LABORATORIOHOITAJAN TYÖ: KUORMITUSTEKIJÄT, NISKA-HARTIASEUDUN JA YLÄRAAJAN OIREET JA STRESSI

LABORATORIOHOITAJAN TYÖ: KUORMITUSTEKIJÄT, NISKA-HARTIASEUDUN JA YLÄRAAJAN OIREET JA STRESSI Ulla Halminen-Äkräs Pro gradu -tutkielma Ergonomia Lääketieteen laitos Itä-Suomen yliopisto Huhtikuu 2010

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos Ergonomia HALMINEN-ÄKRÄS, ULLA: Laboratoriohoitajan työ: Kuormitustekijät, niskahartiaseudun ja yläraajan oireet ja stressi Pro gradu -tutkielma, 67 sivua, 3 liitettä (13 sivua) Ohjaajat: Professori Veikko Louhevaara, Dosentti Ritva Ketola Huhtikuu 2010 Avainsanat: laboratoriotyö, näytteenotto, työn kuormitustekijät, niska-hartiaseutu, yläraaja, stressi Verinäytteenotto HUSLAB:in kliinisen kemian ja hematologian laboratorioissa on lisääntynyt paljon viime vuosien aikana. Työajasta noin puolet kuluu erilaisten näytteiden ottamiseen. Samalla laboratoriotyö on muuttunut yksipuoliseksi ja osittain pakkotahtiseksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää laboratoriohoitajan verinäytteenottotyön kuormitustekijöitä, työssä koettua stressiä, työtyytyväisyyttä ja niska-hartiaseudun ja yläraajan oireita. Lisäksi selvitettiin työn kuormitustekijöiden yhteyksiä niskahartiaseudun ja yläraajan oireisiin. Tutkimuksen otoksen muodostivat laboratoriohoitajat (n = 148) HUSLAB:in kuudesta eri laboratoriosta. Hoitajat osallistuivat vuosina 2005 2006 hankkeeseen, jossa kehitettiin verinäytteenottoa ja työssä jaksamista. Aineisto kerättiin verinäytteenottotyöhön sopivaksi muokatulla kyselylomakkeella. Faktorianalyysillä tiivistettiin muuttujat keskeisiksi faktoreiksi. Ristiintaulukoinnilla vertailtiin eri laboratorioissa työn kuormitustekijöitä, stressiä, työtyytyväisyyttä ja niska-hartiaseudun ja yläraajan oireita. Regressioanalyysillä selvitettiin työn kuormitustekijöiden yhteyksiä niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin. Tutkituilla laboratoriohoitajilla esiintyi eri laboratorioissa eniten kuormitustekijöitä työtilan mitoituksissa, säädöissä ja toimivuudessa, työ- ja näytteenottotuolin toimivuudessa ja työympäristön lämpötilassa ja sisäilman laadussa. Työn psykososiaaliset vaatimukset liittyivät työn vaikutusmahdollisuuksiin, kiireiseen työtahtiin, taukojen toteutumattomuuteen sekä työmäärän epätasaiseen jakautumiseen, niin että työt ruuhkaantuvat. Stressin aiheuttajia olivat työn yksitoikkoisuus ja pakkotahtisuus, ympäristön äänet ja huonot työolosuhteet. Laboratorioiden välillä oli eniten eroa työtilan mitoituksissa, säädöissä ja toimivuudessa, työ- ja näytteenottotuolin toimivuudessa, esimiestyössä, työn vaihtelevuudessa ja vaativuudessa. Suurin osa tutkituista laboratoriohoitajista koki stressiä vähän ja he olivat tyytyväisiä työhönsä. Niska-hartiaseudun ja yläraajan oireita esiintyi joka kolmannella oikeassa hartiassa, olkapäässä, olkavarressa, kyynärvarressa ja ranteessa sekä lähes joka toisella laboratoriohoitajalla niskassa, ylä- ja alaselässä. Työn fyysiset ja psykososiaaliset kuormitustekijät vaikuttavat niska-hartiaseudun ja yläraajan oireiden ja sairauksien kehittymiseen. Niska-hartiaseudun ja yläraajan oireiden ja sairauksien ehkäisemiseksi ergonomian parantamisessa on otettava huomioon sekä työn fyysiset että psykososiaaliset kuormitustekijät. Laboratorioiden ergonomiatason ylläpito edellyttää työn sisällön ja työympäristön jatkuvaa kokonaisvaltaista kehittämistä.

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences School of Medicine Ergonomics HALMINEN-ÄKRÄS, ULLA: The laboratory technician s work: Work load factors of neck-shoulder and upper limb symptoms, and stress Master s graduate thesis, 67 pages, 3 appendixes (13 pages) Tutors: Professor Veikko Louhevaara, Docent Ritva Ketola April 2010 Keywords: laboratory work, sampling work, work load factors, neck-shoulder, upper limb, stress The aim of this study was to examine work load factors, stress, job satisfaction, and neck-shoulder and upper limb symptoms experienced in a blood sampling work by laboratory technicians in clinical chemistry and hematology laboratories. Moreover, associations between the work load factors and the neck-shoulder and upper limb symptoms were investigated. The data was collected by a questionnaire from laboratory technicians (n = 148) in six different laboratories of Helsinki University Central Hospital in 2005 2006. The questionnaire was modified for blood sampling work. Essential work load factors were established from the research material by factor analysis. Work load factors, stress, job satisfaction, and neck-shoulder and upper limb symptoms in different laboratories were compared using cross-tables. Regression analysis was employed for investigating associations between work load factors and neck-shoulder and upper limb symptoms. The most significant work load factors in the laboratories related to dimensions, adjustments and functioning of the workspace, functioning of the working chair and the blood sampling chair, ambient temperature and air quality. The psychological demands related to control at work, busy working pace, skipped breaks, and varied work load piling up the work. Causes of the stress were monotonous and force-paced work, ambient noise and poor working conditions. The majority of the studied laboratory technicians experienced very low or no stress and they were satisfied with their work. Neck-shoulder and upper limb symptoms occurred at right shoulder, upper arm, forearm and wrist of every third studied laboratory technician, and at neck, upper and lower back of almost every second one. Physiological and psychological work load factors contribute to the development of neck-shoulder and upper limb symptoms and diseases. In order to prevent neck-shoulder and upper limb symptoms and diseases, both physiological and psychosocial work load factors shall be taken into account when improving ergonomics. Maintaining the aquate ergonomic level of the laboratories requires continuous and comprehensive development of work content and environment.

SISÄLTÖ SISÄLTÖ... 2 1 JOHDANTO... 3 2 KIRJALLISUUSKATSAUS... 5 2.1 Liikuntaelinten oireet... 5 2.1.1 Liikuntaelinten oireet laboratoriotyössä... 6 2.2 Työn fyysisten kuormitustekijöiden yhteys niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin... 7 2.3 Työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden yhteys niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin... 9 2.3.1 Työn vaatimukset, hallinta ja sosiaalinen tuki... 10 2.3.2 Työn ponnistukset ja palkkiot... 12 2.3.3 Työtapa... 13 2.4 Liikuntaelinten työperäisten sairauksien etiologinen malli... 14 3 TUTKIMUKSEN TAVOITE JA VIITEKEHYS... 17 4 AINEISTO JA MENETELMÄT... 18 4.1 Tutkimuksen tausta... 18 4.2 Tutkittavat... 18 4.3 Mittausmenetelmät... 19 4.3.1 Kysely... 19 4.3.2 Työympäristön ja -välineiden tyytyväisyyskysely... 19 4.3.3 Pohjoismainen työn psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden yleiskysely... 19 4.3.4 Työstressikysely... 20 4.3.5 Rasittuneisuusmittari... 21 4.4 Tilastolliset menetelmät... 21 5 TULOKSET... 23 5.1 Laboratoriohoitajan työn kuormitustekijät eri laboratorioissa... 23 5.2 Laboratoriohoitajan työn kuormitustekijät osa-alueittain eri laboratorioissa... 24 5.2.1 Työympäristö ja työtila... 24 5.2.2 Työn psykososiaaliset vaatimukset... 24 5.2.3 Työn stressin aiheuttajat... 26 5.3 Koettu stressi ja työtyytyväisyys... 27 5.4 Niska-hartiaseudun ja yläraajan oireet... 28 5.5 Laboratoriohoitajan työn kuormitustekijöiden vaikutukset niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin... 28 6 POHDINTA... 30 6.1 Tutkimuksen ja menetelmien luotettavuus... 30 6.2 Tulosten pohdinta... 33 7 JOHTOPÄÄTÖKSET... 40 LÄHTEET... 41 LIITTEET Liite 1. HUSLAB-kyselyn tiedotelomake Liite 2. HUSLAB-kyselylomake Liite 3. Faktoreissa käytetyt kysymykset

