Omistajakuntien ja Räyskälä-Säätiön rahoitusosuudet olisivat seuraavat:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Omistajakuntien ja Räyskälä-Säätiön rahoitusosuudet olisivat seuraavat:"

Transkriptio

1 1LOP P I KESKELLÄ KASVU -SUOM EA 1 HALLINTO JA TALOUS FORSSnnJ KAUPUNKI Jakelun mukaan /oc / d y / 5 RÄYSKÄLÄN ILMAILUKESKUKSEN AIRPARK-HANKKEEN ESISELVITYSHANKE Lopen kunnantalolla pidetyssä kokouksessa Räyskälä-Säätiön omistajakuntien edustajat, Räyskälä-Säätiön edustus, Hämeen liiton edustus ja Suomen kasvukäytä vähankkeen edustu s päättivät hakea Hämeen maakuntaliitolta maakunnan kehittämisrahaa (MAKERA) Räyskälän Ilmailukeskuksen, koko maakuntaa hyödyntävän AirPark-hankkeen toteuttamiseksi. Lopen kunnanhallitus on kokouksessaan ( 15) sitoutunut osaltaan euron kuntarahoitukseen, mikäli hanke toteutuu. Liitteenä pöytäkirjanote. Hankehakemus jätetään Hämeen liitolle siten, että se käsitellään Hämeen liiton maakuntahallituksessa Hämeen liitolta anotaan maakunnan kehittämisrahaa euroa. Hankkeen kokonaiskustannukseksi on alustavasti arvioitu euroa, joten jäljelle jäävä euron rahoitus anotaan Räyskälä-Säätiön omistajakunnilta ja Räyskälä -Säätiöltä. Omistajakuntien ja Räyskälä-Säätiön rahoitusosuudet olisivat seuraavat: Hämeen liitto Lopen kunta Hämeenlinnan kaupunki Riihimäen kaupunki 3.500E Forssan kaupunki Tammelan kunta Räyskälä-Säätiö Yhteensä Lopen kunta toivoo, että suhtaudutte asiaan myönteisesti ja pyytää, että viette hankk een päätöksentekoon omassa organisa atiossanne mahdollisimma n pian. röliina Viitanen nnanjohtaja rki Käki kehittämispäällikkö Lopen kunta Yhdystie 5, Loppi Puh. (019 ) (vaihde ), fax (019) ähköposti : lopen.kunta@loppi. fi

2 1 L O P P I KESKELLÄ KASVU -SUOM EA 1 HALLINTO JA TALOUS LIITE kunnanhallituksen pöytäkirjanote ( 15) JAKELU Räyskälä-Säätiö Hämeen liitto Riihimäen kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Forssan kaupunki Tammelan kunta Suomen kasvukäytävähanke / Anna-Mari Ahonen Lopen kunta Yhdystie 5, Loppi Puh. (019 ) (vaihde), fax (019 ) Sähköposti : lopen.kunta@loppi. fi

