Kulunut kausi 2011 oli kilpailullisesti Navin historian pap ras kausi. 21 SM-mitalia, SM mitalia, joista seitsemän oli kultaisia, on osoitus siitä, että olemme tehneet valmennuspuolella asioita oikein. Seurojen välisessä luokittelussa olimme SM SM-tilastossa kolmansia, joka kertoo toimintamme laala juudesta. Saimme mitaleita kaikissa suunnistusmuodoissuunnistusmuodoi sa. Olemme saaneet viime vuoden aikana valmennuksen lisäksi monia asioita kuntoon, kuten uudet internetinternet sivut, viestintävaliokunnan toiminnan ja järjestimme kahdet arvokilpailut. arvokilpailut. Jatkovuosien työn ohjausta varten laadimme Navi 2020-strategian, 2020 strategian, jossa nostimme esiin vahvuutemme ja korjattavat asiat. Seuratyö on pitkäjänpitkäjä teistä toimintaa. Työtä siis riittää. riittää Odotukset tulevaan kauteen ovat o vahvat. Uusi valmenvalme nustiimi Jarmo Jarmo Punkkisen johdolla on saanut ammattiammatt maisempaa otetta harjoitteluun ja aistittavissa on mitalijuhlaa myös ensi kaudella. Myös muut valiokunnat ovat valmiina ensi kauteen. Uusia karttoja on luvassa niin kuntosuunnistustoimintaan taan kuin lasten suunnistuskouluun. uun. Vuoden 2013 SMSM sprinttisuunnistuksen järjestelyt nytkähtävät käyntiin alkuvuodesta. Kilpailu suunsuu nistetaan Mikkelin keskustassa ja kilpailukeskus on Mikkelin torilla. Toivotan kaikki suunnistuksen ystävät ja Navin jäsenet mukaan aktiivisesti ensi vuoden den toimintaan. Kaikille löytyy varmaan sopivaa tekemistä tekemistä niin maastossa rasra teja etsien kuin seuratoiminnan pyörittämisessä. Menestyksekästä enestyksekästä vuotta 2012! 2012 Juhani Sihvonen puheenjohtaja
YLEISTÄ TIETOA JÄSENILLE JÄSENMAKSUT 2012 Vuoden 2012 jäsenmaksut ja kuntorastien kausimaksut pyydetään maksamaan tilille Sampo 800019-70789005 viimeistään 31.5.2012 mennessä. Perheen kaikkien jäsenten maksut voi niputtaa yhdeksi maksusuoritukseksi. Henkilöt, joihin maksut kohdistuvat, eritellään viestikenttään. Jäsenmaksu 30 Jäsenmaksu alle 18-vuotiaat (sis. suunnistuskoulun, kuntorastit, lisenssin, vakuutuksen ja kilpailujen osallistumismaksut) 50 Kilpailijajäsenmaksu ei enää ole, sillä jokainen hoitaa SSL:n Irma-tietojärjestelmän kautta omat kilpailuilmoittautumiset sekä maksaa osallistumismaksut. LISENSSIT JA VAKUUTUKSET Kaikki suunnistuskoululaiset (sarja 14-vuotiaat ja nuoremmat) vakuutetaan seuran toimesta ja vakuutus sisältyy jäsenmaksun hintaan. Yli 14-vuotiaat vastaavat itse (jäsenmaksun lisäksi) suunnistuslisenssin ja vakuutuksen hankinnasta, joka korvaa kilpailuissa ja harjoituksissa sattuneiden tapaturmien hoitokuluja. Lisenssin hankinta tapahtuu Irma-järjestelmän kautta. Vakuutusyhtiö Pohjola ja Suomen Liikunta ja Urheilu ovat laatineet SLU:n lajiliitoille ja jäsenseuroille tuplaturvavakuutuksen, joka kattaa vapaaehtoistyön tapaturmavakuutuksen sekä toiminnan vastuuvakuutuksen (seuratyössä kolmannelle osapuolelle