KEMIJÄRVEN TUULIPUISTOT POROTALOUSSELVITYS

KEMIJÄRVEN TUULIPUISTOT POROTALOUSSELVITYS Mauri Nieminen TUTKIMUSRAPORTTI 2012 RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOS Kuva. Mauri Nieminen Erillisliite 3

TIIVISTELMÄ Oxford Intercon Finland Oy suunnittelee (YVA-konsulttina WSP Finland OY) kolmen tuulivoimapuiston rakentamista Kangaslamminvaaran, Untamovaaran (Kemijärven keskustasta itään noin 20 km) ja Kuusivaara-Mömmövaaran alueille (Kemijärven keskustasta kaakkoon noin 27 km). Jokaiselle alueelle on esitetty kolme eri rakentamisvaihtoehtoa. Nollavaihtoehtona on se, että tuulipuistoja ei rakennetta. Hanke käsittäisi enimmillään 35 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho olisi 105 MW. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus roottoreineen olisi 177,5 metriä ja väli minimissään 500 metriä. Lisäksi pitäisi rakentaa uutta 20 kv:n keskijännitejohtoa 6-7 kilometriä sekä kaksi sähköasemaa (aidattu alue 200-1 000 m 2 ). Voimalat liittyvät sähköasemiin huoltoteiden varteen kaivettujen maakaapeleiden avulla. Uusia huoltoteitä (leveys 12 metriä) rakennettaisiin yhteensä 32 kilometriä. Pienin rakentamisvaihtoehto käsittäisi 23 tuulivoimalaa, ja uusia huoltoteitä olisi 23 km. Tuulipuistojen rakentaminen aloitettaisiin keväällä 2012 ja ne olisivat toiminnassa jo vuonna 2013-2014. Hankkeiden elinkaareksi on arvioitu 25 vuotta. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella tuulipuistojen kahta rakentamisvaihtoehtoa, pienintä (VE3) ja suurinta (VE2), ja niiden mahdollisia vaikutuksia Hirvasniemen paliskunnan poronhoitoon ja porotalouteen. Hirvasniemen paliskunnassa on nykyään 61 poronomistajaa ja 20-30 ruokakuntaa. Nuoria poronomistajia on vähän. Porotaloudesta pääosan toimeentulostaan saa nykyään noin 15 ruokakuntaa. EU-tuen piirissä on 12 ruokakuntaa ja noin 1 500 eloporoa. Suurin sallittu eloporomäärä on 2 300. Porotiheys maa-alaa kohti on 1,3 poroa/km 2, talvilaitumilla tiheys on 3,9 poroa/km 2. Vasaprosentti syksyllä on ollut kohtalainen, 65-70 %, ja teurasporoja on ollut 1 100-1 200. Vasojen teuraspaino on ollut hyvä, keskimäärin 25 kiloa. Teurastuotto on ollut vuosittain 27 000-30 000 kiloa ja teurastulo yli 160 000-200 000 euroa. Poronhoidon kannattavuus on ollut kuitenkin heikko. Vuoden 2009 verotuksessa porotalouden puhtaan tuoton raha-arvo vuotta vanhempaa poroa kohden oli vain noin 2 euroa, vuonna 2011 jo lähes 24 euroa. Liikenne- ja petovahinkoja on ollut melko vähän. Kemijärven Lehtosalmi jakaa Hirvasniemen paliskunnan ja poronhoidon lähes kahtia. Talvilaidunta paliskunnassa on vähän, vain 33 % laitumista. Jäkälälaitumet ovat olleet jo pitkään erittäin huonossa kunnossa, ja luppoa on vähän. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) laiduninventoinnin mukaan jäkälää oli vain noin kuusi kiloa (kuiva-ainetta) hehtaarilla. Talvella yli 90 % poroista onkin jo tarharuokinnassa. Ilman lisäruokintaa paliskunta ei kestä uusia talvilaidunmenetyksiä. Paliskunnassa kesälaidunta on kuitenkin runsaasti, 67 % porolaitumista. Soita (38 % maa-alasta) on myös paljon. Hyvää kesälaidunta on eniten paliskunnan pohjoisosassa. Kemijärven tuulipuistojen rakentamisvaihtoehdoissa välittömiin laidunmenetyksiin on laskettu tuulivoimaloiden alle jäävät/raivatut alueet (1 ha/voimala), niitä yhdistävät tiet maakaapeleineen ja luiskineen (leveys 15 m) sekä 20 kv ilmajohto raivauksineen (leveys 20 m). Molemmissa vaihtoehdoissa (VE3 ja VE2) välittömät laidunmenetykset olisivat melko pieniä, yhteensä vain 73-98 hehtaaria. Tämä tarkoittaisi käytännössä 3-4 poron talvilaidunten menetystä. Puhtaan tuoton (noin 24 euroa/lukuporo) menetys olisi vuosittain noin 72-96 euroa, ja 20 vuoden laskentaperusteella korvaus olisi yhteensä 1 440-1 920 euroa välittömistä laidunmenetyksistä.

Mahdolliselle vaikutusalueelle, joka ulottuu laskelmissa vähintään 200 metrin etäisyydelle tuulivoimaloista, jäisi molemmissa rakentamisvaihtoehdoissa yhteensä noin 751-1 163 hehtaaria lähinnä eri talvilaidunalueita. Jos nämä alueet olisivat rakentamisen jälkeen kokonaan pois porotalouden käytöstä, tarkoittaisi se varovaisuusperiaatteella laskien yhteensä jo noin 29-46 poron talvilaidunten menetystä. Tästä koituva puhtaan tuoton menetys olisi vuosittain noin 696-1 104 euroa. Koko laidunmenetys 20 vuoden laskentaperustetta käyttäen olisi 13 920-22 080 euroa. Aikaisempien tutkimusten ja kokemusten mukaan nämä vaikutusalueetkin olisivat ilmeisesti edelleen porotalouden käytössä. Tuulivoimapuistojen seurantatutkimuksessa olisikin selvitettävä yhteistyössä Hirvasniemen paliskunnan kanssa rakennetuissa tuulipuistoissa porojen todellinen laidunten käyttö ja vaellukset. Todetut haitat ja laidunmenetykset olisi korvattava paliskunnalle. Tuulipuistojen varsinainen rakentaminen aiheuttaisi ilmeisesti eniten melua ja haittaa alueen poronhoidolle. Parasta rakentamisaikaa olisikin kesä, jolloin Hirvasniemen paliskunnan porot ovat paljolti kesälaitumilla paliskunnan pohjoisosassa. Teknistynyttä poronhoitoa auttavat alueilla jo rakennetut ja kunnostettavat (17-31 km) sekä uudet huoltotiet (enimmillään noin 32 km). Tiet helpottavat poronhoitoa, mutta ne lisäävät ilmeisesti alueiden muutakin käyttöä ja voivat aiheuttaa myös häiriötä poronhoidolle. Teiden käytöstä ja mahdollisista käyttörajoituksista tulisi sopia paliskunnan kanssa.

Sivu SISÄLLYS TIIVISTELMÄ 1. JOHDANTO 6 1.1. Yleistä Suomen poronhoidosta ja porotaloudesta 7 1.2. Johdantoa tutkimukseen 14 1.3. Tutkimusmenetelmät 15 2. KEMIJÄRVEN TUULIPUISTOALUEET 18 3. HIRVASNIEMEN PALISKUNTA 21 3.1. Poronomistajat, poromäärät ja porovahingot 21 3.2. Porolaitumet ja laidunten kunto 22 3.2.1. Talvilaidunten kunto 23 3.2.2. Kesälaidunten kunto 24 3.3. Laidunkierto ja poronhoito 25 4. TUULIPUISTOJEN VAIKUTUKSET HIRVASNIEMEN PALISKUNNALLE 28 4.1. Laidunmenetykset 28 4.2. Muut vaikutukset poronhoitoon 37 5. JOHTOPÄÄTÖKSET 38 KIITOKSET 39 KIRJALLISUUS 40 Maanmittauslaitos, lupa nro 177/MML/12Pohjakartta Karttakeskus Oy, Lupa L9566/12

