja artefaktien representaatio- ja informaationprosessointiominaisuudet. Kognition piiriin kuuluu sellaisia psyykkisiä toimintoja kuin ajattelu, muisti, havaitseminen, ongelmanratkaisu, kieli, oppiminen ja älykkyys. Millaisia ovat kognitiiviset ominaisuudet? Ovatko ne materian vai sielun ominaisuuksia? Miten ne liittyvät tutumpiin materiaalisiin ominaisuuksiin kuten paikkaan, tilavuuteen tai rakenteeseen? Dualismi René Descartes päätteli seuraavasti: Otetaan tarkastelun kohteeksi ensin vaikkapa liidunpala, joka edustaa materiaalisia kappaleita. Mitä ominaisuuksia sillä on? Selvästi liidunpalaan voidaan yhdistää esimerkiksi paino, väri, maku, haju, tietty paikka ja ajanhetki (spatiotemporaalisuus). Descartesin mukaan ymmärryksemme avulla 1 käsitämme liidunpalan aineelliseksi substanssiksi, ts. ymmärrämme että liidun eri havaittavien ominaisuuksien (moodien) taustalla on spatiotemporaalinen jokin, aineellinen olio itsessään joka on pysyvä, erotuksena sen hetkellisistä ominaisuuksista jotka edustuvat aisteissamme ja jotka ovat alati muuttuvia. Descartesin filosofiassa oleellista oli materian mekaanisuus: materiaalisen maailman kappaleet olivat vuorovaikutuksessa työntämällä toisiaan tai osumalla toisiinsa. Vuorovaikutus ei voinut toteutua ilman vuorovaikuttavia kappaleita. Nämä ominaisuudet vaikuttavat myös välttämättömiltä. Onko mahdollista kuvitella liitua, joka ei olisi missään paikassa, tai joka ei painaisi mitään? Olkoon toinen tutkittava ilmiö vaikkapa ajatus. Näin tulemme lähemmäs kognitiotiedettä. Mitä ominaisuuksia on ajatuksilla? Onko ajatuksella jokin väri? Tuijota valkoista liidunpalaa tai tätä paperia. Muuttuuko jokin asia mielessäsi/aivoissasi (sielussasi?) valkoiseksi? Mikä on valkoinen, liitu vai kokemuksesi siitä? Se ajatus, että tuossa on valkoista paperia, ei muutu valkoiseksi. Ajatellaanpa ajatusta, että auringon keskustassa on 6 1 Descartes oli rationalisti.
miljoonan asteen kuumuus. Tämä ajatus olisi kärventänyt tiedemiesten aivot tai mielen ja kauan sitten jos ajatuksen kohteen ominaisuudet siirtyisivät suoraan itse ajatusten ominaisuuksiksi. Paljonko erilaiset ajatukset painavat? On kai mieletöntä väittää kirjaimellisesti, että Raskaat ajatukset painavat vähän enemmän kuin kevyet, ja kevytmielisillä ihmisillä on jälkimmäisiä enemmän. Kysymys on metaforasta, ei tieteellisestä (fysikaalisesta) hypoteesista. Ehkäpä ajatus ei paina mitään? Toisaalta jos se ei paina mitään, sen pitäisi kellua ilmassa? Kappaleen, jonka massa on 0 kg (mutta jolla on tilavuus ja pinta), pitäisi Arkhimedeen periaatteen nojalla leijua. Mutta tämäkin vaihtoehto tuntuu oudolta; ajatukset eivät varmaankaan leijaile ilmassa pääni ympärillä. Ehkäpä ne eivät noudata fysikaalisia lakeja ja/tai niillä ei sitten ole tilavuutta tai pintaakaan (geometrista sisäpuolta ja ulkopuolta). Descartesin mukaan molemmat väitteet pitävät paikkansa: ajatuksilla ei ole lainkaan sellaista ominaisuutta kuin paino, sijainti tai koko (ne olivat siis sisäisiä jossain muussa mielessä kuin että ne sijaitsevat pään sisällä), eivätkä ne noudata materian mekaanisia lakeja vaan seuraavat toisiaan järkiperustaisesti. Jos jätämme huomiotta ajan (ajatukset tapahtuvat aina