3 1 JOHDANTO Sosiaali- ja terveysalalla työskenteli 15 % Suomen työllisestä työvoimasta eli 365 000 henkilöä vuonna 2007. Työvoima painottui etupäässä julkiselle sektorille, jolla työskenteli noin 80 % terveydenhuollon henkilöstöstä (Kauppinen ym. 2008, Työvoimatutkimukset 2000 2006). Sosiaali- ja terveysalaa luonnehditaan korkean psyykkisen kuormituksen alaksi (Laine 2007). Alan työntekijöistä 46 % pitää työtään henkisesti melko tai hyvin rasittavana (Perkiö-Mäkelä 2009). Puutteita on erityisesti tyytyväisyydessä työn ja organisaation johtamiseen, vaikutusmahdollisuuksissa sekä sosiaalisessa avoimuudessa (Laine ym. 2006, Laine 2007, Nakari 2004). Kiire kuormittaa, asiakkaiden moniongelmaisuus ja heidän suuri määränsä koetaan entistä rasittavampana. Lisäksi huoli väkivallasta on lisääntynyt (Laine ym. 2006, Laine 2007). Laboratoriohoitajan ammattiryhmä käsittää noin 4 % (n = 7619) kaikista Suomen terveydenhuollon työikäisistä rekisteröidyistä ammattihenkilöistä. Laboratorioalalla työskentelevistä 96 % on naisia (Kauppinen ym. 2008, Natunen 2009). Laboratoriotyön kuormittavuutta on tutkittu etupäässä kemiallisen ja biologisen altistumisen osalta (Wennborg 2000). Tutkimus laboratoriotyön fyysisistä ja psykososiaalista kuormitustekijöistä sekä liikuntaelinten oireista on vähäistä. Laboratoriotyö on käsityötä, jossa riski käden ja koko yläraajan, hartian, niskan ja yläselän rasitusoireisiin on suuri (Lintula ym. 1999, Lintula ym. 2002). Laboratoriotyössä ammattitautitapauksia todetaan vuosittain noin 10, kun niitä koko terveysalalla esiintyy 500 600. Ammattitaudit ovat yleisimmin rasitussairauksia (Karjalainen ym. 2006). Laboratoriohoitajilla esiintyy myös työhön liittyviä liikuntaelinten oireita, jotka eivät täytä ammattitaudin kriteerejä. Oireet voivat aiheuttaa työkyvyn heikkenemistä ja työkyvyttömyyttä (Lintula ym. 2002). Verinäytteenotto kliinisen kemian ja hematologian laboratorioiden alueella on lisääntynyt paljon viime vuosien aikana. Työajasta noin puolet kuluu erilaisten näytteiden ottamiseen. Samalla laboratoriotyö on muuttunut entiseen verrattuna yksipuolisemmaksi ja osittain pakkotahtiseksi (Ketola ym. 2006).

4 Liikuntaelinten oireiden etiologia on monitekijäinen. Oireiden kehittymisen arvellaan johtuvan työn ergonomisten, psykososiaalisten ja organisatoristen tekijöiden vuorovaikutuksesta. Tutkimuksissa työn fyysisten ja psykososiaalisten tekijöiden sekä liikuntaelinten oireiden välisiä yhteyksiä on tarkasteltu erilaisten mallien avulla (Bongers ym. 1993, Carayon ym. 1999, Huang ym. 2002, Sauter ja Swanson 1996, Westgaard 1999). Näiden mallien avulla pyritään ymmärtämään ja selittämään työperäisten tekijöiden merkitystä liikuntaelinten oireiden ja sairauksien etiologiassa (Bongers 2006, Huang ym. 2002, Larsman 2006). Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää laboratoriohoitajan verinäytteenottotyössä koettuja kuormitustekijöitä, työssä koettua stressiä, työtyytyväisyyttä ja niskahartiaseudun ja yläraajan oireita. Lisäksi selvitettiin koettujen kuormitustekijöiden yhteyksiä niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin.

5 2 KIRJALLISUUSKATSAUS 2.1 Liikuntaelinten oireet Liikuntaelinten oireet on määritelty liikkumiseen osallistuvien lihasten, jänteiden, nivelsiteiden, nivelten, hermojen, verisuonien ja tukirakenteiden oireiksi ja sairauksiksi (Silverstein 2001), jotka eivät ole tapaturmista johtuvia äkillisiä tai hetkellisiä (Hales ja Bernard 1996). Liikuntaelinten oireita pidetään työperäisinä, kun työympäristö ja työn suorittaminen oleellisesti edesauttavat oireiden kehittymistä (WHO), ja oireet pahenevat erityisesti työssä ja haittaavat työn tekemistä, mutta eivät kuitenkaan ole ammattitauteja (Antti-Poika 1993). Liikuntaelinten oireista on tullut yksi teollistuneen maailman terveysongelmista samalla kun työn verenkiertoelimistöön kohdistuva kuormitus on monissa ammateissa vähentynyt ja ergonomiaan on tehty huomattavia parannuksia. Liikuntaelinten oireiden esiintyvyys on lisääntynyt viime vuosikymmeninä erityisesti niska-hartiaseudun, yläraajan ja alaselän alueella (Melin ja Wigaeus Tornqvist 2005). Syyt oireiden lisääntymiselle eivät ole selvät. Fine (1996) on todennut, että työntekijän yksilölliset ominaisuudet, työpaikkaan liittyvät fyysiset ja psykososiaaliset tekijät sekä yhteiskuntaan liittyvät tekijät voivat vaikuttaa liikuntaelinten oireiden ilmenemiseen sekä oireiden ilmoittamiseen työnantajalle. Työ ja terveys -haastattelututkimuksen 2009 mukaan Suomessa yleisimpiä työtä haittaavia pitkäaikaissairauksia olivat liikuntaelinten sairaudet (8 %:lla kaikista työssä käyvistä). Liikuntaelinten oireet olivat lievästi kasvaneet vuoteen 2006 verrattuna. Oireita esiintyi pitkäaikaisesti tai toistuvasti viimeisen kuukauden aikana kahdella kolmasosalla (69 %) työssä käyvistä. Oireista yleisimpiä olivat niska-hartiavaivat (53 %), lanneristiselän kivut (32 %), olkapäiden tai käsivarsien särky (31 %) sekä ranteiden ja sormien särky (19 %). Useimmat (33 %) tuki- ja liikuntaelinten oireita pitkäaikaisesti tai toistuvasti kokevat ilmoittivat, että työllä ja työoloilla on osuutta oireisiin (Perkiö-Mäkelä 2009).

