LYHYTDOKUMENTIN TEKEMINEN JA TULEVAISUUS RADIOSSA Anna-Mari Vänni Opinnäytetyö, kevät 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun toimipaikka Viestinnän koulutusohjelma Medianomi(AMK)
TIIVISTELMÄ Anna-Mari Vänni, Lyhytdokumentin tekeminen ja tulevaisuus radiossa. Turku, kevät 2007, 34 s. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun toimipaikka, viestinnän koulutusohjelma, medianomi (AMK). Opinnäytetyössä tarkastellaan lyhytdokumentin tekemisen vaiheita sekä tutkitaan lyhytdokumentin mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Työssä tarkastellaan myös radion historiaa ja dokumentin kehittymistä ajan saatossa. Lyhytdokumentti eroaa tavallisesta radiodokumentista pituudessa. Koska pituus on rajallinen, on lyhytdokumentin mentävä hetkessä syvälle ja asian ytimeen. Lyhytdokumentti on tekijänsä näköinen teos, joka antaa lyhyydestään huolimatta kuulijalle aikaa ajatella ja tehdä omat päätelmänsä käsiteltävästä asiasta. Opinnäytetyön tuoteosa on lyhytdokumenttisarja Naisen muotti, joka kertoo neljän eriikäisen naisen muistoista heidän kehoistaan nuorena. Opinnäytetyössä käsitellään lyhytdokumenttisarjan tekemistä vaiheittain. Lyhytdokumentin tekeminen on haasteellista sen pituuden kannalta. Kuuteen minuuttiin on mahdutettava tiiviinä pakettina dokumentin punainen lanka, äänimaailmaa unohtamatta. Kirjallisista lähteistä on ammennettu radion historiaa, sekä dokumentin luonnetta. Opinnäytetyön viidennessä ja viimeisessä luvussa on puolistrukturoidun haastattelumateriaalin perusteella tehty tutkimus lyhytdokumentin tulevaisuudesta radiossa. Tutkimus on tehty kahdeksan haastateltavan vastauksien pohjalta. Haastateltavista neljä on kaupallisen ja neljä Yleisradion päälliköitä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että lyhytdokumenttien tulevaisuus on kiinni lähinnä taloudellisesta tilanteesta.
Mielenkiintoa radiodokumenteille löytyy, osa haastateltavista näkee lyhytdokumentit jopa nousevana trendinä. Asiasanat: radio, dokumenttiohjelma, lyhytdokumentti, radiodokumentin tekeminen, laadullinen tutkimus
ABSTRACT Anna-Mari Vänni. The Future and Making of Short Radio Documentary. Turku, Spring 2007, Language: Finnish, 34 p. Diaconia University of Applied Sciences, Turku Unit, Degree Programme in Communication and Media, Bachelor of Media. This dissertation describes how to make a short radio documentary and what sort of possibilities short radio documentary has in future. I also try to open radio history and the development of radio documentary. Short radio documentary differs from a normal radio documentary because of its length. And because the length is much shorter, it is very important for short radio documentary to go deep into the matter as fast as possible. Short radio documentary is what the maker wants it to be, it gives something to think about and feel about, even though the time is limited. The dissertation is based on my own short radio documentary-series, called The figure of a woman. It tells about four women of varying ages, who tell what they thought about their bodies when they were young girls. I tell about my working process, what it was to start to make a short radio documentary. I also have tried to find from literature the main facts about radio history and the progress of radio documentary during the time. In the end there is a package of interviews which includes the images of eight different radio stations on radio short documentary and what they think about its future. Radio stations are very open to short documentaries. Only problem is a lack of money. Short documentary needs lot of working time. Freelance-journalists should make short documentaries for different radios and make it better known. Key words: Radio, Documentary Program, Short Radio Documentary, Making of Short Radio Documentary
SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 6 2 RADIO JA RADIODOKUMENTTI ENNEN JA NYT 8 2.1 Kuuntelemisen pitkä oppimäärä 8 2.2 Vanhan ja uuden radiokulttuurin vaikutus radiodokumentteihin 10 3 LYHYTDOKUMENTTI 13 3.1 Hektisessä maailmassa hetkeksi syvälle 3.2 Kanavan tyyliin mukautuva lyhytdokumentti 13 4 LYHYTDOKUMENTIN TEKEMINEN 16 4.1 Aiheesta ääneksi 16 4.2 Haastattelutilanne 17 4.3 Leikkaamisen ilo ja inho 19 4.4 Puheen ja äänimaailman tasapainoilua 21 5 LYHYTDOKUMENTIN TULEVAISUUS 23 5.1 Radiodokumentin pituus ja kustannukset 25 5.2 Vanha juttutyyppi vai uusi trendi 26 5.3 Kuuntelijan toiveet tulevasta 27 5.4 Kanavien omat toiveet tulevasta 28 6 YHTEENVETO 30 LÄHTEET 31 LIITE 1 33
1 JOHDANTO Valitsin lopputyöni tuoteosan välineeksi radion. Päätin tehdä viiden lyhytdokumentin sarjan, joka kertoisi jostakin itseäni kiinnostavasta aiheesta. Idea muokkaantui, vaihtuikin, mutta sarja löysi lopulta aiheensa: dokumenttisarja nuorten naisten kehoista eri vuosikymmeninä. Sarja on nimeltään Naisen Muotti. Lyhytdokumenttisarjani on viisiosainen ja kertoo neljän eri-ikäisen naisen mielikuvista omia kehojaan kohtaan siinä elämäntilanteessa, kun kukin kasvoi nuoresta tytöstä naiseksi. Tuoteosa vaikutti myös kirjalliseen lopputyöhöni, jossa tutkin radion käyttöä ennen ja nyt, tarkastelen lyhytdokumentin tekovaiheita sekä lyhytdokumentin mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Viime vuosisatamme alusta sen puoliväliin radiota pysähdyttiin kuuntelemaan. Tällöin myös pidempien ohjelmien menestyminen oli taattu. Pitkiä dokumentteja kuulee tätä nykyä enää YLE:n kanavilta sekä vain muutamilta kaupallisilta kanavilta. Kaupalliset radiot ovat nopeatempoisia välineitä, joihin radiodokumentti pitkänä ohjelmana ei edes sopisi. (Karisto 2005.) Tein puolistrukturoidun haastattelun lyhytdokumentin tulevaisuudesta ja lähetin sen sähköpostitse 64:een eri radioon Suomessa. Sain kahdeksan vastausta, joista puolet on Yleisradion päälliköiltä ja puolet kaupallisten radioiden tekijöiltä. Halusin tietää olisiko lyhytdokumentti mahdollinen juttuformaatti tämän päivän kanavilla. Koska lyhytdokumentti on vielä tuore ja tutkimaton juttutyyppi, siitä oli saatavilla varsin niukasti mitään lähdemateriaalia. Hyödynsin tutkimuksessani omaa lyhytdokumenttisarjaani lähteenä ja esimerkkinä. En pyri kertomaan ainoastaan onnistumisen hetkiäni lyhytdokumenttisarjaa tehdessäni vaan myös analysoimaan, mitä olisin voinut tehdä toisin. Virheiden kautta oppiminen
7 on ollut rankkaa, mutta myös hedelmällistä. Seuraavan kerran lähtiessäni työstämään uutta lyhytdokumenttisarjaa radioon tiedän, mitä toistan ja mitä en. Lyhytdokumentti on noin 5-6 minuuttia kestävä tekijän näköinen kuva jostakin aiheesta. Se menee nopeasti asiaan lyhyen kestonsa vuoksi, minkä takia se on tunnelmoinnissa hieman rivakampi kuin pitkä radiodokumentti.
