VUODEN 2012 TALOUSARVIOEHDOTUS JA VUOSIEN 2012-2015 TALOUSSUUNNI- TELMAEHDOTUS Vuoden 2012 talousarvioehdotuksen yhteydessä käsiteltävät Kaupunginhallituksen toimielimen osalta Kaupunginhallitus 31.10.2011
11954-2011 (041) Vuoden 2012 talousarvioehdotuksen yhteydessä käsiteltävät asiat kaupunginhallituksen toimielimen osalta 1. Kaupunginhallitus 21.6.2010 393 (011, 510) Selvitys ammattikorkeakoulun koulutusohjelmia koskevista jatkoneuvotteluista Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää Turun ammattikorkeakoululle hankerahoitusta keväällä sovitun 2 X 200.000 euron lisäksi 300.000 euroa vuodelle 2011 ja 400.000 euroa vuodelle 2012 koulutuksen siirtoa varten. Vuonna 2011 hankerahoitus on siten yhteensä 500.000 euroa ja vuonna 2012 yhteensä 600.000 euroa. Kjn esitys KH 11004 10000 menot 630.000 2. Peruspalvelulautakunta 13.9.2011 263, 783,2010 (0211, 042, 101) Työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Palvelutuotantojohtaja Petri Virtanen 8.9.2011: Peruspalvelulautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle - työllisyysmäärärahan kaupungin omarahoitusosuudeksi 4.750.000 euroa vuodelle 2012 - oheisen käyttösuunnitelman hyväksymistä. KH 11004 10002 omarahoitusosuus 4.750.000 Kaupunginhallitus 14.3.2011 126, 783-2010 (011, 042, 101) Kaupungin järjestämät työllistymispalvelut ja työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 (Pj) Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vuoden 2012 määräraha käsitellään kaupunginhallituksen toimielimessä. Kj: Työllisyys määrärahaksi talousarviovuodelle 2012 esitetään vuoden 2011 alkuperäistä tasoa oleva nettomeno 3.750.000 euroa. Vuonna 2011 siirrettiin rakennemuutos ja suhdanne varauksesta 1.000.000 euroa lisämäärärahaksi työllisyysmäärärahoihin meriteollisuuden vaikean työllisyystilanteen vuoksi. Vuodelle 2012 ei tätä lisäystä ole tarkoituksen mukaista esittää, koska meriteollisuuden työllisyystilanne on parantumassa saatujen uusien laiva ten myötä. Kjn esitys KH 11004 10002 tulot 1.894.402 menot 5.644.402 nettositovuus 3.750.000 1
3. Kaupunginhallitus 25.10.2010 556, 11183-2010 (033, 015) Ammattiopetuslautakunnan esitys kuntarahoitusosuuden myöntämisestä ESR Va- SiTe hankkeelle Ammattiopetuslautakunta esittää, että Turun kaupunginhallitus myöntäisi VaSiTe - nuorten työelämään ja jatkokoulutukseen sijoittumisen edistäminen Turussa ja Turun seutukunnassa -hankkeelle kuntarahoitusta kaupungin työllistämismäärärahoista yhteensä 68 530 euroa vuosille 2011-2013. Rahoitus jakautuisi eri vuosille seuraavasti: 2011: 22 800 euroa 2012: 22 800 euroa 2013: 22 930 euroa Hankkeelle haettu kokonaisbudjetti on 517 760 euroa. Hankkeen osarahoittajana toimii Euroopan sosiaalirahasto. astuu voimaan mikäli Varsinais-Suomen ELY-keskus myöntää hankkeelle rahoituksen. Suunnitelman mukaan hanke alkaa 1.1.2011. Kh 556 Vs. apulaiskaupunginjohtaja Ari Korhonen 20.10.2010: Puollan ammattiopetuslautakunnan tekemää esitystä kuntarahoitusosuuden myöntämisestä ESR VaSiTe hankkeelle vuosina 2011-2013. Oheismateriaali 1 VaSiTe hankkeen työsuunnitelma Kaupunginjohtaja Aleksi Randell: Kaupunginhallitus päättää, että VaSiTe hankeen kuntarahoitusosuus maksetaan kaupunginjohtajan vuoden 2011 talousarvioehdotuksen kaupunginhallituksen toimielimen tilin 11004 Varausmäärärahat kohdasta Rakennemuutos ja suhdannevaraus (Kj) ja että VaSiTe hankkeen kuntarahoitusosuuksiin varaudutaan vuosien 2012 ja 2013 talousarvioissa. Kjn esitys KH 11004 10008 menot 22.800 4. Kh 23.5.2011 270, 6303-2011 (039, 082) Marine Technlogy and Maritime Industry in South-West Finland Kaupunginhallitus päättää, että Marine Technology and Maritime Industry in South-West Finland -hankkeelle myönnetään vuoden 2011 rakennemuutos- ja suhdannevaraustililtä 123.600 euron kuntarahaosuus ja että vuoden 2012 budjetissa kuntarahaosuuteen varataan 243.250 euroa. 2
