T A M P E R E E N Y L I O P I S T O Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus peruskoulun oppikirjoissa Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatustieteiden pro gradu -tutkielma KATJA HANNINEN & PAULIINA MIKKONEN Tammikuu 2014
Tampereen yliopisto Kasvatustieteiden yksikkö KATJA HANNINEN & PAULIINA MIKKONEN: Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus peruskoulun oppikirjoissa Kasvatustieteiden pro gradu -tutkielma, 75 sivua Tammikuu 2014 Tutkimuksen tarkoituksena oli kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen ilmenemisen tutkiminen peruskoulun oppikirjoissa. Tutkimus jakaantui kahteen tutkimuskysymykseen. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena oli selvittää, miten kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen aihesisällöt esiintyivät peruskoulun oppikirjoissa. Toinen tutkimuskysymys koski aihesisältöjen jakaantumista eri vuosiluokkien kesken. Tutkimus toteutettiin oppikirjatutkimuksena. Aineiston muodostivat peruskoulun ympäristöja luonnontiedon, biologian ja maantiedon, biologian sekä terveystiedon oppikirjat, jotka olivat saatavilla tutkimusta tehtäessä. Tutkimus oli kvalitatiivinen, ja sen lähtökohtana oli hermeneuttinen lähestymistapa. Oppikirjat analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää tutkittavaa ilmiötä, joten aineiston kvantifiointia ei koettu tarpeelliseksi. Tutkimuksen analyysin tuloksena muodostui neljä aihesisältöjä kuvaavaa luokkaa, jotka olivat Seksi ja lisääntyminen, Seksuaalisuus, Murrosikä ja Sosiaalinen kanssakäyminen. Seksi ja lisääntyminen- sekä Murrosikä-luokkien aihesisältöjä käsiteltiin vuosiluokilla 1-6 melko vähän, ja aihesisältöjen kunnollinen käsittely alkoi vasta vuosiluokkien 7-9 oppikirjoissa. Seksuaalisuusluokan sisältöjä käsiteltiin ainoastaan vuosiluokkien 7-9 oppikirjoissa. Sosiaalinen kanssakäyminen -luokka esiintyi melko tasaisesti kaikkien vuosiluokkien oppikirjoissa. Saatuja tutkimustuloksia verrattiin teoriapohjaan, joka muodostui WHO:n asiakirjasta Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa, Greenbergin, Bruessin ja Mullenin seksuaalisuuden nelikentästä sekä Korteniemi-Poikelan ja Cacciatoren seksuaalisuuden portaista. Tutkimuksen perusteella todettiin, että peruskoulun oppikirjoissa ei esiinny kaikkia kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen aihepiirejä. Täten oppikirjat eivät yksin kata kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen tavoitteita. Tutkimustulosten avulla pyritään vaikuttamaan peruskoulun seksuaalikasvattajiin, jotta oppilaiden asema kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen vastaanottajina kehittyisi. Avainsanat: seksuaalisuus, seksuaalikasvatus, peruskoulu
SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 SEKSUAALISUUS JA SEKSUAALIKASVATUS... 3 2.1 SEKSUAALISUUDEN MÄÄRITTELYÄ JA HISTORIAA... 3 2.2 SEKSUAALISUUDEN KEHITTYMINEN... 5 2.3 SEKSUAALIKASVATUKSEN MÄÄRITTELYÄ JA HISTORIAA... 9 2.4 KOKONAISVALTAINEN SEKSUAALIKASVATUS... 11 2.4.1 Kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen periaatteet... 11 2.4.2 Tavoiteltavat tulokset kokonaisvaltaisessa seksuaalikasvatuksessa... 12 2.5 MONIKULTTUURINEN SEKSUAALIKASVATUS... 13 3 SEKSUAALIKASVATUS KOULUSSA... 15 3.1 SEKSUAALIKASVATUS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMASSA 2004... 20 3.1.1 Seksuaalikasvatus opetussuunnitelman aihekokonaisuuksissa... 20 3.1.2 Seksuaalikasvatus oppiainekohtaisessa opetussuunnitelmassa... 21 4 OPPIKIRJAT... 26 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 29 5.1 TUTKIMUSKYSYMYKSET... 29 5.2 TUTKITTAVA AINEISTO... 29 5.3 TUTKIMUSMENETELMÄT... 33 5.3.1 Hermeneuttinen lähestymistapa... 33 5.3.2 Laadullinen tutkimus... 33 5.3.3 Sisällönanalyysi... 34 5.3.4 Aineiston analyysin toteutus... 35 6 TULOKSET... 37 6.1 SEKSI JA LISÄÄNTYMINEN... 37 6.1.1 Vuosiluokat 1 ja 2... 37 6.1.2 Vuosiluokat 3 ja 4... 38 6.1.3 Vuosiluokat 5 ja 6... 38 6.1.4 Vuosiluokat 7, 8 ja 9... 39 6.2 SEKSUAALISUUS... 41 6.2.1 Vuosiluokat 1 ja 2... 41 6.2.2 Vuosiluokat 3 ja 4... 41 6.2.3 Vuosiluokat 5 ja 6... 41 6.2.4 Vuosiluokat 7, 8 ja 9... 41 6.3 MURROSIKÄ... 43 6.3.1 Vuosiluokat 1 ja 2... 43 6.3.2 Vuosiluokat 3 ja 4... 43 6.3.3 Vuosiluokat 5 ja 6... 44 6.3.4 Vuosiluokat 7, 8 ja 9... 45 6.4 SOSIAALINEN KANSSAKÄYMINEN... 46 6.4.1 Vuosiluokat 1 ja 2... 46 6.4.2 Vuosiluokat 3 ja 4... 47 6.4.3 Vuosiluokat 5 ja 6... 48 6.4.4 Vuosiluokat 7, 8 ja 9... 49 7 TULOSTEN TARKASTELU... 52
7.1 SAADUT TULOKSET JA WHO:N TAULUKKO... 52 7.1.1 Seksi ja lisääntyminen -luokka... 54 7.1.2 Seksuaalisuus -luokka... 54 7.1.3 Murrosikä -luokka... 55 7.1.4 Sosiaalinen kanssakäyminen -luokka... 56 7.1.5 Yhteenveto... 57 7.2 KOKONAISVALTAISEN SEKSUAALIKASVATUKSEN PERIAATTEET OPPIKIRJOISSA... 58 7.3 SEKSUAALISUUDEN NELIKENTTÄ JA SEKSUAALISUUDEN PORTAAT OPPIKIRJOISSA... 60 8 POHDINTA... 63 8.1 LUOTETTAVUUS... 66 8.2 JATKOTUTKIMUSAIHEET... 68 9 LÄHTEET... 70
1 JOHDANTO Seksuaalikasvatus on nykyisessä muodossaan melko tuore ilmiö. Peruskoulussa seksuaalikasvatus on vakiinnuttanut asemansa vasta vuosituhanteen vaihteen koululakiuudistuksen myötä, jolloin terveystiedosta tuli pakollinen oppiaine. (Liinamo 2005, 12). Seksuaalikasvatuksen tutkiminen on erittäin tärkeää, sillä siitä ei ole olemassa pitkäjänteistä tutkimusperinnettä monen vuosikymmenen ajalta, vaan suurin osa seksuaalikasvatukseen liittyvistä tutkimuksista on tehty 2000-luvun aikana. Tämän tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat seksuaalisuus sekä seksuaalikasvatus. Seksuaalisuuden määritelmä koostuu Greenbergin, Bruessin ja Mullenin (1993) mallista sekä WHO:n (2010) seksuaalisuuden määritelmästä sekä useasta seksuaalisuuden kehityksen teoriasta, jotka kaikki painottavat seksuaalisuuden monipuolista ilmenemistä. Tässä tutkimuksessa käytämme näiden määritelmien pohjalta muodostunutta näkemystä ihmisestä seksuaalisena olentona aina syntymästä kuolemaan saakka. Tämä näkökulma otetaan huomioon myös oppikirjoja tutkittaessa. Seksuaalikasvatuksen määrittelyssä olemme käyttäneet sekä WHO:n (2010) kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen määritelmää että Nummelinin (2000) mallia. Nummelinin mallissa seksuaalikasvatus on jaettu kolmeen osaan, jotka ovat seksuaaliopetus, seksuaalineuvonta ja seksuaalivalistus. WHO:n määrittelemä kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus on yksi tämän tutkimuksen merkittävimmistä lähtökohdista, jota käytämme vertailupohjana oppikirjojen tutkimisessa. Nummelinin mallista puolestaan keskitymme pääasiassa seksuaaliopetukseen, sillä se liittyy läheisesti koulumaailmaan, ja sitä kautta myös peruskoulun oppikirjoihin. Koska tutkimuksen kohteena ovat peruskoulun oppikirjat, on luonnollista käyttää tutkimuksen tukena myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita (2004). Tarkastelemme OPS:n aihekokonaisuuksia sekä oppiaineiden sisältöjä seksuaalikasvatuksen näkökulmasta, jotta pystymme peilaamaan tutkimiamme peruskoulun oppikirjoja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Uusi OPS ilmestyy syksyllä 2016, jolloin nämä seksuaalikasvatukseen liittyvät aihekokonaisuudet ja oppiaineiden sisällöt saattavat uudistua. 1