3 Dnro 255/ RÄYSKÄLÄN ILMAILUKESKUKSEN AIRPARK -HANKKEEN ESISELVITYSHANKE ( 15): Räyskälän Ilmailukeskuksen kehittäminen on ollut pitkäjänteistä toimintaa. Alueen kehittämistoimia on ollut vireillä 1990-luvulta lähtien ja kunta on ollut mukana alusta lähtien. Räyskälän Ilmailukeskuksen maankäytön ja ympäristön kehittämisen yleissuunnitelma valmistui Siinä kartoitettiin senhetkinen tilanne ja esitettiin eri kehittämiskohteita ilmailukeskuksen alueella. Tuo suunnitelma ei ole moneltakaan osin konkretisoitunut, mutta monet sen hyvistä ehdotuksista toteutunevat jatkokehittämisen aikana. Räyskälän Ilmailukeskus on eräs Lopen merkittävimpiä, jollei merkittävin, matkailu- ja käyntikohde. Räyskälässä järjestettävät kilpailut ja tapahtumat tuovat kunnalle, seudulle ja maakunnalle positiivista näkyvyyttä kansallisesti ja kansainvälisesti. Ilmailukeskuksen alue, siellä järjestettävät tapahtumat ja siellä tarjottavat palvelut tuovat virkeyttä ja toimintaa erityisesti Räyskälään, mutta myös muihin Länsi-Lopen kyliin, koko kuntaan, seutukunnalle ja maakuntaan. Asiakas- ja käyttäjäpotentiaalia nykyistä parempitasoisille palveluille on ilmailuharrastajien yhä laajemman joukon, tapahtumavieraiden ja vakinaisten asukkaiden lisäksi suuressa joukossa vapaa-ajanasukkaita. Lopella on runsaat vapaa-ajanasuntoa. Myös naapurikunnat, esimerkiksi Räyskälän naapurissa sijaitseva Tammela, ovat merkittäviä mökkikuntia. Räyskälän Ilmailukeskus ei ole tärkeä vain Lopen kunnalle, vaan myös maakunnallisena kohteena. Alueen ylläpitäminen ja kehittäminen luovat lisääntyvää vilkkautta mm. matkailun ja elinkeinotoimen näkökulmasta ja on siten erittäin toivottavaa ja kannatettavaa. Kytkeytyminen Suomen kasvukäytävään (HHT-käytävä) avaa kansainvälisiä mahdollisuuksia erityisesti matkailun ja ilmailun näkökulmista. Ilmailukeskuksen kehittämistoimien käynnistämistä ovat jarruttaneet maanomistusoloista johtuvat tekijät. Alueen maat omistaa Metsähallitus ja niitä hallinnoi Puolustusvoimat. Räyskälä-säätiön ja maanomistajan välinen vuokrasopimus on käytännössä estänyt investoinnit alueelle. Lopen kunnan aloitteesta ja maakuntaliiton myötävaikutuksella on viimeisen puolentoista vuoden aikana käyty neuvotteluja vuokrasopimuksen ehtojen lieventämiseksi ja uusien harjoitusalueiden löytämiseksi Puolustusvoimien tarpeisiin.

4 Vuoden 2014 lopulla Metsähallitus ja Puolustusvoimat ovat alustavan tiedon mukaan sopineet maanvaihdosta, joka mahdollistaa ilmailukeskuksessa uusien alueiden käyttöönoton ja siten AirPark-hankkeen käynnistymisen. Vuoden 2014 aikana käydyissä neuvotteluissa myös vuokrasopimuksen ehtoihin on neuvoteltu mm. vuokra -aikaa ja rakentamisoikeutta koskevia lievennyksiä, jotka mahdollistavat kehittämistoimien käynnistymisen. Joulukuussa 2014 Räyskälä -Säätiön omistajakuntien edustajat, Räyskälä- Säätiön edustajat, Hämeen liiton edustus ja Suomen kasvukäytävän (HHT) edustus pitivät kokouksen, jossa keskusteltiin käytännön kehittämistyön käynnistämisestä. Osaltaan kokouksen koollekutsumiseen vaikutti myös Malmin lentokentän todennäköinen sulkeminen ja sen vaikutus Räyskälän Ilmailukeskukseen. Malmin lentokentän toiminnan loppuessa Malmilla toimivat yrittäjät sekä harrastajat tarvitsevat korvaavia tiloja ja Räyskälän Ilmailukeskus on käytyjen keskustelujen pohjalta potentiaalinen korvaava ilmailukeskus. Kokouksessa päätettiin, että Lopen kunta tulee hakemaan tammikuussa 2015 Hämeen liitolta maakunnan kehittämisrahaa hankkeeseen, jonka aikana: 1) kartoitetaan nykytilanne, investointitarpeet ja mahdollisuudet investointien rahoittamiseksi (julkinen rahoitus, investorit, sijoittajat jne.), kaavamuutostarve / erilaisten kaavoitusvaihtoehtojen kartoittaminen ja 2) laaditaan kohdassa 1 mainittujen selvitysten pohjalta liiketoimintasuunnitelma Räyskälän Ilmailukeskuksen kehittämiseksi nykyaikaisen AirParkin toteuttamiseksi ja 3) kontaktoidaan potentiaalisia matkailualan toimijoita, ilmailuharrastajia/ -yhdistyksiä, ilmailualan yrittäjiä, rakennuttajia, rakentajia, investoreita ja muita toimijoita, jotka voisivat olla mukana AirParkin toteuttamisessa erilaisissa rooleissa. Hankkeelle palkataan projektipäällikkö, joka vastaa hankkeen toteuttamisesta ja raportoinnista. Hanke tulee kestämään noin 6 kuukautta. Kokouksessa läsnä olleet Räyskälä-Säätiön, maakuntaliiton ja säätiön omistajakuntien edustajat sekä Suomen kasvukäytävähankkeen projektipäällikkö suhtautuivat hankkeeseen myönteisesti. Lopen kunta toimittaa hankkeen hakemisen jälkeen kuntarahahakemuksen muille säätiön omistajakunnille. Hankkeen toteutumisen edellytyksenä on maakuntaliiton rahoitus ja säätiön sekä säätiön omistajakuntien osallistuminen rahoitukseen.