Kjn esitys KH 11004 10008 menot 243.250 5. Keskushallinto, päätöksenteon tuki, Johtava kaupunginsihteeri 8.3.2011 13, 13066-2010 (059) Uittamon uimahallin peruskorjaukseen haettava Turun kaupungin avustus Avustk 29 Mesaani-Kiinteistöt Oy 18.11.2010: Uittamon uimahalli on otettu käyttöön vuonna 1974. Hallin allas on 25 metriä pitkä. Hallilla on vuodessa noin 45.000 kävijää. Hallimme on huolehtinut viime vuosina suuresta osasta Turun peruskoululaisten uittamisesta. Myös kilpauimareille hallimme on ollut välttämätön. Hallia on pidetty avoinna yleisölle noin 11 kuukautta vuodessa koko sen olemassaolon aikana, pitempiä toiminnan keskeytyksiä ei ole ollut. Huolto- ja korjaustyöt on tehty kesätaukojen aikana. Erityisen merkittäväksi hallin olemassaolo on käynyt nyt, kun Impivaaran uimahalli on suljettu. Kesän 2007 aikana uimahallissa tehtiin RTC Turku/Vahanen Oy:n toimesta peruskuntoarvio, joka osoitti mittavan peruskorjauksen tarpeellisuuden. Sen jälkeen aloitimme hankesuunnittelun ja lopulta arkkitehtisuunnittelun, mikä johti rakennusluvan hakemiseen ja saamiseen 25.02.2010. Vahanen Oy:n ja Pro Ark Oy:n suunnitelmien pohjalta on laadittu kustannusarvio, mikä on 1.917.000. Uimahallin ja sen yhteydessä toimivan kuntosalin liikevaihto vuonna 2009 oli 235.973.59. Liikevaihtoon sisältyi Turun kaupungin toiminta-avustus 18,889. On täysin selvää, että hallin tulorahoituksella ei voida hoitaa sellaista lainaa, millä peruskorjaus saataisiin rahoitetuksi. Tarvitseeko omistaja uimahallia? Mesaani-Kiinteistöt Oy:n omistavat 100 %:sti City-Uittamon alueen taloyhtiöt. Uimahallista on voinut olla imagollista hyötyä asuntojen omistajille, se on voinut helpottaa asuntojen myyntiä ja jopa nostaa asuntojen hintoja. Ja tietysti siitä on ollut iloa sille osalle asukaskuntaa (n. 10 14 %), joka käyttää hallin palveluksia. Kun korjaustarve ja kustannustaso on nyt selvitetty, on hallin omistamisesta tullut rasite. Taloyhtiöt eivät halua eivätkä Suomen Kiinteistöliitto ry:n päälakimies Anu Kärkkäisen lausunnon 28.6.2010 mukaan edes voi laillisesti rahoittaa tämän mittaluokan korjausta, koska kaikille avoimen hallin ylläpito ei kuulu asunto-osakeyhtiöiden toimialaan. Tarvitseeko Turku ja turkulaiset Uittamon Uimahallia? Mesaani-Kiinteistöt Oy:n omistajille (= 853:n City-Uittamon asunnon osakkeenomistajaa), uimahalli on jatkossa taloudellinen rasite ja suuri peruskorjaus ei voi saada kannatusta riittävästi yhtiökokouksissa. Turkulaisille kunto- ja kilpauimareille sekä koululaisille uintipaikkojen väheneminen on tietysti huono asia, mutta pitääkö näiden 853:n asunnon omistajan kantaa siitä huolta? Yksityisen uimahallin taloudellinen menestys kasvavien energia-, palkka- ja korjauskustannusten kanssa tulisi mahdolliseksi siten, että kilpailuympäristö kaikkien uimahallien kesken olisi tukipoliittisesti sama. Kertauinnin hinta hallissamme on 4 euroa, se noudattaa sitä, linjaa, mikä Turussa yleisesti vallitsee. Jos uintihinta kaksinkertaistettaisiin, toiminta saattaisi tulla taloudellisesti kannattavaksi. Maksua pitäisikin verrata muiden urheilumuotojen (esim. tennis, squash, hiihto putkessa, jääkiekko jne.) hintoihin. Näissä lajeissa 8 12 euron kertamaksu on tavallinen. Uinnissakin tämä toimisi, ellei uinnista olisi tehty kunnallinen laji. Turussa Impivaaran uimahallia on tuettu uintikertaa kohti laskettuna noin 3,5 eurolla (Arto Sinkkosen 29.10.2010 antama tieto). Uittamon uimahallin kaupungin tuki on 3