tiettynä ajan hetkenä), niin vaikuttaa siltä, että ajatuksilla ei ole mitään niitä ominaisuuksia, jotka luonnehtivat materiaalisia kappaleita: siis sellaisia ominaisuuksia kuin painoa, väriä, hajua tai makua. Sen sijaan aivoilla ja aivotiloilla nämä ominaisuudet ovat. Aivot ovat materiaalinen kappale, ajatukset eivät ole. Koska ajatukset eivät ole materiaalisia siten kuin olemme määrittäneet sanan materia, ne ovat jotakin muuta. Oheinen kaavakuva kuvaa näitä ajatuskulkuja: TAULUKKO: Mielen ja materian ominaisuuksia substanssidualismin näkökulmasta. (Miten itse täyttäisit taulukon?) OMINAISUUS AIVOT MIELI paino ei väri ei maku ei haju ei jossain paikassa materiaalinen mekaaninen aika aistiva rationaalinen Tämän ominaisuuksien eroavaisuuksien vuoksi on ehkä rehellisintä keksiä mielelle uusi nimilappu. Olkoon tämä nimilappu mentaalinen olio. Mentaalisten olioiden ja tapahtumien olomuoto ei ole materiaalinen, Descartes päätteli, ja päätyi ns. dualistiseen teoriaan mielestä ja materiasta. Henki ja materia ovat kaksi eri substanssia, kaksi eri oliota jotka voivat olla olemassa toisistaan riippumatta. Dualismin mukaan mieli ja aivot ovat kaksi erillistä oliota t. substanssia. Aivot (yleensä jokin erityinen aivojen osa yhdysaivot ) ovat kausaalisessa vuorovaikutuksessa erillisen mielen kanssa. Dualismin mukaan mieli ja aivot ovat kaksi erillistä oliota t. substanssia. Aivot (yleensä jokin erityinen aivojen osa yhdysaivot ) ovat kausaalisessa vuorovaikutuksessa erillisen mielen kanssa. Descartesin substanssidualismin - myös monien ihmisten arkikäsityksen mukaan ihmisellä on siis sekä aineellinen ruumis että aineeton mieli. Dualismin mukaan mieli ei toteudu aivojen toiminnassa, vaan on jotain muuta. Aivot ehkä esikäsittelevät tietoa, ja suorittavat jotain yksinkertaisia (refleksi) toimintoja, mutta jotta aistimuksista tulisi tietoisia kokemuksia aivojen on lähetettävä tieto havainnoista mieleen, joka vastaavasti lähettää toimintakäskyjä aivoille sen sijaan että aivot ohjaisi itse itseään, dualistin mukaan tarvitaan lisäksi erillinen mieli, joka ohjaa aivoja, ja aivojen välityksellä muuta ruumista. Vaikuttaa selvästi siltä, että ajatukset vaikuttavat kausaalisesti materiaaliseen kehoon. Kun päätän nostaa kättäni, käteni nousee. Tämä on aivan eri asia kuin jos käteni nousee jonkin ulkoisen voiman vaikutuksesta. Descartesin mukaan aineeton sielu vaikuttaa kausaalisesti materiaalisiin aivotiloihin, mikä puolestaan saa hermojen välityksellä esimerkiksi käden nousemaan. Miltä tällainen sielun vaikutus aivoihin näyttäisi aivotutkijan näkökulmasta? Koska nykyään tiedämme aivojen toimivan sähkökemiallisesti, nykyaikaisen aivotutkimuksen näkökulmasta
aineettomilla mielenliikutuksilla pitäisi siis olla kyky tuottaa aivoissa sähkökemiallisia ilmiöitä. Dualismia on kannatettu nykyäänkin. Nobel-palkittu neurotieteilijä John Eccles on useissa kirjoissaan kannattanut näkemystä, jonka mukaan henki ohjaa ruumiimme käyttäytymistä aivojen kautta, erityisesti vaikuttamalla vasemman aivokuoren neuraalisiin tapahtumiin (ks. Popper & Eccles, 1977). Dualismin kritiikkiä Yleisesti ottaen kartesiolainen substanssidualismi on kuitenkin psykologien, aivotutkijoiden, ja