8 2 RADIO JA RADIODOKUMENTTI ENNEN JA NYT Suomalainen radion kuuntelu oli sen varhaisessa vaiheessa hyvinkin pyhää. Radiota kuunneltiin. Heti radion alkuvaiheista alkaen 1910-luvulla halusivat puolueet radion poliittiseen valvontaan. Itsenäistyneessä Suomessa ensimmäinen radiolaki säädettiin jo vuonna 1919. Lain mukaan toimilupien myöntäminen ja valvonta määrättiin valtion viranomaisille. (Viljakainen 2004, 14.) Radio ei missään maassa lähtenyt kehittymään kokonaan ilman valtion säätelyä. Alkuaikojen toimintamalleja oli kahdenlaisia. Amerikkalaisessa järjestelmässä lähetysasemat olivat yksityisiä yrityksiä, mutta niiden perustamista ja liiketoimintaa valvoi valtio. Eurooppalaisessa järjestelmässä toiminta oli enemmän tai vähemmän valtion omistama ja valvoma monopoli. Britanniassa musiikki- ja hupiohjelmat sekä kuunnelmat vetivät ihmisiä pois muista huveista. Valitettiin, että kirkossakäynti vähenee, kun ihmiset seuraavat kodeissaan uskonnollista tai jotain muuta ohjelmaa. (Ruusunen 2002, 81.) Tämän päivän radio on taustalla. Tyypillisintä ohjelmaa on musiikki, joka ei vaadi liikaa keskittymistä. Seuraavassa tarkastelen radion ja radiodokumentin kehitystä kuuntelemisesta keskittymättömyyteen. 2.1 Kuuntelemisen pitkä oppimäärä Niin sanotun väliaikaisen radiokomission ehdotuksesta vuonna 1925 perustettiin O.Y. Yleisradio - A.B. Finlands Rundradion, jonka lähettimien omistajana toimi valtio. Vaikka toimilupien myöntäminen muille radiokanaville oli käytännössä mahdollista, teki valtion ja Yleisradion välinen toimilupasopimus sen käytännössä mahdottomaksi. Yhtiöstä kasvoi valtion monopoli. 1930-luvun loppupuoli oli Yleisradiolle menestyksen aikaa.
9 Monet erilaiset ohjelmat alkoivat saada kuuluvuutta, kuten urheiluselostukset, radiorevyyt ja kuunnelmat, jotka nousivat kansan suureen suosioon. Suomisen perhe - kuunnelmasarja sai laajan kuulijakunnan, samoin kuin niin sanotut kuulokuvat, jotka koostuivat dramatisoiduista kohtauksista. Näiden ohjelmatyyppien kautta radiodokumentti alkoi kehittyä omaksi ohjelmatyypikseen. (Kallioniemi 1995, 117.) Sota-ajan kulttuurissa elokuvaa merkittävämpi propagandan ja viihteen väline oli radio. Kuuluvuusalue oli 1930-luvun loppuun mennessä laajentunut jo siinä määrin, että radio tavoitti suuret kansanjoukot. Sotavuosia onkin pidetty suomalaisen radiotoiminnan huippukautena. (Kallioniemi, 1995, 118.) Sodan aikana Yleisradio oli tarkan sensuurin alla. Se kuitenkin oli sotilaille hartausohjelmia välittävä ja kansalle tuiki tärkeän tiedonjanon lähde. Sota-ajan ohjelmat pyrkivät rohkaisemaan ja innostamaan kansaa jaksamaan. Isänmaallisuus ja maanpuolustushenki olivat kaikkien ohjelmien ohjenuorana. (Viljakainen 2004, 68.) Vuonna 1945 vasemmistosympatioistaan tunnettu kirjailija Hella Wuolijoki valittiin Yleisradion pääjohtajaksi. Ohjelmisto muuttui selkeästi yhteiskunnallisten asioiden ja päivänpolitiikan suuntaan. Juuri käydyn sodan vihollisen suosima äärivasemmisto sai näin äänensä kuuluviin, mikä herätti suurta vastustusta. Wuolijoen ajan Yleisradiota kutsuttiin hellaradioksi. Sen ohjelmapolitiikkaa vastustamaan perustettiin Suomen Radiokuuntelijain Liitto, johon liittyi johtavia poliitikkoja SDP:stä, Kokoomuksesta ja Maalaisliitosta. Kokoomus teki 1945 ja 1947 eduskunnassa välikysymykset, joissa se voimakkaasti tuomitsi kommunisteja suosivan Yleisradion ohjelmiston. Todellinen vaatimus muutokseen johti Lex Jahvetin säätämiseen 1948. Tällä radiolain muutoksella Yleisradion hallintoneuvoston valinta siirrettiin eduskunnalle eli yhtiö joutui parlamentaariseen valvontaan. Ensimmäinen eduskunnan valitsema hallintoneuvosto erotti Wuolijoen ja Yleisradiossa aloitettiin ensimmäinen suuri normalisointi. (Viljakainen, 2004, 75.)
10 Kaikesta vasemmistoihailustaan huolimatta Wuolijoki oli rakentamassa radiota, joka olisi myös kulttuurivaikuttaja. Erityisenä painopisteenä olivat kuunnelmat, joita pääjohtaja itsekin kirjoitti. Kuitenkin kulttuuri- ja teatteriohjelmissa alkoi olla kuultavissa uusia poliittisia sävyjä. Kuunnelmat nousivat kestosuosikeiksi. Varsinaiseksi vetonaulaksi muodostuivat Kalle Kustaa Korkin seikkailut, Outsiderin kirjoittama sarjakuunnelma, jonka muutaman minuutin pituisia jaksoja alettiin lähettää vuonna 1945. (Viljakainen, 2004, 77.) Selostuksia tehtiin melkein mistä aiheesta tahansa. 1940- ja 1950-luvut olivat selostamisen kulta-aikaa. Yleisradion selostusosaston päällikön Leo Mellerin opetuslapset loivat selostukselle prameuden, joka kesti jopa 60-luvulle saakka. Pelkistä selostuksista siirryttiin hiljalleen reportaaseihin, josta sitten uskaltauduttiin featuren pariin. Suomalaisen featuren pioneeri oli Martti Silvennoinen. Selostuksen ja featuren summasta oli syntynyt uusi ohjelmatyyppi: radiofeature. (Karisto 1997, 19.) Silvennoisen (1981, 107) mukaan kantonauhurit ja leikkaustekniikka olivat ne seikat, jotka vapauttivat reportaasit aivan omaan luokkaansa. Kuitenkin radiodokumentin tai featuren kehitys oli pysähdyksissä 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun loppuun. Uusi nousu tapahtui, kun vanhoja featureja koottiin ohjelmasarjaksi Radiodokumentin klassikkoja. (Karisto, 1997,s. 20.) Silloin alkoi radiodokumentti-sanan varsinainen käyttö. Klassikot innostivat puolestaan uusia tekijöitä ja uusia dokumentteja. 2.2 Vanhan ja uuden radiokulttuurin vaikutus radiodokumentteihin Vuonna 1985 alkanut kilpailu julkisen ja kaupallisen radion välillä teki hyvää radiolle välineenä. Yleisradion oli pakko alkaa miettiä omien toimintatapojen kehittämistä, jotta se pysyisi kasvavien kuuntelijamäärien tietoisuudessa ja suosiossa.