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, millä tavoin seksuaalikasvatuksen aihepiirejä esiintyy peruskoulun oppikirjoissa, ja miten ne ovat jakaantuneet eri vuosiluokkien kesken. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena on vertailla oppikirjoista saatuja tutkimustuloksia seksuaalikasvatuksen nykyteoriaan sekä ajatukseen kokonaisvaltaisesta seksuaalikasvatuksesta. Tutkimuksen tarkoituksena on myös valaista, kuinka laajasta aihekokonaisuudesta seksuaalikasvatuksessa on todella kyse, ja kuinka suuri merkitys sillä on lapsen ja nuoren kehityksessä ja yleisessä hyvinvoinnissa. Koska tutkimuskohteenamme on peruskoulun seksuaalikasvatus oppikirjojen näkökulmasta, jää seksuaalikasvatuksen kokonaiskuvasta toinen puoli täysin tutkimatta. Seksuaalikasvatuksen opetuskokonaisuuden muotoutumisessa myös seksuaalikasvatusta antavalla opettajalla ja hänen persoonallaan on suuri merkitys. Tämän tutkimuksen perusteella ei siis voida rakentaa täyttä kokonaiskuvaa peruskoulun seksuaaliopetuksesta, vaan ainoastaan oppikirjoista saatu näkökulma on otettu huomioon. Valitsimme tutkimuskohteeksi oppikirjat, sillä ne ovat kuitenkin merkittävässä osassa peruskoulun opetuksessa. Seksuaalisuus sekä seksuaalikasvatus ovat aiheina melko arkoja sekä vähän puhuttuja. Tämän vuoksi aihepiiriä onkin hyvin mielenkiintoista tutkia, ja siitä saatu lisätieto hyvin arvokasta seksuaalikasvatuksen kehityksen kannalta. Oma motivaatiomme tutkia aihetta kumpuaa juuri tästä lähtökohdasta, sillä koemme seksuaalikasvatuksen olevan hyvin merkittävässä roolissa lapsen ja nuoren elämässä. Lisäksi tulevina opettajina tämä aihe on meille hyvin tärkeä ja mielenkiintoinen. Perehtymällä tähän aiheeseen osaamme toimia tulevaisuudessa asiantuntevina seksuaalikasvattajina, jotka osaavat ottaa huomioon kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen näkökulman. 2
2 SEKSUAALISUUS JA SEKSUAALIKASVATUS 2.1 Seksuaalisuuden määrittelyä ja historiaa Seksuaalisuus on käsitetty ja käsitetään eri tavoin riippuen asiayhteydestä tai ihmisen omista lähtökohdista. Käsityksemme seksuaalisuudesta pohjaa pitkälti ihmiskäsitykseen, joka luo pohjan normeille, arvoille, käsityksille oikeasta ja väärästä sekä normaalista ja epänormaalista. (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2010b, 27.) Länsimaiseen ihmis- ja seksuaalikäsitykseen on pitkään historiassa vaikuttanut kristinusko. Nautinnonhalu sukupuolielämässä on nähty syntinä, ja seksuaalisuuden ainoa tarkoitus on ollut lisääntyminen. Kirkon seksuaalikielteisyys on lisännyt seksuaalikäsitykseen pelon, häpeän ja syyllisyyden tunteita. (Nissinen 1994, 13 14) Kristillisessä kirkossa on kuitenkin viime vuosikymmeninä alkanut vakava keskustelu seksuaalietiikasta samanaikaisesti, kun seksuaalisuuden puhtaasti biologista näkökulmaa on alettu yleisesti kritisoida (Nissinen 1994, 7 14; Bildjuschkin & Ruuhilahti 2010b, 25 27). Nykypäivänä vallalla olevan kokonaisvaltaisen fyysis-psykososiaalis-henkisen ihmiskäsityksen mukaan seksuaalisuus on läsnä elämän kaikissa osa-alueissa. Ihminen on seksuaalinen olento syntymästä kuolemaan saakka. Tällainen ihmiskäsitys, jossa myös ihmisen henkinen puoli otetaan huomioon, korostaa ihmisen vapautta ja siitä seuraavaa vastuuta sekä ihmisen toimintaa arvojensa perusteella. Samoin se korostaa seksuaalisuutta myös tärkeänä osana ihmisen hyvinvointia ja elämää naisena tai miehenä (Bildjusckin & Ruuhilahti 2010b, 19 26). Bildjuschkinin ja Ruuhilahden (2010a) mukaan kuitenkin suomalaisen ihmiskäsityksen on muututtava vielä paljon, jotta seksuaalisuudesta voidaan alkaa puhua yleisemmin myös terveyttä, hyvinvointia ja itsearvostusta edistävänä tekijänä. 3
Greenbergin, Bruessin ja Mullenin (1993, 3 5) seksuaalisuusteoria on yksi kokonaisvaltaisen seksuaalisuuskäsityksen käytetyimmistä teorioista. Teorian mukaan seksuaalisuus koostuu neljästä eri ulottuvuudesta: biologisesta, psyykkisestä, kulttuurisesta sekä eettisestä. Biologinen ulottuvuus käsittää seksuaalisuuden fyysiset ilmenemismuodot, kuten kehityksen, kasvun ja lisääntymisen. Psyykkiseen ulottuvuuteen kuuluvat asenteet sekä tuntemuksia itseä ja muita kohtaan. Se koostuu omista kokemuksista ja niiden tulkinnoista, ja kehittyy ympäristön ja kasvatuksen mukana. Seksuaalisuuden kulttuuriseen ulottuvuuteen sisältyvät niin yksilöä lähellä olevat kulttuurit, kuten perhe ja ystävät, sekä kauempanakin olevat kulttuurit, kuten yhteiskunta ja tietty aikakausi. Vallitsevan kulttuurin piirteet vaikuttavat yksilöön muun muassa sääntöjen, lakien ja median kautta. Eettinen ulottuvuus on niitä arvoja ja ihanteita, joiden pohjalta pyritään elämään oikein ja tuomitsemaan kaikki väärä. (Greenberg, Bruess, Mullen 1993, 3 5, ks. myös Pötsönen 1993,14.) KUVIO 1. Seksuaalisuuden ulottuvuudet (Greenberg, Bruess & Mullen 1993, 3). Myös WHO on julkaissut oman määritelmänsä seksuaalisuudelle, sekä esittänyt käytettäväksi vielä laajempaa määritelmää. WHO:n (2010, 16) mukaan "ihmisen seksuaalisuus on luonnollinen osa ihmisen kehitystä kussakin elämänvaiheessa ja käsittää fyysisiä, psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä". Laajemmassa määritelmässä seksuaalisuuteen eritellään kuuluvaksi sukupuoli, sukupuoliidentiteetti ja sukupuoliroolit, seksuaalinen suuntautuminen, erotiikka, mielihyvä, sukupuolisuhteet 4