ollut n. 0,40 /uintikerta. Jos tuki per kävijä olisi sama kuin Impivaarassa, saisimme tukea vuodessa yli 150.000. Te, arvoisat päättäjät, ymmärrätte varmasti, että tällainen valikoivan tuen kilpailua vääristävä toimintaympäristö tekee taloudellisen toiminnan mahdottomaksi. Mikäli Turussa aiotaan uintitoimintaa tukea jatkossakin, sen tulisi tapahtua siten, että se ei vie toimintaedellytyksiä Uittamon Uimahallin kaltaisilta yksiköiltä. Mitä pyydämme? Edellä olevan perusteella Mesaani-Kiinteistöt Oy esittää, että Turun kaupunginhallitus tekee päätöksen Uittamon Uimahallin korjaustoiminnan tukemisesta seuraavasti: a) Saisimme peruskorjaukseen kertaluonteisen tuen, mikä olisi määrältään vähintään 600.000 euroa tai b) saisimme toiminta-avustusta vuosittain 150.000 euroa nykyisen n. 19.000 euron sijasta. Tällaisen avustuksen osalta tulisi solmia koko peruskorjauksen laina-ajalta (20 25 vuotta) sitova sopimus. Toivoisimme saavamme vastauksen Turun kaupungin mahdolliseen tukeen 15.01.2011 mennessä. Asia on kiireellinen sen vuoksi, että anomme hankkeelle myös valtionapua Opetusministeriön kautta ja sen anomuksen menestyksellinen käsittelylle on eduksi, että Turun kaupungin kanta on selvitetty OPM:Ile toimitettavan rahoitussuunnitelman liitteenä. Valtionavun maksimimäärä on suuruusluokkaa 400.000 ja sen saaminen edellyttää siis myös Turun kaupungin huomattavaa tukea. Vasta näiden avustuspäätösten jälkeen omistaja-asukkaat voivat tehdä oman päätöksestä korjauksen loppuosan rahoituksesta. Asukkaiden terveyttä edistävien harrastusten tukeminen on edullista sekä kaupungin että koko kansantalouden kannalta katsoen. Katsomme, että liikuntapaikkojen rakentaminen ja ylläpito on enemmän yhteiskunnan kuin yksityisen yrityksen asia, mutta haluamme silti omalta osaltammekin olla hyvässä asiassa mukana. Liikuntapaikkapäällikkö Markku Aaltonen 14.1.2010: Impivaaran uimahallia peruskorjataan ja laajennetaan parhaillaan, ja uudistettu uimahalli saadaan käyttöön vuoden 2012 alussa. Uudistettu ja merkittävästi laajeneva uimahalli ei kuitenkaan tule poistamaan Turun kokoisen kaupungin alueellisten uimahallien tarvetta. Pitkät etäisyydet liikuntapaikkoihin on merkittävä este liikunnan harrastamiselle. Impivaaran uimahalli ei tule jatkossakaan yksin riittämään uintiliikunnan tarpeisiin. Turussa on kolme yleisessä käytössä olevaa 25 metrin uima-altaalla varustettua uimahallia, Turun uimahalli, Uittamon uimahalli ja Petreliuksen uimahalli, joista viimeksi mainittu on kaupungin ylläpitämä. Muut yleisessä käytössä olevat altaat ovat pienempiä, ja sopivat heikommin kuntouimareiden ja kilpauimareiden käyttöön. Mesaani-Kiinteistöt Oy kertoo anomuksessaan, että uimahallin peruskorjaamiseen ei Uittamolla ryhdytä ilman Turun Kaupungin ja valtion tukea. Mikäli Uittamon uimahalli ei ole jatkossa käytössä, syntyy liian suuri aukko uintiliikunnan olosuhteisiin, ja terveysliikunta vähenee merkittävästi. Uittamon uimahalli on myös saarten kasvavan väestön helposti saavutettavissa. Jos Hirvensalon uusi silta rakennetaan Hirvensalon täydennysosayleiskaavassa esitetylle paikalle, Uittamon uimahallin saavutettavuus paranee entisestään. Mesaani-Kiinteistöt Oy:n esittämistä vaihtoehdoista kaupungin kannalta ainoa toteuttamiskelpoinen ratkaisu on avustaa yhtiötä ko. uimahallin peruskorjaamiseksi siten, että halli jatkossakin säilyy Mesaani-Kiintiestöt Oy:n omistuksessa ja ylläpidettävänä. Kaupungin ylläpitämänä halli tulisi moninkertaisesti kalliimmaksi. 4
Liikuntatoimen näkökanta on, että Mesaani-Kiinteistöt Oy:n anomukseen avustuslautakunnalle (vaihtoehto a) tulee suhtautua ehdottoman myönteisesti. Avustuksen tulee olla kertaluonteinen, ja on myös varmistettava, että uimahalli jatkossakin säilyy nykyiseen tapaan yleisön, koululaisten ja uimaseurojen käytössä. Avustustoimikunta 17.2.2011: Toimikunta päättää annettavasta lausunnosta. Avustustoimikunta päätti yksimielisesti ehdottaa kansliapäällikölle avustusanomuksen hylkäämistä vuoden 2011avustusmäärärahoista, koska niissä ei ole voitu varautua anomuksessa tarkoitetun suuruusluokan hankkeen tukemiseen ja päätti siirtää anomuksen käsiteltäväksi v. 2012 talousarvion valmistelun yhteydessä. Va. johtava kaupunginsihteeri Tuomas Heikkinen: Päätin avustustoimikunnan yksimielisen lausunnon mukaisesti hylätä anomuksen vuoden 2011 avustusmäärärahoista ja siirtää anomuksen käsiteltäväksi vuoden 2012 talousarvion valmistelun yhteydessä. Tuomas Heikkinen va. johtava kaupunginsihteeri Lähettäjä: Mikko Rämö [mailto:mikko.ramo@mesaani.fi] Lähetetty: 