11 Radion kuunteleminen väheni hitaasti mutta varmasti 1960-luvulta 1980-luvun puoliväliin asti, jolloin ensimmäiset kaupalliset paikallisradiot aloittivat toimintansa. Ensin niiden paikallisuus ja epävirallisuus - uudenlainen suhde ihmisten arkisiin kokemuksiin keräsivät uudenlaisia kuuntelijoita ja loivat läheisempää suhdetta yleisöön. (Kunelius, 1998,96.) Joukkotiedotustutkimuksessa puhutaan vanhasta ja uudesta radiokulttuurista. Vanhalla viitataan perinteisen julkisen palvelun radioon, uudella kulttuurilla kilpailutilanteen vaikutuksesta syntyneeseen toimintakulttuuriin. Uutta radiokulttuuria kuvaillaan viihteelliseksi, arkipäiväiseksi, kaupalliseksi ja individualistiseksi. Vanha kulttuuri taas kuvastaa juhlallisuutta, arvokkuutta, vakavuutta ja kulturellisuutta. Kummankaan olemassaolo ei ole väärin tai oikein, molemmista löytyvät omat vahvuutensa. (Karisto 2005.) Radiodokumentin kannalta uudessa radiokulttuurissa on ristiriitaisia puolia. Individualistista ajattelua suositaan. Kaikki ohjelmat tehdään juuri sitä tiettyä kuuntelijaa varten, joka on määritelty juuri tämän yhden kanavan keskivertokuuntelijaksi. Toisaalta taas työtehokkuus on ylikorostettua; pitäisi pystyä tekemään nopeammin ja halvemmalla, ilman suurta työyhteisöä. Dokumentin sisin ei ole muuttunut radiokulttuurin muutoksen myötä. Vieläkin radiodokumenteille halutaan syvyyttä, persoonallisuutta ja koskettavuutta (Karisto 2005). Toinen asia kuitenkin on, onko dokumentaristilla rahkeita lähteä tekemään dokumenttia samalla tavalla kuin ennen vanhaan. Riittääkö aika, riittävätkö rahat, jaksanko tehdä tämän kaiken yksin? Nykymaailman tehokkuusajattelu on tullut myös osaksi radiomaailmaa. Radion sisäinen kello on saanut uuden radiokulttuurin myötä vinhemman vauhdin. Kanavilla on oma profiilinsa, jonka mukaan nopearytmiset jutut tulevat kuin yhdessä virrassa. Enää dokumentaristi ei voi vain keskittyä dokumentin sisältöön, vaan hänen pitäisikin pystyä arvioimaan miten omaa dokumenttia pitäisi muokata juuri halutulle
12 asemalle sopivaksi. Pitkät radiodokumentit harvoin toimivat nopeassa lähetysvirrassa, siksi lyhytdokumentin mahdollisuus voi olla kaupallisissakin radioissa toimintakelpoinen vaihtoehto. Lyhytdokumenttien kesto on myös vanhan radiokulttuurin konkarille uusi asia. Miten saada mahtumaan dokumentin ilmaisu, syvyys ja tunteisiin vaikuttaminen selkeästi lyhyempään ajanjaksoon? Sisältö pitää pystyä jäsentelemään entistä paremmin. Sivupolkuja pitää vähentää, monitemaattisuutta pitää rajoittaa. (Karisto 2005.) Uusi radiokulttuuri on tehnyt tilaustöistä yhä suositumpia. Dokumentaristi saattaa kokea itsensä pätkätyöläiseksi, koska ei voi olla varma seuraavan tilauksen tulosta. Tilaustyöt saattavat aiheuttaa myös työkyvyttömyyttä. Jos aihe ei olekaan itselle tärkeä, mitä siitä voi silloin syntyä? Aiheeseen pitää löytää henkilökohtainen kosketuspinta tutkimalla sitä eri näkökulmista. Silloin siitä tulee vähemmän vieras ja parhaassa tapauksessa kuin oma.
13 3 LYHYTDOKUMENTTI Korva on aina auki. Silmä voi vaeltaa, valita, lähestyä, olla aktiivinen, sulkeutua, kun taas korva pikemminkin vain ottaa vastaan. Silmä etsii ja paikantaa. Korva odottaa ja on paikalla. (Sihvonen 2001, 133.) Sana dokumentti juontaa juurensa englannin kieleen. Se tarkoittaa sanan virallisessa mielessä asiakirjaa tai todistetta. Sana documentary film tuli esiin ensimmäisen kerran puhuttaessa vuonna 1922 julkaistusta Robert Flahertyn dokumentista: Nanook of the north, Pakkasen poika. Dokumentti oli yhden ihmisen näkemys jostakin asiasta. (Karisto 1997, 18.) Suomessa kuitenkin alkoi olla hyvin yleistä liittää sana dokumentaarisuus sanaan autenttisuus (Karisto 1997, 18). Jonkun mielipiteestä ja näkökulmasta tulikin totista totta. Radioon sana dokumentti tuli paljon myöhemmin, 1970-luvulla. Autenttisuutta otaksutaan vieläkin radiodokumentin yleiseksi ohjenuoraksi, vaikka taiteellisuus ja persoonallinen tulkinta ovat paljon lähempänä totuutta. Radiodokumenttikin olisi ymmärrettävä tekijänsä tulkinnaksi jostakin aiheesta. (Karisto 1997, 18.) Sanaa feature käytetään usein sanan radiodokumentti synonyyminä. Feature programme saa sanakirjassa merkityksen ohjelma, joka rakentuu yhden keskus-/perusteeman ympärille. (Karisto 1997, 19.) Feature pyrkii objektiivisuuteen, kun taas dokumentti on enemmän tekijänsä valintojen summa. Dokumentissa on kenties tärkeintä pyrkiä saavuttamaan tietty uskottavuus. Tämän myötä kuuntelijan kiinnostavuus herää ja kenties säilyy koko ohjelman ajan. Tätä varten on eräiden asioiden ainakin jollakin tavalla toteuduttava. (Silvennoinen, 1981, 96) 3.1 Hektisessä maailmassa hetkessä syvälle
14 Tiedon kulku on nopeaa ja tehokasta. Aistit saavuttavat nopeasti tiedon juuri tapahtuneesta asiasta. Koko maailma on kutistunut pikaisiksi kuviksi, ääniksi, teksteiksi. Rationaalinen viesti asioista on osa tavallista arkipäivää. Dokumentit jo aikoinaan, ja nyt myös lyhytdokumentit, olivat syvemmälle pureutuvia, kaaoksen läpi katsovia koosteita puheesta ja äänimaailmasta. Radiodokumentissakin kaaos pitää näyttää kaaoksena, mutta samalla katsoa kaaoksen taakse, josta löytyy ihmisen perusahdistusta helpottavia tuntemuksia. (Karisto 2005.) Dokumentti ei ole autenttinen todellisuuden näyttäjä, vaan ihmisten tahdon suuntien summa: minkä aiheen dokumentaristi valitsee, milloin mikki laitetaan päälle ja milloin pois päältä, kuka valitaan kertomaan ajatuksiaan dokumenttiin, mitä leikkauspöydällä valitaan valmiiseen teokseen. Se on kuitenkin erityisesti jonkun näkökulma jostakin, joka herättää oman sisimmän miettimään: mitä tunnen, miksi tunnen, miten maailmani on avartunut kuulemani jälkeen. Hetkessä syvälle menevä lyhytdokumentti tarjoaa parhaassa tapauksessa rutiinien pysähtymisen; jollakin on oikeasti jotakin sanottavaa omasta kokemusmaailmasta käsin. Aihe voi olla vaikka pienen pieni ja tavallisuudessaan niin arkinen, että jo se tekee siitä ainutlaatuisen. Arjen ulkoa opitut asiat hajotetaan; kaksoismerkitysten ja eri näkökulmien hyväksikäyttö avartaa. Välillä vain vähän, mutta kuka nyt rakentaakaan koko totuutta muuttuvasta maailmasta yhdessä hetkessä, jos koskaan edes yhden eliniän aikana. 3.2 Kanavan tyyliin mukautuva dokumentti Radiodokumentti toteutuu todella vasta silloin, kun korva sen kuulee. Vastaanottajan, siis kuulijan, reagointi aiheeseen oman elämänsä kautta tekee teoksesta valmiin: miten aihe koskettaa, kuka on kuulijan samaistumiskohde, mitä tunteita teos herättää. Lyhytdokumentti on tarpeeksi lyhyt ja samalla tarpeeksi pitkä herättääkseen hetkessä muistoja ja tunteita eloon.