1. JOHDANTO Poronhoito on merkittävä ja hyvin työllistävä elinkeino Pohjois-Suomessa. Porotaloudella on suuri merkitys myös syrjäseutujen asuttuna pitämiselle (Kemppainen ym. 1997, Siitari ym. 2003). Poronhoitoa harjoitetaan laajalla poronhoitoalueella, joka on noin 36 % koko Suomen pinta-alasta. Poronhoitolain (848/1990) mukaan poroilla on Suomessa vapaa laidunnusoikeus, sillä lain 3. mukaan poronhoitoa saa harjoittaa poronhoitoalueella maan omistus- tai hallintaoikeudesta riippumatta tietyin rajoituksin (esim. pihapiirit ja pellot ns. saamelaisalueen ulkopuolella). Poronhoitoa harjoitetaan usein samoilla alueilla muiden maankäyttömuotojen kanssa. Alueiden käyttö ei ole aina sujunut ongelmitta, sillä muiden maankäyttömuotojen vaikutukset ovat usein poronhoidolle haitallisia. Sopeutuminen on ollut monesti poronhoidon ainoa vaihtoehto. Poronhoitolaki (53. ) velvoittaa kuitenkin neuvotteluihin paliskuntien kanssa valtion mailla koskevien hankkeiden kanssa, jos ne vaikuttavat olennaisesti poronhoidon harjoittamiseen. Poronhoitoalueen pohjoisosassa erityisesti poronhoitoon tarkoitetulla alueella maata ei saa poronhoitolain 2. mukaan käyttää niin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle. Poronhoidolla on myös omat vaikutuksensa muihin maankäyttömuotoihin. Varsinkin porojen talvilaitumet ovat monissa paliskunnissa, myös suojelualueilla, kovin kuluneet (Mattila 2006a, Mattila & Mikkola 2009, Nieminen 2008a, 2009a, 2010a). Kasvavalla lisäruokinnalla ja runsaalla vasateurastuksella ei ole pelastettu eikä säilytetty luonnonlaitumia ja niiden kuntoa. Jokatalvinen lisäruokinta on heikentänyt myös vapaan laidunnusoikeuden perusteita. Uudet maankäyttöhankkeet ovat aina mahdollinen riski poronhoidolle, ja niiden kokonaisvaikutuksia elinkeinolle ei ole yleensä helppo arvioida. Tutkittua tietoa on vielä melko vähän. Voi syntyä esimerkiksi suoria ja epäsuoria laidunmenetyksiä sekä poroille vahinkoja ja häirintää. Myös porojen laidunten käyttö ja poronhoitotyöt voivat vaikeutua tai muuttua. Tavallisesti menetetään erilaisia laidunalueita tai alueen laitumet pirstoutuvat ja poronhoito vaikeutuu. Hankkeen toteutumisen myötä esimerkiksi jotkut poroaidat ja erotuspaikat voivat jäädä pois käytöstä tai niiden käyttö hankaloituu ja käyttöaste muuttuu. Poronhoidon kannalta onkin usein perusteltua, että hankkeita vastustetaan, ja vaaditaan vähintään alueen poronhoidolle mahdollisesti aiheutuvien haittojen selvittämistä ja korvaamista. Hankkeista voi joskus olla myös hyötyä alueen poronhoidolle ja porotaloudelle. On tärkeää, että myös nämä asiat selvitetään. Meillä Lokan ja Porttipahdan altaiden rakentaminen jo 1960-luvulla muutti suuresti kolmen paliskunnan poronhoitoa (Aikio 1977, Maijala 1978). Ounasjoen valjastamisen vaikutuksia alueen paliskuntien poronhoitoon tutkittiin 1980-luvun alussa (Nieminen & Nieminen 1983), ja 1990- luvun lopulla tutkittiin myös Sierilän vesivoimalaitoksen mahdollisia vaikutuksia alueen poronhoitoon (Kaisanlahti & Jokimäki 1998). Aikaisemmissa tutkimuksissa on mm. Alaskassa havaittu öljy- ja kaivosteollisuuden rakennelmien, kuten poraustornien, kaivosten ja maanpinnalla kulkevien öljyputkien sekä rakennettujen maanteiden, vaikuttavan karibujen vaelluksiin ja perinteisten laidun- ja vasonta-alueiden käyttöön (Farnell ym. 1991, Cameron ym. 1992, Nellemann & Cameron 1996, 1998). Myös Norjassa on tutkittu teiden, sähkölinjojen ja muun rakentamisen vaikutuksia villipeuroihin ja poroihin (Vistnes & Nellemann 2001, Nellemann ym. 2001, Reimers 2001). Inarin Litmuorvaaraan rakennetun tutka-aseman vaikutuksia Sallivaaran paliskunnan poronhoitoon tutkittiin 1990-luvun alussa (Kumpula & Nieminen 1994). Tutkimus Kantatie 82 yleissuunnitelman välillä Kalliosalmi-Kemijärvi vaikutuksista Pyhä-Kallion paliskunnan 6

poronhoitoon tehtiin vuonna 1999 (Nieminen & Ylinampa 1999). Uusimmissa tutkimuksissa on selvitetty myös Nellim-Paatsjoki -tieyhteyden vaikutuksia Paatsjoen paliskunnan poronhoitoon (Nieminen 2004), Repojoki-Kuttura -tiehankkeen mahdollisia vaikutuksia Sallivaaran paliskunnan poronhoitoon (Nieminen 2009b). Viime vuosina on tutkittu Soklin kaivoshankkeen vaikutuksia Kemin-Sompion ja alueen muiden paliskuntien poronhoitoon (Pöyry Oy 2009a ja 2010). Puolustusvoimien Rovajärven ampuma- ja harjoitusalueen mahdollisia vaikutuksia Pyhä-Kallion paliskunnan poronhoitoon on selvitetty vuonna 2010 (Helle ym. 2010). Norjassa on tutkittu myös tuulimyllypuistojen mahdollisia vaikutuksia alueen poronhoitoon (Flydal ym. 2000, 2001 ja 2009, Tømmervik & Sloreid 2004, Eftestøl ym. 2004, Henriksen & Nieminen 2005a ja b). Meillä tehtiin vuonna 2009 porotalousselvitys Mielmukkavaaran tuulimyllypuistosta Muonion paliskunnassa (Nieminen 2009c) ja vuonna 2011 Kuolavaara-Keulakkopään tuulipuistosta Sattasniemen ja Kuivasalmen paliskunnissa (FCG Oy 2011). Oxford Intercon Finland Oy suunnittelee kolmen tuulivoimapuiston rakentamista Kangaslamminvaaran, Untamovaaran (Kemijärven keskustasta itään noin 20 km) ja Kuusivaara- Mömmövaaran alueille (Kemijärven keskustasta kaakkoon noin 27 km). Kemijärven yhteismetsän alueille sijoittuville tuulipuistoille (Kangaslamminvaara ja Untamovaara) ja myös yksityismaille sijoittuvalle Kuusivaara-Mömmövaaran tuulipuistolle on esitetty kolme rakentamisvaihtoehtoa. Hankesuunnitelma käsittäisi enimmillään jopa 35 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho olisi 105 MW. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus olisi 177,5 metriä. Lisäksi pitäisi rakentaa uutta 20 kv:n keskijännitejohtoa 6-7 kilometriä sekä kaksi sähköasemaa. Voimalat liittyisivät sähköasemiin huoltoteiden varteen kaivettujen maakaapeleiden avulla. Uusia huoltoteitä rakennettaisiin enimmillään yhteensä 32 kilometriä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Kemijärven tuulipuistojen mahdollisia vaikutuksia Hirvasniemen paliskunnan poronhoitoon ja porotalouteen. 1.1. Yleistä Suomen poronhoidosta ja porotaloudesta Suomen poronhoitoalueen (käsittää Lapin läänin ja osan Oulun läänistä) pinta-ala on noin 122 890 km 2 ja maa-ala 115 500 km 2. Poronhoitoalue sijaitsee varsin pohjoisessa, 65. ja 70. asteen välillä pohjoista leveyttä. Pohjois-Siperiassa, Pohjois-Kanadassa ja Alaskassa vastaavilla leveyspiireillä olosuhteet ovat jo kovin arktiset. Lämmin Golf-virta leudontaakin ilmastoa koko Luoteis- Euroopassa, ja Pohjois-Suomessa sen on laskettu kohottavan vuotuista keskilämpöä peräti 11 o C. Myös tuulet puhaltavat pääasiassa suotuisasti lounaasta, ja Jäämereltä tuullessa suojaa pohjoiselle Suomelle antaa Köli-vuoristo. Rinteet viettävät kasvuolojen kannalta usein myös edulliseen suuntaan. Vuoden keskilämpötila on poronhoitoalueella noin 0 o C:n tienoilla. Vuodenaikojen vaihtelu on kuitenkin suurta, ja ilmasto äärevöityy pohjoista kohti mentäessä. Heinäkuussa lämmintä on keskimäärin 12-16 o C, tammikuussa pakkasta on jo 11-16 o C. Kasvuoloja kuvaava tehoisan lämpötilan (yli +5 o C) summa on poronhoitoalueen eteläosissa vielä noin 1 000 d.d. (astepäivää), pohjoisessa Lapissa enää 400-700 d.d. Ylävimmillä seuduilla Käsivarren pohjukassa Enontekiöllä vuorokauden lämpö saavuttaa tämän rajan enää harvoin. Terminen kasvukausi (vuorokauden keskilämpötila yli +5 o C) on poronhoitoalueella 100-145 vuorokautta. 7

