PENTALAN SAARISTOMUSEOALUEEN KULTTUURIKASVILLISUUS

PENTALAN SAARISTOMUSEOALUEEN KULTTUURIKASVILLISUUS Esa Lammi & Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 15.12.2010

PENTALAN SAARISTOMUSEOALUEEN KULTTUURIKASVILLISUUS Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Menetelmät ja lähtötiedot... 2 3. Tulokset... 3 3.1. Alueen yleiskuvaus... 3 3.2. Puut ja pensaat... 5 3.3. Hyötykasvit... 11 3.4. Perennat... 12 4. Suositukset... 15 5. Lähdeviitteet... 16 Kansi: Päärakennuksen takapihalla on säilynyt mm. vuosikymmeniä sitten istutettuja tuijia ja polun varressa näkyviä kevätkelloja. Valokuvat Esa Lammi. 1

1. JOHDANTO Espoon kaupunki on hankkinut 1970- ja 1980-luvulla omistukseensa Pentalan saaren pohjoispäässä sijaitsevan Nyholmin entisen kalastajatilan rakennuksineen. Espoon kaupunginmuseo on perustamassa alueelle saaristomuseota. Saarella on kunnostettu kahden entisen kalastajatilan rakennuksia, ja alue on tarkoitus avata yleisölle vaiheittain 2010-luvulla. Museoalueen pinta-ala on noin neljä hehtaaria. Siihen kuuluu vanhojen rakennusten lisäksi entisiä pihapuutarhoja ja niittyä. Saaren viimeinen asukas Gurli Nyholm asui tilalla 1980-luvun puoliväliin asti. Nyholm oli innokas puutarhanhoitaja, ja hän myös myi kasvattamiaan leikkokukkia. Museoalueella tehtiin vuosina 1989 ja 1990 puutarhakasvilajiston selvitys (Kanerva 1991). Tilalla kasvoi lähes 60 ruohovartista puutarhakasvilajia ja kolmisenkymmentä istutettua puu- ja pensaslajia. Nyholmin tilan hyväkuntoiset rakennukset ovat olleet 1990- ja 2000- luvulla vuokralla. Pihamaita, vanhoja ryytimaita ja niittyaluetta ei ole pidetty kunnossa, ja alue oli paikoin metsittymässä ennen kuin sitä alettiin kunnostaa. Saaristomuseon tarkoituksena on esitellä vanhojen rakennusten ja esineistön lisäksi laajemminkin vanhaa saaristolaisasutusta. Myös pihamaita on tarkoitus kunnostaa, jolloin on mahdollista tuoda esille vanhoja hyöty- ja koristekasveja. Espoon kaupunginmuseo tilasi saaristomuseon alueen kasvillisuusselvityksen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy:ltä. Työn tarkoituksena oli selvittää, miten tilan puutarhakasvilajisto oli säilynyt, ja millä tavoin vanhat puutarhakasvit voitaisiin ottaa huomioon aluetta kunnostettaessa. Selvitykset ovat tehneet biologit FM Esa Lammi ja FM Marko Vauhkonen. 2. MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT Museoalueelle tehtiin touko elokuussa 2010 kolme käyntiä. Koko alue käytiin jokaisella kerralla läpi ja kaikki havaitut viljelyperäiset kasvit ja niiden kasvupaikat merkittiin muistiin. Mukaan luettiin myös sellaiset luonnonvaraisena Suomessa esiintyvät kasvilajit, joita on usein siirretty pihamaille (esimerkiksi mukulaleinikki, päiväkakkara ja isomaksaruoho). Ensimmäisellä kerralla (17.5.) inventointi keskittyi erityisesti kevätkasvilajistoon, toisella kerralla (5.7.) kesällä kukkiviin lajeihin ja pensaisiin ja kolmannella kerralla (31.8.) syyskesällä kukkivaan lajistoon. Kesäkuiseen käyntiin osallistuivat molemmat selvityksen tekijät. Kahdesta muusta käyntikerrasta vastasi Esa Lammi. Lajiston selvittämisessä oli suuri apu Kanervan (1991) työstä, jonka liitekarttoihin on merkitty kaikki silloisten kasvilajien kasvupaikat. Selvitystyössä käytetty kartta-aineisto on saatu Espoon kaupunkimuseosta. 2