filosofien keskuudessa hylätty. Nykyään psykologien ja aivotutkijoiden piirissä on yleisesti hyväksytty tosiasia, että kaikki psyykkinen toiminta on aivotoimintaa. Vielä 1900-luvun alkupuolelle asti dualismia ja materialismia voitiin pitää yhä tutkimuksen alla olevina kilpailevina hypoteeseina, mutta nykyään dualismin voidaan katsoa olevan psykologiassa samassa asemassa kuin kreationismi (vs. evoluutioteoria) biologiassa ja luomiskertomus (vs. alkuräjähdysteoria) fysiikassa. Perustelu on seuraavan kaltainen: Miten toisessa, henkisessä oliossa ilmenevät tapahtumat voivat tuottaa sähkövirtaa materiaalisessa maailmassa? Ilmeisesti aivoissa myös ilmenisi tällöin tapahtumia, joille ei voitaisi löytää fysikaalista aiheuttajaa. Hermosolut saattaisivat aktivoitua ja sammua ilman fysikaalista selitystä. Nämä ylimääräiset tapahtumat olisivat sielun aiheuttamia. Monien tutkijoiden mielestä tämä olisi ongelmallista, ja se rikkoo fysiikan lakeja (ennen kaikkea termodynamiikan 1. pääsääntöä jonka mukaan energiaa ei voi syntyä tyhjästä): mieluummin ollaan taipuvaisia uskomaan, että jokaiselle fysikaaliselle tapahtumalle aivoissa löytyy aina fysikaalinen selitys aivoista tai sen ulkopuolelta, joka tapauksessa materiaalisesta maailmasta. Yleensä fysikaalisen maailman oletetaan olevan (sekä termodynaamisessa että kausaalisessa mielessä) suljettu systeemi: kaikille fysikaalisille tapahtumille pitäisi löytyä fysikaalinen selitys. Tämä näyttää todella pätevän kaikkken mitä teemme ruumiillamme: käden nousemista edeltää hermoimpulssi kädessä, niskassa ja aivoissa, ja tätä edeltää joukko impulsseja aivokuorella joissa käsky nostaa käsi syntyy, ja niin edelleen. Mutta nyt syntyy uusi ongelma: ajatukset, tietoisuus, tunteet ja kokemukset näyttävät häviävän kuvauksesta kokonaan! Pelkät aivoissamme ja keskushermostossamme edestakaisin kulkevat hermoimpulssit näyttävät riittävältä tuottamaan ja selittämään kaiken havaittavan käyttäytymisen mihin mieltä sitten enää tarvitaan? Epifenomenalismin mukaan mentaaliset tilat ovatkin vain aivojen oheistuotteita, mutta niillä ei todellisuudessa ole mitään vaikutusta materiaaliseen maailmaan eikä niitä varsinaisesti tarvita minkään aivoissa tapahtuvan ilmiön (kausaaliseen) selittämiseen. Eliminativismi eli eliminatiivinen materialismi menee vielä pidemmälle väittäessään, ettei mentaalisia tiloja oikeastaan edes ole: kaikki mitä oikeasti on olemassa on vain fysiikan alkeishiukkaset tapamme puhua aivojen toiminnan yhteydessä mentaalisista ilmiöistä on vain arki-intuitioon perustuvaa sepitettä jolla ei ole sijaa tieteellisessä maailmankuvassa (eräänlaista käyttäytymisen intuitiivista ymmärtämistä helpottavaa narratiivista kuorrutusta ). Nykyaivotutkijoiden näkökulma ei ole sen enempää dualistinen, epifenomenalistinen kuin eliminativistinenkaan. Sitä voisi kutsua maltilliseksi materialismiksi. Sen mukaan mentaalisia ilmiöitä on olemassa (jos mieltä ei olisi olemassa, miksi aivot ylipäätään olisivat niin kiinnostavia?), mutta kaikki mentaalinenkin on kuitenkin jollain tavalla loppujen lopuksi materiaa. Ilmeinen ongelma tässä kannassa on sen epämääräisyys! Materialismi & naturalismi Materialistit olettavat mielen