Vuotuinen sademäärä on poronhoitoalueella 300-550 mm, ja sateesta 40-60 % tulee lumena. Ilmasto on humidi, ja alhaisesta lämpötilasta johtuen haihdunta kesälläkin on yleensä sademäärää pienempi. Tästä johtuen soita poronhoitoalueella on runsaasti, reilusti yli kolmannes (34,5 %) maaalasta. Pysyvä lumipeite on poronhoitoalueella yleensä 5-7 kuukautta, tunturialueilla tätäkin kauemmin. Lunta on enimmillään lähes metri, itäisillä vaaramailla jopa enemmän. Lumi on hyvä lämmöneriste, jonka alla esimerkiksi jäkälä pysyy sulana kovillakin pakkasilla. Lumen alla lämpötila laskee harvoin alle -2 o C. Äärevien alueiden tapaan vuosien väliset erot ovat suuret lämpötilan ja myös lumipeitteen keston ja syvyyden suhteen. Suotuisan ilmaston ennustetaan tulevaisuudessa lämpenevän ja voimakkaimmin juuri pohjoisilla alueilla. Lämpötila noussee erityisesti talvella, ja vähitellen kasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät kohti pohjoista. Myös sateet lisääntyvät, ja pohjoisilla alueilla talvisin lumimäärä ilmeisesti kasvaa. Lämpötilan nousu talvella, ja varsinkin vaihtelevat sääolot alkutalvella, voivat lisätä myös laitumien jäätymistä. Porojen ravinnonsaanti voi siten talvella paikoin entisestään vaikeutua johtuen lisääntyneestä lumipeitteestä tai jääkerroksista. Keväällä lumi kuitenkin sulaa nykyistä aikaisemmin, ja olosuhteet tulevat siten poroille suotuisimmiksi. Lämpötilan nousu keväällä ja kesällä lisää kasvukautta, ja ilmeisesti esim. metsien kasvu nopeutuu. Poron kesäravinnon määrä myös lisääntyy entisestään. Poron ravintokasvien ja kesäravinnon laatu kuitenkin heikkenee. Hyönteisten aiheuttamat ongelmat poronhoidolle ilmeisesti lisääntyvät. Eri mittaritoukkien aiheuttamat koivutuhot tunturialueilla saattavat entisestään yleistyä ja laajeta. Tunturialueella poroille tärkeät viileät lumenviipymäpaikat eli jasat vähenevät ja häviävät. Niiden reunoilla kasvavat rehevät kesäravintokasvit myös vähenevät, ja hyönteiskiusa poroille alueella voi kasvaa. Kuuma keskikesä ja kova räkkä (vertaimevät hyönteiset) aiheuttavat pahimmillaan enemmän vasakuolleisuutta ja alentavat myös syksyisiä teuraspainoja. Ilmeisesti myös uudet loiset, kuten hirvikärpänen (Lipoptena cervi) (pohjoisin havainto Rovaniemeltä), leviävät pohjoiseen aiheuttaen haittaa poroille ja poronhoidolle. Kesälläkin sateet lisääntyvät, mutta kuivat ja kuumat kesät saattavat silti vähentää porolle tärkeiden sienien määrää. Kovin lämpimät ja sateiset syksyt voivat heikentää myös porojen kiimaa ja vähentää vaadinten lisääntymistä. Laidunten hyvä kunto auttaisi jatkossakin paremmin poroja sopeutumaan ja kestämään myös ilmastonmuutoksen mukanaan tuomia vaihtelevia sääoloja ja vaikeuksia. Jo jäkäläpeitteen eristävä vaikutus suojaa maaperää liialta routaantumiselta ja myös jäkälälaidunten jäätymiseltä. Jäkäläpeite onkin eriste, joka hidastaa myös maaperän kuivumista. Jäkäläpeitteen voimakas kuluminen heikentää jo nyt tärkeää maaperän mikrobitoimintaa. Muuttuvissa sääoloissa voimaperäinen porojen talvilaidunnus, ja varsinkin kesälaidunnus vähentyneillä ja kuluneilla jäkälälaitumilla, aiheuttaa ainakin lakialueilla jo eroosion vaaraa. Porojen laidunnus vaikuttaa, ja voi jatkossa vaikuttaa myös entistä enemmän eri riistalajeihin, vähentäen mm. riekon ravintoa tunturialueilla. Todennäköisesti tunturialueelta metsäalueelle tuotu poro pystyy kuitenkin meillä helpommin sopeutumaan muuttuneisiin sääoloihin kuin itse poronhoito. Esimerkiksi porojen kokoamisen vaikeutuminen ja viivästyminen syksyllä ja alkutalvella lämpimien säiden ja jäätymättömien vesistöjen takia alentaa jo nyt lihantuotantoa ja kuluttaa lisää kuluneita talvilaitumia. Muuttuvat olosuhteet olisi huomioitava myös muun maankäytön suunnitelmia tehdessä. 8

Ilmastonmuutoksella voi olla siten porotaloudelle sekä negatiivisia että positiivisia vaikutuksia. Viimeaikaisissa keskusteluissa ja tutkimuksissa ovat korostuneet monet mahdolliset haittavaikutukset. Kovin selviä tuloksia ilmastonmuutoksen mahdollisista vaikutuksista ei ole kuitenkaan vielä olemassa. Ilmastonmuutos lisää ilmeisesti muiden elinkeinojen, kuten matkailun sekä metsä- ja maatalouden mahdollisuuksia pohjoisilla alueilla. Muu maankäyttö kuitenkin lisääntyy poronhoitoalueella, ja porojen laidunalueet supistuvat ilmeisesti entisestään. Kesälaitumilla poro laiduntaa koko kesäajan yleensä hyvin ekstensiivisesti ja käyttää jopa 350 eri ravintokasvia. Kesällä porot ovat jatkuvasti liikkeellä ja haukkaavat suullisen tarkasti valikoiden vain sieltä täältä. Päivittäinen laiduntamisaika lisääntyykin loppukevään kymmenestä tunnista lähes 20 tuntiin kesällä. Korkealaatuisen kasviravinnon käyttö ajoittuu kevääseen ja kesään, jolloin poron energiatarve nousee suuresti talvisesta mm. kuntoutumisen, imettämisen, sarvien kasvun, karvanvaihdon, kasvun ja lisääntyneen aktiivisuuden vuoksi. Poro suosii kesällä tuoretta, kasvuvaiheessa olevaa kasviravintoa, jonka ravintoainepitoisuudet ovat parhaimmillaan. Suoalueet ovat tärkeää porolaidunaluetta paikoin ympäri vuoden, ja erittäin tärkeää laidunta ne ovat poroille juuri kesällä. Poronhoitoalueella suota on yhteensä noin neljä miljoonaa hehtaaria, eli reilusti yli kolmannes (34,5 %) maa-alasta. Esimerkiksi tunturialueilla, kuten Inarin altaassa, Kemijärven seuduilla ja Länsi-Lapissa on kuitenkin alueita, joilla soiden osuus maa-alasta on vain 10-20 %. Tärkeimpiä porojen kesälaitumia ovat pohjoisboreaalisen vyöhykkeen suot, jokivarsien tulvaniityt, tunturikoivikot ja -niityt. Rehevissä korvissa ja myös muilla rehevillä soiden laiduntyypeillä on runsaasti ja käyttöarvoltaan hyviä poron ravintokasveja. Tunturipaljakoilla on yleensä vain vähän poron kesäravintoa. Parhaita porojen kesälaitumia ovatkin kaikki runsaasti ruohomaisia ravintokasveja kasvavat laiduntyypit, kuten rehevät korvet, hakkuuaukeat ja lehtipuustoiset kankaat (Kumpula, Colpaert & Nieminen 1999). Pohjoisin Lappi erottuu selvästi muusta poronhoitoalueesta vähäisten soiden perusteella. Tyypillistä tälle alueelle ovat kuivahkot ja tuoreet tunturikoivikot sekä laajat tunturipaljakat. Reheviä soita löytyy hyvin poroille mm. Enontekiön eteläosista, Muonion, Kittilän ja Sodankylän pohjoisosista sekä Sallan eteläosista. Selvästi karuimpia suot ovat mm. Inarin ja Utsjoen alueella sekä myös Enontekiön pohjoisosissa (Nieminen 2008b). Poro syö kesällä runsaasti lehtipuiden ja pensaiden, kuten vaivais-, tunturi-, hies- ja rauduskoivun sekä harmaalepän, pihlajan ja haavan lehtiä. Raakavalkuaista koivunlehdissä on jopa yli 20 % kuivapainosta. Lehtien kuitupitoisuus on alhainen ja ne sisältävät runsaasti myös kivennäisaineita ja vitamiineja. Yhden poron on arvioitu syövän kesän aikana jopa 25 kiloa (kuivapaino) koivun lehtiä. Erityisen mielellään poro syö myös kiilto-, pohjan-, kalvas-, tunturi- ja juolukkapajun lehtiä. Koivujen, pajujen ja juolukan lehtibiomassaa pitkäaikainen ja intensiivinen kesälaidunnus vähentää suuresti, ja tuloksena on usein tunturialueella ns. omenapuumainen koivikko, jossa lehdet kasvavat koivuissa vasta 120-150 cm:n korkeudelta ylöspäin. Myös juolukalla, vaivaiskoivulla ja pajuilla tapahtuu versojen kuolemista jatkuvan lehtien syönnin seurauksena. Voimakkaalla pitkäaikaisella kesälaidunnuksella on siten erityisesti tunturialueilla myös tunturikoivikoiden rakenteeseen ja uudistumiseen vaikutusta. Jos alueella on voimakasta ja jatkuvaa porojen laidunnusta, koivikot eivät uusiudu. Koivun kantovesat ovat kovin mieluista ravintoa poroille. Mustikka, metsälauha ja ruohomaiset kasvit kuitenkin lisääntyvät intensiivisen kesälaidunnuksen vaikutuksesta. 9