ja lisääntyminen. Seksuaalisuuden ilmenemismuotoja katsotaan olevan myös monia muita, kuin pelkkä seksuaalinen käyttäytyminen: ajatukset, fantasiat, halut, uskomukset, asenteet, seksuaalisuuden harjoittaminen, roolit ja suhteet saattavat kaikki kuulua siihen, mutta mikään niistä ei ole välttämätön. Seksuaalisuuden kanssa vuorovaikutuksessa on niin biologisia, psykologisia, sosiaalisia, taloudellisia, poliittisia, eettisiä, laillisia, historiallisia, uskonnollisia ja hengellisiä tekijöitä. (WHO 2010, 16) Esitellyt nykyajan seksuaalisuutta kuvaavat määritelmät ovat hyvinkin pitkälti toistensa kaltaisia, vaikka ne saattavat puhua samoista asioista hieman eri sanakääntein. Kaikissa kuitenkin painottuu käsitys seksuaalisuudesta luonnollisena osana ihmisen elämää sen alusta loppuun saakka. 2.2 Seksuaalisuuden kehittyminen Ihmisen seksuaalinen kehitys tapahtuu pitkänä prosessina yleisen kehityksen mukana lapsesta aikuiseksi. Prosessi on hyvin yksilöllinen. Monissa seksuaalista kehitystä kuvaavissa teorioissa kuitenkin korostuu, että jokainen yksilö käy läpi samat vaiheet ja tehtävät, joiden kautta aikuisiän seksuaalisuus voidaan saavuttaa (Siegler 2011, 342 347; Laajasalo 2001, 43 48; Korteniemi- Poikela & Cacciatore 2010, 18; WHO 2010, 23 27). Vaikka eri teoriat tarkastelevat seksuaalisuuden kehitystä hieman eri näkökulmista ja painottavat eri asioita, niissä kaikissa kuitenkin korostuu seksuaalisuuden monipuolisuus. Tärkeää kehitysprosessissa on, että jokainen saa kasvaa ja kehittyä oman temperamenttinsa ja persoonansa mukaisessa aikataulussa. Freudin 1900- luvun alussa kehittämän psykoanalyysin yhtenä perusideana oli, että seksuaalisuus on yksi ihmiselämän perusvieteistä. Samoin kuin nälkä tai jano, se ohjaa ihmistä tarpeen tyydyttämiseen. Freudin mukaan aikuisiän seksuaalisuus on suorassa yhteydessä lapsuuden ajan seksuaalisuuteen ja seksuaalikäyttäytymiseen, joten lapsuuden ajan tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Vaikka teoriaa onkin myöhemmin kritisoitu siitä, että Freud selitti kaiken seksuaalisuudesta käsin, on teoria silti jättänyt merkittävän ja pysyvän jäljen seksuaalisuuden kehitystä kuvaavien teorioiden kenttään. (Laajasalo 2001, 43 44.) Psykoanalyysin mukaan lapsuus on seksuaaliselle kehitykselle hyvin tärkeää aikaa. Pieni lapsi syntyy pelkän viettipohjan turvin, joka on täysin tiedostamaton, ja jota ohjaa tarve mielihyvään. Lapsuudessa luodaankin pohja turvallisuuden ja mielihyvän kokemuksille. Ensimmäisten ikävuosien aikana mielihyvän kokemukset liittyvät nälän ja janon tyydyttämiseen, mistä saa nimensä ensimmäinen kehitysvaihe, oraalinen vaihe. Tämän jälkeen lapsi siirtyy anaaliseen 5
vaiheeseen, jolloin lapsen keho kehittyy ja lapsi oppii käymään potalla. Jo toisen ikävuoden aikana lapsi alkaa ymmärtää myös sukupuolten välisiä eroja. Noin kolmannesta ikävuodesta kouluikään saakka lapsen huomio kiinnittyy hänen omiinsa, hänen vanhempiensa sekä leikkikavereidensa sukuelimiin, ja niihin liittyy mielihyvän kokemuksia. Lapset myös huomaavat olevansa tyttöjä tai poikia, ja kiinnostuvat eri sukupuolta olevasta vanhemmastaan ja tahtovat tämän kanssa intohimoisesti suhteen. Samaa sukupuolta oleva vanhempi saatetaan tällöin kokea kilpailijana. Tätä kutsutaan falliseksi vaiheeksi. (Siegler 2011, 342 347; Laajasalo 2001, 43.) Fallisen vaiheen jälkeen kehityksessä seuraa rauhallisempi latenssivaihe, jolloin seksuaaliset halut ovat piilossa ja tiedostamattomia. Tällöin lapsi yleensä keskittyy kehittävään, sosiaalisesti hyväksyttyyn toimintaan. Lapsi ei kuitenkaan ole ei-seksuaalinen, vaikka asioiden käsittely onkin rauhallisempaa. (Siegler 2011, 342 347.) Alakouluaika onkin juuri sopivaa aikaa saada tietoa seksuaalisuuteen, ihmissuhteisiin ja kasvuun liittyen, sillä lapsi on kiinnostunut uusista asioista ja oppimisesta. Myös tulevaan murrosiän kohtaaminen on helpompaa, kun tiedot sen aikana tapahtuvista muutoksista ovat vahvemmat. (Kotkan kaupunki, 2013.) Viides ja viimeinen kehitysvaihe on genitaalivaihe, jolloin piilossa pysynyt seksuaalinen energia pyrkii esiin voimakkaasti ja kohdistuu yleensä vastakkaista sukupuolta oleviin ikätovereihin. Idealistisessa tilanteessa yksilölle on tähän mennessä kehittynyt voimakas "minä", joka säätelee ja ohjaa yksilön toimintaa, sekä "yliminä", joka ei ole liian vahva eikä liian heikko. (Siegler 2011, 342 347.) Korteniemi-Poikela ja Cacciatore (2010) ovat kehittäneet lapsen ja nuoren seksuaalisuuden kehitystä kuvaamaan seksuaalisuuden portaat. Portaat koostuvat yhdeksästä askelmasta. Kehitys portaiden läpi saattaa kulkea epätasaisesti, sillä joillain portailla saatetaan viipyä pitkään, kun taas joillakin askelmilla viivytään vain hetken aikaa. Kehitys voi myös tapahtua hyvinkin sykähdyksittäin portaalta toiselle. Seksuaalisuuden portaiden mukaan seksuaalinen kehitys tapahtuu ja ilmenee kolmella eri kerroksella: järjen, tunteen ja biologian kerroksilla. Järjen kerroksella ihminen käsittelee asioita tietoisesti, uskomuksiin, tietoihin, asenteisiin, kokemukseen ja oppimiseen pohjaten. Järjen kerroksella tehdään myös kriittistä harkintaa ja päätöksiä. Kehitysvaiheesta riippuen järkeä saattaa ohjata joko uteliaisuus, hämmentynyt herkkyys ja itsekriittisyys tai halu ja uskallus. Tunteen kerroksella puolestaan käsitellään ihastumisia ja rakastumisia, unelmia ja pettymyksiä. Biologian 6
kerroksella ihminen kehittyy murrosiän sekä erilaisten parinvalintaan ja lisääntymiseen ohjaavien tuntemusten kautta sukukypsäksi aikuiseksi. (Korteniemi-Poikela & Cacciatore 2010, 17 18) Kaikki kolme kerrosta ovat yksilöllisiä sekä hyvin tärkeitä kehitykselle, joten myös seksuaalikasvatuksen on luonnollisesti liikuttava kaikilla kolmella tasolla. Kuuden ensimmäisen ikävuoden aikana koetaan seksuaalisuuden portaiden ensimmäinen porras, joka on nimeltään Vanhempien ihailu. Siinä suuressa roolissa on leikki-ikäisen rakastuminen usein vanhempaansa, sekä lapsen suuri kiinnostus omasta alkuperästään, siitä mistä vauvat syntyvät sekä tyttöjen ja poikien eroavaisuuksista. Ensimmäisellä portaalla opitaan myös asenteita ja arvoja omaa sukupuolta kohtaan. (Korteniemi-Poikela & Cacciatore, 19) Toisella portaalla, Idoli ihastuttaa, ollaan yleensä noin 6-12 -vuotiaana, jolloin rakastutaan johonkin yleisesti hyväksyttyyn kohteeseen kuten esimerkiksi omaan opettajaan tai julkisuuden henkilöön. Tällä portaalla seksuaalisuuden fantasiatilat alkavat kehittyä. Elämän pettymysten hetkillä tämä porras on usein käytössä myös myöhemmin elämässä. (Korteniemi-Poikela & Cacciatore, 19) Seuraaville portaille astutaan hyvin eriaikaisesti riippuen yksilöllisestä kehittymisestä. Kolmannella portaalla, Tuttu mutta salattu, ihastumisen kohde on lähipiirin tuttu ihminen. Tällä portaalla jotkut ovat jo 8-vuotiaina, kun taas toiset ovat vasta 13-18 -vuotiaana. Ihastumisen tunteita koetaan, ja ihastumisen kohde on tavallisesti joku ikätoveri, mutta kohdetta ei ikinä kerrota kenellekään. Portaan tärkein tehtävä on opettaa hallitsemaan omaa käytöstään voimakkaiden tunteiden vallassa. (Korteniemi-Poikela & Cacciatore, 19) Kolmannen portaan jälkeen ihastumisen kohde uskalletaan kertoa myös jollekin toiselle. Tällä Tuttu ja kaverille kerrottu -portaalla on hyvin merkittävä asema ihmisen ystävyyssuhteiden rakentamisessa, sillä portaalla joudutaan käsittelemään ystävyyttä, opettelemaan olemaan ystävä sekä tunnistamaan omat ystävät. (Korteniemi-Poikela & Cacciatore, 19) Viidennellä Tykkään sinusta -portaalla ihastuminen paljastetaan myös kohteelle esimerkiksi kirjelappusten, tekstiviestin tai ulkopuolisen viestinviejän välityksellä. Oleellisinta tällä portaalla on se, että ihminen oppii kestämään sen, että myös ihastumisen kohde tietää asiasta. Myöhemmin seurustelu toisen ihmisen kanssa myönnetään jo muillekin, jolloin ollaan Käsi kädessä -portaalla. Ihastuminen on tällöin kahden ihmisen yhteinen kokemus, joka halutaan näyttää myös koko muulle maailmalle. (Korteniemi-Poikela & Cacciatore, 19) 7