5 Lopen kunnan rahoitusosuus tulee olemaan suhteellisesti muita kuntia suurempi, koska ilmailukeskus sijaitsee Lopelle ja siten suurin hyöty AirParkista sen toteutuessa myös kohdistuu Lopelle. Hankkeen budjetti tulee olemaan noin euroa. Maakunnan kehittämisrahaa haetaan euroa, Lopen kunnan rahoitusosuus on noin euroa ja loppurahoitus tulee muista säätiön omistajakunnista sekä Räyskälä -Säätiöstä. (JK) Päätösehdotus : merkitsee hankehakemuksen tiedoksi ja päättää, että Lopen kunta sitoutuu osaltaan hankkeen kuntarahoitukseen. Hankkeen toteutuminen edellyttää lisämäärärahaa keskushallinnon tehtäväalueelle "Yhteisten kehittämishankkeiden toteuttaminen ". Mikäli hanke saa maakunnan liiton kehittämisrahoituksen, muut kunnat osallistuvat rahoitukseen ja hanke toteutuu, hankkeen vastuuhenkilöksi Lopen kunnassa nimetään kehittämispäällikkö Jyrki Käki. Päätös: Hyväksyttiin.

6 Täytäntöönpano: Ote Räyskälä -Säätiö Hämeen liitto Riihimäen kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Forssan kaupunki Tammelan kunta Suomen kasvukäytävähanke talousjohtaja kirjanpito Tiedoksi kehittämispäällikkö Otteen oikeaksi todistaa Loppi Katja Väistö hallintopäällikkö

RÄYSKÄLÄ AIRPARK -ESISELVITYSHANKKEEN TOTEUTTAMINEN. Kunnanhallitus ( 78):

RÄYSKÄLÄ AIRPARK -ESISELVITYSHANKKEEN TOTEUTTAMINEN. Kunnanhallitus ( 78): RÄYSKÄLÄ AIRPARK -ESISELVITYSHANKKEEN TOTEUTTAMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 78): Lopen kunta on kilpailuttanut Räyskälä Airpark -esiselvityshankkeen toteuttamiseksi tarvittavan konsulttipalvelun hankinnan

Lisätiedot

RÄYSKÄLÄ AIRPARK -ESISELVITYSHANKKEEN LOPPURAPORTTI. Kunnanhallitus ( 78):

RÄYSKÄLÄ AIRPARK -ESISELVITYSHANKKEEN LOPPURAPORTTI. Kunnanhallitus ( 78): RÄYSKÄLÄ AIRPARK -ESISELVITYSHANKKEEN LOPPURAPORTTI Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 78): Lopen kunta on kilpailuttanut Räyskälä Airpark -esiselvityshankkeen toteuttamiseksi tarvittavan konsulttipalvelun hankinnan

Lisätiedot

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvik pysyy väljästi rakennettuna ja viihtyisänä asuinalueena 3.5.2012 1 Långvikin kehittäminen kunnan päätöksenteossa 1(5) Joulukuu

Lisätiedot

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen

Lisätiedot

Houkutteleva merenrantaympäristö ja mikromatkailu

Houkutteleva merenrantaympäristö ja mikromatkailu Houkutteleva merenrantaympäristö ja mikromatkailu Culminatum Innovation Oy Ltd Uudenmaan asumisen oske & Uudenmaan matkailun ja elämystuotannon oske Tuusulanjärvi Tuusulan vetovoiman rakentajana - tilaisuus

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016 KOKOUSAIKA Maanantai 14.3.2016 klo 18:00-19:25 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 62 63 64 65 Liite 12 66 67 68 69 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

Monitoimihalli yleishyödyllisenä investointihankkeena

Monitoimihalli yleishyödyllisenä investointihankkeena Taustaa: Ely-keskuksesta on haettavissa rahoitusta ns. yleishyödylliselle investointihankkeelle Investoinnin hyödyn on ohjauduttava alueen asukkaille ja muille toimijoille ja investoinnin tulee olla pääsääntöisesti