olevan aineellisten aivojen toimintaa. Tässäkin tapauksessa voimme silti väittää, että materiaalisilla aivoilla on ainakin kahdenlaisia ominaisuuksia: mentaalisia ominaisuuksia (jotka yhdessä muodostavat mielentilat ) ja fysikaalisia ominaisuuksia jotka yhdessä muodostavat kehon tilat 2. Tässäkin tapauksessa fysikaalinen kuvaus ja mentalistinen kuvaus näyttävät puhuvan aivan eri tyyppisistä asioista. Materialismin mukaan on kaikki luonnossa nykyään esiintyvät psykologiset ilmiöt toteutuvat materiaalisissa olennoissa (käytännössä ihmisen tai jonkin muun eläimen aivoissa). Ihmisen mieli koostuu tämän teorian mukaan jollain tavalla loppujenlopuksi vedestä, proteiineista, rasvasta, suoloista ja vähäisistä määristä joitakin muita kemiallisia aineita, mutta sopivasti organisoituna tällaisen koostumuksen omaavassa oliossa voi esiintyä mentaalisia (kognitiivisia) ilmiöitä. Jos materialismin mukaan kaikki on loppujen lopuksi materiaa, niin mitä tarkoitamme tässä yhteydessä materialla? Palauttakaamme mieliin että Descartesilla oli materiasta selvä käsitys: siihen kuului tiettyjä ominaisuuksia sekä mekanistinen maailmankuva, jossa kappaleiden vuorovaikutus tapahtui fyysisen kontaktin perusteella. Tätä voisi sanoa arkifysiikan maailmankuvaksi: maailma koostuu kappaleista, jotka 2 Jotkut filosofit kuten John Searle (1992) näyttävät kannattavan tämäntapaista ominaisuusdualismia hänestä aivot tuottavat redusoitumattomia mentaalisia ominaisuuksia, joista tietoisuus on ehkäpä kaikkein tärkein. Sen sijaan, että Searle olettaisi aivoista erillisten sieluolentojjen olemassaolon, hän väittää aivojen kausaalisesti tuottavan redusoitumattomia mentaalisia ominaisuuksia. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole tavallinen ( horisontaalinen ) biljardipallokausaatio kuten silloin kun yksi fysikaalinen tapahtuma aiheuttaa toisen, vaan jokin uusi ( vertikaalinen ) kausaation laji. Ei ihme että kirjan nimi on Mystery of Consciousness
tönivät toisiaan. Jo Newtonin painovoimateoria soti tätä näkemystä vastaan, sillä siinä sallittiin kappaleiden välille vuorovaikutus painovoima joka näytti vaikuttavan yhtä hyvin yli aineettoman tyhjyyden (ilman välittävää fyysistä kontaktia) kuin läpi kiinteiden kappaleidenkin. Newtonilla oli suuria vaikeuksia uskoa tällaisen voiman olemassaoloon, olkoonkin että teoria selitti kauniisti monet ilmiöt. (Oliko mystinen painovoima sittenkin materiaalinen olio esim. massiivisten kappaleiden välillä sinkoilevia hiukkasia?) Jo Newton ja Galilei romuttivat (tai ainakin uudelleen muotoilivat radikaalisti) arki-intuitioon perustuvat käsitykset materiasta ja aineen käyttäytymisestä. 1900-luvulle tultaessa fysiikan maailmankuva (kuva aineen, energian ja erilaisten abstraktien kenttien muodostamasta materiasta) oli jo edennyt melko kauas arkifysiikan ajatuskuluista. Suhteellisuusteorioiden ja kvanttifysiikan kummallisuudesta onkin sitten kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja. Kärjistäen voidaan sanoa, että Newtonista lähtien meillä ei ole ollut yleispätevää määritelmää materialle, eikä siten täysin koherenttia mielen ja materian ongelmaakaan. Fyysikot ovat löytäneet luontoa tutkimalla erilaisia outoja asioita: kenttiä, värähtelyjä, valoaaltoja, valohiukkasia, ainehiukkasia, aineaaltoja, todennäköisyysaaltoja, uusia ulottuvuuksia, ja niin edelleen, ja arvattavasti tulemme uusia ja yhä oudompia asioita tullaan löytämään kun materiaalista maailmaa tutkitaan pidemmälle. Yksi eliminativismin muoto on fysikalismi, jonka mukaan maailmassa on sitä mitä parhaat fysikaaliset teoriat sanovat, ei mieltä sen enempää kuin materiaa sanojen arkikielisissä merkityksissä. Tämä ei tietenkään tarjoa meille mitään a priori tietoa tai määritelmää sille, mitä fysiikassa joskus tullaan löytämään. Ehkä materian määritteleminen ei onnistu fysiikan avulla, ja ehkä termiä materia on turha yrittääkään määritellä. Tällöin mielen ja materian ongelma muuttuu kysymykseksi siitä, miten mielen tieteiden (psykologia, kognitiotiede) ja fysiikan tutkimustieto voidaan liittää uskottavasti toisiinsa (miten molempia voidaan pitää saman tutkimuskohteen eri tasoisina kuvauksina). (Nykyään mind-body ongelma onkin pikemminkin tajunnan subjektiivisuuden ja tieteen objektiivisuuden välinen ongelma, kuin mielen ja aineen välisen vuorovaikutuksen ongelma). Tällaista lähestymistapaa voidaan pitää naturalistisena; sen mukaan niin fysiikan kuin psykologian tutkimuskohteena ovat luonnon ilmiöt, joita eri tieteet havainnoivat, kuvailevat ja selittävät kukin omien menetelmiensä ja teorioidensa näkökulmasta (ontologisesti naturalismi ei siis ole sen enempää eliminativistinen kuin dualistinen, vaan pikemminkin pluralistinen lähestymistapa). Käytännössä naturalismi samastuu nykyään materialismiin tällöin materiaa ja sen ominaisuuksia ei kuitenkaan tule ymmärtää liian ahtaasti, arkifysiikassa annettuina olioina tai pistemäisinä hiukkasina tyhjässä avaruudessa (newtonilainen idea). Kognitiotiede ja fysiikan eri osa-alueet ovat tällöin vain luonnontieteen eri osa-alueita. Intentionaalisuus & sen naturalisoiminen Kognitiotiede näyttää kuitenkin tutkivan olemukseltaan erilaisia ilmiöitä kuin fysiikka. Kognitiotiedettä luonnehtii sen tutkimuskohteiden, tiedon ja tietoa koodaavien representaatioiden, intentionaalisuus. Tämä käsite tarkoittaa sitä, että ajatukset ja muut intentionaaliset tilat kohdistuvat johonkin niiden itsensä ulkopuoliseen konkreettiisiin tai abstrakteihin intentionaalisiin objekteihin. Ajattelussa on siis olemassa suhde, relaatio, ajatuksen ja sen kohteen välillä jota kutsutaan intentionaalisuudeksi. Intentionaalisuuden käsite on peräisin keskiajan skolastikoilta, mutta nykyiseen asuunsa sen kiteytti filosofi Franz Brentano (1874). Erikoisen, ja materialismin kannalta ongelmallisen, relaatiosta tekee se, että toisin kuin luonnontieteen kuvaamien relaatioiden kohdalla tavallisesti (esimerkiksi kausaalisuhteen), relaation toisen osapuolen nimittäin kohteen (esim. yksisarvinen, ranskan nykyinen kuningas, luku kolme, äärettömyys, Jumala, ) ei tarvitse olla olemassa ainakaan aineellisessa maailmassa! Intentionaalisuuden naturalisoiminen onkin yksi kognition filosofian eniten keskustelua herättäneistä ongelmista. Käsitteet intentionaalisuus ja tieto on lainattu arkipsykologiasta, aivan samoin kuin käsitteet paino ja lämpö on lainattu arkifysiikasta. Molemmat käsitteet ovat osa