6 2.1.1 Liikuntaelinten oireet laboratoriotyössä Laboratoriotyö on fyysisesti kevyttä, liikkumista sisältävää työtä, jossa liikuntaelinten kuormitus on yleensä kohtuullista ja työtehtävät vaihtelevia. Laboratoriotyössä tarvitaan sekä dynaamista että staattista lihastyötä. Lihastyön muodot voivat esiintyä samanaikaisesti kuormittaen eri lihasryhmiä kuten staattinen lihastyö niska-hartiaseutua ja dynaaminen lihastyö yläraajoja ja erityisesti niiden ääreisosia. (Lintula 2002, Stålhammar ym. 1999). Moniin laboratoriotehtäviin liittyy usein huonossa työasennossa tehtävät yläraajojen staattiset työvaiheet, joissa lihasryhmiä joudutaan jatkuvasti tai toistuvasti jännittämään. Nämä toistuvat työliikkeet ja kestojännitys kuormittavat yläraajoja, niska-hartiaseutua ja selkää. (Lintula 2002, Stålhammar ym. 1999). Myös Lundberg (2002) ja Huang ym. (2002) sekä Bernard (1997) totesivat, että työperäiset yläraajan rasitusoireet ovat yleisiä työtehtävissä, joissa esiintyy staattisia, monotonisia ja toistuvia työliikkeitä. Lundbergin (2002) mukaan näiden työtehtävien fyysinen kuormitus oli tavallisesti kohtuullinen tai matala. Verinäytteenotto kliinisen kemian ja hematologian laboratorioiden alueella on lisääntynyt viime vuosina ja samalla työ on muuttunut yksipuolisemmaksi ja osittain pakkotahtiseksi (Ketola ym. 2006). Laboratoriohoitajan verinäytteenottotyössä työasentoihin ja - liikkeisiin liittyviä kuormitustekijöitä on todettu olevan muun muassa selän etukumara, kiertynyt ja tukematon asento, hankalat ristikkäiset käsien asennot sekä olkavarren kohoasennot. Yläraajojen oireille altistavia tekijöitä oli lähes jokaisessa työvaiheessa, mutta eniten niitä esiintyi näytettä otettaessa. Altistavia tekijöitä olivat pinsettiote, ranteen taipuneet asennot, voimaa vaativa peukalon käyttäminen sekä kyynärvarren sisä- ja ulkokierto (Ketola ym. 2006). Lintulan ym. (1999) tutkimuksessa todettiin, että laboratoriotyössä kuormittuvat eniten hartiat, yläraajat, niska ja yläselkä. Tämä johtui muun muassa käsien kannattelusta, sormien samankaltaisina toistuvista työliikkeistä, pään eteen taipuneesta asennosta ja/tai samankaltaisina toistuvista työliikkeistä ja/tai jännittyneestä istuma-asennosta.

7 2.2 Työn fyysisten kuormitustekijöiden yhteys niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin Työperäisten niska-hartiaseudun ja yläraajan oireiden etiologia on monitekijäinen. Näiden tekijöiden taustalla uskotaan olevan työn fyysisiä, psykososiaalisia ja yksilöllisistä ominaisuuksista koostuvia tekijöitä. Alun perin suurin osa niska-hartiaseudun ja yläraajan oireiden tutkimuksesta keskittyi työperäisen fyysisen kuormituksen arviointiin. Nykyään myös työn psykososiaaliset tekijät tunnistetaan tärkeiksi riskitekijöiksi niskahartiaseudun ja yläraajan oireiden kehittymisessä (Bongers ym. 2002). Samoin pidetään tärkeänä tutkia fyysisten ja psykososiaalisten tekijöiden yhteisvaikutusta, jotta ymmärrettäisiin tarkemmin oireiden etiologiaan liittyviä toimintamekanismeja (Bongers ym. 2006, Larsman 2006, Panel on musculoskeletal disorders and workplace 2001, Wahlström 2003). Työn kuormitustekijöiden ja liikuntaelinten oireiden yhteyksiä on selvitetty monissa epidemiologisissa tutkimuksissa ja niiden tuloksia on kerätty yhteen useissa perusteellisissa katsauksissa (Ariens ym. 2000, Hansson ym. 2001, Hoogendoorn ym. 1999, Panel on musculoskeletal disorders and the workplace 2001, Walker-Bone ym. 2003). Pelkkä epidemiologisessa tutkimuksessa todettu yhteys ei riitä tekemään päätelmiä kuormituksen (altistus) ja terveysvaikutusten (kuormittuminen) syy-seuraussuhteista (Takala 2007). Laaja yhdysvaltalainen katsaus liikuntaelinten oireiden työperäisyydestä on selvittänyt epidemiologisen tiedon ohella kokeellisilla ja biomekaanisilla tutkimuksilla kuormituksen ja kuormittumista kuvaavia biologisia vasteita (Panel on musculoskeletal disorders and the workplace 2001). Tärkein liikuntaelimiä kuormittava tekijä on mekaaniset voimat. Biomekaanisen tarkastelun avulla voidaan osoittaa, että pienetkin ulkoiset voimat voivat aiheuttaa epäedullisissa tilanteissa kudoksia vaurioittavia kehon sisäisiä voimia. Kudosten kyky sietää kuormitusta vaurioitumatta heikkenee vähitellen ikääntymisen, mutta myös päivittäin työstä johtuvan väsymisen takia (Panel on musculoskeletal disorders and the workplace 2001, Takala 2007). Työhön liittyvää kuormitusta on Suomessa tutkittu 50 vuoden ajan. Tutkimusten käsitteistö vaihtelee sen mukaan, mitä tieteen alaa tutkijat edustavat. Takala ym. (2008) ehdottavat käytettäväksi taulukossa 1 esitettyjä termejä.

8 TAULUKKO 1. Työhön liittyvän kuormituksen keskeisiä termejä ja niiden määrittelyä (Takala ym. 2008). Termi Kuorma tai kuormitustekijä Kuormitus Kuormittuminen Määritelmä Yleensä ihmisen ulkopuolella olevat tekijät, jotka aiheuttavat kuormittumista; vastaa työhygieniassa käytettyä termiä "altiste" Tapahtuma, joissa kuorma vaikuttaa ihmiseen ja aiheuttaa muutoksia (vasteita). Ne ilmiöt (vasteet) yksilössä, joina kuormitus ilmenee Kuormittuneisuus Kuormittumisen aste Vuodesta 2002 lähtien on julkaistu useita prospektiivisia tutkimuksia, joiden mukaan sekä fyysiset että psykososiaaliset tekijät ovat riskitekijöitä niska-hartiaseudun ja yläraajan oireille (Bongers ym. 2006). Kuitenkaan liikuntaelinten sairauksien kehittymisen syitä ei vielä täysin ymmärretä. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on kehitetty erilaisia käsitteellisiä malleja, joissa tarkastellaan liikuntaelinten oireiden etiologiaan liittyviä työperäisiä tekijöitä ja niiden toimintamekanismeja (Bongers ym. 1993 Larsman 2006, Sauter ja Swanson 1996). Monet tutkimukset tarkastelevat niska-hartiaseutua ja yläraajaa yhdessä. Niskahartiaseutu ja yläraaja muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden, mikä tekee näiden välisestä rajasta epämääräisen (Kuorinka ym. 1987). Lisäksi alan tutkimusta vaikeuttaa se, että useimmat ilmoitetut liikuntaelinten oireet ovat yleisluonteisia ilman tarkoin rajattuja kliinisiä diagnooseja (Panel on musculoskeletal disorders and workplace 2001). Niska-hartiaseudun ja yläraajan oireiden taustalla nähdään usein olevan fyysisiä kuormitustekijöitä. Riskitekijöinä pidetään muun muassa neutraaliasennosta poikkeavia työasentoja, pitkäkestoisia ja yksitoikkoisia työsuorituksia ja puutteellista työtilan ergonomiaa (Ketola 2003, Panel on musculoskeletal disorders and workplace 2001, Takala 2007). Laboratoriotyössä on todettu niska-hartiaseudun ja yläraajan oireille altistavia tekijöitä kuten pinsettiote, ranteen taipuneet asennot, voimaa vaativa peukalon käyttäminen, kyynärvarren sisä- ja ulkokierto, olkavarren kohoasennot, käsien kannattelu, pään eteentaipunut asento sekä selän etukumara, kiertynyt ja tukematon asento (Ketola ym. 2006, Lintula ym. 1999).