Paikoittain tunturialueilla myös tunturi- (Epirrita autumnata) ja hallamittarin (Operoptera brumata) toukat ovat tuhonneet koivikoita viime vuosina. Tunturimittarin tuhoamia koivikoita oli runsaasti jo vuosina 1965-66 Utsjoella, ja vuosina 2003-05 Kilpisjärven alueella. Vuosina 2006-08 hallamittarin aiheuttamia laajoja tuhoja on ollut Utsjoella Nuorgamin ja Pulmankin alueella. Tuhot vaikuttavat osaltaan poronhoitoon, ja mittarituhoista toipuminen on hidasta. Esimerkiksi Utsjoen aikaisemmista koivutuhoalueista puolet ei ole vieläkään toipunut, vaan alueet ovat puutonta paljakkaa. Muuttuvassa ilmastossa voi uusia koivutuhoja esiintyä runsaasti myös tulevaisuudessa. Tutkimusten mukaan kesälaidunten määrä rajoittaa jo nykyään porokannan tuottavuutta osassa poronhoitoalueen pohjoisosaa. Talvella porot laiduntavat meillä lähinnä kangasmailla, joita on koko poronhoitoalueella lähes seitsemän miljoonaa hehtaaria. Kangasmaiden määrä kasvaa pohjoiseen mentäessä, ja esimerkiksi Utsjoella niiden osuus metsä-, kitu- ja joutomaasta on peräti 85 %. Jäkälät (Cladonia sp., Cladina sp.) ovat villipeurojen/karibujen ja myös puolikesyn poron haluttua talviravintoa koko luontaisella levinneisyysalueella. Monin paikoin ne muodostavat edelleen 30-80 % niiden talviravinnosta. Meillä poronhoitoalueella jäkälälajeja on runsas tuhat, joista ns. suurjäkäliä on lähes 250 ja porolle kelpaaviakin noin 50. Poron käyttämistä maajäkälistä tärkeimpiä ovat maittavuusjärjestyksessä harmaa-, pallero- ja mietoporonjäkälä. Porot käyttävät ravintonaan tietyissä oloissa myös tina- ja lapalumijäkälää. Porot syövät heikosti sulavaa sammaltakin, tosin pötsin suurta sammalmäärää pidetään usein huonon laidun- ja ravitsemustilan merkkinä. Laidunten kulumisen ja jäkäläravinnon vähenemisen seurauksena porot joutuvatkin entistä enemmän syömään monissa tunturialueen paliskunnissa talvisin myös heiniä, saroja, varpuja ja pensaiden oksia. Puilla kasvavat luppojäkälät (Bryoria sp., Alectoria sp.) ovat porojen talviravintona havumetsäalueella, varsinkin kevättalvella hätäravintona, kun hanki tai paksu lumi estää jäkälän kaivun. Porot syövät musta- ja harmaaluppoa kuusi- ja mäntypuista, kanadanluppoa valoisimmista männiköistä ja korpiluppoa vanhoista kuusikoista. Tunturiseuduilla lumettomilta harjanteilta porot syövät myös maassa kasvavaa tummatunturiluppoa ja tunturikoivujen rungoilta eri luppo- ja karvelajeja. Varsinaista jäkälälaidunta oli meillä 1990-luvun lopulla koko poronhoitoalueella vielä noin 1,8 miljoonaa hehtaaria (15,4 % alueen maa-alasta). Pohjoisessa erityisellä poronhoitoalueella jäkälälaidunta oli noin 1,1 miljoonaa hehtaaria (20,6 % alueen maa-alasta, 63 % koko poronhoitoalueen jäkäliköistä), muulla alueella noin 0,7 miljoonaa hehtaaria (10,7 % alueen maalasta, 37 % koko poronhoitoalueen jäkäliköistä). Jäkälää oli laskennallisesti jo tuolloin koko poronhoitoalueen jäkälälaitumilla kuitenkin vähän, vain noin 350 kg kuivapainoa/ha. Erityisellä poronhoitoalueella jäkälää oli enemmän, noin 554 kg/ha, ja muulla alueella vain 235 kg/ha. Varsinkin poronhoitoalueen pohjoisosissa porojen laidunnus on johtanut monin paikoin jäkäläpeitteen lähes täydelliseen häviämiseen. Laidunnus on vähentänyt kiertävien ravinteiden määrää orgaanisessa kerroksessa 30-60 %, mutta runsas lisäruokinta heinällä lisää ravinteita maaperään (Väre ym. 1996). Laidunnus ja tallaaminen ovat muuttaneet myös maisemaa ja aiheuttaneet eroosiota (den Herder ym. 2003). Koko poronhoitoalueen talvilaidunvarat ja laidunten kunto inventoitiin RKTL:n porontutkimuksen johdolla 1990-luvun lopulla. Runsaimmin keskeisimmillä talvilaitumilla jäkälää ja jäkälälaitumia oli tuolloin Pohjois-Lapin paliskunnissa ja 10

Kainuun Hallassa (Kumpula, Colpaert & Nieminen 1997). Hyvin jäkälää löytyi vain Inarista Paatsjoen, Vätsärin ja Muddusjärven jäkälälaitumilta. Vuosina 1999-2003 tehty laiduninventointi (RKTL) osoitti jäkälämäärän vähentyneen Näätämöä lukuun ottamatta kaikissa muissa Inarin merkkipiirin paliskunnissa, myös Utsjoen Paistunturissa. Ivalon, Sallivaaran ja Muotkatunturin jäkäliköt olivat kunnoltaan huonoja (jäkälää alle 360 kg kuivapainoa/ha), Hammastunturin ja Muddusjärven välttäviä. Jäkälän määrä oli lisääntynyt ja selvästi tuolloin vain Enontekiöllä Käsivarren ja Näkkälän paliskunnissa. Runsaasti näissä paliskunnissa oli poroille heikommin kelpaavaa tinajäkälää (Kumpula ym. 2004). Uusintainventoinnit vuosina 2005-2008 osoittavat parhaiden jäkäläkankaiden jäkäliköiden edelleen huonontuneen lähes kaikissa poronhoitoalueen pohjois- ja keskiosan paliskunnissa. Erityisen selvää jäkäläbiomassojen väheneminen oli ollut niissä paliskunnissa, joissa ne olivat korkeimmat vielä 1990-luvun puolivälissä. Jäkäläbiomassojen vähenemistä oli tapahtunut suuresti 2000-luvulla poronhoitoalueen pohjoisosan paliskunnissa. Voimakkaimmin kuluneet jäkälälaitumet sijoittuvat tunturialueille sekä Länsi- ja Keski-Lappiin. Parhaiten jäkälää löytyi vain säästyneiltä ja toimivan laidunkierron piirissä olevilta talvilaidunalueilta (Kumpula ym. 2008 ja 2009). Myös Metla:n valtakunnan metsien inventointiin liittyvät systemaattiset ja uusimmat tulokset osoittivat jäkälälaidunten kunnon romahtaneen koko poronhoitoalueella. Viimeisen 25 vuoden aikana vanhat metsät olivat vähentyneet 28 %, samalla kuitenkin naavojen ja luppojen määrä oli hieman noussut poronhoitoalueen keskiosissa. Metsälauhan keskibiomassa oli laskenut selvästi, ja hyvin voimakkaasti poronhoitoalueen eteläosassa. Kankailla oli tapahtunut voimakas tuoreutuminen, ja muutos oli suurinta poronhoitoalueen keskiosan nuorissa metsissä. Poronjäkälien keskipeittävyys ja keskibiomassa olivat romahtaneet keski- ja eteläosissa, ja jäkälämäärät olivat vähentyneet pääosin porojen laidunnuksesta johtuen 80-90 %. Suurinkin jäkälän keskibiomassa kangasmailla oli poronhoitoalueen keskiosissa Sodankylän merkkipiirissä alle 50 kg kuivapainoa/ha. Talvilaidunten nykyinen tila ja tapahtunut jatkuva muutos huonompaan suuntaan poronhoitoalueen keski- ja eteläosissa viittaavat siihen, että nykyisen poromäärän ylläpito ei ole mahdollista enää luontaisen talviravinnon varassa (Mattila 2004, 2006a ja b). Nykyään porojen ruokintaa harjoitetaan meillä Pohjois-Sallaa lukuun ottamatta jo kaikissa poronhoitoalueen paliskunnissa. Esimerkiksi poronhoitovuonna 2003/04 oli poronhoitoalueen eloporoista yli 41 % (83 600 poroa) tarharuokinnassa. Tarhoja oli yhteensä yli 1 300, ja niissä ruokittiin keskimäärin 64 poroa/tarha 88 vrk:n ajan. Ruokintaan käytettiin kuivaksi heinäksi laskettuna rehua yhteensä yli 18 miljoonaa kiloa. Muulla poronhoitoalueella oli jo yli 1 000 tarhaa ja niissä yhteensä lähes 59 000 poroa (yli 71 % eloporoista). Heinää käytettiin porojen ruokintaan tällä alueella yli 13 miljoonaa kiloa. Pohjoisessa erityisellä poronhoitoalueella oli vielä noin 290 tarhaa, ja niissä oli alueen eloporoista 21 %. Tarhoissa tällä alueella käytettiin heinää porojen ruokintaan yli viisi miljoonaa kiloa. Kaikkiaan porojen lisäruokintaan kuivaksi heinäksi laskettuna käytettiin poronhoitovuonna 2003/04 rehua yhteensä (tarha- ja maastoruokinta) 22 miljoonaa kiloa, eli lähes 110 kg/eloporo. Erityiselläkin poronhoitoalueella käytettiin noin kuusi miljoonaa kiloa heinää, keskimäärin lähes 50 kg/eloporo. Etelämpänä muulla poronhoitoalueella käytettiin heinää yli 16 miljoonaa kiloa, eli keskimäärin lähes 200 kg/eloporo. Muutamissa muun poronhoitoalueen paliskunnissa heinää käytettiin jo yli 250 kg/eloporo (Nieminen 2006). 11