Lisätiedot

Hanhikivi yhteyshanke / Yhteyssihteerin rekrytointi / Valintapäätös / Yhteyshankkeen jatkoaika / Muutospäätös / Muutospäätös

Hanhikivi yhteyshanke / Yhteyssihteerin rekrytointi / Valintapäätös / Yhteyshankkeen jatkoaika / Muutospäätös / Muutospäätös Kunnanhallitus 181 04.06.2012 Kunnanhallitus 217 14.08.2012 Kunnanhallitus 242 03.09.2012 Kunnanhallitus 391 18.11.2013 Kunnanhallitus 116 31.03.2014 Kunnanhallitus 17 12.01.2015 Hanhikivi yhteyshanke

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kylien kilpailukyky Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kehityksen suuret linjat 1: Suomi Alkutuotanto > Teollisuustuotanto

Lisätiedot

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)

Lisätiedot

LOPEN KUNTA, RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LOPEN KUNTA, RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LOPEN KUNTA, RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT

Lisätiedot

HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009

HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009 HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009 LIITE 1a A. Hankkeen nimi LAAJAKAISTA KAIKILLE B. Maakunta, jonka alueella laajakaistaverkkohanke sijaitsee: KESKI-SUOMI C. Kunta/kunnat, joiden alueella

Lisätiedot

197 LAAJAKAISTA KAIKILLE HANKKEEN TOINEN VÄLIARVIOINTI

197 LAAJAKAISTA KAIKILLE HANKKEEN TOINEN VÄLIARVIOINTI Kunnanhallitus 12.8.2013 1 Dnro 278/2009 197 LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEEN TOINEN VÄLIARVIOINTI Kunnanhallitus 15.8.2011 ( 249): Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää 29.6.2011 kuntaan saapuneella

Lisätiedot

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen:

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen: Kunnanhallitus 225 23.06.2014 Kunnanhallitus 37 26.01.2015 Fennovoima Oy:n esitys maanvuokrasopimuksesta ja kiinteistökaupan esisopimuksesta / Kauppakirja Kunnanerkkilä RN:o 28:0 -tilasta / Kauppakirja

Lisätiedot

Elinkeinojaos 17.9.2015. Kunnanvirasto

Elinkeinojaos 17.9.2015. Kunnanvirasto ENONKOSKEN KUNTA Elinkeinojaos KOKOUSKUTSU 17.9.2015 Kokousaika 25.9.2015 klo 10.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen 1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä

Lisätiedot

Torstai 26.09.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2

Torstai 26.09.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 Vapaa-aikalautakunta Torstai 26.09.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen 5 Katselmuskäynti

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma MH , MYR

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma MH , MYR Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2015-2016 MH 22.9.2014, MYR 26.9.2014 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pasi Lamminluoto Maakuntasuunnittelija Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma

Lisätiedot

Suupohjan kehittämisyhdistys ry

Suupohjan kehittämisyhdistys ry n kehittämisyhdistys ry Etelä-Pohjanmaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Myönnetyt hanketuet 1.1.- 31.12.2009 HANKE NRO HANKKEEN NIMI JA TOTEUTUSAIKA KOULUTUSHANKE 4013 Suvi-Media koulutushanke

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:07

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:07 Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2018 1 (6) Aika 14.08.2018, klo 17:00-18:07 Paikka Tuusulan kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat 12 Kokouksen avaus 13 Johtamisjärjestelmien uudistamisprojekti 14 Investoinnit

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO Kohde ja suunnittelualue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien

Lisätiedot

Anomus koskien ikäihmisten päivätoiminnan toteuttamista 2015/Livokas ry.

Anomus koskien ikäihmisten päivätoiminnan toteuttamista 2015/Livokas ry. Kaupunginhallitus 151 16.04.2013 Kaupunginhallitus 289 05.08.2014 Kaupunginhallitus 68 10.03.2015 Anomus koskien ikäihmisten päivätoiminnan toteuttamista 2015/Livokas ry. 71/02.45/2013, 348/02.45/2014,

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 4 /2015

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 4 /2015 Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 4 /2015 Ko ko usaika Torstai 30.4.2015 klo 14.00 15.00 Ko ko usp aikka Siikalatvan kunnantalo, valtuustosali Käsiteltävät asiat 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 liite 1 2 Kuitu 2015