9 2.3 Työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden yhteys niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin Työn psykososiaalisille kuormitustekijöille ei ole olemassa yhtä sovittua määritelmää (Larsman 2006). Warren (2001) määritteli psykososiaaliset kuormitustekijät työympäristön ei-fyysisiksi tekijöiksi, joilla on psyykkisiä ja fysiologisia vaikutuksia työntekijään. Psykososiaalisten tekijöiden ja terveyden välillä työssä on todettu olevan selvä yhteys (Karasek ja Theorell 1990, Kompier ja Cooper 1999). Niska-hartiaseudun ja yläraajan oireiden riskitekijöitä Nykyisin psykososiaaliset kuormitustekijät tunnistetaan tärkeiksi riskitekijöiksi myös niska-hartiaseudun ja yläraajan alueella (Ariens ym. 2001, Bongers 2006). Monissa tutkimuksissa on raportoitu ainakin yhden työperäisen psykososiaalisen kuormitustekijän ja niska-hartiaseudun ja yläraajan oireiden välisestä yhteydestä. Riskitekijöiksi niskahartiaseudun ja yläraajan alueella on ehdotettu korkeita työvaatimuksia, huonoja vaikutusmahdollisuuksia työssä, aikapainetta, koettua stressiä, korkeaa työkuormitusta sekä sosiaalisen tuen puutetta esimiehiltä ja työtovereilta (Andersen ym. 2002, Ariens ym. 2001, Bongers ym. 2002, Bongers ym. 2006, Carayon ym. 1999, Linton 2000, Lundberg 2002, Viikari-Juntura 2001). Monet teoreettiset käsitemallit antavat yleiskuvan siitä, miten psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä liikuntaelinten oireisiin ja sairauksiin. Näissä malleissa on tuotu esille, että työn psykososiaaliset kuormitustekijät voivat aiheuttaa koettua stressiä, jonka oletetaan lisäävän liikuntaelinten oireita (Bongers ym. 1993, Carayon 1999 ym, Knardahl 2002, Sauter ja Swanson 1996, Schleifer ym. 2002, Sjøgaard ym. 2000). Lisäksi Laursen ym. (2002) ja Sjøgaard ym. (2000) totesivat, että lihakset aktivoituvat psyykkisen kuormituksen myötä, mikä johtaa samalla biomekaanisen kuormituksen lisääntymiseen suuremmaksi kuin mitä itse fyysiseen työsuoritukseen tarvittaisiin. Monissa tutkimuksissa on analysoitu työn korkeiden vaatimusten, vähäisten hallintamahdollisuuksien ja vähäisen sosiaalisen tuen sekä työn korkeiden ponnistusten ja matalan palkkion vaikutuksia niska-hartiaseutuun ja yläraajaan. Tutkimuksissa on käytetty yleensä kahta tunnetuinta työstressin teoreettista mallia. Mallit ovat Karasekin ja Theo-

10 rellin (1990) työn vaatimusten, hallinnan ja tuen malli (Job Demand-Control-Support model, JDCS model) ja Siegristin (1996) ponnistusten ja palkkioiden malli (Effort- Reward Imbalance model, ERI model). Mallien avulla on mahdollista tehdä päätelmiä työperäisten psykososiaalisten tekijöiden vaikutuksista niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin (Palmer 2003, Panel on musculoskeletal disorders and workplace 2001, Walker-Bone ym. 2005, Van den Heuvel ym. 2005). Työn korkeat vaatimukset ja vähäiset hallintamahdollisuudet ja työn korkeat ponnistukset ja matala palkkio ovat yhteydessä oireisiin. Lisäksi työn korkeiden vaatimusten ja vähäisten hallintamahdollisuuksien yhdistelmällä näyttää olevan enemmän vaikutusta niska-hartiaseudun oireisiin kuin oireisiin kyynärvarren, ranteen tai käden alueella (Bongers ym. 2006). Työssä koettu stressi liitetään johdonmukaisesti niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin (Bongers ym. 2002, Feveile ym. 2002, Korhonen ym. 2003, Lassen ym. 2005). Työtyytymättömyys ei vaikuta niska-hartiaseudun ja yläraajaan oireiden kehittymiseen (Harkness ym. 2003, Korhonen 2003, Leclerc ym. 2004, Smedley ym. 2003). Myöskään työntekijän yksilöllisistä ominaisuuksista ei ole olemassa riittävästi tutkimusnäyttöä, jotta voitaisiin tehdä päätelmiä niiden vaikutuksista niska-hartiaseutuun ja yläraajaan (Bongers ym. 2006). On kuitenkin todennäköistä, että työntekijän työtavalla on tärkeä merkitys niska-hartiaseudun ja yläraajan oireiden kehittymisessä. Tämän alueen tutkimukset ovat lupaavia, mutta niitä on liian vähän, jotta voidaan tehdä varmoja päätelmiä niiden perusteella (Feuerstein ym. 2004, Feuerstein ym. 2005). 2.3.1 Työn vaatimukset, hallinta ja sosiaalinen tuki Karasekin ja Theorellin (1990) työn vaatimusten, hallinnan ja tuen malli (JCDS-malli) olettaa, että erityisesti työn korkeat vaatimukset ja vähäiset hallintamahdollisuudet voivat johtaa stressiin, stressiperäisiin oireisiin ja sairauksiin. Mitä enemmän työssä on vaatimuksia ja mitä vähemmän mahdollisuuksia työn hallintaan sitä suurempi on terveysriski (Karasek ja Theorell 1990, Kivimäki ym. 2002, Kuper ym. 2002, Vahtera 2000). Mallin mukaan vähäinen sosiaalinen tuki voi lisätä haitallisia vaikutuksia entisestään (Bongers ym. 2006). JCDS-mallissa työn hallinnan ulottuvuuteen sisältyvät työntekijän vaikutusmahdollisuudet työoloihin ja työn sisältöön, osallistumismahdollisuudet omaa

11 työtään koskevaan päätöksentekoon sekä työn monipuolisuus. Työn vaatimusten ulottuvuuteen sisältyvät puolestaan työn määrällinen ylikuormitus, työn aikapaine ja rooliristiriidat. Lisäksi sosiaalisen tuen ulottuvuuteen sisältyvät esimiehen ja työtovereiden arvostus, tuki ja kannustus (Huang 2002, Kinnunen ym. 2005). Bongersin ym. (2006) katsauksessa tarkasteltiin viimeisimpien epidemiologisten pitkittäistutkimusten tuloksia työperäisistä psykososiaalisista ja yksilöllisistä riskitekijöistä niska-hartiaseudun ja yläraajan oireiden ongelmissa. Katsauksen 24 pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin eri ammateissa toimivien työntekijöiden työn korkeiden vaatimusten, vähäisten hallintamahdollisuuksien ja sosiaalisen tuen yhteyttä niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin. Tutkimukset osoittivat, että työn korkeat vaatimukset tai vähäinen hallinta ovat usein yhteydessä oireisiin. Lisäksi työn korkeiden vaatimusten ja vähäisten hallintamahdollisuuksien yhdistelmällä on enemmän vaikutusta niska-hartiaseudun oireisiin kuin oireisiin kyynärvarren, ranteen tai käden alueella. Suurimmassa osassa kohorttitutkimuksista tunnistettiin ainakin yksi Karasekin mallin ulottuvuus niskahartiaseudun ja yläraajan oireiden riskitekijäksi. Bongersin ym. (2006) katsauksen yleispäätelmä oli, että työperäiset psykososiaaliset tekijät ovat usein yhteydessä niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin, vaikka niiden yhteys ei ole voimakas eikä spesifinen. Tämä on ensimmäinen kerta kun huomattava määrä pitkittäistutkimuksia päätyvät yhteiseen päätelmään työperäisten psykososiaalisten kuormitustekijöiden yhteydestä liikuntaelinten oireisiin niska-hartiaseudun ja yläraajan alueella (Bongers ym. 2006). Van den Heuvelin ym. (2005) 3-vuotisessa työväestöä koskevassa prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa tunnistettiin työn korkeat vaatimukset riskitekijöiksi niskahartiaseudun, kyynärpään, ranteen ja käden oireille. Työtovereilta saatu vähäinen sosiaalinen tuki raportoitiin riskitekijäksi kyynärpään, ranteen ja käden oireille, mutta ei niska-hartiaseudun oireille. Tutkimuksen mukaan yhteydet ovat sekä fyysisen kuormituksen että stressioireiden lisääntymisen seurausta. Van den Heuvel ym. (2005) raportoivat, että työn psykososiaaliset tekijät voivat johtaa stressioireiden välityksellä työntekijän fysiologisiin vasteisiin aiheuttaen liikuntaelinten oireita. Näin työn fyysiset vaatimukset niska-hartiaseudun ja yläraajan oireiden etiologiassa ovat osittain riippuvaisia stressistä. Lisäksi huomionarvoista on, että työntekijän saaman sosiaalisen tuen vaikutus

