VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011"

Transkriptio

1 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana oli vastuunkantajia Nivalasta ja Haapajärveltä. Ensimmäiseen kokoontumiseen ei ikävä kyllä päässyt muilta paikkakunnilta ihmisiä, mutta seuraavalla kerralla mukana on varmasti vielä enemmän työntekijöitä. Päivä aloitettiin hyvillä aamukahveilla ja sitten siirryimme salin puolelle laulamaan. Parin laulun jälkeen ohjelman aloitti Nivalan seurakunnan pastorin sekä kolmen muun vastuunkantajan esittämä hupailu, joka virkisti heti kaikkia. Se kertoi tämän perin tavallisen seurakunnan arkisesta aherruksesta. Saimme nauraa uusille versioille pienellä paikalla olemisesta, pastorin istuessa syöttötuoliin ja kylmällä paikalla oleminen ei vaikuttanut niin vakavalta, kun nuorisotyöntekijä sai karvahatun päähänsä ja lapaset kouraan. Sitä pitäisi aina muistaa, että oma puheenparsi ei välttämättä ole tuttua kuulijalle ja oudot sanat ja sanonnat on yhtä tärkeää selittää aikuisille kuin lapsillekin. Uhrinkanto käynnissä

2 Hupailun jälkeen oli vuorossa Hyvä Sanoma ry:n toimintakoordinaattori Helena Kärkkäisen järjestämä tutustumisleikki. Leikissä lankakerä kiersi osallistujalta toiselle ja kaikki saivat kertoa vähän itsestään ja työstään seurakunnassa. Sitten kerä rullattiin takaisinpäin ja jokainen rukoili sen ihmisen puolesta, joka langan oli hänelle heittänyt. Yksi tärkeitä puolia päivässä oli, että saimme kertoa toisillemme huolia ja iloja luottaen siihen että muilla oli samankaltaisia kokemuksia. Oli tärkeää saada kuulla toisten ajatuksia ja rukoillessa todella tuntui, että olimme yhdessä Jumalan edessä ja Hän oli meidän kanssamme. Musiikilla ja laulamisella on suuri merkitys tilaisuuksien tunnelman luomisessa. Tätä tunnelmaa nostatti paikallisen kuoronjohtaja Cecilia Sitomaniemen (oik.) valmistama muunnelma tunnetusta Bumtsibum ohjelmasta. Joukkueisiin jaettuna kilpailimme laulujen tunnistamisessa ohjelman esikuvan mukaisissa osioissa. Hengellisen laulukirjan hakemistokin tuli osallistujille tutuksi, tiukassa kilpailussa voitosta. Kisailun lomassa saimme myös liikuntaa, seuratessamme lauluihin suunniteltuja koreografioita. Yhteishenki kasvoi laulaessa ja hauskuuden keskellä saimme rentoutua ja virkistyä. Mieleenpainuvin osa kilpailusta taisi kuitenkin olla väärinymmärrettyjen sanoitusten osa. Tässä osassa saimme aivan uuden näyn lauluihin kätkettyyn huumoriin.

3 Väärinymmärretyistä lauluista puheenollen, pastori Juho Vartiainen luki Jussin jutut kirjasta tarinan, jossa kirjoittaja oli kuunnellut puhetta, joka oli koostunut slangi sanoista niin, että asia oli jäänyt täysin käsittämättömäksi ulkopuolisille. Tarina oli tosi hauska ja jälleen tuli mieleen kuinka tärkeää on puhua selkeästi ja ainakin luoda sellainen ilmapiiri, että kuulijan on helppoa kysyä mitä ihmettä tuo sana tarkoittaa. Niin kuin esimerkiksi piston tunteminen sydämessä, kun siitä voi tulla mieleen puukon kanssa jahtaava ihminen, kuten alkuhupailussakin näytettiin. Juho Jussi Vartiainen Päivän ollessa noin puolessa oli aika syödä keittiön hyviä ruokia. Taitava keittiöväki oli valmistanut jauhelihakeittoa ja kasviskeittoa sekä jälkiruuaksi viinimarjatyrnikiisseliä. Ruualla keskustelunaiheet vaihtelivat nuoteista ja koulusta taivaan maan pohtimiseen ja kun ihmisiä oli koolla kuitenkin parisenkymmentä, ne välilläkin olevat aiheet varmaan käytiin aika hyvin läpi. Ruuan jälkeen laulettiin jälleen ja kiitettiin Herraa ruuasta. Vähän voimisteltiinkin, että veri lähti kiertämään ja jaksoimme taas istahtaa kuuntelemaan.