ihmisten jokapäiväistä kanssakäymistä vastaavasti käsitteen intuitiivinen sisältö on melko helppo tavoittaa arkikokemuksen perusteella, mutta sen täsmällinen (filosofinen) määritteleminen ja sisällyttäminen osaksi teoriaa kognitiosta osoittautuu itse asiassa yhtä mutkikkaaksi kuin massapistemekaniikan tai termodynamiikan käsitteelliset perusteet (jossa ollaan jo jo melko kaukana käsitteiden arkimerkityksestä). Käytämme intentionaalista näkökulmaa arkipsykologisissa kuvauksissa henkilön uskomuksista, haluista, havainnoista, mielikuvista ja muista psykologisista tiloista. Esimerkiksi kerromme toisillemme, että ajattelin eilen sinua vaikka tiesin sinun olevan kaukana näin kuvasi silmissäni kaikkialla, olit mielessäni koko päivän ja toivoin sinun palaavan luokseni pian. Aivan samoin kun kerromme miten monta kiloa olemme onnistuneet pudottamaan painoa vyötärön seudulta alkukesän aikana, mutta käytämme arkifysikaalista painon käsitettä - emme kiinnitä huomiota siihen, että kuussa tai putoavassa hississä nuo kilot painaisivat huomattavasti vähemmän (vaikka
massa pysyykin samana), tai että kilojen putoaminen ei ole kirjaimellista vaan metaforista. Ero ei aina ole selvä onko ihmisten henkinen ja fyysinen energia arkipsykologinen tai arkibiologinen käsite? Onko se otettava kirjaimellisesti vai metaforisesti? Onko mielellä omaa energiaa jonka määrä voi vaihdella ihmisestä ja tilanteesta toiseen? Sama pätee intentionaalisuuteen ja ajatusten ominaisuuksiin: tieteellinen tutkimus on paljastanut niistä joukon outojakin ominaisuuksia, joita emme normaalissa arkitilanteissa huomaa (näistä lisää myöhemmin). Tieteellinen tutkimus etenee omia polkujaan välittämättä a priori tai arkimääritelmistä. Naturalismin näkökulmasta mentaalisuus on siten kenties aivan kuin fysikaalisuus: kumpikin osa todellisuutta, tietyin käsittein hahmotettuna. Ongelmaksi jää nyt se, miten nämä eri kuvaustavat ja niiden avulla saatu tieto voidaan yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi samanlainen ongelma joka saadaan kun kemiallinen tieto yritetään yhdistää fysikaalisen tiedon kanssa, ongelma joka oli pitkään ratkaisematon. Samanlaisia kysymyksiä nousee myös fysiikan sisällä. Fysiikassa puhuttiin materian hiukkas-aalto-dualismista, mikä tarkoitti että fysikaalisilla olioilla näytti olevan paradoksaalisesti sekä hiukkasten että aaltojen ominaisuuksia. Samoin aivoilla on niin fysikaalisia, neuraalisia, kuin mentaalisiakin ominaisuuksia. Ongelmaa voidaan hahmottaa myös hieman toisesta näkökulmasta. Fysiikan näkökulmasta mieli koostuu vedestä, proteiineista, rasvasta, suoloista ja vähäisistä määristä joitakin muita kemiallisia aineita. Kognitiotieteen näkökulma on kuitenkin erilainen kognitiotieteilijä ei kysy mistä aineista mieli koostuu, vaan esimerkiksi mistä intentionaalisista tietosisällöistä mieli koostuu?. Tästä asiasta fysiikan teoriat eivät sano mitään, ja siinä mielessä mielen sisällöt eivät ole tällä hetkellä fysikaalinen ilmiö - jos fysikaalisilla ilmiöllä tarkoitetaan asioita, jotka kuvataan ja selitetään fysiikan teorioissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että mentaaliset ominaisuudet olisivat jotenkin mystisiä tai yliluonnollisia