Koskettelu ja suutelu avaavat aivan uuden maailman nautinnolle Suudellen -portaalla, mutta kaikki hellyys tapahtuu rajatulla alueella. Kanssakäymiseen liittyy usein seksuaalista kiihottumista, mutta usein ei uskalleta koskea vielä muualle kuin suun ja kaulan alueelle. Tällä portaalla opetellaan oman itsensä hallintaa sekä kumppanin kunnioitusta useimmiten 14-18 -vuoden iässä. Seuraavaksi Mikä tuntuu hyvältä? -portaalla opetellaan yhdessä kumppanin kanssa, mitkä asiat tuntuvat itsestä ja toisesta hyvältä. Portaan tavoitteena ei ole vielä yhdyntä, vaan petting, eli kehojen viestinnän ja keskustelun harjoittelu sekä yhdessä jaettu seksuaalinen nautinto. Nuori on yleensä tällöin 15-20 - vuotias. (Korteniemi-Poikela & Cacciatore, 19) Viimeinen porras on nimeltään Rakastella, joka keskimäärin tapahtuu 16-25 -vuotiaana. Tällä portaalla ihminen on valmis haluamaan suhteelta kaiken muun lisäksi myös yhdyntää, jonka tavoitteena on kokea sekä fyysistä että psyykkistä mielihyvää. Tällä portaalla olisi suotavaa, että järjen kerros olisi riittävän kehittynyt, jotta ihmisellä olisi riittävä tieto- ja taitotaso seksiriskeistä sekä suojautumisesta, vastuuntunto, empatia sekä kunnioitus seksikumppaniaan kohtaan. (Korteniemi-Poikela & Cacciatore, 19 21.) WHO on selvittänyt ja tiivistänyt useiden kansainvälisten asiantuntijaorganisaatioiden käsityksiä seksuaalisesta kehityksestä. Näistä käsityksistä muodostunut kuva seksuaalisuudesta ja sen kehityksestä on hyvin monipuolinen ja laaja. Selvityksen mukaan seksuaaliseen kehitykseen liittyy vahvasti kehitys biologisilla, psykologisilla ja sosiaalisilla osa-alueilla. Esimerkiksi sosiaalisten käytösnormien oppiminen tai seksuaaliseen aistimiseen tarvittavien kehon osien kehittyminen ovat tärkeitä tapahtumia seksuaalisen kehityksen kannalta. Seksuaaliset kokemukset eivät siis ole ainoita, joilla on vaikutusta ihmisen seksuaalisuuteen, vaan siihen voivat vaikuttaa myös monet muut tekijät. (WHO 2010, 22 27.) WHO:n selvityksen mukaan lapsen seksuaalisuus kehittyy ensimmäisten kymmenen ikävuoden aikana hyvin paljon. Lapset syntyvät seksuaalisina olentoina, ja alkavat tuntea seksuaalisia tunteita jo varhaislapsuudessa. Pian he huomaavat naisten ja miesten väliset fyysiset erot, ja alkavat tutkia omaa ja muiden kehoa, seksuaalisia tunteita ja haluja leikkien ja kysymysten avulla. Lapset usein kuitenkin huomaavat aikuisten vaiteliaisuuden asioista kysyttäessä, ja saattavat kokeilla asiaan liittyviä rajoja yllättäenkin. Moraalin kehittyessä kouluiän alussa myös häpeän tunne asiaan liittyen kasvaa entisestään. Kuitenkin lapset leikkivät seksuaalisia leikkejä ja ovat hyvin uteliaita ja tiedonjanoisia seksuaalisuutta kohtaan. (WHO 2010, 23 24.) 8
Puberteetin aikana nuoren mielenkiinto kohdistuu erityisesti vastakkaisen sukupuolen kehoon ja sukuelimiin. Oman identiteetin, itsetunnon ja sosiaalisten suhteiden kehittyminen, sekä lopulta seksuaaliset kokeilut ja kokemukset liittyvät tällöin vahvasti seksuaaliseen kehitykseen. Ystävät ovat tärkeitä henkilöitä, joiden kanssa kokemuksista voi puhua. Fyysinen kehitys on huomattavasti psykologista kehitystä nopeampaa, ja tytöt ovat usein kehityksessä reilusti poikia edellä. 20 ikävuoteen mennessä yleensä seksuaalinen suuntautuminen selkenee sekä omat seksuaaliset mieltymykset muodostuvat. (WHO 2010, 24.) 2.3 Seksuaalikasvatuksen määrittelyä ja historiaa Seksuaalikasvatus on käsitteenä haastava, sillä esimerkiksi Suomessa sen käsitteistöön ei ole juuri kiinnitetty erityistä huomiota. Tutkimuksissa ja kirjallisuudessa esiintyy erilaisia käsitteitä, joiden alkuosana esiintyvät sanat: parisuhde, ihmissuhde, sukupuoli, perhe, seksi ja seksuaalisuus, ja loppuosana puolestaan sanat: valistus, kasvatus, opetus sekä neuvonta. Seksuaalikasvatus-termiä tullaan lähivuosina käyttämään sekä aikaisemmin käytettyjen termien kanssa että niitä korvaavana käsitteenä. (Nummelin 1997, 33 37.) Kansainvälisessä kirjallisuudessa seksuaalikasvatukseen liittyviä termejä on puolestaan huomattavasti vähemmän kuin suomalaisessa käsitteistössä. Sex education ja sexuality education ovat yleisimmin käytetyt käsitteet, mitä kansainvälisestä kirjallisuudesta löytyy. Näiden termien merkitys on kuitenkin hyvin maasidonnaista, sillä seksuaalikasvatuksen sisällöt määrittyvät pääosin maan poliittisista ja kulttuurisista lähtökohdista. (Parker, Wellings & Lazarus, 2009.) Seksuaalikasvatus tarkoittaa samalla myös seksuaalioikeutta eli ihmisoikeutta. Kaiken ikäiset ihmiset tarvitsevat seksuaalikasvatusta, mutta etenkin nuoruudessa se on hyvin tärkeää, sillä nuorilla on vielä melko vähän elämänkokemusta sekä omia valmiuksia selvitä maailmassa. Seksuaalikasvatusta ja sen vaikutuksia on tutkittu paljon, ja voidaan todeta, että se vaikuttaa nuorten valintoihin riskinottoa vähentävästi, jos sitä on tarjolla riittävästi, eli vähintään yksi tunti viikossa koko peruskoulun ajan. (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2008, 20 21.) Seksuaalikasvatuksen tavoitteena voidaan pitää asenteiden, tietojen, taitojen, sukupuolten ja yksilöiden välisen tasa-arvon sekä seksuaaliterveyden edistäminen, jotka mielletään pitkälti nuoria 9