Lisätiedot

Euroopan investointiohjelma

Euroopan investointiohjelma Euroopan investointiohjelma Kolme toisiaan tukevaa tekijää INVESTOINNIT RAKENNEUUDISTUKSET FINANSSIPOLIITTINEN VASTUULLISUUS 1 Euroopan investointiohjelma LISÄRAHAA INVESTOINTEIHIN LISÄRAHOITUS REAALITALOUDEN

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 3 /2015

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 3 /2015 Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 3 /2015 Ko ko usaika Torstai 26.3.2015 klo 14.00 15.15 Ko ko usp aikka Pyhännän kunnantalo, valtuustosali Käsiteltävät asiat 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 liite 1 2 3 4 Kuntayhtymän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

Torstai 26.09.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2

Torstai 26.09.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 Vapaa-aikalautakunta Torstai 26.09.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen 5 Katselmuskäynti

Lisätiedot

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-

Lisätiedot

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 4/2010 1. :t Liite Asiat Sivu

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 4/2010 1. :t Liite Asiat Sivu Ohjausryhmä 4/2010 1 Kokousaika klo 13.00 15.30 Kokouspaikka Riihimäen kaupungintalo, kokoushuone 2 :t Liite Asiat Sivu 33 KOKOUKSEN AVAUS JA OSANOTTAJIEN TOTEAMINEN 3 34 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät Luottamushenkilökoulutus 4.10.2017 Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus 2020 1.1.2020 uusi aluehallinnon taso, maakunta Pohjanmaan

Lisätiedot

48 16.06.2015 56 11.08.2015 90 11.11.2015 19 25.02.2016 Ideat kehiin - Inarin kylien esiselvityshankkeeseen osallistuminen/jatkoajan hakeminen/hankkeen tulokset 75/00.01.05.02/2016 NORD 48 Kehittämiskoordinaattori

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 17.4.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIK- KA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 11 12 13 14 15 4 5-7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

Talousteemaryhmän väliraportti

Talousteemaryhmän väliraportti Talousteemaryhmän väliraportti 23.2.2017 28.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman toteutuminen, tehtävä 1 Teemaryhmän tehtävät, tekijät ja aikataulu Tehtävä 1 Seurata ja tukea valtakunnallisen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Savo, 23.10.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen. Päivitetty Pirjo Onkalo

Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen. Päivitetty Pirjo Onkalo Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen Päivitetty 8.10.2015 Pirjo Onkalo Yleistä laajakaistojen rahoittamisesta Ohjelmakaudella 2014-2020 kyläverkkoja voidaan edelleen rahoittaa Maaseuturahastosta, runkoverkkoja

Lisätiedot

tavarantoimittajille ja muille yrityksille. Myös palkka-

tavarantoimittajille ja muille yrityksille. Myös palkka- Hämeenlinnassa 5. huhtikuuta 2017 Jakelun mukaan VARMISTUS VANAJAVESIYHTEISTYÖN JATKOSTA 2018-2021 Kuntanne on tehnyt yhteistyötä Vanajavesisäätiön ja sen ylläpitämän Vanajavesikeskuksen kanssa vuosina

Lisätiedot

Maakuntien talouden ohjaus. Hallintovaliokunta Neuvotteleva virkamies Tanja Rantanen, VM

Maakuntien talouden ohjaus. Hallintovaliokunta Neuvotteleva virkamies Tanja Rantanen, VM Maakuntien talouden ohjaus Hallintovaliokunta 28.3.2017 Neuvotteleva virkamies Tanja Rantanen, VM 1 27.3.2017 Etunimi Sukunimi Maakuntatalouden ohjaus Tavoitteena varmistaa samanaikaisesti rahoitusperiaatteen

Lisätiedot

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät Kari Janhonen, 14.03.2018 5.4.2018 1 Tilinpäätös 2017 5.4.2018 2 5.4.2018 3 Sitovat tavoitteet Valtuusto muutokset talousarvioon 22.5.2017, 10 (suun

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1780/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Kunnanvaltuusto hyväksyi karsitun hankeohjelman

Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Kunnanvaltuusto hyväksyi karsitun hankeohjelman Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 36 28.11.2013 Kunnanhallitus 530 09.12.2013 Kunnanhallitus 118 10.03.2014 KOIVU JA TÄHTI -HANKKEEN TOTEUTTAMINEN 1049/0/014/2011 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 28.11.2013