2. syyskuuta 2011 11:56 Vastaanottaja: Arve Minna Aihe: Uittamon uimahallin avustusanomus Hei! Kävit viime vuoden marraskuussa palaverissamme Uittamon uimahallissa, paikalla olivat silloin kaupungin päättäjistä myös Seppo Lehtinen ja Mika Maaskola sekä liikuntatoimen johtaja Arto Sinkkonen. Tuon tilaisuuden jälkeen laitoimme anomuksen uimahallin peruskorjauksesta kaupunginhallitukselle ja anomukseen summan 600.000, mikä summa tuli Arto Sinkkosen ehdotuksesta. Anomus ei kaiketi tullut lainkaan kaupunginhallituksen käsittelyyn vielä (?) vaan se meni avustustoimikuntaan, joka antoi siitä 8.3.2011 päätöksen, mikä oli kielteinen siltä osin, että vuoden 2011 määrärahoja ei tarkoitukseen ole ja päätöksestä sai sen käsityksen, että tulee uudelleen käsittelyyn nyt 2012 budjetin valmistelun yhteydessä, siis automaattisesti ettei hakijan tarvitse reagoida. Päätöksestä näkyi myös, että liikuntalautakunta oli puoltanut määräraha-anomustamme. Yritin selvittää anomuksemme kohtaloa eilen virkamiesportaalta ja ymmärsin näin, että kaupunginjohtaja tulee (ehkä 15.10.2011) tekemään budjettiesityksen ja on ainoastaan hänen esityksestään kiinni, tuleeko edes ehdotusta tuosta määrärahasta budjettiesitykseen. Miten asian kanssa on, jos me hakijat emme lobbaa asiaa kenellekään, niin onko mahdollista, että anomuksemme unohtuu eikä tule koskaan KH:n jäsenten eteen päätettäväksi? Mitä pitäisi siis tehdä, jotta anomuksemme menestyisi? Kaupungin kanta avustukseen ratkaisee myös mahdollisen valtionavun saannin, sillä opetusministeriön valmistelevan virkamiehin mukaan meillä ei ole menestymisen mahdollisuuksia heidän avustuspäätöksissä ilman Turun myönteistä kantaa. Muistutan vielä, että tuo 600.000 on alle 3 % siitä summasta, mikä menee Impivaaran uimahallin peruskorjaukseen ja sillä summalla saataisiin Aurajoen itäpuolellakin säilymään edes jonkinlainen kapasiteetti. Uimahallimme tulonmuodostuksesta noin 60 % tulee kaupungilta eli mm. koululaisuinneista ja kaupungin tukemien uintiseurojen maksuista. Jos näitä uinteja ei nähdä tarpeelliseksi hoitaa jatkossa hallissamme, ei jäljelle jäävä toiminta riitä hallin ylläpitoon, korjauksista puhumattakaan. eli kaupungin(hallituksen) päätös on ratkaisevassa asemassa. 5
Olisin kiitollinen, jos jaksaisit vastata ja ehkä neuvoakin, mitä pitää tehdä! Ystävällisin terveisin Mikko Rämö toimitusjohtaja Mesaani-Kiinteistöt Oy Jalustinkatu 3, 20880 TURKU www.mesaani.fi mikko.ramo@mesaani.fi p. 02-2111 444, fax 02-2111 450, gsm 0400-782 688 Kjn esitys ei sisälly 6. Kh 10.1.2011 13, 12760-2010 (059, 002) Turun taidemuseota koskevan sopimuksen jatkaminen Konstföreningen i Åbo Turun taideyhdistys ry:n kanssa (Pj) Turun taidemuseota koskeva sopimus Turun kaupungin ja Konstföreningen i Åbo - Turun taideyhdistys ry:n välillä oli voimassa vv. 2005-2010. Kaupunginhallitukselle esitetään, että sopimusta jatketaan vuosiksi 2011-2020 ja että yhdistykselle vuosittain maksettavaa toiminta-avustusta korotetaan 200.000 euroon siten, että toiminta-avustuksen tasosta käydään ajantasaistamisneuvottelut vuoden 2015 aikana. Sopimuksen sisältöön esitetään eräitä yhdistyksen toimintaa koskevia tarkennuksia ja päivityksiä sekä sähkön kulutusta koskevan sopimusehdon muuttamista siten, että sähkömaksun perimisestä yhdistykseltä luovutaan huomioimalla vastaava summa avustuksen määrässä. Kjn esitys KH 11005 50014 menot 200.000; sisältyy 7. Kh 27.4.2010 246, 4352-2008 (002) Kaupungin ja Turun yliopiston välisen sopimuksen hyväksyminen kaupunkitutkimusyhteistyön kehittämiseksi ja Turun kaupunkitutkimusohjelman toteuttamiseksi Kaupunginhallitus päätti hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen kaupungin ja Turun yliopiston yhteistyöstä Turun kaupunkitutkimusohjelman toteuttamiseksi vuosille 2010-2014 ja päätti valtuuttaa kaupunginjohtajan nimeämään kaupungin edustajat ohjausryhmään. 5 Osapuolten velvoitteet Vuosina 2011-2014 edellä mainitun mukaisista tutkimusjohtajan palkkauskustannuksista vastaa kaupunki, kuitenkin enintään 100.000 /vuosi. Kjn esitys KH 11602 400069 menot 100.000; sisältyy 8. Kh 21.2.2011 83, 4917-2010 (034) Turku 2011 säätiölle vuonna 2010 annetun lainan lyhennysohjelman tarkistaminen (Kj) 6