Kaupallisia pororehuja alettiin valmistaa Suomessa jo 1970-luvulla, ja 1980-luvulla kehitettiin useita porojen talvi- ja kesärehuja sekä myös nälkiintyneiden porojen hoitoon kaupallisia erikoisrehuja. Vuonna 1990 valmistettiin myyntiin Suomessa vain noin 1,7 miljoonaa kiloa, vuonna 1995 noin 3,5 miljoonaa kiloa ja vuonna 1999 jo lähes 13 miljoonaa kiloa kaupallisia pororehuja. Vuonna 2004 kaupallisia pororehuja valmistettiin edelleen yli 12 miljoonaa kiloa, vuotta myöhemmin ja nykyään jo 16 miljoonaa kiloa vuodessa. Lisäruokinta kesyttää poroja, vähentää toisaalta poronhoidon riippuvuutta luonnonoloista ja lisää siten tuotannon vakautta, toisaalta lisäruokinnan kustannukset voivat olla jo kovin merkittäviä. Ruokintamenot olivat paliskuntien menoista koko poronhoitoalueella poronhoitovuonna 2003/04 lähes 18 %, muulla poronhoitoalueella jo yli 25 % ja erityiselläkin alueella lähes 12 %. Lisäruokinnan osuus teurastulosta oli koko poronhoitoalueella yli 23 %, muulla poronhoitoalueella peräti 33 % ja erityiselläkin alueella pohjoisessa yli 15 %. Joissakin paliskunnissa lisäruokintakustannusten osuus teurastulosta oli jo yli 40 %. Lukuporoa (vuotta vanhempaa poroa) kohti laskien ruokintamenot olivat koko poronhoitoalueella noin 13. Muutamissa paliskunnissa ruokintamenot olivat jo yli 30 /lukuporo (Nieminen 2006). Poronhoitovuonna 2007/08 tarharuokinnassa oli edelleen 39 % koko poronhoitoalueen poroista. Ruokinnan kulut olivat myös kasvaneet, ja ne olivat yhteensä 3,5 miljoonaa euroa, eli 28 % teurastulon arvosta. Ruokintakulut olivat keskimäärin jo 19 /eloporo. Poronomistajien määrä on pienentynyt erittäin nopeasti, ja poronhoitovuonna 2006/07 se oli noin 4 900. Nykyään poronomistajia on enää noin 4 600. Poronhoitovuoteen 2005/06 tultaessa eniten oli vähentynyt 35-44-vuotiaiden sekä 45-54-vuotiaiden poronomistajien määrät. Eniten oli silti 45-54- vuotiaita poronomistajia, yhteensä 990. Kuitenkin 55-64-vuotiaiden poronomistajien määrä oli hieman noussut, ja heitä oli nyt jo toiseksi eniten, yhteensä 855 eli noin 20 % kaikista poronomistajista. Myös eläkeikään ehtineiden osuus poronomistajista oli noussut, ja heitä oli lähes 740, eli lähes 15 % poronomistajista. Poronhoitovuoteen 2005/06 tultaessa poromäärä oli noussut taas lähes kaikilla ikäryhmillä, eniten 55-64-vuotiailla, joilla oli jo yhteensä 40 850 eloporoa, eli yli 20 % kaikista eloporoista. Eniten eloporoja oli kuitenkin edelleen 35-54-vuotiailla, yhteensä 100 930 eli yli puolet kaikista eloporoista. Eläkeikään ehtineillä oli edelleen 12 695 eloporoa, yli 6 % kaikista eloporoista. Poronhoitovuonna 2005/06 ruokakuntia oli enää 4 077, ja niissä oli edelleen keskimäärin vain 1,2 poronomistajaa. Ruokakuntia, joilla ei ollut lainkaan poroja, oli yhteensä 189. Ruokakunnalla oli keskimäärin jo 49 eloporoa. Pienten, ja varsinkin 50-79 eloporoa omistavien, ruokakuntien määrä oli laskenut suuresti ja niitä oli enää 155. Suurempien poronomistajien, varsinkin 80-99 eloporoa omistavien ja yli 200 eloporoa omistavien, määrä oli noussut suuresti. Pienillä ruokakunnilla (alle 80 eloporoa) oli yhteensä noin 41 500 eloporoa, eli vain 21 % kaikista. Yli 100 eloporoa omistavilla ruokakunnilla oli eloporoja jo lähes 130 000, eli 65 % kaikista eloporoista. Yli 200 eloporoa omistavia ruokakuntia oli jo 208, eli yli 5 % kaikista ruokakunnista. Näillä ruokakunnilla oli jo lähes 63 000 eloporoa, eli yli 31 % kaikista eloporoista. Jo poronhoitovuonna 2003/04 saamelaisalueen suurimmilla ruokakunnilla oli yhteensä 36 400 eloporoa, eli 47 % alueen eloporoista (Nieminen 2008c). 12