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

Muistio liite 2. Aihe: Isohaaran kalateiden kehittäminen, kunnostustoimenpiteet ja tutkimukset

Muistio liite 2. Aihe: Isohaaran kalateiden kehittäminen, kunnostustoimenpiteet ja tutkimukset Muistio liite 2. Aihe: Isohaaran kalateiden kehittäminen, kunnostustoimenpiteet ja tutkimukset Aika: 22.5.2018 klo 13:30-15:30 Paikka: Skype Paikalla: Jouni Hiltunen, LAPELY Pentti Pasanen, LAPELY Jyrki

Lisätiedot

Kuntien talous soten jälkeen rahoittajan näkökulmasta

Kuntien talous soten jälkeen rahoittajan näkökulmasta Kuntien talous soten jälkeen rahoittajan näkökulmasta Jukka Helminen, Kuntarahoitus Oyj, 4.5.2017 1 Copyright Kuntarahoitus luottamuksellinen Kuntarahoitus edustaa Suomen kuntia maailmalla Vuosittain 6-7

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Ministry of the Environment

Ministry of the Environment Ympäristöministeriö Miljöministeriet Ministry of the Environment.../.. 20Q..., r PÄÄTÖS DNr:o YM6/5222/2015 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2015 ASIA Kanta -Hämeen 1. vaihemaakuntakaavan vahvistaminen

Lisätiedot

Cursor, Kokoushuone Kehitys, Kyminlinnantie 6, 3. krs., Kotka. 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3

Cursor, Kokoushuone Kehitys, Kyminlinnantie 6, 3. krs., Kotka. 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3 Kotkan - Haminan seudun seutuvaliokunta 26.9.2017 PÖYTÄKIRJA Nro 8/2017 KOKOUSAIKA Torstai 26.9.2017 kello 9.30 10.50 KOKOUSPAIKKA Cursor, Kokoushuone Kehitys, Kyminlinnantie 6, 3. krs., Kotka 66 Kokouksen

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustin

Kuntien digitalisaation kannustin Kuntien digitalisaation kannustin Työpaja 27.9.2019 Finanssineuvos Anne-Marie Välikangas Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustin Tavoitteet Kuntien toimintatapojen ja palveluprosessien

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta 1(6) RAHOITUSHAKEMUS Kansallinen maakunnan kehittämisraha Alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO) Osaamiskeskusohjelma HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Etelä-Savo 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio,

Lisätiedot

L A P I N L I I T T O S T R A T E G I A P Ä Ä L L I K K Ö M E R V I N I K A N D E R

L A P I N L I I T T O S T R A T E G I A P Ä Ä L L I K K Ö M E R V I N I K A N D E R Asiantuntijalausunto 16.11.2017 Eduskunnan talousvaliokunta Asia: HE 158/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista ja Business Finland nimisestä osakeyhtiöstä

Lisätiedot

Arktiset meret- tutkimushaku 2014

Arktiset meret- tutkimushaku 2014 Arktiset meret- tutkimushaku 2014 Hakuohjeet Tuomas Lehtinen Mitä arvioimme kaikissa projektityypeissä Kehitettävä innovaatio ja osaaminen sekä tulosten hyödyntäminen Käytettävät voimavarat ja hyödynnettävä

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Aiesopimuksen allekirjoittaminen KPK THH:n ja KPK ICT:n perustamisesta

Aiesopimuksen allekirjoittaminen KPK THH:n ja KPK ICT:n perustamisesta Maakuntahallitus I 138 14.06.2010 Maakuntahallitus I 196 27.09.2010 Aiesopimuksen allekirjoittaminen KPK THH:n ja KPK ICT:n perustamisesta 845/10/101/2009 MH 138 Sitra 7.6.2010: Ehdotus etenemisestä Kainuun

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Karjala 18.9.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

1.3 SEB Leasing Oy (ent. ABB Credit Oy, jäljempänä SEBL tai rahoittaja ) Espoon Kaupunki, Arandur ja SEBL jäljempänä yhdessä sopijapuolet.