Kaupunginhallitus on 27.4.2010 251 päättänyt, että Turku 2011 -säätiön loppurahoitus 10 milj.euron toteutetaan kaupungin antolainauksella, jonka säätiö maksaa takaisin 2012-2015 kaupungin myöntämällä avustuksella. Vuoden 2010 tilinpäätös näyttää muotoutuvan ylijäämäiseksi, minkä vuoksi kulujen kohdentaminen vuodelle 2010 on tarkoituksenmukaista. Kaupunginhallitukselle esitetään, että vuonna 2010 maksetun 4 miljoonan lainan takaisinperinnäistä luovutaan ja summa merkitään 2010 vuoden kuluksi. Samalla vuosien 2012-15 avustuksia säätiölle pienennetään vastaavalla summalla. Kjn esitys KH 11601 400056 menot 2.300.000 9. Kh 12.4.2010 233, 5865-2009 (059) Kulttuurisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen lahjoitusprofessuuri Kaupunginhallitus päätti, että Turun yliopiston kanssa tehdään sopimus kulttuurisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen lahjoitusprofessuurin rahoittamisesta vuosina 2010 2014, että kaupunki varautuu rahoittamaan hyvinvointiprofessuuria vuoden 2011 talousarviossa 80.000, että vuoden 2010 rahoitusosuus n. 30.000 voidaan maksaa korkeakoulujen ja kaupungin yhteistyötililtä 1 04 14 93 ja että palvelutointa johtava apulaiskaupunginjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus lahjoitusprofessuurista Turun yliopiston kanssa. Kjn esitys KH 11602 400069 menot 80.000; sisältyy 10. Kh 15.12.2009 668, 14718-2009 (002) Yhteistyösopimuksen solmiminen Suomen Purjelaivasäätiön Sail Training Association Finland (STAF) kanssa hyväksyttiin siten muutettuna, että liitteen mukainen sopimus Suomen Purjelaivasäätiön Sail Training Association Finland (STAF) kanssa solmitaan viideksi vuodeksi eli vuoden 2014 loppuun ja että kaupungilla on tämän jälkeen optio jatkaa sopimusta vuodeksi kerrallaan aina vuoden 2019 loppuun saakka. Kjn esitys KH 11200 menot 10.000 11. Kh 6.6.2011 280, 6212-2011 (011, 012) Asiakaspalvelun kokonaisvaltaisen kehittämishankkeen toimeenpano (Kj) Kaupunginvaltuusto on päättänyt vuoden 2011 talousarviossa, että käynnistetään kokonaisvaltainen asiakaspalvelun kehittämishanke. Hankkeen tavoitteena on asiakastyytyväisyyden lisääminen, asiakaspalvelun laadun parantaminen, asiakaspalveluosaamisen kehittäminen, tuottavuuden parantaminen ja asiakasohjauksen kehittäminen. Hankkeen aikana pyritään hyödyntämään laajemmin hallintokunnissa kehitettyjä hyviä käytäntöjä sekä parantamaan asiakaspalvelun kehittämisyhteistyötä. 7
Kaupunginhallitus päätti mm., että hankkeen rahoitukseen varaudutaan vuoden 2012 talousarviossa sekä vuoden 2013 taloussuunnitelmassa. Kjn esitys KH 11004 10001 menot 150.000 12. Kj 219 7928-2010 (059, 002) Turun kaupungin osallistuminen Koukku-hankkeeseen Vs. apulaiskaupunginjohtaja Ari Korhonen 16.9.2010: Turun yliopisto on valmistellut 3½ vuotta kestävän Koukku-hankkeen yhteistyössä Turun kaupungin opetustoimen, Turun ammatti-instituutin, Turun ammattikorkeakoulun, Oulun seudun koulutuskuntayhtymän, Aalto-yliopiston sekä kansallisten oppilas- ja opintoohjaajajärjestöjen kanssa. Hanke tukee Turun kaupungin toisen asteen koulutuksen jälkeistä nivelvaihetta ja on ajankohtainen juuri tällä hetkellä, kun uuden kasvatus- ja opetustoimen nuorten koulutuksen prosessia ollaan kehittämässä. Koukku-hankkeen tavoitteina on 1) tuottaa koulutuksen ja työuran suunnittelun työkalu toisen asteen opiskelijoille ja heidän ohjaajilleen, 2) edistää molempien ryhmien tulevaisuusajattelua ja proaktiivisuutta, 3) tukea nuorten siirtymistä jatkokoulutukseen ja työelämään ja 4) tuottaa päättäjien ja työnantajien hyödynnettävää tutkimustietoa nuorten koulutusta ja työuraa koskevista päätöksentekoprosesseista. Hanke toteutetaan vuosina 2010-2013. Hankkeen