Porotalouden painopiste on meillä edelleen lihantuotannossa, mutta poromatkailun osuus aluetaloudessa on vahvistunut. Porotalouden tuloista reilu kolmannes on tullut viime vuosina matkailusta. Matkailu työllistää esim. Inarissa noin 1,5-kertaa enemmän kuin muut elinkeinot yhteensä. Metsä- ja puutalouden yhteenlaskettu työllisyyden bruttovaikutus on suunnilleen yhtä suuri kuin porotalouden, mutta kokonaistuotoksen bruttovaikutus on metsä- ja puutaloudessa kolminkertainen porotalouteen verrattuna. Viime vuosina teurasporoja on ollut noin100 000-120 000 (teuraista yli 75 % on vasoja) ja poronlihan tuotanto 2,5-2,8 miljoonaa kiloa. Poronlihasta noin 61 % on myyty lihanjalostamoihin, 27 % suoraan kuluttajille ja 12 % on jäänyt poronomistajien omaan käyttöön (MTT 2008). Poronlihan tuottajahinta pysyi vielä 1980-luvulla hyvänä ja oli yli kahdeksan euroa kilolta. Porojen määrä nousi suuresti 1990-luvun alussa, ja mm. lihanjalostuksessa ilmenneet ongelmat pudottivat poronlihan kilohintaa neljänneksen, noin viiden euron tasolle. EU-jäsenyyden aikana lihan hinta pysyi vakaana, jopa hieman nousi. 2000-luvun alussa poronlihan tuottajahinta putosi rajusti, mutta on nykyään hieman noussut ja on 5-7 euroa kilolta. Poronlihaa jalostavia yrityksiä on noin 90, ja lihantuotannon arvo on ollut vuosittain noin 18-20 miljoonaa euroa. Muita porotuotteita (käyttötarvikkeet, matkamuistot ym.) kulutettiin yli kolmen miljoonan euron arvosta. Porotalouden kokonaisliikevaihto on ollut vuosittain yli 60 miljoonaa euroa. Poromiesperheiden tulot koostuvat usein kuitenkin eri lähteistä. Uusimpien tutkimusten mukaan poromiesruokakuntien suurimmat tulolähteet olivat eläkkeet (24,7 % tuloista) ja palkkatulot (21,4 %). Porotaloudesta saatava tulo oli hieman pienempi, vain 19,9 % tuloista (MTT 2008). Eläkkeiden osuus tuloista oli suurin pienissä porokarjoissa. Alueelliset erot tulolähteissä olivat kuitenkin suuria ja riippuivat suuresti myös poromääristä. Kaikkien yli 80 eloporoa omistavien ruokakuntien suurin tulonlähde oli jo porotalous. Porotalouden tulot yhdessä lihan jatkojalostuksen ja suoramyynnin kanssa muodostivat 42-61 % porotalousruokakuntien tuloista. Kun ruokakunnassa oli 150-200 eloporoa, 40 % toimeentulosta muodostui porotalouden tuloista ja 18 % poronlihan jalostuksesta ja suoramyynnistä (MTT 2008). Suomessa porotaloutta on tuettu EU-jäsenyydestä lähtien EU:n maatalouspoliittisin panostuin. Eläinperäinen tuki on sidottu ruokakunnan porojen määrään (nykyään vähintään 80 eloporoa), poronomistajan ikään (alle 65 vuotta) ja poroyrityksen ulkopuolisten tulojen määrään. Eläinperäisen tuen tavoitteena on ollut poronomistajien tulotason kasvattaminen ja poronlihan kilpailukyvyn parantaminen. Maanomistajille on maksettu myös pinta-alakohtaista viljelytukea (Saarni & Nieminen 2011a ja b). Poronhoitovuonna 2010/11 eläinperäistä tukea maksettiin noin 28 euroa eloporolta yhteensä yli 3 miljoonaa eroa. Tukea sai yli tuhat ruokakuntaa. Vaikka tuottajahinnat ovat viime vuosina kohonneet, porotalouden keskimääräinen kannattavuus on pysynyt heikkona. Kannattavinta porotalous on edelleen poronhoitoalueen pohjoisosissa, joissa poromäärät ja myös eloporokohtaiset tuotot ovat suurempia. Keski- ja eteläosan ns. muulla poronhoitoalueella kustannustason nousu on ollut voimakasta ja kannattavuus kaikkein heikoin (Tauriainen 2010). Vuosina 1980-2002 kuoli koko poronhoitoalueella liikenteessä vuosittain keskimäärin 3 583 poroa (Kemppainen ym. 2003). Viime vuosina on kuollut liikenteessä jo 4 000-5 000 poroa, ja kokonaisvahingot ovat olleet vuosittain 10-15 miljoonaa euroa. Eniten liikenteessä poroja on kuollut Muonion paliskunnassa. Petojen tappamia poroja on ollut viime vuosina koko 13

poronhoitoalueella 3 500-4 000, ja korvauksia porotaloudelle on maksettu vuosittain 2,5-2,8 miljoonaa euroa. Eniten petojen tappamia poroja on löydetty vuosittain Käsivarren ja itärajan paliskunnissa, varsinkin eteläisimmässä Hallan paliskunnassa (Nieminen 2010b, Nieminen ym. 2011). Koko poronhoitoalueella kotkareviirejä oli vuonna 2010 yhteensä yli 440 ja niistä maksettiin porotaloudelle korvauksia noin 430 000 euroa. 1.2. Johdantoa tutkimukseen Lapin liiton toimeksiannosta laaditussa selvityksessä on kartoitettu tuulivoimatuotantoon parhaiten soveltuvat Lapin tunturit ja vaarat. Selvityksessä on todettu teknistaloudellisesti potentiaalisista tuulivoima-alueista ympäristönäkökohdiltaan parhaiksi talouskäytössä olevat vaarat ja tunturit, jotka ovat etäällä merkittävistä matkailualueista ja asutuksesta. Kemijärvelle suunnitteilla olevat tuulipuistohankkeet sijoittuvat Itä-Lapin maakuntakaavan alueelle, ja Kangaslamminvaara, Untamovaara ja Kuusivaara-Mömmövaara olisivat potentiaalisia alueita tuulivoimatuotannolle. Oxford Intercon Finland Oy suunnitteleekin (YVA-konsulttina WSP Finland OY) kolmen tuulivoimapuiston rakentamista Kangaslamminvaaran, Untamovaaran (Kemijärven keskustasta itään noin 20 km) ja Kuusivaara-Mömmövaaran alueille (Kemijärven keskustasta kaakkoon noin 27 km). Jokaiselle alueelle on esitetty kaksi eri tuulipuistovaihtoehtoa. Hanke käsittäisi enimmillään 35 tuulivoimalaa (VE2), joiden yhteenlaskettu teho olisi 105 MW. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus roottoreineen olisi 177,5 metriä ja väli minimissään 500 metriä. Lisäksi pitäisi rakentaa uutta 20 kv:n keskijännitejohtoa 6-7 kilometriä sekä kaksi sähköasemaa (aidattu alue 200-1 000 m 2 ). Voimalat liittyvät sähköasemiin huoltoteiden varteen kaivettujen maakaapeleiden avulla. Uusia huoltoteitä (leveys 15 metriä) rakennettaisiin enimmillään yhteensä 32 kilometriä. Tuulipuistojen rakentaminen aloitettaisiin keväällä 2012 ja ne olisivat toiminnassa jo vuonna 2013-2014. Hankkeiden elinkaareksi on arvioitu 25 vuotta. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella kolmen tuulipuiston kolmea rakentamisvaihtoehtoa ja niiden mahdollisia vaikutuksia Hirvasniemen paliskunnan poronhoitoon (Taulukko 1). Rakennettavien VE1 ja VE2 vaihtoehtojen erot olisivat hankealueilla vain 1-2 tuulivoimalaa. Nollavaihtoehto olisi, että tuulipuistoja ei rakenneta ja alueet säilyisivät muuttumattomina. Koska rakennettavien vaihtoehtojen väliset tuulivoimaloiden määrälliset erot olivat kovin pienet, päädyttiin tutkimaan vaihtoehdon VE2 (yhteensä 35 tuulivoimalaa) mahdollisia vaikutuksia huoltoteineen, voimajohtoineen (2 sähköasemaa) ja maakaapeleineen. Tarkemmin tutkittiin myös uuden ja pienimmän vaihtoehdon VE3 (yhteensä 23 tuulivoimalaa) mahdollisia vaikutuksia Hirvasniemen paliskunnan poronhoidolle ja porotaloudelle. Hirvasniemen paliskunnan alueelle on suunnitteilla muitakin tuulipuistoja, kuten Ailangantunturin tuulipuisto (WPD Finland Oy). Näiden tuulipuistojen vaikutuksia ja mahdollisia yhteisvaikutuksia tutkimuksen tuulipuistojen kanssa ei selvitetä tässä tutkimuksessa. Ne on syytä tutkia ja selvittää erikseen. 14

Taulukko 1. Eri tuulipuistojen rakentamisvaihtoehtojen vertailu (WSP Finland OY). Kangaslamminvaara VE 1 VE 2 VE 3 Tuulivoimaloita 13 15 11 Uusia huoltoteitä (km) 13,0 14,0 12,9 Parannettavia nykyisiä teitä (km) 10,4 10,4 9,9 Untamovaara VE 1 VE 2 VE 3 Tuulivoimaloita 9 11 5 Uusia huoltoteitä (km) 7,4 8,7 3,9 Parannettavia nykyisiä teitä (km) 9,0 9,0 5,3 Kuusivaara-Mömmövaara VE 1 VE 2 VE 3 Tuulivoimaloita 8 9 7 Uusia huoltoteitä (km) 8,1 9,4 6,2 Parannettavia nykyisiä teitä (km) 1,5 1,5 1,5 1.3. Tutkimusmenetelmät Tutkimuksessa on hyödynnetty olemassa olevia tilastoja ja Paliskuntain yhdistyksen kokoamia tietoja. Hankealueiden perustiedot on koottu Kemijärven tuulipuistohankkeiden ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (WSP Finland Oy 2011). Arviointiselostuksen liitteenä olevasta tuulipuistoalueiden luontoarvojen perusselvityksestä on kerätty tietoja suunniteltujen tuulipuistoalueiden luontotyypeistä ja kasvillisuudesta (Oja & Oja 2010). Tiedot porolaitumista ja laidunten kunnosta perustuvat julkaistuihin inventointeihin ja tutkimuksiin (Kaisanlahti & Nieminen1989, Grekula & Nieminen1993, Kumpula, Colpaert & Nieminen 1997 ja1999, Mattila 2006b, Mattila & Mikkola 2008 ja 2009). Suunnittelualueen poronhoitoa koskeva kuvaus perustuu osin aikaisemmin julkaistuihin tietoihin sekä Hirvasniemen paliskunnan poroisännältä ja poromiehiltä saatuihin tarkennettuihin tietoihin ja maastokäynteihin alueella. Tutkimuksissa on hyödynnetty myös vastaavia pohjoismaisia tutkimuksia (Eftestøl ym. 2004, Nieminen 2009, FCG 2011). Koottujen tietojen avulla on arvioitu tuulipuistojen mahdolliset haitat ja hyödyt sekä suoritettu lopuksi alustavat korvauslaskelmat Hirvasniemen paliskunnan poronhoidolle. 15