ilmiöitä on monia asioita, joita materian fysikaalisissa kuvauksissa ei mainita. Esimerkiksi värit eivät ole esineiden pinnan fysikaalinen ominaisuus. Vastaavasti aivoilla ja niiden toiminnalla on monia ominaisuuksia, joita ei mainita psykologisissa teorioissa. Aistimussisältö ja työmuistin kapasiteetti ovat esimerkkejä ilmiöistä, joita ei mainita aivojemme fysikaalisissa kuvailuissa. Miten suuri on ihmisen työmuisti? - Korkeintaan 1½ litraa ja vajaat 1.5 kg, luultavasti vähemmän vastaisi fyysikko, ehkä joitakin miljardeja hermosoluja sanoisi neuroanatomi, noin neljä mieltämisyksikköä, vastaisi psykologi. Tämä ei tarkoita, että psykologi kieltäisi aivojen fysikaalisten tai neurobiologisten ominaisuuksien olemassaolon päinvastoin - hän vain ei tutki niitä. (Fyysikot ovatkin oikeastaan ainoa tiedemiesryhmä, joilla on taipumusta väittää, että mitään muita ominaisuuksia kuin heidän tutkimiaan ei olisi oikeasti olemassa.) Kognitiotieteen näkökulmasta ajatukset ym. psyykkiset ilmiöt toteutuvat aivoissa, ja ovat siinä mielessä fyysisiä. Kognitiotieteen näkökulma kuitenkin tarkastelee ajatuksia aivojen havaittavan toiminnan takana olevina abstraktioina. Hieman filosofisemmin ilmaisten: jokainen ajatustapahtuma on fyysinen token jolla on fysikaalisia ominaisuuksia, mutta ajatuksella että P ajatustyyppinä ei ole mitään sille nimenomaisesti kuuluvia fysikaalisia ominaisuuksia eikä kognitiotietelijän tarvitse aina välittää siitä, millä tavalla fyysikko (tai biologi) ajatuksia toteuttavaa järjestelmää kuvaisi. Esimerkki ehkä selventää asiaa: paljonko tämä kirja painaa? Oikea vastaus riippuu siitä mitä halutaan tietää. Tällä kappaleella jota pitelet käsissäsi on tietenkin melko täsmälleen samana pysyvä paino. Toisaalta, eikö ole niin että olisit voinut hankkia tämän saman kirjan kovakantisena versiona, CD-ROMina tai.pdf tiedostona tietokoneesi kovalevylle? Voitko yhä sanoa, että tällä kirjalla täytyy olla jokin tietty massa? Voisimme lähettää kirjan radiosignaaleina avaruuteen koska se koostuisi tällöin valoaalloista ei sillä olisi ollenkaan (lepo)massaa! Tämä kirja tietorakenteena tarkasteltuna on monitoteutuva, abstrakti olio jolla ei ole mitään tiettyä massaa tai muita sille olemuksellisesti kuuluvia fysikaalisia ominaisuuksia (mutta tämä ei tarkoita että siinä olisi jotain yliluonnollisia tai mystisiä ominaisuuksia että se olisi aineeton henkiolio joka vuorovaikuttaa kausaalisesti aineellisen toteutumansa kanssa. Jos kissalla on kymmenen kertaa suuremmat aivot kuin rotalla, tarkoittaako tämä että kissalla on kymmenen kertaa isommat ajatukset? Jossain mielessä vastaus on, mutta selvästikään tämä ei ole se, mitä kysymyksessä haetaan: ajatusten kokoa ei ole mielekästä mitata kuutiosenttimetreissä tai grammoissa (vaan ehkä esimerkiksi biteissä, ajatusten sisältämän informaation monimutkaisuuden asteella). Lähdeviitteet Brentano, F. (1874/1973). Psychology from an Empirical Standpoint. London: Routledge. Popper, K., & Eccles, J. (1977). The Self and Its Brain. New York: Springer. Searle, J. (1992). The Rediscovey of the Mind. Cambridge, MA: MIT Press. Lisää lukemista Kim, J. (2006). Philosophy of Mind (2nd ed.). Boulder, CO: Westview Press.