aiheutuva vahinko). Navin ja sen jäsenten vakuutusturva on näiltä osin kunnossa. KILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN Jokainen ilmoittautuu itse kilpailuihin Suunnistusliiton Irma - tietojärjestelmän kautta. Kilpailumaksut jokainen hoitaa myös itse samassa yhteydessä. Nettikompassi ei ole enää käytössä kilpailuilmoittautumisissa (ks. Irman ohjeet toisaalta tästä lehdestä). UUDET JÄSENET JA JÄSENTEN OSOITTEENMUUTOKSET Uusien jäsenien toivomme ilmoittavan yhteystietonsa seuran sihteerille. Muistathan ilmoittaa myös yhteystietojesi muutokset jäsenrekisteriin mieluiten sähköpostitse maarit.tuomisto(at)kolumbus.fi. Samalla pitää päivittää myös omat tiedot Suunnistusliiton Irma-järjestelmään (koskee henkilöitä, jotka hankkivat tai joilla on tai on ollut lisenssi). NAVIN HALLITUS 2012 Juhani Sihvonen (pj) 045 77319462 juhani.sihvonen(at)surffi.fi Maarit Tuomisto 050 360 3069 maarit.tuomisto(at)kolumbus.fi Arja Heimonen 0400 150 645 arja.heimonen(at)tiliheimonen.fi Jukka Kurttila 040 500 9015 jukka.kurttila(at)surffi.fi Risto Korhonen 0400 182 338 risto.korhonen(at)ppf.inet.fi Mika Ahola 040 757 5125 mika.ahola(at)sssoy.fi Niina Liukkonen 040 704 4470 niina.liukkonen(at)surffi.fi Kari Mihailov 0400 187 091 kari.mihailov(at)sssoy.fi Matti Nissinen 0400 801 433 matti.nissinen(at)mikkeli.fi Veli Kovanen ristiina(at)riista.fi Jouni Nykänen jouni.nykanen(at)jippii.fi Valiokuntien kokoonpanot ja yhteystiedot ilmoitetaan valiokuntien vahvistamisen jälkeen alkuvuodesta 2012.
Urheilijahaastatteluita Navin seuravalmennus uudistui syksyllä 2011. Navilainen haastatteli kahta syksyn uudessa seuraseur valmennuksessa ollutta urheilijaa: Petra Ahoa ja Antti-Ville Antti Salomaata. 1. Mitä hyvää / huonoa uudessa valva mennuksessa mielestäsi on? Hyvää on, että saamme oppia uudelta ja tunnetulta valmentajalta. Ja huonoa sitsi ten se, että valmentaja valmentaj on vain tiettyinä päivinä Mikkelissä. ikkelissä. 2. Onko uusi valmennus vaikuttanut harjoitteluusi? Jos, niin miten? On vaikuttanut, nyt osaan jaksottaa jaksott harjoitteluani. Petra Aho ha 3. Mikä on suurin oivalluksesi harjoittelusta viimeisen puolen vuoden aikana? aan juuri se harjoittelun jaksottamijakso Varmaan nen. 4. Mitä muuta sanottavaa? Eipä tässä oikeastaan astaan muuta. On O vain hyvä, että Navilla avilla on noinkin osaava pääpä valmentaja. 1. Mitä hyvää / huonoa uudessa valmennuksessa mielestäsi on? HYVÄÄ: Luennot ennot ymmärrettävämpiä kuin ennen. HUONOA: Ei oteta kaikkien mielipidettä tähänkään kyselyyn. 2. Onko uusi valmennus vaikuttavaikutt nut harjoitteluusi? Jos, niin miten? Harjoittelu on monipuolistunut. 3. Mikä on suurin oivalluksesi harha joittelusta viimeisen puolen vuoden aikana? Jos ei harjoittele niin ei kehity. 4. Mitä muuta sanottavaa? Valmennusryhmän pelisäännöt ja tat voitteet on hyvä käydä läpi Antti-Ville Salomaa