Kuva 1. Pentalan kahdesta entisestä kalastajatilasta muodostuva saaristomuseoalue. 3. TULOKSET 3.1. Alueen yleiskuvaus Pitkulaisen, metsäisten kalliomäkien väliin sijoittuvan museoalueen vanhat asuin- ja varastorakennukset ovat pohjoispäässä ja keskiosassa (kuva 1). Eteläpäässä on vanha navetta, sauna ja entistä niittyä ja peltoa, jossa sarkaojat erottuvat selvinä. Vanha puutarhakasvilajisto keskittyy päärakennukset (Gurlin talo) ja Lilla Villanin pihamaille ja niiden välialueelle (kuva 2). Vuokrakäytössä olleiden rakennusten pihamaat ovat olleet pitkään vähällä hoidolla. Umpeenkasvaneilla pihoilla ovat menestyneet erityisen hyvin mm. vuohenputki ja vattu, jotka ovat vallanneet tilaa koriste- ja hyötykasveilta. Koristekasveista ovat parhaiten menestyneet kurtturuusut, jotka peittävät laajoja alueita Gurlin talon eteläpuolella. Pihapuista ovat säilyneet mm. syreeni, osa omenapuista ja pihan länsireunassa kasvavat tuijat. 3

Kuva 2. Gula stuganille johtavan polku on pidetty avoimena raivaamalla reunustavaa vadelmapensaikkoa ja kurtturuusupöheikköä. Polun reunassa kasvaa kevätkelloja ja hieman kauempana polusta kookkaita tuijia. Piharakennuksen edessä on syreenipensaita ja mökin kalliolla kasvaa vuorenkilpeä. Villa Rosengårdin pihamaa on muita pihoja avonaisempi ja osa siitä on nurmikkona. Rakennuksen ympäristössä on jäljellä joitakin vanhoja pihakasveja. Museoalueen eteläosan niityn reunassa sijaitsevan saunan ja navettarakennuksen ympäristössä on säilynyt lähinnä puita ja pensaita. Joitakin koristekasveja on myös rannasta navettarakennukselle johtavan polun varrella. Berghamnin saunan ja mökin (edelleen vuokrakäytössä) pihamaalla on sekä vanhoja kasveja että uusia, hiljattain kukkapenkkiin istutettuja koristekasveja. Museoalueen muihin osiin ei ole istutettu uusia kasveja 1980-luvun puolivälin jälkeen, tai ainakaan istutukset eivät ole säilyneet nykypäiviin asti. Museoalueen ranta on kallioinen. Rannan tuntumassa ei ole puutarhakasveja. Rantakallioita peittää tavanomainen, merenrantakallioilla luontaisesti esiintyvä kasvillisuus. Eteläpään niityltä pohjoiseen laskeva oja on osittain tukkeutunut, ja niitty on nykyisin varsin kosteapohjainen. Sarkaojien varsille on kasvanut mm. pajuja ja tervaleppiä. Gurli Nyholm on käyttänyt navetan luona sijaitsevaa niittyä kasvimaana (Kanerva 1991). Neljännesvuosisadan takaisista viljelykasveista on jäljellä siellä täällä mm. kevätkelloja, narsisseja ja auringontähtiä. Navetan lähellä niityn laidalla on säilynyt myös muutama omenapuu ja marjapensas. Niityn pohjoisosasta on raivattu puustoa joitakin vuosia sitten. Pohjoispää (kuva 3) on nykyisen melko avoin, mutta eteläosassa on sarkaojien varsille kasvanutta nuorta puustoa, joka on lähinnä koivua. 4

Kuva 3. Museoalueen niityn pohjoispäätä. Niityn eteläosa on metsittymässä, pohjoisosasta on kaadettu puita ja pensaita. 3.2. Puut ja pensaat Tilalla kasvoi vuonna 1990 kaikkiaan 45 lajia puita ja pensaita (Kanerva 1991). Lukumäärässä ovat mukana myös Pentalan saaressa luonnonvaraisena kasvavat puut ja pensaat, joita oli yhteensä 15 lajia (pensasmaisia pajulajeja ei määritetty. Istutettuja puita ja pensaita kasvoi museoalueella yhteensä 30 lajia. Vuonna 1990 tavatut puu- ja pensaslajit olivat jäljellä myös kesällä 2010 lukuun ottamatta neidonruusua (liite 1). Osa pensaista ei kuitenkaan kasvanut enää samoilla paikoilla kuin aiemmin, ja pihamaiden alun perin todennäköisesti siistit pensasryhmät ovat osin ränsistyneet ja osin villiytyneet. Berghamnin mökin pihassa kasvanut alppiruusu kasvaa nyt eri paikassa kuin aiemmin ja se on todennäköisesti eri yksilö kuin aiemmin. Samassa paikassa kasvava mahonia on uutta alkuperää; kesällä 1990 mahoniaa kasvoi vain päärakennuksen eteläseinustalla, josta laji on hävinnyt. Berghamnin mökin pihassa kasvava nuori tuomipihlaja (Amelanchier sp.) on myös uudempaa perua, sillä kasvia ei tavattu vielä 1990. Muut alueen pihapuut ja -pensaat ovat vanhaa alkuperää. 5