12 riippuu siitä, kuinka korkea tai alhainen hänen fyysinen kuormituksensa työssä on. Työtovereilta saadun sosiaalisen tuen vaikutus on suurempi, jos työntekijän fyysinen kuormitus on korkea. Monissa tutkimuksissa on yleisesti hyväksytty, että liikuntaelinten oireita voidaan kokea ilman selvää fysiologista muutosta tai kudosvaurioita. Tällöin liikuntaelinten oireisiin vaikuttavat ensisijaisesti kognitiiviset prosessit (Panel on musculoskeletal disorders and workplace 2001, Sauter ja Swanson 1996). Työn vaatimusten ollessa korkeat työntekijät voivat raportoida liikuntaelinten oireista, jotka muutoin jäisivät huomaamatta vähemmän vaativassa työympäristössä (Bongers ym. 2006). Kinnunen ym. (2005) toteavat, että Karasekin ja Theorellin (1990) malli on pitänyt hyvin pintansa monien uusimpien työstressimallien rinnalla. Tutkijoiden parissa vallitsee yksimielisyys siitä, että mallin kolme työn psykososiaalista piirrettä, työn hallinta, vaatimukset ja sosiaalinen tuki, ovat keskeisiä yksilön hyvinvoinnille työssä. 2.3.2 Työn ponnistukset ja palkkiot Siegristin (1996) työn ponnistusten ja palkkioiden mallin (ERI-malli) mukaan hyvinvoinnin ja terveyden kannalta on keskeistä, että työhön uhratun panoksen ja työstä saatavien palkkioiden välillä vallitsee tasapaino. ERI-mallin mukaan epäsuhta työntekijän korkeiden ponnistusten ja matalan palkkion välillä voi johtaa haitallisiin terveysvaikutuksiin kuten stressiin ja erityisesti sydän- ja verisuonitauteihin (Kivimäki ym. 2002, Kuper ym. 2002, Peter ym. 2002). ERI-malli perustuu sosiaaliseen vastavuoroisuuteen (social exchange theory), joka ohjaa ihmisten välistä käyttäytymistä. Työelämässä tämä merkitsee sitä, että työntekijä sijoittaa ponnistuksiaan työhönsä ja odottaa saavansa niille vastinetta. Mikäli työntekijä tuntee, että hän sijoittaa enemmän kuin saa vastineeksi, voi seurauksena olla voimakkaita kielteisiä tunteita ja hyvinvoinnin heikkenemistä. Ponnistelut edustavat työn vaatimuksia tai velvollisuuksia, joita työ kohdistaa tekijäänsä. Työtä kuvaavat palkkiot puolestaan liittyvät palkan lisäksi itsearvostukseen, työn turvallisuuteen ja etenemismahdollisuuksiin (Kinnunen ym. 2005, Siegrist 1996).

13 Van den Heuvelin ym. (2006) poikkileikkaustutkimuksessa tarkasteltiin ERI-mallin yhteyttä niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin ja sairauksiin. Tutkimuksen päätelmä oli, että työn korkeiden ponnistusten ja matalan palkkion yhdistelmä on työntekijälle epäsuotuisa ja voi vaikuttaa niska-hartiaseudun ja yläraajan oireiden kehittymiseen. Van Vegchel ym. (2005) toteavat, että tähänastinen tutkimus on tukenut ulkoista ERIhypoteesia, jonka mukaan voimakkaat ponnistelut yhdistettynä vähäisiin palkkioihin lisäävät sairastumisriskiä. Kinnusen ym. (2005) mukaan käyttäytymiseen ja työhyvinvointiin liittyviä tutkimuksia on toistaiseksi vielä vähän, ja ne ovat useimmiten olleet poikkileikkaustutkimuksia. Ei voida myöskään sanoa ennustaako ERI-malli työhyvinvointia vai onko niin, että heikoksi koettu työhyvinvointi ennustaa sitä, että henkilö tuntee ponnistelevansa kovasti, mutta saa vähän palkkiota työstään. Scheinin (1992) mukaan Karasekin ja Theorellin (1990) ja Siegristin (1996) mallien näkökulma on yksilössä, yksilön työpiireissä ja elämäntilanteessa. Sen sijaan mallien yhteydet työyhteisön toimivuuteen jäävät vähäisemmiksi, vaikka tutkimusten perusteella muutokset tällä alueella voivat olla avain henkilöstön hyvinvoinnin edistämiseen. 2.3.3 Työtapa Feuerstein ym. (2004) loivat käsitteen työtapa. Työtavan on ehdotettu selittävän ergonomisten ja psykososiaalisten tekijöiden yhteyttä työperäisissä yläraajan oireissa ja sairauksissa. Käsitteellä tarkoitetaan työntekijän yksilöllisiä vasteita työn korkeille vaatimuksille. Työtapaa ei käsitteellistetä persoonallisuuden tekijäksi, vaan se on opittu tapa, jolla reagoidaan ja selviydytään korkeista työn vaatimuksista. Lisäksi korkeat työn vaatimukset voivat vaikuttaa liikuntaelinten oireiden esiintyvyyteen (Feuerstein ym. 2005, Feuerstein ym. 2006). Työtapa, jota pidetään riskitekijänä, sisältää seuraavia tekijöitä: lyhyet, harvoin tai ei ollenkaan pidetyt tauot, työskentely kivun kanssa, uskomus siitä, että työkaverit reagoivat kielteisesti työpaikan asioihin sekä työvaatimusten pysyminen korkeina oman työtavan takia. Työn korkeat vaatimukset yhdistettynä tiettyihin persoonallisuuden piirteisiin voivat aiheuttaa riskitekijänä pidettävän työtavan, joka usein johtaa niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin. (Feuerstein ym. 2005 ).

14 Kokemusperäinen näyttö työtapa-mallin vaikutuksesta niska-hartiaseutuun ja yläraajaan on edelleen niukka. Näyttö perustuu etupäässä poikkileikkaustutkimuksiin (Feuerstein ym. 2005, Haufler ym. 2000, Van den Heuvel ja Blatter 2006, Meijer ym. 2008). Sen sijaan Nicholaksen ym. (2005) pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin ergonomiaan liittyvien tekijöiden, työn vaatimusten, työstressin ja työtavan yhteyttä kipuun ja toiminnallisiin rajoituksiin yläraajassa näyttöpäätetyöntekijöillä. Tutkimus osoitti, että haitallinen työtapa ennustaa yläraajan oireita ja toiminnallisia rajoitteita kolmen kuukauden aikana. 2.4 Liikuntaelinten työperäisten sairauksien etiologinen malli Liikuntaelinten työperäisten sairauksien etiologinen malli (Sauter ja Swanson 1996) on monitekijäinen malli, jolla pyritään selittämään liikuntaelinten oireiden syntyä psykososiaalisilla, biomekaanisilla ja kognitiivisilla tekijöillä. Malli on suunniteltu selittämään etenkin työperäisiä yläraajan oireita ja sairauksia toimistotyössä. Mallin tarkoituksena ei ole vähentää työn fyysisten ja ergonomisten tekijöiden sekä biomekaanisten mekanismien merkitystä liikuntaelinten sairauksien etiologiassa. Malli ehdottaa kokonaisvaltaisempaa viitekehystä, joka yhdistää sekä psykososiaaliset että fyysiset komponentit toisiinsa. Mallissa nähdään, että biomekaaniseen komponenttiin sisältyvät työn fyysiset vaatimukset voivat johtaa työntekijän liikuntaelinten biomekaaniseen kuormittuneisuuteen. Tämän on ehdotettu olevan ensisijainen mekanismi liikuntaelinten oireiden ja sairauksien synnyssä. Työn psykososiaalinen/stressi ja kognitiivinen komponentti nähdään mallissa välittävinä tekijöinä, jotka vaikuttavat biomekaanisen komponentin eri vaiheisiin (Sauter ja Swanson 1996) (Kuvio 1).