1.3 SEB Leasing Oy (ent. ABB Credit Oy, jäljempänä SEBL tai rahoittaja ) Espoon Kaupunki, Arandur ja SEBL jäljempänä yhdessä sopijapuolet. ARANDUR OY 4.1.2012 Kaivomestari SOPIMUS RAKENNUSTEN OSTO-OIKEUDESTA 14.2.2002 LlITESOPIMUS NRO 1 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Espoon Kaupunki (jäljempänä Espoo ) 1.2 Arandur Oy (jäljempänä Arandur tai projektiyhtiö

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 148 Kunnanhallitus 20.05.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96 06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016

Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016 Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016 o Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma, 4/2014 o Aiesopimus vuosille 2014-2019, 9/2014 o Liikennejärjestelmätyöryhmän

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien valinta. 33 Liite Merijärven kunnan ja Kuntarahoitus Oyj:n välisen maanvuokrasopimuksen

Pöytäkirjantarkastajien valinta. 33 Liite Merijärven kunnan ja Kuntarahoitus Oyj:n välisen maanvuokrasopimuksen MERIJÄRVEN KUNNANHALLITUS 4/2019 Aika Tiistai 16.4.2019 klo 16.00 Paikka Asiat Kunnantoimisto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta 32 Liite Asia ei julkinen 33 Liite

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄ 14/2011, Yhtymähallitus Sivu 127

KUNTAYHTYMÄ 14/2011, Yhtymähallitus Sivu 127 Viranomainen SUUPOHJAN ELINKEINOTOIMEN PÖYTÄKIRJA KUNTAYHTYMÄ 14/2011, Sivu 127 KOKOUSAIKA 28.12.2011 klo 18.30 19.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET POISSA ESITTELIJÄ MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 2/2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.09.2013 klo 9.00 14.42 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka

Lisätiedot

Mahdollinen kiinteistövaihto kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen välillä 13.1.2016

Mahdollinen kiinteistövaihto kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen välillä 13.1.2016 Mahdollinen kiinteistövaihto kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen välillä 13.1.2016 18.1.2016 1 Taustaa Valtionhallinnon toimintojen tiivistäminen jatkuu Kouvolassa Selvitystyö koskee tällä hetkellä mm.

Lisätiedot

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla

Lisätiedot

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08. Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.2013 OSALLISTUMINEN KESKI-SUOMEN LAAJAKAISTAHANKKEESEEN Joutsan

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 7 ETELÄ-KARJALAN JA KYMENLAAKSON YHTEISTOIMINTARYHMÄ 2 / 2014 PÖYTÄKIRJA KL/038/000205/2014 Aika: 2.6.2014 13:00-14:35 Paikka: Lappeenranta, Technopolis Skinnarila, kokoustila Suvorov 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kuntakokous

Kuntakokous Kuntakokous 10.05.2017 Kari Janhonen, talousjohtaja 12.5.2017 1 Tilinpäätös 2016 12.5.2017 2 Sitovat tavoitteet Kuntalaskutus, 303,7 M, ta:n mukainen Investoinnit, 53,7 M, alitus 0,4 M Ylijäämä, 0,9 M,

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Finanssineuvos Teemu Eriksson 5.5.2015

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Finanssineuvos Teemu Eriksson 5.5.2015 VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Kunta- ja aluehallinto-osasto Finanssineuvos Teemu Eriksson 5.5.2015 IITIN KUNNAN MAAKUNNANVAIHTOESITYKSEN HYLKÄÄMINEN (VM/2013/00.01.01.00/2011) Iitin kunnan esitys Maakuntajakolaki

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 3/2014 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 25.4.2014 klo 9.00 13.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 1.12.2015 1355/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 14.12.2012 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1771/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Lisätiedot

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängöllä Projektin nimi lyhentyy toteutusalueesta ja päättymisvuodesta:

Lisätiedot

18 Sopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun toteuttamisesta Mikkelin seudulla

18 Sopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun toteuttamisesta Mikkelin seudulla Puumala Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) Kunnanhallitus, 55, 27.04.2015 Kunnanhallitus, 18, 25.01.2016 18 Sopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun toteuttamisesta Mikkelin seudulla PuuDno-2015-166

Lisätiedot

JULKISTEN YLI 5 %:N TUOTON KOHTEIDEN EDISTÄMINEN. Aurinkofoorumi Green Energy Green Energy Show

JULKISTEN YLI 5 %:N TUOTON KOHTEIDEN EDISTÄMINEN. Aurinkofoorumi Green Energy Green Energy Show JULKISTEN YLI 5 %:N TUOTON KOHTEIDEN EDISTÄMINEN Aurinkofoorumi 9.5.2017 Julkisten yli 5 %:n tuoton kohteiden edistäminen 14.2. Kunnat: Asetettujen kuntasitoumusten ottamien tosissaan odottaminen ei auta