Vuokatin reissu Mikkelin lukion opiskelija Matias Ahola (H18) opiskeli Sotkamon lukiossa yhden lukiojakson ajan ja kertoo tässä kokemuksistaan. Alkusyksystä tuli mieleen melko hassulta tuntuva ajatus. Siinä sitä sitten selviteltiin hetken aikaa ja oponi Matti Nissinen hoiti kaiken kuntoon.. Ja näin parin kuukauden kestävä vaihto-oppilas reissu Vuokatin urheilulukioon alkoi heti 25- mannan jälkeen lokakuun alkupuolella. Tavoitteena reissulla oli päästä heti alkusyksystä hiihtämään ja nostamaan kuntoa talven lähestyessä. Lisäksi tangettina oli tutustua porukkaan urheilulukiossa ja hieman haistella meininkiä, josko sitä saattaisi ehkä ensi vuonna innostua lähtemään pitemmäksikin aikaa reissuun. Ensimmäiset pari viikkoa vierähtivät paikkoihin ja normaaleihin juttuihin tutustuessa, mutta aika äkkiä pääsin jyvälle asioista, kaverit tietty jelppasivat joka välissä kun apua ja neuvoja tarvitsin. Pikkuhiljaa harjoittelukin alkoi sujua jälleen loistavasti sairastellun alkusyksyn jälkeen. Lukiossa himourheilijat ottivat minut heti mukaan porukkaan. Pidin erittäin paljon varsinkin siitä, että sain treenata itseäni kovempien seurassa ja kaikki kannustivat ja motivoivat toisia kehittymään ja tekemään asiat mahdollisimman hyvin. Varsinkin teholliset treenit olivat mannaa, kun toisista sai kiriapua. Kirikykyäkin tuli harjoiteltua aina haasteen tullessa vastaan! Kovassa porukassa treenatessa oli omat haastensakin, koska kovatasoisessa ryhmässä oli tietysti aina pientä kisailua kaikessa. Varsinkin pk-lenkeillä sai olla tarkkana sykemittarin kanssa, ettei mene sykerajojen väärälle puolelle. Homma kuitenkin toimi kun piti hieman kuria mukana omissa vauhdeissa ja hyväksyi välillä sen että toiset vaan menivät tänään kovempaa. Viimeisten kolmen - neljän viikon aikana kuitenkin oma kunto oli noussut sen verran hyvälle tasolle että pystyin hyvin heittämään lenkkiä kaikkien kanssa. Kuten jo mainitsin, pienimuotoinen kisailu kuului jokapäiväiseen elämään. Aamulla kisailtiin treeneissä, päivällä koulussa tunneilla, iltapäivällä taas treeneissä, ja iltaset kuluivat pleikkari- ja pokeriturnauksilla, useimmiten nhl-jääkiekkopelin parissa! Viimeisen viikon aikana alettiin ottaa miehistä mittaa pienimuotoisessa koulun kisassa, jota pidettiin hyvänä kenraalina varsinaiselle kauden avaukselle. Olin päässyt kovaan iskuun ja yllätin itseni ja monet muutkin sijoittumalla neljänneksi koko koulusta! Onnistuminen heti ekassa startissa antoi lisää potkua ja luottamusta omaan tekemiseen. Mielestäni Vuokatissa oli helpompi panostaa kunnolla urheiluun, kun on samanhenkistä porukkaa koko kylä täynnä. Kaikki ajateltiin urheilun ehdoilla, mikä tietenkin on ehtona sille pääseekö huipulle vai ei. Satsaajia oli niin paljon, että ei tuntunut yhtään ihmeelliseltä, jos joku sanoi tähtäävänsä maailman kärkeen. Paikkana Vuokatti on kyllä ehdottomasti paras paikka hiihtäjälle/ hisuttajalle! Lopuksi voisin sanoa että lähden kyllä mielelläni vaikka heti uudestaan! Tässä vielä esimerkki viikko (yksi kovimmista) VKO 46 Ma i.-hv 60 pk1-2 + lihashuoltojumppa 60 +leuanvetoa15