15 Kognitiivinen komponentti (Somaattinen tulkinta) Tuntemusten havaitseminen/nimeäminen Biomekaaninen komponentti Fyysiset vaatimukset Biomekaaninen kuormitus Seuraukset tuki- ja liikuntaelimissä Psykososiaalinen/stressikomponentti Yksilölliset tekijät Työorganisaatio Psyykkinen kuormitus KUVIO 1. Työn liikuntaelinten sairauksien etiologisen mallin komponentit (Sauter ja Swanson 1996). Sauterin ja Swansonin (1996) malli ehdottaa kolmea selitystä työperäisten psykososiaalisten tekijöiden ja liikuntaelinten oireiden ja sairauksien välille: 1) työn psykososiaaliset tekijät ja työstressi voivat lisätä lihasjännitystä ja pahentaa työperäistä biomekaanista kuormitusta, 2) työn psykososiaaliset tekijät voivat vaikuttaa liikuntaelinten oireiden tiedostamiseen ja niistä raportoimiseen tai niiden syiden havaitsemiseen, ja 3) työn psykososiaalisten tekijöiden ja fyysisten vaatimusten välillä voi olla syysuhde tai riippuvuussuhde. Mallin mukaan myös kognitiivinen tapahtumasarja, joka koostuu liikuntaelinten oireiden havaitsemisesta, nimeämisestä ja niiden syiden toteamisesta (attribuutio), toimii välittäjänä biomekaanisen kuormituksen (ulkoiset fysiologiset tapahtumat) ja liikuntaelinten oireiden kehittymisen välillä. Tämä kognitiivinen komponentti on mallin uniikki piirre. Lopuksi mallissa esitetään, että liikuntaelinten oireet ja niiden seuraukset heijastuvat takaisin psyykkiseen kuormitukseen ja työorganisaatioon (Sauter ja Swanson 1996). Cioffin (1991) mukaan oireiden kehittyminen ei ole suora tai ennakolta määrätty reaktio ulkoisiin fysiologisiin tapahtumiin. Se on tulkinnallinen prosessi, johon vaikuttavat asiayhteyteen liittyvät ja kokemusperäiset tekijät. Esimerkiksi työn psyykkinen kuormi-

16 tus tai stressi voi muuttaa työntekijän kipukynnystä, kynnystä nimetä työn fyysisiä tuntemuksia oireiksi tai sairauksiksi tai kynnystä todeta oireet ja sairaus työpaikasta johtuviksi. Sauter ja Swanson (1996) toteavat, että työn psyykkinen kuormitus tai stressi voi myös vaikuttaa työntekijän käyttäytymiseen oireiden tai sairauden ilmaantuessa, esimerkiksi sairaudesta kertomiseen, sairauspoissaoloihin tai työkyvyttömyyden kestoon. Mallissa esitetään useita reittejä ja mekanismeja psykososiaalisten tekijöiden ja työperäisten yläraajan oireiden välillä samalla tavoin kuin Bongers (1993) ja Carayon (1999) esittävät liikuntaelinten sairauksia koskevissa malleissaan. Sauter ja Swansonin (1996) mallissa esitetään myös uusia mekanismeja, jotka johtavat liikuntaelinten oireiden kehittymiseen.

17 3 TUTKIMUKSEN TAVOITE JA VIITEKEHYS Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää laboratoriohoitajan verinäytteenottotyössä koettuja kuormitustekijöitä, stressiä ja työtyytyväisyyttä sekä niska-hartiaseudun ja yläraajan oireita kuudessa eri laboratoriossa HUSLAB:in alueella. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on selvittää koettujen kuormitustekijöiden yhteyksiä laboratoriohoitajan niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu työn liikuntaelinten sairauksien etiologiseen malliin (Sauter ja Swanson 1996) (Kuvio 2). Työn kuormitustekijät Työntekijän yksilölliset ominaisuudet Työntekijän kuormittuminen -sopiva/epäsopiva -lyhyt/pitkäkestoinen Kognitiivinen komponentti Fyysiset työn vaatimukset Työympäristö Työturvallisuus Työajat Psyykkiset ja sosiaaliset työn vaatimukset (Psykososiaaliset tekijät) Sukupuoli Ikä Terveys Toimintakyky Työkyky Motivaatio Fyysinen -verenkiertoelimistön ja liikuntaelinten vasteet Psyykkinen -Psyykkiset stressireaktiot Työntekijä havaitsee liikuntaelinten oireita Työntekijä nimeää oireiden syitä Epäsopivan (yli- tai ali-) kuormittumisen seuraukset - Liikuntaelinten oireet - Sairauspoissaolot - Työkyvyn heikkeneminen - Työperäiset sairaudet - Työkyvyttömyys KUVIO 2. Työn liikuntaelinten sairauksien etiologinen malli (Mukailtu Sauter ja Swanson 1996). Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Mitkä ovat laboratoriohoitajan verinäytteenottotyössä koetut kuormitustekijät eri laboratorioissa? 2. Miten paljon laboratoriohoitajat kokevat stressiä ja työtyytyväisyyttä verinäytteenottotyössä eri laboratorioissa? 3. Miten paljon verinäytteenottotyötä tekevillä laboratoriohoitajilla on niskahartiaseudun ja yläraajan oireita eri laboratorioissa? 4. Miten laboratoriohoitajan verinäytteenottotyössä koetut kuormitustekijät vaikuttavat laboratoriohoitajan niska-hartiaseudun ja yläraajan oireisiin?

18 4 AINEISTO JA MENETELMÄT 4.1 Tutkimuksen tausta Tämän tutkimuksen aineisto koostuu HUSLAB:in laboratoriohenkilöstön näytteenoton kehittämiseen ja työssä jaksamisen tukemiseen liittyvän hankkeen kirjallisista kyselyistä. Hankkeessa kehitettiin laboratoriohenkilöstön verinäytteenoton ergonomiaa ja tuettiin henkilöstön työssä jaksamista kuudessa eri laboratoriossa. Hankkeen tavoitteena oli tunnistaa laboratorioiden ergonomiaan liittyvät kehittämiskohteet, työasentokuormitus sekä näytteenottotyön psyykkiset kuormitustekijät. Hanke suoritettiin yhteistyössä Työterveyslaitoksen asiantuntijoiden ja HUSLAB:in asettamien yhteistyöhenkilöiden kanssa (Ketola ym. 2006). Hanke keskittyi laboratoriossa tapahtuvaan verinäytteenottoon rajaten työn kuormittavuuden tarkastelun riskitekijöihin, jotka esiintyivät akuutisti näytteenottotilanteessa. Kolmessa pilottilaboratoriossa rakennettiin mallinäytteenottopiste, jossa työtila oli ergonomian kannalta optimaalinen. Lisäksi tunnistettiin näytteenoton psyykkiset kuormitustekijät, niiden taustalla olevat tekijät ja kehitettiin olosuhteita psyykkisen kuormituksen hallitsemiseksi ja työssä jaksamista edistäviksi. Hankkeessa selvitettiin kyselyllä työntekijöiden kokemuksia siitä, kuinka hyvin nykyiset näytteenottotyöpisteet ja työympäristö vastaavat työn asettamia vaatimuksia, kuinka paljon työntekijät kokevat liikuntaelinten oireita työpäivän jälkeen, psykososiaalisia kuormitustekijöitä työssä, koettua stressiä sekä työtyytyväisyyttä. Kyselylomakkeita lähetettiin kuuteen laboratorioon. Hanke toteutettiin vuosina 2005 2006 (Ketola ym. 2006). 4.2 Tutkittavat Tämän tutkimuksen otoksen muodostivat laboratoriohoitajat (n = 148) HUSLAB:in kuudesta eri laboratoriosta. Työterveyslaitoksen asiantuntijat ja HUSLAB:in hankkeeseen asettamat yhteistyöhenkilöt valitsivat laboratoriot harkinnanvaraisesti. Tutkittavien keski-ikä oli noin 47 vuotta, vaihteluväli oli 22 vuodesta 62 vuoteen. Tutkittavista suurin osa oli naisia (98 %). Tutkittavien laboratoriohoitajien keskimääräinen työkokemus HUSLAB:in palveluksessa oli noin 17 vuotta.