Lisätiedot

Hakumenettely ja yleiset hakukriteerit

Hakumenettely ja yleiset hakukriteerit Hakumenettely ja yleiset hakukriteerit Maakunnan liittojen rahoittamat hankkeet Päivi Ekdahl 8.1.2015 Mille viranomaiselle rahoitushakemus toimitetaan? Ylimaakunnallinen hanke -> hanke, jossa on vähintään

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1314/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Pieksämäki 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 8.4.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA 1(6) RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Uusi hakemus 1. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan

Lisätiedot

KUUTOSKAUPUNGIT Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa

KUUTOSKAUPUNGIT Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa 6AIKA - AVOIMET JA ÄLYKKÄÄT PALVELUT-STRATEGIA KUUTOSKAUPUNGIT Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa Muistio Ohjausryhmän kokous 6/2014 Aika: 17.10.2014, 10.00-13.00 Paikka: Tampereen kaupungintalo,

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 8 /2015 Kokousaika

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 8 /2015 Kokousaika Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 8 /2015 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat liite 75 Torstai 29.10.2015 klo 14.00 16.06 PSK-Aikuisopisto, Haapaveden Teknologiakylä, Haapavesi PSK-Aikuisopiston toiminnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 11/ Jatkokokous

Kunnanhallitus 11/ Jatkokokous SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Kunnanhallitus 11/2015 158 160 Jatkokokous Aika Torstai 20.08.2015 klo 19.30 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Vanhatalo Jukka puheenjohtaja Lahtinen Anneli varapuheenjohtaja Heikkilä

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Tampereen seudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ Ilari Rautanen 26.4.2016

Tampereen seudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ Ilari Rautanen 26.4.2016 Tampereen seudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ Ilari Rautanen 26.4.2016 Hankkeen tietoja Ekokumppanit Oy:n hallinnoima EAKR rahoitteinen kolmivuotinen (2015-2017) hanke Toiminta-alueena Tampere ja

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet hyvinvointikuntayhtymälle

Strategiset tavoitteet hyvinvointikuntayhtymälle Kunnanhallitus 235 19.10.2015 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus, lausunto luonnoksesta 628/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 19.10.2015 235 Päijät-Hämeen sote-valmistelun ohjausryhmä pyytää

Lisätiedot

ROBINWOOD PLUS hanke: esittely Seija Kemppainen, projektipäällikkö, Kainuun maakunta- kuntayhtymä

ROBINWOOD PLUS hanke: esittely Seija Kemppainen, projektipäällikkö, Kainuun maakunta- kuntayhtymä ROBINWOOD PLUS hanke: esittely Seija Kemppainen, projektipäällikkö, Kainuun maakunta- kuntayhtymä www.robinwoodplus.eu Robinwood Plus projektikumppanit Johtava kumppani: Liguria Italia Muut kumppanit:

Lisätiedot

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Rahoituspäätökset EURA 2007 -järjestelmässä

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Ote pöytäkirjasta Työvaliokunta 55 15.05.2009 Kaupunginhallitus 248 01.06.2009 Vakka-Suomen KOKO-ohjelma vuosille 2010-2013 5369/06/062/2009 TVK 15.05.2009 55 Liite 5 Ohjelmaluonnos

Lisätiedot

Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla

Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu -seminaari 3.6.2009 Maakuntasuunnittelija Eeva Polvi Etelä-Savon maakuntaliitto Valtioneuvoston kaksiosainen periaatepäätös

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA No 2 / 2012 Hallitus Päivämäärä Sivu 1 ( 6 ) 15.3.2012. KOKOUSPAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kemijärvi

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA No 2 / 2012 Hallitus Päivämäärä Sivu 1 ( 6 ) 15.3.2012. KOKOUSPAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kemijärvi ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA No 2 / 2012 Hallitus Päivämäärä Sivu 1 ( 6 ) 15.3.2012 _ KOKOUSAIKA Torstai 15.3.2012 klo 10.00 12.30 _ KOKOUSPAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kemijärvi _ OSALLISTUJAT

Lisätiedot

Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä

Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Liittojen päätehtävät Alueiden käyttö - Maakuntasuunnitelma ja kaava - Yhdyskuntarakenne, liikenne,

Lisätiedot