Vaadin ja vasa Hirvasniemen Ylikylän pellolla joulukuussa 2011. Kuva. Mauri Nieminen Hirvaita Haukivaaran poroaidassa joulukuussa 2011. Kuva. Mauri Nieminen 16

Kangaslamminvaaran alueelta näkymä Untamovaaran suuntaan. Kuva. Mauri Nieminen Näkymä Kummunlammentieltä Kangaslamminvaaralle. Kuva. Mauri Nieminen 17

2. KEMIJÄRVEN TUULIPUISTOALUEET Kemijärven tuulipuistoalue kuuluu kasvimaantieteellisesti pohjoisboreaaliseen vyöhykkeeseen ja Peräpohjolan alueeseen. Suunnitellut tuulipuistoalueet sijoittuvat metsäisille alueille ja ovat pääosin Kemijärven yhteismetsäaluetta (Kangaslamminvaara ja Untamovaara) sekä myös yksityismetsää (Kuusivaara-Mömmövaara). Alueet ovat olleet voimakkaassa metsätalouskäytössä ja alueilla ei ole runsaasti kuivia ja karuja kankaita, tärkeitä porojen talvilaidunalueita ja jäkäläalueita. Tuoreita ja kuivahkoja kankaita, kevättalven laidunalueita on alueilla enemmän, tosin luppoa on niissä vähän. Soita näillä vaara-alueilla on vähän (Kumpula, Colpaert & Nieminen 1997). Kemijärven tuulipuistoalueella tuulivoimalat sijoittuisivat korkeiden vaarojen laelle, Kangaslamminvaaran alueella korkeustasolle 225-310 metriä merenpinnasta, Untamovaaran alueella 255-340 metriä merenpinnasta ja Kuusivaara-Mömmövaaran alueella 280-335 metriä merenpinnasta. Vaaroille rakennettavat uudet tiet ja niiden vierellä kulkevat maakaapelit yhdistäisivät voimalat toisiinsa. Untamovaaran voimalat yhdistettäisiin siirtolinjalla Isokero-Kursu voimajohtolinjaan. Siirtolinja seuraisi paljolti nykyistä Untamovaaran länsipuolta kulkevaa metsäautotietä. Tämäkin alue on avohakkuualuetta tai nuorta kangasmetsää. Kangaslamminvaaran tuulipuistoalue sijoittuu Kemijärvi-Salla tien pohjoispuolelle ja on pääosin hoidettua talousmetsää. Alueella on tosin myös laajoja avohakkuita. Vaaroilla kasvaa keski-ikäistä männikköä, paikoin myös sekametsää (Oja & Oja 2010). Mikonvaara on pääosin mustikkatyyppiä, lakialueet karumpaa puolukka-kanervatyyppiä. Alue on harvennettua vaaramännikköä, jolla kuusta kasvaa vähän. Myös Kangaslamminvaara on tuoretta mustikkatyyppiä, osin metsälauhaa kasvavaa karua puolukka-kanervatyyppiä. Vaaran rinteillä kasvaa nuorta sekametsää, lähinnä hies- ja rauduskoivua ja mäntyä, vähän myös kuusta. Kangaslamminvaaran eteläosa on keski-ikäistä harventamatonta männikköä, jonka seassa kasvaa vähän myös hieskoivua ja katajaa. Vaaran itä- ja pohjoisrinteet ovat laajalti hakattuja. Jyrkällä itäreunalla on harvennettua männikköä. Vaaralaki on hieman rehevämpi kasvaen mustikkaa, puolukkaa ja metsälauhaa. Outavaaralla on nuorehkoa, Rakkavaaralla harvahkoa männikköä. Kummunvaaran pohjois- ja luoteisosassa on avohakkuita. Osa alueesta on tuoretta, mutta lakialueella kasvaa harvaa keski-ikäistä männikköä. Alue on puolukka-variksenmarjatyyppiä, jäkäläkangasta löytyy vähän. Untamovaaran tuulipuistoalue on lähes kokonaan hoidettua talousmetsää, tosin senkin etelärinteillä on laajoja avohakkuualueita. Alue sijoittuu Kemijärvi-Salla tien eteläpuolelle. Untamovaarassa on tuore avohakkuualue, keskellä myös pieni hakkaamaton vanhan metsän alue. Tämä alue on kosteaa kuusikkoa ja männikköä. Paikoin alueella kasvaa myös hies- ja rauduskoivua sekä raitaa. Paloselän alue on harvaksi hakattua männikköä, kuivaa puolukka-variksenmarjatyypin kangasta. Alueella on kesällä ajoittain 200-300 poroa. Kuusivaara-Mömmövaaran tuulipuistoalue sijoittuu Kemijärven taajaman eteläpuolelle. Alue on kokonaan hoidettua, osin aukkohakattua ja aurattuakin yksityisten talousmetsää. Alue on sammaleista puolukka-mustikkatyypin kangasta, jolla kasvaa pääasiassa mäntyä, harvakseltaan myös kuusta. Kuusivaarassa on paikoin tiheää, vaikeakulkuista taimikkoa. Alue on talvella paksulumista. Ojitettu Askanaapa on edelleen kovin kostea ja vaikeakulkuinen (Oja & Oja 2010). 18

Kasvavaa havumetsää Kangaslamminvaaralla. Kuva. Mauri Nieminen Näkymä Untamovaaralle. Kuva. Mauri Nieminen 19

Näkymä vanhalta voimalinjalta Kuusivaaralle. Kuva. Mauri Nieminen Porotarha Lehtolan kylän Kalliorannassa. Kuva. Mauri Nieminen 20

3. HIRVASNIEMEN PALISKUNTA 3.1. Poronomistajat, poromäärät ja porovahingot Poronhoitovuosina 2000-2007 poronomistajien määrä putosi Hirvasniemen paliskunnassa 93 poronomistajasta 60 poronomistajaan. Poronhoitovuosina 2008-2010 poronomistajia oli 68-70, mutta poronhoitovuonna 2010/11 oli taas vain 61 poronomistajaa. Ruokakuntia oli 2000-luvun alussa vielä 61-63. Viime vuosina ruokakuntia on ollut 20-30. Nuoria poronomistajia on vähän. Porotaloudesta pääosan toimeentulostaan saa nykyään noin 15 ruokakuntaa. EU-tuen piirissä on 12 ruokakuntaa ja noin 1 500 eloporoa. Hirvasniemen paliskunnassa, kuten muissakin lähipaliskunnissa, toimeentulo koostuu paljolti seuraavasti: eläkkeet 22 %, palkkatulot 20 %, porotalouden tulot 17 %, lihan jalostus ja suoramyynti 7 %, maatalouden tulot 10 % ja metsätalouden tulot 5 % (MTT 2008). Hirvasniemen paliskunnan suurin sallittu eloporomäärä oli 1990-luvulla vielä 2 500, viime vuosina 2 300. Porotiheys (suurin sallittu) maa-alaa kohti on 1,32 poroa/km 2, talvilaitumilla 3,9 poroa/km 2. Poronhoitovuosina 2000-2007 eloporoja on ollut vuosittain 2 300-2 400. Poronhoitovuosina 2008-2010 eloporomäärä hieman laski, ja poronhoitovuonna 2010/11 eloporoja oli enää noin 2 190 (Kuva 1). Vasaprosentti syksyllä (vasoja/100 vaadinta) on ollut poronhoitovuosina 2000-2007 melko hyvä, keskimäärin 71 % (vaihtelu 67-77 %). Poronhoitovuonna 2010/11 vasaprosentti oli tosin enää 65 %. Teurasporoja oli poronhoitovuosina 2000-2007 Hirvasniemen paliskunnassa 1 300-1 800, viime vuosina 1 100-1 200. Poronhoitovuosina 2006-2011 teurasprosentti on vaihdellut välillä 35-38 %. Vasojen teuraspaino on ollut hyvä, keskimäärin 25 kiloa. Teurastuotto on ollut vuosittain noin 27 000-33 000 kiloa ja teurastulo 160 000-200 000 euroa. Hirvasniemen ja Pyhä-Kallion paliskuntien yhteinen teurastamoa ja lihankäsittelylaitos sijaitsee Kemijärvellä. Porojen lisäksi laitoksessa teurastetaan ja käsitellään vuosittain myös 2 000-3000 lammasta. Hirvasniemen paliskunnassa, kuten myös muissa Sallan ja lähimerkkipiirien paliskunnissa, poronhoidon kannattavuus on viime vuosina heikentynyt johtuen lähinnä poronlihan myyntituottojen pienentymisestä ja oman työn kustannusten kasvusta. Poronhoitovuonna 2010/11 kannattavuus oli näissä ja eteläisimmissä paliskunnissa poronhoitoalueen heikoin (Tauriainen & Vilja 2011). Vuonna 2009 toimitettavassa verotuksessa porotalouden puhtaan tuoton raha-arvo vuotta vanhempaa poroa kohden oli Hirvasniemen paliskunnassa vain noin 2 euroa, vuotta myöhemmin lähes 15 euroa ja vuonna 2011 jo lähes 24 euroa. 21