15 Dokumentti ei ole kuulijan kosiskelija. Sen ei välttämättä tarvitse tuottaa hyvää oloa tai samaistumisen tunnetta. Sen tarkoitus on herättää kuulija kokemaan jotakin. Ihmiset haluavat usein mahdollisuuden katsoa ymmärrettävää ja uskottavaa todellisuutta uudella tavalla. (Hiltunen 1999, 149.) Vaikkakin kohderyhmän tunteminen on tärkeää, vielä oleellisempaa on tarjota jotakin tuoretta ja poikkeavaa, joka herättää ajattelemaan. Radiodokumentilla on ylevä päämäärä: sen tulee olla jo nyt tulisi useammin olla tietynlaista mielikuvien filmille rakennettua novellimaista tarjontaa, lähestymistä, jonka radiokuuntelija vaistoaa, elää ja näkee(silvennoinen, 1981, 97). Lyhytdokumentin toteutuminen tämän päivän kanavilla on mahdollista. Nopeassa lähetysvirrassa myös lyhytdokumentin tulee olla nopeatempoinen ja kanavan näköinen. Vaikka kuuntelijaa ei tarvitse kosiskella, pitää muistaa olla ystävällinen korvalle. Liikaa esiin hyppäävä lyhytdokumentti ei pysäytä kuuntelemaan, vaan vain vihastuttamaan.
16 4 LYHYTDOKUMENTIN TEKEMINEN Syvälliset oivaltajat sanovat: Elämä muodostuu haasteista lahjoista vaikeuksista onnistumisesta Kaikki löytyy kivun kautta! Noista aineksista myös hyvä dokumentti syntyy. (Silvennoinen, 1981, 97) Tässä luvussa tarkastelen lyhytdokumentin tekemistä käytännössä. Käytän esimerkkinä oman Naisen Muotti lyhytdokumenttisarjani työprosessia. Dokumentin aiheen on oltava tekijälleen tärkeä. Tilaustyönä annettu aihe jättää usein selkeän jälkensä lopulliseen työhön; siinä ei välttämättä silloin kuulu tarpeeksi syvyyttä. Kuitenkin uusi radiokulttuuri on muuttanut asetelmaa niin, että tilaustyöt alkavat olla yhä tavallisempia. Annetulle aiheelle pitää löytää henkilökohtainen kosketuspinta. Sen löydettyään aiheesta tulee läheisempi, mikä myös kuuluu kuuntelijalle asti. Tärkeätä on nähdä tarkasti ja fokusoiden, ei paljon ja laajalti. (Karisto, 1997 s. 41.) Ideaa ei voi keksiä, vaan löytää. Aistit avoinna kulkeva journalisti on aihemagneetti, maailma on asioita ja näkökulmia täynnä. 4.1 Aiheesta ääneksi Oman aiheeni Naisen muotti -lyhytdokumenttisarjalleni löysin henkilökohtaisesta kokemuksesta omaa vaatekaappiani päivitellessäni. Hyllyt notkuvat vaatteita, mutta siltikään ei ole mitään päälle pantavaa. Pitää ostaa uusia vaatteita, etten näytä typerältä, kun kuljen ostamassa taas lisää vaatteita. Minun pitää näyttää tietynlaiselta, mutta miksi? Minkä takia annan mainosten ja median vaikuttaa näin paljon ulkoiseen olemukseeni? Onko tämä ollut yhtä suuri taakka naisille 1950-luvulla?
17 Pohdin asiaa eri puolilta, mutta halusin keskittyä naisten omiin näkökulmiin. Ennen haastattelujen tekemistä hankin tietoa muodin muuttumisesta vuosien myötä; mikä oli milloinkin in. Yritin jäsennellä tietoa muodista, naisen aseman muuttumisesta, mainonnan ja median vallan kasvusta ja omien kokemusteni kautta pulpahtavista tunteista ja ajatuksista. Ensin on selvitettävä omassa päässään mitä dokumentillaan haluaa sanoa. Tähän kysymykseen on vastattava niin, että sen ymmärtää ulkopuolinenkin, ja vieläpä niin, että hän ottaa sen tosissaan, vakuuttuu asiasta. (Karisto 1997, 44.) Tarkoituksena ei siis ole etsiä maailmaa kattavaa vastausta johonkin kysymykseen, vaan rajata aihe niin, että se on pieni mutta syvällinen otos, ehkäpä hyvinkin yksipuolinen ja outokin asian haara. Mitä dokumentin sisällön miettimiseen tulee, totuutta ja objektiivisuutta on turha edes hekumoida. Ne kyllä kulkevat dokumentin tekijän takaraivossa piinallisesti mukana, mutta niistä pitää päästä vapautumaan. (Webster, 1988, s. 155.) Hankin eri-ikäisiä naisia kertomaan oman kokemuksensa perusteella mitä on olla tai olla olematta muodin henkarina ja ylhäältä tulevien sääntöjen pelinappulana. Päädyin neljään henkilöön: 50-luvun nuoreen, 80-luvun nuoreen, 90-luvun nuoreen sekä tämän päivän varhaisnuoreen. 4.2 Haastattelutilanne Itse haastattelutilanteessakin tulee muistaa riistää puheen yksinvaltiaan asema. Puhe, ja se, mitä sanotaan, on yksi tapa kertoa asioita, mutta yhtä tärkeää on se, miten puhutaan, sekä rytmi, äänet, äänimaailmat ja musiikki. (Karisto, 1997, s.48.) Ilman selkeää suunnitelmallisuutta dokumentin tekijä alkaa äänittää liikaa materiaalia, jolloin lyhytdokumentin tekeminen vaikeutuu huomattavasti. Suurestakaan määrästä
18 leikkaamatonta ääntä ei välttämättä saa hyvää teosta edes parhainkaan leikkaaja, jos punainen lanka on kadoksissa. Toimittajan näkemys on siis tärkeä, mutta radiodokumentin yksi kulmakivistä on se, että kuuntelijalle annetaan mahdollisuus itse nähdä koko asetelma itse. Kuuntelija voi itse etsiä dokumentista oman totuutensa. (Karisto, 1997, s.49.) Haastattelutilanteesta pitäisi pystyä rakentamaan sellainen, että haastateltavan puheesta ei tule luentomaista ja epäinhimillistä. Yhtä tärkeää kuin on saada äänitettyä aitoa puhetta, on saada tallennettua myös äänimaailmaa samasta tilanteesta. Tilavaikutelman luominen elävöittää ja vetää kuuntelijan mukaan aiheeseen. Haastattelin kahta lyhytdokumentin naista samaan aikaan. Tilanne näytti olevan kummallekin konstikas, he etsivät luentomaisesti hyviä sanoja, eivätkä kertoneet oikeasti mitään syvempää. Tilanne piti järjestää uudelleen niin, että keskustelin molempien kanssa erikseen, jolloin haastateltavatkin uskalsivat avautua paljon paremmin. Henkilökohtainen kontakti haastateltavan kanssa on hedelmällistä. Silloin myös haastattelija voi kertoa omista kokemuksistaan, mikä vapauttaa haastateltavaa puhumaan lisää. Vuorovaikutus toimi omissa haastattelutilanteissani hyvin. Haastateltavani olivat eri-ikäisiä naisia, joiden elämäntilanteet poikkeavat toisistaan. Yritin miettiä haastattelupaikat niin, että jokainen tuntisi olonsa mahdollisimman kotoisaksi ja saisin dokumentteihin taustaäänillä jokaisen henkilökohtaiseen elämään kuuluvaa tunnelmaa. 1950-luvulla nuoruutensa elänyt nainen kertoi tarinansa kotonaan. Hiljaisuus kuvastui hänen kodistaan parhaiten. Hiljainen kello tiksutus saattoi kuulua taustalta silloin, kun nainen ei puhunut. Hän aloitti nuoruutensa muistelemisen aluksi verkalleen, katsomalla lattiaan. Mutta hiljalleen mikki ei ollutkaan enää vieras ja hän uskalsi nauraa juttelun lomassa. Haastattelutilanne oli kaikin puolin iloinen ja halusin säilyttää hihitykset valmiissa dokumentissa. Ja juuri taustan hiljaisuus oli omiaan tähän tilanteeseen.