19 4.3 Mittausmenetelmät 4.3.1 Kysely Tässä tutkimuksessa käytettiin strukturoitua kyselymenetelmää, jolla selvitettiin laboratoriohoitajan taustatietoja, työn kuormitustekijöitä, niska-hartiaseudun ja yläraajan oireita, koettua stressiä, työtyytyväisyyttä ja stressin aiheuttajia. Kysely muokattiin verinäytteenottotyöhön sopivaksi seuraavista kyselyistä: Työympäristön ja -välineiden tyytyväisyyskysely näyttöpäätetyössä (TTL 2004), Rasittuneisuusmittari (TTL 2004), Pohjoismainen työn psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden yleiskysely (QPSNordic) (Elo ym. 2001), Työstressikysely (TSK) (TTL ja STLY 2007). Lisäksi kyselyllä selvitettiin koettuja stressin aiheuttajia, jotka liittyivät verinäytteenotossa asioihin tai tilanteisiin, jotka häiritsivät tai aiheuttivat stressiä. Työterveyslaitoksen asiantuntijat ja HUSLAB:in hankkeeseen asettamat henkilöt laativat kysymykset yhdessä huomioiden verinäytteenottotyön toiminnallisten muutosten lisäksi HUSLAB:in vuonna 2002 tehdyssä riskinarvioinnissa nousseita teemoja (Liite 2). 4.3.2 Työympäristön ja -välineiden tyytyväisyyskysely Työympäristön ja -välineiden tyytyväisyyskysely näyttöpäätetyössä (2004) on Työterveyslaitoksen kehittämä kyselymenetelmä, jossa arvioidaan työntekijöiden tyytyväisyyttä työympäristöön ja käytössä oleviin työvälineisiin. Kysymyksiin vastataan viisiportaisella asteikolla 1 5, jolla arvioidaan päätetyön työympäristöä ja -välineitä. Tässä tutkimuksessa kysymykset muokattiin vastaamaan verinäytteenottotyötä. Tutkittava arvioi verinäytteenottotyön työympäristöä ja -välineitä viisiportaisella asteikolla 1 5 (1 = erittäin hyvä, 5 = erittäin huono). 4.3.3 Pohjoismainen työn psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden yleiskysely Pohjoismainen työn psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden yleiskysely (QPSNordic) (2001) on laadittu arvioimaan työntekijöiden havaintoja psykologisista, sosiaalisista ja organisatorisista työoloista. QPSNordicilla on useita etuja verrattuna muihin laajoihin kyselymenetelmiin, koska kysely mittaa samanaikaisesti työtehtävä-, organisaatio- ja yksilötasoisia tekijöitä työssä. Menetelmällä voidaan luoda pohja organisaatioiden kehittämisprojekteille ja interventioille, todentaa työssä tapahtuvia muutoksia, arvioida organisaation kehittämisinterventioiden vaikutuksia sekä tutkia työn, terveyden ja tuottavuuden välisiä yhteyksiä.

20 QPSNordicista on kehitetty pitkä versio (QPSNordic) ja lyhyt versio (QPSNordic 34+). Menetelmän kehittämisen tavoitteena on ollut kyselyn käyttökelpoisuus työn psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden osallistuvassa kehittämisessä. Menetelmän toimivuutta kysely-palautemenetelmänä on testattu käytännössä osana sen kehittämisprosessia. Tässä tutkimuksessa tutkittava arvioi työssä esiintyviä psykososiaalisia kuormitustekijöitä viisiportaisella asteikolla 1 5 (1 = erittäin vähän/harvoin, 5 = erittäin paljon/hyvin usein). 4.3.4 Työstressikysely Työstressikysely (TSK) (TTL ja STLY 2007) perustuu psykologiseen stressiteoriaan. Kysely kattaa keskeiset työn piirteet ja kuormitustekijät, kuormittuneisuutta säätelevät tekijät, stressin ja tyytyväisyyden kokemukset sekä koetut työn kehittämisen tarpeet. Työstressikyselyllä voidaan selvittää sekä yksilön että yhteisön tilannetta tai näiden yhdistelmää. Työstressikysely muodostuu viidestä erillisestä lomakkeesta, joista kaksi on vaihtoehtoisia (suppea tai laaja lomake), ja kolmesta lisäosasta. Lisäosat käsittelevät työssä koettuja henkisiä vaatimuksia, stressioireita ja voimavaroja sekä työn kehittämisen tarvetta (Elo 1995, Lindström ym. 2002). Tässä tutkimuksessa tutkittava arvioi työssä koettua stressiä ja työtyytyväisyyttä viisiportaisella asteikolla 1 5. Tutkittava arvioi kuinka paljon hän kokee työssään stressiä (1 = ei lainkaan, 5 = erittäin paljon), onko työ henkisesti rasittavaa (1 = ei lainkaan, 5 = hyvin rasittavaa), kuinka tyytyväinen hän on nykyiseen työhönsä (1 = erittäin tyytyväinen, 5 = erittäin tyytymätön) sekä kuinka paljon työn pitäisi muuttua, jotta siihen voisi olla täysin tyytyväinen (1 = ei lainkaan, 5 = erittäin paljon). Lisäksi Työterveyslaitoksen asiantuntijat ja HUSLAB:in hankkeeseen asettamat henkilöt laativat yhdessä kysymykset, jotka liittyivät asioihin tai tilanteisiin, jotka häiritsivät tai aiheuttivat stressiä verinäytteenotossa. Kysymyksiin vastattiin viisiportaisella asteikolla 1 5, jossa tutkittava arvioi, kuinka paljon stressiä verinäytteenoton kuormitustekijät aiheuttivat (1 = erittäin vähän, 5 = erittäin paljon).

21 4.3.5 Rasittuneisuusmittari Rasittuneisuusmittari (2004) on Työterveyslaitoksen kehittämä menetelmä, jolla selvitetään liikuntaelinten rasittuneisuutta kehon eri osissa. Kysymyksiin vastataan viisiportaisella asteikolla 1 5, jossa tutkittava arvioi kuinka rasittuneeksi hän on itsensä kokenut normaalin työpäivän jälkeen viimeisen kuukauden aikana (1 = en lainkaan rasittuneeksi, 5 = erittäin rasittuneeksi). Lisäksi rasittuneisuusmittarin vierellä oleva kuva selventää kysytyn alueen sijaintia. Rasittuneisuusmittaria voidaan käyttää myös epämukavuuspäiväkirjana, jota voidaan täyttää kolme kertaa työpäivän aikana noin kahden viikon aikana. Tässä tutkimuksessa tutkittava arvioi niska-hartiaseudun ja yläraajan oireita asteikolla 1 5 (1 = ei lainkaan rasittunut, 5 = erittäin rasittunut). 4.4 Tilastolliset menetelmät Tutkimuksen tulosten tilastolliseen analysointiin käytettiin SPSS 14.0 -ohjelmaa. Tulosmuuttujana eli selitettävänä muuttujana olivat koetut niska-hartiaseudun ja yläraajan oireet. Selittävinä eli riippumattomina muuttujina olivat koetut kuormitustekijät, stressi ja työtyytyväisyys. Koetut kuormitustekijät koostuivat seuraavista verinäytteenottotyöhön liittyvistä tekijöistä: työympäristö ja työtila, psykososiaaliset vaatimukset ja koetut stressin aiheuttajat. Muuttujien välisiä eroja eri laboratorioissa vertailtiin ristiintaulukoinnin avulla. Muuttujien kuvailussa käytettiin suhteellisia osuuksia. Tätä varten HUSLAB-kyselyn osavastaukset määriteltiin kahteen luokkaan melko tai erittäin huono, jotta erot kuormitustekijöiden esiintyvyydessä saataisiin paremmin esiin. Muuttujien vaikutuksia niskahartiaseudun ja yläraajan oireisiin arvioitiin lineaarisen regressioanalyysin avulla käyttäen forward-metodia. Regressioanalyysit suoritettiin lisäämällä muuttujia yksi kerrallaan siten, että malliin lisättiin aina selitysastetta eniten kohottava muuttuja. Tätä jatkettiin, kunnes kaikki mallin muuttujat olivat sellaisia, että ne lisäsivät mallin selitysvoimaa tilastollisesti merkitsevästi. Regressioanalyysissä muuttujia käytettiin jatkuvana. Kyselystä muodostettiin faktorianalyysin avulla muuttujaryhmiä, joilla tiivistettiin vähintään järjestysasteikolla mitattuja muuttujia keskeisiksi faktoreiksi. Näin tutkittavan ilmiön hajanaisuus väheni. Samalla osoitettiin faktoreiden reliabiliteetit korrelaatioiden