Ti ap.-sauvaloikka 2*8*45 /kävelypalautus + verrat yht. 90 ip.- HP 105 + j15 pk Ke ap.- JK 80 pk ip. HV 105, 2*15 VK1/5, oli niin imevä latu että loppuverkassa simahti. To ap. HV 60 + j15 pk ip. nopeusvoimakuntopiiri 60 Pe ap. HP ISOA KOVAA, 10 vk nousevalla teholla + 3*6 anak.- MK + 5 VK + verrat yht. 95 ip. jk 45 + lihashuolto La ap. - HV 100 pk ip. HP 95 pk Su ap. HV 120 + j60 pk (Harjoituksia yhteensä 20h, 13kpl, joista ohjattuja (valmentaja paikalla) 5kpl, muuten porukalla tehtyjä 6kpl ja itekseen piti tehdä vaan kaksi treeniä!) Terveisin Masa Alkaneen kauden mietteitä Janne Vilve Kesäurheilijoilla PK 1 lähestyy puoliväliään tarkoittaen että harjoittelun totutteluvaihe on jo kauan sitten taaksejäänyttä aikaa ja perusominaisuuksien tekeminen on jo sujuvaa ja tuottavaa. Perusharjoittelu etenee kesälajien urheilijoilla fyysisellä puolella vuoroin peruskestävyyttä, monipuo- lista voimaa ja vauhtikestävyyttä oman rytmityksen mukaan painottaen, terävyysosilla höystetty- nä, kasvavin määrin ja maltillisesti nousevin tehoin.
Marraskuussa tehtiin kestävyyden lähtötasotestit Vierumäellä ja Pajulahdessa sekä lihaskunnon osalta Karkialammilla. Tulokset ovat mielestäni rohkaisevia ja lähtötasot sitä luokkaa että harjoittelua on mahdollista oman suunnitelman mukaan tehostaa kunhan muistetaan pitää painotus laajan pohjan ja rakenteellisten ominaisuuksien kehittämisessä. Selkeästi oikeita asioita on jo tehty ja kehityspotentiaalia porukasta kyllä löytyy. Talvijuoksusarjaan uskaltautuneiden osalta on nähty että harjoittelun uudet painotukset ovat jo tuoneet kehitystä aivan laijisuoritukseenkin. Kyllähän juokseminen on vähintään suunnistuksen puolilajisuoritus. On ollut ilahduttavaa tulla mukaan porukkaan josta huokuu kestävän oloinen innostus ja mutkaton tekemisen meininki. Selvästi sekä urheilijat, valmentajat ja seuraväki ovat asiaan sitoutuneita. Tältä pohjalta on hyvä ponnistaa tuloksia kohti. Keskimatkan suunnistuskilpailu edustustasolla kestää reilun 30 minuuttia saman verran kuin 10 000m radalla. Ratakymppi edetään n. 95% teholla maksimaalisesta hapenottokyvystä. Tuloksen määrittää maksimaalinen hapenottokyky ja juoksun taloudellisuus ko. vauhdissa. Taloudellisuuden edellytyksenä tarvitaan kestävää, kimmoisuutta hyödyntävää nopeaa voimantuottokykyä ja lähes monotonisen yksinkertaista mutta huippuunsa hiottua ratajuoksutekniikkaa. Lihaksen täytyy pystyä työskentelemään kauan nopean voimakkaasti ja rentoutumaan jokaisella askelella. Vastaavan kestoinen suunnistussuoritus on intervallilaji. Se vaatii ainakin yhtä paljon nopeutta kuin ratajuoksu ja ylämäkien ja maastonvaihteluiden vuoksi enemmän nopeusvoimaa. suunnistusjuoksu vaatii vartalonhallintaa