Istutetut puut Yksittäisiä omenapuita on säilynyt pihamailla ja entisen niityn itäreunassa (kuvat 4 ja 5). Osa omenapuista on hävinnyt ja jäljelle jääneet ovat enimmäkseen huonokuntoisia. Gurlin talon eteläpuolella kasvavat kanadantuijat ovat säilyneet hyvin kahta huonokuntoista yksilöä lukuun ottamatta. Eteläpään niityllä kasvavista tammista Lilla Villanin lähellä oleva on melko suuri, muut huomattavasti pienempiä. Siperianpihtoja, sembramäntyjä ja lehtikuusia on alueella vain yksi. Lehtikuusi on tuntomerkkien perusteella lähinnä siperianlehtikuusi, mutta lajia ei pihapuina käytettävien lehtikuusien risteymäalkuperän vuoksi voi täysin luotettavasti määrittää. Kaikki alueen puulajit ovat Suomessa yleisiä pihapuita. Kuva 4. Nyholmin tilalle istutettuja puita. Omenapuut (nro 17) sinisellä, muut vihreällä. Numerointi on liitteen 1 mukainen: 1 siperianpihta, 2 lehtikuusi, 3 sembramänty, 4 kanadantuija, 6 tammi, 22 vaahtera. 6

Kuva 5. Omenapuita vanhan saunan läheltä. Omenapuiden takana on kevätkelloja (pikkukuvassa) tiheänä kasvustona. Ruusut Gurlin talon ympäristöön ja vanhan navetan luokse on istutettu kurtturuusuja. Ryppyisistä lehtistään nimensä saanut kurtturuusu on pitkään ollut suosituimpia koristepensaita, ja siitä on jalostettu lukuisia lajikkeita. Maavarsien avulla leviävät kurtturuusut ovat menestyneet erittäin hyvin ja ne ovat vallanneet päärakennuksen eteläpuolisen puutarhan (kuva 6). Suurin osa puutarhan kurtturuusuista on risteymiä (kuva 7). Osa niistä on sinertävälehtistä muotoa, joka on voinut syntyä paikan päällä kurtturuusun ja punalehtiruusun risteytyessä keskenään. Päärakennuksen eteläpuoliselle piharakennukselle johtavan polun varressa kasvaa myös hansaruusua, joka on kaupallinen kurtturuusulajike. Vaihtelevannäköisiä kurtturuusuja kasvaa lisäksi Villa Rosengårdin pihassa. Muut ruusulajit eivät ole levittäytyneet kurtturuusujen tavoin, mutta osa pihamaille istutetuista pensaista on levinnyt rytöisiksi pensaikoiksi. Valkokukkaista kerrottua juhannusruusua kasvaa päärakennuksen etupihalla sekä Gula Stuganin ja Villa Rosengårdin pihalla. Gula Stuganin etupihalle istutettu mustialanruusu sekä niityllä kasvava neuvoksenruusu ovat säilyneet alkuperäisellä paikallaan. Molemmat ovat vaaleanpunakukkaisia. Neuvoksenruusua on useimmiten käytetty jalompien ruusujen perusrunkona. Se kuitenkin tukahduttaa usein siihen vartetun jalomman ruusun, mutta säilyy itse pitkään. Myös punalehtiruusut tavattiin vanhoilta kasvupaikoiltaan. Luonnonvaraisista ruusuista tilalla kasvaa orjanruusua, joka sekin saattaa tällä 7

paikalla olla istutusalkuperää. Vielä vuonna 1990 tilalla kasvanutta neidonruusua ei löydetty enää. Kaikki alueen ruusulajit ovat tavanomaisia, tiettävästi jo 1800-luvulla käytettyjä pihamaiden koristekasveja. Suosituimmiksi koristeruusuiksi ovat valikoituneet Etelä-Suomen ilmastoa ja muiden kasvien aiheuttamaa kilpailua hyvin kestävät lajit, jotka usein säilyvät pitkään hylätyilläkin pihamailla. Museoalueella on saattanut alun perin kasvaa muitakin ruusulajeja, mutta ne eivät ole säilyneet nykypäiviin asti. Kuva 6. Museoalueen ruusut (punainen), marjapensaat (vihreä) ja syreenipensaat (sininen). Lajien numerointi on liitteen 1 mukainen: 10 = juhannusruusu, 11 punalehtiruusu, 12 kurtturuusu, 13 kurtturuusuristeymä, 14 neuvoksenruusu, 15 mustialanruusu, 16 orjanruusu, 19 karviainen, 20 mustaherukka, 21 punaherukka, 24 isabellansyreeni, 25 pihasyreeni. 8