4000 ELOPOROT 3500 3000 2500 2000 1500 ELOPOROT 1000 500 0 1959/60 1961/62 1963/64 1965/66 1967/68 1969/70 1971/72 1973/74 1975/76 1977/78 1979/80 1981/82 1983/84 1985/86 1987/88 1989/90 1991/92 1993/94 1995/96 1997/98 1999/00 2001/02 2003/04 2005/06 2007/08 2009/10 Kuva 1. Eloporojen määrä Hirvasniemen paliskunnassa poronhoitovuosina 1959-2011. Porojen liikennevahinkoja on ollut Hirvasniemen paliskunnassa vuosittain vielä melko vähän. Poronhoitovuosina 2006/07-2009/07 jäi autojen alle vuosittain keskimäärin 41 poroa (vaihtelu 33-54 poroa/vuosi). Petovahinkoja on ollut myös vähän. Poronhoitovuosina 2006/07-2009/10 petojen tappamia poroja löytyi vuosittain keskimäärin 11 (vaihtelu 2-31 poroa/vuosi). Tunnettuja ja korvattavia kotkareviirejä oli vuonna 2011 Hirvasniemen paliskunnassa kuusi. Lisäksi yhteisiä kotkareviirejä Sallan ja Timisjärven paliskuntien kanssa oli kolme. Kotkareviirikorvaus oli Hirvasniemen paliskunnalle yhteensä noin 13 000 euroa (Tuomo Ollila, suullinen tiedonanto). 3.2. Porolaitumet ja laidunten kunto Hirvasniemen paliskunta sijaitsee Kemijärven, Pelkosenniemen ja Savukosken kuntien alueella ja se kuuluu Sallan merkkipiiriin. Kasvimaantieteellisesti paliskunta kuuluu Peräpohjolaan (Kalliola 1973). Hirvasniemen paliskunnan pinta-ala on 1 931 km 2, josta maa-alaa on 1 748 km 2 ja vesistöä 183 km 2. Kangasmaita on yhteensä 1 078 km 2. Paliskunnan maa-alasta erilaisia soita, tärkeitä kesälaidunalueita, on yli puolet, eli yhteensä 664 km 2. Tuoreita ja kuivahkoja kankaita on 921 km 2. Lehti-, ruoho- ja varpulaitumia on 17 292 hehtaaria. Kevättalvella tärkeitä luppolaitumia on 27 502 hehtaaria. Kuivia ja karuja kankaita, varsinaisia jäkälälaidunalueita, on vähän 15 588 hehtaaria, eli noin 9 % maa-alasta (Kumpula, Colpaert & Nieminen 1997 ja 1999). Hirvasniemen paliskunnan alueen valtion metsissä on tehty runsaasti hakkuita vuosina 1960-83 ja Kemijärven yhteismetsän metsissä 1978-83 erilaisia hakkuita. Avohakkuiden osuus kaikista hakkuista oli tuolloin noin 30 %. Hakkuita on tehty myöhemminkin, myös yksityismetsissä. Puuta tarvittiin ja käytettiin runsaasti Kemijärven tehtaassa. Alueella on runsaasti kasvavia, osin tiheitäkin 22

taimikoita. Metsäojituksia paliskunnan alueella tehtiin runsaasti vuosina 1959-85, jolloin ojitettiin yhteensä lähes 26 000 hehtaarin kuivuva ala. Vielä 1980-luvulla metsäojaa syntyi vuosittain 100-200 kilometriä (Kaisanlahti & Nieminen 1989). 3.2.1. Talvilaidunten kunto Riista- ja kalatalouden (RKTL) johdolla inventoitiin satelliittikuvatulkintoja hyväksi käyttäen koko poronhoitoalueen ja myös Hirvasniemen paliskunnan talvilaitumet vuosina 1995-96. Eloporotiheys oli tuolloin Hirvasniemen paliskunnassa 1,4 eloporoa/km 2 maa-ala. Talvilaidunta oli Hirvasniemen paliskunnassa yhteensä 583 km 2, eli vain 33 % laitumista. Jäkälälaidunta oli keskimäärin vain 6,2 hehtaaria, luppolaidunta 17,9 hehtaaria ja lehti-, varpu- ja ruoholaidunta 19,8 hehtaaria eloporoa kohti (Kumpula, Colpaert & Nieminen 1997). Metsälauhaa (Deschampsia flexuosa) oli Keminkylän ja Sallan merkkipiirien paliskunnissa, myös Hirvasniemessä, eniten hakkuualueilla ja lehtipuustoisilla alueilla. Metsälauhaa oli 160-390 kiloa (kuiva-ainetta) hehtaarilla. Hirvasniemen jäkälälaitumet olivat jo tuolloin erittäin huonossa kunnossa, sillä jäkälien (Cladonia, Cladina sp.) keskimääräinen peittävyys oli noin 13 %, pituus 12 mm ja biomassa alle 200 kiloa (kuiva-ainetta) hehtaarilla. Luppoa oli porojen saatavilla Keminkylän ja Sallan merkkipiirin paliskunnissa eri mäntymetsissä 1,3-2,1 kiloa (kuiva-ainetta). Kuusikoissa luppoa (Alectoria, Bryoria sp.) oli jo keskimäärin 8,6 kiloa (kuiva-ainetta) hehtaarilla (Kumpula, Colpaert & Nieminen 1997). Metsäntutkimuslaitos (Metla) on inventoinut valtakunnan metsien arvioinnin yhteydessä systemaattisesti ja samalla menetelmällä poronhoitoalueen keskiosan paliskuntien talvilaitumet jo neljästi, vuosina 1977, 1983, 1993 ja 2003 (Mattila 1988, 2006a ja b). Metsälauhan keskimääräiset biomassat vähenivät kaikissa keskiosan paliskunnissa 1970-luvulta lähtien, ja vuonna 2003 oli kangasmailla metsälauhaa keskimäärin vain 35 kiloa (kuiva-ainetta) hehtaarilla. Sallan merkkipiirin paliskunnissa (Salla ja Hirvasniemi) metsälauhaa oli enemmän, keskimäärin 56 kiloa (kuiva-ainetta) hehtaarilla (Mattila & Mikkola 2009). Myös poronjäkälien keskimääräiset biomassat vähenivät suuresti kangasmailla keskiosan paliskunnissa 1970-luvulta lähtien. Vuonna 2003 keski- ja eteläosan paliskunnissa jäkälää oli erittäin vähän, alle 30 kiloa (kuiva-ainetta) hehtaarilla. Sallan merkkipiirin paliskunnissa (Salla ja Hirvasniemi) jäkälää oli toiseksi vähiten tutkimusalueella, vain noin 6 kiloa (kuiva-ainetta) hehtaarilla (Mattila & Mikkola 2009). Varsinaisten luppometsien osuus (%) kangasmailla väheni noin 6 % 1970-luvulta lähtien keskiosan paliskunnissa. Vuonna 2003 varsinaisten luppometsien osuus oli jo alle 10 %. Ns. luppoisuusindeksi väheni kuitenkin vain 1,3 %. Silti luppoisuusindeksi oli tutkimusalueen toiseksi pienin (vain 9,3) Sallan merkkipiirin paliskunnissa (Salla ja Hirvasniemi) (Mattila & Mikkola 2009). Mattilan & Mikkolan (2009) mukaan Sallan ja Hirvasniemen paliskuntien laiduntunnukset olivat vuonna 2003 tutkimusalueella keskitason alapuolella, mutta pääalat olivat keskitason yläpuolella. Nykyinen keskitasoa pienempi porotiheys voikin johtua keskimääräistä huonommista porolaitumista. Pääalan olisi oltava suurempi, jotta ravintoa olisi poroa kohti saman verran kuin 23