kokonaisrahoitus on 1,1 milj. euroa, josta noin puolet kohdentuu Turun alueelle. Hankkeen ulkopuolisen ESR-rahoituksen osuudeksi on varmistunut 900.000 euroa. Turun kaupungilta haettava osuus koko hankkeen ajalle on yhteensä 24.000 euroa. Tämän lisäksi Turun ammattikorkeakoulu on tehnyt päätöksen sitoutua hankkeeseen yht. 12.000 eurolla. Näiden lisäksi hankkeen omarahoitus koostuu Aalto-yliopiston, Oulun seudun koulutuskuntayhtymän ja Turun yliopiston omarahoitusosuuksista. Hankkeen toteuttaa Turun yliopisto. Turun kaupungin rahoitus hankkeelle tulisi jakaa neljälle vuodelle seuraavasti: 2010 3000 euroa, 2011 7000 euroa, 2012 7000 euroa ja 2013 7000 euroa. Esitän, että Turun kaupunki osallistuu Koukku-hankkeeseen yhteensä 24.000 eurolla ja että Turun kaupungin vuoden 2010 rahoitusosuus 3 000 maksetaan kaupunginhallituksen tililtä 1 04 14 60 Elinkeinotoiminnot (Kj). Kaupunginjohtajan päätös: Päätin, että Turun kaupunki osallistuu Koukku-hankkeeseen yhteensä 24.000 eurolla ja että Turun kaupungin vuoden 2010 rahoitusosuus 3.000 euroa maksetaan kaupunginhallituksen tililtä 1 04 14 60. Elinkeinotoiminnot (Kj). Kjn esitys KH 11604 400506 menot 7.000 13. Kaupunginhallitus 31.1.2011 55, 6992-2010 (002, 042) EVIVA-hanke 2011-2015 (Pj) Kulttuurilautakunta 14.9.2011 158, 6992-2010 (002, 042) Eviva Ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-aika hankkeen vuoden 2012 määrä- 8
raha Nuorisolautakunta 13.9.2011 121, 6992-2010 (002, 042) Eviva ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-aika hankkeen vuoden 2012 määräraha Liikuntalautakunta 18.10.2011 130, 6992-2010 (002, 042) Eviva - Ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-vika -hankkeen vuoden 2012 määräraha Hankkeen resurssit EVivan rahoitus koostuu hallintokuntien omarahoituksesta sekä kaupunginhallituksen poikkihallinnollisiin ennaltaehkäiseviin hyvinvointihankkeisiin osoittamista määrärahoista. Hankkeelle on laadittu suunnitelma vuosille 2011 2015, jossa hankemäärärahan osuudeksi on laskettu 5,15 M ja hallintokuntien omarahoitusosuudeksi 3,76 M. Kaupunginvaltuuston 29.11.2010 224 myöntämä 500.000 euroa kattaa vuoden 2011 ja samalle vuodelle hallintokunnat ovat varanneet 480.000 euroa omarahoitusta. Hankkeeseen sitoutuminen tarkoittaa hankesuunnitelman mukaisessa laajuudessa Turun kaupungille rahallista sitoutumista vuonna 2011 500.000 euroa, vuonna 2012 652.000 euroa, vuonna 2013 1.000.000 euroa, vuonna 2014 1.190.000 euroa ja 2015 1.380.000 euroa. Vapaa-ajan hallintokuntien omarahoitusosuus on vastaavasti vuonna 2011 480.000 euroa, vuonna 2012 602.000 euroa, vuonna 2013 765.000 euroa, vuonna 2014 902.500 euroa ja vuonna 2015 1.010.000 euroa. Apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä 22.2.2011: Päätin asettaa EVIVA-hankkeen edellä olevan esityksen mukaisesti. Hankkeen varat siirretään kustannuspaikalta Perusturvajärjestelyt (Pj) kulttuuritoimen osoittamaan laskentakohteeseen raportoinnin perusteella neljännesvuosittain. Palkattavien kolmen koordinaattorin tehtävänä on lisäksi toimia hyvinvointijohtoryhmän ikäkaaren mukaisten alatyöryhmien esittelijöinä ja sihteereinä. Maija Kyttä apulaiskaupunginjohtaja Kulttuurilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus varaa EViva-hankkeeseen vuodelle 2012 kaupunginhallituksen alaisesta poikkihallinnollisiin ennaltaehkäiseviin hyvinvointihankkeisiin tarkoitetusta määrärahasta 652.000 euroa sekä taloussuunnitelmaan 2013 vuodelle 1.000.000 euroa, 2014 vuodelle 1.190.000 euroa sekä 2015 vuodelle 1.380.000 euroa, että käyttämättä jääneet määrärahat otetaan huomioon vuoden 2012 talousarvion laadinnassa ja että määrärahaa vuodelle 2012 korotetaan käyttämättä jäävällä summalla. Nuorisolautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus varaa EViva-hankkeeseen vuodelle 2012 kaupunginhallituksen alaisesta poikkihallinnollisiin ennaltaehkäise- 9