Kuva 7. Kurtturuusuristeymä päärakennuksen takapihalta. Marjapensaat Marjapensaita on säilynyt lähinnä entisellä niityllä, jossa on aukkoinen rivi mustaherukkapensaita jäänteenä laajemmasta herukkatarhasta (kuva 6). Punaherukkaa ja karviaista on jäljellä Lilla Villanin pihalla. Päärakennuksen puutarhasta löytyi enää yksi nuori mustaherukkapensas. Kalastajamökin seinustalla vuonna 1990 kasvaneet punaherukat ovat hävinneet. Musta- ja punaherukka leviävät siemenistä, joita linnut kuljettavat paikasta toiseen. Marjapensaiden taimia saattaa olla tai niitä voi ilmaantua muuallekin museoalueelle. Syreenipensaat Päärakennuksen pihamaata reunustaneista pihasyreeneistä on jäljellä muutamia pensaita rakennuksen edustalla ja länsipuolella. Itäpuolella vuonna 1990 kasvanut syreenirivistö on sitä vastoin hävinnyt todennäköisesti se on kaadettu pumppaamoa rakennettaessa. Yksittäisiä pihasyreenejä kasvaa myös muiden rakennusten pihoilla (kuva 6) sekä saunan pihalla. Saunan sisäänkäynnin vieressä ja Gula Stuganin kulmalla kasvava, pihasyreenejä myöhemmin kukkiva isabellansyreeni on museoalueen ainoa muu kuin pihasyreeni. Alueen pihasyreeneistä osa on violetti- ja osa valkokukkaisia. Pihasyreenejä käytettiin koristepuina Suomessa jo 1700-luvulla. Muut pensaat Alueen muu pensaslajisto on melko monipuolinen, mutta lajistoltaan tavanomainen. Monet pensaista ovat ränsistyneitä ja sinnittelevät levinneinä, mutta huonokuntoisina muun kasvillisuuden seassa. Päärakennuksen pihasta on hävinnyt runsaasti pensaita, joista useimmat ovat kasvaneet seinustalla. Niityn itäreunaan rakennusten viereen istutetut pensaat ovat säilyneet paremmin. Runsaimpia pensaslajeja ovat punaisia marjoja kasvattava terttuselja, hopeankiiltoisista lehdistä tunnettava hopeapensas, valkoisista marjoista nimensä saanut lumimarja sekä keski- ja syyskesällä kukkivat pajuangervopensaat. 9

Kuva 8. Museoalueen koristepensaita. Terttuselja (nro 26) punaisella, pajuangervot (8 purppurapajuangervo, 9 idänvirpiangervo) vihreällä ja muut lajit sinisellä. 5 mahonia, 7 alppiruusu, 18 pihajasmike, 23 hopeapensas, 27 lumimarja, 28 rusokuusama, 29 lumipalloheisi. Koristepensaista ovat parhaiten menestyneet terttuseljat ja pajuangervot. Suurikokoinen ja nopeakasvuinen terttuselja on aiemmin ollut suosittu koristekasvi. Sitä on käytetty myös rohdos- ja marjakasvina. Terttuselja ei kovin pitkäikäinen, mutta pensaat uusiutuvat maahan varisseista tai lintujen levittämistä siemenistä. Saaristomuseoalueen terttuseljoistakin (kuva 8) osa kasvoi jo eri paikassa kuin vuonna 1990. Pajuangervot ovat pysyneet entisillä sijoillaan, mutta niiden kasvustot ovat ilmeisesti laajentuneet. Valkokukkaista idänvirpiangervoa on laaja pensaikko päärakennuksen kaakkoispuolella. Virpiangervoa on ehkä käytetty alun perin kasvimaan länsireunan aidanteena. Idänvirpiangervo on menestynyt erittäin hyvin myös saunan eteläpuolella polun varressa. Punakukkaista purppurapajuangervoa kasvaa Gurlin piharakennuksen seinustalla. Molemmat pajuangervolajit ovat vanhoja, jo 1800-luvulla käytettyjä koristekasveja. Hopeapensaita kasvoi vielä 1990 päärakennuksen itäseinustalla ja etupihalla. Nykyisin hopeapensaita on jäljellä enää niityn laidalla navettarakennuksen lähellä. Myös lumimarja on hävinnyt päärakennuksen etupihalta. Lajia kasvaa edelleen päärakennuksen puutarhan länsireunassa sekä ainakin 10