koskevaksi sekä nuorten parissa tapahtuvaksi toiminnaksi. Pienten lasten seksuaalikasvatuksen oletetaan usein tapahtuvan muun sosialisaation myötä, eikä sen toteutukseen tämän vuoksi kiinnitetä esimerkiksi päivähoidossa systemaattisesti huomiota. (Väestöliitto 2013a.) Seksuaalikasvatuksen perimmäinen idea on auttaa lapsia ja nuoria yleisesti valmistautumaan elämään. Tarkoitus on auttaa heitä sekä luomaan että ylläpitämään tyydyttäviä ihmissuhteita. Lisäksi seksuaalikasvatuksella pyritään edistämään heidän persoonallisuuden sekä itsenäisen päätöksenteon myönteistä kehittymistä. (WHO 2010, 21.) Maailman kaikilla nuorilla on myös oikeus saada tietoa seksuaalisuudesta riippumatta heidän sukupuolestaan, ihonväristään, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai terveydentilastaan. (Väestöliitto 2013b.) Seksuaaliterveyspalvelujen pitäisi olla nuorten ulottuvilla, niiden piiriin pitäisi päästä helposti ja niistä pitäisi löytää informaatiota vaivattomasti. Myös vanhempien pitäisi rohkeasti tarjota apuaan ja tietämystään nuorille, jotka ovat sen tarpeessa. (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2008, 106 107.) Historiallisesta näkökulmasta katsottuna seksuaalikasvatuksen ohjelmat voidaan maailmanlaajuisesti jakaa periaatteessa kolmeen erilaiseen ryhmään: 1. Seksuaalikasvatusohjelmat, joissa ennen kaikkea keskitytään pidättäytymiseen sukupuoliyhdynnästä ennen avioliittoa. Näitä ohjelmia kutsutaan "miten sanoa ei -ohjelmiksi" sekä "pidättäytymisohjelmiksi". (1. tyyppi) 2. Seksuaalikasvatusohjelmat, joissa pidättäytyminen sukupuoliyhdynnästä ennen avioliittoa on vain yksi vaihtoehto turvaseksin ja ehkäisyn rinnalla. Näitä ohjelmia kutsutaan usein "kattavaksi seksuaalivalistukseksi". (2. tyyppi) 3. Seksuaalikasvatusohjelmat, joihin sisältyy paljon 2. ryhmän tekijöitä. Näissä ohjelmissa tekijöitä tarkastellaan kuitenkin laajemmin henkilökohtaisen ja seksuaalisen kasvun näkökulmista. Näitä ohjelmia kutsutaan "kokonaisvaltaiseksi seksuaalikasvatukseksi". (3. tyyppi) Esimerkiksi Yhdysvalloissa noudatetaan pääsääntöisesti ainoastaan ensimmäisen ja toisen tyypin ohjelmia kun taas Länsi-Euroopassa kolmannen tyypin ohjelmat ovat huomattavasti yleisimpiä. (WHO 2010, 13.) 10
2.4 Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus WHO:n (2010) asiakirjassa käytetään seksuaalikasvatuksesta laajaa määritelmää, joka käsittää seksuaalisuuden ja seksuaalisten kontaktien fyysisten, emotionaalisten ja vuorovaikutteisten näkökohtien lisäksi myös monia muita näkökohtia, kuten turvallisuuden ja viehätyksen tunteet sekä ystävyyden. Tämän laajan seksuaalikasvatus-määritelmän mukaan seksuaalikasvatus alkaa heti lapsen syntymästä. Heti syntymän jälkeen lapset oppivat arvostamaan lämpöä, läheisyyttä ja ruumiillista kontaktia sekä niihin liittyvää mielihyvän tunnetta. Vanhemmilla on keskeinen rooli lapsen seksuaalikasvatuksen aloituksessa, sillä heidän tehtävänään on välittää lapselleen näitä läheisyyteen ja ihmiskehoon liittyviä asioita. Aiomme myös omassa tutkimuksessamme pääosin käyttää tätä laajaa ja kokonaisvaltaista seksuaalikasvatuksen määritelmää. 2.4.1 Kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen periaatteet Kokonaisvaltaisesta seksuaalikasvatuksesta on esitetty seuraavat periaatteet, joiden mukaan seksuaalikasvatus pitäisi toteuttaa: Kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen pitää alkaa heti syntymästä, ja olla ikään nähden sopivaa. Siinä pitää aina ottaa huomioon sekä lapsen ja nuoren kehitystaso että käsityskyky. Kokonaisvaltaista seksuaalikasvatusta pitää myös mukauttaa kulttuurin, sosiaalisten tekijöiden sekä sukupuolen mukaan, ja sen pitää vastata nuorten oman elämän realiteetteja. Kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen pitää aina perustua seksuaalisuutta ja lisääntymistä koskeviin ihmisoikeuksiin sekä kokonaisvaltaiseen ajatukseen yleisestä hyvinvoinnista ja terveydestä. Sukupuolten välinen tasa-arvo, itsemääräämisoikeus sekä erilaisuuden hyväksyminen ovat myös olennainen osa kokonaisvaltaista seksuaalikasvatusta, joka pitää myös nähdä keinona kehittää yhteiskuntaa oikeudenmukaiseen ja myötätuntoiseen suuntaan erityisesti voimaannuttamalla sekä yksilöitä että yhteisöjä. Seksuaalikasvatuksen pitää perustua aina tieteellisesti perusteltuun tietoon. (WHO 2010, 28.) 11
2.4.2 Tavoiteltavat tulokset kokonaisvaltaisessa seksuaalikasvatuksessa Kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen avulla pyritään saavuttamaan seuraavat tulokset: Sosiaalisen ilmapiirin edistäminen, jossa suhtaudutaan kunnioittavasti, avoimesti ja suvaitsevaisesti seksuaalisuuteen, eri elämäntyyleihin, asenteisiin ja arvoihin. Sukupuolten välisten erojen sekä seksuaalisen moninaisuuden kunnioittaminen sekä sukupuoliroolien ja sukupuoli-identiteetin tiedostaminen. Nuorilla on mahdollisuus tehdä päätöksiä, jotka perustuvat tietoon ja asioiden oikeanlaiseen ymmärtämiseen. Lisäksi nuorilla on mahdollisuus toimia vastuullisesti sekä itseään että kumppaniaan kohtaan. Nuorilla on riittävästi seksuaalista tietoa ihmiskehosta, ja sen kehittymisestä ja toiminnoista. Lapset ja nuoret oppivat ilmaisemaan sekä tunteitaan että tarpeitaan, kokemaan seksuaalista mielihyvää sekä muodostamaan omat sukupuoliroolinsa ja seksuaali-identiteettinsä. Tällä tavoin he voivat kehittyä seksuaalisina olentoina. Asianmukaisen tiedon saanti seksuaalisuuden fyysisistä, kognitiivisista, sosiaalisista, emotionaalisista ja kulttuurisista näkökohdista. Lisäksi lapsilla ja nuorilla pitää olla riittävää tietoa sukupuolitaudeista sekä seksuaalisen pakottamisen torjumisesta. Jotta lapset ja nuoret osaavat käsitellä kaikkia parisuhteiden ja seksuaalisuuden piirteitä, pitää heillä olla tähän vaadittavat elämäntaidot. Neuvonta- ja terveydenhuoltopalveluista sekä niiden käyttämisestä saadut tiedot ja taidot. Oman kriittisen suhtautumistavan kehittyminen pohtimalla seksuaalisuutta ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tasa-arvoisen, vastavuoroisen ja kunnioittavan (seksi)suhteen muodostus. 12
Kyky keskustella aiheista, jotka liittyvät tunteisiin, suhteisiin sekä seksuaalisuuteen. Jotta aiheista voi keskustella, pitää olla omaksunut tähän tarvittava kieli. (WHO 2010, 28.) 