19 80-luvun nuori ja tämän päivän nuori ovat äiti ja tytär. He kertoivat tarinaansa kotonaan, missä kuului normaalin lapsiperheen ääniä. Tarinoinnin saattoi välillä keskeyttää perheen nuorimmainen, jota en pitänyt ollenkaan ikävänä asiana. Kahvinkeittimen ja tiskikoneen ajoittaiset äänet toivat kodin tuntua. Haastattelutilanteet olivat puitteiltaan hyvät ja kodikkaat. Näin haastateltaville jäi tilaa omille muistoilleen ja mielipiteilleen. Pedantti 1980-luvun nuori ja analyyttinen tämän päivän nuori olivat elementissään. 1990-luvun nuoren istutin baariin. Saimme olla rauhassa yhdessä sivuhuoneessa, mikä edesauttoi äänittämistä. Tämän päivän kolmekymppiset osaavat kapakoissa istumisen hetkellisestä viinilasillisesta tuhtiin humalaan. Mielestäni taustan pieni hälinä kuvasti hänen ikäluokkaansa ja auttoi näin kuulijaa näkemään naisen kertomassa omasta nuoruudestaan. Hain haastatteluiden kautta esiin persoonia. Tarkoitukseni ei ollut saada jokaista heistä avautumaan suurella sydämellä, jos se ei sopinut haastateltavan luonteeseen. Hain omia muistoja, jotka jokainen sai kertoa omalla tavallaan. Erilaisten ihmisten erilaiset jutut olivat mielestäni mielekkäitä, ihan leikkaamistakin ajatellen. Haastattelukysymysten pohtiminen alustavasti on dokumentin onnistumisen kannalta hyvin tärkeää. Kuitenkin se, miten kysymykset kysyy, mitä sanoja käyttää, on kiinni haastateltavasta. Tämän huomasin hyvin selkeästi, koska samasta aiheesta minulle puhui neljä toisistaan eroavaa naista. Pelkkä kysymys-lista ei riittänyt, vaan tärkeää oli niiden muokkaamistaito aina eri tilanteissa, eri ihmisen edessä. Usein puhutaan siitä, miten tärkeä osa haastateltavan ulosanti on osana lopullista tuotetta. Mutta mielestäni myös haastattelijan ulosanti ja tilannetaju ovat sellaisia avuja, jotka vaikuttavat vuorovaikutustilanteeseen ja jopa lopulliseen tulokseen. 4.3 Leikkaamisen ilo ja inho
20 Kun materiaalia on tarpeeksi koossa, alkaa työläin vaihe: äänitetyn materiaalin kuunteleminen. Lyhytdokumentti on julma raakamateriaalille; pitää uskaltaa leikata ja valita ne asiat lyhytdokumenttiin, jotka tukevat valittua teemaa. Pitää myös uskaltaa kuunnella materiaalia tarpeeksi kriittisesti. Tarvitsenko lisämateriaalia, vai joudunko hylkäämään alustavan teemani ja muodostamaan uuden, materiaalin pohjalta hyväksi havaitun aiheen? Alkuperäiseen aiheeseen itsepäisesti tarrautuvia dokumentteja kuulee radiosta jatkuvasti, koska toimittaja ei ole malttanut luopua alkuperäisestä näkemyksestään vaan on tehnyt sen mukaisen ohjelman materiaalilla, joka itse asiassa kuuluisi toiseen ohjelmaan (Karisto 1997, 55). Pitää osata tehdä töitä materiaalin ehdoilla, mutta myös rohkeasti toteuttaa omaa näkemystään. Mitä parempi pohjatyö, sen helpommin rakenne syntyy. Lyhytdokumenteilla ei ole mitään tarkkaa muotoa. Muoto syntyy materiaalin ja dynaamisuuden perusteella. Käsikirjoitus on sisällön ja synteesin hakemista, mikä on äärimmäisen tärkeää. Dramaturgia ei ole kuitenkaan muotti, johon materiaali pitäisi tunkea saadakseen juuri oikean lopputuloksen. Säännöt on hyvä tuntea, mutta niiden orjallinen toteutus vain tekee kaikesta tylsää puuroa. Aiheen rytmin voi löytää materiaalia kuuntelemalla ja omaan korvaan luottamalla. Dokumenttikäsikirjoituksen ei tarvitse olla kuunnelman käsikirjoituksen kaltainen, viimeiseen asti hiottu kohtauksista muodostuva ja täynnä detaljeja oleva kokonaisuus, joka toteutetaan yksityiskohtia myöten lähes alkuperäisen suunnitelman mukaan ja jonka useimmiten ohjaa joku muu kuin käsikirjoittaja (Karisto 1997, 58). Kaikkia osakokonaisuuksia käsittelee useimmiten yksi ja sama ihminen. Materiaalia leikatessaan pitää uskaltaa poiketa polulta. Pienet astumiset toisen suuntaan rakentavat tarinaa mielenkiintoisempaan suuntaan. Koko lyhytdokumentin ajan samankaltainen materiaali tylsistyttää. Epäennustettavuus maustaa tarinaa eikä jätä kuuntelijaa kylmäksi.
21 Ohjelman aloitus on yhtä lailla tärkeä kuin vaikeakin. Pitkän radiodokumentin alku vie yleensä noin kolme minuuttia. Lyhytdokumentin alku on siis paljon lyhyempi, jolloin mielenkiinnonkin saa pidettyä yllä helpommin. Käsikirjoitusta tehdessään kannattaa pistää paperille, mitkä teemat kuuluvat äänessä ja mitkä kulkevat ohjelman takana. Lyhytdokumentin ei pidä olla läpipuhuttu, sillä silloin siitä puuttuu dokumentaarisuuden luonne. Faktatiedon viljely ei ole itsetarkoitus, sitä pitäisi enemminkin vältellä. Teki sitten orjallisesti käsikirjoituksen mukaan tai ei, pitää muistaa, että todellisuus kirjoittaa itse oman käsikirjoituksensa. Yllätykset, onni ja uudet käänteet pitää osata ottaa vastaan. (Aaltonen, 2002,156.) Oman Naisen muotti -lyhytdokumenttisarjani raakamateriaalia kuunnellessani olen joutunut antamaan periksi ja miettimään rakennetta uudestaan. Ennen haastatteluja ajattelin, että jokaisen naisen oma tarina olisi oma lyhytdokumenttinsa, eli ensin tulisi 1950-luvulla nuoruutensa viettäneen naisen tarina, sitten 1980-luvun alussa nuoruutensa viettäneen naisen tarina, sitten 1990-luvulla nuoruutensa viettäneen naisen tarina ja viimeiseksi tämän päivän nuoren tarina. Kuitenkin alkoi tuntua siltä, että naisten tarinoita sekoittamalla saisin jokaiseen lyhytdokumenttiin oman teemansa ja naisten puheet toimisivat vertailukohtina toisiaan vasten, jolloin tempo pysyisi parempana. Tämä muutos taas vaikutti siihen, että olen joutunut kuuntelemaan materiaalia uudella tavalla ja miettimään olisiko tarvetta vielä lisämateriaalille. Jokainen materiaali on erilainen tyyliltään. Leikkauspöydälle pääsy on jo puoli voittoa, sillä silloin on jo käsitellyt aiheen dramaturgian, hankkinut mahdollisen lisämateriaalin ja sisäistänyt draaman kaaren. Kun sain leikkauspöydälle kaikkien viiden jakson kaiken materiaalin, olo oli aluksi toivoton. Lähdin haastateltava kerrallaan liikkeelle. Koska olin jakanut aiheet jaksoittain, leikkasin jokaisen haastateltavan puheesta eri jaksoihin kuuluvat kommentit eri raidoille. Näin tiesin heti silmäilemällä, mikä jakso vaatisi materiaalimäärän suuruuden takia erityistä huomiota ja mikä tulisi kokoon paljon kivuttomammin. Viisi jaksoa, viisi teemaa ja neljä naista. Leikkaaminen oli ajoittain hyvinkin puuduttavaa ja päätinkin, että jatkossa antaisin sarjojen olla joko lyhyempiä tai pudottaisin haastateltavamäärää pienemmäksi.