kahdessa paikassa vanhan niityn reunassa. Hopeapensas ja lumimarja ovat kauan olleet käytetyimpiä koristepensaita. Berghamnin pihalla vuonna 1990 kasvaneista neljästä rusokuusamasta kaksi on jäljellä. Molemmat ovat kookkaita ja hyväkuntoisia pensaita. Vanhan niityn keskellä kasvava lumipalloheisi on sama yksilö kuin kaksi vuosikymmentä sitten. Kuva 9. Mahonia on hävinnyt päärakennuksen seinustalta, mutta kasvaa Berghamnin mökin pihassa mahdollisesti siirrettynä tai muualta tuotuna. Mahonian kukat ovat keltaiset; kuvan kasvissa on vasta nuput. 3.3. Hyötykasvit Hyötykasvien viljely on ollut Nyholmin tilalla laajaa (Kanerva 1990). Suurin osa kasveista on hävinnyt, sillä hyötykasvit eivät säily hoitamatta jääneillä kasvimailla pitkään. Luonnonvaraiset kasvit valtaavat hoitamattomat kasvimaat muutamassa vuodessa. Museoalueella on jäljellä lähinnä marjapensaita ja omenapuita. Päärakennuksen puutarhassa rehottava vadelma voi myös olla viljelyalkuperää. Mansikoita on viljelty niityllä mm. navetan luona. Osa viljelyksestä oli jäljellä kesällä 1990. Kesällä 2010 puutarhamansikoita ei enää löydetty. Navetan luona kasvanut vanha rohdoskasvi liperi on sekin hävinnyt. Tilalla viljellyistä hyötykasveista ovat marjapensaiden ja omenapuiden lisäksi jäljellä raparperi ja parsa (päärakennuksen luona; kuva 10) sekä piparjuuri (Berghamnin pihalla). Näistä yksikään ei kasvanut samalla paikalla kuin aiemmin kasvit voivat olla siirrettyjä tai kokonaan uusia. Koristekasvina, rohdoskasvina ja oluen maustamiseen käytettyä humalaa kasvaa vanhalla paikalla päärakennuksen etupihalla sekä polun varressa pumppaamon lähellä. 11

Kuva 10. Museoalueen perennoja. Vihreällä hyötykasvit, punaisella sipulikasvit, sinisellä muut perennat. Lajien numerointi on sama kuin liitteessä 2. 3.4. Perennat Perennoiksi kutsutaan ruohovartisia koristekasveja, joiden maanpäälliset osat lakastuvat kesällä tai syksyllä, mutta aloittavat kasvun taas seuraavana keväänä. Kanerva (1990) luettelee alueelta kaikkiaan 57 lajia perennoita. Mukana ovat merenrantakallioilla luonnonvaraisena kasvavat, mutta usein pihamaiden koristeeksi siirretyt lajit päivänkakkara, pietaryrtti, keltamaksaruoho ja isomaksaruoho. Nämä lajit kasvavat edelleen museoalueen rannalla ja kallioilla. Päivänkakkaraa on runsaasti myös päärakennuksen pihalla mahdollisesti vanhojen istutusten jäljiltä. Luonnonvaraisista kasveista Kanerva mainitsee myös kielon, mukulaleinikin, pystykiurunkannuksen sekä valkokarhunköynnöksen. Kieloa kasvaa mm. entisellä niityllä ja muutamin paikoin pihoillakin. Lehtojen kasvit mukulaleinikki, pystykiurunkannus ja 12