2.5 Monikulttuurinen seksuaalikasvatus Kun puhutaan monikulttuurisuudesta, tarkoitetaan ihmisiä, jotka eroavat kulttuurisilta juuriltaan etnisesti, uskonnollisesti sekä kansallisissa perinteissä valtaväestön tavoista, arvoista sekä normeista (Emas 2006, 77). Koska suomalainen koululuokka tulee jatkuvasti yhä monikulttuurisemmaksi, on erittäin tärkeä asia huomioida monikulttuurisuus ja maahanmuuttajien erilaiset kulttuuriset lähtökohdat myös seksuaalikasvatuksessa. Suomalainen seksuaalikasvatus on monelle ulkomaalaistaustaiselle nuorelle hyvin erilainen kuin mihin he ovat tottuneet. (Väestöliitto 2013c.) Nyky-Suomessa, toisin kuin suuressa osassa maailmaa, puhutaan seksuaalisuudesta melko avoimesti. Maahanmuuttajanuorilla voi olla hyvin hajanaiset ja vajavaiset tiedot esimerkiksi lisääntymisanatomiasta ja -fysiologiasta. Muun muassa Venäjältä ja Yhdysvalloista tulevat voivat pelätä, että tieto johtaa väistämättä aikaisiin kokeiluihin sekä ongelmiin. Myös media luo tietyntyylisen kuvan suomalaisesta seksuaalisuudesta, mikä saattaa ulkomaalaistaustaisesta tuntua liiankin avoimelta. (Väestöliitto 2009.) Seksuaalisuutta ja sukupuolta koskevat käsitykset ovat yksi osa sekä oman kulttuurin että oman identiteetin ydintä. Kun kaksi erilaista kulttuuria kohtaa, törmäävät väistämättä myös ihmisten seksuaalisuutta ja sukupuolta koskevat käsitykset. (Emas 2006, 77.) Suurimmat kulttuurien eroavaisuudet liittyvät muun muassa esiaviolliseen seksiin suhtautumiseen, erilaisiin seksuaali- ja sukupuoli-identiteetteihin sekä yksilön päätäntävaltaan koskien esimerkiksi kumppanin valintaa ja avioitumista. (Väestöliitto 2013c). Ongelmaksi saattaa muodostua, mitä tunnusmerkkejä omasta kulttuurista maahan muuttaneet voivat säilyttää. Vallitsevasta kulttuurista löytyy julkisesti ilmaistuja sekä yleisesti jaettuja keskeisiä arvoja, joita kaikkien ihmisten odotetaan kunnioittavan. Toisaalta valtiovallalla ei ole kuitenkaan oikeutta puuttua kenenkään ihmisen yksilöllisiin arvoihin. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kaikilta jäseniltä vaaditaankin tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta sekä lakien noudattamista. (Emas 2006, 77.) Myös Suomessa ihmiset saattavat suhtautua seksiin ja seksuaalisuuteen hyvin eri tavoin. Tärkeintä on kuitenkin tiedostaa ja muistaa, että jokaisen Suomessa olevan lapsen on saatava tietoa 13
seksuaalisuudesta ja seksuaaliterveydestä riippumatta lapsen henkilökohtaisista ominaisuuksista. (Väestöliitto 2013c.) 14
3 SEKSUAALIKASVATUS KOULUSSA Ruotsi oli Euroopan ensimmäinen maa, joka ryhtyi virallisesti antamaan seksuaalikasvatusta vuonna 1955 pakollisena oppiaineena koulussa. Yleisesti seksuaalikasvatus aloitettiin Länsi- Euroopan kouluissa, kuten muissa Pohjoismaissa, Saksassa, Itävallassa, Alankomaissa ja Sveitsissä 1970- ja 1980-luvulla. Samoihin aikoihin markkinoille tuli myyntiin myös uusia ja luotettavia ehkäisymenetelmiä, joista yksi hyvä esimerkki on e-pillerit. Näihin aikoihin myös abortti laillistettiin useimmissa Euroopan maissa. Nämä innovaatiot tarjosivat täysin uuden mahdollisuuden seksuaalisuuden erottamiseen lisääntymisestä. Ranska, Espanja, Irlanti ja muutama Etelä-Euroopan maa aloittivat seksuaalikasvatuksen hieman edellä mainittuja maita myöhemmin 1990- ja 2000-luvulla. Kommunismin romahdettua myös Itä- ja Keski-Euroopassa ryhdyttiin kehittämään seksuaalikasvatuksen antamista kouluissa. Tällä hetkellä kuitenkin vain muutamassa Itä- ja Keski-Euroopan maassa (Tsekin tasavallassa ja Virossa) pyritään jatkuvasti kehittämään seksuaalikasvatusta modernimpaan suuntaan. Yksi syy siihen, miksi seksuaalikasvatuksen kehitys on Itä- ja Keski-Euroopassa hidastunut on fundamentalismin (poliittinen, kulttuurinen ja uskonnollinen) lisääntyminen julkisuudessa. (WHO 2010, 10.) Suomessa kouluopetukseen on sisältynyt terveysaiheista opetusta jo 1800-luvulta lähtien, mutta sen asema pysyi hyvin vaihtelevana aina 1990-luvulle asti. Vasta vuosituhannen vaihteessa koululakiuudistus toi terveystiedolle erillisen oppiaineen aseman peruskoulussa. Vuoden 2004 opetussuunnitelmassa seksuaaliterveys eli ihmissuhteet, seksuaalisuus, käyttäytyminen sekä niihin liittyvät normit ja arvot esitetään hyvin keskeisenä sisältönä. (Liinamo 2005, 12 14.) Palaamme tutkimuksessamme vuoden 2004 opetussuunnitelman sisältöihin ja tavoitteisiin seksuaalikasvatuksen osalta vielä myöhemmin. Suhtautuminen seksuaalikasvatukseen ei ole aina ollut myönteistä, ja vielä 1980-luvun loppupuolella suhtauduttiin silloiseen sukupuolikasvatukseen jollain tahoilla varsin kielteisesti. Negatiivinen suhtautuminen ulottui aina oppikirjoihin asti, joista 1980-luvulla tehtiin useita 15
eduskuntakyselyitä. Myös opettajien omat arvostukset ja asenteet ovat omalta osaltaan vaikuttaneet seksuaalikasvatuksen varsin kirjaviin vaiheisiin. (Lähdesmäki & Peltonen 2000, 208 209.) Nummelin (2000) on helpottanut suomalaisen käsitteistön epäselvyyttä jakamalla seksuaalikasvatuksen kolmeen erilaiseen toteuttamistapaan, joita ovat seksuaaliopetus, seksuaalineuvonta sekä seksuaalivalistus. Lähtökohtana tälle jaottelulle on seksuaalikasvatuksen määritteleminen sen ilmenemismuotojen kautta. Tässä tutkimuksessa pääpaino on nimenomaan koulussa tarjottavassa seksuaaliopetuksessa, mutta myös seksuaalineuvonnan ja -valistuksen teemat otetaan huomioon. KUVIO 2. Seksuaalikasvatuksen kolme toteutumismuotoa (Nummelin 2000, 26). Seksuaalineuvonnan päätarkoitus on vastata lasten ja nuorten kysymyksiin seksuaalisuudesta ryhmätilanteen sijaan kahden kesken, joka on seksuaalineuvonnan yksi ominaispiirteistä. Neuvonta voi käynnistyä joko nuoren tai seksuaalineuvojan, kuten kouluterveydenhoitaja, aloitteesta. Asioita pyritään käsittelemään ratkaisukeskeisesti, jolloin nuorella säilyy vaikeitakin asioita käsiteltäessä oman elämän hallinnan tunne. Kouluterveydenhoitajat ovat avainasemassa seksuaalineuvojina, ja he ovatkin muun kouluterveydenhuoltohenkilöstön ohella maassamme ainoita juuri nuorten perusterveydenhuoltoon perehtyneitä henkilöitä. Nuorten seksuaalineuvonnassa keskeiseen 16
asemaan nousevat luottamuksellisuus, kiireettömyys, ystävällisyys sekä asiantuntevuus. (Nummelin 2000, 28 30.) Kaikkein laajimman kohderyhmän tavoittaa ammatillinen, joukkoviestinnän avulla tapahtuva informointi seksuaaliasioista eli seksuaalivalistus. Yksisuuntaisuus sekä henkilökohtaisen viestinnän puuttuminen ovat seksuaalivalistuksen ominaispiirteitä. Seksuaalivalistus mahdollistaa suuren nuorisojoukon tavoittamisen, mukaan lukien myös niiden nuorien, jotka eivät itse etsi aktiivisesti tietoa seksuaaliasioista. Seksuaalivalistuksen yksi tarkoitus on herättää nuori ajattelemaan, korjata mahdollisia virheellisiä tietoja ja uskomuksia sekä puhtaasti tarjota nuorelle hänen tarvitsemaansa informaatiota seksuaaliasioissa. Nuorille tarkoitettua seksuaalivalistusta voidaan myös hyödyntää seksuaalineuvonnassa ja -opetuksessa. (Nummelin 2000, 30 31.) Omassa tutkimuksessamme perehdymme tämän jaottelun perusteella lähinnä seksuaaliopetukseen, sillä tutkimme peruskoulun oppikirjojen avulla juuri koulujen tarjoamaa seksuaalikasvatusta lapsille ja nuorille. Kun seksuaalisuuteen liittyviä asioita käsitellään opetussuunnitelman mukaisesti, tarkoitetaan tällöin seksuaaliopetuksesta. Peruskouluaikainen seksuaalikasvatus on hyvin tärkeässä asemassa juuri