22 4.4 Puheen ja äänimaailman tasapainoilua Ohjelman pitää hengittää. Jos siitä tulee hyvin tiukkaan pakattu, erilaisia elementtejä limittäin ja päällekkäin sisältävä, kuuntelijan on hankala muodostaa omaa tulkintaansa. Ilmaa pitäisi olla eri äänikerrosten, mutta myös perättäisten elementtien välissä. (Karisto 1997, 63.) Hitaus on eri asia kuin ilman antaminen. Nopearytminenkin tarina voi olla tarpeeksi levollinen kuuntelijan korvalle, jos ilmaisu on hallinnassa faktatiedon määrän, äänimaailman ja musiikin osalta. Äänimaailma ei saa alleviivata, joko yhtään tai ainakaan liikaa, jo sanottua asiaa. Äänillä voi kertoa symbolisesti asioita, kuten tanskalaisen dokumentintekijä Stephen Schwartzin dokumentissa Sarajevon sala-ampuja. Kyseinen dokumentti alkaa linnun laululla ja laukauksilla; kaksi realistista ääntä, jotka samassa tilanteessa kuultuna herättävät paljon enemmän ajatuksia kuin tuhat sanaa. Radiodokumenteissa on totuttu käyttämään vain aitoja ääniä, mutta siihenkin sääntöön on tullut muutoksia uudenlaisia radiodokumentteja tehtäessä. Äänien uudenlainen käyttö avaa mahdollisuuksia todelliseen äänidokumenttiin. (Karisto 1997, 68.) Äänimaailmaa miettiessään tärkeintä olisi muistaa ajatella jokaista ääntä ja sen motiivia. Miksi juuri tämä ääni ja miksi juuri tässä kohtaa dokumenttia? Myös musiikki on tehoste, ja sen voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: kuuluva musiikki ja kuulumaton musiikki (Lindholm 1997, 89). Kuuluvaa musiikkia käytetään dokumenteissa siltoina, ajatusajan antajana ja rytmittäjänä. Liian pitkään soiva kappale kuitenkin saa kuuntelijan ajatukset hyppäämään dokumentin herättämistä ajatuksista itse kappaleeseen, joten maltti musiikin käytössä on paikallaan. Kuulumaton musiikki on taustalla oleva, huomiota herättämätön massa. Musiikilla voi rakentaa kontrasteja ja herättää tunteita, mutta liian usein huonosti valittu musiikki on tehnyt kokonaisuudesta kummallisen ja radiodokumentin sanoma hukkuu melodian pohtimiseen. Elokuvissa on aina musiikkia, vaikka sitä ei sen enempää ajattelisikaan. Mutta huonon balladin romanttisessa kohtauksessa huomaavat kaikki. Silloin siirrytään herkistelyn puolelta
23 komiikan alueelle, eikä kukaan enää pysty ottamaan näkemäänsä vakavasti. Sama voi tapahtua myös radiodokumenteissa. Haluaisin herättää omassa lyhytdokumenttisarjassani äänillä kuulijan muistoja. Vaihtelevasti hyviä ja ikäviä muistoja omasta nuoruudesta ja sen tuomista paineista. Pohdin musiikkiratkaisuja pitkään. Olisiko hyvä laittaa haastateltavien väliin heidän nuoruusaikansa musiikkia? Kertoisiko se helposti kuulijalle, että nyt siirrymme eri vuosikymmenelle? Koska tavoitteena oli viisi lyhytdokumenttia, jouduin miettimään asiaa tarkoin. Jaoin ensin eri teemat eri lyhytdokumentteihin ja kokeilin sitten yhteen musiikkia ja toisiin pelkkää suoraa haastateltavan vaihtoa. Huomasin molempien olevan hyviä vaihtoehtoja. Musiikin avulla sain vaihdettua haastateltavaa luontevasti, mutta toisaalta suora vaihto haastateltavasta toiseen oli miellyttävän haastava. Silloin kuulija saisi miettiä hetken itse mistä vuosikymmenestä on oikein kyse. Annoin musiikin olla johdattelevana tekijänä ensimmäisessä jaksossa, mutta jätin musiikin muista jaksoista kokonaan pois. Tämä siksi, koska halusin auttaa kuulijaa ensimmäisen jakson ajan. Jos kuulija kuuntelisi seuraavankin jakson, ei kuuntelusta saisi tehdä liian helppoa, vaan jättää tilaa omalle päättelykyvylle.