alati muuttuvissa tilanteissa ja jalkojen voimantuoton jatkuvaa säätelyä koko voima-nopeuskäyrän alueella. Lihaksen voimakestävyysvaatimus on ratajuoksua suurempi, jänneosan merkitys ei ole niin suuri. Erityisesti tarvitaan kykyä löytää vuoroin nopea voimantuottokyky yhä uudelleen väsyneilläkin lihaksilla nopean maastokohdan tullen ja vastavuoroisesti kyky tehdä korkeatasoista voimakestävyyssuoritusta raskaissa maastokohdissa uudelleen ja uudelleen. Huipputason suunnistusjuoksutekniikan kehittäminen on kertaluokkaa suurempi haaste kuin yksinkertaisen ratajuoksutekniikan. Kuntopuolelta maksimaalinen hapenottokyky määrittää suunnistussuorituksessakin sen keskitehon jota urheilija pystyy ylläpitämään. Anaerobisen kynnyksen tulee myös olla korkealla tasolla. Suunnistuksen intervalliluonteisuus korostaa suorituskykyisyyttä. Jos lihaksista ei irtoa tehoa erilaisiin maastokohtiin rennosti ja taloudellisesti joudutaan konetta ajamaan ylikierroksilla. Ajaudutaan liian kauas anak yli, maitohappotasot kohoavat eivätkä enää kilpailun aikana pysty laskemaan. Maitohappo lamaa jalat, tekee kömpelöksi ja siten tuhoaa taloudellisuuden ja samalla tylsistyttää suunnistusälyn, peli on menetetty. Tietysti suunnistustaito on suurin yksittäinen tekijä, joka tulosta määrittää, mutta huipulla kaikki ovat taitavia eikä fysiikan puolella kukaan halua antaa tasoitusta. Suunnistuksessakin kestävyysharjoittelun päämääränä tulee pitkällä tähtäimellä olla maksimaalisen hapenottokyvyn maksimointi. Tätä kohti edetään jaksoharjoittelulla parantamalla ensin PK:ta sitten VK:ta ja lopulta virittämällä hapenotto. Ja sama uudelleen. Muutamia kertoja vuodessa ainakin kymmenen vuoden ajan. Taloudellisuuspuolella mielestäni ensimmäinen piece of cake voisi olla tuon yksinkertaisen ratajuoksutekniikan opettelu. Se on hyvä pohja lihasten suorituskyvyn kehittämiselle suunnistustarpeisiin ja sen avulla kyetään loppuviitoituksella voittoratkaisuihin. Voimaa täytyy kehittää monipuolisesti koko urheilijan uran ajan. Voimakestävyyspainotusta ja nopeusvoima- tai juoksuvoimapainotusta vuorotellen. Kun nämä peruspohjat tehdään riittävän hyvälle tasolle suunnistusjuoksun taloudellisuus suunnistusvetoja tekemällä on mahdollista nostaa korkeammalle tasolle kuin sellaisella urheilijalla, jolla ei ole pohjalla yhtä monipuolista voima- ja juoksutekniikkaharjoittelua. Maksimaalisen aerobisen kunnon, lajisuorituksen taloudellisuuden ja lajitaidon maksimointi on mittava projekti. Jos urheilija haluaa toteuttaa koko potentiaalinsa kaiken edellä mainitun rakentaminen huippuunsa on valtava urakka. Se onnistuu kyllä kun siihen käyttää tarpeeksi aikaa. Aikaa tosin on varattava yhden urheilu-uran verran. Suurimmalta osalta se ei onnistu siinäkään ajassa. Kestävyysharjoittelu on siitä palkitsevaa että kestävyys kyllä kehittyy kun vain jaksaa harjoitella, aivan varmasti. Missään kilpaurheilussa ei kuitenkaan pärjää pelkällä jaksamisella vaan vauhtiakin täytyy löytyä. Siksi on tärkeää että harjoitellaan oikeita asioita. Olen varma että meidän tiimissä