karhunköynnös ovat lähes varmasti pihamaalle istutettuja tai naapuripihoilta levinneitä. Toukokuussa nurmenpinnassa kukkiva keltakukkainen mukulaleinikki on päärakennuksen etupihan runsaimpia kasveja. Sinipunakukkainen pystykiurunkannus on niukempi. Myös sitä kasvaa päärakennuksen etupihalla (kuva 10). Keskikesällä kukkiva valkokarhunköynnös muodostaa sotkuisia, tuijiin ja muihin kasveihin kiipeileviä kasvustoja mm. päärakennuksen entisessä puutarhassa. Muut alueelta löydetyt 50 perennalajia ovat puutarhakasveja, joiden luontaiseen levinneisyysalueeseen Suomi ei kuulu. Näistä 31 lajia tavattiin kesällä 2010 (liite 2). Perennoja kasvoi kesällä 1990 runsaasti päärakennuksen pihalla ja lähiympäristössä sekä Berghamnin pihamaalla. Vanhalla niityllä oli kukkaviljelysten peruna myös useita lajeja. Pihamaat ovat olleet pitkään lähes hoitamattomia. Kesäisin kukkivat perennat ovat jääneet pihoilla rehottavien vuohenputkien, vadelmien ja kurtturuusupensaikkojen varjoon. Osa vuonna 1990 todetuista kasvustoista on hävinnyt. Useat päärakennuksen pihalta hävinneet lajit ovat kasvaneet rakennuksen seinustalla tai pelkästään kukkapenkeissä. Parhaiten ovat säilyneet kookkaat lajit. Perennalajisto on monipuolisin päärakennuksen itäpuolella, jossa kasvaa mm. päivänkakkaraa, keltakukkaista auringontähteä, kuunliljoja sekä violetteina ja vaaleanpunaisina kukkivia akileijoja. Vanhoista puutarhakasveista huomiota herättävin on keväällä kukkiva valkokukkainen kevätkello, jota on jäljellä mm. päärakennuksen puutarhassa ja entisellä niityllä (kuva 5). Kevätkello on myös kalastajamökin itäpuolella säilyneen kukkaistutuksen valtalaji. Kevätkellon sipuleita saa puutarhamyymälöistä, mutta museotilan kevätkellot ovat vanhaa kantaa. Gurli Nyholm on kertonut saaneensa kevätkellon sipuleita naapureiltaan, jotka olivat tuoneet niitä 1920-luvulla Sveitsin ja Ranskan rajamailta. Tuoduista sipuleista seitsemän selvisi, ja niistä ovat lähtöisin museotilan kevätkellotkin (Kanerva 1990). Kevätkello on verraten suurikokoisena ja tiheinä pehkoina kasvavana lajina selvinnyt lähes kaikkia muita perennoja paremmin. Toinen pihamaalla runsaana säilynyt keväinen sipulikasvi on idänsinililja, jonka pienet, siniset kukat koristavat päärakennuksen etupihaa ja entistä puutarhaa. Keväisin vaaleanpunaisena kukkiva vuorenkilpi on säilynyt myös hyvin. Vuorenkilpeä kasvaa lähes jokaisen rakennuksen pihalla. Niukempina lajeja ovat valko- ja keltanarsissi (kuva 11), joita alkukesällä 2010 kukki siellä täällä rakennusten pihoilla ja entisellä niityllä. Vanhan maakellarin luona kasvaa vanhoihin rohdoskasveihin kuuluvaa keltamoa. Lupiinia on jäljellä päärakennuksen länsipuolella lupiini ei ole mainittavasti levinnyt toisin kuin monilla muilla paikoilla. Myös töyhtöangervot kasvavat vanhoilla paikoillaan päärakennuksen ympäristössä. Keskikesällä kukkivaa oranssikukkaista ruskolinjaa on edelleen useassa paikassa huviloiden ja mökkien pihoilta. Berghamnin mökin pihaistutuksia on hoidettu muista pihamaista poiketen, ja mökin kukkapenkkiin on istutettu uusiakin lajeja. Vanhaa perua ovat ainakin suikeroalpi, kaukasianmaksaruoho, päivänlinja, lumikello ja idänsinilinja, mahdollisesti myös rönsyakankaali. Tulppaani, ruskolilja, konnantatar, mäkimeirami ja unikko (joko idänunikko tai jättiunikko) lienevät sitä vastoin hiljattain kylvettyjä. Entisellä niityllä on jäljellä muutamia perennoja. Keväällä niityllä kukkivat narsissit, kevätkellot ja hieman päivänkakkaraa muistuttavat keltakuk- 13

kaiset kevätvuohenjuuret. Kesällä huomiota herättävin kukkija on melko kookas, keltakukkainen auringontähti (kuva 11). Niityn pohjoispäässä kasvaa viljelyperuna myös muutama akileija. Lilla Villanin ja Gula Stuganin pihakasvit ovat säilyneet melko hyvin. Alueella on useita vanhoja koristekasveja, joita ei löydetty muualta. Ainakin Gula Stuganin pihaa on hoidettu. Kuva 11. Museoalueen niityn viljelyjäänteitä: keltanarsissi, valkonarsissi (ylärivi) ja auringontähti (viereinen kuva). 14