viin hyvinvointihankkeisiin tarkoitetusta määrärahasta 652.000 euroa sekä taloussuunnitelmaan 2013 vuodelle 1.000.000 euroa, 2014 vuodelle 1.190.000 euroa sekä 2015 vuodelle 1.380.000 euroa, että käyttämättä jääneet määrärahat otetaan huomioon vuoden 2012 talousarvion laadinnassa ja että määrärahaa vuodelle 2012 korotetaan käyttämättä jäävällä summalla. Liikuntalautakunta päättää osallistua omalta osaltaan Eviva-hankkeeseen vuosina 2012 2015. Mäenpään seuraava ehdotus raukesi kannatuksen puuttuessa. "Esitän, ettei Liikuntalautakunta päätä osallistua Eviva-hankkeeseen vuosina 2012-2015, koska Eviva-hanke on osoittautunut toimimattomaksi ja tarpeettomaksi. Hanketta ei ole lähdetty kehittämään ja viemään eteenpäin siitä tehtyjen päätöksien velvoittamilla tavoilla." Kjn esitys KH 11605 400095 menot 500.000 14. Kaupunginhallitus 21.3.2011 142, 10713-2010 (033, 444, 5124) Turun kaupungin sitoutuminen Osallisena Suomessa - Turun hankkeeseen (Pj) Sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtaja on pyynnöstä kirjeellään 16.3.2011 täsmentänyt edellä mainittua rahoituspäätöstä toteamalla, että suoraan Turun kaupungille myönnettävä määräraha sisäasiainministeriöstä vuodelle 2011 on siis 165.000 euroa. Kirjeen mukaan vuosien 2012-2013 rahoitusosuus vahvistetaan myöhemmin, mutta rahoitukseksi kokonaisuudessaan Turun hankkeelle vuosille 2011-2013 on arvioitu 875.000. Tämä on vähimmäisarvio. Työ- ja elinkeinoministeriön rahoituspäätöksellä on Varsinais-Suomen ELY-keskukselle myönnetty 180.000 euroa käytettäväksi Turun kaupungin koordinoimaan hankkeeseen, laissa julkisista työvoimapalveluista säädetyllä tavalla. Kjn esitys KH 11605 600931 tulot 175.000 menot 235.031 netto 60.031 15. Henkilöstöjärjestöjen esitys määrärahan varaamiseksi vuoden 2012 budjettiin Turku -rahan käyttöönottamista varten, 10900-2011 (041) Turun yhteisjärjestö JHL ry, ym. 21.6.2011: Turun kaupunki on käyttänyt 2000-luvun alkupuolella ns. Turku-rahaa korjaamaan palkkausepäkohtia. Turussa on monilla aloilla muun muassa rekrytointiongelmia, koska palkkauksen taso on jäljessä lähikuntien ja valtakunnan keskitasoa. 10
Henkilöstöohjelmassa todetaan, että Turun kaupunki tarvitsee tekijöikseen eri alojen ammattilaisia, joilla on osaamista, taitoa ja motivaatiota vaativaan palvelutyöhön ja sen kehittämiseen tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi. Luonnollisesti palkkaus ei ole ainoa houkuttelevan työnantajan vetovoimatekijä, mutta kilpailun ollessa kovaa, nousee se merkittävään osaan. Kaupungin työntekijät olivat merkittävästi vaikuttamassa siihen, että vuonna 2009 kaupunki teki ylijäämäisen tilinpäätöksen. Ylijäämän osuus oli sama kuin lomautuksilla ja talkoovapailla saavutettu menosäästö. Vuoden 2010 tilinpäätös oli niin ikään ylijäämäinen. Me allekirjoittaneet henkilöstöjärjestöt esitämme, että kaupunki varaisi budjettiinsa vuodelle 2012 Turku - rahan, jolla saataisiin suurimpia palkkausepäkohtia korjattua ja Turun kaupungin työnantajamainetta nostettua vetovoimaisemmaksi. Lisäksi kilpailukykyisempi palkkarakenne saisi varmasti aikaan positiivista virettä ja motivaation kasvua jo olemassa olevissa tasokkaissa, kyvykkäissä työntekijöissä. Kjn esitys Ei sisälly 16. Kh 17.5.2010 305, 2828-2010 (002) Yhteistyön jatkaminen Itämeren alueen Terveet Kaupungit ry:n kanssa ja Turun kaupungin osallistuminen yhdistyksen toimintaan vuosina 2011-2014 Kaupunginhallitus päätti, että Itämeren alueen Terveet Kaupungit ry valtuutetaan hakemaan Maailman terveysjärjestö WHO:n yhteistyökeskusstatusta vuosille 2011 2014 ja että Turun kaupunki sitoutuu yhdistyksen toiminnan rahoittamiseen nykyisellä tasolla kuitenkin enintään talousarvioon tarkoitusta varten hyväksytyn määrärahan suuruisella summalla. Lisäksi kaupunginhallitus päättää hyväksyä jatkotyöstettäväksi yhdistyksen toiminnan linkittämisen Turun kaupungin ja Turun yliopiston yhteiseen Kaupunkitutkimusyksikköön vuoden 2010 aikana ja hyväksyä osaltaan yhdistyksen sääntömuutokset sekä esityksen kaupungin ja yhdistyksen