harjoitellaan Jarmo Punkkisen mukaantulon myötä pienen opiskeluvaiheen ja säädön jälkeen eritnoita oikeita asioita on harjoiteltava paljon, enemmän ja vielä enemmän. Hallitusti määrää nostaen. Tie kehitykseen kulkee sopusuhtaisen kuormittamisen ja täin läheltä oikeita asioita. Kun kyse on kestävyyslajista, kuormittumisen kautta. Nuorena suunnistaja et voi heti harjoitella yhtä paljon tai kovaa kuin nykyiset huiput vaikka olisit kuinka kovapäinen. Urheilijan on aina harjoiteltava oman tasonsa ja kulloisenkin tilanteensa mukaisesti. Vain siitä voi ponnistaa porras portaalta eteenpäin. Lopulta harjoittelu huipun lähellä tulee olemaan erittäin kovaa. Sitä ei kuitenkaan kannata pelätä. Myös kuntosi on silloin erittäin kova. Olet siihen silloin valmis ja motivoitunut. Vaikka teemmekin paljon ja oikeita asioita matka korkeimmalle huipulle on pitkä. Kehitysaskelet ovat pienenpieniä kerrallaan ja joskus tulee taka-askeliakin. askeliakin. Lopulta aika on rajallinen. Siksi tekemisen pitää olla myös tehokasta ja laadukasta ja sitä pitää pyrkiä jatkuvasti parantamaan. Lopulta aikaa turhaan pelaamiseen ei ole. Mielestäni porukan innostus ja motivaatiotaso on hyvä. Uskon että Jarmon valmennuskoulutuksen myötä urheilijoiden tietämys harjoittelusta ja kiinnostus sitä kohtaan paranee. On tärkeää että urheilijat itse ovat kiinnostuneita valmentamisesta ja siitä miksi asioita tehdään niin kuin tehdään. Siltä pohjalta urheilijalle kehittyy kyky analysoida tekemistään, kuormittumistaan ja kehittymistään ja sitä kautta antaa valmentajalle parempaa palautetta. Näin valmentami- nen alkaa muodostua aidoksi yhteistyöksi, virheet vähenevät, voidaan lähestyä rajoja, ottaa hallittuja riskejä ja parantaa harjoittelun tuottavuutta. Urheileminen tietoisena tekemisestään on myös paljon mielenkiintoisempaa ja hauskempaa kuin pelkkä valmentajan ohjelman toteuttaminen. Projektin avulla pyrimme antamaan urheilijoille oikean ja riittävän tekemisen mallin. Tämän lisäksi keskeistä on että jokainen urheilija-valmentajapari pyrkii etsimään itsestään ja erityisesti urheili- jasta tuota valmennustietouden nälkään pohjautuvaa a jatkuvan parantamisen kipinää. Vain sen avulla urheilijan on mahdollista kasvaa urheilijana ja sitä kautta tavoitella rajojaan ja jonain päivänä toteuttaa potentiaalinsa. Pitkäjänteisyyttä ja rentoa suunnitelmallisuutta kesälajin porukalle. Lumipuolelle toivotan joululevon jälkeen tarkkaa keskittymistä olennaisimpaan. Kaiken tulee tähdätä suorituskyvyn tasaiseen paranemiseen. Kovissa harjoituksissa ei pelkkä puristaminen riitä, kevyinä päivinä on luotava vii löytyä. Tsemppiä ja menestystä! rettä siten, että myös kulkua alkaa lisääntyvästi Terveisin Janne Vilve