4. SUOSITUKSET Museoalueella on säilynyt monipuolinen valikoima vanhoja piha- ja koristekasveja. Suurin osa kasveista on todennäköisesti 1950-luvun puolivälin tienoista, jolloin Gurli Nyholm on hoitanut tilan puutarhaa. Monia tilan kasvilajeista on viljelty Suomessa yleisesti jo 1800-luvulla, joten osa kasveista voi olla vanhempaakin perua. Museoalueen kasvillisuus on vanhaa peruslajistoa. Esimerkiksi ruusut ovat yleisimpiä vanhojen puutarhojen ja pihamaiden lajeja. Kesän 2010 selvitys ei paljastanut alueelta myöskään harvinaisia luonnonkasveja. Museoalueen kasvillisuus kertoo 1900-luvulla nopeasti yleistyneestä puutarhaharrastuksesta ja kalastajatilan sivuelinkeinosta, joka on ollut kukkakasvien viljely. Perunoita, marjoja ja omenoita on voitu myös myydä muualle. Koska alueesta kehitetään museotilaa, alueen alkuperäinen, puutarhamainen luonne on hyvä säilyttää. Myös entisen niityn pitäminen avoimena on perusteltua historian ja maiseman vuoksi. Päärakennuksen ympäristöön soveltuvia toimenpiteitä ovat: pihanurmen palauttaminen säännöllisellä niittämisellä ja rikkakasvien ja ruusujen kitkemisellä huonokuntoisten syreenien ja huonokuntoisten tuijien sekä ränsistyneiden pensaiden poistaminen vanhojen omenapuiden nuorennusleikkaus eri puolille pihaa levinneitä perennoja voidaan kerätä yhtenäisiksi ryhmiksi, mikä helpottaa nurmen ja puutarhan avoimena pitämistä pihamaalla tulisi käyttää vain alkuperäisiä kasvilajeja. Mahdollisten uusien pihakasvien tulisi olla lajeja, joita alueella tiedetään ennen kasvaneen. Entisen niityn avoimena pitäminen on keskeinen osa alueen maisemanhoitoa. Niitylle kasvanut nuori puusto voidaan poistaa ja niittyä niittää loppukesällä. Helpoiten alueen hoitaminen järjestyisi laiduntamalla. Laiduneläimiksi soveltuvat parhaiten lampaat. Laidunnusmahdollisuudet paranisivat, jos niityn länsireunassa oleva valtaojaa perattaisiin sen verran, että niitty hieman kuivuisi. Jos aluetta laidunnetaan, niityn puutarhakasveja olisi hyvä kerätä talteen aidatun laitumen ulkopuolelle, sillä kaikki niityn kasvit eivät kestä pitkään jatkuvaa laidunnusta. Sopivin sijoituspaikka olisi vanhan saunan edusta, jota on aiemmin käytetty puutarhana. Saunarakennuksen läheisen puutarhan omenapuista suurin osa on huonokuntoisia. Huonot puut voidaan poistaa. Jäljelle jäävät puut saattaisivat hyötyä nuorennusleikkauksesta. Saunan ja navetan luona kasvaa puustoa ja pensaikkoa voidaan tarvittaessa väljentää, kunhan huolehditaan siitä, että alueelta ei häviä alkuperäisiä koristekasvilajeja. Museoalueen laituri sijaitsee pienen kallioniemen kärjessä. Kalliokasvillisuus (mm. maksaruohoja ja keto-orvokkia) on säilynyt hyvin, mutta se kestää huonosti tallaamista. Kulkua laiturille voitaisiin ohjata esimerkiksi matalalla köysiaidalla, jolloin kalliokasvillisuus säästyisi runsaalta kulutukselta. Yleisön liikkumista muilla ranta-alueilla ei ole kasvillisuuden vuoksi tarpeen rajoittaa. Pihamaiden kukkaryhmiä voidaan tarvittaessa suojata esimeriksi kiveämällä niiden reunat tai ohjaamalla kulkua matalalla aidalla. 15

Kuva 12. Päärakennuksen pihan koristekasvit ovat jääneet muun kasvillisuuden varjoon. Keltakukkainen, isolehtinen kasvi on auringontähti. Valkokukkaiset ovat pihamaata tehokkaasti valloittaneita vuohenputkia. Taustalla näkyy syreenejä. Alkuperäisiä koristekasveja saadaan esille harventamalla ja niittämällä pihamaan vuohenputki-, vadelma- ja kurtturuusukasvustoja. 5. LÄHDEVIITTEET Kanerva, T. 1991: Nyholmin tilan puutarhakasvilajisto Pentalan saaressa, Espoossa. Julkaisematon selvitys. 16