väliseksi sopimukseksi, siten, että niihin voidaan vuoden 2010 aikana käytävissä jatkoneuvotteluissa tehdä vähäisiä muutoksia. Kjn esitys KH 11605 400094 menot 227.925 KH 11600 400045 menot 1.500 17. Turun Moottorivenekerho ry, 11958-2010 (034, 059) Anomus 350.000 euron pitkäaikaisen lainan myöntämiseksi uuden sataman rakentamiskustannuksiin Turun Moottorivenekerho r.y. 2.2.2011: Turun Moottorivenekerho r.y. on 1947 perustettu veneilyseura, jonka toiminta keskittyy Ruissalon saaressa hallinnassamme olevaan kerhosatamaan. Turun kaupungin kanssa voimassa oleva vuokrasopimus on vuoteen 2049. Satama on perustettu 1960-luvun loppupuolella, jolloin satamaan on hankittu ensimmäiset betoniponttonilaiturit, joita satamassamme on 10 kpl sekä puurakenteinen aallonmurtajalaituri. Osa ponttoneista on ollut Turun kaupungin omistuksessa, joista olemme maksaneet kaupungille aikanaan nimellistä vuokraa. Kaupunki lahjoitti ikäloppulaiturit kerhollemme joitakin (n. 15 vuotta) vuosia sitten. 11
Sataman alkuperäiset laiturit ovat siis yli 50 v. vanhoja ja nuoremmatkin laiturit ovat yli 40 v. vanhoja. Laiturit vaativat jatkuvaa huoltoa ja kunnossapitoa, joka tulee kerhollemme vuosittain kalliiksi. Osa ponttoneista on niin huonossa kunnossa, että joudumme tavalla tai toisella hävittämään ne ensi keväänä, jos ne ovat silloin vielä pinnalla. Saamiemme tarjouksien perusteella yhden ponttonin hävittäminen tulee maksamaan useita tuhansia euroja. Uuden sataman rakentaminen maksaa laitureiden määrästä riippuen 250 000 300 000. Turun Moottorivenekerho r.y:llä ei kyseistä rahaa ole hankkeeseen investoida ja kuitenkin sataman olemassa olo on kerhomme toiminnan jatkumisen kannalta erittäin tärkeä asia. Haluamme kohteliaimmin anoa Teiltä kerhollemme pitkäaikaista lainaa 350 000 (kolmesataaviisikymmentä tuhatta). Kjn esitys Antolainasaamisten lisäys/vähennys menot 350.000; sisältyy 18. Kaupunginhallitus 26.9.2011 432, 848-2009 (641) Yliopistonmäen kiinteistön vuokraamista ja siihen liittyvän lahjoitusta koskevan kaupunginvaltuuston päätöksen täytäntöönpano (Kj) Va. johtava kaupunginsihteeri Tuomas Heikkinen 22.9.2011: Kaupunginvaltuusto päätti 14.2.2011 42, että Turun kaupunki vuokraa Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle 45.503 neliömetrin suuruisen korttelin 9 tontin n:o 22 Turun kaupungin 1. kaupunginosassa 325.000 euron vuosivuokralla 50 vuoden ajaksi. Kaupunginhallitus oikeutettiin päättämään vuokrauksen ja lahjoituksen ehdoista. Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti, että Kiinteistöliikelaitoksen vuoden 2011 peruspääoman korvausta korotetaan 325.000 eurolla ja että vuokran määrä lahjoitetaan vuosittain Turun yliopistolle kaupunginhallituksen päättämin ehdoin ja että maanvuokrasopimukseen on otettava tarvittavat ehdot siitä, että Turun yliopiston tilavuokrat eivät saa maanvuokrasopimuksen tekemisen johdosta korottua edellä mainittua maanvuokraa suuremmalla määrällä ja että tilavuokrien korotukseen maanvuokran määrän osalta sovelletaan samoja korotusperusteita kuin maanvuokrasopimuksessa. Edelleen valtuusto päätti, että kaupungin lahjoituksen on kohdistuttava tutkimuksen ja opetuksen hyväksi. Kiinteistöliikelaitos on neuvotellut Suomen Yliopistokiinteistöjen kanssa maavuokrasopimuksen ehdoista siten, että se täyttää valtuuston päätöksessä asetetut ehdot. Keskushallinnon lakiasiat yksikkö on valmistellut lahjakirjan, jolla valtuuston päättämä lahjoitus toteutetaan. Yliopistolla ei ole ollut huomautettava lahjakirjan suhteen. Kaupunginhallitus päättää, että Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa tehdään liitteen 1 mukainen vuokrasopimus ja että valtuuston 14.2.2011 42 päättämä lahjoitus Turun yliopistolle pannaan täytäntöön allekirjoittamalla liitteen 2 mukainen lahjakirja. Kjn esitys Kaupunginhallitus menot 325.000; sisältyy Kiinteistöliikelaitos vuokratulot 325.000; sisältyy 12
Kiinteistöliikelaitos korvaus peruspääomasta 325.000; sisältyy 13