Miten Irmaa käytetään? Suunnistusliiton IRMA-tietojärjestelmä SSL:n valtakunnallisen Irma-tietojärjestelmän kautta hoidetaan kilpailuilmoittaumiset ja lisenssien hankinta vuoden 2012 alusta lähtien. Irma löytyy Suunnistusliiton sivuilta https://irma.suunnistusliitto.fi Käyttäjätunnuksena on lisenssinumero ja salasana henkilötunnuksen loppuosan 4 viimeistä merkkiä, niillä joilla se on talletettu vanhaan järjestelmään. Niillä, joilla sitä ei ole tiedossa, mutta syntymäaika on vanhassa järjestelmässä, salasana on syntymäaika muodossa ppkkvv. Muuta salasanasi heti ensimmäisellä kirjautumiskerralla haluamaksesi. Muista tarkistaa ja päivittää omat henkilötietosi ajan tasalle. Mikäli et pääse kummallakaan salasanavaihtoehdolla kirjautumaan, lähetä yhteystietosi ja lisenssinumerosi sekä toivomasi salasana sähköpostitse Maaritille osoitteeseen maarit.tuomisto(at)kolumbus.fi. Mikäli sinulla ei ole ennestään lisenssiä ja olet osallistumassa kilpailuun, sinun on rekisteröidyttävä ensin Irma-järjestelmään, hankittava sitten lisenssi ja sen jälkeen voit ilmoittautua haluamaasi kilpailuun. Ennen kuin rekisteröit itsesi uutena käyttäjänä tarkista kuitenkin, onko sinulla jo lisenssinumero (se voi olla, vaikka et vuosiin olisi lisenssiä hankkinutkaan). Irma-tietojärjestelmän kautta omat ilmoittaudutaan henkilökohtaisiin ja viestikilpailuihin suunnistuksessa, hiihtosuunnistuksessa ja pyöräsuunnistuksessa. Ilmoittautumisen yhteydessä jokainen maksaa omat kilpailunsa verkkopankissa tai luottokortilla. Poikkeuksia tähän on valmennusryhmäläisillä, nuorilla ja menestyneillä urheilijoilla, jotka voivat tarkistaa tilanteensa ao. pääkäyttäjiltä. Käyttäjiä varten on olemassa runsaasti ohjeistusta, jota päivitetään jatkuvasti. Aloitusohjeet http://www.suunnistusliitto.fi/ssl/sslwww.nsf/sp2?open&cid=content250674 Lisenssin lunastaminen ohje http://www.suunnistusliitto.fi/ssl/sslwww.nsf/sp3?open&cid=content4069c7 Ilmoittautuminen SM, kansallinen ja avoin kilpailu -ohjeet http://www.suunnistusliitto.fi/ssl/sslwww.nsf/sp2?open&cid=content1fa5ae Navin pääkäyttäjät ovat tällä hetkellä: - Maarit Tuomisto: seuran yleiset asiat, jäsentiedot, salasanat yms. - Juhani Sihvonen: seuran yleiset asiat, omien kilpailujen haku yms. - Mika Ahola ja Jouni Nykänen: valmennettavien kilpailu- ja viesti-ilmoittautumiset ja - maksut yms. - Vesa Ihalainen: muut kilpailuilmoittautumiset, viesti-ilmoittautumiset yms. Ongelmatilanteissa ota yhteyttä ym. henkilöihin. Pääkäyttäjiin ja vastuisiin on tulossa vielä muutoksia, kun järjestelmä saadaan kokonaisuudessaan toimintaan ja lisää käyttökokemusta. Asiasta tiedotetaan tarkemmin keväällä 2012. SUUNNISTUKSEN LAJISÄÄNNÖT Suunnistuksen lajisäännöt muuttuvat 1.1.2012. Uudistetut säännöt löytyvät SSL:n sivuilta: http://www.ssl.fi/ssl/sslwww.nsf/sp3?open&cid=content280e10-2 Hyvää alkavaa uutta vuotta kaikille suunnistuksen ystäville!