nuorten seksuaalikasvatuksessa, sillä sen avulla tavoittaa kaikki nuoret (lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia) usean vuoden ajan. Peruskouluaikaisen seksuaalikasvatuksen avulla seksuaalisuuteen liittyviä asioita on mahdollista käsitellä myös hyvin monipuolisesti ja laajasti. Nuoret ja heidän vanhempansa usein myös mieltävät koulun sellaiseksi paikaksi, jossa on hyvä käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä asioita. (Nummelin 2000, 26.) Koulun henkilökunnalle voi seksuaaliopetusta antaa työpaikkakoulutuksena. Koulutuksessa voidaan käsitellä esimerkiksi sitä, miten seksuaalisuudesta ja seksistä voidaan puhua opetuksessa, millä tavoin aikuiset voivat itse kohdata oman seksuaalisuutensa sekä mitä eri aiheita seksuaaliopetuksessa voidaan käsitellä (Bildjusckin & Malmberg 2000, 13). Jotta aikuinen voi puhua seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, täytyy hänen ensin pohtia omaa minuuttaan, seksuaalisuuttaan, sukupuolisuuttaan sekä mietteitään parisuhteista (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2008, 28). Jos kasvattaja on sinut oman seksuaalisuutensa kanssa, jaksaa hän olla myös innostunut antaessaan seksuaaliopetusta. (Bildjuschkin & Malmberg 2000, 13 14). Kansainvälisestä näkökulmasta tarkasteltuna seksuaaliopetukseen liittyy Suomessa tällä hetkellä asiallisuus ja avoimuus. Sekä seksuaalivalistuksen että koulun tarjoaman seksuaaliopetuksen ominaispiirteitä ovat tasa-arvo ja yhtenevät tavoitteet sekä kouluopetuksessa että 17
kouluterveydenhuollon toiminnassa. Nuorilla on oikeus ja mahdollisuus saada seksuaalikasvatusta riippumatta asuinpaikasta, koulusta, perheen vakaumuksesta tai sosiaalisesta ympäristöstä. Suomessa ei siis tarvitse käydä keskustelua siitä, löytyykö yksittäisen koulun opetusohjelmasta seksuaalikasvatukseen liittyviä osioita. (Lähdesmäki & Peltonen 2000, 208.) Seksuaaliopetusta ja -kasvatusta suunniteltaessa pitää kaikkien pystyä yhdessä sopimaan, mitä seksuaaliterveys tarkoittaa. Termeistä tai arvoista keskustelua ei voida ikinä koulussa tai nuorisotoimessa ohittaa. Keskustelun lisäksi on luotava yhteinen suunnitelma siitä, millaisia asioita koulussa opetetaan ja millä perusteella. Kasvattajien ja kasvatettavien yhteiset samaa tarkoittavat termit helpottavat seksuaalikasvatuksen antamista suuresti. (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2008, 21.) Keskeistä seksuaaliopetuksessa on sen ajoitus nuorten iän ja kehitysvaiheen mukaan. Seksuaaliopetuksessa ja sen ajoituksessa tulee ottaa huomioon sekä nuoren kognitiivinen ja emotionaalinen että ruumiillinen ja seksuaalinen kehitys. Tästä syystä ihannetilanteessa ei seksuaaliopetusta voida ajoittaa yksinomaan luokka-asteen perusteella. (Nummelin 2000, 27 28.) Kuten aiemmin mainitsimme, seksuaalisen kehityksen voidaan nähdä tapahtuvan kolmella eri kerroksella, jotka ovat järki (kognitio), tunne (emootio) sekä biologia (fyysinen). Jokainen kerros on tärkeä ja yksilöllinen, eikä seksuaalikasvatusta voida liittää ainoastaan biologiseen kerrokseen. Järjen kerroksella tapahtuu seksuaalisuuden tietoinen prosessointi. Tunteen kerroksella puolestaan käydään läpi erilaisia tunteita. Pienillä lapsilla nämä tunteet ovat enimmäkseen uteliaisuutta, kun taas varhaisnuoret kokevat paljon hämmennystä ja ovat herkkiä uusille asioille. Kun lapsi pystyy käsittelemään tunteitaan, lisää se hänen itseymmärrystään ja itsearvostustaan sekä vahvistaa häntä. Muutos lapsesta sukukypsäksi aikuiseksi murrosiän kautta tapahtuu puolestaan biologian kerroksella. Tällä kerroksella lapsi tarvitsee paljon tietoa ja tukea hyväksyäkseen yksilöllisen kehonsa ja kehityksensä. (Korteniemi-Poikela & Cacciatore 2010, 17 18.) Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on listannut seksuaalikasvatuksessa huomioon otettavia asioita, jotka ovat: Seksuaalisuuden kokonaisvaltainen luonne Oppilaiden turvallisuuden tunne, yksityisyys ja rajat 18
Tarvelähtöisyys Myönteinen suhtautumistapa seksuaaliseen hyvinvointiin Nuorten aktiivinen rooli seksuaalikasvatuksen järjestämisessä, toteuttamisessa ja arvioinnissa Vuorovaikutuksellisuus Nuorille sopiva kieli ja asianmukaisen sanaston vahvistaminen Monipuoliset opetusmenetelmät erilaisten oppimistyylien tukena Jatkuvuus ja prosessilähtöisyys Tilanne- ja ympäristösidonnaisuus Yhteistyö kotien ja muiden sidosryhmien kanssa Sukupuolten erilaiset tarpeet ja huolenaiheet, esimerkiksi erottamalla tytöt ja pojat opetuksessa väliaikaisesti toisistaan ja huolehtimalla siitä, että opettajatiimeissä on yksi nainen ja mies (THL 2013.) Kuten aikaisemmin totesimme, peruskoulussa annettava seksuaalikasvatus on hyvin tärkeässä roolissa, sillä sen avulla tavoittaa ison osan kaikista lapsista ja nuorista. WHO:n raportissa kuitenkin todetaan tämän vaativan paljon erilaisia yhteistyökumppaneita, jotka ovat luonteeltaan joko suoria tai epäsuoria. Suoria yhteistyökumppaneita seksuaalikasvatuksessa ovat vanhemmat ja muut huoltajat, opettajat, sosiaalityöntekijät, vertaisryhmän edustajat ja nuoret itse, terveydenhoitohenkilökunta sekä erilaiset neuvonantajat. Toisien sanoen näitä ovat sellaiset henkilöt, jotka ovat suoraan yhteydessä lapsiin ja nuoriin. Epäsuoriin yhteistyökumppaneihin puolestaan lukeutuvat päättäjät, tukijat ja asiamiehet, kansalaisjärjestöt, yhteisöjen johtajat, yliopistot, oikeusinstituutiot sekä tieteelliset tutkimuslaitokset. Kun seksuaalikasvatusta ryhdytään suunnittelemaan ja antamaan esimerkiksi peruskoulussa, pitää aina määrittää myös toiminnan 19
keskeiset kumppanit ja se, millä tavalla heidät otetaan mukaan seksuaalikasvatustoimenpiteisiin. Jotta yhteistyökumppanit voivat osallistua mahdollisimman tehokkaasti seksuaalikasvatuksen antamiseen, pitää heille antaa tarvittava koulutus. (WHO 2010, 29.) 3.1 Seksuaalikasvatus perusopetuksen opetussuunnitelmassa 2004 Opetushallituksen laatimat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet on asiakirja, joka määrittää kehyksen paikallisen opetussuunnitelman laatimiselle. Samalla se antaa raamit, joiden mukaan opettajan tulee työssään toimia. Opetussuunnitelman mukaan opetuksella on sekä kasvatusettä opetustehtävä: "sen tehtävänä on toisaalta tarjota yksilölle mahdollisuus hankkia yleissivistystä ja suorittaa oppivelvollisuus ja toisaalta antaa yhteiskunnalle väline kehittää sivistyksellistä pääomaa sekä lisätä yhteisöllisyyttä ja tasa-arvoa". Opetussuunnitelman perusteissa painotetaan, että "perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen itsetunnon kehittymiseen". (Opetushallitus 2004, 10 14.) Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2004) seksuaalikasvatuksen sisältöjä löytyy useista osioista. Se kuuluu moniin oppiaineisiin, sekä Eheyttäminen ja aihekokonaisuudet -otsikon alle. Seksuaalikasvatuksen aiheita on opetussuunnitelmassa läpi peruskoulun. Seuraavassa esittelemme oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt kuten ne opetussuunnitelman perusteissa sanatarkasti mainitaan. 3.1.1 Seksuaalikasvatus opetussuunnitelman aihekokonaisuuksissa Seksuaalikasvatuksen sisältöjä on useissa opetussuunnitelman aihekokonaisuuksissa. "Ihmisenä kasvaminen -aihekokonaisuuden päämääränä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua ja elämän hallinnan kehittymistä. Tavoitteena on luoda kasvuympäristö, joka tukee toisaalta yksilöllisyyden ja terveen itsetunnon ja toisaalta tasa-arvoon ja suvaitsevaisuuteen pohjautuvan yhteisöllisyyden kehitystä". Aihekokonaisuuden tavoitteena on, että "oppilas oppii ymmärtämään omaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvuaan sekä omaa ainutkertaisuuttaan". Myös omaa toimintaa tulee oppia arvioimaan sen eettisyyden kannalta: tavoitteena on, että oppilas oppii "arvioimaan toimintansa eettisyyttä ja tunnistamaan oikean ja väärän". Opetuksen keskeisissä sisällöissä luetellaan muun muassa tunteiden tunnistaminen ja käsittely, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, toisten huomioon ottaminen sekä oikeudet, velvollisuudet ja vastuut ryhmässä. (Opetushallitus 2004, 38.) 20
Viestintä ja mediataito -aihekokonaisuus on merkittävä seksuaalikasvatuksen kannalta lähinnä vastuullisen ja kriittisen medianlukutaidon näkökulmasta. Tavoitteena on, että oppilas oppii "ilmaisemaan itseään monipuolisesti ja vastuullisesti sekä tulkitsemaan muiden viestintää, sekä suhtautumaan kriittisesti median välittämiin sisältöihin ja pohtimaan niihin liittyviä eettisiä ja esteettisiä arvoja viestinnässä". (Opetushallitus 2004, 39 40.) Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys -aihekokonaisuus asettaa seksuaalikasvatuksen kannalta tärkeäksi päämääräksi luoda koulun oppimiskulttuuri ja toimintatavat sellaisiksi, että ne tukevat "oppilaan kehittymistä omatoimiseksi, aloitteelliseksi, päämäärätietoiseksi, yhteistyökykyiseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi". Tavoitteena on, että oppilas oppii "kohtaamaan ja käsittelemään muutoksia, epävarmuutta ja ristiriitoja sekä toimimaan yritteliäästi ja aloitteellisesti". (Opetushallitus 2004, 40.) Turvallisuus ja liikenne -aihekokonaisuus asettaa päämääräksi "auttaa oppilasta ymmärtämään turvallisuuden fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia sekä opastaa vastuulliseen käyttäytymiseen". Sen mukaan "perusopetuksen tulee antaa oppilaalle ikäkauteen liittyvät valmiudet toimia erilaisissa toimintaympäristöissä ja tilanteissa turvallisuutta edistäen". Tavoitteena on, että oppilas oppii "tunnistamaan turvallisuus- ja terveysriskejä, ennakoimaan ja välttämään vaaratilanteita sekä toiminaan terveyttä ja turvallisuutta edistävästi". (Opetushallitus 2004, 42.) 3.1.2 Seksuaalikasvatus oppiainekohtaisessa opetussuunnitelmassa Seksuaalikasvatukseen liittyviä tavoitteita löytyy opetussuunnitelmasta lähes jokaisesta oppiaineesta. Tässä esittelemme kuitenkin vain oppiaineet, joiden kirjoja valittiin tutkimukseen. Näitä ovat 1-4 -luokilla ympäristö- ja luonnontieto, 5-6 -luokilla biologia ja maantieto sekä 7-9 - luokilla biologia sekä terveystieto. 3.1.2.1 Ympäristö- ja luonnontieto Ympäristö- ja luonnontiedon "opetuksen tavoitteena on, että oppilas oppii tuntemaan ja ymmärtämään luontoa ja rakennettua ympäristöä, itseään ja muita ihmisiä, ihmisten erilaisuutta sekä terveyttä ja sairautta". (Opetushallitus 2004, 170.) 21
Seksuaalikasvatukseen liittyviä tavoitteita ovat, että oppilas oppii psyykkistä ja fyysistä itsetuntemusta, itsensä ja muiden arvostamista ja sosiaalista osaamista terveyteen ja sairauteen sekä terveyden edistämiseen liittyviä käsitteitä, sanastoa ja toimintatapoja sekä tekemään terveyttä edistäviä valintoja. (Opetushallitus 2004, 170 171.) Seksuaalikasvatukseen liittyvät sisällöt opetussuunnitelman perusteissa 1-4 -luokille ovat ihmisen keho sekä kasvun ja kehityksen vaiheet pääpiirteissään omasta terveydestä huolehtiminen ja arkipäivän terveystottumukset perheen ja ystävyyden, tunteiden tunnistamisen ja vuorovaikutuksen merkitys hyvinvoinnille ja mielenterveydelle kiusaamisen ja väkivallan ehkäisy ja fyysisen koskemattomuuden kunnioittaminen sopimukset ja säännöt, hyvät tavat ja toisten huomioon ottaminen (Opetushallitus 2004, 171 172.) 3.1.2.2 Biologia ja maantieto Biologian ja maantiedon opetuksen tavoitteena on paitsi opettaa tuntemaan luonnon monimuotoisuutta, myös "ohjata oppilasta tuntemaan itseään ihmisenä ja osana luontoa". Biologian ja maantiedon opetukseen integroidaan myös terveystiedon sisältöjä. "Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että oppilas oppii ymmärtämään omaa kasvuaan ja kehitystään fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena prosessina sekä ihmisen ja hänen ympäristönsä välisenä vuorovaikutuksena". Sana seksuaalisuus mainitaan ensimmäistä kertaa opetussuunnitelmassa 5-6 -vuosiluokkien biologian ja maantiedon kohdalla. (Opetushallitus 2004, 176.) 22
Seksuaalikasvatukseen liittyviä tavoitteita ovat, että oppilas oppii tietämään perusasiat ihmisen rakenteesta ja elintoiminnoista arvostamaan kasvua ja kehitystä jokaisen henkilökohtaisena prosessina, tunnistamaan murrosiän tunnuspiirteitä sekä ymmärtämään ihmisen seksuaalisuutta pohtimaan kasvuun, kehitykseen, ihmisten erilaisuuteen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä kysymyksiä ottamaan vastuuta omista teoistaan sekä ottamaan huomioon toiset ihmiset (Opetushallitus 2004, 176 177.) Seksuaalikasvatukseen liittyviä sisältöjä ovat ihmisen kehon rakenne ja keskeiset elintoiminnot, lisääntyminen sekä murrosiän fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset muutokset oman kehon arvostus ja suojelu, tervettä kasvua ja kehitystä tukevat ja haittaavat tekijät sekä seksuaalisen kehityksen yksilöllinen vaihtelu ihmissuhteisiin, huolenpitoon ja tunteiden säätelyyn liittyvät sosiaaliset tekijät, suvaitsevaisuus sekä ikäkauteen liittyvät oikeudet ja vastuu (Opetushallitus 2004, 177.) 3.1.2.3 Biologia Biologian opetuksessa tutkimuksen kohteina ovat elämä, sen ilmiöt ja edellytykset. Seksuaalikasvatukseen liittyy lähinnä ihmisen rakenteeseen ja elintoimintoihin tutustuminen. (Opetushallitus 2004, 180.) 23