24 5 LYHYTDOKUMENTIN TULEVAISUUS Lähetin tutkimuskysymykset sähköpostitse (liite 1) 64:lle kanavalle eri puolelle Suomea, niin Yleisradion toimituksiin kuin kaupallisiinkin radioihin. Halusin selvittää, millaisia mahdollisuuksia lyhytdokumenteilla olisi tulevaisuudessa ja millaisia mielikuvia toimituksilla on dokumenteista yleensä. Kysymyksiini vastasi kahdeksan eri radion edustajaa, neljä Yleisradiosta ja neljä kaupallisista radioista. Halusin aluksi tietää ovatko radiodokumentit koskaan kuuluneet vastanneiden radioiden lähetysaikaan. Suurimmalta osalta radiodokumentit puuttuivat täysin. Syynä ei kuitenkaan ollut mielenkiinnon puute radiodokumentteja kohtaan, vaan taloudellinen tiukkuus sekä tekijöiden puute. Vastaajat kuitenkin olivat sitä mieltä, ettei radiodokumentteja voisi tehdä halvemmalla niiden työläisyyden takia. Osa vastaajista koki perinteiset radiodokumentit liian hidastempoisiksi tämän päivän lähetysvirtaan. He kuitenkin olivat myös valmiita harkitsemaan lyhytdokumentteja kanavillaan, jos dokumentti sopisi muuhun ohjelmaan, esimerkiksi nopeatempoisena ja viihteellisenä pakettina. Uutis- ja ajankohtaistoimintaan keskittyneeseen lähetysvirtaan dokumentit eivät ole oikein sopineet. Toinen juttu on se, että resurssit ovat rajalliset. (YLE:n maakuntaradion päällikkö) Niitä ei ole mitenkään aktiivisesti rajattu poiskaan, mutta se on työläs genre, eikä meillä ole toimitusta, joka voisi tehdä dokumentteja. (paikallisen kaupallisradion päällikkö) Haluaisimme ihmisläheisiä, laajoja yleisöjä kiinnostavia aiheita. Toisaalta myös hyvin toteutettu ajankohtaisjuttu voi olla myös dokumentaarinen. Niitä pyrimme toteuttamaan päivittäin. (YLE:n maakuntaradion päällikkö)
25 Haluaisimme musiikkiin liittyviä dokkareita. Ajan trendejä puhuttelevia. (valtakunnallisen kaupallisradion päällikkö) Dokkareiden pitäisi käsitellä paikallisia aiheita. (paikallisen kaupallisradion päällikkö) Vastaajien mielipiteet mahdollisten lyhytdokumenttien aiheista jakautui selvästi sen mukaan, oliko vastaaja Yleisradion edustaja vai kaupallisen radion edustaja. Kaupalliset kanavat toivoivat erityisesti viihteellisiä dokumentteja, kun taas Yleisradio vaali syvällisyyttä ja äänimaiseman hallintaa. 5.2 Radiodokumentin pituus ja kustannukset Keskityin seuraavassa kysymyksessäni toimittajien mielikuviin siitä, ovatko radiodokumentit ja erityisesti lyhytdokumentit liian pitkiä vai sopivia radioon. Koska lyhytdokumentin kesto on jotakuinkin sama kuin tavallisen toimitetun jutun, oli vastaajien mielipiteet suhteellisen positiivisia pituuteen. Muutamat halusivat täsmentää, ettei kesto kuitenkaan ole jutun ydin. Kaikki korostivat, että hyvin toimitettu radiodokumentti on hyvä, oli se sitten pitkä tai lyhyt. Lyhytdokkarit ovat mielestäni sopivan pituisia. Pidän itse kuitenkin myös pidemmistä dokumenteista. (kaupallisen paikallisradion päätoimittaja) Idea, aihe ja toteutus määrittävät kokonaisuuden keston. Jos dokumentin rakenne ja dramaturgia ovat kunnossa ja aihe kiinnostava kuuntelijan kannalta, voi kestokin olla pitkä. Kesto ei ole kuitenkaan laadun tae. (YLE:n maakuntaradion päällikkö) Minusta kesto voi olla mikä vaan. Tärkeintä on dokumentin kantavuus. Joku toimii viisiminuuttisena joku tunnin mittaisena. (Yleisradion päällikkö)
26 Seuraava kysymykseni koski lyhytdokumenttien menekkiä taloudelliselta puolelta katsoen. Ja kuten arvelinkin, monet vastasivat rahojen riittävän vain juontajaan ja uutistoimittajiin, minkä takia resursseja lyhytdokumenttien hankkimiseen hyvin harvoin on. Radiokanavien on kilpailtava nopeudella. Monia työtunteja vievä lyhytdokumentti ei tällöin palvele kanavan ideaa nopeana tiedon välittäjänä. Kuitenkin näkisin tässä hyvän mahdollisuuden frelancer-toimittajille, jotka ovat kiinnostuneita lyhytdokumenttien tekemisestä. Kun ottaa huomioon kanavan formaatin ja kohderyhmän, voi valmiiksi työstetty lyhytdokumentti saada innokkaan ostajan. Kukaan ei ole tarjonnut dokumentteja ostettavaksi, hinnasta en tiedä. Liian kalliita siinä mielessä, että dokumentteja tekemään tarvitaan ihmisiä, joita ei ole ollut varaa palkata, kun ensimmäisenä tulevat juontaja ja uutistoimittajat ja sitten rahat ovatkin jo loppu. Dokkarit olisivat extra-luksusta. (kaupallisen paikallisradion päällikkö) Dokumenttituotanto on varsin kallista, mutta toisaalta niiden tekemiseen pitää satsata aikaa. Näin kulut ovat kohdallaan. (Yleisradion päällikkö) 5.2 Vanha juttutyyppi vai uusi trendi Halusin tietää näkivätkö vastaajat lyhytdokumentissa tulevan trendin vai vanhan, kunnioitettava rouvan, joka jatkaisi kulkuaan klassisella tyylillään läpi aikojen. Monet uskoivat dokumentin monipuolisuuteen, joka olisi muokattavissa aina aiheesta riippuen. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että taustalla olleet juttutyypit saattaisivat nousta taas esiin. Kanavat ovat ainaisen muutoksen kierteessä. Liiallinen pinnallisuus herättää pikku hiljaa kuulijassa halun saada jotakin hieman syvempää. Kun monet kanavat tarjoavat samaa massaa, herää tarve uusille suuntauksille ja pirstaloitumiselle. Ehkä dokumentit ovat välillä kantaneet vanhanaikaisen leimaa, mutta uskon että niistä voi tulla uusi trendi. Parhaimmillaan dokumentit yllättävät ja koskettavat,
27 tuovat syvyyttä aiheiin ja kun puhesisällöt radiossa kasvattavat merkitystään voi edessä olla dokumentin uusi aika. (YLE:n maakuntaradion päällikkö) Radio on aina moderni. Ykkösen lyhytdokkarit ovat ajoittain olleet oivaltavia ja piristäviä kuuntelukokemuksia. (YLE:n maakuntaradion päällikkö) Voisi olla nouseva trendi, jos olisi tekijöitä. (valtakunnallisen nuoriso/kaupallisradion päällikkö) Minusta dokumentti elää ajassa varsin hyvin. Uusia kokeiluja/avauksia tehdään koko ajan. Tässä on hyvin tärkeää tietää mihin ympäristöön ja mille yleisölle dokumentti tehdään. (Yleisradion päällikkö) 5.3 Kuuntelija: toiveita tulevasta Kysyin vastaajilta kuuntelijoiden toiveista. Erittäin selväksi tuli se, että niiltä kanavilta, joilta radiodokumentteja tarjotaan, niiltä myös toivotaan dokumentteja lisää. Dokumentittomilta kanavilta niitä ei kuulija edes osaa pyytää. Dokumentteja tarjoavien toimittajien mahdollisuudet saattaisivat kasvaa, mitä enemmän he jaksaisivat omia dokumenttejaan työstää ja tarjota. Hyvin tehty lyhytdokumentti voisi poikia uusia kuuntelijoita ja uutta mielenkiintoa genreä kohtaan. Kuuntelijat ovat toivoneet dokumentteja lisää. Radiodokkarit ovat savuttaneet kuulijoidemme keskuudessa suuren suosion ja radiodokumenttisunnuntaita on toivottu lisää. Pari kertaa aiheitakin on esitetty. Yleensä ne ovat liittyneet jollakin tavalla ehdottajan omaan elämään. Yksi hyvä esimerkki on, että soittaja halusi isovanhemmistaan ja heidän kiinnostavasta elämästään tehtävän dokkaria. (paikallisen kaupallisradion päällkkö)
28 Yksikään kuuntelija ei ole koskaan missään palautteessa puhunut dokumenteista. (valtakunnallisen kaupallisradion päällikkö) Niitä on ollut ohjelmistossamme. Kuuntelijat ovat toivoneet uusia dokumentteja, aiheet ovat liikkuneet taivaan ja maan välillä. (YLE:n maakuntaradion päällikkö) 5.4 Vastaajien omat toiveet tulevasta Annoin vastaajille mahdollisuuden kertoa, millaisia aiheita he itse haluaisivat radiodokumenttien sisältävän, jos sellaisia joskus saisivat. Toiveena oli saada kokea jotakin yllättävää, löytää tavallisestakin aiheesta mielenkiintoinen punainen lanka ja saada uutta ajattelemisen aihetta. Monet myös muistelivat kuulemiaan radiodokumentteja, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet erityisinä mieleen. Vastaajilla oli kuulemiaan dokumentteja kohtaan harras kunnioitus. Aikaa ja vaivaa vievä radiodokumentti koettiin tärkeänä osana radiokulttuuriamme, vaikka sen näkyminen tänä päivänä on suhteellisen marginaalista. Radiodokumentti nähtiin myös ääniajattelun kehittäjänä. Muutama vastaajista toivoi pääsevänsä itsekin tekemään radiodokumentteja. Radiodokumentit ovat erittäin tärkeä osa suomalaista radiomaisemaa ja kulttuuriamme. (YLE:n maakuntaradion päällikkö) En muista tekijää, mutta mieleeni on jäänyt yksi n. 10-minuuttinen dokumentti, joka kertoi kuolemasta. Tekijä oli nuori nainen, joka koskettavasti ja konkreettisella tasolla puhui veljensä kuolemasta ja siitä esimerkiksi miltä tuntui katsella kuollutta läheistä, miltä hän näytti. Kokonaisuus oli samalla vähän pelottavakin, todella yllättävä ja hämmentävä, mutta kuitenkin - onneksi - tyylikäs. (YLE:n maakuntaradion päällikkö)
29 Aihe voi olla mikä vain, kunhan se on hyvin toteutettu. Itse odotan dokkarilta kuitenkin aina jotakin isoa pointtia ja suurta kekseliäisyyttä. Punainen lanka pitää löytyä myös lyhyissä ohjelmissa. (paikallisen kaupallisradion päätoimittaja) Hyvin tehtynä dokumentilla on aina paikkansa. (kaupallisen paikallisradion juontaja) Kyselyn vastauksissa oli selkeästi nähtävissä se seikka, että kuulijat toivovat dokumentteja silloin lisää, kun ovat kuulleet niitä omalta suosikki-kanavaltaan. Myös kanavien suhteellisen positiivinen asenne lyhytdokumentteja kohtaan oli selkeästi huomattavissa. Lyhytdokumentin tulevaisuus on tulevien tekijöiden varassa. Jos löytyy tarmokkaita dokumentaristeja, jotka osaavat tehdä eri kanavien tyyleihin sopivia dokumentteja, saattaa lyhytdokumentin tulevaisuus olla hyvinkin vilkas.
30 6 YHTEENVETO Joukkoviestinnästä on tullut yhä kiinteämpi osa arkipäiväämme. Elämme sananmukaisesti mediatulvan keskellä (Kantola 2003, 5). Radio on kasvanut kodin hengettären roolista viihdyttäjäksi. Kaiken viihteen keskellä on kuitenkin nähtävillä muotoja, tyylilajeja, jotka tarjoavat tietoa ja tunnelmia. Radiodokumentti on monelle, erityisesti nuoremmalle väestölle, vieras. Se edustaa kuitenkin minulle työsarkaa. Minä voin, jos jaksan ja haluan, antaa jollekin kuulijalle mahdollisuuden uuteen kokemukseen tarjoamalla töitäni eri kanaville. Radiokanavat ovat tänä päivänä avoimempia kuin ennen ottamaan vastaan uudestaan herääviä juttutyyppejä. Kuuntelijat haluavat syvällisempää tarjontaa massan keskelle. Toimittajan tulee osata nähdä lyhytdokumentin mahdollisuudet monelta kantilta. Mitä mikäkin kanava haluaa? Mitä tyylilajia se edustaa? Mitä sen kuulijakunta haluaa kuulla ja mistä aiheista? Miten voin katsoa jotakin tiettyä aihetta niin, että siitä tulee minulle tuttu ja tärkeä ja samalla pystyn muistamaan kuulijan toiveet? Kaupallisuus on otettava huomioon, enää oma taiteellinen tarve saada omalle erikoiselle idealleen kuulijakuntaa ei riitä. Pitää osata ajatella niin kuin tämä maailma ajattelee. Ja siihen lyhytdokumentti on valmis, jos tekijäkin on. Lyhytdokumentin tekeminen on haasteellinen prosessi. Kuuteen minuuttiin pitää saada mahtumaan punainen lanka, äänimaailma ja puhe. Hyvä haastateltava sekä aiheeseen tutustuminen ovat oleellisia asioita, niin tavallisen toimitetun jutun, kuin myös lyhytdokumentin onnistuneessa toteutumisessa. Kriittisyys omaa työtään kohtaan on välttämätöntä. Joskus pitää uskaltaa luovuttaa ja aloittaa työ alusta. Pirstoutunut maailma pätkätöineen on osa radiomaailmaa. Lyhytdokumentin tekijän pitää jaksaa katsoa aihe kerrallaan eteenpäin.
31 LÄHTEET Aaltonen, Jouko 2002. Käsikirjoittajan työkalut. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Hiltunen, Ari 1999. Aristoteles Hollywoodissa. Helsinki:Gaudeamus. Kallioniemi, Kari, Salmi, Hannu 1995. Populaarikulttuurin historiaa. Turku: Turun yliopisto. Kantola Anu, Moring, Inka & Väliverronen, Esa 2003. Media-analyysi, tekstistä tulkintaan. Helsinki: Helsingin yliopisto. Karisto, Hannu & Leppänen Airi 1997. Todellisia tarinoita Radiodokumentin tekeminen. Helsinki: Edita. Karisto, Hannu 2005. Vanha ja uusi radiokulttuuri. Äänikerronnan ja äänitekniikan suomalainen erikoissivusto. http://www.aanipaa.tamk.fi/index.html Koivunen, Anu (toim.) 2000. Populaarin lumo mediat ja arki. Turku: Turun yliopisto, mediatutkimus. Kunelius, Risto 1998. Viestinnän vallassa, johdatusta joukkoviestinnän kysymyksiin. Helsinki: WSOY. Kujala, Tapio 1999. Radiotyön perusteet. Helsinki: Gaudeamus. Lindholm, Jari 199. Uusi suhde - uusi lähestymistapa. Teoksessa Karisto, Hannu (toim.) Todellisia Tarinoita - radiodokumentin tekeminen. Helsinki: Edita, 81-93.
32 Ruusunen, Aimo 2002. Media muuttuu. Helsinki: Gaudeamus. Silvennoinen, Martti 1981 Sanan katse. Helsinki: Yleisradio. Sihvonen, Jukka 2001. Konelihan värinä. Helsinki: Like. Viljakainen Jarmo 2004. Radiomonopolista kanavatulvaan. Helsinki: Edita. Webster, John, 1988, Dokumenttielokuvan käsikirjoittamisesta. Teoksessa Kantola, Anu (toim.) Journalismia! Journalismia? Helsinki: WSOY, s.151-172
33 LIITE 1 Kyselykaavake Ovatko radiodokumentit kuuluneet ennen tai kuuluvatko ne nyt ohjelmistoonne? KYLLÄ! Mistä lähtien (millä aikavälillä, jos ne eivät enää kuulu ohjelmistoon)? Kuinka pitkiä radiodokumentit olivat? Mitä aiheita ne enimmäkseen käsittelivät? EI! Miksi? Mitä ajattelet radiodokumenteista? Ovatko ne mielestäsi.. LIIAN pitkiä / SOPIVAN pituisia LIIAN kalliita / kuluiltaan SOPIVIA VANHANAIKAISIA / UUSI TRENDI jotakin muuta? Ovatko kuuntelijat kertoneet mielipiteitään radiodokumenteista?
34 toivoneet lisää? toivoneet vähemmän? ehdottaneet aiheita? Millaisia? Voisitteko harkita LYHYTDOKUMENTTEJA ohjelmistoonne (kestoltaan 5-6 minuuttisia)? Millaisia aiheita haluaisitte lyhytdokumenttien käsittelevän? Sopisiko kanavallenne paremmin VIIHTEELLINEN lyhytdokumentti SYVÄLLINEN lyhytdokumentti INFORMATIIVINEN lyhytdokumentti ÄÄNIMAISEMALLINEN lyhytdokumentti OMA MIELIPITEESI radiodokumenteista! Muistuuko mieleesi suosikki-dokumenttia/tekijää?