Liite 1. Istutetut puut ja pensaat museoalueella v. 2010. Numerointi on sama kuin kuvissa 4, 6 ja 8. 1 Abies sibirica siperianpihta pichtagran 2 Larix sp. (sibirica) (siperian)lehtikuusi (sibirisk) lark 3 Pinus cembra sembramänty cembratall 4 Thuja occidentalis kanadantuija tuja 5 Mahonia aquifolium mahonia mahonia 6 Quercus robur tammi ek 7 Rhododendron sp. alppiruusu rododendron 8 Spirea x rosalba purppura-angervo purpurspirea 9 Spirea chamaedryfolia idanvirpiangervo kvastspirea 10 Rosa pimpinellifolia 'plena' juhannusruusu pimpineliros 11 R. glauca punalehtiruusu daggros 12 R. rugosa kurtturuusu vresros 13 Rosa rugosa -risteymäryhmä kerrottuja ja yksinkertaisia vresros 14 R. x spaethiana neuvoksenruusu Holländsk ros 15 R. 'Minette' mustialanruusu nordisk ros 16 R. dumalis orjanruusu nyponros 17 Malus x domestics tarhaomenapuu appeltrad 18 Philadelphus coronarius pihajasmike luktschersmin 19 Ribes rubrum - ryhmä punaherukka roda vinbär 20 R. nigrum mustaherukka svarta vinbär 21 R. uva-crispa karviainen krusbär 22 Acer platanoides metsävaahtera skogslönn 23 Elaeagnus communata hopeapensas silverbuske 24 Syringa Preston -risteymäryhmä isabellansyreeni prestonsyren 25 S. vulgaris pihasyreeni syren 26 Sambucus racemosa terttuselja druvfläder 27 Symphocarpos albus lumimarja snöbär 28 Lonicera tatarica rusokuusama rosentry 29 Viburnum opulus lumipalloheisi (koiranheisi) snöbollsbuske 17

Liite 2. Varmasti tai todennäköisesti vanhaa alkuperää olevat ruohovartiset koriste- ja hyötykasvit museoalueella v. 2010. Numerointi on sama kuin kuvassa 10. 1 Ranunculus ficaria mukulaleinikki svalört 2 Aquilegia vulgaris lehtoakileija akleja 3 Humulus lupulus humala humle 4 Rheum rhabarbarum raparperi rabarber 5 Corydalis solida pystykiurunkannus stor nunneört 6 Paenia lactiflora 'Festiva Maxima' kiinanpioni luktpion 7 Armoracia rusticana piparjuuri pepparrot 8 Lysimachia nummularia suikeroalpi penningblad 9 Euphorbia cyparissias tarhatyräkki vårtörel 10 Bergenia sp. vuorenkilpi bergenia 11 Sedum spurium kaukasianmaksaruoho kaukasiskt fetblad 12 Aruncus dioicus töyhtöangervo plymspirea 13 Lupinus polyphyllus komealupiini blomsteriupin 14 Oxalis fontana 'Rufa' pihakäenkaali klöveroxalis 15 Calystegia sepium valkokarhunköynnös snårvinda 16 Ajuga reptans rentoakankaali revsuga 17 Aster x salignus pajuasteri videaster 18 Telekia speciosa auringontähti strålöga 19 Leucanthemum vulgare päivänkakkara prastkrage 20 Solidago canadensis kanadanpiisku kanadensiskt gullris 21 Verbascum sp. tulikukka kungsljus 22 Doronicum orientale kevätvuohenjuuri vårkrage 23 Convallaria majalis kielo liljekonvalje 24 Chelidonium majus keltamo skelört 25 Asparagus officinalis parsa sparris 26 Scilla siberica idänsinililja blåstjärna 27 Allium schoenoprasum ruoholaukka gräslök 28 Lilium bulbiferum ruskolilja brandgul lilja 29 Hemerocallis sp. päivänlilja päivänlilja 30 Hosta sp. kuunlilja funkia 31 Tulipa sp. tulppaani tulpan 32 Galanthus nivalis lumikello snödroppe 33 Leucojum vernum kevätkello snöklocka 34 Narcissus pseudonarcissus ja keltanarsissi ja narciss Narcissus sp. kerrottu narsissi 35 Narcissus poeticus valkonarsissi pingstlilja 36 Iris sp. kurjenmiekka iris 18

Liite 3. Museoalueelta v. 1990 tavatut hyöty- ja koristekasvit, joita ei löydetty enää kesällä 2010. Puutarhamansikkaa on yhden mökin pihalla, mutta laji on hävinnyt alkuperäiseltä viljelypaikaltaan. Trollius europaeus kullero smörboll Aconitum sp. ukonhattu stormhatt Dicentra spectabilis särkynytsydän lojtnantshjärta Cerastium tomentosum hopeahärkki silverary Viola sp. tarhaorvokki pense Malva moschata myskimalva myskmalva M. sylvestris kiiltomalva rödmalva Lavatera thuringiaca harmaamalvikki gråmalva Saxifraga hostii isorikko byramidbräcka Fragaria x ananassa puutarhamansikka jordgubbe Levisticum officinale liperi libbsticka Phlox paniculata syysleimu höstflox Mentha spp. viljeltyjä minttuja mynta Erigeron sp. kallioinen binka Rudbeckia laciniata kultapallo gullboll Hosta undulata kirjokuunlilja brokfunkia Chionodoxa luciliae kirjokevättähti vårstjdrna Puschkinia scilloides posliinihyasintti porslinshyacint Muscari armeniacum tummahelmililja armenisk pärlhyacint Lilium lancifolium tiikerinlilja tigerlilja 19