22 vaihteluvälin (minimi/maksimi) avulla. Tämä suoritettiin niin, että samalle faktorille latautuneille muuttujille laskettiin ensin keskiarvot. Tämän jälkeen keskiarvomuuttujan ja jokaisen yksittäisen faktorille latautuneen muuttujan välille laskettiin korrelaatiot. Näiden korrelaatioiden vaihteluväli (minimi/maksimi) ilmoitti kyseisen faktorin reliabiliteetin. Työtilaa ja työympäristöä kuvaavia faktoreita muodostettiin neljä: 1. työtilan mitoitukset ja säädöt, 2. työtilan, työtuolin ja näytteenottotuolin toimivuus, 3. työympäristön valaistus ja 4. työympäristön lämpötila ja sisäilman laatu. Koettuja niska-hartiaseudun ja yläraajan oireita kuvaavia faktoreita muodostettiin neljä: 5. rasittuneisuus: oikea hartia, olkapää, olkavarsi, kyynärvarsi ja ranne, 6. rasittuneisuus: vasen hartia, olkapää, olkavarsi, kyynärvarsi ja ranne, 7. rasittuneisuus: niska, yläselkä, alaselkä, ja 8. rasittuneisuus: oikean ja vasemman käden sormet. Koettuja alaraajan oireita kuvaavia faktoreita muodostettiin yksi: 9. rasittuneisuus: jalat. Työn psykososiaalisia vaatimuksia kuvaavia faktoreita muodostettiin yksitoista: 10. vuorovaikutus ja ihmissuhteet, 11. vaikutusmahdollisuudet työssä, 12. työtahdin kohtuullisuus, 13. esimiestyö, 14. työn vaihtelevuus ja vaativuus, 15. tasa-arvo, 16. työhön perehdytys, 17. taukojen toteutuminen, 18. työn innovatiivinen ilmapiiri, 19. työmäärän jakautuminen ja 20. tiedonkulku. Koettuja stressin aiheuttajia, stressiä ja työtyytyväisyyttä kuvaavia faktoreita muodostettiin kahdeksan: 21. työn vaatimukset, 22. ympäristön äänet/hälinä ja huonot työolosuhteet, 23. koettu stressi, 24. väkivallan ja itsensä/asiakkaan satuttamisen uhka, 25. kiire ja runsas liikkuminen toimenpiteiden välillä, 26. työtyytyväisyys, 27. vuorovaikutustilanteet ja pelot epäonnistumisista ja 28. näytteenoton yksitoikkoisuus ja pakkotahtisuus (Liite 3). Samalla osoitettiin faktoreiden reliabiliteetit korrelaatioiden vaihteluvälin (minimi/maksimi) avulla. Lopuksi regressioanalyysiä varten niska-hartiaseudun ja yläraajan oireita kuvaavista faktoreista (5 8) muodostettiin yksi yhteinen summamuuttuja faktoreiden korreloidessa toistensa suhteen.

23 5 TULOKSET 5.1 Laboratoriohoitajan työn kuormitustekijät eri laboratorioissa Työympäristö ja työtila (31 %), työn psykososiaaliset vaatimukset (21 %) ja koetut stressin aiheuttajat (4 %) koettiin melko tai erittäin huonoiksi useissa laboratorioissa 1 6. Erityisesti työympäristö ja työtila koettiin huonoksi laboratorioissa 2 (67 %) ja 5 (47 %), työn psykososiaaliset vaatimukset laboratorioissa 6 (40 %) ja 1 (33 %) ja koetut stressin aiheuttajat laboratoriossa 2 (17 %). Muutoin työympäristö ja työtila, työn psykososiaaliset vaatimukset ja koetut stressin aiheuttajat koettiin laboratorioissa pääosin hyviksi eli niihin liittyviä kuormitustekijöitä esiintyi vähän (Kuvio 3). Työn kuormitustekijöiden vertailu eri laboratorioissa (melko/erittäin huono-%) 100 80 60 40 20 0 Työympäristö ja työtila Työn psykososiaaliset vaatimukset Koetut stressin aiheuttajat LAB 1 (n=31) 13 33 3 LAB 2 (n=6) 67 17 17 LAB 3 (n=13) 15 15 0 LAB 4 (n=17) 24 18 6 LAB 5 (n=17) 47 0 0 LAB 6 (n=5) 20 40 0 Kaikki (n=89) 31 21 4 KUVIO 3. Työn kuormitustekijöiden vertailu eri laboratorioissa 1 6 (Huslab-kysely, liite 2, faktorit, liite 3).

24 5.2 Laboratoriohoitajan työn kuormitustekijät osa-alueittain eri laboratorioissa 5.2.1 Työympäristö ja työtila Työtilan mitoitukset ja säädöt koettiin melko tai erittäin huonoiksi laboratorioissa 2 (50 %), 4 (41 %) ja 5 (41 %). Muissa laboratorioissa suurin osa koki työtilan mitoitukset ja säädöt hyviksi. Työtilan, työ- ja näytteenottotuolin toimivuus koettiin melko tai erittäin huonoiksi laboratorioissa 2 (67 %) ja 5 (35 %), mutta hyviksi muissa laboratorioissa. Työympäristön lämpötila ja sisäilman laatu koettiin melko tai erittäin huonoiksi kaikissa laboratorioissa, mutta erityisesti laboratoriossa 5 (53 %). Työympäristön valaistus oli ainoa osa-alue, jossa kuormitustekijöitä esiintyi vähän kaikissa laboratorioissa (Kuvio 4). 100 80 60 40 20 0 Työympäristöön ja työtilaan liittyvät kuormitustekijät (melko/erittäin huono-%) Työtilan mitoitukset ja säädöt Työtilan, työtuolin ja näytteenottotuolin toimivuus Työympäristön valaistus Työympäristön lämpötila ja sisäilman laatu LAB1 (n=31) 16 10 7 36 LAB 2 (n=6) 50 67 0 33 LAB 3 (n=13) 15 23 8 39 LAB 4 (n=17) 41 18 12 41 LAB 5 (n=17) 41 35 6 53 LAB 6 (n=5) 20 0 20 40 KUVIO 4. Työtilaan ja työympäristöön liittyvien kuormitustekijöiden vertailu eri laboratorioissa 1 6. 5.2.2 Työn psykososiaaliset vaatimukset Työhön liittyvissä vaikutusmahdollisuuksissa koettiin melko tai hyvin usein ongelmia kaikissa laboratorioissa, mutta erityisesti laboratorioissa 2 (83 %), 6 (80 %), 4 (71 %), 3