4 Helena Kärkkäinen kertoi enemmän Hyvä Sanoma ry:stä ja tulevasta toiminnasta. Siunasimme Juho Vartiaisen työhönsä hänen toimiessaan linkkinä Jokilaaksojen alueen ja Hyvä Sanoma ry:n välillä ja Helena Kärkkäinen lahjoitti hänelle HS:n puolesta työlaukun sekä kynän. Helena kertoi HS:n tavoitteesta nostaa evankelistojen arvoa ja tuoda esiin heidän tekemäänsä työtä. Myös Oppimispolku-hanke tuli tutuksi ja herättikin kiinnostusta päivään osallistujissa. Oli myös rohkaisevaa huomata alueellisen toiminnan saavan tukea ja HS:n tahtovan erityisesti tukea evankelistoja siten, että he jaksaisivat työssään, saisivat rohkaisua ja tukea myös toisiltaan ja voisivat tehdä yhteistyötä mm. Evankelistakodin kanssa. Puhetta oli myös siitä, kuinka olemme tässä maailmassa sadonkorjuuvaiheessa, Herran Jeesuksen saapumisen ollessa koko ajan lähempänä. Paljon tarvitaan rukousta toistemme puolesta ja koko maan ja maailman puolesta. Kotimaan rukousaiheita erikoisesti olivat evankelistat, seurakunta jokaiselle strategia sekä pääkaupunkimissio tulevassa elokuussa.

5 Virallisen osuuden loppupuolella sitten vielä naurettiin, kun vuorossa oli kysymyskysymys- leikki. Yleisöstä valittiin vapaaehtoisia jotka sitten saivat pareittain roolit, toinen oli joko diakoni tai evankelista ja toinen vaikkapa kadun kulkuri, torimyyjä tai kotoa tavattava henkilö. Näiden piti sitten keskustella, mutta niin ettei koskaan saanut vastata vaan aina piti kysyä. Kuten: Matti: Mitäs teille kuuluu? Maija: Oletteko ollut terveenä? ja niin edelleen. Oli mukavaa huomata kuinka avoimia paikalla olijat olivat. Ensinnäkin he lähtivät leikkiin nauttien ja toisekseen he olivat paljon ennemmin viemässä keskustelua eteenpäin, kuin pysäyttämässä sitä uudella kysymyksellä, joten lyhyitäkin keskusteluja syntyi runsaasti. Sitä enemmän hurrattiin niille, jotka onnistuivat keksimään kysymyksen, kysymyksen perään. Ennen kahvia kokoonnuttiin vielä piiriin ja siunasimme toisiamme ja kiitimme tuosta hauskasta ja virkistävästä päivähetkestä, jonka olimme saaneet viettää yhdessä Jumalan edessä. Harjoittelimme lopuksi kuorokappaleita, jotka evankelista ja diakonikuoro tulee esittämään ensi kesän konferenssissa. Ilta huipentui kokoukseen, jossa päivässä mukana olleet lauloivat kuorona ja kuulimme hyviä todistuksia. KIITÄMME KAIKKIA MUKANA OLLEITA!

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Salon Rally 3-4.10.2015

Salon Rally 3-4.10.2015 Salon Rally 3-4.10.2015 Laitan tunnelmapaloja Salon Rallysta. Nettisivuille tulevat Hannelen ja Ritva-Liisan esityksistä koosteet. Lauantain esiintyjistä löytyvät kattavat tiedot netistä. Piirin 142 puheenjohtaja

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Neuvokas perhe Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Sisältö: Ruoka ja syöminen lapsiperheessä. Liikkuminen lapsiperheessä. Ruutuaika ja sen mukanaan tuomat haasteet. Lapset opettelevat

Lisätiedot

ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote

ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Tammikuu 2015 Lähetystyö Lähetystyöterveisiä Jaavan ja Borneon aktioista! Hattulan Kotikirkosta mukana aktiossa olivat Jouko, Mirjami ja Laura Keskimaa. Meillä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto Maanantai 9.11.2015 klo 18.00 Esikoislestadiolaiset ry:n rukoushuone, Koivistonpuistikko 53

Seurakuntaneuvosto Maanantai 9.11.2015 klo 18.00 Esikoislestadiolaiset ry:n rukoushuone, Koivistonpuistikko 53 Porin Teljän SN 9.11.2015 1 / 6 Porin Teljän seurakunta Pöytäkirja 9/2015 Seurakuntaneuvosto Aika ja paikka Maanantai 9.11.2015 klo 18.00 Esikoislestadiolaiset ry:n rukoushuone, Koivistonpuistikko 53 Huhtala,

Lisätiedot

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ ! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

Meyer: Jumalan pitäminen

Meyer: Jumalan pitäminen Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 36 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Uudistuminen tuo esille uskonnollisuuden 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 79-82 08:40

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan Paras on edessä

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan  Paras on edessä Ohje esittelijälle Tämän ohjaustekstin tarkoitus on auttaa sinua kertomaan lyhyesti ja vapaasti mitä valkokankaalla lukee. Tavoite on, että sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan valkokankaalta

Lisätiedot

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä Aina mun pitää Muutama sananen viestimisestä Annmari Salmela Savon Sanomat, Helsingin Sanomat, Kotimaa, Blogi, Some Vapaaehtoistyo.fi, Kotimaanapu.fi KÄÄK! HÄSÄT #vapaaehtoistyo #vapaaehtoistyofi #vetfi

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Yhdistyspäivä

Yhdistyspäivä Yhdistyspäivä 7.4.2017 Esiintyminen Joissa ihmiset puhuvat toistensa kanssa ovat esiintymistilanteita (Pelias1992). Suppeammin vain teatteri-ilmaisu tai esteettisen tekstin esittäminen Tavallisimpia esiintymisiä

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote. Lokakuu 2013

ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote. Lokakuu 2013 ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Lokakuu 2013 Uusia seurakuntaisia Jyrki ja Saija Alanko Jyrki Alanko on aloittanut osaaikaisena pastorina Hattulan Kotikirkossa 1.8.2013. Hän on syntynyt v.1963

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015 Esikoulu- / kysely 2015 Tutkimuksen tuloksia käytetään parantamaan esikoulujen ja päiväperhekotien laatua Göteborgissa. Vastaa kysymyksiin omien, vanhempana tai huoltajana saamiesi kokemusten pohjalta.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.-16.10.2012 JYVÄSKYLÄ J e s a j a 1:17 Opetelkaa tekemään hyvää, harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaisia, hankkikaa orvoille oikeus, ajakaa

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Satu Mäkinen Seinäjoelta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 13 08:40 Armon kalliolla: Vanhan testamentin 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

t5 Viidestoista kappale KertovlauseenvastikeI Seppo sanoi ' Pekan oletrln kotona = ett Pekka on kotona : Min luulin Heikki Me, kertoi hnen asu,1rp Tampereella nn'hn asuu Tampereella : Leenan ia Matin rakentavn

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

L.Rastas. Kesä syksy 2015. Lähetyspäivä, seurakuntaretki, Kesällä syksy jo hiipii Takasivu ensiksi ja paljon muuta!

L.Rastas. Kesä syksy 2015. Lähetyspäivä, seurakuntaretki, Kesällä syksy jo hiipii Takasivu ensiksi ja paljon muuta! L.Rastas Kesä syksy 2015 Lähetyspäivä, seurakuntaretki, Kesällä syksy jo hiipii Takasivu ensiksi ja paljon muuta! Ruotsin kirkon suomenkielinen työ Lextorpin kirkko Viikkotoiminta Su 12.15 Kuoroharjoitukset

Lisätiedot

Hyvää iltaa. Tiernapojat 1 Trad. Sov. Jouni Satopää = 100. Flute. Guitar. Contrabass

Hyvää iltaa. Tiernapojat 1 Trad. Sov. Jouni Satopää = 100. Flute. Guitar. Contrabass uitar 4 88 4 4 = 100 Pizzicato Hyvää iltaa Tiernapojat 1 Bm A x 4 Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin säädylle. Sekä isännill' että emännill', jokaiselle kuin talossa on. Ja me toivotamm' ja me toivotamm',

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Muurinmurtajat 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 7:51-60 ja Apt. 8 08:40 Armon kalliolla: Ydinkäsitteitä - Vanhurskautus 09:00 Superkirja:

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY "Puutarhan aika" "Onnellinen puutarhuri"

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY Puutarhan aika Onnellinen puutarhuri Kirja- ja matkailta Karkasimme puutarhaan kirjojen ja matkojen pariin karkauspäivänä 29.2. Hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua väkeä alkoi saapua Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään tekemään edullisia

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Armon kalliolla: Harrastuksen ja evankelioinnin yhdistäminen 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

1 2009 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS

1 2009 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS 1 2009 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS 1 Satu Kettunen KOLUMNI Tutkimus lasten raamattuopetuksesta Olen usein hämmästellyt, miten lapset ja Raamatun kertomukset kohtaavat toisensa. Eräässä raamattukerhossa

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Lapsen osallistava opetus. = Lapsilähtöisyys = Toiminnallisuus/ Kokemuksellisuus

Lapsen osallistava opetus. = Lapsilähtöisyys = Toiminnallisuus/ Kokemuksellisuus Lapsen osallistava opetus = Lapsilähtöisyys = Toiminnallisuus/ Kokemuksellisuus Teemu Lappalainen 2008 Osallistavan opetuksen tavoite Lapsi ymmärtää Lapsi ymmärtää kokemusten kautta Ei toiminnallisuutta

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot